Sopimuksen tekemisen ihania koukeroita

Lisätty: 10.11.2010

En mitenkään malta olla jatkamatta työpaikkarääkkäämisen teemasta muutamin sanakääntein. Keskityn teoriapuoleen tai ajatusaihioihin, joita te arvostamani lukijat voitte jalostaa käytännön tasolle.

Ensiksi: Jos ja kun Suomessa tutkimusten mukaan on noin
180 000 työpaikkakiusattua, niin täytyy aika paljon olla kiusaajiakin. Ehkä heitä on kiusattuja vähemmän, koska oletettavasti osa kiusaajista on erikoistunut rääkkäämistoimintaan, eli ehtii kiusaamaan yhden sijasta useampaakin kollegaansa tai alaistansa. Joka tapauksessa rääkkääminen, tai siis käytännön kaunisteltua sanaa käyttäen, kiusaaminen, koskettaa satoja tuhansia työntekijöitä tässä vähälukuisessa maassamme. Aivan valtavasti työpaikoilla, ja iltaisin kotona turhia märehtiessä, menee energiaa hornan tuuttiin.

Toiseksi: Tarttis tehrä jotakin asiantilan parantamiseksi. Kolmanneksi: Annan tämän tekstikappaleen lopuksi teoreettiselta tuntuvan ehdotuksen, josta voisi olla jalostettavissa käytännön sovellus. Satojen tuhansien kiusaajien ja kiusattujen yhteiskunnassa on aivan varmasti valtavan paljon yrityksiä, joissa tärkeä päätöksentekijätaso ei tiedä yrityksessään esiintyvän kiusaamista, vaikka sitä esiintyisi hyvinkin paljon. Eikö voitaisi ottaa maan tavaksi, että työsopimuksiin aletaan tästä lähin sisällyttää seuraavanlainen klausuuli eli ehto: "Työnantajaosapuoli vakuuttaa, ettei ole saanut tietoonsa nyt kyseessä olevassa organisaatiossa tapahtuneen työpaikkakiusaamista / henkisen väkivallan käyttöä. Mikäli vastedes sellaisen esiintymisestä tulee tieto, työnantaja / työnantajan edustaja tulee tekemään kaikkensa poistaakseen kyseisen tuomittavan käytöstavan kaikin mahdollisin lain edellyttämin keinoin. Samoin työntekijäosapuoli tulee tekemään kaikkensa tukeakseen työnantajaa tämän toteuttaessa edellä mainittua lakisääteistä velvollisuuttaan työpaikkakiusaamisen poistamiseksi."

Tunnustan, että tekstin tuottamisessa oli synnytyspolttoja. Siksi siitä tuli liian pitkä ja sen myötä liian monimutkainen lauseke. Mutta jos olisin synnyttänyt täydellisen klausuulin, eihän siinä sitten olisi ollut mitään jalostamista. Silloin olisin pettänyt lupaukseni, jonka mukaan tavoittelin antavani teille, itseäni fiksummille jotakin jalostettavaksi. Sopimuksen teossa muuten on murheellisin mahdollisuus se, ettei ihmisen sanaan voi luottaa. - Sopimuksen teosta olen joskus kauan sitten Lakilaariin kauhonut tekstiä. Pieni laajennus ja kertaus ei ole tärkeästä aihepiiristä pahasta. Siksi esitän seuraavassa vielä muutaman lisäajatuksen sopimuksen tekemisestä.

Suurin sopimuksen tekoon ja toteuttamiseen liittyvä ongelma syntyy silloin, jos jompikumpi tai joku sopimusosapuolista tuntee sopijapuolen rikkoneen sopimusta - joko suullista tai kirjallista. Suullinen sopimus on vaikeasti todistettavissa, ja vielä vaikeampaa on todistaa suullisen sopimuksen tulleen rikotuksi. Muistakaamme, että ehdotus kirjallisesta sopimuksesta ei ole epäluottamuksen osoitus, vaan pyyntö toiselle osapuolelle tulla mukaan toteuttamaan hyvää käytöstä. Usein ehdotus kirjallisen sopimuksen teosta perustunee elämänkokemukseen. Se on kokemuslaji, jota kannattaa kunnioittaa.

Sopimusosapuolten on hyvä ymmärtää, mikä on juristin rooli, kun hän tulee auttamaan sopimuksen teossa. Juristin tehtävä on estää riitojen syntyminen. Sopimukset pitää laatia niin hyviksi, että niissä on riidat sovittu jo etukäteen. Kelpaa siitä iloita; ilmankos monen kauppa- tai muun sopimuksen jälkeen osapuolet menevät juhlakahveille tai juhla-aterialle. Mikäli juristia on käytetty apuna monitahoisen ja suurta omaisuusarvoa edustavan sopimuksen teossa, on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen syytä isoonkin juhlaan. Pääsääntöisesti silloin on säästetty paljon rahaa. Uskon vakaasti, että käytännössä tapahtuu jatkuvasti seuraavaa: maksamalla hyvän sopimuksen aikaansaamisesta lakimiehelle esimerkiksi muutama tuhat euroa, on voitu säästyä riidasta, jonka selvittäminen olisi vienyt aikaa ehkä vuosia ja rahaa ehkä kymmeniä tuhansia tai ehkä jopa kuusinumeroisen luvun euroja.

Otan vielä yhden tyyppiesimerkin sopimuksenteon salakareista. Oletetaan, että työntekijä ja työnantaja tekevät kilpailukieltosopimuksen. Työntekijä lupaa, ettei ala kilpailla työnantajan kanssa työsopimuksen päätyttyä. Hän siis sitoutuu siihen, ettei tiettynä aikana perusta omaa yritystä vastaavalle alalle eikä mene myöskään työsuhteeseen entisen työnantajansa kanssa kilpailevaan yritykseen. Oletetaan, että tuollaisen sitoumuksen antanut työntekijä irtisanoo työsopimuksensa kolmen vuoden kuluttua täyden opin saaneena mestarina. Oletetaan edelleen, että hän perustaa täysin samalle alalle samalle paikkakunnalle entisen työnantajansa kanssa kilpailevan yrityksen. Työnantaja ottaa häneen yhteyttä, ja sanoo: "On todella paha juttu, että olet rikkonut kilpailukieltosopimuksemme." Työntekijän vastaus: "Olen kanssasi täysin samaa mieltä - on se paha juttu, todella paha. Ilmankos minullakin on ollut vaikea depis. Mutta kyllä me kestetään - ollaan me sen verran hyviä ja taidokkaita ja vahvoja kumpikin."

Salakari edellisessä oli siinä, ettei sovittu, mitä sitten tapahtuu, jos sopimusta rikotaan. Sopimuksessa olisi pitänyt määritellä sopimussakon maksamisesta. Se on aivan välttämätön tehoste tuontyyppisissä sopimuksissa. Jos sopimussakko on kohtuuttoman suuri, on ainakin periaatteessa mahdollista saada se kohtuullistetuksi. Äskeisen esimerkin osalta sopimussakon määrittely on helppoa. Työsopimuslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan kilpailukieltosopimuksen rikkomisesta seuraavan sopimussakon määrä ei saa ylittää työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkan määrää. Ja edellä mainittua kohtuullista määrää pohdittaessa ei saa uskoa Tippavaaran isäntää. Hänhän tapasi sanoa, että liika on aina liikaa, mutta kohtuus on liian vähän.

Kaiken Hyvän toivotuksin
Kalevi S.