Verovinkki joululahjaksi ja uudenvuodenkin lahjaksi, ole hyvä.
Lisätty: 10.12.2010Juhani Töytäri on 6.5.2010 painanut nappia, ja lisännyt Lakilaariin kauhallisen tekstiä. Otsikkona silloisella tekstillä oli
Kotitalousvähennyksen saaja on onnellinen veronmaksaja. Silloin todistelin onnellisuuden perustuvan moneenkin asiaan. Yksi pääasioista on se, että vähennys tehdään suoraan veroista eikä useimpien muiden vähennysten tapaan veronalaisista tuloista. Mikäli tulet maksaneeksi tämän vuoden aikana vaikkapa kodin tai vapaa-ajan asunnon remonttitöistä ennakkoperintärekisterissä olevalle yritykselle 5 166 euroa, tuloverosi vähenevät 3 000 eurolla. Kun tarkkaan ottaen 5 166,67 euron työlaskusta otetaan lain mukaan vähennyskelpoinen osuus eli 60 prosenttia, saadaan tulokseksi 3 100 euroa. Siitä on kuitenkin 100 euroa työkorvauksen maksajan omavastuuosuutta, ja 3 000 eurolla pienentyvät verot. Korkeampaa matematiikkaa ja suomen kieltä positiivisesti käyttäen saadaan valoisaksi lopputulokseksi, että runsaan 5 000 euron remontistasi verottaja maksaa 3 000 euroa ja sinä itse vain runsaat 2 000 euroa. Puolisot saavat teettää tuplasuuria remontteja, ja jos kotona asuvat lapset osallistuvat työkorvausten maksuun, perheen kokonaisverot pienentyvät yhä enemmän. Onhan tässä työllisyyttä lisäävässä ja veropetoksia vähentävässä järjestelmässä paljon enemmän täsmäjärkeä kuin aikaisemminkin esittämässäni hokemassa, jonka mukaan suomalainen maksaa mielellään kaksi euroa, jos saa sillä veroja alenemaan yhden euron verran.
Entistä enemmän voidaan panostaa omaan ja läheisten hyvinvointiin niinkin, että palkataan kodin juhliin ulkopuolinen osaaja valmistamaan ruokaa, tarjoilemaan, tiskaamaan ja loppusiivoamaan. Keskeistä on se, että kysymyksen on oltava kotona (tai vapaa-ajan asunnolla) pidetyistä juhlista. Silloin verovähennys juoksee koko juhlien ajan laariin, ja isäntäväki pystyy huolehtimaan kokosydämisesti läsnä olevien ihanien läheistensä hyvinvoinnista.
Kiitos paljon Kirsille, joka suositteli vinkkausta kotitalousvähennyksestä. Kiitos myös siitäkin huomiosta, että kotitalousvähennyksen tiedostaminen on tärkeää sekä yrittäjälle että kuluttajalle. Molemmat hyötyvät paljon. Kirsin vinkkiviestin pohjana oli Kuopion hallinto-oikeuden päätös 7.9.2010 10/0500/1. Päätöksessä otettiin kantaa siihen, kuuluuko kotona järjestetyistä rippijuhlista maksettu työkorvaus kotitalousvähennyksen piiriin. Kyllä kuuluu. Hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että työsuorituksissa oli ollut kyse kotona suoritetusta ruoanvalmistus-, tarjoilu- ja tiskaustyöstä. Pitopalveluyrittäjän laskusta ja kuitista kävi ilmi, mikä oli työn osuutta, mikä aineita, mahdollisia matkakuluja ja muuta. Työn osuus on tuloverolain mukainen kotitalousvähennyksen piiriin kuuluva erä. Tämä on tärkeä tieto yrityksen laskunkirjoittajalle: laskussa on mainittava erikseen työn osuus.
Kun kirjoitin Jokaisen kodin ja pienyrityksen lakioppaaseen muutaman sivun mittaista kotitalousvähennyksen osuutta, löysin hämmästyttävän Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 2009:87. Ratkaisussa oli kyse maalämpöjärjestelmän asentamisesta omakotitaloon. Tapauksen ydinongelma oli, voiko maksaja saada kotitalousvähennyksen piiriin työkustannusten lisäksi myös osuutta työntekijöiden porauksessa käyttämien laitteiden kustannuksista. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan myös osuus työssä käytettävien laitteiden kiinteistä ja muuttuvista kustannuksista on verovähennyskelpoista. Aineet ja tarvikkeet eivät ole vähennyskelpoisia. Siinä on taas vinkkiä yrityksen laskun kirjoittajalle. Laskussa on osaset eriteltävä hyvin, jotta maksajan oikeusturva verotuksessa toteutuu.
Vielä kaksi keskeistä asiasanaa: toinen on ennakkoperintärekisteriin merkitty, toinen on koti. Jotta 60 prosenttia työkorvauksesta saadaan verovähennykseksi, on yrityksen oltava merkittynä verottajan ennakkoperintärekisteriin. Korvauksen maksaja voi tarkistaa rekisterissä olon esimerkiksi osoitteesta
ytj.fi > YTJ-tietopalvelu-Yrityshaku. Kun sinne kirjoittaa kyseessä olevan yrityksen toiminimen, se tuottaa tulokseksi esimerkiksi Y-tunnuksen. Sen avulla pääsee kyseisen yrityksen voimassa oleviin rekisteritietoihin, ja saa selville myös sen, onko yritys ennakkoperintärekisterissä.
Yrittäjä pääsee ennakkoperintärekisteriin yrityksen perustamisvaiheessa pyytäessään rekisteröintiä. Ellei toiminnassa oleva yritystä ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, sitä pyydetään tekemällä verottajalle yritystoiminnan muutoslomake Y4, 5 tai 6 yritysmuodon mukaan. Lomakkeita saa verotoimistoista, Patentti- ja rekisterihallituksesta, maistraateista ja ELY-keskuksista sekä
www.vero.fi osoitteesta Lomakkeiden jälkeen Muut lomakkeet -kohdasta. Ennakkoperintärekisteröintiä ilmankin onnistuu joltinenkin kotitalousvähennys: Palkollisella teetetystä työstä saa verovähennystä 30 prosenttia palkasta sekä kaikki sosiaaliset kulut.
Kun lain mukaan kotitalousvähennys saadaan kotona (ja myös vapaa-ajan asunnolla) tehdystä työstä, on tärkeä määritellä verottajan koti-käsite tässä yhteydessä. Koti on koti. Koti voi sijaita myös palvelutalossa. Jos palvelutalossa henkilön yksityisesti hallitsemissa tiloissa tehdään siivoustyötä, autetaan peseytymisessä, pukeutumisessa, ruokailussa ja muissa arjen askareissa, kyse on verovähennykseen oikeuttavasta työstä.
Jotta jaksaisit lukea nämä viimeisetkin rivit, olen säästänyt jokerin pohjalle, siis socker i botten. Tämäkin on lukijavinkki - kiitos Vapulle vinkistä seuraavaan, tärkeään lopputekstiin: Mikäli teetät vuodessa töitä niin paljon, että maksettaviksi tulevat työkorvaukset ylittävät vähennyskelpoisuuden rajan, joudut maksamaan "verottajankin osuutta" laskustasi. Mikäli siis esimerkiksi yksinäinen ihminen teettää kalenterivuodessa esimerkiksi 8 000 eurolla kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä, kannattaa neuvotella maksuaikataulusta. Ehdota, että maksat lasku(i)sta tänä vuonna 5 166 ja vaikka 2.1.2011 loput. Ratkaisevaa verovähennyksen saamisen kannalta ei ole työn teon ajankohta, vaan maksun ajankohta. Siis verovähennykseksi hyväksyttävä 3 000 euron maksimi henkilöä kohden lasketaan verovuosittain (kalenterivuosittain). Kyllä vero-oikeus on onnellistuttavan mielenkiintoista!
Toivotan oikein hyvänoloista tämän verovuoden loppua siinä toivossa, että vielä tärkeämmät joulutoivotukset tulevat ensi kuvaruututapaamisella. Totesi: palvelijanne Kalevi.
Selaile Lakiopasta