Kansantautimme nimeltä työpaikkakiusaaminen (johdanto-osa)

Lisätty: 12.10.2010

Aikaisemmin sanottiin, että sydänsairaudet ovat suomalaisten kansantauti. Voi olla, että sen ohi tai ainakin tasoihin on kiilannut kaksi yhä yleisempää vaivaa, unettomuus ja työpaikkakiusaaminen. Ne esiintynevät limittäinkin, koska työpaikkakiusattu kärsinee kiusaamisen johdosta usein myös unettomuudesta. Unettomuuden jätän nyt väliin, koska siihen ei liity mitään lainsäädäntöä. Sen sijaan työpaikkakiusaamisen hoitamisen lääkkeeksi on säädetty montakin pykälää. Eri asia on, miten pykälistä saa otetta, jos työtoverin tai esimiehen halveksunta ilmenee vaikkapa kahdenkeskisissä kanssakäymisissä esimerkiksi halveksivina sanoina, äänenpainoina, ilmeinä, eleinä tai katseina.

Aina ei ole selvää, mikä on työpaikkakiusaamista, mikä ei. Voi olla niinkin, että kiusaamisen kohteeksi joutunut herkistyy, ja kokee tulevansa kiusatuksi silloinkin, kun kysymys on täysin normaaliin kanssakäymiseen kuuluvasta huumorista, näkemyseroista tai työyhteisön ongelmien käsittelystä. Kyllä monella työpaikalla saatetaan välillä kommunikoida aika suorasanaisesti ja voimakkainkin äänenpainoin ilman, että mukana olisi edes pienintä häivähdystä työpaikkakiusaamisesta. Vastaava tilanne on silloin, kun esimies antaa toimivaltansa puitteissa ohjeita, käskyjä tai määräyksiä. Laissa tuollainen direktio-oikeus on säädetty esimiehen nimenomaiseksi oikeudeksi. Voi, kunpa herkät ihmiset pystyisivät tässä kovassa maailmassa kääntämään vaihteen enemmän huumorille. Jos töistä tullessa kysytään, mitä tänään töissä söit, voi vastata, että "oli valittavina Janssonin kiusaus ja työpaikkakiusaus, ja minä valitsin Janssonin".

Kun työpaikkakiusaaminen määritetään yleistasolla oikeudellisessa tekstissä, käytetään käsitettä häirintä ja huono kohtelu. Se voi ilmetä esimerkiksi jopa henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisena tai työyhteisöstä eristämisenä, ivana, jatkuvana alistamisena tai syyllistämisenä. Ei liene mitenkään epätavallista, että muutaman työntekijän yrityksessä tahi ison yrityksen osastossa tai tiimissä jollekulle yksilölle on annettu jatkuva "syntipukin" rooli. Sitä ei kukaan kauan voi kestää ainakaan terveenä.

Työpaikkakiusaamisessa jos missä toteutuu vanha sanonta, jonka mukaan "ihminen on ihmiselle susi". Ei ole urbaanilegenda, vaan totisinta totta se kertomus, jossa yrityksen omistaja siirsi asiakaspalvelutyössä viihtyvän alaisensa taustatyöntekijäksi. Hänet istutettiin töihin erilliseen huoneeseen yksinäisyyteen. Jonkin ajan kuluttua esimies laittoi vielä paremmaksi ja katkaisi huoneesta sähkövirran. Toisessa työpaikassa kiusaaminen eteni niin pitkälle, että kiusatusta levitettiin ilkeitä juoruja. Hänen nimissään kirjoitettiin myös herjaavia viestejä, joita asetettiin pysäköintialueella työtovereiden autojen tuulilasinpyyhkimien alle. Samalta työntekijältä estettiin hänen työpisteensä käyttö: ei ollut käytettävissä työpöytää, ei tuolia, ei kirjoitusvälineitä, ei mitään. Kun hän kuluvan vuoden tammikuussa eräänä aamuna meni töihin, hänen työtuolissaan istui vieras henkilö, joka kertoi osaston esimiehen osoittaneen hänelle tuon työpisteen. Seuraavassa vaiheessa tuo samainen rääkätty työntekijä luki - varmaan seisaaltaan - palkkalistansa kirjaimista ja numeroista, että hänet oli siirretty sivutoimiseksi työntekijäksi.

Jos on rakkaus selittämätön sielujen yhteisveisuutila, vähintään yhtä ihmeellistä on kahden ihmisen välinen riitasointuinen antipatia, jossa on myös tarttuvan taudin aineksia. Eikä se ole teoriaa, vaan totisinta totta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa joka kuudes työntekijä tuntee itsensä työpaikkakiusatuksi. Ruotsissa vastaava tuntemus on joka kymmenennellä työntekijällä, Suomi on melkein Ruotsin tasolla. Kolmisen vuotta sitten koulutin erään yrityksen esimiehiä aiheenani työlainsäädäntö. Soitimme silloiseen Uudenmaan työsuojelupiirin työsuojelutoimistoon. Kysyin, kuinka paljon työsuojelutoimistoon oli sinä vuonna elokuun puoliväliin mennessä tullut ilmoituksia työpaikkakiusaamisista. Voisin kuvitella, että valtaosa kiusatuista ei tee asiasta ilmoitusta viranomaiselle. Kyse oli entisen Uudenmaan läänin kokoinen alue. Vastaus oli: "Tähän mennessä meille on tullut ilmoituksia lähes 700. Ihmeteltävän paljon on tullut ilmoituksia seurakunnista. Lieneekö niin, että kun on oikein puhdas ja aatteellinen, on samalla oikein ahdas ja puutteellinen."

Aamulehden Alakerta-palstalla oli 10.4.2010 Arto Jokisen kirjoitus työpaikkakiusaamisesta. Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja kauppatieteiden maisteri, joka on toiminut professorina United Business Institutessa Brysselissä. Hänen esitystään mukaillen: Tämä ilmiö on sukua koulukiusaamiselle. Koulukiusaajista tulee rutinoituneita työpaikkarääkkääjiä. Kummankin tavoitteena on uhrin tuhoaminen. Usein kiusaaja onnistuu aikeissaan, ja kiusattu poistuu tavalla tai toisella työyhteisöstä. Osa poistuu itsemurhan kautta. Ja lähes kaikissa tapauksissa työpaikkarääkkäys on työyhteisölle tuhoisa. Varsin tuhoisaa se on siksi, että vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti lahjakkaat puurtajat. - Tuota asiantuntijatekstiä lukiessani ihmettelen ja kummastelen suuresti, miten voi olla mahdollista, että tutkimusten mukaan esimiehet asettuvat yleensä kiusaajien puolelle.

Olen pyrkinyt tässä johdanto-osassa todistamaan, että työpaikkakiusaaminen on paitsi merkillinen mysteeri, myös suuri tragedia. Se vie turhaa energiaa yksilöiltä, työyhteisöiltä ja koko kansantaloudelta. Ensi viikon Lakilaarin kauhallisessa esittelen lain säännökset ja muut keinot, joilla tätä kansantautia saadaan - toivottavasti - poistetuksi.

Harmonian ja hyvän kohtelun toivotuksin

Kalevi S.