Suomessa on mitä mielenkiintoisinta voimassa olevaa lainsäädäntöä eläimistäkin - sekä lentävistä että juoksevista.
Tarjolla kevätajankohtaista lainsäädäntöä noudattamista varten, ole hyvä! Lisätty: 12.5.2010Muistan, että Urkki presidenttinä ollessaan joskus 1970-luvulla esitti eduskunnalle toivomuksen nykyajalle vieraiden säädösten kumoamisesta. Hyvä, ettei eduskunta ole ehtinyt monilta kiireiltään Urkin pyyntöä toteuttamaan. Niin meille on jäänyt upeita ja mielenkiintoisia säädöksiä ihmeteltäväksemme. Vuoden 1734 kauppakaarestakin on muutamia hyvinvoipia kohtia vielä voimassa. Harmi, että sen kolmas luku, Miten porvariksi päästään, on tullut kumotuksi.
Kauppakaartakin enemmän on voimassa olevia pykäliä samana vuonna säädetyssä rakennuskaaressa. Tässä kaksi voimassa olevaa säännöstä elämänohjeeksi:
21 luvun 1 §: "Jos mehiläiset lentävät toisen metsään ja omistaja niitä seuraa niiden puulle ja reiälle asti, merkitsee sen puun ja ilmoittaa asian kylänmiehille, niin älköön kenelläkään olko valtaa kieltää niitä häneltä."
22 luvun 1 §: "Joka ajaessansa pois taikka ottaessaan talteen toisen elukkaa tiluksiltansa tahi aitauksistansa lyöpi sitä pahemmin kuin aikoi, niin että se siitä kuolee, antakoon sijaan yhtä hyvän taikka sen täyden hinnan. Jos se vain haavoittuu eikä kuole, ottakoon sen kotiinsa ja parantakoon. Jos se tulee raajarikoksi ja vialliseksi, pitäköön sen itse ja antakoon omistajalle sijaan virheettömän taikka sen hinnan."