To 17.5.Maila, Rebekka, Mailis, Maili,...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Lakilaari


Tulo- ja varainsiirtovero osituksessa ja perinnönjaossa

Lisätty: 14.2.2011

Lakilaarissa on tainnut olla jo monestikin tietoa osituksesta eli omaisuuden tasaamisesta avioliiton purkautuessa. Ositus tulee kysymykseen silloin, kun omaisuuden tasaamiseen johtavaa avio-oikeutta ei ole poistettu esimerkiksi avioehtosopimuksella. Aikaisemmin olen tullut maininneeksi senkin hyvää mieltä tuottavan tiedon, että rikkaamman antaessa osituksessa omaisuuden tasaamiseksi (tasinkona) omaisuutta köyhemmälle, on köyhemmän saama omaisuus kaikesta verosta vapaa.

Mikäli omaisuudesta valtaosa muodostuu esimerkiksi asunto-osakkeesta tai kiinteistöstä, on hyvä tiedostaa mahdollisen varainsiirtoveron suorittamisen velvollisuus. Esimerkki: Aviopuolisot Aapeli ja Berit kohtaavat "pienen kuoleman" eli heille tulee avioero. Jos heillä ei ole avioehtoa, ja jos he jakavat 300 000 euron suuruisen kokonaisnetto-omaisuutensa niin, että kumpikin saa 150 000 euroa, ei siitä seuraa mitään veroa kummallekaan. Varmemmaksi vakuudeksi: mikäli tuohon
150 000 euroon sisältyy yhteisesti tasaosuuksin omistettu kiinteistö tai asunto-osake, joka tulee siis osituksessa yksin toisen nimiin, verottajalle ei tule maksettavaksi sentin killinkiäkään/Kentin shillinkiäkään.

Muutetaan edellä esitettyä kertomusta niin, että tuohon
300 000 euron omaisuuteen sisältyy puolisoiden tasaosuuksin omistama 200 000 euron arvoinen kiinteistö. Jos se tulisi omaisuuden jaossa Aapelille, ja jos Berit saisi 100 000 euron suuruisen muun omaisuuden, ei toteutuisikaan lain edellyttämä tasajako. Berit saisi 50 000 euroa liian vähän. Oletetaan käytännönläheisesti, että Aapeli ottaa pankista 50 000 euroa velkaa, ja parantaa sillä Beritin puutostilan. Aapelin maksettavaksi tulee ulkopuolisten varojen summan osalta varainsiirtoveroa. Näin tapahtuu siksi, että Aapeli on ostanut rahoilla kiinteistöä. Kiinteistöstä varainsiirtovero on 4 prosenttia (Aapelilta 2 000e). Asunto-osakkeesta se olisi 1,6 prosenttia (800e).

Perinnönjaossa kuolinpesän ulkopuolelta otettu raha voi aiheuttaa varainsiirtoveron lisäksi tuloveron maksuvelvollisuuden. Oletetaan, että kuolinpesässä on omaisuutena vain kiinteistö, jonka arvoksi verottaja on vahvistanut 100 000 euroa. Perillisinä on kaksi lasta, Haakon ja Katri. Heidän myöhemmässä vaiheessa suorittaessaan perinnönjakoa, on kiinteistön arvo noussut
120 000 euroon. He sopivat, että Katri pitää kiinteistön ja maksaa rahana Haakonille tämän 60 000 euron perintöosuuden. Koska kuolinpesässä ei ole muuta omaisuutta kuin kiinteistö, Katri hoitaa maksun pesän ulkopuolisilla varoilla. Hän ottaa
60 000 euroa kokonaan tai osittain esimerkiksi pankista velkana, ja/tai nipistää rahaa itse keräämästään kistu- ja matka- ja pahanpäivän vararahastosta. Haakon tulee näin myyneeksi puolet kiinteistöstä Katrille. Ja veroa pitää maksaa, eikös vaan, jos luovutusvoittoa iki-ihanassa Suomessamme saa.

Edellä esitetyssä tapauksessa Haakonin luovutusvoitto lasketaan niin, että 60 000 euron luovutushinnasta vähennetään "laskennallinen hankintahinta", joka on verottajan vahvistama perintöverotusarvo. Tässä tapauksessa puolikkaan kiinteistön perintöverotusarvo on 50 000 euroa, joten luovutusvoittoa syntyy 10 000 euroa. Nykytaksan mukaan siitä menee veroa 28 % eli
2 800 euroa. Katri puolestaan maksaa ostoksestaan varainsiirtoveron. Se on 4 prosenttia 60 000 eurosta eli
2 400 euroa. Näin sisarukset voivat iloisina veronmaksajina käydä hoidattamassa vaikka läheisessä terveyskeskuksessa mahdollisia tulehduksiaan, sikäli kuin terveyskeskusta ei ole yhdistetty verovarojen puutteessa saavuttamattomissa olevaan kaukaiseen keskukseen.

-Kalevi

JOKAISEN KODIN JA PIENYRITYKSEN LAKIOPAS


Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot