Kesä- ja heinäkuussa säädetyistä lakimuutoksista: osa 2
Lisätty 18.8.2010
Taksi- ja muu liikenne: seuraavan säännöksen syntymiseen vaikutti se, että liikenteessä alkoi näkyä kuorma-autoja ja linja-autoja, joiden katoilla on ollut vastaavanlaisia kylttejä kuin tähänastisissa takseissa. Kuorma-autot olivat tarkoitetut hakemaan esimerkiksi huonekalukaupoista ihmisiä ja heidän ostoksiaan. 30.7. voimaan tulleessa säännöksessä kuvatunlainen toiminta kiellettiin rangaistuksen uhalla. Takseja koskee toinenkin säännös: taksat ovat jälleen nousseet 1.7. alkaen. Korotukset ovat keskimäärin runsaat 4 prosenttia.
Pihakatusäännös: heinäkuun alusta on tullut voimaan pihakatua koskeva tieliikennelain muutos. Laista on poistettu rajaus, jonka mukaan pihakadulla aikaisemmin sai kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa vain kadun varrella olevalle kiinteistölle ajoa tai pysäköintiä varten. Nyt tehdyn muutoksen seurauksena pihakatumerkit eli pihakadut varmaankin lisääntyvät – niin ja tietenkin erityisesti ajaminen niitä pitkin. Muistettava on, että ajonopeus pihakadulla on enintään 20 km/h ja allekin sen, jos jalankulkijoiden esteetön kulku niin vaatii.
Yksityishenkilön velkajärjestely: 1.8.2010 alkaen pääsääntöinen maksuohjelman kesto on viiden vuoden sijasta kolme vuotta.
Viitekorko: Suomen Pankki on ilmoittanut, että viitekorko on kuluvan loppuvuoden ajan sama kuin alkuvuonnakin. Se on
1 prosentin verran, joten viivästyskorkokin pysyy vuoden loppuun asti alkuvuoden tasolla eli 8 prosenttina.
Elinten luovuttaminen: Elokuun alusta on muutettu lakia ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä. Aikaisemmin elinten luovutusluvan saattoi antaa niin, että laati niin sanotun elimenluovutus-testamentin. Uuden säännöksen mukaan lupa on olemassa, "jos ei ole tiedossa tai jos ei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut toimenpidettä". Myös terveydenhuollon sektorille on tehty lakimuutos: "Terveydenhuollon palveluista ovat maksuttomia: ... 4 b) ihmisen elimen kudoksien tai solujen elävän luovuttajan tutkimus ja hoito." Suomessa tehdään muuten vuosittain noin 400 elintenluovutusta. Niistä noin 80 prosenttia on munuaisensiirtoja.