La 25.2.Tuija, Tuire, Jessica» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Utelu: Pitäisikö asioiden kulkuun puuttua, jos näkee väkivaltaa tms. vääryyttä? Oletko sinä puuttunut tilanteesiin, jossa joku on joutunut altavastaajaksi, vai katsotko paremmaksi olla sekaantumatta?

Vastauksia 119



Tästä muistui mieleeni parikin tapausta joitakin vuosia sitten mm: -Eräänä iltapäivänä istuuduin työpäivän päätteeksi junaan. Lähes täyden osaston käytävän toisella puolella ikkunan vieressä istui kaksi noin 10 v. tyttöä reput penkillä ja heistä käytävän puolella noin nelikymppiset naiset.

Juuri ennen junan lähtöä sisään astuu noin 60-vuotias mies, joka näkee tyttöjen laukut penkillä ja alkaa huutamaan kovaan ääneen "Mitä ihmeen kakaroita täällä on kun pitävät laukkuja penkillä, niin etteivät ihmiset pääse istumaan!" Sanojensa tueksi hän heitti kummatkin reput tyttöjen syliin ja jatkoi ryöpytystä: "Millaiset vanhemmat teillä on, kun tuollaisia lapsia..." jne. Toisella tytöllä alkoi jo alahuuli nykimään ja hän oli aivan itkun partaalla. Mies reagoi: "Nauratko vielä" ja tarttui tyttöä ranteesta. Silloin huusin toiselta puolen käytävää: "Seis, riittää jo; näpit irti tytöistä, viestisi tuli varmaan jo kaikille selväksi!” Mies jähmettyi ja sopersi jotain kasvatuksesta, mutta vaikeni. Juna muuttui täysin hiljaiseksi ja pohdin mitähän kukin miettii nyt päässänsä? Miksei tyttöjen vieressä istuvien naisen suusta tullut lähintä kommenttia?

Tikkurilan kohdalla mies poistui, mutta huikkasi ovelta: "Jos mä vielä näen teidät täällä junassa noin, niin heitän itse ulos!" Tämän jälkeen naiset siirtyivät tyttöjen viereen ja sanoivat: "Kyllä oli kauhea mies, minä m e i n a s i n jo sanoa sille". Niin juuri "meinasin". Hän ja monet muut katsoivat ikkunasta ulos, tai lukivat lehteä, "meinaten" kuin mitään ei olisi meneillään silloin kun olisi pitänyt toimia. Kukaan ei maininnut mitään siitä, että lopetin hyökkäyksen ja tuli fiilis kuin olisin ollut joku "outo";)

Toinen tapaus sattui noin vuosi tuon jälkeen. Kolme n. 25-vuotiasta kaverusta alkoi mätkimään toisiaan nyrkeillä ja heitä rauhoittamaan tullut naislipunmyyjä tuupattiin kurkusta pitäen junan eteisen seinää vasten ja siinä vieressä seissyttä suunsa avannutta mieshenkilöä potkaistiin polvitaipeeseen. Katsoin ympärilleni; taas "toisessa ulottuvuudessa" matkustavia kanssaihmisiä iltapäivälehtiensä äärellä. Heitin laukkuni penkille ja onneksi olimme juuri tulossa Keravan asemalle. Otin ensimmäistä kohdalle sattuvaa olkapäästä kiinni ja sanoin: "Nyt kundit ulos", jolloin eteinen tyhjeni. Palasin istumaan paikalleni ja helposti soluttauduin muitten ilmeettömien joukkoon; ei minkäänlaista jälkipolemiikkia. Tuntui kun olisi ollut jossain Kaurismäen elokuvassa "Mies joka halusi kohtalaisen menneisyyden";) Ihmettelen, että mitä vaan voi tehdä nykyään ilman, että saa apua.

JJ, Lahti



Ratikassa edessäni istui nuori, nätti tyttö vieressään hieman epäsiisti, humalainen keski-ikäinen mies. Aseman kohdalla tyttö halusi päästä ikkunan puolella olevalta paikaltaan ulos ja pyysi miestä kohteliaasti päästämään ohi. Mies siinä levitti kätensä, katsoi tyttöä päästä varpaisiin ja näytti syliään, että ole hyvä, kyllä tästä mahtuu. Tyttö näytti kauhistuneelta, eikä tiennyt miten reagoida. Minä läppäisin miestä takaa olalle ja sanoin kiukkuisesti, että nousetkos siitä. Mies nousi heti ja tyttö kiitollisena kiitti. Tulipa pelastettua yhden ihmisen päivä ja toivottavasti mieskin oppi paremmille tavoille.

Pienet hyvät teot piristävät



Pitää puuttua tai soittaa vaikka poliisit paikalle, jos ei itse uskalla puuttua. Nuorempana kaupungilla kulkiessa näki enemmän väkivaltatapauksia ja olin niitä menossa aina selvittelemään. En vaan pysty kävelemään ohi, jos näen, että jotakin hakataan tai kiusataan. Mieheni minua tästä luonteenpiirteestäni aina puhuttelee.

Pieni mutta pippurinen



Kerran todistin alle kouluikäisten lasten välistä ikävän näköistä tönimistilannetta, johon en ehtinyt enää väliin. Menin kuitenkin kaadetun ja itkevän lapsen luo, kysyin vointia ja katsoin välittömät haavat. Saatoin lasta ja hänen ystävänsä vähän matkaa kotiin päin. Harmittaa jälkeenpäin, että en huutanut kaatajille perään heti tilanteessa. Olin niin hämmästynyt. Jos samanlainen valitettava tilanne osuu eteen, haluaisin aikuisena sanoa, että toisten töniminen on väärin ja aina pitää tulla takaisin katsomaan toisen vointia.

Eeva



Olen monestikin puuttunut esim. jos lapsijoukko pukkii ja lyö jotakin yksinäistä lasta, kertonut nätisti ettei noin saisi tehdä ja miltä teistä tuntuisi jos joutuisitte samaan tilanteeseen.

siru



Olen puuttunut lasten kiusaamis-/syrjimistapauksiin nähdessäni tai kuullessani sellaisesta. Viimeksi kahden tytön seuraan halusi liittyä kolmas. Toinen leikkijöistä ei halunnut kolmatta mukaan. Kävin juttelemassa ja kerroin mitä kivaa voi tehdä isommalla porukalla. Myöhemmin kuulin kuinka mukavaa kaikilla oli.

kisuemo



Pitää puuttua! Olen monta kertaa ihmetellyt ihmisten välinpitämättömyyttä toisen hätää kohtaan, mennään ohi asenteella "ei kuulu mulle". Entäs jos sattuu omalle kohdalle eikä apua saa? Olen itse mennyt tilanteeseen, jossa mies potki avuttomana jo maassa makaavaa kaveria lomakeskuksen ravintolan ulkopuolella. Ilmeisesti pienikokoisen naisen väliintulo oli sen verran hämmentävää, että hän lopetti ja juoksi sisälle ravintolaan. Pyysin talon henkilökuntaa soittamaan ambulanssin ja poliisin, vasta sitten poistuin paikalta. Asia meni oikeuteen saakka ja todistajakuulustelussa poliisi kysyi minulta eikö mieleeni ollut välähtänyt, että itsellenikin olisi voinut käydä huonosti. Vastasin, että kävi kyllä mielessä, mutta enemmän painoi avuttoman ihmisen hätä. En tarkoita, että oman hengen uhallakin pitää toimia, mutta sen verran voi vastuuta kantaa, että hommaa ammattilaiset auttamaan.

Eppu



Alakouluikäisten hölmöilyyn mitä suurimmalla todennäköisyydellä puutun, ainakin jos asetelma on tosi epäreilu (isommat pienen kimpussa esim.), sekä omien lasten kautta tuttujen isompienkin lasten. Isompien kohdalla hieman tarkemmin harkitsen, pitää varoa ettei itse joudu uhriksi. Jos näen yhteistä omaisuutta tuhottavan (esim. liikennemerkkejä, töhrintää), siihen kyllä helpomminkin puutun, oli kyse sitten minkä ikäisistä tahansa. "Koko kylä kasvattaa" on minusta periaatteena hyvä.

Äiti-68



Vääryyttä kohdannut siinä mielessä että ohikulkumatkalla erään helsinkiläisen ostarin nurkalla pieni poika kerjäsi rahaa. En antanut rahaa, mutta otin pojan mukaani kauppaan ja ostin hänelle vähän ruokaa kassiin ja käskin mennä kotiinsa. Toivottavasti poikakin sai syödäkseen jotain eikä vaan muu (?) jengi kotonaan.

jakomäkiblues



Kyllä ehdottomasti pitää puuttua ja olen kyllä
puuttunutkin.

AnNETTI



Olen opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa ja puutun aina poikien nujakointiin, vaikka minulle on sanottu, että pojat ovat sellaisia. Se ei kuulemma ole vaarallista. Mistä voimme tietää, koska on kysymys kiusaamisesta, koska viattomasta nujakoinnista? Parasta puuttua aina. Se on minun mottoni!

Erkkaope



Olen joskus ollut tilanteessa, jossa olen nähnyt lapsen kiusaavan toista. Olen jäänyt seuraamaan, kuinka asia kehittyy. Kun kiusaaja on huomannut, että seuraan häntä, hän on yleensä jättänyt kiusaamisen sikseen ja luikkinut pois paikalta. Olen ainakin sillä kerralla katkaissut kiusaamisen. Useimmiten muuta ei tarvita, mutta olen kyllä myös puuttunut kiusaamiseen, jos tilanne on näyttänyt uhkaavalta.

raipe



Raitiovaunussa oven vieressä istui vanha täti huopahattu päässään. Pari poikaa notkui vieressäni ovipielessä. Vaunun tullessa pysäkille, toinen pojista vetäisi tädin hatun silmille. Ovi ei auennutkaan ihan heti, ehdin tukistaa poikaa, ennen kuin hän livahti ovesta. Laiturilla poika vilkaisi tätiin epäuskoisen näköisenä, oliko täti todella tukistanut?

Salama iski



Ehdottomasti pitää puuttua ainakin väkivaltaan ja kiusaamiseen. Se jättää syvät henkiset vammat ruumiillisten lisäksi. Kannattaa miettiä miltä itsestä tuntuisi olla lirissä toisten vain kävellessä ohi

näkevä ja kuuleva



Lasten välisiin epäselviin tilanteisiin olen puuttunut. Iltaelämässä voi tarkemmin miettiä, kannattaako aikuisten välisiin selkkauksiin puuttua - alkoholi tekee ihmisistä todella arvaamattomia ja itselle voi käydä myös huonosti. Mielestäni lähimmäisistä pitää huolehtia ja tilanteisiin pitää puuttua.

UKM



Ehdottomasti pitää puuttua. Ihmisten välinpitämättömyys toisten hyvinvoinnin suhteen tekee melkein yhtä paljon hallaa kuin vaikkapa väkivalta. En ole joutunut vielä tilanteeseen, mutta aivan varmasti puutun, jos koen jonkun tarvitsevan apua. Erityisesti lasten kohdalla kynnystä puuttua asioihin ei ole, sillä esim. kiusaaminen tai väkivalta pitää saada kitkettyä nupullaan, sillä on tapana lisääntyä ja raaistua.

Leonida



Taannoin ulkomailla oli tilanne, jossa ihmettelin ihmisten hermoa katsoa tilannetta missä n. 4-vuotias poika loikki rantaviivassa jossa kävi kova aallokko ja se "seitsemäs aalto", joka tulee voimallisemmin.
Meitä makasi satoja rannalla ja näimme tämän pienen pojan yksin leikkimässä. Sanoin kavereille, mun hermo ei kestä ja lähdin hakemaan poikaa, hän vastusteli otin vain lujemman otteen ja vein pois rantaviivasta. Samasta seurueestani nainen juoksi meitä kohti ja tarttui poikaa myös kädestä, samalla se "seitsemäs aalto" kaivoi hiekkaa altamme!?

MK



Aina pitää puuttua, asia on vain siinä miten puuttua. Jos näyttää siltä että itse voi mennä väliin ja katkaista tilanteen, niin sitten menee. Mutta jos näyttää siltä, että itselle ja muille voi käydä vielä hullummin jos menee sekaan, niin kannattaa mieluummin soittaa/pyytää apua, eikä tehdä tyhmyyksiä.

Ansku



Kyllä olen. Kerran olin tulossa töistä kotiin, kun kotimatkani varrella kaksi muuta poikaa töni toista ja heittelivät tämän reppua ym. Pysähdyin puhuttelemaan poikia, enkä jatkanut matkaa, ennen kuin näin, että kiusattu poika pääsi turvallisesti jatkamaan matkaa. Minusta aikuisten pitää puuttua heti, jos näkevät toisten lasten kiusaavan toisia lapsia.

Samaten työpaikalla, jos huomaa, että jotakin työntekijää alistetaan tai kiusataan, ei saa eikä pidä ummistaa silmiään sellaiselle.

Leena



Ehdottomasti pitäisi puuttua, jos vain uskaltaa. Itse en ole joutunut tilanteeseen, onneksi.

ANJUSKA



Pitää ehdottomasti puuttua! Uhkaavaltakin näyttävässä tilanteessa väkivallan tekijä saattaa pysäyttää tekonsa kun siihen ulkopuolinen yllättäen puuttuu jämerästi, napakasti ja vaikkapa uhkaamalla kutsua virkavalta heti paikalle. Olen näin tehnyt ainakin 3 kertaa ja saanut pahoinpitelyn loppumaan eikä ole tullut köniin kertaakaan!

aallotar



Moraalisesti pitäisi ilman muuta puuttua ja auttaa heikompaa. Mutta. Asia ei ole yksinkertainen. Tuttavani, kahden teini-ikäisen isä, kuoli mentyään auttamaan poikaporukan pahoinpidellessä uhria; hän sai itse kuolettavan iskun.

Marianna



Pitää puuttua, mutta ei silti tarvitse olla uhkarohkea ja vaarantaa omaa turvallisuuttaan. Paras keino soittaa poliisit, näin olen itsekin tehnyt. Minulla on hyvä pieni tulitikkurasian kokoinen hälytin, josta lähtee mahtava ujellusääni. Sellaista pidän aina mukanani nykyään ja jos näen väkivaltaa aion laittaa sen ujeltamaan.

Riitta-Liisa



Meidän kaikkien pitää puolustaa oikeudenmukaisuutta ja rehtiyttä. Asiallinen puuttuminen on velvollisuus. Heikompia ei saa sortaa koskaan.

Salme



Vielä en ole ko. tilanteeseen joutunut, mutta ehdottomasti siihen pitäisi puuttua. Jos tilanne näyttää todella vaaralliselta, esim. kyse aseista tms. aina on hälytettävä apua!

Tuisku



Ala-asteella suojelin kaikkia kiusattuja koulussa. En pelännyt mennä minkään selkkauksen väliin. Olin aina siellä missä mua tarvittiin. Aika rohkeaa toimintaa niinkin aralta tytöltä. Tästä syystä minua kutsuttiin koulussa (kiusaajien mielestä haukuttiin) pelastusarmeijaksi. Otin nimitykseni ylpeänä vastaan ja siitäpä meinasi mennä kiusaajilla hermot...ja menikin.

Marjo



Pitää puuttua väkivaltaan - Ehdottomasti! Jos ei muuten, niin hälyttämällä virka-apua paikalle. Ja myös kaikenlaiseen vääryyteen on suhtauduttava kielteisesti ja puututtava aina kun siihen on mahdollisuus. Vääryyksiin olen puuttunut monestikin ja joskus hälyttänyt virkavallan tappelupaikalle.

Ekku



Heikompaa on aina autettava järkeä käyttäen. Väkivallalle heti STOP!

kevätesikko



Ehdottomasti pitää puuttua, mutta pitää huolen omasta turvallisuudesta. Olen kerran sekaantunut tappelun tuomariksi ja hyvin kävi. Koska olin tyttö, en saanut nyrkiniskuja.

Pelletär



Itse asiassa sehän on kansalaisvelvollisuus - heikomman pahoinpitelyn salliminen loukkaa oikeutta koskemattomuuteen. Puuttuminen on välittämistä!

Johanna



Koululaisten koulumatkalla näkemääni pienemmän kiusaamiseen ja kulkemisen estämiseen olen puuttunut ja keskusteltuani heidän kanssaan jatkoivat matkaa sovussa, ainakin sen matkan minkä näin.

Ansku



Pitää puuttua, aina. Olen nähnyt tapauksen, jossa kolme isompaa poikaa n. 13-14 vuotiaita, kiusasivat pienempää, joka joutui aina alakynteen. Menin väliin, jolloin pojat lähtivät pois.

Syksyn lapsi



Olen puuttunut toisten väärinkohteluun ja nyt olen puuttunut siihen kun itseäni on kohdeltu väärin!

koulukiusattu



Mielestäni pitää puuttua, joskin on muistettava, että joskus siihen puuttumiseen tarvitaan myös ulkopuolisen esim. poliisin apua. Itse olen ollut tilanteessa, että puutuin lapsen tapaamisasiaan lapsen sukulaisen avulla.

Helinä



Minun mielestä pitää puuttua, tse olen ensin hetken seurannut sivusta miten tilanne etenee. Olen kaksi kertaa puuttunut asiaan, yksi kerta oli lasten tappelu ja toinen kerta oli kun mies ja nainen juovuksissa tappelivat, mies löi naista. Olen selvinnyt rähjääjiin tähän saakka tilanteeseen puhumalla.

Anne-Maj



Hyvä olisi, jos pystyisi puuttumaan tilanteeseen ilman että käy kuin kaverilleni, joka oli illalla viemässä rahaa yösäilöön. Hänen kimppuunsa kävi mieshenkilö ilmeisesti ryöstöaikeissa. Kaverini sai taltutettua päälle käyneen huitaisemalla tätä kassilla, jossa oli myös isohko määrä kolikoita.
Myöhemmin poliisi kertoi (tosin virnistäen) kaverilleni, että tämä tulee saamaan pahoinpitelysyytteen. Itse olen niin heiveröinen ja arka, etten uskalla mennä tappeluun väliin.

Asko



Kyllä voi ja useimmiten kannattaa. Helpottaa jos on oppinut hieman väkivallatonta empaattista keskustelua. (nonviolent communication) Joissain tilanteissa voi auttaa myös innokas puhuminen jostain ihan asiaan liittymättömästä asiasta kuten suosikkisarjastasi.

Matias



Kyllä pitäisi puuttua jos näkee, että jollekulle tehdään vääryyttä; väkivaltatilanteessa kannattaa myös harkita oma turvallisuus ja jos pelkää joutuvansa itsekin vaaraan kannattaa silloin soittaa poliisit tilannetta selvittämään. Olen puuttunut useasti tilanteisiin, joissa joku on joutunut altavastaajaksi ja tulen puuttumaan jatkossakin; syynä itselläni on se, että aikoinaan kun itse jouduin väkivallan uhriksi entisen puolisoni taholta ei kukaan pyynnöistä huolimatta auttanut saatika soittanut edes poliisia paikalle. Joskus voi olla parempi olla puuttumatta asiaan, mutta jos todella ihminen tai eläin tarvitsee apua on meidän jokaisen velvollisuus edes jollakin tavalla yrittää auttaa hädässä olevaa eikä vain kääntää selkäänsä ja miettiä että kyllä joku toinen auttaa.

Sarita



Pitäis puuttua puhumalla

eija



Pitää puuttua! Tämän päivän suurimmat ongelmat johtuvat ihmisten välinpitämättömyydestä. Esim. nuoret tekevät "älyttömyyksiä" luottaen siihen, ettei kukaan puutu heidän tekemisiinsä. Yhteisöllisyyttä kaivataan ja kuulutetaan, mutta sitä ei saavuteta ilman JOKAISEN omaa panosta. Ja jos ei itse uskalla mennä tilanteeseen, vähintä mitä voi ja pitää tehdä, on soittaa vartijat tai poliisi paikalle.

Riitta



Olen auttanut ystävääni tekemään valituksia Kelan päätöksistä, joissa virkailija on omasta päästään keksinyt hänelle jatkuvan työsuhteen ja tutkinnon suoritustavan. On pelottavaa, että virkailija keksii asioita virallisiin asiakirjoihin! Eikö virallisten asiakirjojen pitäisi perustua faktoihin, ei virkailijan mielikuvitukseen?

Heikomman puolella



Ilman muuta pitää puuttua! Mutta naisena olen väkivaltatapauksessa esim. työpaikan pihalla/kadulla nähdessäni hakenut avuksi jonkun miespuolisen henkilön lähinnä esimiestasolta! Ja onneksi näkemäni ovat olleet tönimistä, potkimista, painimista tms.

Eikka



Ehdottomasti pitää puuttua, ellei tilanteeseen liity vaaraa (narkomaanit...)  Itse puutun koko ajan esim. lasten kiusaamiseen. Teen sen ystävällisesti ja nätisti ja tähän asti lopputulos on ollut hyvä. Riita on loppunut. Tämä on sitä peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Välinpitämättömyys luo kiusaamisilmastoa, antaa sille hyvän pohjan.

Opettaja hamaan loppuun :)



Kyllä voi ja täytyy puuttua jos se on mahdollista. Olen puuttunut tilanteeseen jossa oli nuoria aikuisia tilanteessa. Sain tilanteen rauhoittumaan, eikä siinä käynyt pahemmin kenellekään.

Tuula



Olen puuttunut tilanteisiin, jossa lapset tai nuoret ovat nahistelleet keskenään. Onnekseni en ole joutunut todistamaan aikuisten keskinäistä väkivaltaista yhteenottoa, siihen voisi olla jo vaikeampi puuttua hentona naisena.

Peace



Riippuu tilanteesta - tietenkin. Jos meno on väkivaltaista tai päihteiden aikaansaamaa, pitää olla varovainen ja antaa ammatti-ihmisten hoitaa tilanne. Kerran olen parvekkeelta huutanut kahdelle tappelua aloittamassa olleelle teinille, että elleivät lopeta, niin soitan poliisit. Lapsiin kohdistuva vääryys tai väkivalta pitää mielestäni aina ilmoittaa eteenpäin.

Elsa



Juuri tuossa näin pari päivää sitten tilanteen, kun kanta-kaupungilla pakettiauto-peräkärry-yhdistelmä kolhi melkein vieressä olevan auton risteyksessä melko pahasti ja kolhinut auto jatkoi vaan matkaansa välittämättä asiasta. Juoksin perään seuraavaan risteykseen ja nappasin kuvan karkurista sekä välitin tiedot kolhitun auton omistajalle.

Tuli eilen aika tyytyväinen viesti tältä kolhitun auton omistajalta, että asia selvisi silminnäkijähavainnon perusteella.

Tällaisia tapauksia parkkipaikoilla yms. on valtavasti ja melkein aina asian joku näkee. Karkuun lähtö haaverin jälkeen on melkoista pelkuruutta. Ei ajatella kuin omaa napaa eikä mietitä miltä vastapuolesta tuntuu, kun toisen auto on kolhittuna eikä tietoa kuka on ollut asialla.

Ape-69



Jos näet väkivaltaa tai ilkivaltaa tai muuta lain vastaista toimintaa, mene "nurkan taakse" ja hälytä apua. ÄLÄ yritä esittää sankaria. Liian paljon on tilanteita, jolloin asian ulkopuolella oleva tulee pahoinpidellyksi tai tapetuksi. Tämä ohje on viranomaisilta sekä esim. kaupan kassoille annettu ohje.

Marita



Kyllä olen joutunut menemään väliin, kun kolme isompaa poikaa hakkasi ja potki pienenpää. Hyppäsin siihen ja olin itse saada se nyrkin kasvoilleni, joka oli tarkoitettu tälle nuoremmalle pojalle. Ensin säikäytin pojat ottamalla nimet ylös ja kerroin ilmoittavani kotiin ja kouluun. Pojat olivat häpeissään. Kysyin miltä heistä tuntuisi olla tämän pienemmän sijassa hakattavana. No tuon jälkeen olen melkein joka päivä nähnyt poikia kun menevät tästä läheltä kouluun, niin kaikki on sovussa ja jopa nämä kolme puolustaa nyt tätä nuorempaa poikaa. En minä tehnyt mitään ilmoitusta minnekään. Enhän sitä heille kertonut, kai he aikaa myöten sen huomasivat. Kyllä minusta pitää puuttua koulukiusakseen sekä koulumatka kiusaukseen, tosin ei silloin puuttua jos uhataan aseella, näinhän on nykymaailmassa aivan liikaa tapahtunut.

Mamma



Kyllähän siihen pitäisi puuttua pyytämällä virkavallan apua, jos itse puuttuu voi käydä huonosti. Olen kyllä puuttunut silloin kun lasta tai nuorta on kiusattu, mutta silloin oli myös itselläni koira mukana. Kummallakin kerralla meni hyvin ja kiusaus ainakin sillä kerralla meni ohi.

Pipa



Asioiden kulkuun pitäisi puuttua. Yhteiskunnastamme on hävinnyt toisista huolehtiminen ja tilalle on tullut pelko tulla itse syytetyksi. Joskus tuo pelko on ollut aiheellistakin kun auttaja on saanut syyt niskoilleen. Tämä lienee hieman kummalliseksi muuttuneen lainsäädäntömme syytä. Omasta lapsuudestani muistan, miten naapurin täti saattoi ojentaa meitä "muiden mukuloita" jos teimme jotain väärää. Nykyään jo lapsetkin vain sanovat vastaan niin tutuille kuin tuntemattomillekin ja osaavat kääntää asiat ja syytteet toista vastaan. Välinpitämättömyys toisista kertoo mielestäni kunnioituksen puutteesta toisia vastaan!

Ninni



Kyllä pitäisi puuttua. Eilen illallakin puutuin, kun kylämme nuoriso kokoontui yksityispihalla. Tämäkin on mielestäni vääryyttä, johon pitää puuttua heti. Estinkö vandalismia, en tiedä, mutta ainakin he saivat tietää olevansa väärässä paikassa.

Ansku



Mielestäni pitäisi puuttua jotenkin eli jos ei itse pysty, niin hommaa ainakin apua. Tosin tiedän miehen, joka meni erottelemaan tappelupukareita ravintolan edustalle selvin päin ja sai itse kasvoluiden murtuman. Tästä syystä on varmaan hyvä, jos on muitakin auttajia mukana. Riippuu tietysti tilanteesta, mutta aina pitäisi puuttua!

Ruusa



Kyllä puutun ja aikuisen on aina puututtava kun huomaa vääryyden tapahtuneen. Olen puuttunut jopa papin lasten ilkeilyyn, kun he luulivat että voi toisia kiusata vain siksi että on papin lapsi, eikä kukaan heitä muka saa komentaa.. naapuri ihmetteli että uskalsit... teen sen toistekin, mutta vain tarvittaessa. Selkärankaa aikuiset!!

-MANTU-



Minä jo vähän iäkkäämpänä (57-v.) en kyllä uskaltaisi puuttua asiaan suoraan, mutta soittaisin kyllä hätäkeskukseen.

haattarinnele



Kyllä lähimmäisen kuuluu puuttua! Riippuen asiasta, joko heti tai hienovaraisesti myöhemmin! Kyllä hätä keinot keksii!

Apua saanut



Kyllä on puututtava menemällä vaikka itse väliin ja puhuttava järkeä ja lisäksi on hyvä pyytää lisäapua, esim. virkavalta paikalle. Väkivalta tms. vääryys on aina yritettävä estää, vaikka ei tuntisi edes ko. ihmisiä. On välitettävä ihmisistä, ja vielä suuremmalla syyllä, jos vääryydenkohteena on lapsi tai nuori. Aikuisten tulee olla omalla hyvällä käytöksellään ja huolenpidollaan esimerkkinä lapsille ja nuorille, kuinka elämässä toimitaan oikein ja toisista välittäen. Itse puutun kyllä tilanteeseen keskustellen ja pyydän apua. Se on jokaisen ihmisen velvollisuus, jos näkee, että jotakuta kohdellaan väärin, väkivalloin tai muuta vääryyttä käyttäen.

Huolehditaan toisistamme!



Henkisen tuen ja olkapään tarjoaminen väärin kohdellulle ei maksa mitään ja auttaa tuen saanutta jaksamaan.

Kirsi



Työssäni olen huomannut usein, että kunnia tehdyistä havainnoista / parannusehdotuksista menee insinööri portaalle, vaikka suorittava taso on havainnon / parannusehdotuksen tehnyt. Olen usein joutunut korjaamaan tapauksia ja tiedottamaan oikean havainnon / parannusehdotuksen tekijän

Työsuojeluvaltuutettu



Kerran olen puuttunut tilanteeseen, kun maassa makaavaa vanhempaa pariskuntaa potki kaksi nuorta miestä. Käräjäreissuhan siitä tuli, mutta oikeus voitti!

En kyllä vastaisuudessakaan aio olla puuttumatta epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin. -Tekemättä jääneet asiathan ne ovat, jotka jäävät mieltä painamaan, ja varsinkin jos asioihin puuttumalla voidaan välttää ihmishenkien menetyksiä tms.

Kuju



Pitäisi puuttua ehdottomasti. Olen puuttunut, mm metrossa ja bussissa.

Marjuska



Ehdottomasti puutun ja olen puuttunutkin lasten ja nuorten välisiin selkkauksiin, mikäli omat vanhemmat eivät ole paikalla. Pihassamme pyörii 10v. ongelmalapsi, joka häiriköi ja heiluu nyrkkien kanssa, on lyönytkin jäljestä päätellen pahasti naapurin poikaamme. Hänen käyttäytymiseensä olen puuttunut ja puutun edelleen, vaikka uhri ei olisikaan oma lapseni. Se on kaikkien aikuisten velvollisuus, pienellä ihmisellä ei ole keinoja sitä käsitellä eikä lopettaa.

Äiti minäkin



Olen puuttunut tilanteeseen, jossa vauva itkee sydäntä särkevästi kaupassa. Ulkona on pakkasta -20 astetta, vauva on vaunuissa täydessä ulkovarustuksessa, karvalakkia myöten. Vanhemmat toki kyllä ovat riisuneet ylimääräiset toppapuvut ja päähineet, mutta kas, vauvaa ei ajatella. Sitten ihmetellään ja vähän jo kiukustutaankin, kun lapsi vaan itkee naama punaisena. Silloin olen suoraan kävellyt luokse ja todennut, että vauvallakin on varmasti kuuma. Jotkut nyrpistävät nenäänsä ja mutisevat, toiset ottavat vinkistä vaarin ja alkavat vähentämään vauvansa vaatekerroksia. Olen myös puuttunut tilanteeseen, jossa koiralle on annettu oikein "isännän" kädestä. Silloin vastapuolen reaktio on ensin hämmentynyt ja sitten haistatellaan ja jopa vähän uhkaillaankin. Tärkein on kuitenkin saavutettu; koiran silmitön piekseminen on loppunut siltä erää.

Orvokki



Pitää puuttua. On vastuutonta antaa jonkun sortaa toista siihen puuttumatta. Olen itse puuttunut monta kertaa. Joskus saanut asiasta kiitosta, mutta useimmiten sontaa niskaan.

Tapsa



Riippuu todella paljon tilanteesta, milloin kannattaa ja voi puuttua ja milloin ei kannata puuttua missään nimessä. Tilanteet, joissa mm. alkoholilla on osuutta, en menisi puuttumaan, koska loppupeleissä voi käydä niin, että oletkin itse syytettyjen penkillä. Mutta kuten totesin, tapauksesta riippuen. Hyvä ihmistuntemus auttaa asian puntaroimisessa, jotta voi ennakoida, mitä kenenkin päässä mahtaa liikkua. Ja toki asia myös riippuu paljolti siitä, onko kyseessä aikuiset, nuoret vai lapset. Pikkulapsia voi vielä ohjeistaa otollisen maaperän vuoksi hyvään kuten nuorisoakin. Aikuiset on hieman "vaikeampia" tapauksia :)

Tuulia



"Olet mukana luomassa jokaista tilannetta jonka voit havaita." (Kirjasta Voimavarat käyttöön) Vastuutaan ei voi kieltää, jos on ymmärtänyt, että vääryyttä tapahtuu. Puuttumisen keinoja on kuitenkin monia, olemme vastuussa myös omasta turvallisuudestamme.

Soile



Alati ajankohtainen pulma! Onko parempi soittaa ensin poliisille ja sen jälkeen toimia ohjeiden mukaan vai yrittää jotenkin saada tilanne keskeytymään? Riippuu varmasti olosuhteista ja tekijöiden iästä. Suurin osa meistä varmastikin jotenkin lamaantuu eikä osaa toimia oikein. Olemme kuulleet liian monta kertaa, ettei saa sekaantua muiden asioihin, koska se vaan pahentaa tilannetta. Tilanne kääntyisi varmasti, jos siihen voisi puuttua ennen kuin asiat etenisivät varsinaiseen ´tilanteeseen´.

Arkajalka



Viime ravintolapäivänä Helsingissä näin pienen pojan pomppivan rikkinäisen olutpullon päällä. Katsoin parhaakseni pyytää poikaa lopettamaan vaarallisen leikkinsä ja kysyin häneltä, missä hänen vanhempansa ovat. Vanhemmat olivat hieman kauempana myymässä valmistamiaan ravintolapäivän tuotteita. Kerroin heille, heidän poikansa leikistä ja sanoin sen olevan vaarallista. Vanhemmat kiittivät minua ja poistuin paikalta rauhallisin mielin tietäen, ettei poika ollut vahingoittanut itseään leikkimällä rikkinäisellä olutpullolla.

Tintti



Mielestäni puuttumatta jättäminen ei saa olla vaihtoehto. Se, millä tavalla puututaan riippuu tilanteesta, esimerkiksi siitä kuinka monta henkilöä riitelee, onko mukana mahdollisesti päihteitä, aikuisia, lapsia, oletko itse yksin matkassa. Vähin mitä voit tehdä, jos et itse pysty menemään väliin, on pyytää apua ympäriltä tai soittaa yleisestä hätänumerosta apua paikalle.
Itse perustin yläasteella "N.N:n suojeluyhdistyksen" kaverin kanssa. Haimme joka välitunti vessoihin piilotetut koulukiusatun kengät, takit ja reput takaisin koulukiusatulle. Kiusaaminen saatiin ajan myötä loppumaan, koska kiusaajien mielestä oli tylsää piilottaa tavaroita kun kiusa ei mennyt perille asti.

Katja69



Aina pitää puuttua! Olen puuttunut useinkin lasten välisiin riitoihin, lyömisiin, kiusaamisiin. Olen puuttunut, kun äidit kiroilevat ja huutavat pienille lapsilleen, äyskivät ja tiuskivat. Vanhempien tehtävä on opettaa ja ohjata lapsia ystävällisesti puhumalla, ohjaamalla ja kannustamalla.

Olen puuttunut naapureiden rajuihin riitoihin, jolloin lapset ovat joutuneet pelkäämään omasta, sisarustensa ja vanhempiensa puolesta. Olen puuttunut napakasti koulukiusaamiseen.

Puuttuminen vaatii kansalaisrohkeutta je rehellistä otetta elämään. Kansalaisrohkeutta on lähimmäisen rakkaus ja välittäminen kaikista kanssaihmisistä.

"Mama-Liisa" Lissu-mummo



Pitää puuttua ehdottomasti, puutun ja olen puuttunut.

Omatunto



Minun mielestäni voi ja pitää puuttua. Olen tehnyt ilmoituksen kahdesta yksityisestä vanhusten pienkodista, joissa asukkaita kohdeltiin kaltoin. Nämä olivat eri paikkakunnilla, molempien toiminta on lopetettu. Olen tehnyt ilmoituksen yksin asuvasta vanhuksesta, jolla oli alzheimer, mutta lähiomaiset eivät huomanneet oireita. Vanhus toimitettiin pienkotiin. Olen myös kaksi kertaa ilmoittanut koirien kaltoin kohtelusta. Jouduin myös pitämään edesmenneen äitini puolia lääkäreitä ja hoitajia vastaan. Varmasti toimin loppuelämäni samalla tavalla, jos näen ihmisten tai eläinten kaltoin kohtelua, sillä minä en pelkää puuttua asioihin.

Lähimmäisistä huolehtiva



Ehdottomasti pitää puuttua - minusta se on heitteillejättöä jos ei puutu tilanteeseen jossa joku selvästi tarvitsee apua. Auttajan ei tietenkään kannata laittaa itseään alttiiksi ja tyhmänrohkea ei saa olla mutta hyvin useinhan auttaa jo se, että tekee selväksi että on huomannut tilanteen. Itse esim. nähdessäni tällaisen väkivaltatilanteen huusin kadun toiselta puolelta kehotuksen lopettaa ja totta kai sain itse vastapuolelta kehotuksen olla puuttumatta toisten asioihin, mutta tässä tapauksessa en tätä kehotusta noudattanut. Kiroilujen saattamana tämä lyöjä lopetti ja päästi uhrinsa menemään ja itse vielä sitten varmistin uhrilta että mitään pahempaa ei ehtinyt tapahtua ja kehotin häntä tekemään rikosilmoituksen. Uhri kiitti ja sanoi että hyvä kun puutuin ja saatoin hänet vielä sitten kotiovelleen. Tilanne oli toki minullekin pelottava, mutta pelottavampi se oli tälle uhrille, joten; kun puutut, niin välität mutta muista samalla myös että älä ole tyhmänrohkea.

Meri



Vaikea juttu, usein riittää jo se että ulkopuolinen näkee tai on tietoinen tilanteesta. Puuttumalla tilanteeseen aktiivisesti voi aiheuttaa uhrille vain lisää harmia seinien sisäpuolella, parempi harkita puuttuako heti vai palata asiaan myöhemmin, kun toinen osapuoli ei ole läsnä.

Jaana



Kyllä pitäisi. Vähintään pitää hälyttää apua tilanteen niin vaatiessa, jollei itse kykene tekemään mitään muuta. Kiusaustilanteeseen olen joutunut puuttumaan ja tietenkin sain kiusaajan omaan niskaani, mutta senkin uhalla puuttuisin edelleen.

Stop väkivalta ja vääryys!



Kuljin ilta-aikaan Helsingin Sokoksen editse ja havahduin tilanteeseen, jossa hyvin sekava ja agressiivinen mies uhkaili noin parissa kymmenissä olevaa pariskuntaa. Tilanne eteni ja me ihmisjoukossa tuijotimme lamaantuneena. Löysin onneksi sen puolustajaminäni ja tartuin luuriin. Soitin poliisille, josta saivat heti yhteyden Sokoksen vartijoihin. Noin viidessä minuutissa ammattiapua oli paikalla. Häiriköijä saatiin kiinni ja tilanne oli ohi. Ilman asiaan puuttumista olisi seuraava askel pian ollut fyysinen väkivalta, nyt koettu henkinen / suusanallinen väkivalta ja uhkailu oli jo todella kauheaa, mutta onneksi pahemmilta vältyttiin. Toivon jatkossakin löytäväni sen rohkeuden itsestäni vastaavissa tilanteissa. Sosiaalisen paineen taikapiiristä täytyy vain murtautua läpi ja alkaa toimia.

Nina



Muutama vuosi sitten kävelin pienten lasteni kanssa kotikadullamme, kun ohitsemme ajoi auto ja parkkeerasi jonkin matkan päähän talon pihaan. Autosta astui ulos vihainen mies, joka kiroili ja marssi pelkääjän puolen ovelle, kiskoi oven auki ja alkoi lyödä ja potkia sisällä istuvaa. Lopulta hän kiskoi autosta ulos n. 10-vuotiaan pojan. Olin kauhuissani ja peloissani. Otin ylös osoitteen ja auton rekisterinumeron ja kirjoitin vielä samana päivänä lastensuojeluilmoituksen. Puuttumattomuus on hiljainen hyväksyntä.

Elise



Lähtökohta on, että ketään ei jätetä pulaan. Oman harkinnan mukaan tarvitsee kuitenkin katsoa, uskaltaako ja kannattaako mennä väliin mahdollisen itseen kohdistuvan uhan vuoksi vai soittaako paikalle muuta apua.

xeedu



Kerran bussissa (oli kyllä iltapäivä eikä yö) kolme teini-ikäistä poikaa alkoi muksia toisiaan, ensin leikillään, mutta sitten oikeasti kovaa, jolloin takana istujana jo alkoi huolestuttaa. Ja vaikutti siltä, ettei kukaan teiniuhossaan kehdannut mamoilla lopettamisella. Komensin heidät lopettamaan. Ihme kyllä he lopettivat (?!).

SatuHT



Väkivalta tai muihin kahinatilanteisiin jos puuttuu, niin monessa tapauksessa olen kuullut että väliin menijä saa syyt niskoilleen, Valitettavasti... niin aika tarkkaan tulee katsottua mihin puuttuu vai puuttuuko mihinkään.

Minna



Olen kohta 60v mummi ja olen elämäni aikana puuttunut/joutunut puuttumaan moniinkin asioihin. Olen luonteeltani sellainen, että vaistomaisesti asetun heikomman puolelle. Esimerkkejä olisi kyllä monia, mutta kerron tässä pari kolme. 1980 luvulla olin töissä ammattikoululla, jossa oppilaina oli myös kehitysvammaisia. Kerran töistä lähtiessäni ja bussipysäkille mennessäni huomasin, että yksi poika seisoi ojassa ja toiset heittelivät häntä lumipalloilla. Ja huutelivat ilkeyksiä. Kun pääsin pysäkille asti, olin niin raivoa täynnä, että huusin pojille niin voimakkaita sanoja heikompien kohtelusta, ettei tarvinnut toista kertaa nähdä sellaista. Se on jäänyt hyvin mieleen, koska olisin voinut vaikka lyödä poikia silloin.

Toinen isomman luokan puuttuminen oli, kun autoin sijaiskodistaan karkuun lähtenyttä poikaa. Poika oli piiloutunut varastoomme ja nukkunut siellä mattojen alla yhden yön. Otin sosiaaliviranomaisiin yhteyttä ja mietittiin mitä tehdään. Takaisin poikaa ei voitu sijoittaa. Otin hänet perheeseemme siksi aikaa, kunnes hänelle järjestyi paikka muualta. Siinä meni ehkä vajaa pari kuukautta. Jälkeenpäin sain pojalta viestejä, että hän haluaisi muuttaa kokonaan meille, mutta siihen meillä ei ollut mahdollisuutta. Koin kuitenkin, että autoin kriisitilanteessa lasta. Silloin oli talviaika eikä pojalla ollut kunnon vaatteita olemassa. Rikkinäiset tyttöjen polvisukat, rikkinäiset kengät, ohut takki ja farkut. Ei pipoa ei käsineitä. Rikkinäinen vanha reppu selässä. Ensimmäiset ostokset olivat lämpimät alusvaatteet.

Olen myös ollut "sijaisvanhempana" alkoholistiperheen tytölle. Hän sanoo vieläkin minua äityliksi. Nyt hän on jo naimisissa ja perheellinen. Kerrankin jouluyönä olen hänet hakenut luokseni naapurikaupungista, kun äiti oli ties missä.

En ole voinut ohittaa asioita, jos kohdalleni on sattunut tapauksia, joissa tunnen, että joku tarvitsee minua. Enkä koe, että oma elämäni olisi jotenkin siitä häiriintynyt. Päinvastoin. Paras palaute on ollut, kun eräs poika kerran tuli halaamaan ja sanoi, että voi kun minullakin olisi tuollainen äiti.

Pirkko



Totta kai mieli tekisi puuttua moneenkin asiaan, joita kulkiessaan kaupungilla näkee. Mihinkään sanomista kummempaan ei kuitenkaan oikeastaan voi ryhtyä ilman pelkoa rikossyytteestä. Valitettavaa mutta liian totta. Ilman muuta jokaisen pitäisi voida auttaa muita tai puolustaa itseään jos siihen aihetta on. Suomi vain sattuu olemaan väärintekijöitä hiukan liikaa ymmärtävä paikka.

deleon



OLI SYKSY, PIMEÄÄ. AAMULEHDENJAKAJANA OLIN TOTTUNUT KAIKENLAISIIN YÖN KULKIJOIHIN VUOSIEN VARRELLA. NYT PYÖRÄNI VALOKEILAAN ILMESTYIVÄT KUITENKIN AIVAN ERILAISET JA TIENPÄÄLLE KUULUMATTOMAT KASVOT. KOLME LASTA, JOISTA YKSI NOIN KOLMEVUOTIAS , TOISET HIUKAN VANHEMPIA, ISTUIVAT KESKELLÄ TIETÄ. PUHUTELTUANI LAPSIA YMMÄRSIN ETTEI KOTIIN OLLUT MENEMISTÄ, ÄIDILLÄ JUOPPOYSTÄVIÄ JUHLIMASSA KOTONA. SOITIN HÄTÄKESKUKSEEN JA ODOTIN ETTÄ LAPSET SAAVAT APUA. PERHEEN TILANNE OLI POLIISILLEKKIN TUTTU JA LAPSET PÄÄSIVÄT YÖKSI TURVAAN. LEHDENJAKAJANA OLEN KYLLÄ TOTTUNUT NOSTELEMAAN HUMALAISIA HANGESTA JA OHJAAMAAN TEINEJÄ KOTIIN, MUTTA NÄIN PYSÄYTTÄVÄÄ TAPAUSTA EN TOIVOISI TOISTE KOHTAAVANI.

YÖTYÖLÄINEN



Mielestäni täytyy puuttua tuollaisiin tilanteisiin. Olen ollut aina altavastaajien tukena jos sellainen on ollut mahdollista. Olen puolustanut/pelastanut pahoinpidellyn nuoren toisten katsoessa vieressä, keskeyttänyt naisen pahoinpitelyn Helsingin keskustassa, puuttunut yläkoulussa tapahtuneeseen pienikokoisen pojan kiusaamiseen(kiusaajana kolme minuakin reilusti isommat pojat) ja lisäksi olen autontorvea soittaen saanut vanhemman pienen pahoinpitelyn loppumaan. En ole koskaan itse joutunut noissa tilanteissa itse vaaraan! Ei voi eikä saa jäädä sivusta katsojaksi! Puhumallakin asiat voi myös saada helposti tilanteen korjaantumaan / loppumaan.

Äiti -63



Voi ja pitää! Tietenkin maalaisjärjellä, niin että onko viisaampaa hankkia apua vai rynnätä itse väliin. Menin kerran poikajoukon luo, jonka näin "kyykyttävän" yhtä poikaa: kiusattava oli kyykkysillään maassa ja vähän isompi poika istui ja pompotti selän päällä. Hetken katselin tilannetta ja huomasin, että nyt ei ole kaikki hyvin. Toiset pojat seurasivat / yllyttivät vieressä. Menin rauhallisesti sanomaan, että eiköhän tuo riitä, lopettakaa. Kiusaaja nousi hieman nolonakin ylös ja kiusattu pääsi pois. Siinä huomasin, että kiusattu oli puolitutun poika, joten kysyin että saatanko kotiin tai soitanko vanhemmillesi. Ei kuulemma tarvinnut, mutta sen verran seurasin tilannetta, että kiusaaminen todella loppui siihen ja poika pääsi jatkamaan matkaa kotiin. Vaikka yksinäisenä nuorena naisena menin teini-ikäisten sekaan, ei minuun kohdistunut minkäänlaista uhkaa tilanteessa. Oma sydän kyllä pompotti jonkin aikaa tilanteen jälkeenkin, koska toki ymmärsin etukäteen riskin joutua itsekin kohteeksi. Myöhemmin taputin itseäni olkapäälle, että hyvä kun menin väliin. =)

Pikku Myy



Mielestäni pitäisi/pitää puuttua. Joskin Suomen laki on niin nurjakurinen, että auttaja ja väkivallan kohteeksi joutunut joutuu jopa usein itse syytetyksi jos joutuu kovalla kädellä väkivallantekijää taltuttamaan. Siinä varmaan moni miettii kuin käy jos autan, eikä syyttä.

Itse olen puuttunut ja puutun tarpeen tullen edelleenkin, En hyväksy pienimmässäkään määrin väkivaltaa. Asiat on pystyttävä selvittämään muutenkin. Suomen lakiin pitäisi tulla muutos, sillä jos kotiin murtaudutaan ja kodissa puolustetaan itseään ja omaisuutta, niin taitaa konna saada lain puolelleen ja kotinsa ja omaisuutensa puolustaja joutuu maksumieheksi. Niin nurjakurista kun se onkin :)

Älä lyö



Puutuin vuosia sitten vakavaan perheväkivaltatilanteeseen. Tapaus meni myöhemmin oikeuteen, jossa olin todistajana. Koskaan en ole katunut tilanteeseen menoa - en edes silloin kun jouduin asumaan vastapäätä tekijää ja vähän pelkäsin. Jos joutuisin itse hätään, toivoisin, että joku tulisi apuun. Toimin niin kuin sydän sanoo.

Mami



Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pitää puuttua jos se on turvallisesti mahdollista. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten siinä tapauksessa voi soittaa esim. poliisille. Itse olen puuttunut sellaiseen tilanteeseen kun kaksi pikkupoikaa oli kiusaamassa meidän naapuritalon pihalla ketjussa kiinni ollutta koiraa. Pojat olivat sekä koiralle että minulle vieraita eikä talon omaa väkeä ollut kotona näkemässä tilannetta. Jututin ensin pojat ja odotin niin kauan, että pojat häipyivät näköpiiristä.

Koiran kaveri



Pitää puuttua. Olen niin oikeudenmukainen ihminen, että puutun heti jos ei olla oikeudenmukaisia ja olen siitä kyllä joutunut kärsimään.

Aino



Kyllä pitää. Jos esimerkiksi väkivalta on niin pahaa ja pelottavaa, niin voit ainakin soittaa poliisille. Kadulla voi olla vaikka jokin sairastunut henkilö ja on julmaa jättää hänet ohi mennen. Jos autat ihmistä hädässä, saat siitä iloisen mielen jälkeenpäin.

Raili Hellevi



En voi kävellä vääryyden ohitse ja sen vuoksi olen melkoisen tuttu varmaankin jo 112:ssa, kun soitan aika herkästä apua paikalla. Viime kädessä olen viittilöinyt sopivassa kohdassa poliisit "lennosta", kun olen nähnyt tilanteita, jotka ovat syttyneet keskellä ihmismassaa ja onneksi liikkuva on osunut kohdalle ja viittilöimiseenkin on reagoinut ja rauhoittanut tilanteita.

Olen nostellut ihmisiä maasta pystyyn, talutellut kotiin, soitellut apua ym. Läheistä tulee auttaa mutta aina on muistettava oma turvallisuus ensin ja tehdä auttamispäätös sen mukaisesti. Ketään ei saa silti jättää ja avuntarvitsija voin jonain päivänä olla minä itse tai joku läheiseni, joten toivon silloin, että joku puuttuu ja välittää.

Pidetään huolta itsestä ja annetaan apua sitä tarvitsevalle!

Ronja



Itse olen useaan otteeseen puuttunut aikoinani asiaan jossa mies retuuttaa ja pahoinpitelee naista. Tuloksena oli yleensä myös itselle liuta mustelmia ja ruhjeita mutta myöskin tilanteen katkaisu. Monta kertaan olisi itselle ollut parempi olla menemättä väliin mutta kun luonto ei anna periksi. Pienellä paikkakunnalla kun asun niin olen saanut kokea lievää ilkivaltaa ja vahingontekoa tahoilta joiden asioihin olen puuttunut. Kuitenkin se kiitollisuus jonka saan autettavan taholta korvaa nämäkin ikävyydet. Mielestäni ainakin heikompaa on yritettävä auttaa ja puututtava jos pystyy. En kuitenkaan suosittele kaikille että menee väliin vaan soitetaan sitten ainakin väkivaltatapauksissa apua paikalle.

Catinka



Varsinaisia väkivaltatapauksia ei ole kohdalleni sattunut. Mutta erilaisia kiusaamistapauksia kylläkin ja niihin olen kyllä yleensä puuttunut.

TuTaKe



Anteeksi, mutta olen häipynyt paikalta mitä pikemmin, vaikka omantunto sanoi, että pitäisi auttaa.

lele



Väkivaltatilanteessa pitää katsoa oma turvallisuus ensiksi. Olen puuttunut muutaman kerran asiohin jotka ovat minusta olleet väärin.

Tuulentupa



Olen puuttunut, tottahan toki.

Heidi



Kyllä asioihin pitäisi puuttua, mutta fiksusti ja niin, ettei vaaranna omaa turvallisuuttaan. Esimerkiksi kerran metrossa suomalainen humalainen steroidipakkaus ryhtyi kovalla äänellä juttelemaan suomeksi vanhemman somalirouvan kanssa, joka selvästi pelkäsi eikä uskaltanut sanoa mitään aggressiiviselta kuulostaneeseen puheeseen, jota hän ei varmaankaan edes ymmärtänyt. Molemmat seisoivat ovien edessä, joten olin menevinäni ulos, ja asetuin seisomaan somalirouvan ja miehen väliin niin, että mies ei enää pystynyt tulemaan fyysisesti lähelle naista, vaan hän pääsi perääntymään rauhassa seuraavalle ovelle. Olen muutoinkin esim. ruvennut juttelemaan maahanmuuttajien kanssa niitä näitä, jos joku käy heille huutelemaan. Yksikin ystävällinen sana tai turvallinen juttelu on häirinnän kohteelle tosi tärkeä moraalinen tuki pelottavassa tilanteessa, eikä useimmiten uhkaa myöskään möykkääjän ylemmyyden tunnetta. Lähes aina möykkääjät ovat lähteneet muualle.

Kaikille ihmisille voi olla ystävällinen



Kyllä pitää! Tai pitäisi. Ajattele, että jos et tee mitään ja sen seurauksena joku on huomenna kuollut. Tai jos puuttumattomuus aiheuttaa jollekin ihmiselle elinikäiset traumat ja ongelmat. Meidän ei tarvitse TIETÄÄ onko huoleen aihetta, viranomaiset hoitavat sen meidän puolesta. Riittää, että huoli on herännyt. Silloin jokaisen velvollisuus on ilmoittaa (eikös tämä VELVOLLISUUS painettu uuteen lastensuojelulakiin?). Autetaan toinen toisiamme. Hoidetaan asiat. Yhdessä.

Jonnanen



KYLLÄ!

Ossi



Minun mielestäni pitää puuttua. Olen mm. puuttunut lasta kouluun viedessäni tilanteeseen, jossa eräs poika repi tyttöä hiuksista ja opettajia ei näkynyt valvomassa välituntia. Toivoisinkin, että useammatkin puuttuisivat ja toivon myös, että joku toinenkin puuttuu, jos näkee esim. minun omia lapsiani kiusattavan....

Vastuuta myös toisten lapsista, ei vain omista : )



Olin poikani kanssa kauppareissulla, kun huomasimme 5 nuorta, minua päätä pitempiä, ehkä 18-15 -vuotiaita, jotka hyökkäsivät kahden tummaihoisen nuoren kimppuun. Sanoin pojalleni, että jää kauppakassia vartioimaan nurkan taakse, eikä tule väliin, ja menin siihen porukan luo. Kehotin nuoria kertomaan minulle, mikä asia heillä on. Siinä vaiheessa pari poikaa otti jo taka-askelia, mutta kolme kävi minua kohti. Uho alkoi, että mitä se mulle kuuluu. Työnsin ne tummat taakseni ja esitin asiani uudestaan; Jos on asiaa näille kahdelle, kertokaa se minun kauttani. Yksi pojista otti rinnuksista minua kiinni, röyhisti rintaansa ja kysyi, kerjäänkö minä selkäsaunaa. Röyhistin rintaani itsekin, katsoin suoraan silmiin ja tuumasin, että eiköhän se asia ole niin, että jos joku selkään saa, niin se on sitten poliisiasia ja nyt on parempi kun otatte jalat allenne.

Se suoruus, pelkäämättömyys vissiin tehosi, sillä poika meni hämilleen ja irrotti otteensa. Tuumasin vielä, että "pyydäpä poika anteeksi näiltä kahdelta nuorelta, tai ne poliisit todellakin on tässä kohta". Uho jatkui, mutta askeleet olivat jo pois päin. Otin kännykän esille, jolloin pojat juoksivat pois. Sattumalta poliisit tulivat paikalle, jolloin pojat nurkalla olettivat minun soittaneeni ne. Sen koommin ei ainakaan nämä tummat joutuneet uhatuksi. (Kysyin myöhemmin heiltä).

Kovasti tuli kiitoksia silloin. Sanoivat, ettei se ollut eka kerta ja heidän äitiäänkin oli hakattu ja kiusattu. Koskaan ei kukaan ollut tullut väliin! Se kiitollisuus ja ilo näiden kahden sisaruksen silmistä oli vilpitöntä!

Viltsu



Kyllä pitää puuttua. Jos ei uskalla itse mennä väliin esimerkiksi väkivaltatilanteessa, niin ainakin pyytää lisäapua paikalle. Olen nähnyt työpaikkakiusaamista, vein asiaa eteenpäin. Sain kyllä sellaiset vihat niskaani kiusaajien puolelta, eikä asia johtanut mihinkään. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei sellaista käytöstä pidä seurata vain sivusta. Kiusattu tarvitsee tukea eikä pidä jättää häntä yksin.

Kirsikka



Pitäisi puuttua sehän on kansalaisvelvollisuus jos näkee jotain todella pahaa eikä itse uskalla mennä apuun AINAKIN poliisille 112 pitää soittaa. Tietysti voi sitten yrittää haalia ympäriltä muita ihmisiä ja porukalla mennä apuun jos poliisin tuloon menee kaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaameasti aikaa. Täytyy vaan muistaa, että Suomen lakihan on sellainen, että kaikkeen ei todellakaan pidä sotkeutua ettei itse tule tuomituksi....

Kalle-Saara



Pitäisi. Vaan uskaltaako aina? Kun riittävän monta kertaa puuttuu näkemäänsä vääryyteen eli puuttuu jonkun tai jonkin tekemään päätökseen tai kyseenalaistaa "auktoriteetin" tekemän päätöksen ja jopa auttaa konkreettisesti vääryyden kohdetta, mutta saakin sitten osakseen lähinnä halveksuntaa ja jopa rangaistuksia muodossa jos toisessa, niin eihän sitä pitkään jaksa, sitä muuttuu ulkoisesti välinpitämättömäksi, vaikka sisällä sielussa salamoikin ja omaatuntoa kolkuttaa kun kokee että pitäisi auttaa.

Siinähän ne ystävät nähdään, kun on vaikeaa ja kohdellaan kaltoin. Jos silloin saa apua niin tietää kuka on ystävä ja kuka ei.

Äärimmäisin tapaus itsellä on ollut se, kun on uhattu jopa omaa henkeä. Silti, oli pakko pysyä toisen vierellä koska kumpikin oli samassa tilanteessa. Helpointa olisi siinä tilanteessa ollut liueta pois mutta se pieni ääni sisällä tuskin olisi jättänyt sen jälkeen rauhaan.

Jos jokainen edes joskus auttaisi toista niin kaikilla olisi pidemmän päälle asiat paremmin.

Vielä ulkoisesti ehjä



Mielestäni pitää puuttua. Olen aina heikomman puolella, jos vääryyttä tapahtuu.

Oikeamielinen



Olen joutunut muutaman kerran tilanteeseen missä kiusauksen / väkivallan kohteena on ollut joko ihminen tai eläin. Joka kerta olen puuttunut tilanteeseen. Puuttuessani olen aina ensiksi pyrkinyt turvaamaan oman selustani ettei auttajasta tule autettavaa. Mikään ei ole niin raukkamaista kuin kulkea ohi tekemättä mitään. Joku kerta ohikulkija voi olla avuntarvitsija - miltä tuntuu kun itse ei kykene puolustamaan itseään ja kukaan ei välitä auttaa. Suomi on kansoitettu kännykkäihmisillä. Ellet pysty tekemään muuta niin soita ainakin apua - sekin osoittaa välittämistä.

Jokainen meistä voi joutua alakynteen



Puutun usein lasten ja nuorten huonoon käytökseen esim. liikennevälineissä tai kaupan edustalla. Olen töissä koulussa, joten puuttumiskynnykseni on aika matalalla. Väkivaltaa en ole joutunut kohtamaan muualla kuin välitunnilla, jossa tietenkin puutumme. Kiusaamiseen olen puuttunut ja saattanut pienen koululaisen turvallisesti kotiin. Koko kylä tarvitaan!

Hansu



Jokunen vuosi sitten aikuisena yli nelikymppisenä naisena palasin hotelliin yhdestä Suomen suosituimmasta festarikonsertista ja hissin oven avautuessa yläaulassa näin kun mies kurkusta puristaen mätki naisseuralaistaan. Puutuin asiaan sanallisesti ja sain mieheltä raivoisan haukkumaryöpyn niskaani. Jonkun ajan kuluttua myös nainen pelokkaasti totesi, ettei mitään ollut tapahtunut. Mitenkäs tuossa olisi pitänyt menetellä kun uhrikin selvästi pelkäsi seuralaistaan ja seurauksia? Huonenaapureiden kutsuma vartijakin jossain vaiheessa ilmestyi paikalle ja lisäselvittelyt jäivät sikseen kun asianosaiset pikkujulkimot päättivät yhdessä kiistää kaiken. Jäi tosi huonot fiilikset, mutta en usko että silti voin jatkossakaan olla puolustamatta heikompaa jos joudun suoraan tilanteeseen.

Elisa



Ehdottomasti pitäisi puuttua ainakin soittamalla viranomaisille, mutta ei omaa henkeään vaarantamalla, riippuu tilanteesta. Yleensähän ihmiset ovat huonoja puuttumaan tilanteisiin, koska niitä yleensä seuraa ikävyyksiä myös itselleen eli katsotaan mieluummin sivusta tai ollaan huomaamatta koko tilannetta. Se on tietysti uhrin kannalta väärin, mutta näin minäkin tekisin.

Hs65



Varsinaista väkivaltaa en ole henk.koht kohdannut, sivustakatsojana olen muutaman kerran huomannut tolkunaikuisen läsnäolon rauhoittavan tilanteita etenkin lasten ja nuorten mukana. tärkeää on olla provosoitumatta, kun tilanteet kärjistyy. Vanhusten kanssa voi tuntea empatiaa, kun hoito ei aina edisty joutuisasti, priorisointia joudutaan varmaan tekemään, myötäeläminen lohduttaa ja saa odottamisen tuntumaan lyhyemmältä.

Pakuri



Pitää puuttua. Ja jos ei itse voi/uskalla, niin aina voi kutsua virkavallan paikalle.

Tilkkumummi



Usein väkivaltatapauksessa pelastamaan mennyt on joutunut myös itse uhriksi. En luultavasti uskaltaisi mennä väliin ja auttamaan, mutta yrittäisin ainakin pikaisesti hälyttää apua. Harkintaa pitää käyttää. Koulu- ja henkisessä kiusaamisessa olen tietysti uhrin apuna mahdollisuuksien mukaan.

armi



Ehdottomasti on puututtava tilanteisiin joissa huomaa lähimmäisen olevan hädässä. Täytyy varmistaa omat motiivinsa ja ottaa viralliselta taholta asioista selvää jos kysymyksessä on esim. suhde jossa tapahtuu HENKISTÄ VÄKIVALTAA, alistamista, pelottelua ja uhkailua. Jos olet uhrin ainut uskottu, vuosia tilannetta seurannut, on tärkeää ettet menetä hänen luottamustaan. Valitettavasti jos hänet on diagnosoitu mielenterveyspotilaaksi, olet todella vakavassa tilanteessa. Mielenterveystoimisto, terveyskeskus ja lapset ovat voimattomia puuttumaan tilanteeseen. Ainoa keino mitä voit käyttää on tehdä ilmoitus Kihlakunnan oikeuteen. Asiat ehkä hieman korjaantuvat mutta saat vihat päällesi. Jos olet vahva ja oikealla asialla PUUTU EPÄKOHTIIN.
Ilmoituksen tekemiseen löytyy ohjeet netistä kihlakunnan sivuilta. Tämä on ehkä vaikein asia johon joutuu lähimmäisenä puuttumaan mutta minua neuvoneen eläkkeellä olevan virkamiehen, sosiaalipolitiikan opettajan, entisen kunnan sosiaalijohtajan mukaan KANSALAISVELVOLLISUUS

mopomummo



Olin vuosia sitten Turun messukeskuksessa rakennusmessuilla, jossa näin äidin joka oli humalassa ja löi n. 6-vuotiasta poikaa kasvoille. Poika vain itki ja huusi, älä lyö.T eki niin pahaa että pyysin äitiä lopettamaan lyömisen, johon äiti vastasi: Tämä ei kuulu sulle! Mä vastasin että kyllä kuuluu kun olen lastensuojeluvalvoja. Äiti pelästyi ja lopetti lyömisen. En ole lastensuojeluvalvoja vaan lastentarhanopettaja päiväkodissa. Olen sitä mieltä että väkivaltaan pitää aina puuttua jos se kohdistuu lapseen eikä pidä unohtaa tehdä ilmoitus sosiaalitoimeen vaikka nimettömänä. Onhan nyt tapahtunut pahoinpitelyjä joihin olisi pitänyt puuttua tiukemmin kuten 8-vuotiaan Erikan tapaus.

Helena



Pitää puuttua, olen ollut tilanteissa ja myös puuttunut aina vastoin ajan henkeä joka sitä suinkaan ei ole katsonut kuin lähinnä jonkun idiootin touhuna, tuota puuttumista nimittäin.

Laila Helena



Kyllä pitää puuttua sillä periaatteella että "kaveria ei jätetä!"  Suutuin ja sanoin suorat sanat. Näin puolustin luokkatoveriani, kun ilkeäksi tiedetty opettajamme pilkkasi itkun partaalla olevaa arkaa tyttöä, joka oli unohtanut kirjansa kotiin. Tämä tapahtui v.1954 jolloin yleensä ei noustu opettajaa vastaan.

Oinas



Itse en ole puuttunut suoranaiseen väkivaltaan, mutta eräs sukulaiseni meni väliin kun pariskunta tappeli, sillä seurauksella, että hän itse sai puukosta kurkkuun ja käteen. Oli varmaan sentistä kiinni ettei kuollut. Silloin päätin, että soitan apua, mutta en mene väliin. Sellaisissa tapauksissa, että on varma ettei joudu itsekin uhriksi tai se että näkee jos pienet kiusaavat pienempäänsä, voi aikuisena mennä ja pitääkin mennä väliin lopettamaan kiusaaminen.

maaza



Paritalonaapurini toimi perhepäivähoitajana noin 6kk. Alkaen 1.8.2011. Olin alusta asti aika ihmeissäni koko jutusta. Enkä suotta, hoitolapsia oli kolme vähän vanhempia kuin hänen oma 10kk vanha lapsensa. Lapsia pidettiin sisätiloissa jopa kokonaisen hoitoviikon ajan. Lopulta keräsin rohkeutta ja soitin naapurini esimiehelle 2.1.2012 tästä ulkoilun puutteesta. Hän sanoi kyllä siellä ulkoillaan. Menin niin lukkoon tästä vastauksesta, että en löytänyt todella pitkään aikaan mitään sanottavaa. Sain puhekykyni tallelle ja sanoin, kyllä se ihan totta on että ulkoilu on aivan olematonta. Hän lupasi soittaa naapurilleni ulkoilun tärkeydestä.

Onneksi lapset saivat sen jälkeen olla ulkona edes pari päivää ikkunamme edessä todistettavasti. No hoitopesti loppui tammikuun lopussa 2012. Nyt tätä päivää elettäessä, soittoni naapurin esimiehelle on kirjattu tässä taloyhtiössä varoitukseksi meille. Tuntuu tavallaan aika oudolta, kun juuri tänä päivänä lastensuojelun asiat ovat kovasti esillä. Tekisin ja tulen jatkossakin tekemään kaikkeni puolustaakseni viattomia lapsia, koskee toki myös muita väärin kohdeltuja.

Neljä vastaan yksi.



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot