Kansantautimme nimeltä työpaikkakiusaaminen (jatko-osa 1)

Lisätty: 22.10.2010

Viime viikolla alustin asiaa työpaikkakiusaamisesta, tai niin kuin lainoppineet sanovat, häirinnästä ja huonosta tai epäasiallisesta kohtelusta työpaikalla. Nyt on vuorossa hard-osio eli viimekertaista painokkaammin lainsäädäntöön paneutuvaa tekstiä. Voin kuvitella, että säännösten monilukuisuus hämmästyttää useimpia lukijoita. Pitkälti yli kymmenessä laissa on monenlaisia pykäliä, jotka koskevat työpaikkakiusaamista. Vaikka yksityissektorilla ovat omat työsuhdelakinsa ja kunnallisilla viranhaltijoilla sekä valtion virkamiehillä omat lakinsa, häirintää ja huonoa tai epäasiallista kohtelua koskevat säännökset ovat kaikilla sektoreilla käytännöllisesti katsoen samansisältöiset. Kun muutama vuosikymmen sitten ihmeteltävän moni elämäämme koskeva lain säännös oli sitä edelliseltä vuosisadalta tai vielä aikaisemmalta ajalta, on hyvä, että keskeisimmät työpaikkakiusaamista koskevat säädökset Suomessa ovat 2000-luvulta.

Työoikeuden yleislaissa, työsopimuslaissa, työpaikkakiusaamiseen(kin) liittyvän yleissäännöksen mukaan "työnantajan on kaikin puolin edistettävä suhteitaan työntekijöihin samoin kuin työntekijöiden keskinäisiä suhteita". Syrjintäkielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus puolestaan merkitsevät, ettei työnantaja saa asettaa työntekijöitä eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Mittapuuna pidetään esimerkiksi työntekijän ikää, terveydentilaa, vammaisuutta, kansallista tai etnistä alkuperää, kansalaisuutta, sukupuolista suuntautumista, kieltä, uskontoa, mielipidettä, vakaumusta, perhesuhteita, ammattiyhdistystoimintaa ja poliittista toimintaa.

Yksi tärkeä kriteeri jäi edellä mainitsematta. On toki selvää, ettei epätasa-arvoista kohtelua saa esiintyä myöskään sukupuolen perusteella. Siitä ovat säännökset laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Tässä niin sanotussa tasa-arvolaissa on laajaulotteiset ja yksityiskohtaiset määräykset työnantajan noudatettaviksi tasa-arvon toteuttamiseksi. Lisäksi valtakunnassa on sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa apuna tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvolautakunta. Parempaan suuntaan on vuosien saatossa monissa kohdin menty - ehkä hitaasi, mutta kuitenkin varmasti. Täydelliseen tasa-arvoon tässä lottovoittomaassamme ei kuitenkaan vielä ole lain pakottavista säännöksistä huolimatta päästy.

Otan esille yhden, kaikille tutun yksityiskohdan tasa-arvolaista. Lain mukaan työnantajan tulee edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa. Rikoslaissa puolestaan kielletään rangaistuksen uhalla työsyrjintä-otsikon alla edellä esitettyjen kriteerien mukainen epätasa-arvoinen menettely. Rikoslain tulkinnan mukaan esimerkiksi se, että naiselle maksetaan ilman painavaa, hyväksyttävää syytä samasta työstä vähemmän palkkaa kuin miehelle, on vakava rikos. Siitä pitää lain mukaan olla seurauksena sakko- tai enintään kuuden kuukauden vankeustuomio.

Muutama vuosikymmen sitten seurasin läheltä erään ison teollisen yrityksen toimintaa. Siellä oli kaksi samanlaista trukkia, joilla tehtiin samanlaista työtä. Toisen trukinkuljettajan palkka oli huomattavasti pienempi kuin toisen. Toinen trukinkuljettaja oli nainen, toinen oli mies. Nyttemmin tasa-arvo on onneksi edistynyt, ja Suomi on käsittääkseni naisten ja miesten välisessä palkkauksessa maapallon kaikista maista ensisijoilla. Mutta silti ei kukaan voi oikeutetusti väittää vääriksi palkkatilastoja, joiden mukaan Suomessakin hämmästyttävän yleisesti samasta työstä maksetaan eri palkkaa sukupuolen mukaan. Miten se voi olla mahdollista, vaikka rikoslaissa määrätään tuollaisesta asiantilasta tuomittavaksi enimmillään puolen vuoden vankeusrangaistus!?

Sitten, kun kaikki naiset ja me naismaiset miehet alamme äänestää eduskuntaan naisia, saadaan asiantilaan parannus. Ellei muu auta, voitaisiin säätää laki, jossa määrätään ankara vankeusrangaistus viranomaisille, jotka laiminlyövät nostaa juttuja havaituista palkkaepätasa-arvotapauksista. Myös voitaisiin säätää tuomittavaksi vaikkapa tuplarangaistus työnantajille, jotka naamioivat laittoman menettelynsä muka-lailliseksi. Sellainenkaan menettely ei ole teoriaa. Muistiini on jäänyt korkeimman oikeuden ratkaisu, joka voisi olla vaikkapa otsikon "Vertaansa vailla" alla. Jutussa linja-autoliikennettä harjoittaneen yrityksen esimiestason henkilöllä oli perustelu palkkojen erilaisuudelle. Hän perusteli kahden kuljettajan välisen palkkaeron johtuvan heidän erilaisista toimenkuvistaan. Sen, joka sai enemmän palkkaa, toimenkuva oli laajempi: hänen piti työvuoronsa lopuksi lyödä linja-auton renkaisiin isolla vasaralla todetakseen, että niissä on tarpeeksi ilmaa jäljellä. Ei muuten ollut vedenpitävä väite. Työnantaja tuomittiin korvauksiin ja rangaistukseen syrjinnästä.

Tasa-arvolakia täydentää yhdenvertaisuuslaki. Siinä annetaan tarpeen mukaan asioiden ratkaisemisessa roolia myös syrjintälautakunnalle ja/tai etnisissä jutuissa vähemmistövaltuutetulle. Yhdenvertaisuuslain mukaan syrjityllä on oikeus saada työnantajalta enintään 15 000 euron suuruinen hyvitys. Sen lisäksi hän saattaa voida oikeutetusti vaatia muita korvauksia, esimerkiksi korvausta saamatta jääneestä palkasta korkoineen.

Työpaikkakiusaaminen on niin tärkeä ja laaja aihekokonaisuus, että siihen on pakko palata vielä yhden kerran. Seuraavalla kerralla, tämän kokonaisuuden viimeisessä osiossa, on vielä esillä ydintärkeitä säännöksiä ja määräyksiä. Muutaman säädöksen esittely sekä menettelytapaohjeet asioiden käytännön hoitamiseksi ovat aivan välttämättömiä tietoja ja taitoja. Ne vastaavat kysymykseen "Miten jauhetaan työpaikan murheet onneksi?"

Kuvaruutukuulumisiin

Kalevi S.