Ma 21.5.Kosti, Konsta, Konstantin, Con...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Lakilaari


Omaisuus- ja velka-asiat avoliitossa

Lisätty: 22.2.2011

Pariskuntia koskeva lainsäädäntö: Avoliittojen yleistymisen myötä niitä koskeva lainsäädäntökin on lisääntynyt. Suomessa perheoikeudessa avioliittolaki on perinteinen, yleisesti tunnettu laki. Se koskee nimensä mukaisesti avioliittoja, mutta se koskee nykyisin pitkälti myös (samaa sukupuolta olevien) rekisteröityjä parisuhteita. Yhteiselon muotojen kokonaisuudesta on nykyisin avioliittojen osuus noin 75 prosenttia ja avoliittojen osuus noin 24 prosenttia. Rekisteröityjen parisuhteiden osuus on vajaa 1 prosentti. 1.4.2011 tulee voimaan ensimmäinen avoliittoa koskeva erityislaki. Eiköhän sitä käytännössä aleta nimittää avoliittolaiksi. Lain "virallinen" nimi on laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Säädöksen sisältö vastaa nimeä, joten uusi laki on sisällöllisesti varsin suppea.

Avoliittolain piiriin kuuluvat puolisot: Uusi laki koskee avopuolisoita, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi. Avopuolisot voivat olla samaa tai eri sukupuolta.

Avopuolisoiden omaisuus ja velat: Avoliiton purkautuessa tulee selvitettäväksi, mitä omaisuutta ja velkoja kummallekin puolisoista kuuluu. Avoliitossa, samoin kuin avioliitossakin, pätee sekä puolisoiden omaisuuteen että velkoihin niin sanottu nimiperiaate. Omaisuuden omistaja on se, jonka nimiin omaisuus on hankittu. Yhteisomistuksessa oleva omaisuus omistetaan yhtä suurin osuuksin, ellei muuta voida osoittaa. Omistusosuudet on hyvä merkitä kauppakirjaan tai muuhun vastaavaan asiakirjaan varsinkin arvokasta omaisuutta hankittaessa. Jos avopuolisoista Tiina maksaa keväisestä moottoripyörästä 6 000 euroa ja Timo 4 000 euroa, kauppakirjaan merkitään esimerkiksi: "Kaupan kohteesta Tiina omistaa 3/5 ja Timo 2/5." Kun he tekevät yhdessä ensimmäisen koeajon, tarkkavaistoisimmat katselijat saavat selville nuo luvut jo pariskunnan päiden asennoista.

Velkoihinkin pätee edellä sanotun mukaisesti nimi- ja erillisyysperiaate: kumpikin avopuoliso vastaa omista veloistaan. Kuitenkin yhdessä otetusta velasta tulee sekä avo- että aviopuolisoiden muistaa tärkeä lisäseikka: kumpikin puoliso vastaa koko velan maksamisesta, ellei luotonantajan kanssa ole sovittu toisin.

Sopimus avoeron varalta: Mitään ei kukaan menetä jos ihanan, maailmoja syleilevän, autuaallisen, kaikki voittavan suuren rakkauden keskellä annetaan järjellekin rahtusen periksi. Siperia on nimittäin opettanut kokeneita ihmisiä, että monesti on hyvä toimia niin kuin teoriassa on viisasta. Yleistasolla asia voidaan ilmaista näin: "Sovitaan, että meidän rakkaus ei ole sidoksissa omaisuus- eikä velka-asioiden kanssa. Omaisuusasiat ovat maallisia asioita, kun taas meidän rakkautemme on taivaallisen onnellista ja autuaallista." Kun edellä sanottu puetaan juridiikan ilmiasuun, aviopuolisot toteavat: "Me laadimme avioehtosopimuksen", ja avopuolisot vastaavasti: "Me teemme sopimuksen avoliiton päättymisen varalta".

Avopuolisot voivat sopimuksessa yksilöidä omaisuuden, mikä kummallekin tulee, jos avoliitto etukäteissuunnitelmista poiketen joskus päättyy. Mikäli tuollaista sopimusta ei ole, ja jos tulee riitaa omaisuuden jaosta, tulee uusi avoliittolaki apuun. Voidaan menetellä aivan samoin kuin avioliiton päättyessä on mahdollista menetellä: pyydetään käräjäoikeudelta pesänjakajan määräämistä. Pesänjakaja toimittaa omaisuuden jaon, tai kuten laki asian ilmaisee, erottelun. Kun avioliitossa laaditaan osituskirja, avoliitossa tehdään omaisuuden erottelukirja. Mikäli osapuolet eivät ole tyytyväisiä pesänjakajan toimittamaan jakoon eli hänen laatimaansa erottelukirjaan, sitä voidaan moittia käräjäoikeudessa.

Oikeus hyvitykseen ja avustukseen: Mikäli avopuoliso on auttanut toista avopuolisoa yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella, hänellä on oikeus saada hyvitystä. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että toinen on hoitanut lapset ja kodin, ja toinen on saanut/ottanut nimiinsä suurimman osan omaisuutta. Tai voi olla niinkin, että toinen avopuoliso on laittanut varojaan ja työpanostaan esimerkiksi toisen ennestään omistaman omaisuuden kunnostamiseen, korjaamiseen tai laajentamiseen. Hyvityksestä voidaan sisällyttää lauseke myös edellä selostettuun, avoeron varalta laadittavaan sopimukseen.

Perintökaareen on tehty lisäys, joka mahdollistaa avopuolisolle avustuksen saamisen silloin, kun hän jää leskeksi. Vastaavasti kuin avioliiton jälkeen myös avoliiton jälkeen on oikeus avustukseen kuolleen puolison jäämistöstä. Avustusta on mahdollista saada, kun sen harkitaan olevan tarpeellista yksin jääneen toimeentulon turvaamiseksi.

Testamentin tarve: Avoliitto voi purkautua paitsi avoeron myös toisen avopuolison kuoleman johdosta. Tärkeä on tietää, että avopuolisot eivät uuden avoliittolainkaan voimaan tultua peri toinen toisensa omaisuutta. Edellä mainittu sopimus avoliiton päättymisen varalta pätee avoerossa. Jos avoliitto päättyy toisen kuoleman johdosta, jälkeen jääneelle kuuluu hänen oma omaisuutensa. Kuolleen puolison omaisuus siirtyy hänen perillisilleen. Jos tuohon tilanteeseen halutaan jotakin muutosta, siitä on määrättävä testamentissa. Paitsi määräystä omaisuuden kohtalosta voidaan testamenttiin sisällyttää tahto hyvityksestä ja myös siitä, että pitempään elävä saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Avioliitossahan lesken asumisoikeus on turvattu lain säännöksellä.

Perintövero tulee maksettavaksi testamentilla saadusta omaisuudesta. Avopuolison vero on edelleen paljon korkeampi kuin aviopuolison perintövero. Sen vuoksi avopuolisoiden saattaa monessa tapauksessa olla viisasta laatia niin sanottu hallintatestamentti. Se suo avopuolisolle käyttöoikeuden omaisuuteen. Perintöveron maksavat omistajat eli ensiksi kuolleen avopuolison perilliset. Perintöveroa pienennetään sen johdosta, että omistusoikeutta rasittaa jälkeen jääneen avopuolison käyttöoikeus. Jos olisin avopuolison perillinen, saattaisin itsekkäästi toivoa saavani testamentin perusteella omaisuutta sen verran, että pystyisin suoriutumaan perintöverosta.

Ihan jokaiselle positiivista lisääntyvän valon aika toivottaa

Kalevi


Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot