Ma 21.5.Kosti, Konsta, Konstantin, Con...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Lakilaari


Hoitotestamentin laatimisohjeet


Älä viivyttele!
Joskus talvisodan jälkeen lukemastani koulusaksasta on jäänyt mieleeni ainakin monelle seniorilukijalle tuttu lause: "Morgen, morgen, nur nicht heute, sagen immer faule Leute", eli laiskimukset siirtävät hommiin ryhtymiseen huomiseen ja taas huomiseen. Vastaavaa asiaa olen pohtinut Lakilaarin arkistosta löytyvässä, 3.6.2010 julkaistussa esityksessä "Kyllä se eläessään usein sano, että pitäis tehdä testamentti". Hoitotestamentinkin laatimista saatetaan lykätä asian luonteen johdosta. Sen tekeminen liittyy yleensä elämän viimeiseen sairauteen. Asiaan liittyy terveelle ihmiselle negatiivisuutta, joka voi aiheuttaa passiivisuutta.

Kyse on tahdosta, mutta ei varsinaisesta testamentista. Jos testamentti-sana tuntuu jotenkin lopun alulta, unohda koko käsite. Hoitotestamentti on yleinen käytännön ilmaisu kirjalliselle hoitotahdolle. Ei laissa potilaan asemasta ja oikeuksistakaan puhuta testamentista, vaan tahdosta. Vaikka potilas olisi tajutonkin, toki hänelle on lain mukaan annettava "tarpeellinen" hoito. Lain 8.2 § jatkuu: "Jos potilas on aikaisemmin vakaasti ja pätevästi ilmaissut hoitoa koskevan tahtonsa, potilaalle ei kuitenkaan saa antaa sellaista hoitoa, joka on vastoin hänen tahtoaan."

Pitää olla ruumiin ja sielun voimia. Hoitotestamentti eli hoitotahto on tehtävä sellaisessa vaiheessa, jossa ihmisellä on kyky ilmaista tahtonsa siitä, miten sairaanhoitohenkilökunnan tulee hoitaa tai olla hoitamatta häntä vaikean sairauden kohdatessa. Hoitotestamentti kertoo ihmisen tahdon sellaista sairausvaihetta varten, jolloin hän ei itse enää kykene ilmaisemaan tahtoaan. On mahdollista, että kenellä tahansa meistä sellainen tilanne on edessä vaikkapa jo yhden sekunnin päästä tai vasta monen kymmenen vuoden päästä. Hoitotestamentti koskee vain ja ainoastaan sen tekijän hoitoa tulevaisuudessa, hänen elinaikanaan. Jos halutaan määrätä, miten ihmisen omaisuuden suhteen on meneteltävä hänen kuolemansa jälkeen, tulee laadittavaksi perintökaaren säännösten mukaan testamentti. Sekä hoitotestamenttia että perintökaaren mukaista "varsinaista" testamenttia koskee kolme samankaltaista vaatimusta: 1. tekijällä on oltava kelpoisuus tahtonsa ilmaisemiseen: hän ymmärtää, mistä on kysymys; 2. vastaavassa terveydentilassa ollessaan tekijä voi milloin tahansa peruuttaa tahdonilmaisunsa; 3. toteutuakseen tahdonilmaisu pitää olla löydettävissä toteuttamista varten.

Suullinenkin hoitotahto on pätevä. Erot omaisuutta koskevaan testamenttiin ovat isot. Hoitotestamentti voidaan milloin tahansa laatia myös suullisena. Tietenkin kirjallinen muoto on enemmän kuin suotavaa, ettei hoitotahdon tulkinnasta tule epäselvyyttä. Mikäli todistajia käytetään, heidän ei tarvitse olla yhtä aikaa läsnä kuten vaaditaan omaisuutta koskevan testamentin laadinnassa.

On tärkeää valita valmiille asiakirjalle tarkoituksenmukainen säilytyspaikka! Laissa ei ole pakottavaa säännöstä sen paremmin testamentin kuin hoitotestamentinkaan säilytyspaikasta. Ne voidaan säilyttää kotona muiden tärkeiden asiakirjojen yhteydessä. Laatimisen jälkeisellä ensimmäisellä mahdollisella sairaalakäynnillä voidaan pyytää hoitotahto liitettäväksi potilasasiakirjoihin. Hoitotestamentti tai sen jäljennös voidaan myös antaa jonkun läheisen henkilön säilytettäväksi.

Hoitotahdon sisältö on siis antajansa määrättävissä. Viime kädessä hoitavan lääkärin tehtävänä on aikanaan arvioida, millaisella hoidolla tahto parhaiten toteutuu. Hoitotahto-otsikon lisäksi asiakirja sisältää tekijän nimen ja henkilötunnuksen. Tekstissä todetaan esimerkiksi: "Olen laatinut tämän hoitotahdon sen varalta, mikäli joudun tilaan, jossa en kykene ilmaisemaan lääketieteellistä hoitoa ja hoivaani koskevaa tahtoani. Jos olen sairastunut tai vammautunut vaikeasti ja parantumattomasti, minua ei saa elvyttää, sikäli kuin elvytyksestä huolimatta minulla ei parhaan mahdollisen asiantuntevan lääketieteellisen arvion mukaan ole mahdollisuutta jatkaa toimintakykyistä ja itsenäistä elämää." Tekstin jälkeen tulee omakätinen allekirjoitus. Sen jälkeen, ennen mahdollista kahden esteettömän todistajan omakätistä allekirjoitusta, on esimerkiksi seuraava todistajanlauseke: "Todistamme, että yllä mainittu henkilö on vakaasti ja pätevästi ilmaissut ja omakätisesti allekirjoittanut tämän hoitotahtonsa."

Ehkä kansainvälisestikin kattavin hoitotahdon malli löytyy Muistiliiton sivulta

Seuraavalla kerralla annan tietoa ja linkin hoitotahtoa myönteisemmästä asiakirjasta, elämänlaatutestamentista. Se vasta mielenkiintoinen on!

Luethan kriittisesti suhtautuen vielä tämän loppukappaleenkin. Se on minusta täysin totta, mutta on kuitenkin subjektiivinen tuntemukseni asiasta: En muista koskaan tavanneeni ihmistä, joka olisi suhtautunut hoitotestamentin tekoon kielteisesti. Mutta kyllä joissakin tapauksissa täydessä sielun ja ruumiin voimissa tehdyn hoitotahdon laatiminen voi myöhemmin, ruumiin voimien jo vähennyttyä, ehkä kaduttaakin. Mikäli ihmisellä kuitenkaan ei ole enää puhekykyä eivätkä hänen fyysiset voimansakaan ole ennallaan, ei hän enää pysty ilmaisemaan haluaan peruuttaa hoitotestamenttiaan. Hän on kuitenkin liian erilainen verrattuna niin sanottuihin "tavallisiin keskivertoihmisiin" ja liian erilainen myös ehkä keskivertolääkärin mielestä elämään meidän "terveiden" rinnalla. Hoidin omaishoitajana ja edunvalvojana yli 15 vuotta vaimoani hänen sairastuttuaan Alzheimerin tautiin. Hoitotahto-sanaa ei edes vielä tunnettu hänen sairastumisensa alkuaikoina. Kun hän ei enää kyennyt puhumaan eikä itse liikkumaan, lääkärit päättivät ottaa häneltä hengen pois vastoin tahtoani. Olen jokseenkin varma, että vaimoni oli kuolinkamppailua aloittaessaan onnellisempi ihminen kuin lääkäri, joka hänen kuolemastaan päätti. Olen inhimillisesti ottaen täysin varma, että jos hänellä olisi ollut hoitotahto, hän olisi halunnut kuolinyötä edeltävänä päivänä sen peruuttaa, jos olisi itse kyennyt tahtonsa ilmaisemaan.

Pitkät jäähyväiset -dokumentti esitettiin pääsiäisenä televisiossa. Mikäli et sitä silloin ehtinyt nähdä, löydät sen täältä.

Jokaisen kodin ja pienyrityksen lakiopas kertoo miten negatiivisilta tuntuvat ongelmat muuttuvat voitettavissa oleviksi, myönteisiksi haasteiksi.

Ystävällisin terveisin
Kalevi Suojanen





Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot