Se nyt vain on niin, että joskus voi tulla suuri harmi, ellei tee avioehtosopimusta!

Lisätty: 31.5.2010

Avioehtosopimuksen voi tehdä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Se ei kuitenkaan tule voimaan pelkällä laatimisella ja allekirjoittamisella ja allekirjoitusten oikeaksi todistamisella. Avioehtosopimus tulee voimaan vasta sitten, kun maistraatti on rekisteröinyt sen. Rekisteröinti maksaa nykyisin 46 euroa. Maksu peritään joko avioehtosopimusta maistraattiin jätettäessä tai myöhemmässä vaiheessa. Vaikka avioehtosopimuksen voi tehdäkin jo kihlausvaiheessa, ei maistraatti ota sitä rekisteröitäväksi ennen kuin vasta vihkimisen jälkeen. Lähimmän maistraattisi ja muutakin asiaa avioehtosopimuksesta saat osoitteesta www.maistraatti.fi > Avioehtosopimus. Sieltä löytyy myös avioehtosopimuksen rekisteröintihakemuslomake. Hakemukseen liitetään avioehtosopimus ja sen jäljennös.

Maistraatin sivuilla määritetään avioehtosopimus napakasti ja selvästi näin: "Avioehtosopimuksessa puolisot voivat sopia, että avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättyessä heidän omaisuuttaan ei jaeta avioliittolain pääsäännön mukaisesti tasan heidän kesken." Heti tuon luettuaan pitää pysähtyä miettimään, milloin avioliitto tai parisuhde suhde päättyy. Se päättyy silloin, kun tulee kuolema tai jos sitä ennen tahto rakastaa loppuu ja tulee avioero.  Avioehtosopimuksen teksti voi kuulua esimerkiksi näin: Kummallakaan meistä allekirjoittaneista kihlakumppaneista/aviopuolisoista ei ole avio-oikeutta toistemme nykyiseen eikä tulevaan omaisuuteen.

Avioehtosopimus on tietyllä tavalla vaikea asia sen vuoksi, että siihen liittyvät asiat koskettavat tunteita ja järkeä. Joskus päätöksenteko saattaa olla vaikeata, kun tunne ja järki voivat kuiskutella keskenään ristiriitaisia viestejä. Tai kun avioehtosopimuksen mahdollinen laatiminen liittyy usein ehkä ihmisen kaikkein voimakkaimman myönteisen tunteen aikaan elämässä. Koko elämän ajan pitäisi kai monessa päätöksentekotilanteessa tietoisesti valita sopiva coctail tunteesta ja järjestä. Tai ainakin laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten, että järkikin tulisi edes hiukan mukaan. Muistan jo pikkupoikana - siis todella, todella kauan sitten - silloin tällöin lehdistä lukeneeni tilanteista, joissa tunne sumensi järjen. Solmittiin avioliitto, ja sitten kävi ilmi, että toinen rakastui ihmiseen, toinen ihmisen omaisuuteen. Ennen vanhaan tilanne poikkesi nykyisestä tuon tunteikkaan ihmisen hyväksi. Silloin nimittäin avioeron saaminen (ja rahastus) oli todella korkean kynnyksen takana. En paljon liioittele, jos sanon, että nykyisten säädösten mukaan aviopuolisosta pääsee eroon helpommin kuin vuokralaisesta. Näin seniorin näkövinkkelistä se on surullista.

Omaisuuden suhteenkin avioliiton solmimisella oli muinoin dramaattisesti paljon nykyistä suurempi merkitys. Nyt alkavat niin sanotut vanhat avioliitot olla vähissä. Vanhoiksi avioliitoiksi tavattiin aikoinaan sanoa ennen vuotta 1930 solmittuja avioliittoja. Vahvan pääsäännön mukaan vanhoissa avioliitoissa naimisiin menemisen seurauksena puolisoiden omaisuus tuli jakamattomasti yhteiseksi. Se varmaan tuntui kyllä jotenkin täydellisen rakkaudenkin täyttymykseltä, voin kuvitella. Puolisot eivät siis omistaneet avioitumisen jälkeen omaisuutta esimerkiksi puoliksi kumpikin, kuten nykisin on, ellei muuta osoiteta, vaan omistus oli täysin jakamatonta.

Nykyisin avioliitossa on omaisuuden ja velkojen erillisyyden periaate. Jos aviovaimo Niina ostaa tai saa jotakin itselleen, hän tietenkin yksin omistaa hankkimansa tai saamansa. Samoin on aviomies Niilon laita. Ja jos he aviopuolisoina hankkivat yhteistä omaisuutta, he omistavat sen yleensä siinä suhteessa kuin mitä ovat siihen sijoittaneet. Suurissa hankinnoissa on tärkeää, että heidän sijoituksensa myös kirjataan esimerkiksi kauppakirjaan. Esimerkiksi näin: "Omistusosuutemme ostamaamme kiinteistöön jakautuvat siten, että Niina omistaa siitä 60 prosenttia ja Niilo 40 prosenttia.

Omaisuuden erillisyyden periaate saa mielenkiintoisen ilmentymän, kun toinen puolisoista kuolee tai kun tulee avioero. Silloin nimittäin netto-omaisuus tasataan. Kysymys on avio-oikeuden toteuttamisesta. Mikäli Niinalla on 2 rahayksikköä ja hänen aviopuolisollaan Niilolla 10 rahayksikköä, on Niilon  annettava Niinalle avioliiton purkautuessa 4 rahayksikköä. Näin toteutetaan avio-oikeus antamalla köyhemmälle tasinkoa. Kummallakin on avioeron jälkeen yhtä paljon omaisuutta; ei kuitenkaan, jos on avioehtosopimus. Avioehtosopimus merkitsee, että avioeron jälkeen kumpikin pitää omansa, rikkaampi jää rikkaammaksi, köyhä köyhemmäksi toista. Edellä mainitut rahayksiköt ovat nettovarallisuutta: kummankin bruttovaroista on vähennetty velat. Miinusmerkkiä ei tunneta: jos toinen on ylivelkainen, laskelmassa hänen omaisuutensa on nolla. Jos edellä esitetyt luvut 2 ja 10 ovat esimerkiksi miljoonia euroja, on aika merkityksellistä, että saatu tasinko on verovapaata. Siitä ei mene tuloveroa eikä lahjaveroa eikä tietenkään perintöveroa, koska ei se ole perintöä. Se on siis avio-oikeuden toteuttavaa tasinkoa. Toimitus, jossa määritetään kummankin puolison nettovarallisuus ja tasingon määrä, on ositus. Jos avioliitto on purkautunut kuoleman johdosta, on ensin tehtävä ositus, sen jälkeen, jonkun perillisen sitä vaatiessa, suoritetaan perinnönjako.

Niilo on voinut saada hänen sukunsa todella pitkänä ajanjaksona keräämiä varoja perintönä. Tai Niilo on voinut käydä kauan ansiotyössä ja Niina on ilman tienestejä hoitanut Niilon lisäksi kodin ja lapset. Tai kyse voi olla Niilon sekä hänen edellisen puolisonsa vuosikymmeniä kestäneen yhteisen uurastuksen tuloksesta. Tietenkin varat ovat voineet tulla millä muulla tavalla tahansa: lottovoittona tai testamentilla tahi ne voivat olla tulosta taidokkaista taikka onnekkaista sijoituksista tai mitä nyt sitten elämässä Niilo Hannuhanhi Narjukselle voikaan tapahtua nelilehtisten apiloiden löytymisen jatkumon lomassa.

Elämä on niin monenkirjavaa, etten osaa tähän kaikkia värikirjoja kuvata. Mutta se on varmaa, että joskus avioehtosopimus on epäoikeudenmukainen, joskus oikeudenmukainen. Esimerkiksi, jos toinen käy töissä ja toinen hoitaa kotona ja kotoa käsin perheorganisaation pyöritystä, ei rikkaamman hyväksi tuleva avioehtosopimus ole oikeudenmukainen. Laissa toki suojellaan heikompaa. Toisaalta köyhempi puoliso saattaa saada rikkaammalta avioeron jälkeen elatusapua joko heidän sopimuksensa mukaan tai tuomioistuimen päätöksen perusteella. Toisaalta ositusta voidaan sovitella eli köyhemmälle on laissa suotu mahdollisuus parempaan ratkaisuun kuin mihin lain pääsääntö johtaisi. Voi olla esimerkiksi niin, että jos on tehty omaisuuden tasaamisen estävä avioehtosopimus, se voidaan katsoa osittain tai kokonaan tehottomaksi. Tuo sovittelusäännös voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tapauksessa, että toinen on hankkinut kaiken omaisuuden omiin nimiinsä, ja toinen on hoitanut kodin.

Avioehtosopimus ei ole merkityksellinen asia, jos puolisot ovat suurin piirtein yhtä rikkaita tai yhtä köyhiä ja tilanne jatkuu suurin piirtein samanlaisena koko avioliiton ajan. Avioehtosopimus tulee merkitykselliseksi silloin, kun puolisoiden varallisuudessa joko avioliittoa solmittaessa on iso ero tai jos toinen rikastuu myöhemmin huomattavasti esimerkiksi saamansa perinnön johdosta. Silloin täytyy miettiä, onko oikein, että toisen suvun miljoonista osa siirtyy toiseen sukuun. Oletetaan, että monen kymmenen avioliittovuoden jälkeen toinen puolisoista kuolee, ja että leski vielä elämänsä ehtoopuolella solmii uuden avioliiton. Jos vielä oletetaan, että leski on rikas, ja että hän nai nuoren köyhän, voi objektiivinen oikeudenmukaisuus edellyttää avioehtosopimuksen tekemistä. Jos rikkaamman ja hänen mahdollisten lastensa puolelle menen, sanon, että on aivan välttämätöntä tehdä avioehtosopimus ennen avioliiton solmimista. Jos siitä ryhdytään neuvottelemaan avioliiton solmimisen jälkeen, järkiratkaisuun perustuva köyhän vastaus saattaa olla: "Mietitään sitä nyt vielä sentään, onko siinä mitään järkeä." Tai: "Ei nyt sotketa tätä ihanaa rakkauttamme omaisuusasioilla."

Muutamassa tapauksessa ei tarvita kaksipuolista sopimusta, ja silti saadaan voimaan samanlainen tilanne kuin avioehtosopimuksella. Näin on mahdollista käydä esimerkiksi silloin, kun avioliitto purkautuu kuoleman johdosta: Jos puolisoista leskeksi jäänyt on rikkaampi, hänen ei ole pakko antaa perillisille tasinkoa. Perukirjaan laitetaan silloin maininta, että leski ei anna tasinkoa. Toiseksi: lahjanantaja voi lahjoittaa omaisuutta niin, että hän poistaa saajan puolisolta avio-oikeuden. Saattaa olla, että vanhemmat lahjoittavat lapselleen omaisuutta ilmoittaen esimerkiksi, että lahjansaaja saa omaisuuteen täyden omistusoikeuden niin, ettei omaisuuteen eikä sen tuottoon eikä sen tilalle tulleeseen omaisuuteen ole avio-oikeutta. Lahjakirjassa pitää olla kaksi esteetöntä todistajaa, myös kiinteän omaisuuden lahjakirjassa kaupanvahvistajan lisäksi toinen todistaja. Kolmas tapaus: paitsi lahjakirjassa voi edellä mainittu lauseke olla testamentissa. Voi se olla vaikka vanhempien lastensa hyväksi tekemässä testamentissakin. Laissa toki on säännös, jonka mukaan omaisuus menee lapsille, mutta vanhemmat voivat testamentilla saada aikaan lisämääreen, että avio-oikeus poistetaan. Myös konkurssissa olevan henkilön aviopuolisolla on oikeus yksipuolisella ilmoituksella poistaa avio-oikeus. Ilmoitus on tehtävä maistraattiin vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta.

Ai että oliko tämä tärkeää asiaa? Ei kai, koska tässähän oli kyse vain omaisuudesta. Mutta tulee siihen lisämielenkiintoa ja jännitettä siitä, että kaikessa edellä sanotussa ovat mukana myös ihmissuhteet. Elämää. Kyllä elämä on hyvin tärkeää. Siis kyllä kaikki edellä oleva teksti on hyvin tärkeää.