"Kyllä se eläessään usein sano, että pitäis tehdä testamentti."

Mutta kun meinaamisia ei lasketa.
Älä sinä ole niin kuin se!
Lisätty: 3.6.2010

Jos tavoitteesi on tehdä testamentti, luonnostele teksti tänään. Nuku yön yli, laita paperille alitajunnasta tulleet lisävinkit, ja kirjoita testamentti valmiiksi. Hanki kaksi esteetöntä henkilöä niin, että he tulevat samanaikaisesti paikalle todistamaan allekirjoituksesi testamentissa. That's it. Olet silloin tehnyt sen, mikä on viisasta. Ja jos huomenna tuntuu, ettei se ollutkaan viisasta, tee uusi testamentti. Testamentti on ihmisen viimeinen tahto. Tahtohan voi muuttua vieriessä viikkojen ja vuosien. Mutta jos tahto muuttuu monta kertaa päivässä, pitää testamenttiin laittaa laatimisen kellonaikakin, jotta riidatta tiedetään, mikä on tahdoista viimeinen. Toisaalta jos samana päivänä samoille todistajille esitetään keskenään ristiriitaisia testamentteja kellonaikoineen, alkavat todistajat ahdistua. Heidän pitää nimittäin todistaa, että testamentti on tehty terveellä ja täydellä ymmärryksellä.

Jossain aikaisemmassa artikkelissa jo esitinkin, että todistajien tulee olla vähintään 15-vuotiaita, eivätkä he saa olla lähisukua sen enempää testamentin tekijälle kuin saajillekaan. Tuo viime mainittu asia pitää olla ensisijaisesti testamentin tekijän tiedossa. Todistajille ei nimittäin tarvitse testamentin sisältöä näyttää. Heidän tulee vain tietää, että kyseessä on testamentti. Mikäli esimerkiksi testamentissa saajana olevan henkilön sisar tai veli on todistajana, testamentti on pätemätön, vaikka toinen todistaja olisi esteetön. Harmillista, jos testamentin tekijä ei tiedä jääviyssäännöstä. Harva todistaja kai rohkenee kysyä, että "ethän minulle tai velipojalle taikka edes siskolle ole testamentannut?" Samanaikaisesta läsnäolosta on myös pidettävä kiinni. Jos toinen todistaja poistuu, ja muutaman minuutin kuluttua tulee toinen todistaja allekirjoittamaan, on testamentti pätemätön.

Testamenttaajan on oltava täysivaltainen. Tosin vähintään 15-vuotias saa testamentata siitä omaisuudesta, jonka hän on omalla työllään ansainnut. Allekirjoituksen on oltava omakätinen. Kerran meni Korkeimpaan oikeuteen asti riita, jossa sairaalassa ollut allekirjoittaja ei tahtonut saada allekirjoitusta aikaiseksi. Sairaanhoitaja tuli avuksi ja tuki kirjoittajan rannetta. Kun kuitenkaan ei ollut riitaa testamenttaajan täydestä ymmärryksestä, tuomioistuin vähäisestä kirjoitusavunannosta huolimatta totesi testamentin päteväksi. Hoitolaitoksissa taitaa nykyisin olla jokseenkin poikkeukseton käytäntö, ettei tuollaisiin avunantoihin ryhdytä eikä testamentin todistamisiin osallistuta.

Kirjallisen muodon ja kahden todistajan samanaikaisen läsnäolon vaatimuksesta on kaksi harvinaista poikkeusta. Silloin on kyse hätätilatestamentista. Mikäli testamenttaaja on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, mutta hän ei kykene omakätisesti kirjoittamaan nimeään, hän voi antaa testamenttinsa suullisesti kahden todistajan läsnä ollessa. Toisessa vaihtoehdossa on kuoleman vaara, eikä todistajia ole saatavilla. Silloin testamentti voi olla pätevä ilman todistajiakin, kunhan se on kirjoitettu omakätisesti. Hienosti ilmaistuna kyse on holograafisesta testamentista. Hätätilatestamentit ovat käytännössä hyvin alttiita riidoille. Hätätilatestamentti on voimassa vain määräajan. Sen tekijällä on esteen lakattua kolme kuukautta aikaa tehdä määrämuotoinen testamentti. Ellei hän sitä tee, hätätilatestamentti on rauennut.

Testamentin tekeminen edellyttää vakaata harkintaa myös sen suhteen, että tahto tulee ilmaistuksi yksiselitteisesti ja niin, että se varmasti selkeästi esittää tekijän tahdon. Siksi ehdotinkin aluksi, että kannattaa nukkua yön yli ennen testamentin allekirjoittamista. Otetaan esimerkki, miten selvältä tuntuva ilmaisu voi olla epäselvä. Aviopuolisot, joilla on kaksi lasta, tekevät hyvin tavallisen keskinäisen testamentin toinen toisensa hyväksi. Se päättyy näin: "Viimeksi eläneen kuoltua jaetaan omaisuus tasan perillistemme kesken". Jälkeen jääneen kuoltua elossa on vain toinen lapsi ja hänen lisäkseen edesmenneen toisen lapsen kaksi lasta. Saajien kesken voi tulla riita, jaetaanko perintö tasan kolmen perillisen kesken vai meneekö puolet elossa olevalle lapselle, ja toinen puoli tasattuna kahdelle lapsenlapselle. Korkein oikeus on tuonkaltaisessa tapauksessa päättänyt, tosin äänestyksen jälkeen, että lapsi sai perinnöstä puolet ja toisen lapsen sijaan tulleet lapsenlapset saivat toisen puolen eli heistä kumpikin sai neljäsosan koko perinnöstä. Kun perintö jaetaan lain mukaan, jokaiseen "perillishaaraan" menee yhtä paljon. Korkeimman oikeuden tuomion perustelun mukaan "jutussa esitetty selvitys ei oikeuttanut päättelemään, että testamentin tekijät olisivat tahtoneet poiketa omaisuutensa jakamisesta lain mukaan". Vuosia ja aivoenergiaa sekä rahaa kuitenkin kuluu runsaasti, jos epäselviä ilmaisuja joudutaan ratkaisemaan oikeusteitse.

Jonkinasteinen ongelma on, mitä testamentilla tehdään sen laatimisen jälkeen. Periaatteessa se voidaan viedä ja ottaa tuomioistuimen pöytäkirjaan, mutta harvoin käytännössä niin menetellään. Lisähankaluutta toimenpiteelle tuo se, että todistajien pitää mennä tuomioistuimen kuultaviksi. Melko yleisesti testamenttia säilytettäneen pankin tallelokerossa. Maaseudulla jossakin määrin tekijöille tutut pankinjohtajat ehkä vieläkin noudattavat vanhaa tapaa, että ovat auttaneet testamentin laadinnassa ja huolehtivat säilytyksestä. Joissakin tapauksissa testamentti annetaan laatimisen jälkeen testamentissa edunsaajana olevan henkilön haltuun. Ongelmallista on, jos testamentti säilytetään kotona, ja jos sen kuoleman jälkeen löytää perillinen, joka on testamentissa syrjäytetty. Jos testamentti tehdään, kysymys on aina siitä, että omaisuus halutaan jakaa toisin kuin lakimääräinen perimysjärjestys edellyttäisi.

Testamenttirikokset ovat vakavia, ankarasti rangaistuja rikoksia. Siksi testamentteja mitä ilmeisimmin harvoin uskalletaan vilpillisessä mielessä hävittää tai salata, väärentämisestä puhumattakaan. Toisaalta testamenttirikoksessa voi tekijällä olla ehkä rikollisten yleinen olettama, että nyt teen varmasti täydellisen rikoksen. Näin ainakin olettivat muutama vuosikymmen sitten kaverukset, jotka omaksi edukseen väärensivät testamentin. Testamenttaaja oli kuollut, samoin todistajat. Poliisi selvitti rikoksen kuitenkin hyvin helposti. Testamentti oli laadittu paperille, jossa oli Linen Bank -leima. Sattui niin, että kone, jolla leima paperiin painettiin, oli tietyn ajanjakson huollossa. Sinä ajanjaksona leima oli kaunokirjoitustekstiä. Testamentti oli tehty tuollaiselle erityisleimatulle paperille. Sattui kuitenkin niin, että testamentti oli päiväyksen mukaan laadittu paljon ennen kuin tuollaista paperia oli ollut olemassakaan. Perintö meni lakimääräisille perillisille, testamentin väärentäjät menivät vankilaan.

Testamenttaajan kuoleman jälkeen on testamentin saajan annettava testamentti todisteellisesti tiedoksi perintökaaren mukaisille perillisille. Alkuperäiseen testamenttiin otetaan perilliseltä allekirjoitus, jossa hän ilmoittaa saaneensa kyseisenä päivänä testamentin tiedokseen. Perilliselle annetaan oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Tiedoksi antamiselle ei ole säädetty määräaikaa. Tiedoksiantamispäivä on merkityksellinen sikäli, että siitä lukien perillisillä on kuusi kuukautta aikaa moittia testamenttia.

Lukuisia kertoja olen käytännössä kuullut perittävästä sanottavan, että kyllä hän eläessään silloin tällöin puhui, että pitäisi tehdä testamentti. Aika monelta se sitten kuitenkin jää tekemättä. Voin kuvitella, että testamentin tekemistä lykätään senkin takia, että omaan kuolemaan liittyvänä asiana se saattaa tuntua epämiellyttävältä. Toisaalta terve ihminen kai ajattelee yleensä ainakin loppusuoran alkuun asti, että kyllähän elämä vielä ainakin vuosikymmenen verran jatkuu. Ellei testamenttia ole, vainajan perintö jaetaan lain mukaan. Jos ei ole serkkua läheisempää omaista eikä testamenttia, perintö menee lain mukaan valtiolle.

Viime vuonna ikiuneen nukkuneista suomalaisista 570 oli sellaisia, joilla ei ollut puolisoa eikä serkkua läheisempää sukulaista. Heistä yli 300 oli tehnyt testamentin. Runsas 200 ei ollut ehtinyt tai halunnut tehdä testamenttia, joten heidän omaisuutensa meni valtiolle. Valtiokonttori voi kuitenkin päättää, että omaisuus tai osa siitä luovutetaan hakemuksesta vainajan läheiselle tai hänen kotikunnalleen taikka sille kunnalle, missä hän omisti kiinteää omaisuutta. Läheiselle henkilölle omaisuus voidaan luovuttaa esimerkiksi silloin, kun voidaan selvittää, että se oli perinnönjättäjän tahto, vaikkei hän ollut oikeamuotoista testamenttia tehnytkään. Viime vuonna valtiolle perintönä tulleesta noin 20 miljoonan euron omaisuudesta siirtyi kunnille noin puolet ja perinnönjättäjän läheisille noin 3 miljoonan euron verran. Kai osoitus elämän kovuudesta on sekin, että aika monelle kuoleman lähestyessä kaikkein läheisin subjekti on valtio.