Säädösviidakosta poimittuja hyvän elämän ajankohtaisohjeita

Lisätty: 7.2.2012

Hyvän elämän määrittelen tässä lakilaarin kauhallisessani kaksijakoisesti. Seuraavassa se merkitsee ensinnäkin verovapaita tuloja ja toiseksi työpaikkaa, jossa ei kiusata ketään. Aloitan ensiksi mainitulla, josta käsittelen verovuoden 2012 osalta verovapaita kilometrikorvauksia. Niitä voi periä vuodessa enintään 18 000 ajatetulta kilometriltä.

Vuoden vaihtumisen jälkeen moni saattaa periä matkakulukorvauksia totunnaisesti edellisvuoden taksan mukaan. Niin ei kuitenkaan ole hyvä tehdä. Taitaa nimittäin päteä se, että globalisaation värisessä elämässä kehitetään uusia veroja ja jo keksittyjä veroja korotetaan, ja vastapainoksi verovapaita kulukorvauksia alennetaan. Siten nyt ainakin on päässyt käymään verovapaaksi hyväksyttävän kilometrikorvauksen osalta, ehkä kuitenkin kaiketikin hyvin perustein ja perusteluin.

Verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä on tänä vuonna yhden sentin verran alempi kuin viime vuonna: 45 senttiä. Säädösten kanssa pelehdittäessä lohdutusta tuo kuitenkin varmuus siitä, että ratkaisut menevät terveen logiikan mukaan. Mikäli veloitat korvausta 46 senttiä kilometriltä, siitä on 45 senttiä verovapaata ja verottaja lisää sentin per kilometri veronalaiseen palkkaasi. Matkoista kodista varsinaiselle työpaikalle ei verovapaita korvauksia voi maksaa. Niiltä osin tulevat tulkittaviksi verovähennyssäännökset veroilmoituksen täytön yhteydessä

Säädettyä 45 sentin verovapaata kilometrikorvausta voidaan eräissä tapauksissa maksaa korotettuna. Jos korvauksensaaja kuljettaa samassa autossa muitakin työntekijöitä, heistä kustakin voi periä 3 verovapaata lisäsenttiä. Jos mukana on yli 80 kilon edestä työhön liittyviä esineitä, kuten koneita, lisäkorvaus on niistä enintään 3 senttiä. Säännökseen sisältyy tulkinnanvaraa suuruuden käsitteestä. Nimittäin 3 sentin lisä on mahdollinen silloinkin, kun paino ei ylitä 80 kiloa, kunhan esine on ”suuri”.

Keille verovapaa matkakustannusten korvaus sitten hyväksytään? Verohallinnon vuosittain joulukuussa antaman niin sanotun kustannuspäätöksen sanoista sekin asia on terveellä logiikalla pääteltävissä. Viime joulukuisen kustannuspäätöksen, säädöskokoelman numeron 1270/2011, sanamuoto on seuraava: ”Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkakustannusten korvausten enimmäismäärät ovat: auto 45 senttiä kilometriltä, jota korotetaan 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä.” Opettajanviettini laittaa opettamaan lainlukua. Tuossa säännöksessä kiehtoo lukijaa eniten rahatieto, 45 senttiä. Mutta vähintään yhtä tärkeä, ellei peräti tärkeämpi, on palkansaaja-sana. Sen mukanaolo merkitsee, että verovapaaseen matkakustannusten korvaukseen on oikeutettu palkansaaja.

Esimerkiksi yksityisyrittäjä, yksityinen elinkeinonharjoittaja ei ole palkansaaja. Hänellä ei ole oikeutta nostaa yrityksestään matkoistaan tätä verovapaata korvausta. No, Verohallinto on toki luonut yrittäjälle oman säännöstönsä. Viranomaisen mukaan se johtaa yhtä hyvään lopputulokseen kuin palkansaajan 45 senttiä. Kun vanhemmiten olen tullut ehkä turhan epäluuloiseksi, tuonkaan väitteen paikkansapitävyydestä en ole vakuuttunut – semminkään, kun yrittäjille asiasta annettu ohjeistus on kapulspråkia, melekoisen vaikeaselkoista kapulakieltä.

Vaatimattomille ihmisille 45 sentin verovapaussäännös on lohdullinen, suorastaan ylimaksimaalisen oikeudenmukainen. Nimittäin 45 senttiä voi periä sekä 500 euron hintaisella autolla kilometrejään köröttelevä mattimeikäläinen että yli 100 000 euron arvoisella autollaan ajava VeijoVuorineuvos. Esimerkki on tosi, muttei ehkä kovin realistinen: Veijolla on nimittäin autonkuljettaja ja vapaa – tosin veronalainen - autoetu. Siitä tuli mieleen toinen asia: jos palkansaajalla on auton käyttöetu, eli hän maksaa itse ainakin polttoainekulut, hänellä on oikeus periä verovapaata työmatkakorvausta 12 senttiä kilometriltä.

Verottomia kilometrikorvauksia voi periä muidenkin kulkuneuvojen kuin auton käytöstä. Seuraavassa on muutama taksaesimerkki: moottoripyörä 34 senttiä, mopedi, mukaan lukien mopoauto, 18 senttiä ja polkupyörä 10 senttiä kilometriltä. Polkupyörän verotuskohtelusta löytyy tietoa Lakilaarin arkistosta. Siellä on kirjoitus 7.5.2010 otsikolla ”Positiivarit on valinnut vuoden positiivisimman kulkuneuvon”. Kirjoituksessa mainittu, verotuksessa hyväksytty 80 euron vähennys polkupyörästä on pysynyt euromäärältään samana.

Lopuksi tekstiä lupaamastani toisesta aiheesta. Se tuli mieleeni Tom Lundbergin torstaina 2.2. Ajatusten aamiaisessa olleesta kolumnista: Viikon kolumni: 140 000 turhaa uhria. Tässä pieni kertausote Tompan ansiokkaasta kirjoituksesta: ”Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan joka päivä 140 000 palkansaajaa tuntee olevansa henkisen väkivallan ja kiusaamisen kohteena. Haukkuminen, solvaaminen, vähättely, mitätöinti ja porukasta eristäminen luhistavat vahvankin ihmisen. Aiheeton syyttely, seksuaalinen häirintä ja ilkeiden juorujen levittäminen sottaavat myös koko työilmapiirin.”

Opettajat taitavat monesti käytännössä väheksyä kertauksen merkitystä oppimisen ja sisäistämisen tehokkaana keinona. Haluan olla hyvänä mallina, ja kehottaa kertaamaan tärkeitä asioita. Oheisena Lakilaarin arkistosta kolme aikaisemmin julkaistua artikkelia:

• 12.10.2010: Kansantautimme nimeltä työpaikkakiusaaminen (johdanto-osa)
• 22.10.2010: edelliseen liittyen: jatko-osa 1
• 28.10.2010: Työpaikkakiusaamisesta 3. ja viimeinen osa

Todistukseksi yritysten johtoportaalle ja lohdutukseksi kiusatuille siunatuksi lopuksi välitän tietoa Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä 20.3.2011, Dnro L 10/8616: Työyhteisön johto ei puuttunut kiusaamiseen lain edellyttämällä tavalla, minkä seurauksena työntekijä joutui purkamaan työsopimuksensa. Työnantaja tuomittiin maksamaan työntekijään kohdistuneen pitkäaikaisen työpaikkakiusaamisen johdosta korvauksia yhteensä lähes 100 000 euroa.

Rakastakaamme lähimmäistämme! Se vähentää surua elämässämme.

totena totesi totisena: Kaveli