NÄIN SAAT ELÄMÄÄSI HALAUKSIA JA HYMYJÄ
Kaikki nämä ovat tapahtuneet "kerran jossakin". Vuosilukuja en muista, mutta kaikki kohtaamiset ovat jääneet vahvan lämpimästi mieleeni.'
Sitten joskus taivaan portilla P Pietari kysyy sen yhden kysymyksen ja minä vastaan: "Tärväsin kaikki metallipalaseni & paperilappuset, joita rahaksi kutsutaan, riekkumiseen maailmain turuilla & toreilla. Sijoitin ne taskupeileihin & halauslippusiin ja minulla oli hiton hauskaa.."
-Mauri Rantala
HALAUSTARINAT
Pari pientä tarinaa peileistä.
Nyt menneellä viikolla Kampin lähtevien kaukolinjojen kerroksessa olevissa maksullisissa vessoissa satuin näkemään miehen joka teki huippujälkeä. Menin vapaaseen koppiin ja hämmästyneenä jäin katsomaan täydellistä puhtautta. Tullessani ulos, hetken mielijohteesta toisesta takataskustani singahti Mestari-peili joka tipautin hänen käteensä tekstin ollessa häneen päin. Pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Hän luki.. ja hitaasti (hieman epäillen) käänsi kapineen jolloin sanoin "siellä Mestari, älä unohda Häntä" ja samalla kiitin hienosta työstä mitä hän tekee.
Toinen Joulumaailman pieni kokemus kahdesta "remonttireiskasta", jotka aina avuliaasti auttoivat mitä ikinä pyysimmekään. Kerran kysyin toiselta, että mitä kieltä te puhutte keskenänne? Hän vastasi "arabiaa". Seuraavana päivänä otin mukaani kaksi arabiankielistä Hymy-peiliä ja kun kohtasin kaverit, annoin ne heille. Viesti meni perille asti vasta seuraavana päivänä ja palvelun sekä ilon laatu moninkertaistui..
Puotiimme tuli asiakas joka hieman arasteli suomenkieltään. Kun huomasin tämän, juurrutin oitis pois kaiken kiireen ja olin hänen kanssaan. Teimme kaupat, hän oli melkein poistumassa kun pysäytin hänet ja samalla annoin luettavaksi kolme venäjänkielistä halauslippusta. Ooi mikä ilo syttyi hänen silmiinsä.. hymy levisi.. laitoin rinnalle vielä suomenkielisiä ja samalla levitin käteni halaukseen... Hän nauraen vastasi "Oi.. en minä voi, minu mieheni viha.." Niin, kun halaus on aina vapaaehtoinen, se on.
Savonlinnassa puiston penkillä. Olin oikaisemassa puiston halki kun havaitsin penkin reunassa istuvan naisen, joka oli kovin synkissä mietteissä tai ainakin näytti tulkintani mukaan olevan. Aikeeni oli kävellä ohi, mutta pysähdyin ja kysyessäni et sopiiko? Sain pään nyökkäyksen. Istuin alas ja siinä me olimme kumpikin omissa oloissamme kunnes nousin ylös ja lähtiessäni kaivoin taskustani poikkeuksellisesti vain yhden halauslipun, jonka ojensin hänelle ja pyysin lukemaan sen. Hän otti lapun kyllästyneesti, luki sitä hitaasti. Pyysin kääntämään ympäri ja äkkiä hänessä tapahtui muutos. Silmät kirkastuneina hän käänsi katseensa minuun ja sanoi yhden sanan: "Kiitos!". Siinä se. Jatkoin matkaani kiitollisena hetken kohtaamisesta satunnaisen kulkijan kanssa jossakin...
Lontoossa Heathrowin kentällä Tax Free -myymälässä tyylikkäästi virkapukuaan kantava itämaalaisen oloinen nainen. Hän näytti asiantuntemuksensa miesten ah niin ihanissa turhaketuoksuissa, joista herkesikin hauskaa keskusteltavaa. Palvelu oli arvosanalla loistokkaan hyvää ja lähtiessämme ojensin hänelle FREE HUG -TICKETIN. Kun hän luki, levitin käteni ja hän levitti omansa. Siinä me halattiin ällistyneitten ilmeitten keskellä. Naurussa suin erosimme ja muistan halauksesi lämmön aina.
KLM lento Amsterdamista Limaan. Lento oli tylsän pitkä, mutta palvelu ei. Satuin istumaan reunapaikalla käytävän vieressä. Lentoemon hymy oli niin herkässä, ettei siihen voinut muuta kuin yhtyä. Kun hän oli taas kerran kävelemässä ohi, ojensin hänen käteensä kolme FREE HUG TICKETtiä. Hän vilkaisi hätäisesti laittaen ne taskuunsa. Vaivuin nökösille ja heräsin siihen kun syliini putosi taivaista pieni n. 10 cm nalle kertakaikkisen hurmaavan hymyn kera. Olin onnesta litteänä koko loppulennon ajan ja lienee turha edes sanoa: Muistan hymysi aina ja siitä kiitos. Ennen poistumista koneesta hän antoi osoitteensa ja pyysi lähettämään lisää lippusia ja minähän lähetin.
Lento Helsingistä Amsterdamiin aamun ensimmäisellä, sillä jolla liituraitamiehetkin ehtivät bisneksilleen. Kone oli laskeutunut ja rullannut putken suulle. Väki teki lähtöään marssien keskikohdalla seisseen lentoemon ohitse Tämä toivetteli hymyillen kaikille kaikkea hyvää. Olin valmistautunut ja kun tulin kohdalle, ojensin hänelle kolme Free Hug Tickettiä. Hän luki nopsaan, silmiin syttyi pilke, levitin käteni ja me halattiin. Jono seisoi takanani kun tukittiin väylä. Nauru jäi ja herrat mutisivat takanani "miten se tuon teki"...Niin, miten sen teinkään :-)
Mykonoksen saari, välimerellistä etelän tiukkaa mies/nainen käyttäytymisperinnettä, jossa katsoa saa, vaan ei koskea. Oltiin kumppanini kanssa naisten vaatekaupassa. Myyjätär palveli hymyillen sekä asiantuntevasti. Kumppanini oli tyytyväinen ja ennen lähtöä hetken mielijohteesta annoin neitoselle Free hug ticketin. Hän luki sen nauraen ja maailman luonnollisempana seurauksena halattiin lämpimästi. Arvaa olisiko onnistunut ilman? No ei.
Kreetan Haniassa. Olimme viimeisenä iltana ystäväporukan kanssa paikallisessa tavernassa, jossa musisoi kolme herraa ja laululintunen, joka veteli ansiokkaan tunteellisesti kreikkalaisia takuurenkutuksia. Nainen lauloi hyvin ja kun tuli toisen tauon paikka, päätin lähteä. Yllättäen hän tuli vastaani ovensuussa ja salamana ojensin hänelle Free hug ticketin ja sain lämpimän ihanan halauksen avoimen naurun kera. Aah, mie muistan siut aina.
Nepalin Kathmandussa. Olimme vuokranneet neukkarin käyttöömme ja hotellin palvelustyttö teki parhaansa, jotta vieraansa palaverit sujuivat kitkatta. Ja ne sujuivat, kiitos hänen. Ryhmämme oli muutenkin halailevaa ilman lappujakin ja näin miten hän aina katsoi näitä halauskohtaamisiamme. Oli taas yksi rutistussessio käyty kun neito katseli meitä silmät ymmyrkäisinä. Olin hänen lähellään ja hetken mielijohteesta levitin käteni. Hän astui lähemmäksi ja halaus oli kuin herkkä perhonen olisi värisyttänyt siipiään. Heti kun huomasin tapahtuvan, säädin omaani samalle taajuudelle varoen karvallanikaan pelästyttämästä häntä. Mitä tästä opin? Opin sen miten avoin mieli ei tarvitse lappuja. Se tarvitsee vain sen yhden askeleen, jossa ei ole pelkoa. Kiitos, halauksesi on tallennettu sisälleni, jossa se ravitsee.
Olen asioinut joskus kirjeitse myös virkakoneiston kanssa ja sinne niin tylsien asiapapereitten väliin on mukava laittaa
I -vitamiinia yllärinä.
Olin kerran sisäänheittäjänä Messukeskuksessa Lääkäripäivillä eräällä osastolla, jossa ei jaettu pillereitä, vaan valoa kansalle, joka vaeltaa pimeydessä (täysspektriset energiasäästölamput). Tuli siinä päivien aikana kierreltyä ja katseltua useampaankin kertaan kaikki se, mitä oli tarjolla ja sitähän oli. Oli pilleriä, oli purnukkaa, oli laitteita ja välineitä, mutta jotain puuttui. Sitten yhtenä aamuna nappasin nipun halauslippusia matkaan ja lähdin hoitamaan virkaani. Kokeilin ensin yhdellä osastolla. Sanoin reippaasti: "Terve!" Vastauksena oli joko tervehdys tai hymy. Huomasin sanovani, että teillä on kaikkea mahdollista tarjolla, vaan ei H-vitamiinia. Ilme oli näkemisen arvoinen. Mitä ihmeen hoovitamiinia? Levitin tiskille muutaman ILMAISEN HALAUSLIPPUSEN ja pyysin lukemaan. Silmien lukiessa kerroin miten H-vitamiini (halaus) johtaa takuuvarmasti I-vitamiinin lisääntymiseen (ilo) ja suotuisissa olosuhteissa voi bonuksena syntyä R-vitamiinia (rakkaus), mutta siitä en voi antaa takeita. Nauruksihan se meni ja ihaniksi halauksiksi. Tulin pitkään ravituksi H, I ja R -vitamiineilla. Suosittelen sinullekin.
Toinen kerta ja taas Messukeskuksessa jossa Terveys & Kauneusmessut. Sillä kertaa olin Rakkausakatemian kulmalla jakelemassa tuota H-vitamiinia. Kohtaamisia oli paljon eri ikäisten kulkijoiden kanssa. Sieltä jäi erityisesti mieleeni eräs vanhempi rouva, joka halauksen jälkeen lämpimästi kiitti sanoen: "Tämä oli ensimmäinen miehen halaus moneen vuoteen. Kiitos!" Oli ilo katsella hänen kirkkaisiin silmiinsä.
Lappujen antoon on kehittynyt intuitio siitä, miten monta lippusta vastaanottaja kestää. Yleensä vakio on kolme. Käytäntö on osoittanut, että kaksi niistä lähtee eteenpäin ja yksi jemmautuu lompakkoon. On myös ihmisiä, jotka kestävät tasan yhden lappusen tai ei yhtään ja he ovat todella vähemmistönä. Halauksen jälkeen saan joskus ilahtuneen kysymyksen, "saisinko enemmän näitä, tää on hyvä juttu?". Ja HALAUS on AINA vapaaehtoinen, jonka toinen siinä tilanteessa päättää. Minulle halaus ei ole henkilökohtainen, vaikka se henkilökohtainen onkin. Tarkoitan tällä sitä, etten lataa halaukseen omia piiloviestejäni. Pidän kohtaamisen niin selkeänä sekä rakkaudellisena kuin ikinä on mahdollista ja palaute jonka olen saanut menee syvälle. Sillä missä kaksi kohtaa, siellä MINÄ OLEN. On tilanteita joissa huomaan toisen levottomuuden tai pelon, silloin pyydän häntä olemaan kanssani, ei Maurin, vaan Minun ja sitten tapahtuu ihme. Pelko poistuu ja kaksi erillistä sulautuu yhdeksi joka MINÄ OLEN. Vai onko täällä muita? Minä joka kirjoitan.. tai minä joka luen :)
HALAUSLAPUT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
En edes muista minkä verran olen käsieni kautta kulkeuttanut suomenkielistä pientä pyöreätä taskupeiliä jossa lukee: Hymyilevät kasvot kääntöpuolella pelastivat päiväni. Kiitos. Tämä peili on kerrassaan valloittavan hurmaava. Olimme kerran yhdessä kaffilassa, jossa minusta tuntui kuin olisin saanut erityisen huomaavaista, sekä hymyileväistä palvelua. Kun tuli laskun aika, kaivoin toisesta takataskustani tämän peilin (toisessa takataskussa asustaa toinen peili ja siitä myöhemmin) ja annoin sen meitä palvelleelle neitoselle. Hän sanoi nauraen: "Olen sinulta saanut tämän jo ja minä muistin sinut." Niin...
Nykyisin kun matkustan johonkin maahan, varaan aina mukaani kyseisen maan kielellä painettuja halauslippusia sekä peilejä. THE SMILING FACE /ON THE OTHER SIDE /SAVED MY DAY. /THANKS! on osoittautunut verrattomaksi välineeksi kiittää kaikkialla missä olen liikkunut ja minä en lakkaa ihmettelemästä niiden tuomaa iloa niin antajalle kuin saajallekin. Meikäläinen ei ole mikään kielinero, mutta olen havainnut, että sydämenkieli ei kaipaa yhteistä verbaalista kieltä. Sydämenkieli ylittää kaikki kielimuurit, se läpäisee kaiken ja hyvä niin. Varsinkin lentoasemien sisääntsekkauksessa on aina välillä ollut yleistä rasitetta ilmassa, ruuhkaa, paljon ihmisiä, kiirettä. Virkailijalta saatu pienikin hymynkare on riittänyt siihen, että olen asettanut peilin hänen eteensä ja pyytänyt lukemaan ja sitten kääntämään ympäri. Kun hän näkee omat hymyilevät kasvonsa, lopputoimitus sujuu kuin tanssi - onhan se palvelus muillekin jonottaneille :)
Merci pour / le sourire... Quimperin hallissa, pieni sympaattinen kahvila. Kävin siellä edellisenä keväänä ja nyt uudestaan. Katsoin kaikkea hyvin tarkasti ja minua ilahdutti erityisesti neitosen palvelualttius jokaiselle tulijalle. Kun oma vuoroni tuli, sain jotenkin heiluteltua käsiäni elekielellä, että mikä on tarpeeni. Maksettuani annoin tuon ranskankielisen peilin. Neito pysähtyi jääden tuijottamaan peiliä, nosti katseensa, osoitti sormellaan samalla nauraen. Mie muistan sut (puhui ranskaa ja tulkinta on minun). Voihan videe kun jäi hyvä mieli.
Cherbourgin merellinen museo. Menin kassalle ja maksoin. Rouva tiskin takana posmottaa ranskaksi samalla elehtien jotain. Hymyilee iloisesti ja taas peili lähtee pikkuluukusta sisään. Odotan kun hän lukee ja taas elekielellä kehotan kääntämään ympäri ja sitten räjähtää helisevä nauru. Poistun museoon ja palatessani samaa kautta tämä rouva pinkaisee koppinsa sisuksista tullen ulos kiittelemään samalla pyörittäen peiliä käsissään. Miten pienestä ihminen voikaan tulla onnelliseksi. Yks pikku peili jossa lukee "merci.. jotain.."
Pieni Seliymyen kylä, jonne venekansa tekee päiväretkiään piipahtaen tankkaamassa vesivarantonsa & syömässä kylän pienissä ravintoloissa. Olen vuosien varrella tutustunut kertakaikkisen hurmaavaan pariskuntaan, joka pitävät rättikauppaansa (vaate) yhdessä kulmauksessa. Oli taas tullut tingittyä miltei verenmaku suussa isännän vääntelehtiessä kuin mato koukussa onnetonta kauppaansa. Kaikki päättyi kuitenkin hymyyn. Mukanani oli silloin ensi kertaa testissä Öbür /yüzdeki gülen /bir yüz... turkinkielinen peili. Annoin sen talon rouvalle, jolla oli lukuvaikeuksia. Isäntä tuli paikalle, luki rauhassa ja käänsi ympäri, jolloin tapahtui jotain merkillistä. Hän liitti kätensä yhteen siunaukseen ja kumarteli miltei maahan ollen ihan sekaisin. Poistuin paikalta sille toiselle tien pätkälle, kas kun niitä on vain pari ja palasin takasin hetken kuluttua samaa reittiä. Isäntä istui kaffilan rantatuolissa ja heti kun näki meikäläisen sama kumartelukiitosrumba alkoi uudestaan...
Tuore kokemus tältä vuodelta ja tässä tuo aamuyön sisääntsekkauksen ihme. Lentomme Dalamanista oli puolenyön maissa. Virkailijaneitosella ah niin kauniit tummat silmät ja mikä hymy.. vo'laa! Saatuani lippuni annoin peilin. Hänellä oli malttia lukea se vaikka ruuhkaa olikin ja taas elekielellä kehotin kääntämään peilipuolen näkyviin. Silloin äkillinen aurinkohymy sokaisi vaatimattoman pärstäni ja minä olin löysää makaronia.. Huhhuh!
Tämä tuli ystävältäni Laurolta.
Mauro!
Suzanne omistaa miehensä kanssa Aurora -ravintolan Selimyessä Turkissa. Katsoessaan turkiksi käännettyyn hymypeiliin hän kertoi miten hän on maalannut hymyn kuvan peiliinsä toimistossaan. Jos hän ei hymyile aamulla katsoessaan peiliin, hän ei mene työpaikalleen pilaamaan sen tunnelmaa, vaan jää pois, kunnes löytää hymynsä.
Edelleen Dalamanin kentällä, mutta nyt kansainvälisellä puolella. Annoin ystävälleni (nainen) turkinkielisen peilin saatesanoilla, että anna tämä jollekin palveluhenkiselle, jonka koet antaneen sinulle enemmän kuin on pakko. Tilanne tulikin nopeammin kuin arvasinkaan. Olimme ostamassa pizzanpalasia kun ystäväni antoi peilinsä meitä palvelleelle nuorelle miehelle. Hän luki tekstin ja hymyili. Ystäväni pyysi kääntämään peilin ympäri ja silloin se tapahtui - mieheltä oli mennä pasmat sekaisin, sillä hän hymyili ja säteili upeaa säihkettä ympärilleen. Hän laittoi peilin rintataskuunsa, eikä saanut hymynaamaansa irti seuralaisestani. Hän pakeni työtilansa sisäpuolelle, josta vuoronperään kurkki peiliä sekä ystävääni eikä hymystä ollut tulla loppua. Jotain ihmeellistä hymyssä on - se tarttuu - ja se saa ihmisen säteilemään..
Hyvä ystäväni R raportoi:
Hola Mauri,
Kävin Brasiliassa, matkaeväinä minulla oli englantilaisia, saksalaisia ja suomalaisia halauslippuja. Niin, ja portugalin ja saksankielisiä kiitospeilejä tuli myös mukaan. Peilillä ilahdutin aluksi Brasilialaisen lentoyhtiön TAM'in kenttävirkailijaa Frankfurtissa. Hymy levisi virkatasolta aitoon iloon. Myöskin Sao Paolon virkailija sai ansionsa mukaan eli on nyt peilin onnellinen omistaja.
Olimme majoittuneena pienessä kaupungissa, pääkaupunki Brasiliasta parin tunnin matka, majapaikkanamme oli ihan mukava, mutta melko vaatimaton pousada, majatalo. Siellä asusteli myös muita kansallisuuksia. Paria saksalaista rouvaa ilahdutin halauslipuilla, kylkiluuni olivat kovilla sen jälkeen ja aina jatkossa sain ystävällisiä hymyileviä tervehdyksiä. Tarvinneeko edes mainita, että suomalainen seurueeni sai halauslippuja, monelle ne olivatkin jo tuttuja ennestään. Pousadamme emäntä aivan ehdottomasti ansaitsi peilinsä, oli niin reipasotteinen ja iloinen. Meille tuli esitelmöimään läheisestä terveyskaupasta ihana ja ilmeikäs Tania, hänkin ilahtui halauslipuista vieläpä niin kovasti, että kiitospeilikin lipsahti siinä ohessa - ja kyllä halattiinkin.
Kohteenamme olleesta hyvinvointikeskuksesta bongasin pari hymyilevintä naista, joille lahjoitin tietysti peilit. Sen jälkeen tuli hymyä niin että ihan heikotti. Yleisesti ottaen brasilialainen palvelukulttuuri oli jäykähkön sorttista, pelkkää velvollisuutta ilman näkyvää työn iloa. Vaatimattoman supermarketin tapaisessa sattui olemaan kuitenkin kassalla nuori tyttö, joka hieman ujon ja hämmentyneen oloisena koetti hymyilläkin. Tästä hyvästä hän sai kannustusstipendinä kiitospeilinsä. Sitä hän tutkaili ihmeissään, aivan hämillään, välillä nousi aito hymy ja sitten taasen vakavuus iski ja sitten taas hymyä - kummallisia nämä ulkomaalaiset, ei aina tiedä miten niihin suhtautua.
Paluumatkalla sitten Frankfurtissa jakelin halauslippuja. Ensimmäiset sai Finnairin tsekkaustiskin saksalainen virkailija, jolle liput olivat hämmästyksen aihe. "Missä ja miksi näitä painetaan?" jne. Mutta kun jonottamisten ja turvatarkastusten jälkeen pääsin portille, tuli sinne kenttävirkailija työntäen invalidirouvaa pyörätuolissa. Tästä hyvästä lahjoitin hänelle saksalaisia halauslippuja, jotka hän otti sangen riemastuneena vastaan ja tiedusteli saako hän halata minua ja hetkeäkään empimättä ja sangen suopeasti annoin luvan, oli nimittäin aika nättikin. Hänelle tuli niin mainio silmiin ulottuva hymy kasvoille, että välittömästi päätin, että tämä on myös peilin paikka. Sitä hän sitten onnellisena näytti (kateellisille?) kollegoilleen.
Näin jälleen tuli useaan otteeseen todistettua, että liput ja peilit toimivat mainiosti, ne luovat iloa ja murtavat jäätä ihmisten välillä. Ne jäävät myös usein pysyväksi muistoksi tapaamisista, havaintojeni mukaan halauslippuja säilytetään usein pitkään käsilaukuissa ja lompakoissa, niitä luetaan naureskellen ystäväpiirissä jne.
Siis tällaista tällä erää, terveisin,
R
Tässä jokunen kuva kaveriltani Henkalta Thaimaasta. Annoin hänelle muutamia englanninkielisiä peilejä mukaan. Hotellin huonesiivoojan ilme oli näkemisen arvoinen, eikä tyttöjen hymyt kahvilassakaan toiseksi jää.
Kreetalla jossain vuoristokylässä, paikallisessa ukkokuppilassa, jonne seurueemme iloisesti pelmahti. Seinustalla istuskeli perikreikkalainen herra, jonka ikää oli vaikea määritellä. Laitoin merkille hänen silmänsä, jotka vilkkuivat hyväntahtoisesti seuraten seurueemme hilpeätä keskustelua. Pyysin seurueessamme ollutta neitosta bulvaaniksi ja annoin hänelle kreikankielisen peilin vietäväksi tälle sympaattiselle ukolle sitten kun aika on. Ollessamme lähdössä, miehen vilkutellen käsiään, tämä ystäväni lähestyi partaherraa samalla ojentaen peilin. Taas sama elekielen seremonia ja kun maestro näki omat hymyilevät kasvonsa, hän räjähti nauruun.
Agios Nikolaos, Kreetalla tämäkin ja siellä pohjattoman järven reunalla oleva jäätelöbaari. Rouva jäätelö esitteli jäätelötaivaansa suurella antaumuksella ja me jäätelöaddiktoituneet kuolasimme laarien edessä. Rouvan palvelu oli kertakaikkisen hyvää ja se parani vielä monella asteella kun kiitospeilinsä käteensä sai... "Jäätelö on hyvää kun yksin syö tjubbidubbii.."
Patmoksen saarella, ylhäällä Johanneksen luostarin hämyisissä käytävissä mustakaapuinen, ei munkki, vaan hymyilevä pappi riemastui vallan tästä pienestä pyöreästä peilistä, jonka toisella puolen oli kreikaksi jotakin hyvää.
Teneriffalla, Santa Cruzin kaupungissa pieni hyvätasoinen kahvila sekä erinomainen palvelu. Laskun maksettuani jemmasin peilin kaffitassin alle ja poistuin paikalta. Jäin kuitenkin ison tolpan taakse väijyyn kun tarjoilijaneito tuli korjaamaan kuppia pois. Kuppi nousi, neito jähmettyi, katseli ympärilleen ja otti peilin La sonrisa / detrás... käteensä ja katsoi etsien ympärilleen, käänsi peilin ja hymyili. Siinä se.
Madeiran pohjoispuolella pieni kaupunki vaiko kylä, jossa meillä oli viikon kurssi jostakin aiheesta, en muista. Majapaikkamme oli suljettu alue, jossa lukuisia pieniä mökkejä joiden ympärillä kasvoi avocado-puita ja niistä sai vapaasti noukkia sen mitä tarvitsi. Syöminen oli sovittu tien toisella puolen olevaan ravintolaan. Lienee turhaa mainita miten ravintolan koko henkilökunnan palvelu meitä kohtaan oli kertakaikkisen loistokasta. Ravintolan johtaja erityisesti huolehti siitä, että viihdyimme. Hänen ilonsa oli vilpitön kun kädessään piteli peiliä jossa luki A cara sorridente /no verso...
Eräällä Helsingin Metroasemalla on kioski ja kioskissa silloin tällöin myyjänä viehättävä tummasilmäinen neitonen. Kysyin kerran arvuutellen hänen kotikieltään tai kotimaatansa ja ehdottelin Turkkia. Hän naurahti sanoen kielen olen farsi ja maan entinen Persia. Naurahdin minäkin ja sanoin, että minulla on sinulle yllätys jonakin päivänä sillä tiesin, että tämän kielinen peili oli valmistumassa. Farsinkielinen peili taskussani kipitin kiiruusti kiskalle, jossa Hän olikin. Tein tikusta asiaa ostaen jotakin. Lopuksi työnsin koukeropeilin tiskin yli ja pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Hämmästys oli suuri ja naurava hymy vielä suurempi, sekä kiitos joka tuli suoraan sydämestä. Ei liene vaikeata arvata mikä kiska on lempparini.
Ystäväni EM kävi Jordanian Petrassa. Annoin hänelle mukaan arabiankielisen kiitospeilin sekä englannin halauksia. Seuraava on hänen kertomaansa:
Petran miesopas kertoili hyvällä perehtyneisyydellä Petran vanhaa historiaa. Hän oli huumorintajuinen sekä nauruherkkä. Kierroksen lopuksi en lahjonutkaan häntä kolikoilla, vaan arabiankielisellä peilillä. Pyysin hänen kättään, johon asetin peilin tekstipuoli häneen päin. Herra luki ja käänsi peilin. Sitten hän käänsi uudestaan ja taas luki uudestaan ja vielä kerran hymyssä suin vilpittömästi ilahtuneena kiitteli runsain sanoin. Ennen bussiin nousua rohkaistuin antamaan hänelle myös niitä "Free hug.. lippusia" ja silloin hän riemastui. Halauksia sateli kaikille bussimme naisille. Kaveritkin saivat osansa.
Matkailumessuilla jonakin vuonna päätimme testailla ystäväni R:n kanssa kielipeilejä. Kun R on hyvä kielimies, minulle jäi tilanteen seuraaminen hieman kauempaa. Yllytin häntä Korean osastolle, jossa oli hollilla valmiiksi hymyilevä paikallinen neitonen. En tiedä mitä R liverteli, mutta neidon reaktio saamaansa peiliin oli valloittava hymy ja sillä tuli todistetuksi käännöksen toimivuus.
Sama toistui myös Puolan osastolla kun R kysyi käännöksen osuvuudesta. Neito vastasi hymyillen kauniisti sen olevan "korrekt".
KIITOSPEILIT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
Todellista MESTARI -AINESTA Kurkista! On se toinen peili, joka majailee toisessa takataskussani.
Joka aamu tarkistan, että molemmat peilit ovat mukanani, koska koskaan ei voi tietää ennen kuin tietää mitä kaikkia tilaisuuksia päivän mittaan eteen voi tullakin. Tämä Mestaripeili on yksi suosikeistani. Se on tuonut niin paljon ällistyneitä ilmeitä, hulvattomia oivalluksia ja vilpitöntä iloa, etten kykene niitä sanoin välittämään.
Tuorein tuli esille kun alakerrassani oli tulipalo. Päästessäni viimein kerrokseeni, palomiehet olivat avanneet kaikkien ovet ja ikkunani sepposen selällään koska savunmuodostus oli ollut melkoista. Palomies asteli perässäni sisään täysissä tamineissaan ja pahoitteli kohteliaasti miten oli joutunut siirtämään kukkani (ne muutamat) & kiveni pois tieltä, jotta ikkunat saatiin avattua. Sanoin vain, että ei hätiä, sinä teit mitä piti tehdä. Äkkiä käännähdin ja nappasin laatikosta tämän Mestaripeilin ja pudotin sen hänen käteensä. Pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Kun hän näki omat kasvonsa sanoin: "Siellä on mestari, älä unohda sitä ikinä ja kiitos siitä mitä teet."
Minun ei enää tarvitse miettimällä miettiä, että kumpikohan peili tähän tilanteeseen kuuluu. Käsi lennähtää nopeammin kuin ajatus jompaan kumpaan takataskuun ja loppu onkin toimintaa..
Olen usein käyttänyt Mestaripeiliä täydellisenä yllätyksenä saajalleen, hyvänä esimerkkinä vaikka hotellin tai hytin siivooja, joka on löytänyt peilinsä tyynyn alta, tai tarjoilija lautasen alta. Satuin kerran olemaan matkalla nelosen ratikassa kohti Munkkaa. Istuin poikkeuksellisesti lähellä naiskuskia. Äkkiä kuulin turistin kysyvän jotain. Kuski piti vaununsa pysäkillä niin kauan, että sai neuvottua turistin oikeaan suuntaan. Poistuessani määränpäässä jututin tätä ansioitunutta naiskuskia ja samalla annoin hänelle tämän Mestaripeilin. Sama seremonia ja täysylläri ja minä sain niin vilpittömän hymyn.
MOTIVAATIOPEILIT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
Positiivareitten peilivalikoimasta varmasti jokainen löytää omansa. Minulle nämä kaksi ovat olleet ehdottomia suosikkeja. Olen kokeillut myös joitakin muita, mutta ne eivät oikein istu minulle. On kuitenkin yksi peili ylitse muide, jonka kanssa saan olla tosi harkitsevainen. Siinä lukee: "Hulluna Sinuun!" Tämä peili tuottaa joko laukusta päähän tai jotain muuta ja vastuu on aina sen antajalla.
Kaikki nämä ovat tapahtuneet "kerran jossakin". Vuosilukuja en muista, mutta kaikki kohtaamiset ovat jääneet vahvan lämpimästi mieleeni.'
Sitten joskus taivaan portilla P Pietari kysyy sen yhden kysymyksen ja minä vastaan: "Tärväsin kaikki metallipalaseni & paperilappuset, joita rahaksi kutsutaan, riekkumiseen maailmain turuilla & toreilla. Sijoitin ne taskupeileihin & halauslippusiin ja minulla oli hiton hauskaa.."
-Mauri Rantala
HALAUSTARINAT
Pari pientä tarinaa peileistä.
Nyt menneellä viikolla Kampin lähtevien kaukolinjojen kerroksessa olevissa maksullisissa vessoissa satuin näkemään miehen joka teki huippujälkeä. Menin vapaaseen koppiin ja hämmästyneenä jäin katsomaan täydellistä puhtautta. Tullessani ulos, hetken mielijohteesta toisesta takataskustani singahti Mestari-peili joka tipautin hänen käteensä tekstin ollessa häneen päin. Pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Hän luki.. ja hitaasti (hieman epäillen) käänsi kapineen jolloin sanoin "siellä Mestari, älä unohda Häntä" ja samalla kiitin hienosta työstä mitä hän tekee.
Toinen Joulumaailman pieni kokemus kahdesta "remonttireiskasta", jotka aina avuliaasti auttoivat mitä ikinä pyysimmekään. Kerran kysyin toiselta, että mitä kieltä te puhutte keskenänne? Hän vastasi "arabiaa". Seuraavana päivänä otin mukaani kaksi arabiankielistä Hymy-peiliä ja kun kohtasin kaverit, annoin ne heille. Viesti meni perille asti vasta seuraavana päivänä ja palvelun sekä ilon laatu moninkertaistui..
Puotiimme tuli asiakas joka hieman arasteli suomenkieltään. Kun huomasin tämän, juurrutin oitis pois kaiken kiireen ja olin hänen kanssaan. Teimme kaupat, hän oli melkein poistumassa kun pysäytin hänet ja samalla annoin luettavaksi kolme venäjänkielistä halauslippusta. Ooi mikä ilo syttyi hänen silmiinsä.. hymy levisi.. laitoin rinnalle vielä suomenkielisiä ja samalla levitin käteni halaukseen... Hän nauraen vastasi "Oi.. en minä voi, minu mieheni viha.." Niin, kun halaus on aina vapaaehtoinen, se on.
Savonlinnassa puiston penkillä. Olin oikaisemassa puiston halki kun havaitsin penkin reunassa istuvan naisen, joka oli kovin synkissä mietteissä tai ainakin näytti tulkintani mukaan olevan. Aikeeni oli kävellä ohi, mutta pysähdyin ja kysyessäni et sopiiko? Sain pään nyökkäyksen. Istuin alas ja siinä me olimme kumpikin omissa oloissamme kunnes nousin ylös ja lähtiessäni kaivoin taskustani poikkeuksellisesti vain yhden halauslipun, jonka ojensin hänelle ja pyysin lukemaan sen. Hän otti lapun kyllästyneesti, luki sitä hitaasti. Pyysin kääntämään ympäri ja äkkiä hänessä tapahtui muutos. Silmät kirkastuneina hän käänsi katseensa minuun ja sanoi yhden sanan: "Kiitos!". Siinä se. Jatkoin matkaani kiitollisena hetken kohtaamisesta satunnaisen kulkijan kanssa jossakin...
Lontoossa Heathrowin kentällä Tax Free -myymälässä tyylikkäästi virkapukuaan kantava itämaalaisen oloinen nainen. Hän näytti asiantuntemuksensa miesten ah niin ihanissa turhaketuoksuissa, joista herkesikin hauskaa keskusteltavaa. Palvelu oli arvosanalla loistokkaan hyvää ja lähtiessämme ojensin hänelle FREE HUG -TICKETIN. Kun hän luki, levitin käteni ja hän levitti omansa. Siinä me halattiin ällistyneitten ilmeitten keskellä. Naurussa suin erosimme ja muistan halauksesi lämmön aina.
KLM lento Amsterdamista Limaan. Lento oli tylsän pitkä, mutta palvelu ei. Satuin istumaan reunapaikalla käytävän vieressä. Lentoemon hymy oli niin herkässä, ettei siihen voinut muuta kuin yhtyä. Kun hän oli taas kerran kävelemässä ohi, ojensin hänen käteensä kolme FREE HUG TICKETtiä. Hän vilkaisi hätäisesti laittaen ne taskuunsa. Vaivuin nökösille ja heräsin siihen kun syliini putosi taivaista pieni n. 10 cm nalle kertakaikkisen hurmaavan hymyn kera. Olin onnesta litteänä koko loppulennon ajan ja lienee turha edes sanoa: Muistan hymysi aina ja siitä kiitos. Ennen poistumista koneesta hän antoi osoitteensa ja pyysi lähettämään lisää lippusia ja minähän lähetin.
Mykonoksen saari, välimerellistä etelän tiukkaa mies/nainen käyttäytymisperinnettä, jossa katsoa saa, vaan ei koskea. Oltiin kumppanini kanssa naisten vaatekaupassa. Myyjätär palveli hymyillen sekä asiantuntevasti. Kumppanini oli tyytyväinen ja ennen lähtöä hetken mielijohteesta annoin neitoselle Free hug ticketin. Hän luki sen nauraen ja maailman luonnollisempana seurauksena halattiin lämpimästi. Arvaa olisiko onnistunut ilman? No ei.
Kreetan Haniassa. Olimme viimeisenä iltana ystäväporukan kanssa paikallisessa tavernassa, jossa musisoi kolme herraa ja laululintunen, joka veteli ansiokkaan tunteellisesti kreikkalaisia takuurenkutuksia. Nainen lauloi hyvin ja kun tuli toisen tauon paikka, päätin lähteä. Yllättäen hän tuli vastaani ovensuussa ja salamana ojensin hänelle Free hug ticketin ja sain lämpimän ihanan halauksen avoimen naurun kera. Aah, mie muistan siut aina.
Haniassa tämäkin, mutta toinen paikka. Brittityyppinen ravinteli, jossa tajunnan räjäyttävä avocadosalaatti, joka hakkasi kirkkaasti perinteisen kreikkasalaatin mennen tullen. Jättiannos ja hintaakin vain kymppi. Käytiin syömässä kyseinen annos useampaan kertaan ja viimeisellä oli pakko kysyä tekijäänsä. Keittiöstä tuli nuorehko nainen, joka kertoi kyseisen tuotteen olevan hänen oma luomuksensa, jota läheiset kreikkakuppilatkin olivat ruvenneet apinoimaan. Niin, kaikkea hyvää yritetään aina kopioida ja alkuperäinen on kuitenkin aina alkuperäinen, sillä siinä on tekijänsä energia. Annoimme neidolle ylistävää palautetta ja lopuksi tietysti halauslippusen ja saimme niin herkän ja niin viattoman kauniin halauksen.
Olin työpaikkani johtokunnassa henkilökunnan edustajana jonakin vuonna anno domini. Teimme kevätretken Tallinnaan.
Reissun loppupuolella yhdessä kuppilassa johtokuntamme arvovaltainen
herra kysyi minulta: "Kuule, mikä taika sinussa oikein on? Olen
seurannut sinua ja ihmetellyt et miksi nuo kaikki naiset ovat sinun
kimpussasi? Mitä.. kerro heti?" Repesin nauruun ja kerroin että minulla
on salainen ase ja levitin hänen eteensä ILMAISEN HALAUSLIPUN sekä
veljeskansan vastaavan TASUTA KALLISTUSE SEDELIN ja samalla levitin
käteni. Haa, nyt halataan. Herra meni punaiseksi ja pakeni paikalta. Ei
halattu :(
Olen asioinut joskus kirjeitse myös virkakoneiston kanssa ja sinne niin tylsien asiapapereitten väliin on mukava laittaa
I -vitamiinia yllärinä.
Olin kerran sisäänheittäjänä Messukeskuksessa Lääkäripäivillä eräällä osastolla, jossa ei jaettu pillereitä, vaan valoa kansalle, joka vaeltaa pimeydessä (täysspektriset energiasäästölamput). Tuli siinä päivien aikana kierreltyä ja katseltua useampaankin kertaan kaikki se, mitä oli tarjolla ja sitähän oli. Oli pilleriä, oli purnukkaa, oli laitteita ja välineitä, mutta jotain puuttui. Sitten yhtenä aamuna nappasin nipun halauslippusia matkaan ja lähdin hoitamaan virkaani. Kokeilin ensin yhdellä osastolla. Sanoin reippaasti: "Terve!" Vastauksena oli joko tervehdys tai hymy. Huomasin sanovani, että teillä on kaikkea mahdollista tarjolla, vaan ei H-vitamiinia. Ilme oli näkemisen arvoinen. Mitä ihmeen hoovitamiinia? Levitin tiskille muutaman ILMAISEN HALAUSLIPPUSEN ja pyysin lukemaan. Silmien lukiessa kerroin miten H-vitamiini (halaus) johtaa takuuvarmasti I-vitamiinin lisääntymiseen (ilo) ja suotuisissa olosuhteissa voi bonuksena syntyä R-vitamiinia (rakkaus), mutta siitä en voi antaa takeita. Nauruksihan se meni ja ihaniksi halauksiksi. Tulin pitkään ravituksi H, I ja R -vitamiineilla. Suosittelen sinullekin.
Toinen kerta ja taas Messukeskuksessa jossa Terveys & Kauneusmessut. Sillä kertaa olin Rakkausakatemian kulmalla jakelemassa tuota H-vitamiinia. Kohtaamisia oli paljon eri ikäisten kulkijoiden kanssa. Sieltä jäi erityisesti mieleeni eräs vanhempi rouva, joka halauksen jälkeen lämpimästi kiitti sanoen: "Tämä oli ensimmäinen miehen halaus moneen vuoteen. Kiitos!" Oli ilo katsella hänen kirkkaisiin silmiinsä.
Lappujen antoon on kehittynyt intuitio siitä, miten monta lippusta vastaanottaja kestää. Yleensä vakio on kolme. Käytäntö on osoittanut, että kaksi niistä lähtee eteenpäin ja yksi jemmautuu lompakkoon. On myös ihmisiä, jotka kestävät tasan yhden lappusen tai ei yhtään ja he ovat todella vähemmistönä. Halauksen jälkeen saan joskus ilahtuneen kysymyksen, "saisinko enemmän näitä, tää on hyvä juttu?". Ja HALAUS on AINA vapaaehtoinen, jonka toinen siinä tilanteessa päättää. Minulle halaus ei ole henkilökohtainen, vaikka se henkilökohtainen onkin. Tarkoitan tällä sitä, etten lataa halaukseen omia piiloviestejäni. Pidän kohtaamisen niin selkeänä sekä rakkaudellisena kuin ikinä on mahdollista ja palaute jonka olen saanut menee syvälle. Sillä missä kaksi kohtaa, siellä MINÄ OLEN. On tilanteita joissa huomaan toisen levottomuuden tai pelon, silloin pyydän häntä olemaan kanssani, ei Maurin, vaan Minun ja sitten tapahtuu ihme. Pelko poistuu ja kaksi erillistä sulautuu yhdeksi joka MINÄ OLEN. Vai onko täällä muita? Minä joka kirjoitan.. tai minä joka luen :)
HALAUSLAPUT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
PEILITARINAT
En edes muista minkä verran olen käsieni kautta kulkeuttanut suomenkielistä pientä pyöreätä taskupeiliä jossa lukee: Hymyilevät kasvot kääntöpuolella pelastivat päiväni. Kiitos. Tämä peili on kerrassaan valloittavan hurmaava. Olimme kerran yhdessä kaffilassa, jossa minusta tuntui kuin olisin saanut erityisen huomaavaista, sekä hymyileväistä palvelua. Kun tuli laskun aika, kaivoin toisesta takataskustani tämän peilin (toisessa takataskussa asustaa toinen peili ja siitä myöhemmin) ja annoin sen meitä palvelleelle neitoselle. Hän sanoi nauraen: "Olen sinulta saanut tämän jo ja minä muistin sinut." Niin...
Nykyisin kun matkustan johonkin maahan, varaan aina mukaani kyseisen maan kielellä painettuja halauslippusia sekä peilejä. THE SMILING FACE /ON THE OTHER SIDE /SAVED MY DAY. /THANKS! on osoittautunut verrattomaksi välineeksi kiittää kaikkialla missä olen liikkunut ja minä en lakkaa ihmettelemästä niiden tuomaa iloa niin antajalle kuin saajallekin. Meikäläinen ei ole mikään kielinero, mutta olen havainnut, että sydämenkieli ei kaipaa yhteistä verbaalista kieltä. Sydämenkieli ylittää kaikki kielimuurit, se läpäisee kaiken ja hyvä niin. Varsinkin lentoasemien sisääntsekkauksessa on aina välillä ollut yleistä rasitetta ilmassa, ruuhkaa, paljon ihmisiä, kiirettä. Virkailijalta saatu pienikin hymynkare on riittänyt siihen, että olen asettanut peilin hänen eteensä ja pyytänyt lukemaan ja sitten kääntämään ympäri. Kun hän näkee omat hymyilevät kasvonsa, lopputoimitus sujuu kuin tanssi - onhan se palvelus muillekin jonottaneille :)
Merci pour / le sourire... Quimperin hallissa, pieni sympaattinen kahvila. Kävin siellä edellisenä keväänä ja nyt uudestaan. Katsoin kaikkea hyvin tarkasti ja minua ilahdutti erityisesti neitosen palvelualttius jokaiselle tulijalle. Kun oma vuoroni tuli, sain jotenkin heiluteltua käsiäni elekielellä, että mikä on tarpeeni. Maksettuani annoin tuon ranskankielisen peilin. Neito pysähtyi jääden tuijottamaan peiliä, nosti katseensa, osoitti sormellaan samalla nauraen. Mie muistan sut (puhui ranskaa ja tulkinta on minun). Voihan videe kun jäi hyvä mieli.
Cherbourgin merellinen museo. Menin kassalle ja maksoin. Rouva tiskin takana posmottaa ranskaksi samalla elehtien jotain. Hymyilee iloisesti ja taas peili lähtee pikkuluukusta sisään. Odotan kun hän lukee ja taas elekielellä kehotan kääntämään ympäri ja sitten räjähtää helisevä nauru. Poistun museoon ja palatessani samaa kautta tämä rouva pinkaisee koppinsa sisuksista tullen ulos kiittelemään samalla pyörittäen peiliä käsissään. Miten pienestä ihminen voikaan tulla onnelliseksi. Yks pikku peili jossa lukee "merci.. jotain.."
Pieni Seliymyen kylä, jonne venekansa tekee päiväretkiään piipahtaen tankkaamassa vesivarantonsa & syömässä kylän pienissä ravintoloissa. Olen vuosien varrella tutustunut kertakaikkisen hurmaavaan pariskuntaan, joka pitävät rättikauppaansa (vaate) yhdessä kulmauksessa. Oli taas tullut tingittyä miltei verenmaku suussa isännän vääntelehtiessä kuin mato koukussa onnetonta kauppaansa. Kaikki päättyi kuitenkin hymyyn. Mukanani oli silloin ensi kertaa testissä Öbür /yüzdeki gülen /bir yüz... turkinkielinen peili. Annoin sen talon rouvalle, jolla oli lukuvaikeuksia. Isäntä tuli paikalle, luki rauhassa ja käänsi ympäri, jolloin tapahtui jotain merkillistä. Hän liitti kätensä yhteen siunaukseen ja kumarteli miltei maahan ollen ihan sekaisin. Poistuin paikalta sille toiselle tien pätkälle, kas kun niitä on vain pari ja palasin takasin hetken kuluttua samaa reittiä. Isäntä istui kaffilan rantatuolissa ja heti kun näki meikäläisen sama kumartelukiitosrumba alkoi uudestaan...
Tuore kokemus tältä vuodelta ja tässä tuo aamuyön sisääntsekkauksen ihme. Lentomme Dalamanista oli puolenyön maissa. Virkailijaneitosella ah niin kauniit tummat silmät ja mikä hymy.. vo'laa! Saatuani lippuni annoin peilin. Hänellä oli malttia lukea se vaikka ruuhkaa olikin ja taas elekielellä kehotin kääntämään peilipuolen näkyviin. Silloin äkillinen aurinkohymy sokaisi vaatimattoman pärstäni ja minä olin löysää makaronia.. Huhhuh!
Tämä tuli ystävältäni Laurolta.
Mauro!
Suzanne omistaa miehensä kanssa Aurora -ravintolan Selimyessä Turkissa. Katsoessaan turkiksi käännettyyn hymypeiliin hän kertoi miten hän on maalannut hymyn kuvan peiliinsä toimistossaan. Jos hän ei hymyile aamulla katsoessaan peiliin, hän ei mene työpaikalleen pilaamaan sen tunnelmaa, vaan jää pois, kunnes löytää hymynsä.
Edelleen Dalamanin kentällä, mutta nyt kansainvälisellä puolella. Annoin ystävälleni (nainen) turkinkielisen peilin saatesanoilla, että anna tämä jollekin palveluhenkiselle, jonka koet antaneen sinulle enemmän kuin on pakko. Tilanne tulikin nopeammin kuin arvasinkaan. Olimme ostamassa pizzanpalasia kun ystäväni antoi peilinsä meitä palvelleelle nuorelle miehelle. Hän luki tekstin ja hymyili. Ystäväni pyysi kääntämään peilin ympäri ja silloin se tapahtui - mieheltä oli mennä pasmat sekaisin, sillä hän hymyili ja säteili upeaa säihkettä ympärilleen. Hän laittoi peilin rintataskuunsa, eikä saanut hymynaamaansa irti seuralaisestani. Hän pakeni työtilansa sisäpuolelle, josta vuoronperään kurkki peiliä sekä ystävääni eikä hymystä ollut tulla loppua. Jotain ihmeellistä hymyssä on - se tarttuu - ja se saa ihmisen säteilemään..
Hyvä ystäväni R raportoi:
Hola Mauri,
Kävin Brasiliassa, matkaeväinä minulla oli englantilaisia, saksalaisia ja suomalaisia halauslippuja. Niin, ja portugalin ja saksankielisiä kiitospeilejä tuli myös mukaan. Peilillä ilahdutin aluksi Brasilialaisen lentoyhtiön TAM'in kenttävirkailijaa Frankfurtissa. Hymy levisi virkatasolta aitoon iloon. Myöskin Sao Paolon virkailija sai ansionsa mukaan eli on nyt peilin onnellinen omistaja.
Olimme majoittuneena pienessä kaupungissa, pääkaupunki Brasiliasta parin tunnin matka, majapaikkanamme oli ihan mukava, mutta melko vaatimaton pousada, majatalo. Siellä asusteli myös muita kansallisuuksia. Paria saksalaista rouvaa ilahdutin halauslipuilla, kylkiluuni olivat kovilla sen jälkeen ja aina jatkossa sain ystävällisiä hymyileviä tervehdyksiä. Tarvinneeko edes mainita, että suomalainen seurueeni sai halauslippuja, monelle ne olivatkin jo tuttuja ennestään. Pousadamme emäntä aivan ehdottomasti ansaitsi peilinsä, oli niin reipasotteinen ja iloinen. Meille tuli esitelmöimään läheisestä terveyskaupasta ihana ja ilmeikäs Tania, hänkin ilahtui halauslipuista vieläpä niin kovasti, että kiitospeilikin lipsahti siinä ohessa - ja kyllä halattiinkin.
Kohteenamme olleesta hyvinvointikeskuksesta bongasin pari hymyilevintä naista, joille lahjoitin tietysti peilit. Sen jälkeen tuli hymyä niin että ihan heikotti. Yleisesti ottaen brasilialainen palvelukulttuuri oli jäykähkön sorttista, pelkkää velvollisuutta ilman näkyvää työn iloa. Vaatimattoman supermarketin tapaisessa sattui olemaan kuitenkin kassalla nuori tyttö, joka hieman ujon ja hämmentyneen oloisena koetti hymyilläkin. Tästä hyvästä hän sai kannustusstipendinä kiitospeilinsä. Sitä hän tutkaili ihmeissään, aivan hämillään, välillä nousi aito hymy ja sitten taasen vakavuus iski ja sitten taas hymyä - kummallisia nämä ulkomaalaiset, ei aina tiedä miten niihin suhtautua.
Paluumatkalla sitten Frankfurtissa jakelin halauslippuja. Ensimmäiset sai Finnairin tsekkaustiskin saksalainen virkailija, jolle liput olivat hämmästyksen aihe. "Missä ja miksi näitä painetaan?" jne. Mutta kun jonottamisten ja turvatarkastusten jälkeen pääsin portille, tuli sinne kenttävirkailija työntäen invalidirouvaa pyörätuolissa. Tästä hyvästä lahjoitin hänelle saksalaisia halauslippuja, jotka hän otti sangen riemastuneena vastaan ja tiedusteli saako hän halata minua ja hetkeäkään empimättä ja sangen suopeasti annoin luvan, oli nimittäin aika nättikin. Hänelle tuli niin mainio silmiin ulottuva hymy kasvoille, että välittömästi päätin, että tämä on myös peilin paikka. Sitä hän sitten onnellisena näytti (kateellisille?) kollegoilleen.
Näin jälleen tuli useaan otteeseen todistettua, että liput ja peilit toimivat mainiosti, ne luovat iloa ja murtavat jäätä ihmisten välillä. Ne jäävät myös usein pysyväksi muistoksi tapaamisista, havaintojeni mukaan halauslippuja säilytetään usein pitkään käsilaukuissa ja lompakoissa, niitä luetaan naureskellen ystäväpiirissä jne.
Siis tällaista tällä erää, terveisin,
R
Tässä jokunen kuva kaveriltani Henkalta Thaimaasta. Annoin hänelle muutamia englanninkielisiä peilejä mukaan. Hotellin huonesiivoojan ilme oli näkemisen arvoinen, eikä tyttöjen hymyt kahvilassakaan toiseksi jää.
Kreetalla jossain vuoristokylässä, paikallisessa ukkokuppilassa, jonne seurueemme iloisesti pelmahti. Seinustalla istuskeli perikreikkalainen herra, jonka ikää oli vaikea määritellä. Laitoin merkille hänen silmänsä, jotka vilkkuivat hyväntahtoisesti seuraten seurueemme hilpeätä keskustelua. Pyysin seurueessamme ollutta neitosta bulvaaniksi ja annoin hänelle kreikankielisen peilin vietäväksi tälle sympaattiselle ukolle sitten kun aika on. Ollessamme lähdössä, miehen vilkutellen käsiään, tämä ystäväni lähestyi partaherraa samalla ojentaen peilin. Taas sama elekielen seremonia ja kun maestro näki omat hymyilevät kasvonsa, hän räjähti nauruun.
Agios Nikolaos, Kreetalla tämäkin ja siellä pohjattoman järven reunalla oleva jäätelöbaari. Rouva jäätelö esitteli jäätelötaivaansa suurella antaumuksella ja me jäätelöaddiktoituneet kuolasimme laarien edessä. Rouvan palvelu oli kertakaikkisen hyvää ja se parani vielä monella asteella kun kiitospeilinsä käteensä sai... "Jäätelö on hyvää kun yksin syö tjubbidubbii.."
Patmoksen saarella, ylhäällä Johanneksen luostarin hämyisissä käytävissä mustakaapuinen, ei munkki, vaan hymyilevä pappi riemastui vallan tästä pienestä pyöreästä peilistä, jonka toisella puolen oli kreikaksi jotakin hyvää.
Madeiran pohjoispuolella pieni kaupunki vaiko kylä, jossa meillä oli viikon kurssi jostakin aiheesta, en muista. Majapaikkamme oli suljettu alue, jossa lukuisia pieniä mökkejä joiden ympärillä kasvoi avocado-puita ja niistä sai vapaasti noukkia sen mitä tarvitsi. Syöminen oli sovittu tien toisella puolen olevaan ravintolaan. Lienee turhaa mainita miten ravintolan koko henkilökunnan palvelu meitä kohtaan oli kertakaikkisen loistokasta. Ravintolan johtaja erityisesti huolehti siitä, että viihdyimme. Hänen ilonsa oli vilpitön kun kädessään piteli peiliä jossa luki A cara sorridente /no verso...
Eräällä Helsingin Metroasemalla on kioski ja kioskissa silloin tällöin myyjänä viehättävä tummasilmäinen neitonen. Kysyin kerran arvuutellen hänen kotikieltään tai kotimaatansa ja ehdottelin Turkkia. Hän naurahti sanoen kielen olen farsi ja maan entinen Persia. Naurahdin minäkin ja sanoin, että minulla on sinulle yllätys jonakin päivänä sillä tiesin, että tämän kielinen peili oli valmistumassa. Farsinkielinen peili taskussani kipitin kiiruusti kiskalle, jossa Hän olikin. Tein tikusta asiaa ostaen jotakin. Lopuksi työnsin koukeropeilin tiskin yli ja pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Hämmästys oli suuri ja naurava hymy vielä suurempi, sekä kiitos joka tuli suoraan sydämestä. Ei liene vaikeata arvata mikä kiska on lempparini.
Eräs italialainen ravintola Helsingissä. Ystäväporukkamme oli
vailla uutta kotoista ravintolaa, jossa voisimme tavata kerran
kuukaudessa tiettynä päivänä. Perinteellämme oli ikää jo 28v ja paikalle
saapui aina he joille se sopi. Tutkailimme totta kai talon henkeä &
tunnelmaa ja neitonen joka meidät omi, teki työtään sydämellään ja sen
näki. Ilman hänen panostaan emme olisi omineet kyseistä ravintolaa
olohuoneeksemme. Laskun maksun jälkeen oli kiitoksen vuoro ja näin
ensimmäisellä kerralla se oli suomenkielinen "Hymyilevät kasvot
kääntöpuolella..." Ei minulla ole sanoja joilla voisin kuvailla, mitä
sillä hetkellä tapahtuu kun ilon energia avautuu. Se on vain jotain
tajuttoman ihanaa. Seuraavalla kerralla meille sattui sama neitonen ja
nyt lähti peili "Il sorriso di qui..." Neitonen oli silkkaa
säteilyä.. ja seuraavalla kerralla muutama italiankielinen halauslippu
"TAGLIANDO GRATIS PER ABBRACCIO".. Sitten taas seuraavalla kerralla hän
sanoi italialaisen työtoverinsa kivahtaneen kiukkuisesti hänelle
kassalla kun hän näytti niitä "Miksi sinä vain saat näitä?"... Niin,
miksiköhän? Kun olen Positiivareitten liemissä hyvin keitetty sanoisin "Asenne ratkaisee. Aina."
Petran miesopas kertoili hyvällä perehtyneisyydellä Petran vanhaa historiaa. Hän oli huumorintajuinen sekä nauruherkkä. Kierroksen lopuksi en lahjonutkaan häntä kolikoilla, vaan arabiankielisellä peilillä. Pyysin hänen kättään, johon asetin peilin tekstipuoli häneen päin. Herra luki ja käänsi peilin. Sitten hän käänsi uudestaan ja taas luki uudestaan ja vielä kerran hymyssä suin vilpittömästi ilahtuneena kiitteli runsain sanoin. Ennen bussiin nousua rohkaistuin antamaan hänelle myös niitä "Free hug.. lippusia" ja silloin hän riemastui. Halauksia sateli kaikille bussimme naisille. Kaveritkin saivat osansa.
Matkailumessuilla jonakin vuonna päätimme testailla ystäväni R:n kanssa kielipeilejä. Kun R on hyvä kielimies, minulle jäi tilanteen seuraaminen hieman kauempaa. Yllytin häntä Korean osastolle, jossa oli hollilla valmiiksi hymyilevä paikallinen neitonen. En tiedä mitä R liverteli, mutta neidon reaktio saamaansa peiliin oli valloittava hymy ja sillä tuli todistetuksi käännöksen toimivuus.
KIITOSPEILIT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
Todellista MESTARI -AINESTA Kurkista! On se toinen peili, joka majailee toisessa takataskussani.
Joka aamu tarkistan, että molemmat peilit ovat mukanani, koska koskaan ei voi tietää ennen kuin tietää mitä kaikkia tilaisuuksia päivän mittaan eteen voi tullakin. Tämä Mestaripeili on yksi suosikeistani. Se on tuonut niin paljon ällistyneitä ilmeitä, hulvattomia oivalluksia ja vilpitöntä iloa, etten kykene niitä sanoin välittämään.
Tuorein tuli esille kun alakerrassani oli tulipalo. Päästessäni viimein kerrokseeni, palomiehet olivat avanneet kaikkien ovet ja ikkunani sepposen selällään koska savunmuodostus oli ollut melkoista. Palomies asteli perässäni sisään täysissä tamineissaan ja pahoitteli kohteliaasti miten oli joutunut siirtämään kukkani (ne muutamat) & kiveni pois tieltä, jotta ikkunat saatiin avattua. Sanoin vain, että ei hätiä, sinä teit mitä piti tehdä. Äkkiä käännähdin ja nappasin laatikosta tämän Mestaripeilin ja pudotin sen hänen käteensä. Pyysin lukemaan ja kääntämään ympäri. Kun hän näki omat kasvonsa sanoin: "Siellä on mestari, älä unohda sitä ikinä ja kiitos siitä mitä teet."
Minun ei enää tarvitse miettimällä miettiä, että kumpikohan peili tähän tilanteeseen kuuluu. Käsi lennähtää nopeammin kuin ajatus jompaan kumpaan takataskuun ja loppu onkin toimintaa..
Olen usein käyttänyt Mestaripeiliä täydellisenä yllätyksenä saajalleen, hyvänä esimerkkinä vaikka hotellin tai hytin siivooja, joka on löytänyt peilinsä tyynyn alta, tai tarjoilija lautasen alta. Satuin kerran olemaan matkalla nelosen ratikassa kohti Munkkaa. Istuin poikkeuksellisesti lähellä naiskuskia. Äkkiä kuulin turistin kysyvän jotain. Kuski piti vaununsa pysäkillä niin kauan, että sai neuvottua turistin oikeaan suuntaan. Poistuessani määränpäässä jututin tätä ansioitunutta naiskuskia ja samalla annoin hänelle tämän Mestaripeilin. Sama seremonia ja täysylläri ja minä sain niin vilpittömän hymyn.
MOTIVAATIOPEILIT LÖYDÄT TÄÄLTÄ
Positiivareitten peilivalikoimasta varmasti jokainen löytää omansa. Minulle nämä kaksi ovat olleet ehdottomia suosikkeja. Olen kokeillut myös joitakin muita, mutta ne eivät oikein istu minulle. On kuitenkin yksi peili ylitse muide, jonka kanssa saan olla tosi harkitsevainen. Siinä lukee: "Hulluna Sinuun!" Tämä peili tuottaa joko laukusta päähän tai jotain muuta ja vastuu on aina sen antajalla.
Kiitos kaikille kääntäjille, jotka ovat paneutuneet antaumuksella
sorvaamaan Halauslippusta omalle kielelleen. Samoin kiitän tuhannesti
heitä, jotka innostuneesti paneutuivat lyhyen ytimekkään ilmauksen
saloihin. Eestin peilissä oli nelihenkinen raati, joilla jokaisella
Eesti äidinkielenään ja muut pääkielet vahvoina läsnä. Sain nähdäkseni
useita versioita joita he olivat vääntäneet ja jotka minusta näyttivät
kelvollisilta, mutta niistä puuttui se jokin - heidän mielestään.
Kävelin kerran Kampin Kauppakeskuksen ykköskerroksen läpi. Huomasin siinä keskellä Montenegron matkailuinfon.
Pysähdyin katselemaan. Äkkiä bongasin tiskin takaa suomalaisen
neitosen, joka sujuvasti lasketteli kroatiaa. Liimauduin hänen hihaansa
ja kerjäten kerroin lyhyesti peili-idean. Hän suostui. Siten syntyi "Osmijeh na /drugoj strani... Tämänkin peilin toimivuus on tullut testattua Kotorissa & Dubrovnikissa.