Ostoskorissasi ei ole tuotteita
Siirry kassalle
Ostoskorisi on tyhjä.
Hae

Sinun vuotesi 1952

Sinun vuotesi 1952

Hinta: 25,00 € / kpl


Kappalemäärä
kpl



  • Esittely

Sinun vuotesi 1952 -kirja

Vuosi 1952 oli suomalaisille riemukas. Silloin elettiin kiihkeässä olympialaisten odotuksessa, ja muutaman kuukauden sisällä koettiin kolme huippuhetkeä: Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi, Helsingin olympiakisat sekä viimeisen sotakorvausjunan lähtö maasta.

Vuosi oli Suomelle tärkeä vedenjakaja. Saimme yhä enemmän ulkopoliittista liikkumatilaa ja nautimme kasvavasta kansainvälisestä arvostustuksesta. Pohjoismainen passivapaus helpotti matkustamista, ja tavallisessa arjessakin tuntui uusi kansainvälinen tuulahdus: Coca Cola tuli Suomeen ja baaritarjoilu sekä ulkoterassit muuttivat ravintola- ja katukuvaa.

Tämä kirja tuo tuulahduksen tuolta ikimuistoiselta vuodelta, ajalta jolloin Kipparikvartetti ja Olavi Virta olivat suosionsa huipulla ja Suomessa valmistui peräti 28 uutta elokuvaa. Kuuntelimme radiosta Markus-setää, Tarvajärveä, Lauantain toivottuja levyjä sekä tietysti Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Elämä näytti ruusuiselta, ja kaikki tuntui olevan mahdollista.

Kirja on kauttaaltaan 4-värinen
80 sivua
Sidottu (kovakantinen)
Tekijät: Juhani Töytäri & Reino Rasilainen

Sinun vuotesi 1952 CD: Kotimaisen viihteen vuosikymmen 60-luku

CD sisältää kotimaiset listahitit syntymäpäiväsankarin teinivuosilta. CD:ltä löytyy mm. kappaleet: Puhelinlangat laulaa, Urjalan taikayö, Dirdlanda. Täydellisen kappalelistan löydät alla olevista tuotekuvista.


© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot