Tom Lundbergin viikon kolumni:
Ei! Älä lue tätä juttua

Kun olin pieni poika, vanhempani kielsivät minulta jyrkästi sarjakuvalehtien lukemisen. Ne olivat roskaa ja jonninjoutavaa ajan haaskausta. Vain kirjallisuutta harrastamalla nuori sivistyy. Lopputulos: luin kavereiltani lainaamia lehtiröykkiötä viikkokausia salaa liiterissä.
Ehdottomilla kielloilla on hyvistä aikomuksista huolimatta monesti päinvastainen vaikutus. Kielletty hedelmä houkuttaa ja mielessä syntyy kapina. Kieltolain aikaan (1919 – 1932) Suomessa juotiin enemmän viinaa kuin koskaan aikaisemmin. Kuinkahan moni autoilija noudattaa liikenteessä kännykkäkieltoa? Sunnuntaikävelijätkin leiriytyvät ”älä astu nurmikolle” -kyltin vierelle.
Jo pelkät kieltosanat aiheuttavat valveutuneissakin aivoissa torjuntaa. Menin takavuosina lääkäriin, kun toinen jalkani oli oireillut kummasti.
”Oliko puutumista ja pistelyä, ennen kuin tunto katosi?” lääkäri kysyi.
”Ei puutunut, ei pistellyt”, vastasin.
”Sattuiko missään vaiheessa?”
”Ei sattunut.”
Luin myöhemmin postissa saapuneesta potilaskertomuksestani, että jalkani oli
puutunut, siihen
oli sattunut ja sitä
oli pistellyt. Lääkäri oli mielessään ohittanut luontevasti kaikki ei-sanani.
Jos huudahdat lapselle vilkkaassa risteyksessä ”ei saa juosta!”, se on takuuvarma keino saada napero vilistämään autojen sekaan – hän näet kuulee vain sanan ”juosta”. Vauva-lehden keskustelupalstalla uupunut äiti ihmettelee onnettomana, miksi pikku piltti ohittaa kaikki hänen kieltonsa. Monet kasvatusgurut kehottavatkin vanhempia välttämään kasvatuksessa kategorisesti ei-sanan käyttöä.
Kieltosanoissa on negatiivinen lataus, jonka vuoksi torjumme ne usein jo alitajunnan tasolla. Kun tulet ilmiöstä tietoiseksi, voit opetella kääntämään asiat positiivisiksi. ”Ei saa juosta!” toimii turvallisemmin ”pysypäs paikalla” -kehotuksella.
Omaan elämääsi vaikutat korvaamalla kielteiset ajatuksesi myönteisillä. Kyllä hoikkuudelle (ei rasvaa), kyllä säästämiselle (en tuhlaa), kyllä ihanille aamuille (ei krapulaa). Ohjeen noudattaminen voi tosin olla vaikeaa, sillä olet harjoitellut kieltosanoja koko elämäsi ajan. Itse olen Aku Ankan pitkästä oppimäärästä huolimatta kirjoittanut 14 kirjaa.
Hyvästi mielen kieltolaki!
-Tom LundbergPalautetta TompalleLuennot ja valmennukset