Mikä juttu naurattaa edelleen...
 
Meillä on tapana, serkullani Marjolla ja minulla, viettää aina joskus tällainen "arjesta selviytymis" -viikonloppu. Silloin mennään yleensä Tampereelle, hotelli Ilvekseen. Viikonlopun ohjelmassa on iloista yhdessäoloa, henkeviä keskusteluja, shoppailua ja bailausta.

Tämä unohtumaton, edelleen naurattava, tapahtuma liittyy meidän saunomiseen. Olimme hotellin saunaosastolla, eväänä shampanja pullo. Sen kera menimme porealtaaseen, jossa saisimme rentoutua ja höpöttää kaikkea ja nauttia vapaasta viikonlopustamme. Pian kuitenkin saimme seuraa;  viisi miestä lähestyi allasta, ja me katsoimme toisiamme, että mitä nyt teemme.  Ajattelimme etteivät miehet kuitenkaan siellä kuin hetken viivy ja jäimme altaaseen. Tervehdimme tietysti heitä ja jotain jutustelua siitä syntyi. Itse en näe ilman silmälaseja mitään, ja en tiennyt mihin olisin katsonut, etten vain olisi tuijottanut ketään liian pitkään. Siellä seinillä oli kivoja koristeita. Aikaa kului ja miehet eivät tehneet elettäkään pois lähteäkseen ja meitä alkoi jo palelemaan. Me olisimme halunneet nousta pois, mutta emme kehdanneet! Kuvittelimme miesten katseet selluliiteissamme, kun nousisimme ylös portaita, ja sitä emme halunneet.

Huulemme alkoivat jo olla aivan siniset ja tärisimme kylmästä. Yritimme näyttää iloisilta, hauskaa kun olimme pitämässä. Tilanne oli sekä itkettävä että naurettava. Tönimme ja potkimme veden alla toisiamme, kun yritimme eleillä "keskustella" mitä tekisimme. Viimein miehet alkoivat nousta altaasta, ja me jäimme sinne sen näköisinä, että me tässä vielä nautiskelemme,  mutta kun viimeinenkin selkä oli hävinnyt saunan oven taakse, me tytöt pomppasimme ylös ja saunaan vähän lujaa.

Ja me hytkyimme sekä kylmyydestä että naurusta. Yökerhossa tietysti törmäsimme näihin miehiin ja he muistivat mainita, että tytöthän viihtyivät pitkään altaassa. Katsoimme Marjon kanssa toisiamme ja arvaahan sen että se mieletön kikatushan siitä alkoi. Miehet olivat hieman kysymysmerkkeinä... Minulle jäi tästä ihanasta viikonlopusta muistoksi kunnon flunssa, mutta Marjo-serkku pisti paremmaksi, hän sai shamppanjakylvystämme angiinan. Ensi kerralla taidamme laittaa sukelluspuvut päälle.
 
Tarja

====================

Olimme erään kirkkokuoron kanssa Unkarin matkalla. Paikallisen katolisen papin viinikellarista oli nostettu juomat pöytään. Ilta eteni. Unkarilaisia oli yhteisessä illanvietossa saman verran kuin meitä suomalaisia. Pastori näytti hyvin tehokkaasti pitävän huolta siitä, etteivät juomalasit päässeet tyhjänä seisomaan.

Hän alkoi lähestyä minua ja kiireesti viineihin tottumattomana tempasin limsapullon käteeni ja rupesin kaatamaan lasiini. Ihmettelin, että mitä kummaa kun pullosta ei tule mitään ja kuitenkin siinä näytti limsaa olevan. Yritin kaataa uudelleen ja ei vaan limsa irtoa. Vielä kolmannen kerran toistin yritykseni - siinä vaiheessa vasta tajusin, että korkki on kiinni. Lähiseudun pöytäseurue näki tilanteen ja niin pastorille kuin meillekin nauru maistui.

Leena                      


====================

Muutama vuosi sitten opettelin tanssimaan ja innostuin siitä tosi kovasti. Oltiin sitten tyttöjen kanssa naistentansseissa ja humppa pärähti soimaan heti alkuillasta. Nopeimmat tytöt veivät eka
sekunneilla tanssitaitoiset miehet lattialle. Itse mietin hetken ja suuntasin hakemaan nuorta poikaa, joka siinä soperteli, ettei ehkä osaa humpan askeleita, mutta lähti kuitenkin parketille mukaan.

Hän oivalsi kyllä, että kappale on nopeatempoinen ja vei minua vauhdilla. Poika suorastaan vilisi silmissä, hän hyppeli ylöspäin, heilui sivuliikkeillä, hyppeli ylöspäin, heilui sivuttain, hyppeli ja piti vielä tiukasti minua otteessaan, että varmasti seuraan mukana.

Ja minua alkoi naurattamaan aivan tajuttomasti. Poika uhkasi lopettaa tanssimisen, jos en lopeta naurua. Eikä nauru loppunut, yritimme hyväntahtoisesti jatkaa tanssin loppuun, mutta toista levyä ei jääty odottamaan. Silloin olisin kyllä kastellut housut. Aina silloin kun tämä reissu tulee puheeksi, niin nauramme silmämme kyyneliin ja muistellaan kuinka toisinaan on kulutettu tosissaan kaloreita liikkumalla.

Humpaten vm-63

====================

Lähetin projektini rahoittajalle (miehelle) asiallisen meilin ja meilin loppuun tuli pieni kirjoitusvirhe, yksi kirjain puuttui. Kirjoitin: "Yhteisyöstä kiittäen, Eeva"

Eeva

====================

Olen pian 40-vuotias nainen. Kun täytyin 30 vuotta, olin tosi masentunut, kaikki tosielämä on ohitse kun on 30 mittarissa. En juhlinut – menin mieheni kanssa Tukholmaan. Tukholman ratikan kassa (vanha huononäköinen pappa) myi meille aikuinen ja lapsi –lipun.

Tämä on ollut kantavana voimana koko vuosikymmenen. Nyt olen täynnä elämää, enkä todella usko että elämä loppuu 40 50 60 70 eikä vielä 80 vuoteenkaan, jollei sitten tule pahaa sairautta.

TUULA

====================

Olin jälleen eräänä perjantai-iltana töissä grillikioskillamme kun ovesta sisään astui pieni pojan nassikka, joka hätinä ylettyi tiskille. Hänellä oli suuri reppu selässään (koko ylitti pojan selän leveyden), sieltä hän alkoi lapata tyhjiä pulloja tiskiin ja sanoi, että oli tullut karkkiostoksille.

Yhdessä laskimme pullot ja hän vielä taskuistaan kaiveli lisää rahaa. Irtokarkkipussit yleensä laitan solmuun etteivät karkit tipu taskuihin. Näin myös tämän kaverin kohdalla. Hän siinä sitten pussin saatuaan alkoi sitä uudelleen avata ja tuumasi, kun avaaminen tuntui hankalalta, että: "Mä en kuule ole näitä tekniikan miehiä ollenkaan, mutta kova bisnesmies oon. Maalasin kerran kuule pikkukiviä ja möin niitä ihmisille ja sain melkein sata markkaa." Siinä sitä oli naurussa pitelemistä ja samalla
ihailin pienen miehen tomeruutta. Hän varmasti tulee pärjäämään maailmassa.

Tuula

====================

Semmonen juttu tapahtui siskoni pienen tyttären yksivuotis-syntymäpäivillä syyskuussa 2000. Annoimme Ellan syödä ensimmäisen kakkunsa alkajaisiksi käsin ja lopputuloshan oli selvä, joka paikka kakkua ja kermavaahtoa täynnä. Ella istui syöttötuolissaan pöydän päässä ja kun kakku oli suurin piirtein syöty, katsoimme ympärillemme.

Noin metrin säteellä syöttötuolista oli erilisiä kakunpalasia ja puoliksi syötyjä tai rusennettuja kakunpalasia. Katsoin tuimasti Ellaan silmiin ja kysyin: " Miten sinä olet pystynytkään sotkemaan näin paljon." Ella ei siinä vaiheessa osannut puhua juuri mitään, mutta hän laittoi käden suulleen ja ilme oli hämmentynyt kun hän katsoi ympärilleen ja tuumasi:" HÄH!" Ihan kuin hän olisi itsekin ihmetellyt saamaansa sotkua. Silloin meinasi kahvi lentää suusta naurunpyrähdyksen johdosta ja
sille ollaan naurettu vielä monesti kun kuvia ollaan katsottu.

Mirja

====================

Huvittava juttuni on niinkin tuore kuin eiliseltä päivältä. Kummipoikani (4v) kertoi olleensa tarhan kanssa seurakuntakodissa. Kysyttyäni, että mitä siellä tehtiin, vastasi Miska-poika: "No käytiin vaan vähän kuuntelemassa sen Jeesus-lapsen pääsiäisriennoista!"

Sanna

====================

Tänä aamuna kyllä huvitti aikalailla: meillä on kolmeviikkoiset 3/4 mustat labbis-pennut, kuusi kappaletta ja niille sitten viime sekunneilla töihin lähtiessä halusinkin viedä vähän lisäruokaa emon maidon lisäksi ja unohduin seuraamaan pentueen touhuja. Olin jo valmiiksi pukeutunut, takki päällä, kun juoksin alakertaan autotalliin hoitamaan tätä viime hetken ruokintaa linttaan astutut kotiyleiskengät jalassa.

Sitten ampaisin autolle ja matkaan vähän myöhässä. Ensimmäisessä risteyksessä sitten tuntui niin kummalliselta kun kantapää lipsui oudosti ja sitten onneksi välähti, että kengät jäi vaihtamatta. Oli ihana nauraa itselleen, kikattaa oikein sydämen pohjasta ja huomata olevansa elossa.

Mervi

====================

Asuimme Texasin Houstonissa muutaman vuoden. Poikani kävi sikäläistä koulua ja tuli kotiin 15.30 (6-vuotias). No nälkähän oli hirvittävä, koska päivällä söivät jotain pientä, jota kutsuivat lounaaksi. Laitoin ruokaa koko vartalo kastiketta vatkatessa heiluen, 2-vuotias Teemu riippuen reidessäni kiinni kiljuen nälkäänsä. Tämä 6-vuotias Jussi seisoi parin metrin päässä takanani nälkä kurnien vatsassa odottaen, koska oikein ruoka on valmis ja lausahti: niinhän äiti, kun sun pylly lakkaa heilumasti niin ruoka on valmis. Meinasi siinä ruoan viimeistely jäädä kesken!

Tarja


====================

Olen onnellinen, että minulla on ystävinäni Ulla ja hänen tyttärensä Niina (aikuinen). Heidän kanssaan liikkuessa elämä ei kyllä käy tylsäksi. Aina sattuu ja tapahtuu mitä hassumpia asioita.

Tässä yksi, joka saa aina vedet silmiin ja vatsan kipeäksi.

Tämän matkan hauskuudet alkoi jo alussa. Olimme matkalla koiranäyttelyyn Tampereelle ja Seinäjoelle, meillä oli mukana kaksi isoa koiraa (bouvier). Yöjunaan nousimme Kemistä, seuraavana aamuna oli näyttely Tampereella. Kehä alkaisi jo heti aamusta.
 
Konduktööriltä pyysimme herätyksen hyvissä ajoin ennen Tamperetta. Hän kertoi, ettei meidän tarvitse herätä niin aikaisin, sillä junan tämä osa jäisi Tempereelle ja voisimme nukkua rauhassa vähän pitempään (juna on Tampereella n. 5.00). Pyysimme kuitenkin herätystä, sillä Ullan koira piti
ehtiä vielä lopputrimmata ennen kehää. Heräsimme konduktöörin koputteluun. Venyttelimme kaikessa rauhassa junan ollessa pysähtyneenä.

Yhtäkkiä tapahtui jotain, joka sai 3 naista pomppaamaan pedeistä - juna lähti liikkeelle!?!? Nina ja minä pikkuhousut ja rintsikat päällä, Ullalla yöpaita. Ulla sanoo minulle, että käy hakeen konnari, käy hakeen konnari. Sanoin Ullalle, että mene äkkiä itse, kun sulla on yöpaita päällä ja niin hän lähti hortoilemaan käytävälle! Me Ninan kanssa yritettiin pukea paniikissa kädet täristen ja mielessä oli jo kehästä myöhästymiset ym. Samassa silmiini osui HÄTÄJARRU! Hädissäni sanoin Ninalle, ettei tässä muu auta ja vedin jarrusta!

Junahan sitten pysähtyi ja samassa Ullakin siihen tupsahti ja sanoi, ettei löydä konnaria. Tässä vaiheessa alkoi meidänkin aivot jo toimimaan. Alettiin epäilemään, että jospa ne vaan siirtelee vaunuja asemalla. Tuli jo vähän säikähtänyt olo, hätäjarrusta vetäminenhän ei ole mikään pikkujuttu. Samassa näimme ikkunasta, että VR:n mies tuli vaunun viereen ja kyykistellen katseli vaunun alle. Hetkenpäästä huusi toiselle miehelle, että tässä vaunussa se vika oli. Ja taas vaunua siirrettiin - en enää vetänyt jarrusta! Kerättiin kamppeet ja koirat ja poistuttiin junasta. Olihan äksöniä aikaansaava aamuherätys!

Illalla suunnistimme junalla Seinäjoella. Majoituimme hotelli Sorsanpesään. Hotelli sijaitsee mukavalla puistomaisella paikalla, jossa on kiva ulkoiluttaa koiria. Lähdimme iltalenkille. Minun narttuni ja heidän uroksensa kulkivat kylki kyljessä hajulta toiselle. Kävelylenkillä oli myös nainen ja mies. He kävelivät meidän edessä ja koirat kipittivät heidän ohitseen seuraavan puun luo haistelemaan. Mitään ajattelematta Ulla hihkaisee koirille, että MIKÄS PARISKUNTA SE TÄÄLLÄ ON? Kävelyllä oleva pari kääntyi katsomaan ihmeissään, että mikäs huutelija se siinä on. Nina ja minä saatiin tilanteesta aivan kaamea naurukohtaus. Ulla alkaa selittelemään, etten minä teitä tarkoita! Pariskunta katsoo ympärilleen ihmeissään ja me vaan nauretaan, ollaan jo vähän väsymyksen puolella. Ulla jatkaa selittelyään monin sanoin ja saa viimein sanottua, että noita koiria hän vaan tarkoittaa. Ei tainnut pariskunta oikein ymmärtää meitä ja luulivat varmaan, ettei olla oikein terveitä.

Junassa Seinäjoelta Kemiin sattui vielä lisäjännitystä - 4 poikakodista lomalla olevaa kollia varasteli ihmisten tavaroita. Konnarit huomasivat tilanteen ja junassa käytiin aikamoiset käsirysyt ja huudot. Armeijan poikia oli myös paljon ja konnarit joutuivat jopa pyytämään heidän apuaan kähveltäjien taltuttamiseen. Seuraavalla asemalla poliisit sitten hakivat nahistelijat parempaan talteen.

Matkalla sattui vielä vaikka mitä pieniä kommelluksia. Taksia tilattiin ties kunka monta kertaa kahteen kertaan. Tilatessamme pyysimme aina isoa autoa - 3 naista ja 2 isoa koiraa + todella isot näyttelyhäkit & matkakamat. Aina tuli liian pieni, joka sitten tilasi uuden.

Tämä reissu oli yksi niitä tapahtumarikkaimpia yhteismatkoja ja aina sitä muistellessa naurattaa.

Soile

====================

Lähdin kotoa ajamaan töihin ja matkalla huomasin, että taisi silmälasit jäädä kotiin, joten katsoin tiellä sopivan paikan ja peruutin auton kääntyäkseni takaisin, mutta kuinka ollakaan auto meni hieman liikaa tien sivuun ja siihen paikkaan se jäikin. Rattaat pyörivät sutina, yritin "heijata", mutta ei auttanut.  Soitin miehelleni, että olen juuttunut autoineni lumihankeen, enkä pääse pois ja silmälasit jäivät kotiin, olisitko ystävällinen ja tulisit auttamaan ja toisit ne unohtuneet rillitkin pöydältä.

Odottelin vähän aikaa ja mies tuli moottorikelkalla apuun. Tilanne oli melkein kuin vitsissä, hän alkoi ojentelemaan käsiään, kuin liikennepoliisi ja sanoi, että tämä on just sitä naisen logiikkaa, olisit ajanut eteenpäin parisataa metriä toiseen risteykseen, ei olisi käynyt näin! Sanoin, että olisihan voinut käydä samalla tavalla! No, mies istui auton rattiin ja minä vahvana naisena työnsin auton pois hangesta, sain silmälasit ja pääsin jatkamaan matkaa töihin ja mies palasi kotiin jatkamaan keskeytyneitä unia.

SIRPA

====================

Meillä oli pientä kinaa, jonka päätteeksi avomieheni päätti, että hän on paha! Hän vain totesi olevansa niin paha, ettei päästä minua syömään. Pääsin kuitenkin nauraen livistämään, ja pahuuttaan avomieheni sitten todisteli tulemalla huulet töröllään perässäni keittiöön ja halaamalla minua.

Koko ajan hän hoki olevansa paha. Lopulta hän oli niin paha, kuten hän sanoi, että kertoi rakastavansa minua. Ja katseli silmät pyöreinä, kun minä vain nauroin häntä ja hänen ilmeitään. Hän oli niin hauskan näköinen huulet töröllään valmiina suukkoon hokien pahuuttaan pilke ja nauru silmäkulmassaan. Nauroin maha kippuralla voimatta pitkään aikaan sanoa mitään tai katsoa häneen. Vilkaisukin aiheutti uuden kikatuskohtauksen. Lopulta oli vain rauhoituttava, että sai henkeä...

Hanna

====================

Tämä juttu tapahtui muutama vuosi sitten. Oli kesäyö kauneimmillaan ja samaiselle yölle oli luvassa auringonpimennys. Asuimme silloisen poikaystäväni ja nykyisen mieheni kanssa omakotitalon yläkerrassa. Laitoimme kellon herättämään aamuyön tunteihin, että saisimme kokea tuon huumaavan näyn. Mieheni asettui ilkosilleen suuren ikkunan eteen ja alkoi tiirailla taivaalle, hän ihasteli taivaan kantta pitkään, hartaasti ja keskittyneesti. Kuinka ollakaan joukko ihmisiä oli juuri ikkunamme alla tiirailemassa auringonpimennystä ja samalla miestäni, joka havahtui katseisiin aivan liian myöhään!
...jotta tälläista meillä Pohojanmaalla tapahtui!

Siru

====================

Muistan vieläkin kun potta-asioita opetteleva 2-vuotiaamme oli "lannoittanut" ison ruusupuskan pihalla kesällä 98. Silloin kyllä nauratti pissat housuun äidiltäkin.

Anu

====================

Menin ravintolaan viettämään perheeni kanssa mukavaa iltaa synttäreitteni kunniaksi. Tarjoilija toi kaikki ruoat ja juomat ja sitten tietenkin kaadoin kokiksen housuilleni. Sitten vanhempani sanoivat, että mene nyt putsaamaan ne housut tuonne vessaan. Kun olin putsannut housuni ja kävin samalla asioilla, jäin sinne vessaan kun siinä vessanoven lukossa oli jotain vikaa.

Vanhempani olivat sanoneet ennen, että lähtisivät tilaamaan jälkiruuan ja jäin vessaan enkä saanut ovea auki. Vanhempani olivat huolissaan ja ihmettelivät missä viivyin, joten he pyysivät tarjoilijaa tarkistamaan oliko minulla kaikki hyvin. Tarjoilija kuuli rymistelyni ja kiiruhti vessanoven eteen.

Minäpä selitin hätäni, mutta hänpä ei saanut ovea auki, joten hän pyysi avuksi ravintolan siivoojan. Ja kun siivooja sai oven auki, niin oli oven edessä aikamoinen joukko hämmästeleviä ihmisiä. Sen tunteen muistan aina kun tulen ulos vessasta. Ja tämän tapauksen jälkeen en ole ravintolan vessaan astunutkaan. Kun tämä hämmentävä juttu tapahtui, olin 10-vuotias. Nyt olen jo 12-vuotias. Onneksi viime synttärini eivät olleet yhtä häpeälliset.

Kari

====================

Tapaaminen nykyisen vaimoni ja poikani äidin kanssa oli muistorikas. Ajattelin mielessäni, että tämä on vain lenkkeilykaveri ja tässä vaan aikaa tapetaan. Ja eihän tästä voi mitään tulla, sillä vaimoni ääni oli aika kovaa. Ajattelin, että tästä tuskin tämän ihmeempiä tulee. Kuinkas sitten kävikään.  Menimme kihloihin marraskuussa 1999 ja meille syntyi poikavauva tammikuussa 2001 ja meidät vihittiin maaliskuussa tänä vuonna.

Timo

====================

Yksi työkaverini vaimo, joka on sairaalassa töissä, kertoi tämän (itselleen sattuneen).

Hän oli kävellyt pitkää käytävää kiireellä, kuten tavallista, ja yhtäkkiä häneltä oli lähtenyt jalat alta. Ja siinä samassa oli kaikki lentänyt mitä käsissä oli ja lisäksi vielä karannut äänekkään puoleinen pieru!  Syy oli, että siivoojan jäljiltä oli lattia ollut yhdestä kohtaa märkä. No, kun siinä yritti toipua ja ensin ajatteli, ettei käynyt pahemmin ja ennen kaikkea: Kukaan ei näyttänyt huomanneen tapahtunutta, syöksyi viereisestä ovesta säikähtänyt lääkäri paikalle, ja melkein huusi: " Mitä täällä tapahtuu!?" Kertoja oli tietysti vielä hämillään, keräili tavaroitaan, mutta häntä oli alkanut naurattaa aivan hysteerisesti!

Huomasi sitten, että hänen toinen hollannikkaansa oli kadoksissa… No sekin sitten löytyi lopulta n. kolme metriä korkealta ikkunan reunukselta! Minusta tämä oli siinä mielessäkin hyvä juttu, että ennen kaikkea kertoja osasi nauraa omalle kömmähdykselleen.

Esko

====================

Nauru vapauttaa

Istun kirkossa siunaustilaisuudessa. Hautajaiset sujuvat niin kuin hautajaiset tavallisesti.  Ajatelkaas, sitä kuolee vain kerran, ja sitten saa tavalliset hautajaiset. Saa tavanomaisen surun, itkun, virret, tavanomaisen puupalttoon ja kukat. Ihmiset  pukeutuvat tavanomaisiin mustiin. Syödään ja kahvitellaan kun arkku on saatu maahan. Kuolema ja ruumis ei vähäisemmässäkään määrin häiritse sukulaisten ruokahalua. Sosiaaliset rituaalit on vietävä loppuun vaikka miten syrän märkänisi.

Hautajaisia vaan järjestetään ja niihin on pakko mennä vaikka ei erityisemmin pitäisikään kirkoista. Siellä on ristiinnaulitun kuvia ja ristejä, kidutusvälineitä. Siellä on mahdollisimman epämukavat penkit joissa pitää istua aivan hiljaa. Sinun on pakko osallistua hautajaisiin, muuten kukaan ei tule sinun hautajaisiisi.

Nyt siis yhdeltä kaukaiselta sukulaismummolta oli veto kellosta loppunut ja minäkin osallistun surujuhlaan. Juhlaan! Mikä juhla se on? Kirkkokansa vetää virttä mansikkivainaan nuotilla. Pappi pitää ihanan puheen, jossa hän lupailee kuolleelle taivaspaikkaa, sillä meillä maan asukkailla, yhdellä kädellislajilla, on erityissija kosmisessa järjestyksessä.

Taivas on kai jonkinlainen viidentähden hotelli. Siellä vainaja raukeaa hyvään yhteyteen, jossa hänen ei tarvitse puristaa elantoaan vastarintaa tekevältä ulkomaailmalta. Miehet kantavat morsiuspuvun väristä arkkua. Missä feministipasuunat ovat? Myös arkunkatajien ammattikuntaan on vaadittava naiskiintiö. Arkunkantajiksi pitää saada puolet naisia tänä tasa-arvon aikana. Arkulle lasketaan kukkalaitteita. Muistosanoja lausutaan. Jessus, jokaisen pitäisi kuolla ennen kuolemaansa, että saisi kuulla muistosanansa. On sitä sitten niin hyvä kun asuu majan mailla. Vihdoinkin saa kipeästi kaipaamaansa tunnustusta.

Nenääni alkaa kutittaa rukouksen aikana. Ryin ja nieleskelen, mutta kutitus ei lakkaa. Keskityn aivastuksen estämiseen kaikilla voimillani. Puristan nenää ja nieleskelen. Hirveä räiskähdys ätttts tsumpiii nostaa hartaan kirkkoväen ylös penkeistään. Hölmistyneet katseet saavat hihityksen karkaamaan. Siinä käy nololla tavalla köpelösti. Alan nauraa aivan perustelemattomasti kuin kiljuhanhi. Se on lakia ja järjestystä uhmaavaa anarkistista naurua. Tiedäthän, samanlaista kun on oikein väsyksissä ja toinen sanoo jotakin. Sitten saadaan maaninen naurukohtaus ja vedet valuu naamalle. Eikä hihitykselle loppua tule. Mutta tämä on yksinnaurua hautajaisissa. Yrittää vetää suontakin mahasta. Jos katseet voisivat tappaa, tämän kirjoituksen tilalla olisi nekrologi.

"Etkö jo voi olla nauramatta", sanon itselleni. "En voi", vastaan rehellisesti. "No siinä tapauksessa mene pihalle, pappikin katsoo jo siihen malliin. En kehtaa olla sinun kanssasi." Ja minä menen. Ihme kyllä, ei yhtään tee mieli vajota mihinkään. Elämä koostuu eritasoista limboista. Tyystin limboton elämä on tylsää. Täytyisi kyllä limboilla muualla kuin kirkossa.

Nauru vapauttaa, minut se vapautti hautajaisista. Toiste ei kutsuta. Mutta tervetuloa vain omiini aivastelemaan, jos minä kuolen. Kun kerran muutkin kuolee kai se multakin käy.

Nimimerkki Koominen

====================

Olimme serkkuni kanssa ostoksilla. Kosmetiikkaostosten jälkeen menimme katsomaan sukkahousuja. Kädessäni oli pieni paperikassi ja kun katselin pöydältä sukkahousuja, kassin sankaan tarttui yhdet sukkahousut roikkumaan. (sukkahousupaketti oli sellainen litteä ja siinä oli muovikoukku). Emme huomanneet sitä vaan jatkoimme matkaa... Eräässä liikkeessä ollessamme sitten huomasin ne sukkahousut. Kassi oli silloin serkullani ja siinä ne roikkuivat kassin ulkopuolella...

En saanut sanotuksi mitään, osoitin vain kassia ja yritin pidätellä nauruani... Tarja-serkku huomasi myös ne ja silloin se alkoi… Se suorastaan hysteerinen nauru. Emme voineet mitään, liikkeen myyjätär oli hämmentyneen näköinen, hän varmaan luuli että nauroimme hänelle. Tarja maksoi ostoksensa ja minä seisoin jalat ristissä hyllyjen takana ja yritin pidätellä nauruani...

Sitten ulos liikkeestä ja - nopeaa, jalat ristissä kävelyä - huulta purren, parin korttelin verran kotiini... Herätimme kyllä kadulla huomiota, me kolmevitoset "ladyt", kikatimme ja puolijuoksua menimme peräkkäin, ja välillä piti pysähtyä ja laittaa jalat ristiin... Kumpi ehtii ensin vessaan, siitä oli kova kisa... Ja voi sitä naurua, sitä kesti ja kesti...

Tämä on sellainen tapaus jonka muistelu alkaa naurattamaan yhä uudestaan ja uudestaan... Mennäänkö sukkahousuostoksille, on kuin taikasana. Tämän jälkeen tilasin lehdestä serkulleni ilmaisnäytteen Tena-suojasta. Nyt kun lähdemme johonkin, täytyy aina muistaa kysyä, onko "tenat mukana".

Sukkahousut kävin palauttamassa ko. liikkeeseen seuraavana päivänä. Mutta muisto siitä että kävelemme kaupungilla, ja sukkahousut iloisesti heiluvat kassin ulkopuolella...

Marjo
 
====================

Vuosia, vuosia sitten, kun pikkuveljeni Jari oli jotain 4-5-vuotias olimme metsässä marjastamassa yhdessä äidin kanssa. Jari oli juuri siinä iässä, että halusi kysellä koko ajan ja ymmärsi jo aika hyvin erilaisia käsitteitä. Kyselin häneltä myös vaikeita sanoja odottaen mielenkiinnolla, miten poika ne käsittää ja ymmärtää.

Kun kysyin esimerkiksi "Mikä on puhelinvastaaja?"  Hetken mietittyään Jari itsevarmasti vastasi, että Minna (toinen isosisko). Sisko oli innokas telefonisti...

"Hyväuskoinen" uskoi hyvään, "Sinisilmäinen" oli tietysti ihminen, jolla on siniset silmät jne.
Kaikkeen oli pojalla aina varma vastaus.

Lopuksi kysyin tosi vaikeata: Mitä tarkoittaa leväperäinen? Nyt Jari mietti jo pitempään, suoristi itsensä marjamättäästä, katseli miettiväisenä ympärilleen. Äiti jatkoi mättäässä kyykkimistä lähistöllä. Sitten pojan ilme kirkastui ja hän sanoi: "Meijän ätillä on ainaki levvee perä."

Asialle on monet kerrat naurettu yhä uudelleen ja uudelleen
- eipä ole sen hauskempaa marjastusreissua ollutkaan!

Virve

====================

Kauan ei tarvinnut miettiä juttua, joka hykerryyttää...

Oli kesä -92 ja minä ja ystäväni kielikurssilla Englannissa. Perheemme oli tosi mukava ja järjesti juhlia, joihin me myös saimme osallistua. Kävi sitten niin, että ystäväni ja eräs perheemme ystävistä ihastuivat. Ihastuivat, huimasta viidentoista vuoden ikäerosta huolimatta.

No, viikot kuluivat nopeasti ja koitti kotiinlähdön aika. Tämä ystäväni ihastus, 32-vuotias Mark halusi meidät viedä aamutuimaan linja-autolla, joka sitten meidät lentokentälle kuljettaisi. Minä kohteliaasti poistuin autosta muiden kurssilaisten seuraan, jotka jo bussia odottivat. Ystäväni jäi Markin kanssa autoon vaihtamaan jäähyväissuudelmia... Muut kurssilla olleet tytöt hyökkäsivät kimppuuni kysymään "Onko tuo teidän perheen isä?". Naurussa oli pitelemistä! Ajatuskin siitä, että 17-vuotiaalla suomalaistytöllä olisi ollut hotstes familyn isän kanssa suhde... No, kerroin toki muillekin totuuden.
 
Kati
 
====================

Maalautin mieheni kanssa Halloweenina ravintolassa kokonaamamaalauksen, ja mieheni oli kurpitsa. Hän näytti todellakin mieheltä, jolla oli nostettu oikea kurpitsa harteille. Kikatin ja käkätin koko illan.

Eira

====================

Olin varannut liput Hämeenlinnan kaupunginteatteriin esitykseen; Ei ketään kotona. Olo oli itsellä masentunut ja apea ja ajattelin vähän saada piristystä päivään ja irrotusta omista asioista. Esitystä oli mainostettu "nauruhermoja hytkyttäväksi" ja "että murheet unohtuvat esityksen aikana". Yhtään en kyllä osannut odottaa, mitä tuleman pitää.
 
Esitys alkoi ja huomasin, että tämähän on ainakin alussa ihan hauska. Vähän väliä sai nauraa hihitellä. Vauhti alkoi kiihtyä ja jouduin kaivamaan nenäliinan jo laukusta - vesi valui välillä silmistä, kun nauraa hörötimme oikein urakalla. Ja siitä eteenpäin homma oli pelkää nauramista.

Vauhti lavalla kiihtyi, mitä pidemmälle esitystä pääsimme ja samanaikaisesti naurudesibelit nousivat katsomossa. Itsellä oli menossa jo toinen nenäliina, kun vesi valui solkenaan silmistä. Yhdessä vaiheessa nauroin niin, että meinasin pudota penkiltä. Edellistä naurua ei saanut loppuun, kun jo seuraava alkoi, yleisö ulvoi naurusta. Tuntui, ettei henki enää kulje. Näyttelijät laittoivat parastaan ja yleisöllä oli ratkiriemukasta.
 
Näytöksen päätyttyä oli masennus tiessään, nippu märkiä nenäliinoja ja kipeät vatsalihakset!
 
Nina

====================

4-vuotias Aleksi-poikani oli käynyt päiväkodin kanssa katsomassa tipuja näin pääsiäisen alla.

Poika kertoi, että tiput olivat viiden päivän ikäisiä. Kysyin, että oliko siellä joku setä tai täti kertomassa teille vai tiesivätkö päiväkodin hoitajat vai oliko jossain lappu, jossa kerrottiin ko. tieto.

Poika taisi hermostua äidin kysymystulvaan, ja vastasi: "No tiput piipitti sen meille!". Nolotti oma kyseleminen, mutta purskahdin nauruun.

Kirsi