Pe 28.4.Ilpo, Tuure, Ilppo, Ture» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Miten tulla toimeen tai käsitellä henkilöä, jolla on taipumus mykkäkouluun ja henkiseen kiristykseen? Kysymyksessä on anoppi, joka yhdessä ollessamme suutahtaa vierailunsa puolivälissä jostakin meille käsittämättömästä syystä. Tämä sama kaava toistuu aina, ja pahinta tässä on se, että hän on nyt alkanut toimia samoin myös lastani kohtaan. Lapsi on aivan ymmällään, eikä tiedä miten päin olla. Emmekä me vanhemmat. Joka vierailua ennen stressaamme tulevasta. Miten katkaista tällainen kierre? Kokemuksista ja neuvoista enemmän kuin kiitollinen!

105 vastausta



Lukiessani kirjoitustasi mieleeni välähti varsinainen dejavu ilmiö. Oma äitini käytti samaa metodia varsinkin minua kohtaan. Loppuvaiheessa enemmän myös muita lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Olin vuosia ymmälläni (olen 34 v.)kun en yksinkertaisesti voinut tajuta että miksi hän "rankaisi" minua aina jostain kertomatta syytä siihen. Hyvin usein syy ei edes ollut minussa, olin vain oiva kohde. 4 vuotta sitten päätin, etten enää ota tällaista kohtelua vastaan ja laitoin äitini "jäähylle".

Ilmoitin hänelle erittäin selkeällä suomenkielellä etten ansaitse tällaista kohtelua. Aluksi hän ei ymmärtänyt (tai ei halunnut ymmärtää) ja yritti monella tavalla syyllistää minua ja saada minut "nöyrtymään" kohteluunsa. Ilmoitin hänelle sähköpostilla etten tule reagoimaan hänen yhteydenottoihin millään tavalla seuraavaan puoleen vuoteen. Sen verran aina kerrallaan laitoin hänet "jäähylle". Tämä oli omalta osaltani pakkotilanne, sillä olin jo niin rikki sisältäni, etten tuntenut enää itseäni, olin saanut vuosien aikana todella vääristyneen kuvan itsestäni henkisen kiristyksen ja väkivallan seurauksena.

Vuosi sitten äidilläni todettiin syöpä. Silloin hän soitti minulle 6 kk jäähysession jälkeen. Välimatkaa meillä oli 400 km asuinpaikkojemme välillä. Vasta vakava sairastuminen sai hänen silmänsä aukeamaan ja antamaan tilaa sille suurelle katkeruudelle jota hän oli viljellyt ympärilleen yli 30 vuoden ajan. Välimatkasta huolimatta toimin hänen omaishoitajanaan koko sen 22 viikkoa jonka hän sai elää diagnoosin jälkeen.

Elämäni raskaat ja parhaat 22 viikkoa. Sain viettää 33 vuoden odotuksen jälkeen 6 kk äitini kanssa "oikeaa" äititytär suhdetta ja kuulla ne kaikki sanat joita olin koko tähänastisen elämäni ajan odottanut. Hänen elämänsä loppui 63,5 v. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana hän ymmärsi kuinka tärkeitä läheiset ja varsinkin omat lapset ovat. Toivon sydämestäni että anoppisi tulee huomaamaan tämän aikaisemmin ja voi nauttia Teistä ihanista läheisistä. Mikäli asiaa auttaa yhtään, voit antaa minun tarinani hänelle luettavaksi. Älkää antako hänen satuttaa Teidän rakkaitanne, arvet ovat ikuisia ja ne kipuilevat pitkään. Hyvää jatkoa perheellenne.

äidin tyttö



Tällä viikolla oli kysymys mihin haluttiin vastausta kun anoppi "kiukutteli". Tein maallikkohavaintoja ja olin huomaavinani narsistia piirteitä tuossa käytöksessä.  Narsistien uhreja on ilmeisesti paljon, ainakin mitä heidän entisillä tukisivuillaan saattoi lukea. Nyt vanhat vertaistukisivut on suljettu.

Ilouutinen on kuitenkin se että uudet on avattu ja toimivat edelleen vapaaehtoisena, ilmaisena vertaistukena. Tietoa on vaan hankalaa saada eteenpäin kun kaikki (myös minä) haluavat pysyä anonyyminä.

Keskustelufoorumi narsistien uhreille

Kiitos positiivareista!

Birgitta K



Oma kokemukseni on ottaa härkää sarvista:

Kysyä suoraan mikä homman nimi on ja mistä kiikastaa. Ja kertoa että meille tulee vaikea ja ahdistava olo koska emme tiedä mistä tilanne johtuu. Nain olette olleet rehellisiä ja avoimia asiasta.

Uskon vahvasti että toinen ihminen haluaa vain kontrolloida ja hallita tilannetta, kerätä huomiota itseään kohtaan.

Viimeisin keino:
Ei tarvitse pyytää anoppia kylään, jos tilanne jatkuu muuttumattomana. Voi sanoa rehellisesti mistä kiikastaa, esim: Rakas anoppi, tämä tilanne aiheuttaa stressiä perheessämme ja haluaisimme avata tilanteen.

Jos tilanne ei muutu, voi sanoa rehellisesti, että nyt on parempi ettet tule vähään aikaan kylään. Voidaan tosin tavata neutraalissa maisemassa, esim. ulkona, ravintolassa jne.  En usko että kenenkään tarvitsee kärsiä ja kestää tämmöistä käyttäytymistä.

Tosin tämä vaatii rohkeutta toteuttaa ja toivon että teillä on sitä loppuun saakka, puoleen väliin olette jo tullut laittamalla kysymyksen tänne.
Onnea matkaan!

Jussi



Tärkeintä on lapsi. Sen jälkeen sinun ydinperheesi, sinä, miehesi ja lapsi yhdessä. Pidä vain näistä huolta. Kehu mustasukkaista anoppiasi kerran tunnissa. Vaikka hänen esiliinaansa ellet muuta keksi. Vaikka hän kuinka jumpittelisi, niin kehu.

Vanha



Mitäs jos ette noteeraa anopin mykkäkoulua. Jatkatte keskustelua keskenänne ja annatte anopin murjottaa aikansa yksinään. Lapselle voi sanoa anopin läsnä ollessa että mummia kiukuttaa, sen lapsikin ymmärtää. Testattu isomummiin joka ei kauan jaksanut murjottaa yksinään kun muut jutteli iloisesti.

Mirjam



Anna tämä kysymys hänelle, ja pyydä osallistumaan kisaan nimimerkillä 'anoppi'.

optimistx



-silloin on parempi antaa olla jos ei pysty auttamaan-

lili



Hei!

Oletan, että olette jo kokeilleet suoraan kysyä, mikä nyt on vialla ja jääneet ilman selitystä ja vastausta. Tämän mykkäkoulun alkaessa paras tapa on kerätä tavaransa ja lähteä pois. Sen enempää selittelemättä todeta vaan, että onkin aika lähteä takaisin kotiin ja sitten lähteä. Riittävän monta kertaa sen tehtyänne uskoisin anopinkin olevan valmis keskustelemaan. Lähtemisellä näytätte, että ette suostu henkiseen kiristykseen ja jos mykkäkoulu tarkoittaa, että keskustelut on siltä erää keskusteltu, niin mikä estää lähtemästä ja toivottelemasta parempaa jatkoa.

Tossu



Minusta kiukuttelevaa aikuista pitää käsitellä kuin kiukuttelevaa lasta. Liian usein käytetään silkkihansikkaita, vaikka aikuisella ei ole sen paremmin oikeutta kiukutella syyttä kuin lapsellakaan.

Minulla oli aikoinaan miesystävä, joka milloin mistäkin syystä suutahti, vetäytyi kuoreensa mököttämään. Kun kysyin asiasta: "en ole suuttunut", "en mökötä"... Kehitin tilannetta varten termin möhkööntyminen. Hän ei voinut sanoa "en ole möhkööntynyt", koska termi oli minun määrittelemä. Näin päästiin edes vähän keskustelun alkuun.

Saimi



Anoppi on henkilö, joka haluaa ylläpitää suvun perinnettä myös jälkeläistensä taloudessa. Tärkeintä tällöin on vastustaa lapsen valitseman puolison edustamaa kulttuuria. Tässä pätee samat lait kun muidenkin kulttuurien sulauttamisessa. Eli anna ilmaiseksi, yllätä ja imeydy lahjasi mukana. Lapsi hyväksyy kaiken, minkä vanhempansakin.

talkkari



Itsekin stressasin ennen anoppilassa vierailuja, tosin vähän eri syystä.
Nyt en stressaa, sillä tarpeeksi pitkään kun stressasin ja olin aina pahalla tuulella sieltä pois tullessa....NIIN nykyään en käy siellä, tai tosi tosi harvoin.
Lapsemme ovat aina olleet heille kuin ilmaa, joten mitä mekään siellä käymään, he ovat kuin ilmaa meille. Ja hyvin pyyhkii AINAKIN meillä. Heistä en tiedä.

keljuOLEN



Minulla mies kun suuttuu jostain, hän on mykkäkoulua. Ensin annoin hänen olla, sitten minulla välähti miten sen saan pois häneltä aloin kaivella kaappeja vaikka todellisuudessa en etsinyt mitään, kävin kaappi kaapilta kunnes hän kysyi ihmetellen " Mitä sinä haet " Totesin että johan sinun kieli löytyi.

No anopillani oli sama asia, hän yht `äkkiä vain alkoi mykkäkoulua emmekä tienneet mistä tämä johtui. Sanoin perheelleni, että poistutaan kaikki siitä huoneesta missä anoppini on. Ja niin saimme toistaa tämän muutaman kerran. Kun hän sanoi mihin kaikki hävisi tai sitten hän sanoi, jaa minä lähden kun kukaan ei ole samassa huoneessa kanssani. Totesimme aina että saatiinhan se mykkäkoulu loppumaan.

Pikku hiljaa anoppini huomasi että kun hän jostain kumman syystä alkaa tuon mykkäkoulun niin kaikki häviävät siitä huoneesta ja lopetti sen. Eihän kukaan tykkää olla yksin kylässä.

Misa



Anoppi käyttäytyy pienen lapsen tavoin, kohdelkaa häntä myös kuin lasta.  Sanokaa että nyt se on törömökissä ja naurakaa asialle, jos ei siitä tokene niin se on hänen vika. Koti elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan.

Arska



Hei! Toista ihmistä et voi muuttaa. Ainoa havaitsemani toimiva tapa on muuttaa omaa suhtautumistaan asiaan. Oman asennoitumisen voi aina valita, siihen sinulla on valta. Se ei aina ole helppoa. Vaatii sinnikkyyttä pitää kiinni omasta positiivisesta suhtautumisesta. Oman asenteesi kautta toinen muuttuu kuin ihmeen kautta. Kannattaa kokeilla! Koskaan ei voi tietää miten peloissaan ja ahdistunut "vastapuoli" on.

Henkka



Seuraapa onko hänellä esim. muistin kanssa tai hahmottamisessa ongelmia; kyse voi olla sairaudestakin. Mieheni käyttäytyy jokseenkin samalla tavalla kun hän kokee itsensä vähän ulkopuoliseksi keskustelussa, hänellä on Alzheimerin tauti.

Kyllikki



Jätä "paha" taaksesi, nimittäin katkaise suhteet anoppiisi, se helpottaa oloasi ja myös lapsesi oloa, ei enää stressaavia vierailuja, keksi lapsesi kanssa uusia harrastuksia sen "tyhjiön" tilalle ja heti huomaat kuinka on vapauttava olo.

Miniä



Kannattaa miettiä, onko tuo kyseinen käyttäytyminen henkistä kiristystä? Olen itse mummi. Kun tyttäreni (yksinhuoltaja) tulee tyttärensä kanssa luokseni, viikko on ihana! Sitten alan väsyä... En jaksa olla enää niin ihana mummi. Yleensä tyttäreni sitten lähteekin, ja olemme nyt keskustelleet, mitä jaksan.

Kyse ei ole siitä, että joutuisin erittäin "passaamaan" tytärtäni, ei ollenkaan! Vaan yksinkertaisesti siitä, että kun muulloin olen yksin, sopeutuminen toisiin iäkkäämpänä ottaa voimille. Ei voi olla aina niin kuin itse tahtoo... Kannattaa keskustella asioista.

 Maikukka



Kun seuraavan kerran suutahdus tulee. Keitä kahvi ja sano anopille että sinun täytyy ottaa tämä asia esille. Sano että anoppi on odotettu teille ja pidätte hänestä mutta ette ymmärrä miksi suutahtelu toistuu.

Ehdota että anoppi kertoo mikä on mieltä painamassa ja miten voisitte yhteistuumin päästä kierteestä pois.

Jos lähtee suuttuneena siitä paikasta pois, sano että otatte yhteyttä kun hän on miettinyt tilannetta ja on tervetullut takaisin.

Anoppi varmaan syytää sinua jostakin ja haluaa loukata. Pidä rauhallisuus käytöksessäsi muuten on vaikeaa paikata jälkeen päin ja anoppi saa marttyyrin leiman.

Vastaa vain, että ymmärrät että hän on vihainen asian esille otosta, mutta että olet halukas omasta puolestasi korjaamaan asioita jos se auttaa. Samalla; älä lupaa vastoin tahtoasi mitään mikä antaa manipulointivallan anopille.

Keskustele aviopuolisosi kanssa tästä ennen jotta molemmat käsittelevät asiaa samalla tavalla, muuten ei asia parane. Joudut vain syntipukiksi. Onnea matkaan.

Kokenut



Valitettavasti näin voi todellakin olla ja joskus tilanteet ovat menneet pahemmiksikin. Ratkaisimme omalta osaltamme tilanteen siten, ettemme enää vierailleet hänen luonaan. Joskaan sekään ei osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi, koska anoppi otti ja ratkaisi asian sen jälkeen siten, ettei ole laisinkaan pitänyt yhteyttä lapseemme.

Helinä



Valitettavasti minä en voi antaa sinulle mitään poppakonstia. Aihe liikutti minua, koska sinä puhut henkisestä väkivallasta. Halusin vastata tuohon kyselyyn siksi, että itse kärsin suunnattomasti siitä, ettei ainut sisareni suostu (jostain käsittämättömästä syystä) olemaan kanssani juuri missään väleissä. Olemme 60: tä vuotta lähentyviä naisia; minulla on perhe ja lastenlapsia, sisareni on neiti. Sisareni on minusta vuoden nuorempi, mutta aivan pienestä pitäen hän on käyttänyt minun suhteeni - ja joskus jopa äiti-vainaan suhteen - henkistä väkivaltaa. Meidän suhteessa on ollut ja on ehkä nytkin kysymys pohjattomasta kateudesta.

 Minulla on perhe, sitä ei enää vaihdevuosissa oleva ihminen voi toiseksi muuttaa ... Sisareni on ylitsevuotavan hyvä kun hän sille päälle sattuu, mutta julman kova ja kylmä kun toinen vaihde otetaan käyttöön. Vaikka tiedän, että hän kärsii komplekseista ja kaunaisuudesta, niin silti se satuttaa kun hän osoittaa mieltään milloin mistäkin syystä (joita syitä tosiaan joutuu vain arvelemaan).

 Tällä erää on mykkäkoulua kestänyt 1½ vuotta. Olen pyytänyt sisarelta anteeksi mahdollisia rikkeitä - nytkin enemmän kuin yhden kerran - mutaa hän pysyy kovana kuin kivimuuri... Nyt ajattelen, että tässä iässä minun ei tarvitse anella häneltä armoa maassa ryömien - olkoon. Siitä olen pitänyt huolen, että kaikki ne lukemattomat yhteydenottoyritykset mitä olen nytkin runsaan vuoden aikana tehnyt - niin olen saattanut myös lasteni (ja tietenkin myös puolisoni) tietoon.

Ihan vaan siitä syystä, että jos vaikka huomenna kuolisin, niin läheiset tietävät - niin kuin sisarenikin - että minusta asia ei ole kiinni ollut. Ja minulla on kuitenkin lupa luottaa siihen, että Taivaan Isä tietää tuntemukseni, haluni ja tuskani. Voimia sinulla ja kiitos, että otit tämän (häpeällisen) kipeän asian puheeksi. Toivottavasti saat hyviä neuvoja minua viisaammilta! Sinua ymmärtäen.

Akuliina



Älkää kiinnittäkö huomiotanne anopin suutahtamiseen, vaan ottakaa esille jokin mukava tapahtuma joko yhdessä koettu tai muuten sellainen, josta haluatte anopiltanne tarkempaa tietoa.

Tittana



Oletteko hyvät ystävät kokeilleet kysyä tätä asiaa anopilta itseltään?

Satu L.



Näitä käyttäytymiskaavoja maailmassa riittää ja meillä kaikilla on varmasti omamme. Koska haluatte sen ratkaista, kannattaa kokeilla toisen näkökulmaan asettumista sekä puheeksi ottoa. Ehkä se kannattaa tehdä muussa yhteydessä, kuin silloin, että joku on jo valmiiksi vihainen. Rauhalliset ja hyvät keskusteluolosuhteet usein helpottavat asian käsittelyä. Jos olen itse valmiiksi pahalla tuulella, tarvitaan jo ammatillisia taitoja palautua neuvotteluasemiin, jos puheeksi otto tapahtuu loukkaantuneena.

Ihmiset reagoivat eri lailla neuvottelutilanteissa. Toiset tykkäävät suoraan sanomisesta, toisille sama loukkaa. Vaikka asiaa joutuisi käsittelemään maanittelemalla tai erityisellä lempeydellä ja huomioimisella, kuin joskus lasten kanssa on tapana, on hiukan valitettavaa, mutta ehkä käytännöllistä ottaa sekin keino tarvittaessa aikuisen kanssa käyttöön. Näin, jos haluaa löytää keinon selvittää asia.

Vielä pieni huomio, ikä voi tehdä ihmiselle sen, että lääkitys, sairaus tai asioiden käsittelykyky heikkenee. Kannattaa ainakin ottaa huomioon, onko neuvottelun toinen osapuoli tasavertainen asiaan vaikuttamaan.

TAO



Aikuisten ihmisten välillä toimiva keino on puhuminen. Voisiko asian ottaa puheeksi sanomalla että jos jokin asia vaivaa, siitä pitää sanoa eikä pitää mykkäkoulua. Jos asia tuntuu (vieraasta)liian hankalalta ottaa puheeksi, voi vierailun keskeyttää ja palata kun on valmis puhumaan asiasta. Erityisen väärältä käytös tuntuu siksi, että kotonaan jokaisen pitää saada olla rennosti, tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Tuota asiaa ei saa rikkoa etenkään vierailulle tullut, vaikka olisi kuinka läheinen ja rakas.

Irmeli Pollari



Olen sitä mieltä, että tuollaista ihmistä ei voi auttaa mitenkään. Lopeta yhteydenpito vähäksi aikaa tai kerro suoraan, mikä teitä hänen toiminnassaan rasittaa. Eihän tuollaista voi lapselle sallia, aikuinen nyt jotenkin sen kanssa voi elää.

Sari



Mykkäkoulu on yksi henkisen väkivallan muoto. Haluatteko saattaa lapsenne sille alttiiksi?  Ette varmaan! Siis kissa pöydälle ja aikuiset selvittämään asioita, ja sanottamaan tunteita. Jos toimintamalli ei muutu, siitäkin seuraa jotakin. Onnea toivotellen!

onnenpäivät



Kuulostaa kamalalta! Minun mieleeni tuli heti, että kun tilanne on pahentunut niin, että jo lapsetkin (mummien rakkaimmat) ovat kohteena, voi olla kysymys alkavasta dementiasta. Eli käyntiä neurologilla suosittelen. Ihan pienistä asioistahan se dementia alkaa ja mahdollisimman aikaisin aloitettu lääkitys on hyväksi.

Marjatta



Kannattaa kysyä anopilta mistä hän on loukkaantunut ja kertoa että hänen käytöksensä vaivaa sinua. Ehkä opitte keskustelemalla ymmärtämään toistenne vaikuttimia paremmin. Jos teidän vuorovaikutuksenne ei parane, ei sinun ole mikään pakko häntä tavata. Voit valita ihan itse omat ystäväsi. Eihän toisen käytöstä voi muuttaa mutta omaansa voi.

Kissa pöydälle



Oma äitini harrasti mykkäkoulua nuorempana, ja onneksi aikuistuttuani pääsimme yhdessä siitä eroon. Puhuimme asiasta "hyvinä hetkinä", kerroin miten paljon äidin mykkäkoulu minua lapsena pelotti ja että haluaisin oman lapseni pystyvän rakastamaan mummuaan ilman että tarvitsee varoa tai pelätä.

Hän itsekin totesi oivaltaneensa jossain vaiheessa, että mykkäkoulu ei auta mitään koska muut eivät siitä kuitenkaan ymmärrä mikä on pielessä, ja kallisarvoista yhdessäoloaikaa ja elämää menee vain hukkaan. Parempi sanoa ääneen "pahoitin mieleni koska..." jos asialla todella on merkitystä, tai jos kyseessä on vähäpätöinen asia, laskea kymmeneen ja antaa olla.

Ehkäpä voitte tulostaa näistä vastauksista parhaat palat luettavaksi, ja kysyä anopilta mitä hän on tällaisesta asiasta mieltä. Onnea matkaan!

Harmonia



Näyttää siltä, että anoppisi tarvitsee apua henkiseen tasapainoon. Juttele muina miehinä heti kyläilyn alussa, että luit/kuulit hermoratahieronnasta, joka auttoi masennukseen (etkä tietenkään vihjaa anopille, että hän on ko.hieronnan tarpeessa). Ajatus jää ehkä kytemään. Auttaa muuten hyvin moneen muuhunkin vaivaan.

Eräs hermoratahieroja



Neuvoni on että keskustelette anopin kanssa asiasta ja kysytte suoraan miksi hän toimii näin - ja kerrotte että haluatte tämän käytöksen loppuvan. Minä kävelin munankuorilla 20 vuotta ja vihdoin anoppini sai toiveensa toteutettua ja minä lähdin. Jälkeenpäin olen ajatellut monta kertaa että olisi pitänyt toimia tomerammin ja pitää oman perheensä puolia!

anne



Juuri joku viisas sanoi, että aikuisten työ on aiheuttaa lapsille pettymyksiä, mutta että aikuinen kiukuttelee kuin lapsi. Tiukkaa siltä anopilta kun hän kerta käyttäytyy kuin lapsi, että mikä nyt on hätänä! Puhu asiat halki, muu ei auta!



Hei, suosittelen "nostamaan kissan pöydälle". Kun tämä suutahdus tapahtuu, niin ottakaa asia esille ja kertokaa omat tunteenne. Pyrkikää luomaan turvallinen ympäristö, että anoppi saisi purettua pahan mielensä pois. Luulisin, että tässä on kysymys anopin omasta pahasta mielestä, joka pitää saada ulos.

Sirpa



Hei! Valitettavasti asialle ei välttämättä voi mitään, tai sitten häntä täytyy järkyttää jollain tavalla oikeasti, että anoppi herää huomaamaan mitä tekee. Minä sain kestää henkistä kiusaamista monta vuotta, anopin taholta ja se tapahtui aina niin, ettei muut aikuiset nähneet, lapset valitettavasti näkivät monet itkut ja hammasten kiristelyt! Sana sanaa vastaan, eli mieheni ei sitä uskonut.

Kunnes, olimme muuttamassa etelään päin työn perässä, jouduimme myymään anopilta ja apelta ostamamme talon...silloin anoppi teki virheen ja kävi kiusaamassa talon katsojia paikan päällä ja minua. Mieheni uskoi viimeinkin, missä mennään ja hän ilmoitti äidilleen haastavansa tämän itse henkilökohtaisesti oikeuteen, jos tämä kiusaaminen ei lopu. Yhteys katkesi anoppiin vähäksi aikaa, mutta sitten tilanne olikin jo rauhoittunut ja nyt voimme vierailla toistemme luona ihan ilman uhkaavaa ilmapiiriä! Joskus on vain sanottava suoraan, nätisti tai pahasti, tai kysyttävä, mitä tämä oikein on!?!

Toivon, että teillä tilanne rauhoittuu ja lasten ei todellakaan tarvitse kestää tämmöistä. Meidän lapsiin ja minuun on valitettavasti jäänyt arpia siitä ja aina välillä se vieläkin nostaa kiukkua meissä! Voimia teille ja toivon mukaan ratkaisu löytyy!

toivon mukaan ei ikinä kiukkuinen anoppi itse



Halaus on apu moneen vaivaan.

Anoppini on ihana



Selitä lapselle, että mummu on vanha ja tekee sellaisia juttuja, joita sinäkään et ymmärrä, mutta niistä ei kannata välittää, sillä hän tekee niin kaikille - tehkää pieni salaliitto vierailun ajaksi, se voi helpottaa lapsen hämmennystä.

Omalta osaltasi kannattaa myös muuttaa ajattelua, ikä vain tekee toisista vihaisia. Teetä itsellesi "kupla", ja jatka omia höpinöitä mykkäkoulusta huolimatta. Jos anoppi ei vastaa, niin ei vastaa. Onneksesi miehesi on huomannut saman, näin hän ei joudu pahaan välikäteen.

Jos edellisistä ei ole mitään apua, niin sano anopillesi suoraan mitä mielestäsi tapahtuu, mikä tuntuu pahalta ja kysy suoraan miksi hän tekee niin.

Ehkä anoppi kertoo oman näkemyksensä, ja löydätte paremman keinon setviä asioita, jotka ennen veivät tilanteen mykkäkouluun. Ehkä riitelette, ehkä anoppi loukkaantuu verisesti, sääli sinänsä, mutta sinä olet ainut, joka suojelee lastasi omassa kodissaan.  

Itse sain äitini kanssa suhteen kukoistamaan uudelleen yhden kunnon riidan jälkeen. Siinä tuli sanottua pahasti puolin toisin (ei siis ollut rakentava palautekeskustelu), mutta tiedämme kuitenkin, että rakastamme toisiamme, ja kaikki on unohdettu.

Nyt kuunnellessani kavereiden äiti-suhteita huomaan, että minulla on IHANA äiti!

Toivottavasti voit sanoa joskus samaa anopistasi!

Anne



Älkää antako mykkäkoulun vaikuttaa itseenne. Sanokaa lapselle, että mummi tulee mukaan sitten, kun hän jaksaa. Nyt hänellä on virta poikki ja täytyy latautua! Äitini on samanlainen ja eikä hän ikinä siitä muutu. Omassa kodissanne te päätätte. Voitte sanoa, että nyt anoppia väsyttää, mene lepäämään toisessa huoneessa, niin hänen täytyy ymmärtää, että hänen käytöksellään ei ole valtaa teihin.

perin tuttu tapaus



Riittäisikö rohkeutesi ottaa asia puheeksi. Siis ihan yksinkertaisesti kuvata havaintosi. Samalla voisit kertoa, miltä tuntuu. Jos tästä ei keskusteluun päästä ja tilanne pahenee, suosittelisin yhteydenpidon vähentämistä. Se ei anoppisuhdetta varmaankaan paranna, mutta sinun oloasi luultavasti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kaduttaa etten ollut rohkea vaan hiljaisesti siedin väheksyvän suhtautumisen.

Marja



Vähän vastaavanlaista olen kokenut. Aiemmin otin aina herneet nenään ja suutuin siitä. Jossain vaiheessa päätin, että nyt riittää. Jätin huomioimatta suuttumiset, mykkäkoulut ja henkisen kiristyksen, jotka ovat mielestäni toisten manipuloimista, ja jatkoin niin kuin niitä ei olisi ollut. Jos toinen ei halua osallistua, olkoon ulkopuolella. Päätin, että olen vastuussa vain omasta käytöksestäni, en toisen.

Ledele



Tiedän tapauksen ja valitettavasti meidän tapauksessa ei auttanut kuin aika. Anoppi suutahti milloin mistäkin ja aina sai olla varuillaan. Vuosien myötä ja lasten (ja minun)vanhetessa hän oppi arvostamaan minua ja minä häntä. Hän huomasi etten minä ollutkaan viemässä häneltä mitään vaan tuomassa lisää.

Kuittasin hurtilla huumorilla hänen oikkunsa ja katselin niitä ikään kuin ylempää, en mennyt niihin mukaan. Viimeiset vuotensa me olimme todella hyviä ystäviä, oikeastaan enemmänkin, kuin äiti ja tytär. Hän turvasi minuun ja pystyin antamaan hänelle lämpöä jota ilman hän oli koko ikänsä ollut. Voimia teille, se on pitkä ja vaikea tie, mutta mehän olemme täällä kasvaaksemme ja jokainen ihminen matkallamme on tarkoitettu koulimaan meitä.

Tsemppiä



Itselläni oli aikoinaan hieman samaan tapaan toimiva anoppi, joka oli myös äärimmäisen arvostelunhaluinen. Terveen välimatkan vetäminen oli yksi keino "hallita" omaa elämää edes hiukan. Kerran - hyvällä tuulella ollessani!, myös sanoin asiasta suoraan, mikä sai ovet paukkumaan ja anopin pysymään vapaaehtoisesti pitkään omissa oloissaan. Ikävä kyllä vasta avioero - mitä en kenellekään suosittele - muutti tilanteen lopullisesti, vaikka aikaa meni siihenkin, että ex-anoppi ymmärsi, ettei asioihini ole enää puuttuminen.

Lasten suojeleminen on tärkeää. Niin pian kuin heidän ymmärryksensä on kylliksi kasvanut, heille pitää kertoa(useita kertoja), että anopin käytös on hänen ongelmansa, eikä ole mitenkään lasten vastuulla. Jos anopin käytöksestä ei voi puhua hänen kanssaan avoimesti, siitä on puhuttava omassa perheessä sitäkin enemmän tarkoituksena jokaisen oma "selviytyminen" - ei anopin tuomitseminen.

Päivikki, 51



Suora kysymys vaan (ilman sarvia ja hampaita)että mistä kenkä puristaa, johon anoppi saa luvan vastata. Kerrotte myös suoraan omat tuntemuksenne ja sen että lapsikin joutuu moisesta köyttäytymisestä kärsimään. Onnea yritykselle!

tuulamirjam



Anoppi tarvitsee huomiota. Vierailun/yhdessäolon aluksi kannattaisi kokeilla muutamaa myönteistä huomiota hänestä ja sanoa se ääneen: ulkonäköä tai jotakin hänen edellisellä kerralla sanomaansa myönteistä asiaa. Anopissasi on varmasti paljon hyvää - meissä kaikissa on. Hänellä on vain heikko itsetunto.

rebecca



Ehdotan, että miehesi kysyy äidiltäsi suoraan mistä moinen johtuu, voit toki tehdä sen itsekin. Jos hän ei suostu kertomaan syytä niin pitäkää sen verran pitkä paussi vierailuissanne, että hän huomaa mistä jää paitsi, kun pojan perhe ei tulekaan käymään.

miniä



Ottakaa ns. 'kissa pöydälle'. Useimmat ihmiset nolostuvat kun kysyy suoraan, että mikä sua vaivaa, miksi olet pahoittanut mielesi. Jos tämä ei auta, eikä asia laukea, sanokaa suoraan, että muilla on tosi kurjaa kun yksi murjottaa. Äärimmäinen keino on tietysti olla menemättä kylään sinne, jos tämä kerran tapahtuu joka kerran kun siellä käytte. Tuohan on jonkinlaista terrorismia, jota kenenkään ei tarvitse sietää. Toisaalta, säälittää, että jollekin on syntynyt tuollainen tapa käsitellä asioita ja hakea sitä huomiota. Anoppisi tarvitsisi selkeästi apua.

Tuire



Itse uskon ja myöskin kokemuksesta tiedän että puhumalla asiasta suoraan asiallisesti, mitään kaunistelematta. Ensin se tekee kipeää ja aiheuttaa varmasti mielipahaa mutta asia menee parhaiten perille ja ilmapiiri puhdistuu. Anopilla saattaa olla myös jotain sellaista mielessään mitä ei ole saanut sanottua aiemmin mutta luultavasti tässä yhteydessä avaa mielensä.

Itse kuuntelin vuosia vaimoni isän eli appiukkoni (häntä suuresti arvostin ja arvostan edelleen) "totuuksia" kunnes hän eräänä päivänä ylitti kynnyksen turhalla arvostelulla joka ei kohdistunut minuun vaan vaimooni ja poikaamme. Olin pakotettu puuttumaan asiaan ja se että asetuin appiukkoani vastaan tuli hänelle (sekä itselleni) yllätyksenä.

Sanoimme varmasti molemmat asioita mitä ei olisi koskaan uskonut suustaan päästävän, mutta mitkä olivat mieltämme vaivanneet.

Siinä itkettiin ja suututtiinkin mutta yön yli nukuttua asiaa puitiin jonka jälkeen ongelma on ollut pois ja arvostus toisiamme kohtaan kasvanut.

Rohkeasti vain asia puheeksi, ei vihamielisesti vaan asiallisesti mutta suoraan puhuen.

-Jussi-



Itse jouduin vähän vastaavaan tilanteeseen minulle tutun henkilön taholta eilen ja olin ihan yhtä ymmälläni. Tämä henkilö syytti minua puolueellisuudesta ja väitti minun toimineen tavoilla, joista en ollut itse lainkaan tietoinen - eivätkä kyllä olleet muutkaan asianosaiset, joten nämä tekemäni "pahuudet" ovat ilmeisesti täysin kyseisen henkilön omia päätelmiä asiasta. Hän oli kuitenkin pahoittanut näistä tilanteista mielensä ja hänelle nämä asiat olivat tosia, joten mielestäni hänen käsityksiinsä pitää suhtautua vakavasti.

Kerroin hänelle, että kykenen muuttamaan toimintaani vain, jos hän kertoo itse minulle, kun olen toiminut hänen mielestään väärin - juuri sillä hetkellä ja siinä tilanteessa. Jälkikäteen näitä on turha puida, kun tarkat sananmuodot ja tilanne ei ole enää yhdistettävissä. Onnistuisiko teillä ottaa asia puheeksi anopin kanssa - nostaa niin sanotusti kissa pöydälle?

Sari



Olen suoran puheen kannattaja. Ei tarvitse stressata, kun kysyy suoraan mikä mättää. Kysykää suoraan ja kertokaa, että jos teette jotakin väärin, niin haluaisitte tietää mitä se on ja korjata tarvittaessa. Ei kuitenkaan kannata lähteä hänen pompoteltavakseen, jos kyse on tyhjänpäiväisistä asioista. Jos hän ei pysty kertomaan mikä oikeasti on vialla, hänen ongelmansa ovat syvemmällä. Te olette vain pahan olon kohde. Teistä itsestänne riippuu, annattako hänen pahan olonsa hallita kylävierailuja ja ajatuksianne. Tällaisilla ihmisillä on taipumus nimenomaan saada toisetkin tuntemaan itsensä "surkeiksi" kun heillä itsellään on surkeaa.

Ei muuta kuin rohkeasti ottakaa härkää sarvista ja nostakaa kissa pöydälle :)

ressitön



Kerroit, että sama kaava toistuu aina, mutta onko anoppisi ollut kautta aikain samanlainen vai onko hänen käyttäytymisensä muuttunut jossain vaiheessa? Jos näin niin epäilisin jotain sairautta, psyykkistä tai fyysistä. Tässä ei nyt tullut esille anoppisi ikä, mutta alkavassa dementiassakin voi olla tuon tyyppisiä oireita. Kyllä täytyisi tietää syy hänen käyttäytymiseensä, niin siihen olisi sitten helpompi myös suhtautua oikein.

Anna



Kohtaamalla asia kysymällä kauniisti, miten voit? Onko huono olo? Voinko auttaa?  Olen äiti ja 8 lapsen isoäiti. Minulla on 2 miniää ja vävy.

Oman taustani takia en uskaltanut aina sanoa, että olen väsynyt, ja minun on paha olla, joka ei aina johtunut lapseni perheestä.

Jos asiallisesti kysytään, voin vastata. Mutta miniöitä ja vävyjäkin on monenlaisia, omine historioineen ja tapoineen. Vävyni oli menettänyt äitinsä pienenä poikana ja koki anopin uhkana. Miniäni on täydellisyyteen pyrkivä ja minä aina olen joutunut elämään suu säkkiä myöten ja tiukalla budjetilla.

Emme vanhat pahoja ole, minäkin tarvitsen jatkuvasti ymmärrystä siitä, miten tämän ajan nuori äiti ja isä asioita tekee, kasvattaa lapsiaan.  Monet asiat ovat muuttuneet siitä, mitä omassa elämässäni on ollut.

Toinen mielestäni tärkeä olisi huomata, että on suuri kasvamisen paikka sekin, kun mummi vanhenee ja huomaa, ettei ole niin tärkeä enää lapselleen, kuin silloin kun he olivat pieniä. Tämän yli päässeenä, voin sanoa, että on hienoa nähdä, kuin lapsemme ja heidän rakkaansa selviävät ja saan katsoa sitä kauempaa. Elämässäni on nyt hetki, jossa voimavaroiksi ovat tulleet ne kipeät asiat. Siitä iloitsen.

Nuorille voimia ja viisautta olla aitoja, ja kysyä asioita. Voitte yllättyä vaikka itkukin tulisi, sitä ei tarvitse pelätä. On monenlaista surun ja luopumisen aikaa, joka tulee ajallaan jokaisen kohdalle.

äitee 65



Toimiiko tuo anoppi erilailla silloin, kun te olette hänen luonaan kylässä? Yleensähän emännän ei sovi olla epäkohtelias. Mitä jos menisittekin enemmän hänen luokseen, näin hän saisi toteuttaa itseään emona ja emäntänä ja te olisitte "kilttejä vieraita". Tällöin hän joutuisi olemaan vain harvoin "vieraana" teidän kodissanne!

arkiviisas



Sano suoraan että tämä on meidän koti ja jos et voi sanoa mikä suututtaa niin älä käyttäydy noin. Puhumalla asiat selviää.

Näin tein omalle anopilleni 40 vuotta sitten ja kuolemaansa asti hän piti minusta sen vuoksi kun uskalsin olla rehellinen enkä pelännyt häntä. Puhumalla asiat selviää. Jos hän ei saa sanaa suustaan niin ei ole vierailun arvoinen, pysyköön kotonaan.

elämässä viisastunut



Anoppini on suhtautunut minuun aina kylmäkiskoisesti ja välillä filmannut niin ystävällistä että. Ensi kerran kun menimme häntä tapaamaan, mieheni sanoi hänen olevan aivan muuta kuin mitä esittää. Halusin vierailla hänen luonaan, kun hän oli niin ystävällisen oloinen, kunnes toinen lapsemme oli noin 5 v. hän ihmetteli minulle että miksi mummu kohtelee ja puhuu minulle noin. Olin niin tottunut siihen etten itse edes huomannut moista.

Yhteenottomme on lisääntynyt vuosien myötä ja olenkin yrittänyt pysyä poissa hänen luotaan. Mieskään ei aina ole halunnut tavata häntä kun hänen käytöksensä aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa. Nyt olemme tilanteessa että mies antaa apua pyydettäessä mutta emme vieraile hänen luonaan. Hän ei näe itsessään eikä teoissaan mitään vikaa ja syyttää minua että olen manipuloinut perheeni häntä vastaan. Aikuiset lapseni ovat valintansa tehneet eivätkä halua olla hänen kanssaan isommin tekemisissä. Kohteliaisuussyistä pakollisesti. Ehkä hän on nyt sitten onnellinen oloonsa. Minua ei vaivaa yhtään. Mielestäni hän on valintansa tehnyt.

skipper



Anoppini kehui minulle muita miniöitään ja ilmeet olivat tympeitä. Muuta ei juuri jutellut. En "huomannut" pyydellä kylään.

Mieheni nuorena piti mykkäkoulua, jollaiseen en ollut koskaan elämässäni tottunut, kärsin kovasti. Myöhemmin otin hänen tapansa käyttöön.
Aloitin itse saman. Johan mies kyllästyi. Jos vielä sitä sattuu, niin kysyn: Mitä sä sanoit? Mykkäkoulu loppunut.

Ehkäpä yli 40 vuoden avioliiton jälkeen ei ole enää paljon asiaakaan. Yksi juttu kertoo: Mies mykkyydessään illalla kirjoitti lapun: Herätä minut klo 8. Aamulla mies löysi n. klo 10 viereltään lapun: Klo on 10.

Tämä voisi myös olla hyvä konsti.

Pike



Kokemukseni mukaan et voi vaikuttaa mitenkään. Et pysty muuttamaan anoppiasi. Tämä on niin yleistä suomalaisissa anopeissa ja mummoissa että sitä pitäisi ruveta kiireesti tutkimaan. Suomalaisissa naisissa on äärimmäisen vahvoja persoonia. Oma äitini oli maailman ihanin ihminen niin kauan kun kaikki meni hänen tahtonsa mukaan.

 Jos ei mennyt sen näki ilmeestä. Sitten tuli itsesääli. Sitten vihanpurkaukset. Hänellä oli omistajan ote lapsiinsa. Olin jo kuusikymppinen kun serkkuni sanoi, että äitini suvussa on aina tiedetty ettei Marian kanssa kannata olla eri mieltä kun hän ei osaa. Meillä alkoi helpottaa vasta kun äiti sairastui vaskuliiniseen dementiaan. Vaikeinta on ollut kestää se jatkuva ristiriita hyvän ja pahan välillä.

Nyt olen itse anoppi ainoan lapseni, poikani vaimolle. Miniäni äiti käyttää nyt samaa omistusotetta ainoaan lapseensa, tyttäreensä ja ainoaan lapsen lapseen ja mikä ihmeellisintä myös poikaamme, joka on puun ja kuoren välissä. Hänellä on suuri vastuu alle kouluikäisestä pojastaan.

Olemme mieheni kanssa kärsineet tämän mummon kierosta menettelystä, keksitysitä pahoista solvauksista ja hänen valtavasta omistusotteestaan poikani perheeseen. Nyt yritän olla hyvin varovainen, koska näistä riidoista ovat kärsineet kaikki.

Kun itse olin lapsi oma mummoni, äitini äiti, oli oikea mummo. Hän ei puuttunut lastensa perheiden elämään. Hän kannusti ja tuki ja meidän serkusten oli hyvä olla hänen lähellään. Mitä on tapahtunut sodan jälkeiselle naissukupolvelle, joka näyttää jatkuvan käsittämättömän hallitsevana läheisten elämässä.

Ongelma Suomessa on se että meillä ei ole työkaluja asioiden käsittelyyn. Me emme osaa olla eri mieltä. Sitä pitäisi opettaa meille. Asioissa on aina monta puolta ja asioissa on useimmiten myös monta oikeaa näkökantaa. Tärkeintä on tajuta, että se kuka asian omistaa se myös päättää. Kun tätä naisten "ylivahvuutta tutkittaisiin ja siitä kirjoitettaisiin, moni saisi oivalluksia ja muuttaisi ehkä "aina oikeassa" olevaa asennettaan.

mummo



Minä uskaltautuisin vaatimaan tässä kohden avoimuutta ja rehellisyyttä. Niin vaikeaa kuin se saattaa ollakin, hänelle tulisi kertoa suoraan että hänen käytöksensä aiheuttaa kaikille perheenjäsenille suurta hämmennystä ja että haluaisitte kuulla syyn siihen, jotta tilannetta voidaan tarvittaessa korjata. Jos hän tulee nimenomaan teidän luoksenne, teidän ei pitäisi alistua hänen kiukutteluunsa (sitähän se on), vaan edellyttää että teidän kotonanne pelataan avoimuuden pelisäännöin. Jos sitä tapahtuu anopin luona, voi todeta että ei ole kiva tulla enää käymään jos ei asioita voida reilusti selvittää.

Omat vanhempani nöyristelivät vuosikymmeniä isäni vanhempia joita ei saanut missään nimessä ikinä suututtaa, ja se kulissienpito halvaannutti koko perheen. Itselleni jäi isovanhempia kohtaan jopa vihaa perheen ilmapiirin myrkyttämisestä, ja sittemmin samaa vihaa vanhempiani kohtaan että he antoivat sellaista tapahtua. Nykyään ymmärrän heidän kaikkien heikkouden ja tilanteelle alistumisen ja olen antanut sen anteeksi, mutta itse pidän huolen siitä etten siirrä samaa elämisen mallia enää omille lapsilleni. Kukaan ei ole tässä elämässä niin hieno tai erityinen ihminen, että muiden pitäisi teeskennellä ja nieleskellä asioita loputtomiin hänen miellyttämisekseen.

Vaatikaa rohkeasti avointa keskustelua ja mykkäkoulutilanteen selvittämistä - sillä on myös lapsellenne suurempi merkitys kuin voitte aavistaakaan! Jos ei anoppi pysty avoimeen kommunikaatioon, se on hänen ongelmansa jota teidän ei kuulu kantaa.

Aurinkoista kevättä ja voimaa perheellenne!

Katjuska



Henkilöt ovat yleensä opetelleet tämän käytöstavan ja huomanneet sen tepsivän. Eli saavat jonkinlaista tyydytystä että loukkaavat toisia. Ei auta muu kuin kertoa että homma ei toimi näin ja vaatia selitys käytökselle. Muuten porttikielto! Kaikkien on saatava olla omassa kodissaan rauhassa. Sinne ei tarvitse edes anopin tulla kiukuttelemaan. Talo elää tavallaan ja vieraat käy ajallaan.

Anne



Seurustelumme alkuvaiheessa mieheni tapasi harrastaa mykkäkoulua. Sanoin hänelle kerran, että minäkin osaan sen taidon, mutta se ei ratkaise mitään asiaa. Vain asioiden puhuminen auttaa ja selvittää asiat. Istuimme paikoillamme 2 tuntia hiljaa. Tämän jälkeen ukkoni sanoin: jaa a, kai sitä sitten tarvii puhua jotain. Nyt on puhuttu yli 30v. Välillä vieläkin on jotain mielennäyttöä, jolloin kysyn vaan että oletko jostain vihainen ja yleensä sanallinen arkku aukeaa...

Tuulikki



Voitko puhua anopillesi asian jonain rauhallisena hetkenä. Kerro oma havaintosi että tunnet itsesi hämmentyneeksi tilanteessa jossa anoppi muuttuu hiljaiseksi eikä puhu mitään. Sano että et tiedä mitä on tapahtunut ja tulkitset hänen olevan suuttunut jostain.

Anna hänen sitten rauhassa sulatella kuulemaansa ja hän sitten saa selittää mitä hänen mielestään on tapahtunut sellaisessa tilanteessa. Onko hän oikeasti suuttunut jostain vai vain väsynyt.

Jos tällainen toiminta jatkuu keskustelusta huolimatta niin voit tietysti sitten mykkäkoulun alkaessa sanoa hänelle ääneen että et halua saada tuollaista osaksesi. Että asiat pitää sanoa ääneen, mistä on pahoittanut mielensä ja se sitten korjataan.

Jos tämäkään ei auta niin olette sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut ja hän ei saa sitä vallantuntoa itselleen jota mykkäkoulu tuottaa - eli pitää teidät varpaillaan.

Ninsku



Ikävä tilanne. Lapselle kannattaisi ainakin avoimesti kertoa, että syy mummin käytökseen ei missään nimessä ole hänen ja, että vanhemmatkin ovat välillä ymmällään mummin käytöksestä. Anopilla on selvästi syviä omia ongelmia, jotka heijastuvat vierailulla teihin perheenä. Onko asiasta koskaan keskusteltu hänen kanssaan avoimesti? Saattaa olla, että keskusteluista huolimatta tilanne ei muuttaisi mitään. Voitteko suunnitella vierailut niin, että ne kestävät vain vähän aikaa? Toivon voimia perheellenne sillä tuollainen henkinen väkivalta on stressaavaa. Ongelma ei ole teissä vaan Mummissa. Voitte myös ennen tapaamisia sanoa, että jos teidän kodin yhteisiä sääntöjä ja käytöstapoja ei vierailija voi noudattaa...silloin tapaamisia on suunniteltava toisin ja harvennettava. Älkää antako hänen saastuttaa ja rikkoa kotinne ilmapiiriä...vaan asettakaa hänelle jämptit ja selkeät rajat!

Kevätkukka



Jos te olette anoppilassa, lyhentäkää vierailuja niin, että ehditte lähteä ennen suutahdusta. Pidentäkää vierailujen välejä? Anna miehesi keskustella perinpohjaisesti asiasta kahdestaan äitinsä kanssa.

Anoppi on aina anoppi...



Vikahan on asianomaisen mukaan aina muissa, ei hänessä. Asiantuntijat suosittelevat, että tällaisesta ihmisestä on pysyttävä mahdollisimman kaukana.

Jos ei pysty pysymään kaukana ja erossa – niin kuin anopista ei pysty - on laitettava rajat ja pidettävä niistä kiinni. Esimerkiksi sovittava jo etukäteen, että seuraavan kerran, kun hän suuttuu ja rupeaa mököttämään, lähdette kotiin ja keskeytätte vierailun. Hän ei muutu, ellei itse halua muuttua ja yleensä sitä ei tapahdu.

Lieneekö muuten pohjimmiltaan kateellinen siitä, että pojallaan on tärkeämpiä asioita elämässään kuin äiti. Oikein syvällä voi olla se pieni tyttö, joka kokee maailman kovin uhkaavana ja negatiivisena ja on sitten kehittänyt tällaisen manipulaatiosysteemin hallitakseen ympäristöään ja omia epävarmuuden ja uhkan tunteitaan. Sinne sisimpään asti ei yleensä saa kontaktia eikä siis muutostakaan, jos ei hän itse motivoidu.

Lapselle voisi ehkä sanoa, että mummulla on sisältä paha olla ja siksi hän käyttäytyy näin kummallisesti ja arvaamattomasti.

Koska tuo käytös vaikuttaa hyvin tuhoisalta, on otettava etäisyyttä. Lisäongelmahan tulee usein myös siitä, että käytös on arvaamatonta: ei ikinä tiedä, mistä tulee mökötys/manipulaatio jne.. Pohjimmiltaanhan mikä tahansa voidaan kokea sisäisesti uhkaavana, kun on tarpeeksi hauras minä, joten onnea vain. Suosittelen kuitenkin hyvin nopeasti luopumasta yrityksestä muuttaa alinomaisen käytöstä - ei se yleensä muutu! Eikä hän kykene itse näkemään tilanteen ongelmallisuutta.

Marya



Eihän tuollaiselle muuta voi, kuin ystävällisesti kysyä, että mikä vaivaa ja pahoitella, jos perheen käytännöt tms. eivät anopille sovi, mutta että "meillä tehdään näin, teillä noudatetaan teidän sääntöjä".  Ja sitten antaa asian olla. Muuta ei voi muuttaa kuin itseään.

Jos toinen jatkuvasti haluaa olla loukkaantunut jostakin, niin sitten hän haluaa ja näin tulee myös tekemään.  Eikä tietenkään pidä itse ottaa itseensä; jos syytä ei löydy/anoppi ei halua sanoa, pitkänkään suostuttelun jälkeen, niin eihän asiaa voi sitten muuttaakaan, jos ei toinen sano, mikä ärsyttää ja miksi.

Koettakaa olla stressaamatta ja ajatelkaa rakkaudella vierailua ja anoppia, jolla ehkä on jokin ihan oma mielleyhtymä asioista, jotka häntä suututtavat, joihin teillä ei välttämättä ole osaa eikä arpaa. Jos pitkään hautoo sisällään asioita, ne tulevat joka tapauksessa esiin joskus, tahtoi tai ei ja ne saattavat näyttää ulkopuolisille käsittämättömiltä. Tällaisen vaikutelman minä sain tästä.

Bella Donna



Onko tuohon olemassa muuta neuvoa kuin että; kysyy suoraan häneltä, mistä nyt on kysymys, mikä on pahasti, olemmeko tehneet jotakin joka on pahoittanut hänen mielensä. Ellei hän halua sitä kertoa, niin mitä te voitte tehdä. Ei kannata ainakaan mielistellä ja olla itse kuin "kusi sukassa". Tuollainen käytös kertoo ihmisen kyvyttömyydestä kommunikointiin omista tunteistaan ja tuntemuksistaan.

Se mitä itse voitte tilanteelle tehdä on se, että ymmärrätte, että kyse ei ole teistä, vaan hänestä itsestään ja hänen "ongelmistaan". Voisitte yrittää saada hänet puhumaan, vain puhumalla asiat selviävät. Jos asioita jää pyörittelemään omassa mielessään, niin ne saavat usein suhteettoman suuren merkityksen ja myös vääristyvät, jos ei osaa ottaa esille mahdollisia muita asiaan liittyviä näkökohtia.

Ritva



Kuulostaa siltä että anoppisi on opettanut itsensä tuollaiseen tapaan, luultavasti huomaamattaan. Jokin tilanteessa aiheuttaa hänelle mielipahaa ja hän purkaa sitä teihin ja harmillisesti myös lapseen. Voi olla että hän on epävarma itsestään, tai hän odotti tapaamiselta jotain erilaista, tai hän jännittää tapaamistanne ja jännitys purkautuu äksyilynä, tai hän väsyy seurusteluun eikä osaa ilmaista sitä muuten. Oli miten oli, anoppisi pitäisi itse tajuta käytöksensä jotta hän voisi muuttaa sitä. Mitäs jos seuraavalla kerralla sanot reippaasti "No meinaakos meille tulla taas riitaa, viimeksikin kävi niin, huomasitko?" Ei kannata sen enempää syytellä, vaan yrittää yhdessä miettiä miten voitaisiin pysyä hyvällä tuulella.

Kun aikoinani elin jonkin aikaa etäsuhteessa, riitelimme mieheni kanssa joka kerta kun näimme perjantai-iltana työviikon jälkeen. Siinä oli kyse sekä kovista odotuksista kun oli ollut toista ikävä, ja pienestä pettymyksestä kun yhteiselo ei ollutkaan arkea kummempaa. Vaikka mitään syytä ei olisi ollutkaan, paha mieli alkoi kihota aina perjantai-iltaisin, niin että siitä oli tullut ihan tapa. En harmikseni kyllä osannut sitä silloin korjata vaan tajusin asian vasta kun elämä rauhoittui eri paikkakunnilla työskentelyn loputtua. Toivottavasti saatte solmun aukaistua!

Riita poikki



Ei auta muu kuin nostaa kissa pöydälle. Eli puhua suoraan asiasta anopin kanssa ja kertoa miltä se tuntuu ja kuinka se vaikuttaa varsinkin lapsiin.
Ajoitus ja tapa millä asia nostetaan puhuttavaksi, kannattaa miettiä tarkaaan.

äiti



Lue kirja Naamion takana tervemieli… Virtahepo olohuoneessa... 100 tapaa tappaa sielu. Tässä muutama kirja joista ehkä löydät selityksen hänen käyttäytymiseen. Samalla saat siihen oivia vinkkejä kuinka siihen suhtautua. Itselläni on kokemusta narsistiäidistä ja puolisosta ja kyseisissä ilmiöstä. Tsemppiä teille!Asioilla on tapana järjestyä!

Pää pinnalla



Lopettakaa anopin tapaaminen! Mikäli hän ottaa yhteyttä ja kysyy vetäytymistänne, sanokaa suoraan mikä on syy. Jos hän ei ymmärrä asiaa, unohtakaa koko anoppi. Antakaa hänelle seuraavana merkkipäivänä lahjaksi peili!

Iitu



Hei, miehesi on tässä avainasemassa. Meiltäkin aikoinaan anoppi lähti välillä ovet paukkuen ja pariin viikkoon sen ei tarvinnut olla yhteyksissä... Tilanne on rauhoittunut, kun sekä anoppi että itse ollaan vanhennuttu. Mutta jo aikoinaan mieheni teki selväksi, että jos anopille (eli hänen äidilleen) ei sopinut olla meillä "ihmisiksi" niin ovi on sitten siinä lähellä! Että siitä sitten ulos vaan. Tämä vaatii tietysti mieheltä sitä, että hän on aina ja ehdottomasti oman perheen -vaimon ja lasten- puolella. Onneksi meillä oli näin!

Tupu



Tunnen tapauksia, joissa kunnon ärähtäminenkin on auttanut - jos asiaa ei kerran puhumalla voi selvittää (että saisi selville moisen vallanhalun alkujuuret...). Asun itse parhaillaan (tosin tilapäisesti - kiitosluojan...) mykkäkoulukämpässä ja tiedän nuo tuntemukset liiankin hyvin. Parasta läheisen sukulaisen kanssa olisi tietysti kerätä rohkeutensa ja kysyä suoraan, mikä häntä teidän elämässä pännii - ja mihin hän näin ollen peilaa omaansa? Mutta tämänhetkisen elämäntilanteeni perusteella tiedän, että se on tosi vaikeaa! Tai jos lähettäisitte hänelle ennen vierailua ajatusteitä aimo annoksen positiivisuutta ja rakkautta..? Ja toki muulloinkin...

Maru



Olimme mieheni kanssa riidoissa taannoin. Yritin puhua asiasta ja hämmästelin ääneen, etten saa vastakaikua.

Hän sanoi minulle dramaattisella äänellä kirjan takaa, että -"Minä olen sinulle erittäin loukkaantunut ja pidän nyt mykkäkoulua!"

Istuin vierelle, kerroin nätisti ja rauhallisesti olevani siitä pahoillani. Kerroin, että tämän asian käsittelyyn minä tarvitsen juuri häntä, koska kyse on meitä molempia merkittävässä määrin hankaavasta asiasta. Meitä ei auta yhtään kenenkään muun puoleen kääntyminen.

Asia saatiin puitua samana päivänä. Merkittävää oli kuitenkin hänen vihjeensä siitä, mitä mykkäkoulun takaa löytyy...

Hiljaisuus on äänistä mahtavin. Sen takaa voi löytyä suuria tunteita ja kyvyttömyyttä kohdata vaikeita asioita. Mykkääjä myös yleensä tykkää... sillä välinpitämätön on se, joka ei välitä. Ja ne ovat eri asioita!

TAO



Ehdottaisin nollatoleranssia mummon epäaikuismaiseen käytökseen lapselle. Kun havaitsette vanhempina lapsenne joutuneen isovanhemman despoottimaisen käytöksen kohteeksi keskeytätte tilanteen. Kysytte suoraan ja napakasti mitä hän tarkoittaa. Mikäli hän ei pysty kohtaamaan kysymyksiänne ja vastaamaan niihin sanokaa suoraan kuinka aiotte jatkossa vaatia häneltä aikuista käytöstä lapsenne kanssa. Mikäli hän ei siihen kykene teidän tulee lapsenne vanhempina ratkaista millaisessa vuorovaikutuksessa tahdotte lapsenne saavan olla.

Tiinuska



Kissa pöydälle! Ystävällisesti ja asiallisesti otatte ongelman puheeksi kiertelemättä ja kaartelematta. Päätätte etukäteen, ettette ala huutaa ettekä menetä malttianne vaikka vastapuolelle niin kävisikin. Toinen vaihtoehto on, että siedätte yhä pahenevaa ja pahenevaa tilannetta. Se ei koskaan muutu itsestään. Siedätte vain ja opetatte lapsennekin sietämään ja hyssyttelemään.

Anoppi varmaan raivostuu ja kieltää ehdottomasti kaiken syyllisyytensä. Riski on otettava. Jos hän on täysipäinen, hän kyllä leppyy aikanaan. Samalla olette antaneet hänelle ainutlaatuisen tilaisuuden kasvaa ihmisenä vielä kypsällä iällään! Olen itse "kävellyt kananmunankuorilla" vuosikymmeniä ja se jatkuu yhä. Nyt minun on myöhäistä tehdä asialle mitään, kun henkilö on jo vanhus ja dementoitunutkin. Vaikeaa on ja raskasta - tapaamiskerrat on minimoitu, vaikka häntä kiusaa yksinäisyys. Mistähän sekin mahtanee johtua...

Betula Alba



Muistan, että kirjassa nimeltä "Ole paras itsesi" on neuvoja siitä, miten ottaa asioita rakentavasti mutta jämäkästi puheeksi, toista syyllistämättä, "omasta puolesta" puhuen.

Kirjoittajaa en muista, itse olen lainannut kirjastosta joskus.

Jorge



Itse olen anoppi, ja jos olisin noin vaikea olisi parasta kertoa minulle, että käyttäytymiseni on jotain sellaista, mitä miniäni eikä lapsenlapseni ansaitse. Ehkä olisi vielä paras, jos poikani itse ottaisi asian esille, miniäni läsnä ollessa. Siten saisin säilyttää tärkeät henkilöt elämässäni loppuun asti, enkä pääsisi tuhoamaan perhettä.

hilse55



Olen aikoinani joutunut anoppini mielivallan kohteeksi. Kerran, kun hän oli jälleen tunkeutunut tökerösti parisuhteemme koukeroihin, sanoin hänelle hymyssä suin työhön lähtiessäni: Jos ei sinulla ole muuta tekemistä, kuin sotkea ihmisten välejä, pysy pois.

Sen jälkeen menikin muutamia vuosia, ennen kuin hän otti mitään yhteyttä. Poikani oli oikein tyytyväinen. Miehestäni ei niin tiedä. Sekä anoppi että ex-mies ovat kuolleet. Rauha heille.

Mielestäni ystävällinen suora puhuminen auttaa, tai kysymys: Mikä sinulla siinä on, että käyttäydyt tuolla tavalla, tms.

Onnea selvityksiin ja kierteen katkaisuun.

Tara



Kokeilkaapa lyhentää sitä vierailuaikaa anopin luona.  "On paras lähteä silloin, kun vielä on kivaa" -sanonta pitää paikkansa varsinkin kylästä kotiinlähtöä suunnitellessa.

Kristiina



Päällimmäinen ajatukseni on, että ihminen joka käyttäytyy noin saa huomiota. Onkohan anoppisi kateellinen perheestänne ja siitä mikä tunnelma sieltä välittyy vai vaan yksinäinen ja huomion kipeä niin kuin lapsi? Mieleeni tulee myös hormonivaje. Siskoni tilttaili myös sen takia ihan käsittämättömistä syistä.

Itse en asiasta välittäisi. Yrittäisin positiivisuudella ja hymyllä saada aikaan sen, että ihminen tajuaa että tuttuilulla ei ole tehoa. Ottaisin myös suuttumisen "loukkaamisenkin" uhalla puheeksi ja ihmetteleväni syitä siihen. Kertoisin myös miten se lapsiini vaikuttaa ja kertoisin ottaneeni sen puheeksi sen takia. Joskus suorapuhe tehoaa, ei saa kuitenkaan syyttää vaan todeta ja ihmetellä.

Hormoniasia on monelle vanhemmalle naiselle vielä arka asia. Sen puitteissa tarvitsee olla tahdikas, jotta ei riko kaikkia välejä. Paras mainitsemaan asiasta on joku läheinen ihminen, ystävät tai oma lapsi. Miniänä en asiasta ehkä kertoisi jos ei olla todella lämpimissä väleissä. Toisaalta, jos kellään muulla ei ole kanttia siihen niin puhe naiselta naiselle ja aito huoli lapsista ja anopista itsestään, kyllä auttaa asiaa.

Genere



Paras keino lienee sanoa suoraan, että meitä loukkaa ja ihmetyttää mykkäkoulu, jonka syytä emme tiedä. Ja jatkaa sitten, että on ehkä parempi pitää sitten välimatkaa, jos hän haluaa mököttää. Parempi on lapsenkin oppia keskusteleva kulttuuri, kuin huomion haku mököttämällä. Uskon että anoppikin huomaa, että hän tekee omalla asenteellaan vaikeimmaksi juuri oman elämänsä.

Ex-mököttäjä



Ihan yksinkertaisesti aikuiselta ihmiseltä voi ja pitää uskaltaa kysyä, mistä hän suuttui - ystävällisesti. Tapausta tuntematta kysyjän kuuluu mielestäni olla anopin oma lapsi, ei miniä tai vävy, sillä vanhemmat yleensä kestävät enemmän omalta lapseltaan. Vanhoja suuttumisia on turha repostella, jotta ei synny lihava riita eikä henkilökohtaisuuksiin pidä mennä. Kannattaa myös kerran todella kuunnella, onko suuttumus aiheellinen. Teidän ei kuitenkaan kuulu olla stressaantuneita omassa kodissanne ja ennen kaikkea pieni lapsi ei saa joutua tällaisen "pelin" keskelle. Mykkäkoulu on opittu tapa esim. hakea huomiota, kun kokee, että ei ole tullut huomioiduksi ja kuulluksi.

Meillä ihmisillä on monenlaisia opittuja tapoja, joita siirrämme eteenpäin sukupolvelta toiselle. Keskustelkaa keskenänne, miten sitten toimitte, jos hän ei ymmärrä omaa osuuttaan. Samoin teidän tulee tarkistaa, että ette huomaamattanne todella ole loukanneet häntä. Älkää antako tämän rikkoa keskinäistä eloanne. Anopin on ymmärrettävä, että kysymys on teidän avioliitostanne, lapsestanne ja kodistanne. Isovanhempien osallisuus lapsen elämässä on tärkeää ja siksikin asian selvittämiseen kannattaa panostaa. Jos asia/tunne ei selviä kysyessänne, kannattaa ehkä käydä keskustelemassa esim. kirkon perheneuvonnassa. Rakkautta ja välittämistä teille kaikille. Myös rajojen veto on rakkautta, mikä eri sukupolvien on tärkeä ymmärtää.

Uskoa ja luottamusta teille!



Mielestäni tämä asia kannattaisi ottaa suoraan puheeksi hänen kanssaan. Ei mitenkään aggressiivisesti, mutta hänen tulisi ymmärtää mitä hänen käytöksensä saa aikaa muissa ihmisissä. Ei niinkään kannata syyttää, mutta kertoa, että ette voi hyväksyä tällaista käytöstä kotoanne ja pyytää kertomaan mikä saa hänet aina niin pois tolaltaan.

Kokemusta on



Jotkut raivoaa ja nimittelee, jotkut vetäytyy ja hylkää.  Mykkäkoulu on vaan yksi tapa tapella avioliitossa. Miten kohtaisit ihmisen joka huutaa ja raivoaa ja nimittelee lapsianne alentavilla nimillä, on oikea keino kohdata mykkäkoululainen.

Jos saat mykkäkoulun loppumaan niin vaihtoehto ei kuulosta hyvältä sekään, joten siihen ei kannata keskittyä, vaan tappeluiden syihin.

Casper



Hei! Luuletko että sinä ja puolisosi voisitte yhdessä miettiä, miten itse haluaisitte tulla kohdelluksi, jos olisitte anoppinne asemassa? Sitä kautta saattaa löytyä sopiva lähestysmistapa. Ellette itse keksi mitään, sovi puolisosi kanssa seuraavasta yhteisestä toimintatavasta:

Kun anoppi seuraavan kerran suutahtaa, kysytte häneltä ystävällisesti, mikä häntä harmittaa. Tässä kohtaa sinun ja puolisosi pitää puhaltaa yhteen hiileen eikä teistä kumpikaan saa lähteä anopin kelkkaan esim. rupeamalla riitelemään hänen kanssaan, vetäytymällä tilanteesta tai ns. painamalla se villaisella. Ei, teidän on yhdessä määrätietoisesti mutta ystävällisesti ja rauhallisesti kysyttävä suuttumuksen syytä. Kannattaa myös todeta, että viime aikoina anoppi on useinkin suuttunut samalla tavalla käsittämättömästä syystä. Hyvä on tuoda esille sekin, että mieltänne pahoittaa myös se, että anoppi on alkanut toimia samalla tavalla myös lastanne kohtaan.

Käyttäytymällä itse rauhallisesti ja ystävällisesti osoitatte, että arvostatte anoppianne, haluatte kohdata hänet aikuisten ihmisten tasolla ja haluatte aidosti kuulla, mistä on kysymys. Samalla kuitenkin osoitatte, että ette hyväksy asiatonta käytöstä eikä teitä ja lastanne saa kohdella kuinka epäasiallisesti ja lapsellisesti tahansa. Lisäksi näytätte omalle lapsellenne, ettei millaista käytöstä tahansa tarvitse sietää ja että asioita pitää ainakin yrittää ratkaista puhumalla.
En tässä ala arvailla, miten anoppi suhtautuu kysymykseenne. Joko hän suuttuu vielä enemmän, tai sitten toimintanne saa hänet itensäkin huomaamaan, ettei hänen käytöksensä ole sopivaa. Jos anoppi sitten kertoo jonkin asian, mikä häntä oikeasti harmittaa - ehkäpä jokin sinun ja puolisosi toimintatapa? - teidän on oltava valmiita avoimin mielin selvittämään asia ja sopimaan mahdollinen ristiriita.

Jos anoppi taas suuttuu ja alkaa rähjätä aiempaakin enemmän, antakaa hänen rauhassa rähjätä rähjäämisensä loppuun. Kun hän on lopettanut, kysykää ystävällisesti: "Oliko siinä kaikki, vai painaako mieltäsi vielä jokin asia?" Tärkeää on, että ette provosoidu vastaamaan riitelyyn riitelyllä!

Ellei anoppi pysty kertomaan mitään syytä suutahtamiselleen, voitte todeta, jälleen ystävällisesti, että sittenhän kaikki on hyvin ja asia varmaankin selvä. Jos tilanteeseen ja anopin mielentilaan sopii, tilanteen voisi päättää vaikka halaamalla anoppia ja toteamalla, että me tykkäämme sinusta paljon ja haluaisimme, että meillä olisi mukavaa yhdessä!

Sen jälkeen sitten nopeasti kehiin jokin kaikkia, mutta erityisesti anoppia kiinnostava yleismukava puheenaihe.

Anoppikin on oppivainen eläin



Varmasti vaikea tilanne, henkistä väkivaltaa.. Ennen kaikkea pitää muistaa, että ongelma ei ole teistä johtuvaa, vaan anopin ihka oma. Tavasta on tullut rassaava teille, mutta siitä voi ja täytyy päästä eroon.

Apua voisi olla, kun täysin tiedostaa ja irrottaa itsensä syyllisyydestä, jota tyrkytetään. Ottaa ilon ja huumorin esiin ja jättää anopin palkitsematta huomioimalla ja ahdistumalla tilanteesta. Antaa hänen "mököttää". Ongelma ei ole teidän... Alkuun hankalaa, mutta harjoitelkaa ahkerasti. Kun lapsi huomaa, että olette rentoja, oppii jättämään huolet pois. Meillä mammoilla kun nyt on kaikenlaisia mielialoja. Hankaliakin joita voimme vain itse muuttaa, jos haluamme.

MammaMia



On ihmisiä joiden kanssa joudumme olemaan kanssakäymisissä halusimme tai emme, mutta on ihmisiä, joita me voimme rakastaa kaukaa! Säilyttääkseen hyvät välit, vältämme heitä, mutta kun sattuvat kohdalle, niin rakastamme heitä niin kuin muitakin ihmisiä. Täytyy myös elää anteeksi antamisessa päivittäin ja siihen täytyy opetella, se ei ole meille luontainen asia! Itsekin opettelen sitä jatkuvasti, mutta se helpottaa huomattavasti omaa elämää, kun olen päättänyt, että annan kaikille anteeksi, myöskin itselleni ja sekin on joskus vaikeata, mutta kun en mene sen mukaan, miltä näyttää tai tuntuu, vaan elän päivittäin sovussa kaikkien kanssa mikäli minusta riippuu!

Pyrin siihen, että annan 70x7 päivässä anteeksi!

Tuuli



Reilusti nostetaan ns. kissa pöydälle eli sanotte asianomaiselle suoraan asiasta. Jos hän ei sitä ymmärrä, lienee helpompi kaikille osapuolille olla erossa jonkin aikaa. Yleensä ero avaa silmät myös itsekkäiltä ihmisiltä ja muutos kenties tapahtuu. Avoin keskustelu - se on hyväksi, vaikka joskus voi tehdä kipeääkin.

kokemusta on



Pahoin pelkään, ettei mitään ole tehtävissä. Kertokaa anopille rauhallisesti selkeällä suomen kielellä, miltä hänen käytöksensä teistä tuntuu ja miten se vaikuttaa teidän elämäänne. Todennäköisesti pääsette kuitenkin kiristyksestä eroon vain pysymällä poissa. Anoppia ette voi muuttaa, mutta omaa käytöstänne voitte.

Elise



Miehelläni on taipumusta harrastaa joskus mykkäkoulua kun joku asia ei mene niin kuin hän olisi sen halunnut menevän.  Olen kärsinyt tuhannet tuskat asian johdosta. Alan vaistomaisesti hakea syytä itsestäni. Ilmapiiri on ahdistava.  Tilanne laukeaa yleensä siihen että ennen pitkää kysyn suoraan mikä kiikastaa.

Hänhän väittää aluksi, ettei mikään. Sitten päivän parin päästä hän muuttaa käyttäytymistään. Elämme ns. pitkässä avioliitossa joten uskallan jo kysellä enkä jää hiljaa mielessäni pohtimaan mistä on kyse.

Olemme muutenkin niin eri luonteisia. Minä saatan pussahtaa jostain asiasta ja sanon sen välittömästi. Mieheni on taas Hitaita Hämäläisiä, jotka ei saa sanottua mikä vaivaa.

Koen kyllä että avioliittomme on onnellinen.  Tässä on kylläkin vähän eri asia kun kyseessä on anoppi.

Auttaisikohan sama menetelmä, eli kysyä hienotunteisesti mistä kiikastaa.  Tämä henkisen kiristyksen muoto on mielestäni äärettömän ahdistava.

Joskus ajattelen että antaa olla en ole ajatusten lukija.  Yleensä en kestä tilannetta päivää kauempaa.  Toivon teille rohkeutta "nostaa kissa pöydälle".

Hyvää ja valoisaa kevään jatkoa.

Onnellinen



Tässä tapauksessa alkaisin teinä reagoida täysin erilailla kun olette tähän asti reagoineet. Hän tietää tasan tarkkaan miten te reagoitte joka kerta. Hän saa kaiken huomion ja häntä hyysätään. Jos aikuinen ihminen käyttäytyy myös lasta kohtaan noin, hän on todella itsekeskeinen ja lapsellinen ihminen. Onko joku taantuma alkanut? jos hän ei sitä aina ole tehnyt.

Sillä kohtaa kun show alkaa, minä ilmoittaisin, että vierailu on päättynyt tähän. Jos ei anoppi saa sanottua mistä veti herneet nenään, menköön kotionsa, ketään ei tarvitse hyysätä, varsinkaan omassa kotona. Ja jos olisin anopilla kylässä, lähtisin kotiini ja jättäisin ihan mykkäilemään itsekseen. En antaisi sitä iloa, että terrorisoi koko porukkaa.

Asterix



Itse yrittäisin ratkaista ongelmaa ensin avoimesti anopin kanssa kahden kesken juttelemalla. Lapsen kanssa asia on ehdottomasti purettava, vaikka lapsi olisikin pieni. Jos anoppi ei muuta keskusteluiden tuloksena käytöstä, niin itse välttäisin hänen kohtaamistaan. Surullista, mutta totta. Kenenkään ei tarvitse kestää tuommoista käytöstä! Varsinkaan, kun sen etukäteen tietää. Hmm, itse jopa sanoisin, että kyllähän me tultaisiin kylään, mutta kun sinä möksähdät ja tunnelma ahdistuu, niin emme jaksa vierailla tällä kertaa luonasi. Ehkä tuommoisen sanominen muutamaan kertaan voisi saada anopin katsomaan peiliin...

Reto



Minulla oli samanlainen tilanne äitini kanssa. Erän kerran minulta meni hermot mokomaan mökötykseen ja suoraan sanoen heitin hänet ulos ilmoittaen että meille ei tarvitse tulla ellei seura miellytä. Noin viikon päästä oven raosta kuului arkaillen kysymys, että saako tulla kylään. Siihen vastasin että saa muttei naama rutussa ja jos alkaa seura tympiä, voit lähteä omaan kotiisi mököttämään. Siitä lähtien on osannut käyttäytyä meillä ollessa.

Lapseni (5v.) sanoi eräänä päivänä, että nyt mummo on paljon mukavampi  kun sille sanottiin suorat sanat!

Ilkeä tytär?



Onko anopillasi muita juttuja, jotka hämmentävät teitä? Syynä voi olla dementia. Meillä anoppini oli sairastanut kolme vuotta dementiaa eikä kukaan hänen lapsistaan tiennyt asiasta. Appi ei ymmärtänyt ja anoppi ei kertonut asiaa kuin ei myöskään sitä, että oli muitakin sairauksia. Huolestukaa, kertokaa se anopille , kaikkein parempi on , jos miehesi sen tekee ja on huolissaan äitinsä terveydestä. Vaikeaa se on, mutta helpottaa kun ymmärtää, ettei syy hänen käytökseensä ole tahallista. Tsemppiä teille.

 Miniä, jonka anopilla oli dementia ja sitten myös apella



Valitettavasti olen joutunut olemaan tekemisissä vastaavanlaisen henkilön kanssa. Henkilö yritti suorastaan murtaa toisen kertakaikkisella ylenkatseella: ei mm. vastannut lapsen tervehdykseen, sulki television, kun lapsi olisi tullut katsomaan myös ja muuta, vielä pahempaa...

Mikään keskustelu ei tehonnut. Ainoaksi keinoksi jäi tehdä totaalinen pesäero kyseiseen henkilöön.

Lapsen itsetunnon säilymisessä kaiken keskellä auttoi se, että teroitin hänelle jatkuvasti, että vika ei ole millään muotoa hänessä. Toinen vain käyttäytyy todella tyhmästi, vaikka hänen pitäisi olla aikuinen ja siten viisaampi. Siinä oli helppo antaa samalla elämän oppituntia: kaikki ihmiset eivät ole mukavia ja - mikä tärkeintä - kaikkea ei todellakaan tarvitse hyväksyä.

En voi antaa muuta neuvoa, kuin ottaa asia puheeksi anopin kanssa. Sanoa, että tämä on meidän kotimme ja haluamme elää täällä rauhassa. Mikäli hänen vierailunsa teillä ovat niin kovin epämiellyttäviä, voisi olla parempi, että hän tulisi käymään seuraavan kerran vasta, kun todella haluaa. Ettehän toki pakota häntä tulemaan noinkin vastenmieliseen paikkaan!

Johanna



Anopillasi taitaa olla persoonallisuushäiriö. Hän tarvitsee ammattiauttajan apua. Puolisosi pitäisi avata rehellinen keskustelu anoppisi kanssa, johon koko perheen kannattaisi osallistua. Moni persoonallisuushäiriöinen on kyvytön ymmärtämään toisten tunteita (esim. narsistinen persoonallisuushäiriö), joten keskustelu hänen kanssaan ei tule olemaan helppoa. Siksi suosittelisinkin ammattilaisen tapaamista.

Tärkeintä on, ettette lähde mukaan anoppisi peleihin. Sinun täytyy suojella lastasi anopin mielivallalta. Tämä on vaikeaa, mutta tärkeää. Sano anopillesi rauhallisesti ja rakentavasti, että haluat tehdä kaiken voitavasi kommunikaationne parantamiseksi, mutta ettet voi altistaa lastasi ilkeälle käytökselle. Anoppi todennäköisesti kieltää olleensa koskaan muuta kuin "maailman kiltein ihminen", mutta koko perheen pitäisi vain jaksaa rauhallisesti selittää hänelle miltä hänen käytöksensä muista tuntuu.

Onnea matkaan!

Noona



Suuttumalla anoppisi haluaa näyttää teille, että joku ei nyt ole mennyt hänen mielensä mukaan. Hän lienee kykenemätön tunnustamaan omaa kielteistä huomionhakuisuuttaan. Ellei halua ruokkia ja hyväksyä huonoa käytöstä, sitä ei kannata tehdä. Voisiko häneltä ystävällisesti kysyä mikä ahdistaa? Jos itse lähtee leikkiin mukaan, antaa samalla oman hyväksyntänsä huonolle käytökselle. Kertomasi käytös on opittu tapa, josta voi halutessaan päästä eroon. Halu muutokseen pitäisi vain syttyä anopissa itsessään, ja siinä vastaanottajat ovat suunnannäyttäjiä. Avoin ihmetys ja ystävällisyys toivottavasti saa kipinän viriämään.

Tsemppiä!

Nuuskamuikkunen



Mieti mitä on suutahtamisen takana. Teidän välillänne on jännitettä, on se sitten todellisista tai kuvitelluista syistä syntynyttä. Anoppi on todennäköisesti loukkaantunut jostain ja osoittaa siitä mieltään. Voisit muuttaa omaa suhtautumista esim. seuraavalla mielikuvaharjoituksella: käy mielessäsi keskustelu anopin kanssa avoimesti ja kysyy suoraan mistä suutahtaminen johtuu, joskus oma alitajunta tietää jo vastauksen ja se tulee kuin apteekin hyllyltä. Selvitä mahdolliset väärinkäsitykset. Toivota sitten anopille kaikkea hyvää ja lähetä hänelle rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä. Toista tätä usein, niin että todella koet ymmärtäväsi anoppiasi.

Usein tämä riittää muuttamaan omaa käyttäytymistä niin, että se heijastuu "ongelmahenkilöön" ja suhde muuttuu paremmaksi. Jos huomaat itsessäsi kiukkua tai vastustusta käsittele se ensin mielessäsi, tarvittaessa kuvittelet sanovasi anopille ensin "suorat sanat". Anna hänelle anteeksi hänen käytöksensä ja tee sitten vasta myönteinen mielikuvaharjoitus. Voit yllättyä mitä omasta mielestäsi löytyy. Jos suhde on kovin solmussa, todellinen keskustelu ei aina onnistu, mutta mielikuvaharjoituksia voi tehdä koska vain ilman vahinkoa. Kokeile, voit yllättyä!

Mielikuvissa on voimaa



Pyydä häneltä pientä palvelusta, esim. laittamaan servietit; SINÄ, ESTEETIKKO, LAITTAISITKO…  Hakemaan sinä, joka olet niin nopea  jotain. Kysy jotain hänen erikoisalueestaan, jotta tämä viisas voisi teillekin kertoa..., jolloin ko. henkilö voi päteä, saattaa unohtaa mykkyytensä ja palaa arvostettuna samalle tasolle muiden kanssa.

hellin



Äitini toimii myös samalla tavalla.

Vierailut päättyivät usein apeaan mieleen, eikä asiasta jälkeenpäin koskaan puhuttu.  Sanoimme hänelle, ettei meidän talossa kiukutella, joka auttoikin pitkään. Kysyimme, mikä on hätänä ja sekin auttoi joskus. Kerran mieheni uskalsi iloisesti sanoa, että olisikohan tänään se päivä, kun anoppi lähtee käymään kotona erään pitkähkön vierailun lopulla, kun anopin mieliala alkoi jo vaikuttaa meihin kaikkiin. Äitini sanoikin, että niin hänkin on ajatellut kun lonkka on vähän särkenyt.

Kesti siis monia harmillisia vuosikymmeniä huomata, että tuo kiukuttelu liittyy aina väsymiseen ja epävarmuuteen jaksamisesta tilanteessa. Äitini on täydellisyyteen pyrkivä ja stressaantuu tekemättömistä asioista ja oman elämänrytmin rikkoontumisesta. Hän tuntuu kokevan syyllisyyttä, jos ei jaksa niitä asioita, joita kuvittelee meidän olettavan kuuluvan hänelle.

Tilanne on helpottunut paljon, kun olemme selkeästi sopineet, kuka tekee ja tuo mitäkin kyläilyille sekä selvästi puhuneet työnjaon vierailujen aikana. Hän on nauttinut lasten kanssa olemisesta, kun olemme todenneet olevan nautinnollista saada keskittyä siihen mitä tekee!

Meillä viimeksi kylässä ollessaan olin laittanut tunteja ruokaa ja totesin, kuinka ihanaa on leikkiä suurta kokkia, kun joku korjaa jäljet. Äitini sanoikin nauraen, kuinka mukavaa hänestä on kun hän saa hyvää ruokaa ja hän saa tehdä meillä jotakin, minkä hän hyvin osaa!  Maailma on ihmeellinen!

Liian kiltin äidin tyttö



Tehkää ennen anopin seuraavaa vierailua yhteinen päätös oman asennoitumisenne muutoksesta: Lakkaatte etsimästä vikaa itsestänne ja omasta käytöksestänne, ja hyväksytte sen, että anopin suuttumiset johtuvat anopista itsestään. Teidän ei enää tarvitse antaa hänen tunnekuohuilleen valtaa vaikuttaa teidän tunteisiinne.

Jos haluatte, voitte sopia keskenänne myös yhteisen uuden asennoitumistavan anopin kuohahduksiin: Teillä on lupa purskahtaa hillittömään nauruun joka kerta kun tämä sama vanha vitsi toistuu. Se, miten anoppi nauruunne suhtautuu on jälleen täysin anopin oma asia, ei teidän vastuullanne.
Jokainen ihminen on vastuussa omista tunteistaan.

Hyväksyntää



Onko tällaiseen tilanteeseen oikeastaan olemassa mitään yleispätevää opastusta, kun yleensä nämä tilanteet ovat kaikki jokseenkin erilaisia.  Eräs keino on antaa vaan sen öykyn olla omissa oloissaan, tarkoittaa, että kun esim. anoppi oikuttelee, niin toiset siinä vaan puuhailevat jokainen omiaan, tekemättä mitään asiaa siitä mököttäjästä. Kertovat vaikkapa vitsejä sen anopin kuullen, että saisivat tämän vakkapa nauramaan.

Havaittavissa ehkäpä onkin selvää naurun pidättämistä, kun ei vaan kantti antaisi millään perään. Asia erikseen sitten, paraneeko  tilanne vai paheneeko, mutta pitää sen öykkäröijän kuitenkin ajan mittaan luovuttaa ja alkaa taas käyttäytymään ihmisiksi.

Jukka V



Kysy anopiltasi kahden kesken mistä kenkä puristaa, ja tee selväksi ettet hyväksy hänen käytöstään perhettäsi kohtaan.

sige



Kokemuksesta voi sanoa, ettei kannata suostua tällaiseen käytökseen. Se on miehesi asia sanoa äidilleen, että mikäli tämä käytös jatkuu, ette halua kyläilyä. Heti kun anoppi tekee sen taas, lapsen läsnä ollessa, nousette heti ylös ja poistutte huoneesta.

Mikäli lapsi ei ole läsnä, sanot rauhallisesti, ettei tämmöinen käytös sovi, nouset ja poistut. Mikäli miehesi on läsnä se on hänen asia sanoa se, ei sinun. On kuitenkin tärkeätä poistua huoneesta/anopin kodista, jotta hän tuntee hylkäämisen ja näin motivoituu muuttamaan tapojaan. Tapaatte anopin tämän jälkeen vasta kun käytös loppuu. Näin opetatte lastanne pitämään terveellä tavalla puoliaan, ja opetatte ettei ole oikein sietää huonoa käytöstä. Saatte lapsenne kunnioituksen.

Ihmisten välinen kunnioitus kunniaan



Aikuisen ihmisen kanssa, joka käyttäytyy em. tavalla tulisi keskustella ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Asia kannattaa nostaa pöydälle vaikka se pelottaisikin. Kertoa että käytös ei ole hyväksyttävää, varsinkaan kun se kohdistuu lapseen. Siis pelisäännöt selväksi ja seuraamukset kanssa jos sääntöjä ei noudateta. Joskus käytöksen takana saattaa olla persoonallisuushäiriö. Niiden parantaminen voi olla vaikeaa ja joskus mahdotonta. Silloin asian kanssa on opittava elämään, mutta rajat voi, saa ja pitää vetää aina. Syyllisyys joka rajojen vetäjää vaivaa, tai jonka saa niskoilleen on syytä tiedostaa ja siitä saa pyrkiä eroon.

Samantapaisen käytöksen olen kokenut ex-anoppini kanssa. Aina kun tapasimme, oli kuin olisi munankuorilla kävellyt. Koskaan ei tiennyt mitä oli vastassa. Riippuen siitä millä tuulella hän oli tuli joko hunajaista yliarvostusta tai vähättelyä, ivaa tai suoranaista ilkeyttä. Kun kiitosta tuli niin siihen ei osannut suhtautua, tuntui kuin olisi nostettu arvoon arvaamattomaan jotta sieltä kohta taas tiputettaisiin alas. Ehdotan siis pelisäännöistä keskustelemista.

Jos niitä ei hyväksytä ja noudateta, varsinkin lasten kohdalla, on syytä sanoa että siitä seuraa "sanktio". Eli esim. ei olla vähään aikaan yhteydessä tms. En tiedä kuinka paha tilanteenne on. Omat silmäni avautuivat puhumattomuuteen, mitätöinnin yrityksiin ja sen oivaltamiseen että oltiin menossa aina vain pahempaan suuntaan. Päätös jättää tällainen yhteisö ei ollut helppo, mutta se oli lopulta ainoa vaihtoehto. En halunnut menettää itseäni kokonaan, uhrautua toisten huonon itsetunnon pönkittämisen alttarille. Lapsillekin on hyvä antaa esimerkki että kaikenlaista käytöstä ei tarvitse eikä pidä sietää.

Tulppaani



Käyttäydy, kuin et hänen kiukutteluaan huomaisikaan. Jos hän käyttäytyy huonosti, lähdette yksinkertaisesti pois tilanteesta. Toisto voi olla tarpeen ;) Tehoaa koiriin ja vihaisiin anoppeihin.

Voit tietysti ottaa asian puheeksi, mutta jos se tuntuu rankalta, pyydä hänen omaa lastaan kertomaan miltä teistä tuntuu, kun isoäiti kenkuttelee.

Susa



Tuntuu tutulta.

Mieheni täti oli hyvin jämäkkä ja määrätietoinen nainen ja vähän häijykin kun paikkaan passasi.

Myös hänellä oli tapana suuttua ja loukkaantua milloin mistäkin. Sitä jatkui vuosia. Yleensä emme todellakaan tienneet syytä. Kerran hän taas lähti meiltä lähestulkoon ovet paukkuen ja hyvin loukkaantuneena. Syy?

Sitten sain tarpeekseni. Keräsin voimia seuraavaan päivään ja marssin hänen luokseen. Totesin hänen lähteneen suuttuneena meiltä. Kerroin etten tiedä millä tavoin olen häntä loukannut, mutta olen erittäin pahoillani ja pyydän anteeksi. Kapsahdin hänen kaulaansa ja saman tien vuodatimme molemmat muutaman kyyneleen. En tiedä sainko anteeksi - sitä hän ei koskaan kertonut, ei myöskään mitään syitä -, mutta sen jälkeen ei niitä suuttumisia enää sattunut.

Lapsettoman tädin "lähes miniä"



Joskus ennen sanottiin: "joka syyttä suuttuu, se sokeritta leppyy", mikä voisi tarkoittaa, että jos anoppi syyttä suuttuu, antaa suuttua vaan. Jospa ette olisi huomaavinannekaan? Toinen mahdollisuus on ottaa asia hänen kanssaan puheeksi, ja kun hän (tietysti jälleen) suuttuu, muistuttaa häntä toisella kansanviisaudella: "joka ei mieltäs pahota, se ei tapojas paranna".

mamaha




Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot