Pe 28.4.Ilpo, Tuure, Ilppo, Ture» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


HYMYTALKOOT



Aamiaisvieraiden tarinoita naisten ja miesten logiikasta, mokista ja hauskoista sattumuksista elämän poluilla ja valtateillä.



Lähdin töistä, työpaikalle ei pääse kuin tunnisteella kierreportin kautta. "Rinkulaportilla" osoittelin piippauslaitetta auton lukon kaukosäätimellä, jotta portti päästäis  läpi… ei päästänyt. Onneksi sitten välähti, että tein jotain väärin :)).

Tässä joku viikko sitten ajoin vieraalla asuntoautolla. Ensistartti ei meinannut onnistua, auto ei lähtenyt liikkeelle vaikka kuinka kaasutti. Intin siinä muille, että vaihde on päällä ja kaasu pohjassa, ei liiku niin ei liiku. Sitten jotenkin hokasin, että polkimet oli "vähän" kaukana toisistaaan, minä tyttö painelin jarrua... Ei ihme ettei liikkunut! -Blondimainen Brunette

 

Olin omalla huoltoasemalla 70-luvulla kesätöissä. Asiakas ajoi tankille ja äitini lähti tankkaamaan. Katselin kun mikään bensalaatu ei kelvannut ja asiakas kiertää autoa kuin kissa kuumaa puuroa. Äiti haki sisältä öljyäkin ja kysyin kassaa varten, että tankkasitko jo auton? "No en tietysti, ku ei sille mikään kelpaa - vien tämän öljynkin, jos se sitä tarkottaa". "No mitä hän pyytää?" kysyin "En saa selvää ku se puhuu jotain vierasta kieltä." Hetken päästä äiti tulee takaisin öljykannun kanssa ja on ihan hikeentynyt. "Nyt se meinas jo käydä käsiks ja huutaa jotain TOALETTIA." Juoksin ulos ja ohjasin miesparan vessaan. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. -Anne

 

Katselin jokunen vuosi sitten poikakaverini kanssa Jyväskylän Suurajoja televisiosta. Kuulutettiin että "erikoiskokeella se ja se tapahtui sitä ja sitä.." Ja jonkin ajan kuluttua uudelleen mainittiin tuo erikoiskoe. Puuskahdin ärtyneenä että "erikoiskoe ja erikoiskoe, milloinka ne sitä rallia ajaa?" Poikakaverillani oli hauskaa. -Riikka

 

Olin töissä Maarianhaminassa eräässä hotellissa ja vastaanottoon tuli kaksi ”hienoa” ruotsalaista naista. Asiana heillä oli kysyä kuinka satamaan pääsisi parhaiten kävellen. Selitin kuinka katuja pitkin pääsee nopeimmin satamaan ja sitten he tietystikin kysyivät kuinka kauan tämä kävely kestää minuuteissa. Mietin hetken ja laskin päässäni että he olivat isojen kassien kanssa menossa ja vastasin: -Noin 20 minuuttia täältä satamaan, laivalle asti. Hienot rouvat katsoivat minua pää kallellaan ja kysyivät yhteen ääneen: -20 minuuttia - onko se Suomen vai Ruotsin aikaa? –Lauralta

 

Joskus 1960-luvun lopulla vähän joka nainen käytti peruukkia. Odotin tuolloin viimeisilläni lasta. Kun samalla opiskelin, menin istumaan vanhusten paikalle HKL-linjan keskioven etupuolelle ja syvennyin kirjaani. Kuulin kun joku humalainen räyhäsi, kuinka täällä opiskelijat vievät istuinpaikat. Kolmikymppisenä en tätä ottanut itseeni. Kun bussi pysähtyi ja keskiovet aukenivat, tunsin kuinka mies tarrautui tukkaani ja huusi, että näin näille täytyy tehdä. Peruukki tietysti lipsahti paikaltaan. Ikkunan ulkopuolella näin todella säikähtäneen miehen naaman, josta paistoi kummastus mihin kaikkeen sitä humalassa pystyykään. –Memories

 

Juttelin työkaverini kanssa puhelimessa ja samalla järjestelin toisella kädellä papereita ja muita tavaroita työpöydälläni löytääkseni kännykkäni. Minulla alkoi olla ihan huoli, että missä ihmeessä se kännykkä on, ja sanoin sen ääneen työkaverille. Häneltä tuli ystävällinen vastaus: "Olisikohan se siinä sinun korvallasi?" No, olihan se! –Anne

 

Iso asiakkaamme oli vierailulla tehtaallamme. Asiakas istui naulakon vieressä, kohta olisi lentokentälle lähdön aika. Tilasin hänelle kuljetuksen ja kerroin hänelle, että hän voisi mennä alaovelle: Noutajasi tulee klo 14.30. Sanottuani nuo sanat tuli nolo olo ja aloin vitsailla, ettei siis "sellainen noutaja", vaan taksi. -Soile

 

Entisessä työpaikassani sairaalassa tehtiin pätkävuoroja aamuisin, kun tultiin yövuoroon ja erästä hoitajaa kysyttiin puhelimeen niin toinen vastasi: Hän oli pätkässä tänään ja lähti jo kotiin!  Oli hauska kuunnella vierestä että mitenkähän sen käsitti vastapeluri luurin päässä! –Lilja

 

Touhukkaana ajattelin tehdä iltapalaksi marjakeittoa. Keitettyäni tovin päätin tapani mukaisesti siivilöidä "röntit" pois sopasta ennen suurustamista. Niinpä kaadoin sopan siivilään ja siihenhän kaikki marjojen rippeet kauniisti jäivätkin. Kunnes ajattelin siirtyä soppaa suurustamaan ja sain hetken ihmetellä että mihinkäs kummaan se soppa katosi...  Edellispäivän spagetinkeiton jäljiltä ei tullut mieleenikään laittaa kippoa siivilän alle, vaan olin hulauttanut koko marjakeiton viemäriin. Otti kyllä päähän ja nauratti samanaikaisesti. –Nuksu


 
Isäpuoleni asennutti autoonsa lohkolämmittimen ja samalla auton jalkatilaan laitettiin pistorasia lämpöpuhaltimelle. Äitini ihasteli pistorasiaa ja sanoi: "Voi miten mukavaa. Nyt me voimme keittää kahvia omalla kahvinkeittimellä, kun lähdemme pidemälle automatkalle." –Marsa

 

Olin tyttöjen saunaillassa yhden ystäväni luona. Löylypuoli oli melkein samanlainen kuin meillä kotisaunassa. Kiuas oli oikealla puolella ovea  eikä vasemmalla kuten meillä. Minä tyttö tietenkin heittelin löylyvedet  vasempaan nurkkaan. Tilannekomiikka on sitten hauskaa. Arvatkaa naurattiko. –Merja

 

Puhelimeni soi kahvilan kassalla, kun olin juuri maksamassa limsaani. Vastasin kokispulloon. –Pirjo

 

Vuosia sitten tapahtunutta, joten "rikos" on ehtinyt vanhettua. Sisareni oli juuri saanut ajokortin ja lähdimme ensimmäistä kertaa kaupunkiin. Ajo sujui mallikkaasti ja sisareni oli ylpeänä taidostaan. Jonkin matkaa ajettuamme sisareni havahtui. "Kamalaa, auton avaimet tais jäädä kotiin, miten me nyt saadaan ovet lukkoon?". Johon minä, kortiton, oivalsin ettei tää kai kulkis ellei noi avaimet olis tuossa..  –Ape

 

Mieheni oli lähdössä kauppaan ja pyysin häntä samalla tuomaan tampaxia kokoa super tai super+. Kaupasta tullessaan hän varovasti kysyi, että tarkoittaako se super tai super+ minun "värkin" kokoa. Selitin sitten nolostuneelle miehelleni, että ei kyllä se tarkoittaa ihan vuodon määrää. –Ronja

 

Oli minulla kamala kiire lähettää ne faksit..... Viidelle henkilölle piti pika pikaa lähettää tietoa, painelin kopiokoneelle ja tuikkasin tulemaan viisi kopiota kaikista kolmesta paperista ja sitten faksille lähettämään ne ....   –Minna

 

Olin lasten kanssa tulossa autolla kaupasta.  Ihmettelin että mihinkä iskä on sillä välin lähtenyt kun autokatos on tyhjä.  –Maarit


Olin opiskelija ja minulla oli ollut pitkä viiden tunnin tentti. Illalla oli tulossa vieraita ja kiirehdin pää tenttisumussa kauppaan ostoksille kotimatkalla. Ostin huolellisesti kaiken mitä olin listaan laittanut, kassalla maksoin ja lähdin kiireesti kotiin. Kotona avasin reppuni ja jäin suu auki ällistyneenä tuijottamaan tyhjää kassin pohjaa… Olin ajatuksissani maksanut ostokset ja kävellyt suoraan kaupasta ulos ottamatta ostoksia mukaani! Jotakuinkin nolona palasin kauppaan hakemaan tavaroitani ärtyneeltä kassaneidiltä jota välttelin muutaman viikon tapauksen jälkeen. –Haparapää

 

Vuosia sitten jouduimme syksyisenä iltana ajellessamme valoratsiaan. Poliisi tarkisti vuorollaan valot ja vilkut ja lopuksi käski painamaan jarrua. Huuteli sieltä takaa auton takaa että rouva hyvä, jarrupoljin on siinä keskellä. Muutaman kerran jo jarrua painelleena tiuskaisin että tiedän sen kyllä. Poliisi siihen että jarruvalot eivät pala ja seuraavaksi kysyin, että onko se lamppu palanut edestä vai takaa?  -Ei sakkoja vaan sulake!

 

Avioliiton alkuaikoina “opettelin” keittiötaitojani ja päätin ostaa kerrankin kalaa. Tarkoituksena oli tehdä kalakeittoa ja vähän jotain muutakin (kalasalaattia, uunikalaa).

Ostin kokonaisen kalan ja fileroin sen. Tähän asti kaikki menikin hyvin. Päätin tehdä fileroinnista jääneestä kalasta kalaliemen, joten laitoin ne kattilaan ja vettä ja mausteita mukaan. Kattila kiehui aikansa ja hyväntuoksuinen kalaliemi odotti. Kaadoin liemen kalajäänteiden kanssa siivilään, että saisin eroteltua jäänteistä käytettävän osan salaattia varten. Tähän asti kaikki menikin hyvin ja sain salaattia varten hyviä kalapaloja. Varmaan joku tarkka lukija jo arvaakin, mihin varsinainen kalaliemi meni. No tietysti viemäriin, kun en ollut muistanut laittaa astiaa siivilän alle. Onneksi mies oli tosi ymmärtäväinen. -Kalankäsittelyn oppinut

 

Hankimme makuuhuoneemme ikkunaan sälekaihtimen, tiedättehän, sellaisen jota nostetaan ja lasketaan narusta vetämällä. Esteetikon silmääni häiritsi se naru, joka roikkui rumasti pitkänä verhon ollessa yläasennossa. Ala-asennossahan naru oli sentään mukavan lyhyt ja siisti. Eräänä päivänä otin sitten sen kummemmin asiaa harkitsematta sakset ja napsaisin narun poikki. Mieheni ehti juuri paikalle todistamaan tekoani. Hän loi minuun hiukan epäuskoisen, huvittuneen katseen, irrotti narun pidikkeestään – ja verho ylettyi enää puoleen väliin ikkunaa, ennen kuin naru loppui kesken… -Päivi

 

Olin kerran kiireisenä menossa töihin autolla. Odottelin yhden auton perässä valojen vaihtumista vihreiksi, mikä aikanaan tapahtuikin. Mutta koska olin kiireinen, muutaman sekunnin viive valojen vihreäksi vaihtumisen jälkeen alkoi hermostuttaa minua ja painoin tööttiä olan takaa. No edessäni oleva auto lähti kuin hauki rannasta. Mutta, mutta siinä hötäkässä ja itsevarmuuden tunteessa en muistanutkaan painaa kaasua tarpeeksi ja oma autoni sammui valoihin. - Nykyään jaksan odottaa tyynenä…

 

Ajoin ensimmäistä kertaa tankkaamaan uutta autoamme. Aukaisin luukun ja aloin kiertää tankin korkkia auki. Väänsin ja väänsin, mutta ei se auennut. Soitin jo miehellenikin, että onko tässä joku kikka, mies sanoi, että kyllä sen painamalla ja vääntämällä pitäisi aueta.  Väänsin korkkia vimmatusti ohikulkijoiden katsellessa monta minuuttia, kunnes luovutin ja kysyin apua toiselta tankkaajalta. Mies tuli autolleni ja väänsi kerran kevyesti - vasemmalle. Aukesihan se. –Maria

 

Sattui pari viikkoa sitten, kun menimme Forssan torille kalaa ja kaalia ostamaan. Parkkeerasin auton parkkiruutuun, jossa on rajoitettu pysäköimisaika. Otin parkkikiekon ja katsoin, että siinä on aivan oikea kellonaika. Sitten panin kiekon takaisin auton oven taskuun. Seurauksena oli 25 euron muistutus, Mukana olleiden kanssa todettiin, että ihmiselle sattuu. –Viljam

 

Kerran töissä ruokatunnilla kun pajan pojat jonottelivat jääkaapille ottamaan eväsruokapurkkejaan ja -purnukoitaan, mieheni Masa huomasi purkin, jossa näytti olevan jotain vanhaa ruokaa. Koska purkki oli samannäköinen kuin yleensä hän käyttää, hän avasi sen ja näki vihreän mössön, jonka päätteli olevan jääkaappiin unohtunut oma edellisviikkoinen ruokansa homehtuneena. Masa otti purkin ja alkoi tyhjentää sen sisältöä roskiin samalla vilkaisten vieressään olevaa työkaveria, joka hieman hölmistyneen oloisena vihdoin sai sanottua: Se taisi olla minun hernekeittoni. –Elina

 

Pyysin teini-ikäistä tytärtäni viemään joka aamu kouluun lähtiessään roskapussin roskikseen. Laitoin itselleni valmiiksi eväät eteiseen, ulko-oven kahvaan, etten unohtaisi niitä keittiön pöydälle. Tyttäreni luuli että laitoin "muistin virkistämiseksi" hänelle roskapussin oven kahvaan, joten hän otti "roskat" ja vei kiltisti roskikseen. Sinne meni maukkaat evääni. –Paula

 

Mieleni teki kovasti vispipuuroa, joten ajattelin alkaa tuumasta toimeen ja  valmistaa sitä. Kun olin saanut puolukat keitetyksi, otin siivilän ja.... siivilöin mehun viemäristä alas ja minulle jäi vain puolukoista perskat! –Iipi

 

Pikkutyttönä löysin hiirenlitskan. Viritin sen ja asetin lattialle. Kävelytin sormiani kuvitellen ne hiireksi ja ajattelin: näin se hiiri sitten ottaa tuosta juustoa suuhu... ai jai jai!!! –Satu

 

Vuosikymmeniä sitten olin vasta ajokortin saanut nuori nainen. Lainasin veljeni autoa ja lupasin poiketa myös huoltoasemalla. Palvelemaan tullut nuorimies neuvoi minua etsimään autosta kahvaa, josta vetämällä konepelti aukeaisi. Lopulta yhdessäkin yritimme selvittää missä avausvipu voisi olla. Kun ei sitä tuntunut löytyvän mistään, yritin lyödä asian leikiksi ja viisastellen totesin, että velipoika on varmaan piilottanut sen hanskalokeroon. Siellä se todella oli ihan paikallaan, kahva josta vetämällä konepelti aukesi. Kaverin katse oli moniselitteinen. –Tepa

 

Minulla on vähän yli vuoden vanha kissa, joka viihtyy lasitetulla kuistilla aina kun vaan pääsee sinne.  Aamuisin päästän Viirin sinne heti herättyäni ja tuuletan samalla.  Sitten tulee töihin lähdön aika ja on yleensä vähän kiire.  Ensin yritin saada sen kiinni, mutta se oli toivoton yritys.  Keksin käyttää oveluutta ja narrasin sen narun päässä olevalla leikkihiirellä sieltä pois.  Kaikki sujui kuin leikki.  Eräs aamu vaan tajusin, että se onkin kissa joka on ovela. Se kuikuilee ovenraossa ja odottaa, koska se hiirileikki taas aloitetaan.  Se ei tule edes vahingossa sisälle, ennen kuin hiirileikki on tehty ja ajattelee varmaan, että olenpa ovela, saan emäntäni leikkimään kanssani vaikka sillä on kiire töihin. –Tarja

 

Kun siirryttiin markoista euroihin, mietin autolla ajaessa, että koskahan ne muuttavat nuo nopeusrajoituskyltit uusiin lukuihin... –Jenni

 

Innostuin yhden harjoituskerran jälkeen pistooliammunnasta. Blondina sitten kahvitauolla kyselin harjoituksen ohjaajalta, miten pääsisi itse harrastukseen kiinni. Minua neuvottiin aloittamaan "kakskakkosella" (harjoituksessa käytimme 375:sta pistoolia). Tokaisin tähän, että "mutta mitäs kun olen jo 25-v.?" Taisi mennä kahvit väärään kurkkuun. -Terveiset Säkylään :)

 

Pikkulikkana kierrettiin palmusunnuntaisin koko kylä läpi virpomassa. Joissain taloissa taidettiin mennä takaovelle, ja erään kerran muistan "pimpottaneemme" laittamalla johonkin varastoon valot päälle. -Tuoreeks terveeks

 

Vanhassa työpaikassani toimin toisinaan puhelinkeskuksen tuuraajana. Oli myöhäinen iltapäivä, osa porukasta oli lähtenyt jo töistä, kun Paulia kysyttiin langan päähän. Minä reippaana tyttönä vastasin, että "Voivoi, Pauli on jo päättänyt päivänsä –Anne

 

Kodinkoneliikkeessä huomasin hyllyllä purkillisen pienen pieniä tuoksukuulia, jotka oli tarkoitettu peittämään imurin pölypussista lähtevää tunkkaista hajua. Ilahduin keksinnöstä ja tein ostopäätöksen visaisen tuoksuvalinnan jälkeen. Ennen kuin aivoni ehtivät mukaan ajatukseni kulkuun, kuulin ääneni kysyvän myyjältä: "Mitenkäs minä sitten saan nämä sinne pölypussiin ?" –Riitta

 

Ajokortti minulla oli ollut jo vuosia, mutta yleensä istuin pelkääjän paikalla eikä minun tarvinnut huolehtia tankkauksista tai muusta ajokin tarvitsemista nesteistä. Kaikkeen sellaiseen liittyi jännitystä, ne kun olivat kovin vieraita puuhia. Kerran huoltoasemapysähdyksellä pissapoikaan tarvittiin lisää vettä. Aseman vesikannu oli tyhjä - minä reippaasti sitä täyttämään. Pohjalla oleva vanha vesi loiskui, mutta ääni kannussa ei kuitenkaan muuttunut, vaikka olin laskenut vettä jo kauemman aikaa. Se olikin ilmaletku, johon olin tarttunut ja sillä täyttelin vesikannua… -Mimosa

 

Lähellämme on kauppa, sadan metrin päässä. Käyn usein naapurin koiran kanssa siellä. Taannoin menin vähän kiireellä ja koira mukana. Kotiin palattuani, huomasin, että jotain oli unohtunut. Oli naurussa pidättelemistä, kun tajusin unohtaneeni koiran kaupan pihalle. Jälleennäkemisen riemu oli valtava, kun menin koiran sieltä hakemaan. Aikaa siinä ei kulunut kuin minuutti, joten hätää ei kenelläkään ollut. Että hävetti. -Hajamielinen naapuri

 

Ajattelin pyöräillessäni että pinnaheijastimet pyörivät vain polkiessani. –Mariha

 

Laskin keittiön vesihanasta vettä ja sitten yritin katkaista veden tulon huoneen valokatkaisijasta. –Make

 

Olimme olleet vierailulla. Kyseisessä perheessä oli vaihdettu auto. Mieheni kysyi oliko auto diesel- vai bensa auto? Tuumasin, et kyl se mun mielestä on bensa-auto, sillä ystävättäreni käynnisti auton avaimella. –Lissu

 

Katsastuksessa autoni meni läpi, mutta katsastajan huomautuksella: Rekisterikilven valo on pimeänä. Johon kysymys:  Kummassa päässä?  Plussaa katsastajalle, ilmekään värähtämättä vastasi: Edessä. –Leena

 

Olimme muuttaneet ja sisustimme innolla. Mieheni päätti propata eteisen seinään koukun peiliä varten ja komensi minut pitelemään reiän alla pölynimurin letkua ettei koko huusholli peity betonin mujuun. Mielellänihän minä. Reikä syveni, mutta samalla levisi eteiseen sankka kivipölypilvi. Sanoja ei käytetty, pitkä ja punnitseva katse riitti... Miehen syy, eikö? Miksei sanonut, että imuri on käynnistettävä...  -Sirpa

 

Ollessani hoitovapaalla, eräänä aamuna herätessäni huomasin, että mieheni oli lähtenyt jo rakennukselle töihin. Kännykkä oli tosin jäänyt keittiön pöydälle. Mielessäni  kävi ajatus soittaa, että kännykkä on jäänyt kotiin. Sainpa siitä ajatuksesta tosi hersyvät naurut itselleni......ja moni muukin on saanut tätä kertoessani. –Tuula

 

Tässä tapaus, joka sattui joskus hamassa nuoruudessa interrailaamassa ollessani. Aamuvarhaisella hieman tukalasti junan penkillä vietetyn yön jälkeen Espanjan vuoristoseudulla katselin ohi kiitäviä, tai oikeastaan ylämäessä matavia, maisemia ja pienen kylän kohdalla huomasin ihmeellisen puun. Hetken tuumin mielessäni, mikä kumma voisi olla syynä siihen, että joku on ripustanut sitruunoita puun oksille..? Tänä päivänä vielä naurattaa oma hölmistymiseni, kun hoksasin asian oikean laidan. –Elina

 

Valmistin omenasalaattia: Kuorin omenaa leikkuulaudalla ja heitin kuoret roskapussiin. Halkaisin omenan ja kaivoin siemenet kuorimaveitsellä ja heitin roskapussiin. Pilkoin omenan pieniksi suikaleiksi ja heitin roskapussiin. –Helge

 

Joskus taannoin oli bussilakko, joka kesti useita viikkoja ja hankaloitti monen elämää. Vihdoinkin se sitten loppui ja äitini matkusti siskonsa kanssa johonkin. Bussissa istuessaan äitini näki toisen bussin liikenteessä ja hihkaisi kuuluvalla äänellä: "Hei, se bussilakko on näköjään loppunut!"

Äitini luki lehteä ja siellä oli otsikko: "Ei mandariini kauas puusta putoa" ja hän ihmetteli, että "Mitä se marinadi siellä puussa oikein teki..." Tästä saimmekin perheen kesken lentävän lauseen "ei marinadi kauas puusta putoa"! -Saman puun marinadi...

 

Kävelin mieheni kanssa, eräällä kotimme läheisellä tiellä. Katsoimme kuinka puut ovat kasvaneet ihan liki puhelinlinjoja, johon tokaisin, että mitenkähän ylös nuo linjat nousevat, kun puiden oksat niitä nostavat puiden kasvaessa... Mies käski uudelleen miettimään, että mitenkähän ne puut oikein kasvavat? Kyllä miuta nauratti. ;) –Minna

 

Tässä eräs nolo juttu, joka näin jälkikäteen jo hymyilyttää.. Mutta sillä hetkellä ei todellakaan…  "Tapasin pitkästä aikaa ystäväni, joka asustelee maatalossa. Itselläni ei ole lapsia, mutta olimme juuri pari kuukautta sitten saaneet ihanan koiranpennun. Tovin juttelimme ystäväni kanssa, kunnes hyvästelimme ja ystäväni sanoi: " Tulkaahan joku kerta katsomaan kullannuppujamme…" Minä sillä hetkellä pienestä suloisesta koiranpennustamme sekaisin ihmettelin: " Ooo… onko teillä kissanpentuja?" Kunnes saman tien tajusin, että ystäväni tarkoitti heidän lapsiaan… kun puhui kullannupuista… Kyllä hävetti.  -Eläinrakas & lapseton

 

Tästä on jo parikymmentä vuotta aikaa, kun mieheni lähti käyttämään minua apteekissa. Olin 39 asteen kuumeessa ja tosi huonovointinen. Meillä oli silloin valkoinen auto ja mieheni parkkeerasi auton apteekin edessä olevaan parkkiruutuun ja jäi odottamaan että haen lääkkeet. Kun palasin, hyppäsin samassa parkkiruudussa olevaan valkoiseen autoon. Kun mitään ei tapahtunut sanoin että lähdetään jo, halusin äkkiä kotiin ja petiin lepäämään!

Silloin viereltäni pääsi hirveä nauru ja vieras miesääni sanoi, että "taisi tulla väärä auto". Voi Luoja että hyppäsin ainakin parin metrin loikan siitä autosta ulos ja olin valmis kuristamaan mieheni siihen paikkaan. Sille kun oli tullut yhtäkkiä asiaa kioskille ja oli häippäissyt parkkiruudusta tien toiselle puolelle. Sain vielä apteekin ikkunasta melkoisen mulkahduksen naisihmiseltä, oli varmasti kyseisen autoilijan vaimo?

Silloin se moka ei naurattanut yhtään, vaikka se kyllä opetti katsomaan eteensä kun olen noussut autoihin sen jälkeen... –Leena

 

Olin vienyt tyttäreni juuri kouluun aamulla. Ensimmäisissä liikennevaloissa seisahduin autolla punaisten palaessa. Mietin niitä näitä, kun näin miehen astuvan takanani olevasta autosta. Hän koputti ikkunaan. Avasin ikkunan. Mies kysyi, olenko huomannut takavaloissa vettä sisällä. Vesi oli loiskunut kuulemma näkyvästi ja jarrua painaessa kaikki takavalot olivat välkkyneet.

Ajattelematta sen tarkemmin vastasin, että kyllä tiedän. Sitten naureskellen totesin, että akvaariokalat puuttuvat vielä. Nähdessäni miehen katseen, ymmärsin mitä olin sanonut… -Maija

 

Puhuin kännykkään, soittaja sanoi jättäneensä puhelimeeni viestin ja halusin tarkistaa asian. Etsin kyseistä puhelinta, etsin sitä myös autosta samalla kun puhuin etsimääni
kännykkään. -anne

 

Vuosia sitten, kerran keskellä yötä, ystäväni soitti apua pyytäen ja kertoi heidän jääneen autolla lumihankeen syrjäiselle sivutielle kiinni, Minä terävänä tyttönä vastasin, että pysykää siellä, me tullaan ihan kohta! –Myy

 

Minun piti ajaa lentokentältä Itäkeskukseen. Mietin ennen lähtöäni pitkän aikaa, kumpaan suuntaan Kehä I:stä minun pitäisi suunnata: länteen vai itään. Lopulta piti oikein ottaa kartta esille, että asia selvisi ja lähdin tyytyväisenä ajelemaan. Näin jälkikäteen ajatellen, reittivalinta olisi ehkä selvinnyt myös miettimällä mistä Itäkeskus on saanut nimensä... -Miia

 

Olimme koko perhe kokoontuneet ruokailemaan iltapäivällä, kuorin perunoita itselleni ja jostakin syystä nousin penkille seisomaan että ylettyisin paremmin kuorimaan. Perheeni ihmetteli tekoani nauraen, itse en heti ymmärtänyt mitä olin tehnyt. -Mimmi

 

Sokea sukulaispokani tuli ensi kertaa kylään mökille. Esittelin hänelle paikkoja ja vessan kohdalla ilmoitin, valokatkaisija on oven oikealla puolella. -Maikki-täti

 

Tapahtuipa joskus 80-luvun puolivälissä seuravaa: Vasta ajokortin saaneena, kurvasin Tampere-Turku välillä elämäni ensimmäiselle tankkauskeikalle. Siihen aikaan sai vielä apua tankkauksessa ja bensamies kysyi laitetaanko 92:ta vai 99?  - totesin että minulla on kasikympin lätkä ja en saa ajaa kovempaa joten 92:nen riittää….  Eipä autokoulussa opetettu bensalaatujen eroja ja kummallisuuksia.  -Tuija

 

Äitini oli lähdössä pihastani melko myöhään illalla. Auton ikkunat olivat jo jäätyneet, siispä raaputtamaan. Äidin kommentti:" Voiko täällä olla pakkasta, kun ikkunat on jäätyny? " -Tytär ja lapsenlapsi

 

Tyttäreni asui opiskeluaikoinaan talossa, jossa ilmeisesti harjoitettiin arveluttavaakin kaupankäyntiä. Kerran hissistä ulos tullessaan käytävässä odotteli pari nuorta miestä, jotka kyselivät: "Hei toit sä ne pari grammaa..?" Tyttäreni hätkähti hiukan, mutta vastasi sujuvasti: "Ei minulla mitään sellaista ole, mutta ostatko vokaalin?"  -Maija-Liisa

 

Avomieheni oli juuri muuttanut Kirkkonummelle luokseni asumaan. Hän kyseli huoltoasemaa ja sanoin, että lähin on Tolsan Esso. Hän kysyi: "Onko se kylmäasema?" Vastasin: "On se ainakin kylmähkö." Hän repesi tietenkin nauramaan epämääräistä vastaustani, joten korjasin, että siellä on kahvi- ja karkkiautomaatit.
-Hantta

 

Naapurin jo vähän iäkkäämpi rouva antoi - siisti ihminen kun oli - hyvän vihjeen, miten kahvinkeitin pysyy puhtaana: "Keitä kuule aina silloin tällöin pelkkä puhdas vesi keittimen läpi, niin kyllä pysyy puhtaana."  -IH

 

Kerroin juttua mieheni siskon kaksosista, tytöstä ja pojasta. Siihen eräs ystävättäreni kysymään, että ovatko nämä kaksoset  identtisiä... -Sanna

 

Liikennevaloissa moottoripyöräilijä koputti autoni ikkunaan ja sanoi, että autostani valuu etupäästä ilmeisesti polttoainetta. Tähän minä  ihmeissäni: " Ei se voi olla polttoainetta, koska laitoin sen auton takapäähän."  Se oli kuin olikin bensaa, letku oli murtunut. –Irja

 

Olin ystäväni kanssa kävelyllä maalla hänen kotiseudullaan. Laitumella käyskenteli kaksi valkoista hevosta. Ystäväni kertoi, että tuo on Rikke ja tuo toinen Sikke. Katsoin hevosia, jotka mielestäni näyttivät identtisiltä kaksosilta. Kysyin, ”miten sinä voit erottaa kumpi on kumpi?”. Ystäväni katsoi minua kulmat rutussa ja kertoi, että ”kun tuo toinen on tamma ja toinen ruuna.” Eläköön se pieni ero! –Leena

 

WC:n lavuaarin hajulukko oli tukossa. Irrotin hajulukon ja aloin pestä sitä, samassa lavuaarissa... –Jokke

 

Katseltiin telkkarista kymppitonnia, jossa oli kilpailemassa vatsasta puhuja nukkensa kanssa. Ihmettelin parin kierroksen verran ja kysäisin sitten, että miks ton nuken ääni voi kuulua, kun sillä ei oo mikrofonia. -Mikko

 

Olin ensimmäisiä kertoja joogaharjoituksissa ja teimme hiljaisuuden vallitessa lattialla maaten erilaisia jalkaliikkeitä, vain ohjaajan ääni kuului. Kuuntelin kai vähän huolimattomasti, kun kuulin hänen sanovan: "pamautetaan jalat takaisin lattialle" ja noudatin tietysti kehotusta saaden aikaan aikamoisen tömäyksen. Ohjaaja oli tietenkin sanonut "palautetaan jalat takaisin lattialle". Onneksi harjoitusta tehtiin hämärässä salissa silmät suljettuina. -Mumma

 

Ihmettelin nuorena naisena junassa, miksi tasoristeysten kellot kilkattavat juuri silloin, kun me satumme olemaan kohdalla. Samaan hengenvetoon ihmettelin sitäkin, miksi itikat inisevät aina juuri korvan juuressa... -Sanna

 

Oltiin siskoni kanssa mökillä yötä ja illalla hän otti tyhjän ja täyden vesilasin viereensä pöydälle. Kun kysyin miksi, hän sanoi että kun ei tiedä "jos yäl tule jano vaik"! -Lilja

 

Ranskassa oli presidentinvaalit, joskus 60-luvulla. Perhepiirissä joku tyttölapsista kyseli: valittiinko sielläkin Kekkonen?! -Finsku
 


Olin ollut pari kuukautta uudessa työpaikassa, ja yksi johtaja tuli käymään työpaikalla kesken kesälomansa. Hän selitti innoissaan kahvipöydässä, että "ai vitsi että kulkee golffi kulkee hyvin!" Myös autokaupassa töissä olleena heitin johtajalle nokkelan kommentin, että miten voi Audin mies kesälomalla ajella Golfilla?!" Kuulemma olikin kyse golfin pelaamisesta... -Sari

 

Viime kesänä kun olimme reissussa vaunun kanssa, lapset olivat lähdössä uimaan.  Alkoi sataa vettä ja 9-vuotias Julia sanoi siskolleen ja serkuilleen, että nyt ei voida mennä uimaan kun siellä kastuu.  -Marja

 

Kiireinen aamu, ystävätär soittaa. Puhelun kestäessä hivuttaudun autoon ja lähden ajamaan. Heti kohta tapani mukaan painelen taskuani ja huomaan, ei kännykkää. Sanon tämän myös ystävälleni. Käännän auton ympäri ja ajan pihaan, kunnes huomaan: "Ei voi olla totta! Minähän puhun siihen koko ajan."   -Mirja maalta

 

Kuultua: Nuoren parin tietokone oli rikki ja mies alkoi korjaamaan sitä. Mies pyysi avovaimoaan tuomaan pölynimurin, jotta voisi siivota pölyt pois tietokoneen sisältä palovaaran estämiseksi. Tähän avovaimo tokaisi:  "no mutta eikös meidän koneessa olekaan sitä palomuuria?" –A

 

Heips, katseltiin erään kerran ystävien kanssa Euroopan karttaa, ja  ihmeteltiin Rein-joen pituutta, kun minulta pääsi ihmettely, että minne se Reinin toinen pää laskee, jos toinen menee Pohjanmereen. On siitä riittänyt  iloista naurua moneksi kerraksi. -Anne

 

Kerran takin takatumpissa roikkui henkari, kun kopsuttelin korkokengissä bussipysäkille. Hahhahhaa, saa nauraa. -Lissu

 

Ystäväni oli kaverinsa kanssa asentamassa heille kattoon lamppua. Fiksuina tyttöinä he olivat ottaneet sulakkeen pois, jotta ylimääräisiltä tukankiharruksilta vältyttäisiin.
Hetken siinä tuskailtuaan ystäväni huomasi ihmetellen kuin tuo keittiön kello voi käydä vaikka sähköt on pois! (siis tietenkin tämä kello kävi pattereille) –Piia

 

Huomasin, että autoni lähivalo oli sammunut. Meni muutama päivä ja toinenkin lähivalo oli sammunut, pitkät valot toimivat. Menin huoltoasemalle ja pyysin kaksi lähivalon lamppua. Myyjä sanoi, että ne ovat samassa polttimossa kuin pitkät, minä vaan jankkasin, että tarvitsen vain lähivalopolttimon. Ystävällinen myyjä ei enää kysellyt valoista kysyi vain missä on autoni? Neuvoin auton ja hän vaihtoi polttimot. (Nykyisin on kuulemma jo pitkille ja lyhyille omansa.) -aikaansa edellä.

 

Saku Sammakko kosiomatkallaan…tuttu laulu lapsille ja isommillekin. Mutta isäni tädillä oli cockerspanieli, Saku nimeltään. Mielsin aina lapsena Saku Sammakon cockeriksi, vaikka maalla asuvana tiesinkin, mikä sammakko on. Vasta yläasteella ollessani näin laulukirjassa Sakun kuvan: ”ÄITI, SAKU SAMMAKKO ONKIN SAMMAKKO EIKÄ COCKERSPANIELI!”  -Pikkupingu

 

Olin vuosia sitten Virossa hotellissa ystäväni kanssa ja meille tuli yöllä  suolaisen nälkä, minä yritin soittaa "respaan" jos sieltä saisi puhelin numeron missä on lähin pikkupurtavan paikka. Olin puhelimen luuri kädessäni kun  ystäväni sanoi että "Mäkki" on 24 h. Minä reippaana tyttönä aloin näppäillä puhelimeen 24 ja sanoin ettei tässä ole h:ta on vaan R..... Kyllä olen kuullut siitä jutusta muutaman kerran
(Puhelin oli vanhan mallinen näppäinlankapuhelin) -Blondi mikä blondi

 

Äitini, silloin n. 60-vuotias, istui lentokoneessa matkalla Espanjasta kotiin ja kone alkoi ilmakuopassa heilahdella tavallista runsaammin. Äiti pelästyi pahan kerran menon rytkytystä ja jos hän panikoituu, niin hän ei toimi kovin järkevästi. Syöminen ja juominen olivat kesken ja täynnä oleva vesilasi uhkasi läikkyä, joten hän pyysi lentoemännän paikalle ja pyysi tätä tuomaan vajaamman lasin - ystävällisesti lentoemäntä noudatti asiakkaan toivomusta. -L

 

Minä ja mieheni olimme ostaneet uuden astianpesukoneen. Siitä innostuneena kerroin veljeni vaimolle koneesta ja sen toimintaperiaatteesta. Hän kuunteli kiinnostuneesti, mutta kuitenkin hiven empivänä ja lopuksi totesi: Mitäs sitten tapahtuu, kun se linkoaa? -Tutsa

 

Mieheni oli asentanut pimeään vintinportaikkoon ikkunan ja pyysi minua katsomaan aikaansaannostaan. Katselin ihaillen työn jälkeä ja totesin: "Hieno juttu, kyllä siitä nyt tulee paljon valoa - ja pimeällä tietysti pimeää!" Miehen ilme oli vähintäänkin äimistynyt... - Maire
 


Meillä kun aina sattuu ja tapahtuu, niin laitetaan vielä toinen: Vanhan automme kuskin puoleisen oven tiivisteet vuotivat ja mieheni totesi, että olisi löydettävä se vuotokohta paikkausta varten. Tätä varten pitäisi toisen istua autossa tutkimassa, mistä vesi tihkuu ja toisen laskea letkulla vettä niskaan. Minä tietenkin nauramaan hervottomasti, kun näin tilanteen mielessäni, kunnes mies oikaisi, että tietenkin AUTON niskaan... -Maire

 

Menin tankkaamaan uutta autoamme, enkä osannut avata bensatankin luukkua
avatakseni korkin. Onneksi paikalle tuli toinen auto, josta tuli mies ulos. Kysyin häneltä apua, mutta hän sanoi: "En oikein ymmärrä autoista mitään, mutta odota niin vaimoni voi varmaan auttaa." Hetken päästä autosta tuli ulos nainen, joka käveli suoraan autoni luo, avasi kuljettajan puolen oven ja lattian rajasta näytti kahvan, josta luukku aukeaa. Hymyillen kiitin ja pääsin tankkaamaan. Että ei ne miehetkään aina...
-Tarja

 

Lähdin viime talvena kesken työpäivän käymään kauppa-asioilla. Autoni oli kiinni sähkötolpassa ja irrotin johdon. Ajaessani asioille, ihmettelin outoa kolinaa auton alla, mutta jatkoin kuitenkin matkaa. Olin tulossa kaupasta ulos, kun vanhempi herrasmies kysyi minulta, onko jäänyt auton sähköjohto irrottamatta. Sanoin irrottaneeni johdon, mutta olinkin irrottanut sen tolpasta, en autosta… Työkavereilla riitti naurua, kun kerroin asiasta. -Hömelö

 

Silloin 1950-luvulla taksiautoilijoilla oli tapana pitää auton moottoria pakkasella lämpimänä peittelemällä konepelti toppatäkillä. Joku aloitteleva autoilija oli saanut hankituksi itselleen koplavolkkarin ja aiheutti taksimiehissä mielenkiintoa asettelemalla kadunvarressa volkkarinsa keulalle täkkiä. -Risto

 

Lukion saksan kokeessa kysyttiin "Warum sehen wir manchmal keine Sonne?" (Miksi aurinko ei aina näy?) Vastasin siihen "Es ist so dunkel" (On niin pimeää.) Ope otti oivallukseni luokan edessä esimerkiksi hölmöstä vastauksesta - "on niin pimeää, ettei aurinkokaan näy" - mutta jätti armollisesti nimeni mainitsematta. Olenkin erinomainen esimerkki siitä, ettei pidä lannistua vähästä - olen nyt ammatiltani kääntäjä, en tosin saksan kielen.. -Titta

 

Olin 20-vuotias vilpitön lääkehoidon perusteiden opiskelija. Olin ainoa nuorisoasteen opiskelija, muut olivat aikuisopiskelijoita. Meillä oli aiheena katetrointi ja harjoittelimme kahdella miehen virtsaputkella. Maalaisittain ilmaistuna toiset vehkeet olivat silikonia ja toiset jotain kuminkaltaista materiaalia. Punnitsin vuorollani näitä irtovehkeitä ja ilmoitin muille että kyllä nämä silikoniset ovat paljon aidomman tuntuiset! Opettaja nauroi ääneen, mutta sanoi sitten asiallisesti ettei ota siihen kantaa ja minulla meni hetki ymmärtää muiden riemua. -Taru

 

Mummo soitti kännykkänumerooni, josta kuului viesti: "Tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua." Soittaessani takaisinpäin mummo ihmetteli, että mistä se mies tiesi mummon yrittävän soittaa ja osasi hänelle kertoa että minulla oli toinen puhelu. Kuunnellaanko puheluitamme salaa???? .-Salme

 

80-luvun alussa menin synnyttämään ensimmäistä lastamme. Sairaalassa vaihdettiin omat vaatteet sairaalan vaatteisiin, sain paidan, joka oli selästä auki, jonka jälkeen kysyin että "entäs housut, johon hoitaja vastasi hymyssä suin, että eihän synnytykseen  mennessä housuja tarvita! – Leena

 

Mieheni opetti minua aikoinaan ajamaan autoa. Kun tuli aika avata konepelti ja tutustua koneeseen, tokaisin aivan tosissani: Hyvänen aika, eihän täällä ole edes pohjaa, siksikö tuo konekin on noin likainen... Enkä voinut ymmärtää miksi silloin paukahti luukku kiinni ja tuijotin epätoivoisiin kasvoihin!!  -Milla

 

Joskus 90-luvun alkupuolella vein mieheni Helsinkiin kurssille. Auto oli lainassa mieheni työpaikalta. Kun olin jättänyt mieheni kurssipaikalle, ajattelin käydä tankkaamassa auton. Nousin bensa-asemalla autosta ulos tarkoituksenani avata bensaluukku, itsepalveluasemalla kun olin. Ja mitä ihmettä! luukusta ei löytynytkään avaimelle sopivaa koloa! Kokeilin kaikkea mahdollista ja lopulta oli pakko mennä kysymään bensa-aseman pojilta neuvoa. Oli siinä pojalla hymy herkässä vaikka vakavalla naamalla selittikin, että bensaluukun saa auki kuljettajan penkin sivussa olevasta vivusta. –Tuire

 

Ystäväni oli kesätöissä siivoojana. Eräässä siivouskohteessa oli hissi. Ensimmäisessä kerroksessa hän pesi tietenkin hississä olevat peilit puhtaiksi. Sama toistui kaikissa kerroksissa… Oli tullut hissin peileistä ilmeisen puhtaat. -Tommi 

 

Teini-iässä näin kaupassa erittäin hauskannäköisen miehen ja unohduin katselemaan häntä hedelmäosastolla. Pakkasin omenoita pussiin miestä tuijottaen ja punnituksen sijaan laitoin pussin ajatuksissani hedelmävaaan  vieressä olevaan pullopalautusautomaattiin. Itse tajusin hölmöilyni vasta kun omenat hävisivät automaattiin ja jäin vaille hintatarraa. Jälkeenpäin mietin, että mahtoi olla pulloja lajittelevalla ihmetystä kun liukuhihnalta tuli reilu kilo omenoita :) –HP

 

Firmasta katkesi sähköt ukkosen vuoksi ja tietsikat pimeni. Pentti otti ison nipun papereita kainaloon ja huikkasi: ’Lähdenpä tästä joutessani kopiokoneen ääreen, kun tietsikkaan ei tuu virtaa.’  Meni pari minuuttia ja hän palasi takaisin ja kyseli: ’Onks kenellä tietoo mistä sais tilattua kopiokoneelle huollon kun se ei toimi…’ -Eric

 

Äitini, tätini ja serkkuni olivat uimassa Turussa, Ruissalon kansanpuistossa, silloin kun siellä vielä voi uida. He seisoivat kaulaa myöten vedessä, kun alkoi sataa. Serkkuni totesi silloin, seistään tässä niin ei kastu kuin pää.-Heli

 

Mietimme siskoni kanssa erään asian järjestämistä 20.10. siinä oli tiettyjä hankaluuksia ja niinpä hän kysyi "monesko päivä se edellinen päivä on?" -Elisa

 

Tuoreena kuskina ja auton omistajana menin ensimmäistä kertaa bensa-asemalle. Nousin autosta tankatakseni ja huomasin, että olin ajanut väärälle puolelle automaattia. Hieman nolona istuin takaisin autoon ja tein U-käännöksen automaatin toiselle puolelle... Ja taas oli bensatankki hukassa!  Ei tarvinne lisätä että en ollut bensiksen ainoa asiakas. -Anu

 

Asiakkaamme, insinöörimies, soitte toimistoni kiinteään puhelimeen kysyäkseen, mikä meidän puhelinnumeromme on. –Mary

 

Mieheni kokosi meidän uutta kirjahyllyä, kunnes kasaus tyssäsi siihen, että hänen mielestään pakkaukseen oli pakattu vääriä osia, joku puuttui ja joitakin oli liikaa. Hän oli jo valmis laittamaan ne takaisin pakkaukseen, että veisi ne takaisin kauppaan. Hänen tuskaillessaan siinä puoliksi kootun hyllyn kanssa, katselin touhua hetken vierestä. Sitten otin sanaakaan sanomatta palasen hänen kädestään ja käänsin sen ympäri ja annoin takaisin. 2 sekuntia meni kun mies tajusi kaiken, ja sanoi: "Tätä et sitten ikinä kerro kenellekään." –Pia

 

Olin tuossa loppukesästä lähdössä kymmenvuotiaan bokseri-herramme kanssa ”lueskelemaan koirien ilmoitustauluja”. Naksautin koiran valjaiden lukon kiinni ja lähdin kiertämään etupihamme terassilta talon takapihalle, josta pääsee kätevästi lenkkipolulle. Päästyäni takapihalle mietin alitajuisesti, että kylläpä se vanhaherra tulee kevyesti mukana. Kävelin lenkkipolulle ja totesin ulkoiluttavani pelkkää käteeni kerimääni hihnaa. Palasin etupihallemme, jossa koiruus istui pää kallellaan, minua kysyvästi katsoen. Vaikka naapurit olisivat nähneetkin, tuskin olisivat ihmetelleet…
-Viltsu

 

Vierailun jälkeen istuimme mieheni kanssa tv:n ääressä ja juttelimme kaikenmoista ja juttu kääntyi eläimiin ja ihaniin kissoihin, jotka olivat kyläilykohteessamme olleet. Uutisissakin tuli viimeisenä kuvineen juttu koirasta, joka imetti pentujaan. Samalla mieheni hieroi kipeytynyttä niskaani. Minä venytin niskaani ja sanoin että taidan ottaa Sirdaludin. Tähän mieheni ripeä vastaus kuului: Mä en ainakaan ota mitään eläintä.  -Lääkkeistä uusi rotu

 

Espoossa oli monen tunnin sähkökatkos viime vuosisadalla, oli yksi kovimmista lumimyrskyistä koko 90-luvulla. Lapseni juoksivat ystävineen jäällä ja leikkivät myrskyssä eskimoita. Illan pimetessä sain heidät kotiin houkuttelemalla - lupasin
kuumaa kaakaota ja lämpimiä juustovoileipiä koko joukolle  -  taloutemme ainoa energialähde oli sähkö. -Nenne

 

Lapsiperheeseen tulee ensimmäinen koira. Koira sairastuu. Äiti soittaa eläinlääkäriin varatakseen ajan. Puhelimen tuutatessa äiti miettii: "Mikä on Nellin sosiaaliturvatunnus?" Sitten hän hoksaa: Nelli on koira, sillä ei ole sosiaaliturvatunnusta. -Katariina

 

Olin vuosia "vain" kotiäiti. Minulla oli kotona hoidettavana kolme pientä lasta ja tietenkin kaikki kotityöt päälle. Mieheni saapui aina töistä puhtaaseen kotiin ja ruoka oli tietenkin laitettuna valmiiksi. Hänen mielestään kaikki näytti tietenkin hoituvan "tuosta vain". Usein hän kuitenkin huomautteli rahankäytöstä. Tuhlasin kuulemma liikaa, koska en ansainnutkaan rahaa sillä hetkellä. Eräänä päivänä töistä tullessaan hän sai eteensä laskun, jonka olin kirjoittanut.

Kirjoitin ylös tunnit
- kolmen lapsen odotusajasta
- synnytyksisistä (tämä erikoiskovalla palkalla)
- vaipanvaihdoista
- yö valvomisista (jokaisen kohdalla noin pari vuotta)
- imetyksistä
- pyykinpesusta ym. ym.
 
Kaikki tämä kohtuu tuntipalkalla laskettuna teki n. 1.000 000 €. Sanoin, että alahan poika lyhennellä velkaasi. Sen jälkeen rahankäytöstä ei olo puhuttu. -Eija

 

Saimme vihdoin ja viimein mummollemme dementiapaikan. Siellä istuessamme muiden asukkaiden kanssa päiväkahvilla, eräs rouva puhui kovasti miehelleni. Kaikesta hän ei saanut ihan selvää, kunnes tämä ihana rouva kääntyi hänen puoleensa siveli kädestä ja sanoi: ”Kiitos että sain olla sylissäsi viime yönä.” Mieheni siihen, että ole hyvä vaan! Näin hauskan tilanteen me kohtasimme ensi kerralla. Mitähän meille on luvassa jatkossa? Hymyllä tätäkin muistellen -Miniä

 

Pariisissa käydessäni päätin kiivetä myös Eiffel-torniin. Nousin kävellen portaat aina  kakkostasolle asti. Nousu taisi olla aivotoiminnalleni liian raskasta. Maisemia ihastellessa ehdin nimittäin jo tiirailla missähän päin näkyisi se Pariisin kuuluisin maamerkki – Eiffel-torni… -RR

 

Olin juuri saanut ajokortin ja ostanut ensiautokseni vanhan kupla-volkkarin. Oli sateinen aamu ja lupasin rempseästi heittää pikkuveljeni autolla kouluun. Auto kyllä käynnistyi mutta sammui joka kerta kun yritin lähteä liikkeelle. Tuskanhiki nousi otsalleni. Lopulta velimies lähti kiukkuisena polkemaan sateessa kouluun. Keksin pian vian: autolla pääsi liikkumaan kun otti käsijarrun pois päältä… -PK

 

Vuosituhat oli vaihtumassa toiseen, kun ihmettelimme äitini kanssa keittiössä uutista, että mikrot saattavat mennä sekaisin, kun vuosi 2000 alkaa. Siis mikroaaltouunit, ihmeellistä...Vai olisikohan mikroilla silloin tarkoitettu tietokoneita? -Rosmarin

 

Puhelinkeskustelu: -Hei, huomasitko mihin laitoin puhelimeni autossa kun tulimme pihalle?  -En, mut sinähän puhut juuri siihen! -pahvi

 

Heijasin vaunuissa pientä vauvaani, joka alkoi olla jo hyvin väsynyt ja itkuinen. Miespuolinen kaverini, joka oli käymässä totesi: "Älä heiluta sitä vaunua, toinen yrittää nukkua!"  -Paula

 

Kesällä oli naapurillamme huimat kymppijuhlat - ensin kenraalit ja sitten vielä oikeat, molemmissa juhlissa lippu salossa ja laulua ja soittoa aamupuolelle saakka. Vauvan vielä valvottaessa meitä öisin silloinen juhlinta tuntui raskaalta joskin ymmärrettävää kyllä. Siitä opimme heidän innokkaan liputuksensa, joka ikinen liputuspäivä huomioidaan heillä, ei meidänkään tarvitse kalenteriin katsoa. Tänä aamuna tulin postilaatikolta ja katsoin ikkunasta vielä unisena, lippu liehuu naapurin salossa, ensimmäinen ajatukseni oli: Voi ei! – juhlat tiedossa. -Aleksis Kiven päivä.

Vauvalta jäi sukka keittiön lattialle. Lähdin vaihtamaan kakkavaippaa toiseen huoneeseen, juttelin vauvalle: Jäikö sulta sukka keittiön lattialle? Vauva vastasi: Jäi. Syntyi hetken hiljaisuus. Kyseessä on 8 kk vauva, jokeltelee yms. mutta tämä oikea sana ja vastaus oli tietenkin silkka sattuma. -ts

 

Miehiä moititaan usein siitä, että he eivät osaa tehdä kuin yhden asian kerrallaan, siis jos laitat ruokaa, niin laitat sitä, et tee muuta. Tässä taannoin tulin töistä ja rupesin tekemään kastiketta ja samalla tiskasin astiat jotka olivat jääneet aamulla pöydälle. Mieheni tullessa syömään sanoin hänelle, että tiskasin tossa samalla kun tein kastikkeen, johon hän vastasi, että leikkasin nurmikon samalla kun keitin perunat. Eikö miehet osaakin tehdä useamman asian samalla kertaa. Ja ei voinut kuin nauraa sille. -Päivi

 

Katsoin sohvalla perheen kanssa urheiluruutua ja kun vuoroon tulivat raviveikkaustulokset, joihin en yleensä ole kiinnittänyt mitään huomioita, ihmettelin ääneen ällistyneenä, että "Pitääkö nuo poissaolevatkin veikata?" -T

 

Joulunaikaan, jolloin joka huoneessa on sähkökynttelikköjä, tuli sähkökatko. Ajattelin, että laitanpa tuon kynttelikön palamaan, niin siitähän tulee mukavasti valoa... -Tuula H.

 

Työssäni joudun olemaan yhteydessä ulkomaisiin toimittajiimme ja yhteinen kielemme on englanti. Kerran jouduimme vääntämään yhtä asiaa sähköpostilla pitkän tovin puolin ja toisin ennen kuin  yhteisymmärrys löytyi. Toimittajan viimeisin vastaus viestiini oli tyylipuhtaasti OK.  Luettuani sen pikapikaa kiireen keskellä hämmästykseni oli valtava, että miten tuo vastaa suomeksi. -Simo

 

Valitsimme mieheni kanssa kaupassa juustoja. Mies pyöritteli reikäjuuston kimpaletta käsissään. Katsoin juustoa jossa oli suuria koloja ja sanoin ettei kai nyt pelkistä reiistä kannata maksaa. -Tepa

 

Epidemiologian luennolla luennoitsija kysyi minulta arveluani siitä, miksi korkeasti koulutetuilla miehillä on enemmän kivessyöpää kuin matalasti koulutetuilla. Vastasin huolimattomasti, sanavalintaani lainkaan miettimättä: "Koska he istuvat korkeammilla palleilla!". -Tutkijanainen

 

Olin kyllä tapahtuneen aikoihin "aika" paljon nuorempi, alle kouluikäinen. Muistan kun kuulin radiosta laulun "Kaikki joukolla jäätä särkemään, jäätä särkemään...." ja mietin kuinka Joukolla voi särkeä jäätä? Minulla on Jouko-niminen isoveli. –pikkusisko

 

Puukonkäyttö- ym. erätaidoistani (edes limaisia kaloja kaihtamatta)  ylpeänä ja monipuolisesta tiedonjaosta innostuneena perkasin kaloja mökillä kiitollisen yleisön (omat lapseni ja heidän serkkunsa) seuratessa. Tietenkin samalla "luennoin" ja esittelin kalan sisäelimiä, sydän, ilmarakkulat, mätiä ym. Sitten ääneen ihmetellen etsiskelin että missäs ne keuhkot olivatkaan... -SS

 

Euro oli vasta otettu käyttöön. Katselin kaupassa leikkelemakkarapaketteja ja ihmettelin kun painoa ei ilmoitettu euroina. -Paula

 

Tuttavani muutti uuteen rivitalo-osakkeeseen. Ovikelloissa luki kaikissa FREDRIKSON. Minä ihmettelin itsekseni FREDRIKSONIEN suurta määrää taloyhtiössä. Vasta kuukausien päästä loksahti kohdalleen että ovikelloissa oli valmistajan nimi.

Kun näin hinausauton hinaavan perässään takapäästä kiinnitettyä jakoautoa mietin eikö se mene enemmän rikki kun pyörät pyörii väärään suuntaan? Niimpä!  -Ajatus seuraa viiveellä

 

Ystävättäreni mies on diplomi-insinööri ja tietää kaiken mm. voimalaitoksista. Keittiöpuuhissa iskee kuitenkin avuttomuus. Kerran kananmunaa keittäessään hän huusi hätääntyneenä vaimoaan apuun, sillä munan kuori alkoi halkeilla. Prosessissa oli selvästi jotakin vikaa. -Liisa

 

Koulussa opin, että maailman suurin saari on Grönlanti. Kysyin opettajalta, mikä oli maailman suurin saari ennen kuin Grönlanti oli löydetty. Opettaja jäi katsomaan minua mietteliäänä. Mietipä sinä. -Risto

 

Ajattelematta asiaa sen kummemmin, sanoin miehelleni:  "Ei ole ihme, että tuulee, kun puut heiluvat noin kovasti."  -Tupsukka

 

20-vuotiaana olin ostamassa ensimmäistä omaa autoani. Halusin ehdottomasti kuplavolkkarin. Eräs mies esitteli myynnissä olevaa kuplaansa mainiten mm. webaston, bensalämmittimen. Olin hämilläni että mikä kumman bensalämmitin, kunnes keksin, että sittenhän se kylmällä lähtee hyvin käyntiin kun bensakin on lämmitettyä...  Kupla vm. -72

 

Sähkökatkon aikaan harmittelin kun suosikkisarja jää näkemättä mutta ”hoksasinpa”, että voihan sen aina nauhoittaa!! -Saara

 

Eräänä iltana poltin kynttilää. Sen jälkeen kömmin sänkyyni ja painoin pääni tyynyyn. Vähän ajan kuluttua muistui mieleeni, jäiköhän kynttilä sittenkin   palamaan. Sytytin valot ja katsoin - ei palanut. -Almiira

 

Seuraava asia valkeni minulle tuossa jokin vuosi sitten: Ihmettelin aina, miksi meteorologit ennustivat seuraavan päivän säästä mm. seuraavaa. Pilvistä tai puolipilvistä, pääasiassa poutaa ja aurinkoista. Miksi ihmeessä se pitää oikein kahteen kertaan mainita tuo, että aurinko paistaa. Sitten eräänä päivänä minulle valkeni, ettei pouta ole sama asia kuin aurinkoinen päivä. Siis että taivas muka voi olla umpipilvessä ja silti poutaa? Jokainen voisi miettiä, että millainen mielikuva syntyy esim. sanayhdistelmästä leppeä poutapäivä. Ei ainakaan sellainen kuin eilinen täällä päin. Pimeää ja pilvistä ja sen näköistä kuin sade juuri tulisi, vaan ei tullut, eli oli pouta. :) -Taru

 

Ollessani kaksikymppinen ja kavereilleni kuskina, tuli eräs nuorimies kysymään voisinko antaa hänelle virtaa, hänen autonsa akku oli tyhjä. Vastasin "Tietysti! Ajanko sinne vai ajatko tänne?" -RH

 

Äitini ihmetteli autoani: -Miten siinä tietää kummalle puolelle suuntavilkku vilkuttaa, kun on vain yksi merkkivalo? Kertoessani tätä vaimolleni, hänkin ihmetteli: -Tosiaan, miten sen tietää? -Pasi

 

Kaverini on konduktööri. Kerran eräs matkustaja kysyi hätäjarrun käytöstä vaunun seinällä: "Jos tuosta hätäjarrusta vetää pysähtyykö juna vai pelkästään tämä vaunu?"  -Boris

 

Vuosia sitten parikymppisenä tyttösenä laitoin ruokaa ja pyysin (pari vuotta vanhempaa) poikaystävääni laittamaan perunat kiehumaan. Hän laittoi perunat kattilaan multineen päivineen.. ei siinä mitään, mutta sitten poloinen tuijotteli kattilaa neuvottomana ja kysyi: "pitääks tänne laittaa vettä?"  Pidin sitten pienimuotoisen luennon keittämisen ja paistamisen ratkaisevista eroista.. =D -Anna

 

Kun olin ensimmäistä kertaa junalla matkalla Helsinkiin, junan pysähdyttyä ensimmäiselle asemalle herätin kummitätini: "Kummi, bensa loppu". Jostain kumman syystä tätä juttua on saanut kuulla vielä näihin päiviin saakka...  -Tessa

 

Helsingissä ollessani kävin usein kaupassa jonka yläkertaan naistenosastolle mentiin rullaportaita pitkin. Olin jälleen kerran menossa tähän kauppaan ja sinne naistenosastolle. Saavuin rullaportaiden juurelle ja pysähdyin kun huomasin, että ne eivät liikkuneet. Kun ne eivät liikkuneet, niin eihän niitä voinut käyttää ja katselin ympärilleni etsien portaita. Eipä osunut silmiini, joten menin tiedustelemaan lähimmältä myyjältä, että mistähän löytyy portaat. Myyjä näytti rullaportaisiin päin että siellähän ne. Minä olin ihmeissäni, että miten ne portaat voi siellä olla, kun olin juuri sieltä tullut ja siellä on vain rullaportaat jotka ei liiku … kävelin takaisin sinne ja matkalla sitten välähti, että kyllähän niitä rullaportaita pitkin voi kävellä, vaikkei ne liikukaan... -Kirsi

 

Olin menossa käymään Englannissa, jossa ajetaan tien vasemmalla puolella. Autoissakin kuskin paikka on eri puolella kuin meillä. Muistan ihmetelleeni, toimiiko myös vilkku päinvastoin kuin meillä!  -s

 

Meillä oli kaksipäiväinen workshop Tukholmassa, unet olivat jääneet vähiin valmistelutöiden vuoksi ja kotimatkan alkaessa oli veto pois... Istuimme Arlandan lentokentälle vievässä junassa ja totesin vieruskaverille "onpa täällä paljon ruotsalaisia." Kollegani ilme oli näkemisen arvoinen... Sille nauretaan edelleen, minä etunenässä  -Assari

 

Kuntosaliporukassamme eräs mieshenkilö (noin 70 v) valitti kipuja pohkeissa. Eikö kuntoilu auta? kysyi toinen mies. Mies vastasi että se on tekovika ja takuuaika on jo mennyt ohi! -Aino

 

Perheeseemme oli suurin piirtein yhtaikaa hankinnassa sekä tietokone että mikroaaltouuni (80-luvun puolivälin jälkeen). Kumpaakaan hankintaa ei kait oltu vielä tehty, kun mieheni kerran puhui minulle mikro-lehdestä. Minä hämmästelin, että onko niistäkin olemassa ihan omia lehtiänsä… Mieheni nauroi makeat naurut ja lupasi viedä tämän jutun työpaikalleenkin (joka on täynnä tietokonetta työkseen käyttäviä). Enkä voinut olla minäkään nauramatta, kun selvisi, mistä kumpikin oli puhumassa! -Arja

 

Minä en ymmärrä autoista muuta kuin värin. Ex-mieheni oli kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen autoilevan ihmisen pitää itse osata huoltaa autonsa. No, minähän päätin osata mieluummin kuin kuunnella sitä mäkätystä, joka avunpyyntöä seurasi. Monen monta kertaa tarkistin öljyt vanhasta Saabistani, ja siihen piti lisätä sitä öljyä, kun se sitä "söi". Tein monasti sen öljynlisäyksen tyttöni kanssa, ja kyllä minä marmatin siinä hänelle auton suunnittelijoista. "Minkähänlainen autoinsinööri tämänkin on suunnitellut? Eikö tuota reikää olisi voinut tehdä vähän isommaksi, että sen öljyn saisi tänne helpommin menemään?" Kerran sitten satuin näkemään kun mies lisäsi öljyä omaan Toyotaansa. Katsoin silmät pyöreinä, kun hänen autossaan oli sellainen ISO reikä, josta hän sitä öljyä vain kaatoi sinne moottoriin. Olin kyllä ihan kateellinen, mutta sitten juolahti mieleeni, että jos vaikka minunkin autossani olisi isompikin reikä öljyn laittoon. Menin kaikessa hiljaisuudessa tutkimaan asiaa, ja olihan siellä. Helpottui muuten aika paljon se öljyn lisäys, kun ei enää tarvinnut sitä mittatikun reiästä ährätä.
 
Myöhemmin minullakin oli sitten Toyota, ja kerran olin lähdössä jonnekin pitemmälle reissulle. Mies kysyi, olenko tarkistanut öljyt, vedet jne. No, en ollut (koska en osannut). Hän sitten armollisesti aukaisi konepellin ja tarkasti. Sanoi, että vettä sinun ainakin pitää pissapoikaan lisätä. Toin vettä kastelukannulla pihalle ja seisoin siinä auton vieressä se kannu kourassa. Sanoin miehelle: Mihin näistä aukoista sitä vettä laitetaan, täällä on ainakin neljä reikää? Homma toimi juuri niin kuin olin ajatellut. Mies hiiltyi, koppasi kannun ja täytti vesisäiliön. Samassa puuskassa hän luetteli ne muutkin reiät, mihin mitäkin pannaan (kun akat on niin tyhmiä, että ne ei mitään tajua). Niin sitten sain oppitunnin auton perustarpeista, eikä ole sen jälkeen tarvinnut kysellä. -Edelleen autoileva nainen

 

Ajelin tiellä meidän autolla ja kun tulin likelle kotia, paikka missä auto aina oli, oli tyhjä. Totesin lapsille: "Kukahan on vienyt meidän auton?" Lapset huusivat takapenkiltä: ”Äitiiiii, mehän sillä olemme liikkeellä.” Jo maistui nauru meille kaikille ja aina muistetaan se hyvänä juttuna. -Aini

 

En tiedä kuuluuko tämä nyt kategoriaan huumori vai paljastukset vai pelkkä huhupuhe, koska tämä ei ole tapahtunut minulle vaan se kerrottiin minulle; Se on kuitenkin yksi hauskimpia juttuja, jonka tiedän: Eräs henkilö sanoi ymmärtävänsä, että planeetta Pluto on löydetty, mutta samaan hengenvetoon hän ihmetteli, miten löytäjät saivat selville sen nimen? -Tiinahannele

 

Mieheni kertoi minun ollessa nuorikko vielä, että hellan sähkölevyn ympäri kiertää vastukset. Oitis tökkäsin levyn keskelle sormeni ja mieheni katsoi ihmeissään hyppiessäni palaneen sormenpääni kanssa: "Miks ihmeessä kuumaa levyä menit sorkkimaan..?"  No, ..pitihän mun kokeilla onko se totta, että reunat vaan kuumenee!
-sähkömiehen vaimo

 

Olin joku vuosi sitten ensimmäistä kertaa Amerikassa ja ihmettelin maan suuruutta ja kuinka erilaista siellä olikaan verrattuna ihan mihin muuhun maahan tahansa. Kysyin työkaveriltani, että nouseekohan aurinkokin Amerikassa eri suunnalta...   -Blondiko

 

En ole koskaan ymmärtänyt mauttomien uusien perunoiden suurta suosiota, ja marmatin ystävälleni "kauanko vielä menee, ennen kuin nämä uudet  perunat muuttuvat vanhoiksi?" ystäväni mulkaisi minua kuin täystolloa -  eikä syyttä - ja valisti niiden olevan eri lajikkeita... oppia ikä  kaikki! :) -Piko

 

Olimme loma-ajelulla mieheni kanssa, ja vuoroni oli toimia kartturina. Valppaana ja tietäväisenä sanoin hänelle, että kohta tulemme paikkaan, jossa kaksi nelostietä kohtaavat. Mieheni tokaisi hieman huvittuneena, että: "Sitä muuten kutsutaan T-risteykseksi!" -Jaana

 

Ihmettelin tutulle, että miksi hän ampuisi ketun haulikolla eikä kiväärillä; eivätkö haulit pilaisi ketun lihan. "Kettupaistia" on sen jälkeen tarjottu useasti siellä kyläpaikassa. -Kirsi

 

Työpaikallani siivooja tuli kertomaan minulle, että imuri on mennyt rikki ja pitää viedä korjaajalle, kun ei ime enää ollenkaan. No sanoin talkkarillemme, että katsoisi sitä. Kohta talkkarimme tuli kertomaan minulle että, pölypussi oli vaihtamatta ja oli ollut niin täysi, että räjähtänyt imurin sisään. Menin ja kysyin siivoojaltamme, että miksei ollut vaihtanut pölypussia. Hän luuli, että imuri kuului niihin malleihin, joissa ei pölypussia ole ja näin ollen sitä ei tarvitse vaihtaa. -Minnie

 

Olin sairaalassa saatuani kolmannen poikani ja vielä hieman tokkurassa huonosti nukuttujen öiden seurauksena. Vauvat olivat äideillä vierihoidossa ja äidit heräilivät eri tahtiin, syöttämään lapsiaan. Heräsin yöllä viereisessä sängyssä olevan äidin pienokaisen itkuun ja kuuntelin aikani ja äiti ei kuulostanut heräävän hoitamaan lastaan. Lopulta kyllästyin kuuntelemaan itkua ja halusin päästä nukkumaan, joten otin ja soitin hälytyskelloa ja hoitaja tulikin kysymään, mikä asiani oli. Kerroin että vauva itkee ja osoitin itkun suuntaan. Hoitaja katsoi minua oudosti ja samassa tajusin että oma poikanihan siinä itkua tuhersi. -Satu

 

SYNNYTTÄMÄSSÄ OLLUT ÄITI JOUTUI NEUVOMAAN KESKEN PUUSKUTUSTEN MIEHELLEEN MITEN KAMERAA KÄYTETÄÄN TOSI ON! -OLIN PAIKALLA

 

Mies oli kohtalaisen avuton keittiötöissä. Niinpä kiltti puoliso keitti aamuteeveden hänelle valmiiksi, ettei miehen tarvinnut kuin lämmittää se. -Aukka

 

Naapurin emäntä vei jo vähän rähjääntyneen miehensä lääkäriin. Kertoi sitten muutaman viikon kuluttua tuohtuneena: Se lääkäri sanoi, ettei se tuo vaari enää kauan elä. Valehteli! -Kaija

 

Lapsemme, esikoisemme, oli ollut jo muutaman päivän flunssainen ja kuumeinen. Mieheni oli lapsen kanssa kotona, itse olin töissä. Kun kuume oli korkea ja viikonloppu lähestymässä, varasin lapselle ajan terveyskeskuksen lääkärille. Lääkäri totesikin, että lapsella oli silmä- ja korvatulehdus, ja kirjoitti reseptit.

Mieheni meni lääkäriltä suoraan apteekkiin ja osti lääkkeet. Soitin päivällä kotiin ja kyselin lapsen vointia. Kaikki oli hienosti: lääkkeet oli otettu ja lapsi oli päiväunilla. Mieheni oli tosin soittanut vielä lääkittyään lapsen lääkärille, kun häntä alkoi epäilyttää lääke korvatulehdukseen: 2 ml lääkettä KUMPAANKIN KORVAAN?!

Sen enempää lääkäri kuin apteekkikaan ei ollut muistanut kysyä, että ovatko lääkkeet ja niiden antotapa miehelleni tuttuja? Mitään vahinkoa ei kuulemma ollut tapahtunut, mies kuivaili lapsen korvia (!) ja antoi lapsen herättyä antibiootin suun kautta.  -Pia

 

Aikoinaan kiukuttelin miehelleni kotitöiden jakamisesta keskenämme. Uhkasin mennä lakkoon, mieheni lupasi heti mennä TUKILAKKOON : ) -S.K

 

Harjavallan keskustassa liikenneympyrästä poistuttaessa tien pielessä on kyltti "Muistithan vilkuttaa". Isäntä ajoi autoa ja kurvattuaan pois liikenneympyrästä vilkaisi kylttiä, nosti kätensä ja vilkutti kaikille jalankulkijoille. -Kirsti

 

Olin matkoilla toisessa kaupungissa kolmatta päivää. Mieheni ja jo aikuistuva poikamme herrastelivat kotona. Pelästyin, kun erään kokouksen jälkeen puhelinta kurkatessa huomasin kotoa tulleen useita puheluja. Sydän kurkussa ryhdyin kyselemään, mikä on hätänä.
 
Poikamme vastasi puhelimeen. Hänen asiansa oli: Onko meillä kotona maitoa?
Ihmettelin miksi hän minulle soittaa, ei jääkaappi ole mukanani. Perusteluna oli, että he faijan kanssa ovat jo moneen kertaan katsoneet, eivätkä löydä.
 
Kehotin hieman kääntämään päätä ja katsomaan myös toiselta hyllyltä. Arvelin, että hänen on helpompi löytää maitonsa kuin minun matkojen päästä. Hän teki työtä käskettynä ja kuin löytöretkeilijän uuden mantereen valloituksen riemuna kiljahti: "Siinähän se on, hyllyn toisessa reunassa. Mä arvasin, että sä olet sen piilottanut johonkin!" -Eve

 

Riikka ja Olavi olivat menossa taloyhtiön saunavuorolleen kun Olavi sanoi Riikalla- mene sinä vaan etukäteen, käyn ensin lenkillä. Riikka siivosi vielä kotona kaikessa rauhassa hetken ennen saunaan menoa. Pukuhuoneeseen päästyään Riikka huomasi verkkarit naulakossa ja ajatteli, minäpä yllätän Olavin. Hän hiipi hiljaa pesuhuoneeseen, jossa mies huuhteli hiuksiaan pyllistäen suihkun alla selkä Riikkaa kohden. Riikka otti miehen vehkeistä kiinni, heilautteli sivulta toiselle ja huusi iloisesti -Plim plom!

Mies ei ollutkaan Olavi vaan alakerran Matti. Seuraavana aamuna Riikka oli hississä, menossa töihin, kun hissi pysähtyi seuraavaan kerrokseen. Matti astui hissiin. Rikka vetäytyi naama punaisena hissin nurkkaa kohden katse lattiaa kohti, mumisten samalla -Huuooomenta - johon Matti iloisesti -Pliiimmm Plooommm! -Heidi

 

Perämeren alueella nähtiin syyskuun lopun perjantai-iltana kirkkain tähdenlento (superbolidi) 30:een vuoteen. Vilvoittelimme tuolloin saunan löylyistä verannalla, kun humauksena ainakin miljoona salamalamppua valaisi kuutamomaiseman. Ehdotin miehelleni, että ilmiö syntyi auton pitkistä ajovaloista. Ei uskonut alkuunkaan!  Riemua on riittänyt, kun selvisi valon alkuperä ja ilmiön ainutlaatuisuus. -superblondi

 

Olimme mieheni kanssa lentokentällä. Siinä lähteviä lentokoneita katsellessa pohdiskelin lentämisen ihmettä, ja asiaa sen enemmän miettimättä tuumasin ääneen, että mitenkä ihmeessä nuo lentokoneet saadaan tuolla taivaalla kääntymään kun ne vetävät nuo renkaat lennon ajaksi koneen sisään. Mieheni virnistys kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja tajusin heti mitä tulin sanoneeksi. Ja tästä jutusta kuulen kyllä säännöllisin väliajoin... -Minna

 

Olimme mieheni kanssa Lontoossa museossa. Erään muumion kohdalla luki: mummy of Kleopatra (=Kleopatran muumio). Mieheni hihkaisi: katohan, tossa on Kleopatran äiti......... -Anne

 

Lankoni on lääkäri, ja harjoitteluaikana hän joutui olemaan mukana myös synnytyksissä. Hän on kertonut, että useammankin kerran hermostunut isä on tullut synnytyssaliin sininen "suikka" päässä - eli semmoinen sininen kenkäsuoja! :) -Elina

 

Olin saanut ajokortin vastikään. Nyt siitä on aikaa parikymmentä vuotta. Tilanne oli tämä; mieheni hankki minulle opettelua varten Lujaa Laatua Ladan. Olin aina kauhusta jäykkänä ratissa - varsinkin liikennevaloissa jalka vispasi kytkimellä ja kädet hikosivat ratissa. Mutta niin sitä vain harjoiteltiin.

Kerran olin lähdössä työpäivän jälkeen työpaikkani parkkipaikalta .... ei lähde käyntiin..... yritän uudelleen ..... eipä vain käynnisty. Olin unohtanut valot päälle ja akku oli tyhjä. Niinpä nousin linja-autoon ja matkasin kotiin.

Mieheni siellä jo odottelikin, minä olin aivan puhumaton (sitä tapahtuu tosi harvoin :) .. sitten hän varovasti kysyi ; missä on auto? Minä vain jurahtelin - siellähän sen on työpaikan pihassa. "No mitä on sattunut?"  Minä vain jurottelin ja sain vihdoin sanottua "valot jäi päälle aamulla eikä se käynnistynyt"

Vieläkin voin aistia kuinka mieheni puhalteli helpotuksen huokauksia - oli kuvitellut jo vaikka mitä sattuneen... mitäpä tuosta .... lähetään hakemaan pois.... hän vetää .... käynnistetään silleen. No niinhän sitä lähdettiin. Mieheni neuvoi siinä ajaessaan; laita 3. vaihde päälle ja kun on liikkeellä niin nosta kytkin...  Ja eikun vetohommiin ... vahvaa köyttä ja mieheni lähti ajamaan.... minun autoni ei hievahdakaan. Mieheni kokeili uudelleen ... sama tulos.... Hän nousi autosta ja tuli luokseni katsomaan mikä on vikana, hänen silmänsä muljahtelivat aika kummasti ja ilme oli todella tyrmistynyt; " SINULLAHAN ON PAKKI PÄÄLLÄ!!!"

Jeps... kyllä auto saatiin oikeilla pykälillä pyörimään.. Parkkipaikan pihalla oli mustia jälkiä .... joten olihan auto jonkun verran liikahdellut? Vannotin miestäni ettei hän saa kertoa kenellekään... Jonkun kerran hän aloitti ystäväpiirissä kertomaan mahtavaa juttua.... juttumies kun on.... Ilmeisesti osasin muljautella sen verran topakasti, ettei hän kertonut ennen kuin parin vuoden kuluttua kun itsekin olin saanut ajovarmuutta ja osasin jo nauraa tapahtuneelle.

 Monet mojovat naurut tapahtuma onkin saanut aikaiseksi lähipiirissämme ... :)

terveisin 33v avioliittokokemuksella ... kohti uusia seikkailuja,,,

 

Miehelläni on tapana autoon istuessaan laittaa HETI kännykkä omaan telineeseen. Odotin kerran sovitussa paikassa ja soitin hänelle missä hän viipyy? Mies vastasi ja sanoi, että on juuri avaamassa auton ovea. Hän istahti alas ja sanoi, että voi itku, kännykkä taisi jäädä pöydälle. Sanoin siihen, että hyvä mies käy hakemassa se ja tavataan sitten. Suljimme puhelimet. Hetken kuluttua puhelimeni soi, ja sieltä kuului vain naurua. -Tarja

 

Esikoisemme antaessa rajuja varoitusmerkkejä tulostaan, päätti isä kuitenkin käydä vielä vientimatkalla hakemassa varmuuden vuoksi syötävää... jos vaik kestää kauan odotella. Tunnin päästä kuului ensi parkaisu. :-) -mtv

 

Elettiin aikaa ennen kännyköitä. Ystävättäreni oli tilannut uuden puhelinliittymän kotiinsa. Hän tuli tohkeissaan oma lankapuhelin kainalossa luokseni työpaikalla ja sanoi: "Laitetaan tämä mun puhelin seinään ja kokeillaan joko mun kotinumero toimii". -Pirjo

 

Pienenä kaupunkilaistyttönä en vielä tuntenut kaksoissiskoni kanssa maatilan eläimiä. Lähdimme serkkujemme kanssa telttailemaan ei niinkään kauas talon ilmapiiristä. Serkkutyttöni kysyi kuitenkin ennen lähtöä, että haittaako kun siellä on hiehoja. Meitähän ei moinen haitannut. Menimme aidatulle alueelle ja alkoi kauhea jytinä. Serkkuni tokaisi, että siltähän ne hiehot tulevat. Me siskoni kanssa katselimme taivaalle odottaen näkevämme lintuja. Telttaretki meni kuitenkin hyvin hiehojen laidunta-alueella. Opimme jotain tästäkin. -maatilamatkailija

 

Pikkupoikana täytyi tv:n mäkihyppykisan jälkeen päästä itsekin tositoimiin. Isän viimeistellessä hyppyriä lähdin tohkeissani laskemaan. Ponnistaessani puolivalmiilta hyppyriltä, sukset ja monot jatkoivat matkaa ja isä kaappasi minut ilmalennosta kiinni. Oli siinä isällä naurussa pitelemistä. Monon nauhat olivat jääneet sitomatta.
-Mika

 

Miehen suusta: Mieheni oli luvannut siivota. Imuroinnin (tuttu juttu jo ennestään) jälkeen sain työpaikalle puhelun. "No nyt olen imuroinut, sankossa on vettä ja kädessäni on tomuliina. Missä pöly?" - Ph

 

Mieheni oli yläkerran naapurinmiehen kanssa lastenvahtina. Naapurin poika oli 2,5-v. ja tyttäreni 4-v.  "Helppoahan tämä on", tuumasivat miehet kun lapset leikkivät pikkuautoilla. Niinpä isät rupesivat pelaamaan korttia ja lapset jatkoivat touhujaan. Kesken kaiken pikkupoika pissasi lattialle. Oli juuri menossa äidin helmien irrottelu nauhastaan ja niinpä helmet pääsivät kylpyyn lattialla olevaan lammikkoon, autoilla ajaminen "järven" yli oli kivaa sekin!

Löytyi äidin käsilaukku jossa hajuvesipullo kutsui pientä ihastelijaa. Tuoksut päätyivät keittiön matolle, johon myös tehtiinkauniita raitoja huulipunalla.  Raidoitus loppui vähän kesken kun huulipunan hylsyn reuna tuli esteeksi, mutta ei hätää!  Loppu kaivettiin sormilla ja pikkukökkäreet matossa näyttivät hienoilta!

Isät eivät jostain syystä enää "päässeet" lapsia vahtimaan (ainakaan yhdessä).

 

Toinen tapaus: Olin ylitöissä pitkän työpäivän jälkeen aina klo 22 asti. Uupuneena saavuin kotiin ja menin keittiöön ottamaan lasillisen vettä. Kaikki paikat olivat vehnäjauhon ja kaakaon vallassa! Työpöydällä astioita hujan hajan, lattia liukkaana veden ja jauhomössön sekoituksesta, sokeria ympäriinsä, pussi kai oli hajonnut. Aloin nauraa hysteerisesti.  EI VOI OLLA TOTTA! Näen kai harhoja, olen niin väsyksissä.

Sen jälkeen hain kameran ja kuvasin tämän kuvaamattoman sotkun. Vasta sitten aloin siivota, joten dokumentti isän lapsenvahtina olemisesta on olemassa. Pitäisiköhän kehystää seinälle nykyiseen keittiööni?  Isä kaiketi oli koko pitkän illan katsellut telkkarista urheilua.  Jälleenkerran tuli todistetuksi että lasten hoitaminen on helppoa!

-Maikki

 

Olimme nuorena, lapsettomana avioparina ystäväpariskunnan kanssa vuodenvaihteen tienoilla syömässä Kluuvikadun Fazerin kupolisalissa, jossa puhe kantautuu salin vastakkaiselta puolelta kaarevaa kattoa myöten. Vastakkaisella puolella, mieheni selän takana, istui lapsiperhe. Ystäville oli tulossa vauva, jonka laskettu aika oli helmikuussa. Yhtäkkiä kuulimme pienen lapsen itkua. Mieheni katsoi hölmistyneenä ystävänsä vaimoa: Miksi se itkee noin? -Kummitäti

 

Olimme muutama vuosikymmen sitten silloisen miesystäväni kanssa menossa laskettelumatkalle Ruotsin kautta Itävaltaan. Ruotsin läpi ajettaessa meille tuli kinaa. Helsingborg-Helsingör -lautalle ajettaessa meillä oli jo käsillä iso riita. Auton ovea kiukkuisena kovaa kiinni lyödessäni suipistin suuni suppuun, nakkasin niskojani ja mietin juuri kuulemiani ikäviä sanoja vannoen mielessäni kitkerää kostoa. Menimme laivan kapeaan portaikkoon ja nähdessäni edessäni mielestäni mieheni takapuolen en kyennyt hillitsemään itseäni vaan nipistin - ja todella lujaa! Kuului iso "AUH!" ja takapuoli pysähtyi - päänsä taaksepäin käänsi minulle täysin tuntematon mies, joka todella hölmistyneenä katsoi minua. En hämmennykseltäni kyennyt muuta kuin hymyilemään typerästi virnistäen ja silmiäni vienosti räpytellen. Ylös päästyämme kipitin nolona piiloon mieheni selän taakse. Tuntematon, tyylikäs mies katsoi minuun päin ja kuvaili närkästyneenä kokemaansa häirintää seurueelleen, joka katsoi minua  nenän varttaan pitkin. Olin loppumatkan todella kiltti, mutta milloinkaan en paljastanut tuulenmuutoksen syytä. Kaksikymppisenä nolotti, nyt naurattaa - mutta tämän jälkeen en ole miehiä nipistellyt.

Nytpä on sekin paljastettu, miksi minua miesten perässä portaissa kävellessä aina hymyilyttää!  -Henna

 

Veljeni poika, insinöörimies ammatiltaan, oli perheineen käymässä. Hän kertoi, että heille hankittu uusi, vajaan vuoden käytössä ollut keskuspölyimuri oli muuten hyvä, mutta imurin varsi oli liian lyhyt ja imurointi oli hankalaa selkä kyyryssä. Kyllä riitti suvulla lystiä, kun opastimme tätä tuoretta insinööriä käyttämään imurin teleskooppivartta. -Insinöörin tätsky

 

Seinäjokelaiset poikaystävämme toivat ystäväni ja minut elokuvista kotiin Kuortaneelle, maalaistaloon. Näppärinä tyttöinä keitimme pojille kiitokseksi kahvit, ja katoimme pöydän. Jännitystä oli ilmassa. Olihan tuplatreffit olleet vasta ensimmäiset. Nuori mies kaatoi kahviin maitokannusta maitoa ja kysyi iloisesti, "Onko tämä maito lehmästä?" Me kolme kuulijaa pyrskähdimme aika armottomaan nauruun. Seurustelu jatkui vapautuneessa tunnelmassa tämän jälkeen. -Sari

 


Ostin kauppareissulla neljä raikkaannäköistä nektariinia, kun olivat vielä tarjouksessakin. Tänä aamuna hämmästykseni oli suuri, kun nektariinit olivat hedelmäkorista hävinneet. Samassa muistin, kun mieheni puuhasteli jotain keittiössä ja mutisi, että onpa pahasti pehmenneitä omenoita. Hän oli heittänyt nektariinit biojätteeseen ja koska pussi oli niin kovasti täyttynyt, hän oli ystävällisesti vienyt biopussin jo taloyhtiön jätekatokseen. -Päivi

 

Olin uudessa ja ensimmäisessä työpaikassani ja edessä oli matka isoille kansainvälisille messuille. Jännitin etukäteen mitä missäkin tilanteessa tehdään ja sanotaan. Kollegani neuvoi tekemään vain perässä niin kuin hän tekee, niin kaikki menee hyvin. Ensimmäinen päämiehen tapaaminen ja esittely – oppi oli mennyt perille: esittelin itseni kollegani nimellä tämän jäljessä. Tälle nololle tapaukselle naurettiin kyllä jo aika pian tapahtuman jälkeen. –JS

 

Veljeni perhe oli purjehtimassa jossakin Turun saaristossa. Erään sillan alituskorkeutta osoittava merkki oli muuttunut metriä korkeammaksi, ilmeisesti aikaisempi oli ollut virheellinen. Veljeni totesi ”milloinkahan tuo on muutettu” johon hänen vaimonsa vastasi ”sillan alta on varmaankin ruopattu”. Näin merellä. -Jussi

 

Olimme ostamassa ensimmäistä olohuoneen pöytää ja mieheni on tunnetusti kova tinkaamaan. Kiertelimme ja löysimme mieluisan pöydän. No sitten alkaa tinkaaminen; puolin ja toisin haarukoitiin hintaa ja mies keskittyy tarkistelemaan pöydän rakennetta ym. Myyjä heittää hinnan, mieheni terästäytyy ja sanoo: "Jos 750 mk saadaan se, niin tehdään kaupat. Katsoin hölmistyneenä miestäni ja myyjä nauraa että lupasi sen kyllä jo 700 mk, mutta voi hän sen 50 ottaa lisää jos tuntuu paremmalta.  -Mia

 

Tämän tarinan kertoi työkaverini, joka ollessaan saamassa jotakuta kahdeksasta lapsestaan synnytyslaitoksella, kuuli naapuripedin äidin ja hänen miehensä keskustelun. Isä oli kotona laittamassa puuroa perheen esikoislapselle ja soitti vaimolleen kysyäkseen ohjeita. Vaimo antoi tarkat ohjeet miten ensin keitetään vesi, sitten lisätään ryynit, hämmennetään puuroa jne. Jonkin ajan kuluttua mies soitti kotoa ja kysyi vaimoltaan: " Mistä minä sitten tiedän, koska vesi kiehuu?" -Mies ja puuronkeitto

 

Olimme järjestämässä seminaaria, joka oli luonnollisesti meille kovin tärkeä tapaus. Seminaaria oli valmisteltu vuoden päivät ja kun vihdoin h-hetki oli käsillä, olimme tapahtumapaikalla kiinnittämässä opasteita seminaarisaleista ilmoitustauluille ja seiniin. Kollegani oli printannut töissä valmiiksi opasteeksi isoja nuolia, jotka oli tarkoitus kiinnittää seinille.

-Tässä kansiossa on nuolia oikealle ja tässä kansiossa vasemmalle, hän kertoi.
En hennonut sanoa hänelle, että homma olisi voitu hoitaa kääntämällä nuoli toisin päin. -Semmarit

 

Ex-miehelläni on yritys, missä tehdään ruokaa. Hänellä oli aikoinaan töissä työntekijä, joka ei saanut syödä suolaa. Työntekijä pyysi exääni maistamaan, oliko ruoassa tarpeeksi suolaa. Exäni oli syönyt  ruokaa muutaman lusikallisen ja sitten kysynyt: "Niin, miten se suola  maistetaan?". -Maire

 

Oli 70- tai 80-luku ja energiansäästökampanjoita. Asuimme Espoossa kerrostalossa, ei tullut sähköä, oli tunnelmallista kynttilävalaistuksineen, lapset jo nukkumassa. Mieheni, sähköalan diplomi-insinööri, herkistyi tuosta hämystä ja sanoi: "Keittäisinkö teetä?" Olin niin hämmästynyt  tuosta aloitteellisuudesta, että luulin ehdotuksen vitsiksi, mutta nolostuneesta ilmeestä päättelin, ettei sähköinsinööri voinut kuvitellakaan, että keittiökin toimii sähköllä. -Irtsi

 

Eräänä aamuna mietittiin mitä aamupalaa tarjota keliaakikolle. Kiellettyjen listalla  kun olivat vehnä, ohra, ruis ja kaura (aiemminhan sekin oli täysin kielletty). Muulle väelle tarjottiin kaurapuuroa leivän seurana, joten talon isäntä viisauksissaan ehdotti mannapuuroa keliaakikolle. Emäntä ei voinut olla kysymättä missä se isäntä kuvittelee mannan kasvavan; omilla pelloilla vai puussa. –keliaakikkotyttö

 

Entinen mieheni ei suostunut auttamaan keittiöpuuhissa sen vertaa, että olisi laittanut astiat tiskikoneeseen vaan jätti sen minun huolekseni. Tiedustellessani, mistä tämä johtuu, hän vastasi: "Saranat kuluu." -Liisa

 

Elimme aikaa ennen mikrouunin tuloa. Olin myöhään töissä ja samana iltana piti vielä ennättää lähteä matkalle. Tein edellisenä päivänä kastikkeen valmiiksi ja pyysin miestäni keittämään spagetin, niin pääsisimme ajoissa liikkeelle. Kotiin tullessani kattila hellalla pulppusi iloisesti ja koko keittiö oli höyryssä, ikkunat valuivat kosteutta. Mies seisoi kaiken keskellä spagettirasia kädessään ihmetellen "miten nämä muka mahtuvan tuon kokoiseen kattilaan."

  Muutamia vuosia myöhemmin lähti mies nuorena isänä esikoisemme kanssa telttailemaan. Ylpeänä tyttäremme ilmoitti kotiin tullessaan: "Vai ei isi muka osaa tehdä ruokaa. Me söimme isin tekemään purkkihernekeittoa. Ja hyvää oli."
-Anne

 

Eräs miespuolinen tuttuni oli pidemmän aikaa ihmetellyt miksei pölynimuri enää toimi kunnolla. Hän mietti uuden laitteen ostoa, mutta päätti ensin kutsua näppäränä tuntemansa ystävän apuun, joka löysi kuin löysikin vian. Pölypussia ei oltu koskaan vaihdettu. - EH

 

Menimme vuonna 1992 synnyttämään toista lastamme Hyvinkään sairaalaan. Synnytyssaliin oli edelliseen kerran jälkeen (1990) tullut se muutos, että sinne oli tuotu keinutuoli äidin oloa helpottamaan. Mieheni totesi iloisella äänellä saavuttuamme synnytyssaliin, että "Kyllä on kiva, kun tänne on tuotu keinutuoli, jossa isä voi istua sen aikaa, kun äiti makaa sairaalavuoteella". Ja niin hän istahti keinutuoliin aikakausilehti kädessään. -Seura naurattaa

 

Oli vuosi 1970 ja olimme juuri 20 v täyttäneitä. Ensimmäiset miehet oli hyväksytty synnytykseen mukaan pitkin hampain, koska vanhat kätilöt eivät hyväksyneet asiaa ollenkaan. Olin synnytyshuoneessa synnytyspöydällä ja siitä ei saanut kerta kaikkiaan liikkua mihinkään. Synnytyspöydän takana oli WC, mieheni meni sinne ja hän alkoi viipyä. Haistoin tupakansavua, suurin piirtein hyppäsin ylös pöydältä ja koputin oveen … siellähän hän oli tupakalla. Täällä ei saa tupakoida - apua mitä nyt? Onneksi vessassa oli siihen aikaan niin tavallinen koivuntuoksuinen sumutinpullo ilmanraikastinta, jota suihkutimme vähän synnytyshuoneeseenkin, sitten nopeasti takaisin pöydälle ja oli vain oltava kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ps. vuonna 1970 sai tupakoida melkein missä vaan, mutta ei sentään synnytyssalissa.
 
Samainen tyttö oli n. puolivuotias kun pyysin miestäni pesemään lapsen kasvot. Kylpyhuoneesta alkoi kuulua kamala itku, menin katsomaan miksi hän itki.  Mieheni oli saippuoinut Lux-saippualla lapsen kasvot ja pesi niitä niin kuin aikuiset pesivät kasvonsa hieromalla paljon saippuavaahtoa ja sitten huuhtelemalla runsaalla vedellä.
Pelastin lapsen siitä käsittelyssä, mutta mahtoi pikkuinen olla ihmeissään tapahtumasta. –Raija

 

Mieheni tuumasi synnytyksen jälkeen, että "Synnytysvideoissa ei kyllä näytetä koko totuutta. Ensin tulee koko "tavara" ulos ja sitten vasta lapsen pää." -Jutta

 

Isä oli lähdössä kauppaan ennen vappua. Äiti oli kirjoittanut listan, mutta oli unohtanut, että piti tehdä simaa. Siksipä hän huusi tämän jälkeen: "Tuo vielä fariinisokeria puoli kiloa" sillä seurauksella, että isä toi vaniljasokeria puoli kiloa.
-Tytär

 

Opiskeluaikana minulla oli maanantai-iltana luento kahdeksaan saakka ja sinä iltana mieheni laittoi iltaruuan. Soitin yliopistolta tyttärelleni ja kysyin, mitä ruokaa isä oli laittanut. Puhelimesta kuului huokaisu ja sitten viisivuotiaan vastaus: "Kyllähän sinä tiedät kysymättäkin, että kun isi laittaa ruokaa, se tarkoittaa kokonaisia perunoita ja makkaraa." -Äiti

 

Katsoimme yhdessä vaimon kanssa kaupungin karttaa, jonka kääntöpuolella oli ympäristöalueen kartta. Pyysin vaimoa kääntämään kartan toisinpäin. Näin hän tekikin. Käänsi karttaa 180 astetta. -Janne

 

Tämä tapahtui 30 vuotta sitten: Esikoisemme alkoi tehdä tuloaan keskiyöllä ja laitokselle piti lähteä, tuleva äiti oli ihan rauhallinen mutta isästä tapahtuma mahtoi olla niin juhlallinen että piti laittaa oikein puku päälle. Kun syntymisen ihme oli käsillä, isä oli hyvin pahoinvoiva ja kätilöllä oli tekemistä, ettei isä pyörry. Kaikki meni hyvin ja tyttö syntyi tunnin päästä siitä kun lähdimme kotoa. -äiti vm-77

 

Katsoimme aikoinaan videolta Morsiamen isä II, jossa onnelliselle vaarille tuodaan tuore vauva suoraan synnytyssalista. Vauva vain näytti joltain 2-4kk ikäiseltä jo valmiiksi. Tätä ystävättäreni kanssa naureskelimme, kun kohta kihlattuni hihkaisi: Niin, ja sillä on silmätkin auki! -Marjut

 

Talomme ensimmäinen remontti valmistui 10 vuotta sitten. Silloin liettä ostaessamme hylkäsimme kiertoilmauunin kalliina vaihtoehtona. Siitä lähtien, lähes aina kun mieheni käytti uunia, hän motkotti että olisi pitänyt ottaa se kiertoilmauuni. Se olisi paljon nopeampi.  Sellainen on nyt hankittu. Mieheni päätti paistaa uunissa kananugetteja. Kesti ja kesti ja ihmeteltiin että mikä siinä kestää... Lopulta huomasimme että kyllä siellä uunissa ilma kiersi, tuuletin oli päällä, mutta ei siellä ollut yhtään lämpöasteita. -Johanna

 

Mieheni oli lähdössä reissuun ja pakkasi kamppeitaan edellisellä kerralla veljeltään lainaamaansa laukkuun, aikomuksena palauttaa laukku hänelle. Kysyessäni että miksi siihen laukkuun pakkaat, sain vastaukseksi tuhahduksen ja kommentin "no, vien tän laukun takaisin!"  Hetken kuluttua hän tuli hieman nolona kysymään missä olisi reppu jonka voisi ottaa mukaan, ettei tarvitsisi kainalossa kuljettaa vaihtovaatteita kun tulee kotiin! -Johanna

 

Tuttavani (nainen) kysyi kaveriltani, millaista taksiautoa hän ajaa. Kaveri kertoi auton olevan siniharmaan ja kyljessä on "Menorengas" tarrat. Tuttavani sanoi että ajoit varmaankin minua vastaan, mutta en minä ehtinyt katsomaan millaiset renkaat autossa oli. -Topi

 

Ostin mökille moottorisahan serkultani siinä toivossa, että oppisin sitä itsekin käyttämään. Sain asiaan opastusta mieheltäni, ja lähdin rautakauppaan ostamaan koneeseen teräketjuöljyä ja mieheni vielä lähtiessä varmisti: "Muistathan nyt, mitä öljyä piti ostaa?" Minä tuhahdin ylimielisesti, että kai mä nyt muistan, että telaketjuöljyä! -Ahomarja

 

Mieheni soitti minulle töihin ja etsi jotain asiaa, jota hän ei löytänyt, Sanoin että se on siinä eteisen ylimmässä laatikossa. Hän meni laatikolle ja kysyi missä se täällä on. -Ritva

 

Mies alkoi ensimmäistä kertaa elämässään tekemään makaronilaatikkoa, aikoi yllättää vaimonsa iloisesti. Vaimon tultua kotiin tekeminen oli vielä kesken kun kananmunat oli loppuneet kesken. Vaimo ihmetteli aikansa ennen kuin huomasi että munamaidosta puuttui kokonaan maito. Mies oli särkenyt munia niin paljon että niistä oli  tullut litra raakaa kananmunaseosta eli hänen käsityksensä mukaan ”munamaitoa” -naapurin vaimolta kuultua

 

Mieheni oli ottanut neuvolatädin "tukiohjeet" hieman liiankin tosissaan. Kun supistus tuli, hän huusi korvaani "Hengitä!", ja kun supistus lakkasi, hän huusi edelleen "Hengitä, etkö sä hengitä, kuoletko sä nyt, hoitaja, vaimo ei hengitä!". Siinä oli jo surkuhupaisaa panikoimista..  -Tiina

 

Tilasin postimyynnistä uuden hienon pyykinkuivaustelineen. Kun kannoimme pakettia kotiin, jurnutti mies ja ihmetteli, miksi vanha teline ei enää kelvannut. Puolustelin hänelle, että halusin uuden telineen vanhan rapistuneen tilalle ja että uudessa on kaiken lisäksi jopa 16 metriä kuivaustilaa! Tähän mies järkyttyneenä: "Eihän meillä ole niin isoa huonetta, ei se mahdu meille!".  -Pyykkäri

 

Ystävättäreni ei halunnut toisen lapsensa synnytykseen miestään mukaan. Syy oli se, että ensimmäisellä kerralla mies oli pyörtynyt ja kaatunut niin, että päähän oli tullut haava, joka jouduttiin ompelemaan. Kätilöllä oli suurempi työ isän hoitamisessa, kuin lapsessa! -Jaana

 

Ennen oman pihan saamista meillä oli pieni kaupungin vuokraama puutarhapalsta, jolla kasvoi viinimarjapensas. Erään kerran mieheni tuli tohkeissaan kertomaan minulle: "Tule katsomaan! Viinimarjapensas kukkii!" Menin paikan päälle ja totesin, että elämänlanka oli kiemurrellut pensaan oksistoihin ja avannut siihen yhden suuren kauniin kukan. Vähän epäselväksi minulle jäi, miten mieheni oli päätellyt, että viinimarjat ylipäätään saavat alkunsa, kun hänkään ei aiemmin elämässään ollut nähnyt pensasta täynnä näitä upeita valkoisia kukkia. -Viherpeukalon vaimo

 

Sain kauppalapun mieheltäni. Hän aikoi tehdä vieraillemme ruokaa. Kaupassa ihmettelin, että piti ostaa 1 litra oliivia. Ostin 700g purkin, kun ei litran pakkausta löytynyt. Kotona mies kysyy, että missä olut. Itse en juo olutta, eikä Olvi 1l, mennyt oikeaan lokeroon päässäni. -Eeva

 

Odotimme mieheni kanssa ensimmäistä yhteistä lastamme. Kummallakin oli kokemusta kolmen viikarin verran lapsia aikaisemmasta liitosta. Kun  laskettuun aikaan oli enää kolme viikkoa aikaa, tulivat lapsivedet aamukuudelta sänkyyn. Minä siinä sitten herättelemään miestäni sanoen  "pitäisi sitten lähteä sairaalaan....", yllätti mieheni minut kysyen: "Onko kahvi jo keitetty?" -Helinä


 
Olin laivamatkalla mieheni kanssa. Menin hyttiimme ennen häntä. Tullessaan hyttiin hän tokaisi:" Täällä on kylmä! Ootkos pitänyt ikkunaa auki?" -Riitta

 

Mieheni katseli televisiota, tuli sähkökatkos ja koko talo pimeni. Etsin kynttilöitä ja asettelin niitä valoksi, kun mieheni huusi minulle keittiöön: "laitatko kahvin tippumaan". -Teija

 

Napsautin valon pöytälamppuun. Mitään ei tapahtunut, lamppu jäi pimeäksi. Ihmettelin ääneen perheelleni: "Onpa  tainnut loppua töpselistä virta!" Homma hoitui lampun vaihdolla. -Arja

 

Muutamia vuosia sitten anoppini pyysi minua mukaansa uuden auton ostoon. Kävimme muutamaa merkkiä ihastelemassa, kunnes jossain vaiheessa anoppi  ihastui punaiseen 3-oviseen Fiatin Bravoon. Myyjä halusi tehdä kirjallisen tarjouksen ja siinä sitten istuimme autokauppiaan pöydän toisella puolella. Anopille heräsi kysymys, että onpas ihanaa, kun autossa on kolme ovea... kummallakohan puolella autoa se kolmas ovi onkaan... -Jyrki

 

Ensimmäistä yhteistä asuntoamme aikoinaan sisustettiin ja halusimme ostaa kukka-amppelitelineitä. Minä itse olen noita "amppeleita" kutsunut leikilläni aina kukkatomppeleiksi. Niinpä sitten kerran olimme Kodin Anttilassa ja muistin amppelitarpeemme ja vihjaisin siitä myös vaimolleni. Vaimoni menikin reippaasti viherosaston myyntitiskille kyselemään - Olisiko heillä myytävänä tomppeleita? –Jyrki

 

Ruuanvalmistukseni ollessa "loppusuoralla" pyysin mieheltäni apua: "Kultaseni, voisitko laittaa lautaset pöytään?" Aikoessani viimein kutsua kaikki syömään katsahdin ruokapöydän suuntaan todeten hämmästyneenä, että sananmukaisesti pelkät lautaset olivat vain  pöydällä. -MO

 

Katselimme taannoin elokuvaa jossa oli ydinsukellusvene. Television ääni oli niin hiljaisella, etten kuullut englanninkielistä puhetta joten puheen tulkitseminen jäi ainoastaan suomennetun tekstityksen varaan. Elokuvassa sukellusveneessä tuli tietenkin jotain ongelmia, ja miehistö puhui kokoajan että "ydinsauvat pitää käydä laskemassa". Tätä toistettiin useasti ja lopulta minun oli pakko kysyä mieheltäni, että "eikö ne tiedä montako niitä on..?" Kyllä miehelleni nauru maittoi kun valisti minua, että ei sauvojen lukumäärää lasketa vaan sauvat pitää laskea veteen ylikuumenemisen ym. vuoksi.  Suomenkieli kun on niin hauskaa, kun sama sana voi tarkoittaa niin montaa asiaa:) -Maria

 

Kaverini kertoi murheissaan koiransa kahden veljen olevan sairastunut vakavasti. Minä kysyin, minkä ikäisiä koirasi veljet ovat?! -PTT

 

Olimme olleet nykyisen avomieheni kanssa yhdessä vasta muutaman viikon. Oli satanut ensilumi. Nukkumaan mentäessä totesin kultsilleni, että kyllä on valoisaa kun on...valot päällä! Tarkoitukseni oli sanoa, että kun on lunta, mutta samassa muistin, että lumihan oli sulanut! Valoa tuli pihavaloista! Kyllä nauroimme makeat naurut! -Tarja

 


Asuntolassamme oli ennalta ilmoitettu, useamman tunnin sähkökatko. Työtoverini siinä päivitteli, että käymmekö me ihmisetkin sähköllä, kun kukaan ei osaa tehdä mitään. Hänkin siinä katseli ympärilleen ja tuskaili, kun hyvä aika menee ihan hukkaan. Sitten hän keksi. Huoneiden ovien päälle oli juuri päättymässä olevan remontin aikana kertynyt runsaasti pölyä. Hän päätti siivota ne pois, kun nyt kerran oli aikaa. Hän otti imurin kaapista, laittoi pistokkeen rasiaan ja painoi nappia. -Päivi

 

Työtoverini oli hankkinut kesämökin ja kuvaili innostuneesti sen ympäristöä: "Siellä on pieni mansikkamaa ja kirsikkapuita ja sitten se järvi alkaa ihan siitä rannasta." –Kati

 

Valmistimme lihapyöryköitä isosiskoni kanssa ilman keittokirjaa. Kumpikin olimme äitimme hemmottelemina ihan tumpeloita; sisko vanhempana otti tietenkin ohjat käsiinsä. Siinä huomautin, että taikina vaatii kananmunan. Sisareni vastusteli ja kysyi sitten: "Miksi muka?" ja minä selittämään, että pyörykät eivät pysy muuten koossa. Hänen ripeä tokaisunsa kuului: "Mutta sitä vartenhan paistinpannussa on reunat". -PK

 

Työskentelen terveydenhoitajana, ja erään asiakkaan kanssa keskustelimme painonhallinnasta. Hänellä oli vuosien saatossa kertynyt reippaanlaisesti ylipainoa. Katselimme painoindeksitaulukkoa, jossa määritellään painon ja pituuden suhteen perusteella BMI eli painoindeksi, joka ilmoitetaan lukuna. Tähän hän kirkkaalla äänellä totesi: " En siis ole oikeastaan yhtään ylipainoinen, olen vain liian lyhyt."
-Satu

 

Siihen aikaan, kun tietokoneiden näyttöjen kuoret olivat tylsän harmaita, kollegani hehkutti: "Me saadaan uudet koneet, niissä on musta näyttö." Siihen minä hetken aikaa itsekseni ihmeteltyäni: "Miten siitä näkee mitään?" –Mari

 

Vaimoni sai entiseltä avomieheltään tehtäväksi hakea huoltoasemalta seuraavaa: Lapussa luki: VAIHDELAATIKKO-ÖLJY. Hän lähti hoitamaan asiaa ja antoi lapun huoltamon miehelle. Mies toi öljykanisterin tiskille ja alkoi näpytellä maksua kassaan. Vaimoni kysyi: "Entäs se vaihdelaatikko?" -Arto

 

Olimme menossa Lappiin etelästä ja olin matkanvetäjänä. Hirvaskankaalle tultuamme kerroin, että poikkeamme kahville ja pidämme pienen tauon ja jatkamme matkaa takaisin kahdenkymmenen minuutin kuluttua. -Marjukka

 

Tulimme myöhään töistä ja huomasin postin tuoneen ilmoituksen saapuneesta paketista. Ihmettelin ääneen, milloin ehtisin sen hakea, kun töissä oli kovin kiireiset ajat emmekä koskaan ehtineet kotiin ennen postikonttorimme sulkemisaikaa. Mies totesi siihen, että mikäs ongelma tuo nyt on. Ihan työpaikan vieressähän on yksi postikonttori. Sen kun käyt hakemassa paketin huomenna ruokatunnilla. -Titta

 

Tyttäreni kummisetä sai palkinnoksi (vastattuaan asiakastyytyväisyyskyselyyn) eräästä aikakauslehdestä kaksi ilmaista näytenumeroa. Kun ensimmäinen lehti sitten saapui, oli mukana saate, jossa todettiin, että "tämä on toinen palkintolehdistä". Kummisetä tuohtui silminnähden todeten: "Enhän minä ole saanut vielä sitä ensimmäistäkään!" -Minna

 

Keskustelimme mieheni kanssa toisen auton hankinnasta. Eräästä kiinnostavasta mallista kysyin, kuinka monta kertaa ajan tiettyä välimatkaa tankillisella bensaa? Mies vastasi, riippuu tankin koosta. -Jenni

 

Mieheni oli puuhaillut päivän pihalla, hakannut puita, leikannut ruohoa, raivannut vesakkoa jne. Nukkumaan mentäessä kyselin, etkö ole käynyt suihkussa? -Ajattelin aamulla mennä lenkille, ei se kannata nyt enää suihkuun lähteä kun aamulla tulee kuitenkin hiki. -Kristiina

 

Mieheni oli joskus sanonut, että autoa pitäisi korjata. Käydessämme huoltoasemalla ehdotin, että sinunhan piti vaihtaa ne tuplat, eikö niitä täältä saa? Mies kysyi, että suklaapatukoillako aikoisin autoa fiksata? Hän tarkoitti tietenkin, että piti vaihtaa autoon tulpat. –Sari

 

Lapsellani oli yhteen aikaan tapana laittaa sanoja suuhuni. Kerran sitten tuohduin todella ja perheeni ympäröimänä karjuin: "Jos mie en oo sanonu, et mie en oo sanonu, ni mie en oo sanonu!". Kaikki vain tuijottivat hetken aikaa ääneti minuun ja sitten röhähtivät nauruun. Minä mukana.  -Meru

 

Äiti aikoi ladata digikamerasta kuvia tietokoneelle. Saatuaan liitettyä kameran koneeseen, kone ilmoitti havainneensa uuden laitteen. Äiti ääneen ihmettelemään: Miten niin uuden laitteen, täähän on ihan vanha kamera! -Mimmu

 

Olimme ystävättäreni kanssa käymässä Turussa ja auto piti saada parkkiin. Löysimme hyvän parkkialueen ja parkkeerasimme auton. Kun kuljimme liikennemerkin ohi, jossa oli merkintä P ja kolme ruutua, sanoi ystävättäreni
kauhuissaan: "eihän tänne saa parkkeerata kuin kolme autoa..." -Galina

 

Siskoni yritti lähettää kirjekuoressa kirjettä Faxilla...  -Veli

 

Seisoin keväällä ämpäri kädessä laiturin päässä. Jää oli alkanut sulaa. Laiturin vieressä oli vettä vapaana. Katselin avantoa ja mietin miten nyt pääsen avannolle.
-mökkiläinen

 

Kuulin että vanilliinisokeri imurissa antaa huoneilmaan kivan tuoksun imuroinnin aikana. Vieraita oli tulossa ja kiireesti ryhdyin imuroimaan, hain vanilliinisokeripurkin; mutta miten kummassa saisin sen imuriin! Seisoin hetken ihmeissäni ja olin juuri huutamassa miehelleni että mistä se imuri avataankaan että voin pölypussiin kaataa sokeria...sitten onneksi välähti... -Päivi

 

Polkupyöräni eturengas oli tyhjentynyt.  Mieheni vaihtoi päällirenkaan uuteen, jolloin totesin, että se sisärengashan se viallinen oli, koska  pyrki ulos päällirenkaasta. -Kikki

 

Blondi meni autonvaraosamyymälään ja pyysi : "Saisinko niin pitkän öljytikun, joka ylettää pohjaan asti?” –Pirkko

 

Puhimme perheeni kanssa tyttäreni SanFranciscon matkasta Ja puheeksi tuli että siellä maksaa ajokortti 15 taalaa. Joten vaimoni kysyikin: "Paljonko Taalan kurssi eroaa Dollarista...." -Salaatti Lahresta

 

Noin kaksikymppisenä minulla oli samanikäinen poikaystävä, jonka kerran aamupäivällä kylään tullessani yllätin nukkumasta sängyssään, ilman lakanoita. Ihmettelin asiaa, ja hän selitti, että hän oli ottanut lakanat illalla pois. Kun kysyin syytä, hän sanoi, että äiti oli opettanut, että lakanoiden väliin mennään aina puhtaana, mutta hän ei ollut jaksanut käydä illalla suihkussa, joten hän oli ratkaissut asian ottamalla lakanat pois.  -Sirpa

 

Mieskollega ilkesi nauraa, kun kerroin viikonlopun jälkeen: -Kävin mökillä soutelemassa. Vesi oli niin alhaalla, ettei airot meinannu ylettyä. -Siru

 

Olen ajanut autoa 25 vuotta. Vuosikausia ajattelin automaattisesti että hirvet tulevat metsästä tielle vain oikealta sivulta, koska varoitusmerkkikin on tien  oikealla puolella... Onneksi olen alkanut tarkkailemaan myös tien vasenta laitaa. -Marjo

 

Olin töissä, jossa remontoitiin asuntoa uutta asukasta varten. Myös jääkaapin kohta seinässä korjattiin. Menin siivoamaan asuntoa. Jääkaappi oli keskellä olkkarin lattiaa. Soitin miehille, miksi ette laittaneet paikoillensa. Kun, kukaan ei sanonut heille, pitää laittaa...oli vastaus. -Marja-Leena

 

Muutin, jälleen kerran. Isoveljeni siirsi astianpesukonetta, ja manasi, että mikähän tässäkin koneessa painaa niin peevelisti. "Varmaankin lingon vastapaino", ehdotin viattomasti. Eikä veli tänä päivänä usko, että se OLI vitsi;) –Päivi

 

Kerroin ex-miehelleni, että tyttöni on laittanut napakorun. Hän kysyi että minne.... -Onneksi ex

 

Hämmästelin miksi ystäväni on ostanut päältä ajettavan ruohonleikkurin, johon hän totesi, ettei ole koskaan nähnyt alta ajettavia ruohonleikkureita. Nolona jouduin toteamaan takiaisin, että niitä myydään samassa kaupassa, mistä voi ostaa helikopteriin heittoistuimia. -Aukka

 

Asiakas kysyy myyjältä: "Ovatko nämä kiwi-hedelmät varmasti kotimaisia?" -Kirsi

 

Esimieheni pyysi minua lähettämään faksin: ”Ota siitä kopio ennen kuin lähetät, niin minullekin jää oma kappale…” -LadyManhattan

 

Asuimme Helsingin Kalliossa, ja eräänä päivänä oli kauhea tuuli. Mieheni kommentoi: "On se ihme, että täällä Kalliossakin tuulee, vaikkei täällä edes ole puita." -Hanna

 

Olin laivamatkalla mieheni kanssa. Menin hyttiimme ennen häntä. Tullessaan hyttiin hän tokaisi:" Täällä on kylmä! Ootkos pitänyt ikkunaa auki?" -Riitta

 

Olimme äitini kanssa kännykkäliikkeessä ostamassa kytkypakettia. Myyjä selitti että ensimmäiset kolme kuukautta ovat sitten puoleen hintaan. Tähän äitini tokaisi "Mitä?! Ensin allekirjoitetaan sopimus ja sitten kerrotaan että kaikki onkin puoliksi ensimmäiset kolme kuukautta! Ei me sitten tällaista oteta" Myyjä katsoi äitiäni tyrmistyneenä ja kysyi että  mitä rouva mahtaa nyt tarkoittaa. Tähän äitini "no kaikki puhelut ja  kaikki siis puolittuu ensimmäiset 3kk!" Oikeastihan siis vain maksu puolittui! -Amanda

 

Ihmettelin kerran puolisolleni, kuinka saaret eivät kellu ympäriinsä meressä, vaan pysyvät aina samassa paikassa. -Mira

 

Autolla matkalla Jyväskylästä Tampereelle, pitkä autojono ja tuttava jonon keskivaiheilla ajamassa n. 100 km/h nopeutta. Vaimon kommentti vänkärinpaikalta:  ”Me ajetaan 100:sta, hirvittää ihan kuinka lujaa jonon ensimmäisen täytyy ajaa...varmaan ainakin 140 km/h...” -JL

 

"Tiedättehän kun tyhjiin videonauhoihin laitetaan aina muutama minuutti extraa ilmoitetun pituuden lisäksi, niin laitetaankohan se nauhan loppuun vai alkuun?"-S

 

Lähdin kauppaan ja pyysin miestäni laittamaan pyykin kuivumaan. Hän vastasi:
"okei, missä ne on?" -Kati

 

Veljeni asustelee maaseudulla ja talvisin hän menee vaimonsa veljen ja isän kanssa kaatamaan puita metsästä. Metsää siis harvennetaan ja kuolleet ja huonokuntoiset poistetaan. Kerran sisareni pyysi päästä mukaan metsätöihin. Siskoni ei ole niitä kaikkein "välkyimpiä" naisihmisiä ja päästää suustaan ennen kuin ajattelee asiaa tarkemmin. Miehet kaatoivat kevättalvisessa säässä puita hangille. Sisko katseli ympärilleen ja pohti ääneen:
- Voi miten paljon kuolleita puita pystyssä, ei lainkaan lehtiä.
Miehet katsoivat häntä hölmistyneenä. Pienen hiljaisuuden jälkeen veli oikaisi.
- Ne on koivuja, ei niissä ole lehtiä talvella....
Naurusta ei meinannut tulla loppua.
-blondin sisko

 

Jos vilja ei idä saahan edes olkia. -Eino

 

Asun ulkomailla ja Suomessa käydessäni näin ystävieni pihalla sademittarin (jos joku ei tiedä, millainen se on: metallivarren päässä oleva läpinäkyvä teemukin kokoinen muovinen astia, johon merkitty tilavuusasteikko). Innostuin asiasta, sehän olisi mukava tuliainen miehelleni, jolla oli jos jonkinlaista ilmapuntaria ja lämpömittaria muttei tällaista ihmettä vielä. Huikkasin ystävilleni: Tällaisen vien kotiin tuliaisiksi, mutta koska meillä on niin rajuja sateita, tämä täyttyy äkkiä, joten minun täytyy ostaa ainakin kaksi!  -stefanis

 

Pidimme kotona elokuvailtaa, elokuvan loputtua mieheni kysyi minulta, että mistä tämä dvd kelataan alkuun...  ;) –jaana

 

Miespuolinen ystäväni kysyin minulta kerran pulmallisen kysymyksen: "Lentokone lentää 250km/h ja minä seison ensimmäisen penkkirivin kohdalla. Jos minä hyppään ja minun hyppyni kestää 2 sekuntia, niin kuinka monennen penkkirivin kohdalla minä olen kun laskeudun alas?" Kovasti yritin laskukaavaa miettiä mutta oli pakko myöntää etten tiedä ja arvata vain jokin penkkirivi: 15???   -MN

 

Myös miehet purkavat ongelmiaan keskustelupalstoilla ...

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.

Mahtaako olla taksikaan? Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä.

Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

-Epätietoinen

 

Ajelimme Helsinkiin Lahdesta päin (pohjoista etelään) ja meidän piti kääntyä Kehä 1 Espooseen päin, elikkä länteen päin. Vaimoni kysyi miten voi olla mahdollista että käännyimme oikealle, vaikka menemme länteen. Kartassakin itä on aina oikealla ja länsi vasemmalla.  -Jukka

 

Meille tehtiin parkettia ja liima loppui kesken. Kiillon vedenpitävää liimaa oli käytetty ja sitä haluttiin käyttää jatkossakin. Rautakaupan ystävällinen myyjä halusi tietää mihin tarkoitukseen liima tulisi. Parketin liimaamiseen, vastasin. Mutta eihän siihen tarvita vedenpitävää liimaa, tavallinen Erikeeperkin käy, hämmästeli myyjä. Kyllä, tiedän, sanoin, mutta tästä tuleekin kelluva parketti. Sain liimani. -Tuula

 

Ihailimme kaupassa pölynimuria, jossa oli valo suulakkeen etuosassa. Tokaisin, "tällähän näkee hyvin metsästää pölykoirat vaikka sängyn alta". Tähän ystäväni, joka nyt sattuu olemaan insinööri, huomautti, "ja ajatteles miten kätevää, näkee imuroida vaikka tulisi sähkökatko". Seurueeseen laskeutui hetkeksi syvä hiljaisuus kunnes purskahdimme kaikki nauruun. -MK

 

Mieheni ei lottoa koskaan, mutta päätti laittaa muutaman euron likoon koskapa oli suuri potti luvassa. Tyttäremme kävi kioskilla hakemassa on-line-kupongin ja tuotuaan sen isälleen, tämä kysyi että etkö ostanut ollenkaan lisänumeroita? -Tuula

 

Kaksi vaaleaa naista katseli lentokentän laidalla lentokoneita. Toinen ihmetteli, kuinka noin suuri kone voi pysyä ilmassa. Toinen selitti, että korkealla lentävä kone näyttääkin ilmassa paljon pienemmältä. -Risto

 

Entinen urheiluvalmentajani ajoi peruskouluopettajavaimonsa kanssa autollaan, jonka jarrut vinkuivat jarrutettaessa. Vaimo tokaisi kiljumiseen hermostuneena miehelleen: "Etkö voisi laittaa rasvaa noihin, ettei ne kilju?!" -Janne

 

Ystäväni, varsinainen säheltäjä, jätti Diseylandissa käydessään autonsa sen valtaisalle parkkipaikalle. Kun sitten kaikki kummallisuudet ja hauskuudet oli nähty, hän palasi tohkeissaan autolleen, mutta ei löytänytkään sitä mistään. Hänen mukanaan ollut pikkupoika kysyi: "Etkö sinä pannut merkille mihin sinä sen jätit?" "Totta kai, kuului vastaus. Sen valkoisen mersun viereen!". Auto löytyi vasta, kun kaikki muut autot olivat lähteneet. -Kaarin

 

Yritin aina väittää ystävälleni, vastoin hänen omaa mielipidettään, ettei hänellä ollut  hörökorvia. Kerran ystäväni tarjosi minulle aurinkolasejaan. Lasien sangat olivat vähän lyhyet ja painoivat korvalehteä. Kokeiltuani niitä tulin sanoneeksi " Ei nämä käy, kun sit mullakin on hörökorvat. -THL

 

Ajoimme mieheni kanssa autoliikkeen ohi, jonka pihassa oli rivi uusia autoja. Ihmettelin, miksi nykyään uusien autojen katot ja konepellit ovat sinisiä riippumatta auton väristä. En minä ainakaan haluaisi sellaista autoa. Mieheni sanoi, että niissä on vielä suojamuovit päällä. -AR

 

Joskus nuoruudessani likkaporukalla pysähdyttiin eräänä lauantai-iltana grillille. Kun tuli vuoroni tilata, tilasin isot ranskalaiset ja lihapullat. Myyjä kertoi ranskalaisten perunoiden valitettavasti loppuneen. En kuitenkaan niin vähästä luovuttanut vaan kysyin: "No onkos pieniä?" –KM

 

Ystävättäreni 30v. päätti ajaa ajokortin. Ennen ensimmäistä ajotuntia, ystävättäreni mies opasti parkkipaikalla miten auto toimii. Kertoi miten auto käynnistetään, turvavyö kiinni, käsijarru pois päältä, peiliin katsominen... Ystävättäreni vetäisi aurinkolipan alas, katsoi peiliin, kohensi hiuksiansa ja kysyi "Mitä sitten?" -Unelma

 

Äitini 75v. keräsi yleensä tuttujen kuolinilmoituksia, joita sitten liimasi valokuvakansioon ja tuskaili yhden kanssa jota ei meinannut löytää näyttääkseen minulle. Isä yritti auttaa että miksi et liimaa niitä aakkosjärjestykseen? Äiti tokaisi että kun ne ei kuole aakkosjärjestyksessä! -Raija

 

Blondi ajeli autolla missä oli tyhjä rengas. Takaa tuleva auto viittasi pysähtymään ja sanoi blondille että oletko huomannut että sinulla on rengas tyhjä johon blondi kiitos ilmoituksesta minulle kerrottiin se jo äsken ja kaasutteli pois!! -Anu

 

Juttelin mieheni kanssa tulevan matkan pituudesta. Tokaisin hänelle vain, että  "ei sinne pitkä matka ole, mutta tulee sinne kilometrejä" -Antti

 

Mieheni osti akkuporakoneen. Ihmettelin kyllä itsekseni, että miksi akulle piti olla erikoisporakone ja miksi akkuun ylipäätään pitää porata reikiä.

Eräälle ystävälleni ei ole koskaan selvinnyt miksi alamäkiin on asetettu hiekkalaatikoita. Ylämäessähän niitä liukkaalla kelillä tarvitaan.
 
-Mummo

 

Kerroin kotona työkaverini joutuneen hirvikolariin. Mieheni kysyi: ”Oliko se uros- vai naarashirvi? Sanoin että en tiedä, kun se oli pötkinyt pakoon, vain sarvet olivat jääneet tielle… -Niina

 

Mieheni luki Turun murteella kirjoitettua Turkulaista. Hmp…….ei kukka tommottis puhu…. Kyllä oli kaikilla hauskaa. -Memmu

 

Helsinkiläiset vitsailevat aina turkulaisista ja toisinpäin. Itse olen rohkean avoimesti ”turkkulaine Helsinkis” parin vuoden kokemuksella. Saan uudella kotiseudullani ihmisiltä usein huvittuneita katseita kertoessani heille, että täällä on laitettu kehätietkin ihan väärään järjestykseen, kun kolmonen tulee ensin. -Turkulaisuudestaan ylpeä

 

Vanhemmillani on sammutuspeite, mutta omassa kodissani ei. Kerran vanhempien luona käydessäni kysyin äidiltäni sen enempää ajattelematta: "Käytettekö tuota sammutuspeitettä? Jos ette, voisin ottaa sen."  -ET

 

Mieheni ripusti ensimmäistä kertaa verhoja ikkunaan - nurja puoli sisälle päin. Ja miksi? Nehän ovat muuten nurinpäin ulkoa katsottaessa. -sh

 

Pelkään aina istua kyydissä, kun mieheni ohittaa autoja. Siksi ehdotin, että hän voisi jättää minut tien sivuun ja sen jälkeen ohittaa aikomansa auton. Sitten hän voisi palata hakemaan minut kyytiinsä. -cake

 

Perheen keskeisessä joululahja-arvonnassa olin saanut tehtäväkseni ostaa joululahjan sisareni miehelle. Istuimme autossa parkkipaikalla ja mietin, mitä kummaa ostaisin. Kysäisin mieheltäni: "Jos sinä olisit mies, niin mitä toivoisit joululahjaksi?" -eeva-aulikki

 

Vaimoni katseli taivaalle ja ihmetteli miten on mahdollista, että lentokone on hinauksessa. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt hinattavan purjekonetta lentokorkeuteensa. -Olli-Pekka

 

Ystäväni ja hänen miehensä ajoivat pimeällä kohti kotia. Ystäväni huomasi valojen kohdistuvan vastaantulijoiden kaistalle kohti heitä ja sanoi "Ai kato se olikin iso tilataksi, katoin ensin että siinä ajoi kaksi autoa päällekkäin" -Elisa

 

Onko tuossa sinun uudessa autossa hyvä kyyti? "En minä osaa sanoa kun en ole ollut  kyydissä, olen vain ajanut sillä." -Osmo

 

Vein autoni kerran katsastukseen ja ensi töikseen tarkastettiin autoni valot. Katsastusmies tokaisi että sinun autosta on molemmat parkit palanut ja katsoi minua kysyvästi. Vastasin hänelle sitten, että en mä koskaan käytä niitä.. sitten hän ei enää minulta mitään kysynytkään.  -KA

 

Tapahtui Torremolinoksessa Espanjassa parilla eri vuorotteluvapaalla: Vaimoni päätti mennä uimaan helmikuussa. Hän hyppäsi altaaseen ja minä mittaamaan veden lämpöä. Huikkaan, että vesi on 13 asteista. -Miinustako?
 


-Tuo on kyyhkynen.
-Ai, se on ihan pulun näköinen!
 


Vaimon ohje Rondaan menosta: -Jos mennään Rondaan, niin mennään bussilla Marbellaan. Siellä voitas ajaa taksilla linja-autoasemalle, kun ei tiedetä, missä se on.
 


Tapahtui Kyproksella:
M: -Viime vuonna 1 CYP on ollut 10 mk ja nyt se on 2 €.
V: -Niin se on varmaan sidottu USA:n puntaan
 
 -Ykä

 

Olin Vaaka ry:n järjestämässä Tilkkujen yössä jossa tarkoituksena on neuloa 20 x 20 cm tilkkuja palapeittoa varten. Esittelin muille paikalla olijoille valkoisesta kopiopaperista oikean kokoiseksi taiteltua kaavaa  ja sain kuulla kommentin: "Onpas näppärä, voisiko siitä ottaa kopioita?"  Tosin kysyjääkin nauratti joten huumorilla oli heitetty kysymys :-)  -MT

 


 



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot