Ti 22.5.Hemminki, Hemmo, Hemming» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae


Tämä on se kohta.

Tämä on se kohta,
salama on hetkeksi
seisahtanut taivaalle,
ja kurjet löytävät
etelän sulistaan.

Tämä on se kohta yötä.
Kukkuroillaan meistä.
Edemmäksi emme pääse.
Takaisin emme tahdo.
Tähän emme voi kauaksi jäädä.

Tämä on se kohta.
Tähän kohtaan
tahtoisin painaa pääni.

(Tommy Tabermann)

Lähettäjä: Leena

Aamulla aikaisin avaan ikkunan ja lämpöinen tuulahdus käy tupaan. Tulee mieleeni mun, alkoi loma kesäinen ja rakkaan tuoksun tunnen mä sen. Arkiset askareet jäädä saa lomasta nautin mä vaan.
Kävelen kotoista rantaa, upotan jalkani santaan ja ajattelen oi, rakas Suomen maa.
Tuvassa lämpöisessä tunnen rakkaani kosketuksen ja näen kauniin hymyn suloisen.

Lähettäjä: Pirjo R

kastepisaroita,
linnunlaulua,
itikoitten ininää,
ruusut avaamassa terälehtiä,
orvokit katselee aamua,
viljapellot kasvattaa viljaa,
linnut ruokkii poikasiaan,
siili vielä kyyhöttää pesässään,


Lähettäjä: l.e.a.

Rössypotut

Emäntä pattaa hämmentää.
röyssyä, pottua, silavaa, sipulia,
isäntä ja koira viereen anomaan,
rössypotut isännälle,
silavan koira saa,
koira nuolee silavaa,
isännän saappaat sitä katselee,
kylkiinsä silavaa haluaa,
mietti miten silavan saa,
astuu verannalle päin,
koira perään pinkaisee,
saappaat silavan saa,
isäntä syötyänsä,
saappaat jalkaan sujauttaa,
ulos astelee,
koira seuraa isäntää,
viiksillänsä koira,
saappaan kylkeen hipaisee,
saappaat vain hymähtää,
parhaat kaverukset isäntä ja koira,
ehkä emäntä,
kun päivälevolle,
emännän viereen köllähtää.


Lähettäjä: eeva lind

Pannukahvi

Pirtissä liesi.
lämmin liekki loistaa,
pyöreät rankaat hohtaa,
nokinen kahvipannu höyryää,
rännäri jauhaa,
kahvinpavut tuoksuu,
kahvin tuoksu leijailee ilmassa,
virkistävää lämmintä pannukahvia,
lautaselle pala sokeria,
alkaa kuulua ryystämistä,
sieraimet valppaina,
aistit kohdattuna kuumaan juomaan,
hetki tämä päivän paras hetki on.

Lähettäjä: eeva lind

Saapassukka.

Villalankakerä huokaa,jouten tässä olen,
kunnea huomaa sukkapuikkojen iloisesti helisevän,
saappaa nurkassa tyhjinä katselee,
saappaat kuulee sukkapuikkojen helinän,
iloisena saappaat hymyää,
kohta sukat saappaat täyttää,
pääsee kulkeen kartanolle,
eipä vesi sekä loska haittaa,
kylmän säänkin iloisena kulkee.

Lähettäjä: eeva lind

Auringon paisteessa loikoillen, mitä sen mukavampaa: huokailen.

Lähettäjä: EkU

Marraskuu.

Syksy pimeä väistyi,,
satoi valkoista lunta,,
koivut notkuu lumen painosta,,
kuusipuu kantaa oksilla lumen ,,
vahvana kuusipuu seisoo,,
ihminen kuin kuusipuu,,
kestää paineet ,,
ihminen voi olla kuin kuusipuu,,


Lähettäjä: leeaorvokki

Eräs päivä toissavuonna
syntyi koira pieni ja mitätön
lämmin hahmo sen huostaansa otti,
kaivoi esiin suuren tynnyrin,
ja asetti sen eteensä.

Kaatoi tynnyriin lämmintä kermaa,
lisäsi sekaan hieman pippuriakin,
ripotteli joukkoon ruusunnuppuja
ja maustoi kanelilla ja sokerilla

sekoitti mukaan litran rakkautta,
desin leikkisyyttä
ja vielä hyppysellisen viekkautta

Otti koiran,
liotti sitä tynnyrissä,
kuivasi huolellisesti,
ja asetti takan eteen lepäämään

koiran nukkuessa otti toffeeta,
piirsi sillä sydämen pennun selkään,
ja kastoi myös sen korvat toffeeseen

valitsi hienoimman lakritsanpalan rasiasta,
teki siitä koiralle nenän,
kävi vielä hakemassa kaksi suklaanappia,
ja asetti ne koiralle silmiksi


Lähettäjä: Jenni

Elämä ei mene oikein, jos sitä ei eletä oikein.

Lähettäjä: eeva

Syntyi pieni kissa. Sillä ei ollut turkissaan värejä, oli vain pehmoista untuvaa. Eipä hätää, emokissa sekoitti vatiin maitokaakaota, salmiakkijauhetta, pomeranssinkuorta ja vaniljasokeria.

Tässä seoksessa emo pyöritteli pikkukissaa ja se sai turkkiinsa kauniin väriseoksen ja raitoja. Lopuksi pikkukissan tassut kastettiin kermavaahtoon, sitä pentu levitteli myös leukansa alle, sekä vatsaansa.

Emo laittoi pennulle toffeenpalan nenäksi ja silmiksi minttupastillit. Valkoisiin tassunpohjiin painettin palat mansikoista polkuanturoiksi. Niin sai pikkukissa värinsä, se oli kaunis! Nimekseen se sai Siiri.

Lähettäjä: Pirjo Tuomisto

Itkin kun minulla ei ollut kenkiä,
kunnes näin miehen,
jolla ei ollut jalkoja.

Lähettäjä: Äippä

Nappisilmät

Sinä katsoit minua ruskeilla nappisilmilläsi silmiin,
minä nousin niiden tehosta pilviin.

Pilvistä pikkuruisen laskuvarjon varassa alas tulin,
ja silmät pyöreinä luoksesi kulin.

Kysyin miten sä tuon teit,
kun mut pilviin veit.

Sä räpytit muutaman kerran ruskeita nappisilmiä,
ja mä lensin takaisin kohti pilviä.

Lähettäjä: Tapio Still

Kun kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta,
ihmiset eivät enää huomaa,mitä hyvää heidän
elämässään tapahtuu joka kerta, kun aurinko
matkaa poikki taivaan kannen.

(Paulo Coelho)

Lähettäjä: Pirkko

Jos onnea etsit sä elämästä,
kannattaa aloittaa tänään ja tästä.

Lähettäjä: Veeti

Ulkona sataa ja on harmaata,
mutta minun sisälläni paistaa aurinko,
kun katson ulos näen kaiken kauniina.
Märkä piha, kuinka se onkaan kaunis.
Kukkien terälehdillä helmeilee vesipisaroita
niin kuin timantteja, niitä on paljon,
haluaisin kerätä ne ja tallettaa siksi
kunnes aurinko paistaa
ja tuhannet säteet niistä sinkoilisi.

Lähettäjä: Arjusca

Katselin hetken sinne päin,
missä sen vaahteran huojuvan näin,
tuulessa keltaisin lehdin.
Sanoin, nyt minä ehdin.

Nyt olet tähti, nyt olet maa,
tuulessa saatamme koskettaa.

Lähettäjä: Päivi

Silitti hiljaa enkelin siipi,
kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta sisään hiipi,
todeksi toiveet täytti

Lähettäjä: Mirja Heinonen

Vettä satoi.
Äiti valitti kun on niin kurja keli.
Pieni tytär kysyi äidiltään:
Äiti, kun perhonen kuolee,
itkeekö keijut?
Haluamatta rikkoa lapsen kaunista ajatusta,
äiti vastasi:
Kyllä, voisihan se olla niinkin.
Lapsi vastasi siihen nopeasti,
niin varmana tiedostaan:
Siksi siis syksyisin sataa niin paljon.
Äiti yritti muuttaa lapsensa luuloa
ja aloitti:
Mutta ajattele kuinka surullisia keijut olisivat,
perhosia on niin paljonkin…
Tyttö keskeytti äidin lauseen:
Äiti, etkö tiennyt? Ei keijut surusta itke,
vaan ilosta! Perhosistahan tulee keijuja
kun ne kuolee.
Hämmästyneenä lapsensa mielikuvituksen määrästä
ja sen kauneudesta, äiti vaikeni.
Lapsi lähti jo omiin leikkeihinsä,
kun äiti vielä mietti tyttärensä sanoja.
Voisinpa nähdä maailman kuin hän,
äiti ajatteli.
Seuraavan kerran kun satoi rankasti,
äiti hymyili eikä valittanut enää.
tk 05

Lähettäjä: Terttu Kääriäinen

Sadepäiväkin on hyvä päivä,
kun sen kääntää positiiviseksi.
Vain sateella voit pukea kumisaappaat,
sadehousut, sadetakin sekä sadehatun ja
suunnata ulos nauttimaan sateeen ropinasta
sadeasun pintaan.
Eipä tämäkään onnistu poudalla.

Lähettäjä: Sade


Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot