Oletko huomannut mitä vuodet saavat aikaan?
1) Kaikki on kauempana kuin ennen.
2) Kadun kulmaan on kaksi kertaa pitempi matka ja olen huomannut, että sinne on lisätty kukkula.
3) En enää juokse linja-auton perässä, se lähtee nopeammin kuin ennen.
4) Tuntuu siltä, että portaat tehdään jyrkemmiksi kuin ennen vanhaan.
5) Ja oletko huomannut, miten pientä tekstiä nykyisin käytetään sanomalehdissä?
6) Ei kannata pyytää ketään lukemaan ääneen, kaikki puhuvat niin hiljaisella äänellä, että tuskin kuulen heitä.
7) Vaatteiden materiaali on niin kippanaa nykyisin, varsinkin vyötäröllä.
8) On melkein mahdotonta ylettyä kengännauhoihin, enkä tiedä miksi.
9) Jopa ihmisetkin ovat muuttuneet, he ovat niin paljon nuorempia kuin ennen, kun olin heidän ikäisensä, ja toisaalta taas ikäiseni ovat niin paljon vanhempia kuin minä.
10) Tapasin entisen koulukaverini tässä eräänä päivänä. Hän on vanhentunut niin tavattomasti, ettei hän edes tuntenut minua. Ajattelin tuota ihmisparkaa kammatessani tukkaani tänä aamuna ja katsoin kuvaa peilistä. Ajatella, eivät ne osaa enää tehdä edes kunnon peilejä.
(Lee Manor Homesteads Public)
Testin lähetti: Katri