|
Esa Saariseen.
Hän on oman tiensä kulkija mikä on tänä päivänäkin mahtavaa. Pukeutuu niin kuin itse haluaa ja puhuu asioista omilla nimillään. Aina kun minä olen kuullut häntä hän puhuu niin kauniisti vaimostaan ja lapistaan.
Kysyisin: Rakkaudesta, ihmissuhteista ja onnellisuudesta.
=========================
Haluaisin mahdollisuuden tutustua Kurt Cobainiin, koska tunnen itsekin samaa ahdistusta kuin hän. Haluaisin kysyä häneltä, miksi kaikki hänen ystävänsä sulkivat vain silmänsä? Vai olivatko he todellisia ystäviä edes?
Annie
=========================
Moosekselta kysyisin vuosikymmeniä jatkuneesta erämaavaelluksesta ja keskustelisin hänen kanssaan kaikista niistä ihmeistä ym., joiden avulla he selvisivät aikanaan näkemään kotimaansa, Mooseshan ei sinne sitten päässytkään, mutta keskustelu olisi kiinnostava, mm. Punaisen meren halki kulkeminen.
Linnea
=========================
Haluaisin tavata kirjailija Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies). Haluaisin keskustella hänen kanssaan kirjoittamisesta yleensä. Lisäksi kysyä häneltä, mistä hän ammentaa jatkuvan inspiraation ja iloisen mielensä. En ole koskaan nähnyt hänestä kuvaa tai haastattelua, missä hän olisi ollut nyrpeä tai pahantuulisen oloinen. Hänen tarinansa ovat aina hyvin positiivisia, täynnä tulevaisuuden toivoa, vaikka monet hänen kirjoistaan kertovat sota-ajoista, tai muuten vain vaikeista ajoista. Niissä on kuitenkin aina voimakkaasti sisällä toivo ja usko sekä rakkaus, meitäkin kannattelevat voimat.
Anneli
=========================
Äidinisääni. Ja isänisääni paremmin. Kysyisin sen aikaisesta elämästä ja sodasta. Saisin tietää, mistä olen lähtöisin.
Taina
=========================
Olisi ihana treffata oma sieluni. Kysyisin kuka oikein olen ja mikä on elämäntehtäväni nyt.
Vastauksia odotteleva
=========================
Madonna. Elävä legenda. Arvostan ja kunnioitan hänen julkisuudessa näkyvään tapaansa hoitaa työ- ja perheasioita. Haluaisin tietää, mistä hän saa kaiken ideansa ja energiansa ja kuinka onnellinen ja tyytyväinen hän on elettyyn elämäänsä. Katuuko mitään tai vaihtaisiko jonkun päivänsä pois. Ketä hän ihannoi ja kunnioittaa.
Carita
=========================
James Dean. Hänessä oli jotain mystistä ja rauhallisuutta, kameran edessä sain sellaisen kuvan. Olitko kotioloissa samantyylinen?
James Dean
=========================
Haluaisin tavata Juice Leskisen. Siksi että olen päivälleen yhtä vanha kuin hän. Vaikka en ole koskaan tavannut häntä tai käynyt kuuntelemassa häntä, tunnen tuttuutta kuunnellessani hänen musiikkiaan ja lukiessani lausumiaan.
Haluaisin vaan katsella, käännellä silmissäsi ihmistä, joka on nähnyt saman määrän kuin minä ja kuitenkin...
Olisihan se hauska tietää, että pitäisimmekö me toisistamme vai satuttaisimmeko me toisiamme.
Eija
=========================
Haluaisin tavata edesmenneet rauhanaktivistit Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin. Kysyisin heiltä, miten terrorismin vastainen taistelu voitaisiin muuttaa väkivallattomaksi toiminnaksi rauhan puolesta. Kumpikin heistä on osoittanut, miten ilman aseita voi saada aikaan koko kansakuntaa koskevia positiivisia muutoksia.
Löysin vastauksen heidän hengenheimolaiseltaan Daisaku Ikedalta: Sinä voit muuttaa maailman. Jokainen voi omassa elämässään soveltaa rauhan aatetta arvostamalla toisen ihmisarvoa ja opettelemalla ymmärtämään hänen erilaisuuttaan.
Ikedalla on sgi-usa.org -sivuilla päivittäinen rohkaisu samaan tapaan kuin Aamun ajatus. Suosittelen, vaikka sivusto onkin englanninkielinen.
Miranda
=========================
Olisin halunnut tutustua Adolf Ehrnroothiin. Siinä oli mies, jota voin oikeasti sanoa kunnioittavani. Olen tutustunut häneen kirjansa kautta. Olisi hienoa, kun olisi saanut hänet vierailemaan koulussamme, nykynuorten parissa. Olisin suonut hänen kertovan elämänvaiheistaan, lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja antanut nuorten esittää kysymyksiä. Nykynuoret kun tuntuvat narisevan niin kovin pienestä. Aika ajoin on hyvä laittaa asiat tärkeys järjestykseen ja havahduttava siihen, että meillä nykysuomessa asiat on oikeastaan aika hyvin... Onneksi on vielä suhteellisen hyväkuntoisia veteraaneja, pitäkäämme heitä huolen!
Ruusu
=========================
Kenen kanssa treffit: Rakkaani kanssa.
Miksi: Emme ole tavanneet muutamaan päivään.
Mitä kysyisin: Hmmm... Ehkäpä sen että tulisiko Hän vaimokseni...
Hanski
=========================
Tahtoisin treffeille DALAI LAMAn kanssa kysyäkseni hänen tavoistaan ja teoistaan (siis jotain ihan konkreettista) joilla hän pitää yllä positiivisuuttaan. Tyyneys, iloisuus, Rauha joka hänestä huokuu on jotenkin niin suurta, että se tarttuu ainakin minuun vaikka hän näkyisi vain hetken jossain televisio-ohjelmassa.
Harri L
=========================
MARILYN MONROE tulee ensimmäisenä mieleen! Hän on niin kuuluisa kauneutensa ja naisellisuutensa vuoksi. Hän pärjää edelleen nykykaunottarille ja on upeaakin upeampi. En tiedä haluaisinko sen kummemmin kysyä häneltä mitään. Olisi vain kiva tavata niin naisellinen ja upea nainen ja nähdä tuntuuko taika silloin vielä enemmän. Sillä Marilynissä on taikaa!
Heli
=========================
Haluaisin tutustua mm. Jörn Donneriin - hänen ajatusmaailmansa yllättää aina.
Kiehtova mielen maailma
=========================
Kuuluisista henkilöistä olisin halunnut tavata Marskin eli C.G.Mannerheimin.
Pidän häntä huippuälykkäänä henkilönä. Ja mikä vaikutusvalta hänellä on aikoinaan ollut. Seuramiehenäkin tunnettu, juttujen mukaan, vertaansa vailla.
Kysyisin varmaan kuitenkin ihan tavallisia, arkeen liittyviä asioita. Ko. henkilöön olisi pitänyt saada luoda tuttavuussuhde, jotta olisi nähnyt pintaa syvemmälle.
Itselleni läheisempään henkilöön, johon olisin halunnut tutustua paremmin, on isäni. Isä on jo aikoja sitten kuollut, mutta aina silloin tällöin tulee mieleen ja palautan mieleeni.
Minä, -57
=========================
Treffit ehdottomasti Elviksen kanssa ja haluaisin tutustua Picassoon - kysellä maalaamistekniikoista ja inspiraatioiden lähteistä sekä taiteen tekemisestä yleensä!
Xanthippe
=========================
Haluaisin tutustua plastiikkakirurgiin. Koska olen ollut lapsesta asti lihava ja nyt minulla on diabetes ja pehmytkudosreuma, lihasreuma ja olen sairaalloisen ylipainoinen. Liikkuminen on joskus todella vaikeaa ja olen elämäni aikana yrittänyt monen moiset laihdutukset ja pudottanut painoani monta kertaa. Sen mitä nyt painan ja nyt en enää jaksa motivoitua asiasta, koska aina ne kilot tulevat takaisin ja ajattelin kysyä olisiko minun mahdollista päästä vatsalaukun pienennysleikkaukseen.
En ole uskaltanut kysyä tätä terveyskeskuksesta, tiedän että jos menisin yksityiselle lääkärille niin olen melko varma että tämä asia hoituisi, mutta minulla ei ole niin paljon rahaa. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja haluaisin 8-vuotiaan tyttäreni takia että minulla olisi mahdollisuus elää hiukan paremmin ja kauemmin (ainut toiveeni, että saisin näin kilot pois joita on yli puolet liikaa minussa).
Läski lörtsy 47
=========================
Haluaisin tavata Fanny Luukkosen, Lotta-Svärdin pitkäaikaisen johtajan. Olen kuullut, että Fanny oli vakaumuksessaan järkkymätön ja korosti Lotta-aatteen puhtautta. Olisi mielenkiintoista tavata tuona ajan suuri naisjohtaja ja selvitellä hänen ajatuksiaan haastattelutuokiossa.
Jonsku
=========================
Tahtoisin tavata runoilija-kirjailija Eeva Kilven. Hänen runonsa ovat olleet jo pitkään sellaisia, jotka koskettavat ja antavat voimaa. Monista hänen runoistaan olen ajatellut: juuri noin minäkin ajattelen, Eeva vain on osannut pukea asian sanoiksi. Kerran olen tavannut Eevan kirja -messuilla ja saanut häneltä omistuskirjoituksen runokirjaan, mutta olisi mukava keskustella hänen kanssaan pidempäänkin.
Johanna
=========================
Haluaisin tutustua U2-yhtyeen solistiin Bonoon. Paitsi että hän on harvinaisen hyvännäköinen miehenpuolikas ja omaa jumalaisen äänen, hän kokee ihmisoikeuksien puolustamisen tärkeäksi ja tekee yhtyeensä kera työtä asian hyväksi. Hyväntekeväisyys tuntuu myös olevan lähellä hänen sydäntään ja pisteenä ii:n päällä: tuntuu olevan suht' uskollista tyyppiä, koska sama vaimo on pysynyt vierellään jo vuosia... (huokaus).
Mutta mitä häneltä kysyisin... Todellisessa tilanteessa olisin varmaan ihan kipsissä ja sanaton. Mutta noin muuten kiinnostaisi tietää, miten hän seuraa maailmaa ja miten valikoituvat asiat, jotka hän kokee niin tärkeiksi, että pyrkii nostamaan julkisen huomion niihin. Mikä on se Number One hänelle?
Joshua Tree
=========================
Haluaisin tavata Mahatma Gandhin, enkä niinkään kysyisi mitään, vaan kertoisin hänelle, kuinka paljon arvostan sitä, että hän pyrki itse elämään sen mukaan, mitä opetti.
Kaija
=========================
Elviksen olisin halunnut nähdä, mahdollisesti tavatakin. Keskustella olisin voinut ainoastaan tulkin avulla, sillä en osaa englantia. Mutta todennäköisesti en olisi saanut edes sanaa suustani, olisin vaan kuunnellut hänen puhettaan, lauluaan ja katsellut hänen hymyään. Elviksessä oli ihmeellistä karismaa ja vetovoimaa. Kun katselen hänestä videoita, tuntuu kuin ne olisi juuri nauhoitettu. Ihmeellinen mies siis. Surullista vaan että kuoli niin nuorena. Muistan kuin eilisen päivän, kun hän kuoli. Olin nukuttamassa mummolassa eka visiitillä ollutta 2 kk:n ikäistä esikoistamme. Radiossa sanottiin kuninkaan poismenosta. Tuli epätodellinen olo.
Kaija
=========================
Hans Välimäkeen, kahden Michelin tähden ravintolan luojaan Suomessa. Hän on poikkeuksellisen lahjakas ravintoloitsija, joka osaa esiintyä luontevasti ja arvostaa muitakin. Ihailen häntä kovasti.
Kaija
=========================
Anna-Leena Härkönen;
Olen lukenut joskus "Häräntappoaseen", meni vähän ohi, nähnyt "Anna-Liisan", seurannut "Metsoloita", nähnyt leffan "Kuutamolla". Viimeaikoina lukenut hänen kirjoituksiaan aikakauslehdistä. Varsin hienoja, mielenkiintoisia näkemyksiä elämästä noin nuorelta ihmiseltä.
Kysymys. Miten tullaan tuollaiseksi ihmiseksi?
Kalle
=========================
Haluaisin tutustua isoisääni, joka nukkui pois yli 20 vuotta sitten ollessani 6-vuotias. Muistan papasta valitettavasti varsin vähän, mutta kaikkia muistojani leimaa mielikuva viisaasta miehestä, jolla oli lämmin sydän ja aikaa rakkailleen. Isoäitini on aina puhunut vain hyvää edesmenneestä puolisostaan ja muutenkin mies tuntuu jättäneen lähtemättömän positiivisen vaikutuksen läheisiinsä. Tahtoisin kysyä, mistä koviakin asioita kokeneen miehen aurinkoinen asenne oli peräisin ja mitä neuvoja hän antaisi elämäni varrelle. Tahtoisin myös kiittää pappaa kauniista lapsuusmuistoista ja siitä, millainen vaikutus hänellä on ollut lähipiiriinsä.
Punamusta
=========================
Jon Bon Jovi, miksikö? Koska olen ollut Bon Jovi yhtyeen fani yli 20 vuotta ja olen nähnyt bändin vasta kerran livenä. Puheenaiheita varmasti riittäisi lapsista musiikkiin.
En nyt keksi mitään erityistä kysymystä, mutta kait sitä jotain saisi sanottua.
Kati
=========================
Haluaisin tutustua Riitta Väisäseen. Hänestä on saanut julkisuuden myötä niin valoisan, lämpimän ja huumorintajuisen kuvan, että ottaisin hänet mielelläni omaan ystäväpiiriini. Hänellä on mielestäni ihailtavan positiivinen elämänasenne.
Varsinaisesti mitään erityistä kysyttävää ei minulla häneltä olisi.
Kipa
=========================
Haluaisin tutustua isäni vanhempiin, omiin isovanhempiini, jotka kuolivat jo paljon ennen syntymääni.
En ehkä keksi juuri nyt mitään kysyttävää, mutta tahtoisin tutustua heihin ja kuulla millaista heidän elämänsä silloin oli. Tahtoisin myös kertoa, kuinka tärkeitä hekin ovat minulle, vaikkemme koskaan ehtinetkään tavata.
Kirsi
=========================
Haluaisin treffit iki-ihanan Tommi Läntisen kanssa...kyselisin kuulumiset ja haluaisin hänen lukevan muutaman haparoivan sanoitukseni...
dj.kitta
=========================
Oma aviomies voisi olla tällä hetkellä varteenotettava vaihtoehto. Elämä on niin kiireistä ja touhukasta töitten ja lasten parissa, ettei ehdi OIKEASTI monestikaan pysähtyä ja jutella asioista ja olisi ihan kiva kysyä, miten hän jaksaa olla niin positiivinen ja miten jaksaa aina iloisella mielellä päivästä toiseen tämän kaiken hässäkän keskellä.
Keskustelu
=========================
Haluaisin todella tutustua 1732 syntyneeseen esiäitiini Margaretha Orell´iin. Kyselisin häneltä paljon, paljon. Ennen kaikkea haluaisin nähdä, millainen hän itse oli, haluaisin nähdä, mitä samoja piirteitä minussa ja muissa sukulaisissa on hänen kanssaan! Kysyisin varovasti, miten hän tuli toimeen nuorena kuolleen, kirkon kanssa ristiriitoihin joutuneen nimismies-aviomiehensä kanssa.
Täti Monica
=========================
Haluaisin tutustua paremmin jo edesmenneihin sukulaisiini. Kaikki isovanhempani ovat jääneet minulle etäisiksi joko kuoleman tai pitkän välimatkan vuoksi. Olisi mukava kysellä heiltä mielipiteitä heidän aikansa tapahtumista ja heidän omasta elämästään.
Yhteen isosetääni haluaisin erityisesti myös tutustua. Tapasin hänet vain kerran ja jo yhdestä kerrasta minulle jäi kuva erittäin karismaattisesta, mutta kuitenkin nöyrästä ihmisestä.
Leena
=========================
Haluaisin tavata Jorma Kääriäisen ihan livenä.
Olen ollut monella keikalla katsojana ja ennen kaikkea kuuntelijana ja aina hän on osannut sykähdyttää esiintymisellään. Hän on täältäpäin lähtöisin. Haluaisin vaan jutella kaikesta mitä hän on uransa aikana kokenut, niin hyvistä kuin huonoimmistakin asioista jota on tapahtunut.
Hänessä on sellaista karismaa, joka vain paranee iän mukana.
=========================
Olisi hurmaavaa tavata Richard Gere, hän oli nuorena komea näyttelijä, nyt ikääntyneenä charmikas ja edelleen mielenkiintoinen. Olisi mukava kuunnella hänen mietteitä ihmiselosta, rauhasta ja lähimmäisistä. Hänen kanssa voisi hiljentyä vaikka Intiassa. Miksei täällä Suomessakin
Keski-ikäinen
=========================
Haluaisin voida keskustella Jeesuksen kanssa ja kysyä mitä mieltä hän on nykyisistä kristinopeista ja niiden ilmentymistä. Erityisesti kiinnostaisi tietää mitä hän ajattelee eri kristittyjen johtajien lausumista tuomioista toisten ihmisten syntitaakasta.
Lennu
=========================
Hildegard Bingeniläinen, vuonna 1098-1179 elänyt nunna olisi todella mielenkiintoista tavata. Näkyjen näkijä, itseoppinut, itsenäinen, vahva, gregoriaanista musiikkia säveltänyt nainen.
Juuri musiikin kautta ensin kuulin hänestä, myöhemmin näin hänen spelttivehnäpipari-ohjeensa. Lisäksi mielenkiintoisia terveydenhoito-ohjeita. Kannattaa tutustua häneen netissä!
Kunpa aikamatkailu olisi (jo?) mahdollista, kysyisin häneltä näyistä, mistä oppinsa saanut, itsehoidosta.
Liisa Salosta
=========================
Tarmo Manni olisi kiva tavata. Mitään erityistä kysyttävää ei olisi mutta muuten niin erikoiseen persoonaan olisi hauska tutustua.
Lissu
=========================
Kirsti Paakkasen (Marimekon johtaja) kanssa olisi kiva treffata. Kysellä hänen mielenkiintoisesta elämäntaipaleestaan. Tyylikäs ja jotenkin aito vaikutelma tulee hänestä ainakin tv:n kautta ja hän on päässyt elämässä eteenpäin omilla pyrkimyksillään ja vielä menestynyt todella hyvin. Kyselisin vinkkejä menestykseen.
Milla
=========================
Haluaisin tavata molemmat isoäitini ja isoisäni. Ovat kaikki jo kuolleita. Toista isoisääni en koskaan nähnyt, koska hän kuoli jo talvisodassa.
Isovanhemmat tärkeitä
=========================
Haluaisin tavata Vesa-Matti Loirin. Haluaisin tietää miten hänestä on voinut tulla niin monipuolinen taiteilija ja onko se vaatinut paljon "uhrauksia". Kysyisin myös yhtyykö hän esittämänsä Eino Leinon sanoihin "saimme surun, iloitkaamme siitä"
Maarit L-H
=========================
Haluaisin tavata Mikko Kuustosen. Enkä pelkästään tavata, vaan viettää aikaa hänen kanssaan, hänen arjessa.
Kunnioitan häntä syvästi sekä muusikkona että hyväntekeväisyystyöntekijänä. Ihailen hänen luonnollista, hyväntuulista esiintymistään ja epäitsekästä asennetta elämään.
Olen miettinyt monesti, että mistä hän ammentaa voimansa?
Minna P.
=========================
Haluaisin tavata Gene Simmonssin, KISS-yhtyeen lead solistin. Hän on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ihmisenä. Kaikesta maineesta, kunniasta ja rikkaudestaan huolimatta hänellä tuntuu olevan pysynyt jalat maassa. TV-ohjelma Rock School välitti hänestä aivan uskomattoman upean ihmisen kuvan. Olen aivan varma että hän on todella älykäs ihminen, joka osaa ottaa myös muut ihmiset huomioon ja antaa heille itseluottamusta ja energiaa silloin kun he sitä eniten tarvitsevat.
Gene on tehnyt syvän vaikutuksen tunneälyllään ja käytökseltään, joka paistaa läpi rockidoli-roolin. Se, mitä haluaisin kysyä häneltä, muodostuisi varmaan tapaamisen aikana, sillä hän persoonana kiinnostaa.
May
=========================
Historia kiinnostaa tällä hetkellä enemmän.
Elikkä haluaisin keskustella edesmenneen isoisäni kanssa, josta minulla ei ole muistoja tai mielikuvaa. Kuulla hänen kertovan omasta lapsuudestaan, silloisista sukulaiskoukeroista, ehdottomasta Kärköläläisestä kärnäpäisyydestä.
Oman tien kulkija
=========================
Haluaisin tutustua laulaja Pentti Hietaseen ja laulaa hänen kanssaan dueton.
Mari
=========================
Haluaisin tavata Dale Garnegien. Luen uudestaan ja uudestaan hänen kirjoittamia kirjoja, ja olisi ollut mielenkiintoista jutella sellaisen upean ihmisen kanssa. Olisi paljon opittavaa.
Maria R.
=========================
Marilyn Monroe. Hänestä pidettiin paljon, hänen uhkea huoliteltu ulkomuoto oli suuri osa hänen persoonaansa, hän eli varmaankin aika pitkälti muiden ihmisten toiveiden mukaan. Olen katsonut dokumentteja hänestä, mikä tuska ja paineet hänellä loppujen lopuksi olikaan sisimmissään. Alkoholi ja lääkkeiden käytön kaiketi ymmärrän tässä tapauksessa. Olisin halunnut keskustella hänen sisimmistä ajatuksistaan ja olostaan julkisuudessa. Kysyisin häneltä kuinka sinä ihan oikeasti jaksat ja mikä on tulevaisuuden haaveesi.
Toinen vastaava henkilö jota ihannoin ja ajattelen hänestä samoin kuin Marylinista ja samoilla kysymyksillä on meidän rakas Armi Aavikkomme. Vaikka molemmat naiset elivät ihan eri aikakautta, luulenpa, että molemmilla oli sisimmissään samanlaisia asioita.
Marita
=========================
Voisin tarjota vaikka kahvit ja mustikkapiirakkaa, tietenkin Pekka poika Poudalle. Häneltä saamme säätiedotukset niin ystävällisesti, rennosti, huumorin pilke silmäkulmassa ja niin tasapuolisesti koko suomeen, myös lappiin. Voisin kysäistä onko häntä puraissut lapin lumo ja mitä se hänelle tarkoittaa! Huippu tyyppi!
Marja pohjoisesta
=========================
Jos noista jommastakummasta pitäisi valita niin John F. Kennedyn kanssa. Kuolleeseen ihmiseen on vaikea tutusta enää täällä maan päällä eikä hänelle voi tehdä kysymyksiä.
Haluasin tavata Hanna Ekolan laulaja, teologi, runoilija, kirjailija ja monitaituri ihminen.
Miksi? Koska hän on sympaattinen toisen ihmisen huomioon ottava ihminen auttavainen kaiken kiireen keskelläkin.
Mitä kysyisin häneltä; koska tulee uusia levyjä? Koska hän tulee tänne pohjoiseen laulamaan? Pitääkö hän aina kirkkokonsertteja vai käykö hän muuten keikoilla muuallakin kuin kirkossa?
Kyllähän näitä kysymyksiä tulisi kun olisi vastakkain ja saisi jutella hänen kanssaan.
Maikki
=========================
Aira Samulinin.
Haluaisin nauttia yhdessä olosta paljon elämänmyönteisyyttä ja -kokemuksia olevasta ihmisestä, joka pursuaa iloa ja energisyyttä. Ja jos ikä on alkanut painaa häntäkin, haluaisin etsiä hänen kanssaan ilon aiheita ja nauraa yhdessä; minäkin olen hyvä nauramaan! Entä mitä kysyisin? Ainakin: mikä kantoi häntä elämän raskaimpina hetkinä?
Mape
=========================
Äitiini, joka kuoli ollessani 17v.
Kysyisin häneltä: Kerro minulle elämästäsi?
Puoliorpo 60v
=========================
Haluaisin istahtaa alas Arvo Ylpön seurassa. Hän oli pieni suuri mies, joka teki mm lasten terveydenhoidossa paljon aikanaan. Henkilönäkin hän oli persoona.
Olisi mielenkiintoista saada vain jutella erilaisista asioista tällaisen henkilön kanssa.
Marjukka
=========================
Tarja Halonen olisi mukava tutustumisenkohde. Häneltä kyselisin hänen positiivisesta elämänasenteestaan (tai ainakin positiiviselta vaikuttavasta) ja millä kaikella hän ylläpitää jaksamistaan (osaanhan saa vastauksia lehtien palstoiltakin, mutta olisi mukava jutella ihan nokakkainkin), harrastuksista ym. sekä kysyisin kyllä kinkkisempiäkin kysymyksiä työttömän, eläkeläisen ja muuten vähävaraisen arkeen ja taloudelliseen selviämiseen liittyvistä kysymyksistä.
Merja
=========================
Ainut kuuluisa ihminen, joka koskaan on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että olisin halunnut nähdä hänet oikeasti oli Äiti Teresa. En tiedä olisinko osannut kysyä häneltä mitään, ehkä olisin vain halunnut olla hetken kosketuksessa jonkin niin hyvän ja välittävän ihmisolennon kanssa. Kenties olisi ollut aiheellista kysyä kuinka hän itse voi, ihminen, joka aina huolehtii toisista.
Minttu
=========================
Vuosi sitten edesmenneen kummitätini kanssa haluaisin treffata uudelleen, jäi paljon kesken, paljon kuulematta. Paljon jäi myös sanomatta. Hän kuoli niin nopeasti, arvaamatta, kuusikymppinen. Äitini historiaa häneltä olisin kysellyt, ja muutakin montaa vanhaa asiaa. Hän oli äitini rakkain ystävä, lapsuuden ja myöhemmän iän tuki. Äiti, dementikko, ei koskaan ole toipunut tuosta menetyksestä, alamäki on paha. Äitini kanssa haluaisin myös vielä jutella, normaalisti. Hänestäkään kun ei ole kuin kuoret jäljellä.
Viis julkkiksista.
Marjasirkka
=========================
Arthur Runsteiniin. Luin vuosia sitten hänen elämänkertansa ja se oli todella mielenkiintoinen. Hänellä oli huumorintajuinen suhtautuminen elämään. Haluaisin kuulla siitä lisää, hänen itsensä kertomana.
Päivi
=========================
Haluaisin tutustua mieheen johon olen "pihkassa", niinku salaa ihastunut, mutta hän ei sitä tiedä. Kysyisin häneltä ihan tavallisia asioita, hänen työstään jne. Keskustelemalla hänen kanssaan koettaisin saada selville millainen mies hän oikeasti onkaan ja näin tutustuisimme toisiimme...
PÄIVI
=========================
Haluaisin tavata Leonardo da Vincin. Hän lienee maailmanhistorian suurin nero.
Kyisin mm., mitä Mona Lisan hymy hänen mielestään " merkitsee".
Päivi
=========================
Marilyn Monroen, kysyisin kuinka voit.
Ihme
=========================
Haluaisin Olli Lindholmiin, yö yhtyeen laulajaa.
Olen lukenut hänen elämänkerta kirjansa ja onnittelisin kuin rohkeasti hän uskalti kertoa elämästään ja alkoholi-ongelmastaan ja kuinka pääsi eroon siitä.
Särkyvää
=========================
Ehdottomasti Freddie Mercuryyn. Hän teki upean uran ja kuolematonta musiikkia. Siitä viimeisin esimerkki oli elokuun lopussa Lahden Sibelius talossa järjestetyt konsertit Jaakko Kuusiston ja Lahden Sinfoniaorkesterin johdolla, solisteina Rajaton yhtye.
Freddiessä oli särmää ja karismaa muille jakaa.
Queen 4ever
=========================
Haluaisin tutustua Isä Mitroon, ehdottomasti!
Olen lukenut artikkeleita ja hänen haastatteluja. Hänen elämänasenteensa ja suhtautumisensa elämiseen ja elämän menoon yleensä puhuttelee. Takana on myös kiinnostukseni ortodoksista uskontoa kohtaan.
Pirkko
=========================
Haluaisin tutustua lääkäri Maaret Castreniin, sillä hänen mielipiteensä ja asenteensa ovat minun omiani lähellä. Haluaisin avoimesti ja kasvotusten keskustella hänen kanssaan elämän vaikeista asioista kuten hänen ja minun lapseni samasta sairaudesta / ominaisuudesta. Luen hänen tekstinsä Kotilääkäri-lehdessä ja useimmiten olen hyvin samaa mieltä hänen kanssaan. Siksi uskoisin, että meidän tapaamisemme olisi antoisa, molemmille.
Piko
=========================
Haluaisin tutustua Karita Mattilaan. Kysyisin, miltä tuntui kun ensimmäisen kerran koki, että laulu alkoi soida koko kehossa.
Raija
=========================
Ritva Valkama. Positiivinen ihminen. Ammattitaitoa ja iloa tulee hyvälle tuulelle ja eläytyy asiaan jota hän tiedottaa/esittää.
Tyynekaarina
=========================
Haluaisin tutustua kirjailija Peter Kelderiin kysyäkseni häneltä montakin kysymystä, jotka liittyvät hänen kirjoittamaansa kirjaan "Viisi Tiibettiläistä riittiä -nuoruuden lähde".
Rita
=========================
Nelson Mandelaan. Suuri ihminen.
Miten hän on säilyttänyt positiivisuutensa, eikä ole sortunut kostonhimoon ja pystynyt anteeksiantoon
Riitta N
=========================
Valentin Kononen. Hän on minusta sympaattisin urheilija mitä on vähään aikaan ollut. Myös sitkeys on ihailtavaa. Arvostan kovasti hänen kävelysuorituksiaan ja kykyä kuitenkin viedä elämää eteenpäin myös muutenkin eli ammatin opiskelu siinä sivussa. Olisi kiva jutella hänen kokemuksistaan urheilijana.
Symppis
=========================
George Michael. Kysyisin miten hänen musiikkinsa syntyy - siis mistä tulee se ensimmäinen idea. Ja miksi ihmeessä hän ei julkaise enää levyjä. Kaikki kun eivät halua internetin kautta musiikkia.
Sari
=========================
Ei niinkään julkkiksia, vain omat isovanhemmat. Kahteen heistä ehdin vähän tutustua, mutta toiset isovanhemmat jäivät aivan tuntemattomiksi.
Olisi tosi mukava kertoa heille jälkipolvista ja kysellä heidän mielipiteitään pikkukaimoistaan ja kaikesta mustakin.
Sari
=========================
Mamba yhtyeen Tero Vaara.
Haluaisin tavata hänet siksi että, hän on positiivinen ja hänen laulujensa sanat sisältävät niin paljon koettua elämää ja elämän viisauksia.
Kysyisin mistä hän ammentaa voimia ja jaksaa päivästä toiseen viihdyttää yleisöä?
Mikä on hänen salaisuutensa?
Sari K
=========================
Haluaisin treffit ehdottomasti Renny Harlinin kanssa, jotta pääsisin tutustumaan elokuvamaailmaan ja näkemään filmauksen todellisuuden/tietokonetrikit. Se on ollut pitkäaikainen haave ja unelma...jos vaikka Hollywoodiin paikan päälle pääsis!
Saaga
=========================
Isovanhempiini. Lapsena en osannut tai uskaltanut kysyä vastauksia niihin kysymyksiin, jotka minua nyt aikuisena kiinnostavat. Olisi hyvä tietää, miten he ovat elämänsä eläneet ja sen ilot ja vastoinkäymiset kohdanneet. Mitä mieltä he ovat kulloisestakin maailmantilanteesta olleet. Mikä on mieltä askarruttanut ja mikä ilahduttanut. Osaisivat ehkä kertoa vielä jotain heitä aikaisemmistakin sukupolvista - sukuni historiasta.
Sari
=========================
Arvo Ylppöön. Miksi ja mitä sanoisin? Haluaisin vain kiittää lämpimästi hänen suuresta panoksestaan keskosten hoidon kehittämisessä.
Äiti
=========================
Haluaisin kysyä kesällä itsemurhan tehneeltä läheiseltäni, että ymmärsikö hän kuollessaan, millaista sekasortoa saa aikaan meidän jälkeen jääneiden elämässä.
Murheen murtama
=========================
Giba eli Gilberto Godoy Filho, tämän hetken maailman paras lentopalloilija. Kyselisin miten hän on saavuttanut tuollaisen tittelin ja miten hänestä on tullut niin hyvä pelaaja.
Huiskis
=========================
Jeesus Naseretilaiseen haluaisin tutustua.
Hän on suurin "mysteeri". Hän on elänyt ihmisenä ja on ylösnoussut. Haluaisin tietää, mitä hän tekisi, jos hän eläisi nyt keskuudessamme tässä maailmassa ja tänä aikana.
Seija
=========================
Haluaisin tavata Marilynin. Hän oli kiehtova, salaperäinen persoona. Haluaisin tietää mitä todella tapahtui?
Sirkka N
=========================
Tauno Palo.
Olin 11 tavatessani Taunon ensi kertaa ja olin nuoresta iästäni huolimatta täysin myyty! Jos olisi mahdollista, keskustelisin hänen kanssaan kaikesta näyttelemiseen, näyttelemisestä Suomessa jne. ja varmaan myös muistakin asioista.
Sirpa
=========================
Mahatma Gadhiin sekä Dalai Lamaan, kysyisin kuinka he pysyvät niin tyynenä kaiken hälyn ja melun keskellä, mistä he löytävät mielenrauhan. Gandhilta olisin myös kysynyt sitä, että kuinka hänen onnistui säilyttää uskonsa ja mistä hän löysi mielen vahvuutensa.
Sippe
=========================
Oli kyllä pakko vastata kysymykseen. Koska olen monesti pohtinut ko. kysymystä. Ja tullut aina samaan vastaukseen. Haluaisin ehdottomasti tavata edesmenneen mummoni, joka on jo ollut kuolleena toistakymmentä vuotta, ja kuoli mielestäni aivan liian nuorena. Koskaan lapsena ei minun tarvinnut olla päiväkodissa, koska mummoni hoiti minua päivät aina kouluikään asti. Ja suuri suru oli kun yhtäkkiä kuoli, ja niin paljon asioita jäi sanomatta!
Susa
=========================
Äiti Teresaan.
Kysyisin häneltä mistä hän pystyi ammentamaan kaiken sen positiivisuuden ja jaksamisen päivittäisessä työssään.
Ei tainnut keritä kursseille eikä luennoille.
Tapsukka
=========================
Tämä on juuri perjantaipäivän kysymys! Minä haluaisin tutustua näyttelijä Juha Veijoseen.
Pitkä, suomalainen mies joka osaa näytellä niin, että jokaisesta suorituksesta meikäläisellä sukat pyörivät jaloissa! Se aito eläytyminen erilaisiin rooleihin on tehnyt minuun vaikutuksen.
Haluaisin kysyä häneltä, mistä hän saa sitä voimaa ja tunnetta eri rooleihinsa. Onko se elämän kokemus, elämäntapa, oma asennoituminen vai mikä.
Harrastukset, ystävät, omaan työhönsä antautuminen vai mikä se on joka saa toisen suoriutumaan työssään niin upeasti.
Meidän jokaisen pitäisi miettiä myös näitä asioita!
Angelos
=========================
Haluaisin tutustua Aira Samuliniin. Hänessä on henkistä voimaa ja rohkeutta olla oma itsensä. Kysyisin hänen reseptiään ongelmien kohtaamiseen.
Tarra
=========================
Haluaisin tavata Robert Peter Maximillian Williamsin (siis ROBBIE WILLIAMS).
Kysymykseni olisi: Kertoisitko top5 -listan muodossa tärkeimmät elämänarvosi?
Legend Blackcape
=========================
Nelson Mandelaan. Haluaisin kysyä häneltä, mikä sai hänet kestämään 25 vuotta vankilassa katkeroitumatta. Mikä oli se voima ja mistä hän sen ammensi, jolla hän vapautumisensa jälkeen yhdisti Etelä-Afrikan väestön - valkoiset ja mustat ja pystyi hyväksymään myös entiset kiduttajansa?
=========================
Tapani Kansa. Olen hänet kyllä tavannut, mutta silti halu tavata uudelleen on kova. Kyselisin tulevasta levystä, keikoista jne.
Teekoo
=========================
Istahtaisin mieluusti kahvikupilliselle Adolf Ehrnrootin kanssa; vaikka se ei enää ole mahdollista. Hänen arvomaailmansa ja suhtautumisensa elämään olisivat niin hyvä esikuva, että saattaisin oppia jotakin!
Jeppe
=========================
Minä haluaisin tutustua Martti Lutheriin ja hänen vaimoonsa. Keskustelisin heidän kanssaan tämän päivän ihmisenä siitä, mikä antaa elämälle tarkoituksen ja mielekkyyden.
Tepa
=========================
Olisi mielenkiintoista päästä tutustumaan Hitleriin. En hänen tekojaan hyväksy tai aatteitaan tue, mutta olisi mielenkiintoista edes yhden illan ajan päästä keskustelemaan hänen kanssaan siitä, mitkä hänen omat ajatuksensa ovat siitä, mitä hänen tekonsa aiheuttivat. Sillä eihän kukaan muu pysty sanomaan, mitä hän ajatteli tai miksi hän teki niin kuin teki.
Tiia
=========================
Arvo Ylppöön
Haluaisin kysyä häneltä, mikä hänet teki elämässään niin tyytyväiseksi, että hän oli useimmiten myönteinen ja iloinen, ja että hän jaksoi tehdä työtään niin pitkään. (vastaus on luulen niin että Juuri se.)
Tiina
=========================
Haluaisin tutustua Kirsti Paakkaseen. Hän on luonut aivan mitättömistä lähtökohdista huikaisevan uran yrityselämässä. Omalla myönteisyydellään ja peräänantamattomuudellaan hän pelasti jo konkurssiuhan alla olleen Marimekko Oy:n voitolliseksi yritykseksi.
- Ovatko pienet asiat yhtä tärkeitä kuin suuret asiat? - Mistä hän saa kaiken sen voiman ja energian, joilla hän vie asioita eteenpäin?
Kirsti Paakkanen
=========================
Haluaisin kovasti treffata kirjailija ja luonnontieteilijä Gerald Durrelin - hän vaikuttaa erittäin lämpimältä ja hauskalta ihmiseltä, joka kykeni näkemään maailman pienet suuret ihmeet lapsen silmin. Vielä aikuisenakin. Hänen kirjojaan olen jaksanut lukea lapsuudesta tähän päivään, yhä uudelleen...
Geraldin kanssa olisi mukava jakaa ehkä viinilasilliset ja filosofoida, kuinka ihmeellistä on elämä.
Mies joka muisti, millaista on olla lapsi.
=========================
Minä en Elviksistä välitä, mutta jos voisin haluaisin tutustua mieheni äitiin, jota en koskaan ehtinyt tavata. Tiedän, että hän oli hieno ihminen, ja olisi mahtavaa voida jutella hänen kanssaan ja kuulla mieheni lapsuudesta hänen kertomanaan...
Omenaposki
|