Milloin lapsen elämä on parhaimmillaan?
No lapsena tietysti, silloin kun on lapsi. - 15-vuotiaana. - Tai oikeastaan 4-vuotiaana, sellaisena taaperona kun elämä on vielä edessä eikä tarvitse käydä koulua. - Silloin kun saa joululahjoja. Se on aina yllätys, se on niin jännää ja ihanaa.
- Tyttö 10-vuotta
Kaikki sirkukset, tivolit, laiva, juna- ja lentomatkat.
- Tyttö 18-vuotta
Silloin, kun sai aamulla herättyä sängystä suoraan kävellä koirankoppiin (kesällä mummolan pihalla).
Silloin kun ei ole koulua!
- Annika, 12-vuotta
"Kun on hyvä ja huolehtiva vanhempi"
- Oona, 12-vuotta
Kun on synttärit!
-Nanna 6v
Elämä on parhaimmillaan silloin kun oppii lukemaan ja kirjoittamaan ilman apua ja osaa tehdä asioita ilman vanhempia.
-8v
Synttäripäivän tai jouluna talvella eikun huomenna silloin on kaikkea kivaa ja synttärit ja sitten myös silloin kun saa katoa elokuvaa äitin ja isin kanssa.
- 4v
Talvella ja kesällä.
Matilda, 6 vuotta
Silloin kun pääsee rannalle ja uimaan kesällä.
Camilla, 4 vuotta
Silloin kun koulussa on sijainen.
Martti, 11 vuotta
Kun saa tehdä kaikkea hauskaa, eikä ole matikkaa tai muuta koulupänttäämistä.
Tyttö, 11 vuotta
Kaikki valmiina ja aikaa tehdä jotain.
Poika, 8 vuotta
Kun saa katsoa elokuvaa ja leikkiä ja kaikki on kotona. Ja silloin kun pääsee kiipeämään ison kasan päälle.
Tia, 5 vuotta
Tänään on elämä parhaimmillaan, kun saa leikkiä kaverin kanssa lempileikkiä.
Laura, 5 vuotta
En pysty kysyyn sellaista multa.
Akseli, 3 vuotta
Silloin kun on lasten päivä (lasten oikeuksien päivä, hoitaja tiesi)
Tyttö, 5 vuotta.
No kun on iso – siis kun osaa pestä hampaat.
Poika, 5 vuotta
Ku leikkii.
Tyttö 5 vuotta
Leikkii.
Tyttö 4 vuotta
Karusellissa.
Poika 3v.
En minä tiedä. Mun parhaimmillaan on ton hyppynarun hyppiminen.
Tyttö 5v.
Silloin kun äiti tulee kotiin.
Mikko 8 v.
No, kun mä pääsen leipoon, kun meidän kotiin tulee kavereita,
kun mä pääsen uimaan, luistelemaan tai mummulaan."
Alina, 6 v.
Ehkä joskus silloin kun oli 10 tai silloin kun meni ekalle.
Tytär, 18 v
”Elämä on parhaimmillaan kun on äitiä tissiin saakka”
Samu, 6 v
Silloin, kun ei tarvitse tehdä läksyjä
Jere, 7 vuotta
Kun saa olla oman perheen kaa.
Jenna, 9 vuotta
No ehkä silloin kun näen kaikki sukulaiset, ja kun on joulu.
Emma 9 v
Karkkipäivä, tikkaripäivä, synttäripäivä - ja naurupäivä!
Teemu, melkein 5v
No en kaikkien lapsien mielipidettä tiedä. Mun mielestä leikkiminen on kaikkein parasta.
Aku 7 v.
Silloin kun on hyvä mieli ja kun koko perhe on paikalla ja on iloista.
Pauli 8 v
Silloin kun sillä on kaikki hyvin.
Nea, 12v
Saa olla koirien kanssa.
Nora, 11v
No kun ei itke ja leikkii.
Nata, 4v
Kun lähtee Puuhamaahan tai pelaa iskän kanssa jalkapalloa ja saa olla itse maalivahtina.
Kun katselee äitin kanssa lastenohjelmia ja kun ei tule läksyjä koulusta ja tietysti karkkipäivänä!
Silloin kun olen yliopistossa opiskelemassa opettajaksi.
Victoria, 8 vuotta
Silloin kun lapsella on ilo. Kun askartelee tai piirtää.
Emma 5v
No, kun muut näyttää vaikka, kuinka piirretään hyviä kuvia. Kun neuvotaan kaikessa.
Poika, 9 vuotta
Kun saa kavereita, niin on hauskaa. Ja silloin, kun saa leikkiä.
Pikkuveli, 6 vuotta
Torstaina", koska silloin on jumppa
Selina,4v.
Silloin, kun on koonnut jonkun Star Wars-aluksen ja saa leikkiä sillä. Sekä halata isiä ja äitiä.
Samuel, 7 v
Lapsen elämä on parhaimmillaan silloin, kun on alle 15 v. eikä ole vastuussa mistään.
Poika 16v.
”NYT!”
Siiri, 3 vuotta
Kotona äidin, nunnurätin ja isän kanssa ja kun saa ajella autolla.
Ohto, 4 vuotta
Silloin kun saa leikkiä, on hyvä mieli kun saa leikkiä!
Poika, 7 vuotta
Kun aikuiset leikkii.
Anni-Alisa, 4v.
Silloin kun saa ruokaa kun on nälkä ja lisäksi kun saa heittää ilmapalloja ilmaan.
Konsta, 5 vuotta
Kun on elämää, on terve ja saa elää!
Topi 7 vuotta
Silloin kun me ollaan kiltisti.
Halaus!
Frans, 3 vuotta
Lapsen elämä on parhaimmillaan silloin kun on paljon kavereita, on terve.
Lämmin ja rakastava koti.
Kun oma kissa on sylissä ja kehräten puskee leukaan.
On harrastuksia, saa olla hevosten kanssa.
Kirsi, 10 v
Kun saa oppia uutta ja käydä koulua.
Julia, 9v
Kun on eläinten kanssa, soittaa bassoa tai ulkoilee.
Sanna, 14 v.
Silloin, kun isilläkin on vapaapäivä ja voidaan mennä kaikki yhdessä vaikka puistoon.
Samu, 6v
Silloin kun on hauskaa.
Marko,15 v
Synttäripäivänä, kun saa paljon lahjoja.
Ella, 9
Silloin kun äiti ja isi palvelee...
Joni,11 v
Silloin kouluikäisenä, 8-vuotiaana, minun ikäisenä, kun koulu alkaa.
Santeri, 8 vuotta
Nytten, 6 vuotiaana.
Sakari, 6 vuotta
Kun leikitte minun kanssani.
4-vuotias
Kun olemme Linnanmäellä tai kun saamme jäätelöä.
7-vuotias
Kun on sopivan kokoinen talo missä asua ja vanhemmat ovat hyvällä tuulella.
9-vuotias
Sillon, kun on joulu.
HUOMENNA.
Eemeli
Lauantaina ,koska silloin on vapaa päivä koulusta.
Wilma, 9 v
Riippuu mitä sisältyy hyvään tai parhaaseen elämään. Olisko silleen ku ei vielä tiedä yhtään mistään yhtään mitään eikä ite huomaa tietämättömyyttään."
Sanna 15 v
No silloin, kun ollaan kotona, äiti, Aino, isä ja minä! Me leikitään kaikki, meillä on kivaa "
Pietari
Silloin, kun on maha täynnä ja pääsee nukkumaan.
Silloin, kun äiti ja isi ovat kotona ja tehdään yhdessä jotain.
7-vuotiaana.
Äiti laittaa nakkeja ja muussia ja kurkkua ja ketsuppia ja sitten vaan hellitellään koko päivä.
Tyttö, 4 vuotta
Kun koulu loppuu.
Janne, 12-vuotta.
Silloin kun ei ole huolia.
Poika, 9 v
Nyt.
Topi, 3v.
Kun on vapaapäivä ja saa olla kaverin kanssa saa jäätelöä ja ajaa polkupyörällä.
Ida, 6v.
Silloin jos pääsee huvipuistoon. Tai jos saisi oman koiranpennun, pikkusiskon tai pikkuveljen.
Anni 9v
Painokkaasti: NYT!
Sara 3,5v.
Sillon ku mä saan leikkii kotona.
Lari, 5v.
Silloin kun mä leikin ja luen. Ku mul on lämmintä ja mä syön keksiä ja juon kuumaa kaakaota. Silloin kun mä saan auttaa isiä ja piirtää sen kanssa.
Taavi, 3,5v
Kun kaikki asiat on hyvin ja saa ruokaa. Ja että saa käydä koulua. Että on äiti ja isi.
Poika, 8 v
En tiiä. Jospa sie äiti tietäsit.'
Inka, 2 vuotta
Silloin, kun lasta totellaan, Silloin, kun kukaan ei kiusaa, Kun saa PlayStation 2:n pelin ja jos otan aikuisen kanssa jotain kisaa, niin voitan sen.
Antton, 7-vuotta
Minun iässä.
9-vuotias
Silloin kun saa olla harkoissa!
Poika, 8 vuotta
"NYT."
Tyttö, 14 vuotta
Lapsen elämä on parhaimmillaan koko ykkösluokan aikana, kesäloma mukaan lukien.
Leo, 9 v.
Silloin kun saa uusia kavereita ja silloin kun leikkii.
Olivia, 5. v
Kun saa olla oman perheen kanssa.
Ida, 13 v
Kun saa leikkiä kavereitten kanssa ja yölläkin..
Tyttö, 7v