Ti 22.5.Hemminki, Hemmo, Hemming» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae


Lotus Hill -hankkeen historia


Naantalissa 1.9.2011
Pentti-Oskari Kangas




LOTUS HILL - hankkeen historia


Lotus Hill - hanke on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yksityishenkilöiden perustama avustushanke Sri Lankassa.

Avustuksen kohteena ovat kaikkein unohdetuimmat, jotka vuoden 2004 tsunamin jälkeen jäivät entistä onnettomampaan asemaan.

Köyhien perheiden lasten, erityisesti tyttöjen koulutuksen turvaaminen, lastenkodit ja lasten vastaanottokotien lasten elämänlaadun parantaminen sekä vammaisten aseman parantaminen ovat tämän ruohonjuuritason kohteena.



Sri Lankaa

yli 20 vuotta


Hankkeen alullepanijat naantalilaiset matkailuyrittäjät Marja ja Pentti-Oskari Kangas vierailivat ensi kerran Sri Lankassa vuonna 1985.

Vuonna 1997 he liittyivät Suomen ja Sri Lankan Leijonajärjestön yhteiseen kummilapsiprojektiin jossa varattomille, pääosin orvoille lapsille turvattiin suomalaisten kummivanhempien toimesta koulunkäynnin taloudellinen tausta.

Kankailla oli itsellään useita kummilapsia ja on edelleen. Tuttavaperheille, sukulaisille ja liiketuttaville he järjestivät kummisuhteen, jonka he hoitivat yhteistyössä kummitoiminnassa olevien Leijona-järjestöön kuuluvien henkilöiden kanssa. Tämän lisäksi he ottivat nämä kummilapset erityissuojelukseensa.

Vuosittain pitkiäkin aikoja talvisaikaan paikalla olleina he normaalin kummitoiminnan lisäksi tekivät tilannearvioita jokaisen kummilapsen kohdalla. Näin monet kummilapset saivat lisäavustusta itselleen tai perheelleen. Lääke- ja lääkärikuluja, kouluvaatteita, ruokaa yms. Kummilasten perheitä autettiin myös erityistoimin. Korjattiin kattoja, rakennettiin vessoja, uusia koteja ym.

Eräänä esimerkkinä 1998 kummipojalle, jonka isoisä ja veli toimivat kalastajina kyläpäällikön veneessä, ostettiin oma alkuasukasvene (puunrunkovene), moottori ja verkot. Kun he ennen saivat 20 % veneen saaliista, niin lahjoituksen jälkeen tulot olivat 80 %. Tällä lisätulolla perhe hankki vuoden aikana itselleen uuden kodin, kaivon ja sähköliittymän. Tämän jälkeen perhe ei avustusta ole tarvinnut. "Tämä on oma koti, ja olemme sen itse työllämme rahoittaneet" sanoi isoisä ylpeänä. Osta onki, älä kalaa - se toimi.

Toistakymmentä perhettä sai Kankaiden ja kummiperheiden yhteisrahoituksella uuden kodin ja vielä useammat tärkeitä osainvestointeja.



Kiintopiste

Sri Lankassa


Vuonna 1999 hankittiin oma talotontti Sri Lankan Hikkaduwasta ja Kankaiden talvikoti valmistui 2002. Se on toiminut hankkeen tukikohtana.

Kankaat ovat viihtyneet Sri Lankassa jokatalvisesti kuukausien ajan. Talvikodin valmistumisen myötä vierailut pitenivät ja tihenivät, joten yhteenlaskettuna he ovat asuneet siellä jo vuosia.



Projektit ennen ja jälkeen Tsunamin


Juuri ennen tsunamia päättyi "Clean Village" -hanke, jossa yksityisin varoin Kankaat rakensivat vessoja omaan kyläänsä. Syksyllä 2004 aloitettiin nk. hetteikköhanke. Naganden kylän laidalla, järven rannalla lähellä Kankaiden talvikotia oli viiden kalastajaperheen "viheliäinen " asuntoslummi, hetteikkö, jonka olosuhteet olivat sanoinkuvaamattomat. Kaksi kuukautta ennen tsunamia aloitettiin rakennustyöt niin ikään yksityisin varoin.

Kun tsunami iski, kaatuivat hetteikköperheiden talot järveen. Uudet kodit tulivat parempaan kuin tarpeeseen.

Vuonna 1997 Marja Kangas tutustui läheisen kylän, Baddegaman buddhalaistemppelin munkki Bangala Gunarthana Theroon, joka toimii temppelikoulun rehtorina. Koulu oli perustettu 350 köyhälle lähikylien lapselle.

Marja osallistui monimuotoisesti koulun kehittämiseen ja hankki mm. yhteen koulurakennukseen varat katon rakentamiseen. Vuonna 1997 Marja ja Banagala asettivat yhteiseksi tavoitteekseen vammaislasten koulutus- ja terapiakeskuksen rakentamisen. Munkki Banagala toimii hollantilaisen hyväntekeväisyysjärjestön vastuuhenkilönä Sri Lankassa, joten hänellä oli vahva kokemus ja tuntemus avustustoiminnasta.

Pentti-Oskari liittyi mukaan Lotus Hilliksi nimettyyn perheen avustustoimintaan. Taloudellista tukea saatiin lisäksi omalta perheyritykseltä. Lotus Hill rakennusta varten ostettiin 2 ha tontti 10.000 eurolla Baddegaman läheltä.

Temppelin köyhien koulun yhteyteen rakennettiin uusi kaksikerroksinen koulurakennus, johon sijoitettiin mm. ompeluluokka sekä asunto tulevia vapaaehtoistyöntekijöitä varten. Ystävien kanssa pidettiin yllä vapaamuotoista "peltikattorahastoa", jolla nimensä mukaisesti aikaansaatiin moni vuotava palmulehväskatto pitäväksi.

Jouluaattona 2004 Munkki Banagala ja munkki Samantha olivat Kankaiden kodissa vihkimässä kanelipuusavusaunan.



Nopeaa toimintaa

Tsunamin jälkeen


Tapaninpäivän illalla, välittömästi tsunamin jälkeen he tulivat Kankaiden talolle tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Sovittiin, että aloitetaan yhdessä hätäavun antaminen tsunamin uhreille. Kankaat olivat ensin evakuoimassa Hikkaduwassa olleita noin 300 suomalaista turistia paikallistuntemuksensa avulla. Mukana oli myös perheen 24-vuotias poika Karioskari, joka kylän nuorten kanssa mm. hautasi rannalle ajautuneita ruumiita. Yhteydenpitoa Suomessa ja asioiden organisointia hoiti Pentti-Oskarin sisar, Leena Kangas.

Tsunamia seuraavana päivänä alkoi lähes kolme kuukautta kestänyt avustusralli. Joka aamu, auringon noustessa Baddegaman temppelin pakettiauto saapui noutamaan Banagalan ja muiden munkkien kanssa Kankaat.

Sri Lankassa joka kylällä on buddhalaistemppeli. Se on yleensä kylän korkeimmalla paikalla. Oli luonnollista, että tsunamista selvinneet juoksivat turvaan omaan temppeliinsä.

Banagalalla oli käytössään välittömästi priorisoituna temppelien sijainnit. Päämunkeilla taas oli tiedossaan kylän asukkaista tarkat henkilötiedot. Sen mukaan selvisivät nopeasti uhriperheet.

Vierailu tehtiin 3-5 temppelissä päivittäin. Lisäksi vierailtiin myös muiden uskontokuntien pakolaisleireissä. Toiminta oli siis myös ekumeenista.

Käytössä olivat tarkat nimilistat avunsaajista. Jokaiselle 6500 perheelle annettiin 500 rupiaa (4e) jolla he saivat perheelleen noin kolmen viikon ruoan. Jokainen saaja kuittasi rahan nimikirjoituksellaan. Mainittakoon, että ensimmäisen kahden viikon aikana ei nähty ainuttakaan avustusjärjestöä tai valtion edustajaa temppelileireissä.



Apua Suomesta


Tsunamin jälkeen alkoi tulla Kankaille sukulaisilta ja ystäviltä, sitten myös vierailta ihmisiltä kyselyitä, miten he voisivat auttaa uhreja.

Suomessa heidän yrityksensä henkilökunta avasi nettisivut, jonne Kangas lähetti päivittäin kommunikaattorilla päiväkirjaa asioiden etenemisistä. He olivat tietoisia rahankeruuluvan välttämättömyydestä ja laittoivat siksi nettisivuille sopimansa Lions-järjestön kummitilin numeron. Noin kahden viikon kuluttua tsunamista kummitoiminnan vastuuhenkilö toi ensimmäisen ulkopuolisen avustuserän munkki Banagalalle.

Avustussumma nousi yllättäen niin suureksi, ettei Lions-järjestö katsonut voivansa jatkaa tässä mittakaavassa. Avattiin P-O Kankaan synttäritili, jonne rahat ohjattiin. Sieltä ne siirtyivät Lions-tilin kautta Suomi Lastenkotiyhdistyksen keräystilille ja edelleen Sri Lankaan munkki Banagalalle.



Onnistumisten

takana on ihmisiä


Vuodesta 2005 Lotus Hill hankkeessa on ollut mukana porilainen sairaanhoitaja Pirjo Aitamaa, joka rakennusinsinöörimiehensä Jounin kanssa ovat asuneet saaren pääkaupungissa Colombossa jo vuosia. Jouni Aitamaan paikallinen rakennusalan tuntemus on ollut tärkeänä apuna juuri valmistuneen vammaiskeskuksen rakennushankkeessa.

Huhtikuussa 2006 Sri Lankaan saapui raumalainen erityisopettaja Keijo Ahorinta. Keväällä 2007 mukaan tuli myös suomalainen Auvo Vuorinen. Rakennusalan asiantuntijana Auvo Vuorinen toimi rakennustöiden valvojana ja yhteyshenkilönä. Fysioterapeutti Katja Tynjälä ja taideterapeutti Mirja Gustafsson ovat toimineet paikanpäällä. Samoin paikanpäällä ovat olleet suurena apuna Ritva Borgar, Eeva Kankainen ja SPR:n lääkäri Jari Vainio sekä monet muut yksityiset ihmiset. Tammikuussa 2007 saimme Lotus Hill hankkeen Sri Lankan viralliseksi rekisteröidyksi avustusjärjestöksi.

Rekisteröinnin ratkaisevana apuna oli Sri Lankan terveysministeri Premasiri, jonka kanssa yhteistyössä tehtiin loppusyksystä ja alkuvuodesta mm. Joulureppuhanke. Tällainen rekisteröinti on hyvin harvinaista Sri Lankassa. Monet rekisteröimättömät järjestöt ovat joutuneet tai joutuvat poistumaan maasta.



Yhteistyö

Positiivareiden kanssa


Syyskuussa 2005 Kankaiden mentyä jälleen Sri Lankaan, käynnistettiin yhteistyö Positiivareiden kanssa.

Käynnistettiin tukiryhmähanke, jonka tukijat maksavat keskimäärin 10 euroa kuukaudessa. Mukana on myös yrityksiä ja yhteisöjä, joiden avustusosuudet vaihtelevat. Maksajilla ei ole varsinaista kummilasta, vaan Plan -kummien tapaan avustettava yhteisö saa avun. Tämä on toiminut erittäin hyvin.

Kummimaksut ohjattiin ensin Psykologien Sosiaalisen Vastuun Lotus Hill tilille ja 1.1.2007 lähtien Hope for Sri Lanka ry:lle. Keväällä 2009 hanketta tiivistettiin siten, että ryhmäkummit siirtyivät varta vasten tätä toimintaa varten perustetun Lotus Hill ry:n tukijäseniksi. Samalla kevennettiin avustusmaksun suorittamista. Jokainen voi maksaa haluamansa summan elämäntilanteensa ja halunsa mukaan.



Apua antavien

aikaansaannoksia


On rakennettu koteja köyhille ja vammaisille. Vammaiskodin saniteettitilat on uusittu ja Toivolan 150 lapsen vastaanottokodin keittiö ja ruokailutilaton uusittu. Marja Kangas on hoitanut lasten ensiapua. Medical center on perustettu, lääkäri, kaksi ompeluopettajaa sekä tukiopettaja on palkattu. Koulu- ja vapa-ajan vaatteita varten on ostettu kangaspakkoja ja ompelutarvikkeita. Apuluokka ja kirjasto perustettu. On rakennettu pesula, kuivauskatokset. Uudistettu vesi- ja viemärijärjestelmä. Rakennettu urheilukentät ja palkattu voimistelunopettaja. Tukihenkilöt tietokoneisiin ja leipomoon. Paikalle on luotu aivan uusi toimintakulttuuri. Vuosi sitten paikka oli kuin vankila. Nyt kuin avolaitos. Lasten hygieniatilanne on aivan toista kuin aiemmin.

Lisäksi on erillisiä projekteja, joissa on koottu 250 yhden kuution vesitankkia, 1500 koulukenkäparia, 3000 koulureppua tarvikkeineen ja kenkineen (arvo n. 21.000 euroa ), käytettyjä silmälaseja satoja kiloja, tuhansia koulukyniä, vesipulloja, 20 invalidipolkupyörää, jne.

Volontääritoimintaa on tarkoitus jatkaa edelleenkin ilman palkkaa, vapaaehtoistyönä. Vapaaehtoistyöntekijöiden "rekrytointipankissa" on useita halukkaita odottamassa toiminnan aloittamista.

Esimerkiksi Joulureppuhankkeessa kootut n. 21.000 euroa siirtyivät lyhentämättömänä tarvikkeiden hankintaan. Suunnitellun 650 repun sijaan rahaa tuli 1800 reppuun ja paikallisten tullessa mukaan talkoisiin, tehtaiden vastaantulo ym. ansiosta reppuja saatiin jaettavaksi 3000 kpl

Tukimaksuilla on tarkoitus jatkaa edelleen edellä mainittua ruohonjuuritason toimintaa. Toukokuussa 2007 aloitettiin vammaisten koulutushankkeeseen kuuluvan keskuksen rakentaminen. Alustava budjetti oli noin 140.000 euroa, mutta tien, varastointitilojen, vesijärjestelmän, maisemoinnin ym. kulujen jälkeen se nousi 200.000 euroon.

Rakennusurakka on kilpailutettu kanslianvälisten kriteerien mukaan. Jouni Aitamaa ja Auvo Vuorinen ovat toimineet asiantuntijoina. Asioitamme hoitamaan palkattiin paikallinen juristitoimisto. Kirjanpidon ja tilintarkastuksen tekijäksi on sopimuksella sovittu kansainvälinen Ernst & Young toimisto.

Hankkeen koko toteuttaminen rahoitusavun turvin mahdollistaa kokonaisvaltaisen vammaistyön Sri Lankassa, jossa vastaavanlaista toimintaa ei tähän mennessä ole ollut. Sen tarve on mitä kipein. Rakennuksen suunnittelu-, lupa- ym. selvitykset ja kulut on maksettu avustusvaroista.

Vammaiskeskus luovutettiin 10.3.2009 Baddegaman munkkien hyväntekeväisyysjärjestölle, jonka kanssa on toimittu yhteistyössä jo 12 vuoden ajan. Se toimii koekäytössä puolen vuoden ajan. Vuonna 2009 se on sovittu luovutettavaksi saaren terveysministeriölle, joka huolehtii jatkossa se taloudesta ja toiminnasta. Hankkeemme seuraa ja tarvittaessa osallistuu sen toiminnan kehittämiseen.

Vammaiskeskuksen valmistumisen myötä toimintamme palautui alkuperäiseen formaattiin eli ruohonjuuritason toimintaan. Maassa, josta kaikesta muusta on puutetta, paitsi avustuskohteista, tämä on haastavaa. Tärkeintä on rahan suora perille meno, ilman välikäsiä. pienimuotoisiin, mutta saajalleen tärkeisiin kohteisiin.

Syksystä 2009 lähtien vammaiskeskuksessa on toiminut vapaaehtoistyönä useita terveys- ja kolutusalan asiantuntijoita. Hollannista ja Sveitsistä sekä eritoten Suomesta. Fysioterapeutti Antti Arffman toimi syksyllä- talvella 2010–2011 usean kuukauden ajan. Hänen toimestaan vammaisille pojille rakennettiin lukuisa määrä erilaisia aktiviteetti- ja urheilusuorituspaikkoja. Lotus Hill ry on rahoittanut ja rakennuttanut keskukseen lisätioja, ulkokeittiön, ison kaivon, jätevesijärjestelmän, sekä korjannut sadekauden aikana ilmaantuneita puuteita sadevesijärjestelmästä. Iso puutarha on perustettu ja rakennettu eläinsuojia kanoille sekä vuohille. Vammaiset pojat ovat kaikissa näissä töissä olleet mukana ja jatkavat innokkaasti toimia, joista he itse nauttivat ja hyötyvät.

Syksy 2011 ja talvi/kevät 2012 tulevat olemaan vapaaehtoistyössä kiireitä aikaa. Vapaaehtoistyöntekijöitä on paikalla lähes taukoamatta 2-4 henkeä kerrallaan. Mukaan ovat valikoituneet terveys- ja koulutusajan ammattilaiset, joilla on myös pitkäaikainen kokemus maailmalla suoritetuista avustustoimista.

Hankkeen tukikohtana toimii Kankaiden talvikoti Hikkaduwassa. Hanke on palkannut myös paikallisia yhteyshenkilöitä hoitamaan ja valvomaan hanketta.

Monet ulkomaalaiset avustushankkeet- ja järjestöt ovat lähestyneet yhteistyön merkeissä. Lotus Hill perustajat haluavat kuitenkin pitää hankkeen pienenä ja tehokkaana ruohonjuuritason toimintana. Näin rahan perillemeno saadaan optimoitua ja ohjata se oikeisiin kohteisiin. Saadun yli 15 vuotta kestäneen kokemuksen, pettymysten ja onnistumisten myötä ei katsota olevan perusteita toiminnan laajentamiseen eikä kansainvälistämiseen. Vuosittain paikan päällä vierailee kymmeniä suomalaisia Lotus Hill tukijäseniä. Heidän antamiensa palautteiden perusteella on hyvä jatkaa valitulla tiellä.

Suomessa ydintyö tulee olemaan edelleen tukijäsenien saaminen hankkeeseen. Nyt tarvitaan niitä, jotka haluavat pienellä rahalla saada aikaan paljon. Ilman välikäsiä. Suoraan avun tarvitsijoille.  Yhteistyö Positiivareiden kanssa jatkuu monipuolisesti ja tuloksellisesti.

Tsunamin jälkeen alueelle saapui satoja avustusjärjestöjä. Kiireisemmät viihtyivät muutaman viikon, jotkut jopa muutaman kuukauden. Meille suomalaisille on tunnusomaista, että "kaveria ei jätetä" Toimimme omalla alueella nyt lähes yksin, joten paikallisten kiinnostus ja kiitollisuus hankkeeseemme lisääntyy koko ajan. Sen mukaisesti esim vammaiskodin ruokahuoltoon osallistuvat ympärillä olevien kylien asukkaat budhalaisen perinteen mukaisesti.

Päivitys 6.9.2011

Ystävällisin terveisin;

Pentti-Oskari Kangas
Herrankukkaron Vanhaisäntä ja
s/s Ukkopekan kiireapulainen
Lotus Hill avustushankkeen kenttätyöntekijä Sri Lankassa.
Lähetä sähköpostia Oskarille
gsm 0400 22 1122

AUTETAAN HEITÄ, JOTKA MUUT OVAT UNOHTANEET


Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot