Ti 22.5.Hemminki, Hemmo, Hemming» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uutiset


Keski-Suomen aktiiviset palkittiin


Loppuvuodesta 2009 käynnistettiin jälleen koko maakunnan laajuinen aktiivisten toimijoiden etsintä. Keski-Suomen kuntiin lähetettiin etsintäkuulutus, jossa kuntia pyydettiin valitsemaan paikkakuntansa aktiiviset. Yksilöiden sijaan kunnat nimesivät aktiivisia nuorten ryhmiä Tsemppareita sekä nuorten tukijatahoja Tsemppaajia. Keski-Suomen edellisvuotisista 23 kunnasta 19 nimesi palkittavat. Tsemppareiden ja Tsemppaajien lisäksi tänä vuonna valittiin palkittavaksi ensimmäistä kertaa myös keskisuomalainen kunta, joka on erityisesti kannustanut nuoria toimimaan ja jossa nuorten asiat on otettu hyvin huomioon. Valinnasta päätti Nuorten Keski-Suomi ry:n hallitus. Vuoden keskisuomalaiseksi Tsemppaavaksi kunnaksi valittiin Konnevesi.

Palkittavat kutsuttiin Jyväskylän Nikolainkulman salissa maaliskuun 11. päivä järjestettyyn palkitsemisjuhlaan. Juhlassa palkittavat kuulivat perustelunsa sekä heitä muistettiin kunniakirjoin, ruusuin ja palkinnoin. Juhlan avasi klo 17 seminaari, jonka aiheena oli polkuja ja tarinoita osallisuuteen, aktiivisuuteen ja yritteliäisyyteen. Seminaarin vetäjinä toimivat Anu Manner ja Saana Härkönen Zestmarkista. Mukana seminaarissa oli myös aktiivisia nuoria ToukoFest -tapahtumatiimistä sekä palkittavan kunnan, Konneveden, esittäytyminen.

Juhlaan tunnelmaa loivat musiikkiesityksillään RockAll ja TakeAway -kuorot. Mikko Vaismaa hauskuutti yleisöä Stand up -esityksellään. Tapahtumaa tuki Pohjanmaan ELY-keskus. Mukana yhteistyössä olivat Keski-Suomen liitto, Viherlandia ja Positiivarit.

Palkittujen kriteerit:
Tsemppari on 14-19-vuotiaista nuorista koostuva ryhmä, joka osallistuu aktiivisesti monenlaiseen toimintaan. Ryhmä kannustaa esimerkillään myös muita toimintaan sekä edistää nuorten asioita omassa elinpiirissään.

Tsemppaaja on järjestö, seura tai yhdistys, joka kannustaa nuoria itse toimimaan ja suhtautuu nuorten ideoihin avoimen rakentavasti. Tsemppaaja ei kuitenkaan tee asioita nuorten puolesta vaan rohkaisee nuoria omatoimisuuteen ja vastuuseen.

Yhteistyöterveisin
Tiina Västilä
Projektityöntekijä, InnostavaK-S-hanke
Nuorten Keski-Suomi ry

Lisätietoja
tiina.vastila@nuortenkeskisuomi.fi
045 – 1124607



TSEMPPARIT (nuorten ryhmä) &
TSEMPPAAJAT 2009
(tukijataho)

Hankasalmi      
Ääni- ja valotekniikkaryhmä           
Hankasalmen 4H-yhdistys   

Joutsa       
Mieskonmäen 4H-kerhonohjaajat           
Joutsan 4H-yhdistys

Jyväskylä       

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry lasten ja nuorten ryhmä    Kulttuuriyhdistys Väristys/KATSO! -projekti

Jämsä       
Jämsän Retki-Veikot ry:n nuorten ohjaajien ryhmä       
Jämsän Retki-Veikot ry

Kannonkoski       
Kannonkosken koulun oppilaskunnan hallitus        
Kannonkosken-Kivijärven 4H- yhdistys

Karstula       
Karstulan nuorisovaltuusto              
Karstulan 4H-yhdistys

Keuruu       
Keuruun Mangaryhmä-Kemake           
Keuruun naisvoimistelijat ry

Kivijärvi      
Tainionmäen koulun oppilaskunnan hallitus       
Kannonkosken-Kivijärven 4H- yhdistys

Konnevesi       
Kukkulan valvojat               
Konneveden Moottorikerho ry

Kuhmoinen  
     
Kuhmoisten seurakunnan Aktiivit -nuortenryhmä       
Kuhmoisten seurakunta   

Kyyjärvi       
Lynx-poikavartio               
Kyypartio

Laukaa
       
Nuorten Retkitoimikunta               
Kuuvalon Vaeltajat

Multia       
Sinervän koulukeskuksen 9. luokan tukioppilasryhmä       
Multiaista Satoa ry

Petäjävesi       
Petturock-jengi               
Kintauden Nuorisoseura

Pihtipudas       
Pihtiputaan seurakunnan isoset           
Lions Club Pihtipudas ja Lions Club Pihtipudas Emmit

Saarijärvi       
Walls Behind bändi               
Lanneveden Sampo Nuorisoseura

Toivakka       
Partio-ohjaajat, Toivakan Lepinkäiset          
Toivakan 4H-yhdistys
  
Uurainen       
Jalkapallotytöt Uuraisten Raiku           
Uuraisten 4H-yhdistys

Äänekoski       
Äänekosken kaupungin nuorisovaltuusto       
Konginkankaan VPK:n nuoriso-osasto



Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot