MUISTOJA ADOLF EHRNROOTHISTA
Kuva: www.mil.fi
Ajatusten aamiaispöydän vieraiden muistoja Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothista (1905-2004).
Karismaa ja lämmin muisto
Olin Ypäjällä porttivahtina ratsastuskilpailuissa ja availin sitä isoa ovea upeille ratsukoille muutama kymmenen vuotta sitten. Olin huomannut lähikatsomossa Kenraali Adolf Ehrnroothin katsomassa kisoja arvokkaana ja karismaattisena henkilönä.
Hän laskeutui katsomosta alas ja tuli luokseni, ojensi kätensä tervehdykseen ja kiitti hymyillen hyvästä arvokkaasta työstä. Tuo hetki oli mykistävä ja sain nuoruudestani huolimatta soperrettua hymyillen yllätykseni että Kiitoksia Teille positiivisesta palautteesta. Tästä on hyvä jatkaa.
Siihen hetkeen katosi jännitykset portin saranoiden mahdollisista narahduksista ja tein tuon mukavan hetken voimasta hymyillen työni.
Tuosta hetkestä opin mitä kiitos ja hymy tuovat tullessaan; voimaa, sitkeyttä ja välittämistä. Olen Kenraalille ikuisesti kiitollinen hänen ystävällisyydestään.
Mikään työ ei ole vähäpätöistä; kaikki on arvokasta. Hän jos kuka antoi hyvän kiertää.
Hille
Palvelin 80-luvun puolessa välissä Savon Prikaatissa jossa oli kunnia tavata ensimmäisen kerran Kenraali Ehrnrooth. Silloin puheissaan hän teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Se voima ja itsevarmuus mikä hänestä huokui oli jotain aivan käsittämätöntä!
Muutama vuosi sitten minulle tuli voimakas sisäinen tarve kirjoittaa kirje Ehrnroothille, pari vuotta ennen hänen kuolemaansa. Kirjeestä tuli useampi sivuinen. Kerroin kirjeessäni ajatuksiani, isoisäni palvelusta JR7:ssa hänen alaisenaan, omasta elämästäni ja perheestäni. Mukaan liitin kuvan perheestäni.
Oli mennyt kaksi päivää kirjeen kirjoittamisesta kun poikani kuunteli kotimme puhelimen vastaajan viestejä. Kuului huuto: "Isä, Ehrnrooth on jättänyt sinulle viestin vastaajaan!" . Hämmästys oli suuri.
Vastaajassa oli tuttu, voimakas mutta ystävällinen kenraalin ääni:"Täällä puhuu jalkaväenkenraali Adolf. Kiitos sisältörikkaasta kirjeestä! Terveiset vaimolle, ja kaikille neljille lapsille". Se oli siinä. Pieni suloinen kielioppivirhe mukana. Upee fiilis!
Kaiken lisäksi hän oli nähnyt vaivaa etsiessään puhelinnumeroni! Olimme vielä kerran yhteydessä ennen hänen kuolemaansa. Herrasmies ja lämmin ihminen loppuun saakka.
-Jukka
Olin 1980-luvulla kuuluttajana Turun Ratsastajien kilpailuissa, jossa kenraali Ehrnrooth oli palkintojen jakajana. Minulla on hänesta erittäin lämpimiä muistoja. Olin kuullut hänestä paljon koska isäni oli hänen kanssaan sodassa, ja aina kertoi että kenraali muisti hänet nimeltä ja aina pysähtyi juttelemaan kun he tapasivat esimerkiksi pankissa. Halusin varmistaa että kuulutukseni on oikein kun mainitsen että kenraali jakaa palkinnot. Astelin siis pelosta jäykkänä kysymään kenraalilta itseltään, mutta pelko oli aivan turha. Sain lämpimän hymyn ja vastauksen että "kenraali" on aivan oikea titteli.
Kenraali Ehrnrooth muisti myös aina kiittää meitä toimitsijoita. Muistan erityisesti kerran kun ratsukko keskeytti ja minä kuulutin ruotsiksi "ekipaget utgår på egen begäran". Silloin kenraali tuli tuomariauton eteen ja sanoi "Det var vackert sagt". (Se oli kauniisti sanottu).
- Kerstin
Kenraali Adolf Ehrnroothista käynti Mannerheimin metsästysmajan johtokunnassa Helsingissä. 1998 Ami-säätiön tiloissa "Amiedu"
Silloinen rehtori määräsi minut menemään vastaan kenraalia (jotta auttaisin häntä, "tukemalla" liikkumaan ilman kainalosauvoja, joita hän vähän kaihtoi). Sotilasauto ajoi Turusta ovelta ovelle, eli Amiedun pääovelle. Menin autoa vastaan ja aukaisin takaoven kenraalille, samassa hän tokaisi minulle "Saako minun kuljettajani täältä ruokaa?" "Kyllä herra kenraali" sanoin ja neuvoin kuljettajaa mihin jättää auton ja mihin menee saadakseen ruokaa. Sen jälkeen kenraali sanoi "Sitten minä jään tänne, ota poika sauvat vastaan". Siitä alkoi minun ikimuistoinen päiväni kenraalin vieressä, enkä yhtään epäile hänestä kerrottuja tarinoita, mielestäni hän oli ainutlaatuinen ihminen ja kenraalien kenraali.
- Kunnioittaen Mauri Hjelt
Näin Aatun ja hänen viehättävän vaimonsa useasti ostoksilla Turun Stockmannin herkkuosastolla. Olen itse ollut siellä työntekijänä vuodesta 1989 lähtien, jolloin olin vasta täyttänyt 19 vuotta. Hän ei välittänyt oliko nuori tai vanha, aina löytyi jotain kivaa juttelemista tai kyselemistä.
Kerran kaksi työkaveriani kutsuivat hänet ja kreivittären kahville henkilökunnan kahvioon. He suostuivat kutsuun oitis ja olikin ollut hyvin leppoisa tunnelma. Hän oli hyvin ihana ihminen ja tuli toimeen kaikkien kanssa, ei katsonut ketään alaspäin.
Kerran juttelin erään vanhan miehen kanssa joka hoiti kotonaan invalidisoitunutta vaimoaan ja kauppareissuillan hän halusi aina jutella kanssani hetken. Hän kertoi paljon sodassa haavoittumisestaan ja kuinka ollakaan.. Aatu käveli juuri ohi. Hetken miestä rohkaistuani hän uskalsi mennä juttelemaan Aatun kanssa ja kuulin, että sotavammoistahan siellä juteltiin. Uskon, että tuo tapaus oli hyvin merkittävä vaimoaan hoitaneen miehen elämässä, sillä niin usein hän minulle siitä jutteli. Se toi hänen arkeensa uutta puhtia. Olen sitä mieltä, että Aatulla oli tapana koskettaa ihmisiä jollain käsittämättömällä tavalla. Hänestä oikein huokui kunnioitus ihmistä kohtaan, oli tämä sitten mikä tahansa tavallinen kaduntallaaja. Turha kai mainitakaan, että hän oli kreivittären kanssa suosikkiasiakkaamme.
- Nina
Tullessaan kenraali Blickin tyttären hautajaisiin kertoi Aatu suoraselkäisenä ja läsnä olevana poikien pummanneen tupakkaa Arkadiankadulla Helsingissä ja uhanneen lyödä turpiin jos tupakkaa ei tule. Aatu oli kääntynyt ja katsonut silmiin, kertonut kuka on ja pojat olivat pyytäneet anteeksi ja saattaneet koko matkan ettei tule hankaluuksia.
Herrasmiehen ja läsnäolevan persoonallisuuden tavannut Jouni
Oli kesä vuonna 1943. Olin lottatöissä af Ursinin komentaman pataljoonan alueella. Pataljoona kuului kenraali Ehrnroothin kuuluisaan Tyrjän rykmenttiin. Toimin kanttiinin emäntänä. Kanttiini oli Ohtaan lohkolla ja nimeltään Ohtahovi. Kenraali Ehrnrooth tuli pataljoonaan tarkastuskäynnille. Meitä lottia jännitti ja ihan hengästytti, koska "Aatu" oli niin, niin komea. Ei hänestä suotta sanottu "vackra Ehrnrooth". Me tarjosimme hänelle sitä vaatimatonta, mitä sota-aikana oli, korviketta ja korppuja, ehkä sattui olemaan keksejäkin. Kenraali oli kuten aina, kohtelias ja ystävällinen. On onnellista omistaa tällainen muisto.
Lotta Kirsti
Ensimmäisen kerran tapasin Adolf Ehrnroothin pikkupoikana v 1956. Hän oli silloin käymässä kotonani vanhempiani tapaamassa, sodan aikaisen esimiehensä ja hyvän ystävänsä kenraalimajuri Aarne Blickin kanssa.
Seuraavaan kertaan kuluikin sitten vuosikymmeniä. Rantasalmen rotaryklubi suunnitteli seuraavan rotaryvuotensa ohjelmaa keväällä 1988. Joku esitti, että etsisimme jonkun sotaupseerin kertomaan sotiemme historiasta. Päädyimme nopeasti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothiin. Puhelinsoitto hänelle tuotti heti konstailemattoman tuloksen: "Tottahan minä Rantasalmelle tulen, sen seudun pojat olivat miehiäni ja onhan esi-isäni Gustaf Henrik Ehrnroothin viimeinen leposija juuri Rantasalmen kirkkomaalla. Lokakuussa suunnistimme sitten hakemaan kenraalia Kakskerrasta. Tuo halki Suomen jatkunut automatka ei unohdu koskaan mielistämme. Kenraali kertasi sotien vaiheita ja aivan erityisellä lämmöllä hän kuvaili sodanaikaisia miehiään, kertoi heistä kuin omista pojistaan, muistaen heidän kotitalojaan ja perheitään.
Kenraalin esitelmä kesti lähes kolme tuntia porukan kuunnellessa herpaantumatta paikoillaan koko ajan. Kenraali kertoi traagisesta tapaamisestaan rantasalmelaisen miehen kanssa jatkosodan rintamalla. Hän oli Ohdan aukeilla päivittäisellä tarkastusmatkallaan, käymässä erään tukikohdan katetussa konekivääriasemassa. Vartiomies huomaa komentajansa tulon, jatkaa tähystämistään samalla kun tekee ilmoituksen. Kesken ilmoituksen räjähtää tähystysaukon edessä piiskatykin kranaatti. Komentaja kaatuu ilmanpaineen voimasta maahan. Toinnuttuaan hän näkee vartiomiehen jalkojensa juuressa kuolleena. Suuri kranaatinsirpale on vienyt mieheltä puoli päätä. Komentajakin haavoittuu pienemmistä sirpaleista jalkoihin. "Tuo mies, hän oli teidän pitäjänne mies. Hän pelasti elämällään minun henkeni". Näin kertoo totinen kenraali. Ja me raavaat miehet kuuntelemme liikuttuneina.
Vähän ajan perästä kyynelsilmäiset miehet herahtavat raikuvaan nauruun kun kenraali kertoo savolaisten miestensä luonteesta:
Jäppilästä kotoisin oleva poika oli junassa matkalla vuorolomalle. Pieksämäen paikkeilla kaveri oli nauttinut omia ja kavereiden juomia siinä määrin, että junailija joutuu toteamaan: "Nouskaa vaunusta seuraavalla asemalla". Poika hätääntyy vähän, mutta vastaus tulee pikaisesti: "Elekee herra kondyktyör, elekee heittäkö minua umphumalaista miestä äkouvole pysäkille, onhan tässä junassa selevempiäkin miehiä".
Tuon tilaisuuden ja siihen liittyvän matkan muistoista voisi vaikka kirjan kirjoittaa.
Tuomo Kankkunen, Laukaa
Yksi sana
Olin kesällä 1964 eli 40 vuotta sitten alokkaana suorittamassa varusmiespalvelusta Suomenlinnassa. Koitti alokkaalle tärkeä päivä eli sotilasvalan vannomispäivä. Seisoimme tiukassa muodostelmassa Suomenlinnan hiekkakentällä. Sää oli helteinen ja Länsi-Suomen sotilasläänin komentaja astui eteemme pitämään puheen alokkaille. Hän oli minusta lähes 100 m päässä, mutta hänen aloitussanansa "Ssotilaaat" oli niin vaikuttava, että sen muoto ja äänenpaino jäi ikuisesti mieleeni. Koimme heti sen että saimme ylennyksen. Tämä muistui mieleeni noin 30 vuotta myöhemmin Elisabeth Rehnin ollessa puolustusministerinä kun veteraaniasiat ja kenraalin Adolf Ehrnroothin puheenvuorot nousivat esille.
Raikku
Olin kesällä 1998 Haminassa RUK:ssa ja Adolf tuli puhumaan meille johtamisesta ja omista sotakokemuksistaan. Silloin oli myös ensimmäisiä naisoppilaita RUK:ssa ja Adolf sanoi heihin katsoen omalla jykevällä korostuksellaan "naiset, teidän paikkanne on kotona". Tällä hän tarkoitti sitä, että kuinka tärkeitä lotat olivat olleet taustajoukkoina sodan aikana, ja hän ei halua, että kaikki ovat etulinjasassa, vaan jokainen osa-alue on erittän tärkeä! Iloa ja energiaa päiviinne. Kenraali säilyy aina mielessäni!
Jouni
Mieheni kävi armeijan Turun Heikkilässä autokompanjassa 90-luvun puolivälissä. Hänellä oli kunnia olla suurimman osan palvelusaikaa Kenraali Ehrnroothin autonkuljettajana. Hän kertoi kuinka kenraali puhui aina kunnioittavasti ja kauniisti vaimostaan. Vaikka vaimo istui hänen vieressään takapenkillä ja kenraali kertoi tarinoita miehelleni, nimitti hän aina vaimoaan kreivittärenä. Hän ei koskaan sanonut, "minun vaimoni". Loistava ihminen, loistava esikuva nykyajan miehille - ei tarvinnut korostaa tasa-arvoa siinä parisuhteessa. Kunnioitus toista kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Olimme naimisissa jo silloin ja kenraali ei koskaan unohtanut lähettää korpraalin mukana terveisiä minulle ja tyttärellemme.
Johanna
Pikkupoikana 50-luvulla asuimme Helsingin Katajanokalla. Koska talossamme ei ollut saunaa, kävin isäni kanssa viikoittain armeijan miehistösaunassa. Kerran jälleen tulimme saunomaan, ja kun menimme löylyhuoneeseen, siellä istui muiden mukana huonosti suomea puhuva upseeri - Adolf Ehrnrooth. Vaikka itse olin vasta 5-6-vuotias poika ja istuin alalauteilla, muistan vielä ne seinissä kaikuneet naurunremakat, jotka seurasivat Ehrnroothin kuuluvalla äänellä kertomia tarinoita. Aikamoinen tunnelma - taisi konjakillakin olla oma, vaatimaton osuutensa herrojen ilonpitoon ;-)
Masa
Miten Aatu on vaikuttanut elämääni tai läheisteni elämään? Isäni oli kesällä -44 Aatun rykmentissä Muolaa - Äyräpää linjalla yli kuukauden ajan. Historiasta voi lukea venäläisten suurhyökkäyksestä kesäkuun alusta heinäkuun puoleen väliin. Eräs tapaus on, jota historian kirjoissa ei ole, se on vain isäni ja parin muun tiedossa. Eräs vastahyökkäys, jossa 130 miestä lähti sillanpääasemalle Vuoksen rannan toiselle puolelle.
Isäni ja 8 muuta lähtivät hieman toiseen suuntaan kuin muut. Kun tämä porukka pääsi oman puolen rantaan, venäläisten tykistö hävitti kaikki sillat ja veneet ja kaikki muut jäivät sille tielle. Uida ei Vuoksen yli pystynyt. Tämän jälkeen Isä harhaili metsässä 3 vrk kahden muun kanssa. Toinen näistä ampui jalkaansa ja toinen käteensä, jotta ei tarvitsisi mennä takaisin taisteluun. Isäni meni vielä takaisin ja sai kranaatin sirpaleen jalkaansa. Oli poissa kuukauden ja palasi takaisin.
Viimeisen kuukauden aikana ruokana oli aamupäivällä tattaripuuroa ja iltaisin hernekeittoa, johon oli herneet jauhettu, jos niitä siinä oli. Kerran saivat lihaa, kun olivat maatalossa avittamassa sadonkorjuuta. Emäntä myi heille vasikan, isä teurasti sen ja illalla menivät saunaan. Saunan lauteet hajosivat kun menivät äkkiä kaikki samalla kertaa.
Aatu hyvästeli vielä sodan loputtua isän kun hän lähti varusmiespalvelukseen, kun 18-vuotiaana sotaan mennessä ei ehtinyt. Isä tapasi Aatun muutamissa patsaanpaljastustilaisuuksissa sodan jälkeen ja useammin rykmentin perinnepäivillä, viimeksi vielä n. 90-luvun puolivälissä, kun Aatu vielä jaksoi käydä.
- Keijo
Olin kutsuvieraana menossa liukkaan ajokelin vuoksi myöhässä ilmatorjuntatykistön vuosipäivää viettämään Heikkilän kasarmille Turussa. Edessäni paraatikenttää kohti käveli vielä muutama henkilö samalla tavalla viime tingassa, viimeisin heistä sotilaspuvussa. Puolijuoksua tavoitin heitä nopeasti. Sitten huomasin sotilashenkilön valkoisen karvalakin - kenraali, ajattelin ja jäin suosiolla 20 metriä jälkeen.
Onneksi niin, sillä kenraali pysähtyi ja paraatijoukot ilmoitettiin hänelle. Minä olin myös pysähtyneenä ilmoituksen ajan. Onneksi 20 metriä jäljessä. Kutsuvieraspöydässä minulla oli tilaisuus keskustella ensimmäisen kerran myös kenraali Adolf Ehrnroothin kanssa, sillä hän se oli. Vielä muistan hänen voimakkaan puheäänensä, kun hän kiitti tilaisuudesta kutsuvieraiden puolesta. Tämä tapahtui muistaakseni vuonna 1978.
- Kunnanjohtaja Juhani Tynjälä, Marttila
Olin kahden siskoni ja heidän tyttäriensä kanssa Turussa eräässä kahvilassa. Toinen siskoistani huomasi kenraalin myös olevan paikalla, kuiskasi siitä, jolloin koko pöytäseurue käänsi katseensa kenraaliin päin... Saman tien kenraali nousi ylös tuolistaan, käveli kahden kepin avulla pöytämme luo, tervehti ja kertoi, kuinka hienoa on nähdä nykyaikana suurperheitä! Muisto kenraalista elää aina!
- Anne
Kun vanha äitini (86v.) soitti minulle kertoillen kuulumisiaan, kysäisin jossain välissä häneltä: "Katsoitko lauantaina telkkarista kenraalin hautajaiset? Hän vastasi: "Katsoin ja itkin ainakin kolmesti! Kenraalin lesken ruusujen kautta suukon lähettäminen rakkaalleen oli vaikuttavinta mitä muistan pitkiin aikoihin nähneeni. Myös arkkipiispamme puhe oli vaikuttava, hän lisäsi. Tuli taas mieleen Emilin kertomus jatkosodan ajalta jolloin mieheni oli pessyt Aatun selän JR 7:n korsusaunassa!
Se Aatu oli ollut unohtumaton sotilas ja esimies, jota isäni Emil ei lakannut koskaan ylistämästä. Kerran hän oli kantanut haavoittunutta esimiestään selässään JSP:lle yli suon. Vanha harmaakantinen sotilaspassi auttaa minua muistamaan sitä aikaa ja niitä miehiä, jotka pelastivat tämän maan!
Erään JR7 sotilaan poika joka sai syntyä talvisodan päättymisen jälkeen yhä vapaaseen Suomeen.
Heille kaikille kiitollisena
Aki Klemettinen
Olin vuonna 1990 sotilaspoliisikurssilla Mikkelissä. Savon Prikaatin vuosipäivänä kävimme Mikkelin torilla paraatissa. Paraatin jälkeen menimme varuskunnan ruokalaan syömään. Istuimme juhlavasti katettuun ruokapöytään ja odotimme, mitä seuraavaksi tuleman pitää. Sivusilmällä näin, että suuri joukko herroja oli tulossa ruokalaan. Kuin itsestään ryhtini oikeni heti suoraksi kunnioituksesta ylempiarvoisiani kohtaan. Tällöin en vielä tiennyt, että joukossa oli myös Adolf Ehrnrooth.
Yhtäkkiä kädet laskeutuivat harteilleni. Ne olivat kenraalin kädet. Kenraali piti siinä meille pienen puheen, jonka jälkeen herrat jatkoivat matkaa omiin pöytiinsä. Tapaus jäi lähtemättömästi mieleeni, koska tiesin, että harteillani lepäsivät sen miehen kädet, jolla oli valtava elämänkokemus sekä sodasta että rauhanajan tehtävistä aktiivisena suomalaisena vaikuttajana ja aivan erityisesti koti-uskonto-isänmaa -hengen ylläpitäjänä ja puolustajana.
Kai Siltala
Ystäväni opiskeli 90-luvun alkupuolella Turussa. Kerran tämä pitkä, reipas nainen, joka kävelee kovaa, kiiruhti pitkin jokirantaa ja ihmetteli, ettei millään saavuta edellään samaan suuntaan kulkevaa pientä, iäkästä miestä - että onpa kovakuntoinen vanhus. Vasta kun mies pysähtyi liikennevaloihin ylittääkseen kadun, ystäväni ehti rinnalle ja huomasi, että siinähän oli itse jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth!
Ulla
Palvelin Ehrnroothia useampaan otteeseen 70-luvun puolivälissä pankkitiskillä. Mieleeni on jäänyt hänen toivomuksensa, että asiointikieli olisi suomi, koska se on äidinkieleni - huolimatta hänen ruotsinkielisyydestään. Se teki vaikutuksen parikymppiseen tyttölapseen, joka sattui olemaan sotaveteraanin tytär. Käytökseltään Ehrnrooth oli aina "vanhan kansan herrasmies", joita nykyisin valitettavan harvoin tapaa.
Päivi
Oli lämmin kesäpäivä. Seisoin Kylpylä hotellin pihalla Siilinjärvellä. Adolf Ehrnroothin auto ajoi pihaan. Nuori mies nousi autosta ja avasi oven vanhalle herralle. Häntä täytyi auttaa, että pääsi ulos autosta. Ikä taisi jo painaa. Kuulin nuoren miehen ja Adolf Ehrnroothin keskustelua josta jäi mieleen syvä arvostus ja huumori. Pieni hetki, mutta siitä jäi muisto hauskasta pienestä miehestä, pieni mutta kuitenkin suuri mies. Adolf Ehrnrooth oli huumorintajuinen ja positiivinen mies. Tällaisen kuvan hänestä sain.
Marja-Leena
Juttelin eilen poikani kanssa kenraalista. Hän kertoi: "Ollessani kadettikoulussa 70-luvulla Kenraali tuli puhumaan meille. Olin ollut hieman epävarma, olinko valinnut oikean uran. Puheen jälkeen tiesin olevani oikealla tiellä, niin vakuuttava ja vaikuttava hän oli. Koskaan en katunut uravalintaani." Me vanhemmat olimme samaa mieltä!
Rita
Tapahtui Suomenlinnan Upseerikerholla syksyllä-59 aivan pian "Aatun" häiden jälkeen. Hän, 2. Divisioonan Komentajana, piti upseeriharjoituksen päätteeksi loppupuheenvuoron, jonka huipennukseksi alkoi pään nyökyttely, silmälasien sankojen avaaminen ja sulkeminen. Pitkään oli hiiren hiljaista ja vihdoin Aatun viimeinen lause: "Hyvät Herrat! Lähtekäämme kaikki perheittemme pariin!" Komentajan kohtaaminen oli joka kerta ainutlaatuinen, voisinko sanoa juhlava tilaisuus.
Ossi
Isäni palveli 18-vuotiaana vapaaehtoisena 7.:ssä, Ehrnroothin komentamassa rykmentissä. Isän vanhempi veli kaatui ja hautajaisista tullessaan isäni myöhästyi takaisintuloajasta, yhteydet eivät toimineet. Häntä odotti putkarangaistus. Ehrnrooth sai tietää tästä ja sanoi omaan painavaan tapaansa isäni esimiehelle isäni läsnä ollessa, että "tätä miestä ei pistetä putkaan, hän oli tulossa veljensä hautajaisista".
Tämän ja isäni muun kertoman mukaan Ehrnrooth on sodan aikana todella ollut miestensä arvostama. Myöhempinä vuosinaan häntä arvostivat myös nuoret - ja hän nuoria - 19-vuotiaan poikani ja ystäviensä halukkuus armeijan käymiseen on paljolti Ehrnroothin ansiota.
Pirjo
Isotätini Salli kuoli 106-vuotiaana Turun vanhimpana asukkaana muutama. Vuosia hän oli vanhainkotinsa vanhin, mutta myös hyvän henkisen kuntonsa vuoksi ehkäpä skarpein asukas. Niinpä hän sai useissa tilaisuuksissa edustaa vanhainkotinsa asukkaita. Näin tapahtui myös silloin, kun kenraali Adolf Ehrnrooth saapui vierailulle vanhainkotiin. Kun myöhemmin kävimme Salli-tätiä tervehtimässä, hän näytti meille kuvaa jossa kenraali tervehti pyörätuolissa istuvaa tätiä.
Kysyin Sallilta: "Kerro nyt meille, millainen mies se Ehrnrooth oikein oli!" Siihen Salli-täti; "No, sellainen se oli, mukava nuori mies." Kaikki on hyvin suhteellista. Salli-täti oli silloin jo yli 100-vuotias ja kenraali vielä alle 90:n.
Kaarina
"Törmäsin Ehrnroothiin muutama vuosi sitten TYKS:in käytävällä, mieleni teki jutella, mutta jostain syystä kävelin ohi. Harmittaa vieläkin etten sitten saanut suutani auki kun oli mahdollisuus. Kunnioitan häntä suuresti! Tämän päivän nuorista ei enää olisi samaan, mihin esi-isämme ylsivät!
Pirjo
Veturinkuljettaja Väinö Niilola Kouvolasta oli nuorimpia sotaan ehtineitä. Hän palveli sodan lopussa sotamiehenä Adolf Ehrnroothin joukko-osastossa JR 7:ssa. Hänellä on kaksi muistoa komentajasta. Ensimmäinen on tuokiokuva Vuosalmesta syksyltä 1944, jolloin Niilola oli muiden muassa kaivamassa kuoppia tulevien panssarihyökkäysten varalta. Komentajan auto pysähtyi kuopan reunalle, ja kaivamista johtava sotamies teki ilmoituksensa mahdollisimman sotilaallisesti. Tiedossahan oli, että Ehrnroothilla oli tapana jakaa autonsa peräkontista miehilleen jotakin ylimääräistä hyvää. Sinä iltana iltastaijun kanssa sitten nautittiin keksejä ja milkiä. Kuoppaa tarkastaessaan oli Ehrnrooth sanonut: ”Kyllä ne näistä kuopista ne tuhatlappuset löytyvät”. Tankin tuhoamisesta maksettiin nimittäin 7000 markan palkkio. Kyseisiä kuoppia ei sitten loppujen lopuksi sodan käänteissä kuitenkaan tarvittu.
Toinen muisto Niilolalla on samalta syksyltä Antreasta. Aselepo Venäjän kanssa oli tehty, ja Ehrnrooth oli määrännyt sotilaansa katselmukseen Antrean pappilan aukiolle. Siinä Ehrnrooth sitten evästi joukkojaan seuraavin sanoin: ”Sotilaat, pitäkää puukko löysästi tupessa, sillä ryssään ei voi luottaa.”
Muistot välitti Inkeri
Kenraali elää edelleen, lasten leikeissä ja mielikuvituksissa.
Meillä on pieni ruskea nalle, joka on saanut nimekseen Aatu, kenraalin mukaan. Aatu on pieni koooltaan, mutta suoraselkäinen ja ryhdikäs, kuten kenraalikin. Aina silloin tällöin Aatu pitää ruokapöytäseurueelle puheen, jossa hän muistuttaa meitä - kenraalin äänellä - suomalaisista perusarvoista, isänmaasta, moraalisista ja eettisistä kysymyksistä. Aatu on nalleperheemme suuri persoona, jota muut, nallet ja me ihmisetkin, kunnioittavat.
Suvi
Osallistuin puolisoni kanssa kunnioitettavan kenraalimme valtiollisiin hautajaisiin Helsingin tuomiokirkossa. Olemme ihan tavallinen pariskunta pääkaupunkiseudulta. Olin lukenut lehdestä, että tilaisuus on myös avoin kaikille. Tiesimme, että paikat eivät tule riittämään, joten olimme hyvissä ajoin paikalla. Jouduimme parvelle istumaan, joten ei se ihan paras paikka näkyväisyyden kannalta ollut. Mutta se tunnelma oli ihan käsinkosketeltavissa. Maamme korkein johto oli paikalla sekä paljon puolustusvoimien upseereita jne. komeissa uniformuissaan. Tilaisuus oli kaunis ja uskon, että jokainen joka oli tullut paikalle, kunnioitti suuresti arvostetun kenraalimme urotekoja rintamalla sekä sitä ääretöntä viisautta ja lempeyttä, joka hänestä huokui. Kyllä minullakin silmät kostuivat siitä liikutuksesta, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tuntenutkaan. Tässä juuri pari päivää sitten, etsin kirjahyllystä käsiini kirjan Adolf Ehrnroothista ja siellä kirjan välissä on yksi aarteistani; hautajaisissa jaettu lehtinen, jossa oli kerrottu hautajaisten kulku. Vaikuttava näky oli myös arkun kanto autoon sekä mustien autojen saattue Hietaniemen hautausmaalle. Adolf Ehrnrooth on poistunut keskuudestamme elettyään pitkän ja urhoollisen elämän, mutta hänen muistonsa säilyy ikuisesti sydämissämme.
Onko sinulla muistoja kenraalista?
Haluaisitko jakaa ne kanssamme?
