*Vaikka mies on poissa niin musiikki ja muistot elävät.
Toivon jaksamista Paulalle ja Kirkan omaisille.
Born to be wild!
Sari 55-vuosimallia
En mä nyt mikään varsinainen Kirka-fani ollut, mutta tykkäsin kyllä enkä kääntänyt radiota toiselle kanavallekaan kun Kirkaa tuli. Äitini (s. 1949.- k. 2006) piti Kirkasta valtavasti, siksi tuntuu, että kun äiti kuoli puoli vuotta sitten, niin nyt meni äidin "idolikin".
Kesällä 1989 oli Rovaniemellä joku rokkifestari, jossa tyttäreni isän kanssa kävin. Siellä lauloi englanniksi rokkia ja se kuulosti upealle. Kun tyttäreni oli pieni eli joskus 1990-luvun alussa kävin ystäväni kanssa yhdellä rovaniemeläisellä koululla kuuntelemassa Kirkaa. Tosi hyvä esiintyjä oli! Lisäksi serkkuni kristinoppikoulun päättäjäisliturgiassa Uspenskissa kesällä 2001 oli yleisön seassa Kirka kun joku hänen läheisensä pääsi ripille myös.
Päivi
Eilinen Kirkan poismeno kosketti ja tuntui tosi pahalta. Tuli tyhjä olo.
Asuessani Varkaudessa vuonna 1997, Kirkalla oli konsertti Warkaussalissa. En tuolloin ollut erityisesti Kirka-fani, pidin kylläkin hänen kappaleistaan.
Minulla oli juuri hänen esiintymis-iltanaan syntymäpäivä. Ostinkin itselleni lipun konserttiin ja ajattelin kerrankin viettää toisenlaisen syntymäpäivän.
Kirkan lämpö, aitous, sympaattisuus ja hyvä esiintyminen yllättivät minut positiivisesti ja nautin täysin siemauksin. Väliajalla menin hänen luokseen juttelemaan. Rohkea ja spontaani kun olen.
Kyselin asioita häneltä ja kerroin, että minulla on syntymäpäivä. Hän kysyi nimeäni ja kun kerroin olevani Paula, hän vastasi, että tiedätkö, että se on enne? Sitten hän halasi, antoi synttäripusun poskelleni ja sanoi laulavansa minulle väliajan jälkeen. Hän lauloikin "Happy birthday sweet sexteen" ja katsoi minuun…
Aikamoinen tunnelma ja minä ylpeänä katsomossa.
Se tapaaminen ja keskustelu jäi mieleeni eikä katoa koskaan!
Paula
Kirka Ilomantsin konsertissa
Elettiin 80-90-luvun taitetta, kun Kirkalla oli konsertti Ilomantsissa liikuntahallilla. Kirkan musiikillisella uralla oli silloin hiljaisempi vaihe. Konserttiin oli saapunut kourallinen ihmisiä - noin nelisenkymmentä.
Kirka totesi, että paljon ei ole porukkaa näköjään tullut paikalle, mutta tärkeintähän ei olekaan määrä vaan laatu. Konsertti vedetään alusta loppuun läpi kuin sali olisi täynnä. Noilla sanoilla ja tekemisillään hän teki meistä kuulijoista erityisiä ja arvokkaita. SE fiilis, joka oli salissa oli jotain ainutkertaisen ihana. Hän otti yleisönsä ja yleisö hänet. Kyllä pienestäkin porukasta lähtee valtavat suosionosoitukset, kun siihen koetaan yhdessä olevan aihetta - silloinkin oli!
Tuo Kirkan asenne opetti minulle jotain todella tärkeää: pieni on kaunista, merkityksellistä ja hyvää, kun sen oikein osaa ottaa! Tuon jälkeenkin Kirka esiintyi Ilomantsissa, mutta ei enää koskaan niin vähäiselle yleisölle.
Liisa
Muutamia vuosia sitten ennen äitienpäivää tyttäreni Tea tuli Itäkeskuksen kauppakeskuksesta silmät ilosta loistaen kun oli saanut Kirkalta nimikirjoituksella varustetun kuvan ja ruusun minulle osoitettuna. Moni muukin äiti sai varmasti sinä vuonna samanlaisen se kun oli sellainen kampanja että Kirka jakaa äideille nimmareita ja ruusuja.. se on jäänyt mukavana muistona mieleen.
Pia
Kevät 1978, nelostie Jyväskylän kohdalla, kaksi nuorta neitosta liftaamassa kohti Saarijärven Kukonhiekan tanssilavaa. Autoja ajaa ohi sinnikkäästä peukalonheilutuksesta huolimatta. Viimein kohdalle pysähtyy vanha bussi ja poimii kyytiin. Kiitollisina neidot pomppivat kyytiin - kun bussikin kuulemma oli menossa Kukonhiekkaan. Vasta kaino silmäys ympärille paljasti, että vieressä istui Kirka. Illan bändi oli vasta matkalla tanssipaikkaan ja me saimme nauttia heidän seurastaan jo ennen illan esiintymistä.
Mietin eilen illalla, mistä bussissa silloin lähes 30 vuotta sitten keskusteltiin. En muista! Todennäköisesti ihan tavallisia asioita, ei ainakaan mitään "tähtijuttuja" - nimikirjoitustakaan ei tullut pyydettyä.
Päällimmäisenä tunteena oli varmaan ajatus tavallisten ihmisten kohtaamisesta kesäillassa.
Hyvät tyypit lähtevät liian varhain
Eksyimme mieheni kanssa viime syksynä Taksi Sata vuotta tapahtumaan espan lavan eteen. Hassua oli vielä että samaan aikaan mieheni oli aloittanut uuden työn taksifirmassa tavallaan joten jäimme kiinnostuneina katselemaan.
Tapahtumassa esiteltiin vanhoja taksiautoja vuosien takaa ja tarjoiltiin hernekeittoa viileän ilman kunniaksi. Siinä sitten kun söimme mieheni kanssa Kirka tuli samaan aikaan lavalle ja alkoi suunnitelman mukaan esiintyä. Se oli mahtava konsertti!
Ensimmäinen ja viimeinen valitettavasti mihin koskaan pääsin, mutta kiitos Kirkalle siitä kuitenkin.
Eeva
Ensimmäinen muistoni Kirkasta on, kun hän oli esiintymässä Munkkivuoren nuorisotalolla 12-vuotiaana. Olin itse samanikäinen. Hämmentyneenä, mutta kiinnostuneena kuuntelin pienikokoista poikaa, jolla oli erittäin pitkä kihara tukka ja mahtava ääni. Jotain vahvaa siinä täytyi olla, koska olen aina muistanut sen tilaisuuden.
Paula
Mieheni on ajanut Helsingissä taksia ja hänen mielestään Kirka oli ehdottomasti miellyttävin ja ystävällisin julkinen henkilö, jota hän koskaan kyyditsi. sitä ei ole kenenkään varmastikaan vaikea uskoa. Toivon kestävyyttä Kirkan omaisille heidän suuressa surussaan.
Ystävällisin terveisin Kirka-fani-Hilkka
Muistan olleeni alta kymmenen vanha kun asuimme Helsingissä, Konalassa. Samalla "kylällä" asui tuolloin myös muutamia tunnettuja henkilöitä. Kävimme tyttöjen kanssa välillä soittelemassa ovikelloja ja pyytämässä nimmaria. Välillä lykästi. Mm. Kirka avasi oven aina hyväntuulisena, monesti jammaillen muusikin tahdissa.
Hänellä riitti ymmärrystä pienten fanityttöjen innolle. Olen vuosien varrella ollut katsomassa Kirkan esiintymisiä useaankin otteeseen. Maalla sekä laivalla, jopa meidän firman joulujuhlissa. Hänestä näki selvästi, että hän nautti täysin siemauksin esiintymisestä ja siitä hetkestä. On Kirkan lauluja tullut laulettua karaokessakin.
Suuri Taiteilija ja mahtava persoona on fyysisesti poissa keskuudestamme, mutta Kirkan laulut ja henki elävät sydämissämme.
Sari
Kirkassa paistoi aurinko, minkä hän halusi myös näyttää. Hän tuli kotiinsa, missä olin vaimonsa Paulan luona, Kirkan astuessa kotiinsa, sinne syttyi valo Kirkan myötä!
Kirka kantoi hervottoman isoa auringonkukkakimppua, ostettuaan ne kauppatorilta, varmaan oli viemässä niitä Paulalle... Se näky on jäänyt lähtemättömästi mieleen!
VOIMIA PAULALLE ja KAIKILLE KIRKAA KAIPAAVILLE!
Tiina
Kirka tuotti unohtumattoman elämyksen minulle noin vuonna-68. Olin Kyrössä Elisenvaaran koulussa teinihipoissa ja Kirka esiintyi siellä bändinsä kanssa. Nuorelle 16-vuotiaalle tytölle se oli ihana tuulahdus suuresta maailmasta.
Olen siitä asti ollut Kirka-fani. Hän oli jo silloin kova rokkari ja erottui muista musiikin tekemisellä, mikä tuli täysillä koko sydämestä.
Arja 54
Olen käynyt Kirkan monessa konsertissa ja yksi konsertti jäi mieleeni erityisesti, kun olin Kuopion Musiikkikeskuksella Kirkan konsertissa jokunen vuosi sitten. Konserttisali oli niin täynnä, että osa ihmisistä istui sivuportaille haetuille tuoleille.
Kaikki halukkaat eivät siis sopineet mukaan. Tunnelma konsertissa oli aivan mahtava ja Kirka ilmoitti konsertin loppupuolella, että hän lupaa järjestää aikaa ja tulla hetimmiten Kuopioon uudelleen jotta kaikki halukkaat pääsevät kuuntelemaan häntä. Se oli mielestäni osoitus siitä, että Kirka välitti kaikista kuulijoistaan ja teki kaikki konsertit sydämellään. Ikävä jäi, mutta onneksi musiikki säilyy. Osanottoni ja jaksamista Kirkan omaisille.
Karavaanari58
Olin Kirkan konsertissa Hyvinkää-salissa v. 98. Konsertin jälkeen, täysin lumoutuneena Kirkan esityksestä, menin tietenkin jonoon ostamaan hänen tupla-cd'tä, joihin hän antoi vielä nimikirjoituksensakin kysyen samalla nimeäni. Cd'n kanteen hän sitten kirjoitti Päiville (sydän), Kirka. Ja levyä antaessaan iski silmää.
Punastuin kuin nuori tyttö, vaikka varmasti hän niin teki kaikille nimmarin hakijoille. Mutta jäipä mieleeni ihastuttavalla tavalla. Hän huomioi sillä hetkellä minut, asiakkaan, ihailijan, kuuntelijan, loppuun asti. Varmasti tulee taas soitettua tuota cd'tä useampaan kertaan.
Päivi Hyvinkäältä
Mieleeni tuli vuosi 2004 ja Tukholman maraton. Siinä 30 km jälkeen tuli tarve poiketa tien vieren pajamajaan. Kaikki oli varattuja joten eikun odottamaan. Samalla siihen tuli miesjuoksija kokeilleen kaikkia ovia ja minä huutamaan, että jono on täällä. Kiltistihän kaveri tuli perääni jonoon. Katsoin tulijaa ja Kirkahan se siinä oli. Vaihdoimme muutaman sanan maratonin tuntemuksista ennen pajamajan helpotusta. Loppumatka menikin sitten tapahtumaa ajatellen ihan kevyesti.
Kiitos Kirkan.
Eija
Elettiin kesää 1972 pienimmässä kaupungissa ja Kirka bändeineen oli tulossa esiintymään naapurikunnan tanssilavalle. Olimme kavereitteni kanssa 16-vuotiaita ja myös kovasti innossamme menossa katsomaan Kirkaa.
Istuskelimme pikkuisessa paikallisessa baarissamme ikkunapaikalla ja suunnittelimme tulevaa tanssi-iltaa. Yht´äkkiä outo auto, pienellä paikkakunnalla kun tunsimme tietysti kaikki, pysähtyi baarin ikkunan taakse ja pitkätukkainen poika nousi autosta ulos ja perässä muutama muukin pitkätukkainen poika asteli kohti baarin ovea. Katsoimme vähäsen aikaa keitä he mahtanevat olla, jotain tuttua yhdessä oli ja emme voineet uskoa silmiämme Kirkahan se siinä asteli kohti baarimme ovea. Olimme aivan kauhusta ja ihastuksesta kankeina ja silmä tarkkana katselimme ja ihmettelimme, mitä hän täällä tekee.
Pojat menivät myyntitiskille ostivat muutaman pullon limsaa, istuivat läheiseen pöytään ja joivat limsansa ja lähtivät. Me istuimme tietysti jännityksestä jäykkänä ja silmät ympyriäisinä ja emme uskaltaneet melkein hengittääkään.
Arvattavasti muut kaverit olivat kateudesta vihreänä, kunhan baarinomistajan todistuksesta viimein uskoivat, että kyllä Kirka oli baarissa käynyt. Ilta oli sitäkin mukavampi tämän läheisen tapaamisen jälkeen, kun menimme tanssilavalle katsomaan Kirkan illan shown hiilihapposavuineen ja värivaloineen.
Tämänkin jälkeen olen tavannut livenä Kirkan useampaakin kertaan konsertissa, ravintolassa tai tanssilavoilla. Kirka oli todella monipuolinen ja hauska esiintyjä, joka jättää hyvän muiston, mutta myös ison aukon suomalaiseen musiikkiin.
Kati
Olimme noin 14-vuotiaita ja tyttöporukalla Turun kauppaopiston bileissä. Istuimme lattialla, kuten siihen aikaan kuului, laukut ringin keskellä ja tuijotimme lavalle, jossa Kirka esiintyi. Hänellä oli turkoosi hapsullinen mokkapuku ja tummat pitkät kiharat ja me kaikki ihailimme häntä ja olimme ihan onnessamme että vanhempamme olivat päästäneet meidät kaikki Kirkaa katsomaan.
Tuija
Aivan mahtava, upea laulaja! Useilla keikoilla tuli käytyä ja ihaillen kuunneltua hänen esityksiään, jotka kosketti joka kerta. Yhden ravintolakeikan jälkeen kohtasimme hotellin käytävällä Kirkan ja kiittelimme onnistuneesta illasta, mukavasta fiiliksestä hyvästä musasta ja tunnelmasta, johon Kirka ystävällisesti ennätti vastailla ja heipat heittää vielä pois lähtiessään...
Laulut elää, vaikka Kirka ei enää...
Kirsi
Ihana ikimuistettava elämyksellinen Kirka. Kirka on koskettanut minua monta kertaa musiikillaan. lämmöllään ja aitoudellaan. Olen käynyt hänen esiintymisissään usein ja aina hän on ollut yhtä Upea, lämmin, aito Ihminen (isolla I:llä!).
Monesti olen kuunnellut hänen levyjään myös kotonani ja milloin itkenyt ja milloin tuntenut iloa ja elämän valoa. Valoista Aito ja Lämmin Suuri Ihminen oli Kirka. Viime kesänä ollessani Samoksella, niin siellä eräässä myymälässä kreikkalainen mies näytti Kirkan kasetti ja sanoi olevansa Kirka-fani.
Oli sydäntälämmittävää ymmärtää Kirkan merkitys ihmisenä ja esiintyjänä myös muualla kuin kotimaassa. Ihana ihana Kirka. Jään todella kaipaamaan häntä ja hänen valoisaa aitoa lämmintä olemustaan. Lämmin osanottoni hänen omaisilleen. Voimia teille. Kirka elää sydämissämme aina.
Lämmöllä Hannele
Kirkan olemassa olo on ollut alusta asti. Kun hän aloitti esiintymään ja levyttämään ollut se minun juttu. KIRKAN LAULAESSA LAVALLA ROKKIA "sydän aivan pysähtyi"; tunne valtasi siinä oli VOIMAA.
Erilaisissa konserteissa, lavaesiintymisissä ja melkein missä vain on ollut mahdollista, olen käynyt häntä kuuntelemassa. Eräälläkin viikolla vuonna 1997 kävin 3:ssa tilaisuudessa. Monet ystävänikin ovat saaneet kauttani tutustua hänen loistavaan tulkintaan musiikista ja esiintyessään aivan kuin Kirka olisi ”laulanut vain minulle”. Suuri Mestari on poissa; ei edes kuolema voi viedä HÄNEN meille antamaa elämämme varrella tarvitsemaamme VOIMAA.
IKUISESTI KIRKAN IHAILIJA
HÄN ELÄÄ MUSIIKISSAAN MINULLE!
Raija, Suomusjärvi
Vuonna 1962 toimin Lappajärven musiikkipäivien tiedottajana. Tehtäviini kuului mm. ohjelmakirjan tekeminen ajankohtaisine taiteilijabiosseineen (elämäkertoineen). Minulla oli vähän tietoja Kirkasta, joten soitin hänelle. Hän ei ollut tavattavissa, joten jätin soittopyynnön.
Kirka soittikin myöhäisenä kesäyönä Kuopiosta keikkansa päätteeksi. Olimme samanikäisiä ja meillä oli yhteiset muistot. Kerroin mm, kuinka olin matkustanut tyttöystäväni kanssa Posiolta Ouluun katsomaan elokuvaa Käpy selän alla ja Kirka kertoi, mitä oli ollut olla kuuluisa 70-luvun taitteessa. En tiedä, mistä meillä juttua riitti, mutta juttutuokio venyi kaksituntiseksi.
Myöhemmin tapasin Kirkan Lappajärven Halkosaaressa ja otin valokuvia, jotka ovat nyt aarteitani. Tapasin hänet sittemmin vielä muuallakin, muistaakseni Vaasassa. Muistelen Kirkaa loistavana muusikkona ja lämpimänä ihmisenä.
Marjatta
Joitakin vuosia sitten Helsingissä iltaisella kadulla kävellessäni auto pysähtyi lähettyville ja sieltä nousi mies. Silmäni tavoittivat jotain tutunomaista, ja ennen kuin ehdin tajuta, ketä katson silmiin, sain osakseni aivan uskomattoman hymyn. Kirkahan se. En ehtinyt tuntea itseäni vaivaantuneeksi, kun jäin kiinni julkkiksen tuijottamisesta. Sen sijaan kuljin pitkään kevein askelin ja hymy omassakin suupielessä.
Saija
Kirka "kantoi" minut huomiseen! Mieheni kuoli 11 v sitten ja Kirkan laulut kuten: Anna käsi, Ota lähellesi, Tie huomiseen ja Ei rakkaus yötä pelkää, toivat lämpöä, lohtua.
Olenkin sanonut, että tein osan surutyöstäni Kirkan kanssa.
-turika-
Elettiin kesää 70-luvun alussa ja Kirka oli tulossa esiintymään Ahvenisen lavalle Enossa, Pohjois-Karjalassa. Itse asuin 30 km Ahveniselta pohjoiseen Vuonislahden kylässä Pielisen rannalla. Ystäväni Pirkon kanssa olimme valmistautuneet lähtemään Ahveniselle ja ilmassa oli mukavaa värinää. Päivällä pesin rannalla pyykkiä ihan vanhanaikaisesti paljussa ja pyykkilaudalla vaatteita hangaten. Vahingossa kuumaa vettä kaatui jaloille ja palaneilla jaloilla ei minnekään tansseihin lähdetty. Voihan suuri surku.
Illalla ystäväni Pirkko oli saanut tungetuksi itsensä eturiviin ja kertonut Kirkalle, että Sirpa poltti koipensa eikä päässyt tulemaan. Sain Kirkan kirjoittaman kortin jossa luki: Pikaista paranemista Sirpalle toivoo Kirka.
Teinitytön paraneminen edistyi huomattavasti. Kiitokset Kirkalle!
Sirpa
"Alku tää vois olla kaiken kauniin". Kuulin tämän kauniin kappaleen eilen suru-uutisen kuultuani ja se toi kyyneleet silmiin. Entinen mieheni lauloi sitä minulle ja halusi laulaa sen myös tyttärensä häissä, joihin ei päässyt osallistumaan.
Hänelläkin oli kaunis ja tuohon kappaleeseen sopiva ääni. Hän oli nuoruudessaan esiintynyt bändinsä kanssa Kirkan keikalla ja muisteli usein Kirkaa lämmöllä.
Kiitos Kirkalle kaikista kauniista lauluista, joihin omankin elämäni muistot liittyvät ja lämmin osanotto hänen omaisilleen.
Leena
Olen todella pitänyt Kirkan lauluista ja käynytkin joskus konserteissa. Kappale hetki lyö on tietenkin jotenkin todella syvällä, sillä olinhan itsekin nuori (s.1951). Kun se ilmestyi oli nykyinen mieheni silloinen poikaystävä armeijassa ja ne eronhetket itkettävän ahdistavia kuin hetki lyö...
Olen myös ihaillut Kirkan elämäntapaa ja sitä lämpöä jota hän on osoittanut kuulijoilleen. Kiitos siitä mitä hän on meille jättänyt taiteilijan ja ihmisenä.
Valoa ja voimaa Kirkan läheisille.
Eila
Näin Kirkan ensimmäistä kertaa esiintymässä v, 1966 silloisen Pukevan järjestämässä tapahtumassa. Kirka oli 16 ja minä 14. Jo sillä ensimmäisellä kerralla olin myyty. Mikä loistava laulaja! Nuori poika, joka lauloi kuin musta artisti. Sen jälkeen olen nähnyt häntä silloin tällöin, yksityistilaisuuksissa ja Mestarit lavalla -konsertissa. Kirka osasi aina, aina ottaa yleisönsä ja sai ihmiset mukaan.
Helena Helsingistä
Muistoni Kirkasta ovat 1960 luvulta Tampereelta. Olin kuullut että tämä suloinen pop tähti tulisi Tampereelle Pyynikin paviljonkiin Danny-shown lämppäriksi. Sonnustauduin parhaimpiini (muistan vielä vaatetuksenikin, josta äitini kommentoi että oletko todella lähdössä tuossa asussa jonnekin) ja suuntasin kulkuni kohti" Pynsää".
Vetäydyin takavasemmalle josta saatoin ihailla Kirkaa kaikessa rauhassa. Väliajalla sydän takoi vimmatusti kun tämä hurmuri suuntasi minua kohti kulkunsa ja tuli vaihtamaan muutaman sanan kanssani. Siitä asti olen tuntenut suurta ihailua ja kunnioitusta tätä suurta pientä miestä kohtaan.
Päätin pari vuotta sitten lähteä katsomaan Sirkan-tähteen, Levillä, vieläkö Kirkan vetovoima on tallella ja palasin sieltä hyvällä mielellä. Mies esiintyi täysillä, sai koko salin elämään musiikin tahdissa, oli sympaattinen ja yhtä suloinen kuin n. 40v ensitapaamisellamme.
Nyt on aika tyhjä ja surullinen olo. Ymmärrän oman elämäni rajallisuuden. Kuolema on tullut omaa ikäpolveani lähemmäksi ja yhä tärkeämmäksi on tullut ajatus "olenko elänyt tämän päivän tässä ja nyt ja olenko sovussa itseni ja muiden kanssa, valmiina. "
Nyt on aika hiljentyä ja muistella kiitollisena. Hyvää matkaa Kirkalle!
Tuula
Kun olin pieni, Kirkan kappaleet soivat kodissamme jatkuvasti. Osasin jo varhain ulkoa niiden sanat. Jotenkin muistan niistä isäni, josta äitini erosi minun ollessa 6-vuotias.
Kun parikymppisenä toimittajana haastattelin Kirkaa erilaisissa juhlissa, hänen silmänsä hymyilivät aina. Täynnä ystävällisyyttä.
Kun kuulimme äitini kanssa Kirkan kuolemasta, hän kertoi minulle oman muistonsa. Hän oli alta kahdenkymmenen ja rakastunut. Äitini pyöri messuhallissa etsimässä poikaa, jonka oli kadottanut. Juuri silloin soi radiosta Hetki lyö.
-T-
Olin tyttäreni kanssa käymässä Korkeasaaressa 1980-luvun lopulla tai olisiko ollut jo 1990 alkua. Menimme syömään sinne rantaravintolaan. Kirka sattui istuutumaan viereiseen pöytään kahden lapsensa kanssa.
Hänestä huokui se valtava karisma jo kauas ja lisäksi se, että hän oli lapsilleen todellinen isä; huolehtiva, seurallinen ja hauska. Lisäksi hän osallistui vielä naapuripöydän avustamiseen; tyttäreni kaatoi juomamukinsa, ja Kirka pomppasi samassa pystyyn ja haki pyyhkeitä tiskiltä. Miten lie huomasi asian miltei ennen minua? Kiittelin sitten tietysti vähän nolona häntä, mutta jotenkin hän sai tilanteen kääntymään suorastaan tavalliseksi. Vihdoimme jonkun sanan, ja sen jälkeen olen ollut hänen henkilönsä vankka ihailija. On epäilemättä täysin totta, että hän oli suuri persoona sen lisäksi että hän oli suuri taiteilija.
Liisa
90-luvun alussa olin töissä Kruunuhaassa Vironkadulla, Mariankadun kulmassa. Eräänä aamuna olin jälleen kulkemassa Vironkatua ylös ratikkapysäkiltä töihin. Mariankadun kulmassa näin "tutun" ihmisen koiran kanssa tulevan kadun yli minua kohti.
Tuttu ihminen, minä moikkaan, tietysti. "Tuttu" moikkasi takaisin, tietysti, ystävällisesti hymyillen.
Kahden sekunnin jälkeen yhtäkkiä tajusin: "Ai sori, enhän mä tunne sua, mutta huomenta kuitenkin" selitin hätääntyneenä. "Joo, ei se mitään. Huomenta, huomenta" vastasi Kirka iloisesti ja jatkoimme molemmat matkaamme.
Muistan hyvin elävästi, miten 5. luokalla (v. 1988) ollessani esitin Kirkaa leirikouluillanvietossa. Biisi taisi olla "Surun pyyhit silmistäni" tai "Hetki lyö", en tarkkaan muista, kumpi. Mutta vedimme biisin tunteella kaverini kanssa ja siitä jäi hyvä muisto.
Yksi lempparikaraokebiisini on aina ollut "Varrelle virran", jota hyvin usein vedän tunteella karaokebaarissa kaikkien iloksi. Kiitos Kirkalle hyvästä biisistä, josta tulee leppoisa ja rento tunnelma!
Liisa
Onpa kaunista, että näille muistoille on tilaa. Kaikki mitä näiden parin päivän aikana on kuultu edesmenneestä Kirkasta, on kaunista. Hän oli todella ihminen isolla iillä.
Olen monet kerrat tullut kosketetuksi hänen lauluistaan ja musiikistaan. Kuuntelen sitä mielellään ja tästä eteenpäin vielä suuremmalla tunteella. Mielenkiintoinen pieni tapaus on mielessäni liittyen Kirkaan. Isäni, lähes Kirkan ikäinen, ei koskaan ole ollut kevyen musiikin ystävä. Isääni ei erityisemmin musiikki ole koskettanutkaan. Hän on enemmän käytännön ja tekemisen kuin taiteen ystävä.
Kerran, ehkä kymmenisen vuotta sitten, keskustellessamme Kirkasta ja hänen musiikistaan, isäni kertoi tavanneensa Kirkan ihan sattumalta jossain kahvilassa tai kauppakeskuksessa matkoillaan. Isäni, joka hakeutuu aina ihmisten juttusille liikkuessaan, oli jutellut siinä pienen kohtaamisen aikana niitä näitä Kirkan kanssa. Isäni kertoi, että hän ei lainkaan pidä Kirkan tavasta laulaa eikä siitä musiikista. Kuitenkin kohtaaminen ja keskustelu olivat tehneet isääni vaikutuksen. Tuo pieni hetki oli antanut vahvan kuvan isälleni syvällisestä, ajattelevasta, lämpimästä ja toista kunnioittavasta ihmisestä. Kuten on jo moneen kertaan kuultu, Kirka ei ollut tähti liikkuessaan, vaan ihminen ihmiselle. Olen ehkä vähän kateellinen isälleni, että hän sai kohdata tuon suuren persoonan.
… on juna mennyt, mut siitä viis… Muisto elää.
Päivi
Kävimme samaa Mäkelän kansalaiskoulua v. 1965-1967 Helsingin Vallilassa. Mäkelän kansalaiskoulu oli siihen aikaan pohjoismaiden suurin koulu. Muistan kuinka usein Kirka juoksi koulusta kitara kainalossa mustat hiukset hulmuten mustaan hienoon häntä odottavaan autoon. Tämä muisto Kirkasta on mieleeni jäänyt olimmehan saman ikäisiä.
Toinenkin, varsin mukava muisto hänestä on jäänyt mieleeni, kun olimme poikani kanssa Diakonissalaitoksella lääkärissä vuosi taisi olla 1991. Tulimme ulos lääkärin vastaanottohuoneesta ja ulkopuolella istui odottamassa Kirka. Jotenkin vain automaattisesti nähdessäni tutut kasvot sanoin moi ja Kirka vastasi hymyillen, että moi, moi.
Kirkan muistoa kunnioittaen
Pirjo
Ensikosketuksen Kirkaan sain nuorena, 16-vuotiaana, Lahden silloisella Kansantalolla. Se oli ensimmäinen kerta kun, sain kotoa luvan lähteä tyttöystäväni kanssa "bileisiin". Se oli siis myös ensimmäinen kerta kun kuulin Kirkaa. Siitä hetkestä olen ollut hänen suuri ja vannoutunut ihailijansa.
E
En ole sen koommin käynyt hänen keikoillaan, enkä muutenkaan "fanittanut", mutta Kirkan musiikki on soinut kotonani usein ja levyhyllystä löytyy monia hänen levyjään. Monet Kirkan levyistä ovat kuin tilauksesta sopineet sanoiltaan moniin elämän tilanteisiin.
Monet muistot nousevat esiin mielen sopukoista, kun hänen levyjään sattumalta jossain kuulee. Ne ovat kuin valokuvia, nostavat mieleen muistoja jotka uinuvat muistin kätköissä. Erityisesti pidän Kirkan kappaleista "surun pyyhit silmistäni" ja "kulkurit rakastaa". Kirkan musiikilla on ja tulee olemaan erityinen asema minulle ja varmastikin monille muillekin.
Helena-54
Olin pari vuotta sitten katsomassa Kirkaa jossain Nokialaisessa räkälässä ja tuntui että sekä esiintyjä että muutama meistä tolkuissaan olevasta kuulijasta olivat väärässä paikassa. Iloinen ja säteilevä Kirka muuttui illan aikana stressaantuneen oloiseksi, lavalta poistuessaan jopa tylyksi artistiksi, joka väsyi koko yleisöön osaamatta tunnistaa meitä muutamia fanittajia sieltä päihtyneen, örisevän massan keskeltä, jotka eivät edes kuunnelleet.
Sen illan aikana ymmärsin miten tappavaa työtä Kirka teki, kuten muutkin artistit tekevät, savuisissa, juoppohulluissa, epämiellyttävissä olosuhteissa, keskellä yötä. Oma valoisa itsensä Kirka on ollut aina päivätapahtumissa, festareilla ym. eli olosuhteet vaikuttavat paljon jaksamiseen ja työn raskauteen.
Tanssia ja musiikkia rakastavana olen usein miettinyt miten mukava olisi käydä lempiartistien keikoilla ja tanssimassa yön sijasta illalla, niin ei menisi koko alkuviikko unirytmin palauttamiseen ja miten ihanaa olisi, kun käydessään näillä iltamenoilla voisi aloittaa seuraavan päivän ilman korisevaa kurkkua, joka on mennyt tupakansavusta ihan tukkoon. Päihtyneitä nyt ei pääse missään karkuun, mutta täydelliseksikään maailmaa ei voi saada, onko tarkoituskaan...
Tappava työympäristö alas ja kohtuullisuutta elämään!
Taru
Muistan lapsuudessa ensikosketukseni Kirkaan vanhempien siskojeni kautta. Radiossa soi Kirkan Leijat, Pääsi rinnallein painuu ja Silta yli synkän virran. Isojen siskojen ruutuvihkojen kuvissa oli liimattuna, muiden 60-luvun idolien rinnalla, pikkutytönkin silmin, söötti Kirka tummine kutreineen.
70-luvulla, kun itse alkoi olla teini-iässä, naapurin vuotta vanhempi tyttö oli armoton Kirka-fani. Itsekin kuuntelin Kirkaa, vaikka siinä iässä muu vastaavat artistit olivat "liian lällyjä".
80-90-luvuilla "löysin" Kirkan uudelleen. Näin hänet livenä muutaman kerran, ja aina hän oli yhtä valloittava. Hänestä huokui positiivisuus ja rakkaus musiikkiin ja yleisöönsä. Hänellä ei ollut diivan elkeitä, vaan hän otti yleisönsä olemalla oma, lämmin ja huumorintajuinen persoonansa. Hänen
musiikkinsa kosketti kaiken ikäisiä ja kaiken tyyppisiä ihmisiä. Hän ei pelkästään laulanut musiikkia, hän tulkitsi sitä koko sydämellään ja persoonallaan. Hänellä oli kyky esittää sekä rock-musiikkia, että iskelmää samalla antaumuksella. Ensimmäinen Kirkan konsertti oli sellainen elämys, että uni tahtonut tulla silmään koko yönä. Tunnelma oli katossa ja jäyhät suomalaiset svengasivat salin täydeltä mukana!
Kirkan myötä Suomen musiikkimaailmaan jäi musta aukko. Onneksi voin kaivaa esiin monet levyt ja kuunnella karheanpehmeää ääntä vielä tulevaisuudessakin. Kirka elää musiikissaan varmasti kauan suomalaisten sydämissä. Toivon hänen perheelleen ja läheisilleen voimia ja jaksamista.
Kauniit muistot kantavat surunkin yli.
Valovoimaista mestaria kaivaten
Mappu
Tällainen hauska tapahtuma mulle sattui:
Paitsi, että törmäilimme useinkin kadulla täällä Helsingissä, niin 80-luvun alkupuolella olin hänen konsertissaan nuorena naisena. Konsertin jälkeen keski-ikäiset (silloin mielestäni vanhat naiset) piirittivät Kirkan kuin hyeenalauma tai kasa pikkulapsia joulupukkia tavoittaakseen.
Hämmästyin suuresti näiden naisten käyttäytymistä, sillä he olivat pyytämässä nimikirjoitusta, TÄ?. Menin tungoksen läpi, ojensin käteni Kirkaa kohti ja sanoin "Haluan vain koskettaa sinua" ja se oli tarkoitettu lähinnä noille kummia nimikirjoituksia kerääville naisille naljailuksi, mutta Kirkapa hallitsi tilanteen hienosti. Hän otti ojentuneen käteni hellästi käsiinsä ja suuteli sitä sanoen kiitos. Kyllä siinä naiset haukko henkeensä ja minä olin tyytyväisempi kuin osasin kuvitellakaan.
Sirpa
Kirka... olin melkein hämilläni, miten hänen poismenonsa kosketti. Tuijotin epäuskoisena iltapäivälehden etusivua. Kirkan kappaleisiin yhdistyy muistoja lapsuudestani, kun äiti kuunteli aina Kirkaa. Kirka meidän autossa, Kirkan konsertti kotikaupungissani, Kirka Back to the Sixtiesissä, Kirkan lauluja oman musiikkiluokkamme konserteissa...
Kirka tuo mieleen puhtaan lapsuuden, perheen lämmön, vahvan äänen jonka lauluja äiti hyräili. Elämän, jossa eläminen on turvallista ja Kirkasta.
Kaisa
Vuonna -68 Kirka esiintyi Heinolan lähellä Super-5 -lavalla. Olin silloin 14-vuotias; sain häneltä nimikirjoituksen käsivarteen.
Vuonna -99 Mestarit-kiertueella, Kirka ja muut mestarit olivat ennen konserttia tavattavissa Helsingin keskustan kirjakaupassa. Sain taas, 31 vuoden jälkeen, häneltä nimikirjoituksen käsivarteeni ja tapasin iloisen, välittömän ihmisen.
Suuresti lämmintä taiteilijaa kaivaten
Tarja
Muistoni Kirkasta liittyvät hyvään oloon ja lohtuun, kesään, jaksamiseen ja toivoon siitä että kyllä elämä sittenkin kantaa…
Hän teki elämästään itsensä näköisen ja uskalsi myös elää ja käyttää omia lahjojaan. Kirkasta kiitollisena jatkamme matkaa.
Paula
Kirka on ollut minulle olemassa "aina". Pienenä tyttönä 70-luvulla haaveilin iskelmätähden urasta ja Babizinin sisarusten laulujen sanoja opiskeltiin innolla. Kirka on herättänyt aina minussa positiivista kaikua, vaikka hänen musiikkinsa ei myöhemmin puhutellutkaan yhtä paljon. Kiertue mestareiden kanssa toi hänet taas aktiivisemmin tietoisuuteeni ja se, että teini-ikäiset lapseni soittavat hänen musiikkiaan.
Erityisasemassa Kirka on elämässäni siinä, että olen vain kerran elämässäni käynyt maalla tanssilavalla. Se tapahtui kesällä 2000 Keiteleellä. Kirka bändeineen keskellä metsää olevalla tanssilavalla jo nuoruudesta minulle tutuin biisein, oli sen kesän parhaita kokemuksia. Silloin muistan miettineeni keikkamuusikkojen raskasta elämää ja sitä, ettei sellaisilla yleisömäärillä ainakaan rahaa tehdä, kun varmaan järjestävälle urheiluseurallekin pitää jotain jäädä. Kunnioitukseni näitä "hyvänmielen lähettiläitä" kohtaan nousi huimasti.
Elämän rajallisuus tuli taas Kirkan poismenon kautta konkreettiseksi.
Pirjo, Espoo
Loimaalla Tapiola nimisessä tanssipaikassa esiintyi Danny. Hän oli parhaan ystäväni suursuosikki ja tietysti meilläkin vipatti tanssijalkaa juuri sinä iltana ja sitä mentiin rauhoittamaan Tapiolaan. Tauolle jäädessään Danny esitteli uuden laulajan, jolta olisi seuraavalla viikolla ilmestymässä oma levykin.
Tämä laulaja oli Kirka. Silloin kuulin ensimmäisen kerran kappaleen Hetki lyö. Meihin suuren vaikutuksen tehneen musiikin lisäksi mieleen jäi laulajan laihuus. Se ihmetytti niin paljon, että kävimme loppuillasta takahuoneen ovella kurkkimassa, voiko joku oikeasti olla niin olemattoman laiha.
En ollut Dannyn ihailija, mutta Kirkan ihailija olen ollut siitä illasta lähtien. Ystävättärellä oli vaikeampaa: ei voinut heti myöntää, että joku tuntematon menisi sydämessä noin vain ohi suuren suosikin. Muutaman päivän mietittyään ja kuultuaan radion levyuutuuksissa kappaleen Hetki lyö, hän ilmoitti omalla listallaan järjestyksen vaihdosta.
Maijuli
Kirkan kuolema oli koskettava suruviesti, sillä Kirka oli paitsi persoonallinen ja kunnioitettava musiikin ammattilainen, myös viisas ja kuitenkin vaatimaton ajattelija, kannanottaja ja ihmisyyden puolustaja, joka epäilemättä valoi suureen joukkoon suomalaisia toivoa elämään.
Kirkalla oli Asennetta! Kirka oli oma itsensä ja ehkä siksikin niin uskottava ja puhutteleva. Kirka pyyhki surun silmistäni kauniilla ja koskettavalla musiikillaan. Hän on auttanut minua hengailemaan ja nauttimaan elämästä. Olen syntynyt 70-luvun alussa ja tuolloin Kirka oli minulle vielä julkkismuusikko, joka kuului jotenkin isompien ihmisten elämään. Mutta muistan hänet jo tuolta ajalta. Lapsuudessa Euroviisut olivat aina tosi jännittävä kilpailu, ja muistan seuranneeni jännityksellä myös Kirkan euroviisuesitystä.
Kirka oli konkreettisesti paikalla sinä iltana, jolloin ensimmäistä kertaa pidin päässäni hohtavaa valkolakkia - hän esiintyi ravintolassa, jossa luokkakaverien kesken vietimme lakkiaisiltaa. Jo tuolloin alle 20-vuotiaana ajattelin, että siinä on todella kunnioitettava ammattilainen, joka antaa kaikkensa, jotta yleisö viihtyy ja joka myös itse nauttii työstään. Yli 30-vuotiaana olen mm. laulanut sisareni kanssa pelkästä laulamisen ilosta "Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan..." - kappaleesta yksinkertaisesti tulee hyvälle tuulelle.
Itselläni on Kirkan musiikkia vain yhden vinyylin verran, mutta oli todellinen menetys, kun ko. levy meni hukkaan pitkiksi ajoiksi. Onneksi levy löytyi lopulta. Nyt se on entistäkin suurempi aarre, josta en koskaan luovu. Kirka elää sydämessäni, muistoissani ja ajatuksissani. Hänellä olisi ollut epäilemättä edelleen paljon annettavaa meille muille, mutta jostain syystä oli hänen aikansa lähteä. Musiikkinsa kautta hän edelleen pyyhkii surun silmistäni ja saa minut hengailemaan.
Pelkkä ajatuskin Kirkasta ihmisenä saa päivän tuntumaan parempana. Tuntuu hyvältä tietää, että Kirkan kaltainen ihminen on ollut maailmassa, Kirkan ansiosta maailma on parempi paikka elää.
Hannele -72
Minun muistoni Kirkasta liittyvät aivan varhaislapsuuteen. Olen syntynyt 1961 ja jo vuotta myöhemmin Kirka debytoi vain 12-vuotiaana. Sitä en tosin vielä muista, mutta isälläni oli tapana 60-luvulla ostaa joka kuukausi ilmestyvä iskelmien Toivelaulukirja, josta opettelimme jo 5-6-vuotiaina siskoni kanssa kaikkien silloisten idoleitten hittejä. Lauloimme niin Kirkan, Dannyn, Markku Aron kuin Irwininkin kappaleita muutamaa vuotta myöhemmin täyttä kurkkua lomamatkoilla niin autossa kuin mökkikeinussa, ja äänemme kantoi kirkkaina ja kauas pitkin Saimaan rantoja hiljaisessa kesäillassa.
Ensimmäisessä Kirkan ilmaiskonsertissa kävin Kerava-päivänä Keravan maauimalassa, johon nuorisoa oli kerääntynyt 70-luvun alussa hänen konserttiinsa. Sen jälkeen olen käynyt Järvenpää-talolla pari kertaa sekä 90- että 2000-luvulla, vain joitakin vuosia sitten viimeksi. Ja Kirka on joka kerran ollut yhtä aito ja sykähdyttävä persoona yhdellä ja samalla kertaa lämmin ja avoin ja silti niin rock! Upea ihminen, jota olen arvostanut läpi vuosien myös hänen positiivisuutensa ja hyvän käytöksensä vuoksi.
Ja kas kummaa myös vanhin tyttäreni alkoi kuunnella Kirkaa ihan tosissaan jo 2-vuotiaana ja yhdessä konsertissakin kävimme yhdessä! Surun Pyyhit Silmistäni oli juuri ilmestynyt ja meillä on kuvakin joulun ajalta, jolloin hän sai toivomansa kauniin pehmeän keinuhevosen joululahjaksi, jonka selässä hän istuu Mikkihiiri-kuvioiset haalarihousut jalassa, halaa hevosta ja kuuntelee Kirkan levyä. Olin silloin juuri selittämässä jotain, jolloin tyttäreni kiukkuisesti tokaisi: "Äiti, ole hiljaa, kun minä haluan kuunnella näitä sanoja!" Kyse oli juuri Surun pyyhit silmistäni-kappale, jota soitimme ja lauloimme usein ja pitkän aikaa.
Koko levyhän oli mielestäni kaikkien aikojen paras, ja olisin todella suonut aina uudistumiskykyisen Kirkan tekevän vielä sen ehkä viimeisen levynsä tänä vuonna. Uskon, että meitä on monta hänen persoonaansa ja ääntänsä kaipaamaan jäänyt kestofania. Juuri hänen kohdallaan on vaikea käsittää niin yllättävä poismeno.
Kirkaa lämmöllä muistaen ja omaisten surussa myötäeläen,
Tina
Suru on suuri ja sanaton, vaikka on tarve saada jotain sanotuksi. Eilisen itkuisen illan jälkeen, totean sydämeni olevan täynnä iloa ja kiitollisuutta siitä, että Kirka yli 30 vuoden ajan rikastutti elämääni kappaleillaan ja esiintymisillään. Sain tuntea kappaleiden, erityisesti tulkinnan kautta Kirkan aitouden, lämmön, empaattisuuden ja elämänmyönteisyyden, joita piirteitä ihmisessä eniten kunnioitan ja jonka tyyppinen ihminen haluaisin itsekin olla. Kirkan laulut ovat jo vuosikymmenten ajan seurannet minua niin ilossa kuin surussa.
Kuinka voin kyllin kiittää - joskus keikalla onnistuin kättelemään ja kiittelemään. Jokainen kappale, konsertti, ravintolakeikka yms., joita en ole laskenut, ovat olleet itselleni joka kerta ainutlaatuinen elämys, tuonut suurta onnea ja iloa henkisellä tasolla. Ketään yhtä suurta taiteilijaa ja tulkitsijaa mielestäni ei ole eikä tule - Kirkan levykokoelma on yksi suurimmista aarteistani. Suren sitä, ettei ensi syksynä kaavailtua uutta levyä koskaan tulekaan.
Lohduttavaa, että Kirkan elämäntyötä kunnioitetaan ja Mestari saa ansaitsemansa huomion.
Kirka elää sydämissämme.
Kirka FunClubilainen no 747
90-luvun lopussa olin vierailemassa muistaakseni Lasse Lehtisen Anteeksi Kuinka -keskusteluohjelmassa, jossa Kirka esiintyi myös. Odottelin tyhjällä käytävällä tummahiuksisen herran kanssa, joka seisoi selin minuun. Kysyin: "anteeksi, tiedätkö paljon kello on?" Kirka kääntyi ja sanoi ajan. Nauroin, että tämän herran kyllä tunnistan, nyt kun näen kasvot.
"Näin suru saapuu hiljaa, se tulee, leikkaa viljaa. Eikä tiedä milloinkaan, kuka meistä kutsutaan vuorollaan, ei kohtaloaan" Kiitokset Kirkalle tukevista ja hienoimmista kappaleista, joiden kanssa olen kulkenut 9-vuotiaasta asti. Valoa ja voimaa toivon koko perheelle.
-Subbari-
Olin nuorena tyttösenä Oulun keskustassa joillain markkinoilla myymässä leipää ja siinä asiakkaille jutellessani olin niin tohkeissani ja iloisena. Tuli pieni tauko ja laitoin tupakaksi ja katselin ympärilleni kunnes Kirka käveli ohitseni ja tervehdin häntä tuttavallisesti kuin vanhaa ystävääni, no Kirkapa vastasi tervehdykseeni erittäin iloisesti ja kysyi mitä kuului, kunnes tajusin siinä samassa kuka hän oli!
Tuo hetki on painunut mieleni syvyyksiin hyvin lämpimänä tapaamisena. Surun pyyhit silmistäni on minulle ja miehelleni erittäin tärkeä biisi ja kukaan ei esitä sitä niin kuin Kirka.
KIITOS KIRKA
Itselläni on todella mukavia muistoja Kirkasta. Asun nuoruuteni Ilomantsissa ja olin paikallisella tanssipaikalla lipunmyyjänä muutaman vuoden 13-15-vuotiaana. Tapasin Kirkan aina kun hän oli esiintymässä lavalla, kesäisin Riutalla ja talvisin Hallilla.
Hän oli aina todella ystävällinen ja jutteli jopa meidän "pienten" lipunmyyjien kanssa. Pääsin myös aina back stagelle koska olin "henkilökuntaa".
Maailmassa on taas yksi hyvä ihminen vähemmän.
Leena
Harvoin hätkähdyttää julkisen henkilön poismeno niin kuin Kirkan tapauksessa. En ole koskaan tavannut Kirkaa, mutta tuntuu niin kuin olisin tuntenut hänet. En ole edes ollut hänen faninsa. Mutta Kirkan ääni on persoonallisuudessaan jäänyt soimaan sisälle. Sen vain kuuluu soida usein radiossa, se on niin tuttu, että se tuntuu kuin tutun oven kolahdukselta. Se kuuluu asiaan.
Kirka on nyt yllättäen poissa, mutta niin kuin Aki Sirkesalonkin ääni, hänen äänensä jää meille lohduksi ja iloksi. Huomasin eilen, että Kirkan laulu soi yhtä aikaa kolmella eri radiokanavalla, sekin kertoo kenestä on kysymys. Osanotot Kirkan perheelle ja läheisille, kaikille joilla oli onni oikeasti tuntea hänet.
Jepa
Kirkan muistolle
Kirka oli juuri levyttänyt Surun pyyhit silmistäin kappaleen. Levystä tuli minun ja äitini yhteinen lempikappale. Kuuntelimme sitä usein. Äitini sairasteli lyhyen ajan ja nukkui pois tammikuussa 1989. Tästä levystä muodostui minulle surun yli kantava voima.
Kirka ja tämä kappale ovat edelleen vuosien jälkeen yhdistävä lenkki äitini ja minun välilläni. Levy on lohduttanut usein ja antanut voimia jaksaa läpi vaikeuksien.
Kirka ei todellakaan pystynyt arvaamaan sitä suunnatonta voimaa, millä hän "auttoi" ja auttaa edelleen meitä jälkeen jääviä. Hyvää matkaa Kirka...
Surun pyyhit silmistäin
Liftasin Pohjois-Suomessa parin ystäväni kanssa 80-luvun alkupuoliskolla tansseihin, Kirkaa katsomaan. Kohdallemme pysähtyi pienehkö bussi, Kirkan keikkabussi. Kirka jututti meitä, 16-vuotiaita tyttösiä, mm. musiikkimaustamme, elämästä paikkakunnalla jne. Keikan väliajalla hän huomasi meidät yleisön joukosta ja tuli kyselemään mitä pidimme keikasta. Olimme todella otettuja hänen huomiostaan.
Minulle jäi hänestä todella aito, välittävä ja symppis kuva ihmisenä.
Kattis
Kirkan muistolle,
Surullinen uutinen, kosketti kovasti. Olen käynyt häntä katsomassa 1960-luvun loppupuolella Mäntsälän lavalla ja aina siitä asti pitänyt hänen musiikistaan. Monia upeita kappaleita, mutta yksi ylitse muiden "Surun pyyhit silmistäin". Yksi kiva muisto on hänestä Helsinki-Vantaa -lentokentältä. Nykyinen kotimaan terminaali oli valmistunut ja Suomen Matkatoimisto vei ammattikuntaani tutustumaan eräänä iltana uuteen terminaaliin.
Istuimme eräässä tilassa, jonka iso seinä oli lasia, väkeä kulki ohi. Huomasin Kirkan ja samalla hän katsoi siihen tilaan, jossa istuimme, minä heti heilutin hänelle (spontaani juttu), hän vastasi todella iloisesti hymyillen heilutukseeni kuin olisi tuttavansa tavannut. Emme tunteneet toisiamme, mutta tuntui erittäin kivalta, kun hän vastasi tervehdykseeni. Suuri taiteilija monen ikäpolven viihdyttäjä ja suosikki.
Maija
Kaukaa näen vastaan tulevan reippaan juoksijan, juuri kun hän on kohdallani – havahdun – AI KIRKA – ilmeisesti ääneen kummitytölleni tämän totesin, kun silmät suurina katson taakseni, niin teki myös KIRKA – ihanaa hän huomasi minut!
Joskus 70-luvulla Oulussa oli Tavaratalo Kela. Olimme siellä tyttökaverini kanssa farkkujen ostossa. Kirka tuli jostain takahissistä, ohimennen kosketti olkapäähän ja sanoi että " Mitäs tytöt?". Tuntui tosi ihanalta ja muistan sen kuin eilisen päivän. Olen aina pitänyt hänen musiikistaan ja äänestään. Esiintymisessä oli aina ilo ja energia mukana.
"Kyynel vierii, putoaa...."
Oulun flikka
Vuonna 1974 Seura-lehden Pikku Seurassa oli kilpailu, mihin piti lähettää haastattelu idolistaan. Minä lähetin haastattelun Kirkasta. Arvonnassa onni suosi minua ja pääsin ihan oikeesti haastattelemaan Kirkaa.
Matkustin silloin, 10-vuotiaana, yksin Turusta Helsinkiin junalla, missä minua oli vastassa Pikku-Seuran toimittaja Arja-täti ja valokuvaaja. Menimme rautatieaseman lähellä olevaan kahvioon odottelemaan Kirkaa. Sinne sitten Kirka tulikin ja olin ihan onnesta ja jännityksestä sanaton, melkein valuin pöydän alle!
Kirka tuli viereen istumaan ja enpä oikein tahtonut saada sanoja suusta ulos. Jonkinlaisen haastattelun sain kuitenkin aikaan. Lehti on edelleenkin minulla tallessa. Repaleinen jo... Muistan, että olin hiukan "kauhistunut" siitä, kun Kirka poltti tupakkaa! Mukava hän oli ja kärsivällinen.
Olin samalla matkalla menossa kummitätini luokse kylään ja meillä oli tapaaminen jossain siinä lähettyvillä. Kirka saattoi minut sinne tapaamispaikkaan, kävelimme käsikädessä pitkin Helsingin katuja ja tämä pikkutyttö oli hyvin hyvin onnellinen!
Vuonna -93, kun odotin ensimmäistä lastani, törmäsin Kirkaan Helsingin lentokentällä ja kerroin hänelle tuosta haastattelusta, tosin jälleen eivät sanat oikein tahtoneet tulla... Änkytin ison mahani kanssa siinä ja pyörittelin käsineitä kädessäni. Edelleenkin hän oli oikein mukava, kyseli, vieläkö teen samoja hommia :) Vaan eipä hän tainnut sitä edellistä tapaamistamme muistaa, mutta ei se mitään, minä muistan!
- Tarja -
Olin viisivuotias, kun Sammy kuoli. Muistan olleeni perhetuttujemme luona kylässä, ja itkin uutisen kuullessani.
Eilen tein töitä kaikessa rauhassa, kun sain pikaviestin mieheltäni: "Kirka on veks - lähti Juicen tykö biisejä tekemään" Siihen pysähtyi hetkeksi kaikki työkiireet.
Yhdeksänkymmentä luvun alkupuolella opiskelutoverini sai houkuteltua minut seurakseen Kirkan konserttiin Kuopion musiikkikeskukseen. Ystäväni oli ostanut liput eturivistä, keskeltä. Todellinen aitiopaikka katsella sitä lavakarismaa, mitä Kirka säteili. Lauloimme Kirkan mukana lujaa sydämiemme pohjasta - kuten salin täysi muita naisia. Konsertin jälkeen tungimme ystäväni kanssa itsemme takahuoneeseen nimmareita hakemaan, ja saimmekin ne.
Kovin montaa kuukautta ei tuosta musiikkikeskuksen konsertista ehtinyt kulua, kun Kirka veti pubikeikan Kuopiossa. Pakkohan se oli sinne mennä! Ja taas nimmareiden hakuun, menestyksellä.
Kohtasin Kirkan kahdesti likeltä, eikä hän kummallakaan kerralla ollut lainkaan töykeä eikä diiva, vaan otti ihailijansa ilolla vastaan. Ihmettelinkin sitä, miten hän jaksoi sitä myllytystä vielä täysien settien jälkeen.
Sieluni silmissä säilyy Kirkasta kuva, jossa hänen silmänsä tuikkivat ja suu on hymyssä - sellaisena näin Kirkan, sellaisena hän minulle pysyy; positiivisesti elämään suhtautuvana, vaikka varmasti omat vaikeutensa hänelläkin oli.
Paula
Kuvasimme kesällä –70 elokuvaa "Takiaispallo" Valkeakoskella. Näyttelin Terhi Panulan muusikkoveljeä ja Terhi taas seurusteli (elokuvassa!) Kirkan kanssa. Osaan toki soittaa kitaraa, joten kuten. En tietenkään silloisen huippubändin "Tasavallan presidentin" tasolla. Niinpä Maestro Tolonen napsautti vahvistimeni tylysti kiinni ja totesi: "Ei sitten pihaustakaan tuolta!"
Minua nolotti, melkein itketti: "Sano edes sävellaji, saa..na!" Jatkoimme kuvauksia tanssilavan ulkopuolella. Muistan miten hienosti Kirka lohdutti minua: "Älä välitä Pekka! Noi isot starat on vähä tollasia! Kerro, hei pian miten mun pitäis näytellä... Mä en oo ikinä ennen... mitä mä teen?" Kenties Kirkan hätä oli aito tai sitten hän oli suuri ihmistuntija jo nuorena. Oloni koheni, itseluottamukseni palasi ja vastasin 21-vuotiaan ammattinäyttelijän varmuudella: "Älä tee mitään! Olet vaan kuin James Dean tai Marlon Brando! Ajattele ja tunne, siinä koko juttu!"
Kohtauksesta tuli hyvä ja "Takiaispallo" elokuvastakin ihan kelpo kotimainen leffa, jonka Kirkan muiston kunniaksi voisi katsoa vaikka uusintana.
Pekka, ohjaaja-näytelmäkirjailija Turusta
Olen ollut AINA KIRKA-FANI, ollut useita kertoja katsomassa hänen esiintymisiään ja aina ne ovat olleet tosi upeita kokemuksia. Kirka osasi todella ottaa yleisönsä ja varmasti kaikki ihailijat tunsivat olevansa "jotain erityistä", ikään kuin Kirka olisi esittänyt "juuri minulle" laulunsa.
Paras hetki oli kuitenkin se, kun olin mieheni kanssa Lappeenrannassa paikallisessa ravintolassa Kirkaa kuuntelemassa ja katsomassa v. 1994 tai -95. Hienoin hetki, kun Kirka lauloi "Leijat", aivan ihanaa...
Aamiaisella ollessamme myös Kirka tuli sinne ja sanoin vain ohimennen, että "meidän suosikki", Kirka kuulikin sen ja tuli käsi ojossa meitä tervehtimään. Kiitimme häntä hienosta esityksestä ja muutama sana vaihdettiin. Hän toivotti hyvät jatkot ja kiitti myös meitä ihailijoita "tunnustuksesta". Kädenpuristuksen voi tuntea vieläkin vuosien jälkeen.
Siinä oli sellaista lämpöä ja rehellisyyttä, että vain TOSI MIES sen osaa. Ihailuni alkoi 40v. sitten ja katkoa ei ole tullut missään vaiheessa. Menetimme suuren taiteilijan ia ihmisen. Suru on todella sanoin kuvaamaton ja toivon Kirkan läheisille voimia ja jaksamista tämän kaiken keskellä!
Ihailija 52v
Näin Kirkan viimeksi viime syksynä. Olin Einstein -ohjelman kuvauksissa studioyleisönä, ja Kirka oli Anne Mattilan kanssa vieraana. Roudaustauoilla, kun muu porukka siirteli lavasteita, yritimme saada Kirkaa laulamaan. Lopulta siinä kävi niin, että me lauloimme Kirkan kanssa yhdessä Varrella virran. Mahtava mies, osasi aina ottaa huomioon yleisönsä.
Susanna G.
En koskaan tavannut henkilökohtaisesti Kirkaa, mutta jostain syystä muistan ensimmäisen radiosta kuulemani laulun: Oklahoma river bottom bänd... Se tuli jossain nuorten musiikkiohjelmassa 60-luvun lopulla (68 tai 69), muusikkotoimittaja esitteli Kirkan Dannyn uutena suojattina ja sanoi, että tästä pojasta kuullaan vielä... Oikeassa oli.
Toinen muistikuva ei ole kovin positiivinen, vaikka Kirkassa ei ollut vikaa. Joskus 70-luvun alkupuolella Kirka oli Lahdessa keikalla. Keikan jälkeen porukka yritti lahtelaiseen keskustan kahvila-ravintolaan (jossa klo 20 jälkeen oli 18 v. ikärajoitus). Kirkaa ei päästetty sisälle, kun oli tukka yli korvien - siis liian pitkä. Ovimies ei tuntenut taiteilijaa eikä uskonut selityksiin. Ajankuva sekin...
Sinikka
Olin jäänyt leskeksi syksyllä -93. Läksin ensimmäisen kerran työtovereideni kanssa risteilylle keväällä, reilu puoli vuotta tuon jälkeen. Laivalla esiintyi Kirka, joka laulullaan "Niin paljon se sattuu..." sai oikeastaan ensimmäisen kerran oikein puhdistavat kyyneleet silmiini. Vieläkin, yli 13 vuotta myöhemmin tuo kappale on yksi koskettavimmista.
Leskeksi 39-vuotiaana
Vietin 90-luvun alussa poikani kanssa paljon päiviä hoidossa lastenklinikalla, osasto kympillä. Elimme siellä pikkupotilaiden huoneissa aika ahtaasti, yleensä kolme potilasta huoneessa ja äiti tai isä lapsenvierellä istumassa ja leikittämässä.
Eräänä aamuna havahduin yllätykseen, kun viereisen pikkupotilaan tuolille istahti luontevasti tuntemani artisti, Kirka. Pieni viereisen sängyn potilastyttönen oli kirjoittanut äitinsä avustuksella Kirkalle ihailijapostia ja kertonut olevansa hänen ihailijansa. Tyttö olisi halunnut päästä Kirkan konserttia katsomaan, mutta hänen leukemia hoidoistaan johtuvien infektioriskien vuoksi se oli kiellettyä.
Kirka itse saapui katsomaan tyttöä sairaalaan ja viihdyttämään ja leikittämään muitakin pikkupotilaita osasto kympillä. Kirka ei vain pistäytynyt osastolla, jonka oven avaaminen oli itsellenikin ensimmäisen kerran kovin vaikeata. Ruokatauon pidettyään hän saapui takaisin osaston leikkihuoneeseen suhtautuen luontevasti hiuksettomiin suurisilmäisiin potilaisiin, jotka kulkivat tippatelineiden kera. Tuo lämmin, luonteva ja aikaa antava suhtautuminen lapsipotilaisiin jätti jälkeensä minulle henkilökohtaisesti muiston, jota kuuden siellä viettämäni vuoden aikana ei kukaan vieras ihminen pystynyt täyttämään.
Riitta
Paulalle ja muulle perheelle.
xxx
Tuttavanne Päivi
Kirka ei sitten ehtinyt osallistua Tanssii tähtien kanssa –kilpailuun…
Onneksi minulla on hänestä ihana henkilökohtainen muisto vuodelta 2005 laivaristeilyllä loppukesästä. Saimme miesystäväni (Ari Lahtinen) kanssa olla kuuntelemassa hänen loistavaa keikkaansa Ruotsin (Turku-Tukholma) laivalla.
Ystävystyin erään Elinan kanssa, jolle Kirka oli suuri idoli ja hän halusi Kirkan nimmaria, no minä rohkenin sitten pyytää kun Kirka meni kannella ohitse. Nimmarien lisäksi pääsin vielä yhteiseen kuvaan Kirkan kanssa.
Nyt saat levätä rauhassa Kirka,
Päivi
PS. Nyt tämän päivän lehdestä luin että Kirka osallistui muutama vuosi sitten Tukholma-maratoniin ja vielä melko hyvällä ajalla. Että ei hänellä kovin huono kunto ainakaan ollut ja sitten kun oli vielä osallistumassa tuohon tanssii tähtien kanssa ohjelmaa.
Olen itse menossa Ensimmäisen kerran elämässäni Tukholman maratonille kesäkuussa 2007 (taidanpa juosta sen sitten Kirkan muistolle)
Ensimmäisen kerran elämässäni sain kokea Kirkan musiikin ja henkilön loistokkuuden seitsemäntoista kesäisenä Turun Konserttihallissa vuonna 1972. Muistan hänen suuren lavakarismansa ja keltaisen, suurikauluksisen haalarin. Olin aivan haltioissani ja siitä fanittamiseni alkoi.
Edesmennyt veljeni nuoruudessaan soitti kitaraa ja osallistui kilpailuun kappaleella "Silta yli synkän virran" ja voitti. Hän soitti muitakin Kirkan kappaleita, koska piti kovasti Kirkan musiikista. Veljeni kuolema 34-vuotiaana oli shokki, selviytymiseen siitä auttoi tuo laulu. Sillä on edelleen suuri merkitys elämässäni.
Tapasin Kirkan henkilökohtaisesti Rovaniemellä Hotelli Pohjanhovissa. Olimme ystävättäreni kanssa illan keikalla ja villiinnyimme tanssimaan hullun lailla Kirkan rokkkitulkinnan vetäminä. Seuraavana aamuna meillä oli suunta hukassa yrittäessämme mennä aamupalalle. Kirka ohjasi meidät kädestä pitäen oikeaan suuntaan ja toivotti "Hyvää päivän jatkoa rouville". Me tietenkin olimme kuin teinitytöt mielissämme.
Suurella surulla, kuitenkin lämpimin mielin Kirkaa muistaen
Kirsi
Tuula Torniosta
Kirka oli esiintymässä Tampereella Hakametsän hallissa. Menin keikalle avustamaan pyörätuolilla liikkuvaa naisihmistä ja siksi menimme halliin takakautta. Kirka oli tulossa suihkusta ja menossa pukeutumaan, mutta silti hänellä oli aikaa jäädä vaihtamaan muutama sana faniensa kanssa ja toki antamaan myös nimmarit.
Konsertista lähtiessä tapasimme myös hänen sisarensa Muskan joka myös vaihtoi muutaman sanan kanssamme. Kirkassa ystävällisyys ja lämmin persoonallisuus oli aivan suurenmoista! Suuri ikävä jäi varmaan monelle suomalaiselle...
Lämmin osanotto suureen suruun Kirkan omaisille!
Jaana Tampereelta
Tapasin Kirkan bändeineen muistaakseni 1990 Hankamotellissa. Olin siellä juuri sinä päivänä lentänyt New Yorkista suomeen. Vanhempani ja sisareni ja veljeni asuivat Hankasalmella. Siskosanoi illalla että lähdetäänkö katsomaan Kirkaa, sanoin että mikä ettei. Paikka oli täynnä kun vain voi olla. Kaikki eivät edes päässeet sisään. Niin suosittu Kirka oli ja hemmetin hyvän keikan vetikin!
Väliajalla istuttiin selätysten ja sisko sanoi että et varmaan uskalla mennä jutteleen sen ja bändin kanssa. Sanoin että nyt meen. Mukavan tuntuisia olivat ja Myöhemmin USA:han kotiin palattuani, kerroin miehelleni siellä että kyllä Suomesta löytyy kovia hevi-keikan vetäjiä ja solisti on vielä karismaattinen.
Kiitos Kirka, kiitollisuudella musiikkiasi muistaen!
Fani-66
Kirka oli nuoruuden ihanteeni, ja minua jännitti kovasti, kun nuorehkona toimittajana pääsin häntä haastattelemaan. Mutta hän olikin tosi mukava ja ystävällinen, ja kun kerroin jossain vaiheessa, että olin ihaillut häntä pikkutyttönä, hän haastattelun lopuksi kysyi virne silmäkulmassaan: sattuiko?
Aika monta kertaa näin Kirkan konserteissa, viimeksi puolitoista vuotta sitten pienen maalaiskylän ravintolassa, jossa Kirka latasi keikkansa tuttuun tyyliinsä, vaikka vaikuttikin minusta aika väsyneeltä. Mieleni teki mennä sanomaan, että hellitä jo, hyvä mies, ei sun tartte enää noin hirveästi huhkia, voisit jo ottaa vähän rauhallisemmin... Seuraavana yönä unessa sanoinkin sen, ja hän hymyili minulle ja nousi helikopterilla ilmaan... Nyt se tuntuu kuin enteeltä, ja minä uskon, että kuolemaa ei oikeasti ole edes olemassa, vaan pelkät kuoret jäävät tänne, kun henki pääsee vapauteen, lentoon, kohti VALOA.
Lämpöisin ajatuksin,
Sisko
Muisto Kirkasta
Olin ystäväni Tuijan luona Helsingissä. Tuija tuntee Kirkan vaimon, Paulan. Olimme Paulan koruliikkeessä käymässä. Lähdettyämme liikkeestä ja hetken käveltyämme Kirka tuli vastaan, halasi Tuijaa ja tervehti minua. Kirka tarttui käteeni ja esitteli itsenä " Kiril". Oli huippu ystävällinen ja iloinen. Sillä hetkellä päätin, että jos minulla on joskus poika olkoon hänen nimensä Kiril.
Surullisin terveisin Silja
Sisareni ja minä (15- ja 14 -vuotta ikää) 70-luvun alussa. Meillä oli kotona yhteinen huone, jonka seinät täyttyi pikkuhiljaa Kirkan kuvista. Sisareni oli nimittäin hulluna Kirkaan. Itsekin pidin kovasti hänen lauluistaan, mutta ärsyynnyin, kun sekaan ei meinannut mahtua kenenkään muiden laulajien kuvia.
Eräänä päivänä päätin, että mahtuu ja julistin päättäväisenä sisarelleni, että sänkyni takana oleva seinä on minun ja minä päätän mitä kuvia laitan ja vaatekomeroni ovi on myös minulle varattu. Sitä lähtien huoneessa oli vähän muidenkin kuvia kuin Kirkan.
Kirkan lauluista Leijat on niitä kauneimpia. Nyt viisikymppisenä sanoihin kiinnittää yhä enemmän huomiota.
Mummi vuosimallia -57
Pilvikki
Kohtaaminen Kirkan kanssa.
Hän käveli jonkun toisen kanssa minua ja likkakaveria vastaan Oulun Kirkkokadulla lähes 40 v. sitten. Muutakaan en keksinyt, joten hän kirjoitti nimmarinsa kämmenselkääni, jota en "vähään aikaan" pessyt. Kuvaavaa asiassa on, että 80-vuotias äitini muistaa ja otti ensiksi nimmarin puheeksi, kun tieto Kirkan yllättävästä poismenosta tuli. Muistelen vanhojen lehtitietojen perusteella, että meillä oli sama syntymäpäivä eli 22.9.
Kaipauksella Tepa
Kirkan kanssa Atlantin yllä
Vuosi oli muistaakseni 1992, olimme mieheni kanssa Atlantin yllä matkalla New Yorkiin, jossa koneenvaihto Atlantaan. Samassa koneessa olivat myös Kirka ja hänen silloinen lentoemäntänaisystävänsä, jonka kanssa hän meni myöhemmin naimisiin. Pyysin Kirkalta nimikirjoitusta USA:ssa asuvalle miniälleni, joka oli hänen ihailijansa. Hetken kuluttua Kirka palasi pari korttia mukanaan ja kirjoitti toiseen terveisensä miniälleni, toisen sain itse.
Kirka oli äärimmäisen ystävällinen, jutteli kanssani jonkin aikaa kaikessa rauhassa, ja hänen uskomattoman siniset silmänsä jäivät mieleeni. Myöhemmin kirjoitin lehteen, jonka päätoimittaja olin, tästä tapaamisesta, kuitenkaan paljastamatta Kirkan seuralaisen ammattia. Kun juttuni oli
ilmestynyt, erään toisen paikallislehden toimittaja ihmetteli miksi en voinut kertoa kenen kanssa Kirka matkusti, olin ollut liian "hienotunteinen". Miksi minun olisi pitänyt repiä hänet otsikoihin?
Kirka kyllä kertoi heidän jatkavan NY:stä Bostoniin, josta edelleen lomaa viettämään lämpimään, olisiko ollut Bahama? Ehkä osaltani toteutin hänen unelmaansa saada viettää ansaittu loma ilman jälkipuheita. Olisinhan voinut soittaa roskalehtiinkin. Lähetin lehteni Kirkalle. Sen kannessa oli hänen kuvansa.
Tuulikki
Olin nousemassa noin vuosi sitten Helsingin rautatieaseman portaita ylös ja valmiina tarttumaan ovenkahvaan kun viereltä ojentui käsi ja avasi minulle oven.
Katsoin viereeni ja siinä oli Kirka iloisesti hymyillen ja lentolaukkua vetäen. Olin aivan ihmeestä ymmyrkäinen ja osasin vain sanoa KIITOS.
Edelleen lämmöllä muistaen
Surun pyyhit silmistäni pois…
Minulla on yksi hyvin ihana muisto tästä laulusta. Olin silloin kuuntelemassa Kirkaa. Tää laulu tulee aina säilymään sydämessäni
Ennätin käydä vain kerran Kirkan konsertissa, vaikka olen ollut hänen faninsa koko pienen ikäni, 40v. Konsertti oli aivan mahtava ja sen jälkeen pääsin muitten mukana halaamaan Kirkaa kiitokseksi. Hän oli kuin mukavan pehmoinen nallekarhu, halauksesta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.
Kirka oli aito ihminen ja mahtava muusikko!
Rumpalin äiti
Kappaleen sanat puhutteli minua todella paljon. Aloin miettiä omaa elämääni ja tosiaankin sitä mitä tunnen. Olin mielestäni ollut pitkän aikaa tuntematta mitään, iloa, surua tai muutakaan tunteita heilauttavaa, en osannut enää edes itkeä. Tuo kappale herätti minut tuntemaan ja muistan sen lopun elämäni.
Kirka täytti 50 vuotta ja olisin halunnut mennä onnittelemaan häntä kädestä pitäen. Kirkalla oli tuolloin 50-vuotis konserttikiertue isoilla areenoilla Kuopiossa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Pääsylippu oli niin kallis etten raskinut ostaa sitä. Toivoin kuitenkin että voisin joskus onnitella ilon- ja energiantuojaani. Kuinkas ollakaan sattuma puuttui peliin ja toiveeni toteutui.
Olin viettämässä viikonloppua ystävien kanssa Jyväskylässä ja Kirka sattui olemaan samaan aikaan keikalla Jyväskylän Paviljongilla (en kyllä tiennyt sitä etukätten mitään). Olimme tanssimassa Hotelli JyväsHovissa kun ilmoitettiin että illan ohjelmassa on Kirkan laulujen karaoke ja yllätys, yllätys itse Kirka oli tuomarina! Näin siis Kirkan ja koko klaanihan kulki tuolloin Kirkan mukana. Muska ja veljensä jonka nimeä en nyt muista.
Kirkalla oli myös mukana järjestyksenvalvoja, koska ravintolassa tungeksi tietenkin paljon väkeä. Kysyin Kirkan ”turvamieheltä” että voisinko onnitella Kirkaa synttärien johdosta? Mies kävi Kirkan luona ja kohta Kirka tulikin luokseni. Toiveeni siis toteutui ja sain halata sekä onnitella niin energistä 50-vuotiasta KIRKAA!
Mielestäni ihan uskomatonta, mutta totta. Olin ainakin puoli vuotta haaveillut siitä että saisin onnitella häntä ja nyt se sitten oli totta!
Kirka tanssii nyt ihan oikeasti tähdissä, eikä se tähti sammu koskaan!
Jumalan siunausta ja jaksamista syvän surun hetkellä Kirkan omaisille.
Leena
Mieheni ja minä olimme Tie huomiseen levyn markkinointitilaisuudessa Myyrmäessä. Kirka aloitti laulamaan ja akustiikka ei oikein toiminut, mutta Kirkahan ei ollut moksiskaan vaan sanoi, että ei hätää ja aloitti laulun ilman playpäkkiä. Oli ihanaa kuunneltavaan. Saatiin vielä levyyn nimmari.
Carola
Kirka liittyy elämääni jo loppuvuodesta 1967 alkaen. Olin silloin 14 -vuotias ja Kirka oli 17. Äidilläni oli vanhan kansan periaatteita, joiden mukaan lapsi ei päässyt tanssilavalle ennen kuin oli käynyt rippikoulun. Kirka oli tehnyt Hetki lyö -levyn syksyllä 1967. Ihastuin Kirkaan heti ja kun elettiin vuoden loppua, oli tiedossa että Kirka tulee keikalle Nokian Kerholaan tammikuussa 1968 yhdessa Danny (Suuren) kanssa.
Tein hirmu paljon työtä äitini kanssa, että sain luvan mennä Kerholaan (rippikoulu kun oli vielä kesken). Minulla oli päälläni järkyttävä crimplene hame.
En ikinä unohda sitä keikkaa. Kirka oli lavalla pinkin värisessä paidassa ja lauloi koko illan. Danny kävi laulamassa vain muutaman laulun. En sitä surrut. Kirka oli jo silloin minulle SUURI TÄHTI.
Rakkauteni Kirkaan ja hänen musiikkiinsa on jatkunut kaikki nämä vuodet. Kirka on ihan omassa luokassaan.
Lemppareihini kuuluvat mm. Hengaillaan, Leijat, Alku tää voi olla kaiken kauniin ja Soitin vain kun
taas sua kaipaan (nimet voivat olla hakoteillä, mutta kappaleet varmaan tunnistaa).
Kirka lähti taivasmaailmaan, mutta onneksi musiikki jäi meidän kaikkien iloksi ja lohduksi.
Mimmi
