Su 30.4.Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirj...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Miten saan lapset osallistumaan kotitöihin ilman nalkutusta ja hermojen menetystä.  Onko jo myöhäistä, lapset 12- ja 14-vuotiaat?"


Vastauksia 157 kpl



Meillä ei maksettu viikkorahaa, vaan tarpeen mukaan, kunnes alkoivat ansaita kodin ulkopuolella. Tämä oli lasten oma toivomus. Koska emme me  aikuisetkaan kotitöistä palkkaa saa, niin miksi sitten lapset. Niinpä perustin Meidän Perhe OY -konsernin, jossa oli pesulaosasto, ravintola, siivouspalvelu, asiointitoimisto, kuljetusosasto jne. Laskettiin lasten osuus sähköstä, puhtaudesta ja ruoasta.

Oman huoneen pinta-ala oli lähtökohta. Nämä oli ansaittava ilman korvausta määrätyn hinnoittelun mukaan. Työt oli kirjattu työvihkoon, josta aamulla kumpikin luki, mitä eri osastoilla oli heille tehtävänä. Nämä piti tehdä ennen kuin äiti tuli töistä. Jos kuitenkin halusi "irtorahaa", sai tehdä myös lisää rästiosastosta. Hyvin sujuivat työt, välillä ansaittiin vain "elämisen tarpeet", välillä saatiin oikein palkkaa. Oman huoneen siisteys oli privaattiasia, ovi kiinni ja muiden silmissä sielläkin oli siistiä.

Kun he pitivät välivuoden ennen opiskeluja, palkkasin heidät au pair:ksi meille kotiin (oli myös kesälomalla käytössä).

Oli hyvin opettavainen kokemus meille kaikille. Molemmat osaavat kaikki kotihommat hienosti, ruoanlaiton "ravintolatasoisesti" ja omat kodit ovat hyvin ja tyylikkäästi sisustetut. Tiukka budjetti opetti myös säästäväisyyteen, omilla rahoilla ei ostettu vain ylellisyystavaroita vaan arjen juttuja. Eihän vanhemmatkaan voi käyttää omia palkkojaan vain itseensä...

Tytön ja pojan äiti 62v.



Palkitseminen on hyvä motivointitapa. Siivotkaa yhdessä musiikin tahdissa ja "pitäkää samalla hauskaa" :)! Lupaa lapsille jotain mieleistä palkinnoksi, vaikkapa leipomista (tai jos lapset eivät enää itse halua osallistua leivontaan niin leivo heille jotain heidän herkkua). Tästä tosin aiheutuu uutta "sotkua" mutta se sotku kannattaa!

Kahden lapsen äiti


 

Voe mahoton!
Kyllä sen ikäiset usein jätylöivät vastaan mistä tahansa! Muustakin kuin kotitöistä. Meillä auttoi hiukan kun ilmoitin, etten aio pitää kodissani täysihoitolaa ellei minulle makseta siitä! Sitten jätin vain kaiken sikseen. Astiat pöytään ja kaiken muunkin niille sijoilleen. Meinasi siinäkin kyllä hermot mennä, mutta vähitellen alkoi sujua.

Poutamarja Lahdesta


 

Meidän perheessä pidettiin "palaveri"; keskustelutuokio siitä, miksi olisi hienoa, jos lapsetkin osallistuisivat kotitöihin. Samalla sovimme pienen liksan, mitä saa mistäkin työstä. Kannustus auttaa jatkamaan...:)

BisaNte


 

Meillä toimii kun kerron, että äidin ja isän tehtävänä on opettaa lapsia tekemään asioita tulevaisuutta ja vanhemmuutta varten. Jos en asioita opeta en ole tarpeeksi hyvä äiti. Lapset rakastavat myös sääntöjä ja rutiineja. Lista suoritettavista kotitehtävistä ja rastilla kuittaaminen toimii myös.

kotiäiti Hyvinkäältä


 

Kaupankäynti ja sopimukset on meidän perheessä toimineet jo 19v. Eli sovitaan päivät ja mitä tehdään siitä saa viikkorahan yms. Jos työt on tekemättä ei palkkaa tule. Neuvotellaan uusista hankinnoista työtä vastaan.

Talja


 

Aina kannattaa yrittää. Lapsille voi asettaa pieniä porkkanoita ja palkita tehdystä työstä. Itse olen kokeillut sitä ja se toimii. Ensin kysyn, että mitä kivaa lapsi halusi tehdä jos olisi muutama euro tai vaikkapa kymppi rahaa? No sitten vaan neuvottelemaan, että sen rahan voi tienata tekemällä sovitut kotityöt. Ja voihan siinä samalla kertoa lapselle sen työnteon hyödyt. Eli kun kaikki osallistuu kotitöihin niin huomaa kuinka kaikilla on kivaa ja hyvä olla sekä sitten jää myös aikaa tehdä just niitä mukavia ja hauskoja asioita joista haaveilee. Esim. lähteä joku vapaapäivää nauttimaan Linnanmäelle huvituksista kun ensin on työt tehty. Että tällä lailla.

Martsa



Pidimme perhepalaverin jossa päätettiin että lapset tekevät tunnin kotitöitä joka viikonloppu eli toinen imuroi ja toinen pyyhkii pölyt, ovenpielet yms. ja pesee vessat. Tunnista saa palkkaa 5e. Perjantaisin sovimme takarajan koska työ on oltava tehty, niin lapsi voi sovittaa sen "aikatauluunsa". Viikkorahaa meillä ei ole. Raha pitää ansaita.

Lisäksi pikkuhommista, kuten roskien vieminen, tuulikaapin siivous, kauppakassien tyhjentäminen, tiskikoneen tyhjentäminen yms. saa merkin (viiva lapulla) 15 viivaa oikeuttaa 5e palkkaan. Toimii

Pia


 

Tuttu ongelma, jolle ei ole löytynyt ratkaisua meilläkään. Sen olen huomannut, että nalkutuksella ja hermojen menettämisellä ei ainakaan saa kovin paljoa aikaan, korkeintaan sen ainoan kerran tapahtuu jotain, kun oikein tomerasti käsketään. Eikä ole paljoa tehoa ollut ystävällisesti asiasta puhumisellakaan - nuori ei ole tullut sen enempää velvollisuudentuntoiseksi yhteisten asioiden hoidosta kuin ennenkään. Mutta joskus hän kyllä yllättää meidät imuroinnilla tai ruuanvalmistuksella, ja silloin hän on selvästi onnellinen kiitoksista ja kehuista.

miksi aina minä?


 

Pitää vain koittaa järjellä selittää, että kaikkien pitäisi tehdä oma osansa kotitöistä. Kun pakolliset ikävät hommat saadaan tehtyä yhdessä nopeammin, voidaan yhdessä tehdä jotain kivaa ja siihen jää enemmän aikaa.

Pikkumyy


 

Tehkää lista tehtävistä kotitöistä ja siitä saa jokainen vuorotellen valita omansa. Jos ei valitse, saa sen mitä jäljelle jää... Viikkoraha maksetaan vain jos on hoitanut viikolla oman osuutensa kotitöistä ja oma huone on viikkorahan maksupäivänä viimeistään siisti. ;-) Testattu ja toimii. ;-)

Heluna, 4 lasta


 

"Työlista"

Laadi tehtävistä kotitöistä ns, työlista. Työtehtävät allekkain paperille joka viikonpäivälle. Suoritetusta työstä saa merkitä ruksin. Tietty määrä rukseja pitää saada ansaitakseen viikkorahan.(huomioi ikä). Ylimääräisistä töistä ylim. rahaa. Työtehtävät hinnoitellaan listaan jo valmiiksi. Tämä toimii todella hyvin, on kokemusta asiasta useamammalta vuodelta. Jopa ex-mieheni innostui kotitöistä ja merkitsi omat ruksinsa. Kannattaa kokeilla!

Anne T. Oulusta


 

Onpa joskus tullut leikittyä hotellia petivaatteita vaihtaessa, vedottua äidin työn arvostamiseen, elämässä tarvittavien taitojen opetteluun, omaan viihtyvyyteen ja sellaiseen lasten kanssa kotitöitä tehdessä.

On hyvä neuvotella kodinhoidon tasosta lasten kanssa ja perustella omat kantansa, ehkä jopa vähän tinkiä niistä. Lasten on helpompi lähteä mukaan, kun on itse saanut sanoa mielipiteensä asioihin. Äidin mielestä riittävä voi olla ihan muuta kuin lasten mielestä riittävä.

Kannustaminen, leikin kautta innostaminen, palkitseminen, osallistaminen ovat toimivia. Sanojan kannalta ero nalkutuksen ja tsemppauksen välillä voi olla pienen pieni, mutta vaikuttavuus voi olla suuren suuri.

Päivi, lapset 10 ja 12


 

OMAT LAPSENI 11- JA 14-VUOTIAAT SAIVAT JÄRJESTÄÄ PIENET NYYTTIKESTIT KODISSAMME, JA EIKÖS PAIKAT TULLUT EDUSTUSKUNTOON KUN PITI KAVEREILLE ESITELLÄ KOTIAMME. KAIKILLA OLI TOSI HAUSKAA, EIKÄ TILAISUUS OLLUT EDES KUKKAROA RASITTAVA.

MUKANA OLLUT ÄITI


 

Tyttäreni oli 13 vuoden vanha kun hän sanoi minulle, äiti miksi minun täytyy tehdä kotitöitä kun muidenkaan ystävieni ei tarvitse. ,Sanoin hänelle että siksi kun äiti rakastaa sinua ja haluan että tulet pärjäämään elämässäsi. Meillä nämä sanat tehosivat. Tyttäreni ei sen jälkeen koskaan valittanut siitä asiasta. Hänestä kasvoi reipas ja kotinsa kunnossa pitävä nuori nainen. Hyvää kevään jatkoa

Mama


 

Meillä toimi seuraava uusperheen syntyessä ja murkkuikäisten lasten tullessa mukaan kuvioon:

Lasten EI ollut pakko tehdä mitään ja tekemätönkin sai viikkorahan (hyvin pienen). Mutta jos teki tietyt kotityöt viikon aikana, summa kasvoi merkittävästi. Oma valinta siis. Kummasti kotityöt maistuivat.

Oli tarkoin laadittava etukäteen kuitenkin lista viikkorahan lisäosan saamiseen tarvittavista töistä ja niiden aikataulusta. Hyväksi osoittautui, että lista pysyi samana viikosta toiseen ja muuttui vain esim. kesäkaudeksi tai jouluna. Ja sekin ilmoitettiin lapsille heti systeemiin siirryttäessä ja uudet listat olivat nähtävissä hyvissä ajoin.

Meillä oli kolme lasta ja kolme listaa, jotka kiersivät viikoittain. Jos yksi lista tuntui toista mukavammalta, niin sen tiesi, että se napsahti omalle kohdalle joko seuraavalla tai sitä seuraavalla viikolla.

Jouluna, kun listan kierrätys ei onnistunut, ne hommat tehtiin vain kerran, toimi arvonta ihan hyvin.

Ei tappelua, ei komentelua, mutta ei myöskään viikkorahan lisäosaa, jos homma ei hoitunut. Eikä myöskään napinaa lasten taholta, koska pakko ei ollut tehdä.

Joskus joku katsoi laiskottelun rahaa arvokkaammaksi ja silloin sen listan työt tein itse. Vähemmällä vaivalla pääsi, kuin tappelemalla ja rahan tarve ajoi nuoren aina jo viikon päästä hommiin takaisin.

Syyn ja seuraamisen laki toimi ja rangaistusta tai riitaa ei tarvittu.

Hille


 

Meillä on tytöt 10- ja 14-vuotiaita ja meillä on ollut käytössä jo jokusen vuoden käytäntö. Lapset eivät saa automaattisesti kuukausirahaa (karkkirahan 2 euroa he saavat lauantaisin joka viikko kun ovat siivonneet huoneensa), mutta kuukausirahaa maksan heille sen mukaan mitä he ovat tehneet.
Meillä on pisteytetty kaikki kotityöt mitä tytöt pystyvät hoitamaan, eli esim. roskien vienti on yksi piste, astianpesukoneen tyhjennys ja täyttö 3 pistettä. 1 piste on aina 0,50 euron arvoinen. Näin määräytyy se mitä he saavat kuukausirahaa. Nuorempi on laiskempi tekemään, mutta kyllä se kannustaa tekemään jotain kun isosisko saa paremman liksan.

Marja


Olen saanut 14-vuotiaan poikani ja 16-vuotiaan tyttäreni osallistumaan kotitöihin: poika tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, tytär ripustaa pyykit kuivumaan. Olen hiukan korottanut kuukausirahaa (5 euroa) ja keskustellut siitä, että kun he jo nyt ovat noin isoja, heidän tulee opetella asioita, joita he tekevät aikuisenakin. Ei tule mamma hoitamaan pyykkejä eikä passaamaan, mitä siitä tulisi. Olen myös puhunut siitä, että koska me heitä elätämme ja maksamme kaikki kulut ja harrastukset missä he käyvät - jalkapallo ja ratsastus - jotka myös vievät aikaamme, tulee heidän osallistua. Ja tehdä asioita, joihin meiltä menee aikaa työn ohessa. Tasapuolista, tykkäävät hekin. Joskus joudumme muistuttamaan tehtävistä, mutta aika harvoin. Olemme tyytyväisiä - kotityöt antavat koordinaatiovalmiuksia ja vastuuta.

Pulu


 

ehei, ei ole peli menetetty=) vanha kunnon konsti, kiristys, lahjonta ja uhkailu auttaa aina =) kyllä alkaa rätti heilumaan.

9- ja 13-vuotiaat prinsessat


 

Meidän perheessä lapset keräävät rasteja taulukkoon, jossa on lueteltuna ja eri tavoin pisteytettynä (puoli rastia, kokorasti tai bonus) kotitöitä. Yhteisesti on sovittu, että tietty määrä saavutettuja rasteja tarkoittaa palkkapäivää ja tällä hetkellä lapset haluavat palkkansa rahana. Palkkahan voisi yhtä hyvin olla jotain muuta, pääsy elokuviin tai ulos syömään... Toistaiseksi ovat olleet innostuneita.

Pärsky


 

Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Meillä homma toimii niin, että jokainen osallistuu työlista suunnitteluun ja teemme yhdessä viikon työjärjestyksen. Jokaiselle jotain periaatteella, tasapuolisesti. Jokainen vastaa omasta tehtävästään sen päivän aikana, kun työ täytyy tehdä. Jos jättää tekemättä kostautuu se seuraavalla viikolla. Joutuu nimittäin tekemään tupla työn omansa lisäksi.

Meillä ei ole maksettu viikkorahoja, mutta voihan se olla kannusteena. Ja jos ei tee hommaansa rahat jäävät saamatta.

Kyllä jokaisen täytyy osallistua kotiaskareisiin ja onhan se oppia jo tulevaan omaan elämäänkin.

Yhdessä homma toimii ja jokaisella on hyvä mieli. Eikä tarvitse yhden raataa ja äitikin on rauhallisempi.

Siisti, puhdas koti ja parempi mieli!

PmL


 

Meillä toimi hyvin kaikkien kolmen kohdalla "unohdus". Yksi tyttö, kaksi poikaa, kaikki jo aikuisia. Kun kotityöt evät maistuneet, enkä halunnut nalkuttaa, "unohdin" pestä ne vaatteet, jotka olisi pitänyt saada päälle kouluun, tai tehdä lempiruokaa, antaa viikkorahan. Ei nalkutusta, eikä edes selittelyjä. Kaikki ymmärsivät, ettei ole kivaa jos joku jättää tekemättä sen mikä hänelle kuuluu.
Lapsilla nyt omat perheet ja kotityöt ja kokkaus sujuu kaikilta edelleen.

Kirsi


 

Kun lapseni olivat pieniä meillä oli lista jokaisen nimellä ja siihen eroteltiin kotityöt, pöydän kattaus, tiskikoneen tyhjennys....ja aina kun oli homman tehnyt tuli rasti. Viikkorahaan vaikutti rastien määrä. Pikkuhiljaa lapset kilpailivat kenellä on eniten rasteja.

Hellu


 

Ei ole ollenkaan myöhäistä. Terveille lapsille eivät kotityöt jostain syystä tuossa iässä maistu. Palkinta ja lahjonta saattavat auttaa.

Marjo


 

Meillä on tällainen systeemi: Lapsille (11- ja 15-vuotias) maksetaan kuukausirahaa tietty määrä. Mikäli he tiskaavat kaksi kertaa viikossa, niille maksetaan korotettu kuukausiraha. Meillä se toimii. Jos sinun lapsille raha ei merkkaa mitään, niin yritä katsoa mitä on heille tärkeää ja käytä sitä palkintona (saa enemmän) tai rangaistuksena (ei saa, jos ei tee) kumpi nyt sitten toimii paremmin....

Nina


 

Ensin täytyy selittää lapsille, että jokaista perheen jäsentä tarvitaan huushollin pyörittämiseen. Jokaisella on tärkeä paikka perheessä ja jokaisen positiivista panosta tarvitaan perheen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Sen jälkeen tehdään lista töistä, jotka jaetaan KAIKKIEN perheenjäsenten kesken vuoroviikoin tai -päivin. Näin sovitusta on helpompi pitää kiinni. Kun suunnitelmassa on pysytty tietty sovittu aika, tehdään yhdessä jotakin mukavaa, josta vaikkapa lapset ovat päättäneet. Työlistan voi asettaa vaikkapa jääkaapin oveen, jossa se muistuttaa yhdessä sovituista suunnitelmista. On tärkeää, että varsinkin pienempien lasten kanssa tehtäviä vaihdellaan riittävän usein, jotteivät ne ala tuntua liian raskaille.

kolmen lapsen äiti


 

Motivointikysymys, kuten on aina ihmisten osalta, olivat sitten vanhempia tai nuorempia. Omamme ovat juuri tuon ikäisiä poikia, s. 93 ja 96. Teemme sopimuksia tulevista hankinnoista, jos olette säästäneet niin ja niin paljon vanhemmat osallistuvat hankintaan. Eli asioita lapsi saa jos tekee kotitöitä, muutoin ei! Tässä asiassa ei auta vanhempia kuin yhteinen johdonmukainen jämäkkyys, koska muutoin ei lapsi usko mitään eikä ketään. Hankintojen käytöstä kannattaa tehdä kirjallinen sopimus lasten ja vanhempien kesken, kuten esim. tietokoneen käytöstä.

pekka ja merja


 

Ei toki ole myöhäistä. Kannusta lapsiasi yhdessä tekemiseen! Meillä ollaan siivouksen päätteeksi tehty jotain mukavaa yhdessä tai käyty jossain (tämä koskee ns. viikkosiivousta) palkkioksi, rahaa ei tarvitse. Aika kun tuntuu olevan kortilla muutoinkin niin tuo yhdessä tekeminen on aina kivaa.

äiti Kainuun korvesta


 

Sano, että olet niin väsynyt, ettet yksin jaksa tehdä kotitöitä. Pirauta pieni itku päälle.

mussu


 

Sisareni lasten kanssa viime jouluna toimi nimeäminen; nuorempi oli roskisVASTAAVA ja vanhempi kompostiVASTAAVA. Titteli sai ihmeitä aikaan ja jatkui joulun jälkeenkin..

Jenni


 

Omat lapseni on vasta 6kk-9v joten täyttä käsitystä teini-ikäisten maailmasta ei minulla vielä ole. Uskon kuitenkin että teini-ikäisiin tepsii perinteisiä kiristystä, lahjontaa ja uhkailua paremmin KIITOS ja KEHUNTA! Tai ainakin voisivat toimia hienosti yhdessäkin.

Ehkä yrittäisin ensin sopia lasten kanssa mitä tehtäviä heidän kuuluu kotona hoitaa(oman huoneen siivous ja imurointi kerran viikossa, pyykit pyykkikoriin, omat astiat koneeseen jne.). Jos tehtävät suorittaa hoituu viikkorahakin ajallaan teinin kätösiin(lahjonta tai palkka) ja äiti on iloinen ja ylpeä lapsestaan myös sanoin(kiitos ja kehunta).

nuttu


 

Meillä toimii näin: Kerron lapsille että äiti kannustaa nyt esim. astianpesukoneen tyhjentämiseen tai täyttämiseen.Kannustuspalkkion saa tehtyään jonkin kotityön. Nykyään lapset tulevat jo pyytämään, että äiti kannusta minua taas :-))

Alussa varskinkin murkkuikäistä tyttöä joutui "kannustamaan" äänensä käheäksi :-), mutta missään tapauksessa niitä töitä joita lapsen pyytää tekemään ei saa itse tehdä, se on pahinta millä pilaa koko touhun. Se nalkutus kuin ei toimi ollenkaan.

Anne


 

Viikkoraha ei tule automaattisesti. Kaikki kotityöt on hinnoitettu ja viikkorahapäivänä lasketaan sen viikon tehdyistä kotitöistä syntynyt viikkorahasaalis. Toimi aikanaan, kun meidän lapset alkoivat kaipaamaan viikkorahaa :)

Tanu


 

Yksi kokeiluehdotus: Kytke kotityöt lisääntyvään vapauteen ja omaan määräämiseen. Jos lapset haluavat pitää kotitöiden määrän samalla tasolla kuin esim. eskari-ikäiset, he saavat päättää omista asioistaan vain yhtä paljon kuin eskari-ikäiset. Nukkumaanmenoajat eskaritasolle, tietokonepelit vain eskarilaisille sopivia, kännykkä vain jos se oli jo eskarissa jne.

Tuula


 

Jospa sulta menis "jalka poikki"? Lapset oppisivat tekemään, kun olisi pakko. Ja sitten jättäisi vaan palaamatta vanhaan työnjakoon. Kokeilla vois viikonlopun, ellei se auta, uhraa osa kesälomasta.

The Kiero


 

Antamalla vastuuta ja suostumalla siihen että asiat eivät tapahdukaan heti tai juuri vanhemman haluamalla tavalla. Omat lapseni alkoivat pestä omat pyykkinsä 11-12-vuotiaasta asti itse. Sovimme asiasta ja sen jälkeen en asiaan puuttunut. Toki meni aikansa ennen kuin he kokemuksen ja erehdyksen kautta oppivat että pitää todellakin vaatteensa huoltaa jos ei halua likaisissa ja ryppyisissä kulkea. Mutta suurin virhe olisi ollut puuttua siihen ja mennä tekemään se heidän puolestaan...ei kulunut kauaakaan kun molemmat, tytär ja poika, pitivät omista vaatteistaan hyvää huolta.

Me äidit helposti odotamme täydellisyyttä ja sitä että asiat tapahtuvat heti. Pitää antaa aikaa prosessille ja oppimiselle sekä kestää itse epätäydellisyyttä ja hetken aikaa jopa kaaosta...

Yhden kerran taisin tuon "huollan omat vaatteeni" prosessin aikana sanoa pojalleni kun kaikki vaatteet olivat lattialla kasassa likaisina että sinulla on kaksi päivää aikaa ja sen jälkeen saat hakea vaatteesi pihalta jonne ne kannan jos ne eivät ole pestyinä kaapissa viikattuina. Tämä tepsi koska poikani tietää että en nalkuta vaan jos sanon niin myös teen.

Kotitöiden suhteen rajasimme asiat jotka olivat lasten vastuulla. Esimerkiksi keittiön piti olla aina siisti kun iskä ja äiskä tuli reissusta. Se oli selkeä tehtävä ja selkeä rajaus. Ei liikaa mutta ei myöskään liian vähän. Ei maanittelua eikä nalkutusta.

Ja tietysti joka välissä yritimme kasvattaa lapset sanomalla että perhe on yhteinen yritys jossa jokainen tekee oman osansa kaikkien hyvinvoinnin eteen.

papumumma


 

Omat lapseni ovat vielä pieniä joten omaa kokemusta kasvattajana murkkujen kanssa ei vielä ole. Omakohtaista kokemusta kylläkin. Viihdyin murkkuna todella hyvin sekaisessa huoneessani. Muistan kun äitini oli siivosta hermot riekaleina. Luulen että jossakin vaiheessa vain "murkkuhormonit" hellittivät ja siivous, järjestys ja hyvä tuoksu vain alkoivat miellyttää! Eli yritän myös itse muistaa säästää itseäni - huutamiselta.

Mukavia muistikuvia


 

Anna heille pientä taskurahaa. Tai vielä parempi - lupaa jotain kivaa (yhdessä tekemistä) esim. kerran viikossa. Samalla saat viettää laatuaikaa lastesi kanssa!

Jenniliini


 

Oman 12-vuotiaan poikani kanssa olemme tehneet sopimuksen; hänelle kuuluvat päivittäin pöydän kattaminen (yhdessä minun kanssani), pöydän raivaaminen ja oman huoneen siivous, lisäksi silloin tällöin roskien vieminen. Lisäksi hänen "vastuualueelleen" kuuluu vielä koiran ruokkiminen. Tämä "työlista" on tehty yhdessä, kirjallisesti molempien allekirjoituksin. Jos poikani jättää "töitään" väliin, sanktiona on kuukausirahan pienennys. Totta kai joustan - sanktiota tekemättömästä työstä ei tule jos on perusteltu syy. Tämä on ainakin meillä toiminut todella hyvin, lapsellekin tästä on tullut ns. rutiini, hän hoitaa hänelle kuuluvat työt hyvin ja vielä paremmin, kun äiti muistaa kehua ja kiittää!

Meri


 

Meillä lapset saivat valita, minkä kotityön oman huoneen lisäksi ottavat. Tyttö pesee Wc:n ja poika hoitaa aina astianpesukoneen. Kuukausirahaa ei tipu, jos hommia ei hoideta.

Äippä


 

Miten lapsi osallistuu kotitöihin? Meillä asia ratkaistiin äidin hermojen säätämiseksi näin. Perheen nuoret saavat viikkorahan joka on 5e. Tämän rahan saa, kun suorittaa 5 tehtävää. Tehtävät ovat roskien vientiä, astianpesukonetta, imurointia ja veskin pesua. Isommat tekevät siis yhden askareen per arkipäivä. No ensin hommia jäi välillä rästiin, mutta näppärä äiti lisäsi säännön, että toisen tehtävän saa "ryöstää" klo 19 jälkeen. Eli jos et hoida ajallasi toinen voi poimia kaksinkertaisen viikkorahan.

Tällä järjestelmällä on menty reilu vuosi ja useampana viikkona on neuvoteltu jo lisätehtäviä, että pe tulot kasvavat hivenen. Eipä ole tarvinnut töistä huomautella, kunhan muistas perjantaisin varata maksurahat.

Äityli


 

Meillä viikkorahan saanti edellyttää kotitöihin osallistumisen. Roskien vienti, tiski, oman huoneen siivous ja omista vaatteista ja tavaroista huolehtiminen ja muut pikkutyöt vaikuttavat viikkorahan saantiin. Tietysti ikätason mukaan. Lapseni ovat 7 ja 12,nuorempi saa pientä rahaa tehtyjen töiden mukaan. Lisärahaa saa jos tekee jotain suurempaa esim. tamppaa matot. Tämä toimii, sanonkin aina ettei kukaan ilmaiseksi rahaa saa. Toki asiasta saa muistuttaa viikoittain silti.

kassinen


 

Meillä menee kirjoitettu sana perille paremmin. Nykyään jätänkin lappusia aamulla töihin lähtiessä keittiön pöydälle: "Huomenta Muru, tyhjentäisitkö tiskikoneeen. T. Äitiliini"

Kovin montaa hommaa ei voi listata tai 15-vuotiaan pojan aivot eivät vaistonvaraisesti rekisteröi niitä. Olenkin linjannut työmäärän teinille homma päivässä periaatteella. Illalla voi sitten sanallisesti yrittää saada lisähommia teetettyä. =)

Minna


 

Meillä on lapset 6/12/15. Mitkään ennalta sovitut kotityövuorot (esim. tiskikoneen tyhjennys vuoroittain) ei isompien kohdalla ole koskaan toimineet ilman jankutusta ja hermojen menettämistä. Olen vasta nyt huomannut, että meillä parhaiten toimii se, että reilusti vaan pyytää auttamaan. Voisitko pestä perunat, niin minä laitan kiehumaan ja teen kastikkeen? Viitsitkö tyhjentää tiskikoneen sillä aikaa kun minä teen ruuan? Imuroisitko huoneesi niin minä imuroin yläkerran? Toimii paljon paremmalla tuloksella, ainakin tällä hetkellä.

Merja


 

Milloinkaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Omat lapseni ovat olleet aina kilpailuhenkisiä. Niinpä keksimme mieheni kanssa viikko kilpailun. Kotitöistä, imurointi, järjestely, pyykit, roskat tms. sai laittaa omalle kohdalleen rastin kun oli homman tehnyt. Jääkaapin ovessa oli valmiiksi tehty lista. Lista päättyi aina perjantaina ja palkinnoksi voittaja sai valita videovuokraamosta leffan ja kaupasta tarjoilun. Yhdessä perjantaina tai lauantaina se sitten katsottiin ja herkuteltiin työn tuloksilla. Palkkio voi olla jokin muukin, mutta tämä toimi meillä. Samalla se lopetti riitelyt siitä, mikä leffa videofirmassa valitaan. Ensin rasteja syntyi kaikilla pitkät litaniat. Nykyisin lapsille on rutiiniksi muodostunut perjantai siivous. He siivoavat koko huushollin perjantaisin. Silloin rokki pauhaa ja hihat heiluu. Leffoja katsotaan edelleen. Lapset nykyisin 15, 14 ja 8-vuotiaat.

Petra


 

Pidetään kokous, missä sovitaan että yhdessä siivotaan. Työnjohtaja ovat vanhemmat. Koska lapset saavat ilmaisen ylläpidon ja kodin siihen kuuluu ettei pelkästään saa - pitää myös tehdä.

Koo


 

KUKAAN ei tykkää komentelemisesta. Ota lapsesi mukaan suunnittelemaan omat kotityönsä. Jos he eivät ymmärrä miksi heidän täytyy ylipäänsä tehdä mitään, voit keskustella siitä, että perhe on yhteinen projekti jne. Kun he ovat itse määritelleen omat hommansa ja kuinka usein ne on tehtävä, eivät he kovin herkästi ala niistä nurista. Kannattaa myös kirjoittaa ne ylös, muuten voi unohtua. Tämä toimii ainakin meillä. (P.s. sama pätee muuten tietokone ja pleikka-aikoihin)

Tuire


 

Olen itse tehnyt listan kotitöistä ja siihen lasten nimet. Jokainen voi valita mitä tekee, kunhan jokaisen päivän kohdalla on vähintään esim. 3 rastia (tehtyä työtä). Meillä oli vaatimuksena kesällä 2 sisätyötä ja 1 ulkotyö. Kukaan ei purnannut vaikka ovat poikia ja iältään 12-18v.

 

Mutsi


 

Tuon ikäisille voi ehkä maksaa pientä palkkaa töistä. Ne voi luokitella erihintaisiksi. Minkään työn ei kuitenkaan tarvitse yli euroa per kerta maksaa. Ja jääkaapin oveen lista työtehtävistä. Pienemmille lapsille voi leikin kautta opettaa kotityöt ja totuttaa tekemään ne. Jos maksaa niin rahat tilille ja hyötykäyttöön. Kannustaa säästämään jotain isompaa varten (esim. tietokone tai mopo).

aatuuli


 

Suunnittele yhdessä lapsen kanssa työlista. Lapsi tuntee itsensä ja panoksensa tärkeäksi kun on itse saanut olla suunnittelemassa listaa. Vetoa siihen että olisi mukava viettää enemmän yhteistä aikaa kun ei aina tarvitsisi olla siivoamassa. Halutessa voi yhdistää viikkorahan tiettyyn määrään töitä viikossa.

Yy-Hoo


 

Kiitos Tarja tästä kysymyksestä! Painin itse tismalleen samanikäisten poikien kanssa samasta asiasta. Meillä on vielä tilanne se, että me lasten vanhemmat erosimme juuri (1v. sitten) ja meinaan nyt nääntyä kaiken työn alle. Odotan mielenkiinnolla vastauksia.. Kiitos!

Katri


 

Hieman ollaan jo myöhässä, kun lapset lähestyy murkkuikää, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Lähtökohtana on oma esimerkki ja johdonmukainen vaatiminen sekä hyvät neuvottelutaidot. Me vanhemmat annamme lapsillemme elämän eväät ja mitä sen arvokkaampaa voimme lapsillemme antaa kuin hyvät selviytymiskeinot arkiaskareisiin!

Itse olen antanut lapsen osallistua kotitöihin juuri silloin, kun hänen luontainen kiinnostus imuria, tiskikonetta, mankelia tms. kohtaan on herännyt. Vaikkei homma ole mennytkään yhtä nopeasti ja lopputulos ollut heti kerralla toivotunlainen, niin siitäkin huolimatta olen antanut lapsen yrittää.

Tänään tytär täyttää 15 vuotta ja likaiset astiat menee automaattisesti tiskikoneeseen, pöytä pyyhitään ruokailun jälkeen, vaatteet menevät pyykkikoriin nurinpäin käännettynä.

Porkkanana yhteiseksi hyväksi tehtäviin kotitöihin olemme laatineet listan, jossa 4 kertaa tietyn toimen tehneenä hän ansaitsee 5 euroa. Erillistä viikkorahaa meillä ei ole, vaan hän ansaitsee omat rahansa noilla yhdessä mietityillä töillä. Listalla on tällä hetkellä tiskikoneen tyhjennys, pyykkikoneen tyhjennys, lehtilaatikon tyhjennys, koko talon imurointi, lumityöt. Oman huoneen siivoaminen ja omien liinavaatteiden vaihto eivät ole listalla.

Motivaatio tekemiseen tulee, kun lapsi on saanut osallistua suunnitteluun mistä hän voi rahaa ansaita.

Mikäli joskus näyttää siltä, että näin murkkuikäisenä vaikka oma sänky on luvattoman kauan petaamatta, pieni kiristys on paikallaan (esim. liput Kärppä-matsiin jää saamatta) ;-)

AnneR


 

Anna jokin pieni palkinto ensin, kun he ovat oppineet tekemään, ei tarvita enää palkintoja. Itse opin lapsena tekemään hommia, kun olin itse lasten vahtina, ja näin, kuin paljo oikeesti pitää äitin aina tehä.

Janita


 

Meillä asia ratkesi sillä, että lakkautin viikkorahat. Rahaa saa ainoastaan kotitöillä, jotka on erikseen hinnoiteltu. En nalkuta enää, sillä itsepähän kärsii, ellei osallistu.

Palvelua voi toki myös huonontaa, eli jokainen pesee pyykit, viikkaa ja silittää itse, eikä äiti automaattisesti hoida kaikkea.

Tuikku


 

Tuttavallani on käytössä viikkoraha, joka todella motivoi lapsia kotitöihin. Lasten kanssa on sovittu askareet, jotka heidän tulee tehdä joka päivä: vuoteen sijaaminen, omat likapyykit pyykkikoriin. Jos äiti/isä joutuu tekemään nämä, viikkoraha pienenee joka kerrasta 10 senttiä. Eli esim. jos viikkoraha 1.5 Euroa, ja lapsi jättää sovitut 2 askaretta joka päivä tekemättä, viikkorahaksi jää vain 10 senttiä siltä viikolta. Muut kotityöt on myös hinnoiteltu 10-20 sentin arvoisiksi, lista on jääkaapin ovessa, ja näitä tehdessään lapset voivat kartuttaa omaa viikkorahaansa. Tämä myös aktivoi heitä huomaamaan itse tarpeellisia kotitöitä. Tuttavani lapset ovat yli 12-vuotiaita, ja tämä käytäntö on toiminut hyvin.

Ronja


 

Älä menetä hermojasi, silloin olet hävinnyt vaan yritä positiivisuudella ja oikeuden mukaisuudella saada lapsesi itse haluamaan osallistua kotitöihin. Itselläni on neljä, jo aikuista lasta ja aikoinani painiskelin saman asian kanssa lähinnä uhkailuin, kiristyksin pakottamalla huonoin kokemuksin. Kunnes keksin markkinoida perheemme yritykseksi, jonka hyvin voinnista vastaa kaikki yhdessä eli kun lapseni pyysivät rahaa kotitöistä, hinnoittelin samalla omatkin työt (olisin tienannut melkoisesti). Kun roskapussia ei viety ulos, niin vein sen, mutta en tuonut uutta "roskaa" heti tilalle eli en kiirehtinyt kaupassa käyntiä vaan odotin, että tulee kysymys miksi ei ole syötävää?

Taas päästiin keskustelun alkuun...samoin pyykinpesun kanssa, palveluautomaatti ei toiminut, aika pian se herätti kysymyksiä... Annoin myös lasten itse miettiä mikä olisi se työ, jonka he voisivat ottaa hoidettavakseen. Meillä halusivatkin siivota kodin isot siivoukset, eivätkä niinkään kuljetella roskapusseja ym. sellaisia usein toistuvia pikkujuttuja... sinä tunnet omat lapsesi, joten tiedät miten he asioihin reagoivat. Kyllä he töihin tarttuvat kun osaavat asettua toisen asemaan. Muista myös positiivisuus ja kiitos!

Mummeli


 

Omaa pahaa oloa ei kannata purkaa lapsiin, syyttömiä lapset ovat siihen. Eikä rahalla kannata hyvittää, ne oppii siihen ja eivät tee sitten mitään ilman palkkaa. Yhdessä tekemistä suosittelen. Isännän lapset tekee minun kanssa kotitöitä, silloin kun on isäviikonloppu. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla Äiti ja aikuinen lapsille. Rajat ne olla pitää, myös kotitöissä. Otetaan vastuu lapsista eikä anneta lasten pomottaa!

Jaana


 

Meillä on tehty näin: Sovimme etukäteen yhdessä "siivousprojektista", jotta kaikki tietävät milloin imuri laulaa ja pölyrätit viuhuvat -> tuolle ennakkoon varatulle ajalle ei sovita muuta ohjelmaa, joten ei tule myöskään pettymyksiä kun omat odotukset olivat jotain muuta - toimii muuten myös miehille! ;). Ajan sopimisen kanssa vähintään yhtä tärkeää on sopia samalla miten palkitaan itsemme tuosta vaativasta tehtävästä. Joskus on pelailtu yhdessä, joskus nuoriso haluaa peliaikaa pleikkarilla tai tietokoneella ja toisinaan palkintona on jotain hyvää syömistä jne. Lisäksi vielä siivouksen ajaksi lapsia on kehotettu laittamaan jotain mieleistä musiikkia, jotta itse siivouskin menee mukavissa merkeissä. Kaiken kaikkiaan tärkeintä lienee yhdessä asioista sopiminen käskyttämisen sijaan ja jopa siivous maistuu paremmalta, kun on tiedossa jotain hyvää. Fiksujahan nuo nuoret ovat!

Kristiina


 

(Kaikkien lastenkasvatus-asiantuntijoiden kiellosta huolimatta) meillä toimii "saat kotitöistä enemmän viikkorahaa" systeemi. Kyse ei ole isoista summista, parilla kolmella extraeurolla tapahtuu jo aika paljon. Extran saanti on sen verran houkuttelevaa, että sovitut hommat hoidetaan mielellään ja kiukuttelematta joka viikko. Lapsi itse päättää mihin rahansa käyttää. Kaiken maailman pikkuroinaa minä en osta koskaan, mutta itse saa ostaa jos kerran tienaa rahat siihen.

Palkkaa ei saa pelkästä oman huoneen siivoamisesta, sängyn petaamisesta tai koiran ulkoiluttamisesta. On tiskattava ainakin kahdesti viikossa, lakaistava lattiat (tai imuroitava) ja pyyhittävä pölyt melkein joka päivä (riippuen eri koulupäivien ja harrastusten pituudesta.) Joskus pitää siivota kylppäri. Täysin kohtuutonta huushollausta ei kannata vaatia, mutta iän kasvaessa palkkaa voi lisätä ja vaatimuksia korottaa. Palkan on pysyttävä alhaisena. Asiantuntijoiden mukaan kotityöt pitäisi hoitaa ilmaiseksi. Meille kuitenkin tämä systeemi sopii paremmin.

 

Satu


 

12-vuotias poikamme valitteli kun rahat eivät riitä, joten meillä hinnoiteltiin kotityöt. Seinällä on lappu jossa työ ja hinta, johon sitten laitetaan ruksi kun ollaan tehty. Lauantaina lasketaan mitä on tehty ja paljonko on ansaittu. Yhdessä käytiin kotityöt läpi ja mikä olisi korvaus. Homma toimii melko hyvin.

Anne


 

Perheessämme lasten velvollisuus oli AINA tyhjentää astiapesukone ja tietysti laittaa seisovat likaiset asiat tiskipöydältä koneeseen. Kaksi poikaamme hoiti asian vuoroviikoin ja toimihan se! Tosin usein tullessani kotiin oli koneen ympärillä sellainen vilske että kiire taisi tekijälle tulla ... Toinen siivottava oli oman huoneen siivoaminen, mutta sen vastuun sai ottaa millä aikajanalla itse halusi ...

Ja muuten, kun koululaiset hoitavat KOULUTYÖNSÄ hyvin, voi kotitöissä olla lepsumpi. Se astiapesukoneen tyhjennys riittää ...

Armi Länkelin


 

1) Keskustelu yhdessä koko perheen kanssa kaikessa rauhassa saman pöydän äärellä.

2) Selitys, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta arki pyörii. Samoin kertomus, miltä tuntuu, jos kaikki pitää tehdä yksin ja vielä töiden jälkeen. Eli vedota tunteisiin ja omaantuntoon.

3) Sopia vastuualueet, mitä kukakin hoitaa ja milloin. Meillä oli juuri noihin aikoihin jääkaapin ovessa työvuorolista, jossa kullekin päivälle oli lapsille omat tehtävänsä. Siitä se lähtee. Työt olivat esim. postin haku, roskien vienti, puiden haku, tiskikoneen tyhjennys, pyykin ripustus, avustus ruuanlaitossa, kauppareissulla mukana jne. Kukin perhe voi katsoa tilanteen mukaan sopivat askareet.

4) Myönteinen kannustus aina, kun hommansa hoitaa - vaikka ensin pitäisi muistuttaa asiasta nätisti!

5) Välillä voi katsoa, miten homma toimii. Ellei pelaa, kokoonnutaan taas yhteen ja mietitään, miksi ei toimi. Vastuun antaminen sopivassa määrin on tärkeää, ei kuitenkaan koko vastuuta lapsilla, vaan vanhempien ohjauksessa. Viikkorahaa vastaan on tehtävä jotain.

Eppu


 

Minulla on melkein saman ikäiset lapset ja meillä otettiin käyttöön jokunen kuukausi sitten sinikantinen vihko nimellä kotityöt. Hinnoittelin kaiken mahdollisen mitä lapset voivat tehdä, 50 snt:tä euroon työn vaativuuden mukaan. Äidin palkkapäivänä sitten lasken viivat ja palkan saavat töistä tullessani. Mitään muuta viikko ym. rahaa ei meillä enää makseta. Tämä on meillä tepsinyt. Esim. minun ei ole kuukauteen tarvinnut imuriin koskea.

Yh Sari


 

Pyytämällä. Itse ainakin inhosin sitä kun pakotettiin tekemään jotain. Olen 25-vuotias ja siskollani on lapsia 3-10-vuotiaita neljä, jos haluan että he tekevät jotain, aloitan yleensä "Haluatko auttaa?" tai "Haluatko tehdä?" kysymyksillä. Melkeinpä aina tekevät mitä pyydän. Toki voi johtua siitä, etten ole heidän äiti, mutta kannattaa kokeilla =) Kärsivällisyyttä!

-T-


 

Minulla on neljä poikaa, nyt iältään 8, 10, 14 ja 19. Kotityöt ovat sujuneet jo vuosia nalkuttamatta. Olen sitonut kotitöiden tekemisen viikkorahan saamiseen. Tehtävät ja vuorot on myös määritelty selkeästi. Lapsille kuuluu tiskikoneen tyhjentäminen ja likaisten astioiden laittaminen koneeseen. Jääkaapin ovessa on magneeteilla nimilaput, joista ylin siirretään koneen etupaneeliin pesun valmistuttua, tehtävän valmistuttua se siirretään alimmaksi jääkaapin ovessa.

Lapsi saa itse päättää tyhjentääkö koneen heti vai sitten, kun likaisten vuori on jo suuri, nyt lapset saattavat tyhjentää sen jo aamulla ennen kouluun lähtöä päästäkseen inhottavasta vaiheesta. Kun kone on vajaassa vaiheessa, jokainen vie omat astiansa koneeseen. Joskus aamiaismurolautanen saattaa olla lapsen paikalla vielä päivällisen aikaankin, mutta uutta ruokaa ei saa ennen kuin entinen astia on viety koneeseen. Isommat pojat, joilla on ollut jo kotitaloutta koulussa, laittavat kerran viikossa (jotain hyvää ja helppoa) ruokaa kaikille, muuten kaikki osallistuvat kattamiseen tai salaatin valmistukseen. Nälkä motivoi tässä parhaiten, lapset ymmärtävät, ettei ruokaa tule jos joku ei sitä tee.

Mitä useampi käsipari, sitä nopeammin pääsee syömään. Lapset osallistuvat myös roskien viemiseen ja kukin hoitaa täysin oman huoneensa siivouksen. Määräaika on sunnuntai-ilta klo 21. Jos huonetta ei ole siihen mennessä siivonnut, koko viikkoraha menetetään. Harvoin näin on kuitenkin tapahtunut. Satunnaiset bonukset ja tietyin väliajoin tapahtuvat "indeksi- ja ikäkorotukset" kuuluvat pienten palkansaajien "työehtosopimukseen". Jos tulee äkillinen rahan tarve, äiti tarjoutuu hierottavaksi pientä korvausta vastaan. Viikkorahoillaan lapset ostavat karkkia, mutta osallistuvat myös omiin hankintoihinsa, kuten play station pelien ostamiseen.

Tämä systeemi edellyttää sitä, että jaksan odottaa enkä arvostele lopputulosta. Vastuuntunto kasvaa hitaasti, ja kun en tee asioita lapsen puolesta, annan hänelle mahdollisuuden oppia hoitamaan oman osuutensa. Perheen työt kuuluvat kaikille.

Jaana


 

Olen huomannut, että oma asenne vaikuttaa valtavasti lasten asenteeseen ja haluun olla mukana yhteisissä kodin askareissa. Meillä on auttanut yhteinen keskustelu siitä mitkä hommat ketäkin kiinnostavat ja mitä hommia ei missään nimessä halua tehdä. Näin on muotoutunut esim. tapa, että tyttäremme (12 v. ja 5 v.) tyhjentävät yhdessä astianpesukoneen ja me aikuiset täytämme sen likaisilla, koska se ällöttää tyttöjä. Hyvin toimii!

Ritu -68


 

Kokemukseni mukaan, seuraava auttaa:
a) asennekasvatus
b) selvyys, mitä odotetaan
c) tehdään yhdessä
c) palkkio

Asenteesta. Meillä on noudatettu "jokainen korjaa omat astiansa" periaatetta jo pienestä pitäen. Samaa on sovellettu myös vieraileviin kavereihin.

Selvyydestä ja yhdessä tekemisestä. Siivouspuolella meillä on torstai siivouspäivä. Tilannetta on helpottanut kovasti etukäteen tehty lista asioista, jotka tulee tehdä. Jokainen voi siitä valita, mitä tekee seuraavaksi. Ajan kanssa on muodostunut käytäntö - kuka tekee mitäkin. Mutta tuo lista, jossa näkyy selvästi, mitä tulee tehdä, auttoi valtavasti kaikkia.

Palkkiosta. Me olemme hemmotelleet itseämme siivouksen jälkeen ostetulla aterialla - tyypillisesti olemme hakeneet pitaleipäkebabit palkkioksi tehdystä työstä.

Oli helppo kirjoittaa tämä tänään, koska siivosimme eilen illalla. ;)

Kenny


 

Itselläni on 13-vuotias poika. Olen kertonut hänelle pienestä pitäen elämän säännönmukaisuuksia. Esimerkiksi sen, että kun äiti on töissä päivän, tulee kotiin, valmistaa ruuan, hoitaa tiskikoneen, pesee pyykin ja siivoaa, niin siinä on päivä pulkassa. Jos muut osallistuu kotitöihin niin silloin saamme yhteistä aikaa. Lapsilla on luontainen tarve viettää aikaa äidin kanssa. Pojasta on vuosien mittaan kasvanut huomaavainen miehen alku. Samoin olen kertonut miten käytössämme oleva raha tulee, mistä se koostuu. Mihin rahaa menee ja miksi.

Esimerkiksi kaupassa käydessämme hän joka kerta omatoimisesti ilman erillistä pyyntöä ottaa kassin ja pakkaa ostokset, vie kärryn paikalleen ja ottaa osan tavaroista kannettavaksi. Vaikea on tietenkin sanoa mitä silloin pitäisi tehdä kun lapset ovat jo isoja ja haluaa muutosta lyhyessä ajassa. Ehkä tämä tapa sopii sovellettavaksi joiltain osin niille joilla on pienemmät lapset. Sitä kuitenkin johtavassa asemassa työssäni kammoksun kun lapset palkitaan erinäisistä töistä ruhtinaallisesti rahalla. Töihin tullessaan nämä lapset eivät ymmärrä rahan arvoa suhteessa työhön. Osalle heistä tulee vaikea alku aikuisuudessa.

Hilma


 

Minulla on 3 lasta ja siivouspäivänä ilmoitin että nyt siivotaan ja lapset saivat itse sopia kuka imuroi, kuka pesee lattiat, kuka vie matot ulos... ja minä tein sitten sen mitä työtä he eivät jakaneet. Näin sopu säilyi kun he itse päättivät työt. Jokainen joutui vuorotellen tekemään kaikkea, sillä eihän kaikki työt ole yhtä "mielekkäitä". Mutta kannattaa antaa valintoja, silloin ne ei tunnu niin pahalta.

Marjo


 

Meillä on 3 aikuista lasta. Kun he olivat mainitsemassasi iässä, sovimme seuraavasta menettelystä: Jaoimme kodin pinta-alan neljään (ei välttämättä yhtä suureen) alueeseen. Perjantaisin jokainen otti yhden alueen siivotakseen. Mutta hups! koska meitä oli 5 henkilöä, jäi yksi meistä tietysti vaille siivottavaa aluetta. Tämä henkilö oli vapaavuorolainen ja hän vietti muiden siivouksen ajan haluamallaan tavalla vapaana, esim. meni kavereita tapaamaan, kirjastoon, urheilemaan, shoppailemaan, mihin vain halusi. Muiden siivottua hän palasi siistiin kotiin.

Viikoittain vapavuoro tietysti kiersi, näin tapahtui sekin ihme, että kumpikin vanhemmista sai vuorollaan vapaata siivouksesta. Siivottavia alueita kierrätettiin viikoittain henkilöltä toiselle, näin vanhemmat siivosivat ajan oloon jokaisen tilan eikä lapsen ehkä vielä taitamaton siivous ruvennut rapisuttamaan jonkun huoneen kuntoa.

Isoäiti


 

Ollessani viikon työmatkalla mieheni oli kyllästynyt tekemään yksin kotityöt. Kotiin tullessani hämmästelin jääkaapin ovessa olevaa "kotityölukujärjestystä" jokaiselle lapselle oli laitettu oma tehtävä kullekin päivälle (roskien vienti, pesukoneen täyttö, postinhaku, kesällä nurmikonleikkaus jne, pedit jokaisen pedattava joka päivä).Vaihtoehtoja ei annettu. Lukujärjestystä noudatetaan edelleen, pojat nykyisin 20,18 ja 15.Välillä pitää muistuttaa, joskus tekevät ihan oma-aloitteisesti, joskus piti antaa pelikieltoa tietsikoilla. Paras palaute tuli vanhimman pojan työpaikalta, hän huolehtii siellä esimerkiksi kahvihuoneen tiskit koneeseen ja muustakin järjestyksestä oma-aloitteisesti.

Päivi


Meillä on lapset 9-, 14 ja 16-vuotiaat. Itsekin tuota asiaa kovasti mietin muutama vuosi sitten. Olen huomannut että käsketty kotityö tehdään ehkä kerran, pyydetty kotityö 1-3 kertaa mutta kiitoksilla palkitun kotityön jälkeen meillä ainakin olen saanut iloisesti yllättyä omatoimisista kotityötekijöistä.

Kerro lapsille miten mukavalta tuntuu kun kaikki osallistuu kotitöiden tekemiseen... ja tehkää kotityötä myös yhdessä. Se on hauskaa.

*Sari*


 

Hei Tarja! Kotityöt ovat muutakin kuin siivousta, mutta meillä aikoinaan hoidettiin siivous niin, että koti oli jaettu sektoreihin, joista kukin oli vastuussa. Esimerkiksi minulle kuului tietysti oma huone, mutta myös keittiö, takkahuone, apukeittiö ja sauna pesutiloineen. Ne piti imuroida ja lattiat pestä. Perjantai oli siivouspäivä ja homma piti olla hoidettuna ennen iltarientoja. Viikkoraha tuli vasta kun siivous oli hoidettu. Toimi erinomaisesti.

Maria


 

Kirjasta Stephen Covey: "The 7 habits of highly effective people" luin hyvän vinkin, joka sopii niin lasten kuin alaistenkin johtamiseen. Ensin innostetaan lapsi ottamaan vastuu tietystä alueesta, kuin kunniatehtävän. Sitten opetetaan tarkasti ja kädestä pitäen, mitä kunniatehtävään kuuluu, eli mitä hyvään laatuun kuuluu. (esim. puutarhanhoidossa: kasteltu, leikattu, rojut pois, jne.). Varmistetaan, että asia on ymmärretty ja lapsi vielä haluaa ottaa vastuun. Sovitaan seurantapalaverista vaikkapa viikon kuluttua. Sillä välin ei puututa asiaan. Viikon päästä kuljetaan yhdessä lapsen kanssa alue läpi, ja lapsi antaa itselleen palautetta. Kyllä lapsi itse näkee ja ymmärtää, miten on mennyt. Sitten voi kysyä, miten lapsi haluaisi parantaa suoritustaan. Lapsi voi vaikka pyytää apua vanhemmalta, ja vanhempi voi sitä antaa, mutta lapsi johtaa tilannetta. Sitten palautekierros uudelleen.

Onnistumisesta tietysti kehutaan. Salaisuus on siinä, ettei nalkuteta, vaan antaa lapsen itse oivaltaa asia ja kasvaa vastuun mukana. Tätä oli kirjailija itse käyttänyt lapsiinsa, minä en ole kokeillut.

Sirpa


 

Lahjo lapset muutaman kerran osallistumaan kotitöihin. Muista kiitellä ja kehua vuolaasti ja järjestä palkaksi jotain kivaa. Älä kiinnittä huomiota epäkohtiin (ei haittaa jos imuroidessa jää sängynalusta imuroimatta tai pyykikone on vajaatäytöllä vaikka pyykikori olisi täynnä pyykkiä). Mainitse useampana päivänä siitä, kuinka kiva oli saada apua kotitöihin. Kehu lapsia myös vieraille. Jonkin ajan kuluttua lapset alkavat osallistuvat kotitöihin oma-aloitteisesti kiitosten toivossa. Muista aina kiittää ja kehua vaikka kyseessä olisi kuinka pieni asia tahansa! Älä mainitse niistä töistä, jotka jäivät vielä sinun tehtäväksi. Muutos ei tapahdu viikossa eikä kahdessa, mutta meillä se ainakin toimi. Nykyään meidän perheessä kotityöt hoidetaan porukalla ja aikaa jää enemmän yhdessäoloon.

Näin minä onnistuin


 

Hei Tarja, viime vuonna kuulin Ylen Radio Suomen kanavalla keskustelun, jossa pohdittiin juuri mm. lasten osallistumista kotitöihin. Keskusteluun osallistui eräs kuulijaäiti puhelimitse ja hän kertoi omasta käytännöstään silloin kun hänen lapsensa olivat pieniä ja hän teki kolmivuorotyötä. Hänen ideansa kuulosti niin hyvältä, että sitä oli pakko kokeilla. Meillä lapset ovat 7-, 2x5- ja 3-vuotiaita. Eli homma menee niin, että meillä on viikottain nimetty talousvastaava. 3-vuotiaamme haluaa olla joka viikko talousvastaava....

Periaatteena on, että talousvastaava "vastaa" kyseisenä viikkona talouden hoitoon liittyvistä asioista. Meillä lapset ovat niin pieniä, että talousvastuu -lapsi toimii isän ja äidin pikkuapurina. Silloin kun isä/äiti on talousvastaava, niin kellään lapsella ei luonnollisesti ole vastuuviikkoa. Meillä 5 (6)-henkisessä perheessä (kun 3-vuotiasta ei vielä täysin lasketa mukaan) talousvastuu sattuu joka 5. (6.) vko eli ei ole stressaava. Säännötkin ovat selvät ja on ihanaa, että kaikki tunnollisesti aina tietävät kenen vuoro on. Eli käytännössä meillä talousvastaava kattaa pöydän, on mukana pyykkihuollossa, siivoaa siivouspäivänä oman huoneensa lisäksi myös tietyn/sovitun alueen talosta (laadulla ei ole varsinkaan alussa väliä, kiitos tulee auttamisesta!), osallistuu ruoanlaittoon, tiskikoneen täyttöön ja tyhjentämiseen, käy ruokaostoksilla isän/äidin kanssa jne. Eli osallistuu kodin arkiaskareisiin, mikä vain käy periaatteessa.

Koska työt kuuluvat perheen arkeen ja jokaisen on mielestämme laitettava kortensa kekoon, emme palkitse lapsia rahalla. Kiitämme lapsia avusta ja hienosti tehdystä työstä. Muiden ei tarvitse osallistua, jos ei ole oma talousvastaava -viikko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että talousvastaava kerää muiden tavaroita ympäri huushollia; aluksi meillä saatiin periä sakkomaksua jokaisesta hujan-hajan jätetystä tavarasta 5 centtiä. Oikeus oli kellä vain, ei pelkästään talousvastaavalla. Eli, jos esim. joku perheenjäsenistä oli jättänyt tavaroita sinne-tänne, niin sotkun löytäjä sai mennä kyseisen henkilön luo ja vaatia 5 centtiä.

Pikkuhiljaa alkoivat tavarat pysymään paikoillaan. Me äidit ja isät tuppaamme tekemään hommat itse, kun ei ole malttia odottaa "hidasta" lasta tekemään hommaa vauhdilla. Eli vanhemmille malttia; työ tekijäänsä opettaa, seuraavalla kerralla perunoiden lohkominen menee varmasti jo huomattavasti nopeammin. Ja mikä mukavinta, talousvastaavana toimiva lapsi saa säännöllisesti yhteistä, jakamatonta aikaa vain äidin/isän kanssa. Suosittelen lämpimästi!

4 lapsen äiti Kirkkonummelta


 

Koskaan ei ole liian myöhäistä :)

Kolmella lapsella on ikäeroa sen verran, että kahden nuoremman kohdalla tämä "koulutustyö" on vielä kesken.

Vanhin on aikamoinen kodinhengetär ja hänen kotityöpanoksensa on huomattava - hän on hyvin oma-aloitteinen myös; jokaisen äidin unelma, ja vasta 12v.

Kultaisina ohjenuorina olen pitänyt (hieman iän mukaan soveltaen):

Kun itse jättää asioita tekemättä, jää lapsillekin jotain tehtävää.

Jos ei siivoa tavaroita, ne joutuvat yläkaappiin määräajaksi - koska omista tavaroista pitää myös huolehtia, etteivät mene rikki jne.

Isommista tekemisistä saa palkkaa (viikkorahakäytäntöä en halua ylläpitää - rahaa saa kun tekee jotain hyödyllistä). Mutta jotkut asiat kuten oman huoneen siivous eivät kuulu palkan piiriin.

Lapsille pitää antaa kivoja hommia, sellaisia kuin itsekin tekisi mielellään - lusikoiden järjestäminen laatikkoon, tiskikoneen tyhjennys, leipominen, lettujen paistaminen, imuroiminen, lumen lapioiminen jne. ovat sellaisia puuhia, joita lapset meillä tekevät.

Jos ei halua komentelua ja nalkutusta, pitää kuunnella heti kerrasta + voi yrittää itse ajatella mitä voisi tehdä, jottei kukaan ehtisi komennella -- silloin saa kuulla enemmän kehuja.

Kehuminen pitää muistaa aina, kun homma on hyvin hoidettu!

Laiskiainen :-)


 

Kyseessä taitaa olla ikuisuusongelma, jonka ratkaiseminen on koko kasvatustehtävän mittainen prosessi. Ilman nalkutusta tai ainakaan ilman tuhansia toistuvia pyyntöjä ja keskusteluja ei asia meilläkään suju, mutta meillä on toimittu seuraavasti. Teen toistuvasti selväksi lapsilleni (8,11,13) että kotityöt on kaikkien työtä, ja jos ne tekee yksi tai kaksi, seurauksena on ikäviä ja kiukkuisia vanhempia. Jos kotityöt hoituvat viiden ihmisen voimin, kotona on iloiset vanhemmat, jotka jakavat kiitosta sekä aikaa lapsilleen.

Kun tyttäret kysyvät "voidaanks me mennä jonnekin tai tehdä jotakin tai voitko auttaa jossakin" vastaan että muuten kyllä, mutta ensin tarvitsee tehdä suunnaton määrä kotitöitä, jonka jälkeen aikaa ei enää paljon jääkään. Mutta, jos tehdään asiat yhdessä, ehditään hyvin lähteä pelaamaan tai lukea yhdessä kokeisiin tai tehdä jotakin muuta mukavaa.

Ja aina kun astianpesukone tai pyykinpesukone on tyhjentynyt lasten toimesta, muistan sanoa kuinka hyvä mieli minulla on, kun nyt myös minä voin tehdä jotakin muutakin kuin kotihommia. Lapset ovat ymmärtäneet, että he voivat kotitöissä auttamalla osoittaa vanhemmilleen välittämistä ja samalla saavat palautteen siitä kuinka tärkeä osa perheemme hyvinvointia he ovat. Nalkutus- ja hermojenmenetyspäivien lomassa meillä on hyviä päiviä, jolloin lapset osallistuvat töihin ja osaavat olla iloisia omasta tarpeellisuudestaan. Tämä riittää minulle!

Lapsiinsa ihastunut äiskä


 

Vielä ehtii!
Koska lapsesi ovat jo murkkuikäisiä, tavallinen maanittelu, eikä ainakaan komentelu ehkä tehoa. Murkut kuitenkin tahtovat kaikenlaista. Saadakseen haluamansa he voisivat kotitöiden kautta oppia ns. "tienaamaan" toivomiaan asioita, tai osan niistä. On ihan perusteltua, ettei vanhempien lompakko veny loputtomiin, ja että kotityöt kuuluvat kaikille. Lapsi oppii samalla, ettei raha kasva puussa.

Meillä 12-vuotias tienaa juuri omaa leirikoulurahastoaan säännöllisillä kotitöillä. Työt on hinnoiteltu vaativuuden mukaan, esimerkiksi isomman pyykin viikkaamisesta, ja imuroimisesta saa enemmän kuin roska-astioiden tyhjentämisestä ja ulosviemisestä tai tiskikoneen tyhjentämisestä. Kesällä töitä riittää myös pihalla. Tuon ikäiset osaavat mitä vain! Ja jos eivät osaa, niin opetetaan. Välillä menee suut mutruun, mutta kun muistuttaa mitä työllä ansaitsee, työ tulee kuin tuleekin tehtyä. On vain oltava tiukkana: uusia farkkuja ei tule, jos ei ansaitse, se on siis lapsen oma valinta. Työn jäljestä ei pidä moittia, vaikka se ei olisikaan aina ihan priimaa. Toisaalta joku vaatimustaso on pidettävä, ettei töitä tehdä rahanhimossa huitaisten. Matkan varrella voi kauniisti opastaa, miten asiat voisi tehdä vielä paremmin.

Jokaisesta suoritetusta työstä lapsi saa merkinnän (ja luonnollisesti kiitoksen!), ja kun tavoite on saavutettu, ansaittu raha siirretään suoraan tilille, tai kuten perheemme kotitöistä innostuneelle 8-vuotiaalle, uusi pyörä ilmestyy pihaan. Ja sitten on juhlat! Itse ansaittu on aina jotenkin parempi, kuin ilmainen!

Tsemppiä murkkujen ja muiden mutrusuiden kanssa, ei muuta kuin mattopyykille!

Ps. meillä ei makseta viikkorahaa, eikä mitään tarvetta siihen ole toistaiseksi ollut.

Lempeä pirttihirmu


 

Meillä tehtiin joku vuosi sitten excel-taulukko, johon kerättiin kaikki kotityöt roskiksen viennistä autonrenkaiden vaihtoon ja ikkunoiden pesuun asti. Jokainen työ pisteytettiin vaativuuden / sen vaatiman ajan mukaisesti yhdessä sopien. Jääkaapin ovessa on viikkolista, johon kukin kuittaa tekemänsä työt ja viikonloppuna lasketaan viikon pistesaldo. Miinuspisteetkin on käytössä kiroilusta tai erinäisistä hölmöilyistä, "sovitaan kotikäräjillä". Jotta lasten ikä otetaan huomioon, kertyneet pisteet jaetaan vielä tekijän iällä, jotta saadaan ikäkompensoidut pisteet.

Lasten minimi on ikäkompensoiduissa 1 (iän mukainen määrä pisteitä). Sitten voi ruveta tienaamaan rahaa sovitun mukaisesti. Tällä tavalla keräsivät mm. viime kesän lomareissua varten rahaa kevään aikana. Kun viikkosaldokaavio julkaistaan, jokainen näkee oman ahkerointinsa muihin verrattuna (aiheuttaa välillä kilpailuakin..) ja mitä kaikkea työtä kotityöt oikeasti on. Kukin voi vähän valita itselleen sopivia töitä ja näkeepä isäkin, mistä se äidin työkuorma oikein kerääntyy.. Suosittelen lämpimästi!

Outi


 

Hei, viikkorahan maksu tehdystä työstä, ei rahaa, jos ei viikkosiivousta ole hoidettu. Kummasti motivaatiota löytyy!

3 murkkuikäisen äiti


 

Melko myöhäistä, muttei ehkä liian myöhäistä saada lapset ymmärtämään, että kuka heistä on huolehtimassa sitten kun he aikanaan tulevat täysi-ikäisiksi ja jäävät omilleen. Tässä vaiheessa siis on vielä helppoa kun kaikesta huolehditaan, mutta entä sitten, kun tuleekin tosipaikka eteen.

Jukka Varjonen


 

Et mitenkään! Ainoa vaihtoehto on nalkutus ja hermojen menetys. Ja sen saman ne sitten tekee omilleen, kun niillä on sen ikäisiä lapsia ja sit ne sanoo, et silloin kun mää olin sun ikäses tein jo sitä ja sitä, eikä ollu vaihtoehtoja, kyl meen äiti laitto tekeen. :)

Äiti


 

Hei! Tähänkin pätee hyvin: "Asenne ratkaisee. Aina." Miksi nalkuttaisit! Omat lapseni osallistuvat kotitöihin, mutta eivät oma-aloitteisesti, kun en ole ymmärtänyt ajoissa siihen kasvattaa. Mutta saan heidät mukaan siivoamaan sillä kun painotan heille, että työt ovat yhteisiä: he eivät AUTA minua, vaan tekevät sen osan kotitöistä, joka heille KUULUU.

Työt ovat yhteisiä. Jos he purnaavat, suuttuvat tms, totean: "Sinun ei tarvitse tykätä tästä ja voit olla harmissasi, vihainen... mutta työ on tehtävä". Ja tässä kohtaa on oltava jämäkkä ja pysyttävä sanojensa takana. Kun en menetä omaa malttiani, vaan teen itsekin kotityöt iloisella mielellä laulellen ja viljellen huumoria, niin se sujuu näin! Vaatii siis itseltäni ponnistusta, mutta sitähän vanhempana oleminen on.

Tärkeää olla määrätietoinen, ei saa antaa periksi jos he eri keinoin yrittävät laistaa työstä. Vähitellen se helpottuu. Yksi hyvä keino on myös, että yhdessä laatii "perheen työkalenterin" jääkaapin oveen. Siinä määritellään yhdessä, minkä työn kukin tekee kunakin päivänä. Silloin hekin pääsevät valitsemaan ja neuvottelemaan asiasta! Suosittelen perheterapeutti Saara Kinnusen kirjoja (esim. Kohti murrosikää-tärkeät keskilapsuuden vuodet) tai psykologi Keijo Tahkokallion kirjat. Niissä on näitä hyviä ohjeita! Kaikkea hyvää kasvatustyöhösi ja perheellesi!

Yhteinen koti - yhteiset työt


 

Tarja-äiti, voin lohduttaa sinua, ettei todella ole liian myöhäistä, sillä kaiken mahdollisuus piilee aivan "nurkan takana, kun vain löydämme niihin oikeat keinot. Et kertonut ovatko lapsesi tyttöjä vaiko poikia, mutta ei sillä väliä; voimmehan vaikka kuvitella heidän olevan tyttöjä.

Kerron sinulle esimerkin omista tytöistäni, jotka olivat miltei samanikäisiä yhtäaikaa, kuten ovat sinunkin lapsesi nyt. Hehän ovat murrosikäisiä ja se vaihe voi tuoda sekä heidän, että äidin elämään mukanaan kuin pyörremyrskyn. Heitä ei huvita mikään, ei ainakaan se mitä äiti pyytää, vaikkapa nyt roskien vienti, tiskaaminen tai vaikka oman huoneen siivoaminen, näin oli meilläkin.
Ajattelin, koska olin yksinhuoltaja, ettei näistä lapsistani tule ikinä kunnon aikuisia, ei koskaan ja alkoi jo tulla epätoivon kipinä mieleeni todellakin. Kaikessa pantiin vastaan, pyysi sitten vaikka miten päin tai kuinka kauniisti.

Yksi epätoivoinen asia oli oman huoneen siivous, sillä huoneet olivat kuin kaatopaikat, vaatteita oli lattialla, kirjoja, tavaroita, meikkejä, yleensäkin kaikki mitä he omistivat.Alussa itse tein juuri sitä mitä varmasti juuri sinäkin, eli nalkutin ja päpätin, ilman niin mitään apua siitä. Seuraavaksi ryhdyin aina silloin tällöin siivoamaan heidän huoneitaan, koska en yksinkertaisesti kestänyt katsoa huoneita, jotka muistuttivat kuin kaatopaikkoja.

Tein sitä alkuuun, mutta sitten päätin, että nyt se saa loppua. Ryhdyin työntämään ovet kiinni ja annoin heidän huoneensa olla aivan miten he itse halusivat ja mietin, että kunhan he aikuisiksi tulevat, tuskin enää kotiaan samanlaisina pitävät, varsin, mikäli heille perhettäkin tulee.

Kun he huomasivat itse, että ei ollut sukkia tai yksi sukka oli lautasen päällä missä oli sinappia, koska lautanenkin oli kummasti unohtunut vaateröykkiön alle, ei ollut puhtaita housuija, ei farkkuja, saati muitakaan vaatteita; entäpä löytyikö koulukirja, se tärkeä, mitä tarvittiin juuri samana päivänä. Eipä tietenkään, sillä huonehan oli kuin jatkuvasti tavaraa tuotava kaatopaikka.

Äkkiä tapahtuikin jotain heidän kummankin ajatuksissaan, koska olin lopettanut nalkutuksen, komentelun työnsin heidän huoneensa oven kiinni ja sieltä pursuavat tavarat sisään, enkä todellakaan siivonnut heidän kummankaan huoneita.

Tytöt huomasivatkin, että mitään ei löydy mistään enää, koska kukaan ei siivoa ja tapahtuikin outo ilmiö; astiat ryhtyivät kuin itsestään kävelemään tiskipöydälle ja sieltä tiskikoneeseen, vaatteet kai myöskin hyppäsivät itse pesukoneeseen ja myöskin joku kaiketi "pesukummitus" laittoi koneeen päälle ja pyykit pesuun ja näin he saivat puhtaita vaatteita.

Nostin siis itse omat kätöseni ilmaan ja ajattelin, että nyt se on loppu. En paasannut tai nalkuttanut, vaan annoin olla. Mikäli eivät tiskitkään menneet tiskikoneeseen, eihän ollut enää puhtaita astioita joista syödä ja likaisista nyt ei kukaan syö.

Siis, nostin vain käteni pystyyn, enkä enää huolehtinut oliko heillä puhtaita vaatteita tai astioita, se aiheutti heille tämän reaktion, että kai tässä jotain itsekin pitäisi jotain tehdä, koska ei tuo äiti enää teekään. Heitin siis "vastuunpallon" heidän asioitaan heille ja he ottivatkin kopin.

Nyt toinen lapsista on itse äiti ja jopa murkkuikäisen lapsen ja omaa korkeakoulukoulutuksen taidepuolelta ja oman yrityksen. Koti on siisti kuin mikä, kaapit järjestyksessä, lattioilla ei ole puolen metrin vaatekasoja, seassa lautasia eli kaikki ovat järjestyksessä.

Toinen näistä kahdesta, silloisesta murkkuikäisestä on koulutettu hoitaja, eikä hänkään tavaroitaan pidä joissain kasoissa lattialla, vaikka enemmän on boheemi kuin siskonsa, mutta omaa sellaisen luonteen. HEISTÄ TULI SIIS KUNNON KANSALAISIA JA VOIN LAITTAA KÄDET KYYNÄRPÄITÄ MYÖTEN JO RISTIIN, SEKÄ HUOKAISTA.

Olin tietysti neuvonut ja opettanut heitä, kaikissa kotitöissä, siivoamisessa jne. mutta silloin se oli kuin puhaltanut tuulen mukana vain korvista ulos ja sisään ja tuntui ettei mitään jäänyt siihen tietokoneseeseen, mikä heidän korvien välissänsä oli. Mutta kyllä sinne vain jäikin, sitä vain ei heti huomannut; mutta kun vastuun sysäsi heille, he ottivatkin sen vastaan, eikä enää tarvinnut nalkuttaa, koska laitoin sille vain yksinkertaisen pisteen.

En voi sanoa, että tämä toimisi kaikilla, mutta meillä se pistikin pyörät pyörimään kuin itsestään. Saman keinon neuuvoin eräälle tutulleni kun hän valitti poikansa samaa ongelmaa. Outoa kyllä, mutta vastuun työntäminen hänen tavaroistaan ja asioistaan puhtaita vaatteita myöten alkoi toimia. Nyt tämä nuori mies vie vaatteensa pesukoneeseen ja siivoaa huoneensa, eikä edes mukise, puhumattakaan, että äidin tarvitsisi nalkuttaa. Sattumaako, että sama toimi myös heillä kuin myös meillä - en usko.

Joten, Tarja-äiti, älä huoli, olet varmasti nuoriasi neuvonut hyvin, nyt vain puhallat sen ison nuorille puhallettavan vastuupallon asioistaan ja heität sen heille itselleen, niin veikkaan, jotta kun lopetat nalkutuksen ja heidän tavaroidensa, vaatteidensa pesemisen ym. he huomaavatkin, jotta kaiketi tässä pitäisi tehdäkin jotain. Täytyyhän sitä nyt esim. viikonloppuna olla ne tietyt farkut puhtaina. Ja kun ei enää löydy puhtaita astioita, ei lautasia, laseja, luulen että kyllä alkaa tiskiharja heilläkin pysyä kädessä. Tässä oli minun konstini mikä toimi ja se on kantanut heidän elämäänsä hedelmää nyt kun he ovat aikuisia.

Yritä jaksaa päivä kerrallan, sillä joka päivä he molemmat tajuavat ja oppivat jotain uutta, kuten me jokainen, niin sinäkin. Tällä tavoin nuoret yrittävät vanhempiaankin "venyttää" tekemään kaiken puolestaan. Mutta kun he huomaavat, ettei mikään tapahdu enää itsestään, eikä äiti teekään heidän puolestaan mitään, niin eiköhän jokainen nuori ala miettimään, että josko tässä itse sitten, vaikka ei huvittaisikaan...

VOIMIA SINULLE TARJA-ÄITI!

SUNNYGIRL


Anna lasten hoitaa oma tonttinsa eli et koske heidän huoneeseensa. Imuroivat ja siivoavat itse, minkä haluavat. Älä nalkuta, mutta älä tee heidän puolestaan. Älä pidä heitä lapsina vaan kohtele vastuullisina ihmisinä. Et itsekään tekisi mitään, jos toinen naputtaisi koko aika tekemisestäsi tai tekemättömyydestäsi.

Tuulikki


 

Me teemme lasten kanssa yhdessä listan kotitöistä. Siinä jokainen työ on jaettu vaiheisiin, esim. pyykin lajittelu, pyykin peseminen, pyykin silittäminen, vaatteiden laitto kaappiin. Yhdessä myös keskustelemme, kuka vastaa mistäkin työstä ja koska se tehdään.

Olen huomannut, että lista on toimiva ratkaisu, sillä näin lapsillakin on kokonaiskäsitys työn määrästä ja he tietävät, mitä heiltä odotetaan.

Kaikista parasta listassa on se, että työn tehtyään he todella ylpeänä poistavat tekemänsä työn listalta. Ja teitenkin se, ettei minun tarvitse nalkuttaa kotitöistä.

Marianne


 

Joskus kai on elämässä tehtävä asioita, jotka eivät niin kovin ole mieleen. Tärkeintä on varmaan ymmärtää lopputulos. Voithan toki varmaan osaltasi antaa heidän esim. itse valita kotityöt, jotka he haluavat tehdä. Toiseksi voisitte yhdessä yrittää tehdä kotihommista mahdollisimman iloisen asian esim. laitatte hyvät musat soimaan, tai laulatte yhdessä, tai palkitsette itsenne jollain mukavalla sen jälkeen, mikä kullekin on mukavaa, tai kivaa teille kaikille yhdessä.

Nalkutuksesta ei oletettavasti ole paljon hyötyä ja se vie vain lisää energiaa. Anna lasten kohdata itse, mitä seuraa siitä, jos asiat jättää tekemättä. Jos he esim haluavat pitää oman huoneensa paskaisena, anna heidän tehdä se, vedä vain ovet kiinni muuhun huusholliin, jonka ehkä itse haluat pitää siistinä. Jos joku jättää tiskivuoronsa väliin, anna tyynesti astioiden olla, ja katso mitä tapahtuu, kun ei olekaan ruokapöytään puhtaita astioita. Eiköhän tiskivuorossa olijaa itseäänkin hiukan harmita...

Sanna


 

Poikani näytti lapsilleen kuvaa monikymmenkertaisesti suurennetusta pölypunkista ja sanoi, että tuollaisia tulee vuoteisiinne ellette tuuleta petivaatteita. Tämä tehosi lapsiin.

Saila


 

Kuukausiraha esim. 15-20e sisältää sen että kotihommiin osallistutaan. Jokaiselle oma vastuualue, jota muut ei sitten tee vaikka kuinka mieli tekisi!

Saimi


 

Aloitin vuodenvaihteessa merkitsemään kalenteriin aina viikoksi kerrallaan mikä työvuoro kenelläkin on. esim. puut, tiskit, imurointi, pyykit, roskat, eli helpompia ja vaikeampia hommia ja kiertävällä systeemillä eikä tiski- ja pyykkivuoro ole peräkkäin , kun ne ovat kovimmat hommat, toimii hyvin kunhan ensin on itse sitkeä eikä tee niitä heti itse kun ei lapsilla tapahdu, mutta kannattaa sopia valmiiksi (jopa paperille) mitä kukin asia pitää sisällään, kun tiskivuorolainen voi silti esim. pyyhkiä tasot ja pöydänkin, toimii yllättävän hyvin ja lapset on 17,14, ja 10v,

satu


 

Itselläni on kolme poikaa joista kaksi vanhinta on jo lentänyt pesästä. Nuorimmainen on 14-vuotias ja monesti olen tuon saman ongelman kanssa "paininut". Niin vanhempien poikien kuin nyt myös nuorimmaisen kanssa olemme käyneet asiasta monet keskustelut, kertaus on opintojen äiti tässäkin hommassa. Mitä varten äiti on olemassa, on kysymys jota aina mietitään? Onko äiti olemassa vain siksi, että äiti siivoaa, laitaa ruokaa, tiskaa eikö äitiä tarvita mihinkään muuhun? Hyväksi kokemani keino on, että sovitaan kotityöt porukalla ja sitten vietetään aikaa yhdessä esim. pelataan pelejä, katsotaan televisiota tai "ollaa vaan"...

vui62


 

Meillä ainakin lapset osallistuvat todella kiitettävästi. Olemme yhdessä puhuneet vanhempien jaksamisesta työelämässä ja toimeentulosta siinä sivussa. Meillä onkin otettu ohjelmaan siivous perjantaina koulun jälkeen tai muuten ei ole lähtemistä minnekään nuorisolla (lapset 15 v.,14. v.,13 v. ja 12 v.) Jos he ovat menossa yökylään viikonloppuna oma osuus hoidetaan torstaina alta pois. Kyllä toimii, kun pysytään sanoissa, sopivasti keppiä ja porkkanaa. Ei tehdä aivan uusavuttomia lapsistamme.

Anu


 

Ei se myöhäistä ole. Vaikka mitä pienempänä lapset lähtee mukaan kotitöihin, sitä helpommin työt luontuu isompina.

Kokeilepa tällaista: Ei liikaa työtä alussa. Pikkuhiljaa voit vaivihkaa ujuttaa vähän lisää ja taas vähän lisää. 17-vuotiaina he tekevät sitten yhtä paljon ellei enemmänkin kuin vanhemmat.

Mieti millä sanakäänteillä lapsia kannattaa lähestyä, että ehdotuksesi on itsellesi ja teidän perheelle luontaista...

1) Ehdota viikonloppuna tehtäväksi sellaista herkkuruokaa, jota lapset mieluusti syövät Mutta se edellyttää että myös lapset osallistuvat ruuan laittoon. Ja sellaiseen aikaan kun ei ole kiirettä mihinkään. Lapsien työn osuus kannattaa ensimmäisellä kertaa olla sopivan kevyt mutta todellista työtä ruuan eteen. Anna lapsille mahdollisuus valita minkä osuuden he tekevät. Ruoka voi olla myös jälkiruoka esim. kotitekoinen jäätelökakku tai supervanukas.

2) Jos muksuilla on oma huone, kysy haluaisivatko he muuttaa sitä "uuteen uskoon"? Sitten muutokset toteutetaan yhdessä ja muutosarkkitehtinä ovat muksut itse (toki sinä katsot että pysytään hyvän maun rajoissa; seksistiset, rasistiset yms.)

3) Jos muksut ei teen kotihommia, jätä itsekin jotain heihin liittyvää tekemättä. Jos kanttisi kestää, älä pese äläkä korjaa heidän vaatteitaan ennen kuin hekin tekee jotain kodin eteen. Kuskaa vaatekaapista puhtaat vaatteet piiloon. Opasta pyykkikoneen käytössä jos he mielii saada puhdasta ylle. Tai menkööt treffeillekin lika-asussa. Kannattaa olla valppaana, ettei synny "henkien taistelua, kenen kantti kestää".

4) Aamupalaa ei tule kouluaamunakaan, jollei muksut tee itse asian eteen jotain. Kyllä se aamupäivän nälkä opettaa pikkuhiljaa. Puolenvuoden päästä voi olla ihan eri ääni kellossa.

Aluksi työt on mahdollisimman helppoja ja sellaisia että niihin on nopea tarttua.
Anna muksujen itse päättää miten he työn tekevät kuhan jälki on asianmukaista.

Pitemmässä juoksussa:
Anna muksuille oma työ/vastuukenttä, josta he huolehtivat. Äläkä sitten tee sitä enää itse, eikä kukaan muukaan. Neuvoja voit toki antaa, jos asiat meinaa mennä pieleen. Ja jos muksu huomauttaa, että kuka on mennyt tekemään jotain hänen vastuualueellaan, ota hänen huomautus vakavasti. Vastuukenttä pitää olla koko perhettä koskeva (eikä vain esim. oma huone).

Vastuukenttä voi olla esim. a) kodin kukkien kastelu, b) katsominen että eteisen naulakossa on aina joku vapaa henkari vieraiden varalle, c) vahtiminen että kaikkien kengät on omilla paikoillaan ja/tai kaikkien kenkien puhtaanapito, d) että wc-paperia on aina äärellään, e) vahtiminen että viikkosiivous alkaa aina torstaisin klo 18 ja että siivousvälineet on esillä ja siivouksen päätyttyä välineet paikoilleen; mitä he itse siivoavat on eri kysymys...

Olen valitettavan usein tavannut erityisesti äitejä, jotka hyysää ja passaa lapsiaan kuin nukkekodin nukkeja, etteivät vain pikku kullanmurut... ja "eihän ne osaa kotitöitä" - Mutta nuo on keitä lie kylän ihmisiä. Mehän ei kuuluta tällaisiin vanhempiin.

Risto


 

Teet listan töistä ja annat lasten itse valita sopivimmat hommat ja valitset niistä itsekin. Työ on yhteistä ja kun sen itse valitsee, niin sillä on ihmeellinen vaikutus työmotivaatioon!

mamma


 

Ei varmaan ole vielä myöhäistä saada lapsiasi osallistumaan kotitöihin, jos ensin teet itsellesi (yhdessä mahdollisen kumppanisi kanssa, on tärkeää, että perheen aikuiset puhaltavat yhteen hiileen ja puhuvat periaatteista keskenään)selväksi, mitä haluat lopputulokseksi ja pysyt sitten johdonmukaisesti päätöksessäsi.

Meillä (me= mieheni ja minä) on ollut itsestään selvää, että lapset/nuoret auttavat kotitöissä; kaikkien yhteinen kotihan se on, kukin auttakoon kykyjensä mukaan, jo aivan pienellekin voi antaa omia pieniä tehtäviään. Emme ole myöskään sitoneet esim. viikkorahaa kotitöiden suorittamiseen, koska oma osansa kotitöistä tulee kuinkin suorittaa ilman ylimääräistä maksua. Joistakin erityisistä töistä olemme antaneet pienen palkan, esim. auton pesu tai auton sisätilojen imurointi, ison nurmikon leikkaus.

Kotityöt eivät välttämättä ole kenellekään mieluisia; nuortenkin taholta voi tulla vastusta ja samoja asioita on toistettava kymmeniä kertoja, mutta tämä on kuitenkin osa vanhemmuutta, vaikka se joskus voikin käydä hermoille. Helpottaa kuitenkin, kun tietää, että kyllä me kaikki vanhemmat joudumme joitakin asioita toistamaan kuin papukaijat, ja ottamaan vastaan vihaisia silmäyksiä, kun asiat eivät miellytä. Paremmaksi tilanne ei kuitenkaan muutu, jos antaa periksi, kun ei kestä pahan tullen ilmauksia, rajoja kokeillaan niin pitkälle kunnes se raja tulee eteen, siivouksessakin.

Tässä muutamia kikkoja, jotka meillä ovat auttaneet; meillä ei nykyisin tarvitse nalkuttaa, kaikki tietävät hommansa ja että ne pitää joka tapauksessa tehdä, ei tarvitse turhia taisteluja, kun kaikki tietävät, että näin se nyt vain on (joskus kyllä pitää edelleenkin muistuttaa, että miten se oman huoneen imuroinnin laita nyt olikaan....mutta tekevät sitten kyllä, useimmiten ilman muistutustakin, tietävät jo, että siitä ei pääse yli eikä ympäri, helpompi tehdä se alta pois kuin taistella ja tehdä sittenkin....):

- lasten/nuorten kanssa voisi vaikka pitää "kokouksen", jossa käsiteltäisiin tuota kotityöasiaa. aluksi voisi vaikka selvittää, miksi tästä nyt keskustellaan, ja mitä kokouksen aikana tullaan sopimaan. Tehtävät voi vaikka listata jo etukäteen, ja sitten kokouksessa sovitaan, mikä on kenenkin taakka. Kannattaa antaa nuorten itse ehdottaa, mitä he omasta mielestään voisivat tehdä, ja jos mietteet eroavat kovasti aikuisten mietteistä, niin sitten neuvotellaan eteenpäin. Sopimuksista on paljon helpompaa pitää kiinni, kun niistä on yhteisesti sovittu ja on itse saanut vaikuttaa ja sopia ja sitoutua tiettyihin tehtäviin. silloin tämä ei tunnu sanelupolitiikalta vaan yhteisesti sovitulta asialta. Ihan oikeasti kannattaa kuunnella lasten mielipiteitä, heillä on usein ihan mainioita ideoita. Jos eivät kuitenkaan suostu mitään hommaa ottamaan, niin sitten täytyy hieman diplomaattisesti johdatella, ja tehdä selväksi, että yhteisessä kodissa jokaisella on myös velvollisuuksia, ei vain oikeuksia.

On hyvä, jos jo kokouksen alussa on seinälle ripustettu lista tehtävistä töistä, ja sinne sitten kirjataan tekijät (siis myös isä ja äiti), myöhemmissä kokouksissa voidaan listaa muuttaa, jos se ei toimi.

Kokous sujuu varmasti mukavimmissa tunnelmissa, jos pöytään on varattu vaikkapa vähän herkkuja, mitä ne nyt sitten kenenkin perheessä ovat.

Kokouksessa voidaan sopia myös seuraavan kokouksen ajoista, antaa nuortenkin ehdottaa aikoja. Näissä kokouksissa voi myös esim. käsitellä perheen tulevia lomia tai vierailuja, käydä läpi lomatoiveita ja sopia niistä. Tärkeää on kuunnella nuorten ehdotuksia kunnolla, eikä tyrmätä niitä heti suoralta kädeltä (liian kallista, ei ole aikaa, ei ole koskaan aiemminkaan lomalla tehty....), kannattaa etsiä hyviä kompromisseja, ehkä esim. liian kalliilta tuntuvan toiveen voi toteuttaa toisella tavalla, tai miettiä, miten yhdessä järjestetään rahoitus, tai mistä kohdasta voidaan tinkiä, jotta sittenkin voitaisiin tuo toive toteuttaa jne jne.

Keittiöaskareiden osalta meillä on käytössä vuorolista, joka toimii yli odotusten. Meillä on kolme lasta (11, 15 ja 18), ja aika usein oli pientä mutinaa siitä, että kuka tulee auttamaan keittiössä, kuka on tehnyt eniten ja kuka korjaa pöydän jne. Listan tekemisen jälkeen kaikki mutinat häipyivät kuin taikaiskusta, olimme itsekin, ja olemme nyt monen vuoden jälkeenkin, edelleen ihmeissämme siitä, miten mainiosti tämä keino toimii.

Me olemme tehneet niin, että yksi lapsista auttaa ruuanlaitossa toisen vanhemman kanssa, toinen lapsi sitten pöydän korjaamisessa ja tiskien kanssa sen vanhemman kanssa, joka ei tehnyt ruokaa. Jos on vain yksi vanhempi kotona, niin vanhempi osallistuu sitten tietenkin molempiin vuoroihin. Näitä vuoroja sitten kierrätämme päivästä toiseen, niin että joka kolmas päivä on yhdellä lapsella vapaapäivä keittiötöistä. Kahden lapsen kanssa voi käyttää useitakin versioita, esim. 12-vuotias auttaa ennen ruokaa koko viikon, ja 14-vuotias ruuan jälkeen, seuraavalla viikolla toisin päin. Tai sitten päivittäinen vaihto. Ehkä voi vaikkapa sopia myös, että viikonloppu on teillä vapaata, koska kahden lapsen kanssa sitä yhtä vapaapäivää joka kolmas päivä ei tule, tai mikä nyt sitten teidän perheessänne mukavimmalta tuntuukaan. Kannattaa laittaa pieni lista seinällä sovituista päivistä/viikoista, sieltä ne voi tarpeen tullen sitten tarkastaa, eikä tule suukopua väärin muistetuista päivistä.

Kukin lapsistamme tulee "vuoroonsa" mukisematta, toimii todella hyvin. Tässähän ei ole kyse pelkästään siitä, että kaikkien pitää osallistua ruuankin laittoon...samalla lapset oppivat keittiöhommia, pilkkomaan, kokkaamaan, laittamaan salaattia, hyviä taitoja sitten joskus, kun muuttaa kotoa, myös pojille. Meillä on nuorimmainenkin innostunut leipomisesta ja osaa tehdä yksin jo pari, kolme ruokalajia, ja juuri tätä kirjoittaessani, on uunissa täytekakkupohja, jonka 15-vuotias poikamme on leiponut, hänen ensimmäinen kertansa - halusi tehdä sen isälle syntymäpäivälahjaksi, huomenna koristellaan kakku, aina kivaa puuhaa. Tuskin tätäkään ideaa olisi tullut, jollei hän olisi ollut mukana keittiössä kokkaamassa.

Mutta ehkä kaikkein paras anti tästä keittiöhommalistasta on se (sen lisäksi, ettei natinoita enää ole tällä saralla), että tämä menettely suo kahdenkeskistä aikaa yhden vanhemman ja yhden lapsen välille. Siinä hommaillessa tulee juteltua monet jutut aivan kuin itsestään, yleensä tekiessä myös ajatukset liikkuvat paremmin, ja tämä on myös erittäin laadukasta kahdenkeskistä aikaa. Ei tarvitse kysyä, että miten meni tänään koulussa, lapset alkavat kertoa ihan itse päivästään. Mekin kerromme kyllä omista jutuistamme, molemminpuolistahan se pitää olla...mutta itse asiassa sitä ei tule itsekään ajatelleeksi, se vaan sujuu omalla painollaan.

Näistä kokkaus- ja siivousvuoroista on sitten poikinut sekin, että vanhin lapsemme (tyttö) kokkaa meillä kotona mielellään ystäviensä kanssa. Näiltä ystäviltä olemme sitten kuulleet, että onpa kiva, kun teillä saa (!!) kokata, kotona eivät kuulemma ole saaneet. Annakin heidän olla keittiössä itsekseen, kerron vaan etukäteen, että keittiö pitää myös olla siivottu herkkujen laiton jälkeen; ja se on aina ollut. Joukossa on ollut myös poikia, joista monet ovat osoittautuneet mainioksi kokeiksi tai organisoijiksi.....

Kun teillä ei tällaista traditiota ilmeisesti ole ollut, niin saattaahan olla, että aluksi on vastustusta, lapset kokevat luopuvansa saavutetuista eduista. Kannattaa kuitenkin johdonmukaisesti pitää pintansa, uskon, että aika pian tulee positiivista palautetta. Keittiössäkin voi myös jakaa hommia lapsen mieltymyksen mukaan, kattaako pöytää, tekeekö salaattia, vai jotain muuta. Meillä yleensä kuitenkin tehdään ruoka valmiiksi yhdessä, eli jos pöytä on katettu, niin sitten ei heti livistetä omiin puuhiin. Mutta usein eivät livistäisikään, viihtyvät, kun jutustellaan yhdessä. Ja totta kai voi välillä joustaa, jos on enemmän läksyjä tai kaveri kylässä, kaverin voi myös ottaa mukaan keittiöön tai sitten sillä kertaa tehdään vähän lyhyemmän kaavan mukaan. Mutta tavaksi ei kannata lipsumista ottaa.

Uskon kuitenkin, että todella tärkeää on se, että teet/teette ensin itsellenne selväksi, miltä haluatte perheen työnjaon näyttävän, ja sitten vasta keskustelette tästä nuortenne kanssa. Saattaahan olla, että ensi reaktio on, että miksi nyt, kun ei aikaisemminkaan ole tarvinnut. Siihenhän sitten voi valmiiksi varautua, eli selvittää asian itselleenkin ensin, miksi on tähän tultu ja miksi ei lapset jo aikaisemmin ole osallistuneet. Lapsillehan voi sitten vaikka kertoa, että ainainen nalkuttaminen ei tunnu teistä mukavalta, ja olette tarkemmin ajateltuanne tulleet siihen tulokseen, että kaikkien pitääosallistua kodin töihin, se ei ihan oikeasti ole liikaa vaadittu.

Lykkyä tykö, toivottavasti saatte sovittua asioista!


 

Aivan ensiksi joudun sanomaan, että lapset eivät opi kotitöitä ILMAN nalkutusta ja hermojen menetystä. He eivät opi niitä itsestään, koe niitä mielekkäinä eikä innostavina saati tee niitä pelkästä velvollisuudentunnosta. Kotitöiden opettaminen on yksi kasvattamistehtävä ja se perustuu samaan mihin muukin oppiminen - toistoon.

Vanhemmuuteen yleensäkin kuuluu se, että joutuu hyväksymään roolinsa myös ikävänä äitinä tai isänä. Vanhemmuus ei ole kivana oloa.

Kotityöt onnistuvat perheessämme sovituilla vuoroilla, vuorolistoilla ja jokapäiväisillä "ohjekorteilla", jotka laadin vuosia sitten. Niissä on yksi pieni tehtävä kullekin (tiskikoneen tyhjennys, pöydän kattaus, postien haku ym.). Niiden lisäksi perusvelvollisuuteen kuuluu oman huoneen siivous ja kerran viikossa wc:n pesu. Se hoituu itse asiassa hienosti. Ilmeisesti kaikki lapset asioivat mieluummin siistissä vessassa.

Huoneiden järjestely ja vaatteiden tuonti pyykkiin ei ole vielä koskaan sujunut automaattisesti vaikka toistuu viikoittain. Mutta minä en väsy. Tsemppiä sinullekin! Paras palaute on kun lapset kertovat miten sotkuista muiden kavereiden kotona on. "Meillä sentään siivotaan ja pidetään tavarat paikoillaan", he sanovat ja koen, että asiat on opittu ja sisäistetty.

Kotitöitä helpottaa myös ns. yleissäännöt. Meillä ei syödä olohuoneessa, ei aikuisetkaan. Se säästää paljon siivoukselta. Vaatteita ei läjitetä pitkin kotia ym.

Totta kai lapset kapinoivat mutta ei siinä ole sen kummempaa. Vaikeinta on ollut saada heitä siivoamaan kaappeja ja laatikoita ja siinä asiassa olen joustanut. Koska se on olen minä, joka kaipaan siistit pinkat vaatekaappeihin, teen sen


sitten itse.

Ruokaa lapset tekevät mielellään kunhan ymmärtää itse pysytellä taka-alalla ja olla käytettävissä mutta ei ohjata liikaa.

Kehuja ei saa liioin säästellä. Jos on tullut nalkutettua ja huudettua siivouksesta, saatan laittaa vaikka tekstarin perään ja pyytää anteeksi ja kehua siistiä lopputulosta. Joka työstä ei makseta rahaa mutta meillä kuukausirahan saaminen edellyttää säännölliset perustehtävät. Kuukausirahaan saattaa tulla miinusta jos


esim. sängyn petaaminen tuppaa unohtua.

Ennen kaikkea, missään nimessä ei ole myöhäistä 12- ja 14-vuotiaan kohdalla. Se on itse asiassa varsin otollinen aika vaikka luontainen innostuneisuus äidin pikku apulaiseksi onkin kadonnut.

Hyvää kevättä!

Kasvattaja


 

Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Yksi vaihtoehto on jättää tehtävät tekemättä ja katsoa huomaavatko lapset mitään (voi olla ettei tepsi).  Ja sitten erinäisten asioiden kasaantuessa ottaa esille se, että perhe toimii yhdessä toimivan arjen eteen. Toinen vaihtoehto lahjonta- jonkun kivan tekemisen ehtona ovat kotityöt. Perinteisesti hyödynnettävät kiristys ja uhkailu eivät välttämättä toimi niin hyvin kuin lahjonta. (oma kokemus) Systemaattisuutta asiaan, ei vaihtelevia käytäntöjä, ja joustoja (selityksiä varmaan teini-ikäisillä riittäisi). Kärsivällisyyttä uusien toimintamallien käyttöönotossa.

Minna


 

Hermojen menetykseltä välttyy, kun tiedostaa, että vanhemman TEHTÄVÄ siis VELVOLLISUUS on opastaa lasta tekemään oman osuutensa kodin töistä. Kyse on kasvatuksesta, jota ei voi siirtää toiselle. Lapset eivät pidä sitä miellyttävänä, koska he joutuvat oppimaan uutta, monia asioita, joiden päälle heidän tuleva menestyksensä elämässä rakentuu. Nalkutukselta taas ei voi välttyä, mikäli aikoo vanhempana hoitaa tuon velvollisuutensa. Nalkutuksella tarkoitan tässä sitä, että samaa asiaa joutuu jankuttamaan lapselle ja nuorelle päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vielä vuodesta toiseen. Lapsi/nuori sanoo vanhempaansa tämän vuoksi kalkkikseksi, pöljäksi ja vaikka miksi, mutta aikuisena hän kiittää vanhempaansa tästä sitkeydestä.

Antoisia päiviä Tarjalle noiden murrosikäisten kanssa. Jokainen päivä on varmasti erilainen ja kokemuksista rikas.

Ansu


 

Jo 7-vuotiaista lähtien aloitimme 2 lapsemme "työllistämisen". Perustelemme asian lapsille näin: kun jokainen perheemme jäsen saa nauttia oman kodin palveluksista, tarkoittaa se myös sitä, että jokaisen on osallistuttava kodin töihin. Näin kukaan ei myöskään kuormitu kotitöistä liikaa.

Toinen keino on myös "kiristäminen" eli kerromme lapsille, että kotitöihin osallistuminen on edellytys kuukausirahan saamiselle.

7-vuotiaana lasten työt olivat tyyliin: kissan ruokinta kerran päivässä ja omista (koulu)tavaroista ja läksyistä huolehtiminen. Töitä lisätään vuosi vuodelta. Seuraavat hommat ovat esim. roskapussin vienti kerran viikossa. Nyt kun lapset ovat 12 ja 13, heidän hommiinsa kuuluu: oman huoneen järjestyksen ylläpito sekä siivoaminen väh. kerran kuussa, omien ruoka-astioiden vienti tiskiin, tiskikoneen tyhjäys ja täyttö väh. kerran viikossa, postin päivittäinen haku, oman likapyykin vienti pyykkikoriin, pyykin ripustaminen narulle kerran viikossa, kesällä mätien omenoiden kerääminen maasta kerran viikossa, kissojen ruokkiminen aina kun ne pyytävät.

Välillä pitää velvoitteista toki luistaa: kun lapsi on sairas tai kun on jotain muuta normaalista arjesta poikkeavaa.

Lapsen työntekoon opettamisessa vaaditaan vanhemmilta pitkäjänteisyyttä ja tiukkuutta sekä vanhempien "yhteisrintamaa". Jos tässä työssä onnistut, helpottaa se omaa arkeasi plus että siitä kiittää myöhemmin myös lapsi.

Jatta


 

Kyllä se tuon ikäisillä on pieni palkkio, jos heitä ei aiemmin ole opettanut osallistumaan kodin jokapäiväisiin tehtäviin omien taitojensa ja kehityksensä puitteissa

Eela


 

Kyllä se on tehokkainta aloittaa jo ihan pienestä esim. yhdessä lelujen keräämisellä laatikkoon. Ehkä se onnistuu vieläkin tuossa vaiheessa sinnikkäällä yrittämisellä ja jollain hauskalla palkitsemisella. Jäätelökestit, karkit yms. aina homman päätyttyä ja keksiä aina uusia "palkitsemisia", mutta en lahjoisi rahalla. Yhdessä pelaaminen, laskettelureissu yms. ovat myös hyviä.

ekkv


 

Hei. Meillä oli 5 lasta ja löytää tasapuolisesti tekemistä / auttamista kotiaskareissa oli hieman ongelma. Sitten kuulimme ystäviltä mallin: viidelle päivälle teimme listan päivän arkiaskareista, viisi tehtävää päivälle eli tiskikoneen tyhjennys ja - täyttö, roskien vienti, pöydän kattaminen ja imurointi. Nämä tehtävät kiersivät arkipäivinä jokaisella lapsella ja tasapuolisesti kaikki saivat tehdä osansa. Välillä kun tehtävät "jäivät jäihin" niin nuorimmainen alkoikin vaatia uudelleen listausta, että hänkin voi osallistua hommiin. Toiset tietysti halusivat suurin piirtein nostaa likan seinälle moisesta työllistämisestä.

Hommat toimivat ja sopu säilyi. Toinen juttu muuten oli kun osti joskus jogurttia tai tuoremehua - (nehän oli maalaislasten herkkua kun harvoin sai niitä) niin aina isommat tyhjensivät purkin ja toiset jäi ilman. Aloinkin ostaa jokaiselle omat purkit sekä menua, että jogurttia ja kappas alkoikin kilpailu kenellä kestää eväät loppuviikollekin.

Siiri


 

Saattaa olla että ilman jonkun verran nalkutusta ei ole mahdollista saada hommat tehtyä... Kun omat lapseni olivat tuossa iässä, meillä oli viikoittainen työvuorolista jääkaapin ovella, tällä tavalla lapset eivät ainakaan voineet syyttää toisia tekemästä vähemmän (!), näistä vuoroista joutui toki muistuttamaan välillä mutta muuten toimi hyvin. Tuossa iässä oli myös oman huoneen siivoaminen lasten vastuulla, se vaatii vähän kärsivällisyyttä mutta kannattaa kokeilla!

nunnu


Meillä toimi aikanaan erinomaisesti työvuorolista, josta annoin lasten päältä valita itselleen mieluisimmat vaihtoehdot ja tein itse niitä, mitä jäi jäljelle. Lapset hoitivat hommansa eikä tarvinnut rähjätä. Samalla he tulivat oppineeksi monia hyödyllisiä taitoja. Mielestäni ei ole vielä suinkaan myöhäistä, mutta korkea aika on.

Maila


Olen pisteyttänyt kotityöt, joita tekemällä 9-vuotias poikani ansaitsee kuukausirahansa. Ahkera kotitöissä - enemmän kuukausirahaa, laiskana jää ilman. Toimii!

Ninni


Koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni on myös 12- ja 14-vuotiaat lapset, jotka tekevät kotitöitä joskus ihan oma-aloitteisesti ja joskus pyytämällä. Pakottaminen, uhkailu tai lahjonta eivät ole hyviä keinoja saada lapset tekemään kotitöitä. Sen sijaan voi opettaa lapsia omatoimiseksi; lopeta liiallinen höösääminen ja passaaminen, älä vaadi liikoja lapsilta (lasten omat huoneet voivat olla sekaisin jos he viihtyvät niissä, kaikki eivät ole luonteeltaan tiptoppeja) sekä kehu ja kannusta jos lapsesi tekevät jotain ihan itse. Lapset oppivat huomaamaan vähitellen (viimeistään silloin kun muuttavat pois kotoa), että miten paljon kotitöitä onkaan ja jonkun ne on kuitenkin tehtävä. Lapset ovat pieniä vain hetken ja lentävät yllättävän nopeasti maailmalle.

Onnellinen äiti


 

Meillä on jo muutaman vuoden ollut lista jääkaapin ovessa johon merkataan tehdyt kotityöt ja jotta karkkipäiväkarkit (2e:lla) perjantaisin saa. Kaikkien (10-,9- ja 5-vuotiaat lapset) on tehtävä viikossa yksi "pakollinen" -tiski sekä siivottava omahuone ja mikäli toinen puuttuu niin raha "tippuu" 1e tai jos kumpaakaan ei ole tehty niin karkkeja ei sillä viikolla saa. Ja ylimääräisistä tiskeistä ym. kotitöistä sitten maksetaan jotain pientä korvausta työstä riippuen 10snt-1e. Ja kummasti kun rahan tarve on niin, töitäkin tulee tehtyä enemmän.

Santtu


 

Raha on aina hyvä kannustin näihin kotitöihin tai sitten joku lapsen haluama asia minkä saa sitten kun on määrätyn jakson ajan hoitanut sovitut kotityöt.

äiti minäkin


 

On aika myöhäistä, mutta ei liian myöhäistä.

Omat huoneensa poikani ovat hoitaneet itse jo pienestä pitäen. Tietenkin opetin heitä alussa miten se tehdään. Halukkuutta ei aina löytynyt, mutta kerroin hämähäkeistä, jotka viihtyvät huoneessa jossa ei imuri vieraile. Myöskin ruoanjätteistä pitävät hiiret ja rotatkin. Tietokoneet ja tv:t voivat syttyä tuleen pölyttyessään. Ja jatkojohdot myös vaatekasan alle piilotettuina. Koskaan en rahaa ole antanut oman huoneen siivoamisesta.

Kysyin heiltä mitä he haluaisivat tehdä perheen ja itsensä hyväksi. Mielestäni he saavat valita. Tulee aika aikuisuuden, ja silloin he eivät enää voi valita. Nauttikoot siis nuorena siitä että saivat valita. Mutta jotain oli tehtävä. Heidän oli tietenkin vaikea keksiä itse, joten ehdotin. Nuorempi lupasi imuroida ja pestä lattiat pientä taksaa vastaan. Isompi oli nihkeä. Oli jopa käytettävä kovia sanoja ja uhosin, että tämä ei ole mikään hotelli. Jokaisen on tehtävä jotakin. En millään itse ehdi ja jaksa kaikkea, ja miksi yrittäisinkään. Olen koko päivän töissä.

Poika sai valita itse. Joko hän siivoaa kylppärin tai pesee pyykkiä ja saa taskurahaa, tai vaihtoehtona oli että minä määrään työt enkä maksa rahaa. Hän valitsi pyykin pesun. Ja jos minun pitää tehdä pojan työt, niin menee saldo miinukselle. Ja pitää riittää että yhden kerran mainitsen, jos pitää ruveta nalkuttamaan, niin on tehtävä ilman palkkaa. Ideana on se, ettei koskaan kohota ääntään. Ja sitten kun sen ainoan kerran kohottaa, niin se todella tehoaa!

Kovat ehdot, mutta pojat tarvitsivat ne. Tänään he ovat 17- ja 19-vuotiaat ja molemmat pesevät mm .koko perheen vaatteet täysin itsenäisesti.

Pyykkiä isompi alkoi pestä n. 12 ikäisenä, koska mainitsin pyykkikoneen olevan kuin tietokoneen. Pitää osata oikein painaa nappeja. Ja kummasti se kiinnosti silloin tietokonepoikaa enemmän. Lajittelussa tietenkin autoin alussa.

Muualla kuin keittiössä syönti ei onnistu, jos ei siivoa omia jälkiään täydellisesti.

Astiat he oppivat huuhtelemaan ja korjaamaan, kun heidän valittaessa likaisista lautasista kaapissa, kerroin että tiskikone ei pese kunnolla puhtaaksi, kun ruoka ehtii kuivumaan lautaseen ja haarukkaan kiinni. Sanoin heidän valittaessaan, että muista sitten huuhdella astiat kun olet syönyt seuraavalla kerralla.

Roskien vienti ja tiskikoneen tyhjennys antoi lisäpalkkaa. Eikä minun pojista kuitenkaan ole tullut sellaisia, jotka joka asiasta vaativat rahaa, vaikka tämän systeemin niin väitetään vaikuttavan. Tietenkin pienempänä he saattoivat niin sanoa muutaman kerran. Mutta onkos se nyt niin paha juttu. Nyt isompana heistä on jopa noloa, jos he tekevät kotitöitä rahaa vastaan, eivätkä he enää saakaan sen jälkeen kun 18 täyttävät.

Lisäksi olen opettanut heitä siivoamaan omat jälkensä. On ollut todella kenkkumainen olo kun olen heitellyt heidän tavaroita ja vaatteita mm. kylppärin lattialta heidän sänkyynsä. Nukkumaan mennessä ne ovat tiellä ja murrosikäisenä tulee olemaan tarkkaa missä mikin hieno vaate on, että saa sen puhtaana kouluun. En ikinä ole vienyt heidän likaisia vaatteitaan pyykkikoriin sen jälkeen kun he täyttivät 8.

Kaiken huippuna pojat komentavat toinen toisiaan ja morkkaavat ettei työ ole kunnolla tehty. Ei minun tarvitse sanoa mitään..

Olen tosi laiska äiti. mutta äidin pitää ollakin, jotta lapsista tulee toimeliaita. En nyt ihan laiska kuitenkaan, pitäähän minun olla hyvänä esimerkkinä. En ole kuitenkaan palvelija.

Mutta, joskus teen palveluksen ja esim. tarjoilen. Silloin se huomataan. Sen saan takaisin vastapalveluksena.

Isompi poika on huomannut suuren suosion anoppi-ehdokkaiden parissa, koska hän osaa kodin töitä. :)

Mari


 

Meillä on jääkaapin ovessa kotityö-lista, johon jokainen lapsi saa laittaa ruksin työn tehtyään. Kun sata ruksia on kasassa, koko perhe tekee jotain kivaa yhteistä (esim. uimahallireissu, eväsretki, elokuvareissu, keilaus tms. yhdessä päätetty juttu).

Susanna


 

Laita nuoresi tienaamaan tekemällä kotitöitä! Lista tehtävistä töistä seinälle ja joka tehtävästä euro, kaksi tai kolme. Esim. roskien vienti =1e, tiskikoneen tyhjentäminen =1e jne. Maksa tehdyistä töistä kuukausittain, aivan kuten palkkapäivänä. Avaa oma tili molemmille (tai yhteinen) ja kas kummaa, rahat eivät katoa hampurilaisiin tai karkkeihin viikoittain vaan muksut oppivat säästämään! Itselläni on kaksi samanikäistä poikaa, ja lista on ollut käytössä muutaman vuoden. Tehtäviä on lisätty sen mukaan miten on yhdessä sovittu. Välillä tienaavat hyvin, välillä vähän laiskemmin. Mutta tuloksena on säästäväiset muksut ja tyytyväinen äiti, jolla jää aikaa muuhunkin kuin jankutukseen kotitöistä. Hyvää kevättä!

Annele


 

Minä olen ottanut lapsen mukaan kotitöihin pienestä asti ja nykyään poika 11v tekee ne ihan itsestään selvyytenä kanssani. Aikanaan motivoin hänet selittämällä, että tämä on yhteinen koti eikä kotityöt ole mitenkään vain äidin omia töitä vaan kaikkien niiden, jotka tässä asunnossa asuvat.

Olen kehunut ja kiitänyt, välillä palkitsen jollain erityisen mieluisella tavaralla ja antaessani mainitsen, että tämä tulee nimenomaan siitä reippaudesta ja avuliaisuudesta jne. Meillä ei nimittäin makseta kotitöistä eikä hän saa viikkorahaa (ei ole katsonut itse sitä tarpeelliseksi).

Paras keino saada perhe mukaan kotitöihin on mielestäni hyvä motivointi ja riittävä kannustus.

Pullahiiri


 

Jääkaapin oveen vain työvuorolistat. Toimii hyvin ja keskenään voi vaihdella vuoroja, mutta kaikki hommat sujuu ongelmitta.

Hessutyttö


 

Tutustupa Stephen R. Coveyn kirjallisuuteen, tai CD luentoihin. Suomennettu on "7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun ja menestykseen", ja jos lontoon kieli sujuu niin "7 habits of highly effective families". Kikat ei auta, vain aito empatia ja yhteinen ymmärrys.

Jukka Harju


Joka kerta kun lapsesi osallistuu kodin töihin, palkitse heitä siitä edes jollain pienellä asialla. Esimerkiksi pelatkaa yhdessä Trivial Pursuit -matsi tai vetäkää pienestä korista päivän mietelause-lappu ja yrittäkää yhdessä toteuttaa tehtävä sen päivän ajan. Yhdessä pohdiskelu ja pelaaminen luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja siinä sivussa tulee vahingossa siivottuakin. Eli että ajatelkaa pelaamista ym. "kivaa" tekemistä tavoitteena ja siivoamista välineenä.

Unelma


 

Tulin mukaan perheeseen, jossa lapsi (6v.) ei ollut tottunut tekemään kotitöitä juuri ollenkaan, mutta nyt sitkeän harjoittelun tuloksena suurin osa hänen omista kotitöistään sujuu jo hienosti. Harjoittelimme vain päivästä toiseen kärsivällisesti, esim. miten viedään omat astiat pois ruokapöydästä, siivotaan yhdessä aikuisen kanssa, omat lelut laitetaan paikoilleen (jollei niitä siivota, ne viedään joksikin aikaa kokonaan lapselta pois). Vanhempien oma esimerkki tuntuu todella tärkeältä. Ehkä tälle lapselle todella rakkaan isän oma esimerkki on se kaikista tärkein.

 

Meillä ei ole kodin sisähommissa jaoteltuna naisten tai miesten töitä, kaikki tekevät kaikkea, siivotaan, pyykätään, tiskataan yhdessä tai jos toinen aikuisista ei ehdi, niin toinen hoitaa kotityöt. Varmaan helpottaa, mitä pienempänä aloittaa kotityökasvatuksen, mutta uskon, että sitkeydellä ja vaikka positiivisilla pienillä kannustuspalkinnoilla voisi homma helpottua (kun on yhdessä saatu jokin kotihomma päätökseen, tehdään jotain kivaa yhdessä, pidetään vaikka leffa-ilta, tehdään retki jonnekin kaikille mieluisaan paikkaan, pelataan yhdessä lautapelejä, pihapelejä, syödään hyvin ja herkutellaan, mikä sitten onkaan sitä perheen arkista luksusta!

harjoittelijat


 

Omat lapseni kysyivät mitä maksan helle kotitöiden tekemisestä? Vastasin, että sopiiko vaikka puolet siitä mitä minulle niistä maksetaan!! Lapseni olivat silloin saman ikäisiä kuin kysyjällä. Meillä työt sujuivat sen jälkeen yhteisymmärryksessä.

Ritu


 

Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan... Eli laita toimeksi ja kehittele teidän perheelle toimiva malli. Meillä tehdään näin: Lapsilla on tietty sovittu kuukausiraha, joka edellyttää, että oman huoneen siisteydestä huolehditaan,

kerran viikossa on lisäksi keittiöpäivä, eli ovat saaneet valita yhden päivän viikosta, jolloin on apuna ruuanlaitossa, kattaa pöytää vie roskia, tyhjentää tiskikonetta, täyttää sitä jne. Päivä on sellainen, jolloin ei ole mitään harrastuksia. Nämä ovat velvoitteet kouluaikana, kesällä tehdään tietysti enemmän ja muutenkin tarvittaessa. Ei tarvitse komentaa, kun on yhdessä sovitut pelisäännöt ja tietävät, että mitä siitä seuraa, jos ei hoida hommia.(kuukausiraha vähenee...)Hyvä opetella vastuuseen pikkuhiljaa, ei ole sitten niin rankka aikuisuus edessä.

 

Äiti x monta

 


 

Listatkaa lasten kanssa yhdessä kaikki kotityöt paperille. Lapset saavat itse valita mitä niistä hoitavat ja yhdessä sovitaan aikataulu esim. viikkoimurointi lauantaihin klo 12:00 mennessä. Samalla voi listaa katsoessaan kysyä onko työt nyt reilusti jaettu perheen kesken. Mahdollisen viikko-/kuukausirahan saa vasta kun oma osuus hoidettu. Kahden viikon välein kannattaa pitää perhepalaveri, jossa katsotaan miten on mennyt.

 

Meillä kotitöitä tehdään kiertävällä kuukausivastuulla eli yksi kk tiskit, toinen kk pyykkivuoro, kolmas kk imurointivuoro ja sitten taas alusta. Näin hommiin tulee vaihtelua ja opitaan tekemään kaikkea. Meillä on onnistuttu näin jo neljä vuotta vähäisin notkahduksin.

 

Tyttö 16v ja poika 18v

 


 

Tee lista kotitöistä lasten kanssa yhdessä ja laaditte yhdessä myös kuka tiskaa, täyttää ja tyhjentää astianpesukoneen jne. Ei tule riitaa. Lapset voivat vaihtaa toki kotitöitä keskenään. Alussa voisi palkita vaikka viidestä ajoissa ja itsenäisesti suoritetuista kotitöistä. Tästä palkkiostakin voisi keskustella lasten kanssa.

8, 10 ja 12-vuotiaat lapset

 


 

Tässäkin auttaa positiivinen asenne. Kukaan ei tee mitään, jollei näe asiassa etuja. Voiko lapsi saada itselleen jotain hyötyä siivouksesta? Onko mahdollista "hävittää" lapsen omaisuutta, kunnes siivous sujuu? Meillä 8- ja 10-vuotiaat ovat hiljalleen oppimassa, etteivät saa tai voi käyttää tavaroitaan, jolleivät pidä huolta niiden säilytyspaikasta. Kukaan muu ei etsi niitä heidän puolestaan. Tietyn tasoisen epäjärjestyksen hyväksyminen on auttanut lasta sitoutumaan tähän sääntöön. Ainakin meillä.

 

Talonmies

 


 

Hei Tarja! Kirjoita jääkaapin oveen viikkolista, ruksaa kuka tekee mitäkin maanantaina, tiistaina jne. Tehtäviä töitä esim. Murot kissalle/koiralle, aamupala pöytään, aamupalan raivaus, imurointi, tiskikoneen täyttö, tiskikoneen tyhjennys jne. Jokaisen työ vaihtelee päivittäin.

 

Meillä homma toimi kolmen sudenpennun kanssa. Nyt isompana osaavat tehdä kaikkea ja yksi vaihto-oppilas on kiitellyt viisaasta äidistä. Tarkoitti sitä, että lapseni ovat oppineet pienestä pitäen tekemään kaikkea.

 

Sus

 


 

Asioiden tekeminen yhdessä, ei komentelu eikä huutaminen

 

Meke

 


 

Meillä toimi selkeä lista muistitaululla. Lista toimii periaatteella: työtehtävä = palkka

 

Helinä

 


 

Uudelleen ja uudelleen pyytämällä, pientä kiristystä ja lahjontaa käyttäen ja itselläni tehonnut sanonta, et viittis korjata noita tavaroitas, on tosi kurjaa, ku toisen pitää tehdä se!

 

3 jo täysi-ikäiseksi saaneen äippä

 


 

Meillä oli lapsuuden kodissa korttipäivä. Pelattiin "neljää sataa" ja jokaisen kierroksen voittaja sai olla siivoomatta, muut keräsivät pistesijoituksen mukaisesti tavaroita yms. Koko pelin voittaja sai pienimmän siivous urakan esim. eteisen imurointi ja häviäjä isoimman. Homma toimi ja oli kivoja yhteisiä hetkiä.

 

Marianne

 


 

Ottakaa lapsenne mukaan kotitöihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa (jopa vuoden ikäisenä). Tietty työt sujuvat hitaammin. Mutta lapset ovat silloin innokkaita ja haluavat oppia uutta ja olla vanhempiensa kanssa. Sitten heille on itsestään selvyys, että jokainen tekee oman osuutensa kotitöistä. Sehän on yhdessäoloa ja tehkää siitä hauskaa. Siten nautitte kotitöistä itsekin enemmän. Vanhemmat ja lapset oppivat tuntemaan toisensa. - Hienoihin treeneihin kiireesti kuskaaminen ei ole yhdessäoloa - paitsi matkat. Perillä lapset ovat toisten lasten kanssa ja vanhemmat toisten vanhempien kanssa. - Arvostakaa perhettänne ja yhdessäoloa.

 

Perhettä arvostava

 


 

Tarpeeksi hyvä positiivinen porkkana kun tekee velvollisuutensa! EI TARVITSE OLLA KALLIS. Anna kaksi vaihtoehtoa, joko tekee ja saa porkkanan tai muuten hän menettää jotain hänelle hyvin tärkeää! mitä se sitten onkaan? esim. TV-katselun joksikin aikaa? juuri suosikkisarjan aikaan? Karkkipäivän? j.n.e. Ole tiukkana äläkä anna periksi, muuten pohja on poissa! Se nimittäin toimii,!

 

Terv. Kahden aikuisen lapsen äiti ja nykyään mummi! onnea ja hyvää kevättä!! 4v.mussukan päivänpaisteen mummi.

 

Tupu mummi!

 


 

Meillä loppui "miks MUN aina täytyy" -narina kun otimme käyttöön perheen viikkotyölistan. Jokaiselle perheenjäsenelle on oma viikkotyönsä. Työt kiertää viikoittain, joten välillä pääsee helpommalla, välillä joutuu tekemään vähän enemmän. Sovittuun päivään/aikaan mennessä on kunkin tehtävät oltava tehtynä, muutoin voi itse päättää milloin hommansa hoitaa viikon aikana.
Vielä kun tulostaa listan paperille ja laittaa sen näkyville, niin siitä on helppo tarkistaa milloin kenenkin vuoro on hoitaa mikäkin tehtävä.

 

Henna

 


 

Viikkorahan myötä:)näin se homma toimii, viikkoraha kattaa kotityöt!

 

tipi

 


 

Lahjonta, kiristys ja uhkailu...:)
Ei vaan... Meillä on sovittu, että viikkorahaa annetaan siitä hyvästä, että kotitöihin osallistutaan. Viikkorahakaan ei ole ihmeen suuri, 3,50e. Sisältää tiskikoneen tyhjennyksen (isompi yläosan ja pienempi alaosan) aina, oman huoneen siivouksen kokonaisuudessaan ja joka perjantai imurointia (vuoroviikoin eteinen ja tietokonehuone tai keittiö ja ruokahuone).

 

Lisäksi viikataan pyykit siten, että jokainen ottaa omansa ja lakanoiden apua saan tarvittaessa. Tämä on kyllä ollut sääntö aika pienestä, joten näihin on "kasvettu". En takaa, että hyvällä iällä olevat nuoret yhtäkkiä suostuisi moiseen. Nuorille perheille neuvoksi, opettakaa lapset tekemään kotitöitä jo varhaisessa vaiheessa (sellaisia tietenkin, mitä voi ikä huomioon ottaen laitta tekemään) ja opettakaa, ettei raha tule vanhemmillekaan ilmaiseksi!

Anne

 


 

Sain vajaa vuosi sitten hyvän vinkin eräästä perhelehdestä, ja se on toiminut meidän perheessä. Lapsille tulee antaa vastuuta kotitehtävien suhteen. Meillä on jääkaapin ovessa lista neljästä pakollisesta kotityöstä (perheessä 4 jäsentä) ja muutamasta vapaaehtoisesta lisäksi. Listassa on sarakkeet viikoille. Lapset (ja aikuisetkin) saavat varata mieleiset tehtävät ja ne on tehtävä esim. kyseisen viikon sunnuntaihin mennessä, muussa tapauksessa menettää viikkorahan. Jos taas intoa ja rahantarvetta on, saa varata ja tehdä ylimääräisiäkin kotitöitä, joista maksetaan viikkorahan suuruinen korvaus. Toimii meillä, suosittelen!!!

 

meppi63

 


 

Tietystihän se olisi ollut helpompaa totuttaa lapset kotitöihin nuorempana, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä! Ensimmäinen asia mikä tuli mieleen on tämä perinteinen; kotitöistä palkkaa. Jos pelkäät / tiedät rahan menevän lapsien käsissä turhuuksiin, anna raha vasta kun he niitä oikeasti tarvitsevat tai seuraa rahankulua.

 

kehäkukka

 


 

Ei kai siihen muu auta kuin taloudelliset tai muut pakotteet.

 

kolmen mullin isä

 


 

Kuukausi / viikkoraha on sidottu tehtyihin kotitöihin. Meillä toimii hyvin näin: jokaisella lapsella on astianpesukoneentyhjennysviikko (3 lasta) vuorollaan, sänky pitää pedata aamulla ja pyykit viedä pyykkikoriin. Jos lapsi ei sitä tee, tietty summa vähennetään kuukausirahasta. Kun muutaman kerran vähennät "sovitun summan", johan työt sujuvat. Ei tarvitse räpättää koko ajan  (totta kai aina välillä joutuu huomauttamaan). Helpotti ainakin meidän elämää.

 

ÄITI/3

 


 

Minä olen usein pähkäillyt sitä samaa - milloin minkäkinlaisin tuloksin! Omat lapseni ovat jo aikuisia, mutta vielä kotona asuvia ja siksi edellytän edelleen, että he osallistuvat niihin töihin, mitä kotona kulloinkin on.

 

Huutoa on ollut, nalkutusta ja hermojen menetystä myös, mutta loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että sinnikäs pitää olla ja periksi ei saa antaa. Tällaisten "taistojen" jälkeen ja muutenkin olen aina silloin tällöin pitänyt "kotikokouksia": Olen pyytänyt lapseni saman pöydän ääreen ja heittänyt pallon heille. "Mitä nyt tehdään - nämä ja nämä asiat PITÄÄ hoitaa?" Olen myös silloin kysellyt, mitä mieltä he ovat itse siitä, kuuluko heidän osallistua vaiko ei. Tällaisen rauhallisen keskustelun jälkeen asiat sujuvat ainakin hetken hieman paremmin.

 

Jotenkin ajattelen niin, että tämä vastustaminen ja tietynlainen "laiskuus" kuuluu nuoruusvaiheeseen (ainakin itse olin sellainen). Meidän vanhempien vaan pitää jaksaa jankuttaa ja hermostuakin voi välillä, se on niin perin inhimillistä!

 

Arja

 


 

Saavatko lapsesi jonkinlaista viikkorahaa? Jos saavat, niin tuon ikäisten lasten rahansaannille voi hyvin laittaa edellytykseksi, että rahan eteen pitää tehdä jotain, eihän raha sinunkaan pussiisi noin vain ilmesty. Kotitöihin osallistuminen, viikkosiivous porukalla tai jaetaan työt kykyjen mukaan. Esim. omien vaatteiden peseminen ja pyykkikoneen käyttö on hyvä oppia ennen kuin tulee aika lähteä opiskelemaan. Astiat kokeeseen ja sieltä puhtaana pois, lista seinään ja sieltä näkee kuka on vuorossa ja rasti kohdalle kun on tehty. Sitten vain tekemättä jättämiset huomioidaan pienentämällä viikkorahaa. Ja joka päivä hyvin hoidetut työt palkitaan jollakin kivalla. Kerran kuussa vaikka joku yhteinen juttu, elokuvat, tms. joka voidaan toteuttaa, jos hommat on hoidettu kuten on sovittu.

 

Äiti-mamma

 


 

Hiukkasen "narraamalla"

 

Lele

 


 

HEI! Lapsesi ovat varttuneet jo murrosiän kynnykselle! Miten oli kun lapsesi olivat 2-10v. Saivatko osallistua rinnallanne kotitöihin? Ovatko lapsesi poikia?

 

Mielestäni kotityöt kuuluvat koko perheelle! Jos vaikka ensi istuisitte koko perhe miettimään tilannetta ja luomaan omat pelisäännöt. Tämän pohjalta voisitte laatia viikoittaiset työvuorolistat niin sanottuihin rutiinihommiin. Nuoret /l apset tarvitsevat paljon kiitosta, kannustusta, huomioimista, palkitsemista ja yhdessä tekemistä.

 

kili

 


 

Meillä otettiin käyttöön palkkiojärjestelmä n. puoli vuotta sitten.

 

Palkkiojärjestelmässä on kaksi osaa.

 

Ensimmäinen osa on päiväkohtainen. Kun hoitaa päivän työt mukisematta, eikä tappele sisaruksien kanssa syyttä suotta, saa tietokonevuoron. (Tämä ei tarkoita sitä, etteikö riitaa saisi koskaan olla, jos haluaa tietokonevuoron, mutta vähän yritetään opettaa toisten huomioon ottamista yms. siinä sivussa.) Päivittäiset työt on kirjattu sellaiseen MLL:n nettisivuilta tulostettuun huoneentauluun, joka on jääkaapin ovessa. Meillä on ollut melkein koko ajan samat työt. Tänään viimeksi mietittiin, että josko niitä pitäisi muuttaa, mutta lopulta kaikki olimme sitä mieltä, että olkoon tehtävät ennallaan. Se on myös kauhean hyvä, kun samat työt ovat olleet jo pitkän aikaa samoina päivinä, niin eivät sitten niin helposti unohdu.

 

Toinen osa on pitkäjänteinen. Kun hoitaa viikkosiivouksen mukisematta, matkakassaan kilahtaa 20 e. Emme ole matkustaneet missään "lentäen" perheen kanssa. Näillä rahoilla olisi sitten tarkoitus päästä Kreetalle, joka on lasten yhteinen toive.

 

Jatkossa olemme ajatelleet, että jos tämä toimii, niin vuorotellen saisi määritellä sitä matkan kohdetta.

 

Nalkutuksesta eroon melkein kokonaan

 


Tiina kirjoittaa vastaukseksi: "Mielestäni se on liian myöhäistä, koska lapsesi ovat jo noin vanhoja. Sen "koulutuksen" täytyy aloittaa jo ennen kouluikää, muuten ei tule mitään ja saat kaiken tehdä itse. Itselläni on 19- ja 15-vuotiaat "putkiaivopojat", joten siinäkin on tekemistä. Minun sanomiseni ei ole mitään, joten olen delegoinut mieheni siihen hommaan, mutta tuloksetta. Eivät he koskaan opi, jos ei kotona opeteta tekemään hommia. Mielestäni paremmin tekevät hommia, kun isänsä sanoo asioista. Jää äidin huuto, nalkutus ja hermojen menetys vähemmälle.

 

Titi

 


 

Siivosimme yhdessä

 

Meidän perheessä (= isä, äiti ja 2 lasta) oli siivouspäivä - ei kylläkään joka viikko. Ensin sovimme siitä, mitä siivotaan ja annoimme eri kohteille yhdessä pistearvot vaikeustason mukaan. Tämä saattoi olla aikaa vievä vaihe, mutta kaikkien mielipide otettiin huomioon mahdollisuuksien mukaan.

 

Pisteet laskettiin yhteen ja summa jaettiin neljällä. Jokaisen piti siivota yhtä monta pistettä. Lapset saivat helpotusta vain siinä, että he saivat valita ensin kohteen (nuorin ensin) ja kierroksia tehtiin kunnes kaikki pisteet olivat jaettu tasan. Joskus piti vaihdella kohteita, että päästiin tasalukuun. Pisteet piti suorittaa sen päivän aikana.

 

Meillä tämä toimi, vaikka mieheni mielestä hän olisi siivonnut yksin nopeammin. Erään kerran pojan kaverit auttoivat häntä, kun oli kiire jonnekin.

 

Yhdessä tehden

 


 

Meillä sovittiin niin, että muksut siivoavat kerran viikossa omat huoneensa (imurointi, pölyjen pyyhintä), kun sellaiset saivat lopulta. Omat pyykkinsä keräävät pois kuivausnarulta ja laskostavat kaappeihinsa vaihtelevasti, kun pyytää. Astiapesukoneen tyhjennys tapahtuu vaihtelevalla menestyksellä. Lapseni ovat nyt 11- ja 17-vuotiaita. Ilmoitimme mieheni kanssa, että tämä ei ole täysihoitola, vaan kaikkien tulee osallistua kotitöihin yhteisen viihtyvyyden säilyttämiseksi.

 

Teimme myös jääkaapin oveen taulukon tehtävistä töistä ja lapset merkitsivät työt tehtyään siihen päivämäärän ja nimikirjaimensa. Näin jäi pois se, että kun minä tein viimeksi. Nyt on lista unohdettu. Joskus pitää edelleen huomauttaa, mutta kärsivällisyyttä, niin asian hoitavat oman aikataulun mukaisesti. Omaa tasoa joskus pitää laskea esim. siivouksen jäljestä, mutta mielestäni tärkeintä onkin saada lapset tekemään. Eikä meillä makseta siitä, että kotityöt tehdään.

 

Tuikku

 


 

Meille kotona äiti sanoi aina, että tämä on meidän kaikkien koti ja meidän pitää tehdä sen hyväksi oma osuutemme.. Ymmärsimme sen ja teimme kotitöitä.. Joskus kun meitä oikein tympäsi, äiti keksi monesti kotitöihin jonkun jujun, leikin, kilpailun tai seikkailun.. Meillä on myös aina ollut kun pöydästä noustaan, kaikki laittavat omat astiansa koneeseen näin tiskiä ei ole enää juuri mitään kun kaikki tekevät oman osuutensa..

 

katri

 


 

Pientä rahapalkkaa vastaan saa lapset mukaan kotitöihin. Joskus taas siivotaan porukalla ja lopuksi on luvassa jotain ekstraa, pitsaa tai uintireissu tms. Jokaiselle iän ja kykyjen mukaan vastuuta ja sitten kun työt on tehty, kiitosta.

 

Murkkuikäinen ei kestä sitä, että äiti seuraa olan takaa koko ajan mitä hän tekee. Hermoja kyllä koettelee, kun pienimmänkin homman tekemistä saa odottaa tunteja, jopa päiviä, mutta kun ei anna periksi ja tee itse niin kyllä ne pyykit menee pyykkikoriin ja puhtaat pyykit kaappiin. Joissain asioissa on tietenkin vaadittava ripeyttä ja joskus korotettava ääntäkin.

 

Vaikeaa se välillä on, varsinkin yrittää olla kotitöiden suhteen tasapuolinen monen eri-ikäisen lapsen kanssa, mutta lopussa kiitos seisoo. Ja jonain päivänä ovat yhdessä jopa leiponeet jotain hyvää, kuten meillä kävi. Olipa mukava tulla kotiin!

 


 

Oma teini-ikä muistuu mieleen vielä aikuisenakin, äidin nalkutusta ja käskyjä oli jostain syystä vain ihan pakko vastustaa. Äiti tietysti ajatteli, että olen laiska ja teen hänelle kiusaa. Jos nyt olisin samassa tilanteessa, missä äiti haluaa minun osallistuvan kotitöihin, paras keino saada minut toimimaan olisi jotain tämän tyylistä. "Kuule, on sinun vuorosi imuroida. Tee se omaan tahtiisi, kunhan talo on imuroitu iltaan mennessä ennen kuin menemme nukkumaan".

 

Ärsyttävintä oli, että se kotityö olisi pitänyt aina olla tehtynä just silloin heti, kun äiti sitä halusi. Minulla saattoi oikeasti olla jotain omasta mielestäni tärkeää kesken, ainakin toisinaan. Kerro mitä jälkikasvun on tehtävä, mihin mennessä ja sano, että he saavat tehdä sen omaan tahtiinsa ja vielä omalla tavallaan. Se äidin tapa ja äidin kriteerit ei aina ole muiden mielestä kaikkein paras. :)

 

Tytöntyllerö

 


 

Onko siihen muuta keinoa kuin palkitseminen? Yhdessä tekemällä ja sen jälkeen koko perhe vaikka leffakeikalla palkitsemalla koti siistiytyy kummasti. Oma huone onkin vaikeampi juttu saati joku jokapäiväinen "tylsä" homma, nalkutusta tarvitaan takuulla. Mutta meidän vanhempien tehtävä onkin keinolla millä hyvänsä opettaa tietyt normit, joissa eletään, ja joskus siihen vaan kuuluu hermojen menetys.

 

Nipa

 


 

Kun lapsemme olivat 12-14-vuotiaita he katsoivat viikonloppuisin tv:tä yhdessä. He hakivat keittiöstä ruokaa ja käytetyt astiat lojuivat lopuksi pitkin olohuonetta. Sunnuntaisin noin klo 14.00 ilmoitin seuraavaa. Huomio kaikki näytteilleasettelijat. Ilmoitamme että käytettyjen astioiden näyttely päättyy tänään klo 15.00 mennessä. Pyydämme kohteliaimmin näyttelyn esillepanijoita korjaamaan oman näyttelynsä pois määräaikaan mennessä. Siitä tuli moneksi vuodeksi "vitsi" joka toimi. Heti seuraavalla mainoskatkolla nuoret kilvan keräsivät astiat pois ja veivät ne astianpesukoneeseen.

 

viiden lapsen äiti Raumalta

 


 

Suosittelisin kaiken ikäisille lapsille tiukat rajat mukaan. Viikkoraha on esim. tärkeä jo tuon ikäisille. Ilmoittaa vain että viikkoraha on tulematta siltä osin jos ei tapahdu muutosta. Ja kun muutosta alkaa tapahtua pieni lisä bonuskin on paikallaan niiden kannustavien kehujen ja kiitoksen lisäksi. Lipsua ei saa annetuista ohjeista. Niistä pitää pitää kiinni. Poikkeustapauksia lukuun ottamatta mikäli esim, lapsi on kipeä.

 

Ja asiasta ilmoittaessa hymy päälle ja stressi pois mielestä. Ja se kireä asenne tulevaa tehtävää kohtaan kyllä tarttuu vanhemmasta lahjakkaasti siihen nuoreen .Ja aiheuttaa ns  Hylkimis reaktion..:) Aloittaa voi ihan pienistä tehtävistä ja vaatimustasoa sopivasti nostaen. Alle 18v on oikeastaan vielä lapsi vaikka osaisikin paljon asioita.

 

Löysin mutta napakoin rantein..

 


 

Omalla mallilla, kun itse teet huomaavat kyllä lapsesi sen, mutta saattaa mennä pitkäkin aika, ennen kuin tulokset näkyvät. Viimeistään silloin kun et itse enää tee mitään lastesi puolesta ja siedät itsekin ajoittaista epäjärjestystä lastesi huoneissa. Ovet saa aina kiinni.

Positiivisesti siivottu

 


 

 



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot