Pe 28.4.Ilpo, Tuure, Ilppo, Ture» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


"Tyttäreni on lähestymässä murkkuikää ja tuntuu siltä, että itseluottamus on aivan kadoksissa. Hän on esikoisemme, eikä minulla näin ole aiempaa kokemusta miten voisin parhaiten auttaa. Toivottavasti teillä on jakaa onnistumisten kokemukset kanssani."

Vastauksia 111 kpl

 



Hei, olin aivan samanlaisessa pulassa aikoinaan itsekin. Saattaa olla, että olin jopa ehkä isommassa pulassa kuin sinä. Oma äitini ei ollut koskaan löytänyt minusta mitään hyvää (tai ainakaan hän ei koskaan kertonut minulle löytäneensä minusta mitään hyvää). Kuljin onnettomana pitkään monenlaisissa tilaisuuksissa ja opin hitusen sieltä, toisen täältä. Lopulta, kun olin jo vaikka kuinka paljon aiheuttanut lisää itseluottamuksen pulaa ihanassa tyttäressäni, sain langan päästä kiinni.

En ollut osannut nähdä hänessä mitään positiivista (saamieni oppien mukaan). Aloin järjestelmällisesti etsimällä etsiä hyviä puolia hänessä (aluksi kirjasin niitä oikein ylös) ja aina kun löysin jotain, myös kerroin sen hänelle. Ne olivat pieniä ja yksinkertaisia asioita. Sanoin: "Oletpa fiksu, kun keksit noin hyvän ratkaisun" tai "olet niin kaunis" ja "miten osasitkin piirtää noin hienon kuvan" tai "olitpa hyväsydäminen auttaessasi vanhuksen kadun yli" ja "kuinka hienosti laskettu lasku".

Mitä enemmän yritin hakea hänestä hyvää, sitä enemmän sitä löysin - ja kerroin myös hänelle aina näitä hyviä asioita. Miten onnellinen hänestä vähitellen tulikaan! Lisäksi tuin häntä monissa koulunkäyntiin liittyvissä vaikeuksissa ja koulun alkaessa sujua paremmin hänen itsetuntonsa nousi kohisten. Nyt hän on jo pian 19-vuotias, upea, kerrassaan hieno nuori nainen, josta olen niin kovin ylpeä ja senkin kerron hänelle jatkuvasti.

Vuosia kestäneen oman elämän koulun jälkeen ymmärsin, kuinka suunnattoman tärkeitä ovat omien vanhempien ääneen ja tarpeeksi usein sanotut kehut ja positiiviset kannustukset.

Ikuinen äitiyden oppilas


Molemmilla pojillani on lukihäiriö kuten minulla itsellänikin. Koulunkäynti oli vaikeaa ja monet asiat tuntuivat ylivoimaisilta. Vanhempi poikani on hyvä piirtämään ja nuorempi on empaattinen eläinystävä ja ystäviensä auttaja. Olen pyrkinyt rohkaisemaan heitä niissä asioissa, joissa he ovat hyviä. Nyt he ovat aikuisia ja pystyvät kohtaamaan vaikeudetkin pystyssä päin ja tulevaisuutta suunnitellen.

Puolukka



Kehu aina kun voit. Kerro, jos hän on hyvä jossakin, edistynyt jossain tai oppinut pois pahasta tavasta. Älä ole makea ja kehu niin että murkku kuulee, mutta muille jää se käsitys, että puhut itseksesi. Kun kehumisesta on tullut tapa murkku kestää jo suoraa kehumistakin! :o))

Kirsti


Kehu ja kannusta lastasi.

Kirsti


 

Hei!  Minulla itsellänikin on murrosikäinen tyttö (13 v.) mutta ainakaan vielä ei ole ollut ongelmia. Ja luulen, että se, kun me on juteltu aina asioista, vaikeistakin, on auttanut. Ja huumori on aina kulkenut mukana. Ja tietenkään ei ole pahasta, jos välillä kehuu esim. hiuksia tai miten hyvin tuo väri sinulle sopii tai oletpas tehnyt hyviä pikkuleipiä. Ja tunteita pitää ja saa näyttää.. Kuunnella aidosti..

Tsemppiä ja voimia sinulle, Maire!

Seikku


 

Sinusta itsestäsikin kuulostaa parhaimmalta kehulta se, kun kuulet jonkun kehuvan sinua kolmannelle osapuolelle.

Meillä toimii neiti 11veen ja mies 46:n kohdalla; kehut fiksuutta ja reippautta vaikka vain yhdessä asiassa omille ystäville kehuttavan kuullen niin kehujen aihetta saa kohta lisää. Ja isommatkin kömmähdykset tai riidat muuttuvat pieniksi kun esittää ne pieninä!

Johanna


 

Tällä kertaa kysymys sisälsi vastauksen: Juuri onnistumisen kokemukset lisäävät kaiken ikäisten itseluottamusta. Onnistumisen kokemuksia voi saada mm. mieluisista harrastuksista tai tytärtäsi kiinnostavien mukavien uusien taitojen opettelusta.

Toivotan paljon uusia onnistumisen kokemuksia niin äidille kuin tyttärellekin.

Satu


 

Hei,
Olen itse panostanut siihen, että kehun ja kannustan niissä asioissa, joissa nuori on vahvimmillaan. Se, että hän voi olla oma loistava itsensä, eikä sitä mitä vanhemmat tai joku muu odottaa. Tuntuu, että ainakin poikani kohdalla tämä tepsii ja minäkuva vahvistuu :)

Päivänkakkara


 

Itsetuntoa vahvistaa (ainakin minua auttoi) se, että on jokin tavoite ja suunnitelma elämässä jota kohti etenee. Tulee haasteita ja onnistumisen iloa. Asioita jotka ovat mielenkiintoisia ja joihin on luontaista taipumusta. Itseluottamus kehittyy pitkän ajan kanssa, kun huomaa edistyneensä.

Myös hyvän huumorintajun kehittäminen on yksi keino hallita itseluottamuksen puutetta. Jo pelkästään asian tiedostaminen, että "minun pitäisi vahvistaa itsetuntoani" voi auttaa. Tsemppiä!

saman kokenut ,mutta vahvemmaksi muuttunut


 

Neljä lasta olen saanut kasvatettua, ja neuvoni sinulle on yksinkertainen. Muista kertoa tyttärellesi, että hän on aivan upea juuri sellaisena kuin on. Tuossa iässä vertailu on vahvimmillaan, nuori vertailee itseään muihin ikäisiinsä, ja sehän on ihan normaalia. Tuon ikäinen haluaa olla viehättävä, ja vanhempana voit ihan hyvin kertoa hänelle, mikä hänessä on parasta, ja tekee hänestä juuri niin ihanan ja erinomaisen nuoren. Tärkeintä on, että löydät joka asiasta hyviä puolia, vaikka nuori kapinoisi, ja ne hyvät asiat pitää kertoa ääneen. Voitte yhdessä harrastaa myös naisten juttuja, shoppailua, kampaajalla käyntiä jne.

ailamari


 

Hei. Minulla ei ole murkkuikäistä, mutta minulla on eskari-ikäinen, joka sättii itseään jopa mukin pöydälle kaatumista ja itse sitä jo välillä salaa itkin että mitä teen. Noh muistui siinä mieleeni ala-asteen opettajani lause "innostuen onnistuu ja onnistuen innostuu" tuosta lauseesta on meillä eri versioita tehty miksi me kaikki kasvamme ja olemme erilaisia, erilaisuus on rikkaus ja siitä johtuu rakkaus, jokainen meistä on kultaakin kalliimpi omana itsenään ja jokainen hänen ikäisensä käy läpi niitä samoja tunteita kun hän itse toiset vain tekevät sen enemmän salaa. Minä tuon eskari-ikäisen äitinä ja itseäni nuorempia ystäviä ohjatessa olen todennut että kuunteleminen ja rohkaiseminen sekä pientenkin onnistumisten ja auttamisten huomioiminen (ei yliampuvasti) on auttanut. Myös se että osoittaa luottamusta ja arvostaa hänen ehkä tyhjänpäiväiseltä tuntuvia juttujaan joita hän haluaa sinulle kertoa, luo hänelle tunteen että hän on oikeasti kiinnostava ja hänen sanomisillaan on merkitystä. Pienestä se lähtee mutta maasta se pienikin ponnistaa. Ja ollaanhan me kaikki loppujen lopuksi oltu murrosikäisiä, jokainen tavallaan. Voimia sinulle ja hymyjä teidän elämäänne.

Laura


 

Hei
Ensinnäkin kehuja, kannustusta, kehuja, kannustusta........

Korosta hänen vahvuuksiaan. Älä vähättele sitä mikä on hänestä tärkeää. Ole aidosti kiinnostunut hänestä ja hänen tekemisistään. Kuuntele ja anna aikaa. Älä tee puolesta ja ylihuolehdi, vaan anna sopivasti vastuuta ja vapautta. Älä epäile nuoren kykyä oppia ja hoitaa asioitaan. Työssäni nuorten kanssa olen monasti kuullut varsinkin äitien sanovan että, ei se kuitenkaan osaa, pysty, uskalla jne.

Kai se on sitä meidän äitien ylihuolehtivaisuutta. Oman lapseni kohdalla itseluottamus oli romukopassa vielä vuosi sitten ja tilanne tuntui toivottomalta. Syynä oli huono koulumenestys lukivaikeuksien takia. Useamman vuoden taistelun, turhautumisen ja itkujen jälkeen hän sai sen avun jota tarvitsi. Nyt pärjää koulussa ja on iloinen. Itseluottamus on kasvanut kohisten lyhyessä ajassa. Tsemppiä sinulle.

Kahden murkun äiti


 

Itse olen saanut isältäni hyvän neuvon, kun kerroin hänelle "kavereiden" nauravan minulle. Isäni käski sanoa että: "jos naurat naamalleni, niin se on isän ja äidin vika, jos taas naurat vaatteilleni, niin se on räätälin vika". Olen kertonut tämän lapsilleni ja lasten lapsilleni "perinnöksi" ja yleensä se on tuottanut ainakin hilpeyttä keskusteluun. Sen jälkeen on ollut mukava jatkaa jostain pienestä ylpeyden aiheesta, kuten kauniisti taipuvista hiuksista (tytöillä) tai hyvästä ryhdistä (pojilla). Lähinnä olen kannustanut hyvin, hyvin pienellä asialla, joka sillä hetkellä on tuntunut kaipaavan vahvistusta. Tilanteeseen pääsee, kun hakee itsestään jonkin epäkohdan, tai tapahtuman, jossa on ollut "parantamisen varaa". Tällä tavoin lapsi/nuori alkaa arvostaan pieniäkin onnistumisia, jotka vahvistaa itsetuntoa.

Lämpöä ja Rakkautta Sylin Täydeltä.

Taata


 

Kenen itseluottamus on kadoksissa? Sinun vai tyttäresi? Jos on kyse tyttärestäsi, se on aivan luonnollista ja kuuluu murrosikään. Jos itse olet epävarma ja kärsit tyttäresi käyttäytymisestä, se lisää hänen epävarmuuttaan. Ole oma itsesi ja anna tyttäresikin olla. Murrosiässä kuuluukin olla epävarma. Se on kasvua kaikki. Liikunta lisää itseluottamusta teille molemmille.

Oppia ikä kaikki


 

Meillä on myös murrosikäinen tytär. Mieliala vaihtelee kovasti. Sen olen huomannut, että jos löydämme edes pienenkin asian, mistä häntä voi kiittää tai "kehua", niin se nostaa tyttären omaatuntoa kovasti.

Tuija


 

Kehu, kannusta, huomioi, kuuntele oikeasti hänen mielipiteensä ja keskustele niistä rakentavasti, ole läsnä. Vaikka huomauttamista onkin useasti monesta asiasta (siivous, vaatetus, kielenkäyttö tms.), niin huomaa myös pienet positiiviset asiat ja kerro hänelle, että olet huomannut ne. Aivan pienikin positiivinen kannustus tai huomio tekee hänen itsetunnolleen hyvää ja kohentaa mielialaa.

kolmen murkun mamma


 

Meidän esikoistytär on jo ollut pitkään kapinoiva teini. Ainoa asia, mitä voin sanoa sinulle, että toivottavasti itselläsi on itsetunto ja -luottamus kohdallaan. Ainoastaan näin voit luoda sitä luottamusta tulevaan myös tyttärellesi. Tie on pitkä ja kivinen, mutta sitä on vain oltava pitkämielinen ja kärsivällinen. Ja aina on oltava valmiina antamaan se olkapää mitä vasten itkeä. Rakastettava ilman ehtoja.

Kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen.

Helena


 

Äidillisiä kokemuksia minulla ei ole mutta murkkuiän melko hiljattain kokeneena sanoisin että älä yritä liikaa. Älä siis ole joka välissä kehumassa että "voi kun sä olet nätti", murkkuiässä tarvitaan enemmän kaverityyppistä äitiä. Murkkuikäinen luulee olevansa aikuinen, sitä kuitenkaan olematta. Halutaan lupa kaikkeen mutta ei ymmärretä mikä on vastuu. Ohjeeksi sanoisin että ota hänen ystävät vastaan kotiisi, siellä pystyt pitämään silmällä heitä kaikkia. Koska lopullisen itsetunnon kohotuksen (tai murskaamisen) suorittaa kaverit&ystävät, äitihän on Äiti: rakastaa aina vaikka olisit millainen!

HannaM


 

Omalle murkkutytölleni kerroin hänen hyvistä puolista. Esimerkiksi sinulla on siro nilkka ja sievät sääret, kaunis hymy ja hymykuoppa. Sanoin myös aina välillä tapahtuupi mitä tahansa muista, että vanhemmat/koti on aina sinua varten, kodissa korjaantuu! Kuopukseni murrosikä pamahti päälle kun viimeinen vuosi ala-asteella alkoi ja murrosikä oli rajua menoa tyttärelle ja äidille!

Sirja


 

Kiitos ja kannustus ovat parhaita keinoja. Meissä kaikissa löytyy jotain hyvää, kunpa vain sen löytäisimme jokaisesta

Pate


 

Esikoispoikani on jo ohittanut murrosiän ja on nuori aikuinen. Silti hänen itseluottamuksensa on ajoittain melko kadoksissa. Parhaani mukaan kuitenkin joka käänteessä muistutan häntä aiemmista onnistumisista, pienistäkin. Esimerkiksi kun hän haki ensimmäisiä työpaikkojaan, muistuttelin, mitä kaikkea hän oli siihen mennessä jo saavuttanut: peruskoulun päättötodistuksen ja jatkokoulutukset.

Nuorelle oma ulkonäkö on usein arka asia, joten yritän muistaa kehaista, miten komea hän on, kun hän on ostanut uuden paidan tai miten energinen hän on minuun - jo yli viisikymppiseen - verrattuna. Kehaisen hänen järkevyyttäänkin - silloin kun hän mielestäni "sattuu" olemaan järkevä, esimerkiksi liukkaalla kelillä viipymään matkalla vähän pitempään.

Opettajana yritän aina jaksaa punakynämiinusten lisäksi kirjoittaa koevastausten perään myös punaiset "plussat" eli heikossakin vastauksessa kiittää yrityksestä.
Uskon, että silloin kun nuorella on heikoin hetkensä, tärkeintä on sanoa hänelle kaksi pientä sanaa: Rakastan sinua.

Jaksamista sinulle kasvattajana! Onnistut kyllä. Minäkin koen onnistuneeni, vaikka vuosien aikana olen monina öinä epäillyt.

äikkä ja ope


 

Samassa tilanteessa olevana, pyrin juttelemaan tyttäreni kanssa. Jotkut asiat tuntuvat lapsesta kiusallisiltakin, mutta aikuisena otan niitäkin rohkeasti juttelun alle. Muistan kyllä itsekin kuinka hämillään ja epävarma sitä tuossa iässä oli itsekin.

Murkkuikäinen kaipaa aikaa ja vanhempiensa huomiota, vaikka onkin olevinaan jo iso.

Äippä myös


 

En tiedä kuin pojista, täytyy antaa tilaa, säännöt on oltava, mutta ei liian tiukat, koska lapsi silloin ahdistuu vielä enemmän. Pitää kehua kaikkia hänen tekemisiään, ei missään nimessä saa aliarvioida lasta, hän kyllä huomaa sen, vähän liiankin herkästi. Aikuisen täytyy olla toisinaan hiljaa, vaikka tekisi mieli sanoa kovakin sana. Hymy ratkaisee paljon.

Sigu


 

Neljän jo nyt aikuisen lapsen äitinä neuvoisin kiittämään ja kehumaan. Pienistäkin asioista, esim. jos on laittanut uuden kampauksen kerro hänelle, että on tosi hyvän näköinen, jos tekee käskemättä kotitöitä, kiitä ja kehu, älä moiti, äläkä rähjää jos ei ole tehnyt mitä on luvannut, silloin älä noteeraa koko asiaa.

Juttele hänen kanssaan, mutta älä neuvo liikaa äläkä jankuta, meillä ainakin minä olin se joka en tiennyt siinä vaiheessa mitään, oli tyhmä, joka paikkaan sekaantuja.

Kohtele häntä kuin aikuista, mutta halaa silloin kun pikkutyttö tulee esiin, sillä hän ei tiedä ollako iso vai pieni tuossa vaiheessa. Luota häneen ja sano se hänelle, älä odota kotiin tullessa, sillä se oli pahinta kyttäämistä meidän murkkujen mielestä.

Teija


 

Omat vanhempani korostivat aina kasvatuksessani sitä, että he luottavat minuun ja tietävät, että pärjään hienosti kunhan yritän. Minä uskoin heitä, luotin myös itseeni kun yritin ja opiskelin, olen pärjännyt hyvin, kohta väitellyt tohtori, hyvässä työssä, onnellinen kaikilla elämäni aloilla, jalat maassa pää pilvissä kolmen lapsen äiti, joista kaksi murrosiässä nyt, ja yritän jakaa heille samaa uskoa ja luottamusta, jota itse sain vanhemmiltani. Lapsi pyrkii aina olemaan vanhempiensa luottamuksen ja rakkauden arvoinen, kun niitä korostetaan terveessä tasapainoisessa suhteessa pitäisi olla asiat kunnossa.

abc-äiti


 

Anna murkulle aikaasi. Palauta mieleesi aika kun olit itse saman ikäinen ja miltä silloin elämä tuntui... Kerro omista murkkukokemuksistasi, varsinkin vaikeista..
Murkkuikäinen kuvittelee olevansa maailman ainut rumin, huonoin, kaveripiireissä syrjitty jne...auttaa jos voit sanoa että niin minustakin tuntui aikoinaan..

Isän osoittama arvostus ja välittäminen on tyttärelle iso asia ja sitä ei äiti voi korvata!

kolmen nuoren äiti


 

”Kehu murkku päivässä”, on toiminut omana mottonani jo kauan.  Koska tuon ikäinen on aina kovin epävarma, näyttää sen tai ei, tulee hänen saada aitoa tunnustusta olemisestaan/tekemisistään. Sano jotain kauniista ulkonäöstä, huomioi, kun hän tekee vaikka pienenkin työn jne.

Onnea matkaan!

Lii


 

Juu Hei! Vedän kahdessakin eri urheiluseurassa 5 - 9 -vuotiaiden ryhmiä. Näen tässä vapaaehtoistyössäni kuinka kehumalla, pelkästään sanomalla jokaiselle lapselle sekä kaikkien kuullen että ihan kahden kesken "että sä olit hyvä!". Vautsi, se on niin ihana katsoa kun lapsi on niin onnellinen ja lähtee treenistä onnistuneen näköisenä.

Treenien aikana huutaessa kovaa koko ryhmälle, että oli hieno suoritus ihan jokaiselta, niin saman tien seuraava suoritus on vieläkin parempi. Joskus tuntuu, että näille lapsille kotona ei sanota useinkaan yksinkertaista lausetta; "Sä olet Hyvä!" kun se on suorastaan tunneilla maaginen taikasana. Totaalisena yksinhuoltajana olisin toivonut, että olisin sen osannut sanoa myös omille lapsillenikin.

Nyt kun he ovat aikuisia niin kun olen tuon taikasanan sisällön oppinut ymmärtämään niin huomaan edelleen, että välimme tulee aina paremmaksi kun kehun heitä. Varsinkin kun puhun puhelimessa, niin lapseni ovat aikamoisia salakuuntelijoita vielä täysi-ikäisinäkin, kun puhun omille kavereilleni kehuen omaa lastani niin kyllä huomaan, kun on kuunneltu salaa, ollaan niin tyytyväisiä itseensä näköisiä, "mutsi on kehunut mua kavereilleen ja on musta ylpee".

Murkkujen kanssa en ole tässä asiassa niin hyvä, mutta uskon että sielläkin, "Sä olet BRIIMA tavaraa!" kehumisesta nuorten omalla kielellä ja siihen hivenen omaa kömpelöä nuorisokieltä vääntäen, niin viesti menee perille ja itse tunto kohenee. Kaksivuotiaan lapsenlapsen kanssa, mainoksesta tuttu Hyvä! Hyvä! ja käsien taputukset on todella erinomainen itsetunnon kohentaja.

Akviliina


 

Tietenkin kehua kun lapsi onnistuu jossain ja jos tulee epäonnistumisia niin lohduttaa, ettei aina voi onnistua ja jokaiselle tulee epäonnistumisia välillä

Tasse


 

Äidin positiiviset, tukevat ja kannustavat sanat ovat murrosikäiselle tyttärelle mannaa (vaikkei se ulospäin siltä välttämättä näytäkään).

Muistoja omasta murkkuilusta


 

Varsinkin teinien kanssa on tärkeää löytää niitä asioita joissa he ovat hyviä ja kannustaa näissä asioissa. Jos teini vaikka leipoo maailman parasta pullaa ja hän saa siitä kiitokset ja kannusteet niin hiljalleen itseluottamus kasvaa. Kaikki eivät osaa kaikkea, mutta jokainen on hyvä jossain..

-z-


 

Hei, minulla on kokemusta vain pojan murkkuiästä, mutta ehkä siinä on jotain yhteistä. Meidän nyt 17-vuotias ailahteli 12-15 -vuotiaana hurjasti olosta toiseen, välillä oli maailman napa ja välillä pohjamutaa. Siis omasta mielestään. Ja oli hänen olonsa mikä hyvänsä, minä yritin hyväksyä sen hänen olotilanaan, jossa voi olla ja elää jonkin aikaa, ja joka menee varmuudella ohi. Tulee muita päiviä ja muita oloja, vaikkei nuori sitä itse aina uskokaan.

Puhuin hänen kanssaan siitä, ettei aina voi eikä tarvitse olla superhyväolo, eikä edes ok, vaan joskus on ikävää, surullista, kurjaa ja niin edespäin. Ja että sitä oloa voi oppia kestämään, kun ajattelee, että se menee ohi. Ja että pohjimmiltaan hän on edelleen se sama ihana poika, joka hän on ollut aina. Vaikkei hänestä aina itsestään tunnu siltä. Nyt murkkuikä alkaa olla ohi, ja hän menee jo aikuistuvan nuoren menoja, aika itsenäisenä, mutta palaa usein henkiseen kainaloon, puhumaan ja kuulemaan.

Varaäiti


 

Hei murkkutyttären äiti,

Ihan ensin haluan muistuttaa, että tyttären murkusta selviää hengissä, vaikka välillä meinaa oma luottamus mennä.

Murkun aivoissa tapahtuu suunnilleen yhtä paljon muutoksia kuin kolmevuotiaalla, eli melkoinen aivomyrsky on menossa, joka syö nuoren energiaa ihan hirveästi. Se kannattaa muistaa.

Nuori kaipaa kipeästi runsaasti hellyyttä vaikka väittääkin usein päinvastaista. Positiivista palautetta kannattaa yrittää antaa päivittäin.

Teidän perheenne arvot ja lapsen saama kasvatus löytyy kyllä nuoresta, se ei vain ole ihan pinnalla. Sieltä ne tulevat taas esiin kunhan neiti kasvaa. Nuoren murkun sisäistä taistelua on sydäntä riipaisevaa seurata sivusta, kun tuntuu, ettei mitenkään voi auttaa. Mutta oma rauhallisuus ja läsnä oleminen ovat tärkeämpiä kuin osaat arvatakaan. Ja rinnalla eläminen tapahtui mitä tahansa.

Onnea ja voimia teille tulevaan koko perheen kasvun paikkaan!

Hansu


 

Kerro tyttärellesi missä hän on mielestäsi hyvä. (jokainenhan meistä on hyvä jossain) Kehu aina välillä esim. Sulla on kivat vaatteet tänään tai hiukset kivasti ym. Halaa ohi mennessä. Ovat toimineet meillä.

Viivi


 

Hei,

Olen aloittanut oman lapseni itsetunnon kohottamisen ja ihan heti hänen syntymästään lähtien: kehunut ja kannustanut. Usein olen sanonut hänelle, että olet oman painosi verran kultaa isälle ja minulle. Nyt hän on 17 v. murkku. Yksi päivä hän kysyi, että kun hän oli pienenä niin ihana, niin mitä me tykkäämme hänestä nyt kun hän "on tällainen". Vastasin siihen, että rakas ihminen, nythän meillä on enemmän kultaa ja olet meille ihan yhtä rakas.

Murkulle pitää antaa vastuuta ja luottaa häneen, vaikka olenkin todella huolissani kun meidän murkku käy konserteissa kavereittensa kanssa ja palaa vasta seuraavan päivän puolella, en näytä huoltani hänelle, vaan sanon, että luotan Sinuun, olet järkevä ja viisas. Olen siitä onnellinen, että hänellä on kivat kaverit, jotka ovat aina meille tervetulleita. Olen itse kovin ulospäin suuntautunut ja puhelias ja minun on ollut pakko opetella olemaan hiljaa ja häiritsemättä kun murkku selvästikin haluaa olla omissa oloissaan. Käskemällä häntä ei saa tekemään mitään, edes siivoamaan huonettaan, joten olen tässäkin joutunut kehittämään omaa itsehillintääni. Tämä on kasvun paikka myös meille aikuisille.

Neuvoksi antaisin tuon kannustuksen ja kehumisen lisäksi, että annetaan murkkujen kasvaa rauhassa. Paitsi jos huomaamme, että kasvetaan pahasti kieroon, siihen on toki puututtava. Onneksi vain kovin harva terve nuori kieroon kasvaakaan. Mottoni on: jos peltoa kyntää koko ajan, siinä ei pääse kasvamaan mitään. Muistuta nuortasi, että olet aina läsnä ja valmis kuuntelemaan. Niin pahaa asiaa ei olekaan, mitä ei äidille voisi kertoa. Minun nuoreni sanoi minulle tässä eräänä aamuna, että "äiti, me ei olla halittu tänään vielä kertaakaan", että tuntui ihanalta ja oma itsetuntoni äitinä, kasvattajana, lapseni tukena, nousi monta pinnaa ylöspäin. Toivon Sinulle ja murkullesi kaikkea ihanaa elämässä. Jokainen on oman painonsa verran kultaa - vähintäänkin!

kohta 18 v. äitinä eli ihan aloittelija :)


 

Tärkeintä on että silmistäsi näkyy aito hyväksyminen. Hyväksyt lapsesi sellaisena kuin hän on. Älä vaadi häntä olemaan omien odotustesi täyttäjä. Kerro hänelle että olet ylpeä hänestä ja onnellinen siitä että juuri hänestä tuli sinun lapsesi.

Itselläni on kolme lasta ja nuorin on 14-vuotias tyttö joten nämä on testattu.

Kian-äiti


 

Yritä yhdessä tytön kanssa etsiä harrastus tai jotakin tekemistä, josta tyttö tykkää ja jossa hän on hyvä. Ehdota keilaamista, opeta ompelemaan, kannusta kuvataiteen tai valokuvaamisen pariin...

Vietä tytön kanssa aikaa. Keksikää yhteinen harrastus. Toteuttakaa yhteinen naisten hemmottelupäivä. Käykää shoppailemassa kauniit vaatteet tytölle, syökää hyvin ja käykää vaikka kauneushoitolassa ottamassa joku ihana kasvohoito...

Ja ennen kaikkea muistuta häntä että kukaan ei ole hyvä kaikessa, mutta jokainen on hyvä jossain.

 

Helinä


 

Osoitat sanoin rakastavasi tytärtäsi ja muistutat usein, miten tärkeä hän on sinulle. Koska ulkonäkö ei kenenkään nuoren mielestä ole kohdallaan, vaikka olisi miten selvästi kaunotar, kerro usein, miten kaunis tyttö on (omissa silmissämmehän omat lapset ovat kauneimpia aina, joten se pitää vain sanoa ääneen). Vaikket olisi vaatteista ihan samaa mieltä (kun nyt edustamme omaa aikakauttamme) sano niistäkin jotakin positiivista. Mielestäni yksi isän tärkeistä tehtävistä on ihailla tytärtään "rajattomasti" ja osoittaa se mahdollisimman usein. Kannustaminen ja kuunteleminen on tärkeintä!

Anne


 

Meidän perheen esikoinen on 13 v. tyttö, joten mielenkiinnolla odotan vastauksia itsekin. Tuntuu, että tytöillä on suurempia itsetunto-ongelmia kuin pojilla, vai kätkevätkö pojat sen paremmin?

Itse olen pyrkinyt juttelemaan tyttäreni kanssa ja antamaan positiivista palautetta ihan pienistäkin asioista, kotitöiden tekemisestä, hyvin menneistä kokeista jne. Vaikka joskus hermoja kiristääkin murkkuikäisen rajojen hakeminen... Jotain positiivista kyllä löytää kun hakemalla hakee. Tärkein on ehkä sanoa, että tyttärestä välittää juuri sellaisena kuin hän on.

Äityli


 

Minulla on aivan sama tilanne! Tyttäreni on vielä isänsä luona joka toinen viikonloppu ja meillä on erilaiset kasvatusperiaatteet. On siis olemista.

Olen itse saanut sellaisen neuvon, että mitä jos muistelisit millainen olit itse 13-vuotiaana. Muistele millaista se oli ja miten itse selvisit törmäyksistä. Ja saitko apua itse ja oliko sinulla ketään kelle puhua?

Ota löysin rantein


 

Hei Maire, Minulla on kaksi lasta, toinen jo täysi-ikäinen (ei voi vielä sanoa aikuiseksi) ja toinen on vielä murkun viimemainingeissa elävä tyttö. Olen vahvistanut hänen itsetuntoaan kertomalla siitä, kuinka täydellinen hän on juuri sellaisena kuin on - ei tarvitse olla mitään muuta. Vahvistanut hänen luottamustaan, että selviää elämästään, niin, että olen opettanut kuuntelemaan sydämensä ääntä. Aina kun sydämen tienoolla tuntuu joltakin - epäilys tai hyvä olo - sitä on kuunneltava.

Olen valanut uskoa onnistumisiin opettamalla heidät hokemaan esim. koulussa kokeisiin mennessä MINÄ OSAAN VASTATA KAIKKIIN KYSYMYKSIIN OIKEIN MINÄ OSAAN. Toki tuo minä osaan pätee aivan kaikkeen. Olen myös kertonut molemmille erikseen, kuinka hän on äidin spesiaali rakas - pojalle, että hän on minun eka vauva ja tytölle, että hän on minun ainoa tyttövauva - niin etteivät ole kuulleet minun sanovan sitä sisarukselleen.

Siinä on silmät loistaneet molemmilla. Rakkauden voima on niin suuri, että se valaisee ja vahvistaa kaikki. Luota häneen - hän pärjää kyllä, vaikka välillä vaikeaa onkin. Loppujen lopuksi hänen täytyy itse elää oma elämänsä, ja se mitä äiti voi tehdä on rakastaa ja rakastaa.

Anna


 

Kuuntele aidosti lastasi pienissäkin asioissa, sellaisissakin, jotka sinusta tuntuvat vähäpätöisiltä tai itsestäsi selviltä. Sano hänelle: Kiitos että olet olemassa, minä rakastan sinua! Olet maailman rakkain tyttö! Halaa ja rutista, joka aamu.

Anna myönteistä palautetta, mutta älä saarnaa. Kiitä hänen tekemisiään; kotiaskareita, palvelutehtäviä tms. vaikka ne eivät aina olisikaan sinun mieleisesti toteutettu. Jos maailma kolhii lastasi, ole sinä aidosti tukena. On edes joku joka välittää. Lapsesi ei koe olevansa hylätty, yksin.

Kuuntele sanattomia viestejä, asetu toisen ihmisen asemaan. Unohda itsesi siinä tilanteessa, myötäelä. Kunnioita lastasi, hän ei ole sinä, vaan aivan oma yksilö tässä maailmankaikkeudessa. Jos lapsesi tekee väärää, ohjaa hellästi oikealle polulle. Opeta tunnistamaan hyvän elämän pelisäännöt nyt ja tulevaisuudessa.

Ole itse luotettava, lapsesi arvoinen.

Isäukko


Kerro lapselle joka päivä, että hän on sinulle rakas. Vaikka vastaus olisi ärräpäitä. Halaa niin usein kuin lapsi antaa. Osoita hänelle, missä hän on hyvä. Vaikka se olisi kuinka pieni asia. Muistuta itsellesi, mikä hänen ulkonäössään on kaunista ja kerro se lapselle. Anna hänelle meikkausvinkkejä sitten, kun hän osoittaa kiinnostusta meikkaamiseen.

Huonon koenumeron kohdalla pohdi yhdessä, voisiko hän jotenkin muuttaa opiskeluaan, jotta onnistuisi paremmin. Varo tarkasti, miten puhut hänen ruumiinmuodoistaan, olivat ne liian runsaita tai vähäisiä. Kuukautiset ovat useimmille tytöille nykyisin luonnollinen asia, jota ei tarvitse hävetä. Opasta häntä siteiden tai tamponien käyttöön, keskustele kaikesta luonnollisesti, mutta isän läsnäolo tilanteessa saattaa kuitenkin ujostuttaa. Tytär ei ehkä halua lähteä enää isän kanssa saunaan. Kunnioita tätä toivetta.

Tuula


 

Hei!
Parhaiten autat, kun jaksat olla rauhallinen ja kärsivällinen ja ajattelet, että tämäkin on vain ohimenevä vaihe. Anna aikaasi tyttärellesi ja osoita aitoa kiinnostusta hänen asioihinsa, mutta älä tyrkytä apuasi. Anna rehellistä tunnustusta, kun siihen on aihetta, mutta älä turhaan kehu, sillä sellainen on pahaksi. Elä tyttäresi vierellä tukien häntä ja ole aina täysin rehellinen.

Kannustusta voi antaa vaikka kuinka jokapäiväisissä asioissa, esim. olet hyvä syömään.

Luulen, että tällaisilla eväillä pärjäät.

38 vuotta lasten kanssa työtä tehnyt kasvatusalan ammattilainen


Ole hänen kanssaan mahdollisimman paljon ja anna hänen tuntea olevansa hyvä ja sano se usein. Ohjaa hänet oikeaan suuntaan. Kehumalla ja opastamalla pääset pitkälle=) näin ainakin minä joka taistelen saman asian kanssa. Hyvä harrastus antaa paljon. Jaksamista sinulle ja tyttärellesi.

Pirkko


 

Ole kiinnostunut hänen asioistaan, keskustelkaa. Ole varma, että hän pärjää. Kannusta ja luota. Pyydä häntä kutsumaan kavereita kotiin ja kohtele myös heitä kiinnostuneesti ja ystävällisesti. Halatkaa ja olkaa lähekkäin, isonkin lapsen voi illalla käydä peittelemässä ja tarjoutua esim. hieromaan jalkoja, hartioita (omani eivät voineet vastustaa ja edelleenkin pyytävät hierontapalveluja, vaikka ovat jo aikuisia).

Mellu


 

Tue, kehu ja arvosta. Anna olla oma itsensä, anna tehdä omat virheensä ja kannusta nousemaan. Epäonnistuminen on sallittua ja kokeilun ja yrityksen jälkeen onnistuu. Kerro omista epäonnistumisista, joista on seurannut jotain hyvää ja naurakaa niille yhdessä. Anna hänen tuntea olevansa merkittävä ja kiinnostava juuri sellaisena kuin on. Esikuvat ja ulkopuoliset mittarit nuorilla on välillä niin epätodellisia, joihin siis vertaavat itseään, että ovat kovin ankaria itselleen.. Suosittelen lukemiseksi Kehu lapsi päivässä kirjaa!! (LK-Kirjat Reetta Vehkalahti Kehu lapsi päivässä) Sopii myös aikuisiin ja työpaikalle sovellettavaksi ;)

 

Hematiitti


 

Toivoisin vinkkejä samantyyppiseen asiaan. Lapseni 9-vuotias ja tyttö. Tyttöjen keskuudessa kaveripiirissä on vallalla yhden suositun tytön saneluvalta siitä kenen kanssa ollaan. Tyttöseni tuntuu jäävän useimmiten ulkopuolelle (hieman ylipainoa ja kiltti luonne), perustelu on - eivät kaikki voi olla tässä porukassa. Tämä satuttaa, koska se näyttää vievän ilon tyttöni elämästä. On rankkaa tulla torjutuksi joka puolelta. Tämä ihailtu päättäjätyttö kiertää 4-5 tytön porukassa katkomassa välejä ja sanomassa kuka mahtuu mukaan. Surullista katsottavaa.

Mom


 

Kehu lastasi pienistäkin tekemisistä ja onnistumisista. Oma äitini osasi kannustaa ja menestyin. Suuri hämmästys kohdata nykyinen puolisoni, jolle kotona oli sanottu: "kyllä se on hyvä sinun tekemäksi", sisään kätkeytyy huumoria, mutta minua se järkytti. En ikinä osaisi sanoa omille lapsilleni noin. Tutkittua tietoa on myös se, että isän kehu ja kannustus on tytön itsetunnolle erityisen hyväksi...joten naisen viekkaudella: isä tai joku läheinen miespuolinen aidosti kehumaan tytärtä.

Aurinkoja sinulle!


 

Ei ole vielä ajankohtaista, mutta tähän asti ovat auttaneet urheilusta saadut onnistumiset ja itsetunnon parantamiset sekä kehumiset tietysti. Kiva tekeminen ja ystävät auttavat.

Kohta murkkuja perheessä


 

Moi,

Meillä on vanhempi tyttäristä nyt 16v ysiluokkalainen ja nuorempi kohta 13v kuutosluokkalainen.

Välillä mennään ylös-alas ja KOVAAAAA vauhtia. Tuo kait kuuluu asiaan;)
Vaikeaa se on varmaankin kaikilla vanhemmilla, mutta me olemme aina koettaneet muistella mitä se oma nuoruus oli, mitä meidän kanssa tehtiin. Päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin olemme yrittäneet muistaa sen tosiasian, että me olemme aikuisia...

Muutamia "kuluneita", mutta toimivia ohjeita:

1. Rajat on rakkautta
(Selkeästi tämä on toiminut meillä...kumpikaan tytöistä ei luuhaa kylillä ja osaavat olla asiallisia, tietävät oikean ja väärän rajat jne.)

2. Myös isän hellyyttä kaivataan. (Meillä tytöt tulevat spontaanisti halaamaan minuakin. Mutta murkkuikäiselle pitää kuitenkin suoda oma intimiteettinsä, onhan tytöistä kuitenkin kasvamassa naisia...)

3. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
(Koetamme välillä vaikka väkisin keskustella asiat halki. Suostuttelemalla (ei lahjomalla) saa yllättävän hyviä tuloksia. Rohkaise kuitenkin oma-aloitteisuuteen)

4. Olemme vanhempia, emme kavereita

5. Lasten kaverit ovat tärkeitä myös meille

6. Osallistu mahdollisimman aktiivisesti lasten harrastuksiin, koulun vanhempainiltoihin jne.  (me olemme tavalla tai toisella mukana lähes kaikissa lasten jutuissa)

7. Älä pakota lasta mihinkään harrastaukseen, varsinkaan sellaiseen mihin sinulla on omat suuret ambitiot...(Olemme tämän virheen tehneet ja siitä maksamme vieläkin valitettavasti) Tue kuitenkin kaikkea kohtuullista (hinta, vaarat ja fyysiset ominaisuudet huomioiden)

8. Koulunkäynti on lapsen työ

9. Vastuun ottaminen tuo etuoikeuksia. (Osallistu kotitehtäviin, niin saat vastineeksi jotain)

10. Älä anna lapsesi hautautua huoneeseensa!

(Meillä ei kummallakaan ole omaa telkkua tai tietokonetta, vaikka niihin rahallisesti olisikin mahdollisuus)

Pasik


 

Kerro, että rakastat häntä hänen itsensä vuoksi, et suoritusten tai onnistumisien kautta. Kosketa häntä. Murrosikäiset kaipaavat kosketusta. Pieni posken hipaisu tai hartioiden hieronta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Liinukka


 

Huomaa nuoren pienetkin asialliset tekemiset ja kannusta tekemään lisää.

tiittana


 

Meidän kohdalla ainakin se että on puhevälit kunnossa ja jutellaan asioista antaa lapselle ymmärrystä, kuka minä olen, mistä pidän ja mitä osaan. Pienistäkin asioista kannattaa kiitellä ja kehuta, lapsi/teini huomaa että minusta pidetään ja minuun luotetaan. Itselläni on vaikeata päästää lasta kokeilemaan omia siipiä, ja olen huomannut että meille toimii se että "löysään hihnaa" pikkuhiljaa. Ensin annoin mennä lähikauppaan ostamaan jätskit, sitten sai jo mennä lähi mäkkäriin syömään kavereitten kanssa, ensin saa shoppailla kaverin kanssa ostoskeskuksessa kun olen mukana, nyt saa jo lähteä yksin kaverin kanssa kauppakeskukseen (päiväsaikaan, eikä vain hengailemaan.....)

Kiinnitä huomiota siihen mitä hän osaa, missä hän on hyvä ja kannusta siihen. Samalla kannattaa jutella kavereitten merkityksestä, hyvä kaveri hyväksyy toisen sellaisena kuin on. Tuossa iässä kavereilla on hyvinkin suuri merkitys, ja jos on joku kaveri joka on hyvinkin vahvatahtoinen ja latistaa muita, silloin pitää itse osata laittaa ne rajat, että minä osaan ja tiedän paremmin. Sen uskaltaa tehdä jos tietää että parhaat kaverit ja kotiväki luottaa ja tietää kuka olen, saan olla oma itseni.

Aina ei huomaa heti jutellessa mitään suurempaa muutosta, mutta sitten joku päivä tulee lapsen/teinin suusta se oppi minkä antoi jonkin aikaa sitten, joten suosittelen puhumista, puhumista ja tietenkin myös kuuntelemista, anna aikaa ja läsnäoloa, kehua ja kannustusta.

Tyttärelläsi on hyvä äiti joka miettii asioita ja välittää, kyllä hän löytää oman sarakkeensa aikanaan! Tsemppiä!

Lapset 14v ja 11 v


 

Antaa nuoren kasvaa omaa tahtiaan, ei itsetuntoa voi toinen antaa, se tulee sisältä. Elä arvostaen itseäsi kuten tytärtäsikin sellaisena kuin on, älä moiti ja arvostele häntä. Isän pitäisi myös arvostaa vaimoaan ja tytärtään eikä arvostella kumpaakaan. Jos on hyvä jossain ja onnistuu niin sen kylä tietää, kehuminen tuntuu lipevältä ja epämiellyttävältä.

Nainen


 

Muista kehua murkkuikäistä kerran päivässä. (joskus tuntui ettei ole mitään kehumista, mutta ainahan jotain löytyy).

Maisa


 

Minusta lapsen itseluottamuksen "pönkittäminen" alkaa jo pienestä pitäen. Kehutaan hänen pieniäkin onnistumisia, vaikkei kaikki ihan hyvin olisi mennytkään ja oltais iloisia että lapsi kuitenkin yrittää.

Itse olen lastani kannustanut elämässä eteenpäin, kuitenkin olen antanut hänen itse valita mikä kiinnostaa, neuvoen ja opastaen oman ymmärrykseni mukaan. Hän on muuttanut jo kotoa pois ja asuu tyttöystävän kanssa. Aina joskus hän vieläkin kysyy asioista minulta neuvoa, yleensä se on nyt ruuanlaitosta... :)

On tärkeää, että ajattelet lastasi yksilönä ja hyväksyt hänen valinnat, kannustaen, neuvoen ja opastaen.

Päivyt


 

Meidän esikoisellamme oli itsetunto-ongelmia, jotka osittain johtuivat siitä, että hän oli 10-vuotiaana lyönyt päänsä hiihtoreissulla kiveen ja sen seurauksena saanut jonkin asteisen jäykkähalvauksen. Vasemman puolen käteen ja jalkaan tuli spastisuutta. Koulussa kiusattiin ja jokainen ymmärtää, että murkkuikäiselle, joka haluaisi olla täydellinen se oli kova pala.

Juttelin asiasta tyttäreni jumpparin kanssa, joka heitti idean ratsastusleiristä. Minä innostuin ajatuksesta siinä määrin, että läksimme kumpikin viikon kestävälle leirille Ypäjälle. Viikko oli uskomaton kokemus. Opimme kumpikin ratsastuksen alkeet ja hevosen hoidon, mutta lisäksi tyttäreni kasvoi silmissä. "Anteeksi, että olen olemassa-asenne" katosi tyystin ja tilalle tuli varmuutta ja ilon ja ylpeyden tunnetta siitä, että pystyi hoitamaan ja hallitsemaan uljasta eläintä. Koulukiusaaminenkin loppui siihen.

Sen ei tarvitse olla ratsastus, joka saa itsetunnon kohoamaan. Se voi olla joku muu osaaminen/harrastus. Onnea taipaleelle!

Tuula


Kerro hänelle, että hän on kaunis ja muutenkin upea persoona. Kannusta kaikin tavoin ja muista aina antaa positiivista palautetta hänen onnistuttuaan jossain asiassa/tehtävässä. Älä arvostele äläkä mollaa, vaikka joskus tuntuisi olevan aihettakin.

Tärkeintä on osoittaa rakkautta ja hyväksymistä, koska siltä alustalta kasvaa ehjiä ja tasapainoisia nuoria naisia.

19-vuotiaan tyttären yksinhuoltajaäiti


 

Opeta häntä joka aamu katsomaan peiliin. Katsomaan suoraan silmiinsä ja sanomaan itselleen: minä rakastan sinua, olet äärettömän arvokas.

 

sirps


 

Tämän neuvon antaisin kaikille vanhemmille: Kannustakaa lapsianne. Jos hän epäonnistuu jossain, kannustakaa sanomalla, että "seuraavalla kerralla sinä onnistut" tai käykää tilanne läpi, että hän osaa seuraavalla kerralla paremmin. Jos hän ei tee jotain asiaa niin nopeasti kuin toivoisitte (oman huoneen siivous, tms) kannustakaa jollain esim. viikkoraha.. tai huomioikaa edes, että hän on yksilö! Kaikkien ei tule tehdä samoja asioita yhtä hyvin, yhtä nopeasti..

Lapsi ei välttämättä pärjää matematiikassa, mutta huomioikaa se missä hän on hyvä, parempi kuin naapurin Leena. Korostakaa näitä hyviä puolia ja jos lapsi ei välttämättä itse näe niitä niin keskustelkaa niistä ihan rehellisesti. Mielestäni on väärin pakottaa lapsi lukioon, jos hän ei välitä lukemisesta. Lasta ei saa pakottaa mihinkään, hänen kautta ei saa elää omia toteutumattomia unelmia. Hän on yksilö, joka on juuri hyvä sellaisenaan. Itseluottamus rakentuu jo pienenä.. murrosikä on vaikea vaihe, mutta yhdessä siitä selvitään.

Minä olin nuorempana kateellinen ystävälleni, koska hänen ja hänen äitinsä välinen suhde on ennen kaikkea ystävyyttä. He voivat luottaa toisiinsa. Tällainen suhde on rakentunut jo murrosiässä. Hänen ei tarvitse valehdella äidilleen vai voi kertoa lähes kaikesta juuri niin kuin asiat ovat. Toki äidin tulee säilyttää roolinsa kasvattajana, mutta ymmärtääkseen lastaan paremmin olisi hyvä olla tai ainakin yrittää olla myös ystävä. Toivottavasti tästä on jotain apua jollekin.

Itseluottamus yhä hukassa


Muista kehua, kannustaa ja tukea häntä koko ajan. Etsikää ne tyttäresi vahvat/hyvät puolet ja muistuta aina niistä. Anna tyttäresi näyttää kaikki tunteensa, myös negatiiviset. Muista TIUKAT RAJAT JA PALJON RAKKAUTTA! (oma tytär kohta 18v. on niistä minua kiittänyt)  OLE FYYSISESTI LÄSNÄ TYTTÄRELLESI!

Eikku


 

Positiivinen palaute toimii myös lapsille! Kehu ja kiitä onnistumisista ja myös yrittämisestä. "Mitä mieltä sinä olet?" "Rakastan sinua" ja "ai, kun sinä näytät nätiltä tänään" toimivat aidosti tarkoitettuina :)

Meilläkin on murkku


 

Toimin ammatillisena erityisopettajana ja työssäni kohtaan jatkuvasti nuoria, joiden itsetunto on matala. Koetan löytää jokaisesta opiskelijastani jatkuvasti hyviä asioita, joista heille kerron ja huomautan. Monesti vielä muiden kuullen. Kun opettelee, ei ole vaikeaa löytää hyviä asioita kaikista ja paljon. Liikaa kehumista, kannustamista ei ole olemassakaan! Se on hyvä muistaa.

Myös esim. pienet myönteiset lappuset koululaukussa, tyynyn alla, taskuissa ovat oivallisia konsteja. "Rakastan Sinua. Olen ylpeä Sinusta. Olen onnellinen voidessani olla äitisi. Olen joka päivä ylpeä kaltaisestasi tyttärestä. Miten Luoja onkaan antanut minulle maailman kultaisimman tyttären?" Totta ja kuitenkin yleensä niin huonosti käytettyjä lauseita. Sopii kokeilla pistää jokin näistä lauseista murkun takin taskuun ja odottaa palautetta ja vaikutusta.

Onnea maailman vaikeimmassa tehtävässä: kasvatuksessa!

Marjatta


 

Sinulle murkkuikäisen äiti!

Itselläni on kolme lasta, joista kaksi on jo onnellisesti kasvanut aikuisiksi ja murkkuaika on ohi, mutta nuorimmainen poika on juuri siinä niin sanotussa haastavassa iässä. Kerron kuitenkin Sinulle kokemuksestani keskimmäisen lapseni kanssa eletystä murrosiän ajasta. Hän kun koetteli eniten minua, äitiä. Itse koin parhaaksi olla aikuisena hänen rinnallaan, kuitenkin niin että hän tiesi, että vaikka kuinka huutaa, rähjää jne. niin hänen tukenaan on aikuinen ihminen. sanoin toki hänelle joskus lujaakin, mutta kovan riidan jälkeen muistin aina kertoa hänelle sen kaikkein tärkeimmän asian: sanoin aina hänelle, että kaikesta huolimatta hän on minulle tärkeä ihminen ja että RAKASTAN häntä!!

Uskon rakkauden voimaan ja siihen, että murkku tarvitsee silloin vihoitellessaan todella paljon rakkauden tuomaa voimaa. Se voima on sanoin kuvaamattoman voimakas ja auttava, parantava. Äitinä tunsin, miten hän vihoissaankin lientyi aina kuullessaan, että minä rakastin häntä. Samaan voimaan uskon edelleen ja rakkaus kantaa meitä kaikkia eteenpäin Usko pois!

Toivon sinulle jaksamista. Murrosikä on kasvunaikaa koko perheelle.

Iloa päivään


 

Vietä aikaa hänen kanssaan. Osoitat sillä, että hän on niin arvokas, että annat aikaasi hänelle. Puhu hänestä kauniisti hänelle itselleen ja myös muille (mieluusti niin, että hänkin sen sivusta kuulee). Kehu kuitenkin vain aiheesta, pienestäkin, nuori huomaa huijauksen. Rajat osoittavat myös, että lapsi on tärkeä.

tuuli67


 

Olemme 22vuotta sitten ottaneet kuukaudenikäisen ihanan vauvan sijaiskotiin ja hänestä on kasvanut ihanan reipas nuorimies.

Oma kokemukseni on, että sallikaa tuoda kavereita kotiin, myös arkipäivä. Näin on helppo tutustua nuoren kavereihin ja luoda luottamuksellisia suhteita. Voit jopa joskus olla heidän kuuntelijansa ja auttaa. Joskus omille vanhemmille puhuminen on vaikeampaa kuin ventovieraalle.

Ystävystykää, kasvattakaa turvaverkkoa nuorten ja vanhempain keskuuteen koko kaveripiirissä. Paras muisto lapsen itsetunnosta on se kun hän 5-vuotiaana kertoo samanikäiselle kaverilleen, miten hänet on valittu lastenkodista isosta joukosta. Jolloin kaveri purskahtaa itkuun ja kysyy vanhemmiltaan: "miksi minua ei ole valittu". Voi paremmin, kun ihmiset keskimäärin, ole oikeudenmukainen, kestä puuskatuulia.

Repa


Hei Maire,

Omat poikani ovat jo aikuisia, joten voi olla että aika on "kullannut" muistot. Sanoin pojilleni, että olen aina valmis keskustelemaan kun he haluavat. Pyrin kannustamaan heitä aivan pienissäkin asioissa, koska niistä joskus syntyy isoja asioita. Ilokseni voin sanoa, että meillä on poikien kanssa edelleen loistavat välit ja me kerromme toisillemme avoimesti hyvistä ja huonoista asioista. Mitään kummempaa taikatemppua ei tarvittu: olla läsnä kun nuori tarvitsee vanhempaansa.

Georg Taurén


 

Jokainen haluaa kuulla sen, että on hyvä ja osaa. Kerro tyttärellesi joka päivä, että "sinä olet hyvä" ja "sinä osaat", "näytät hyvältä" yms. Siitä se itsetunto kohoaa, kun sitä jatkuvasti kuulee. Ihan henkilökohtainen kokemus lapsena ja nuorena saaduista kehuista: se kantaa pitkälle aikuisuuteen.

Marja


 

Aivan samat ilot ja murheet täälläkin - kotona omien lasten kanssa ja koulussa (töissä) oppilaitten kanssa. Aihe vaatii jatkuvaa huomioimista ja keskustelua, sinä pärjäät, sinä olet hyvä. Ei kannata verrata itseään aina muihin vaan kamppailla omien asioiden kanssa ja omalla "tasolla". Aina, kun on jotain kehuttavaa, kehu rehellisesti. Aina kun on jotain kehitettäviä asioita, asiat täytyy käydä läpi heti, ettei "ongelmat" kasva suureksi vuoreksi.

kehu päivässä tiellä pitää


 

Omasta kokemuksestani voin sanoa vain sen, että rakastaminen ja välittäminen tuossa iässä ovat kaiken a ja o. Omilta lapsiltani kyselin jatkuvasti tekstareilla missä he ovat ja milloin tulevat, kenen kanssa ovat ja minne menevät. Soitin jopa kavereitten kotiin, kun oli kutsuttu yökylään. Se tuntui tietysti heistä välillä ärsyttävältä, koska: "kenenkään muun vanhemmat eivät kysele".

Jälkeenpäin olen saanut heiltä kiitosta siitä, että jaksoin välittää ja olla "läsnä". "Yksikin poika on nyt ihan hunningolla, kun sen äiti ei koskaan välittänyt missä se luuraa", sanoi poikani minulle yhtenä päivänä.

Lapset pysyvät lapsina, vaikka he kasvavat. Halaus ja kosketus aina silloin tällöin tuntuu heistäkin hyvältä, aivan kuten silloin kun he olivat pieniä.

Onnea ja jaksamista matkallesi murrosiän kiemuroihin.

Riikka


 

Kannattaa kehua ja innostaa pienistä onnistumisista. Niistä kasvaa yhdessä isoja onnistumisia ja eväitä myöhempää elämää varten.

Kaisa


 

Kerro päivittäin jotain positiivista hänestä, ulkonäöstä, tekemisistä, koulumenestyksestä. Varsinkin isän positiiviset kommentit tyttären ulkonäöstä, nostavat hänen itsetuntoaan. Kerro myös omasta murrosiän tunteistasi, että hän ymmärtää itsekritiikin olevan normaalia, siihen ikään kuuluvaa.

Kolmen tytön äiti


 

Tunnettua kasvatusopasta siteeraten: rakkautta ja rajoja. Lapsi antaa siinä iässä kuvan, että hän ei halua ketään lähelleen, koska haluaa tutustua itseensä ja ottaa etäisyyttä vanhempiinsa, mutta älä anna sen hämätä. Voit joutua kiusaukseen sallia hänelle jotakin vain siksi, että pelkäät välienne rikkoutuvan, mutta sisimmässään lapsi tuntee turvallisuutta siitä, että kaikki ei olekaan sallittua, eli että häntä kaikesta huolimatta rakastetaan.

Oma äitini oli hyvin herkkä ja sairas, enkä kerta kaikkiaan hennonut nousta häntä vastaan, ja nyt oma tyttäreni on purkanut minuun kai omatkin kytemään jääneet tulivuoreni. Sekin on rakkautta: että lapsi uskaltaa purkaa kiukkunsa läheiseensä, että hän kokee sen turvalliseksi. Olet aivan varmasti maailman paras äiti.

"Kaiken kokenut ?!?"


 

Itselläni tyttö melkein 16 vuotta. Seiskalle mennessä oli vaikeaa. Tyttö itki päiväkausia, että ei ole kavereita enkä tunne ketään luokalla. Puutuin heti asiaan kun huomasin, että hän itki itsekseen ja kuuntelin ja pidin hyvänä, kehuin häntä ja sanoin että kaikki varmaan järjestyy. Ja hyvin se meni.

Nyt on kavereita ja suhteellisen hyvin kaikki sujuu. Kuuntelu on tärkeää ja kehuminen. Kysyttäessä äidin mielipide on tärkeä vaikka sitä ei sitten useinkaan oteta huomioon, ainakaan vaatetuksen suhteen. Omaa tilaa on annettava mutta yritä pysyä ajan tasalla kavereiden ja menemisien suhteen. Minä ainakin kysyn aina mihin menet, keiden tai kenen kanssa ja sovin tuloajat erikseen. Kylä se siitä. Ja halata pitää tarpeen tullen.

Terveisin

Sari Nyrhinen


 

Kehu, kannusta, ymmärrä ja kuuntele. Halaa ja pidä syli avoinna.

esimurkkuikäsen isä


 

Rohkaisemalla, kannustamalla ja kehumalla.  Liika hössöttäminen kannattaa unohtaa, osoita että luotat häneen!

äippä


 

Tuntuupa tutulta, omalla tyttärellä myös murkkuiän oireita alkanut ilmetä: vaihtelevaa tunneskaalaa, isoa egoa välillä, kärsimättömyyttä, tyytymättömyyttä. Mutta myös oma-aloitteisuutta ja voimakkaita omien halujen ilmauksia, rohkeutta ja hyvin paljon kunnianhimoa.

Koulussa ei minusta riittävästi kannusteta itsenäisyyteen ja oma-aloitteisuuteen, eikä ratkaista asioita kannustimilla. Tyttäreni onneksi puhuu kouluasioista paljon, jolloin olen pystynyt selittämään harmittavat asiat siten, että hän näkisi omat vahvuutensa. Usein asiat joita kaikki tavoittelevat eivät ole itselle sopivia, ja keskittymällä asioihin, joissa on itse hyvä, voi myös tuoda oman panoksensa ryhmään.

Samoin luokkakavereista on tullut juteltua, ja korjailtua tehtyjä johtopäätöksiä, jotta ymmärtäisi laajemmin asioiden taustoja, ja olisi hiukan suvaitsevampi. Tavoitteen asettelussa koulunumerot ovat huonoja, koska hiukan mielivaltaisestikin ovat opettajan näkemyksestä kiinni, vaikkakin ainoa sopivan konkreettinen kiintopiste. Sen sijaan on osoittautunut tärkeäksi keskittyä asioihin, jotka kiinnostaa eniten ja miettiä jo mitä joskus ammatikseen haluaisi tehdä - motivaatiohakua - ja yrittää tietysti tehdä parhaansa; joka asiassa ei tarvitse olla huippu, riittää kun on itse tyytyväinen.

Tietysti on myös asioita, jotka on pakko tehdä, vaikka tuntuisi vastenmieliseltä tai turhalta, tuolloin oppii asennoitumaan tunteiden poukkoiluun, eikä anna niiden vaikuttaa liikaa päätöksiin. Koulu myös tukee vain tietynlaisia opiskelumenetelmiä, eikä tue paljoa sitä, että jokainen löytäisi itselleen parhaiten sopivimman ja tehokkaimman.

Olen yrittänyt auttaa koulujutuissa mm. siten että on tehty koesuman lähestyessä lukusuunnitelmia kokeita varten, mikä on tuonut lukurauhan, ja poistanut hermoilua. Erityisesti systemaattisuutta on tarvittu myös esim. kielten opettelussa, sellaiseen ei ole koulusta saanut opastusta, monesti asiat selitetään hyvin hajanaisesti. Ongelmatilanteiden analysointia on myös yritetty kehittää se. ratkaisut olisivat järkeviä ja pitkäkestoisia. Omilla aivoilla ajatteleminen on tärkeää, ja omat valinnat ja mielipiteet ovat tuon itseluottamuksen kannalta tärkeitä.

Iloisin mielin


 

Kannattaa kehua, ja huomautella sellaisista asioista, jotka ovat hyvin. - Ei huonoista puolista. Tärkeää on myös että on hyvä keskustelu suhde, jolloin lapsellasi on luontevaa jutella sinulle myös niistä hankalista asioista.

Pikkumyy


 

Minulla on kolme aikuista tytärtä, jotka olivat murrosiässä jokainen erilaisia. Ehkä kaikilla oli yhteistä kuitenkin tuo heikko itsetunto, kun alkaa tulla naiseksi ja kaikki on uutta ja outoa. Sanoisin että sydämen ääntä kuunnellen, olemalla avuksi vain tarvittaessa voit auttaa. Äidin asema on kyllä vaikea, tytöt ottavat kyllä luulot siitä, että olet hyvä äiti, jossakin vaiheessa varmasti pois. Kuitenkin terveeseen kehitykseen kuuluu juuri tuo kriittisyys, eikä siitä kannata huolestua. Siinä vaiheessa kun saavat omia lapsia, voivat silmät vasta pikkuhiljaa avautua, ymmärtävät äidin vaikean aseman.

viisi omaa ja nejlä lastenlasta


 

Lasta TÄYTYY kehua, vaikka pienistäkin asioista. Laitamme ruokaa yhdessä, siinä on hyvä kehua onnistumisista ja siitä että ovat kaverina / apuna niin saamme nopeammin ruoan valmiiksi. Noin 10 vuotta sitten tuntui että koko perheellä on itsetunto vaikeuksia, istutin kaikki keittiön pöydän ääreen ja paperia  eteen. Kirjoitimme asioita paperille missä olemme hyviä ja sitten luimme ääneen ne ja toiset sai lisätä HYVIÄ asioita (esim. hyvä pelaamaan tietokonepelejä, vaikka ei aina hyvä kun pelaa, mutta käänsimme ne +). Välillä täydennämme listaa. Lapset ovat nyt jo aikuisia, mutta muistavat listat ja kehun vieläkin. Myös puoliso saa kehuja niin on hyvä mieli.

Taina


 

RENTOUS ihmissuhteissa on ehkä paras tyyli edistää kaikkea hyvään suuntaan. Kainalo pitäisi olla tarjolla AINA. Omasta itseluottamuksesta sikiää lapseen samanlainen, kun se tulee sieltä kainalosta.

Katri


 

Minulla on myös murkkuikäinen, kohta 15-vuotias poika. Hänellä myös itsetunto tuntuu olevan maissa. Mikään ei tunnu kiinnostavan häntä. Hän ei ole lähtenyt kuitenkaan tupakka ja kaljottelujuttuihin, vaikka kokeillut on tupakan. Minäkin tarvitsisin neuvoja!

Mira


 

Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta tuttujen lapsia ajatellen, olen kuullut, että lapsella olisi hyvä löytää jokin mieleinen harrastus. Sen ei välttämättä tarvitse olla mikään kallis muotijuttu. Tuttavani lapset ihastuivat taekwondoon toiset atc-korttien askarteluun! Meitä on moneksi...

Minsku


 

No varmastikin kummallakin osapuolella voi olla kasvettavaa, onhan se uusi asia molemmille ja muulle perheelle.

Anna nuorelle vastuuta jotta hän tuntee olonsa tärkeäksi, murrosikähän opettaa ihmistä itsenäistymään. Ole kuitenkin vielä vanhempi joka pitää rajoista kiinni jotta kasvaminen on turvallista. Anna hellyyttä, kannusta, kehu ja kysy hänen mielipiteitä. Joku harrastus voisi olla myös hyvä; urheilu, musiikki, kirjoittaminen, luonto rentouttavat hoidot, hieronta jne. Jos mahdollista matkustakaa välillä johonkin jossa saatte uusia ulottuvuuksia.

Opeta hänet laittamaan välillä ruokaa siivoamaan tai hoitamaan joitakin tiettyjä asioita jotka hänen vastuulla.  Pidä itsekunnioituksestasi kiinni, mutta kunnioita myös nuorta ja hänen näkemyksiään, tee selväksi että hän rakentaa itse tulevaisuuttaan ja vastuu valinnoista on loppujen lopuksi hänellä, toisen puolesta ei voi elää eikä tehdä valintoja, olla kylläkin läsnä, kuunnella ja sanoa omia mielipiteitä joista toinen voi valita parhaat mahdolliset tilanteen mukaan.

Sano että kanssasi voi keskustella ihan mistä vaan tai jos ei niin kehota hankkimaan ainakin yksi ihminen jonka kanssa voi kasvukipujaan jakaa. Nuorethan tietysti kasvattavat toinen toisiaan, mutta olisi hyvä jos heillä olisi "luotto"vanhempia

Olet selviytynyt uhma iästäkin, kyllä se siitä, muista myös itse puhua ja kysyä neuvoja jottet jää vaikeissa tilanteissä yksin. Loppujen lopuksihan me olemme yhtä suurta perhettä -maailman lapsia.  Elämä opettaa kulkijansa - päivä kerrallaan -tsemppiä.

Heidi -Elämän lapsi aikuisenakin


 

Paras palaute tyttäreltäni kasvatukseni onnistumisesta tuli hänen olleessaan reilu parikymppinen opiskelija: "Äiti, minä en ole koskaan ollut tuhma tai tyhmä, mutta olen käyttäytynyt kyllä tuhmasti."

Lapsi itsessään on aina kiltti, hyvä ja rakastettava, mutta se, mitä hän tekee, voi olla huonoa, tuhmaa, rumaa. Teot voi muuttaa paremmiksi, mutta itse on riittävän hyvä ihmisenä.

nyt jo mummi


 

Liikuntaharrastukset sekä harrastukset joissa kokee olevansa hyvä ja onnistunut auttavat nuorta kasvattamaan itseluottamusta. Samoin vanhempien hyväksyvä asenne lapseen. Silloin lapsi saa rauhassa olla oma itsensä.

Tarja K.


Omat muksuni ovat jo aikamiehiä, ei enää teini-iässä (ja poikia eikä tyttöjä mutta ehkä asiayhtäläisyyksiä löytyy).

Vaikka murkut ja murkkuikää lähestyvät pitävät vanhempiaan "kalkkiksina", kuitenkin jossain pohjalla on kunnioitus vanhempia kohtaan. Vaan kun vanhempana pystyin mokatessani tunnustamaan, että myös vanhemmat ovat ihmisiä, tai kun muksu oli tietokoneasioissa minua viisaampi ja kuuntelin nöyrästi hänen neuvojaan ja siinä asiassa annoin hänen tuntea paremmuutta, näillä tuntui olevan valtava merkitys.

Sen sijaan esim. kotiintulo-, ruokailu-, nukkuma- yms. ajoista määräsimme me vanhemmat. Kun jotain määrättiin, olin itse miettinyt ennakolta myös vastauksen kysymykseen "miksi". Ja se kysymys oli muksuilla lupa esittää. Syyksi en hyväksynyt itsellenikään "kun minä sanon". Joskus oli tilanne, että jossain pienemmässä asiassa itselläni ei ollut riittävää perustetta ja silloin yhdessä todettiin "no, miksikäs ei, kunhan...". Muksut oppi, että on ehdottomia asioita ja asioita, joissa voidaan joustaa kun muksukin pitää huolen omasta puolestaan. Kun muksu sai "neuvottelutuloksen aikaiseksi" ja piti kiinni sovitusta, hän tunsi, että voi vaikuttaa asioihin, ja sekös nosti itsetuntoa ja itseluottamusta!

Itse vanhempana koetin myös hankalissa tilanteissa muistaa: Vaikka lapset ovat meidän, emme omista heitä; vaan he tulevat meidän kautta.  Ja on asioita joista voidaan jutella kuin kaverukset. Mutta sitten on asioita, joissa vanhempana on pidettävä vanhemman osa. Muksutkin hyväksyivät tämän. Toki joskus kokeiltiin missä raja kulkee. Ja niin pitääkin, se on kasvua.

Kun löydetään yhdessä lasta kiinnostava harrastus, jossa hän tuntee voivansa tehdä jotain ihan itse, se saattaa auttaa. Harrastuksen ei tarvitse olla mitään hienoa tai kallista eikä siitä pidä tulla riesa muulle perheelle. Lasta ei tarvitse kiikuttaa autolla harrastuksiin. Vaan muksun on hyvä oppia huolehtimaan itse harrastukseensa menosta ja tulosta. Erikseen on näyttihetket, kun lapsi odottaa että vanhemmat tulevat hänen tekosiaan katsomaan (urheilukisat, näytelmäkerho, käsityö, piirustus, ohjelmalehtisten jako, lähettinä olo ...).

Omalta teiniajaltani muistan kun tyttöjen hillitön laihdutus oli muotia, (oltiin tosin jo rippikoulu käyty). Muuan vanha opettajamme kehotti luokassa tyttöjä terveellisille ruokatavoille. Yllykkeenä sanoi: "Mites pojat, eikös teistäkin ole mukavampi, kun se tyttö on sillain sopivan pyöreä?" Ja luokasta kuului hymyileviä myöntäviä murahduksia. 

Vanhempana vastaavasti: kun teini-ikäisillä on mahdoton hätä "mitähän se vastakkainen sukupuoli minusta ajattelee", sopivasti perustellen kertoo lapselleen, että jo terveillä elämäntavoillaan voi itse vaikuttaa moneen asiaan (kuten vireys, ulkonäkö (silmät, tukka, iho...), eloisuus ja iloisuus..) ja viehätysvoimaakin. Tulee myös jaksaminen koulussa ja monta muuta hyvää asiaa.

Oleellista on antaa lapsen tuntea, että hän on rakastettu juuri sellaisena kuin hän on.  Jos muksulle sattui pahanlainenkin moka, kenties voi sanoa (kuka milläkin sanoilla) mutta ajatuksena: "tekoasi en hyväksy mutta sinua rakastan".

Yksi muu vanhempi kertoi sanoneensa tyttärelleen kun tämä oli lähdössä rock-festareille: "..pidä huoli itsestäsi. Mutta vaikka mitä tapahtuisi muista että vanhempasi rakastavat sinua".

Tai muuan muu vanhempi kun tytär kinusi rock-konserttiin: "joo kyllä se käy mutta minä tulen mukaan". Sillä kertaa rock-konsertti jäi väliin. Myöhemmin toisen kerran teinityttö hyväksyi vanhempansa mukaan. Tuo vanhempi kertoi, että siellä rock-konsertissa hän melkein unohti ettei itse ole enää teini-iässä.

Paljon auttaa myös yhdessä viettävä aika. Sitä voi olla myös kotityöt, vaikka ruuan laitto, tiskaaminen tai siivoaminen yhdessä ja niin että muksukin saa päteä. Voidaan myös siivota yhdessä muksun huone (jos kellä on oma huone) ja siinä muksu voisi olla se, joka sanoo missä on minkin tavaran paikka. mutta myös muksun pitää siivota oikeesti. Sitten on yhteiset lautapelit, makkaranpaistot, kala- tai marjareissut, saunaillat (isä ja poika / äiti ja tytär) jne.

Vaikka joku juttu vanhemmasta tuntuu mitättömältä, muksulle se voi olla "elämää suurempi kysymys".

Rakkautta! ja rakkaus on välittämistä, toisen kuuntelemista ja kunnioittamista ja tukemista, rajojen pitämistä.

Muiden vanhempien kanssa juttelu auttaa. Näissä asioissa voivat vanhemmat jutella myös lapsen kummien kanssa - kummilupaus pitää sisällään myös tämän!

"itsekkäästi ajatellen": Vanhempana on mahtavaa, kun lapsen kasvatuksen kautta voi itsekin kasvaa ihmisenä.

Risto


 

Kerro hänelle joka päivä jokin positiivinen asia hänestä itsestään. Esim. missä hän on onnistunut, kuinka kaunis hän on sinun silmissäsi jne. Pienillä asioilla on yllättävän suuri vaikutus nuorten elämässä. Työskentelen huostaan otettujen murrosikäisten kanssa. Heidän kohdallaan olen huomannut erityisesti sen, miten tärkeä heidän on saada kuulla hyviä asioita itsestään. Muistan pojan, jonka käytöksestä ei oikein ollut hyvää sanottavaa. Istuimme kahvipöydässä, katsoin häntä silmiin ja kerroin kuinka kauniit silmät hänellä on. Hänen kasvoilleen tulleen hymyn muistan aina.

Raija


 

Moikka!

Olen itse nuori opiskelija tyttönen, eli murkkuikä on tuoreessa muistissa. Anna tytön olla oma itsensä, älä puutu esim. hänen vaateostoksiinsa tai musiikkimakuun (juu, tiedän hankalaa on, mutta äiti-tytär -suhde säilyy hyvänä). Vaikka teininä porukat on kuinka typeriä, mikään ei voita yhteistä aikaa. Älä kuitenkaan odota tyttäresi pelaavan lauantai-iltaa lautapelejä, vaan kohtele häntä kuin nuorta aikuista.

Anna vastuuta ja vapauksia. Anna tyttäresi tehdä enemmän päätöksiä omasta elämästään, tämä ainakin kohottaa itseluottamusta.

En tiedä kuinka läheisiä olette, mutta oma äitini ainakin kehui minua kauniiksi (vaikka tietysti näytin aivan kamalalta) kun olin laittautunut ja lähdössä ulos. Molemmat vanhemmat sanoivat myös useaan otteeseen olevansa ylpeitä minusta. Tämä kaikki kohottaa nuoren mielen itsetuntoa. Älä kuitenkaan murehdi liikaa, ei kukaan pidä itsestään nuorena ja vielä harvempi aikuisena. Tällä tarkoitan sitä loputonta murehtimista painosta ja kuinka pullukalta sitä nyt taas näissä housuissa näyttikään.

Kyllä se siitä menee, älä panikoi vaan ota asia rennosti!

hyppypomppu


 

Minulla ei ole murkkuikäistä kuin vain pikkumurkkuikäinen. Paljon kannustusta, rajoja myös, mutta kannustamisen kautta asiat onnistuu paremmin. Anna positiivista palautetta arjen keskellä pieninä erinä, yhä uudestaan... Tue kaverisuhteita ja harrastuksia... tsemppiä murkkuikäisen kanssa!

pirjo


 

Kehut häntä kun hän onnistuu jossakin asiassa. Sanot hänelle useasti, että rakastat häntä sellaisena kuin hän on. Sanot hänelle useasti, että hän on mielestäsi hyvä tyyppi, kaunis, mukava jne. Korostat sitä, että Sinä olet hänen tukenaan kävipä jonain päivänä miten kävi. Sanot, että kotiin voi aina tulla, menipä elämässä miten meni. Kuitenkin yrität luoda häneen sellaista luottamusta, että kaikki menee hyvin ja elämässä pärjää.

Kaikkea ei kannata ottaa niin tosissaan, huumorilla pärjää aika pitkälle. Pidä hienovaraisesti huolta siitä, että hän syö monipuolisesti, eikä laihduta liikaa. Yritä luoda kotiin iloinen ilmapiiri. Anna hänen tuoda ystäviään kotiinne. Luota häneen ja anna hänelle vastuutakin. Anna hänen kokeilla omia siipiään eri asioissa. Muista, että lapset ovat vain laina.

jo viiden pienen mummu


 

Kaksi asiaa on tärkeää kaiken ikäisille - myös murkuille:

Jakamisen kokemus eli tunne siitä että kuluu hyväksyvään joukkoon - perheeseen, luokkaan tai kaveripiiriin. Ja tunne siitä että on tarpeellinen ja tuottaa iloa muille. Hieman tehtäviä ja vastuuttamista ja vilpitöntä kiitosta ja hyvää palautetta.

Mistä tyttäresi pitää, minkä tekeminen tuottaa hänelle onnistumisen tunteen tai iloa? Onko sellaisia tekemisiä mahdollista lisätä hänen arkeensa? Onko hänellä jokin mieluinen harrastus? Mitkä ovat hänen vahvuutensa?

Kehut ja kiitokset menevät kyllä perille vaikka ne välillä torjuttaisiinkin.

Kysy usein hänen mielipiteitään eri asioista. Nuorilla on raikkaita ajatuksia ja uutta näkökulmaa. Samalla tutustut hänen maailmaansa.

Murrosikä on normaali kehitysvaihe. Odota hyvää niin saat myös hyvää!  Vanhemmat pelkäävät joskus huolia etukäteen, sellaisia ei kaikille edes tule.

Jutelkaa kehon muutoksista yhdessä ja iloitkaa kasvusta. Te kasvatte molemmat kuten olette tehneet tähänkin asti!

Sinikka


 

Kiinnittämällä huomio enemmän tekemisen kiittämiseen kuin ulkonäkö asioihin, jos ulkonäköasiat ovat hänelle ongelma. Sekä vahvistaa hänen omia tekemiään valintoja vaikka eivät olisikaan samoja kuin vanhemman näkökulmasta. Kyllä se lapsi siitä vahvistuu. Olemalla myös itse varma omissa valinnoissa.

Tarja


 

Tervehdys Murkkuikäisen vanhempi, oli pakko vastata. Olen 34 v nainen ja voisin sanoa että olen onnistunut elämässä hyvin kaiken puolin, erittäin hyvä koti lapset ja jopa työ.

Olin niin sanottu hankala murkku: kirosanat, kaverit ja tukka taivasta kohti. Monta asiaa sanottu ja tehty, jälkeenpäin en kaikkia ehkä ihan ylpeydellä muistele, mutta kuului varmaankin kokonaisuuteen.

Itsetunto oli se joka oli huolenaiheesi. Kyllä se kateissa oli todella ja ehkäpä siksi piti tehdä kaikenlaista. Löysin vintiltä vanhan arkun, jossa oli vanhoja kirjeitä jopa tunnilla kirjoitettuja pikkulappuja joissa tuntojamme puolin ja toisin tilitimme. Olipa jännä lukea miten hukassa sitä sen ikäisenä oli. "mä oon niin sekasiin" oli yhdessäkin aiheena.

Kaikesta huolimatta tiedän tänä päivänä, että se luottamus mikä omalla isälläni oli minuun (vaikka ei kyllä pahimpina vuosina varmaan ollut). Hän uskoi minuun kaikesta huolimatta, vaikka en olisi sitä aina ansainnut ja se perusluottamus minuun varmasti auttoi minuakin löytämään itseni ja luottamaan että elämä kantaa.

Muuta neuvoa ei voi antaa kun antaa murkun olla murkku sen aikaa kun se kestää ja luottaa siihen, että hänestä kasvaa vaikka mitä kun hän vain sen itse jonain päivänä hoksaa. Huono itsetunto kuuluu tuohon ikään ja silloin täytyy etsiä sitä itseään kunnolla. Meidän vanhempien pitää luoda uskoa ja tukea silloinkin kun oma usko on kateissa. Kertoa lapselle, että aina tulee olemaan parempiakin kun sinä, mutta myös huonompia, sen tosiasiankin kanssa kun oppii elämään se helpottaa kummasti ja tietenkin että ELÄMÄ KANTAA.

Hienosti pärjäävä karmea murkku


 

Tyttäresi on kasvamassa aikuiseksi. Positiivinen palaute on paikallaan, ja yritä kestää, murkuilta saa kuulla melkein vaikka mitä, ainakin että "et sinä mitään ymmärrä" Ja hetken päästä he eivät edes muista sanoneensa noin.

Sinulta kysytään turvallista läsnäoloa, ja kuuntelua. Ei niinkään neuvoja. Hän kyllä kysyy kun tarvitsee neuvoja.

Maikukka


 

Jos vaan jostain saisit käsiisi Anna Walhgrenin lapsikirjan, sieltä saisit vastauksen lähes kaikkiin lapsia koskeviin ongelmiin. Hän on kirjoittanut myös kirjan; SOS, kasvattaja hädässä, jossa vastailee vanhempien lähettämiin kirjeisiin. 9 lapsen äitinä Anna on kokenut aika monet ongelmat.

äitiliini


 

Oman esikoisen (ja kuopuksenkin) kanssa parhaita "tuloksia" syntyy kehumalla ja kiittämällä, aina kun aihetta vähänkin löytyy. Ääneen kehuminen, varsinkin jonkun "vieraan" läsnä ollessa, kohottaa kummasti. Lisäksi kahdenkeskiset hetket ennen nukkumaanmenoa ovat meillä tosi tärkeitä; juuri silloin tulee helposti mieleen asioita, joita ei päivän tohinassa muista.

Iltaisin ollaan puhuttu kaveri- ja kouluongelmista, mutta myös iloista ja onnistumisista. Tärkeintä mielestäni on, että lapsi/ nuori tietää, että vanhemmalla on aikaa ja halua kuunnella ja olla lähellä. Lisäksi kannattaa ottaa opettajaan yhteys, jos itsetunto haittaa yhtään koulu- tai kaverielämää. Jo se, että lapsi tietää, että opekin on perillä näistä asioista, auttaa eteenpäin. Ainakin meillä.

Äitsy


 

Minulla on tapana ihan ohimennen kehaista lapsilleni jostain heidän tekemisestään, kiittelen heitä aina kun vain voin tai muuten vain kerron oman tyytyväisyyteni lapsiini. Pyrin tekemään sitä mieluimmin päivittäin, en kovin painokkaasti ja huomiota herättäen, vaan mahdollisimman luonnikkaasti muuhun tilanteeseen sopien. Me kaikki vanhemmat olemme joka tapauksessa "ylpeitä" omista lapsistamme - siis antakaamme siitä myös kuuluvaa palautetta lapsillemme! Liian usein sitä ei varmaan kukaan tee.

Arja


 

Kehu lastasi niistä asioista missä hän on oikeasti hyvä! Siis ihan pienistä arkipäivän asioista, kuten kiva kun tyhjensit tiskikoneen tai sulla on hiukset tänään kivasti. Kannattaa tehdä se myös aika huomaamattomasti siis ilman ylimääräistä huomiota, ohimennen sanoen, silloin se ei hämmästytä ja ärsytä lasta/nuorta. Murrosikäinenhän voi tunnetusti ärsyyntyä myös kehuista.... Tietysti jos tämän aloittaa heti aivan pienestä lapsesta, se toimii tosi hyvin ja lapsi alkaa käyttäytymään kivasti ja itsetunto kasvaa.

Kokemusta on ja toistaiseksi on ensimmäisen lapsen kohdalla toiminut kivasti. Onneksi tuli tässä puheeksi, niin muistanpa taas itsekin. Tuppaa välillä unohtumaan tuo pikkuasioista kehuminen, kun itse on väsynyt tms. ja sitten alkaa helposti negatiivinen kierre. Mutta kyllä se palkitsee välillä välittömästi ja välillä viiveellä. Kehuminen ja huomauttaminen negatiivisista asioista kääntäen positiivisesti, yksinkertaista, mutta välillä vaikeaa!!

kehujen viljelijä


 

Saat nyt näkökulman nk. vaikealta murkulta. Itse olen siis kohta teini-ikää ohittamassa, mutta nytpähän on vielä tuoreessa muistissa ne lupaukset virheistä "joita en ikinä tule tekemään omien lasteni kanssa".

Nuoren itseluottamuksen mittari on usein kaveripiirissä ja harrastuksissa. Jos mitään todella tärkeää ja rakasta harrastusta ei ole olemassa, suosittelen etsiskelemään sellaista. Hyvänä vaihtoehtona voin suositella jotakin itsepuolustus- tai kamppailulajia. Oman kropan käyttö puolittain pakottaa hyväksymään omat heikkoudet ja löytämään vahvuudet sekä kasvamaan henkisesti hyvinkin paljon.

Vanhempana sanoisin tärkeimmän tehtäväsi olla se tuttu ja turvallinen, läsnä ja luotettava. Juuret ja siivet, tiedäthän. Kotiin pitää aina olla tervetullut vaikka joskus tulisi mokailtuakin. Se on korvaamattoman tärkeää.

viivi


 

Muista kehua tytärtäsi AINA kun siihen on aihetta ja näytä että olet hänestä ylpeä ja että hän on sinulle tärkeä. Jos tyttäresi elämässä vaikuttaa myös isä, on hänen roolinsa tyttären itsetunnon kehitykselle erittäin tärkeä. Isä varsinkaan ei saa latistaa nuoren intoa; ei äitikään, mutta isän vähättelevä asenne vaikuttaa mielestäni juuri tyttöön vielä enemmän. Usko ja luota nuoreesi ja suorita se huolehtiva "tarkkailu" suurella sydämellä, mutta tyttäreltäsi huomaamattomasti. Muista myös aina kuulla ja todella KUUNNELLA häntä!!

Lapseni äiti ja ystävä


 

Pidä häntä mukanasi arkisissa askareissa, ja anna hänelle vastuuta. Etsikää yhdessä vaikka jokin uusi ruokalaji, ja anna hänen tehdä se. Muista kiittää pienistäkin onnistumisista.

Viettäkää yhteistä "tyttöjen aikaa", vaikka shoppailemalla, kun hän tarvitsee uuden vaatteen. Kehaise, kun hän on pukeutunut nätisti. Pyydä hänet mukaasi vaikka teatteriin tai konserttiin.

Kolmen aikuisen äippä


 

Vanhempien jatkuva kannustus on ensiarvoisen tärkeää. Pienistäkin onnistumisista runsas kiitos ja ylistys, mutta Vilpittömästi ja tietenkin se tulee sillä tavalla, kun omaansa rakastaa. Kun murkku katsoo peiliin, niin kuin tämän ikäiset usein tekevät (myös pojat) ja moittii itseään, niin minä ainakin sanon, että "etpäs moiti Minun lastani. Hän on yksi kolmesta parhaasta tässä maailmassa, enkä muunlaista haluaisi!", vaikka lapsi tähän ulospäin suhtautuisikin vähättelevästi, niin on se hänen sisimmälleen ja itsetunnolleen kuitenkin kuin "taivaan mannaa" ja kantaa taas pitkän matkan eteenpäin, olen huomannut ja vanhempi tyttäreni on näin sanonutkin joskus!

terveisin kolmen murkun jo vähän kokeneempi äiti


 

Itselläni on myös tytär, pian murrosiässä. Luonteeltaan hänkin on myös sellainen, että ei meinaa oikeen luottaa omiin kykyihin. Itseluottamusta olemme kovasti yrittäneet kehittää pitkään. Vanhempien haasteellisena "tehtävänä" olisi yrittää aina muistaa kuin vain mahdollista antaa myönteisiä palautteita lapselleen. Tekee hän mitä tahansa. Juuri ennen murrosikää olisi hyvä saada lapsen ja vanhempien välille hyvät keskusteluyhteydet.

Lapsi voi, uskaltaa kertoa vanhemmilleen asian kuin asian. Sellaisiin väleihin voi päästä hyvin pienillä teoilla esim. lapsen kanssa olemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla maailman ja arkisia asioista, olemalla kiinnostunut lapsen kavereista, harrastuksista tai mitä hän milloinkin tekee, tekemällä jotain arkisia asioita lapsen kanssa, vaikka käydä kaupassa, laittaa ruokaa, lenkkeillä, harrastaa, pelailla vaikka kortti pelejä, mikä vain molempia kiinnostaa. Ja tietenkin taas antaa lapselle se innostunut, onnistunut, iloinen, myönteinen, rakastava tunnelma. Näillä muutamilla eväillä minä toivon pääseväni vähän eteenpäin ja luotan että matkalla saamme jostain lisää eväitä...

Ronja Ryövärintytär


 

Hei ihana murkkuikäisen äiti ; ) samoilla eväillä siitä selviää kuin vauvaiässä: ruokaa, rauhaa ja rakkautta. Ole kiinnostunut hänen tekemisistään, mutta älä ole tunkeilija. Hormonimyrsky aiheuttaa monenmoista. Pysy aina sanojesi takana ja vaadi sitä myös häneltä. Kun poika sanoi, ole hiljaa senkin fossiili...vastasin: minä olen joskus ollut 15v, mutta sinä et koskaan 40v, ehkä tiedän asiasta enemmän.

Menin itse aikanaan polkupyörällä nuorisotalolle, kun poika ei tullut luvattuna aikana kotiin, oppi tulemaan tai ainakin ilmoittamaan ja kysymään lupaa saako olla myöhempään. Sanoin perusteluksi, että on mukava ilmoittautua molemmin puolin jos myöhästyy sovitusta ajasta.

Annoin myös kavereitten oleilla meillä ja päinvastoin, mutta ehtona oli aina soitto toisten poikien vanhemmille jotta kukin tiesi missä nuoret ovat. Olin muutenkin yhteydessä parhaimpien kavereitten vanhempiin. Kaikkea hyvää tulevalle elämänvaiheelle teille kummallekin tytölle ; )

Nita


 

Itselläni on 14 v nuori naisenalku, hän haluaa koko ajan uusia vaatteita ja hiusvärejä ym. mutta nuoruus on tosiaan itsensä "hakemista" ja nyt tänä aikana on tarjolla paljon, mielestäni on turhuuden markkinat.

Sinä äitinä annat kannustusta ja tietysti ISÄ on tärkeässä asemassa tässä asiassa. Nuoren kehuminen ulkonäkö asioissa on tärkeää ja myös keskustelu, juttelu. Älä vain kadota keskustelu yhteyttä koskaan.

Minulla on jo kaksi aikuista naista, kasvatettu. Heidän kasvatuksensa oli erilaista kuin nyt. He ovat 29- ja 26-vuotiaita. Tämä 14 v on eri ajassa syntynyt ja kauneusihanteita on paljon ym. nuoriin liittyviä muoti-ihanteita.

Kun nuori vertaa itseään Huippumalliin tai TV-sarjan kauniiseen tyttöön, on oman ulkonäön hyväksyminen vaikeaa, koska samaistuminen nuoreen kauniiseen naiseen on helpompaa kuin omaan peilikuvaan. Edelleen tolkutan omalle murkulle "sisäisen kauneuden" merkitystä ja ihmisen luonnetta ja huumorintajua ym. EI kauneuteen liittyviä juttuja.

TOTTAKAI nuori kamppailee oman murkku- ja aikuistumisen kanssa, se on nuoren oma juttu, mutta omilla sanoillasi ja teollasi voi joko tuke tai murskata nuoren itsetunnon. Kannustusta ja kehuja!

Kehu ja halaa murkkua päivittäin!


 

Kuuntelemalla häntä, keskustelemassa hänen kanssaan. Tee askareita hänen kanssaan. Anna osallistua siten jo tulevaan aikuisten maailmaan. Pienen askareen ohella on mukava tehdä työtä ja tuntuu hyvin osallistuvalta.

emmu


 

Hei! Olen nuorisokodissa ohjaajana. Nuoremme ovat moniongelmaisia, mutta yksi yhteinen piirre heillä on; heikko itsetunto, joka kätkeytyy kovan kuoren alle. Minulle on jäänyt muutaman vuoden takaa yksi lause elävästi mieleen: "Minua ei ole koskaan kannustettu niin paljon kuin täällä muutaman kuukauden aikana."

Miten me sen teemme: käytämme "keppiä ja porkkanaa". Kehumme ja kiitämme. Sanaa "kiitos" viljellään pienissäkin mahdollisissa tilanteissa. Kehumme aiheesta. Moitimme ja torumme aiheesta; sanomme, että minua loukkaavat töykeä, ruma käytös ja pahat sanat. Emme huuda. Huomioimme pienenkin hyvän teon. Vaadimme tekemään yhteisössä oman osuutensa. Edellytämme, että jokainen ottaa huomioon toisen nuoren, ohjaajan, toisen ihmisen. Puutumme siihen, minkä tiedämme olevan väärin, mikä käyttäytyminen on vahingollista nuorelle hänen tulevassa elämässään. Ja yritämme jaksaa puhua kuin ihminen ihmiselle, niin kuin aikuiset, tasavertaisesti.

Ja yritämme osata kuunnella, löytää pahanolon tunteen vinkin kuoren alta. Kysymme vointia, oloa, mielialaa, välitämme. Eteneminen tapahtuu hitaasti, mutta ilokseni olen huomannut, että sitä tapahtuu... Joku nuori meiltä lähdettyään uskaltautuu lukio-opintoihin, menee ammattikoulutukseen tai saa hyvän työpaikan. Se on parasta palautetta, jonka avulla jaksaa.

Omien 4 lapsen kanssa (ovat jo aikuisia) yksinhuoltajana olen pysyttäytynyt perusasioissa: ollut läsnä lasten arjessa ja hakenut mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja yhdessä niin, että nuori lopulta itse tekee päätöksen niiden vaihtoehtojen pohjalta, jotka on yhdessä valittu. Olen rohkaissut ottamaan asioista selvää, opettelemaan asiointia virastoissa, kouluissa, netissä jne, etsimään mahdollisuuksia maailmalta.

Olen kuitenkin seurannut tilanteita, pitänyt rajoja, olen sanalla sanoen osoittanut, että välitän. Olen vaatinut, että kaverit esitellään minulle. Olen kuljettanut diskoon ja takaisin (vaikka matkaa on useita kymmeniä kilometrejä). Välillä on ollut tosi rankkaa, mutta kiitoksen olen saanut lasteni aikuistuttua. He ovat sanoneet, että olen oikeasti välttänyt heistä ja ajatellut heidän parastaan.

Ohjaaja




Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot