Su 30.4.Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirj...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Oletko selvinnyt ylitsepääsemättömältä tuntuneesta, toivottomalta näyttäneestä? Mistä löysit ratkaisun?


Olin 32-vuotias, kun sairastuin vakavasti ja jouduin luopumaan paljosta: menetin työni, samalla myös työyhteisön, työkaverit. Sairauteni esti minua liikkumasta kodin ulkopuolella enkä siten voinut toimittaa omia asioitani (kaupassa, apteekissa, virastoissa). Oli todella vaikea pyytää toisilta apua omissa asioissa.

Vastassani oli enemmän kuin seinä se oli suuri muuri. Ajan kanssa selvisin tästä muuttamalla omaa ajatusmaailmaani. Mietin sitä mitä minulla on jäljellä ja miten sen käytän. Minulla on liikkuvat kädet, liikkuvat jalat ja mieleltäni olen terve, minulla on oma koti. Nyt en edes kaipaa entistä elämää, vaan elän tätä ihan omaa elämääni nauttien siitä mitä minulla on. Niin paljon jäi entisessä kiireessä elämässä näkemättä näitä lähiasioita.

Totuus on että kun joku ovi sulkeutuu aina avautuu uusi. Kysymys on vain siitä huomaammeko avointa ovea ja osaammeko arvostaa /käyttää avautunutta ovea. Onnenpisaroita päiväänne!

Riitta

====================

Minua kiusattiin työssä. Pitkään, sitkeästi, ovelasti, rumasti, ahdistavasti. Heräsin yöllä vahvaan kostonhimoon. Minä tiesin olevani kiusaajia taitavampi. Sitten oivalsin: kostamalla käyttäytyisin juuri niin kuin kiusaajat, yhtä alhaisesti. Ja he saavuttaisivat tavoitteensa. Sen oivalluksen jälkeen kiusaaminen ei minuun vaikuttanut, ainakaan läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Nukuin yöni hyvin. Eikä minua kukaan enää kiusaakaan.

Iloinen työntekijä

====================

Monet, monet kerrat olen selvinnyt ylipääsemättömistä ongelmista isäni aikoinaan antamien neuvojen avulla. Kerran hän sanoi, että jos autosi menee rikki, niin avaa konepelti ja katso, näetkö mitään. Viime viikolla paukkupakkasissa lohkolämmitin lakkasi toimimasta. Jo kahdessa huollossa tammikuussa käytyäni ei todellakaan huvittanut enää alkaa korjauttelemaan autoa, joten avasin konepellin. Pistoke oli irronnut. Laitoin sen takaisin, ja olin loppupäivän erittäin tyytyväinen itseeni. Olisin tietysti voinut tehdä sen jo pari päivää aiemmin, mieluummin kuin lainannut puolisoni autoa että pääsen töihin.

Nainen

====================

UUSI ELÄMÄ 35-VUOTIAANA

Olin kotiäiti ja jotenkin jumahtanut paikoilleni koko elämässä. Takana oli kouluja ja hyviä arvosanoja, mutta mikään työ ei oikein tuntunut omalta. Kaupat, tilitoimistot, pankit, koulut, päiväkodit "oli testattu". Ajattelin, et kyllä tämä tässä näin menee...kolme ihanaa lasta... SAAN olla kotona heidän kanssaan, ystäviä paljon ja olin tunnettu "terapeutti" ystäväpiirissäni. Ratkoin aina jonkun muun ihmisen ongelmia. Sain siitä paljon, koska tunsin olevani tarpeellinen. Koko ikäni vaivannut paniikkihäiriö sai tuntemaan itseni "toisen luokan kansalaiseksi", tyydyin siihen. Kuljin aina mielessäni sata metriä muita jäljessä, siihenkin tottui.

Muutama vuosi sitten tapasin erään miehen, joka vissiin näki "läpi". Hän kysyi: "Miksi Sanna on hylännyt itse itsensä, Sannalla pitää olla Sannan kokoiset haasteet", saman tien hän jatkoi: "Ota edes 0700 -numero, että saat palkkaa tuosta toisten ihmisten hoitamisesta." Ne lauseet iski... Kohta perään sain toiselta mieheltä puhelinsoiton, hän halusi kertoa liikeideasta. Minä "tiesin" nekin jutut, olin ollut muutamassa mukana... Kaksi viikkoa hän soitteli aina silloin tällöin...

Pyhäinmiestenpäivänä marraskuussa 2005, sanoin, että kyllä minä kahvit keitän, mutta mukaan en lähde... Kahden tunnin päästä hän oli meillä, ja tunti siitä olin mukana liiketoiminnassa - jutussa, jota en vielä ymmärtänyt enkä tiennyt, että se tulisi muuttamaan koko elämäni! En uskonut sitä rahasummaa, mikä minulle kerrottiin...mutta ajattelin, että ei tässä kauheasti voi menettää...

Alussa vähän sähläilimme ja söhelsimme, ei oikein kukaan tiennyt miten oikein tehdään... Työ oli kuitenkin mukavaa ja rahaa tuli ihan kivasti; muistan kuinka ensimmäinen tilini oli 740 euroa, juuri ennen joulua 2005...se oli mahtava jouluraha!

Liiketoimintaesittelyissä ja koulutuksissa aika pian uskoin, että kyllähän noi muut sen jatkuvan tulon saa, mutta...eihän minusta pitänyt olla mihinkään...joten pysyttävä "housuissaan". Välillä vastustus ja muut "kasvukivut" tuntuivat tosi rankoilta ja työ jäi vähemmälle...

Pääsiäisenä 2006 arvostettu herra kutsui minut palaveriin... Istuimme vastakkain pöydässä, ja hän kysyi minulta: "Haluatko saada isohkon summan rahaa joka viikko?" Hetken mietin, ja vastasin.. "juu". Siitä alkoi "minun armeija". Elämäni paras koulu, oikeat Ollin oppivuodet; mutta tosi positiivisessa merkityksessä... Mietin: "Mikä elämässäni on muuttunut?"... No ihan kaikki!

Töitä tehtiin paljon, mutta mukavassa seurassa se oli mahtavaa! Välillä nahisteltiin väsyksissä, maksimitilejä tehdessä pää oli ajoittain hieman sumuinen... Oli ihan normaalia, että suihkussa ei muistanut millään oliko laittanut jo shampoon päähän, vai onko jo hoitoaineen vuoro, kasvot tuli pestyä useamman kerran kalliilla rasvalla…

Sitten kun se ensimmäinen iso summa rahaa tuli tilille... lainat oli maksettu, ruokatili maksettu, laskuläjä meni ihan littanaksi... kun sen tajusi... Huh! Varsinkin, kun saman tien tajuntaan rävähti, että seuraavan viikonkin tili on sama, ja sitä seuraavan. Ne oli jo "tienattu". Huusin miehelleni: "Herttimaleijaa, mitä mä teen tän rahan kans, mulla ei oo yhtään laskua enää!" No, se oli vain hetken ongelma!

Aika pian sain kunnian tutustua pidemmällä oleviin ihmisiin. Heidän kannustamana kävin henkistä kasvuani. Jotenkin koin, että nämä miehet näkivät sisälleni ja kaivoivat sieltä jotain, mikä oli hukkunut kaikkien ongelmien alle. En tiedä onko näin, mutta siitä olen ikikiitollinen, sain uuden elämän.

Jokainen, joka on kokenut paniikkikohtauksen, tietää mitä se voi olla. Miten se voi invalisoida täysin. Askel kerrallaan ylitin rajojani, menin mukavuusalueen ulkopuolelle. Lyhkärit, lavalla esiintyminen, johtaminen - nyt niin jo mukavaa hommaa! Minulle oli opetettu lapsesta asti, että meidän suvussa on nyt paniikkihäiriötä ja sen kanssa pitää vain oppia elämään. NLP:n henkilökohtaisessa ohjauksessa tajusin eka kerran, ettei sitä ole "asennettu" minuun. Pikkuhiljaa opin luottamaan itseeni, ymmärsin että minusta on johonkin ja este kerrallaan poistui! Sitä ei voi mitata rahalla. Eikä sitä oikein usko vieläkään todeksi, että jotain niin hyvää voisi tapahtua minun kohdallani...

15 avioliittovuoden jälkeen aloitimme mieheni kanssa "alusta". Olemme nyt seurusteluvaiheessa, tajusimme vaan sen, ettei me koskaan oltu vielä tutustuttukaan toisiimme.

Nyt on selvä systeemi, monia haasteellisia asioita on selvitetty ja unelmatkin alkavat olla kohdillaan, monet niistä jo toteutuneet. Mahtava olla mukana tekemässä historiaa! Tämän projektin aikana olen kehittynyt, kasvanut ihmisenä enemmän kuin koko elämäni aikana, olen kokenut uskomattomia asioita. Paljon virheitä, mutta enemmän onnistumisia. Tunteita laidasta laitaan, mahtavia ihmisiä. Tiedän, että olen porukassa, jossa kaveria ei jätetä! Nöyrtyminen ei ole enää vaikeaa, ihana olla just sitä mitä oikeasti on, ongelmat ovat aina tilanteita ennen ratkaisua. Sisua riittää!

Tilannekomiikka kentällä on sellaista, mitä ei voi kukaan kuvitellakaan... Lähimpien ihmisten kanssa ei ole enää "pyhäpukua" pystynyt pitämään päällä, mutta he ovat entistä rakkaimpia. Tunne, kun näkee toisen sisälle... Päivä kentällä, kotona sängyssä yksin naureskellen päivän kommelluksille, ihana fiilis: tänään annoin kaikkeni!

Minusta oli sittenkin johonkin.
Uskallan olla minä ja uskallan elää!

Bisante

====================

Riippuen tilanteesta, minulla on ollut useampikin tapa kohdata esteet. Yksi on miettiä, että huomenna tähän aikaa kaikki on jo takanapäin. Toinen taas jutella ja purkaa asia hyvän ystävän kanssa. Silloin saa yleensä muitakin näkökulmia.

Toivoton

====================

Kristinuskon salaisuus:
Kun on YKSI joka rakastaa joka tilanteessa, YKSI joka hyväksyy, Yksi joka neuvoo, Yksi joka auttaa joka tilanteessa. YKSI joka antaa anteeksi, uudestaan ja uudestaan kun erehdymme, teemme väärin, tahtomattamme, nuhtelee, kun teemme väärin muuten. Tämä riittää minulle. Siis HÄN riittää minun elämäni perustaksi!

Maikukka

====================

Kyllä Joulukirkko on ollut suurin voimien palauttaja.

Jepu

====================

Toivoton tilanne nujerretaan PALA PALALTA. Sitkeästi vaan eteenpäin. Otetaan aikalisä ja mennään vaan eteenpäin. Eletään juuri niillä resursseilla jotka on käytössä. Saattaa mennä vuosia selvitä mutta pienillä teoilla ja jopa apua toisilta pyytäen – eteenpäin. Eikä mikään mahti kiellä turvautumasta LUOJAAMME – Jumalaan. Sen jälkeen ei kulje päivääkään yksin.

Kip kop

====================

Ajoin työssä itseni aivan loppuun. Ajattelin, ettei miulla ole muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni. Sanoin kerran asiasta esimiehelleni. Hän kommentoi asiaa "Oikea ratkaisu." Ensin itkin. Mutta sitten päätin, hänen tyhmyytensä ja vuosia kestäneet ilkeilyt eivät minua kaada.

En tee, sitä hänen kiusaksensakaan vaan hommauduin eläkkeelle. Ja niin tapahtui. Reilun vuoden päästä olin entinen työntekijä ja nykyisin onnellinen eläkeläinen. Luen joka arkiaamu positiivareiden sivut ja nautin elämästä täysin siemauksin.

Hilkka

====================

Sairastuin nuorempana, en onneksi vakavasti, mutta hieman erikoisempaan sairauteen. Ihan tuosta vain, varoittamatta, elämäni tuntui romahtavan eräänä aamuna. Muutamat ensimmäiset päivät menivät itkiessä ja murehtiessa. Huomasin kuitenkin, ettei se auttanut, päinvastoin. Muistan vieläkin sen keväisen päivän, seisoin ulkona ja kuuntelin lintujen laulua. Ajattelin, että minua vain koetellaan. Halusin näyttää ennen kaikkea itselleni, että olen vahva. Aloin uskomaan itseeni ja parantumiseeni. Uskomatonta, mutta parannuin hämmästyttävän nopeasti. Nyt olen melkein entiseni.. no, paitsi hieman vahvempi!

Ripsuh

====================

Selvisin lujalla työllä ja uskomalla itseeni alkoholiongelmastani. Ystävien tuki on ollut tärkeä. He eivät jättäneet minua, vaikka en itse uskonut selviäväni näkemään enää koskaan auringonpaistetta. Elämä hymyilee taas monen synkän vuoden jälkeen ja jaksan hyvin.

Äitiliini

====================

Vuonna 1998 meinasin kuolla leikkaukseen. Omaisilleni oli jo soitettu ja kehotettu varautumaan pahimpaan. Uskon, että kaikkien hämmästykseksi heräsin tajuttomuudesta, koska sisälläni on aina ollut vahva elämän halu. Sen jälkeen elämässäni ei ole ollut yhtään turhaa päivää. Moni ihmettelee, että kun vammaisuudesta ja monista sairauksista huolimatta jaksan iloita elämästä, mutta he eivät tiedä kaikkea, enkä edes välitä kertoa.

Elämälle kiitos

====================

Laihdutin 21 kg neljässä kuukaudessa!

Ensimmäinen etelänmatka toimi "porkkanana" eli uuden vuoden lupaus tällä kertaa toteutui sinnikkyydellä ja suoranaisella halulla näyttää, että minä pystyn siihen. Matka oli toukokuun 11, joten siihen mennessä piti olla todellakin laihempi tai maksettu matka olisi mennyt pipariksi.

Tämä "porkkana" toimi tosi hyvin, samoin työkavereiden kannustus sekä oma luja tahto!

Laihduttaminen on ikuisuuskysymys, minulla toimi näin, paitsi että ne kilot ovat tulleet ikävä kyllä jo tuplana takaisin... mutta elämä on tätä - ikuista vuoristorataa!

Hessutyttö

====================

Elämässäni tapahtui vuoden sisään monta traagista asiaa, apen kuolema, avioero, äidin kuolema pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Olin aivan "lopussa" itsekin. Hain sitten apua ammattiauttajalta sekä vertaisryhmästä. Kyllä se sen verran auttoi että jaksoin jatkaa elämää. Kyllä tässä nyt ihan hyvin porskutellaan. Että rohkeasti vaan apua hakemaan, jos tuntuu että omat voimat eivät riitä.

Piipero

====================

Kolme vuotta sitten mieheni löysi toisen naisen jonka kanssa hän eli yhteistä elämää seitsemän kuukautta. Silloin tuntui, että kaikki romahtaa eikä elämällä ole enää mitään merkitystä. Ihminen johon oli luottanut täysillä, petti, valehteli, löi. Täytyi elää vain päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Ja uskoa joka päivä siihen, että jonain päivä ei enää satu sydämeen. Usko ja luottamus omaan selviämiseen ja rukous auttoivat. Nyt voin katsoa hymyillen taakseni ja huomata, että kaikesta huolimatta elän ja voin hyvin. Maailma on kuitenkin kaunis ja hyvä.

Tuula

====================

Minun ylitsepääsemätön toivoton tilanteeni joka alkoi koulukiusaamisen uhriksi joutumisesta ja jatkui koululintsauksena, loppui vasta kun ystävä puuttui asiaan kahden vuoden jälkeen.
kuten Dr. Phil sanoo intervention eli asiaan puuttuminen rakkaiden tai ystävien taholta on joskus välttämätön.

Arvet ovat jääneet ja palautuvat hetkittäisten masennuksien kautta mieleen ja toipuminen vei 15 vuotta. mutta ohi on!

Ruisrääkkä

====================

Olin vajaa 10 vuotta johtavissa tehtävissä työpaikassa, jossa miltei alusta lähtien yksi ihminen, "alaiseni", moitti ja haukkui sekä minua että kaikkia edeltäjiäni (jotka olivat kuulemma olleet joko "hulluja, vammaisia tai juoppoja" kaikki), ja ryhtyi lopulta toden teolla savustamaan ja kiusaamaan. Hän ilmoitti kaupungilla tuttavilleen aikovansa vielä toimittaa minut pois työpaikastani, vaikka viimeisenä työnään, ennen kuin jää eläkkeelle. Edeltäjiäni hän oli savustanut vastaavasti jo monta, ehkä peräti toistakymmentä. Ja todellinen valta oli siten pysynyt mukavasti hänen käsissään.

Koetin saada apua mistä hyvänsä ja millä tahansa (rehellisellä ja laillisella) keinolla, mutta en saanut. Aioin luovuttaa, ja lähteä, mutta muut alaiseni pyysivät: "Kestä vielä, niin mekin kestämme!"

Muita ei nimittäin silloin kiusattu, kun hyökkäys keskittyi yksin minuun, ja he saivat tehdä työnsä melko rauhassa. Päätin kestää. Totesin, että minusta on sentään paljon hyötyä monille, vaikken pystykään tekemään enää omaa työtäni kunnolla. Pääasia, että menen vain joka päivä töihin ja hymyilen vaan ja näytän normaalilta.

Huomasinkin, että "sota", jota oli ensin käyty minua vastaan käyttämällä alaisiani pelinappuloina, muuttui sellaiseksi, jossa minä olin enää pelinappula ylempää johtoa vastaan. Pystyin jo hengittämään vapaammin, ja toteamaan, että en olisi ikinä enkä millään tavalla voinut toimia niin, ettei minua olisi aina moitittu ja haukuttu. Teinpä niin tai näin, tai jätinpä jotain tekemättä, siitä "löytyi" aina hirveitä vikoja ja ahneutta, itsekkyyttä ja ties mitä pahaa.

Miksi kestin? Siksi, että päättelin, että ainoa tapa todistaa muille kunnon ihmisille, että en ole paha, itsekäs, ahne ja johtajaksi täysin kelpaamaton, on olla edelleen asiallinen ja käyttäytyä fiksusti ja tehdä työni niin hyvin kuin vain osaan. (Tein loppuvaiheessa "uraani" erään toisenkin työntekijän töistä suurimman osan, kun hän oli lähtenyt muualle töihin, mutta edelleen olin tietyn henkilön puheissa pelkkä mitään osaamaton itsekäs omaneduntavoittelija...)

Kun itse tiesin tekeväni aina parhaani, ja tavoittelevani töilläni sekä firman että muiden työntekijöiden parasta, saatoin nukkua yöni rauhassa. Hyvä omatunto on todellakin hyvä päänalunen!

Uskoin myös, että tilanteesta pakenemalla olisin vain edesauttanut pahuuden jylläystä. Halusin olla hyödyksi sekä firmalle että muille kiusatuille.

Tukea sain kymmeniltä ystäviltä, tuttavilta, naapureilta, sukulaisilta, jopa tuntemattomilta ihmisiltä, jotka tunsivat työyhteisöni. Vaikkei mikään instanssi voinut tilannetta muuttaakaan: Firma, siis koko systeemi oli sairas.

Ja uskoin tietenkin, että Jumala auttaa, kun sitä pyydän. Ja että jos hän tahtoo minun vaihtavan työpaikkaa, se uusi työ tulee sitten kyllä vastaan, kun sen aika on.

Vain aivan pahimmilla hetkillä irtisanomiseni aikaan söin pari ahdistuslääkettä, töihin lähtiessä, kun en muuten olisi saanut mentyä ovesta sisään. Jossain vaiheessa sain myös muutaman viikon verran työnohjauksellista psykoterapiaa, kun tuntui, että en voi käsittää tätä, ja oma pää alkaa mennä sekaisin siitä, mikä on totta ja mikä keksittyä.

Muuten selvisin varsin mukavasti...kävelemällä koiran kanssa yhteensä useita satoja tai tuhansia kilometrejä sekä ennen että jälkeen potkujen. Henkiset voimat kyllä menivät kaikki! Sain onneksi levätä sen jälkeen työttömänä puolisen vuotta ja kerätä voimia tulevia haasteita varten. Sitten minut kutsuttiin uuteen työpaikkaan, jonne lähdin taas innolla!

Loppujen lopuksi mies ja lapset kärsivät paljon enemmän, he kun eivät voineet juuri mitenkään auttaa.

Nyt kun olen "päässyt" toista kertaa lähes vastaavaan tilanteeseen, olen päättänyt tällä kertaa ottaa kaiken paljon kevyemmin ja olla kärsimättä niin kovasti! Ei tähän oikeastaan totu, mutta ilmeisesti edellinen kokemus vahvisti, kun se ei tappanut.

Niin kauan jatkan tässäkin työssä kuin annetaan, tai kunnes asiat täällä todella korjaantuvat - sitäkään en pidä mahdottomana.

Ratkaisuni selviämiseen tästä elämästä ja näistä kamaluuksista näinkin vähillä vaurioilla on, että uskon että tätä varten olen olemassa, ja voin olla toisille ihmisille avuksi ja hyödyksi! Lapsena ja nuorena ihmettelin usein, miksi juuri minulla on ollut niin hyvä ja onnellinen lapsuus. Luulen nyt, että tätä varten. Että kestän sen mitä pitää aikuisena kestää.

Ja oikeastaanhan elämä on ihanaa! Sitä paremmin vain erottaa ilon ja onnen, ja nauttii hyvistä asioista, kun oikein paljon rämpii ahdistuksessa ja kärsii...

Mari

====================

Olen vuosien varrella huomannut, että muuta sen kummempaa vastausta ongelmiin ei ole kuin se, että LUOTTAA ITSEENSÄ. Ja tässä vastikään havahduin ajattelemaan että, pitää hyväksyä itsensä sellaisena kun on, jotta voi hyväksyä muut.

Meillä on menossa talon rakentaminen parhaillaan ja niin kuin varmaan moni muukin tässä suomenmaassa on päättänyt, että tekee itse talon. Niin mekin mieheni kanssa päätettiin. Mieheni on kirvesmies ja sukulaiset on auttaneet parhaansa mukaan. Mutta vuoden vaihtuessa mieheni oli niin poikki urakasta, joka tuntui vain jatkuvan. Ja vastoinkäymisiä tuntui tulevan tavarantoimittajilta, liiankin kanssa. Ja rahaa tuntui menevän enemmän, kun hinnat nousevat päivä päivältä.

Ehdotin miehelleni, että nyt pyydät apua joltain joka osaa tehdä noita hommia. Ja sen asian hyväksyttyä mieheni olemus muuttui ihan toiseksi, kun hän oli myöntänyt itselleen ettei jaksa. Ja niin vain asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Pokamme tarhakaverin iskä lupautui auttamaan. Ja nyt mieheni on ollut jopa muutamana iltana kotona pitkästä aikaa ja sanoo, ettei hänellä ole mitään tekemistä rakennuksella.

Olemme käyneet ajoissa nukkumaan ja ladanneet "akkujamme". Kun uskoo itseensä ja uskaltaa myöntää, jopa oma heikkoutensa ja pyytää apua jos siltä tuntuu.

Talomme näyttää valmistuvan aikataulussa.

Supu -70

====================

Kun oikein tuulee vastaan, on palattava perusasioihin. Itselleen todella tärkeät asiat on pidettävä korostetusti mielessä ja niistä tiukasti kiinni. Sitten vain mennään eteenpäin aivan vähän kerrallaan.
Omasta tilanteesta kertominen, puhuen tai kirjoittaen, auttaa.

Jo pelkästään asian sanoiksi pukeminen selkiyttää ajatuksia ja yleensä kuulija antaa edes jonkin vinkin matkalla tavoitetta kohti. Oikein pimeinä aikoina minua on vahvistanut lause: "Pimein ja synkin hetki on juuri ennen auringon nousua." Kun oikein näyttää synkältä, voi odottaa auringon pian nousevan.

Päivi

====================

Lastemme avioero on myös vanhemmille kipeä paikka ja sitä surraan ja keskustellaan molempien isovanhempien kesken. Rehellinen keskustelu myös toisen puolen kesken on tarpeen.

Lopputoteamus, että asia ei kuulu meille, saattaa auttaa asiassa, koska sehän on tosiasia. Olkapään tarjoaminen ja keskusteluavun antaminen, jos sitä tarvitaan, on tietenkin paikallaan. Aika parantaa haavat ja lasten suojelu vahingoittumasta on se loppu auttaminen. Siis: hyväksy se tosi asia, mikä kuuluu Sinulle ja mitä et voi auttaa vaikka haluaisitkin.

Pate

====================

Vaikka toivon, että asiat ratkeisivat paremmalla tavalla, niin minun pitkäaikaiseen toivottomaan oloon oli ratkaisuna avioero. Kukaan ei elä enää elämää puolestani. Voin olla mitä mieltä haluan eikä minun tarvitse taiteilla enää toisen mielenheilahdusten takia. Nyt olen onnellinen

Maija

====================

Elokuussa 2002 ostimme kaupunkiasunnon, jota vastaan teimme velkaa. Vanha rivitalokotimme todettiin tämän jälkeen vesivahinkoiseksi ja se jouduttiin purkamaan aina maapohjaan saakka, vain seinät olivat pystyssä. Samanaikaisesti menetin työni tuotannollis- taloudellisilla syillä. Tilanne näytti aivan toivottomalta. Otimme mieheni kanssa aikalisän ja lähdimme lomailemaan äkkilähdöllä Teneriffalle.

Meitä auttoi kaiken tämän hässäkän keskellä usko siihen että elämä kantaa meitäkin ja meistä pidetään huolta. Kaksi vuotta korjasimme vanhaa kotia ja aina jaksoimme uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Sitten vihdoin kesällä 2004, kaksi vuotta tapahtuman jälkeen vanha koti oltiin kunnostettu ja myyty. Samana kesänä tanssimme vielä tyttäremme häitä. Uutta koulutusta vastaavaa työtä ei ole löytynyt, mutta luottamus elämään ja usko huomiseen on säilynyt lujana. Asioilla on tapana järjestyä.

Kaikella on tarkoituksensa

====================

Löysin itseni teatterin lavalta! Olin niin maassa tässä elämän-vaiheessani, että etsin uutta sivua elämäntarinaani. Ystäväni ehdottivat, että lähtisin mukaan harrastelijateatteriin. Tämä avasi uuden maailman itseni tuntemisessa ja minussa alkoi kasvaa taas mehukkaampia hedelmiä tuottavia oksia. Pääsin lähemmäs omaa luovuuttani.

Wempula

====================

Olen selättänyt viinan! ja teen sitä päivä kerrallaan edelleenkin! Tätä on jatkunut jo 10 v. 8 kk ja muutama päivä päälle. Minä voin hyvin ja läheiseni ovat tyytyväisiä.

Laser

====================

Olin juuri saanut ajokortin ja pelkäsin ajamista todella. Odottelin työssä, että neljän ruuhka menee ohi ja ajelin sydän kurkussa kotiin. Minulla on vielä lapsen uskoni jäljellä ja uskon enkeleihin.

Turvallinen rakas isäni oli kuollut, mutta uskoin hänen suojelevan minua tuolta taivaasta. Niinpä pyysin isää hyppäämään kyytiin ja sitten menoksi. Pelko oli poissa, eikä ole palannut, kun ei tarvitse yksin ajaa. Turvallinen ajatus.

Patarouva

====================

Kun tuntuu, että elämä todella romahtaa ja kaikki kaatuu ympärillä, niin paras apu on ystävät.

Sinun pitää vain uskaltaa puhua ystävillesi, vaikka vaikeista asioista on tuskallista ja joskus jopa "nolo" puhua. Luota ystäviisi. He tahtovat auttaa ja helpottaa oloasi. Ystävät kannattelevat sinua.

Kokeile, niin yllätyt. Niin tein minäkin ja voin nyt jo paljon paremmin. Aikaa se ottaa, joskus jopa tuskaisen kauan.

Kiitos ystävilleni, jotka jaksavat uskoa minuun.

Peikonpoika

====================

Kun oikein olen joko maassa tai tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja kaikki menee pieleen ajatukset eivät toimi oikein vaan pyörittää samaa rataa. Menen yksin joko ulos kävelemään tai sitten talvella, kun ollaan pilkillä, laitan kaikki huolet avantoon ja lunta päälle kuvaus eli en anna ajatusteni mennä samaan vaan yritän narrata kaloja. Kesällä menen laiturille heitteleen. Voin kertoa parhaalle ystävälle että vähän helpottaa kun saa puhua ja pikkuhiljaa omissa oloissa tämä häipyy kun saa rauhassa käydä asioita läpi.

Maikki

====================

Taistelin hukkumiskuolemaa vastaan...

Olin n. 10-vuotias, enkä osannut vielä uidakaan. Olin mennyt liian kauaksi rannasta ja aloin vajota. Pelästyin ja vajosin lisää. Sitten päätin taistella vettä vastaan ja ponnistelin pintaan ja pelästyin uudelleen, kun ranta oli niin kaukana. En saanut ääntäkään, kuiskasin vain "apua" ja aloin rauhallisesti potkimaan rantaan päin. Se rauha ja usko, että minulla on vielä mahdollisuus onnistua oli niin uskomaton tunne, että sen avulla pääsin päämäärään. Oli hienoa maata rannalla auringossa ja itkeä onnesta.

Kaikin voimin kohti päämäärää

====================

Elämässäni on ollut monta vaikeaa aikaa: käyn koko loppuelämäni syöpäkontrolleissa, olen ollut työtön, eronnut, sairastunut astmaan, joutunut jäämään eläkkeelle... Aina olen ajatellut että asiat voisi olla huonomminkin ja että joka ongelmaan ja murheeseen löytyy kyllä ratkaisu - se ei aina ole ollut se mitä on odottanut, mutta kuitenkin aina on jatkettu eteenpäin. Tsemppiä kaikille!

Satu

====================

"Se mitä ajattelet, merkitsee elämässäsi enemmän kuin mikään muu asia. ..."

Mutta kun se ajattelu ei ole ollenkaan niin tahdonvaraista, ei ole niin hyvän tahdon varassa, kuin hyvinvoiva hyvin toimivilla aivoilla varustettu positiivari voisi luulla, ja siksi haluan sanoa painavan mielipiteeni masennuksesta.

Arkea haittaava masennus piinasi minua ikävuodet 19-49. Masennukseni henkinen puoli alkoi, kun ensimmäinen vaimoni kuoli 20-vuotiaana. Myöhemmin masennusta pahensi se, kun toinen vaimoni käski minun lähteä, vaikka se oli kyllä vähän helpotuskin, koska hänen käytöksensä muistutti valtakunnanriivinraudan käytöstä. Olisin kyllä halunnut asua edelleen lasten kanssa.

Vuosia kestäneiden etsintöjen ja ravintokokeilujen jälkeen totean lyhyesti:
Ravinteet saattavat auttaa.

Terävä-älyinen hyvämuistinen hyväntuulinen ihminen ei voi ikinä käsittää, mitä on olla jatkuvasti alakuloinen, masentunut, vähän tylsä.

Ilmaisu "masentunut tarvitsee vain potkun persauksiin" kuvaa hyvin ymmärtämätöntä asennetta. "Potku persauksiin" ei tosiaan riitä, ei auta yhtään. Potkua saa miellyttävämmin ravinnosta. Oikeat ravinteet auttavat minua ja olen siitä hyvin iloinen.

Kutri on rautaa! Ja Mirkku kans!
 
Guru Ilmari Jänö

====================

Olen selvinnyt avioerosta, omat voimavarani ei olisi siihen riittäneet, mutta siskot ja ystävät "kantoivat" pahimman yli. Heiltä sain myös potkuja persuksiin, että pystyin kaikki tarpeelliset asiat hoitamaan. Siinä huomasin etten täällä yksin tallustele, voin huoleni kertoa jollekin ja apua saan milloin tarvitsen. Myös eri virastot antoivat neuvojaan ystävällisesti, kun niitä tarvitsin ja uskalsin kysyä.

Sisko

====================

Joo, muistan tunteen 13 vuoden takaa: mies kertoo yli 20 vuoden jälkeen rakastavansa toista naista. Maailma romahti, miten selviän. Oli pienet lapset, isot asuntovelat, kova talvi, ilman autoa (mm. miten vien lapsen hoitoon) ym. ongelmat. Joulukin tulossa. En nytkään tajua miten selvisin kaikesta.

Muistan sen vuoden itsenäisyyspäivän, lapset sairaana ja mies " sähläsi " kahden naisen väliä. Laitoin kädet ristiin ja en enää muista mitä rukoilin vai jaksoinko edes enää rukoilla, olin ihan loppu.

Siinä ristiessä käsiäni minut valtasi jotenkin rauhallinen olo, selviän tästä kuitenkin. Silloin koin että tällä kaikella on tarkoitus ja olin osa suurempaa suunnitelmaa, kuten myöhemmin sain huomata.

Tapauksesta on tosiaan toistakymmentä vuotta mutta tuo tunne säilyy läpi elämäni: MINUSTA PIDETÄÄN HUOLTA.

Sotu

====================

Jouduin pitämään puheen usealle sadalle kuulijalle. Jännitti ihan hirvittävästi. Kerroin sen kälylleni.

Hän neuvoi ajattelemaan:
-Pelkäätkö minua?
-En!
-Pelkäätkö sitä?
-En

Hän luetteli useamman henkilön ja sanoi sitten:
-Jos et pelkää niitä erikseen, miksi yhdessä?

Se lääke on auttanut jatkossakin!

Asko

====================

Yllättäen sairastuin moneksi viikoksi reumaattiseen kuumeeseen, jota seurasi diagnoosi pehmeiden kudosten reuma, pahimmasta päästä. Olin tietysti epätoivoinen, ruumiissani kun tuntui olevan vain todella vähän voimia - ajattelin jo, etten pystyisi enää edes töihin (33-vuotiaana!).

Muutaman päivän kriisin jälkeen etsin apua minulle tutusta lähteestä; uskosta Jumalaan. Ladeltuani kaikki huoleni rukouksessa taivaan Isän käsiin aloin mieleltäni rauhoittua. Hiljalleen ajatuksiini tuli luottamus siitä, ettei kyseessä ole pysyvä sairaus kohdallani, vaan että Kaikkivaltias pystyy minut parantamaan. Niinpä keskitin ajatukseni ja sydämeni luottamuksen Jeesuksen parantavaan voimaan ja annoin ajan kulua. Muutamaa viikkoa myöhemmin voimani palasivat hiljalleen.

Iloni ja rauhani vain voimistuivat, enkä alkanut ehdoin tahdoin epäillä rauhani ja luottamukseni pohjia. Reuma-arvot paranivat kerta toisensa jälkeen, kunnes ne olivat jälleen normaalit. Tänäkin päivänä, ensimmäisen raskauteni jälkeenkin (raskaus pahentaa usein tilannetta!), reuma-arvot ovat normaalit, eli koko silloiset diagnoosit ovat olleet poissa elämästäni jo neljä vuotta. Luottamus Jumalaan antoi toivoa, eikä saata minua häpeään!

Pia

====================

Ensiksi kääntelin ja vääntelin tilannetta, analysoin itsekseni ja läheisten kanssa - ihmettelin. Sitten ajattelin, antaa asian olla - en käsitä, miksi joku ihminen on "puhunut selkäni takana, kuin itse olisin muka sellaista puhunut". Aikaa se tosin otti, mutta omatuntoni oli puhdas, kosken ollut mitään tehnyt taikka sanonut.

Ilkeitä ihmisiä riittää. Se on sellaisen häpeä, ei minun. Jollain tavalla "kärsin" tapahtuneesta sen koko 2,5 vuotta. Koska mielestäni "vankikin saa tietää tuomion saatuaan rikoksensa". .Minä en ole saanut sitä tietää - vaikka minua vihoiteltiinkin tuon reilut 2 vuotta. Sen olen oppinut, että toiset ihmiset ovat itsekkäitä, ja tahtovat sotkea toisten asioita tahallaan. Kenelläkään ei ole sellaiseen oikeutta. Se opetti, että oikeita ystäviä - on todellakin ainoastaan harva. Ja säälin sellaisia selkään puukottajia. Itselläni on nykyisin jo hyvä olo, olen päässyt tuostakin ylitse rehellisten ystävien tukemana ja sen, että omatuntoni on todellakin ollut koko ajan puhdas!! Siitäkin huolimatta, että tänäkään päivänä en todellakaan tiedä mitä ja miksi!

Kirsikka

====================

Voin sanoa onnistuneeni pääsemään yli omassa elämässäni miltei mahdottomalta tuntuneesta tilanteesta. Yrittäjyysajalta jäi rästejä, luottokelpoisuus oli mennyt. Avioliitto pelasti tilanteen hetkeksi = 3 vuotta. Kun sitten tuli ero kolme vuotta sitten, tuli myös hätä, miten saan asunnon. Olen peruspositiivinen, mutta silloin kyllä tuntui kaiken loppu olevan edessä. Kaksi ensimmäistä vuokratoimistoa hylkäsi, kolmannessa kohdalleni osui ihana Jaana, joka luotti minuun, kun kerroin tilanteeni ja lupaukseni itselleni, etten ikinä enää halua olla sellaisessa tilanteessa.

Tunne oli mahtava, kun sain avaimet käteen. Minulla oli koti. Sen jälkeen olen saanut vähitellen asiani järjestykseen, kaikki vuokrat ajallaan maksettua ja rästejäkin pois. Rankat kokemukseni ovat nyt vahvuuteni ja kun olen pystynyt säilyttämään herkkyyteni, olen aika vahvoilla. Yli kaksi vuotta olen tehnyt sijaisuuksia lastenkodissa ja töitä riittää niin paljon kuin jaksan tehdä. Suurimman kiitoksen ansaitsevat ihanat ystäväni, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet ja iloinneet kanssani onnistumisista. Ja jokaisen järjestykseen hoidetun asian jälkeen on vapautunut energiaa seuraavaan haasteeseen. Kyllä omilla positiivisilla ajatuksilla olen myös itseäni tsempannut ja vilpittömästi hehkuttanut kaikille omaa hyvää oloa. Ja olen myös hyvällä omalla tunnolla hemmotellut itseäni. Elämä on ihanaa vielä viisikymppisenäkin.

Näillä kokemuksilla olisin varmasti aika hyvä kannustamaan muita sellaisia, jotka kamppailevat samanlaisten vaikeuksien keskellä.

Suojelusenkelin Lemmikki

====================

Opettelin olemaan armollinen itselleni, hyväksymään vajavaisuutta ja sellaisia tosiasioita, joita en voi muuttaa. Opettelin ajattelemaan: "tuo ei ole minun vastuullani" (esim. jonkun ihmisen loukkaava käytös) silloin, kun sen aika oli.

Vielä opetteleva...

====================

Kaikesta selviää kun parhaansa yrittää eikä anna eriksi!

-Ritu-

====================

Oli syksy 1969, olin kihloissa ja odotin onnellisena lastamme sulhaseni ollessa asevelvollisuuttaan suorittamassa. Hän oli löytänyt meille jo asunnonkin ja olin tyhjentänyt pankkitilini takuuvuokraan ja irtisanonut oman asuntoni, kun taivas putosi...

Hänelle Turun laivastoasemalle lähettämäni kirje palautui ja mukana oli viesti, jonka mukaan sulhaseni olikin sotilaskarkuri!

Ryhdyin tarkistelemaan tietoa sekä asuntomme osoitetta ja pian minulle selvisi, että sulhaseni oli jo monen kuukauden ajan valehdellut minulle suut silmät täyteen ja pakoili sotilaspoliisia, asunto oli olemassa vain hänen tarinassaan ja rahat hän oli käyttänyt elämiseensä.

Lähdin epätoivoissani itkien öiseen kaupunkiin etsimään mahdollisuutta tappaa itseni ja lapseni. Merenrantapuistossa vastaani saapui porukka sotamiehiä, jotka olivat palaamassa kasarmilleen. Yksi heistä kääntyi takaisin ja tuli puhuttelemaan itkevää ihmistä ja jäi kulkemaan vierelleni ja kuuntelemaan tarinaani ja saatteli minut takaisin asunnolleni vannottaen, etten tekisi pahaa itselleni.

Seuraavana aamuna päätin, että minä ja lapseni selviämme, mutta ilman isäänsä. Ryhdyin selvittelemään asioitani, hankin uuden asunnon, selvittelin asiat vanhempieni ja läheisimpien ystävieni kanssa ja omistauduin työlleni ja lapselleni tukeutuen vain kaikkein läheisimpiin ihmisiin, jotka jaksoivat seistä rinnallani.

Tyttäreni joutui elämään taloudellisesti köyhän, mutta rakkautta ja turvallisuutta tarjonneen lapsuuden. Hänellä on nyt oma perhe ja hän on menestynyt hyvin valitsemallaan uralla ja meillä on hyvin läheiset välit, vaikka hän ei ole koskaan tavannut isäänsä.

Muidenkin vaikeuksien kohdatessa olen noudattanut samaa kaavaa: asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä - vaikkapa tuntemattomalle, se auttaa jäsentämään realistisesti tilannetta ja rauhoittaa tunnekuohua. Vice versa - on myös osattava kuunnella silloin, kun joku toinen on hädässä - ei tarvitse tietää ratkaisua hänen asiaansa, kunhan on läsnä.

Ei saa jäädä kierimään itsesäälissä, vaan on ryhdyttävä aktiivisesti käytännön toimintaan asioiden uudelleen järjestämiseksi. On uskallettava tehdä selkeä päätös, miten tästä eteenpäin ja luotettava siihen, että päätöksen jälkeen kaikki vähitellen järjestyy.

On rakastettava elämää ja läheisiään - niin ystäviä, työtovereita kuin sukulaisia ja muistettava, että tosiystävät jäävät rinnalle hädänkin hetkellä ja niillä selkänsä kääntäneillä ei ole merkitystä. Yhteisöllisyys on voimaa - tuli se sitten suvun, työyhteisön tai ystävien tukena.

Työ ja opiskelu ovat murheisiin paras lääke - "ei jäädä tuleen makaamaan" vaan suunnataan ajatukset ja suunnitelmat tulevaisuuteen. Mennyttä ei saa takaisin eikä tehtyä tekemättömäksi, mutta tulevaisuuteensa voi ja saa vaikuttaa.

Onnellinen ja tasapainoinen yksinhuoltajaäiti

====================

Selvisin "elämän Siperiasta" "elämän Bahamasaarille" seuraavasti:
1) ymmärsin miksi käymme tilannetta läpi, mitä minun piti oppia siitä
2) vastasin rakkaudella
3) noudatin sydämen ääntä pilkuntarkasti, lopulta
4) pyysin tukea enkeleiltä

Kiitos, kiitos, kiitos enkeleille!

Puhdistuin pelosta, joka oli tilanteen aiheuttanut.

Tämän päivän ajatus + tunne + asenne = huomisen todellisuus

Ja sen voi itse valita!

Saretta

====================

Olin tosi masentunut kaksi vuotta. Söin lääkkeitä ja kävin psykiatrilla. Mikään ei auttanut. En ollut uskovainen, mutta menin tilaisuuteen. Ja ihme ja kumma masennus loppui ja olen ollut hyvässä kunnossa sen jälkeen. Eli pitää uskoa toisen apuun ja ennen kaikkea Jumalan apuun ja rukoukseen. Rukoilen joka ilta ja kiitän Jeesusta. Ja olen myös löytänyt uskoni. Pyydä siis apua vaikeuksiisi ystäviltä ja Jumalalta.

Maija

====================

Löysin "uuden elämän" joogan, meditaation ja kirkon kautta. Luin myös paljon henkistä ja hengellistä kirjallisuutta. Nämä pelastivat minut välillä aika "syvästäkin ojasta". Hiljentyminen, yksin oleminen ja kuoleman miettiminen.

Sirkku

PS. Ja Positiivarit

====================

Töissä oli aivan ylitse pääsemättömiä ongelmia. Mahtavan pomoni joka on puolueeton asiassa osasi ratkaista asian. Opin sen että vain puhuminen auttaa ratkomaan ongelmia!

Vekkuli

====================

Minua on auttanut useita kertoja elämässä se, mitä pikemmin on hyväksynyt epämiellyttävän tilanteen. Hyväksymisen jälkeen oma olo kevenee heti ja voi alkaa miettiä pieniä asioita, jotka helpottaisivat tai parantaisivat tilannetta. Kaikki asiat eivät ole omissa käsissämme, vaan sopeutumiskykyä kannattaa opetella.

Krisse

====================

Lapsen vakavan sairastumisen aikaan elämä pysähtyi. Edes maitoa en seuraavalle päivälle osannut ostaa. Tuntui ettei millään ole merkitystä, kunnes tajusin että jos tytär kuolee, haluan antaa joka minuutin ja sekunnin TÄYTTÄ JA ILOISTA elämää hänelle.

Aloin tarkoituksella tekemään retkiä, ottamaan arkiaskareisiin mukaan, aloimme lukea lapsille ääneen ja sairaan lapsen otimme nukkumaan meidän keskelle. Nyt kuoleman pelko on väistynyt ja nautimme täysillä unohtaen mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan ja elämme tätä päivää täysillä nauttien.

Allun emo

====================

Pienituloisena opiskelijana ollessani olivat rahat usein tiukalla ja vaatii suurta kekseliäisyyttä suoriutua arkipäivän kuluista. Eräänä keväänä tuntui että menot syövät tulot ja ylikin. Vuokrarästien painaessa niskaan tuntuvasti, tuijotin ulos ikkunasta ja mietin samalla, että nuokin lasit kaipaisivat pesua.

Samassa hoksasin lisätulon lähteen mahdollisuuden, ilmoittelin ystäville, sukulaisille ja tutuille ikkunanpesuavusta ja kävin kuuraamassa monen ilahtuneen perheen äidin ikkunat. Sen verran hommasta liikeni ropoja, että pääsin tasapainoon ja olin varsin tyytyväinen oivalluksestani.

Minka

====================

Olin aloittanut uudessa työpaikassa ja pian sen jälkeen oli ensimmäiset kehityskeskustelut esimiehen kanssa tulevan vuoden tavoitteista. Uutena työntekijänä talossa en oikein osannut pitää puoliani, vaan myöntelin esimiehen ehdotuksia. Kun kaikki tavoitteet oli hienosti kirjattu paperiin, niin esimies katseli sitä ja sanoi, että ihan hyvät tavoitteet, mutta ei tällaiset tavoitteet ole kyllä koskaan tässä talossa toteutuneet.

Jees, hyvä alku uuteen työpaikkaan: mahdottomat tavoitteet heti kättelyssä. Sitten osui Raamatusta silmiini jae Room. 9:16: "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa". Kun vuoden päästä tarkastelimme tavoitteiden saavuttamista, niin KAIKKI tavoitteet oli saavutettu ja sain myös tulospalkkion. En siksi, että minä olisin ollut erityisen hyvä, mutta porukassa meillä oli ihan hyvä meininki ja koin, että ennen kaikkea siksi, että Jumala armahti.

Simppeli Simo

====================

Olen selvinnyt pettämisestä ja sen paljastuttua avioerosta - jo toisen kerran elämässäni. Kaksi vuotta sitten tuntui, että elämä pysähtyi ja maailmani romahti. En nähnyt mahdollisuutta onneen ja luottamukseen - enää ikinä. Samaan aikaan myös töissä tapahtui suuria muutoksia: 3/4 työtiimistäni sanoi itsensä irti lähes yhtä aikaa, ja minä sain heidänkin hommansa omalle kontolleni, koska jonkunhan ne piti hoitaa. Lopulta jäin työuupumuksen ja depression vuoksi sairaslomalle, mikä olikin hyvä.

Mutta silloin sain todeta, että jo pari hyvää ystävää auttavat. Lähdin myös rohkeasti hakemaan ammattiapua, ja löysinkin viisaan ja taitavan terapeutin. Ex-mieheni sain avioliittoneuvontaan, jossa saimme pohtia pettämiseen johtaneita syitä ja suhdettamme. Emme palanneet yhteen, mutta välimme paranivat, ja ennen kaikkea pystyin ymmärtämään ja näin välttämään itseni syyllistämisen ja katkeruuden.

Sanonkin kaikille kohtalotovereille, että älkää jääkö yksin huolten kanssa: puhukaa luotettavien ystävien kanssa ja hakekaa epäröimättä ammattiapua: koulutettu ja kokenut terapeutti auttaa, kun omat voimat uupuvat. Parisuhdeneuvolaan voi mennä yksinkin, jos puolisoa ei saa mukaan.

Samaan aikaan löysin Positiivarit. Joka-aamuinen s-posti on ollut ilon lähde siitä pitäen. Yritän noudattaa positiivisuusoppia elämässäni - vaikka välillä vähän hammasta purren.

Yritän (ja onnistunkin) tietoisesti nauttia kauniista luonnosta, taiteesta, hyvistä ystävistä, lapsista ja joutenolosta. Vaihdoin vajaa vuosi sitten työpaikkaa, ja iloitsen nykyisen työpaikkani positiivisesta ilmapiiristä (ja yritän kantaa oman korteni kekoon sen ylläpitämisessä).

Mutta olen tyytyväinen, että olen voinut välttää vihan ja katkeruuden kierteen, johon olen nähnyt muutaman kohtalotoverini joutuvan. En voi valita elämäni karikoita, mutta voin valita, kuinka niihin suhtaudun. Ja oppia nauttimaan jokapäiväisistä ilon aiheista.

Ystäväni (joka ei ole Positiivari), on sanonut minua yltiöpositiiviseksi ja moittii minua suopeasta suhtautumisesta ex-mieheeni. Mutta oma elämäni on paljon helpompaa, kun yritän ylläpitää myönteistä otetta elämään ja nähdä mieluummin hyvää kuin pahaa, sillä sen valinnan voin tehdä aivan itse ja täysin vapaasti.

Katkeruus ja viha eivät paranna kenenkään elämänlaatua, siksi pyrin torjumaan sellaiset tunteet jo alkuunsa.

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ja oma asenteeni ratkaisee, onko tulevaisuuteni iloinen ja jännittävä vai surullinen ja toivoton.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille Positiivareille!

Ad astra

====================

Jonkin aikaa sitten tuntui, ettei eräästä ongelmasta ole mitään ulospääsyä. Ihmisten jääräpäisyys ja periksi antamattomuus oli koitua ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Niin vain yksi jääräpää, kovapäisyydestään huolimatta, antoi tuuman periksi ja ongelmavyyhti alkoi purkautua. Kun yksi antaa periksi ja joustaa, vaikutus muihin on merkittävä. Vyyhti lähtee purkautumaan vasta, kun yksi, joka on ehkä se kaikkein viisain, antaa hiukan omista periaatteistaan periksi, jotta muutkin ymmärtävät, ettei päätä seinään hakkaamalla saa aikaan kuin mojovan patin.

Sini

====================

Elämäni pahimmasta takaiskusta selvisin, ajattelemalla elämää eteenpäin vain tunti kerrallaan. Taaksejäänyttä oli turha murehtia ja edessäpäin ei näyttänyt juuri sillä hetkellä valoa olevan, joten yksi henkäys kerrallaan... Lopulta alkoi pieniä valonpilkahduksia näkyä ja ystävien tuki pelasti ainakin minut takaisin elämälle

Elsa

====================

Olin vuosia epäonnistumisten kierteessä ja mielisairaalakierteessä. Kävin AA:ssa ja pää oli sekaisin ihastuksista ja fantasioista. Nykyään olen aika selväpäinen enkä juuri käy muualla kuin kirkon tilaisuuksissa. Olen kyselevällä kannalla silti monissa kiistakysymyksissä. Luen paljon. Satsaan ystäviin. Yritän lenkkeillä.

Sapporo

====================

Olen selvinnyt hullusta sovinisti isästä, kodittomuudesta, keskenmenoista, oman ja ystävien lasten kuolemasta, läheisten sairauksista, lähiomaisten kuolemien virrasta ajattelemalla: "ajattelen sitä sitten huomenna". Ja jos sitten vielä tuntuu mahdottomalta, siirrän huomiseen ja hoidan tänään arkisia rutiineja. Siten katkeaa tapahtumalta terävin kärki ja kun aika on minulle sopiva asioiden läpi käymiseen, en muserru vastoinkäymisten alle.

Life is hard but so am I.

====================

Vuosikausia valuin kohti epätoivon pohjaa; ainoa lohtuni tässä pahassa maailmassa ja kurjassa elämässäni oli viini. Kun sitten pohjakosketus oli todellinen, löysin AA-ryhmästä uuden ja mielekkään elämän alun. Samalla sain uskomattoman määrän uusia ihania ystäviä ja uuden positiivisen elämänasenteen, jossa jokainen raitis päivä on ihmeellinen lahja.

Uusi elämä.

====================

Vuosi 2005 antoi niin paljon muutoksia elämään ja isoja vastoinkäymisiä, että loppuvuodesta olin jo varma, etten seuraavaa vuotta näe. Vuosi alkoi avioerolla, jatkui lapseni hölmöilyllä kaljan kanssa, vanha uskollinen koirani jouduttiin lähettämään koirien taivaaseen, pitkien vääntöjen jälkeen luovuin yrityksestäni, ennen keskikesää sain kuulla sairastavani syöpää ja joutuvani käymään läpi kaikki leikkauksesta sytostaattihoitoihin ja sädetykseen. Ikään kuin siinä ei olisi riittävästi, sain vielä veritulpan ja uusi ihmissuhteeni kariutui alkoholiin ennen joulua. Elämän jatkaminen tuntui todella vaikealta ja tarkoituksettomalta.

Tuntui, etten jaksa enää... Syöpäyhdistyksen psykologille purin tuntojani ja sain neuvon kaikkein vaikeimpiin hetkiin: ei tarvitse jaksaa seuraavaan hoitokertaan, ei edes siihen asti kun joku tulee käymään tai soittaa, ei kymmenen uutisiin tai aamuun, riittää kun jaksaa edes yhden minuutin. Tästä minuutista tuli minun pelastusrenkaani.

Kun oli vaikea hetki ja tuli tunne luovuttamisesta ja jaksamattomuudesta, silloin laskin sekunteja, 1-2-3... ja joka kerta ennen sitä kuuttakymmentä oli tullut joku asia joka piti vielä tehdä (vessakäynti, vesilasin täyttäminen, kukkien kastelu, kissan silittäminen tms.) ja sen jälkeen huomasin taas päässeeni yli lähes mahdottomasta tilanteesta. Eikä aikaakaan kun puhelin tai ovikello soi ja joku ystävistä kyseli vointia ja piristi päivääni kertomalla arkisiakin asioita terveiden maailmasta. En olisi koskaan ennen uskonut miten valtavan tärkeä yksi minuutti voi olla ja se valinta onko se yksi monien joukossa vai onko se viimeinen.

Omppu

====================

Siskoni kuoli Sammy Babitsinin kanssa autokolarissa 23-vuotiaana. Muistan kuin eilisen päivän, kun ajoimme häntä katsomaan Jyväskylän keskussairaalaan. Suunnattoman suuri ikävä seurasi vuosia. Pakko oli vain elää. Kun Kirka nyt meni enkelikuoroon, sama tuska palasi uudelleen. Ajattelen heidän on nyt hyvä olla. Odottavat minua. Aika kultaa muistot.

Strawberry

====================

Itkemällä, miettimällä, pyörittämällä asiaa ylös alas sivuille ja taas miettien, itku aina mukana. Itku on helpottanut ja pohdiskelu, koville se on ottanut mutta aina olen selvinnyt. Pulloon ei ole tarvinnut tarttua, kyllä Taivaan Isältä tuli apua pyydettyä. Helpotus on ollut suuri kun asian sai järjestykseen.

Onnistuja

====================

Sairastuin pahaan masennukseen, esikoisen odotusaikana, joka oli aikamoinen shokki. Itkin monta kuukautta, olin alakuloinen ja surullinen… Vaikka normaalisti olisi pitänyt kai olla hehkeimmillään, onnellisin ja toiveikas kun vauva oli tulossa. Hormonit kävi jotenkin ylikierroksilla, ja murehtisin pikkuasioita, joille en olisi mahtanut mitään vaikka miten olisi käynyt. Onneksi ihana mieheni ja rakas siskoni olivat parhaimmat tukijani, ja kannustajani. Tuntui etten parane koskaan, ja miten kaikki vaikuttaa lapseen... Aistiiko hän vatsassa minun huoleni ja pahanoloni.

Mieheni sanoi että pitää soittaa lääkäriin, että tarvitsen apua, ja tiesin sen itsekin. Pääsin pian lääkäriin, ja sain masennuslääkkeet ja varattiin aika psykologille. Vuosi on tullut täyteen masennuksesta, ja voin ihan hyvin. Nautin lapsesta täysillä, hän on maailman suloisin ja ihanin. Taitaa se aurinko paistaa tähänkin risukasaan, vaikken sitä uskonut.

Paranemistani edisti myös se että, myönsin itselleni olevani sairas, ja annoin pahanolon tulla… En siis työntänyt sitä pois. Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja ihanaa katsoa kun pikkuneiti oppii kokoajan uutta, ja innolla touhuaa ja puhkuu energiaa!

Hemuli

====================

Olin alkanut esittelytyöhön 9 v. sitten. Ensimmäinen isompi haasteeni oli saada muita innostumaan samasta mitä olin itse saanut mahdollisuuden kokeilla.

Haasteeseeni oli aikaraja, joka uhkasi pian päättyä. Aikaa oli jäljellä 2 päivää. Viikonloppu menossa. Lauantaina olin vielä itse mieheni kanssa virkistyspäivällä kylpylässä ja makoilin poreammeessa ja surkuttelin haasteen epäonnistumista.

Kunnes tajusin, että eihän aika vielä ole ohi. Jäljellä on yli vuorokausi. Sunnuntaina otin puhelimen käteen ja rupesin soittamaan ystäville. Josta apu sitten löytyikin. Sain haasteeni läpi, pääsimme mieheni kanssa unohtumattomalle ensi ulkomaan matkalle. Ja sen jälkeen myös usealle muullekin matkalle.

Koskaan ei kannata luovuttaa ennen kuin aika todella on täysi. Ja jos jotain todella kovasti haluaa, sen myös silloin pystyy toteuttamaan. Ja vaikka se ei sillä kertaa onnistuisikaan, tiedät että olet kuitenkin tehnyt parhaasi, ja se on aina eteenpäin kuin ettet olisi tehnyt mitään.

Sari

====================

Pienin askelin etenemällä selvisin, keskittymällä yhteen ongelmaan kerrallaan. Samalla ajattelin ja luotin siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Niin ne tekivätkin.

Hengissä

====================

Olen 56-vuotias nainen Helsingistä. Työelämässä olen ollut opiskeluvuosia lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti 20-vuotiaasta lähtien.

Ylitsepääsemättömältä tuntui tilanne, jossa olin valinnan edessä: palaanko vuoden sairasloman jälkeen takaisin työhön, jossa olin palanut loppuun, vai haenko sairaseläkettä?

Vuoden 2004 kesä oli kurja. Tuijotin ikkunasta vaakatasossa piiskaavaa tuulta ja sadetta. Mietin mitä minä teen elämälläni, joka oli alkanut tuntua lyijynraskaalta. Annanko periksi vai yritänkö vielä? Minun oli tehtävä ratkaisuni pian, sillä sairaslomani oli lopuillaan ja lääkäri suositteli töihin paluuta.

Siirryin mielikuvissani parin vuoden päähän. Mietin miltä minusta silloin tuntuisi. Jos minulle vaikka parhaassa tapauksessa olisi myönnetty eläke, miettisinkö miten töihin paluu olisi onnistunut. Varmasti miettisin.

Sen tajuttuani päätin palata takaisin katsomaan miten käy. Jos en jaksa, olen ainakin yrittänyt ja tiedän riittävätkö voimani. Päätös helpotti suunnattomasti oloani. Se vapautti energiaa ja aloin valmistautua tilanteeseen, jonka tiesin olevan sietämättömän vaikea.

Ystävien tuki, usko mahdollisuuksiini vaikuttaa omaan elämääni ja luottamus elämän kantamiseen auttoivat minua kohtaamaan tilanteen.

Paluu ei ollut helppo. Olen joutunut nöyrtymään ja luopumaan, mutta en ole nöyristellyt enkä luopunut minulle arvokkaista asioista.

Toivottomalta näyttäneessä tilanteessa kuuntelin, keskustelin, kysyin ja vastasin itselleni. "Mitä minä itse haluan, mitkä ovat minun omat toiveeni?" Vaikeinta oli olla rehellinen - itselleen.

Entinen edustaja

====================

Kaikki mihin olin uskonut, luottanut ja minkä vuoksi työskennellyt koko elämäni ajan, romahti ja katosi. Oikean lääkityksen lisäksi terapeutti sopi kanssani, että pidän itseni hengissä seuraavaan tapaamiseen asti. Siis päivä kerrallaan ja on opittava myös ottamaan apua vastaan.

Nyt voin paremmin kuin koskaan, nautin kodistani ja jokaisesta päivästä enemmän kuin koskaan.

Nainen

====================

Tahaton lapsettomuus on loppuelämäni suuri haaste, jonka tulen kohtaamaan uudelleen ja uudelleen. Monissa tilanteissa. Se miten siitä selviydyn, riippuu paljolti minun omista ajatuksistani ja omasta asenteestani. Nekin vaihtelevat. Tärkeintä kuitenkin on, että kun unelmat on viety ja tuhottu lopullisesti, täytyy vain luoda uusia unelmia. Sillä kaikkeahan ei välttämättä saa vaikka kuinka ahkeroit ja tavoittelet. Unelmissa toivo elää.

Voimia kaikille lapsettomuuden kanssa taisteleville!

Maahinen

====================

Irtisanouduin ikävästä työstäni 7 vuoden jälkeen. Ympäristö teilasi minut totaaliseksi luuseriksi. Melkein masennuin ja minusta tuli arka, enkä halunnut liikkua missään. Mutta pähkäillessäni asioita aikani ryhdistäydyin. Koville otti, koska en saanut keneltäkään tukea. Hammasta purren kapusin askel askeleelta "ylös" ja nyt opiskelen uutta ammattia, vaikka välillä on perhosia vatsassa. Olen päättänyt selviytyä ja katson eteenpäin ja puheista en piittaa.

Hituli

====================

Lasteni isä, josta erosin 12 vuotta sitten, jaksoi kiusata. "Miten huono äiti olen" kaikilla mausteilla.. kunnes uskoin sen itsekin. Halusin kuolla, jonne olinkin matkalla kunnes Luoja pysäytti. Ajoin kolarin, viikkoja koomassa mutta nousin ylös vaikka lääkärit eivät toivoa olleet antaneet.

Yllätysraskaus, jonka luulin olevan mahdotonta kun olin leikattu monesti koomassa. Terve lapsi syntyi aika tarkkaan kolarin vuosipäivänä. Sieltä lähti tahto elää. Muutin kauemmas ettei mies tiedä minusta mitään ja lapset ovat vain tekemisissä isänsä kanssa. Piti käydä kuoleman portilla jotta käsitin sulkea kuuloni aina kun hän minua haukkuu ja nautin lapsistani sekä elämästäni. Lapset ovat murrosiässä ja olen voinut jo näyttää lähestymiskiellosta lähtien rehellisesti mitä isä teki ja miksi masennuin. Avoimuus helpotti suunnattomasti! Yritin liikaa olla vahva ja kulkea vastatuuleen. Kannatti ottaa askel kauemmas ja lakata taistelemasta tuulimyllyä vastaan.

Voima periksi antamisessa

====================

Olin peruskouluaikoinani seitsemän vuotta koulukiusatta. Peruskoulun jälkeen päätin päästä eroon kiusaamisesta lopullisesti ja hain kauemmas taidelukioon. Se kannatti, siellä sain ihan oikeita koulukavereita. Koulukiusaajat ovat jääneet taakse, nyt elämä hymyilee ja opiskelu sujuu!

Jamppa

====================

Masennuksesta valoon

Olen selvinnyt vakavasta masennuksesta hengissä, täysin uutena ihmisenä. Hain apua ja sain sitä. Puhuin sairaudestani avoimesti enkä pelännyt käsitellä vaikeita ja raskaitakin asioita. Onneksi apua oli tarjolla.

Selviytymisessäni oli ratkaisevaa myös se, että olen kuvataitelija ja jaksoin masennuksenkin aikana tehdä taidettani ja osallistuin jopa suureen kilpailuun jossa pääsin jurytuksessa toiseen vaiheeseen asti satojen joukosta.

Ratkaisevaa oli myös se, että jostakin kumman syystä olin jo masennukseni alussa päättänyt paranevani. Minulla oli siis kilpahiihtäjän tavoin tavoite. Nykyisin minulla on uusi elämä, uusi minä, joka ei horju entisen tavoin eikä hae onnea itsensä ulkopuolelta.

Kuvataiteen ohella teen nyt myös muita auttavaa työtä. Paranemiseni herätti voimakkaan auttamisen tunteen ja minussa aina ollut henkisen kehittymisen tarve jatkuu yhä voimakkaana. Vaikean paikan tullen uskon omiin henkisiin voimavaroihini.

Innerpower

====================

Kun olin pettynyt ja vihainen, kuljin möykky mahassa ja kävin mielessäni keskustelua: "Jos se sanoo, niin minä sanon. Jos se tekee niin, niin minä sanon sille että..." Päiviä, viikkoja kannoin tuota möykkyä sydänalassani, kunnes eräänä aurinkoisena helmikuun päivänä tuli ihana oivallus: Hoi! Elämä on ihanaa. Aurinko paistaa ja minä saan olla vieläkin onnellinen, mutta vain ilman, että kannan tarpeetonta kaunaa sisälläni. Maailma on kaunis! Oli se suurenmoinen oivallus!

Marjuska

====================

Ensin ponnistin ja yritin kaikkeni. Kun se ei auttanut, odotin, annoin asioiden mennä omia latujaan. En sotkeutunut soppaan. Opin ottamaan tulevat tapahtumat vastaan rennosti. Ajattelen menneistä hyvät kohdat. Koettelemukset vahvistavat ja viisastuttavat.

Katri

====================

Asuin kaupungin vuokratalossa (vuokra yli 400 € / kk), putosin kelan työmarkkinatuelle (alle 100 € viikko), asumistuki 70 € / kk, eikä sossustakaan saanut kuin muutamia kymppejä / kk. Kyllä siinä itkukin pääsi, koska ei ole sukulaisiakaan elossa, jotka olisivat auttaneet.

Irtisanoin asuntoni ja päätin olla vaikka taivasalla, koska en olisi pystynyt millään selviämään vuokrasta. Edullisempaa asuntoa ei löytynyt, joten aloin kysellä tavaroilleni paikkaa autiotalojen omistajilta. Vihdoin tärppäsi. Sain luvan viedä tavarani erääseen taloon, joka oli ollut asumaton 6 vuotta.

En saanut asuntoa itselleni, joten kysyin mahdollisuudesta asustaa yhtä huonetta talosta, jossa tavarani olivat. Sain luvan. Tässä ei ole pesumahdollisuutta eikä edes vettä tule, mutta on sentään sähköt joten kyllähän tässä jotenkin voi elellä. Tunnen jälleen olevani onnellinen ihminen, vaikka elelenkin näin alkeellisesti.

Joten rohkeasti vain kyselemään autiotalojen omistajilta asuntoa.

Nita Tiitta

====================

Ankea ja tylsä työ - päivästä toiseen. Miten jaksaa suorittaa arkipäivää? - ratkaisuksi löysimme kuin sattumalta matkailun kaukomaille vieraisiin kulttuureihin - jopa paikoille, minne vain harva uskaltautuu ainakaan omin päin, pienellä matkakassalla ja "kaupunkivaatteissa". Matkailu on intohimomme - odotamme taas matkalle pääsyn huikasevaa hetkeä. Matkailusta on tullut meille myös jokapäiväinen harrastus, kirjoitamme matkakertomuksia ja olemme julkaisseet kaukomatkailijoiden oman saitin - lukuhetkiä myös nojatuolimatkailijoille. Onnistumisen huippuhetkiä odotellessa, matkalla parempaan huomiseen.

TieKutsuu-tiimi Lissu & Antti

====================

Aika ,aika,aika ja aika.....

k.

====================
 
Olen selvinnyt kuoleman rajalta pienen poikani puhelinsoiton saattelemana. Tuo hauras, pienen kaksivuotiaan toive oli, että "äitele, tule takaisin!" Voiko enempää kannustusta saada kipujen, letkujen ja piikkien keskelle? Vaikka juuri aiemmin olin ajatellut tuskasta väsyneenä, että en jaksa enää, kuolema on minun armahtajani, tuon pienen äänen kuuleminen katkoi kaikki siteet ja raivasi kaikki esteet tieltäni rakkaitteni luo takaisin.

Vaikeasta sairaudesta selvittyäni suhteelliseen hyvään elämään olen jälkeenpäin usein ajatellut, että jos tästä olen selvinnyt, selviän mistä tahansa muustakin. Ja olen selvinnytkin, pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta. Vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään, ne ovat pelkästään uuden mahdollisuuden ja inspiraation lähteitä. Elän joka päivä ja joka hetki elämäni ihaninta aikaa.

Monesta selvinnyt




Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot