Etusivu
Ajatusten Aamiainen
Sähköiset kortit
Kuvagalleria
Kiitospalsta
Perjantaiutelu
Aarteisto
Lotus Hill
Positiivisuusviikko
Positiivarit
Uteluarkisto
"Aina joskus tekee jotain ihan noloa. Miten sen saisi unohdettua / käsiteltyä / ylipäästyä? Jos sinäkin teet nolouksia, niin kerro millaisiin olet erikoistunut. "
Vastauksia 60
=========================
Lähtiessäni töihin jätin uudelle poikaystävälle (joka oli vain käymässä luonani) ja lapselleni keittiön pöydälle lapun "Rakastan teitä molempia". No kuinka ollakkaan kaksi huoltomiestä oli samana päivänä, kaikkien lähdettyä käynyt korjaamassa huippuimuria. Illalla töistä tullessani näin lappuni alareinaan kirjoitetun "huippuimuri toimii taas" Tämän jälkeen olen saanut pitkiä katseita näiltä huoltomiehiltä.....
Irkku
=========================
Puhun tutuksi luulemalleni, tänään kohteena sattui olemaan kaupunginjohtaja.
Nolostunut
=========================
Minulla on aina milloinkin mikäkin paperi "hukassa" - laitan muka tietopaikkaan ja sitten en löydäkään sitä siitä. Usein on syynä turhan huolimaton etsintä.
Anita50
=========================
Puheliaana ihmisenä olen usein pulassa suustani päässeiden sammakoiden takia. Esimerkkinä kerran kun juonsin työpaikan synttärijuhlia ja ansiomerkkien jaon yhteydessä jaettiin muitakin huomionosoituksia ja kun en muuta keksinyt niin tokaisin, että "seuraavana jaetaan ansiomerkkejä (pieni ajatustauko)... ja muuta tavaraa." Yleisö naurahteli enkä itse edes tajunnut mitä hauskaa olin sanonut. Muitakin luontevia sanakäänteitä käyttäen sain juhlavan tilaisuuden luonteen kodinomaiseksi ja leppoisaksi lähes tietämättäni. Sopivasti itselleen hymyillen elämä on nautittavampaa!
Verbaaliset voltit kunniaan
=========================
Olen kova mokailemaan ja sen vuoksi kerron mokani heti tuoreeltaan ystävilleni tai jos olen mokannut työssä, työtovereilleni.
Sillä hetkellä ei tietenkään naurata mutta muutaman päivän päästä kun mokaansa muistelee naurattaa jo kummasti!
Olen oppinut elämänvarrella sen, kun oppii nauramaan itselleen selviää monesta tilanteesta helpommin kun "tiukkapipoisena".
* Anne*
=========================
Kun eka kerran kävimme Ruotsin lomalla mieheni kanssa. Käydessämme kaupassa ja kassalla ollessamme kassalla kassaneiti kysyi: är det bra så? Minä vastasin pokkana Nej, tack!
Voi sitä kassaneidin ilmettä ja voi sitä naurun hykerrystä ja kuiskuttelua jonossa takanamme. En osannut kuunnella sitä laulavaa ruotsinkieltä, olinhan oppinut kuuntelemaan vain "kouluruotsia". Mieheni oli ollut ruotsissa töissä ja oli oppinut kuuntelemaan vaikka ei osannut puhua ruotsia. (Siis toinen puhuu ja toinen kuuntelee, heh). Mieheni "suomensi" sitten minulle mitä kassaneiti kysyi? (Minähän oletin, kassalla kun ollaan, kysymyksen kuuluvan tuleeko muuta? ja vastain tällaiseen kysymykseen).
Olen nauranut ystävieni kanssa monet makeat naurut kun olen kertonut tästä ja monesta muustakin saman tyypin noloista tilanteesta joihin olen joutunut.
Arja
=========================
Olen kunnostautunut "rouva suorasuuna". On tullut mm. ojennettua naapurin isäntää epäasiallisesta ja varomattomasta liikennekäyttäytymisestä. Tulen liian usein sanoneeksi suoraan mitä ajattelen. Pysyn sanojeni takana, mutta asioita voisi sanoa toisinkin eikä sanoa päräyttää ilman sen suurempia esipuheita. Aamupalojen kautta olen myös yrittänyt löytää hieman positiivisempaa tapaa sanoa sanottavani. Kyllähän se höyrykattilakin repeää, jos paine nousee...
Taas mä tein sen
=========================
Minulla on tapana laukoa suustani kaikenlaista kammottavaa ilman asian ajattelemista ensin kunnolla. Vaikka en edes tarkoittaisi mitään pahaa tai muuta, niin jotenkin se aina kuulostaa siltä ja loukkaa muita...
Miten unohdan sen? En unohdakaan. Häpeän, häpeän, häpeän... Ja sitä miettiessä tuntuu, että ainoa ratkaisu olisi muuttaa luolaan erämaahan. Yli ei pääse ennen kuin selittämällä laukomisen kohteeksi joutuneelle, mitä oikeasti tarkoitti ja pahoittelemalla, että esitti asian niin kuin esitti.
Hanna
=========================
Olin töissä kaupassa. Kauppias oli aika kalju. Jotenkin puhe meni siihen ja rouva sanoi, että tukka ja järki eivät pysy samassa päässä. Siihen minä paukautin saman tien että toisaalta sanotaan, että mitä tyhjä lato katolla tekee. Kyllä nolotti ja olin punainen kuin rapu. Onneksi he olivat huumorintajuisia. En unohda sitä ikinä. Siitä on 25 vuotta aikaa.
Hellu
=========================
Pienet mokat kuitataan yleensä huumorilla ja naurulla. Suuremmissa on kyllä anteeksipyyntö paikallaan, toki pienemmissäkin se ei pahaa tee.
Suustahan ne pahimmat mokaukset tulevat eli tulee sanottua liian suoraan, ajattelematta seurauksia.
Hessutyttö
=========================
Ei kannata välittää noloista jutuista, niitä ei muista muut kuin sinä itse. Tuskin olet sellainen maailman napa, että sinua ja noloja tilanteitasi joku muu muistaisi vaikka olisi huomannutkin.
Aikuinen
=========================
Kun en ole mikään "tekniikan ihmelapsi", niin arvata saattaa, että aina sattuu ja tapahtuu, varsinkin teknisten laitteiden kanssa ja minulle on totisesti sattunut. Tässä eräs vuosia sitten tapahtunut.
Olin serkkuni kanssa Joensuussa käymässä eräässä auton varaosaliikkeessä. Serkkuni parkkeerasi autonsa pihaan ja poistui sisälle, jättäen minut odottamaan apukuskin paikalle. Odottelin siinä tyytyväisenä, kunnes hetken kuluttua katsoin ihmeissäni, että liikkuuko auto? En ollut uskoa asiaa ja toivoin näkeväni väärin. Kun en tiennyt, mitä tehdä, panin silmäni kiinni, ikään kuin asia sillä olisi korjaantunut. Tuohon aikaan en ymmärtänyt autoista senkään vertaa kuin nykyään.
Niin vain kävi, että auto valui alas mäkeä vauhdin kiihtyessä vähitellen ja minä odotin kauhuissani, että kohta tömähtää. Onnekseni juoksi eräs nuori mies auton kiinni, aukaisi oven ja veti keskellä olevasta vivusta taaksepäin. Kiitin tyytyväisenä häntä ja mies katsoi hämmästyneen näköisenä minua aikuista naista sanoen: ole hyvä. Mies oli varmasti luullut auton olevan tyhjä ja lähteneen itsestään valumaan ja ihmetys oli suuri, kun sisällä olikin ihminen, joka ei tehnyt elettäkään pysäyttääkseen auton, mutta mitä olisin tehnyt, kun mitään en osannut. Serkkuni palatessa liikkeestä, löysi hän sekä auton että minut keskeltä pihaa. Siinäpä riitti naurua pitkäksi aikaa. Eipä vain naurattanut hetki sitten, kun olin vauhdilla kiitämässä alas mäkeä ja törmäämässä herra ties mihin.
Myöhemmin sain kuulla, että vipu, josta mies oli vetäissyt, on käsijarru, josta liikkuvan auton saa kuulema pysähtymään. Tuon tapauksen jälkeen olen aina varmistanut, jos jään kyytiin, että käsijarru on päällä ja auto ei missään tapauksessa ole ainakaan käynnissä.
" Tekniikan ihmelapsi "
=========================
Tämä tapahtui ammoin rakkaalle avovaimolleni. Hän oli suuressa koulutustilaisuudessa kotikunnallaan. Auditorio oli täynnä eri alan ihmisiä ympäri suomea. Avovaimoni oli 7 kuukaudella raskaana eli vatsa oli jo melkoinen. Noh, koulutustilaisuudessa aina osallistujilta kysellään kaikenlaista koulutukseen liittyvää, niin kuin nytkin tehtiin.
Kuinka ollakaan, avovaimollani oli kommentti kyseiseen asiaan ja hän pyysi tomerasti puheenvuoroa, saaden sen melko pian. Hän esitti asiansa innokkaasti kovalla ja kuuluvalla äänellä, varmistaen sen, että varmaan kaikki seurasivat hänen esitystään. Onnistuneen esityksensä jälkeen hän istahti ylpeänä takaisin istuimelleen... Mutta kuinka ollakaan, auditorion istui olikin käännettävää mallia ja noussut ylös. Avovaimoni ei huomannut tätä, vaan rojahti suuren vatsansa kanssa lattialle. Hänen jalkansa menivät suorana edessä olevan penkkirivin alle ja hän jumittui lattialle täydellisesti. Suuri yleisö seurasi silmä kovana tapahtumaa.
Hän jäi niin tiukasti penkkirivien väliin kiinni, ettei hän omin avuin päässyt sieltä ylös, vaan vierustovereiden piti mennä mukaan häsyihin ja irrottaa hänet sieltä. Tilanne oli vaarallinen, mutta näin jälkikäteen erittäin koominen. Sen verran noloksi avovaimoni meni, että yhtään kysymystä tai kommenttia hän ei enää koko kaksipäiväisen koulutuksen aikana esittänyt...
-Nipa-
=========================
Heräsin aamulla silloisen poikaystävän lapsuudenkodissa ja menin keittiöön ilman piilolinssejä. Lähestyin kultaani takaapäin ja puristin leikkisästi kaksin käsin hänen peppuaan. Hän kääntyi - eikä se ollutkaan hän, vaan hänen veljensä! Vielä enemmän häpeän sitä, että en kehdannut sanoa likinäköisyyttäni erehtyneeni henkilöstä, vaan hymyilin ja toivotin hyvää huomenta. Veli varmaan luuli minua seksihulluksi. En koskaan selittänyt asiaa kummallekaan. En unohda tätä tapausta ikinä, mutta olen lievittänyt nolouttani kertomalla tapauksesta muille. Enää ei hävetä vaan naurattaa koko juttu. Elämässähän sattuu kaikenlaista huvittavaa, jolle voi ainakin muutaman vuoden päästä jo nauraa.
Puristelija
=========================
Itselleen anteeksi antaminen on numero yksi. Jos yksi kerta ei riitä, tehdään se useammin. Kyllähän sitä jää pohtimaan ja tuskailemaan aikansa, mutta annahan ajan kulua, kukaan muu ei enää muista koko tapausta. Vähän samalla tavalla kuin kaatuessa hävettää ja pää pyörii että "näkikö kukaan"?
Me aikuiset olemme kummallisia ajatuksinemme!
Katiliini
=========================
Muistan sellaisen pienen tapauksen, kun toistakymmentä vuotta sitten ollessani nuori tyttö olin naapurissa lapsenvahtina. Puhelin soi, ja jostain ajatusvirheestä vastasin puhelimeen talon emännän nimellä (varmaankin oletin että hän soittaa ja kysyy tilannetta).
Puhelimessa olikin emännän äiti, lasten isoäiti. Hän tietysti tunnisti, että en ollut emäntä itse. Nolotti hirvittävästi, ja en voinut olla ajattelematta, että mitäköhän hän minustakin lastenvahtina tuumaa.
Olen miettinyt, mikä tapauksessa oli niin noloa, kun monen mielestä ei ollut vakava nolous. Tottahan sitä tekee nolouksia jatkuvasti, mutta aikuisena ainakin itse olen oppinut nauramaan itselleni. Nuorempana se oli vaikeampaa, nyt sitä osaa jo päästää itsensä helpommalla. Huumorilla pääsee monesta tilanteesta.
Olen oppinut myös, että ei kannata keskittyä siihen, mitä muut minusta ajattelevat, sillä eivätpä nämä muut tätä sattumaa myöhemmin muista tai välttämättä edes minua.
Sitä yrittää antaa itselleen anteeksi ja toivoo että muutkin tekevät niin. Ja ajattelee, että on sitä muut tehneet paljon suurempiakin nolouksia.
Ehkä tämä eräskään isoäiti ei enää muista tuota tapausta.
Lastenvahti
=========================
Nolojen tilanteiden variaationi on kaikenkattava. En yritä unohtaa vaan muistella niitä. Ne ovat harmitonta huumoria ja uskon, että niille nauraminen on erittäin terveellistä sekä minulle että muille.
Pari esimerkkiä:
Kävelin sisareni kanssa kadulla pysäkin kohdalla. Juuri kun editseni kiirehti mies pysäyttämään tulevaa linja-autoa, jalkani luiskahti ja kaaduin selälleni. Kaatuessani potkaisin mieheltä jalat alta ja hän kaatui päälleni. Syntyi sekasorto. Mies huusi myöhästyvänsä autosta, sisareni yritti pysäyttää autoa ja samalla selvittää olenko loukkaantunut. Muut pysäkillä olijat kiskoivat miestä ylös. Hän ehti bussiin, minä jäin kaiken keskelle makaamaan. Muistan vieläkin sen hullunkurisen tunteen kun makasin selälläni, näin ihmisten huvittuneet ilmeet ja kuulin sisareni sanovan: Nouse ylös!
--------
Muutaman vuoden ikäinen kummipoikani oli tulossa luokseni hoitoon. Kun heitä ei vielä näkynyt ikkunasta, ajattelin ehtiväni käydä wc:ssä. Istuessani pytyllä ovikello kuitenkin soi. Huusin kovalla äänellä: Odota kulta vähän aikaa, olen kakalla. Kun sitten avasin oven, siellä seisoi postimies kirjatun kirjeen kanssa.
Hörhömagneetti
=========================
Ai että joskus sattuu jotakin noloa. Minä taidan olla sellainen synnynnäinen kävelevä katastrofi ja hajamielisten kunniajäsen.
Tässä yksi esimerkki:
Olin tulossa kaupungilta autolla ja turvaistuimessa istui silloin n. 3v. poikani. Jotain oli jäänyt ostamatta ja siksi päätin poiketa vielä kotikaupassamme joka sijaitsi vastapäätä taloa jossa asuimme. (asuimme pienen kunnan kirkonkylässä) Kipaisin pika pikaa kaupassa ja Joonas jäi autoon odottamaan. Kovalla kiireellä sitten suuntasin ostosten jälkeen ulos kaupasta ja ostosten kanssa kotiin! Kotiovella huomasin että hups, jotakin jäi.
Ei sen enempää eikä vähempää kuin lapsi ja auto! Kyllä hävetti ja nolotti vaikka eihän sitä muut huomanneet kuin Joonas, eikä hän ollut moksiskaan.( raukka jo siinä vaiheessa tottunut äidin ihmeellisiin tempauksiin)
Ostin viime jouluksi itselleni lahjaksi Johan Rappin Hajamielisen käsikirjan. Kyllä oli mukava lukea että sattuu sitä muillekin ja pahempiakin juttuja.
Kaikenlaist sitä sattuu ja tapahtuu
=========================
Olen erikoistunut totaali nolouksiin. Yksi, mikä naurattaa vieläkin tapahtui muutama vuosi sitten. Yhdistys, jonka puheenjohtajana olen järjesti juhlan. Siihen oli kutsuvieraana kutsuttu kansanedustajia, kunnan päättäjiä ja alueen maaherra, jotka tulivat myös paikalle. Minulla oli ensimmäinen puheenvuoro, jossa ansiokkaasti toivotin kaikki tervetulleeksi protokollan mukaan (joka oli selvitetty niiltä, jotka asiasta jotain tietävät). Lähdin alas portaita ja kaaduin suoraan rähmälleen maaherran eteen. Olen iso nainen, joten lattialla maatessani hameet korvissa en tiedä mitä ajattelin. No ylös päästiin ja sen jälkeen juhlissa ei ollut kankea tunnelma.
Omista häistäni kaikki muistavat sen miten morsian ensin riisuttiin. Minulla oli takaa napitettu hame. Isäni tuli toisena halaamaan ja rutisti niin lujaa että kaikki nepit aukesi ja hame valahti maahan. Onneksi isäni oli hyvin iso ihminen ja hänen varjoonsa ettei ihan kaikki nähneet tapausta. Ne häät oli kanssa aika rennot sen tapahtuman jälkeen.
Joudun usein tosi noloihin tilanteisiin, mutta huumorilla niistä on aina selvitty
Lexa
=========================
Olen erikoistunut väärinpäin oleviin vaatteisiin ja outoihin maksukortteihin. Usein unenpöppörössä tulee kiskaistua paita nurinperin päälle tai laitettua eripari sukat.
Kaupan kassalla taas olen yrittänyt maksaa kirjastokortilla, kelakortilla ym. Kun on kaikenlaista setua, kanta-asiakasta ja plussaa...
Leena
=========================
Minulla taipumus tehdä hauskoja pikku jekkuja...
Olin silloisen poikaystäväni luona yötä viikonloppuna hänen asunnossaan. Hänellä oli aina aikaisin lauantaiaamuna peliharjoitukset. Jäin vielä sänkyyn torkkumaan hänen lähtiessään harjoituksiin, vapaapäivän aamu kun oli. Nousin sitten jonkun ajan kuluttua mennäkseni suihkuun yms. aamuvalmisteluja varten. Samassa kuulin ovelta rapinaa ikään kuin avainta olisi käännetty lukossa ja arvelin poikaystäväni olevan jo tulossa harjoituksista kotiin, olin ehkä sittenkin torkkunut pitempään kuin oli tarkoitus.
Asetuin eteiseen oven taakse ja ajattelin hiukan kujeilla ja pelästyttää hänet, koskapa hän varmaan oletti minun jo nousseen aiemmin ja menneen ulos koiraani ulkoiluttamaan. Niinpä kun ovi heilahti auki, karjaisin RRRAUH!, Hurjimman Leijonan Karjunnan, mikä kehostani lähti, siis todella TÄYSILLÄ koko keuhkojeni voimalla. Ovesta astui huoneeseen poikaystäväni aika lailla säikähtänyt äiti, joka asui samassa kerrostalossa samassa rapussa kuin poikansa. Äiti tiesi aikamiespoikansa aikataulun ja oli tapansa mukaan (jota en silloin tiennyt) tullut tarkastamaan, mitä pojan jääkaapista puuttui ennen kauppaan lähtöään. En tiedä, kumpi oli nolompi, hänen äitinsä vai minä.
Leena
=========================
Minua nolotti ihan kauheasti, kun olin eräässä tutkimuksessa sairaalassa ja sitten rupesinkin oksentelemaan ja ripuloimaan annetusta tutkimusaineesta. Tutkimusta ei voitu suorittaa, vaan nyt mietitään, miten meneteltäisiin, kun yksi tutkimuksen apuaine ei sovellu minulle.
Hoitohenkilökunta oli kauhean ystävällistä, mutta kuitenkin minua nolotti, kun minulle jouduttiin tuomaan oksennusastia. Jouduin vielä sitten petille lepäilemään, ennen kuin minut uskallettiin päästää pois. Todella noloksi tunsin itseni.
Niiskuneiti
=========================
Kannattaa nauraa toisten mukana vaikka omalle mokalle onkin hankalampaa nauraa kuin toisten mokaamisille. Ellei ollenkaan voi, täytyy vain ajatella, että virheistä oppii ja unohtaa koko moka.
Kaimasi
=========================
Joskus on sellainen päivä, että käyttäytyy pelkästään sekavasti. Yritän esim. mennä autokorjaamoon ja päädyn väärästä ovesta keskelle korjaushallia, enkä löydä ovea vastaanottotiskille millään; sitten nyin epätoivoisesti ovea, jossa lukee isolla "työnnä"; pudottelen papereitani tiskin eteen; melkein kompastun kynnykseen ulos mennessäni; ja sitten totean vielä, etten osaa avata oman autoni ovea, vaan avaan ja suljen sen ensin kolme kertaa. Näissä tapauksissa yritän vain hymyillä leveästi itselleni ja uskoa parempaan päivään...
Jos pelkää loukanneensa jotakuta, koska on sanonut kärkevästi jotain edellisenä päivänä, tai väittänyt kivenkovaan jotakin, mikä olikin väärä tieto, niin olen opettelemassa poistamaan tämän nolotuksen anteeksipyynnöllä. Olen ollut ujo, mutta nyt yritän tosissani mennä selvittämään asian tämän ihmisen luo ja sanomaan, että käyttäydyin epäkorrektisti eikä ollut tarkoitus. Sitten ei tästä tarvitse enää olla nolona.
Lissu
=========================
Minulla oli aika lääkärille, ystäväni soitti juttelimme jonkun aikaa sanoin että pitää lopettaa etten myöhästy, rupesin siinä jutellessa laittamaan rahapussia kassiin ja sitten etsimään puhelinta, eipä löytynyt mistään pöydältä, puhuin siihen puhelimeen, kerroin ystävälleni, tuli makeat naurut.
Tuire
=========================
Kaatumiset/kompastumiset ja yleiset töppäykset ovat ainakin noloja. Ajan kuluminen auttaa.
Mokia sattuu kaikille
=========================
Minä olen sellainen monimokaaja. Olen tunnettu tumpeluudestani. Keskittyminen ei ole parhaita puoliani, ja sitten aina sattuu ja tapahtuu. Pienemmät mokat menevät jo saman tien ohi, mutta isommat jää pitkäksi aikaa harmittamaan. Silloin on parempi kun miettii kaikessa rauhassa että mitä tästä opin, ja mitä hyvää tai huonoa asiasta seurasi. Ja että mitä tämä pikku juttu vaikuttaa esim. jonkun Tsunamin rinnalla. Ja sitten voi jo siirtyä miettimään voiko vahinkoja jotenkin minimoida, ja sen jälkeen kun ei asiasta enää pohdittavaa riitä, voi taas jatkaa elämää. Ja kun joku toinen mokaa, ilahdun aina valtavasti. En vahingonilosta, vaan siitä että joku muukin on vain ihminen!
Minä vain
=========================
Olin saanut toisen lapsen ja anoppi kyseli tulevan lapsen nimeä ja samalla sanoi, miten hienosti naapurissa vanhempien nimet alkavat Ka:lla ja 4 lapsenkin nimet. Tähän minä vastasin, että kyllä siinä on kanssa ollut mielikuvituksen puutetta... Samalla muistin, että mieheni on Pekka ja hänen veljensä on Pentti, että silleen.
Maija
=========================
Joku sanoi kerran: "Se selittää, jolla on selittämistä. "Ajattelen, että mokia ei kukaan muista eikä ole niistä kiinnostunut kauaa, joten itsekin voi unohtaa ja antaa itselleen anteeksi. Niihin ei kannata jäädä piehtaroimaan vaan ajatella, että huomenna on taas uusi päivä, jolloin voi aloittaa "puhtaalta pöydältä".
Huumorilla pärjää
=========================
Yleensä itselleen nauraminen auttaa.
Mari
=========================
Nolouksista pääsee yli vertailemalla kavereitten kanssa kuka on tehnyt mitäkin, aina löytyy kohtalotovereita!
Hippu
=========================
Mokia tulee tehtyä ja pääsen niistä yli, kun nauran makeasti itselleni.
Olen erikoistunut nauramaan väärässä paikassa. Kerran olin kampaamossa, jossa oli lamput, joiden valossa näkyi kaikki naaman virheet. Aloin katsomaan, että miten peilistä voikin näkyä noin aneemisen näköinen ihminen; iho laikukas ja silmänaluset violetit. Rupesi naurattamaan kamalasti. Kampaajalla ainakin oli pokerinaama, ei näyttänyt ihmettelevän, että mitä törisen siinä.
Toisella kerralla olin niin ikään kampaajalla. Hiukseni ovat lyhyet, ja ääneen pohdin, että olisi kiva saada uusia tyyliä laittaa niitä, etten näyttäisi ihan "mauri pekkariselta". Nuori kampaaja innostuneena alkoi esittelemään erästä mallia ja föönasi hiukseni ensin täysin pystyyn. Jostain syystä tämä nauratti kovasti, viimeiseen asti yritin pidätellä naurua - hytkyin äänettömästi tuolissa. Yritin paikata tilannetta kakistelemalla, että "voisihan ne näinkin jättää." Kampaaja ei ollut ollenkaan samalla aallonpituudella ja tokaisi vain "Niin, voisi juu", minkä jälkeen sain tehdä vielä enemmän töitä itseni rauhoittamiseksi.
Yksi mokani on seuraava; Asuimme mieheni kanssa ensimmäisessä yhteisessä asunnossamme. Tulimme hissillä kerrokseemme, rappu oli tosi pieni. Mieheni aukaisi hissin oven, jolloin vastaan tulvahti raikas miesten suihkusaippuan tuoksu. "Kato, naapuri on käynyt suihkussa" sanoin. Samaan aikaan kuului hissin oven takaa "Hei." Naapurihan se siinä seisoi...
Ja viimeisenä; nuorena oli töissä luukkukioskilla. Tiskille tuli mies joka sanoi " Yksi Marlboro ja hymy." Mietin että "juu tosi omaperäistä", annoin savukkeet, pienen hymyn ja sanoin hinnan. Mies katsoi ja sanoi "Niin, se hymy?" Hymyilin hieman leveämmin. "Öö, onko teillä lehtiä myynnissä?" "Jaa? Ai Hymy? Ei ole..." Taisin olla punainen kuin rapu.
Tekevälle sattuu ja sattuvalle tapahtuu, vai miten sanonta meneekin. Jälkikäteen nuo ovat aika hauskoja muistella, varsinkin, kun ei ota itseään liian vakavasti. Ja eikös ne tee meistä inhimillisempiä ja helpommin lähestyttäviä. Sellainen ihminen, kuka ei KOSKAAN tee virheitä, on aika pelottava.
Mari-Anne
=========================
Minä lauon totuuksia aina väärässä paikassa ja saan itseni punastumaan. Ensin sanon ja sitten ajattelen että olisi pitänyt olla tuossakin hiljaa tai sanoa asia asiallisesti eikä töräyttää sitä suustaan kuin pienen sammakon.
Maikkai
=========================
Varsinaisesti ei mikään moka, mutta 90-luvun puolivälissä olin kohdun- ja munasarjojen poistossa ja sen jälkeen aika pian tuli "vaihdevuodet", kun hormonitasapaino muuttui.
Saatoin tulla kesken jonkun palaverin punaiseksi ja hiki valui pitkin kasvoja ja kroppa oli ihan märkä.
Aikansa kärsittyäni opin positiiviseksi ja tokaisin "pysyy ainakin hipiä hyvänä, kun on tarpeeksi kosteutta iholla" tai naisille: "odottakaahan vaan, perässä tulette.." - helpotti kovasti.
Mama
=========================
Tällainen juttu sattui minulle pari vuotta sitten:
Täällä maalla tulee kissanpentuja taloihin yhtenään. Kissojen leikkaamista ei paljoa harrasteta ja pillereiden syöttäminenkin voi olla ulkokissoille hankalaa. Meiltä jäi nuorempi kissa auton alle ja lapset itkivät sen perään. Vanhempi Santtu-kissakin ikävöi kaveria. Se oli hoitanut toista kissa kuin pentua, vaikka poika olikin. Nuoli ja paimensi sekä kantoi hiiriä syötäväksi. Olihan se ylipäänsä mukavaa ja hyödyllistä, että maalaistalossa on kissa. Siihen on niin tottunut, kun jalan juuressa hinkataan ja kehrätään yöllä, pakkasella varsinkin se on hyvin mukavaa.
Käytiin sitten naapurissa valitsemassa meille uutta kissanpentua. Mies halusi sellaisen punaisen kirjavan, koska sellainen oli ollut hänellä pienenä poikana. Minulle ja lapsille ei värillä ollut väliä. Katsottiin punaisen pennun mahan alta sukupuolta ja käänneltiin ympäri sekä siirrettiin häntää pois tieltä. Pennun kun piti olla poika, että leikkaus olisi helpompi ja halvempi. No, punainen oli mielestämme poikakissa. Se valittiin ja annettiin nimeksi Valtteri. Pikkuinen tuotiin kahdeksan viikkoisena takin alla, pakkaselta suojassa Mustosten kotiin. Naapurit jättivät itselleenkin yhden poikakissan pennun.
Kissalle tuli ikää jo reilu kahdeksan kuukautta ja päätin, että nyt pitäisi varata eläinlääkäriltä leikkausaika. Soitin kunnan eläinlääkärille ja hän sanoi, että poikakissan leikkaus sujuu aamupäivystyksen aikana. Tyttökissalle pitää varata pitempi aika ja silloin se tehdään yleensä päiväaikaan. Ja kissan pitää olla jo se kahdeksan kuukautta vanha, että leikkauksen voi turvallisesti tehdä.
- Tuo vaikka perjantai aamuna kahdeksalta, niin katsotaan; hän sanoi. - Minäpä ajelen ylihuomenna, vastasin reippaana - Ja ilman ruokaa sitten torstai-illasta, lääkäri vielä muistutti.
Torstai-iltana sitten rupesin tarkistamaan jostakin syystä kissan värkkejä. Liekö alitajunnassa jokin kaihertanut, että onko Valtteri-kissan kivekset laskeutuneet. Ja yllätys oli melkoinen, kun huomasin kissan olevan tyttö! Ei ollut tullut tarkistettua kotiin tuonnin jälkeen kissan sukupuolta ja se kostautui pienenä yllätyksenä.
Nokkelana tyttönä sitten soitin naapuriin ja kysyin kävisikö, että leikattaisiinko heidän poikakissa. Siitä oli ollut puhetta aikaisemmin ja nyt olisi oiva tilaisuus, koska minä möhlin oman kissan kanssa ja oli niin myöhä, että eläinlääkäriä ei saanut enää kiinni. Viimein, viimeisenä keinona, lupasin maksaa leikkauksen. Olihan siitä meillekin hyötyä, kun ei olisi vaaraa yllätyspennuista. Ja niin sitten vein naapurin kollia aamulla eläinlääkärille. Kissa leikattiin ja palautin sen omistajilleen. Varasin kotiin lähtiessä ajan myös tyttökissan leikkaukselle. Aika oli seuraavalla viikolla.
Minna maalta
=========================
Näin Meillä:
REKIRETKI
Kun on tuo pulla-ruuna, sunnuntairatsu, suomenhevonen, tuossa pihassa, ni aateltiin ukon kanssa, jotta oes se romanttista lähtee rekiajelulle, ku on tuota luntaki jo siunaantunna muahan. No, myöhän käätiin tuumasta toimeen ja alettiin hualia vehkeitä hevoselle. Osa ostattii ja osa lööty ukin aitan orsilta mielestämmä hyvässä kunnossa. Eehän niitä ollu käätetty melekein kahteenkymmenneen vuoteen, mutta eehän puu ja raata happane, jos niitä kuivassa pittää. Reki pit ostoo ja pualinaruista ee arveltu suatavan kestäviä ohjia, joten nekkiin haettiin kaapasta.
Niin sitä pistettiin ruuna valjaisiin parhaamma mukkaan ja reen etteen. Vaekka se ruuna kyllä meenas tuskastua monneen kertaa, kun myö ähellettiin sen ympärillä remminemmä. Kyllä sitä oltiin polleeta ja rinta rottingilla, kun hevone olj rensseleissä ja reen eesse kiinni. Haettiin ukkikkii kahtommaan ja luvattiin kyyvit.
Niin sitä vuan lähettiin liikenteeseen. Minä läeskyttelin ohjia ja vuoroen komensin ja toppuuttelin ruunoo mänemään. Ukki istu vällyin alla ja ukko jalaksilla peränpitäjänä. Rutina ja natina kuulu vehkeistä, hengitys höörys ja mieli ol korkeella. Piti ihan pitkään vettee hajuja henkeen.
Vuan sittenpä tulj jyrkkä alamäk ja mutka. Huonossa kunnossa oleva pulla-ruuna yritti juosta reen alta poes ja minä koetin hillitä männöö. Van tietäähän tuon, että kun on sattuakseen, nii sattuu. Meijän hieno valjastus petti ja raataluokki lähti irti. Eehä se mittää, mutta kun alamäen vaahissa se hyppäs ja suoraa ruunan etukoeville. Sittäkös ruuna sae vaahtia ja pomppas yhtä korkeelle kui pitkällekkiin. Ja meijjän hienosti laetetut nahkavehkeet repes, toesella pompulla irtos ohjat minun käestä. Nahkahihnat katkes ja ruuna lähti juoksemmaa karkuu. Kyllä siinä olj hetken kaekilla suu pyöreenä. Ukki istu reessä ja sano; NO, NO! Piä kiinni!. Piäppä siinä, kun hevonen männöö jo täättä laakkoo järveen päe. Tulj siinä sitte jo elloo minnuun ja ukkoonkii. Minä lähin hölökyttämmään ruunan perrään, jos se onneton nyt juoksoo järveen. Ukko huuteli lähteväsä juoksemmaa pihasta apua. Ukki jäe sitte rekkee.
Ruuna oekas rantoo pitki kohti vasta rantoo ja minä kahlasin munaskuita myöte perässä. Kyllä siinä tuli kaekki kiittelyt mieleen, ku huutelin ruunan perrään. Sinne se hevone sitten hävis vastarannan mehtään. Voe, Hyväne! Reppii ihtesä ja vehkeesä, Aattelin siinä lumessa kualatessa. Ee ollu emäntäkkää missään riima kunnossa ja se alako tuntua jo parin saan metrin jäläkeen.
Tulj’han se ranta minuaki vastaan ja ukkoki löyti minut. Olj oekassu aatolla tietä pitki. Jatkettiin ehtimistä yhessä tuumin jäläkiä katellen. Ukko lähti kiertämmää aatolla ja minä jatkoen jalan.
Kohta rupes kuulummaan iäniä eestäpäen ja kuha kahlasin vielä vähän matkoo tulj vastaa hiihtäjä, jolla olj meijän hevone puhuttelussa. Olivat törmänneet lavulla. Ruunalla olj ohja kiertynnä jalan ympäri ja se olj pysähtynnä irrottammaa sitä. Tartuin hevosta ohjista kiinni, juteltiin ja tarkastin vahingot. Onneks niitä ei ollu paria nuarmua lukkuuottamatta. Säekähyksellä piästii. Kiittelin hiihtäjän ja lähettii kävelemmää kottii. Minuakii väsytti nii, että piti välillä pysähtyä ja nojata ruunaan. Se ei pistäny pahaksee eekä sillä ollu ennee kiirettä.
Niin sitä piästii tielle. Siellä ukko tulj sopivasti ja vaehettiin kulukupeliä; ukko otti hevosen ja minä aaton.
Hevone laeteltii tallii ja sitte muistettii reki ja Ukki! Pitihä nekkii hakkee poes mäestä. Reellä ee sitte oo tarvinna ihan äsken ajella. Siinä hävvii romantiikka mielestä, ku muistaa miten kahluutti lumessa. Seoroovan kerran kyllä pittää tarkistoo vehkeet par er kertoo ja laettoo vielä varmuuveks piukemmin ettee satu vahinkoja sen vuoks.
MiMu
=========================
Tyypilliset nopeat: vetskari auki, sukkahousut roikkuu töissä lahkeista, WC-paperi roikkuu housuista… katsoisin peiliin ennen kuin jatkan matkaa - pieni hetki ja moka tulisi korjattua. Pakko hymyillä ja ottaa vitsinä ja jatkaa vain…
Tuuli
=========================
Pahin moka minkä koskaan olen tehnyt, kääntyi kyllä ihan itseäni vastaan. Laitoin jalkaani mintunvihreät kengänsuojat ettei vain lattiat likaannu. Menin metroasemalle ja ihmettelin miksi ihmiset katsovat minua omituisesti hymyillen. Vasta metrossa tajusin unohtaneeni nämä kenkäpussit jalkaani. Otin kenkäpussit pois jalasta hyvin rauhallisesti, korvat punaisina loistane. Myöhemmin nauratti, mutta silloin toivoin maan avautuvan allani.
Dementikko
=========================
Kait niistä mokista vuosien varrella pääsee vaan yli tai ne unohtuu… Minulle on kyllä sattunut pari sellaista mokaa että ne nostaa päätään aina silloin tällöin uudelleen. Mutta nyt niille osaa jo nauraa, ehkä.
Se että ne pystyy kertomaan jollekin toiselle, pystyy antamaan mokat itselleen anteeksi ja jos on sellainen moka jonka voi pyytää anteeksi - mutta kun kaikkea ei voi pyytää anteeksi.
Esim. moka nopeasti.. .asiakaspalvelussa huomaat, että päällimmäinen vaatekerta on auki ja alla ei mitään - kun riippuvat rinnat!
Saara
=========================
Parhaiten oppii selviytymään mokista, kun on ensin oppinut nauramaan itselleen oikein makeasti. Jos itsensä ottaa liian vakavasti, pienetkin mokat tuntuvat todella nolottavilta.
Itselleni tärkeää oli oppia asettamaan asiat oikeaan mittakaavaan; jos satunkin päästämään suustani sammakon tai teen jotain omasta mielestäni noloa, niin harvemmin sillä mitään todellista vahinkoa tai vaikkapa jotain ihmishenkiä vaarantavaa olen saanut aikaan. Eipähän ainakaan nauraminen lopu elämästäni kesken, kun omille mokilleen nauraa. Niitä naurunaiheita tulee harva se päivä.
Ja tämä itselle nauraminen todella tehoaa! Mieleeni ei tule yhtään supermokaa, joka edelleen nostaisi punan kasvoille.
Puppe
=========================
Meillä työpaikan kahvipöytä on se paikka, jossa yhdessä nauretaan pahoillekin mokille. Kun kertoo asian porukassa ja siitä saadaan yhteisesti hyvät naurut se painuu unholaan ja jättää jälkeensä vain yhteiseen hauskan hetken.
Paula
=========================
Otin viime vuonna matkaa varten hepatiittirokotuksen nimeltä Havrix. Kun uusintapistoksen aika vuoden kuluttua tuli, en enää muistanutkaan rokotteen nimeä vaan suustani plupsahti: "Käyn nyt uusimassa sen HIV-rokotteen". Lähin työporukka kyllä ymmärsi mistä on kyse ja rupesin itsekin nauramaan, mutta joku ohikulkenut varmaankin luulee, että minulla on HIV! Noloa!
Pauliina
=========================
Olen useamman kerran vastannut kotipuhelimeen: Työterveys. Työskentelen työterveysasemalla, siinä sitten saa vieraammille selittää, tutuille maistuu naurut.
Pirri
=========================
Olipas tänään kiva utelun aihe!
Joskus tulee tosiaan tehtyä enemmän tai vähemmän vahingossa jotain joka sitten jälkikäteen nolottaa. No, pienistä ei kannata lannistua: ainakin niin kauan kuin en ole oikeasti loukannut ketään enkä satuttanut lähimmäistäni henkisesti tai fyysisesti, on kyse vain kolhusta itsetunnossa. Paras konsti on suoda itsellensä hiukan armoa ja antaa peilikuvalleen anteeksi. Ja jos ei sekään auta voi pistää itsensä taas kerran likoon ja tehdä jotain vielä nolompaa - siinä kyllä edelliset nolotukset unohtuu. Eli niin kauan kun ei tule talloneeksi ketään on pienet mokailut oikeastaan tervetulleita. Eipähän pääse elämä tylsäksi. Minä ainakin teen jotain noloa harva se päivä, jos ei muuta niin osaan vahingossa laukaista jotakin "blondimaista" jonka voi tulkita kahdella tapaa ja niin sitä taas kerran ollaan nolossa tilanteessa.
Mut hei: minähän olen ihminen, inhimillinen sellainen enkä mikään täydelliseksi suunniteltu tietokone. Ja juuri se tekee minusta konetta täydellisemmän. Eeva Kilpikin on joskus runoillut känkkyrämäntyjen kauneudesta...
Ritutiina
=========================
Minä uskon, että jos teen jonkun mokan, se joukko, joka sitä jaksaa päivitellä on kuitenkin aika pieni, toisinaan niitä ei välttämättä kukaan edes huomaa. Ja jos siihen ei itse kiinnitä huomiota, eivät muutkaan jaksa sitä niin isona asiana pitää.
Esiinnyin kerran ala-asteikäisille lapsille, ja kun minun piti sanoa pullo, sanoinkin vahingossa samansuuntaisen hävyttömän sanan. En itse reagoinut siihen mitenkään, vaan korjasin vain, "siis pullo" ja jatkoin selitystäni, eivätkä lapsetkaan reagoineet siihen yhtään mitenkään. Eivät varmaan uskoneet kuulleensa oikein.
Rosa
=========================
Työajan jo virallisesti päätyttyä kuljin työpaikkamme postipöydän ohi, ja huomasin, että päälliköllemme tullut posti oli edelleen siinä, vaikka olin niistä hänelle erikseen maininnut. Höhkäisin vieressä olleelle kollegalleni: "No nyt se höhlä jätti nuo postit tuohon!" Työkaverini vastasi varovaisella äänellä: "Se höhlä seisoo sinun takanasi..."
Sanna
=========================
Jestas mikä moka! Kaikki tekevät mokia, mitä sitä enää spekuloimaan tai selittelemään... tehty mikä tehty...
En minä ENÄÄ selittele, tehty mikä tehty! Joskus kuulee mitä ihmeellisempiä versioita, niin ettei voi kun ihmetellä ja siihen voi kyllä sanoa että: on kyllä selityksen makua!
Huumori auttaa mokiin, se että oppii nauramaan itselleen ja ei yritä enää olla TÄYDELLINEN.
Moka!
=========================
Niinpä. Olen itse useinkin samassa tilanteessa. Jokin sanominen tai 'moka' harmittaa vielä seuraavanakin päivänä. Joku on opettanut minulle, että kannattaa hetken oikein kunnolla syventyä mokaansa, möyriä siinä, suorastaan herkutella ajatuksella, kuinka tyhmä itse on. Välillä asettua toisten asemaan ja nauraa sille mokaajalle, joka on siis Minä itse.
Joskus on naurattanut ihan oikeasti ja kyllä helpottaa. Joskus tuntuu toisen asemassa ollessa, että ei edes ymmärrä, miksi niin on mokannut. Usein se tuntuu vain itsestä pahalta, toiset eivät edes ymmärrä. Ja jos vieläkin tuntuu pahalta, niin sitten vain asianosaisen luo puhdistamaan ilma - ja silloin se paras nauru puhkeaa, kun saa sympatiahalaukset.
Mokia pitää tehdä - muuten elämä olisi tyhjää
=========================
Itselläni on tapana mokailla jos ollaan syömässä ravintolassa tai ollaan juhlissa tai muualla missä on väkeä. Syödessä tai juodessa, onnistun aina pudottamaan aterimien, tai pahimmassa tapauksessa kaadan lasin, tai läikytän jotain pöydälle. Siitä on tullut enemmän tapa kun poikkeus ja se on noloa. Mutta olen oppinut elämään sen kanssa ja naurahtamaan tapahtuneelle...vaikka noloa se on.
Törppö
=========================
Menimme kerran Tampereella kylään ystävien luokse, joita emme olleet tavanneet pitkään aikaan. Ostin kukkakioskista atsalean viemiseksi. Siinä istuttiin olohuoneessa ja katselin atsaleaa ja tokaisin, että oliko se tosiaan noin järkyttävän näköinen. Siinä samassa emäntä ponkaisi ylös ja totesi "ai niin, minulla on teidän kukkapaketti vielä avaamatta". Nolo tilanne, mutta naurattihan se kaikkia ja sitä oikeastaan on ihan mukava välillä muistella.
Teresa
=========================
Autot eivät kerta kaikkiaan merkitse minulle muuta kuin vehjettä, jolla saa kyydin. En tunnista kenenkään autoa, omammekin vain väristä. Esimerkiksi kerran menin poikani kanssa kukkakauppaan. Poika jäi autoon odottamaan, mutta vaihtoi auton paikkaa kukkaostoksieni aikana. Kun palasin syli täynnä kukkapuketteja, istahdin reteesti autoon, joka oli sillä paikalla, mihin poikani minut jätti. Havahduin vasta, kun kuljettaja kysyi:" Minne ajetaan?" Pakenin nolona pukettieni kanssa ja poikani nauroi katketakseen. Hänhän oli nähnyt vaaleasta Samarastaan, kuinka nousin luontevasti mustaan Mersuun!
Tomppeli
=========================
Olen erikoistunut tilannemokiin ja niitä on tapahtunut jo niin paljon, etten viitsi enää kamalasti edes nolostua... Olen lähtenyt useasti töihin ilman päällyshousuja tai hametta, olen heittänyt & kaivanut käsilaukun roskiksesta, kulkenut roskapussin kanssa metrossa ja kaatuilemisesta ja sivusuun puhumisesta olen tehnyt taidetta. Ennen nolotti kamalasti ja yritin ventovieraillekin selitellä miksi nyt niin hassusti kävi, mutta nyt 35-vuotiaana kohautan olkiani ja enkä jaksa enää selitellä - saisin tehdä sitä koko ajan! Oikaisen siis ryhdin tyylikkään asustuksen tai komean kompastumisen jälkeen ja ajattelen, että onpahan noillekin jotain puhuttavaa. Sitten kävelen ryhdikkäänä ja selittelemättä pois paikalta, kotona ehkä sitten vähän harmittaa että taasko näin kävi, mutta aina voi luottaa siihen että entinen nolotus tulee kyllä nollattua seuraavalla!
Titu
=========================
Nolouksia tapahtuu melkein päivittäin. Tämä tapahtui viime lauantaina. Olin naisryhmän kanssa rentoutushetkessä, joka muuttuikin nauruterapiaksi. Puolen tunnin rentoutuksessa minä nukahdin ja kuorsasin aika reippaasti. Rentoutuksen ohjaaja yritti lukea tarinaa eteenpäin ja pitää pokkansa. Havahduin lopulta ympäriltäni kuuluvaan hihitykseen ja naurunpyrskähdyksiin. Kuulemma aina tarinaan sopivilla hetkillä olin päästänyt ilmoille mahtavat KROOH! tai PYYH! äännähdykset.
Tuula
=========================
Tapasin tiellä tuttavani, jota en ollut tavannut vuosiin. Ja mikä parasta, hän työnteli vauvan vaunuja! Tiesin, että pariskunta oli vuosikausia elänyt lapsettomana, ja oletin, etteivät he saa lapsia. Ihastelin vauvaa, ja kyselin, onko "kiltti", nukkuuko yöllä. Ja lopuksi päästin suustani sen sammakon: onko maito riittänyt? Ja sain vastauksen, että vauva on adoptio.
Voi miten minua nolotti. Minä ja suuri suuni!
Tutteli
=========================
Hölmöilyni jälkeen lohdutan itseäni sillä, että:
1. Onneksi ihmisillä on huono muisti
2. Viiden vuoden päästä ei tunnu missään
3. Mikähän oli mun suurin murhe viikko sitten - ja huomaan etten muista niitä edes itse
- eikä tunnu enää missään!
Harjoitellen optimistiksi
=========================
Nolot tilanteeni liittyvät usein auton parkkeeraamiseen. Siinä, jos missä olen todella surkea. Monesti pyörittelen ja pyörittelen autoa edestakaisin ja lopulta se sitten jää "hieman sinne suuntaan" eli missäs se parkkiruutu oikein onkaan. Siitä sitten nolosti astun ulos autosta ja katson ympärilleni eli tuijottaako kukaan?
Kuvittelen aina, että joku seuraa onnetonta tilannetta ikkunasta joltain suunnalta ja saa oikein kunnon naurut, mutta antaa hänen iloita, kyllä minä sen kestän!
Parkkeerava rouva
=========================
Aikaisemmin minuakin harmitti mokailuni, mutta sitten veljeni kertoi pilkkireissustaan. Hän oli istunut pilkkimässä pitkän aikaa ja eikä kalat nykineet. Lopulta hän nosti pilkin ylös ja kas, hän oli saanut pienen pikkaraisen kalan!
Sen jälkeen mies miettimään: Mitähän ne ISOT kalat ovat ajatelleet, kun hän liotti pikku kalaa vedessä?! No, ei voi vähempää kiinnostaa!
Mokia sattuu edelleen, mutta veljeni ISOT kalat. Juttu muistuttaa asioiden oikeista mittasuhteista.
Sisko ja sen veli
=========================
Olimme vieraassa kaupungissa, tarkoituksena yöpyä keskustassa olevassa hotellissa. Osoite oli tiedossa, mutta tietoa sen tarkasta sijainnista taikka reittikartasta ei ollut. Ajelimme päätietä, jolloin huomasimme Infopisteen tien laidalla. Pysäytimme auton ja hyppäsin hakemaan kartalta hotelliamme. Löysinkin sen nopeasti ja tyytyväisenä istahdin takaisin autoon ja mieheni lähti jatkamaan matkaan kysyen, minne nyt ajetaan? Katselin hieman nolona, tajutessani ettei harmainta aavistusta, mutta löysin sen hotellin kuitenkin kartalta! (reitti vain unohtui katsoa...)
Hotelli löytyi, mutta saimme hyvät naurut...
Blondi
=========================
Olen todella hyvä nolaamaan itseni. Yleensä se johtuu siitä, että jännitän asioita todella paljon ja sitten hermostuksissani teen jotain tyhmää. Erikoisuutenani on sanoa jotain outoa. Sanat menee sekaisin, änkytän tai yksinkertaisesti sanon vain jotain tökeröä. Asiaa ei auta yhtään se, että olen kaiken lisäksi suorapuheinen. Lisäksi olen melko kömpelö, joten kompurointi ei ole mitään uutta minun arjessani.
Aiemmin stressaannuin entistä enemmän mokistani ja jännitin vielä enemmän. Nykyään osaan suhtautua mokailuuni rennommin. Ajattelen, että saipahan muut hyvät naurut jos ei muuta. Sekin auttaa, kun ajattelee ettei maailma minun mokiini kaadu. En häpeile enää möhläyksiäni vaan ajattelen niitä luonnetta kasvattavina kokemuksina. Kun opin nauramaan itselleni, ei mokailuni ollutkaan enää mikään iso juttu.
Hipsu
Vastauksia 60
=========================
Lähtiessäni töihin jätin uudelle poikaystävälle (joka oli vain käymässä luonani) ja lapselleni keittiön pöydälle lapun "Rakastan teitä molempia". No kuinka ollakkaan kaksi huoltomiestä oli samana päivänä, kaikkien lähdettyä käynyt korjaamassa huippuimuria. Illalla töistä tullessani näin lappuni alareinaan kirjoitetun "huippuimuri toimii taas" Tämän jälkeen olen saanut pitkiä katseita näiltä huoltomiehiltä.....
Irkku
=========================
Puhun tutuksi luulemalleni, tänään kohteena sattui olemaan kaupunginjohtaja.
Nolostunut
=========================
Minulla on aina milloinkin mikäkin paperi "hukassa" - laitan muka tietopaikkaan ja sitten en löydäkään sitä siitä. Usein on syynä turhan huolimaton etsintä.
Anita50
=========================
Puheliaana ihmisenä olen usein pulassa suustani päässeiden sammakoiden takia. Esimerkkinä kerran kun juonsin työpaikan synttärijuhlia ja ansiomerkkien jaon yhteydessä jaettiin muitakin huomionosoituksia ja kun en muuta keksinyt niin tokaisin, että "seuraavana jaetaan ansiomerkkejä (pieni ajatustauko)... ja muuta tavaraa." Yleisö naurahteli enkä itse edes tajunnut mitä hauskaa olin sanonut. Muitakin luontevia sanakäänteitä käyttäen sain juhlavan tilaisuuden luonteen kodinomaiseksi ja leppoisaksi lähes tietämättäni. Sopivasti itselleen hymyillen elämä on nautittavampaa!
Verbaaliset voltit kunniaan
=========================
Olen kova mokailemaan ja sen vuoksi kerron mokani heti tuoreeltaan ystävilleni tai jos olen mokannut työssä, työtovereilleni.
Sillä hetkellä ei tietenkään naurata mutta muutaman päivän päästä kun mokaansa muistelee naurattaa jo kummasti!
Olen oppinut elämänvarrella sen, kun oppii nauramaan itselleen selviää monesta tilanteesta helpommin kun "tiukkapipoisena".
* Anne*
=========================
Kun eka kerran kävimme Ruotsin lomalla mieheni kanssa. Käydessämme kaupassa ja kassalla ollessamme kassalla kassaneiti kysyi: är det bra så? Minä vastasin pokkana Nej, tack!
Voi sitä kassaneidin ilmettä ja voi sitä naurun hykerrystä ja kuiskuttelua jonossa takanamme. En osannut kuunnella sitä laulavaa ruotsinkieltä, olinhan oppinut kuuntelemaan vain "kouluruotsia". Mieheni oli ollut ruotsissa töissä ja oli oppinut kuuntelemaan vaikka ei osannut puhua ruotsia. (Siis toinen puhuu ja toinen kuuntelee, heh). Mieheni "suomensi" sitten minulle mitä kassaneiti kysyi? (Minähän oletin, kassalla kun ollaan, kysymyksen kuuluvan tuleeko muuta? ja vastain tällaiseen kysymykseen).
Olen nauranut ystävieni kanssa monet makeat naurut kun olen kertonut tästä ja monesta muustakin saman tyypin noloista tilanteesta joihin olen joutunut.
Arja
=========================
Olen kunnostautunut "rouva suorasuuna". On tullut mm. ojennettua naapurin isäntää epäasiallisesta ja varomattomasta liikennekäyttäytymisestä. Tulen liian usein sanoneeksi suoraan mitä ajattelen. Pysyn sanojeni takana, mutta asioita voisi sanoa toisinkin eikä sanoa päräyttää ilman sen suurempia esipuheita. Aamupalojen kautta olen myös yrittänyt löytää hieman positiivisempaa tapaa sanoa sanottavani. Kyllähän se höyrykattilakin repeää, jos paine nousee...
Taas mä tein sen
=========================
Minulla on tapana laukoa suustani kaikenlaista kammottavaa ilman asian ajattelemista ensin kunnolla. Vaikka en edes tarkoittaisi mitään pahaa tai muuta, niin jotenkin se aina kuulostaa siltä ja loukkaa muita...
Miten unohdan sen? En unohdakaan. Häpeän, häpeän, häpeän... Ja sitä miettiessä tuntuu, että ainoa ratkaisu olisi muuttaa luolaan erämaahan. Yli ei pääse ennen kuin selittämällä laukomisen kohteeksi joutuneelle, mitä oikeasti tarkoitti ja pahoittelemalla, että esitti asian niin kuin esitti.
Hanna
=========================
Olin töissä kaupassa. Kauppias oli aika kalju. Jotenkin puhe meni siihen ja rouva sanoi, että tukka ja järki eivät pysy samassa päässä. Siihen minä paukautin saman tien että toisaalta sanotaan, että mitä tyhjä lato katolla tekee. Kyllä nolotti ja olin punainen kuin rapu. Onneksi he olivat huumorintajuisia. En unohda sitä ikinä. Siitä on 25 vuotta aikaa.
Hellu
=========================
Pienet mokat kuitataan yleensä huumorilla ja naurulla. Suuremmissa on kyllä anteeksipyyntö paikallaan, toki pienemmissäkin se ei pahaa tee.
Suustahan ne pahimmat mokaukset tulevat eli tulee sanottua liian suoraan, ajattelematta seurauksia.
Hessutyttö
=========================
Ei kannata välittää noloista jutuista, niitä ei muista muut kuin sinä itse. Tuskin olet sellainen maailman napa, että sinua ja noloja tilanteitasi joku muu muistaisi vaikka olisi huomannutkin.
Aikuinen
=========================
Kun en ole mikään "tekniikan ihmelapsi", niin arvata saattaa, että aina sattuu ja tapahtuu, varsinkin teknisten laitteiden kanssa ja minulle on totisesti sattunut. Tässä eräs vuosia sitten tapahtunut.
Olin serkkuni kanssa Joensuussa käymässä eräässä auton varaosaliikkeessä. Serkkuni parkkeerasi autonsa pihaan ja poistui sisälle, jättäen minut odottamaan apukuskin paikalle. Odottelin siinä tyytyväisenä, kunnes hetken kuluttua katsoin ihmeissäni, että liikkuuko auto? En ollut uskoa asiaa ja toivoin näkeväni väärin. Kun en tiennyt, mitä tehdä, panin silmäni kiinni, ikään kuin asia sillä olisi korjaantunut. Tuohon aikaan en ymmärtänyt autoista senkään vertaa kuin nykyään.
Niin vain kävi, että auto valui alas mäkeä vauhdin kiihtyessä vähitellen ja minä odotin kauhuissani, että kohta tömähtää. Onnekseni juoksi eräs nuori mies auton kiinni, aukaisi oven ja veti keskellä olevasta vivusta taaksepäin. Kiitin tyytyväisenä häntä ja mies katsoi hämmästyneen näköisenä minua aikuista naista sanoen: ole hyvä. Mies oli varmasti luullut auton olevan tyhjä ja lähteneen itsestään valumaan ja ihmetys oli suuri, kun sisällä olikin ihminen, joka ei tehnyt elettäkään pysäyttääkseen auton, mutta mitä olisin tehnyt, kun mitään en osannut. Serkkuni palatessa liikkeestä, löysi hän sekä auton että minut keskeltä pihaa. Siinäpä riitti naurua pitkäksi aikaa. Eipä vain naurattanut hetki sitten, kun olin vauhdilla kiitämässä alas mäkeä ja törmäämässä herra ties mihin.
Myöhemmin sain kuulla, että vipu, josta mies oli vetäissyt, on käsijarru, josta liikkuvan auton saa kuulema pysähtymään. Tuon tapauksen jälkeen olen aina varmistanut, jos jään kyytiin, että käsijarru on päällä ja auto ei missään tapauksessa ole ainakaan käynnissä.
" Tekniikan ihmelapsi "
=========================
Tämä tapahtui ammoin rakkaalle avovaimolleni. Hän oli suuressa koulutustilaisuudessa kotikunnallaan. Auditorio oli täynnä eri alan ihmisiä ympäri suomea. Avovaimoni oli 7 kuukaudella raskaana eli vatsa oli jo melkoinen. Noh, koulutustilaisuudessa aina osallistujilta kysellään kaikenlaista koulutukseen liittyvää, niin kuin nytkin tehtiin.
Kuinka ollakaan, avovaimollani oli kommentti kyseiseen asiaan ja hän pyysi tomerasti puheenvuoroa, saaden sen melko pian. Hän esitti asiansa innokkaasti kovalla ja kuuluvalla äänellä, varmistaen sen, että varmaan kaikki seurasivat hänen esitystään. Onnistuneen esityksensä jälkeen hän istahti ylpeänä takaisin istuimelleen... Mutta kuinka ollakaan, auditorion istui olikin käännettävää mallia ja noussut ylös. Avovaimoni ei huomannut tätä, vaan rojahti suuren vatsansa kanssa lattialle. Hänen jalkansa menivät suorana edessä olevan penkkirivin alle ja hän jumittui lattialle täydellisesti. Suuri yleisö seurasi silmä kovana tapahtumaa.
Hän jäi niin tiukasti penkkirivien väliin kiinni, ettei hän omin avuin päässyt sieltä ylös, vaan vierustovereiden piti mennä mukaan häsyihin ja irrottaa hänet sieltä. Tilanne oli vaarallinen, mutta näin jälkikäteen erittäin koominen. Sen verran noloksi avovaimoni meni, että yhtään kysymystä tai kommenttia hän ei enää koko kaksipäiväisen koulutuksen aikana esittänyt...
-Nipa-
=========================
Heräsin aamulla silloisen poikaystävän lapsuudenkodissa ja menin keittiöön ilman piilolinssejä. Lähestyin kultaani takaapäin ja puristin leikkisästi kaksin käsin hänen peppuaan. Hän kääntyi - eikä se ollutkaan hän, vaan hänen veljensä! Vielä enemmän häpeän sitä, että en kehdannut sanoa likinäköisyyttäni erehtyneeni henkilöstä, vaan hymyilin ja toivotin hyvää huomenta. Veli varmaan luuli minua seksihulluksi. En koskaan selittänyt asiaa kummallekaan. En unohda tätä tapausta ikinä, mutta olen lievittänyt nolouttani kertomalla tapauksesta muille. Enää ei hävetä vaan naurattaa koko juttu. Elämässähän sattuu kaikenlaista huvittavaa, jolle voi ainakin muutaman vuoden päästä jo nauraa.
Puristelija
=========================
Itselleen anteeksi antaminen on numero yksi. Jos yksi kerta ei riitä, tehdään se useammin. Kyllähän sitä jää pohtimaan ja tuskailemaan aikansa, mutta annahan ajan kulua, kukaan muu ei enää muista koko tapausta. Vähän samalla tavalla kuin kaatuessa hävettää ja pää pyörii että "näkikö kukaan"?
Me aikuiset olemme kummallisia ajatuksinemme!
Katiliini
=========================
Muistan sellaisen pienen tapauksen, kun toistakymmentä vuotta sitten ollessani nuori tyttö olin naapurissa lapsenvahtina. Puhelin soi, ja jostain ajatusvirheestä vastasin puhelimeen talon emännän nimellä (varmaankin oletin että hän soittaa ja kysyy tilannetta).
Puhelimessa olikin emännän äiti, lasten isoäiti. Hän tietysti tunnisti, että en ollut emäntä itse. Nolotti hirvittävästi, ja en voinut olla ajattelematta, että mitäköhän hän minustakin lastenvahtina tuumaa.
Olen miettinyt, mikä tapauksessa oli niin noloa, kun monen mielestä ei ollut vakava nolous. Tottahan sitä tekee nolouksia jatkuvasti, mutta aikuisena ainakin itse olen oppinut nauramaan itselleni. Nuorempana se oli vaikeampaa, nyt sitä osaa jo päästää itsensä helpommalla. Huumorilla pääsee monesta tilanteesta.
Olen oppinut myös, että ei kannata keskittyä siihen, mitä muut minusta ajattelevat, sillä eivätpä nämä muut tätä sattumaa myöhemmin muista tai välttämättä edes minua.
Sitä yrittää antaa itselleen anteeksi ja toivoo että muutkin tekevät niin. Ja ajattelee, että on sitä muut tehneet paljon suurempiakin nolouksia.
Ehkä tämä eräskään isoäiti ei enää muista tuota tapausta.
Lastenvahti
=========================
Nolojen tilanteiden variaationi on kaikenkattava. En yritä unohtaa vaan muistella niitä. Ne ovat harmitonta huumoria ja uskon, että niille nauraminen on erittäin terveellistä sekä minulle että muille.
Pari esimerkkiä:
Kävelin sisareni kanssa kadulla pysäkin kohdalla. Juuri kun editseni kiirehti mies pysäyttämään tulevaa linja-autoa, jalkani luiskahti ja kaaduin selälleni. Kaatuessani potkaisin mieheltä jalat alta ja hän kaatui päälleni. Syntyi sekasorto. Mies huusi myöhästyvänsä autosta, sisareni yritti pysäyttää autoa ja samalla selvittää olenko loukkaantunut. Muut pysäkillä olijat kiskoivat miestä ylös. Hän ehti bussiin, minä jäin kaiken keskelle makaamaan. Muistan vieläkin sen hullunkurisen tunteen kun makasin selälläni, näin ihmisten huvittuneet ilmeet ja kuulin sisareni sanovan: Nouse ylös!
--------
Muutaman vuoden ikäinen kummipoikani oli tulossa luokseni hoitoon. Kun heitä ei vielä näkynyt ikkunasta, ajattelin ehtiväni käydä wc:ssä. Istuessani pytyllä ovikello kuitenkin soi. Huusin kovalla äänellä: Odota kulta vähän aikaa, olen kakalla. Kun sitten avasin oven, siellä seisoi postimies kirjatun kirjeen kanssa.
Hörhömagneetti
=========================
Ai että joskus sattuu jotakin noloa. Minä taidan olla sellainen synnynnäinen kävelevä katastrofi ja hajamielisten kunniajäsen.
Tässä yksi esimerkki:
Olin tulossa kaupungilta autolla ja turvaistuimessa istui silloin n. 3v. poikani. Jotain oli jäänyt ostamatta ja siksi päätin poiketa vielä kotikaupassamme joka sijaitsi vastapäätä taloa jossa asuimme. (asuimme pienen kunnan kirkonkylässä) Kipaisin pika pikaa kaupassa ja Joonas jäi autoon odottamaan. Kovalla kiireellä sitten suuntasin ostosten jälkeen ulos kaupasta ja ostosten kanssa kotiin! Kotiovella huomasin että hups, jotakin jäi.
Ei sen enempää eikä vähempää kuin lapsi ja auto! Kyllä hävetti ja nolotti vaikka eihän sitä muut huomanneet kuin Joonas, eikä hän ollut moksiskaan.( raukka jo siinä vaiheessa tottunut äidin ihmeellisiin tempauksiin)
Ostin viime jouluksi itselleni lahjaksi Johan Rappin Hajamielisen käsikirjan. Kyllä oli mukava lukea että sattuu sitä muillekin ja pahempiakin juttuja.
Kaikenlaist sitä sattuu ja tapahtuu
=========================
Olen erikoistunut totaali nolouksiin. Yksi, mikä naurattaa vieläkin tapahtui muutama vuosi sitten. Yhdistys, jonka puheenjohtajana olen järjesti juhlan. Siihen oli kutsuvieraana kutsuttu kansanedustajia, kunnan päättäjiä ja alueen maaherra, jotka tulivat myös paikalle. Minulla oli ensimmäinen puheenvuoro, jossa ansiokkaasti toivotin kaikki tervetulleeksi protokollan mukaan (joka oli selvitetty niiltä, jotka asiasta jotain tietävät). Lähdin alas portaita ja kaaduin suoraan rähmälleen maaherran eteen. Olen iso nainen, joten lattialla maatessani hameet korvissa en tiedä mitä ajattelin. No ylös päästiin ja sen jälkeen juhlissa ei ollut kankea tunnelma.
Omista häistäni kaikki muistavat sen miten morsian ensin riisuttiin. Minulla oli takaa napitettu hame. Isäni tuli toisena halaamaan ja rutisti niin lujaa että kaikki nepit aukesi ja hame valahti maahan. Onneksi isäni oli hyvin iso ihminen ja hänen varjoonsa ettei ihan kaikki nähneet tapausta. Ne häät oli kanssa aika rennot sen tapahtuman jälkeen.
Joudun usein tosi noloihin tilanteisiin, mutta huumorilla niistä on aina selvitty
Lexa
=========================
Olen erikoistunut väärinpäin oleviin vaatteisiin ja outoihin maksukortteihin. Usein unenpöppörössä tulee kiskaistua paita nurinperin päälle tai laitettua eripari sukat.
Kaupan kassalla taas olen yrittänyt maksaa kirjastokortilla, kelakortilla ym. Kun on kaikenlaista setua, kanta-asiakasta ja plussaa...
Leena
=========================
Minulla taipumus tehdä hauskoja pikku jekkuja...
Olin silloisen poikaystäväni luona yötä viikonloppuna hänen asunnossaan. Hänellä oli aina aikaisin lauantaiaamuna peliharjoitukset. Jäin vielä sänkyyn torkkumaan hänen lähtiessään harjoituksiin, vapaapäivän aamu kun oli. Nousin sitten jonkun ajan kuluttua mennäkseni suihkuun yms. aamuvalmisteluja varten. Samassa kuulin ovelta rapinaa ikään kuin avainta olisi käännetty lukossa ja arvelin poikaystäväni olevan jo tulossa harjoituksista kotiin, olin ehkä sittenkin torkkunut pitempään kuin oli tarkoitus.
Asetuin eteiseen oven taakse ja ajattelin hiukan kujeilla ja pelästyttää hänet, koskapa hän varmaan oletti minun jo nousseen aiemmin ja menneen ulos koiraani ulkoiluttamaan. Niinpä kun ovi heilahti auki, karjaisin RRRAUH!, Hurjimman Leijonan Karjunnan, mikä kehostani lähti, siis todella TÄYSILLÄ koko keuhkojeni voimalla. Ovesta astui huoneeseen poikaystäväni aika lailla säikähtänyt äiti, joka asui samassa kerrostalossa samassa rapussa kuin poikansa. Äiti tiesi aikamiespoikansa aikataulun ja oli tapansa mukaan (jota en silloin tiennyt) tullut tarkastamaan, mitä pojan jääkaapista puuttui ennen kauppaan lähtöään. En tiedä, kumpi oli nolompi, hänen äitinsä vai minä.
Leena
=========================
Minua nolotti ihan kauheasti, kun olin eräässä tutkimuksessa sairaalassa ja sitten rupesinkin oksentelemaan ja ripuloimaan annetusta tutkimusaineesta. Tutkimusta ei voitu suorittaa, vaan nyt mietitään, miten meneteltäisiin, kun yksi tutkimuksen apuaine ei sovellu minulle.
Hoitohenkilökunta oli kauhean ystävällistä, mutta kuitenkin minua nolotti, kun minulle jouduttiin tuomaan oksennusastia. Jouduin vielä sitten petille lepäilemään, ennen kuin minut uskallettiin päästää pois. Todella noloksi tunsin itseni.
Niiskuneiti
=========================
Kannattaa nauraa toisten mukana vaikka omalle mokalle onkin hankalampaa nauraa kuin toisten mokaamisille. Ellei ollenkaan voi, täytyy vain ajatella, että virheistä oppii ja unohtaa koko moka.
Kaimasi
=========================
Joskus on sellainen päivä, että käyttäytyy pelkästään sekavasti. Yritän esim. mennä autokorjaamoon ja päädyn väärästä ovesta keskelle korjaushallia, enkä löydä ovea vastaanottotiskille millään; sitten nyin epätoivoisesti ovea, jossa lukee isolla "työnnä"; pudottelen papereitani tiskin eteen; melkein kompastun kynnykseen ulos mennessäni; ja sitten totean vielä, etten osaa avata oman autoni ovea, vaan avaan ja suljen sen ensin kolme kertaa. Näissä tapauksissa yritän vain hymyillä leveästi itselleni ja uskoa parempaan päivään...
Jos pelkää loukanneensa jotakuta, koska on sanonut kärkevästi jotain edellisenä päivänä, tai väittänyt kivenkovaan jotakin, mikä olikin väärä tieto, niin olen opettelemassa poistamaan tämän nolotuksen anteeksipyynnöllä. Olen ollut ujo, mutta nyt yritän tosissani mennä selvittämään asian tämän ihmisen luo ja sanomaan, että käyttäydyin epäkorrektisti eikä ollut tarkoitus. Sitten ei tästä tarvitse enää olla nolona.
Lissu
=========================
Minulla oli aika lääkärille, ystäväni soitti juttelimme jonkun aikaa sanoin että pitää lopettaa etten myöhästy, rupesin siinä jutellessa laittamaan rahapussia kassiin ja sitten etsimään puhelinta, eipä löytynyt mistään pöydältä, puhuin siihen puhelimeen, kerroin ystävälleni, tuli makeat naurut.
Tuire
=========================
Kaatumiset/kompastumiset ja yleiset töppäykset ovat ainakin noloja. Ajan kuluminen auttaa.
Mokia sattuu kaikille
=========================
Minä olen sellainen monimokaaja. Olen tunnettu tumpeluudestani. Keskittyminen ei ole parhaita puoliani, ja sitten aina sattuu ja tapahtuu. Pienemmät mokat menevät jo saman tien ohi, mutta isommat jää pitkäksi aikaa harmittamaan. Silloin on parempi kun miettii kaikessa rauhassa että mitä tästä opin, ja mitä hyvää tai huonoa asiasta seurasi. Ja että mitä tämä pikku juttu vaikuttaa esim. jonkun Tsunamin rinnalla. Ja sitten voi jo siirtyä miettimään voiko vahinkoja jotenkin minimoida, ja sen jälkeen kun ei asiasta enää pohdittavaa riitä, voi taas jatkaa elämää. Ja kun joku toinen mokaa, ilahdun aina valtavasti. En vahingonilosta, vaan siitä että joku muukin on vain ihminen!
Minä vain
=========================
Olin saanut toisen lapsen ja anoppi kyseli tulevan lapsen nimeä ja samalla sanoi, miten hienosti naapurissa vanhempien nimet alkavat Ka:lla ja 4 lapsenkin nimet. Tähän minä vastasin, että kyllä siinä on kanssa ollut mielikuvituksen puutetta... Samalla muistin, että mieheni on Pekka ja hänen veljensä on Pentti, että silleen.
Maija
=========================
Joku sanoi kerran: "Se selittää, jolla on selittämistä. "Ajattelen, että mokia ei kukaan muista eikä ole niistä kiinnostunut kauaa, joten itsekin voi unohtaa ja antaa itselleen anteeksi. Niihin ei kannata jäädä piehtaroimaan vaan ajatella, että huomenna on taas uusi päivä, jolloin voi aloittaa "puhtaalta pöydältä".
Huumorilla pärjää
=========================
Yleensä itselleen nauraminen auttaa.
Mari
=========================
Nolouksista pääsee yli vertailemalla kavereitten kanssa kuka on tehnyt mitäkin, aina löytyy kohtalotovereita!
Hippu
=========================
Mokia tulee tehtyä ja pääsen niistä yli, kun nauran makeasti itselleni.
Olen erikoistunut nauramaan väärässä paikassa. Kerran olin kampaamossa, jossa oli lamput, joiden valossa näkyi kaikki naaman virheet. Aloin katsomaan, että miten peilistä voikin näkyä noin aneemisen näköinen ihminen; iho laikukas ja silmänaluset violetit. Rupesi naurattamaan kamalasti. Kampaajalla ainakin oli pokerinaama, ei näyttänyt ihmettelevän, että mitä törisen siinä.
Toisella kerralla olin niin ikään kampaajalla. Hiukseni ovat lyhyet, ja ääneen pohdin, että olisi kiva saada uusia tyyliä laittaa niitä, etten näyttäisi ihan "mauri pekkariselta". Nuori kampaaja innostuneena alkoi esittelemään erästä mallia ja föönasi hiukseni ensin täysin pystyyn. Jostain syystä tämä nauratti kovasti, viimeiseen asti yritin pidätellä naurua - hytkyin äänettömästi tuolissa. Yritin paikata tilannetta kakistelemalla, että "voisihan ne näinkin jättää." Kampaaja ei ollut ollenkaan samalla aallonpituudella ja tokaisi vain "Niin, voisi juu", minkä jälkeen sain tehdä vielä enemmän töitä itseni rauhoittamiseksi.
Yksi mokani on seuraava; Asuimme mieheni kanssa ensimmäisessä yhteisessä asunnossamme. Tulimme hissillä kerrokseemme, rappu oli tosi pieni. Mieheni aukaisi hissin oven, jolloin vastaan tulvahti raikas miesten suihkusaippuan tuoksu. "Kato, naapuri on käynyt suihkussa" sanoin. Samaan aikaan kuului hissin oven takaa "Hei." Naapurihan se siinä seisoi...
Ja viimeisenä; nuorena oli töissä luukkukioskilla. Tiskille tuli mies joka sanoi " Yksi Marlboro ja hymy." Mietin että "juu tosi omaperäistä", annoin savukkeet, pienen hymyn ja sanoin hinnan. Mies katsoi ja sanoi "Niin, se hymy?" Hymyilin hieman leveämmin. "Öö, onko teillä lehtiä myynnissä?" "Jaa? Ai Hymy? Ei ole..." Taisin olla punainen kuin rapu.
Tekevälle sattuu ja sattuvalle tapahtuu, vai miten sanonta meneekin. Jälkikäteen nuo ovat aika hauskoja muistella, varsinkin, kun ei ota itseään liian vakavasti. Ja eikös ne tee meistä inhimillisempiä ja helpommin lähestyttäviä. Sellainen ihminen, kuka ei KOSKAAN tee virheitä, on aika pelottava.
Mari-Anne
=========================
Minä lauon totuuksia aina väärässä paikassa ja saan itseni punastumaan. Ensin sanon ja sitten ajattelen että olisi pitänyt olla tuossakin hiljaa tai sanoa asia asiallisesti eikä töräyttää sitä suustaan kuin pienen sammakon.
Maikkai
=========================
Varsinaisesti ei mikään moka, mutta 90-luvun puolivälissä olin kohdun- ja munasarjojen poistossa ja sen jälkeen aika pian tuli "vaihdevuodet", kun hormonitasapaino muuttui.
Saatoin tulla kesken jonkun palaverin punaiseksi ja hiki valui pitkin kasvoja ja kroppa oli ihan märkä.
Aikansa kärsittyäni opin positiiviseksi ja tokaisin "pysyy ainakin hipiä hyvänä, kun on tarpeeksi kosteutta iholla" tai naisille: "odottakaahan vaan, perässä tulette.." - helpotti kovasti.
Mama
=========================
Tällainen juttu sattui minulle pari vuotta sitten:
Täällä maalla tulee kissanpentuja taloihin yhtenään. Kissojen leikkaamista ei paljoa harrasteta ja pillereiden syöttäminenkin voi olla ulkokissoille hankalaa. Meiltä jäi nuorempi kissa auton alle ja lapset itkivät sen perään. Vanhempi Santtu-kissakin ikävöi kaveria. Se oli hoitanut toista kissa kuin pentua, vaikka poika olikin. Nuoli ja paimensi sekä kantoi hiiriä syötäväksi. Olihan se ylipäänsä mukavaa ja hyödyllistä, että maalaistalossa on kissa. Siihen on niin tottunut, kun jalan juuressa hinkataan ja kehrätään yöllä, pakkasella varsinkin se on hyvin mukavaa.
Käytiin sitten naapurissa valitsemassa meille uutta kissanpentua. Mies halusi sellaisen punaisen kirjavan, koska sellainen oli ollut hänellä pienenä poikana. Minulle ja lapsille ei värillä ollut väliä. Katsottiin punaisen pennun mahan alta sukupuolta ja käänneltiin ympäri sekä siirrettiin häntää pois tieltä. Pennun kun piti olla poika, että leikkaus olisi helpompi ja halvempi. No, punainen oli mielestämme poikakissa. Se valittiin ja annettiin nimeksi Valtteri. Pikkuinen tuotiin kahdeksan viikkoisena takin alla, pakkaselta suojassa Mustosten kotiin. Naapurit jättivät itselleenkin yhden poikakissan pennun.
Kissalle tuli ikää jo reilu kahdeksan kuukautta ja päätin, että nyt pitäisi varata eläinlääkäriltä leikkausaika. Soitin kunnan eläinlääkärille ja hän sanoi, että poikakissan leikkaus sujuu aamupäivystyksen aikana. Tyttökissalle pitää varata pitempi aika ja silloin se tehdään yleensä päiväaikaan. Ja kissan pitää olla jo se kahdeksan kuukautta vanha, että leikkauksen voi turvallisesti tehdä.
- Tuo vaikka perjantai aamuna kahdeksalta, niin katsotaan; hän sanoi. - Minäpä ajelen ylihuomenna, vastasin reippaana - Ja ilman ruokaa sitten torstai-illasta, lääkäri vielä muistutti.
Torstai-iltana sitten rupesin tarkistamaan jostakin syystä kissan värkkejä. Liekö alitajunnassa jokin kaihertanut, että onko Valtteri-kissan kivekset laskeutuneet. Ja yllätys oli melkoinen, kun huomasin kissan olevan tyttö! Ei ollut tullut tarkistettua kotiin tuonnin jälkeen kissan sukupuolta ja se kostautui pienenä yllätyksenä.
Nokkelana tyttönä sitten soitin naapuriin ja kysyin kävisikö, että leikattaisiinko heidän poikakissa. Siitä oli ollut puhetta aikaisemmin ja nyt olisi oiva tilaisuus, koska minä möhlin oman kissan kanssa ja oli niin myöhä, että eläinlääkäriä ei saanut enää kiinni. Viimein, viimeisenä keinona, lupasin maksaa leikkauksen. Olihan siitä meillekin hyötyä, kun ei olisi vaaraa yllätyspennuista. Ja niin sitten vein naapurin kollia aamulla eläinlääkärille. Kissa leikattiin ja palautin sen omistajilleen. Varasin kotiin lähtiessä ajan myös tyttökissan leikkaukselle. Aika oli seuraavalla viikolla.
Minna maalta
=========================
Näin Meillä:
REKIRETKI
Kun on tuo pulla-ruuna, sunnuntairatsu, suomenhevonen, tuossa pihassa, ni aateltiin ukon kanssa, jotta oes se romanttista lähtee rekiajelulle, ku on tuota luntaki jo siunaantunna muahan. No, myöhän käätiin tuumasta toimeen ja alettiin hualia vehkeitä hevoselle. Osa ostattii ja osa lööty ukin aitan orsilta mielestämmä hyvässä kunnossa. Eehän niitä ollu käätetty melekein kahteenkymmenneen vuoteen, mutta eehän puu ja raata happane, jos niitä kuivassa pittää. Reki pit ostoo ja pualinaruista ee arveltu suatavan kestäviä ohjia, joten nekkiin haettiin kaapasta.
Niin sitä pistettiin ruuna valjaisiin parhaamma mukkaan ja reen etteen. Vaekka se ruuna kyllä meenas tuskastua monneen kertaa, kun myö ähellettiin sen ympärillä remminemmä. Kyllä sitä oltiin polleeta ja rinta rottingilla, kun hevone olj rensseleissä ja reen eesse kiinni. Haettiin ukkikkii kahtommaan ja luvattiin kyyvit.
Niin sitä vuan lähettiin liikenteeseen. Minä läeskyttelin ohjia ja vuoroen komensin ja toppuuttelin ruunoo mänemään. Ukki istu vällyin alla ja ukko jalaksilla peränpitäjänä. Rutina ja natina kuulu vehkeistä, hengitys höörys ja mieli ol korkeella. Piti ihan pitkään vettee hajuja henkeen.
Vuan sittenpä tulj jyrkkä alamäk ja mutka. Huonossa kunnossa oleva pulla-ruuna yritti juosta reen alta poes ja minä koetin hillitä männöö. Van tietäähän tuon, että kun on sattuakseen, nii sattuu. Meijän hieno valjastus petti ja raataluokki lähti irti. Eehä se mittää, mutta kun alamäen vaahissa se hyppäs ja suoraa ruunan etukoeville. Sittäkös ruuna sae vaahtia ja pomppas yhtä korkeelle kui pitkällekkiin. Ja meijjän hienosti laetetut nahkavehkeet repes, toesella pompulla irtos ohjat minun käestä. Nahkahihnat katkes ja ruuna lähti juoksemmaa karkuu. Kyllä siinä olj hetken kaekilla suu pyöreenä. Ukki istu reessä ja sano; NO, NO! Piä kiinni!. Piäppä siinä, kun hevonen männöö jo täättä laakkoo järveen päe. Tulj siinä sitte jo elloo minnuun ja ukkoonkii. Minä lähin hölökyttämmään ruunan perrään, jos se onneton nyt juoksoo järveen. Ukko huuteli lähteväsä juoksemmaa pihasta apua. Ukki jäe sitte rekkee.
Ruuna oekas rantoo pitki kohti vasta rantoo ja minä kahlasin munaskuita myöte perässä. Kyllä siinä tuli kaekki kiittelyt mieleen, ku huutelin ruunan perrään. Sinne se hevone sitten hävis vastarannan mehtään. Voe, Hyväne! Reppii ihtesä ja vehkeesä, Aattelin siinä lumessa kualatessa. Ee ollu emäntäkkää missään riima kunnossa ja se alako tuntua jo parin saan metrin jäläkeen.
Tulj’han se ranta minuaki vastaan ja ukkoki löyti minut. Olj oekassu aatolla tietä pitki. Jatkettiin ehtimistä yhessä tuumin jäläkiä katellen. Ukko lähti kiertämmää aatolla ja minä jatkoen jalan.
Kohta rupes kuulummaan iäniä eestäpäen ja kuha kahlasin vielä vähän matkoo tulj vastaa hiihtäjä, jolla olj meijän hevone puhuttelussa. Olivat törmänneet lavulla. Ruunalla olj ohja kiertynnä jalan ympäri ja se olj pysähtynnä irrottammaa sitä. Tartuin hevosta ohjista kiinni, juteltiin ja tarkastin vahingot. Onneks niitä ei ollu paria nuarmua lukkuuottamatta. Säekähyksellä piästii. Kiittelin hiihtäjän ja lähettii kävelemmää kottii. Minuakii väsytti nii, että piti välillä pysähtyä ja nojata ruunaan. Se ei pistäny pahaksee eekä sillä ollu ennee kiirettä.
Niin sitä piästii tielle. Siellä ukko tulj sopivasti ja vaehettiin kulukupeliä; ukko otti hevosen ja minä aaton.
Hevone laeteltii tallii ja sitte muistettii reki ja Ukki! Pitihä nekkii hakkee poes mäestä. Reellä ee sitte oo tarvinna ihan äsken ajella. Siinä hävvii romantiikka mielestä, ku muistaa miten kahluutti lumessa. Seoroovan kerran kyllä pittää tarkistoo vehkeet par er kertoo ja laettoo vielä varmuuveks piukemmin ettee satu vahinkoja sen vuoks.
MiMu
=========================
Tyypilliset nopeat: vetskari auki, sukkahousut roikkuu töissä lahkeista, WC-paperi roikkuu housuista… katsoisin peiliin ennen kuin jatkan matkaa - pieni hetki ja moka tulisi korjattua. Pakko hymyillä ja ottaa vitsinä ja jatkaa vain…
Tuuli
=========================
Pahin moka minkä koskaan olen tehnyt, kääntyi kyllä ihan itseäni vastaan. Laitoin jalkaani mintunvihreät kengänsuojat ettei vain lattiat likaannu. Menin metroasemalle ja ihmettelin miksi ihmiset katsovat minua omituisesti hymyillen. Vasta metrossa tajusin unohtaneeni nämä kenkäpussit jalkaani. Otin kenkäpussit pois jalasta hyvin rauhallisesti, korvat punaisina loistane. Myöhemmin nauratti, mutta silloin toivoin maan avautuvan allani.
Dementikko
=========================
Kait niistä mokista vuosien varrella pääsee vaan yli tai ne unohtuu… Minulle on kyllä sattunut pari sellaista mokaa että ne nostaa päätään aina silloin tällöin uudelleen. Mutta nyt niille osaa jo nauraa, ehkä.
Se että ne pystyy kertomaan jollekin toiselle, pystyy antamaan mokat itselleen anteeksi ja jos on sellainen moka jonka voi pyytää anteeksi - mutta kun kaikkea ei voi pyytää anteeksi.
Esim. moka nopeasti.. .asiakaspalvelussa huomaat, että päällimmäinen vaatekerta on auki ja alla ei mitään - kun riippuvat rinnat!
Saara
=========================
Parhaiten oppii selviytymään mokista, kun on ensin oppinut nauramaan itselleen oikein makeasti. Jos itsensä ottaa liian vakavasti, pienetkin mokat tuntuvat todella nolottavilta.
Itselleni tärkeää oli oppia asettamaan asiat oikeaan mittakaavaan; jos satunkin päästämään suustani sammakon tai teen jotain omasta mielestäni noloa, niin harvemmin sillä mitään todellista vahinkoa tai vaikkapa jotain ihmishenkiä vaarantavaa olen saanut aikaan. Eipähän ainakaan nauraminen lopu elämästäni kesken, kun omille mokilleen nauraa. Niitä naurunaiheita tulee harva se päivä.
Ja tämä itselle nauraminen todella tehoaa! Mieleeni ei tule yhtään supermokaa, joka edelleen nostaisi punan kasvoille.
Puppe
=========================
Meillä työpaikan kahvipöytä on se paikka, jossa yhdessä nauretaan pahoillekin mokille. Kun kertoo asian porukassa ja siitä saadaan yhteisesti hyvät naurut se painuu unholaan ja jättää jälkeensä vain yhteiseen hauskan hetken.
Paula
=========================
Otin viime vuonna matkaa varten hepatiittirokotuksen nimeltä Havrix. Kun uusintapistoksen aika vuoden kuluttua tuli, en enää muistanutkaan rokotteen nimeä vaan suustani plupsahti: "Käyn nyt uusimassa sen HIV-rokotteen". Lähin työporukka kyllä ymmärsi mistä on kyse ja rupesin itsekin nauramaan, mutta joku ohikulkenut varmaankin luulee, että minulla on HIV! Noloa!
Pauliina
=========================
Olen useamman kerran vastannut kotipuhelimeen: Työterveys. Työskentelen työterveysasemalla, siinä sitten saa vieraammille selittää, tutuille maistuu naurut.
Pirri
=========================
Olipas tänään kiva utelun aihe!
Joskus tulee tosiaan tehtyä enemmän tai vähemmän vahingossa jotain joka sitten jälkikäteen nolottaa. No, pienistä ei kannata lannistua: ainakin niin kauan kuin en ole oikeasti loukannut ketään enkä satuttanut lähimmäistäni henkisesti tai fyysisesti, on kyse vain kolhusta itsetunnossa. Paras konsti on suoda itsellensä hiukan armoa ja antaa peilikuvalleen anteeksi. Ja jos ei sekään auta voi pistää itsensä taas kerran likoon ja tehdä jotain vielä nolompaa - siinä kyllä edelliset nolotukset unohtuu. Eli niin kauan kun ei tule talloneeksi ketään on pienet mokailut oikeastaan tervetulleita. Eipähän pääse elämä tylsäksi. Minä ainakin teen jotain noloa harva se päivä, jos ei muuta niin osaan vahingossa laukaista jotakin "blondimaista" jonka voi tulkita kahdella tapaa ja niin sitä taas kerran ollaan nolossa tilanteessa.
Mut hei: minähän olen ihminen, inhimillinen sellainen enkä mikään täydelliseksi suunniteltu tietokone. Ja juuri se tekee minusta konetta täydellisemmän. Eeva Kilpikin on joskus runoillut känkkyrämäntyjen kauneudesta...
Ritutiina
=========================
Minä uskon, että jos teen jonkun mokan, se joukko, joka sitä jaksaa päivitellä on kuitenkin aika pieni, toisinaan niitä ei välttämättä kukaan edes huomaa. Ja jos siihen ei itse kiinnitä huomiota, eivät muutkaan jaksa sitä niin isona asiana pitää.
Esiinnyin kerran ala-asteikäisille lapsille, ja kun minun piti sanoa pullo, sanoinkin vahingossa samansuuntaisen hävyttömän sanan. En itse reagoinut siihen mitenkään, vaan korjasin vain, "siis pullo" ja jatkoin selitystäni, eivätkä lapsetkaan reagoineet siihen yhtään mitenkään. Eivät varmaan uskoneet kuulleensa oikein.
Rosa
=========================
Työajan jo virallisesti päätyttyä kuljin työpaikkamme postipöydän ohi, ja huomasin, että päälliköllemme tullut posti oli edelleen siinä, vaikka olin niistä hänelle erikseen maininnut. Höhkäisin vieressä olleelle kollegalleni: "No nyt se höhlä jätti nuo postit tuohon!" Työkaverini vastasi varovaisella äänellä: "Se höhlä seisoo sinun takanasi..."
Sanna
=========================
Jestas mikä moka! Kaikki tekevät mokia, mitä sitä enää spekuloimaan tai selittelemään... tehty mikä tehty...
En minä ENÄÄ selittele, tehty mikä tehty! Joskus kuulee mitä ihmeellisempiä versioita, niin ettei voi kun ihmetellä ja siihen voi kyllä sanoa että: on kyllä selityksen makua!
Huumori auttaa mokiin, se että oppii nauramaan itselleen ja ei yritä enää olla TÄYDELLINEN.
Moka!
=========================
Niinpä. Olen itse useinkin samassa tilanteessa. Jokin sanominen tai 'moka' harmittaa vielä seuraavanakin päivänä. Joku on opettanut minulle, että kannattaa hetken oikein kunnolla syventyä mokaansa, möyriä siinä, suorastaan herkutella ajatuksella, kuinka tyhmä itse on. Välillä asettua toisten asemaan ja nauraa sille mokaajalle, joka on siis Minä itse.
Joskus on naurattanut ihan oikeasti ja kyllä helpottaa. Joskus tuntuu toisen asemassa ollessa, että ei edes ymmärrä, miksi niin on mokannut. Usein se tuntuu vain itsestä pahalta, toiset eivät edes ymmärrä. Ja jos vieläkin tuntuu pahalta, niin sitten vain asianosaisen luo puhdistamaan ilma - ja silloin se paras nauru puhkeaa, kun saa sympatiahalaukset.
Mokia pitää tehdä - muuten elämä olisi tyhjää
=========================
Itselläni on tapana mokailla jos ollaan syömässä ravintolassa tai ollaan juhlissa tai muualla missä on väkeä. Syödessä tai juodessa, onnistun aina pudottamaan aterimien, tai pahimmassa tapauksessa kaadan lasin, tai läikytän jotain pöydälle. Siitä on tullut enemmän tapa kun poikkeus ja se on noloa. Mutta olen oppinut elämään sen kanssa ja naurahtamaan tapahtuneelle...vaikka noloa se on.
Törppö
=========================
Menimme kerran Tampereella kylään ystävien luokse, joita emme olleet tavanneet pitkään aikaan. Ostin kukkakioskista atsalean viemiseksi. Siinä istuttiin olohuoneessa ja katselin atsaleaa ja tokaisin, että oliko se tosiaan noin järkyttävän näköinen. Siinä samassa emäntä ponkaisi ylös ja totesi "ai niin, minulla on teidän kukkapaketti vielä avaamatta". Nolo tilanne, mutta naurattihan se kaikkia ja sitä oikeastaan on ihan mukava välillä muistella.
Teresa
=========================
Autot eivät kerta kaikkiaan merkitse minulle muuta kuin vehjettä, jolla saa kyydin. En tunnista kenenkään autoa, omammekin vain väristä. Esimerkiksi kerran menin poikani kanssa kukkakauppaan. Poika jäi autoon odottamaan, mutta vaihtoi auton paikkaa kukkaostoksieni aikana. Kun palasin syli täynnä kukkapuketteja, istahdin reteesti autoon, joka oli sillä paikalla, mihin poikani minut jätti. Havahduin vasta, kun kuljettaja kysyi:" Minne ajetaan?" Pakenin nolona pukettieni kanssa ja poikani nauroi katketakseen. Hänhän oli nähnyt vaaleasta Samarastaan, kuinka nousin luontevasti mustaan Mersuun!
Tomppeli
=========================
Olen erikoistunut tilannemokiin ja niitä on tapahtunut jo niin paljon, etten viitsi enää kamalasti edes nolostua... Olen lähtenyt useasti töihin ilman päällyshousuja tai hametta, olen heittänyt & kaivanut käsilaukun roskiksesta, kulkenut roskapussin kanssa metrossa ja kaatuilemisesta ja sivusuun puhumisesta olen tehnyt taidetta. Ennen nolotti kamalasti ja yritin ventovieraillekin selitellä miksi nyt niin hassusti kävi, mutta nyt 35-vuotiaana kohautan olkiani ja enkä jaksa enää selitellä - saisin tehdä sitä koko ajan! Oikaisen siis ryhdin tyylikkään asustuksen tai komean kompastumisen jälkeen ja ajattelen, että onpahan noillekin jotain puhuttavaa. Sitten kävelen ryhdikkäänä ja selittelemättä pois paikalta, kotona ehkä sitten vähän harmittaa että taasko näin kävi, mutta aina voi luottaa siihen että entinen nolotus tulee kyllä nollattua seuraavalla!
Titu
=========================
Nolouksia tapahtuu melkein päivittäin. Tämä tapahtui viime lauantaina. Olin naisryhmän kanssa rentoutushetkessä, joka muuttuikin nauruterapiaksi. Puolen tunnin rentoutuksessa minä nukahdin ja kuorsasin aika reippaasti. Rentoutuksen ohjaaja yritti lukea tarinaa eteenpäin ja pitää pokkansa. Havahduin lopulta ympäriltäni kuuluvaan hihitykseen ja naurunpyrskähdyksiin. Kuulemma aina tarinaan sopivilla hetkillä olin päästänyt ilmoille mahtavat KROOH! tai PYYH! äännähdykset.
Tuula
=========================
Tapasin tiellä tuttavani, jota en ollut tavannut vuosiin. Ja mikä parasta, hän työnteli vauvan vaunuja! Tiesin, että pariskunta oli vuosikausia elänyt lapsettomana, ja oletin, etteivät he saa lapsia. Ihastelin vauvaa, ja kyselin, onko "kiltti", nukkuuko yöllä. Ja lopuksi päästin suustani sen sammakon: onko maito riittänyt? Ja sain vastauksen, että vauva on adoptio.
Voi miten minua nolotti. Minä ja suuri suuni!
Tutteli
=========================
Hölmöilyni jälkeen lohdutan itseäni sillä, että:
1. Onneksi ihmisillä on huono muisti
2. Viiden vuoden päästä ei tunnu missään
3. Mikähän oli mun suurin murhe viikko sitten - ja huomaan etten muista niitä edes itse
- eikä tunnu enää missään!
Harjoitellen optimistiksi
=========================
Nolot tilanteeni liittyvät usein auton parkkeeraamiseen. Siinä, jos missä olen todella surkea. Monesti pyörittelen ja pyörittelen autoa edestakaisin ja lopulta se sitten jää "hieman sinne suuntaan" eli missäs se parkkiruutu oikein onkaan. Siitä sitten nolosti astun ulos autosta ja katson ympärilleni eli tuijottaako kukaan?
Kuvittelen aina, että joku seuraa onnetonta tilannetta ikkunasta joltain suunnalta ja saa oikein kunnon naurut, mutta antaa hänen iloita, kyllä minä sen kestän!
Parkkeerava rouva
=========================
Aikaisemmin minuakin harmitti mokailuni, mutta sitten veljeni kertoi pilkkireissustaan. Hän oli istunut pilkkimässä pitkän aikaa ja eikä kalat nykineet. Lopulta hän nosti pilkin ylös ja kas, hän oli saanut pienen pikkaraisen kalan!
Sen jälkeen mies miettimään: Mitähän ne ISOT kalat ovat ajatelleet, kun hän liotti pikku kalaa vedessä?! No, ei voi vähempää kiinnostaa!
Mokia sattuu edelleen, mutta veljeni ISOT kalat. Juttu muistuttaa asioiden oikeista mittasuhteista.
Sisko ja sen veli
=========================
Olimme vieraassa kaupungissa, tarkoituksena yöpyä keskustassa olevassa hotellissa. Osoite oli tiedossa, mutta tietoa sen tarkasta sijainnista taikka reittikartasta ei ollut. Ajelimme päätietä, jolloin huomasimme Infopisteen tien laidalla. Pysäytimme auton ja hyppäsin hakemaan kartalta hotelliamme. Löysinkin sen nopeasti ja tyytyväisenä istahdin takaisin autoon ja mieheni lähti jatkamaan matkaan kysyen, minne nyt ajetaan? Katselin hieman nolona, tajutessani ettei harmainta aavistusta, mutta löysin sen hotellin kuitenkin kartalta! (reitti vain unohtui katsoa...)
Hotelli löytyi, mutta saimme hyvät naurut...
Blondi
=========================
Olen todella hyvä nolaamaan itseni. Yleensä se johtuu siitä, että jännitän asioita todella paljon ja sitten hermostuksissani teen jotain tyhmää. Erikoisuutenani on sanoa jotain outoa. Sanat menee sekaisin, änkytän tai yksinkertaisesti sanon vain jotain tökeröä. Asiaa ei auta yhtään se, että olen kaiken lisäksi suorapuheinen. Lisäksi olen melko kömpelö, joten kompurointi ei ole mitään uutta minun arjessani.
Aiemmin stressaannuin entistä enemmän mokistani ja jännitin vielä enemmän. Nykyään osaan suhtautua mokailuuni rennommin. Ajattelen, että saipahan muut hyvät naurut jos ei muuta. Sekin auttaa, kun ajattelee ettei maailma minun mokiini kaadu. En häpeile enää möhläyksiäni vaan ajattelen niitä luonnetta kasvattavina kokemuksina. Kun opin nauramaan itselleni, ei mokailuni ollutkaan enää mikään iso juttu.
Hipsu
