Miten kannustaa (nalkuttamatta) nuorta tekemään töitä koulun eteen? Mielestäni olen yrittänyt kaikkea, mutta ilman tulosta. Millaisia kokemuksia on muilla vanhemmilla?

Vastauksia 114 kpl

=========================

Olen kannustanut yrittämään parhaansa, että tulevaisuudessa saisi kunnon työpaikan ja sen myötä kunnollisen tilipussin.

Olen myös kehunut menestyksestä, vaikka ei aina niin hyviä numeroita olisi tullutkaan.

Syksy

=========================

Nuoren miehen päässä pyörii kaikenlaista muuta mielenkiintoisempaa kuin opiskelu. Kun valitin töissä omistani (2 kpl) niin nuoremmat mieskollegat kehottivat olemaan huolehtimatta ja sanoivat että se on ihan normaalia ja että "kyllä se siitä". Ihan hyviä ihmisiä ainakin näistä kollegoista on tullut.

Meillä kotona yritetään opettaa edelleen perusasioita (opetus on aloitettu jo joskus 18 vuotta sitten): yöllä nukutaan ja aamulla herätään. Arki-iltaisin ollaan enimmäkseen kotona ja viikonloppuisin saa bailata. Illallinen syödään yhdessä. Vaikeinta on yrittää voittaa internetin ylivaltaa: yritämme sallia chattailun ja pelaamisen vasta kun hommat on tehty, ja nettilinja katkeaa arkisin klo 21.30. Kun lapset olivat pienempiä, niin he saivat hyvistä numeroista pienen kannustuspalkkion (9 ja 10 toivat euron, 7 vei euron), mutta nykyään heillä taitaa olla usein enemmän käteistä kuin vanhemmilla. Eli sekään ei enää tehoa. Kesätyöpaikka on kaksipiippuinen kannustin: toisaalta tylsän, huonosti palkatun homman luulisi kannustavan opiskelemaan ja pääsemään paremmille ansioille, toisaalta välitön rahantulo vähentää tarvetta opiskella...

Äiti '87

=========================

Minun keinoni on motivointi! Nuoret eivät halua opiskella, koska he kokevat, että opiskelu on ensisijaisesti muita varten, esim. opettajaa VANHEMPIA tai muuta ulkopuolista varten, eikä se ainakaan motivaatiota lisää! Nuori pitäisi saada ymmärtämään jo ennen kuin se menee kouluun eka luokalle, että koulu on HÄNTÄ varten, eli siellä on tilaisuus ja mahdollisuus opiskella, tulla viisaaksi ja taitavaksi. MINÄ SAAN OPISKELLA eikä TARVI!

Kyselin omalta pojaltani kolme kuukautta mitä hän haluaa elämältään ja mitä harrastuksia hän haluaa.

Esimerkiksi miten haluat asua, eli kuinka hulppea talo? Purjevene vai soutuvene? Ulkomaanmatkoja? Lapin laskettelumatkoja? Alpeille puuterilumille? Auto? Moottoripyörä? Vesijetti? Moottorikelkka? Leppoisa mukava ja viihtyisä työ, vai itkua ja hammasten kiristystä koko elämä? Nuorena hyvälle eläkkeelle?

Sitten yhtenä päivänä kysyin pojaltani, että: Miten Sinä aiot tämän kaiken kalliin elintason saavuttaa, jos et opiskele hyvään ammattiin? Eli ylioppilaaksi ja sen jälkeen siitä ylöspäin halujen mukaan.

Samana syksynä hän meni yläasteelle ja luki heti eka päivänä läksynsä huolella, vaikka ei koskaan ole koulussa huono ollutkaan, mutta sitten tuli täydellinen muutos opiskelumotiiviin.

Ketä varten on koululaitos, no oppilasta varten tietysti! Ei vanhempia! Heillä on ollut jo tilaisuutensa aikoinaan.

Kaiken pohja muutoinkin on positiivisuus ja motivointi, ei pakottaminen. Kaiken pitää lähteä yksilöstä itsestään, tarvitaan vain motivaatio ja jokin määränpää mitä ihminen haluaa ja mielellään ihan SIMONA!

Terveisin: Maisteri/yrittäjän ylpeä isä

Antsu

=========================

Olen itse samassa tilanteessa. Vaatia voi, mutta muutenhan keinot on vähissä jos pojan oma järki ei sanele. Meillä ehti keskiarvo tippua jo 6.7 viime keväänä 7. luokalla, kesällä yritin puhua kuin ruuneberi, että kyse on hänen omasta tulevaisuudesta. Olen toisaalta myös huolissani yhteiskunnalliselta kannalta millaisen kuvan nykynuoret ovat saaneet, kuten oma poikani totesi "mitä hyötyä tästä vuosien lukemisesta on, kun töitä ei ole kuitenkaan ja jos on niin huonolla palkalla". Monet nuoret ovat jo nähneet vuosien työttömyyden kotona vanhempiensa osalta, voi tuntua hyvinkin turhauttavalta edes yrittää.

Kuitenkin, eilen poika toi englannin kirjan ja sanoi, et kuulusteletko sanat, huomenna on sanakoe. Se kuulosti minun korviini hyvältä.

Anu

=========================

Nämä perjantaikyselyt ovat ihania! Päivä on pelastettu pelkästään jo sillä, kun huomaa, että muillahan on samoja ongelmia kuin minulla! Meilläkin on kotona 14-vuotias löysä spagettimies, joka ei vilkaisekaan koulukirjoja kotona. Minkäänlaista ponnistelua jonkun (koulu)asian opetteluun en ole havainnut. Nuo Päivinkin mainitsemat keinot on käytetty, mutta tuloksetta. Odotankin innolla siis positiivariporukan vastauksia. Itse toimin nykyisin niin, että pidän huolta, että poika käy koulussa (jyrkkä puuttuminen lintsaukseen)ja saa rakkautta, ruokaa ja läsnäoloa kotona. Ehkä se motivaatio opiskeluun tulee aikanaan, jos on tullakseen.

Äippä

=========================

14-vuotias poikani on päättänyt että hänestä tulee pilotti. Hän on aina ollut hyvä koulussa, mutta keväällä hänen numeronsa olivat hivenen huonommat kuin syksyllä, koska tietokonepelit ja kaverit ovat vieneet hänen aikaansa liikaa. (oma syyni, kun olen antanut pelata). Mutta nyt kysyin häneltä että vieläkö hän aikoo pilotiksi? "Tietenkin" vastasi hän. Johon minä sanoin että "sinun viime todistuksellasi et pääse edes pilottikouluun, keskiarvosi ei riitä ja jollet ala ahkerammin lukemaan, niin et pian pysy enää muitten perässä siellä koulussa oppimisessa ja niin voit heittää sitten toivosi pilotiksi pääsemisestä".

Poikani meni kavereidensa sijasta läksyjensä äärelle, joita hänellä ei ensin muka edes ensin ollut tullut tänään!

Täytyy siis olla joku tähtäimessä, kuten pojallani tämä pilotin ammatti. Pitää vain muistaa muistuttaa siitä usein ja kannustaa tulevaisuuden näkymillä. Ei tarkoita että sanot hänelle: "sinusta tulee pummi, jollet lue" - vaan mitä saavuttaa sillä että lukee!

ps, tämän positiivisen kannustustavan olen oppinut lukemalla näitä positiivareita.

TätiMonica

=========================

Minulla on 14-vuotias nuori mies kotona. Olen antanut hänelle täyden vastuun koulusta ja sen käynnistä. Tämä ei tarkoita etten välittäisi ja huolehtisi hänen koulunkäynnistä. Olen keskustellut hänen kanssaan ja teroittanut, että hän ei käy koulua minun, ei isä, ei opettajien, ei kavereiden tai kenenkään muun hyväksi kuin ITSENSÄ. Kenelläkään muulle ei ole haittaa jos hän heittää koulun lekkeriksi, vain hänelle itselleen. Olen antanut hänen itse ottaa itsestään vastuun. Kyselen kyllä välillä onko läksyt tehty ja usein saan vastauksen, että onko tullut opettajalta huomautuksia tai kyllä mä hoidan ne.

Juttelin myös veljeni tyttären (14v.) kanssa, joka pinnaili koulusta ja kertoi viihtyvän mieluummin kavereiden kanssa kuin koulussa. Kerroin hänelle myös koulukodin arjesta, joka voisi olla edessä jos pinnaus jatkuu. Nyt hänkin on ymmärtänyt, että koulunkäynti on vain häntä itseään varten ja hän oppii niin paljon siellä kuin hän itse haluaa.

Toivottavasti pääset keskustelemaan nuoren kanssa ja pääsette samalle "aaltopituudelle". Tsemppiä syksyyn!

Cartsu

=========================

Meillä on juuri ysiluokkalainen poika, jonka 8. luokan todistus ei ollut mitenkään kehuttava. Keskiarvo keikkui 7 kohdalla ja sitä nostivat 10 kuvaamataidosta ja 9 teknisistä. Lukuhommiin miehenalusta ei ole, tekijäksi kyllä.

Olemme muutaman kerran puhuneet hänen kanssaan siitä, miksi hän haluaa valmistua ja jotta se haave toteutuisi, täytyy nyt viimeistään panostaa ysiluokkaan. Me yritämme muistutella positiivisessa mielessä, emme nalkuttamalla. Se menee paremmin "jakeluun" pahimmassa teini-iässä olevalle jannulle.

Ja mikä on tärkeää, täytyy nuorelle antaa tilaa ammatinvalinnalle. Kuinka paljon onkaan esimerkkejä siitä, että meidän pojasta/tytöstä tulee insinööri, lääkäri, lakimies, jne...

Kysyivätkö nämä vanhemmat nuorelta itseltään, mitä hän haluaa mahdollisesti loppuelämänsä työkseen tehdä?

Jos "sukurasitteena" on liuta esim. lakimiehiä, ei tarkoita sitä että meidänkin nuoren pitää lukea lakikirjaa!

Puuseppä voi olla tuhat kertaa onnellisempi kuin esim. virkamies tai kampaaja-yrittäjä voi tehdä isommat tilit kuin lääkäri. Se on itsestä kiinni. Toivottavasti raha ei ratkaise tässä asiassa vanhempien ajatusmaailmassa.

Jos koulunkäynti ei nyt millään maistu tai onnistu, niin älkää heittäkö kirvestä kaivoon nuorenne kanssa. Nykyaikana on niin paljon mahdollisuuksia kouluttautua monimuotokoulutuksissa, iltakouluissa, työn ohella, eri kouluta -projekteilla jne jne. Työkkäristä ja sanomalehdistä mahdollisuuksia löytyy pilvin pimein.

Olen itse 38 v. ja kouluttautunut sihteeriksi. Nyt teen eri tehtäviä. Tuskin kuitenkaan jään eläkkeelle nykyisestäkään tehtävästä. Elämä on jatkuvaa oppimista!

Tsemppiä ja ennen kaikkea MALTTIA nuorten kanssa.

Virkamies

=========================

Äitiä vartenko se poika opiskelee. Mitä enemmän nalkutat, sitä vähemmän poika lukee.

Kokemusta on

=========================

Ei kannata huolestua, koska: Itselläni aikoinaan huippupaperit lukiosta, päädyin aika vaatimattomalle alalle, harmi!

Poikani, jota yritin kannustaa lukemaan, otti koulun rennosti, pääsi ylioppilaaksi, ei halunnut esim. insinööriksi, mutta muuhun riittävän hyvään ja ensiksikin mieluiseen ammattiin.

Tyttäreni luki yhtä paljon kuin äitinsäkin, huippupaperit. Ei päässyt unelma-alalle, mutta luki toisen hienon ammatin ja katopas kummaa huomasi jo opiskeluaikanaan, että tämä se sittenkin on hänen juttunsa, pitää mahdottomasti nykyisestä työstään.

Toinen tyttäreni oli myös "viisas" ja luki omasta mielestään vain ja ainoastaan riittävästi lukiossa ja pääsi unelma-ammattiinsa. Teki niin kuin itse katsoi parhaaksi äidin nalkutuksesta huolimatta.

Joten kannattaako paasata lukemisesta? Ei minun mielestäni, koska jokaiselle on kuitenkin varattuna oma paikkansa elämässä. Ponnistelitpa liikaa tai olit ponnistelematta ollenkaan. Pääasia että itse on tyytyväinen elämäänsä.

Mielestäni elämä kannattaa ottaa rennosti.

Ainikki

=========================

Kysele, haluaako poikasi tehdä ns. ryskätöitä, onko hän käsillä tekijä, vai haluaako hän tehdä töitä pöydän ääressä tietokoneella tai aivoillaan. Jos on käsillä tekijä, ei ehkä koskaan tarvitsekaan niin paljon lukea erilaisissa kouluissa. Emme voi ketään pakottaa lukemaan, mutta itse kukin korjaa oman lukemattomuutensa sadon. Ehkä se sitten aikuisena myöhemmin harmittaakin, kun ei nuorena tullut luettua hyvin esim. kieliä ja matematiikkaa. Kielet ja matematiikka ovat ne tärkeimmät. Jos niissä pärjää, kaikessa muussa kyllä pärjää vaikka lukematta.

Sussu

=========================

Jospa poikasi onkin niin neropatti, että pärjää koulussa tunnilla hyvin kuunneltuaan. Ei kaikkien tarvitse päntätä iltakausia läksyjä, he pärjäävät hyvin vähemmälläkin.

Justiina

=========================

Olen lukiolaistyttäreni kanssa usein keskustellut hänen tulevaisuudestaan. Vaikka hän ei vielä lainkaan tiedä, mille alalle loppujen lopuksi haluaa, on hänelle keskustelujemme kautta selvästi valaistunut se asia, että saavuttaakseen ns. hyvän elämän, mieluisan työn, riittävät tulot ja mahdollisuuden matkustaa Uuteen Seelantiin!

Hänellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin hoitaa koulunsa nyt hyvin. Valitettava tosiasia on, että jatko-opiskelupaikat ovat niin tiukassa, että koulu on otettava työnä. Samoin olen hänelle ja perheemme pienemmillekin koululaisille (12 ja 9 v) korostanut kouluviikon olen työviikko, ja että viikonloppuna ja lomilla otetaan rennosti ja stressaamatta. Myös kuukausirahat on lapsilla kytketty koulutehtävien hoitamiseen. Yhden kerran olen joutunut perumaan 12-vuotiaan poikamme kuukausirahan kasaantuneiden laiminlyöntien vuoksi ja sen jälkeen läksyt on tehty ja kokeisiin luettu. Jokainen lapsi on erilainen ja kaikki eivät ole kympin oppilaita mutta kaikki voivat pyrkiä omaan parhaaseen suoritukseensa. Parhaansa yrittänyttä lasta ei voi koskaan kehua liikaa!

Eeva

=========================

Tuttuja ovat ongelmasi. Itse tulin siihen tulokseen, että en voi kun luottaa poikaani, kyllä hän asiansa hoitaa, ja osaa pyytää apua jos tarvitsee.

Eli luota poikaasi, anna hänen ottaa vastuuta, ole paikalla tarvittaessa.

Eija Helinä

=========================

Mielikuvat tulevaisuudesta ovat kannustaneet ainakin omia lapsiani.

Miksi haluan isona saattaa olla hieman vaikea kysymys? …entäpä jos elämä antaa vaihtoehdon... Jos luen... minulla on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaan opiskelupaikkaan niin halutessani. Siten pääsen vaikuttamaan ammattiini, myös sosiaaliseen ympäristööni. Haluanko asua kerrostalossa / rivitalossa vai aivan oma koti. Entäpä se auto. Se vanha Ford (toimii kyllä useimmiten) vai ihan uusi ja hyvä auto. Harrastukset... purjehdus mm. vaatii hieman enemmän rahallista panostusta kuin sauvakävely.

Maestro 40 kun on aivan ihana mutta, jos sen haluaa kyllä valinnoilla senkin saavuttaa.

Omat lapseni ovat ainakin ymmärtäneet että saadakseen jotain on myös panostettava, tällä hetkellä opiskellen, myöhemmin hyväpalkkaisen ammatin avulla voi toteuttaa haaveita jotka vaativat taloudellisia panostuksia.

Olen kuitenkin antanut ymmärtää että, roskakuskillakin on arvokas työ (ilman häntä hukkuisimme moskaan) hänelle siitä ei vain makseta kovin huomattavaa rahallista korvausta, jopa kaupan suloinen kassatyttökin saa enemmän.

Tätä samaa käytetään myös huumetyössä antamalla vaihtoehtoja.

Eija S

=========================

Kyllä se nalkutus jossain vaiheessa menee perille, kunhan se annetaan rakastavasti ja korostetaan sitä, ettei siinä ole kysymys ko. nuoren ihmisyyden arvostelusta vaan siitä miten hän menettelee asioissa. Oma tyttöni on vetänyt lukiota neljään vuoteen ja siitä hieman ylikin, mutta nyt on viimein tullut kyllästyminen ja alkoi todenteolla hoitaa sitä pois.

Eli toiset vain kypsyy eri aikaan. Tyttöni tietää, etten ole häneen tyytyväinen, mutta tietää myös, etten sen takia häntä yhtään sen vähempää rakasta, niin olen huomannut hänen yhä useammassa asiassa nyt alkaneen menetellä kuten olen jo vuosia jankuttanut... Pääasia on, ettei jankuta joka päivä vaan ehkä kerran kuussa tms. Ja kiittää pitää myös ja kehua sekä huomata kun parannusta, vaikka pientäkin, on tapahtunut. Ja halia pitää myös vaikka pikkuväkisin vaikka hän sitä vähän karsastaisikin muka.

Olen myös huomannut, että kirjoitettu viesti menee paremmin perille. Kun on ollut jotain hetkiä, jolloin tyttöni on tarvinnut oikein paljon tukea olen kirjoittanut hänelle muutamankin kirjeen, joissa sanon selvin sanoin, että häntä rakastan ja tulen aina rakastamaan ja tekemään kaikkeni hänen eteensä. Ja että sen eteen odotan vain, että hän tekee oman osansa ja ryhtyy siksi kunnon ihmiseksi, joksi olen häntä aina patistanut ja kertonut kuinka sellaiseksi ryhdytään. Ja että tiedän, että hän sellaiseksi myös itsekin tahtoo.

Kirje (siis ei sähköposti) on siinä mielessä hyvä, että nuori voi sitä halutessaan pitää mukanaan ja lukea siitä uudestaan ja uudestaan, että joku välittää hänestä ja saada lisää vahvistusta.

Elsa

=========================

Oma veljeni on teini-iässä eikä pidä koulunkäynnistä lainkaan. Kuitenkin hän tekee tehtävänsä huolella ja opiskelee tunnollisesti. Kun kyselin, miten tämä on mahdollista, hän tuumasi minulle "Jos jotakin on kerta pakko tehdä, niin voi kai sen yhtä hyvin tehdä kunnolla. Järkevämpäähän se on mulle itselleni".

Aika hyvä asenne. Otin itsekin mallia.

Sisko

=========================


Toiset pärjää huolettomalla asenteellakin ihan hyvin. Jos pojallasi ei ole suuria ongelmia, hän kyllä kahlaa peruskoulun läpi varmasti tavallaan. Tietysti on pyydettävä poikaasi suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen. Puhu pojan kanssa asiallisesti, mitä tulevaisuuden suunnitelmia (ammattihaaveita) hänellä on. Pohtikaa ja selvittäkää yhdessä millaisia tavoitteita on asetettava ja millaisia ponnistuksia tulevaisuuden suunnitelmien toteutuminen vaatii. Lähetä poika opon puheille.

Tuossa iässä nuori on vielä usein aika hukassa. 15-vuotias ei aina tiedä mitä haluaa isona tehdä. En tiennyt minäkään. Tein monta väärää valintaa, kokeilin useaa koulua, kunnes kävin myöhemmin aikuislukion ja sen jälkeen opiskelin omaan ammattiini, joka todellakin on ihanneammattini. En olisi tätä kuitenkaan vielä 15-vuotiaana tiennyt! Eli huomatkaa, että nykykoulutus tarjoaa mahdollisuuksia myöhemminkin paikkailla nuoruuden virhevalintoja!

Kannustus ja positiivinen palaute kantaa pitkälle

OPSA

=========================

Nuoria - varsinkin nuorukaisia - kannustaa parhaiten kun tekemisen määrän sijasta kyselee saavutuksista ja tuloksista ja juttelee siitä miltä ne hänestä itsestään tuntuvat. Jos joku on mennyt huonosti niin kyllä se harmittaa miestä itseäänkin. Silloin kannattaa kysellä mitä hän aikoo tehdä asian parantamiseksi, ei motkottaa siitä mitä on jäänyt tekemättä. Tietää hän sen itsekin.

Hannu

=========================

3 kasvatuskeinoa:

Lahjonta: kunhan tekisit nuo tehtävät, päästäis paremmal mielel käymään sielä...(joku mukava paikka), tai: olis mukavempaa ostaa ne uuet farkut.tms

Kiristys: mopo pysyy aloillaan niin kauan kun läksyt on tehty… Jos ei yhtää koulu kiinnosta, ei minuakaa sinun hankinnat, jne.

Uhkailu: jos ei yhtää parempia tuloksia ala näkyä, siitä seuraa sitte sellane ikävyys, että... (joku menetys)

Tiedäthän myös positiivisemman keinon, se on juuri se:
Positiivinen palaute sopivaan aikaan annettu, aiheesta tosin, ei turhasta!

'M A H T A V A A, että sait ton jutun tehyks! Annapa mami lukee sen ääneen! (Ylisanatki joskus) Nyt kyl juhlat pietään... Otapas jäätelöt, pitsat, karkit, limut, Kyllä on reipas poika.. jne

Ja ilman suorituksiaki joskus pörröttelet tukkaansa ja ihailet. Onhan hän ihana lahja.

Elena

=========================

Vastausta en pysty antamaan, vaan jään odottamaan!

Sinun laillasi vinkkejä esittämääsi asiaan... Oma upea nuorimieheni täyttää pian 15 ja kun vertaan opiskeluhalua nyt jo opintoja vauhdilla suorittavan tyttäreni 8-luokan aikaan, voin vain huokailla toivoen samaa ryhdistäytymistä.

Tyttäreni näet kerran jokapäiväiseen "onko läksyt luettu" -kysymykseeni vastasi murkkuikäisen topakkuudeella: "sovitaanko äippä, että Sinun ei tarvitse joka päivä kysyä läksyistä vaan että hoidan ne ihan itse". Lakkasin kyselemästä: läksyt on hoidettu mallikkaasti ja tytär valmistuu opinnoistaan vuoden etuajassa tulevana keväänä. Ja miettii jatko-opintoja!

Äippä

=========================

Antamalla lapsille tukea seistä omilla jaloillaan. En ole koskaan yrittänyt käydä koulua poikieni (nyt 20 ja 18v )puolesta tai tehdä läksyjä heidän kanssaan. Joskus tuli kysyttyä, onko läksyt tehty tai milloin kokeet, mutta huomasin sen ärsyttävän heidän itsenäisyyttään. Jos he ovat tarvinneet apua he ovat tiennet, että sitä saavat ja ovat tulleet vapaaehtoisesti kysymään neuvoa.

Ala-asteella olimme koulussa aktiivisesti mukana vanhempainyhdistyksessä ja muut vanhemmat, opettaja ja koulu ja siihen liittyvät asiat olivat osa perhe-elämäämme, taustatukena. Uskon sen saaneet aikaan hengen, että koulu on tärkeä asia, josta välitämme mekin.

Ylä-asteella pojat eivät enää halunneet meitä niin aktiivisesti mukaan ja siirtyivät yhä itsenäisemmin hoitamaan kouluasioitaan, lukiossa lähes omatoimisesti. Kunnioitimme heidän tahtoaan. Kumpikin on selvinnyt hyvin arvosanoin koulunsa läpi.

Elise

=========================

Pokani on nyt 16 v täyttänyt. Varsinkin viimeinen vuosi yläasteella oli yhtä tuskaa, ainakin äidille. Opiskelumotivaatiota ei meinannut löytyä sitten millään. Kokeilin myös mainitsemiasi menetelmiä. Ei juurikaan tulosta.

Lopulta otin pojan luokanvalvojaan yhteyttä ja keskustelimme pitkään huolestani. Luokanvalvoja lupasi ottaa asiaksi. Kun meni huonosti, luokanvalvoja kehotti ystävällisesti vähän tsemppaamaan ja vakuutti pojalle, että kyllä sussa on ainesta, sun pitää vaan valjastaa kyvyt käyttöön. Ja kun meni vähänkin paremmin, luokanvalvoja antoi heti palautetta pojalle tyyliin: no niin! Tiesinhän, että sinussa on ainesta!

Se puri poikaan tosi hyvin. Aina hän kotona kertoi omasta aloitteestaan, mitä luokanvalvoja oli sanonut. Poika kyllä tiesi, että pidin yhteyttä luokanvalvojaan, en tiedä vaikuttiko sekin, että hän ymmärsi, että tässä useampi ihminen haluaa tosissaan auttaa.

Nyt poika on aloittanut ammattikoulussa. Pääsi toivomalleen linjalle ja ainakin vielä on "niin siistiä, niin siistiä." Lähtee kouluun tosi mielellään. On poika muutenkin ymmärtänyt luokanvalvojansa arvon: sanoi, että ilman Heimoa (siis luokanvalvoja) ei olisi yhtään varmaa, että hän sai edes päästötoikkarin yläasteelta. Eihän se hääppöinen numeroiltaan ollut, mutta silti.

Sanoin pojalle monesti myös, että sun ei tarvi käydä sitä koulua mun, isäs tai varsinkaan opettajien takia. Opettajaa ei kauheasti haittaa, vaikka saisitkin nelosia kaikista. Ainoastaan sun omaa elämääsi se haittaa, ellet yhtään pidä ryhtiä.

Sen poika kyllä allekirjoitti.

Nyt jo 22-vuotias esikoispoikanikaan ei ollut mikään koulutyyppi. Samojen asioiden kanssa kipuiltiin. Hänkin kävi ammattikoulun, viihtyi armeijassakin vuoden, suoritti toisenkin ammattitutkinnon on saanut olla ammattiaan vastaavassa työssä ja nyt sai paikan ammattikorkeasta.

Kun nuoremman veljensä ongelmia pohdittiin, vanhempi poika tuumasi, että kuule äiti, ei hänkään olis ilman sua saanut edes peruskoulua käytyä läpi. Ja että kyllä hän ymmärsi jo silloin, miksi äiti on niin huolestunut, mutta sitä ei vaan osannut näyttää eikä sanoa, eikä jotenkin vaan henkiset voimavarat riittäneet enempään. Nyt aikuisena ymmärtää asiat toisin ja hän on kiitollinen siitä kaikesta tuesta, mitä hän on saanut, vaikka se ei silloin aina niin mukavalta tuntunut, kun äiti jankkasi jotain totuutta sadannen kerran...

Silloin oli pakko itkeä, ymmärsin, että se ei ole turhaa, ei, vaikka miltä tuntuisi! Joten älä anna periksi, aikakin koko ajan auttaa.

Kumma juttu, näiden poikien "välissä" meillä on vielä tytär, nyt 20-kymppinen, mutta koulun kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta sitten kaikenlaista muuta värkkäämistä on ollut poikienkin edestä. Silti kaikki ovat tietysti hirveän rakkaita, ehkä osittain juuri niiden yhdessä koettujen vaikeuksienkin takia. Mutta toivoa on!

Päivi minäkin

=========================

Itselläni myös teini-ikäinen poika, johon tehoaa lause "jos kohta ei ole tehtävät tehty, pussaan sinua".

Irja

=========================

Koululaisille samanlainen työrytmi kuin vanhemmillakin on. Kotona keskitytään ensin koulutehtäviin ja muihin kotitöihin ja vasta sen jälkeen katsotaan joku ohjelma televisiosta. Illalla televisio tai pelikone suljetaan hyvissä ajoin ja mennään hyvissä ajoin nukkumaan, niin vanhempienkin täytyy tehdä, kun lähtee aikaisin töihin. Koululaiselle siis selkeä rytmi tekemisiin ja riittävä uni. Ei kouluväsymys johdu koulusta tai läksyistä vaan valvomisesta elevision ja pelien äärellä ja isompien koululaisten kulkeminen myöhään ulkona.

Nainen

=========================

Sama haaste lukion tokaluokkalaisen nuoren miehen kanssa. Kaverit ykkösenä, koulu turhaa, monella sanalla koeteltu. Parhaita tuloksia olen saanut arvostamisella. Nuoren tuntiessa vanhempien arvostusta, syntyy myös halu arvostaa omaa tulevaisuuttaan ja olla arvostuksen arvoinen. Liian harvoin tulee sanottua: "Arvostan sinua tuollaisena kuin olet". Liian usein taas muistutettua sitä, mitä hän on jättänyt tekemättä.

Jaska

=========================

Selkeät pelisäännöt, vaikka kirjallisena (allekirjoituksineen) sekä RAKKAUTTA aitoa välittämistä, positiivista kannustusta joka sanotaan myös ääneen. Ettei käy niin että ääneen sanotaan vain negatiivinen palaute.

Itselläni on samanikäisiä lapsia, osa jo aikuisia. Kun on monta lasta perheessä niin ei voi eikä jaksa kokoajan kontrolloida. Niinpä olenkin huomannut että parhaiten on purrut omanikäisten esimerkki!

Jos ei ole vanhempia sisaruksia niin yritäppäs miettiä, että oisko tuttavapiirissä? Nyt jo 14 v poikani, jolla oli unelmana oman koiran osto, tietysti omilla säästämillään rahoilla on hänelle eläinrakkaana ollut paras mahdollinen terapia ja purkautumismuoto. On pitänyt opetella vastuunkantamista ja opetella kärsivällisyyttä jne. On ilo ollut seurata miten he ovat toisiaan kasvattaneet! Siinä täytyykin olla tarkkana ettei lipsahda itse huolehtimaan vaan sopii jo etukäteen selvät sävelet, vaikka kirjallisena ettei vastuu jää esim. äidille tai isälle.

Meillä pyörii keittiövuorot, viikkosiivoukset roskienviennit yms. yhteiset asiat tasapuolisesti jokaisella. Perhe on yhteinen yritys ja jokaisen on kannettava kortensa kekoon. Onhan lämmin koti ja ruoka eli täysylläpito! Saan tekemään ylimääräisiä hommia aika mukavasti pleikkarin ja tietsikan käytön varjolla... salasana on hyvä olla kouluviikolla ja pleikkari vain viikonloppuna ja sitäkin tiettyaika. On tosi epäterveellistä istua vilkkuvan valotaulun edessä tuntikaupaalla. Se kerää huonoa enerkiaa, nuori on väsynyt ja apaattinen jopa aggressiivinen koska ei voi purkautua liikkumalla joka on tuon ikäiselle tärkeää. Hyvä keino tappaa kaikki luovuus liika-annostuksena.

Mieluisan harrastuksen kautta syntyy useimmiten myös uusia ulottuvuuksia niin ihanaan mutta rankkaan ikävaiheeseen. Omilla pojillani on urheiluharrastus joka selvästikin on nostanut ryhtiä. Meillä ei ole vara maksaa mitään kalliita seuramaksuja mutta he pelaavat jalitsua eri kentillä kesällä ja talvella luistelevat ja käyvät uimahallilla. On halpa harrastus. Itsepuolustuslajit ovat monasti tuon ikäiselle myös erittäin hyviä, niitä lämpimästi suosittelen. Olinpa vanhimman pojan mukana jopa itse, vaikka vähän eriryhmässä ja sain erittäin hyvän itsepuolustusopin omaan elämääni samalla. Oletteko vanhempina osallistuneet yhdessä tekemään jotain? Se ei tarvitse olla luksusta, eikä ulkomaanmatka! Vaikkapa vain luontoon makkaranpaistoon tai nyt ruskaretkelle...

Almiina –64

=========================

Hyvä kysymys, itselläni 13-vuotias yläasteen aloittanut tyttö joka ei anna "opastaa" itseään. Äiti on vain välttämätön paha, joka ei ymmärrä mitään. Onko uhkailu, kiristys, lahjonta ne ainoat oikeat?

Surullinen äiti

=========================

Asialinjainen keskustelu josta kirjaatte ylös yhteisen sopimuksen: hän suorittaa koulutehtävänsä, näyttää ne ja saa palkkion/palkkaa. Ellei hän suostu, viikkoraha loppuu ja harrastukset loppuvat. Aikuinen on se joka antaa linjat joiden mukaan toimitaan. Ajankäytön valvominen ei ole nalkuttamista! 15-vuotias on vielä lapsi vaikkakin murrosikä ravistelee. En usko että kaikki on tehty, ellei tyyli ole muuttunut. Johdonmukaisuus puheiden ja tekojen suhteen pitää olla aukoton ja lapselle saa myös sanoa sen jos hän koettelee suotta rajojaan. Ei ole myöhäistä aloittaa koulutehtävien valvontaa, sehän on lasten työtä.

Johanna

=========================

Onnistuisiko sellainen, että asetat nuorelle pitkän aikavälin tavoitteita ja sitten hieman lyhyempiä? Esimerkiksi todistusnumeroiden nostamisesta seuraa joku isompi palkinto, vaikkapa matka tms., mihin vain on varaa. Kokeissa onnistumisesta tulisi jokin pienempi palkkio. Vastaavasti taas sovittaisiin sanktioita, jos tehtävät jäävät tekemättä.

Ja nuorta voisi kannustaa myös siten, että asetettaisiin selkeät ajat, milloin keskitytään vain ja pelkästään läksyjen tekemiseen. Voisiko vanhempi olla mukana tekemässä tehtäviä?

Jonna

=========================

Tuossa iässä monellakin on varmasti päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, jolloin asiat ovat "EVVK" - niin minullakin oli. Kotona vanhempani eivät nalkuttaneet, kannustivat kylläkin ja suurimpana elämänohjeena sain äidiltäni liittyen koulun käyntiin sen, että "opiskelkaa vain ja ainoastaan itseänne varten - älkää muita varten". Tuon elämänohjeen välitän myös omalle tyttärelleni. Vaikka omilla valinnoillani en tietoisesti olekaan kerännyt "sulkia" vanhempieni hattuihin, niin uskonpa että hekin ovat niistä omansa saaneet.

Menestyvä Onnistuja

=========================

Pidimme poikani kanssa "liikeneuvottelun" Carrolsilla seuraavana päivänä. Päätös oli, että teemme yhdessä sopimuksen miten läksyt pitää hoitaa ja myös sanktioista sovittiin.

Hän sai päättää kaiken ja minä kirjasin. Jouduin itse asiassa jarruttelemaan, että pysytään kohtuudessa.

Yllättävän hyvä sopimus syntyi, josta hän myös piti paremmin kiinni, kun jos minä olisin sen sanellut.

Kaija

=========================

Keskustelepa ihan rauhassa ja ilmaise että tekemiään ns. virheitä ei saa jäljestä päin korjattua, eli siis huonoja kouluarvosanoja on turha harmitella jälkeenpäin. Sitä paitsi jos aikoo elämässään päästä ns. "paremmille palkoille" ja hyviin opiskelupaikkoihin on nyt viimeinen mahdollisuus näyttää mihin kykenee. Ja panostaa opiskeluun. Kun on suoriutunut niin hyvin kuin vain voi...on hyvillä mielin todennut että kannatti lukea!

Siitä sitten peruskoulun jälkeen joko lukioon... ammatillisiin tms. valinta on hänen.

Syyshalaus sinulle ja iloa poikasi opiskeluun! Toivon että valo kajastaa piankin, teillä.

Kaija-Leena

=========================

Itse selvitin asiaa ruumiillisen työn kautta, kun se jostain syystä ei aina kiinnosta nuoria.

Sanoin pojalle, että jos koulunkäynti ei kiinnosta, niin sitten ainoa mahdollisuus aikuisena on tehdä ns. lapiotöitä ja yleensä yksitoikkoisia ja raskaita töitä. Opiskelu antaa mahdollisuuden muihinkin tehtäviin. Jos opiskelun jälkeen haluaa lapiotöihin on se mahdollista, mutta ilman opiskelua ei vaihtoehtoja ole paljoa.

Poika mietti aikansa ja suoritti opinnot.

Kari

=========================

Minulla on ollut haastetta hieman nuoremman ts. 5-6 v. pojan motivoimisessa. Kiroilemisen jne. sijaan kun on fiksumpaa opetella lukemaan tai uimaan tai piirtämään tms.

Ratkaisuna oli ajatus, että hänet piti saada opettamaan asioita itselleen - hän kun koki kaikenlaisen opastamisen painostamiseksi. Hän oivalsi, että noista taidoista olisi hänelle itselleen hyötyä, ja hänen kannattaa opettaa ne itselleen.

Uskoisin tuon olevan ratkaisuna kenelle tahansa, iästä riippumatta, eli että tekee asioita itseään varten, omaa tulevaisuuttaan varten. Ja pitää itse nähdä omien valintojen seuraukset ja vaikutukset - saada asioille jatkuvuutta - ottaa omista asioista vastuu.

Jos on kerran niin "iso", että haluaa itse asioista huolehtia ts. haluaa valtaa, pitää myös rinnalla kulkea vastuu - ts. luottamus tuon vallan käytöstä.

Toinen tärkeä juttu on illuusio virheettömyydestä - todellisuudessa kun ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, eikä kukaan kokemuksesta riippumatta koskaan vältä täysin virheitä.

Valitettavasti päinvastaisia malleja näkyy varsinkin median välityksellä tolkuttoman paljon tässä maassa. Siinäpä haastetta vanhemmille.

* Kati

=========================

Pojilla se iskee tuonikäisenä! Murrosikä tai mikä lie itsenäistymisen aloitus väärän koivun takaa.

Minulla on älykäs poika. Aiemmin koulu sujui kuin tanssi, sitten 15-vuotiaana alkoi tuo huolettomuus, ja tosi täysillä. Lukiossahan ei oikein tahdo pärjätä, jos ei tee yhtään mitään, joten pikkuhiljaa koulu alkoi mennä pystysuoraa pudotusta alaspäin. Sitten tuli kaikkea muuta vaikeaa, illat ja yöt teillä tietymättömillä, ja lopulta koko lukion vaihtaminen "aikuislukioon", eli melkein lopettaminen.

Pelkäsin, että poika sortuu huumeisiin, tuntui että mistään ei tule mitään. Lahjakas kaveri näytti päätyvän tyhjäntoimittajaksi. Yritin kaikkeni, seisoin päälläni ja kiljuin sääntöjäni - mikään ei kuitenkaan auttanut.

Paitsi aika.

Nyt poika on nuori aikuinen, opiskelumotiivi löytyi muutaman resuamisvuoden jälkeen, ja täysillä. Se sama poika on valmistumassa aivan upeaan ammattiin, niin vaativaan, etten osannut edes unelmoida. Ulkomuoto on himourheilun takia mullistunut, pukeutuminenkin herättää ihailua, ja olen hänestä tosi ylpeä äiti. Kontrasti on aikamoinen, 15-vuotiaani ei suostunut käymään pesulla, tukka oli rasvainen ja roikkuva, ja sama kammottavalta haiseva musta collari oli päällä kesähelteellä ja talvella, uusia vaatteita oli mahdoton saada hänet ostamaan.

Mikä auttoi, ehkä lapsuuden kultainen aika ylenmääräisine rakkaudenvuodatuksineen. Ehkä se, että kumminkin me vanhemmat jaksoimme niissä kaikkein tiukimmissa paikoissa osoittaa rakastavamme, kaiken oman kiukun jälkeen. Ehkä se, että jotenkin jaksoimme uskoa parempaan, silloin kun kukaan sukulainenkaan ei uskonut. Takuuvarmasti Jumala.

Tämä vuodatus vain siksi, että voisin valaa uskoa nuorten poikien vanhempiin. Jos niillä on rakkautta takataskussa, niin teidän on lähes mahdoton onnistua pilaamaan niiden tulevaisuutta, vaikka kuinka raivoiaisitte tai olisitte loppuun väsyneitä niiden kompleksisuuteen. Ne tulevat, näkevät, voittavat. Kunhan aika koittaa.

Kati

=========================

Itse en pienenä ymmärtänyt koulunkäynnin päälle, yritin päästä aina mahdollisimman vähällä. Eräänä iltana olisi pitänyt lukea biologian kokeeseen mutta en olisi jaksanut keskittyä. Valittelin sitä äidilleni, joka totesi: "no älä lue".

Sillä hetkellä ymmärsin, että on tosiaan oma valintani luenko vai en. Voin hyvin olla lukematta, mutta silloin en pääse läpi kokeesta tai saan huonomman numeron kuin minkä ansaitsisin. Tämän valinnanvapauden ja vastuun ymmärtäminen kasvatti minusta vastuullisemman koululaisen. Tiesin ketä syyttää ja kiittää koulumenestyksestä - itseäni. (paitsi taideaineissa ja liikunnassa, jotka olivat täysin mielivaltaisia arvostelultaan)

Ja tosiaan pystyin keskittymään ja luin minkä jaksoin. Ja annoin itselleni myös anteeksi jos joskus en jaksanut.

Kerttu

=========================

Kun nyt 14-vuotiaan poikani numerot rupesivat vuosi sitten laskemaan eikä koulunkäyntiin keskitytty ilmoitin hänelle seuraavasti. Yhtään seiskaa ei saa tulla lisää ja jos tulee ja keskiarvo laskee, niin häneltä lähtee ase (harrastaa softausta) Eli otan häneltä pois hänelle tärkeän asian.(puhdasta kiristystä)

Lisäksi pyysin häntä antamaan minulle koelistan jotta näen milloin hänellä on kokeita. Yritän sitten muistuttaa ennen kokeita että nyt on luettava.

Yritän aina kun mahdollista yhdistää kouluaineet elävään elämään esim. englannin kielen hyödyllisyyttä voi mainostaa kun huutelevat pelatessaan että mitä äiti tarkoittaa "joku englannin sana".

Lisäksi meillä on kotona elävä esimerkki eli avomieheni joka oli aikoinaan sitä mieltä, että mitä hän kielitaidolla tekee, eikä opiskellut kieliä. Nyt hänellä on oma yritys joka harjoittaa myös maahantuontia ja eräänkin kerran hän on sadatellut kun pitää olla "tulkki" mukana eikä voi keskustella asiakkaiden kanssa.

Kipakka

=========================

Tyttäreni, nyt 18-vuotias abiturientti, oli vielä yläasteelle siirtyessään koulun suhteen melkoinen huoleton hulivili. Hänelle itselleen riittivät melko heikotkin arvosanat - koulussa oli kivaa, koska oli kavereita, eikä hän antanut suorittamisen paineen pilata tätä riemua. Pohdittuani, miten kannustaisin häntä, päädyin seuraavaan...

Kävimme YHDEN varsin perinpohjaisen keskustelun, jossa ilmoitin hänelle, etten tästä lähtien aio kysellä läksyjen lukemisen perään, enkä ihmetellä arvosanoja. Sillä minähän en hänen todistustaan tarvitse! Mutta hän kyllä. Selitin, että jos hän aikoo saada jatkossa tehdä työkseen sitä, mitä itse haluaa, hänen pitää itse kantaa vastuu siihen pyrkimisessä - jo koulusta lähtien. JA SITTEN LOPETIN TODELLA KYSELYN.

Olen yleisestikin sitä mieltä, että lapsi ymmärtää samaa puhetta, kuin aikuinen. Ja kasvaa kantamaan vastuuta, kun hänelle sitä annetaan. Tyttäreni huomasi, etten todella ota vastuuta hänen koulustaan, vaan hänellä itsellään on siihen valta. Jatkossa kannustin vain sanoen, että kaikessa ei tarvitse eikä voi pärjätä, mutta yrittäminen ei ole koskaan kenestäkään muusta kiinni, kuin itsestä! En tiedä onko tyttäreni muka poikkeus, mutta tämä auttoi meillä. Ja nyt jännitämme ensi viikon ylioppilaskirjoituksia...

Äitikkäliini Loimaalta

=========================

Oletko kysynyt mitä poikasi itse haluaa? Se on varmaan tullut selväksi mitä sinä haluat (tee läksysi yms.) Et voi pakottaa ketään tekemään sellaista mitä ei itse halua tehdä.

Kysy mitä hän haluaa tehdä isona. Mikä ammatti, millainen työpaikka, millaiset harrastukset, missä haluaa asua, millaisella autolla haluaa ajaa. Kun kysyt näitä asioita poikasi joutuu itse ajattelemaan mitä hän vastaa kysymykseesi. Tällä tavalla ohjailet häntä tekemään niitä tekoja jotka auttavat häntä saavuttamaan oman unelmansa.

Kysy kysymyksiä, älä anna toimintaohjeita!

Köse

=========================

Seiskaluokkalaiseen poikaani ei ainakaan nalkutus tepsi lainkaan, ei tepsinyt minuunkaan nuorena. Ainut keino on positiivinen kannustus. Yritän löytää negatiivisistakin asioista jotain mistä häntä kehua. Pojallani on lukihäiriö ja olenkin laskenut vaatimustasoani hänen suhteen alemmaksi, ettei tule liikaa vaadittua. Kaikki eivät ole kouluneroja ja heillekin on annettava mahdollisuuksia menestyä omalla sarallaan. Positiivisia yllätyksiä tulee useinkin.

Leena-äiti

=========================

Vanhempien valvominen läksyjä tehdessä jo alaluokilta alkaen on tärkeää. Kiinnostuksen osoittamista tarvitaan.

Jo pientä kokemusta tästä asiasta

=========================

Aikoinaan kotonani, samoin kuin monen tuntemani "pojankin" kotona käytettiin samaa, erittäin toimivaa keinoa. Jouduimme tekemään mitä ihmeellisempiä töitä taskurahan tienaamiseksi: luomaan lantaa, siivoamaan hotellin vessoja, konttaamaan koleassa sateisessa säässä taimiston pelloilla, kantelemaan lautoja rakennuksilla yms.

Valituksiimme vanhemmat vastasivat aina, että mikäli ei halua koko ikäänsä tehdä ko. työtä niin lukemalla ja kouluja käymällä pääsee tekemään sitä mitä oikeasti haluaa tehdä. Olemme tänä päivänä kaikki korkeakoulutettuja.

Ekonomi

=========================

Tuttu juttu minullekin. Aikoinaan poikaani kiinnostivat kaikki muut jutut kuin koululäksyt. Kouluun hän meni aina mielellään ei koskaan valittanut mistään, läksyt hän teki pikavauhtia ja lähti ulos tai teki jotain muuta siis läksyjä hän ei niin sanotusti lukenut tai päntännyt. Koulumenestys oli keskinkertaista. Hän kävi 1 vuoden lukiota, lopetti aivan keväällä, kävi kauppaopistoa, mutta hänelle jäi kolme ainetta josta ei ollut arvosanaa. Hän yritti käydä iltaopiskeluna työn ohella loput, mutta työvuorojen takia sekään ei onnistunut.

Nyt poikani on 32-vuotias, ollut työpaikassaan 9 vuotta. Innostus lukemiseen tuli kuin tulikin, hän luki Rastorin vuoden pituisen tutkinnon, sitten piti hiukan väliä ja aloitti Markkinointi-Instituutissa vuoden tutkinnon ja kaiken tuon työn ohella. Tällä hetkellä hän toimii työnjohtajana. Hän sanoi mahdollisesti vielä jatkavan opiskelua.

Poikani on loistotyyppi, kaikenikäiset ihmiset pitävät hänestä erittäin paljon. Hän ottaa ihmiset huomioon ja auttaa aina, kun voi ja on erittäin energinen kaveri. Luulen, että hän "keräsikin itselleen muilla tekemillään asioilla kaikkea hyvää elämää varten vaikka eivät läksyjen luvut aikoinaan maistuneetkaan. Hänessä on johtaja-ainesta, on vahva nuori mies.

Hengetär

=========================

Meillä on kanssa 14v poika joka on huit hait mielellä koulun suhteen. Ihan rimaa hipoen on päässyt luokalta toiselle. Meillä on kanssa menty läpi kiristys, lahjonta ja uhkailu mutta mikään ei tehoa. Nyt olisi aika ilmoittautua rippikouluun mutta sinne ei kuulemma mene!! Koska muutkaan ei mene. Ei asia oikeasti ole niin ettei muut mene kunhan vaan koittaa että annetaanko me vanhemmat periksi. Meillä siis kaksi ongelmaa miten saada koulu maistumaan ja miten lähteä riparille hymyssä suin. Ihana lukea että löytyy tästä maasta myös samassa tilanteessa oleva! Toivottavasti saat monta hyvää vinkkiä joita minäkin voisin täällä kotona kokeilla.

Mari

=========================

Käy nuoresi kanssa keskusteluja millaisia toiveita hänellä on tulevaisuutensa suhteen. Hän voisi miettiä esim. kolme toiveammattiaan. Sen jälkeen olisi tilaisuus miettiä millaisen koulutuksen hän mahdollisesti siihen tarvitsee. Jos toiveena on putkimiehen työ, tarvitseeko kouluun sitten niin kovasti panostaakaan? Riittää että on läsnä ja tekee välttämättömän... Elämässä on muutakin tärkeää kuin koulu. Tai jos toiveena on jokin tietoja ja taitoja vaativa ura, työtä sen eteen on vain sitten tehtävä, vetelehtimällä se ei onnistu. Joskus tosin voi pienellä onnenkantamoisellakin päästä toiveidensa ammattiin...

Marika A

=========================

Kysy pojaltasi mitä hän haluaa elämästään (ei vaan tällä hetkellä vaan miten hän luulee elävänsä 20 vuoden päästä), ei mitä työtä hän haluaisi tehdä. Meillä kaikilla on unelmia, niin myös hänellä. Hän voi vaikka kirjoittaa paperille mistä hän haaveilee. Sitten käytte yhdessä läpi hänen unelmiaan ja siinä voit sitten kysyä häneltä mitä hän luule tarvitsevansa, jotta hän voisi toteuttaa unelmiansa. Hyvä koulutus antaa hyvän työn joka antaa vapauden toteuttaa elämänsä unelmat. Lyhytaikaisia unelmia (esim. ajokortti) voit auttaa häntä toteuttamaan sopimalla esim. että jokaisesta kiitettävästä arvosanasta laitat säästöön tietyn summan hänen unelmaansa varten.

Kolmen lasten äiti Maion

=========================

Kannattaa jatkaa muistuttamista ja koettaa silloin tällöin tarjota apuaan. Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa muutama vuosi sitten, vaikka poika tosin hoitikin ne kouluaineet, joista piti ja jotka menivät helposti päähän. Ilmoitin aina joskus kokeiden edellä, että kuulustelen sitten sinä ja sinä iltana kyseistä koealuetta, jolloin poika jollain tavoin motivoitui lukemaan. Hyvästä arvosanasta lupasin joskus palkkion, meillä ainakin lahjonta auttoi jossain määrin. Siskon rähjäys taas vain hermostutti pojan.

Mutta voin lohduttaa: poikien kohdalla opiskelumotivaatio tulee myöhemmin. Oma poikani on nyt 18-vuotias ja suhtautuu jo aivan toisella tavalla kouluun. Enää ei riitä riman ylitys, vaan pitää jo saada jonkinlainen arvosanakin.

Tytön ja pojan äiti

=========================

Vaikea asiahan tuo on, mutta syrjäytyneiden nuorten kanssa toimineena oma kokemukseni on, että riittävän ajoissa (jo 7 luokalta) aloitettu ohjaus sekä kotona että koulussa antaa eväitä nuorelle kiinnostua koulusta ja omasta tulevaisuudestaan.

Ongelmia on, mutta nuori on kuitenkin osaava ja kiinnostunut, mikäli asiat esitetään hänelle sopivassa paketissa ja riittävän usein. Opinto-ohjausta on mielestäni liian vähän koulussa ja etenkin työelämätaitoja voisi opettaa jokaisen aineen sisällä oppilaille. Vanhempina voimme motivoida lastamme pienestä alkaen erilaisiin ammatteihin kertomalla omalla tavallamme työtehtävistä.

Maritta

=========================

Ikävää kertoa, mutta 15 vuotiaan kanssa on jo keinot aika vähissä. Pienempää tenavaan tehoaa se, että on oikeasti kiinnostunut, kehuu ja kannustaa, mutta 15-vuotiaalla on mielessä ihan muut asiat kuin koulu. Vanhat "kunnon" kasvatuskeinot; kiristys, uhkailu ja lahjonta ovat tässä tapauksessa käyttökelvottomia... Paitsi se lahjonta voi hieman jopa tehota. Itse en ole palkinnut lapsiani rahalla koulunumeroista, vain todistuksista.

Kerran olen kannustanut lasta vaikean aineen kohdalla niin, että "jos nyt ahkeroit ja saat kokeesta 8 saat sen ja sen verran rahaa" ja sillä kertaa se kyllä tehosikin. Aina pitää huomioida ja tiedostaa ne lapsen omat rajat ja kyvyt. Keskustele nuoresi kanssa, mitä tavoitteita hänellä on koulun suhteen ja miten hän on ne ajatellut saavuttaa ja anna jokin kannustin: raha- tai jokin muu mukava asia jota on kiva tavoitella. Sama toimii myöskin toisin päin. Esim. rangaistuksena tuon ikäiselle ei toimi kuin se, että jotakin kivaa jää saamatta. Voimia kasvatustehtävääsi.

Kolmen huolettoman äiti

=========================

Meilläkin aikoinaan oli tämä sama ongelma poikani kanssa. Ensin me yritimme kovasti puhua hänelle miten tärkeää on käydä koulua, mutta se ei tuottanut tulosta lainkaan vaan huomasimme että se vain pahensi asiaa kun puutuimme hänen koulunkäyntiinsä.

Panimme suut tukkoon ja annoimme pojan itse ratkaista miten hän koulun kävi. Sen sanoimme että luokalta pitää päästä siihen katsoen käyt koulua. Kun hän oli käynyt peruskoulun, itse hän sitten pyrki ammatti kouluun ja se oli aivan erilaista lukemista kuin peruskoulu ja hän sai sieltä jopa stipendinkin. Huomasimme iloksemme että kun aloimme antamaan vastuuta ja jätimme hänelle koko koulunkäynnin omalle harteille niin jokin oli peruskoulussa että se ei kiinnostanut vaan ammattikoulu kiinnosti.

Kysyimme pojalta asiaa niin hän vastasi että peruskoulussa ei saanut tehdä käsillä niin paljoa kuin ammattikoulussa siellä piti vain lukee ja opiskella mitä nyt muutama tunti oli käsitöitä. Tekin voisitte kokeilla tällaistä antaa vain yksi raja pojalle ja muuten itse päättää miten sieltä koulusta suoriudutaan ja antaa hänen itse valita mihin jatkaa sillä nykyajan nuoret kyllä tietää että ilman jatkamista ei työelämään pääse. Kun hän huomaa että vanhemmat eivät teekään niin isoa numeroa koulunkäynnistä hänelle varmaan kasvaa tämä oma vastuu ja se tuottaa positiivista elämää eteenpäinkin ja yrittämistä kun hän on se joka päättää eikä vanhemmat.

Nalkuttamalla ei muuta kuin pahentaa asiaa ja poika alkaa ajattelemaan että teen päinvastoin kuin mitä noi vanhemmat tuossa nalkuttaa. Me olemme monessa muussakin asiassa antaneet lapsillemme oman päätösvallan miten he omaa elämää lähtee elämään ja näin heille on kasvanut kiitettävästi vastuu omasta elämästä. Kummatkin lähti lukemaan omaa alaansa joka kiinnosti. Usein on että peruskoulu on juuri se joka ei anna kuin opetuksen mutta muut koulut voivat antaa enempi ja lapselle kasvaa tämä positiivinen elämänkatsomus kun he saavat vastuuta omasta elämästään. Kannattaa kokeilla.

Maikki

=========================

Jaa-a, jollei kiristys, uhkailu ja kunnon lahjontakaan enää auta, pitää siirtyä aikuiskasvatukseen: Silloin muutetaan suuntaa ja suhtautumista ihan kokonaan, pysyvästi ja täysin, ja sanotaan lapselle, että "olet kohta aikuinen ja teet itse omat valintasi. Sen vuoksi en puutu siihen, mitä valitset, vaan olen pelkästään tukemassa ja kannustamassa sinua siinä, mitä aiot ja mitä teet." Ja sitten toimitaan sen mukaan.

Siinä on vain väännettävä sitten aivonsa lopullisesti toiselle aaltopituudelle, koska vanhaan ei ole paluuta. Ja jos lapsi vaistoaa sinun ajattelevan "oikeasti" muuta kuin sanot, hän ei tule koskaan uskomaan sanojasi. Eli silloin hukkaan menee kaikki. Ja pitää alkaa vääntää aivojansa uudelleen siihen oikeaan asentoon.

Tämä onnistuu aika helposti muiden kuin omien lasten kohdalla. Omien lasteni kohdalla olen harjoitellut sitä nyt 21-vuotiaani kanssa noin 3 vuotta, ja alkaa se jo jotenkin sujua.

Perustelu: Kumminkin on ihan turhaa hakata omaakaan päätänsä seinään, kun siitä ei saa mitään muuta kuin kuhmuja ja mustelmia. = Lapsen on pakko antaa joskus aikuistua...

Mutta paljon helpompi keino olisi kyllä koettaa vielä kerran hiukan paremmalla lahjonnalla?! Monta pikku lahjusta vähitellen ja /tai yksi isompi vähäsen myöhemmin.

Jos lapsukaisesi onkin oikeasti masentunut, sitten ei auta muu kuin lääkärihoito. Ja vielä sekin voi olla mahdollista, että lapsi voi huonosti, mutta pahanolon aiheuttaa joku muu ihminen tai asia. Onko teillä koti ja perheasiat sekä lähisuku hyvässä kunnossa?

Marjaana

=========================

Aivan samalla tavalla kuin kirjoitit sivullekin (minulla on ihana 15v nuori mies) kannattaa hänen kanssa keskustella asiasta. Olen usein huomannut että kun asiasta keskustelee niin ne avautuvat molemmille. Keskustelussa kannattaa kertoa ne hyvät asiat ensin ja sitten paneutua niihin ikäviin tai vaikeisiin asioihin.

Olen myös huomannut että poikien tulee puhuttua asioitaan isälleen saunassa ja siellä niitä sitten pohditaan löylyssä. Tällainen voisi olla löylykeskustelun aihe. Jos olet yksin tämä miespuoleinen henkilö voisi olla vaikka pojan ukki, eno tai setä.

Kahden pojan(17v./14v.) äiti

=========================

Se on todella vaikea tehtävä. Kenties palkitseminen on ehkä tuloksellisin toimenpide.

Voi esim. laatia "taulukon" jolloin tiettyihin tuloksiin pääseminen antaa jotain ja vähän parempiin vielä enemmän jne. Tietenkin "lahjat" pitää olla sellaisia joita poika todella haluaa.

Tsemppiä yritykseen.

Marjo

=========================

Meidän 15-v. murkkulikka innostui opettelemaan Englantia joka ei ollut vahvin kouluaine, kun rekisteröidyimme Postcrossingin harrastajiksi. Aloimme lähetellä ja saada postikortteja tuntemattomilta pitkin maailmaa, kohta kielitaitoa on kohennettu sadan postikortin verran! Enkku on nyt kivaa!

MarLi

=========================

Opiskelumotivaatiooni vaikutti positiivisesti kysymys siitä millaista elämää haluaisin elää aikuisena => mitä haluaisin tehdä isona?

Marko

=========================

Pitäisi selvittää, miksi luku ei huvita. Onko kyseessä pienimmän vastuksen laki eli kun pärjää vähemmälläkin - vai kaverit vai aivan väärä koulu pojan lahjoille tai väärä aika. Joskus koulu on väärä, ei lapsi.

Jos ongelman on lepsuilu ilman syvempiä syitä, pitää tehdä todelliseksi eli vääntää rautalangasta, mikä on opiskelun vaihtoehto. Jos nuori saa kokemuksen, että laiskottelemalla pärjää ja äiti maksaa kulut, ei opiskelu kaikkia innosta. Yksitoikkoista työtä, ruumiillista työtä, jonkinasteista vastuuta omista menoista. Jotain, joka tekee konkreettiseksi sen, että jos en lue, tätä sitten loppuelämä. Ehkä velvollisuus esimerkiksi maksaa omia kuluja, jos arvosanat putoavat. Siis: jos et tee koulutyötä, teet sitten jotain muuta työtä. 15-vuotias ei tietysti paljon töitä saa, mutta jos vaikka kumitädin ikkunanpesu tai lisää vastuuta kotitöistä. Kun et lue, peset sitten perheen pyykit, luuttuat lattiat etc. Opiskelijaystävättärenkin lukumotivaatio oli eksponentiaalinen pesulakesän jälkeen.

Puhumalla ei kovin pitkälle pääse, joskus olemista poissa kotoa -leiri, ulkomaanvierailu tai jotain, joka myös osoittaa, että ei koti niin kauhea paikka olekaan ja usein, että opiskelusta on hyötyä ja että on otettava vastuuta omista asioista kalsareista bussilippuihin.

Joskus nuori on itsensä kanssa ihan solmussa, joskus olisi varmaan mietittävä, voisiko mennä oppisopimuskoulutukseen tai jotakin, jos omien pahojen solmuaikojen keskellä menettää tulevaisuuden mahdollisuudet, kun ei pärjää koulussa. Välivuosia eri tavoin voi pitää muulloinkin kuin koulun päätyttyä.

Jos ongelmana on lukuhaluton kaveripiiri, olisi varmaan joskus syytä jopa oikeasti muuttaa muualle koko porukka, vaikka onkin rankka vaihtoehto. Kun kerran huono seura hyvät tavat turmelee, voi joutua vetämään rankkoja johtopäätöksiä.

Jos ongelmana on oppimisvaikeudet, pitäisi niiden syy selvittää, jos ei millään pärjää, antaa periksi. Tässä voivat psykologit auttaa. Tässä joitakin kummitädin mietteitä

Kummitäti m

=========================

Ihan tuttua. Oma 14-vuotias poikani on samanlainen. Rahalla olen joskus hiukan saanut "lukuintoa" poikaan.

Kaikista 8:n tai paremmista koenumeroista olen antanut ylimääräisen 5 eurosen. Joskus hetkittäin se on toiminut.

Emmi

=========================

Jos juttelisit leppoisasti nuoren kanssa, mikä voisi olla hänelle kiinnostava ammatti sitten joskus. Kertoisit eri ammateista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista oman näkemyksesi mukaan. Sitten voisi siirtyä juttelemaan siitä, miten näihin ammatteihin päästään. Tuttavaperheen nuoren silmät avautuivat tajuamaan, ettei pääsisi todistuksellaan haluamiinsa jatko-opintoihin. Siitä seurasi motivoitunut opiskelu ja todistusten paraneminen kerta kerralta. Nyt on kelpo ylioppilastodistus taskussa ja mahdollisuudet toteuttaa suunnitelmansa.

Mixvix

=========================

Kun nuori pyytää rahaa siihen tai tähän niin rahoituksen ehdoksi menestys koulutyössä.

Mittari esim. seuraavasti: Onnistuneista koesuorituksista tuntuva palkitseminen. Numero yli kahdeksikko 5 euroa/koe jos kahdeksan puoli tai parempi 10€/koe ja yli yhdeksän numeroista 20€/koe.

Tämä toimi ainakin peruskoulun yläasteelle asti. Nyt työmiehen tyttären siirtyessä lukioon on ehkä aika hieman tarkistaa palkitsemistaulukkoa.

Tieto koulumenestyksestä lisääntyy rahoittajalle päin ja kommunikointi nuoren ja rahoittajan välillä lisääntyy ja kuinka hyvälle tuntuu kun kokeista hankittuja euroja on niin paljon, että rahoittaja toivoo maksujärjestelyjä.

Työmies Jokihaarasta

=========================

Meillä on kotona keskustelu siitä mitä nuoresta tulee isona. Näkeekö hän itsensä hoitajana, opettajana, toimistotöissä, keksijänä, karjakkona, junankuljettajana, poliisina, lääkärinä... ja mitä kaikkea näihin ammatteihin kuuluu osata. Yhtään vähättelemättä mitään ammattikuntaa.

Olemme myös puhuneet eläinten hoitamisesta/pitämisestä. Niissä on kiinni joka päivä, ei ole vapaapäiviä. Myöskin siitä millaisia työaikoja eri ammateissa on ja mitä joutuvat työssään kohtaamaan.

Mitään toiveammattia ei ole noussut esiin nuorille, mutta on saatu ymmärretyksi että mitä paremmin luet ja opiskelet sitä paremman ammatin saat. Ja todennäköisesti sellaisen jota tavoittelet ja jossa tulet viihtymään, antamaan kaikkesi.

Todellisuus on kerrottu ja tuntuu koulu maistuvan. Opinnon ohjauksessa koulussa olisi hyvä pyytää erilaisissa ammateissa olevia ihmisiä kertomaan omasta työstään ja mahdollisemman totuudenmukaisesti ilman ruusunpunaisia laseja.

Minna

=========================

Meillä on käytössä tulospalkkaus! Mitä parempi numero kokeesta, sen parempi palkka. On toiminut. Ehkä muutenkin olisi ahkera, mutta mielelläni maksan hyvistä koenumeroista.

Minna

=========================

Niiiiin!

Minun rakas ongelmaiseni on jo 19. Ei auttanut aikoinaan perinteisten keinojen lisäsi kiitos ja kannustuskaan! Ei auttanut muun elämän rajoittaminen ei mikään. Nipin napin oppivelvollisuus läpi. Silti kotiin en ole antanut jäädä. Nyt sitten parin, ei niin innostavan ammatinvalintakokeilun jälkeen hän on innostunut valinnastaan ja sai kokeilla mukavaa työtä - vasta se on auttanut.

Nyt herää aamuisin kouluun, harrastaa ym. Pidä itseäsi onnistuneena kun pystyt pitämään kaidalla tiellä ja joskus on inhimillistä myös nalkuttaa kunhan pidät lähellä. Pojat on poikia vaikka sotisi ajatusta vastaan. Nimittäin minulla on kokemusta tytöstäkin! Kyllä siitä mies tulee.

Piipoo

=========================

Minä kannatan tyrmäyshoitoja.

Aja lauantai/sunnuntai-aamuna lapsesi kanssa katsastamassa "pussikaljapoikien" ja "hämärämiesten" olinpaikkoja ja kerro, että tuonne päätyy jos ei opiskele, ahkeroi ja halua edetä elämässä.

Sen jälkeen kerro lapsellesi, että rakastat häntä joka tapauksessa ja että opiskelujen hoitaminen on hänen oma asiansa.

Silmät auki

=========================

Lähipiirissäni mietittiin samaa asiaa...lopulta kuitenkin kävi hyvin. Se vähäinenkin työ minkä lapsi tekee koulunkäyntinsä eteen voi olla riittävää. Meistä vanhemmista juuri tuon "huolettoman olemuksen ja käyttäytymisen" vuoksi ei-riittävää. Olet varmasti osuutesi tehnyt ja ajatuksen siemenen kylvänyt! Luota lapseesi - hän hanskaa homman!

Sivusta seuranneena

=========================

Aivan samalta kuulostaa kuin oman kuopuspoikani kohdalla, ajankohta oli kylläkin 7. ja 8. luokat, varsinkin 7. luokan alku.

Ei siinä pehmoilu auta. Ensin huudettiin vuoron perään, sitten ilmoitin, että vapaus (=ulosmeno, kaverin kanssa tapaaminen tms.) koittaa vasta, kun voin varmentaa sen, että läksyt on tehty tai koealue on hallinnassa. Teimme läksyt yhdessä ja luimme kokeisiin yhdessä. Aloitus oli kamalan kovaäänistä mutta kun poika alkoi saada otetta asiaan, alkoi itsekin innostua ja loppu sujui hyvin ja koenumerot olivat aina hyviä.

Hiljalleen kiukkuilu loppui ja poika oppi, että pienemmän riesan tie on mennä äiskän luo ja pyytää apua. Nyt muistelen noita taistelun aikoja lämmöllä, pääsin taas murkkuani lähelle. Oli äidin kulta pikku pojasta siihen asti ja sitten irrottautui kerralla, kun tuo hankala ikä koitti. 8.luokan aikana otti lapsi ohjat omiin käsiinsä ja autoin vain kuulustelemalla ennen koetta. 9. luokka meni pojaltani jo aivan itsenäisesti.

Älä välitä murkun kielenkäytöstä, se on ajoittain karmeaa eikä tarkoita niin pahaa kuin miltä se kuulostaa ja menee ohi.

Nyt on poikani aloittanut yliopisto-opinnot ja on tosi innoissaan. Äiti kans.

Äiti minäkin

=========================

Itsellä saman ikäinen tytär, ongelma alkaa olemaan sama täällä. Vaikeaa mutta yritän puhua hänelle järkeä ja välillä menee nalkuttamiseksi, myönnetään. Kuitenkin asioista selvitään puhumalla, välillä kovemmalla äänellä, puolin ja toisin mutta ei saa antaa periksi.

Ninni

=========================

Jokaisella meistä on se oma sisäinen moottori, mikä on sinun lastasi motivoiva tekijä? Varsin usein huomaa, että se mikä on lasta motivoivaa on vanhempien mielestä turhaa. Antakaamme siis lastemme tehdä sitä mistä he ovat kiinnostuneita. Mitä sitten jos hän matkan varrella huomaa tehneensä väärän valinnan, elämähän on valintoja täynnä ja aina voi tehdä uusia valintoja ja teoistaan oppia.

Oman moottorin löytänyt

=========================

Kerro hänelle minun kolmesta samanlaisesta pojastani. En raaskinut jatkuvasti "nalkuttaa" heille opiskelun tärkeydestä ja siinä kävi niin että jokainen heistä "suoritti" lukion "rimaa hipoen". Silloin lukion jälkeen kiinnosti vain itsellinen elämä, työ ja siitä saatu palkka. Alkuun se riitti. Kun he aikanaan hakivat jatkokoulutukseen / tai yliopistoon huomasivat ettei jatko-opiskelupaikkoja ja sen myötä "parempaa työtä/palkkaa" edes saanut vaikka olisi halunnut. Keskitasoinen yo-todistus ei riittänyt. Juuri tämä otti lujille. Sitkeydellä ja tahdolla keskimmäiseni (v.-77 syntynyt) on päässyt tavoittelemaansa yliopistoon ja on siitä NYT kovasti innoissaan. Esikoiseni on löytänyt tiensä yrittäjänä ja kuopukseni ammattikorkeakoulun kautta omaan tavoitteeseensa.

Loppujenlopuksi, tärkeintä on että tuet heidän valintojaan rakkaudella. Annat heille tietoa, ehkä kerrot kolmesta nyt jo aikuisesta pojastani, jotka ovat, kuten sinäkin sanoit omastasi: IHASTUTTAVIA JOKAINEN.

Paula kolmen pojan äiti

=========================

Arvelen, että näin isoäiti-ikäisenä saan jo ottaa kantaa "pitkällä tähtäimellä". Kokemuspiiriini kuuluvat oman sukupolveni lisäksi 3:n polven toljailut. Kuulun onnekseni sellaiseen geenityyppiin jolle pahimmat kulumiset alkavat jalkopäästä. Pää menee ihan viimeisenä. Joten siis...

Ihan ensiksi muistutan, että miehet ja naiset ovat ERILAISIA muutenkin kuin tietyissä biologisissa seikoissa. Mies käyttää mieluummin vain yhtä aivopuoliskoa kerrallaan ja sitä silloin täysteholla, kun taas molempien aivopuoliskojen yhtäaikaiskäyttö onnistuu paremmin naiselta. Perheesi nuori mies on taatusti parkaissut useampaankin kertaan, että EI NYT. Älä edes yritä puhua silloin. Ihan suotta vain saat pahan mielen.

Pojilla on kytkimessään vain On ja Off asemat. Välimuotoa esiintyy todella harvoin. Kulttuurimme ei hyväksy tyttömäistä poikaa ja niin ollen nekin joilla saattaisi olla mahdollisuuksia pehmentää rajaa piilottavat taitonsa.

Pojat kypsyvät vastuuseen eri tahtiin kuin tytöt. Koulun aloittavat pojat ovat hyvin usein "äidinkultia" mutta tytöt jo itsenäistymiskehityksensä lähtökuopissa. Vanhana ammattilaisena olen syvästi pahoillani poikien puolesta: Nykyisessä peruskoulumallissa odotetaan perusteettomasti kaikkien olevan SAMANLAISIA ja samassa kehitysvaiheessa, Kun näin ei todellakaan ole, nykyinen systeemi sortaa rajusti poikia.

Vanhat poikalyseot olivat turvapaikkoja, joissa pidettiin normaalina sitä, että kun suurin muutos pojasta mieheksi on menossa pahimmillaan, niin koulumotivaatio saattaa hukkua. Oli ihan tavallista että joku luokka tuli tuplattua. Siitä ei leimattu laiskimukseksi tai typeräksi. Nimenomaan pojat tarvitsevat aikaa kypsyä. Liian aktiivinen tyrkkiminen tai nalkutus vain pahentaa tilannetta. - Olen itsekin suurin piirtein kiehunut kun omat poikani menivät omaan tahtiinsa. Niihin lorvijoihin ei todellakaan tehonnut mikään muu kuin aika ja kärsivällisyys, kun en halunnut toisaalta tehdä heistä oman tahtoni jatkeita. Nyt poikani ovat jo aikuisia ja olen ihan tyytyväinen lopputuloksiin. Niistä lapsista tuli MIEHIÄ. Osoittautuivat sittenkin luottamuksen arvoisiksi.

Voit tarjota kokemuksestasi vain faktat: Näin olen nähnyt käyvän. Johtopäätösten teko on jätettävä lapselle itselleen. VAIN OMA OIVALLUS KANTAA.

Siis paljon rakkautta, ruokaa ja kärsivällisyyttä. Suostu siihen että poikasi on todellakin poika. Ihan yhtä helposti ymmärrettävä ja hankala käsitellä kuin isänsäkin. Miehelläsi on vain ollut enemmän aikaa harjoitella yhteispeliä, Poikasi on vasta miehen osan harjoittelun alussa. ONNEA MATKAAN !

Sinikka

=========================

Olemme jättäneet läksyjen teon ekaluokasta lähtien koululaisillemme. Emme ole tarkistaneet, onko läksyt tehty. Kaveripiirin suhtautuminen koulunkäyntiin vaikuttaa. Puhumme silloin tällöin ammatinvalinta-asioista ja korostan sitä, että hyvä koulumenestys mahdollistaa laajemmat ammatinvalintamahdollisuudet.

Nisse

=========================

Heippa. Joo, on totta ettei läheskään kaikkiin nuoriin tehoa kiristys, lahjonta ja uhkailu. Mielestäni just nämä nuoret alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan eli irrottavat napanuoraa, vaikkakin itselleen hieman epäedullisella tyylillä. Jos kaikki on muuten kunnossa, niin en olisi huolissani. Käykö koulussa asiallisesti, käyttäytyykö siellä kunnolla? Vanhemman pitää antaa kasvamisen tilaa nuoren omille ajatuksille eli pitäisi kuunnella ennemmin kuin nalkuttaa.

Vanhemman on todella vaikeaa olla antamatta 'hyviä' neuvoja. Voit varovasti ja lempeään äänensävyyn kysäistä, että mitä nuori odottaa koulunkäynnistä, onko hän itse tyytyväinen tuloksiin ja voit todellakin kannustavasti muistuttaa, että jatkokoulutusvalikoima on suurempi, kun huolehtii kouluasiat kunnolla. Vois pistää porkkanaksi koetuloksista jonkun rahasumman. Ei liian suuria vaatimuksia, ettei mene yrityshalut. Seiskakin on jo palkitsemisen arvoinen. Minulla on nuorista jonkun verran kokemusta, kun itselläni on neljä lasta, joista nuorin 17 v enää kotona. Monenlaisten asioiden kanssa on opeteltu elämää.

On hyvä että ilmaiset nuorellesi, että välität hänestä ja rakastat häntä ilman ehtoja.

Seijukka

=========================

Mikäli nuoresi menee kouluun pahemmin myöhästelemättä ja pääsee luokalta toiselle kohtuudella eikä ole tarvinnut muuten olla virkavallan kanssa isommin tekemisissä, voit huokaista helpotuksesta, teillä on asiat vielä hyvin.

Jos tulevaisuuden toiveammatti olisi jo tiedossa ja halua päästä vastaavaan koulutukseen, siinä on aika hyvä täky.

Oma nuoreni käyttäytyi aikoinaan vastaavanlailla ja kun ikää tuli lisää ja mieleinen ammattikoulutus alkoi, lähti koulunkäynti sujumaan yllättävänkin hyvin.

Kun opiskeltava aihe kiinnostaa omakohtaisesti, nuorimies jopa pääsee ihan itse ylös aamulla ja hyvin sujuneista tunneista kuulee usein kommentteja.

Tämä ikä vain on nuorelle ja vanhemmille muutosten aikaa, joka ei aina suju aivan kommelluksitta, mutta joka menee kuitenkin useimmiten - onneksi - ohi.

Voimia koko perheelle!

- Pike -

=========================

Yksi keino sopii yhdelle, toinen toiselle. Tässä kuitenkin kokeiltavaksi: Nuorethan taitavat kaikki tyynni olla kovia tietokoneen käyttäjiä. Palkitse nuortasi siten, että jokaisesta läksyjen eteen käytetystä minuutista saa minuutin "peliaikaa".

Pirre

=========================

Omalle pojalleni olen yrittänyt kertoa, ettei hän tee läksyjä opettajaa eikä vanhempiaan varten, vaan oman itsensä vuoksi. Ei minun elämäni äitinä muutu miksikään siitä, tuleeko pojastani lapiomies (lapiomiehen töitä väheksymättä) vaiko diplomi-insinööri. Poika rakentaa itse oman elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.

Pirjo

=========================

Kun nyt 20-v. esikoiseni oli 15-vuotias, meillä oli sama tilanne. Yhden kerran poika tiuskaisi minulle, kun patistelin taas läksyjen kanssa, että mun läksyt on mun asia, älkä puutu niihin. Totesin että niinhän se onkin, minä olen omani tehnyt, ja sun läksyt on sun juttu. Jos et tee läksyjä, et pääse lukioon, mutta menet sitten ammattikouluun tai töihin. Sen jälkeen lopetin tyystin läksyistä puhumisen. 9. luokan jouluna pojan keskiarvo oli 6,8. Hän totesi että mä en taida päästä lukioon, vaikka mun kaverit menee. Vastasin että siltä näyttää. Poika meni neuvottelemaan opettajien kanssa oma-aloitteisesti, teki ylimääräisiä tehtäviä ja alkoi lukea läksyjään. Kevään välitodistuksen keskiarvo oli 7,4. SIIS: anna pojan olla. Säilyy perherauha, ja poika oppii ennemmin tai myöhemmin, että hän vastaa itse omasta elämästään.

Pirjo

=========================

Sama ongelma. Meidän koululaisen piti kerätä kesällä 20 kasvia ja laittaa ne niin kuin silloin ennen vanhaan kansioon. Yritin tehdä sen helpoksi ja sanoin, että kerää kesän alussa joka päivä viisi kasvia, niin menee neljänä päivänä vähän aikaa. Seuraava neuvo; laita sitten vaikka neljä kasvia päivässä pahville ja kirjoita nimet ja ottopaikka ja aika, niin menee taas viidestä päivätä jonkun aikaa. Homma ei edistynyt. Heinäkuussa poimin jo itse seitsemän kasvia ja hän laittoi ne painoon. Niin ohuesti paperia, että ne homehtuivat, kun ei ollut mikä olisi ne kuivannut.

Lopetin puhumisen ja kas kummaa, kasvit tulivat kerätyksi. Viikko sitten olin käymässä Rovaniemellä ja tulin pois vasta yöllä. Sain sinne tekstiviestin: Nyt on 16 kasvia laitettuna. Vastasin: Hienoa: Minähän tiesin, että sinä pystyt siihen. Eilen illalla hän laittoi loput kasvit ja niin ne olivat sitten valmiina vietäväksi opettajalle. Tosin yksi puuttui, joka oli mökillä painossa. Sen tilalle hän sai ottaa digikuvan ja niin homma tuli hoidetuksi. Nyt en taida enää kovin paljon kehotella, kysyn vain, onko koulutehtävät tehty ja tarkistan. Tosin meillä toimii erittäin hyvin kodin ja koulun yhteistyö sähköpostin avulla. Siellä on kaikki unohdukset ja myöhästymiset, jotka kuittaan tarvittaessa.

Nalkutus ei kannata

=========================

Positiivisesti tietysti. Poikia ei saa väkisin ja pakottamalla tekemään mitään, mitä he eivät halua tehdä ja piste. Kun he jotain päättävät, niin ihan turha niiden päätä on kääntää. Kahden kohta parikymppisen pojan äitinä olen pienoiset Jaakobinpainit käynyt joitakin vuosia sitten heidän kanssaan juuri koulun käynnistä. Lopulta rakentavassa keskustelussa kerroin heille, että jokainen vastaa elämästään ja tekemisistään ja valinnoistaan ja virheistään ja joka päivähän meidän on elämässämme valintoja tehtävä.

Meillä on poikieni kanssa avoimet ja erittäin hyvät välit tänä päivänä. Toinen poikani lähti jatko kouluttautumaan omasta halustaan, joka oli meille vanhemmille täysi yllätys. Toisen pojan suunnitelmat ovat vielä avoinna, koska hän on armeijan harmaissa. Näin jälkikäteen olen oivaltanut, että yritin liikaa itse vaikuttaa poikieni valintoihin. Joten vinkiksi sinulle: Unohda se pojan koulunkäynti ja ala luottaa, että hän itse ottaisi vastuun siitä.

Kannusta ja kehu ja ennen kaikkea RAKASTA poikaasi. Sitä hän eniten tarvitsee. Kerro oma mielipiteesi asioihin, mutta huomioi myöskin hänen mielipiteensä. Sitähän me vanhemmat lapsillemme toivoisimme, että he oman paikkansa yhteiskunnassa löytäisivät. Ja eihän kaikkien tarvitse korkeakoulutettuja olla, kuka ne tavalliset käytännön työt sitten tekisi?

Eräs äiti, jolla on vain poikia

=========================

Taitaa olla sama ongelma hyvin monessa murkkuikäisen perheessä. Poikani aloitti lukion, tuntuu että ajan vie kaikki muu paitsi kotitehtävät. Peruskoulussa hän oli hyvä oppilas, vaikka kotona tilanne tuntui ihan samalta. Yritän olla nalkuttamatta, toisinaan se vain on vaikeaa. Poikani on fiksu ja älykäs kuten Sinunkin poikasi. Siksi olenkin päättänyt luottaa häneen ja arvostelukykyynsä asioiden hoitamisessa. Osoitan kiinnostusta hänen opiskeluaan kohtaan, millaisia arvosanoja tulee, pidän perusturvallisuudesta huolta, kuitenkin liikaa puuttumatta asioihin. Luon positiivista asennetta vaivihkaa. Pakottamisella ja nalkuttamisella tämän ikäisillä itsenäistyvillä nuorilla nousevat vain niskakarvat pystyyn ja uhma kasvaa. Tsemppiä tähän vaativaan kasvatustehtävään!

Toisen murkun mutsi

=========================

Ei ole helppo aihe, kun ollaan jo 15. Minulla on jo 24-vuotias tyttö, mutta jotakin tuolta matkanvarrelta tulee mieleen. Häneltä ei saanut kysyä "onko läksyt tehty", hän halusi itse huolehtia asioistaan. Sillä seurauksella että kokeisiin luettiin viime tipassa edellisenä iltana aina yömyöhään. Opettelin olemaan huomauttelematta annoin vastuun hänelle, tosin seurasin tuloksia (jotka olivat hyviä). Toisinaan kerroin myös jutellessamme esimerkkejä kuten itse valitsin turhan usein "siitä yli missä aita on matalin", ja se kavensi sitten jatko-opiskelumahdollisuuksia. Tsemppasin häntä myös kun opettaja kohteli "ihan väärin ja epäoikeudenmukaisesti", älä anna periksi vaan näytä!

Välillä nuorilla on vain vaiheita, jolloin koulu ei jaksa kiinnostaa eikä me vanhemmat paljoakaan voida. Pitää vain odottaa tilaisuutta jolloin nuori itse haluaa keskustella. Huomauttelu taitaa vain pahentaa tilannetta!

Maltti on valttia!

Raili

=========================

Jospa tekisit hänen kanssaan "aarrekartan" tai "elämän värityskirjan"(Tuija Matikka). Laittaisit hänet miettimään tulevaisuuttaan - mitä hän haluaa / odottaa tulevaisuudelta..

Riitta

=========================

En ole vanhempi, mutta uskallan silti kertoa omasta kokemuksestani. Minua ei aikanaan kiinnostanut koulu lainkaan. Lukion toisella luokalla "heräsin", että jotakin kaiketi pitäisi tehdä. Oivallus tuli sisältä, kukaan muu ei olisi siihen voinut vaikuttaa. Vanhemmat ja opettajat olivat aikaisempien kouluvuosien yrittäneet kannustaa opiskeluun. Se ei vain kiinnostanut ollenkaan. Minulle povattiin opettajien toimesta huonoa tulevaisuutta, laiskasta tulisi vain kadunlakaisija. Ne kyllä sisuunnuttivat, vaikka negatiivisuudella ohjaamista en suosittele. Laiska koululainen voi valmistua yliopistostakin, minusta tuli asianajaja.

Olen myöhemmin miettinyt, että opiskeluinnostusta minun kohdalla olisi voitu rakentaa positiivisuudella. Olisi ollut tärkeää, että minulle olisi kerrottu konkreettisesti, miten voin hyödyntää oppimaani, ihan pienistä kielioppiasioista isompiin kokonaisuuksiin. Sen sijaan minulle maalailtiin surkeaa tulevaisuutta, jos en tee läksyjä. Sellaiset asiat eivät lapselle konkretisoidu. Opettajien ja vanhempien sydämestä tulleet kiitokset olivat kannustavia, muistan ne vieläkin.

Rimpula

=========================

Porkkanoilla. Eli meillä on käytössä kokeiden tuloksiin perustuvat palkkiot. Jos saa kokeissa 10 on tiedossa rahaa / peliaikaa / herkkuja tai jotain mistä lapsi erityisesti pitää.

Toinen hyvä konsti on ollut koulutöiden yhdessä tekeminen.

Risto

=========================

Samaa mietin tänä aamuna 12- vuotiaan poikani kanssa. Miksi häntä ei kiinnosta koulunkäynti? Miksi ei halua oppia uutta? Miksi ei englannin opiskelu kiinnosta? Olen yrittänyt valaista, että jokainen tulee tarvitsemaan kielitaitoa. Olen itse siitä oiva esimerkki, että olen ajatellut etten koskaan tule tarvitsemaan englannin ja ruotsin kieltä. Mutta kuinka montaa kertaa sitä olisin tarvinnut matkoillani.

Tällainen mututuntuma minulla on, että hänen aivonsa ovat väsyneet, ne ei jaksa ottaa vastaan tietoa. Hän on innokas liikunnan harrastaja, mutta senkään kautta ei tsemppiä opiskeluun ole löytynyt?

Tämä tietoyhteiskunta, joka syöttää joka puolelta tietoa, eivät aivot pysty sitä ottamaan vastaan. Pitäisi olla suodatin, joka suodattaa kaiken mitä emme tarvitse pois. Nk. kuin tietokoneissakin tyhjennetään turhat pois! No ei senkään kapasiteetti silti tunnu riittävän!

Tiedän itsestäni, että kun keväällä on valtava kiire työssäni, niin on ihan turha lukea esim. lehtiä. Kun suljen lehden niin en muista mitä olen lukenut!

Apua meitä, jotka haluaisimme kannustaa, mutta kun ei ole työkaluja!

Työkalut hukassa!

=========================

Olimme päättäneet mieheni kanssa, että emme maksa kokeissa pärjäämisestä (emmekä mistään muustakaan).

Tein yhden poikkeuksen -hyvin tuloksin. Pojan piti opetella englannin kielen verbit yläasteella ja ryhtyminen asiaan näytti heikolta. Lupasin rahasumman, jos hän saa kiitettävän. Kokeesta tuli 10-. Hänelle on ollut asiasta hyötyä opiskellessaan kieltä lisää.

Innostusta oppimiseen on oltava itsellä. Tietysti äiti voi osoittaa kiinnostusta koulutekemiseen juttelemalla. Välittäminen lapsen pitää ymmärtää, että autetaan, jos tarvii. Kiittää koululaista voi sellaisesta, mikä menee hyvin. Ainahan jokin kouluainekin menee hyvin. Vain hyvällä saa jotakin aikaan! Lapsihan pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on. Monesti hyvää tarkoittavat vanhemmat vaatimuksillaan tukahduttavat vähäisenkin innostuksen.

Annoin poikani käydä koulua rauhassa. Koskaan en kysynyt, onko läksyt luettu. Tuo kysymys oli minulle aikoinaan esitetty joka päivä ja tiedän miltä se tuntuu ja mitä se saa aikaan.

Poikani yläasteaikoina koulureppu näytti jököttävän avaamattomana pitkiäkin aikoja ja olin kauhuissani, mutta pidin tiukasti linjani, en sanonut mitään. Hämmästyin keväällä, kun todistus olikin ihan hyvä.

Fiksun pojan äiti

=========================

Vie nuorimies kierrokselle. Näytä hänelle sellaisia töitä, joihin pääsemiseksi ei tarvita koulutusta. Meillä auttoi myös kesätöiden tekeminen mainosten jakajana ja hampurilaisbaarissa. Parantaa huomattavasti koulumotivaatiota, kun lapsi miettii haluaako tehdä tällaisia töitä lopun ikäänsä. Tätä ei pidä käsittää väärin - kaikki työ on arvokasta - mutta ehkä koulunkäynti alkaa kiinnostaa jos tavoitteet koulun jälkeen ovat korkeammalla.

S.H.

=========================

Aluksi oli meilläkin sama ongelma nyt lukion aloittaneen tyttären kanssa. Päätä riitti, mutta ei lukuintoa. Me lakkasimme kyselemästä läksyjen perään. Koepäivät pyysin ilmoittamaan. Kyllä ne lapset sitten huolehtivat itse, ainoa tietenkin, että täytyy huolehtia, mitä muuta sitten tekee eli viihtyykö enää lainkaan kotona, että olisi edes mahdollisuutta tehdä läksyjä, siihen ei parane suhteutua välinpitämättömästi. Meillä tämä onnistui!

Hyväksi koettu systeemi

=========================

Itselläni on 15-vuotias pikkuveli, hän on ollut kohtalaisen tunnollinen kouluasioiden suhteen. Olen kuitenkin hänen kanssaan keskustellut hänen tulevaisuuden suunnitelmista ja haaveista tulevan ammatin suhteen. Hän ilmoitti haluavansa diplomi-insinööriksi. Kerroin hänelle omia näkemyksiä alasta ja siitä miten kannattaa panostaa jo aikaisessa vaiheessa koulunkäyntiin. Vuoden kuluttua hän on hakeutumassa lukioon, joten keskustelin mm. siitä, että tulevaisuutta ajatellen kannattaa valita matemaattisia aineita mahdollisimman paljon sekä fysiikkaa, jotta pärjää sitten siinä dippikoulutuksessakin. Unohtamatta tietenkään kieliä.
Mielestäni asiallinen keskusteleminen on paljon mielekkäämpi tapa yrittää vaikuttaa nuoren ajatusmaailmaan kuin kiristäminen, uhkailu, lahjonta... Toki, jos nuori menestyy hyvin koulussa, häntä voi muistaa lahjalla silloin tällöin.

Isosisko (insinööri)

=========================

Neljän lapsen äitinä olen seurannut kahden vanhimman eli tytön menestystä ja intoa suoriutua koulutehtävistään.

Kolmas lapseni poika, onkin ollut poikkeus, tein varmaan hänen kohdallaan kaikki virheet tai en yrittänyt tarpeeksi, en ainakaan niin, että tuloksia olisi tullut.

On ilmeisen tärkeää korostaa koulutuksen tärkeyttä, jo yleissivistävä tarkoitus ja tulevaisuutta varten, koska koulutus vain antaa pohjan työsaantiin.

Annoin poikani itse päättää, mitä haluaa tehdä, en ysillä pakottanut mihinkään, hän vain meni koulun läpi olemalla paikalla koulussa, läksyjä en koskaan nähnyt tehtävän....

Hän lähti ammattikouluun ja metallipuolelle.. käsillä tekemistä.. siitä hän on aina nauttinut. Koulumenestys parani heti eka vuotena, motivaatio kasvoi ja hän osasi työharjoitteluissa. Hän on hiljainen, tunnollinen, mutta sosiaalinen, hymyilevä kaveri... kätke paljon sisäänsä.
Hän valmistui luokkansa toiseksi parhaana ja sai valkata parista työpaikasta sen mihin lähtee.

Oli varmaan hyvä etten patistellut kauheasti, hänen oma valinta, itsenäinen opiskelu, en paljon puuttunut, enemmän olisin voinut kannustaa.

Luulisin, että 15-vuotias pojan kloppi on kypsymässä hyvää vauhtia ja omaksuu ammatin tärkeyden.

Itselleni hoin, ettei pojalleni sovi lukio, vaan käsillä teko ja se, että tekemällä saa näyttää osaamisensa. Lapset motivoituvat kun saavat ITSE päättää mitä haluaa, EI vanhempien toiveista!

Tällä hetkellä hän on ollut siinä työpaikassa jonka valitsi, kävi armeijan ja palasi taas työhön samaan paikkaan. On hän suunnitellut jatkokoulutustakin, nyt kun on ikää jo 22 vuotta.

OMA valinta

=========================

Olen kokeillut kaikkea noita. Ainoa, jolla saan nuorimmaisen edes vähän innostumaan, on että osallistun esim. kokeeseen valmistautumiseen. Kyselen ja keskustelen aiheesta, pyydän aina hetken lukemaan yksistään, kun teen omia töitäni. Ja taas hetken yhdessä. On työlästä, mutta aina kun tämä on mahdollista, teen niin.

Ja vähän on arvosanatkin parantuneet.

Mamma vm.62

=========================

Hei Päivi, jos voit sanoa että sinulla on ihana 15-vuotias nuorimies, niin asiat eivät voi olla kovin huonosti. Hän tulee varmasti pärjäämään elämässään.

Oma poikani on jo 22 v. ja hänelle koulu oli kuin tervanjuontia. Hän oli jo esikoulussa sitä mieltä, että nyt tämä koulunkäynti hänelle riittää kun osaa jo lukea, laskea ja kirjoittaa. Yläasteella hän jopa rettelöi sen takia, että saa vähäksi aikaa porttikiellon kouluun. Minkäänlainen puhe tai kannustus ei häneen tehonnut, ei myöskään ammattiapu. Amis meni jo keskinkertaisesti. Vakituista työpaikkaa hän ei ole vielä saanut, mutta on kuitenkin ollut aina jossain töissä. Hän on taitava käsistään ja ahkerakin. Opiskeluhaluja ei hänelle ole vieläkään tullut.

Nyt lukioikäinen tytär on taas ollut kouluihminen koko pienen ikänsä, ja hänen koenumeronsa ovat olleet aina 9 ja 10 välillä. Saattaa olla, että hänen opiskeluintonsa johtuu jollain tapaa isonveljen kouluongelmista, en tiedä. Lasten kuullen ei olla koulumenestyksiä eikä muitakaan taitoja vertailtu.

Aika näyttää miten opiskelu vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa, luotan kuitenkin molempien löytävän tehtävänsä ja onnensa elämässä.

Armi

=========================

Olen kokeillut kaikki vanhempien käytössä olevat keinot -uhkaus, kiristys, lahjonta- mutta ilman sen suurempaa vaikutusta. Olenkin tullut siihen tulokseen, että opiskeluinto on sisäsyntyistä. Sitä joko on tai ei ole tai se ehkä pulpahtaa esiin vasta myöhemmällä iällä.

Mielestäni me vanhemmat voimme olla vastuusta vapaita, kunhan vain tuomme noita nuoriamme kaikesta huolimatta, oli heillä opiskeluintoa tai ei. Hyväksyntä ja kannustus ovat parhaat elämän eväät lapsillemme!

Sirpa

=========================

Veljenpojallani oli vuosi vuodelta tärkeysjärjestyksessä jalkapallo, kaverit, televisio, tietokonepelit ja koulu, eikä mikään neuvo pätenyt kunnes tuli aika kirjoittaa ylioppilaaksi. Silloin hän yhtenä päivänä itse keksi että olisi kai kannattanut lukea hieman ja siitä lähtikin kirjojensa pariin sellaisella vauhdilla että suoriutui eikä pahemmasta päästä.

Joten toivoa on kunhan kestää nämä välivuodet.

Terveisin

Solveig

=========================

Tulipahan vanhat pahat ajat mieleen, kun aloin muistella oman poikani edesottamuksia viidentoista vuoden iässä. Nyt kun poika on 22-vuotias mukavasti oman itsenäisen elämän alussa voin vain olla kiitollinen, että selvisimme tuosta viidennestätoista vuodesta, Pojalla ei ollut innostusta kouluun, en koskaan nähnyt häntä koulukirjojen parissa, tärkeämpiä olivat kaverit ja harrastukset. Välillä otimme yhteen kuin kaksi kovapäistä pässiä kun pojan teot ja äidin toiveet olivat valovuosien päässä toisistaan.

Lyötyäni päätäni seinään tarpeeksi kauan minun oli tunnustettava tosiasiat. Pojallani oli hyvin vahva luonne (äidin peruja), hän oli elämäntavoiltaan kunnollinen, hän pärjäsi koulussa keskiverto-oppilaan tavoin (tämä risoi eniten, koska tiesin, että jos hän vain malttaisi hieman lukea, hän olisi pärjännyt loistavasti).

Lopulta minä päätin OLLA KIINNOSTUNUT HARRASTUKSISTA (larppauksesta, tietsikkapeleistä, figuurien keräämisestä ja maalaamisesta jne...) - OLLA KIINNOSTUNUT KAVEREISTA. Halusin oppia olemaan vähän niin kuin kaveri niissä asioissa mistä hän oli kiinnostunut.

Kaikkein tärkein oli kuitenkin että päätin LUOTTAA - en sanonut sitä ääneen vaan osoitin sen teoillani - ikään kuin siirsin vastuuta hänelle. Esimerkiksi kun hän oli pelannut tietokonepeliä kello kolmeen asti ja oli aamulla niin väsynyt, ettei olisi jaksanut nousta kouluun, vaan valitti päänsärkyä tai mitä tahansa muuta keksittyä, ja hän kysyi voisikohan hän jäädä pois koulusta, samoin hänelle, että kyllä hän parhaiten itse tietää mikä on tilanne. En antanut lupaa, enkä tosin kieltänytkään, vaan hänen oli itse otettava vastuu omista teoistaan.

Tämä asenne toimi meidän tapauksessamme. Huomasin seuraavan vuoden aikana suuren muutoksen hänen asenteessaan, osasyynä oli varmaan se että hän tuli vanhemmaksi ja kypsemmäksi, mutta luulen myös että hän oppi ottamaan vastuuta itsestään ja tekemisistään.

Kaiken aikaa pidin huolta siitä että nuoren ihmisen PERUSTURVALLISUUS oli kunnossa. Meille oli itsestään selvää, että hän kertoi minne menee, kenen kanssa on porukoissa, tulee yöksi kotiin tai jos jää kaverille, soittaa tai laittaa tekstiviestin. Halusin että hän tietää että kotona välitetään ja huolehditaan hänestä.

Nyt kun kaikki on takanapäin; koulut käyty ja poika valmistui ylioppilaaksi ja merkonomiksi kiitettävin arvosanoin olen onnellinen kun selvisimme tuon kuohuntavaiheen.

Nyt minulla on toinen poika kasvamassa, tämä kahdeksanvuotias näsäviisas, kaikkitietävä miehenalku on osoittanut uhkaavasti samanlaisia luonteenpiirteitä kuin vanhempi veljensäkin - saapa nähdä millä eväillä hänen kanssaan pärjätään.

Hei mutsi, mä tupakoin - so what.

Äiti

=========================

Itsekin omistan tällaisen "murkun", ja omakin koulunkäynti oli vähän sitä sun tätä...ainoastaan nuori itse voi vaikuttaa tuloksiinsa, sitä ei auta lahjoa, tms. Omasta tahdosta se pitää lähteä, niin kuin moni muukin asia.

Aikuisena opiskellut

=========================

Hei, tutustuin juuri Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaan Tempperamentti ja koulumenestys. Mielestäni kirja on loistavaa luettavaa kaikille koululaisten vanhemmille ja opettajille ja uskon, että sieltä voisit saada hyviä neuvoja kysymääsi asiaan.

Taina

=========================

Muistan kun pikkukoululaisena äiti auttoi läksyissä, istui keittiön pöydän ääressä minua vastapäätä ja samalla juteltiin niitä näitä. Yläasteen aikana tätä läksykumppanuutta ei enää ollut, äitini ryhtyi yrittäjäksi ja päivät toki olivat täydet omaa työtä. Uskon että joskus läksyjen tekoon olisi kannustanut pelkkä kiinnostus, "mitä teillä siellä koulussa nyt opiskellaan?" Miksei murrosikäisellekin voisi joskus tokaista: tehdäänpä yhdessä sun läksyt! Vaikkei nuorta osaisi läksyissä varsinaisesti auttaakaan, voisi tehdä hyvää muutenkin istua hetki nenätysten ja pohtia asioita kimpassa.

Twain

=========================

Hihuli-hei kohtalotoverimme!

Perheessämme painimme täsmälleen saman ongelman parissa. Poika 14v, mukava, kilttikin, harrastukset ja kaveripiiri ok, ehkäpä jopa keskimääräistä mukavammat. MUTTA se koulu...

Koulussa käydään, mutta kunnollista motivaatiota läksyihin ja onnistumiseen koulutyössä ei kerta kaikkiaan ole. Olemme koittaneet, kuten tekin, palkitsemista, kiristämistä ja keskustelua - tuloksetta. "Hyvä vanhempi, paha vanhempi" -kikkakaan ei tunnu tepsivän.

Käymme aktiivisesti vanhempainilloissa, olemme kiinnostuneita pojan koulutyöstä - emme tosin siinä määrin, että tekisimme läksyt hänen kanssaan tai puolestaan. Apuja annamme, jos on tarvis ja kokeisiin valmistautumiseen osallistumme kyselemällä ja ohjaamalla.

Olen päätynyt siihen, että poikani on tyytyväinen elämäänsä. Mitään oleellista ei puutu. Tarpeet on tasan. Elämä onnellista. Tulevaisuus on liian kaukana, että ymmärtäisi koulumenestyksen tärkeyden. Eli nuori on toisaalta kypsä ymmärtämään, että kaikki se mitä koulu tarjoaa ei ole elämän kannalta oleellista, mutta toisaalta hän on vielä niin naivi, ettei ole sisäistänyt, että hommat on hoidettava, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Tai niiden järkevyys olisi sillä hetkellä omasta mielestä kyseenalaista.

Tunnen itseni aika-ajoin huonoksi vanhemmaksi, kasvatuksessakin epäonnistuneeksi... Pelkään nuoreni tulevaisuuden puolesta. Mutta sitten toisaalta olen julmetun tyytyväinen ja ylpeä mukavasta nuoresta. Yritän tolkuttaa itselleni, että jos edes saan elämän evääksi pojalleni hyvän itsetunnon, huomaavaisuuden ja tasapainon, niin eiköhän se loppukin lutviudu. Vai lutviutuuko?

Olen yrittänyt koulunkin edustajien kanssa tästä asiasta keskustella, mutta eipä heilläkään - kasvatuksen ammattilaisilla - ole tarjota keinoja nuoren aktivoimiseksi. Jos joku sen viisastenkiven keksii, niin Nobelin sietäisi saada!

Tsemppiä, kanttia ja pitkämielisyyttä tähänkin syksyyn!

Vilijonkka

=========================

En ole uhkaillut enkä koskaan maksanutkaan numeroista tai koulunkäynnistä. Olen koettanut vain puhua ja kevyesti kehotella, vähän humoristisilla sanakäänteillä. Perustella lukemisen merkitystä ja joskus katsella yhdessä, mitä kouluun on pitänyt tehdä. En usko, että mikään muu kuin oma halu saa oikeita tuloksia aikaan. Vahdin mutta en vihaisesti. Välillä on mennyt paremmin, välillä huonommin.

Luottavaisesti eteenpäin

=========================

Sama ongelma samanikäisen tyttären kanssa.

Nyt yhdeksännelle luokalle mennessä olen puhunut hänelle, rautalangasta vääntäen, päästötodistuksen merkityksestä. Minä äitinä jouduin ensi kerran elämässäni vasta nyt asioimaan työvoimatoimistossa ja sinnekin pyydettiin tuomaan mukana 9.luokan todistus! Miten noloa olisi tällä iällä viedä huono...

Olen puhunut, että huonolla todistuksella ei pääse mihinkään kouluun. Vaikka olisi kuinka ihana ihminen ja juuri sopiva kyseiselle alalle opiskelemaan, ei pääse edes haastatteluun asti, jos on huono todistus. Vain parhaat kutsutaan. Hyvä todistus = ahkeruus muillakin elämän alueilla! Niin ajatellaan...

Voimia sinullekin tässä tärkeässä taistossa! Oman tyttären kohdalla näyttää nyt, että järki on laskeutunut tytön päähän. Häntä nolottaa, kun puhun ja muistelen menneitä vuosia... Tsemppiä!

Tuuli67

=========================

Kokemus omasta nuoruudesta: 15-vuotias saa jo tehdä jonkinlaista työtä ansaitsemistarkoituksessa. Lehdenjakohomma tai muu yksitoikkoinen kesäduuni saa kummasti lukuhalut kohoamaan!

Tepsu

=========================

Olen 16-v pojan ja 18-v tytön isä. Tyttäreni on korvaamaton esimerkki tunnollisesta ja menestyvästä opiskelijasta veljelleen. Poikaani kiinnostaa edelleen yhdessäolo kavereidensa kanssa enemmän kuin koulutehtävät, mutta muutosta "parempaan" on ollut hiljakseen havaittavissa. Liiallinen painostaminen ei ole hyvästä, mutta sopiva muistuttaminen siitä, että kukin rakentaa vain ja ainoastaan itse oman perustan elämälleen, on aika-ajoin paikallaan. Kokemuksestani voin sanoa, että ajatus- ja arvomaailma muuttuu pojilla 15-17-vee iässä, jolloin alkaa ymmärtämään oman menestymisensä tärkeyttä. Näin minulle kävi aikanaan!

Teukka

=========================

Tunnistin ah niin selvästi oman samanikäisemme. Olen ottanut ohjenuorakseni olla kiinnostunut hänen kaikista kouluaineistaan. Joka ikinen päivä väsymiseen asti kysyn, mitä minkin aineen tunnilla oli tehty, mitä siitä oli oppinut, mitä oli tullut läksyä. Ja vielä: tarkastan aina kaikki tehtävät, ei niin etten uskoisi että ne on tehty tai tehty oikein, vaan niin että olen kiinnostunut siitä, mitä ja miten hänelle opetetaan.

Ja välillä jutellaan siitä, miten meillä se opetettiin tai millainen minun opettajani siinä aineessa oli .Tai siitä, etten muista enää siitä hituakaan, vaikka olen sen joskus koulussa oppinut. Olen tehnyt tätä vuosia, ja vaikka koulu ei ole hänelle se mielenkiintoisin juttu maailmassa, hän tekee tarvittavan työn, että numerot pysyvät sovitulla tasolla.

Tiina

=========================

Voit viedä nuoresi käymään jossain sellaisessa ikävässä ja pitkäveteisessä työpaikassa, jollaista hän ei ole ikinä arvostanut - suorastaan ällönnyt ja inhonnut. Vaivihkaa voit sanoa siellä olevan töissä sellaisten, joiden ei ole tarvinnut rehkiä koulumenestyksensä eteen, päinvastoin. Sitten voit aina kehua niitä hänen vahvuuksiaan ja kehua, jos hän yhtään yrittää lisää jotain, missä hän ei ole niin hyvä.

Kehumalla eteenpäin

=========================

Luulenpa, että parhaina motivoijina ovat toimineet hieman "puuduttavat" kesätyöpaikat - ruohonleikkuu tehdasalueella ja arkistojen siivoaminen ja muutama oikean sävyinen kommentti valituksiin työn yksitoikkoisuudesta.

Tiina-Liisa

=========================

Olen huomannut tehokkaaksi että korostaa eniten sitä, että koulua käymällä luodaan pohjaa omalle tulevaisuudelle. Koulua kannattaa käydä, että olisi paremmat mahdollisuudet tehdä hyviä valintoja työuransa ja siis oman tulevaisuutensa suhteen. Koululla hankitaan henkistä pääomaa ja taitoja, ja ne ovat jotakin sellaista, mitä ei kukaan voi ottaa häneltä pois, vaikka mitä elämässä tapahtuisi.

Näitä kannattaa korostaa ja sitä, että nuori ei käy koulua äidin ja isän tai muiden sukulaisten vuoksi, vaan vain itsensä vuoksi. Ei uhkailemalla eikä lahjomalla vaan ainoastaan em. asioita jatkuvasti uudelleen ja uudelleen toistamalla ja omaa vastuuta korostamalla minä ainakin sain viestin menemään omalle 15-vuotiaalleni aikoinaan.

Miksi nuoren kannattaa käydä koulua?

=========================

Hei Päivi! Itselläni oli sama ongelma muutamia vuosia sitten. Aikani paapatin asioista (opettajaäitinä kaiken lisäksi vielä pahempi!) kun poikaa kiinnosti vain salibandy. Kerran poika sanoi, että kyllä hän koulunsa hoitaa, enkä sen jälkeen hänen kouluasioihinsa puuttunut. Selkeää kypsymistä tapahtui lukion 3. vuoden kesälomalla jolloin ylioppilaskirjoituksiin oli n. 1 kk aikaa. Kirjoitustulokset tosin yllättivät, 1 m, 3 c ja 1 b ja keskiarvo n.7.5.

Urheilu oli vienyt tämän nuorukaisen ja olimme mieheni kanssa antaneet hänen urheilla. Mikään opiskeluala ei kiinnosta tällä hetkellä, vain harjoittelu ja pelaaminen. Opiskelupaikka ammattikorkeassa on jäänyt ja nyt hän(22v, armeija käyty) hakee kouluavustajan paikkaa työmarkkinatuella. Ankaraa on ollut pojan henkinen taisto, sillä ulkoiset paineet opiskeluun ovat kovat, kun ei saa työtäkään. Olen aina kannustanut häntä omiin päätöksiin ja sanonut että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa, koskaan ei saa menettää toivoa.

Jokainen kehittyy/toivottavasti viisastuu myös omalla tahdillaan ja vanhempina meidän on rohkaistava ja tuettava lasten omia päätöksiä, vaikka mentäisiin ojasta allikkoon. Jospa siitä allikostakin jotain oppisi! Kysy Päivi mitä poika oikein haluaa...jokaisella on oma tie…

Salibändimiehen Äiti

=========================

Juuri eilen kuulin toimineen ratkaisun tähän, tosin kaveri oli vain 11 vuotta, mutta kokeilun arvoista silti.

Kesäloman aikana yrittäjä-äidin ansiot olivat normaalia pienemmät ja laskut kuitenkin entiset. Äiti arvosti kuitenkin normaalimittaista lomaa pienentyneiden tulojen kustannuksella. Pojalla oli kaikenlaisia mielitekoja, pitäisi ostaa hänelle sitä sun tätä, mutta äidillä oli aina sama vastaus kaikkeen (ja isälläkin töistä tultuaan): nyt ei ole varaa ostaa sitä. Kun poika aikansa oli kuunnellut "ei ole varaa" selitystä, hän viisaana totesi: "kun minä olen aikuinen, hankin sellaisen työn, jossa tienaan paremmin kuin äiti ja isä".

Tästäpä he pääsivät kätevästi vanhempia huolettaneeseen aiheeseen; pojan kouluasiat ja läksyt olivat olleet pakkopullaa jo pitkään, vaikka opettaja kuinka oli antanut ymmärtää, että kyse ei ollut tyhmyydestä vaan laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä. Vanhemmat selittivät, ettei heikoilla numeroilla pääse haluamaansa lisäopiskelupaikkaan ja sitä kautta haluamalleen korkeammin palkatulle alalle. Poika oivalsi, että hänen pitää tehdä läksyt sitä varten, jotta hän itse pärjäisi paremmin tulevaisuudessa, eikä kyse ollutkaan vain siitä, että opettaja ja vanhemmat tahtoivat hänen tekevän läksynsä. Uusi lukukausi on alkanut siten, että poika on joka päivä tehnyt läksynsä koulun jälkeen pyytämättä. Ajatus, että tulevaisuudessa olisi itsellä varaa ostaa mitä haluaa motivoi pientä miestä.

T

=========================

Kehu, kannusta ja KIITÄ!

Kerro, että niillä eväillä jotka hänellä on pärjää missä tahansa. Hän voi nousta vaikka "Perse edeltä puuhun" niin halutessaan.

Tee hänelle 100% selväksi, että sinä tuet hänen valintojaan olivat ne mitä tahansa! Niin pahaa juttua ei voi tulla, että sinä hänet hylkäisit.

TÄRKEINTÄ on, että SINÄ uskot häneen ja tuot sen hänelle tiedoksi uudelleen ja uudelleen.

Uskonsa säilyttänyt

=========================

Eimerkki on lapsille tärkeintä jos itse on tyyliä "ei pidä tehdä tänään sitä minkä voi jättää huomiseen" niin ei se nuori silloin opi miten saa hommat tehtyä ajoissa. Ja sitten pitää osoittaa todellista kiinnostusta nuorten tekemisiin, myös mitä koulussa tänään tapahtui, ei pelkästään mitä tänään koulussa opit. Lopuksi kolme hyväksi havaittua kasvatus tapaa: uhkailu, painostus ja kiristys. Ja paljon rakkautta tietenkin.

Ville

Minä en osaa vastata tähän kysymykseen, mutta kertoa kylläkin oman kokemukseni. Poikani pääsi keväällä yläasteelta. Hän oli mennyt yläasteelle 8,9 keskiarvolla ja takana jopa yksi hienosti suoritettu kouluvuosi Yhdysvalloissakin. Viimeinen yläastevuosi oli kuitenkin yhtä alamäkeä: pinnauksia, huonoja koetuloksia ja huonoja kavereita ym. Tupakanpoltostakin hän jäi kiinni. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että pari kuukautta ennen koulun päättymistä meidät vanhemmat kutsuttiin kouluun keskustelemaan luokanvalvojan ja erityisopettajan kanssa tilanteesta, sillä nyt oli tultu tilanteeseen, jossa oli tartuttava toimeen. Poika jäisi muuten ilman yläasteen todistusta. Hän oli itse tietysti mukana keskustelussa.

Hänet herätti ehkä parhaiten se, että ne oppilaat, jotka hänen mielestään olivat olleet ns. "luusereita", tulisivatkin nyt saamaan ihan hyviä todistuksia yläasteelta ja hän itse olisi nyt luuseri. Lopun kevään hän oli pinnaamatta ja teki opettajille ylimääräisiä tehtäviä. Todistuksen keskiarvo oli lopulta 8,09. Nyt on lukio alkanut. Tilanne ei vieläkään ole kovin hyvä mitä lukuhaluihin tulee, mutta hän on ainakin siellä, minne itse halusikin.

-jarriitta