Ongelmien kori

Ryhmä kokoontui muutama vuosi sitten hiihtokeskukseen yhdistyksensä vuosikokoustaan pitämään. Oli syksy, joten lumettomalla maalla ei voinut hiihtää, mutta paikkakunta oli maalauksellinen ja syksyinen maisema kuin suoraan postikortista. Lehdet hehkuivat tulipunaisina, ja taustalla näkyvät tunturit tekivät vaikutuksen. Ihmisiä tuli eri puolilta maata. Heitä oli nuoria ja vanhoja, rikkaita ja köyhiä sekä kaikennäköisiä ja -kokoisia. Heillä oli yhteiset mielenkiinnon kohteet, vaikka heidän taustansa ja elämänuransa olivat vaihtelevia. Heistä kaksikymmentä oli majoitettu isoon huvilaan. Tunturin kupeeseen painautunut iso huvila tarjosi täydellisen näköalan ja oli retkipolkuineen ihanteellinen majapaikka väsyneille matkalaisille.

Muutaman päivän kuluttua vieraat olivat tutustuneet toisiinsa paremmin, syntyi ystävyyssuhteita, ja ryhmän sisällä tunnettiin toverihenkeä. Tuoreet ystävykset näyttivät erityisesti nauttivan hilpeästä keskustelusta, jota käytiin iltaisin päivällisen jälkeen valtaisan kivitakan ääressä. Halkojen roihutessa tuli loi kauniin tanssivan loimunsa seurusteluhuoneeseen. Jotkut istuivat keinutuoleissa, toiset olivat vajonneet isoille sohville, ja olipa niitäkin, jotka ilokseen istuivat lattialle levitetyillä taljoilla ja tyynyillä. Kaikki siemailivat virvokkeitaan ja nauroivat kuluneen päivän tapahtumille.

Eräänä iltana takkahuoneen keskustelut kuitenkin kääntyivät toisille raiteille. Keskustelusta tuli vakavaa, kun parikymppinen nuorukainen, Mikko, ilmoitti, että hänessä oli juuri todettu syöpäkasvain. Vaikka se oli hoidettavissa ja hänellä oli erinomaiset mahdollisuudet parantua, hän oli täysin poissa tolaltaan. Keski-ikäinen pariskunta, Tom ja Leena, tarjosi tukeaan ja ymmärtämystään. Heille oli vastikään ilmoitettu, että heidän lapsensa tarvitsi munuaissiirron. Tuo uutinen oli ollut perheelle henkisesti tuhoisa. Sitten eräs nainen kertoi kyynelehtien menettäneensä aviomiehensä hiljakkoin autokolarissa. Muuan henkilö sanoi juuri menettäneensä työpaikkansa ja olevansa aivan ymmällään. Illanviettäjät saivat perhosia vatsaansa, kun toiset alkoivat kuvailla "normaalin" elämänsä tai läheistensä elämän kääntöpuolen kauheuksia. Esiin tuli masennusta ja alkoholin liikakäyttöä siinä kuin syömishäiriöitä ja parisuhdeongelmiakin - eikä kukaan tuntunut olevan vapaa senkaltaisista vaikeuksista.

Lopulta muuan iäkkäänpuoleinen herrasmies - jonka seurue oli päässyt tuntemaan ainoastaan Hans’ina - puuttui keskusteluun. Hansilla oli kunnianarvoisa olemus, ja vaikkei kukaan tarkasti tietänyt, mistäpäin hän oli kotoisin, hänen ystävällinen äänensä oli omiaan herättämään luottamusta ja uskottavuutta. Kuluneina päivinä hän oli hymyillyt ja nauranut, selvästikin nauttien seurasta, mutta kovin paljon hän ei ollut puhunut. Ihmiset pitivät häntä vain "mukavana vanhana miehenä". Kuunneltuaan jokaisen läsnäolijan huolia ja ongelmia Hans kutsui emäntää ja pyysi tätä toimittamaan kaikille huoneessa olijoille paperia ja kynän. Emäntä palasi hetken päästä täyttämään epätavallista toivetta. "Tekisittekö mielikseni", Hans pyysi. "Jospa yrittäisimme tehdä jotain, johon tarvitsisin teidän myötävaikutustanne. Kirjoittaisitteko paperilapulle kolme suurinta ongelmaa, jotka ovat henkilökohtaisessa elämässänne teitä vastassa juuri nyt. Älkää kirjoittako nimeänne. Pidämme kirjoittamanne luottamuksellisena."

Ryhmässä alkoi pohdinta, ja ehdotusta pidettiin kiehtovana, vaikkei tiedettykään, mitä nyt seuraisi. Kun kaikki olivat kirjoittaneet ylös ongelmansa, Hans pyysi jokaista taittamaan paperinsa ja panemaan sen pieneen koriin, jonka hän oli asettanut tulisijan eteen. Huoneessa nähtiin uteliaita silmäyksiä, mutta jokainen totteli, ihmetellen vain mitä tuleman piti. Hans ravisteli koria ja piti sitä korkealla päiden yläpuolella kävellessään huoneen poikki. Sitten hän pyysi jokaista ottamaan korista yhden lapun. Kun näin oli tehty, hän istuutui ja katseli ympäri salia. "Ystävät, avatkaa paperinne ja lukekaa valitsemanne ongelmat vain itsellenne", Hans opasti. "Ja olkaa niin rehellisiä kuin suinkin." Sen jälkeen Hans katsahti vasemmalla puolellaan istuvaa naista ja pyysi: "Liisa, vaihtaisitko omat kirjoittamasi ongelmat niihin jotka poimit korista?" "En", Liisa vastasi. Seuraavaksi Hans kysyi saman kysymyksen Liisan vierustoverilta. "Vaihtaisitko lapulle kirjoittamasi ongelmat niihin joita nostit korista?" Taas sama vastaus: "En vaihtaisi." Hans kävi koko joukon läpi. Jokainen vastasi vuorollaan samalla tavalla - ei, ei, ei... Selitykset ulottuivat siitä, että "pärjään omien ongelmieni kanssa mutta en tulisi toimeen niiden kanssa, jotka poimin korista" aina tällaiseen saakka: "Vau! Nämähän saavat omat ongelmani kalpenemaan. Unohdetaan koko juttu."

Hans nojautui pehmustettuun keinutuoliinsa tulen rätistessä taustalla. Hän kysyi: "Näyttävätkö omat ongelmanne nyt yhtä vaikeilta, kun näette, mitä muut joutuvat kestämään? Useimmat teistä toivovat olevansa jonkun muun housuissa, mutta nyt kun olette saaneet mahdollisuuden vaihtaa ongelmanne hänen vaikeuksiinsa, kukaan ei halua sitä. Huomaatteko? Olette tänä iltana oppineet, itse sen myöntäen, että huolimatta kohtaamistanne vaikeuksista ja huolista, jotka raastavat sisintänne ja vievät teiltä yöunen - kaikesta siitä huolimatta - olette päätyneet pitämään omia ongelmianne hyvin vähäisinä verrattuina siihen mitä muut joutuvat kokemaan. Kenen tahansa muun ongelmien valossa omat vaikeutenne näyttävät siedettäviltä. Jos ei mistään muusta niin tästä voisi olla kiitollinen. Tietysti me suorastaan rakastamme valittamista. Se kuuluu luontoomme, ja onpa eräänlaista terapiaakin ilmaista itsensä ja päästää turhaumat ulos loukoistaan. Siinä ei ole mitään väärää, ja itse asiassa se on terveydelle hyväksi. Se auttaa meitä selvittämään asioita. Ja taivas tietää, ainahan me jostain valittamista löydämme."

Koko ryhmä oli kuunnellut Hansin puhetta kuin hypnoosin vallassa, ja monet olivat nyökyttäneet päätään hyväksyvästi, kuin heille olisi juuri valjennut jotain hämmästyttävää. "Mutta hyvät ystävät", Hans jatkoi, "sisimpäämme lastatut taakat ovat siellä täydellä syyllä. Vailla ongelmia emme nimittäin etsisi vastauksia. Ja jos elämäämme ei kuuluisi vastauksien hakemista, meistä ei koskaan tulisi parempia tai vahvempia tai ymmärtäväisempiä. Toisinaan tarvitaan vakava ongelma havahduttamaan meidät elämän todella tärkeiden asioiden pariin. Monet etsimistänne vastauksista ovat löydettävissä vaikkapa auttamalla muita kohtaamaan samantapaisia ongelmia, ja juuri tuo ystävänpalvelus on tosi tärkeää."

"Näettekös, avain elämän rikkauteen, onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen on siinä, että tartumme olemassaoleviin ongelmiin ja näemme ne mahdollisuutena vastausten löytämiseen. Oppikaa hyvin läksynne ja käyttäkää sitten opetusta sekä vastauksia paremmaksi ihmiseksi kasvamiseen - sekä itseänne että muita ajatellen. Minä en suinkaan väitä, että teidän olisi rakastettava kohtaamianne haasteita. Kukaan ei niistä varsinaisesti pidä. Voitte silti nähdä nuo haasteet mahdollisuutena saada jotain hyvää aikaan. Tätä silmälläpitäen muistakaa: Jotkut antavat maailman ja kohtaamiensa ongelmien sanella, mitä he ajattelevat ja kuinka elävät elämänsä. Totta tosiaan, toiset ihmiset suorastaan piehtaroivat kurjuudessaan. Mutta totuuden tultua ilmi tilanne voi olla päinvastainen. Ihmisellä on sisimmässään voima muuttaa maailmaansa ja siirtää ongelmat taakseen eteenpäin kulkiessaan. Ironista kyllä, voima kaiken tämän saavuttamiseen kumpuaa juuri noista seikoista, jotka nähdään ongelmina ja takaiskuina. Tätä eivät useimmat ihmiset ymmärrä. Jokaista kokemaamme takaiskua seuraa vastaavanlainen tai vieläkin suurempi siunaus. Ehkä tätä ei oivalleta, mutta ponnistelumme mahdollistavat sen, että meistä tulee päivä päivältä parempia ihmisiä. On vain avattava silmänsä ja nähtävä se."

"Ponnisteluista seuraavat tulokset ovat toisinaan kätkössä, ja monesti niitä on odotettava pitkään ja hartaasti. Mutta vastaanottamalla ne asianmukaisessa järjestyksessä ja pitäen niistä lukua on löydettävissä kaikkien aikojen salaisuus, epäämätön totuus, jonka suurin osa ihmissuvusta näyttää kadottaneen. Tuo salaisuus on hyvin yksinkertainen: Mitä enemmän lahjoistaan pitää lukua, sitä enemmän lahjoja suodaan. Mikäli ette minua usko, kokeilkaa ja katsokaa mitä tapahtuu."

Koko ryhmä tuijotti Hansiä lumoutuneena, pohtien hänen sanojaan, hänen vilpittömyyttään ja hänen julistustaan. Hänen lohdullinen viestinsä tuntui liennyttävän niitä paineita ja huolia, joita aikaisempi keskustelu oli herättänyt. Hans siemaili kahvinsa loppuun ja vetäytyi anteeksi pyydellen omaan huoneeseensa. Läsnäolijat jatkoivat keskusteluaan, ja illan päättyessä he olivat havainneet, että Hans oli osunut johonkin herkkään kohtaan. Kaikki pystyivät nyt keskustelemaan ongelmistaan, jotka olisi mahdollista muuttaa hyödyllisiksi. Se nuorimies, jolla oli todettu syöpäkasvain, päätti käyttää kokemustaan valistaakseen muita siitä, miten tärkeää oli havaita kasvain ajoissa. Pariskunta, jonka poika tarvitsi munuaissiirron, omistautuisi rohkaisemaan ihmisiä elinten luovuttajiksi. Miehensä menettänyt nainen päätti kunnioittaa tämän muistoa antautumalla samaan yhdyskuntapalveluun, joka oli jäänyt mieheltä kesken. Työpaikastaan irtisanottu tuumi, että nythän hänellä oli mahdollisuus tehdä sitä mitä oli aina halunnut - kirjoittaa se kirja josta oli haaveillut vuosikausia. Ongelmiensa ympärillä pyörimisen sijaan kaikki olivat oppineet käyttämään niitä astinlautana itsensä kehittämiseen ja muiden auttamiseen. Itsesäälissä rypemisen asemesta ongelmien kohtaaminen ja vastausten etsiminen osoittautui arvokkaaksi opiksi. Joku arvioi: "Viimeinkin tajuan, mitä tarkoittaa nähdä lasi puoliksi täytettynä."

Aamiaisen aikana emäntä kertoi, että Hansin huone oli tyhjä ja että hänen oli täytynyt lähteä hyvin varhain. Seuraavissa kokoontumisissaan ystävykset usein muistelivat tunturihotellin kokoustaan, takkailtojen keskustelujaan ja sitä, miten heidän ongelmansa päätyivät ongelmien koriin. Mielenkiintoinen seikka oli se, ettei kukaan heistä ollut sen koommin nähnyt Hansia eikä edes kuullut hänestä mitään.