Rakastatko itseäsi?

Luin jostakin, että hepreankielen sana ahabta sekä kreikankielen agapeseis eivät kumpikaan ole käskymuotoja, vaan ne ovat futuureja, lupauksia! Näin ollen Raamatun käskyä ”Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi” voitaisiin edellä mainittujen kielten tulkintojen kautta tarkastella siten, että se pitää sisällään lupauksen, jonka mukaan tulemme rakastamaan lähimmäisiämme ja myös itseämme. Me voimme siis odottaa saavamme rakkautta, ja lisäksi voimme luottaa siihen, että meille on annettu kyky vastaanottaa ja välittä rakkautta.

Raamatun käännösten tulkintojen arvioimisen jätän teologeille. Asioita on kuitenkin lupa tutkailla mielessään. Kun lähtee makustelemaan tuota ajatusta, jonka mukaan rakastaminen ei olisikaan käsky vaan lupaus, avautuu tilanteeseen aivan uudenlainen ikkuna. Juuri tuo kyky rakastaa tuntuu tärkeältä. Ja, kun kaikki aina alkaa omasta itsestämme, niin voimme kysyä: Osaammeko rakastaa itseämme? Ja mitä se itsensä rakastaminen oikeastaan tarkoittaa?

Itseään pitää rakastaa, jotta voi rakastaa muita.  Miksi? Koska vain sitä voi antaa, mitä itsellä on.  Mikäli kohtelee itseään rakkaudettomasti, on hyvin todennäköistä, että sama rakkaudettomuus välittyy myös lähimmäisiin. On siis tärkeätä olla hyvissä väleissä itsensä kanssa, mutta itserakas, omahyväinen ja itsekeskeinen ei kuitenkaan saisi olla! Melkoista tasapainoilemista!

Miten voimme tietää, että rakkaus omaa ainutkertaista persoonaamme kohtaan on hyvällä mallilla? Hieman vaikeaselkoinen asiahan se on, mutta sitä voi tarkkailla vaikkapa ajatuksiaan ja asenteitaan seurailemalla. Alkaako soimaaminen ja huokaileminen heti aamusta? Näyttääkö vaaka vääriä lukemia, ja heijastuuko kylpyhuoneen peilistä liian vanha, väsynyt tai epätäydellinen naama? Tuntuuko illalla siltä, että jotakin jäi hoitamatta ja ehtimättä. Ja että ei taaskaan tullut lähdettyä lenkille, salille tai jumpalle. Tuli tiuskittua lapsille, jäkätettyä puolisolle, hermostuttua töissä. Miinusta tulee, ja hiljaista moitetta.

Tällaista rakkautta olemme itsellemme tarjoamassa! Samalla kun oletamme, että joku muu, se läheinen tai lähimmäinen jaksaisi tahollaan nousta kaiken epätäydellisyytensä yläpuolelle tarjoten meille sitä täydellistä, ihanaa rakkautta, jota niin kovasti janoamme. Kaikki alkaa itsestä, jokaisen omasta itsestä! Kun teemme työtä löytääksemme rakastavan suhtautumisen itseemme, teemme samalla suurta rakkaudentyötä myös lähimmäisiämme ja koko maailmaa kohtaan.  Ihan ensimmäiseksi voisi opetella hyväksymään itsensä. Nähdä, että juuri tällaisin ominaisuuksin varustettuna minulla on oma tärkeä tehtäväni tässä maailmassa. Jos on korjaamisen tarvetta, voi yrittää korjata. Voi sanoa irti sopimuksen sen vaatimusmyllyn kanssa, joka tuottaa negatiivista puhetta.

Voi lopettaa vertaamisen muihin. Menestyneempiä, rikkaampia, kauniimpia, nuorempia, jaksavampia riittää. Mutta jokainen meistä on ainutkertainen! Toista samanlaista ei ole – mikä rikkaus – olen maailman paras minä!

Sisäinen puhe muuttaa ulkoisia olosuhteita. Kerro itsellesi, että olet hyvä, kehityskelpoinen ja rakastettava, niin muutkin tulevat sen huomaamaan! Muista lupaus: Sinulle annetaan rakkautta ja myös kykyä rakastaa!

-Kristiina Gerkman-Kemppainen

Palautetta Kristiinalle