Ma 20.2.Heli, Helinä, Heljä, Hely, Rag...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


NÄIN ROHKAISET VAKAVASTI SAIRASTA


Utelu: Ystäväni sairastui vakavasti ja minä olen aivan neuvoton. En tahdo löytää sanoja rohkaistakseni ja kertoakseni olevani käytettävissä. 


Vastauksia 111



Ei tarvitse olla sanoja paljon jos ollenkaan. Halaus, jokin kaunis kuva, aforismi. Vakavasti sairastunut tarvitsee ystävää joka jaksaa olla vierellä ja puhua ihan tavallisista arkipäivän asioista ja joka jaksaa kuunnella tai olla vaan hiljaa lähellä. Aito läsnäolo.

Minna



Riittää, että pidät yhteyttä ystävääsi niin kuin ennenkin. Ehdota tapaamista jutustelun merkeissä. Jos ystäväsi haluaa kertoa tilanteestaan riittää, että kuuntelet. Mitään erityisiä sanoja sinun ei tarvitse hänelle sanoa. Halaa lämpimästi! Kun itse sairastuin, niin varsinkin työkaverit olivat aivan ihania, kun muistivat minua sairaslomani aikana mm puhelinsoitoilla, sähköpostilla, pienillä lahjoilla. Se tuntui oikein mukavalta huomata, että olen heille tärkeä. Ystävät kävivät tervehdyskäynnillä kotonani. Se oli mukavaa vaihtelua sairaspäiviin. Kaiken kaikkiaan riittää että olet hänen ystäväsi, etkä ota etäisyyttä.

Ellu



Kuuntelemalla häntä, antamalla hänen puhua, olemalla "läsnä" silloin kun se sopii hänelle ja auttamalla siten kuin hänelle sopii. Sano hänelle tuo ääneen mitä kirjoitit eli: "Minä olen aivan neuvoton. En löydä sanoja, millä voisin rohkaista sinua. Haluaisin olla käytettävissä niin kuuntelijana kuin arkipäivän asioiden hoitajanakin silloin kuin mahdollista (siis minulle), (ja lisää siihen, että:) siten ja silloin kuin SINULLE eli sairastuneelle sopii.

sano ääneen, mitä ajattelet



Oma läheinen ystäväni sairastui vakavasti ja yllättäen vain vähän sen jälkeen kun olimme lopettaneet lukion. Silloin oma huoli oli suuri, ja aina kun sain mahdollisuuden, olin ystäväni luona. En muista keskusteltiinko silloin sairaudesta, peloista tai tulevaisuudesta, varmaankin kyllä, mutta tärkeintä oli varmaan se, että olin läsnä. Vähän ajan päästä kun ystäväni huomasi olevansa raskaana, juttelimme ja rohkaisin häntä hänen peloissaan, myöhemmin lapsen syntymän jälkeen olin usein läsnä, annoin lastenhoitoapua ym.

Kaikki tämä tuli jotenkin luonnostaan nuoruuden ystävyyden ehdottomuudella ja "kaveria ei jätetä" -asenteella, ja jatkuu edelleen niin paljon kuin mahdollista. Olen myös saanut ystävältäni kiitosta omasta ystävyydestäni, ja se on tuntunut sanomattoman hyvältä.

Nyt kun olemme jo aikuisia, tuntuu jotenkin hankalammalta kohdata tällaiset vaikeat asiat kuten ystävän sairastuminen. Miksi? Pitäisi varmaan ajatella kuten nuoruudessa olemme varmaan kaikki ajateltu: hän on ystäväni ja minulle tärkeä, haluan hänelle kaikkea hyvää. Ja olla läsnä. Auttaa arjessa. Siitä olisi varmaan eniten apua ja lohtua myös sairastuneelle, voisin kuvitella. Ystävä on ystävä sairaanakin.

Tiitu



Helposti ihmettelemme ääneen miten näin ikäviä asioita tapahtuu tai yritämme epätoivoisesti selittää kaiken tarkoitusta ja merkitystä elämässä - mikä on meille useimmille lähes mahdotonta, kun emme todellakaan tiedä. Silloin moiset ihmettelyt ja selittelyt tuntuvat aivan turhanpäiväiseltä sananhelinältä potilaan korvissa ja todellisuudessa omat avuttomat arvauksemme saattavat kuulostaa jopa typeriltä ja loukkaavilta, vaikka sitä kaikkein vähinten haluaisimmekin. Aivan varmasti toipilas itsekin näitä asioita pohtii mielessään, mutta ei ehkä ihan heti ole välttämättä valmis niistä ääneen puhumaan, joten on annettava aikaa ja edetä puheissa vain hänen omaan tahtiinsa.

Varmista myös haluaako tai jaksaako hän kuulla mitä sinä itse olet läheistesi kanssa touhunnut? Jotkut haluavat mielellään hetkeksi unohtaa omat murheensa ja kuunnella arkielämän menoa, toisille taas sillä ei ole enää mitään merkitystä ja ihmettelevät että kuinka voit olla noin itsekäs ymmärtämättä, että hän ei enää moiseen pysty (toistaiseksi tai ehkä enää ikinä) vaikka haluaisikin. Tämä on todella vaikea ja herkkä hetki säilyttää sekä ystävyys että usko ja toivo paranemiseen/tulevaisuuteen tai ikävimmillään asennoitua yhdessä tukien ystäväsi elämän päättymiseen.

Uskon kaikkein turvallisinta esittää seuraavanlaisia yksinkertaisia mutta ystävällesi elintärkeitä kysymyksiä joka päivä uudelleen ja uudelleen:
-Oletko saanut nukuttua?
-Oletko jaksanut/pystynyt syömään tai onko ruoka maistunut?
-Oletko juonut riittävästi?
-Onko jotain mitä voisin tehdä? Lukea, pitää kädestä, silittää, kammata hiuksesi, tuoda lempimusiikkia kuunneltavaksi?
-Ollaanko vain ihan hiljaa tässä?
-Väsyttääkö / haluatko olla yksin?

Edellä mainittujen kysymysten esittämisellä ei ole kiire. Kuuntele vastaukset huolella ja anna hänen miettiä itsekin vastauksiaan. Mutta näillä kysymyksillä osoittanet parhainten, että välität hänestä aidosti. Jos ystäväsi haluaa tänään olla yksin se ei tarkoita, ettetkö voisi huomenna yrittää uudelleen. Hän ei todennäköisesti tiedä itsekään miltä huomenna tuntuu tai voi kaivatakin seuraasi vasta ylihuomenna.

Muista myös sanoa että ystäväsi on sinulle tärkeä/rakas. Sen voi sanoa joka ikinen kerta.
Kun ensijärkytys tilanteesta hellittää, voitte kerrata vanhoja hyviä ja hauskoja hetkiä joita ei voi muistella hymyilemättä. Jotka muistuttavat, että olette kokeneet yhdessä ainutlaatuisia asioita ja teillä on kallisarvoisia yhteisiä muistoja. Voit kaivaa myös jonkin vanhan kauniin tai hauskan valokuvan esiin ja viedä sen mukanasi, joka saa muistot elämään uudelleen.

Edesmenneen äitini sanoin: Niin kauan kuin on elämää on toivoa!  Hän sanoi ne sairastuttuaan lohdutukseksi minulle kun miesystäväni halusi samaan aikaan erota, mutta ymmärsin tuolloin, että hän lausui ne sanat myös itselleen. Jatkaisin nyt mieluusti, joskin kyynelsilmin: Ja kun elämää ei enää ole, muistot elää!

Voimia teille molemmille!

Tarjuska



Hei. Ystäväsi on varmasti mielissään kauniista ajatuksestasi. Jos sen esittäminen tuntuu vaikealta sanottuna, voit vaikka lähettää hänelle tekstiviestin tai postikortin. Varmasti vastaa sinulle kiitollisena takaisin. Ja siitä se lähtee liikkeelle. Aina ensimmäisestä askeleesta, mikä se sitten onkaan.

Itselläni oli aikanaan ystävä vakavasti sairaana. Olin hänen luonaan, ilman odotuksia ja vaatimuksia omaan panokseeni asiassa ja se riitti. Ystävyytemme kesti ja olen siitä tänä päivänä erittäin kiitollinen. Muut kaverit lähettivät kauttani terveisiä hänelle ja vein nekin toivotukset aina tietenkin perille.

Tee reilusti, kuten tunteesi sinua kehottaa tekemään ; )

Hyvää syksyä!

Mari



Mene ystäväsi luo ja ole läsnä. Laita kätesi hänen kädelleen tai olkapäälleen ja kuuntele. Et voi ottaa häneltä hänen sairauttaan ja sairastaa hänen puolestaan. Voit vain tukea ja antaa voimaa ystävällesi, hän yksin voi sairautensa sairastaa. Älä tunkeudu hänen "alueelleen". Kysy: "Kuinka voit, kuinka jaksat, voinko auttaa?" Et saa kuitenkaan tukehduttaa kysymyksilläsi. Anna hänen ohjata keskustelua. Hiljaiset hetketkin voivat olla keskustelua. Mikäli ystäväsi haluaa, ole valmis puhumaan Jeesuksesta ja Jumalasta. Mikään sairaus ei ole Jumalan rangaistus.

Mikäli ystävä haluaa puhua kevyesti ja iloisia asioita sekä vitsejä,  osallistu reippaasti tähän ja naura mukana. Tarkkaavainen pitää olla, jotta voi havaita mahdollisen hysterian ja paniikin.

Eno



Tärkeintä on olla käytettävissä tarpeen tullen korvana tai muuten apuna. Yleensä kukaan sairastunut ei halua hössötystä vaan normaalia kanssakäymistä kuten ennen sairastumistakin - voi soittaa ja käydä kysyen vointia unohtamatta normaaleja arjen asioita tarjoten apua. Ystäväsi haluaa varmaan muutakin ajateltavaa kuin sairautensa. Ystäväsi kyllä ymmärtää sinunkin pahan olosi hänen puolestaan. Ole kiireettömästi läsnä.

Sintti



Kaksi vuotta sitten sairastuin rintasyöpään. Ystäväni keräsivät mukavan summan rahaa ja leipoivat pakastimen täyteen leivonnaisia. Muutama heistä tuli kylään tuomaan tuliaiset. Tämä tuntui tosi mahtavalta, kun samalla ymmärsi, että ystävät ovat juuri näitä hetkiä varten. Eivätkä he ole vieläkään jättäneet! Kiitos heille!

uupii



Olen kuullut tuon ennenkin; vaikeaa se kai on monille mm eräs ystäväni sai syövän ja kertoi, että kaverit ympärillä "hiljenivät". Useimmista kuulemma ei kuulunut enää mitään aikoihin. -Varmaan on niin, että on vaikea löytää lohdun sanoja, jos ymmärtää kuoleman olevan yksi mahdollinen lopputulos. Omalta osaltani pidin tähän kaveriin yhteyttä, kuten ennenkin, en voivotellut, tai kysellyt sen kummempaa, paitsi normaalin lisäksi: "miten sitä hoidetaan ja miten vointi on pelannut hoidon edetessä". Nyt tuo ystävä on ollut oireeton ja terve monta vuotta, joten mitähän nuo "hiljaiset kaverit miettivät=? -Jos tarkoitat, että olet käytettävissä, niin sano se sillä juuri sen hän haluaa kuulla; joku on vierellä ja auttaa. Sen varmaan itse haluaisit kuulla vastaavassa tilanteessa?

Jari J. Lahdesta



Kahden syöpälapsen äitinä olen toivonut ihmisiltä vain halauksen ja kuulla kysyttävän kuinka voin auttaa, en halua kuulla jotain paranemisesta tai selviämisestä tms. vakavasti sairas saa kaiken oleellisen tiedon sairaalasta, mutta juuri arkiaskareissa yms. tarvitaan apua, tee ruokaa valmiiksi, siivoa, käy kaupassa, ole seurana, juttele tavallisista asioista mistä ennen sairauttakin <3

Pia



Paras ystäväni sairastui äkillisesti parantumattomaan syöpään. Kuljin hänen mukanaan koko 2 1/2 vuotta minkä hän sairasti. Välillä oli aika raskaitakin aikoja etenkin hoitojen aikaan. Hänen sanansa minulle sairauden loppu vaiheessa kantavat yhä " Sinä olet ollut ystävä jonka kanssa ei tarvitse välttämättä puhua mistään, on hyvä kun olet vain siinä ja jos haluan keskustella mistä tahansa asiasta olet siihen valmis aina". Tarpeen tullessa keskustelimme vakavasta sairaudesta joka hänellä oli ja joskus aivan arkisista asioista joita olimme tehneet. Loppuaikoina asioista jota minä olin tehnyt arkisina päivinä. Tapasimme viikoittain niin kauan kaupungilla kun hän jaksoi tulla kahville keskustaan ja kun hän ei enää jaksanut tulla, minä vierailin hänen luonaan päivisin lounastunnillani. Nyt minulla on vain muistot hänestä ja e-mailit joita kirjoittelimme myös. Kaipaan häntä suunnattomasti.

pupu59



Älä kysy: miten voin auttaa, vaan auta. Ihan konkreettisissa pienissä asioissa, kotitöissä. Apua on myös se, että lähdette lähikaupunkiin kauppakeskukseen, juomaan kahvit, elokuviin. Vaikka toinen sairastuu, hänen aikanaan saa nauraa, hänelle saa puhua tavallisia asioita. Ja aina kun hän aloittaa puhumaan sairaudestaan, yhdy puheeseen. Normaalia elämää, normaalia puhetta, arkisia asioita, yhdessäoloa. Joka päivä yhteydenottoja häneen, mieluiten useita. Sähköpostilla, käyden, puhelimella.

Anni



Tuli mieleeni yksi kirjoittamani runo:
Ei aina sanoja tarvita,
vain käsi olkapäällä,
lämmin halaus.
Voiko siinä tilanteessa muuta toivoa.
Ei ole sanoja, joilla lohduttaa.
Ei ole muuta kuin olla läsnä,
kuunnella ja lohduttaa.

Heli



Ulkomailla asuvalle ystävälle lähetin, pitkän sähköpostin lisäksi, sisupastilleja. Korttiin kirjoitin, että lisää sisua lähetän aina, heti ja mielelläni!

J



Hei, Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ensin oman mieheni sairastuessa leukemiaan ja myöhemmin hyvän ystäväni sairastuessa rintasyöpään. Neuvoja on hankala antaa, sillä asia on niin paljon kiinni sairastuneesta henkilöstä itsestään. Minä halusin olla rehellinen, eli kerroin suoraan, etten tiedä, miten auttaisin tai edes mitä sanoisin tai mitä minun pitäisi tehdä. Välillä itkimme yhdessä, mutta emme myöskään unohtaneet naurua. Välillä käytimme hyvinkin ronskia huumoria kestääksemme esim. kuoleman läsnäolon mm. silloin kun huonetovereita menehtyi. Puhuminen suoraan on ollut minulle keino, jonka jälkeen tiesin, miten olla ja elää sairaan ja sairauden kanssa.
Kummatkin muuten selvisivät sairaudestaan.

Toivotan sinulle ja ystävällesi voimia jaksaa uskoa parantumiseen, vaikka usko välillä on varmasti koetuksella. Muista myös itse pitää hengähdystaukoja, ettet itse väsähdä.

55 v



Olen toiminut yli 20 vuotta syöpäyhdistyksessä saattohoidon tukihenkilönä. Olen jutellut todella monen vakavasti sairastuneen kanssa. Heidän ainoa toiveensa on, että ystävät eivät hylkää. Ei tarvitse osata eikä sanoa mitään erityistä, riittää kun olet ystävänä läsnä edelleen.

Aino



Kerro hänelle vain selvin sanoin, että tahdot olla hänen vierellään apuna ja tukena. Avoin keskustelu ja asioista puhuminen niiden oikealla nimellä on parasta. Positiivisen mielialan ylläpitäminen, asioiden valoisan puolen etsiminen ikävistäkin tapahtumista auttaa asiaa. Käy tervehtimässä tai soita usein niin hän huomaa, että todella tahdot auttaa. Nämä toimet ovat toimineet ainakin omalla kohdallani. Olin ystävättäreni kuli eli kantaja kauppamatkoilla kun hän ei jaksanut tai voinut kantaa tavaroita. Naurukin maistui näiden "vääntöjen" ansiosta. Voimia teille molemmille!

Helena



Tärkeää on, että olet läsnä, vaikket juuri siinä vieressä fyysisesti olisikaan. Kerro ystävällesi, vaikka sanoja ei meinaa löytyä, että välität ja haluat auttaa. Kerro omin sanoin. Vaikka sanat omasta mielestäsi kuulostaisivatkin latteuksilta ja kliseiltä, ne ovat juuri ne sanat millä ystäväsi ymmärtää, että olet tukena ja turvana.

Tuo esiin se, että olet käytettävissä kun hän sinun apuasi tarvitsee. Muistathan myös, että vastaat kun puhelu sitten tulee, että sinulla on aikaa mennä ystäväsi luo kun hän sitä pyytää. Usein sairastunut ei halua vaivata, hänelle on siis turha selitellä esteitä, hän ei toistamiseen enää kysy.

Sairastuneen ystävän kanssa joutuu joskus organisoimaan omaakin elämää uusiksi, mutta se kannattaa, ystävyys syvenee ja luottamus kasvaa. Molemmille tulee tunne, että olemme tärkeitä, onhan minulla ystävä!

Irkku



Toimi käytännössä älä teoriassa. Sairastuin itse reilu vuosi sitten syöpään. Hoitojen alkutaipaleella tuli komplikaatioita joiden takia olin tosi huonossa kunnossa. Asun kaksin pienen koiran kanssa ja jopa koiran ulkoiluttaminen oli välillä ylivoimaista. Useiden ystävien puhelinsoitot ja utelut voinnistani tuntuivat lähinnä väsyttäviltä. Etenkin rohkaisuksi tarkoitettu "kyllä sinä siitä selviät" sai vain ärtyneeksi. Puhelimitse tehty avuntarjous oli toki hyvä mutta ei toiminut minulla koska kynnys pyytää apua on minulle korkea. Erään naapurini nimesin oitis enkeliksi koska hän tuli lähes päivittäin ovelleni tarkistamaan vointini ja toi tullessaan palan piirakkaa tai mustikkasoppaa vei koiraa ulos ja toi kaupasta mitä tarvitsin. Ilman häntä olisin ollut pulassa ja tosi yksin. Sydämellinen kiitos hänelle.

Julia



Sanat eivät ole tärkeintä vaan läsnäolo. Soita hänelle usein ja kerro että olet saatavilla. Välitä

-jam



Ole vain oma itsesi, näytä ja sano että olet lähellä kun sinua tarvitaan ja ole myös sitä älä petä luottamusta vaistoa milloin sinua tarvitaan, älä yritä liikaa

Rallu



Useimmiten sellaiseen ei tarvita sanoja. Halaa häntä. Istu viereen ja pidä kädestä. Anna hänen kertoa tai olkaa hiljaa vain.

saman kokenut



Olemalla vain oma itsesi. Kuuntelemalla, kuuntelemalla ja hiljentymällä! Paras tuki on olla läsnä ja välittää aidosti! Arjen pienet ilot. Kaupassa käynti, siivousapu, muistaminen, yhteiset hetket ihan vaan rentoutuen, voimien ehtyessä elokuvat, metsä/rantaretket.

Kaikista tärkein kuitenkin, aidosti välittäminen.!

Heleena



Olet todellinen aarre ystävällesi! Aina ei tarvita sanoja. Jos jaksat seisoa hänen tukenaan ja kuunnella, tapahtui mitä tahansa, kertoo ystävällesi enemmän kuin pinnistetyt fraasit. Luota sisäiseen minääsi, kyllä oikeat sanat tulevat sitten oikeaan paikkaan. Muista pitää myös huolta itsestäsi ja pidä omat tukijoukkosi saatavilla -tehtäväsi on raskas ja ilman muiden tukea voit joutua itse autettavaksi.

Toivotan Sinulle paljon hyviä voimia ja jaksamista.



Tärkeintä on pitää yhteyttä, kuunnella, ja vielä kuunnella. Sanat eivät ole niin tärkeitä, kunhan olet läsnä kokonaisvaltaisesti. Muista myös puhua tavallisista asioista, omista tekemisistäsi, arjen kiemuroista. Ystäväni sanoi kerran, että ihanaa kun voi välillä kuunnella toisen huolia, ettei tarvitse koko aikaa miettiä omiaan. Toki sairaudestakin täytyy puhua, sen mukaan miten ystäväsi itse haluaa. Mikäli hän haluaa puhua kuolemasta ja hautajaisista, sekin täytyy jaksaa kuunnella. Vaikkei niin kävisi, on hyvä varautua pahimpaan, ja ystävällesi saattaa olla hyvin tärkeää saada omat ajatuksensa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Kerro myös omista tunteistasi, voitte itkeä yhdessä ja sen jälkeen taas nauraa, jos siltä tuntuu. Mikäli ystäväsi on sulkeutunut ja hiljainen, houkuttele häntä voinnin mukaan kävelylle, kahvilaan, jonnekin missä voitte rauhassa jutella ja hänelle tulee mahdollisuus avautua. Älä utele, hän kertoo kyllä sen minkä haluaa. Varaa aikaa, älä ole kiireisen tuntuinen, jos mahdollista.

Kerro rohkeasti, että haluat olla tukena. Konkreettinen apu on aina tervetullut, voit tehdä ruokaa, siivota, auttaa lasten hoidossa, koiran ulkoiluttamisessa, hakemusten täyttämisessä... Lista on loputon.

Halaa ja kosketa ystävääsi. Läheisyyden tarve kasvaa usein sairauden edetessä.

Voit myös rukoilla ystäväsi puolesta, jos koet sen omaksesi. Ja vaikket olisikaan rukoillut aikaisemmin, se on silti siunaukseksi teille molemmille.

Muista myös hoitaa itseäsi, että jaksat olla tukena.

Anne



Edelleen vierellä oleminen on yksi tärkeimmistä asioista. Joskus joku on halunnut keskustella niistä vaikeistakin asioista eli siitä, miten tulee selviämään. Ja joskus on ollut niinkin, että olen antanut mahdollisuuden etäisyyteen - siihen, mitä hän on toivonut ja vasta sen jälkeen on keskusteltu. Mitä ystäväsi toivoo? Ottaako hän itse etäännystä sinusta? Mitä hän ajattelee sairastumisestaan?

Helinä



Pidä yhteyttä häneen soita, käy kahvilla (vie itse pullat) tai kahvilassa, pistäydy katsomassa, vie elokuviin/teatteriin/konserttiin. Näin osoitat, että olet tarvittaessa häntä varten. Kaikki eivät halua keskustella sairaudestaan, joten muita jutun juuria tarvitaan. Toiminta tietysti sairastuneen henkilön omat voimavarat huomioiden.

Ystävä



Ei tarvi keksiä mitään monimutkaista sanottavaa, riittää että muistaa aina välillä ottaa yhteyttä ja kysyä mitä Sinulle kuuluu ja kuunnella. Ja vaikka vain mennä ja auttaa arkipäivän askareissa, jos se on mahdollista.

Apris



Olin itse vuosia sitten se sairastunut, ja itse arvostin sitä kun joku kysyi suoraan "miten voit?" tai "tarvitsenko apua esim. kaupasta jotain" Hyvät huumorikortitkin ilahduttivat, kun tiesi että ystävät ovat olemassa. Kukkapaketteja ja selän takana supsuttelua en kaivannut yhtään!

Alma



Hei, Olin itse tuollaisessa tilanteessa kun sisareni sairastui vakavasti. Kaikkein tärkeintä on olla hänen lähellään ja antaa hänen puhua tilanteesta kun on tarpeen. Vastauksia kysymyksiin ei voi antaa kun ei ole alan asiantuntija, mutta kuunnella voi. Meillä halauksen voimalla oli suuri merkitys. Siinä sitten itkettiin molemmat, mutta itkullekin on aina aikansa. Sanoilla ei ole niin merkitystä vaan sillä että on läsnä. Voimia teille molemmille.

Jaana



Pidä yhteyttä ja kuuntele, ei sinun tarvitse välttämättä osata sanoa mitään, kuuntele. Älä surkuttele vaan käyttäydy ihan kuin ennenkin. Anna hänen puhua, ole läsnä. Mieheni sairastui vakavasti ja hänelle jopa hoitohenkilökunta alkoi puhua eri tavalla, lässyttää kuin jollekin idiootille. Ystävät kaikkosivat juuri siksi, kun eivät tienneet miten puhua tai suhtautua, vaikka mies oli sama kuin ennenkin. Kun hän oli sairaalassa niin silloin käytiin "itkettämässä" minua ja ennustamassa pahinta.

Ystäväsi on sama ihana ihminen, vitsaile samalla tavalla kuin ennenkin, yritä saada muutakin ajateltavaa kuin sairaus, sen taistelun hän hoitaa itse, anna hänelle syytä elää eteenpäin. Älä pelkää sitä, että hän väsyy, kun olet hänen luonaan, sillä silloin hän nukkuu yöllä kunnolla. Ennen kaikkea älä sääli!

Teija



Sanoja ei ole. Ota kädestä kiinni ja halaa.

Merja



Ensimmäinen puhelu on vaikein, sitten kaikki sujuu ihan itsestään. Itse soitin aluksi päivittäin ja toisen tarve puhua on niin suuri, ettei sinun tarvitse miettiä sanoja, olet kuuntelija, ja kun tiedät hänen päivittäiset tapahtumat ja hoidot, hän odottaakin, että saa puhua niistä ja että joku jaksaa kuunnella ja on kiinnostunut, tai ainakin minun ystävättäreni soitti itse ja puhui ja puhui.
Jostain vaan tulee se voima ja oikeat sanat. Soita!

Lapsuudenystävän menettänyt



Olla lähellä, kuunnella, olla käytettävissä ja kuitenkin pitää toivoa yllä

eveliina



Ei siinä muuta voi, kun seistä rinnalla. Kukin tsemppaa tyylillään. Minä ehkä autan käytännön jutuissa: ruuanlaitto, siivous jne. Ja tietysti kuuntelen, jos hän puhua haluaa! Kotona sitten voi vaikka tirauttaa itkun, jos siltä tuntuu. Hyvää syksyä ja voimia!

Nuppu



Ole läsnä ja kuuntele. Puhu ihan arkipäiväisiä, hupaisiakin juttuja. Tarjoa apuasi keittiön siivoamisessa. Auta vaikka laittamaan uudet verhot ikkunaan. Tärkeintä on tuntea olevansa tärkeä ja enkelten ympäröimä. Halaa ja helli. Koti on yleensä niin täynnä arjen tekemättömiä töitä, että mistä tahansa teosta on äärettömän suuri hyöty ja sairaan ilo. Omat ystäväni sanoivat minulle: Ansku, emme kykene ottamaan sinulta pois tuskaasi ja kipuasi, mutta me tulemme X:n kanssa siivoamaan teille siten, miten naiset osaavat. Suuret onnenkyyneleet valuivat poskilleni - miten ihania ystäviä minulla on. Lähellä olevat pystyvät tähän, kauempana olevat lähettelivät kortteja, viestejä ja soittelivat, silloin kun itse en jaksanut. Ole tukena ja ystävänä, se riittää.

Ansku



Anna aikaasi, kuuntele, puhu, käy katsomassa, käykää yhdessä kävelyllä, kaupassa, syömässä, nauttikaa elämästä, pitäkää yllä positiivisuuden henki, vaikka se olisi vaikeaakin. Älä unohda huumoria.

Merja-muori



Tarvitsee vain Olla. Sairastin aivokalvontulehduksen, enkä jaksanut mitään; en jutella, en pitää silmiäni auki. Kaksi ystävää kävi luonani sängyn vieressä istumassa ja "juttelemassa". En muista juttujamme, mutta muistan, että kaksi KÄVI luonani. Ole läsnä.

Satu



Omakohtaisena kokemuksena - Älä ole hiljaa äläkä välinpitämätön. Kysy rohkeasti ja suoraan, älä teeskentele että ei ole mitään sairautta. Kysy miltä tuntuu ja mitä toinen haluaa, ja jos/kun tunnet ystäväsi niin tiedät varmaan "kursaileeko" hän avun tarpeessaan ja toiveissaan. Ja tärkein, älä jätä yksin. Ei ehkä joka päivä eikä joka toinenkaan, mutta pidä yhteyttä usein ellei toisin sinulta pyydetä. Ennen kaikkea, tee sitä mitä toivoisit itsellesi tehtävän.

Kirsi



Et tarvitsekaan niitä sanoja. Kerron mitä apua olen saanut sairastuttuani syöpään. Minulle on käyty kaupassa, hoidettu pihaa, tuotu marjoja, autettu oksentaessani hoitopäivän jälkeen. Ystäväni kehitteli ja tuli keittämään bataattikeiton, joka kesti sisällä jo toisena päivänä sytojen jälkeen. Olisi jopa tehty listaa, että kuka tuo meille ruokaa, kun molemmat olimme potilaina (syöpä+ molemmat polvet leikattu puolisoltani). Jutustelut ja keskustelut sujuvat siinä ohessa. Joskus auttoi nimenomaan se vähäeleisyys, miten ihmiset osansa suorittivat. En ollut kuvitellutkaan saavani niin paljon apua ja tukea.

Helu



Aito läsnäolo. Halaus. Kysymys: "kerro miten voin auttaa sinua tai tehdä hyväksesi?". Ja tietenkin ihan konkreettinen apu: siivoaminen, kaupassakäynti, ruuanlaitto.

Anne



Olen samassa tilanteessa. Minä kerroin, että olen järkyttynyt ja huolissani, mutta pysyn rinnallasi mitä ikinä tapahtuukaan. Lupasin tietysti auttaa missä tahansa käytännön asiassa ja vierailla sairaalassa, kun hoitojaksoja tulee. Olen myös luvannut olla hänen vanhempiensa kanssa yhteydessä ja tukea heitäkin. Parhaani mukaan sparraan myös ystäväni puolisoa. Olen myös luvannut ymmärtää, jos ystäväni ei halua apua. Väkisin en tuppaudu. Tietysti sairauden vakavuudesta huolimatta olen sanonut, että me niin voitetaan tämä sairaus! Lisäksi tietysti juttelemme kaikista muistakin asioista, kun tapaamme, ettei mene vain taudin tilan ruotimiseen. Nyt mennään päivä kerrallaan ja nautitaan kaikesta mahdollisesta. Voimia sinullekin.

Siru



Ehkä pitäisi yrittää kiinnittää huomio johonkin muuhun kuin sairauteen. Voi vaikka jutella jostain piristävästä asiasta tai omista kommelluksista eli sellaisista joille voi nauraa. Se että ajattelee aivan jotain muuta, auttaa asiaa. Kuitenkin tälle sairaalle on tosi tärkeää että käy katsomassa ja kun on läsnä niin hän jossain vaiheessa puhuu omista tunteistaan. kannattaa olla oma itsensä myös tässä tilanteessa. Voihan hänelle sanoa että pysyy aina tämän ystävänä, tapahtui mitä hyvänsä.

Marjo



Laita kortti ja viesti: jos tarvitset korvaa tai hiljaa vierellä istujaa, täällä olis eräs vapaana juuri siihen tarkoitukseen juuri nyt (laita nimesi ja tipauta ystäväsi postiluukusta t. postilaatikkoon)

viemaa



Kaikkein parasta, mitä voit tehdä on olla läsnä. Usein ei sanoja edes tarvita, jo se riittää että ystäväsi tietää sinun olevan tukenaan. Mielestäni asioita on turha murehtia ja miettiä etukäteen, olet vaan läsnä ja muu tulee ihan luontevasti siinä sivussa...

Kati



Koeta jaksaa itse olla iloinen ja pitää huumoria yllä, koska mieliala täytyy saada pysymään positiivisena. Voimia teille molemmille.

Päve



Henkilöstä toki paljon riippuu, me kun suhtaudumme samanlaisiin asioihin eri tavoin. Itse huomasin vastaavassa tilanteessa että ei tarvinnut kertoa olevansa käytettävissä kunhan vain oli läsnä ja saavutettavissa. Näin sitten sitä myöhemmin myös apuakin ihan konkreettisesti kysyttiin ja tarjottiin.

arzi



Hei - mieheni sairastui vuosi sitten aggressiiviseen, pahanlaatuiseen syöpään. Todennäköisyys selviytyä oli 50%. Menehtyminen tapahtuisi hyvin nopeasti. Jokainen ihminen reagoi omalla tavallaan, kun taistelu elämästä alkaa. Esimerkiksi mieheni totesi minulle: "tämä on minun sairauteni ja minun taisteluni". Tuin parhaiten käyttämällä lasta sairaalassa, jolloin isä pääsi lapsen iloiseen seuraan. Ystävät ja läheiset tarjosivat minulle apuansa, mutta kynnys pyytää heiltä apua on korkea, kun ei jaksa itsekään seurustella. Parhaimmaksi avuksi olisin kokenut, että ystävä olisi vain tullut kotiin ja kysynyt, mitä voin tehdä tai tehnyt vain pois päivittäisiä askareita. Olla läsnä, vaikka vain hiljaisena tukena. Pienetkin arkirutiinit, mutta kun niitä on paljon, voivat tuntua raskailta. Sanat eivät ole tärkeitä - ole vain läsnä ja käytettävissä pyytämättä.

Sopeutuminen sairauteen vie aikansa ja myöhemmin on sitten aikaa keskustella erilaisista asioista, jolloin rehellisyys on tärkeää. Tunteiden ja pelon näyttäminen kuuluu asiaan. Mieheni selviytyi raskaista hoidoista, joita oli muutaman viikon välein. Hoitosuunnitelma oli tiukka ja mies pystyi keskittymään aina seuraavaan hoitoetappiin tavoitteena. Kun hoidot loppuivat, tuli järkytys, "olen vielä hengissä". Kiire loppui, paluu kotiin pitkien sairaalajaksojen jälkeen tapahtui. Psyykkiset haasteet tulivat tässä vaiheessa vasta kunnolla eteen. Tukea tässä vaiheessa ei saisi unohtaa. Psykiatrista, ammatillista tukea kannattaa ehdottomasti ystävän hakea, jolloin saa hyviä taisteluvälineitä matkaansa tuleville koitoksille. Säännölliset tapaamiset pitävät myös osaltansa elämässä kiinni.

Pirjo



Sairastin syövän vuosi sitten. Hoidoissa ja toipumisessa hurahti puoli vuotta. Olin kotona "saikulla". Onneksi paranin! Suuri kiitos nopeasta henkisestäkin toipumisesta kuuluu ihanille ystävilleni, sukulaisilleni ja työkavereilleni! He muistivat minua ja osoittivat myötätuntoa ja valoivat uskoa paranemiseen.

Jos haluat auttaa ja tukea vakavasti sairasta ystävääsi, ei sinun tarvitse tietää "oikeita" sanoja. Soita ja sano vaikka: "Mitä kuuluu - miten voit?" Jos ystäväsi ei ole aivan vuodepotilaana, voit kysyä, saatko tulla käymään voileipien tai kahvipullan kanssa. Tai voit kysyä, tarvitseeko ystäväsi jotain kaupasta tai apteekista. Voit viedä naistenlehden tai lainata oman kirjasi, josta olet pitänyt. Ystäväsi ei ehkä jaksa lukea sivuakaan, mutta ainakin hänellä on jotain, mitä lukea, jos tulee tylsää. Samalla kun viet tuomiset, voitte jutella hetken. Tai kysy, jaksaako hän lähteä pikkuisen ulkoilemaan.

Sairaalle ystävällesi riittää, että osoitat, ettet ole unohtanut häntä. Sairaus voi olla pelottava asia, mutta se muuttuu vähän vähemmän pelottavaksi, jos siitä saa puhua. Vaikka sairaus olisi oikeastikin todella vaarallinen, ei ole haitaksi, vaikka luot uskoa ja vaalit toivoa sanomalla vaikka: "Kyllä sinä paranet. Sinä olet selviytyjätyyppiä." Tai "Voi että, minä toivon koko sydämestäni, että sinä paranet pian!"

Joskus ystäväni ja sukulaiseni sanoivat jotain hiukan typerääkin, mutta en minä siitä pahastunut. Ymmärsin, että sairauteni on hellekin vaikea asia, eivätkä he voi tietää, miltä minusta tuntuu. Minulle riitti, että he halusivat tietää, miltä minusta tuntuu ja miten voin. Äläkä ota ystäväsi hoitamisesta itsellesi elämäntehtävää. Ei sinun tarvitse joka päivä soittaa. Riittää, että soitat silloin, kun siltä tuntuu.

Olen ikuisesti kiitollinen kaikille läheisilleni!

Parantunut, 36 v



Itse sairastuin vakavasti 7 vuotta sitten. Muistan kuinka kaikki yrittivät lohduttaa ja rohkaista minua sanoin ja teoin. Minusta tuntui ettei kukaan ymmärtänyt tuskaani, kunnes eräänä päivänä eräs ystäväni Riitta soitti. Kerroin hänelle sairaudestani ja hän alkoi itkeä puhelimessa. Itkimme yhdessä. Minusta tuntui silloin ensimmäisen kerran, että joku ymmärtää miltä minusta tuntuu.

Elämä voittaa



Ole oma itsesi vaan:) Itse sairastuin ja paras tuki tuli ystäviltä jotka muisti soitti ja oli aikaa. Ei tarvii miettiä mitä ihmeellistä sanois kuhan oltiin niin kuin ennenkin .

Ulla



Pidin kädestä sairaalavuoteella, kerroin päivien tapahtumista ja olin kertonut aiemmin, mitä minulle oli näytetty tuonpuoleisesta ja olin hänelle aiemmin kertonut! Tärkein kysymys jäi kysymättä... Pelottako sinua?  ( Hän ei käyntini jälkeen enää juuri reagoinut ja nukkui pois noin 5 päivän jälkeen ; (

Senni



Puhu tunteistasi. Vastauksen jo kirjoititkin. En tahdo löytää sanoja rohkaistakseni ja kertoakseni olevani käytettävissä.

R2



Olen itse sairastanut synnynnäistä sairautta, mikä vie liikuntakykyäni alemmas ja alemmas. Leikkauksesta huolimatta olen jo nyt, alle 40-vuotiaana, työkyvytön. Se, mitä itse toivon ja haluan on se, ettei kukaan tule voivottelemaan tai katso ja toimi säälin vallassa vuokseni. Sen kun tietää ja ymmärtää, olen valmis ottamaan vastaan hänen apunsa. En halua että minua puheilla ja toisten turhalla hössöttämisellä painettaisiin tietämättään alemmas ja huonompaan suuntaan fyysisesti JA henkisesti.

Miten sitten ymmärrän sen, ettei kyseessä ole sääli-apu vaan vilpitön ehdotus auttaa? Sitä apua ei tuputeta yhtenään. Annetaan tehdä itsekin ja sanot vaan, että "minä en tule sinua alentamaan säälillä, vaan kannustamaan itsenäiseen toimintaan, mutta JOS tarttet jossain asiassa apua tai tukea, vaikka sitten osittainkaan TAI helpotusta hetkellisesti, niin pyydä! Olen käytettävissä! Ja ilman mitään ajatusta, voinko pyytää apua vai en! Ei tartte tuntea huonoa omaatuntoa!". Voit sanoa myös ettet aio tyrkyttää apuasi ja tukeasi koko aikaa, jotten sen takia jo hermostu.

Näitä ohjeita olen ihmisille antanut. Jos en sitten itse sitä apua halua vaikkapa siksi, että haluan vielä pärjätä ja yrittää itse, niin se on minun valintani. Pääasiahan on, että TIEDÄN, että tuo tuossa on ihminen johon voin tarvittaessa luottaa ja turvautua! Yksi kiva keksintö olisi LAHJAKORTTI!
"Tämä lahjakortti oikeuttaa sinut yhteen tai useampaan apuun tarvittavalla hetkellä. Oli se sitten kauppareissu tai kuunteleva olkapää". Tuollainen olisi ihanaa saada! ;)

Viltsu



Voi sanoa että on aina käytettävissä kun siltä tuntuu, niin minulle sanottiin ja se tuntu todella hyvältä että tietää että on joku joka kuuntelee. Sairastuneelle ei kannata puhua sairaudesta jos hän ei sitä halua. Ole vaan tukena, älä ala paapoa sen enempää kuin ennenkään, mutta muista pitää yhteyttä, on sellaisiakin ystäviä jotka eivät uskalla enää sairastumisen jälkeen puhua, eli ei todellisia ystäviä. Rohkaise sanomalla että elämä jatkuu, ei kannata surra sitä mitä ei tiedä, päivä kerrallaan. Muista että sairastunut ei välttämättä itse soittele tai tule käymään, tee aloite. Ole rohkea, ole todellinen ystävä.

Lelle



Kerro, että nyt kun hän tietää mikä häntä vaivaa, niin hän voi keskittyä omaan paranemiseen ja sinä voit auttaa häntä aina kun mahdollista ja kerro että voit auttaa paremmin, mikäli hän kertoo milloin ja mitä apua hän tarvitsee, kerro myös, että puhelimesi on aina auki. Tietenkin muista käydä häntä myös katsomassa muutaman kerran kuukaudessa ja mennessäsi voit soittaa ja kysyä, jotta veisitkö hänelle jotain ja pienen "makupalan" voi aina viedä.

Mama



Tarjoudu kuuntelemaan sairastuneen vihan, katkeruuden ja surun tunteita. Sairastunut voi joutua jopa itse lohduttamaan läheisiään ja yrittää olla 'reipas'. Voimia ja rohkeutta vierellä kulkemiseen!

Maiju



Hei, Minulla on kokemusta vastaavasta tilanteesta. En muista tarkkaan miten aluksi toimin, mutta olemme edelleen ystäviä, joten kai olen toiminut oikein. Tärkeintä on kai läsnä oleminen ja kuunteleminen. Voi ihan hyvin kertoa miten neuvottomaksi ja avuttomaksi itsensä tuntee tässä uudessa ja vaikeassa tilanteessa. Voi tietysti myös kertoa, että haluaa auttaa ja tukea, sairastavan toivomilla tavoilla. Ja sitten kanssa toimii kuten on luvannut, eikä katoa.

Hädässä ystävä tunnetaan



Kerro hänelle yksinkertaisesti, että haluat kuunnella ja kulkea vierellä. Sinulla ei tarvitse olla kaikkeen vastausta, sillä tämä, jos mikä, on Elämää isolla E:llä. Kummankaan teistä ei tarvitse olla yliurhoollinen.

Hillevi



Sano se kukkasin, oikeita sanoja ei tarvita.

Me mietimme liikaa, mitä sanoa, sen sijaan että miettisimme, miten kertoa tunteemme. Osta ystäväsi lempikukka, mene hänen luokseen, halaa ja kysy mitä voit tehdä. Siitä se lähtee. Todennäköisesti ystäväsi kertoo, miten hän haluaa sinun toimivan. Jos tahtoo konkreettista tekemistä, tee; jos hän haluaa kuuntelevan korvan, ole se; jos hän mieluiten on omissa oloissaan, anna se mahdollisuus, voit kuitenkin kysyä, saatko soittaa vaikkapa viikon kuluttua.

Myös miettiminen, miten minä itse haluaisin muiden toimivan, jos olisin samassa tilanteessa, voi auttaa. Me suomalaiset vaan ollaan sellaisia "ei voi vaivata muita"-ihmisiä. Silloin auttaa ajatus, että "miksi meitä on niin paljon, jos jokaisen olisi tultava omillaan toimeen". Ollaan siis vuoroin auttajia, vuoroin autettavia.:)

Rohkaistunut itsekin



Mene hänen lähelleen ja ole luonteva, niin kuin silloin kun ystäväsi oli terve. Puhu hänelle aivan tavallisia asioita, älä tuputa itseäsi. Sillä tämä sairastunut kyllä alkaa itse puhumaan miltä hänestä tuntuu. Ei hän varmaan kaipaa paapomista vaan ystävää toveria rinnalle kulkemaan. Eli tässäkin asiassa Asenne ratkaisee. Ainakin minun kohdalla en voinut itse sietää niitä ihmisiä jotka surkuttelivat ja paapovat. Vaan reilu ystävyys mikä on ennenkin ollut samanlaisena ihmisenä pitäminen kuin olisi terve. Olla rinnalla ja kun toverisi alkaa kertomaan tunteitaan tai sairaudestaan, silloin ole rinnalla, itke hänen kanssaan näytä että sinuakin sattuu, anna hänen puhua rauhassa, älä tuputa omia mielipiteitä väliin vaan sano ne sitten jos hän kysyy tai lopussa voitte keskustella niistäkin asioista.

Mamma



Tee selväksi, että olet läsnä ajatuksin, jos et muutoinkin. Kysy, voisitko olla jotenkin avuksi jossakin konkreettisessa asiassa. Kyyti hoitoihin, kauppakäynti, kahvilakutsu, elokuviin meno, tekstari, lastenhoito, pakastimen sulatus...ihan tavalliset asiat auttavat pitämään pään kasassa. Suo myös lepo, rauha ja hiljaisuus. Hymynkareen nostavat pienenpienet yllätykset auttavat jaksamaan. Pienillä kokonaisuutta tukevilla asioilla on erittäin suuri merkitys hetkessä, jossa kaikki menee uusiksi. Kivun ja hädän keskellä jää ehkä hoitojakin tärkeämpinä mieleen jonkun muun tekemä porkkanaraaste, lämpimät villasukat tai tsemppaava tekstari. Älä pelkää kysyä tai tuntea ja osoittaa tunteita. Älä jätä yksin sairastunutta äläkä hänen lähi-ihmisiään.

Hanna



Kulkemalla vierellä. Sanoja ei aina tarvita.

Mirkka



Olen itse sairastunut vakavasti ja neuvoisin ystävää olemaan vain kuulolla tai pitämään yhteyttä. Olen kyllä niin ihanassa tilanteessa että olen löytänyt lapsuuden ystäväni 50 vuoden takaa. Hänen kanssaan olen yhteydessä ja rukoilemme. Kiitos hänelle ja kaikille lähellä oleville omaisille.

Onni on pienissä asioissa..



Olen itse ollut vakavasti sairas - useampaan kertaan. Se, mikä ei tunnu hyvältä on ns. lohduttelu - ei auta mitään kuulla "kyllä se siitä" -tyyppisiä kommentteja.

Se, mikä auttaa on myötätuntoinen kuuntelu. Tyypillisesti sairas on epätoivoinen ja pelkää. Kaikki eivät nosta tunteitaan esille, vaikka toisaalta haluaisivat keskustella juuri niistä. Keskustelun näistä asioista voi avata vaikkapa kysymällä "millaisia ovat sinun päällimmäiset tunteesi".
Kun hän kertoo jotain, kuulija voi esimerkiksi toistaa jonkin merkitykselliseksi kokemansa sanan tai lauseenosan ja rohkaista siten sairasta kertomaan asiasta enemmän. Pelokasta ja epätoivoista olotilaa auttaa usein se, kun pelon tai epätoivon keskeinen syy pystytään nimeämään. Usein esimerkiksi kuoleman pelossa ei kyse ole niinkään siitä, että ihminen pelkäisi kuolemaa sinänsä, vaan esimerkiksi siihen liittyvää kipua tai on epävarma siitä, miten jälkeen jäävät selviävät. Kun tämän tyyppiset asiat pystytään nimeämään, niitä voidaan käsitellä tavalla, joka vähentää ihmisen huolta tai pelkoa. Ihminen kokee, että hän voi luottaa niiden olevan hallinnassa.

Mikko



Paras tapa rohkaista on olla aidosti läsnä ja kuunnella.

Tuiskis86



Vaikka et tietäisi mitä sanoa, älä kuitenkaan sen vuoksi jätä ottamatta yhteyttä. Voit aina kysyä klassisen "miten voit tänään?", se avaa keskustelun ja ystäväsi kertoo mitä haluaa. Pahinta mitä voit tehdä on surra itseksesi tilannetta ja olettaa ystäväsi haluavan olla rauhassa ja levätä, vaikka vain lyhytkin puhelu kertoisi hänelle, että välität ja olet olemassa.

Minna



Kun ystävättäreni tytär sairastui rintasyöpään noin 30-vuotiaana se oli kova isku, ajattelin että miten voin lähestyä ystävääni. Sitten menin hänen luokseen ja jo eteisessä sanoin hänelle että minä en osaa sanoa sinulle mitään. Ja siinä me sitten toistemme sylissä itkimme yhdessä ja tilanne laukesi ja kyllä sitten voimme puhuakin kaikesta. ROHKEASTI VAAN YSTÄVÄN LUOKSE SE RIITTÄÄ SANAT TULEVAT KUN NIIDEN AIKA ON.

helvira



Itse sairastuneena haluaisin kuulla niitä tavallisia arkisia asioita, joista puhuttiin ennen sairastumistani, aina ei jaksaisi puhua sairaudesta kun haluaisi että on muutakin elämää. Eikä aina tarvi sanoa mitään, kunhan on lähellä!

selkäsairas



Sairastuin itse vakavasti vajaa kaksi vuotta sitten. Alussa sairauden henkinen työstäminen niin itseni kuin perheenjäsenien kanssa vei kaikki käytettävissä olevat voimavarat. Kun siitä pääsi hiukan eteenpäin, niin parhaita olivat ystävien viestit, joilla he kysyivät vointia ja kertoivat ajatuksissa tukevansa minua. En jaksanut välttämättä puhua puhelimessa. Rohkaisun sanat eivät siis tarvitse olla mitään erikoisia! Ilmaise myötäeläminen yksinkertaisesti! Jaksa kuunnella!

Itse vakavasti sairastunut



Oman äitini sairastuttua syöpään, oli hänellä periaatteessa mahdollisuus saada sairaudenhuollon puolesta apulainen esim. kauppareissuille. Tämä auttaja kuitenkin tuntui usein olevan niin kiireinen ettei äitini lopuksi kehdannut pyytää apua kuin muutaman kerran. Mielestäni olisi erittäin hyvä ajatus tarjota sairaalle ystävälle esim. ostosseuraa, jos hän itse on siinä kunnossa, että jaksaa lähteä matkaan. Tällainen ostosreissu ystävän kanssa varmasti piristää mieltä. Pidä ystävääsi yhteyttä ja käy tervehtimässä häntä. Samalla voit kysyä, jos hän tarvitsee jotain ja kipaista ostoksille samalla reissulla. Kaikista tärkeintä on ettei sairasta jätetä yksin.

Annukka



Terve! Yleensä vastaan sanaan terve seuraavasti: Paranemaan päin! Itselläni on läpikäytynä viisi aivoinfarktia. Luulen ymmärtäväni huumorin merkityksen vakavassa sairaudessa joka askeleella, koska olen opetellut uudestaan kävelemään. Tuon iloisen mielen hakeminen ei aina ole helppoa, mutta positiivisella suhteella voi päästä pitkälle. Iloinen mieli voi korvata monta pilleriä. Aihe on laaja, mutta oheinen ajatus on lyhyesti tässä ja nyt. Pieni piristys: Ystävä tuli tervehtimään minua sairaalaan, lainaan hänen tervehdystään: "Kuule, kyllä me se tiedetään, että ei ne sinua kuntoon saa, mutta kun saisivat edes entiselleen."

Hannu



Riittää kun kerrot olevasi siinä vieressä. Soita ja kuuntele. Halaa kun tapaatte. Osoita muuten että hän on sinulle tärkeä. Ei sanoilla ole väliä, vain sillä että pidät yhteyttä on väliä.

Lapsensa äskettäin menettänyt äiti



Olin itse vakavasti sairaana 10 vuotta sitten. Sairaalassa minulla kävi runsaasti vieraita, välillä liikaakin, mutta ihanaa että kävivät ja tukivat. Kerran kun sanoin, että en jaksa enää, eräs ystäväni vastasi: Ei sinun tarvitse koko ajan jaksaa, me jaksamme puolestasi. Kun en meinannut millään toipua, hän pyysi minua miettimään 3 asiaa, jotka haluan toteuttaa, sitten kun olen jo niin hyvässä kunnossa. Yksi toiveistani oli päästä vierailemaan ystäväni mökillä. 5 vuotta kesti, mutta olin tosi onnellinen, kun se toteutui.

Kun pääsin kotiin olisin toivonut että ystävät olisivat tulleet sinnekin, sillä päivät olivat tosi pitkiä ja yksinäisiä kun mieheni oli töissä. En jaksanut lukea, en katsoa televisiota ja olin tosi peloissani. Olisi ollut ihanaa, jos joku olisi tullut, keittänyt kahvit ja vain jutellut kaikkea arkista ja tuonut muuta ajateltavaa. Ihmiset ehkä luulivat, että haluamme olla rauhassa perheen kesken. Kaikesta tuesta olen edelleen niin kiitollinen, että itku tulee, kun tätä kirjoitan.

T



Kyllä tämä menee ohi, tämä menee ohi, kaikki menee ohi. Toistele tätä.!

Telffa



Ole läsnä ja saatavilla. Tue, ja kannusta. Tarjoa apua, älä tyrkytä. Älä surkuttele. Päivä kerrallaan täällä mennään. Älä näyttele, että eihän tässä mitään. Kuuntele, tue, rakasta.

Älä myöskään itse murehdi itseäsi sairaaksi. Hanki tukea myös itsellesi.

Jane



Kun oma ystäväni sairastui vakavasti, kerroin hänelle, että olen sanaton. Mutta että olen läsnä, lähellä, kuuntelijana, arkipäivän asioiden auttajana, mitä ikinä tarvitsetkin. Se oli ensireaktioni. Ei alkuun tarvitse muuta kuin rohkeutta ottaa asia vastaan ystävältä kaikkien hänen tunteidensa muodossa. Itkekää asiaa yhdessä, iloitkaa silloin kun on ilon hetki. Tärkeintä on se että sairastunut ei jää yksin.

Leena



Sairastuin itse vakavasti vuosi sitten. On ollut hienoa huomata että omistaa ystäviä jotka pysyvät rinnalla, tapahtuipa elämässä mitä tahansa. Ei ystävän tarvitse muuttua sairauden myötä superihmiseksi jolla on yhtäkkiä oikeat sanat ja vastaus kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Riittää että pysyt sairastuneen elämässä mukana. Sairastuminen oli ainakin itselleni kuin pyörremyrsky joka sekoitti ja rikkoi hetkessä kaiken. Myrskyn jälkiä siivotessa huomasin mitkä asiat myräkän kestivät. Vain tärkeimmät asiat, kuten lähimmät ystävät kestivät tuhon keskellä. Turhat asiat hävisivät myrskyn mukana tuhkana tuuleen.

Soita tai käy katsomassa ystävääsi, jutelkaa niitä näitä, naurakaa yhdessä! Ole oma itsesi. Sairauden keskellä itkimme mutta etenkin nauroimme ystävieni kanssa, välillä vedet silmissä. Ystävät pitivät elämässä kiinni ja muistuttivat että elämässä on muutakin kuin sairaus. Sairastuneen tai ystävien ei tarvitse, eikä pidä huolehtia liikaa sairauden hoitamisesta. Lääketiede on sitä varten. Suomessa se on onneksemme vielä aivan huippuluokkaa! Riittää siis että olet se joka olet ennenkin ollut – luotettava ystävä.

Elämä on laiffii



Ole rinnalla ja kuuntele hänen tarpeitaan. Auttaa voi aina omien kykyjen ja halujen mukaan. Tarvitaanko aina sanoja? Lause "haluan olla lähelläsi" kertoo sairastuneelle, että olet ystävä ja haluat olla käytettävissä. Hyvä ystävä jo sinällään auttaa paranemisprosessissa.

Hyvä ystävä



Haluan antaa vinkkiä sairastuneen näkökulmasta. (Olen sairastanut MS-tautia n.15-vuotta) Sairastunut ei halua kuulla surullista voivottelua, eikä jatkuvaa avuntarjoamista. Nämä voi ilmaista selkeästi ja suoraan, mielellään kasvokkain. Paras tuki ystäviltä ja lähipiiriltä on se, että muistetaan ja otetaan huomioon ja liitetään osaksi sitä 'ihan normaalia' elämää. Eikä tehdä päätöksiä sairastuneen puolesta esim. sen suhteen, mitä hän jaksaisi tai ei jaksaisi. Kysykää, ottakaa huomioon, puhukaa ja keskustelkaa. Omista asioistanne myös, upeat ja ihanat hyvät uutiset PITÄÄ jakaa sairastavan kanssa ja jos itsellä on paha olla, niin pitkäaikaissairaalle voi kyllä puhua omistakin huolista. Tässäkin semmoinen normi läsnäolo ja toisen huomioon ottaminen toimii parhaiten. Jos itseäsi surettaa toisen huono vointi ja sairastaminen, sen voi kyllä keroa, mutta älä itke ja voivottele sitä sairastuneelle jatkuvasti. Näissäkin on otettava aina huomioon persoonallisuuserot. Mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.

Katiska



Olen itse ollut vakavasti sairas. Ja paras apu ystäviltä oli vain jaksaa kysellä kuulumisia ja vaikka päivittäin käydä tai soittaa - hetki tai pitempikin aika - auttamassa arkisissa askareissa (mikäli sairastunut sen hyväksyy, pitää kuunnella hänen halujaan ja ystävähän osaa ne lukea sanomattakin) ja ENNEN KAIKKEA VAIN OLLA LÄSNÄ. Sanoja ei tarvita, koska niitä ei niin monesti olekaan.

Sari



On tärkeintä olla läsnä, ei aina sanoja tarvita. Voit kysyä, mitä voisit hänen hyväkseen tehdä tai miten hän haluaa toimittavan. Jos sinusta tuntuu pahalta, voit senkin kertoa, kaikki sen ymmärtävät. Tärkein on olla hengessä mukana.

Itse menetin vuoden sisällä kaksi rakasta ystävää syöpään ja joka kerta tapaaminen riipaisi sydämessä. Halusin kuitenkin olla mahdollisimman paljon yhdessä kuitenkin kuunnellen miten sairastunut jaksoi itse olla valveilla jne. Itkeä voi hiljaa tai myöhemmin tai sairaan kanssa yhdessä, jos se helpottaa teitä molempia. Oikeaa neuvoa ei kai voi antaa ulkopuolinen. Sinä tunnet ystävän ja teet asiat niin kuin tuntuu parhaimmalta. Kyllä sydän sanoo mikä on oikein. Voimia sinulle ystävän tukemisessa! Muista puhua asiasta/omasta pahasta olosta) myös muille, näin hoidat myös omaa suruasi.

Rakkaita ystäviä lämmöllä muistava Merja



Sairastunut ei välttämättä kaipaa surkuttelua vaan kuuntelijaa ja aidon läsnäolon. Sairastunut ei aina halua puhua sairaudesta vaan tavallisista asioista tai mitä töissä tapahtuu. Soitto silloin tällöin ja kutsu kylään tai muuhun tekemiseen piristää kummasti. Ei tarvitse pelätä että sairaus tarttuu.

Pelletär



Älä odota, että sairastunut ystävä pyytää sinulta apua. Auta pyytämättä siinä missä tajuat että apua tarvitaan. Samoin jos näet, että hänen kotonaan esimerkiksi tiskit ovat tiskaamatta, älä kysy tiskaanko?, vaan mene ihmeessä ja tiskaa ne pois. Opettele lukemaan sairastuneen ajatuksia, ja jos sinusta tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, tee se. Hän ei ehkä tahdo vaivata sinua koko ajan vaikka tarvitseekin apua. Avun pyytäminen - varsinkaan huonovointisena - ei ole helppoa, se voi tuntua melkein samalta kuin "häiritseminen" tai "hyväksikäyttäminen".

Aina voi kysyä sairastuneen vointia, mutta säälin sekainen voivottelu tai vaivan paisuttelu sängyn vieressä ei auta yhtään. Mieluummin hiljainen läsnäolo kuin tyhjää jauhava höpötys. Voit kertoa hänelle kivoja tapahtumia ulkoelämästä ihan samalla tavalla kuin kertoisit terveellekin ystävälle, tai kysyä jaksaako kuunnella esim. ääneen lukua. Viimeisillä hetkillä pelkkä läsnäolo ja kädestä pitäminen riittää, riippuu tietysti potilaan kunnosta. Vitsin veistelykin voi olla saattohuoneessa paikallaan, jos ystävä suinkin jaksaa pysyä kärryillä. Makea nauru kun ei tee pahaa kuolevallekaan.

Satu



Kerro että vaikka hän on vakavasti sairas, olet aina hänen lähellään ja että hän on sinulle yhtä tärkeä kuin ennenkin. Kehota häntä ajattelemaan kaikkia niitä upeita asioita, joita elämä on hänelle antanut ja miten elämä on kuitenkin aina lahja. Tue, kannusta, ole lähellä

jatta



Voit mennä ystäväsi luo ja olla vain läsnä ja kuunnella. Aina ei tarvita sanoja, eikä sanoista myöskään aina ole apua. OLE LÄSNÄ.

Pirkko



EIHÄN TUOSSA MITÄÄN ERITYISIÄ HIENOJA SANOJA TARVITA. KERROT VAAN ROHKEASTI OMANA ITSENÄSI HÄNELLE, ETTÄ SINULLE VOI SOITTAA MILLOIN VAAN. EI SIUN TARVII OSATA PUHUA. OLET VAAN LÄSNÄ: HALAAT TAI VAIKKA OTAT KÄDESTÄ KIINNI. SEKIN MONESTI RIITTÄÄ. KYSELEMINEN EI KANNATAKAAN. HÄN PUHUU KYLLÄ SITTEN KUN ON SIIHEN VALMIS.

HANNELI



Voisitko Kati sanoa, ettet tiedä mitä sanoa tai tehdä, mutta että haluat olla ystäväsi mukana ja tukena. Kerro että jos ystäväsi haluaa puhua sairaudesta, olet valmis kuuntelemaan (olethan?), jos hän haluaa tehdä jotain muuta ja puhua muista asioista, sekin sopii. (Joskus vakavasti sairaana haluaa ikään kuin unohtaa, elää muutakin elämää kuin sairautta.)

Mia



Tärkeintä on mennä tapaamaan ja antaa toiselle tilaisuus puhua, nojata olkapäähän.. Olla läsnä ja tarjoutua auttamaan pienissä jutuissa!

Anna



Itse sairastaessani koin parhaaksi ystäväkseni sen, joka soitti ja sanoi: "Hei, oletko kotona? Mulla on jäätelöpaketti kainalossa ja ajattelin tulla jakamaan sen sun kanssa". Tämä ystävä ei yrittänyt mitään erityistä, oli aivan kuin ennenkin.. siis normaali. Hänelle uskoin kaikkein syvimmät tunteeni ja itkuni. En kaivannut säälijöitä ja voivottelijoita.

Raija



En löytänyt ensin minäkään sanoja. Lopulta sanoin sen ääneen "En tiedä mitä sanoa. Olen pahoillani. Jos jotenkin voin auttaa, niin kerro". Ystäväni on ollut pitkään sairas ja jokaista leikkausta ennen olen keksinyt jotain tapahtuvaksi sen jälkeen. Jos ei muuta, niin sanon "Soitan huomenna". Tiedän silti, että ne sanat voivat jäädä viimeisiksi ja että huomenna minulla ei välttämättä ole kuin muisto ystävästäni.

Ystävä



Itselläni ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta uskoisin, ettei ystäväsi välttämättä edes tarvitse rohkaistavia sanoja. Tärkeintä on että olet ystäväsi vierellä, tuet häntä ja olet paikalla silloinkin kun hän ei ääneen pyydä apuasi. Tärkeää on myös pysyä vahvana, koska silloin ystäväsi voi luottaa siihen että hänellä on edes joku tukipilari, johon voi nojata.

minäpä vaan



Ei siinä sanoja tarvita, vain teot, läsnäolo auttaa. Tietysti sairastuneen omaa mielipidettä täytyy kuunnella, sairas voi olla niin väsynyt, ettei jaksa edes parhaan ystävänsä läsnäoloa. Silloin on paras apu poistua ja antaa sairaan olla yksin. Kaikkein pahin vissiin on olla "kiellosta" huolimatta. Mutta silloin kun ystävä jaksaa niin jutustelu ihan mistä vaan voi auttaa ystävää hetkeksi unohtamaan sairautensa. Autat ystävääsi vain avoimella mielellä ja tunkeilemattomilla kysymyksillä. Etene sairaan ehdoilla.

Hannele



Kysyin kaverini ukolta pitäskö niillä käydä kattomassa tarviiko jotain tehdä. "Ukko" tuumas vain: Hyvä olisi (tietty äänensävy, poiketen normaalista). Menin, ja siivosin 2 päivää. Ja innoitin myös toipilaan ylös sängystä hetkeksi istumaan ja tekemään jotain. Minulla kun ei oikein lohduttelu sun muu pehmoilu sovi, alan heittää liikaa legendaa omia juttuja kertoillen.

Paras kai on mennä ja kysyy voiko jotain tehdä, puhua puuta heinää, eikä voi voi voivotella. Kyllä sairas osaa antaa arvoa, kunhan vaan on asiallinen ja rohkea suorittamaan. Yksi asia mitä ei pidä tehdä, on mennä kyläilylle ja istuu vaan odottamassa "kahvii", sen voi keittää ite.

tiskirievun heiluttaja



Tilanne voi olla niin järkyttävä Sinullekin, että sanat tarttuvat kurkkuun. Ystäväsi varmasti ymmärtää sen sairaudestaan huolimatta. Ota hänen kätensä käsiisi ja pidä siinä lämpimästi ja katso ystävää silmiin. Sanoja ei tarvita...

Joke



Itse sairastuin vakavasti 7 vuotta sitten. Silloin tärkeää oli se etteivät ihmiset unohtaneet minua. Eivätkä hermostuneet kun puhuin saman asian uudelleen ja uudelleen. Joka kerta kun kerroin sairaudestani, oli se mieleni perällä pienempi ja pienempi paha. Se että ystävänpäivänä lähetetään "olet paras ystäväni" " tekisin puolestasi mitä vaan" -viestejä, ja sitten ei edes soiteta saatikka käydä katsomassa... se raivostutti.

Jos sairaalla on lapsia, huolehdi niistä, vie ne uimaan, elokuviin tms kivaa tekemistä. sairas saa omaa aikaa ja lapset pääsevät välillä normaaliin elämään. Kysy sairaalta kuinka paljon lapset vanhemman tilasta tietävät, ja sen puitteissa keskustele lasten kanssa. (itse kerroin kaikki heti aina sitä mukaan kun itse tiesin, lapset kestävät kyllä ja kamalinta olisi ollut, jos olisin heidät sulkenut ulkopuolelle.) Mene sairaan puolesta kauppaan, kastele pihakukat, siivoa, vie sairas pizzalle, puhu normaali asioista vaikkakin sairas yleensä keskittyy itseensä, on hyvä kun muut puhuvat ihan tavallisista juoruista. Ole läsnä.

sirpa



Tärkeintä olla läsnä ja kysyä tarviiko esim kaupasta jotain itse olen huono puheella auttamaan mutta teen jotain pientä... sairas on tervekin vaikka sairastaa jotain siis hänen mielensä mukaan toimin

eija



Sanat ja puheet eivät ole niin tärkeitä vaan aika minkä voit itseltäsi lahjoittaa ystävällesi joka on sairas. Ole hänen luonaan jokainen vapaa aikasi minkä vain pystyt .Sillä tiedän että elämää on jatkettava ja asiat hoidettava. Minä hoidin haimasyöpä potilasta kokonaisen vuoden joten tiedän kyllä mistä puhun.

Aila



Kummisetäni sairastui vakavasti. Jouduin "suoraan puskasta" kuulemaan hänen kuolemantuomionsa, aikaa max 6 kk. Hän ei kestänyt niinkään kauaa. Sanoin hänelle, ettei minulla ole mitään viisasta sanottavaa, mutta kerro mitä haluat kertoa, kuuntelen. Hän kertoi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi vaimolleen, että olin ollut ainoa sukulainen hänen puoleltaan, joka oli suostunut kohtaamaan hänet sairastumisen jälkeen. Tätä ohjenuoraa olen noudattanut tuon jälkeenkin. Olen läsnä, kuuntelen, annan toisen puhua. En peittele enkä teeskentele. On toiminut tähän asti. Tärkeintä on, ettet käännä selkääsi!

Pipa



Ole käytettävissä eli kerro ystävällesi, että olet valmis olemaan läsnä, kun hän tarvitsee sinua. Älä sääli vaan ole sellainen ystävä kuin olet ollutkin. Ole valmis kuuntelemaan, sillä aina ei kaivata ratkaisuja vaan ihmistä joka kuuntelee. Älä kerro hänen sairaudestaan muille ilman hänen lupaa.

Ronja



Jos ystävääsi saa halata hieroa tai muutoin koskettaa niin se voi auttaa eikä sanoja aina tarvita. Perheessäni on monta vakavaa sairautta itseni mukaan lukien joten on ollut paljon oppimista. Kirjavinkki: Läsnäolon voima/Eckhart Tolle on auttanut minua samoin Juhani Laakson Mielentaito. Elämä on nyt. Vain nyt olemme elossa. Ei kannattaisi murehtia mennyttä eikä tulevaa vielä ole joten oon olemassa vain tämä hetki. Sen oivaltaminen voi olla vaikeaa sairauden huolissa ja peloissa. Kannattaa yrittää olla tässä hetkessä. Kaikki aistit auki, ei vain kuulo tai näköaistin käyttöä vaan kaikki aistit käyttöön niin elämä alkaa pikkuhiljaa tuntua erilaiselta vaikka olisi vakavasti sairas. Koska en tunne yst�


Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot