Seitsemän tapaa kehittyä hyväksi keskustelijaksi
1.
Taitava keskustelija osaa myös jättää jotakin sanomatta. Kaiken kertominen voi olla kuulijalle hyvin rasittavaa.
2.
Mikäli mahdollista, jätä ikävät tosiasiat kertomatta. Mieti mikä motiivisi on, jos sinun välttämättä täytyy kertoa epämieluisia asioita. Kannattaa olla tarkkana minkä makuisia sanoja suustaan päästää – ties vaikka itse joutuisi syömään sanansa.
3.
Kysy joltakin luotettavalta ystävältäsi puhutko kenties nenääsi, vinkuvalla tai kimeällä äänellä tai ehkä teennäisesti. Tuollaiset viat ovat kuulijoille piinallisia. Kun on itse niistä tietoinen, pystyy ne myös korjaamaan.
4.
Anna toisten lopettaa lauseensa. Äänensä korottaminen huomion herättämiseksi ei toimi edes politiikassa, vaan on varmin keino saada toiset joko puolustuskannalle tai tympääntymään. Kun maltat odottaa omaa vuoroasi, ihmiset ovat kiinnostuneempia siitä mitä sanottavaa sinulla on.
5.
Vaikka olisit miten nerokas ja omaperäinen, toisten mielenkiinto herpaantuu elleivät he saa suunvuoroa. Pidä siis puheenvuoro itselläsi vain hetken. Luovuta se sitten muille.
6.
Kun kerrot jostakin tapahtumasta, varo suoria lainauksia tyyliin: ”Minä sanoin hänelle niin ja sitten hän taas sanoi minulle niin …” Se mitä haluat sanoa välittyy kyllä ilman niitäkin.
7.
Vältä slangia ja kuluneita sanontoja. Ne saattavat tehdä asian esittämisen sinulle helpommaksi, mutta ovat yleensä tylsää kuultavaa.