Pe 20.1.Henna, Henni, Henriikka, Fabia...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


UTELU: Minna kirjoittaa: "Puhutaan, että mies voi tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan. Nainen sen sijaan kykenee moneen asiaan samaan aikaan. Kertokaa mihin kaikkeen te naiset olette pystyneet? Itse onnistuin eilen haukottelemaan ja nauramaan samalla kertaa. Pystyn myös puhumaan puhelimessa ja kirjoittamaan. Minkä monista saavutuksistasi haluat erityisesti tuoda tietoomme? Jos joku miehistä haluaa kumota vanhan uskomuksen vain yhden asian tekemisestä kerrallaan, otamme esimerkin hämmästellen vastaan."

Vastauksia 81 kpl

 


Imettämään ja syöttämään samalla toista lasta, joka vasta harjoittelee syömään oppimista.

Onnistuuko mieheltä :)

Arja

________________________________________

Yksi pojistani käveli taloa ympäri samalla kun puhui puhelimessa. Hänen kulkiessaan taas kerran keittiöstä eteiseen ja sieltä olohuoneeseen huikkasin, että viepä siinä mennessäsi eteisestä se trumpettilaukku pianon luo. Poika katsahti minuun ihan ihmeissään. Kun puhelu loppui, hän kysyi hämmästyneenä: Äiti, miten minä sen olisin sinne voinut viedä, minähän tein jo kahta asiaa?

Kahden asian miehen äiti

________________________________________

On tosi mukavaa siivota ja järjestellä kaappeja tai silitellä ja kuunnella samalla äänikirjaa. Varsinkin hyvää äänikirjaa. Siivouskaan ei rasita silloin ollenkaan. Suosittelen kaikille.

Rapsu

________________________________________

Näin jo useamman vuoden kotielämää pyörittäneenä, useamman lapsen kera, voi tehdä hämmästyttävän montaa asiaa yhtä aikaa:

- leipoa sämpylää / pullaa

- keittää ruokaa / keittoa

- laulaa lapsen kanssa

- puhaltaa toiselta pipin pois

- tekemään mielessään kauppalistaa

- viihtymään :)

Papu

________________________________________

Olen seurannut tv-ohjelmaa, lukenut kirjaa ja neulonut villasukkaa samanaikaisesti. Hyvin onnistui; pysyin kirjan juonessa kiinni, tv-ohjelmasta kärryllä eikä silmukoitakaan tipahdellut. kutoessa.

Helinä

________________________________________

Pystyn haastattelemaan englanniksi ja kirjoittamaan samalla vastaukset talteen suomeksi.

Pystyn kuuntelemaan uutisia ja kirjoittamaan samalla ihan muuta tietokoneella.

Pystyn laulamaan yhtä laulua ja järjestelemään samalla muita nuotteja tai kirjoittamaan muiden säkeistöjen sanoja.

Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin, kun pystyn hengittämään, vaikka uin perhosta.

Pystyvät miehetkin. Kuuntelin joku aika sitten taituria, joka päästi suustaan neljää soittimen ääntä yhtä aikaa. Posket liikkuivat siihen malliin, että sen jopa uskoi.

Auli

________________________________________

Kyllä miehetkin osaavat tehdä monia asioita yhtä aikaa. Kerrankin minä tiskasin, tuuletin, pesin pyykkiä, opiskelin ja rentouduin samalla hetkellä. Nimittäin tiskikone tiskasi, ikkuna oli auki, pyykkikone pyykkäsi ja minä torkahdin sohvalla kurssikirja sylissäni.

Moniajomies

________________________________________

Olin ompelukurssilla ja kurssin vetäjä ihmetteli, että pystyin ompelun lomassa juttelemaan normaalisti purukumia purren ja nippu nuppineuloja huulten välissä. Langan pätkät pyörittelin myös suuhuni, toiseen poskeen.

Minna R

________________________________________

Keskustelin aiheesta taannoin vaimoni kanssa. Kuvailin, että hän pystyy samaan aikaan autossa katsomaan peruutuspeileistä, kääntämään rattia, vaihtamaan vaihteen pakille, nostamaan kytkintä ja painamaan kaasua. Noin monta asiaa samaan aikaan. Minä pystyn vain yhteen asiaan: peruuttamaan autoa.

Jaska

________________________________________

Yllätin itsenikin kun töissä eräänä päivänä puhuin yhtaikaa puhelimessa suomeksi toista asiaa ja kirjoitin kollegan saksankielisellä näppäimistöllä hänen puolestaan sähköpostia englanniksi liittyen johonkin aivan muuhun asiaan. Todellinen flow-tila :D

Sini

________________________________________

Keittiössä hääriessäni vispasin vasemmalla kädellä hellalla kattilassa olevaa kastiketta ja oikealla sekoitin vatkaimella kakkutaikinaa sekä samalla luin pöydällä olevaa Pirkka-lehteä. Mieheni tullessa keittiöön ja huomatessaan touhuni, vastasin hänelle että sinulla onkin aito yleiskone keittiössä, varaosat vain saattavat olla hakusessa.

Sirpa Kokkolasta

________________________________________

Tällä "kahden asian yhtäaikaisesti tekemisellä" ei ehkä kannattaisi briljeerata mutta katoin pöytää, keskustelin vilkkaasti ystäväni kanssa ja sanoin yhtäkkiä "Anteeksi, että keskeytän" jonka jälkeen ystäväni sanoin "keskeytit vain oman puheesi". Kyllä vain hävetti vaikka naurua meillä naisilla riitti. Pitikö sitä puhua ymmärtämättä mitä teki ja vielä keskeyttää itsensä.

Raija

________________________________________

Minä onnistuin viime viikolla ajamaan polkupyörällä ja puremaan purkkaa yhtä aikaa. Mahtavaa!!

Pellervo

________________________________________

Tuo naisen taito tehdä monta asiaa yhtä aikaa on niin itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse edes todistella, mutta voin naisena kertoa, että mieheni on kumonnut tuon väitteen miehestä. Hän on todistettavasti aamukuudelta ulkoiluttanut/taluttanut koiraa ja lukenut samalla kävellessään postilaatikosta hakemaansa sanomalehteä; siis kolmea asiaa yhtä aikaa! Kaiken lisäksi kukaan ei loukkaantunut tilanteessa :)

Hämmästynyt todistaja

________________________________________

Useita vuosia sitten juttelin puhelimessa siskon kanssa ja leivoin samalla pullaa. Puhelu kesti pari tuntia, joten pullat tuli paistettuakin! (silloin ei ollut handsfree-laitteita!)

Tiina

________________________________________

Miehen kommenttina, että koska naiset ovat niin näpsäköitä tekemään monta asiaa lyhyessä ajassa, näyttää siltä kuin he tekisivät kaikkea sujuvasti yhtä aikaa. Perinteisistä kotihommista esimerkkinä ruuan laittaminen perheelle nopeasti kun kaikki ovat kotiutuneet töistä, tarhasta ja koulusta: samassa ajassa kun vaimo jo laittaa annoksia lautaselle minä vasta etsin sopivia pannuja ja kattiloita... Usein syynä miesten hitauteen on huolellinen suunnittelu, valmistautuminen ja perusteellinen tekeminen. Tämä toimii hyvin remonttihommissa ja muussa teknisessä, mikä lieneekin useimpien miesten mielihommaa. Jos perheessä osataan yhdistää vaimon nopeus ja miehen perusteellisuus, niin silloin kaikki hommat saadaan hoidettua yhdessä mukavasti. Ja muistakaa naiset, että me miehet haluamme saada kehuja ja kiitosta pientenkin kotihommien tekemisestä. Onhan se vitsikin, että naiset tekevät töitä koko ajan, mutta miehille pitää sitä varten kiinnittää oikein kylttejä: Miehiä töissä!

Matti

________________________________________

Voin esimerkiksi selata nettisivuja ja syödä vaikka banaania ja kuunnella radiota. Myös tämän tekstin kirjoitus onnistuu ja jos puhelin olisi soinut sekin olisi onnistunut. Eli mies voi tehdä monia asioita samaan aikaan, pitää ajatella myös positiivisesti!

MacGyver

________________________________________

Voitte viimeistään nyt unohtaa myytin miesten yksitoimisuudesta. Kun haluan käyttää työaikani mahdollisimman tehokkaasti, teen montaa asiaa kerralla. Eilen vaihdoin autoon kesärenkaita, samalla söin aamupalaa ja juttelin puhelimessa edustajan kanssa, tietenkin hands-free korvalla. Koska tykkään pureskella ruokaani hartaasti ja nautinnolla, otan usein aamupalamyslimössöni pakasterasiassa mukaani ja syön sitä jopa puoli tuntia, samalla kun ajelen autolla työkeikalle. Usein opiskelen samalla Englantia kuulokkeet päässä. Nytkin tätä kirjoittaessani syön aamupalaani ja tarkkailen samalla, että koiranpentumme pysyy omalla pihalla. Kun juttelen puhelimessa, olen tehnyt samanaikaisesti vaikka mitä: olen ollut saunomassa, korjannut autoa, kiivennyt puissa, istunut vessassa ja samalla lukenut Tex Willeriä ja paljon, paljon muuta. Ja usein jopa pureskellut purkkaa samaan aikaan!

Huilaileevi

________________________________________

Aamulla vessanpöntöllä istunnolla kännykkä vasemmassa kädessä Positiivareiden uutiskirjeen lukemista varten ja sähköpartakone oikeassa. Kolme asiaa sujuu rattoisasti hyvällä positiivisella mielellä

Jaska

________________________________________

Siivotessa on hyvä miettiä vaikka viikonlopun ruokalistaa, se onnistuu. Mutta lasten kanssa pitäisi olla tässä ja nyt, eli läsnä täysillä, muistakaa se.

Leila

________________________________________

Viime aikoina olen naurattanut/hämmästyttänyt miestäni lukemalla tenttiin, kutomalla, selailemalla nettiä ja katsomalla vielä sivusilmällä tv:tä. Ei kovin järkevää, myönnetään, mutta vuorokaudessa ei vain ole riittävästi tunteja asia kerrallaan tekemiseen... pitäisikö jotain jättää tekemättä? Ehkä?

Ankku65

________________________________________

Toivottavasti Myytinmurtajat testaavat tämän mielestäni paikkansa pitämättömän myytin ja toteavat lopuksi "Busted!" En ole koskaan ymmärtänyt mitä ihmeellistä tai hankalaa on laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja hoitaa vauvaa samaan aikaan.

Yugi

________________________________________

Olin kattamassa päivällispöytää, lonkallani kiikutin 1v. poikaamme, koska siinä hän pysyi parhaiten aloillaan ollen mukana touhuissa, sekoitin kypsyviä ruokia kattiloissa mausteita lisäillen ja kokeillen perunoiden kypsymistä, annoin makkaran palan koiralle ja komensin eteiseen. Ajatukseni keskitin jutteluun Saksan ja Englanninkielen opiskelun eroista ja hyödyistä erään sisälle tulleen työmiehen kanssa. Montakohan työtä tuossa oli päällekkäin, vai vain nopeassa tempossa peräkkäin?

Ihanaa olla nainen

________________________________________

Osaan laulaa kuoroharkoissa täysin nuotilleen suomeksi ja samalla kirjoittaa englanniksi tekstiviestiä kännykällä ystävälleni :)

Ei ihan Napoleon :)

________________________________________

Kyllä miehetkin pystyvät tekemään useampia asioita, kuten minäkin. Puhelimessa puhuessa lasken, kirjoitan tai keitän/paistan ruokaa. Siivoilen ja katson telkkaria ja kuuntelen radiota. Että mitä milloinkin. Miksi NAISET muka ovat aina miehiä parempia, vaikka usein tarvitsevat miesten apua.

Ukko Hämeenlinna

________________________________________

Pullataikina nousemassa, hernekeittokattila kiehumassa, imurointia siinä sivussa, puhelimeen vastaamista, matot ovat ulkona, tiskikone päällä ja pesukone päällä.

Unnukka

________________________________________

Seuraan televisiosta sarjaa, neulon, vahdin ettei ruoka pala uunissa (tähän riittää nenän kertoma) ja annan lapsille neuvoja kotitehtävien tekemisessä. Voin välillä vaihtaa tehtäviä, jos puhelin soi, voin vastata siihen, mutta silloin joudun keskeyttämään neulomisen. Kun pyykkikone saa pyykin valmiiksi, käyn mainostauolla siirtämässä pyykit kuivaajaan. Kun nenä kertoo, että uuniin pitää käydä kurkistamassa, lasken taas neuleen käsistäni, käyn keittiössä, jonne tv ja lasten kysymykset kuuluvat ja palaan taas takaisin.

Äiskä

________________________________________

Tv:tä katsellessa kudon tai virkkaan, joskus jopa puhun samanaikaisesti puhelimessa - onneksi on keksitty tuo bluetooth-luuri.

Veera

________________________________________

Kyllähän muutama asia onnistuu ainakin aamulla samaan aikaan:

- lukea aamun Hesaria tabletilta

- syödä aamupuuroa ja juoda kahvia

- lukea sähköpostit puhelimesta

- keskustella vaimon kanssa tulevan päivän ohjelmasta

- seurata ihmisten töihin kiiruhtamista ikkunasta

Heino

________________________________________

Pystyn esimerkiksi neulomaan, katsomaan telkkaria ja lukemaan samanaikaisesti :-)

Riitta

________________________________________

Esimerkkejä olisi muitakin, mutta seuraava on ehkä tyypillisintä minulle. Televisiota katsellessa voin helposti samaan aikaan neuloa puseroa ja lukea sylissä olevaa kirjaa.

Heidi

________________________________________

Heti siltään tuli mieleen, että telkkarista suomenkielisen ohjelman kuunteleminen, radion kuuntelu ja lukeminen nyt ainakin onnistuu. tuosta vaan :) Voihan se joskus olla että joku kohta jää huomioimatta, mutta se ei silloin ollut tärkeää.

Annikki

________________________________________

Osallistun juuri englanninkieliseen web-meetingiin, vastaan tähän, juon kahvia ja suklaa sulaa suussa.

Mummo

________________________________________

Ruuan laitto ja tiskaus, neulominen ja tv:n katselu, Facebookin seuraus ja puhelimessa puhuminen

Seijukka

________________________________________

Puhutaan mitä puhutaan. En ole koskaan ollut sen ajatuksen takana, että ihmisten kyvyt ja taidot pitäisi luokitella sukupuolen perusteella ja siten määrätä se, mitä kukin voi oppia tai osata. Ehkä olisi hyvä miettiä sitä, mihin kukin niillä puheillaan pyrkii. Onko kyseessä vanha vitsi vai haluaako hän loukata jotakuta tai vastata kokemaansa loukkaukseen? Pelkääkö hän oman asemansa tai roolinsa menettämistä, jos myöntää, että taito ei olekaan niin sukupuolisidonnainen? Luoko hän omaa identiteettiään ja käsittelee sukupuolten välistä tasa-arvoa erilaisten väitteiden kautta? Onko kyseessä tarve luokitella ihmisiä jonkin ominaisuuden perusteella yleispätevästi ja liittää siihen sattumanvaraisesti muita ominaisuuksia. Vedetään hatusta oli ihan hauska viihdeohjelma. Hyvä on tämä asia ottaa puheeksi, sillä olen näitä väittämiä "miehet sitä" ja "naiset tätä" kyllästymiseen asti kuunnellut ja ihmetellyt tunnustamatta itseäni kummastakaan. "Nyt kun sinä olet mies/nainen, sinun pitää olla tällainen ja tätä mieltä sinun tulee olla tästä asiasta, koska olet mies/nainen."

Mukavaa on osata, olla tässä ja nyt sinun kanssasi

________________________________________

Pystyn samanaikaisesti maksamaan laskuja, auttamaan lastani kielten läksyissä ja katsomaan, kun toinen lapseni on piirtänyt jotain hienoa. Ja ajamaan autoa ja meikkaamaan, ainakin puuteroimaan ja laittamaan huulipunaa (tätä monet tietenkin kauhistelevat). Ajamaan autoa ja syömään. Ja tietenkin puhumaan puhelimessa samalla kuin ajan autoa, siivoan tai laitan ruokaa tai vahdin kissoja ulkona. Ja juttelemaan lasteni kanssa samalla kun olen suihkussa tai vessassa. Lisäksi auttamaan läksyissä lukiessani lehteä tai kirjaa ja kuuntelemaan miestänikin samalla. Tämä on sitä, mitä perheenäidiltä päivittäin vaaditaan. Ihanaa on siksi saada joskus myös omaa aikaa!

Perheenäiti

________________________________________

Kaikki uskomukset muuttuvat kun aika ja ympäristö ja tietoisuus muuttuvat, sukupuolisuuserojen ei tarvitse enää niin korostua, voidaan olla vaan ihmisiä, ihmisenä ainakin miehenä voin ajatella 10 asia samanaikaisesti

Luigi45

________________________________________

Olen itse kyennyt siihen mihin ikinä on tarvinnut, en juuri ole miestä siihen tarvinnut, nainen korvaa miehen jopa useamman;)

Ritu

________________________________________

Mieheni kertoi kollegastaan joka pystyi tekemään monta asiaa kerrallaan: kerrankin hän ajoi autoa kun mieheni oli kyydissä ja tämä mies puhui puhelimeen ja kirjoitti yhtä aikaa. Tämä ajo tapahtui Tampereella. No toinen juttu on sitten oliko ajo turvallista mutta ainakin sillä kertaa mitään vahinkoa ei tapahtunut!

Kyllä minulle naisena on tyypillistä, että on monta rautaa tulessa samalla kertaa, esim. teen taikinaa, paistan ruokaa, puhun puhelimeen tai huolehdin monista kodin asioista. Korvakuuloke on helpottanut useiden asioiden yhtäaikaista tekemistä kun kädet ovat vapaat!

Ansku

________________________________________

Itse en ole yhtä taitava kuin sisareni. Hän lukee kirjaa, neuloo villapaitaa, katselee telkkaria, syö voileipiä ja vielä juttelee kanssani yhtä aikaa kadottamatta hallintaa yhdestäkään toiminnasta. Hän saa osakseen varauksettoman ihailuni.

Sirpa

________________________________________

Pystyn olemaan lapsilleni monena samaan aikaan eli äitinä, kaverina, tuomarina, opettajana jne.

Äipyli

________________________________________

Vastaan kohta 18 v. sitten edesmenneen isäni puolesta. Hän puhui puhelimessa niin, että luuri oli korvan ja olkapään välissä, vasemmalla kädellä hän käytti laskukonetta, sellaista vanhanaikaista "snurraa" ja oikealla kädellä hän kirjoitti puhetta illan tilaisuuteen.

Piio

________________________________________

Kyllä 5 pienen lapsen äitinä on saanut kokea jos jonkinlaista venymistä. Muistan kerran kun tein kakkutaikinaa sähkövatkaimella ja imetin nuorimmaista kantoliinassa samaan aikaan. Ja olenpa puhunut puhelimessa uuden työnantajani kanssa (sopinut vaativan työn aloittamispäivästä) ja pyyhkinyt taaperoa pottareissun jälkeen yhtä aikaa. Onneksi ei ollut näköpuhelin. :D

Sanna

________________________________________

Pakko kertoa pieni esimerkki miehistä, sen avulla lähes kaikki miehet olen saanut tuohtumaan: osaa mies tehdä kaksi asiaa yhtä aikaa: pitää lippalakkia päässä ja syödä samalla purkkaa!

Itsellä sujuu ok yhtä aikaa vaikka ruuanlaitto, kauppalistan kirjoitus, lasten vahtiminen ja puhelimeen vastaaminen. Tai käsitöiden tekeminen ja tv-katsominen ja se lasten vahtiminen silloinkin. Töissä pystyn edistämään useita eri töitä rinnakkain - ja vastaamaan Positiivareiden kyselyihin siinä ohessa.

Sisareni mies, vaikka mukava onkin, ei pysty samaan. Hänen mukaansa vaimon pitää vahtia lapsia sillä aikaa, kun hän tekee ruokaa - silloinkin toinen lapsista on keittiössä isän kanssa tunkemassa sormiaan kuumalle liedelle.

Täytyy myöntää, että joskus ei suju yhdenkään homman tekeminen, kun tehdessä tulee vastaan toinen hoidettava asia, johon siirtyy jne. Tämä koskee erityisesti siivouspäivää. Kun olen viemässä roskapussia ulos, huomaan matkalle, että eteisen lattia pitää lakaista. Roskapussi jää kynnykselle ja haen harjan. Eteisessä huomaan maton olevan likainen, vien sen varastoon, jätän harjan eteiseen roskapussin viereen ja haen uuden maton varastosta, jossa huomaan, että kevättakitkin voisi tuoda jo naulakkoon eteiseen, jossa on roskapussi, harja ja hiekkaa lattialla, mutta ei mattoa. Jne. Lopulta kaikki suunniteltu tulee hoidettua ja monta muutakin asiaa siinä ohessa, vaikka aikaakin kuluu. Ilmiölle on joku hyvä nimikin olemassa?

Satu T

________________________________________

Teini-ikäisenä ihmettelin, mikä äidilleni tuli, kun hän kotiin tullessaan seisahtui olohuoneen kynnykselle ja kysyi hämmentyneenä: "Mitä sinä teet?" Kun en tuntunut ymmärtävän kysymystä, äitini luetteli vaihtoehdot - minä siis katsoin televisiota, kuuntelin korvalappustereoita, söin, luin kirjaa ja kudoin villapuseroa, kaikkea samanaikaisesti...! Enkä itse tietenkään huomannut tässä mitään omituista... :D

Sofia S

________________________________________

Pystyn aivan hyvin soittamaan kitaraa, laulamaan stemmaa, muistelemaan sanoja, suunnittelemaan kitarasooloa sekä vaihtamaan jalalla kitarasoundia. Samalla tulee vielä vinkattua silmää eturivissä olevalla viehättävälle naiselle ;)

Antti

________________________________________

En ollenkaan mielelläni istu repsikan paikalla, enkä pidä positiivisena asiana sitä, että tyttäreni autoa ajaessaan puhuu puhelimeen, kirjoittaa varauskirjaan tilauksia ja maalaa huuliaan peiliin katsellen. Kaikki yhtä aikaa.

Vuohimuori

________________________________________

Mieheni juo aamukahviaan, tupakoi (onneksi ulkona) ja puhuu puhelimessa. Toivoisin, että keskimmäinen taito puuttuisi!

Lauraelina

________________________________________

Mieheni on vilkas ja puhelias. Kun hän katsoo televisiosta jotain puhe- tai väittelyohjelmaa, esim. eduskunnan kyselytuntia, hän itse kommentoi koko ajan ja puhuu päälle lähes taukoamatta. Hämmästyttävintä on se, että ohjelman jälkeen hän kuitenkin tietää, mitä mieltä kukin on ohjelmassa ollut. Itse en pystyisi puhumaan ja kuuntelemaan yhtä aikaa, vaan vaadin hiljaisuutta ja keskittymistä. Muuten kyllä voin tehdä montaa asiaa samaan aikaan!

Ihmemiehen nainen

________________________________________

Yleensä iltaisin neulon jotain neuletta, kuuntelen musiikkia ja luen kirjaa tai lehteä. Talviaikaan huolehdin samalla myös uunin lämmityksestä.

Sini

________________________________________

Neuloa (esim. sukkaa) ja katsoa televisiota sekä keskustella ja myös lukea, jumpata jalkoja, kaikkea yhtaikaa, vieläpä paimentaa lapsia siinä sivussa.

"Mennyttä aikaa muistellen"

________________________________________

Äiti naureskeli, kun lukioikäisenä kudoin, söin voileipää, katsoin telkkaria ja luin kokeeseen samaan aikaan...

Maria

________________________________________

Minä olen nainen ja pystyn rullaamaan tietokoneen hiirtä toisella kädelläni ja toisella haromaan hiuksia ja jopa raapimaan tai kaivelemaan nenääni, samaan aikaan aivoni lukevat tekstiä ja tulkitsevat kuvia näytöltä... mutta minä olenkin motorisesti poikkeuksellisen taitava ;P

Jantsulainen

________________________________________

Yläasteikäisenä olin innokas kutoja ja ihan koukussa kirjoihin. Kun tulin nälkäisenä koulusta kotiin, tein kasan voileipiä ja söin, kudoin ja luin kirjaa samaan aikaan.

Sirpale

________________________________________

No noita perinteisiä hommia pystyn tekemään yhtä aikaa eli lukemaan sanomalehteä, katsomaan TV:tä ja kuuntelemaan radiota. Lisäksi samanaikaisesti pystyn keskustelemaan vaimoni kanssa syvällisistä asioista.

Risto

________________________________________

Opiskeluaikana tunnilla;

Kudoin, kuuntelin toisella korvalla kuulokkeista musiikkia, minulla oli ristisanatehtävä ja opiskeluvihko edessä (tein myös muistiinpanoja)kuuntelin siis myös opetusta.

Minna

________________________________________

Kyllä nykymies pystyy puhumaan puhelimessa ja vastaamaan toiseen sähköpostiin yhtä aikaa.

Etäkokouksen aikana joudun kirjaamaan asioita ylös, vastaamaan tekstiviesteihin ja sähköposteihin. Tosin kokouksen vetäjän roolissa se on vähän hankalampaa, varsinkin nenän kaivaminen.

Elias

________________________________________

Nousen portaita ja pureskelen purukumia samalla :)

Jokkeri

________________________________________

Katson telkkaria, neulon sukkaa, surffaan netissä ja leikin jaloilla jumppapallolla

Marjo

________________________________________

Olen hämmentänyt ruokaa, lukenut tenttiin ja imettänyt yhtä aikaa : )

Maire

________________________________________

Teen käsitöitä ja seuraan samalla telkkaria ja Facebookia.

Terhi

________________________________________

Pystyn keskustelemaan, neulomaan käsilläni ja silittämään koiraa jalallani samalla kertaa.

Tsip

________________________________________

Työssäni, kuten oli usein tavallista, oli hektistä. Tein tietokoneella tärkeää tilausta, puhuin puhelimeen ja annoin sinne ohjeita ja opastin opiskelijaa lisäksi ilmein ja elein. Tulipa siihen toisen osaston pomo oven suuhun ja sanoi oitis, tulisitko meidän osastolle töihin!? Enkä ollut itse huomannut mitään erikoista..vasta kun joku muu sen sanoi! Se pomo oli meinaan mies!

Mummeli63

________________________________________

Luin Minnan juttua, kuuntelin Järviradiota netistä ja söin omenaa.

Roksis

________________________________________

Puhumaan puhelimeen, ajamaan autoa ja vielä kommentoimaan toisten ajamista sekä puhelimen toisessa päässä olevalle että muille matkustajille. :)Siitä onkin sitten saanut kuulla :D

Puhelias nainen

________________________________________

Minä katson aina televisiota ja olen läppärillä yhtä aikaa eli sujuvasti kuuntelen suomenkieliset lähetykset, mutta en sentään pysty seuraamaan mitään sarjoja kylläkään.

Hs65

________________________________________

Sattumalta silmääni sattui aamulla tällainen työpaikkailmoitus:

"Etsimme IT -toimialalle

ASSISTENTTIA

osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työaika on noin 80%: voit työskennellä esim. neljä täyttä päivää tai viisi lyhyempää päivää viikossa.

Assistentti huolehtii matkavarauksista, matka- ja ostolaskuista sekä hallinnoi lounasseteleitä ja kulunvalvontaa. Hän huolehtii erilaisten tilaisuuksien, palavereiden ja telcojen järjestelyistä. Lisäksi hän päivittää intraa, pitää HR -järjestelmiä ajan tasalla ja huolehtii erilaisista toimiston hankinnoista. Ja tässä on vain pieni osa eteen tulevista tehtävistä.

Hyvä englanninkielen taito, niin suullinen kuin kirjallinen, on ehdoton vaatimus tehtävien hoidossa. Etsimämme assistentti sietää kiirettä ja pystyy pitämään langat käsissään ja reagoimaan yllättäviin tilanteisiin lennosta."

--

Totuushan on kuitenkin, että monen erillisen tehtävän hoitaminen yhtä aikaa ei ole koskaan yhtä tehokasta kuin tehtävien hoitaminen peräkkäin. Keskittynyt läsnäolo tuottaa tutkitusti parhaat tulokset niin naisilla kuin miehilläkin.

Yhteen tehtävään keskittyneen ihmisen kapasiteetti on kerta kaikkiaan ällistyttävä. Monet kykenevät esimerkiksi simultaani tulkkaamaan puhetta toiselle kielelle (ts. puhuja ei pidä taukoja vaan tulkki kuuntelee seuraavaa lausetta samalla kun tulkkaa edellistä) tai jonglööraamaan yksipyöräisellä ajaen kiikkulaudan päällä.

Aivo

________________________________________

Pystyn näppäilemään tietokoneen näppiksiä vaikka kaikki kirjaimet/numerot/merkit olisivat peitetty ja kuuntelemaan "toisella korvalla" keskustelua samalla.

Sihteerikkö

________________________________________

Keskustellessamme työpaikallani tästä asiasta annoin esimerkin naisten taidoista; Aamusta päivä saattaa olla tällainen, ruoka hellalla, pullataikina kohoamassa, imurointia sivussa, kakku uunissa, petit pedattavana, pyykkikone pyörimässä, tiskikone samoin ja lapset pyörii jaloissa. Ruokahetki heidän kanssaan. Iltapäivällä hommat tehtynä ja lapsukaiset heräävät tuoreen pulla tuoksuun. Kuvitelkaapas emännän onnea! Monitaitoinen emäntä ehtii tämän, kunhan suunnittelee ja organisoi päivän näin. Olen monta kertaa tehnyt tämän. Se on ajoituksesta kiinni. Työ toisen perään. Tehdessä suunnitellaan lisää.

Kas niin

________________________________________

Monen asian hallinnoimisesta yhtä aikaa tulee kierre, joka uuvuttaa kun väsyy. Mieheni tapaa tehdä hallitusti, stressaantumatta hetkessä loppuun yhden asian kerrallaan, samalla kun minä tein monta asiaa, äänekkäästi ja luetellen tekemättömiä edellistenkin jäätyä vaiheeseen. Otin mallia ja opin. Vaikka mieli on täynnä tehtäviä ja aikataulu tiukka, yksi kerrallaan, syventyen, keskittyen ja nauttien, hetkistä tulee taidetta. Mietin tilanteeseen kuluvan ajan ja uppoudun hetkeksi, olipa kysymys imuroinnista, tiskauksesta, opiskelusta tai kuuntelemisesta. Keskittyminen tuo rauhan ja levollisuuden, jota en enää vaihda. Kysyn itseltäni, olenko tarpeellinen siksi että olen? Kenen tarvetta toteutan? Mahtuuko lähelleni enää ketään? Väitän, että tehokkuus lisääntyy ja sydän voi paremmin, kun toimii levollisesti, on kiinni yhdessä asiassa kerrallaan, tiedostaen seuraavan. Ystävät ja lähimmäiset taatusti tuntevat eron entiseen<3

"Neljän musiikki- ja urheiluharrastusten ja kahden ison koiran arjen ex-logistikko"

________________________________________



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot