Su 30.4.Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirj...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


”Tahtoisin tietää, miten työriippuvaisten puolisot jaksavat ja selviävät arjestaan. Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, miten he selviävät siitä pettymyksestä, mikä tulee petetyistä lupauksista. Onko mahdollista saada toista ymmärtämään? Miten jaksaa itse? "


=========================

Tuli tästä mieleeni ajatus: Työriippuvainen vai Työstä riippuvainen?
Kuinka moni työriippuvainen on sitä sen tähden, että onkin oikeasti työstä riippuvainen. Haluaa elättää perhettään ja yrittää pitää työstään kiinni. Mutta siitä työstä kiinni pitäminen vaatiikin panostusta.
Kuinka moni on työnantajan puolelta kokenut enemmän tai vähemmän selvää painostusta? "Ei sinun tietenkään PAKKO ole tätä tehdä... - "Ai et ehdi, no kukakohan pystyisi joustamaan..." Näitä lauseita lienee monen monta ja eri sävyssä sanottua. Mutta jos firmassa on esim. YT-neuvottelut tai niiden uhka lähellä, niin...
Muistakaahan siis kysyä siltä työriippuvaiseltanne ihan rauhassa yrittäen saada aikaan keskustelu, että mikä se työilmapiiri oikeasti onkaan ja tai mitä tuon riippuvuuden taustalla voisi olla.

Ajattelija Espoosta

=========================

Minä se olin se työriippuvainen, mutta hoidin lapsetkin ja luottamustoimet ja kaikki vielä siinä sivussa, eikä niin että mies olisi hoitanut. Hän oli vapaa...ja käytti sen hyvin hyödykseen. Mutta se asian ydin, eli villakoira on tässä: me suomalaiset ollaan haluttu lyhyt työaika. Se pakottaa tekemään ylitöitä kun yksinkertaisesti noin lyhyessä työajassa kun meillä on, ei ehdi tehdä oikeasti TÖITÄ, jotka pitäisi päivittäin saada aikaseksi. Lyhyestä työajasta menee kahvi-, ruoka-, tupakka- ym. taukoihin liian paljon aikaa. Puhumattakaan niistä lukemattomista (pitkittyneistä) palavereista, kun puheenjohtajat ei osaa johtaa puhetta ja katkaista löpinöitä. Itse olin kunnan elinkeinolautakunnan puheenjohtaja ja kokouksia en venyttänyt. Aikatauluissa pysyttiin monta vuotta. Ja se vapaa-aika on niin kallista viettää, että sen lyheneminen olisi suotavaa. Suomalaisten kalleinta aikaa on VAPAA-AIKA. No, minähän olinkin se työnarkomaani kunnes halvaannuin.

- Mantu

=========================

Työnarkomania on rinnastettavissa alkoholismiin. Työnarkomaani pakenee ongelmiaan alkoholin sijaan töiden tekemiseen. Hän saa arvonsa suoritetuista töistä. Hänellä on siis oma ongelma, jota puoliso ei voi muuttaa, sillä toista ihmistä ei voi muuttaa. Kuten alkoholistinkin, myös työnarkomaanin "parantumisen" on lähdettävä omasta itsestä, kohtaamisesta ja oman sisimpänsä löytämisestä. On osattava hellittää (ja antaa Jumalan ohjata) kuten AA:n askelissa sanotaan. Totta kai toiselle on hyvä kertoa omista tunteista ja pettymyksistä ja siitä, että haluaa muutosta. Mutta muutos lähtee aina itsestä ja kumpi tahansa puoliso voi alkaa muutoksen itsessään.
Puoliso voisi osallistua vertaistukiryhmiin, esim. AlAnoniin tai AAL:n, jos omasta perhetaustasta löytyy työriippuvaisia tms. Sillä silloin on usein taipumus löytää puolisoksi jollakin lailla riippuvainen henkilö. Vertaistuki auttaa jaksamaan!
Voimia arkeen!

Aurinkoinen

=========================

Kun petettyjä lupauksia oli jo paljon eikä miehellä koskaan aikaa minulle ja perheelle, lakkasin odottamasta mitään. Parempi olla odottamatta mitään kuin aina uudestaan ja uudestaan pettyä. Ainut keino olla hänen kanssaan olisi ollut osallistua samaan työhön, mutta eihän sekään aina onnistunut. Lopulta oli kaksi elämää, kaksi leiriä: mies + hänen lukuisat, tärkeät yrittäjän työnsä ja minä + lapset + minun työ + lasten koulu + koti + lasten asiat jne.

Miten saada toinen ymmärtämään? Lähes mahdotonta se oli, joskus se ymmärrys tuli ja kesti pari päivää. Miten itse jaksoi? Siten, että oli oma elämä, omat harrastukset, omat ystävät. Oltiin yhdessä aina silloin, jos miehellä sattui olemaan työstään aikaa.

Jaksoin yli 32 vuotta

=========================

Kiitos Sohvi kun otit asian esille. Juuri tätä minäkin pohdin. Haluaisinkin perustaa jonkinlaisen työriippuvaisten puolisoiden vertaistukiryhmän, niin että saataisiin tukea toisiltamme. Monet tuttavat ovat sitä mieltä, että minun pitäisi olla ylpeä yritteliäästä miehestä. En ole tavannut vielä ketään kohtalotoveria, joka ymmärtäisi erityisesti juuri tuota pettymystä petetyistä lupauksista ja ainaista yksinäisyyttä. En osaa vastata kysymyksiisi, mutta odotan innolla muiden vastauksia.

Anne

=========================

Arjesta selviän arjen avulla eli se että on tekemistä, menemistä, huolehtimista. Toki on ollut vuosia että olen ollut lopen uupunut, ahdistunut ja masentunut, mutta niiden syyksi on osoittautunut traumaattiset lapsuudenkokemukset. Vaikeimpina aikoina olen hakenut apua perhetyöstä, joka on ollut kannatteleva voima tuolloin.
Puoliso on oppinut ymmärtämään omien taloudellisten menetysten myötä perhettään ja sitä kautta lähtenyt henkiseen kasvuunsa. Sen kautta olen/olemme tulleet näkyviksi ja kuuluviksi.
Jaksamisen peruskiviä on ollut liikunta ja pienet oman ajan hetket. Myös positiivinen ajattelu on kaiken a ja o.

"Elämän koulussa"

=========================

35 vuoden kokemuksella voin kertoa. Eipä ole monta vaihtoehtoa. Sopeutua tilanteeseen ja elää sen mukaan tai lähteä eri matkaa. Työnarkomaani ei "parane". Voihan hänen motiivinsa olla että, se on perheen etu. Mutta minä olen erimieltä. Kyllä siinä jää puoliso ja mahdolliset lapset täysin "heitteille".

HK

=========================

Työriippuvaisen puolisona jaksaa rakkaudella. Minulla on asiasta 7 vuoden kokemus. Lapset olivat pieniä ja aviomies teki pitkiä päiviä töissä tai toi töitä mukanaan kotiin. Lisäksi hänellä oli muutaman yön työreissuja/kk ja petettyjä lupauksia oli viikoittain. Minä kävin töissä ja hoidin kodin ja lapset. Lisäksi olivat vielä lasten harrastukset. Välillä oli todella vaikea sovitella aikatauluja niin, että kaikki asiat tuli hoidettua. Onneksi sillä hetkellä oma työni oli sellaista, etten joutunut tuomaan töitä kotiin. Jaksoin yksin pyörittää arkea sillä, että rakastin häntä suuresti ja olin myötätuntoinen. Uskoin, että kuitenkin minulla asiat olivat paremmin kuin hänellä. Itse en olisi jaksanut sellaista työmäärää ja vapaa-ajan vähyyttä.

Minun kohdallani kävi kuitenkin ikävästi. Sain jälkikäteen tietää osan näistä työmatkoista/ ylityöilloista olleen mieheni seikkailuja salarakkaansa kanssa. Siinä vaiheessa vajosin niin suureen epätoivoon, että en haluaisi kenenkään muun kokevan sitä. En tarkoita sitä, että kaikki työriippuvaiset ovat pettureita, mutta pienellä varauksella kannattaa asioihin suhtautua. Jos olisin edes aavistellut jotain tämän suuntaista, olisin voimakkaammin vaatinut omaa aikaa itselleni. Noiden 7 vuoden aikana tunsin ylpeyttä siitä, että jaksan yksin hoitaa kaikki arkiasiat ja luulin, että miehenikin oli ylpeä minusta. Vasta nyt tajuan, että hän vain käytti minua hyväkseen.

Rakastamalla jaksaa mitä vain

=========================

Kukaan ei voi väittääkään, että helppoa olisi. Olen kokenut itse saman ja huomannut ennen pitkää olevani tuulimyllyjä vastaan, kun olen hyvällä ja pahalla yrittänyt saada kumppaniani näkemään tilanteen minun silmilläni. Parasta ehkä - näin pitkän ajan kuluttua ja eronneena - olisi luoda ikioma elämä piittaamatta toisen töissä käynnistä. Elämä on kuin yksihuoltajalla, se on totta, jos kerran puolisoa ei missään näy. Kannattaa ehkä jättää joitakin asioita tekemättä, jotka on yhdessä sovittu juuri sen toisen tehtäväksi. Jos kyseessä on mies, kannattaa jättää ihan totta talvirenkaat vaihtamatta, jos kerran perheen traditio on se, että juuri tämä toinen on luvannut sen hoitaa.
Voitko laittaa ylös - itsellesi muistiin, mutta ilman syyttelyä ja katkeroitumista - ne asiat, joita sinulle on luvattu, mutta petetty työn takia. Sinulla on tällöin mustaa valkoisella, joka saattaa pelästyttää puolison, kun asiasta tulee puhetta. Lasten pettymys on kuitenkin jotain sellaista, joka ei pyyhkiydy anteeksi pyytämällä. Älä sinä kuitenkaan syyllistä puolisoasi lasten kuullen. Anna lasten nähdä itse tilanne omin silmin. Sinulle kaatuu kuitenkin suurempi vastuu, kuin jos puolisosi olisi läsnä. Jotta jaksat tämän sinun on ehdottomasti etsittävä itsellesi sellainen harrastus tai pari, jolloin olet poissa kotoa ja saat ajatuksesi varmasti muualle.

- helena -

=========================

Täytyy ottaa faktat faktoina.
Ei toista ihmistä voi muuttaa - ei ainakaan helposti.
Vielä vaikeampi on muuttaa toisen tapoja ja käyttäytymistä, sillä monesti ihminen ei itse edes tiedosta niitä. Juuri kiireestä toinen saattaa kokea mielihyvää. "Minulla on kiire, paljon töitä, paljon vastuuta, olen siis suosittu, tärkeä henkilö firmassa, ihmiset luottavat minuun...
Kun ei luo haroja/liian suuria toiveita niin ei voi pettyä.
Jos teen/järjestän itse kivoja juttuja itselleni auttaa se jaksamaan, niin joskus voi käydä myös niin että kiireinen puolisokin innostuu muuttamaan aikataulunsa sopimaan paremmin perheelle/parisuhteelle.

Tirlittan

=========================

Suosittelen heti ensiksi elokuviin menoa ja puolison voi jättää kotiin eikä ainakaan työriippuvaista kysellä mukaan. Sitten sen elokuvan tulee olla FC Venus eli kertoo jalkapalloriippuvuudesta, mene katsomaan se. Sitten ota se elokuva kuin kuvaksi siitä, mikä ilmiö hallitsee sinun omaa elämääsi = puolison työnarkomania. Alat väistämättä itse itsenäistyä ja aiheuttaa pikkuhiljaista muutosta suhteessanne. Alat realisoitua ja ymmärtää, että toista ei voi muuttaa, hän on mitä on. Se mikä on hänen ykkönen, on hänen ykkönen, EIKÄ SE TEE HÄNESTÄ HUONOA TAI KELVOTONTA PUOLISOA SINULLE - ja tärkeintä minusta on huumori, sinun pitää oppia nauramaan ja ottamaan rennosti ja iloisesti ja sitten opit nauttimaan elämästä ja myös hänestä.

Anteeksi, kun neuvon, mutta olen itse ollut niin ympäristöstä ohjautuva, että annoin ympäristön estää unelmiani ja laittaa kapuloita elämäni rattaisiin. Ja kun siitä toivuin, ei minua estä eikä häiritse tuo rakkaani, joka vie auton nenäni edestä sanoen käväisevänsä jossain ja tulee 6 tunnin päästä ja oli jopa pessyt auton minulle, että voin lähteä sillä. Minun piti olla tilaisuudessa 5 tuntia ja 45 minuuttia sitten - minä en päästä häntä viemään autoa vaan huolehdin, että auto on minulla. Herää ystävä unesta ja ota realistisesti huomioon, millainen hän oikeasti on eikä silti ole mitenkään huono. Ja pikkuhiljaa hän varmasti muuttuisi juuri näin, heräisi hänkin. Ehkä!

Ihana nainen

=========================

Vuosikymmeniä olen keskittynyt omiin tekemisiini, olemaan ja elämään yksin, turha yrittää muuttaa toista. Elä itse niin kuin parhaaksi näet, niin puolisosikin tekee.

Nainen

=========================

Mieheni on työssä käsitykseni mukaan se johon "voi aina luottaa". Eli joka on ajoissa paikalla tai sitä ennen jo, tarvittaessa ylitöissä jotta hommat on hoidettu.
Se ei aina aivan sytytä, kun aina ja kaikkialla ja kaikessa ensin työt. Sitten muuta jos ehtii ja ennen kaikkea - jos jaksaa. Yksi hyvä homma olisi saada tietenkin ymmärtämään, että ei ole huonompi työmies jos joskus itsekin lomailee.
Mutta ennen kaikkea pitäisi sopia, että niistä lupauksista pidetään kiinni.
Että kotona annetut lupaukset ovat yhtä tärkeitä pitää - ja tärkeämpiäkin.
Että mitä virkaa on työstä saadulla rahalla, jos ei ole siitä nauttimassa. Hetkiä kotona ei voi rahalla ostaa takaisin.
Että uusi työpaikka voi olla hankala löytää, mutta vielä hankalampi on löytää takaisin perhe, jonka kadottaa työnsä takia.

Jane Kemp

=========================

Tässä pitäisi ottaa myös huomioon tämä työriippuvainen, hänhän tekee todennäköisesti paljon töitä pitääkseen kodin pystyssä, joten puoliso joka on mahdollisesti kotona tulisi ajatella myös tätä työssä pakertajaa, tuskin hän sitä harrastuksekseen tekee. Joten ei saisi olla kotona olijakaan itsekäs vaan molempien tulisi löytää sopiva kompromissi asialle. Neuvon sinua kotona olijaa etsimään itsellesi jonkin kivan harrastuksen. Älä painosta puolisoasi liikaa tai vaadi mahdottomia, jos hän lupaa niitä tietää hän jo että todennäköisesti ei pysty kaikkea sitä toteuttamaan. Maltillisuutta molemmille. Rakkautta.

JaniP

=========================

Tutulta kuulostaa, mutta onneksi se on jo taakse jäänyttä elämää... Sen sijaan että olisin yrittänyt muokata hänen elämäänsä, muutinkin omani. Aloin elää omaa elämääni tehden asioita joista itse nautin, täysin välittämättä hänen aikatauluistaan. Hän joutui huomamaan, etten ollut enää aina käytettävissä kun hänelle sattui sopimaan, vaan hänkin joutui sovittamaan omia menojaan jotta pääsimme viettämään aikaa yhdessä. Ja hän todella alkoi järjestämään näitä hetkiä!

Itsekin huomasin ettei minun onneni ole lainkaan kytköksissä siihen, kuinka hän vastaa odotuksiini, vaan siihen, mitä itse teen ollakseni onnellinen. Lopetin odottamasta häneltä mitään, enkä myöskään pettynyt vaan päinvastoin, yllätyin useasti positiivisesti. Nyt on yhdeksäs yhteinen vuosi menossa ja olen oikeastaan onnellinen siitä itsekin, ettei tuijotella toisiamme joka ilta, sillä suhteemme kukoistaa!

Aylah

=========================

Meillä on roolit yhdessä aikoinaan sovittu ja vaikka kotona oleminen on todella rankkaa niin se että tietää puolison arvostavan suuresti (meidän tilanteessa kotiäitiyttä) on auttanut oloani. Ei heilläkään toissa ole kovin helppoa joten täytyy muistaa että siitä yhteisestä ajasta täytyy yrittää saada kaikki positiivinen irti eikä käyttää sitä katkeriin kinasteluihin. Yritä tehdä arjestasi monipuolinen ja haasteellinen, koita vaikka uusia reseptejä ja yllätä puolisosi aina silloin talloin iltaisin uusilla aterioilla. Hanki silloin talloin kukkapuska pöytään itsellesi, sekin piristää päivää.

Vaikka hän joskus myöhästyisikin niin usko pois, hän on moninkertaisesti pahoillaan kun huomaa miten hienon illallisen on antanut jäähtyä ja saat varmasti jotain korvaukseksi. Mitä enemmän kotona oleva tuomitsee töissä olevaa myöhästymisistä jne., sitä pahemmaksi tilanne muuttuu. Anna anteeksi vaikka harmittaisikin, sillä tämänlainen käyttäytyminen saa puolisossasi heräämään aivan erilaiset tunteet/käyttäytymisen ja se saa puolisosi muuttamaan tapoja aina kun on mahdollista. Omakin olosi helpottuu sen sijaan että aloitat kinan ja päätätte illan riitelyyn.

Puhukaa asiasta ja pyydä aina silloin tällöin jos hän voisi tulla hieman aiemmin. Jos teillä on (pieniä) lapsia niin arki on rankempaa (olen itse tässä tilanteessa). Jos ei ole lapsia ja on enemmän aikaa niin opi käyttämään aika positiivisiin tekoihin, lue, tee käsitöitä, kuntoile jne. Vaikea tilanne tiedän kyllä mutta tällaiset pienet muutokset vaikkakin vaikeat ovat auttaneet minua.

Leena

=========================

Työnarkkarin puolison tulee viihtyä itsensä kanssa ja täyttää ns. vapaa-aikansa itselleen mielekkäästi. Esimerkiksi ystäviä tapaamalla, keskustelemalla, etäopiskelemalla vaikkapa avoimessa yliopistossa. Siellä tarjontaa on nykyisin roppakaupalla, eikä se niin vaikeaakaan ole, kun saa hyvää ohjausta ja hyvät ohjeet.
Helpoiten toinen ymmärtää silloin, kun maltan itseni ja kerron mitä asioita toivon. Siis pieniä ja konkreettisia ja hyvin vähän kerrallaan, jotta hänellä on oikeasti mahdollista niihin osallistua, mikäli antaa arvon asialle ja siten myös minulle. Jos mitään ei tapahdu, kerron miten pahalta minusta tuntuu, että hän tämän unohti, koska minä koen ettei hän minusta välitä oikeasti. Näin hänkin pystyy kertomaan puolestaan, mitä hän tarkoitti ja mitä tapahtui jne. ilman että on henkisesti selkä seinää vasten ja hirttosilmukka kaulassa.
Olemme katsoneet tiukkoina menoaikoina yhdessä molempien kalentereista yhteistä tilaa - lähteä jonnekin tai aikaa vain olemiseen. Suunnitelmat eivät aina ole pysyneet alkuperäisinä sitten sen ajan tultua, kun väliin vaan elämässä sattuu niin lasten kuin sukulaisten puolella jotain odottamatonta. Mutta jo se, että yhdessä on haluttu asioita merkitsee paljon!

Ihmisarvo on itseisarvo!

=========================

Se on varmasti raskasta ja ajan mittaan ongelma saattaa vaan pahentua, eikä tilanne helpotu. Tiettyyn rajaan asti yrittää ymmärtää. Pettymysten aiheuttamista pitää aina välttää. Asiasta puhuminen voi auttaa, mutta ei silloin kun toinen on aivan väsynyt liiasta työnteosta.

Töitä riittää

=========================

Hei Sohvi, oletpa tehnyt hyvän kysymyksen.
Oma kokemukseni asiasta on hyvin raskas ja suorastaan pelottava esimerkki siitä, mihin liika työriippuvuus voi johtaa.
Reilu 10 vuotta sitten, kun lapsemme olivat pieniä, ahkera mieheni teki kahta työtä. Normaali työ arkisin ja viikonloput projektitöitä firmalle. Minä yritin selvitä arjesta lasten kanssa. Ja kauan selvittiinkin, kunnes miehelleni tuli työuupumus.
Ja masennus ja paljon muuta sen jälkeen.
Olemme eronneet.
Mietin, mikä voisi ajoissa pysäyttää tuon kierteen. Työnarkomaani pitäisi saada uskomaan, että elämä on kokonaisuus. Tarvitaan muutakin kuin työ. Ihmissuhteet, puoliso, lapset ovat vähintään yhtä tärkeitä. Enemmänkin. Niitä ei saa laiminlyödä. Niistä on pidettävä huolta ja annettava aikaa. Tunnolliset työntekijät pitävät ennemmin lupauksen työnantajalleen, kuin puolisolleen ja se voi johtaa siihen, että pettynyt puoliso haluaa erota.
Omalle jaksamiselle tärkeää on harrastaa itseä virkistäviä asioita. Tavata muita ystäviä, harrastaa liikuntaa, ja käydä vaikka konserteissa tai elokuvissa. Mutta nalkuttaminen ei auta. Mieluummin kannustava keskustelu. Ja yhteinen irtiotto arjesta vaikkapa kahdenkeskisen viikonlopun vietolla eri paikkakunnalla, mihin työasioita ei oteta mukaan.

Elämä jatkuu

=========================

Kuusi vuotta kesti, ennen kuin itse ymmärsin ettei mieheni ainakaan muutu. Työ ensin, perhe sitten. Ja kaikenhan hän tekee perheensä eteen.
Ota ohjakset omiin käsiisi. Etsi itsellesi harrastuksia, naapurin kanssa voi sopia lasten hoitoajat. Suunnittele lomasi itse, jätä paikka yhdelle vapaaksi, jos vaikka ehtiikin mukaan. Muutoin mene lastesi kanssa.
Itse olen onnellisempi, uusia tuttavuuksia syntyy joka vuosi lisää. Tänä kesänä menemme veneilemään viimekesäisten tuttavien kanssa, mieheni kanssa tai ilman. Tosin mieheni nykyään yrittää tosissaan päästä mukaan, mistähän johtuu??

Turku

=========================

"Tulen aivan kohta", "lähden ihan justiinsa täältä!" - tuttuja lauseita. Onneksi puoliso vaihtoi työpaikkaa ja on ainakin toistaiseksi parantunut riippuvuudestaan, hymyileekin ja ottaa oma-aloitteisesti kainaloon.
Vaikka nyt onkin perjantai ja 13.päivä, tuntuu elämä pitkästä aikaa hymyilevän - ainakin vähän aikaa.
Kiitos siitä.

Riippuvainen itsekin kohta?

=========================

Parikymmentä vuotta meni ja sitten petetyt lupaukset johtivat siihen, että isä oli vieraileva tähti joka sekoitti meidän arjen.
3 lasta ja minä olimme "tiimi" ja isä aina töissä että silleen meni ja erosimme pari vuotta sitten kun miehen työmatkalla oli parikymppinen työkaveri (nainen) ja miehen puheen mukaan hän oli reissussa yksin, nainen tunnusti ja ex-mies kiisti kaiken.
Joskus yrittäminen ja anteeksianto loppuu, mutta voimia teille.

Pettynyt mutta elossa

=========================

Minun ainakin oli. En ainakaan onnistunut. Olin ja olen edelleenkin sitä miltä, että työ-, harrastusriippuvainen pakenee työhönsä tai harrastuksiinsa ettei tarvitse kohdata jotakin. Mitä se on, on kai tapauskohtainen. Meillä tilanne räjähti käsiin, kun ehdotin ulkopuolista apua. Mies kuljetti tavaroitaan päivän aikana, kun oli töissä toiseen osoitteeseen ja on kai siellä edelleenkin.
Ystävän neuvona älä hakkaa liian kauan päätäsi seinään. Itselleni otti koville hyväksyä tilanne, siihen meni noin 10 vuotta. Tänään voisin jopa kiittää häntä, että otti ja lähti. Oliko meitä tarkoitettukaan elämään yhdessä loppuelämäämme, vaikka yhdessä oloa kestikin melkein 30vuotta.

Tänään kevein askelin ja hymyillen kulkeva

=========================

Hyvä ystävä!
Kokemuksesta voin kertoa sinulle että työnarkomaniasta kärsivän puolison arki on hyvin raskasta ja siitä kyllä selviää jos jaksaa luopua omista toiveistaan, unelmistaan, jakamisesta. Ja on myös tarpeeksi mielikuvitusta ymmärtää se että aviomies on "näkymätön" mutta on silti elämässäsi jossain muodossa, vaikkapa palana kurkussa, pahana mielenä, jatkuvien pettymysten virtana päivä toisensa jälkeen, turhana toivona…

Sillä hän ei todennäköisesti muutu ja koska työnarkomaani pitää itseään korvaamattomana työpaikallaan, häntä on vaikea saada ymmärtämään tarpeellisuuttaan kotona ja puolison elämässä. Hänen suuri rakkautensa on työ, se on fakta, se mitä sinä haluta elämältäsi? Pelkkää selviytymistä vai elämää? Itse valitsin elämän. Onnea!

Onnellinen yh äiti

=========================

Ex-mieheni on työnarkomaani ja siitä kärsi koko perhe. Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin avioero, toivottavasti muut löytävät paremman ratkaisun! Nyt päivä paistaa taas!

Vilijonkka

=========================

Mieheni on yrittäjä, mutta jo sitä ennen toisenkin palveluksessa työskennellessään hän oli työriippuvainen. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Niinpä olen järjestänyt itselleni tekemistä ja ohjelmaa, ja mies tehköön töitä. Aloitin mm. vuosi sitten iltaopiskelun, eli päivät olen töissä ja illat koulussa. Viikonloput kuluvat läksyissä ja tentteihin lukemisessa. Kesällä taas kuljin yksin metsässä viikonloput, keräsin marjoja ja sieniä. Pidän myös yhteyttä mahdollisuuksien mukaan lähisukulaisiin ja ystäviini. Pettymyksistä selviän niin, että otan jo etukäteen suunnitelmiin sen, ettei mies pääsekään jonnekin mukaan, niin joko siirrämme menoa tai menen yksin.

Tuulikki

=========================

Vaikka olen nainen ja äiti, olen työ- ja harrastusriippuvainen. Jos minun pitää valita, perhe jää kakkoseksi. Työriippuvainen tuskin muuttuu, sillä työstä saatu tyydytys on sisäisesti niin palkitsevaa, ettei sitä perhe-elämä korvaa. Kyse lienee itsetunnon ylläpidon vaatimasta toiminnasta eikä se merkitse sitä että ei rakastaisi perhettään. Lasten ollessa pieniä työriippuvaisen puolison kannattaa harrastaa sellaista, jota voi tehdä lasten kanssa. Kun lapset ovat lähteneet pois kotoa, pitää viihdyttää itseään käymällä kursseilla, kulttuuri- ym. harrastuksissa, ja tapaamalla omia tuttavia ja ystäviä. Ellei ystäviä aluksi ole, niitä kyllä saa eri harrastuspiireistä.

Mirja Päivikki

=========================

Tästä voisi kirjoittaa niin paljon… Nautin lapsistani, kun he vielä ovat kotona. Puran asioita naisystäville, joilla monilla on sama tilanne. Katson ja kuuntelen katkeroituneita ihmisiä ja päätän, etten halua tulla samanlaiseksi.

Nina

=========================

Oletko itse riippuvainen puoliso? Hieno juttu, siihen voit aina vaikuttaa. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Suosittelen myös kirjaa: Irti läheisriippuvuudesta, 5 painos on loppu, mutta kirjastosta löytyy. Luettuani kirjan ja tehtyäni siinä olevat tehtävät voin huomattavasti paremmin ja ymmärrän myös eri tavalla muiden ihmisten riippuvuuksia. Kirjan voit jättää myös kumppanin nähtäväksi, jospa hän kärsii myös omasta riippuvuudestaan tai on jopa uupunut työtaakan alla.

AMOA

=========================

Voi, voi. Minun selviytymistarinani on tämä:
Noin 15 vuotta vaan ihmettelin miten tässä näin on käynyt, kunnes lasten (3) kasvettua tarpeeksi isoksi otin onnen omiin käsiini ja yksinkertaisesti lopetin kaipauksen, murehtimisen, pyytelyn ja "odottamisen" mukavasta yhdessä olosta koko perheen kanssa ja puolisoni kanssa, lomasuunnitelmien tekemisestä, arjen jakamisesta (lasten hoito, kuljetukset hoitoon ja harrastuksiin, kodin hoito ). Itsekin olen aina ollut kokopäivä työssä. Olin uupua kaiken työn, vastuun, yksin olemisen (olin yksinäinen) ja pettymyksen alle. Masennuinkin... Aviopuolisoni ei nähnyt/näe itsellään siihen mitään osuutta. Hän on aina mielestään osallistunut arkeemme ihan yhtä paljon kuin minäkin (vaikka ei juuri koskaan ole kotona).
Vaihtoehtona minulla oli katkeruus tai oman elämän haltuun otto ja ennen kaikkea laatu. Valitsin jälkimmäisen. Oli pakko. Käyn työssä, opiskelen, harrastan, matkustelen ja seurustelen ystävieni kanssa. Teen kaikkea sitä mistä pidän - useimmiten muiden kuin aviosiippani kanssa. Nautin elämästäni ja katselen miten aviopuolisoni kuluttaa elämänsä työhön. Se on hänen valintansa, ei minun. Jokainen on vastuussa ihan itse omasta hyvinvoinnista, sen olen oppinut.

45 - v ja tosi ihana nainen - minä!

=========================

Selvittiin kun ei muuta mahdollisuutta ollut! Pakko oli arkea kuitenkin pyörittää, yksin, kun ei muusta tiennyt! Hyvin meni siihen asti kunnes lähdin töihin, sitten alkoi ottaa päähän kun sai yksin hoitaa kaiken sen saman arjen mihin oli ennen ollut aikaa koko päivä ja nyt siihen oli aikaa muutama tunti, kaupassa käynti, ruuanlaitto, pyykit, siivous ja siihen päälle vielä kiukkuisten ja väsyneiden lasten kiukuttelu hoidosta hakiessa...
Ja ne kerrat kun miehen piti ehtiä esim. lasten joulujuhlaan mutta ei, kun piti olla töissä... Jotenkin sitä vaan mentiin eteenpäin, kun ei mies tajunnut että mitä menettää kun ei ole perheensä elämässä ja arjessa mukana. Meidän kohdalla kaikki loppui miehen sairastumiseen, josta olin varoitellut jo varmaan vuoden kunnes sitten lääkäriltä tuli diagnoosi: keskivaikea masennus. Nyt on sitten eletty melkein 2 vuotta kiireetöntä perhe-elämää, sairauden varjostamana tosin. En olisi toivonut miehen pysähtyvän tällä tavalla, mutta jos/kun hän joskus työkuntoiseksi parantuu/kuntoutuu toivon hänen tajuavan, että mikään työ ei ole itsensä uuvuttamisen arvoinen!

Marika

=========================

Työnarkomaani ei muutu ilman todella järeitä keinoja. Hän kyllä lupaa, mutta liukuu takaisin entisiin tapoihinsa. Työhän on hänelle se kaikkein tärkein, se menee jopa perheen ja lasten edelle.
Pitää keksiä keinot, jotka todella pysäyttävät miettimään, usein se on avioero. Valitettavasti. Toinen mahdollisuus on järjestää oma elämänsä niin, että se on mielekästä ilman toista. Hyväksyä, ettei yhteistä aikaa ole, hoitaa lapset suurin piirtein yksin ym. Keksiä omat hemmottelukeinot itselleen ja vaikka nauttia "vapaudesta".

Pirri

=========================

Olen luovuttanut jo mahdollisuuden saada toinen ymmärtämään, ettei työ ole koko elämä. Mutta on paljon helpompaa, kun katselet asiaa toiseltakin puolelta, eli miehesi, minulla on pienyrittäjä ja kaikki tarjotut työt tuovat rahaa yritykseen ja jos kieltäydyt, niin työtarjouksia ei tule, joten toimeentulo on kiinni siitä, miten ahkeroit.
Niin sanotut petetyt lupaukset ovat kasvattaneet meitä molempia, hän ei lupaa varmasti, vasta kun samana päivänä, ja teen varasuunnitelman jos lasken mieheni varaan jotain. Tämän vuoksi olen itsenäinen ja onhan mukava yllätys, kun mies pääseekin mukaan. Tee itse suunnitelmat yhteisestä ajasta, mutta tee myös varasuunnitelma, ei kiukuta niin paljon, jos mies ei pääsekään mukaan.

Raikku

=========================

Hanki itsellesi paljon menoja ja anna toisen välillä odottaa sinua kotona. En tarkoita, että tarkoituksella petät lupauksia vaan olet enemmän omissa menoissa, eli et olekaan aina saatavilla, kun toisella on aikaa. Meillä on ainakin toiminut ihan pakostakin, koska jommankumman on oltava kahden lapsen kanssa ja ainakin vielä mieheni ymmärtää täysin minunkin menoni ja kannustaa niihin. Mutta toisethan eivät vain osaa oikein hallita odotuksia eli lupailevat enemmän kuin mihin kykenevät.

Sarpaneva

=========================

Sanoisin, että omaa aikaa täytyy olla ja vielä jos on lapsia. Muuten ei jaksa sitä hullunmyllyä. Sitten on hyvä itsekin lähteä pois kotoa huilailemaan vaikka ystävien luokse vähäksi aikaa. Minä käyn äitini luona ja tapaan ystäviäni.
Meillä on ymmärretty, että perhekin on olemassa ja sitä täytyy hoitaa. Ollaan otettu yhteinen harrastus ja vietetty pidennettyä viikonloppua.
Mutta puhuminen puolison kanssa on todella tärkeää, kertoa omista tunteistaan, miltä tuntuu tällainen, kun miestä ei näy kuin välttämättä illalla nukkumaan mentäessä.
Orvokki

=========================

Petettyjä lupauksia en koskaan saanut, koska lupauksia ei ylipäätään annettu, mutta muuten tunsin itseni vuosikausia toisen luokan kansalaiseksi ja kynnysmatoksi joka oli työnarkomaanin apuri.
Omasta mielestäni toista ei saa muuttumaan, joten ainoa keino selviytyä on muuttua itse ja keksiä omaa sisältöä elämään. Omalla sisällöllä en tässä tarkoita puolison pettämistä vaan elämän muuta rikkautta.
Menetin puolisoni hänen kuoltua äkillisesti. Yhäkin vuosien jälkeen syytän tapahtuneesta työmäärää jota hänen kunto ei kestänyt.
Välillä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi ja toimettomaksi, sillä se työnarkomaani toi omalla toimeliaisuudellaan myös minun elämään sisällön, yksin jäätyäni kaikki hiljeni kerralla.
Milli

=========================

Olin yhdessä todellisen työnarkomaanin kanssa. Meille syntyi vauva, ja tuntui että puolison työt lisääntyivät ennestään. Olin yksin vauvan kanssa vuoden verran, tosin pidin siinä samalla hotellia miehelleni: pesin pyykit, kävin kaupassa ja tein ruokaa. Kun mikään ei auttanut, ei hyvä eikä paha, niin lopulta tein suuren päätöksen: lähdin vauvan kanssa. Enkä ole katunut hetkeäkään!
Nyt on takana vuosi onnellista äitiyttä ilman surua, itkua, odottelua ja pettymyksiä toisensa jälkeen. Nautin lapsesta rauhassa ja suurella ilolla ja rakkaudella. Mies tapaa lastaan kun ehtii, tosin aika harvoin, mutta itse olen todella tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn ja koko elämääni.
Kun toista ei voi muuttaa, niin silloin pitää itse muuttua; tai niin kuin minä: muuttaa.
Miehen nykyinen työnarkomania jatkuu edelleen, vähintään yhtä pahana kuin ennenkin...

Lilli

=========================

Itse olen lohduttautunut pettymyksen hetkellä ajatuksella että hän tekee paljon työtä taatakseen meille hyvän elämän. Niin kuin Matti ja Teppo sen sanoivat; Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen, ja sen kaiken teen mä siksi vain, että kulta sä jaksat olla mun omanain...

Susse

=========================

Mielestäni tilanne on vakava, sekä työriippuvaisen kohdalle, kuin myös hänen läheistensä kohdalla. Työriippuvaisen tulisi ITSE tulla tietoiseksi vahingosta, jota työriippuvuus aiheuttaa.
Elämää ei kelata päivääkään, uusiksi, kuten videota tai dvd:tä. Pettymystä voi aikansa selittää itselleen ja itsekin siihen uskoa - ns. hyvillä syillä voi olla siihen osansa. Ennen pitkää läheinen huomaa, huijaavansa itseään ja samalla suostuu hankkimaan itselleen jatkuvaa huonoa oloa ja mielipahaa. Miksi?

Avoin ja rehellinen puhe, viesti, työriippuvaiselle on paikallaan. Jokainen voi valita vain omasta puolestaan ja siitä mihin suostuu ja mitä vaikutuksia on valmis tukemaan omalla käytöksellään. Tässä luen pois esim. selkeät selkeästi määräaikaiset tilanteet esim. talon rakentaminen, ammattiin opiskelu, sairaus (työtoveri sairastuu) jne.( nämä kestävät yleensä aikansa ja päättyvät aikanaan)
Valmista kaavaa tai ratkaisua ei ehkä ole käytettävissä kenenkään kohdalla. On aina kysymys ihmisistä ja heidän läheisistään.
Taikahetki

=========================

On vaan koko ajan elettävä omaa elämää. Otettava omaa aikaa ja omia harrastuksia ja ystävistä on pidettävä kiinni kaikin lain sallimin keinoin. Arjen pyöritys on joskus raskasta, mutta onneksi lähin ystävä on puhelinsoitonpäässä ja tyhjennystuokio helpottaa ihmeesti. Lapset suhtautuvat ihan luonnollisesti isin poissaoloon kun eivät ole muunlaista elämää koskaan eläneet. Tiukkapipoilu ei ainakaan asiaa paranna millään muotoa. Asiat on suunniteltava niin, että kaikki ei kaadu jos jotain aikataulu muutoksia taas tuleekin. Ja niitähän tulee jatkuvasti mutta ei tämä työnarkomaani niitä tahallaan järjestä. Hommat vaan on hoidettava. Positiivista ajattelua ei saa unohtaa missään vaiheessa. Alkuaikoina kaikki ystävät ja tuttavat ihmettelivät kuorossa miten sitä tuollaista jaksaa. Sitä vään jaksaa kun rakastaa toista kaikesta huolimatta. Ja töitäänhän se rakas tekee.
Yhdessähän tätä elämää eletään ja pyöritetään.

Reissumiehen vaimo

=========================

Olen itse koettanut ainakin sanoa kauniisti asiasta, hetken aikaa toinen muistaa, mutta sitten... En itsekään oikein tiedä mikä olisi oikein.

Teekoo

=========================

Kun muistaa, että 1) puoliso on valmiin kasvatuksen tulos ja 2) oma asenne on ainoa, mitä varmasti voi muuttaa, voi sen perusteella kehitellä omaa jaksamistaan varten aina varasuunnitelman. Eli jos puoliso on luvannut yhteistä aikaa / tekemistä, ja eteen tuleekin tärkeä työasia, täytyy ajatella positiivisesti, että siitä hyödytään sitten myöhemmin kaikki ja tänään teenkin sitten jotain muuta itse.

Optimisti

=========================

Työriippuvuus lienee samaa kastia kaikkien muidenkin riippuvuuksien kanssa. Petettyjä lupauksia kokevat mm. alkoholistienkin läheiset. Tällaisen henkilön lähellä elävän on hyvä sanoutua itse irti siitä, että toinen aiheuttaa pettymyksiä. Kukaan ei ole toisen ihmisen onnen seppä, vaan omastaan tulisi jokaisen pitää huolta. En tarkoita, että ihmissuhteita rikottaisiin oman onnen nimissä, vaan sen sijaan huolehditaan itsestään.
Vilpitön pyyntö, ei vaatimus. Jos pettymys tulee, sen voi surra ja jatkaa sitten elämää. Rehellisyys. Syyttämättömyys. Työriippuvainen ei varmaan ilokseen ole riippuvainen, eikä saa rauhaa työstään. Armo.

Maarit

=========================

Kyllä toisen voi saada ymmärtämään puolison kaipauksen ja kärsimyksen, mutta kun työnteko on huumetta, sitä ei pysty vähentämään kuin ehkä hetkittäin vaikka haluaisikin. Puolison on otettava vastuu omasta elämästään ja muun perheen hyvinvoinnista, eli tavallaan hyväksyttävä "yksinhuoltajan" kohtalo. Ei kannata odottaa liikoja, niin ei pety niin paljon. Tämä on karu todellisuus. Minun puolisolleni työnteko on pakoa todellisuudesta, kun on aina kiire, ei ehdi kohtaamaan itseään eikä omaa ahdistustaan tai tunteitaan.

Terttu

=========================

Puolisoni on yrittäjä ja itse olen opettaja. Useinhan kuvio menee niin, että minä olen se, joka joustan. Mieheni on paljon liikenteessä ympäri Suomea ja itse silloin pyörittelen arkea - olenkin kehittynyt hyväksi rumbanpyörittelijäksi. Usein auttaa jaksamisessa se, että niitä mukavia muistoja ja menoja on kuitenkin olemassa ja niitä sitten odotellaan seuraavia. Ja itselleni on ehdoton juttu ulkoilu ja lenkkeily eli omat ajatukset ja ulkoilma! Ja silloin kun ei jaksa, niin sen voi sitten sanoa ääneen, että NYT NYPPII!

NYT NYPPII


Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot