Pe 28.4.Ilpo, Tuure, Ilppo, Ture» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Entinen virastotiedottaja, nykyinen joogaopettaja. Entinen kotiäiti, nykyinen taiteiden maisteri ja tekstiilitaitelija. Entinen hammashoitaja, nykyinen psykoterapeutti.

Ihmeellisiä, suomalaisia tositarinoita ihmisistä, jotka ovat heittäytyneet uudelle uralle keski-iässä. Kuulutko tähän uutta luovaan porukkaan? Jos kuulut, tai harkitset parhaillaan uuteen ammattiin siirtymistä, kerro tarinasi ja innosta muitakin toteuttamaan kaikertamaan jäänyt vanha haave tai pinnan alla kupliva uusi unelma.


Vastauksia 74


=========================

Ei ole omakohtaisia kokemuksia. En kuulu vielä tuohon ikäryhmäänkään. Hyvä, että alanvaihdot joiltakin onnistuvat hyvin.

Ei sanottavaa tästä

=========================

Unelmani toteutuu tänä kesänä. Se nimittäin on 3 kuukauden kesäloma. Pitkäaikainen työnantajani lopetti yritystoimintansa ja erinäisten syiden vuoksi minäkin päätin ottaa aikalisän juuri nyt.

Perustin toiminimen ja aion kesäni viettää lähellä kotiani olevalla suositulla rannalla pitämässä kesäkioskia tyttärieni kanssa. Ilta-aurinko paistaa ja laineet liplattaa vain 20 m päässä.

Syksyn lähestyessä alan vasta miettimään mitä sitten haluaisin tehdä "isona". Unelmia on!!

Vielä yli 40-vuotiaanakin on mahdollisuus saada UNELMA työpaikka, kunhan vain jaksaa uskoa ja odottaa. Asiat aina loksahtelevat paikoilleen. Nyt on vain upeaa saada nauttia aurinkoisista päivistä, tehdä asioita hetken mielijohteesta, huolehtia omasta itsestäni,

Rohkeita päätöksiä!

Laila G


=========================

Olen juuri vaihtamassa työpaikkaa, monen vuoden haaveilun jälkeen unelmani toteutuu aivan lähiaikoina. Työni on uudessa paikassani samaan alaan liittyvää mutta aivan erilaisessa ympäristössä. Nykyisessä työssäni kiire on läsnä jokaisena päivänä, yksittäiset ihmiset unohdettu kokonaan. Tulosta vaan pitäisi syntyä koko ajan vaan enemmän. Monta vuotta olen miettinyt ja harkinnut että tämä ei ole sitä mitä haluan tehdä loppuelämäni. Ja tänä keväänä uskalsin toteuttaa haaveeni ja kuinka ollakaan toiveeni toteutuu. Rohkaisen teitä kaikkia jotka mietitte elämäänne ja sitä mikä tekee onnelliseksi ja on tärkeintä elämässä. Uskalla ja rohkene toteuttaa haaveitasi, koskaan ei ole liian myöhäistä.

45-vuotias

=========================

Jo pienenä tyttönä haaveilin kovasti luokanopettajan työstä. Pidin koulua naapurin ja sukulaislapsille.

Hainkin luokanopettajakoulutukseen jo nuorena tyttönä, mutta kun en heti päässytkään se jäi. Minusta tuli sen sijaan lastentarhanopettaja ja viihdyin työssäni. Elämä vei etiäpäin, mies ja lapset tuli hankittua ja omat haaveet jäivät taustalle.

Viimeisen lapsen, nyt jo seitsenvuotiaan tyttäreni jälkeen rupesin palailemaan työelämään. Ilmoittauduinkin kouluille tekemään luokanopettajan sijaisuuksia. Sille tielle olen sitten jäänyt, työkokemusta on kertynyt jo vuosia.

Viime vuonna neljäkymmentävuotislahjakseni pääsin sitten opiskelemaan työn ohella luokanopettajan pätevyyttä lisäkoulutuskiintiössä Helsingissä. Kohta on vuosi opiskelua takana, enkä kadu hetkeäkään. Tulevaisuudessa tähtäimenä siintää ne maisterin paperit!! Sitä kohti jaksaa tämänikäinenkin vielä kummasti ponnistella...

Ainokainen

=========================

Olen ollut hoitoalalla koko ikäni ja olen nyt 44-vuotias. Hoitoapulaisesta kouluttauduin apuhoitajaksi ja siitä anestesia sairaanhoitajaksi. Kuitenkin halusin olla enemmän "hereillä" olevien ihmisten kanssa hoitosuhteessa, joten opiskelin kaksi vuotta tässä hiljattain psykiatrista sairaanhoitoa ja vaihdoin täysin erilaiseen työympäristöön töihin. En vaihtanut ammattiani, koska se näyttää olevan minulle paremminkin kutsumusammatti (näillä palkoilla), mutta työtehtävien ja asiakaskunnan erilaisuus piristi taas jatkamaan hoitoalalla.

Nitta

=========================

Haaveilin jo nuorena hoitajan ammatista, mutta siihen aikaan pääsi työhön keskikoulun penkiltä. Sain paikan ja jäin siihen - luulin loppuiäkseni.

Pidin työstäni kovasti.

Tuli fuusio ja jäin työttömäksi oltuani viittä vaille 25 vuotta samassa työpaikassa - kylläkin tehtävästä toiseen siirtyen.

Oli muutamia työttömiä vuosia, jolloin kävin erilaisia kursseja. Eräältä kurssilta sain kipinän ja innostuksen lähteä opiskelemaan lähihoitajaksi. Tuumasta toimeen ja niin pääsinkin onnellisesti opiskelemaan alaa josta jo nuorena haaveilin.

Valmistuin viisikymppisenä ja olin aluksi töissä satunnaisia jaksoja - lyhyitä ja välillä oli vuodenkin pesti. Tykkäsin työstäni, enkä lannistunut hakemaan vakituista paikkaa.

Sain nyt viimein vakituisen paikan (56-vuotiaana). Pidän työstäni paljon, sillä vanhustyö on lähellä sydäntäni.

Työssä on vain pieni huono puoli - sitä ei arvosteta kylliksi - ainakaan palkan suhteen.

Mutta pääasia onkin, että rakastan työtäni ja tunnen olevani tarpeellinen. Kaiken kaikkiaan olen onnellinen ihminen.

Näin haluankin rohkaista "ikäihmisiä" uuteen ammattiin tai muutenkin tekemään elämästään ja haaveistaan totta. Se kannattaa!

Angelic

=========================

Olen kauppakoulun käynyt, ammatissa toiminut, sen jälkeen kotiäidin ammatissa kymmenen vuotta. Sitten nelikymppisenä aloin sanomalehtitoimittajan työt ja myöhemmin olen kirjoittanut muutamia kirjoja.

Kirjoittaja

=========================

En tiedä olinko keski-iässä, mutta 9 vuotta sitten aloitin (melkein 39 v) uuden suunnan elämässäni. Olin eronnut siitä pari vuotta aikaisemmin, erotessamme olin lomautettuna ja irtisanomisuhan alla, asunto lähtenyt eron myötä alta ja rahallisesti oli tietysti tiukkaa. Lapset olivat opintojen alkaessa 9 v ja 11 v. Pääsin opiskelemaan toimintaterapeutiksi, 3,5 v koulutukseen. Olin vuosikausia tehnyt erilaisia toimistotöitä, sihteerin ja assistentin töitä, matkatoimistossa, suunnittelutoimistoissa ja eron jälkeen olin onnistunut saamaan vakinaisen työpaikan maamme johtavassa telealanyrityksessä. Aina kuitenkin tuntui että minua varten on jotain muutakin... Hain opiskelemaan hyvän nuoruudenystäväni yllytyksestä, hän oli sitä mieltä että se voisi sopia minulle, koska esitteiden mukaan siinä pääsee käyttämään luovia taitoja. Olin aina ollut kiinnostunut taiteen eri muodoista, mutta en mielestäni ollut tarpeeksi taitava, tai joku taisi sanoakin minulle, ettei Suomessa taitelijana elä...

No opiskeluja 3,5 vuotta oli aika rankkaa, olin luokan vanhin, koska opiskelin nuorisoasteella... Nuorin luokalta olisi voinut olla tyttäreni. Välillä meinasin heittää hanskat tiskiin, mutta selvisinhän minä! Enkä kadu pätkääkään, sain uusia ystäviä ja opin paljon paljon asioita, joista muuten olisin varmaan täysin tietämätön. Sain itseluottamusta lisää, tutustuin paremmin itseeni. Nyt työskentelen ammatinharjoittajana ja teen toimintaterapeutin työtä, kuudes vuosi meneillään. Olen kouluttautunut koko ajan lisää, tiedonhalu lisääntyy eikä varmaan lopu koskaan. Tänään pitäisi saada rentoutusopastajadiplomi kouraan :) Ystäväni ihmettelevät miten jaksan koko ajan kurssittaa/kouluttaa itseäni, se yksinkertaisesti vain antaa enemmän kuin ottaa, eihän sitä ole valmis koskaan. Ja mielessäni on vielä yksi haaveeni, jonka toteuttamisen aloitan tänä vuonna ja suunnitelmissa on tänä vuonna käydä jollain kirjoittajakurssilla saamassa vauhtia tähän haaveeseen... Älä turhaan mieti jos jokin asia kiinnostaa, siitä vaan tekemään, ei meillä täällä iänkaiken ole aikaa. Nautitaan elämästä!

Kiki

=========================

Olen tullut siihen tilanteeseen, että muutos on tehtävä ja uudelle urille päästävä. Olen antanut itselle aikaa tämän vuoden loppuun saakka keksiä /etsiä itselle uusi työ, jossa minun arvoni nähdään. Olen kirjoittanut valmiiksi jo irtisanoutumisilmoitukseni, lisään siihen vain sopivaksi harkitseman päivämäärän. Tämä tuntuu tällä hetkellä vielä kovin haastavalta, mutta luotan että siivet kasvaa ja pääsen lentoon. Kartoitan vahvuuteni ja etsin koulutusta heikkouksiini. Mutta muistan koko ajan, että työ on vain 1/3 osa ajankäytöstäni. Kehitän itseni myös vapaa-ajalla

Marceen

=========================

Itse aloitin yrittäjä urani 43-vuotiaana. Jätin erittäin hyvin palkatun päällikkö työni. Aloitimme yhtiökumppanin kanssa aivan uudella alalla, josta emme paljon tienneet.

Kovalla työllä se lähti käyntiin. Parhaimmillaan meillä oli kolme myymälää sekä postimyyntiä koko Suomeen ja Venäjään sekä Eestiin. Yritys on aina tuottanut ja parhaimmillaan meillä oli pitkälti yli 100 hyvää työntekijää.

Osan myymälöistä olemme tänään myyneet, aivan suunnitelmien mukaan. Eläkeikä häämöttää.

Meillä on ollut selkeät suunnitelmat ja tavoitteet alusta asti. Kaikki on toteutunut ja toteutuu. Tällä hetkellä olen osa aikaisella eläkkeellä ja voin harrastaa sitä kaikkea mitä olen aina halunnut.

Et koskaan ole liian vanhaa aloittamaan uuttaa jos sitä haluat.

Onnellisuus tulee onnistumisista.

Christer

=========================

Lapsena uneksin arkkitehdin ammatista, mutta minusta ei tullut edes ylioppilasta elämän kimuranteista kuvioista johtuen.

Nuorena ajattelin että minusta voi kuitenkin tulla rakennusmestari, kun opiskelin rakennuspiirtäjäksi. Mutta ei minusta tullut rakennusmestaria. Elämä kuljetti toisin.

Minusta tuli mutkien kautta TV-kuvaputkien säätäjä, mutta sen työn ilo kesti vain kaksi vuotta. Suomessa ei sittemmin tehty kuvaputkia.

Lapsena jo uneksin että minusta tulee suurperheen äiti. Sen unelman olen saanut toteuttaa. Minulla on viisi ihanaa lasta joita olen saanut hoitaa kotona lähes kaksikymmentä vuotta rakastavan miehen rinnalla.

Mutta lapset kasvavat ja ammatti piti hankkia. Lähdin toteuttamaan 4-kymppisenä ammattihaaveita.

Pääsin opiskelemaan AMKiin rakennustekniikkaa ja vuosi sitten valmistuin insinööriksi. Nyt minulla on haasteellinen työ josta pidän. Ja olen vain kiitoksella ihmetellyt kuinka elämä kuljettaa. Perheellisenä siihen tarvittiin erityisesti miehen sitoutumista kotiaskareisiin, mutta myös lapsien oli opittava ihan uudenlaisia kuvioita.

Jos olisin tiennyt mitä kaikkea muutos tuo tullessaan, en olisi siihen jaksanut ryhtyä, mutta nyt kun osa päämäärästä on saavutettu, olen onnekas.

Monilla aloilla ei ole enää varaa 'ikärasismiin', vaan töitä saa melko todennäköisesti.

Siis jos sinulla on unelma - toteuta se, mutta läheisiä ihmisiä ei voi sulkea asian ulkopuolelle.

Eija - onnellisesti keski-ikäinen

=========================

Uuden oppiminen on aina positiivinen asia! Itse olen tehnyt mm. myynti-, keittiö- ja erilaisia toimistotöitä ja välillä ollut kotiäitinäkin. Viimeisimmän toimistotyösijaisuuden jälkeen jäin työttömäksi n. vuosi sitten. Uutta minkään aikaisemman työkokemukseni alan töitä ei tuntunut löytyvän. Sitten näin lehdessä erään ilmoituksen työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Kiinnostukseni heräsi välittömästi (kokemusta alalta ei ollut eli kaikki asia olisi taatusti uutta). Puhuin asiasta tutuilleni, joista osa suhtautui asiaan hörähdellen, mutta onneksi osa antoi positiivista kannustusta. Hain koulutukseen ja onnekseni myös pääsin sinne.

Lähes kaikki on todellakin ollut aivan uutta asiaa, ja opiskelutahti on kiivas, mutta olen ollut tyytyväinen omaan valintaani. Uskon saavuttavani sellaisen tieto-taidon, jonka avulla pystyn saamaan itselleni uuden ammatin kautta töitä.

Luja usko itseensä ja uuttera opiskelu tällä iällä (43 v.) ovat kantavana voimana. Kannattaa kokeilla oli sitten työtön tai muuten vain kyllästynyt entisiin ammatteihinsa.

Epuli

=========================

Olen vaihtanut ammattia useammankin kerran ja olen lisäksi yli-ikäinen vastauspyynnön perusteella.

Valmistuin kotitalouden ja tekstiilityön opettajaksi 1970. Olin avioitunut vuotta aikaisemmin maanviljelijän kanssa. Opetin yläasteella ja keskikoulussa. Kolmessa vuodessa paloin loppuun, en pystynyt enää edes nukkumaan. Koulun ja maatilan kevät- ja syksykiireet päällekkäin ja lomista ei tietoakaan kahden pienen pojan kanssa. Jäin kotiin ajatuksella palata ammattiini, kun saan pojat kouluun. Osallistuin kaikkiin tilan töihin karjanhoidosta traktoritöihin. No, Luoja lahjoitti kaksi lasta lisää ja niin sain unohtaa "virkahaaveet"

1990-luvun alussa sairastuin astmaan ja krooniseen nuhaan (ammattitauti). En enää pystynyt mihinkään entisistä ammateistani. Lähdin 45-vuotiaana opiskelemaan hoitoalalle (hieronta, vyöhyketerapia ja osteopatia). Nyt, kohta 60-vuotiaana teen asiakastyötä harrastuksenomaisesti, koska Melan luopumistuen tuloraja on niin alhainen. Astma lääkityksen sain jättää jo opiskelun alkuvaiheissa pois. Suosittelen oravanpyörästä hyppäämistä jokaiselle. Elämänlaatu paranee!

Elviira

=========================

Aiheeseen liittyen: Olen kohta 53 ja koko työelämäni, 25 vuotta tuntenut olevani väärässä paikassa ja väärällä alalla. En ole vain saanut koskaan kiskaistua itseäni irti. Suurimpana syynä varmaan se, etten tiedä mihin päin lähtisin, mitä loppujen lopuksi haluaisin. Kohta on pian viimeiset hetket käsillä, kertokaa ihmeessä miten te olette löytäneet uuden suunnan.

Olen harkinnut monesti myös jäämistä vain pois töistä, taloudellisesti se kyllä olisi mahdollista, mutta sitäkään en uskalla tehdä. Pelkään jäädä tyhjän päälle.

Päättämätön

=========================

Olin aiemmin ammatiltani hoitaja, tein kolmivuorotyötä, mutta selkäni ei kestänyt sitä joten pääsin uudelleen koulutukseen! Valmistun yhteiskuntatieteiden maisteriksi, pääaineenani on sosiaalityö. Tämän koen erityisen tärkeänä, koska olen aina työskennellyt ihmisten kanssa, nyt voin toteuttaa haluani auttaa ihmisiä ilman fyysistä "nostamista", mitä varsinainen hoitotyö usein on.

Tavallaan sairauteni siis oli "pelastukseni" uuteen ammattiin. Olen 42-vuotias joten minulla on vielä iloisia työvuosia jäljellä. Rohkaisen kaikkia aikuisia naisia opiskelemaan, kieletkään eivät ole peikkoja, hakeudu nuorten ryhmiin ja opettele rohkeasti puhumaan! Myös kesäkoulut ovat oppimisen kannalta hyviä paikkoja. Usein meillä on vain turhia pelkoja siitä, ettemme pärjää! Mutta kokemuksesta voin kertoa, että pärjää! Joskus paremmin joskus huonommin, mutta iloisin mielin eteenpäin!

Hillankukka

=========================

Olen 44-vuotias ja aloitin viime syksynä oppisopimuksella puutarhurin opinnot. Aiemmalta ammatiltani olen lastentarhanopettaja ja alalla ollut jo 23 vuotta tehden päivähoidon saralla kaikkea mahdollista. Vuosia tunsin olevani väärällä alalla, mutta en parista yrityksestä huolimatta saanut vaihdettua ammattia.

Pari viimeistä vuotta lastentarhanopettajana olivat tosi raskaita. Vaikka yritin hakea uusista suuntauksista inspiraatiota työhöni, en jaksanut vaan olin pari kertaa pitkällä sairaslomalla uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Viimein perheemme kuopus oli aloittamassa koulutaivaltaan toissa syksynä ja päätin jäädä koko lukuvuodeksi vuorotteluvapaalle. Tavoitteekseni otin, että sen vuoden aikana etsin itselleni uuden työpaikan tai koulutuspaikan.

Muutamaan kouluun laitoin hakupaperit vuosi sitten keväällä ja pariin olisin päässytkin opiskelemaan, mutta taloudellisesti ne vaihtoehdot olivat poissuljetut. Onneksi työnantajani palveluksessa oli ihana ihminen, joka järjestelee mm. terveydellisistä syistä uudelleensijoituksia ja häneltä sain tiedon, että työnantajani ottaa oppisopimusopiskelijoita. Tuumasta toimeen ja parin puhelinsoiton jälkeen olin saanut sovittua viheryksikköön puutarhurin oppisopimuspaikan itselleni. Teoriaopinnotkin järjestyivät omalla paikkakunnalla. En ollut uskoa todeksi kuinka kaikki järjestyi näinkin pienellä vaivalla.

Viime syyskuussa sitten aloitin, enkä ole päivääkään katunut valintaani! Olen innokas opiskelija ja kasvien tutkija tätä nykyä. Toiveissani on, että vuoden päästä valmistuttuani järjestyy vielä vakituinen työpaikkakin!

Yhdestä asiasta koko prosessin aikana olen ollut varma: entiseen täytyy tulla muutos!

Se ja usko itseen sekä Positiivareiden ansiosta positiiviseksi muuttunut elämänasenteeni auttoivat minua eteenpäin (edelleenkin)!

Tsemppiä kaikille uranvaihtoa miettiville, uskokaa itseenne!

Tarhuri – Heli

=========================

Kyllä, virnistellen sanottuna aloitin keski-iässä 'viiskymppisenä virkaan' -projektin. Olin kirjastovirkailija, takana kesken jääneet yliopisto-opinnot.

Keräsin kokoon aiemmat opintoni ja lähdin opiskelemaan, aluksi avoimeen yliopistoon ja sitten sattuman kautta äitini huomasi paikallislehdestään poikkeuskolutuskurssin luokanopettajaksi. Tällä hetkellä vähän yli viisikymppisenä olen virassa oleva luokanopettaja, joka jännittää, onko päässyt erityisopettajakoulutukseen... Tulokset tulevat parin viikon sisällä.

Vaikka en tähän koulutukseen pääsisikään, tuottaa minulle päivittäin tyydytystä ajatus, että olen suorittanut tutkintoni loppuun graduineen kaikkineen. Syvin tyydytys on tässä: sain tehtäväni valmiiksi.

Alfa

=========================

Olen entinen lähetti, baarityöntekijä, autonasentaja, taksin kuljettaja ja liikenneopettaja. Nykyään olen insinööri ja projektipäällikkö.

Uudet tuulet kehittävät

=========================

Tein toimistotöitä 26 vuotta jonka jälkeen lähdin lähihoitajakouluun ja vaihdoin täysin toisenlaiseen työhön. Lapsuudenaikainen toiveammatti oli sairaanhoitaja tai yleensäkin hoitotyö. Nuorena likkana sen aikainen apuhoitajakoulu olisi ollut kaukana kotoa, joten en varmaankaan uskaltautunut silloin lähteä kotoa kauas ja niinpä hakeuduin lähipaikkakunnalle kauppikseen.

Saikin heti kauppakoulusta valmistuttuani töitä. Silloin ei tarvinnut kouluttautua työttömäksi. Elettiin 70 -luvun alkua. Viihdyin kyllä toimistohommissakin ja olin aluksi yksityisissä firmoissa töissä ja viimeiset 21 vuotta kunnan palveluksessa erilaisissa tehtävissä. Työurani oli kokoajan nousujohteinen ja tehtävät haasteellisia. Kuitenkin 40 ikävuoden jälkeen alkoi tulla tunne, että haluaisin tehdä vielä elämässäni jotakin muutakin työtä. Vitsinä heitinkin, että minusta tuntuu nyt siltä, että kaikki A-neloset (paperiarkit) on siirretty pöydän laidalta toiselle laidalle, mitkä minun on pitänyt siirtää. Alanvaihto oli sinänsä helppo, koska hoitotyö oli kuitenkin ollut se kiinnostuksen kohde jo lapsena.

Niinpä hain ja pääsin lähihoitajakouluun. Otin aluksi opintovapaata ja valmistumiseni jälkeen sanoudun irti entisestä työstäni. Sain heti koulutustani vastaavaa työtä, aluksi lomituksia ja sijaisuuksia, mutta vuoden kuluttua valmistumisestani sain vakituisen hoitajan viran vanhainkodista. Nyt olen ollut lähihoitajana vanhainkodissa jo kohta 10 vuotta, enkä yhtenäkään päivänä ole katunut alanvaihtoa, enkä kaivannut entiseen työhön. Kun lähdin opiskelemaan, moni sanoi minulle, että hulluhan sinä olet, kun lähden vakituisesta hyvästä kunnan virasta epämääräisiin pätkätöihin. Halusin kuitenkin niin innokkaasti kokea uutta ja erilaista työtä ja erilaisia haasteita elämässäni, että päätin tehdä rohkean hypyn ja kokeilla pystynkö vielä vastaamaan uusiin haasteisiin. Omaa kunnianhimoakin siinä varmasti oli ja sitä rohkeita päätöksiä tehtäessä tarvitaankin. Nyt voin olla tyytyväinen ja todeta, että olen pystynyt vastaamaan uusiin haasteisiin ja tunne olevani oikealla alalla, vaikka työ on fyysisesti raskasta. Mutta se antaa minulle uutta henkistä pääomaa joka päivä.

Olen saanut jakaa elämänkaaren työssäoloaikani kahteen jaksoon: reilut 20-vuotta toimistotyötä ja toiset 20-vuotta hoitotyötä, josta jään eläkkeelle noin 10-vuoden kuluttua, jos Luoja suo terveyttä ja voimia, että voin olla työelämässä eläkeikään saakka.

Jos joku lukijoista miettii vastaavassa iässä uuden opiskelun/alan vaihtoa, niin voin sanoa, että rohkeasti vaan kohti uusia tuulia. Se kyllä kannattaa!! Itse koin oman itsetunnon ja jaksamisen kannaltakin alanvaihdon tuovan uutta potkua elämään. Opiskeluaika oli tosi ihanaa, vaikka opiskelukaverit olivat suuremmaksi osaksi nuoria ja olisivat sopineet ikänsä puolesta minun lapsiksi. Nuorin oma lapseni aloitti ala-asteen ekaluokan yhtä aikaa, kun minä lähihoitajakoulun, joka hänestä tuntui vähän hassulta, kun äitikin on koululainen.

Tässä minun tarinani. Toivon sen tuovan uskoa toisillekin, jotka miettivät uuden työ/opiskeluelämän alkua!

Tänään hoitsu

=========================

Elämä ei lopu tai ala uudestaan keski-iässä. Suuriakin muutoksia voi tehdä myös 55-95-vuotiaana.

Yli 60 v

=========================

Niinpä, 20 vuotta auton ratissa ympäri suomea tietotekniikan ja konsultoinnin nimissä. Vähitellen kehkeytyi ajatus, että 45-vuotiaana tämä ralli saa riittää. Puoli vuotta aiemmin tarjoutui tilaisuus, jota olisin taatusti miettinyt loppuikäni, jos sen olisin jättänyt käyttämättä. Nyt on kohta vuosi mainostoimistotyötä takana. Sen aikana on palautunut mieleen useita nuoruudenhaaveita, jotka liittyivät juuri tällaiseen ammattiin. Elämäni tähän asti paras työvuosi. Vilpittömästi. Paljon uutta opittavaa, mutta myös hyötyä aiemmasta kokemuksesta asiakkaiden hoitamisesta. Ja vieläkin hämmästelen, miten herätyskello soi joka aamu samaan aikaan ja suuntaan töihin samaan paikkaan, en enää aamuyhdeksäksi ties minne päin Suomea. Ja mieli on nuorempi kuin vuosikausiin!

Jaska

=========================

Olin toiminut parturi-kampaajana toistakymmentä vuotta, kunnes totesin, että oli aika tehdä jotakin uutta. Halusin lähteä opiskelemaan jotakin aivan muuta kuin omaa alaani. Keskustelin asiasta perheelleni, kuulostelin heidän mielipidettään, vaikka tosiasiassa päätöksen olin tehnyt jo itse mielessäni kun olin nähnyt ilmoituksen iltaopiskelusta, josta valmistuisi sisustusassistentiksi. Olin jopa lähettänyt jo hakupaperitkin.

Ja niin minä sitten pääsin kouluun, päivät kävin töissä ja kolme kertaa viikossa sekä lauantaisin minulla oli koulua. Perheeni oli pakko oppia uusi rytmi. Koulutus oli todella antoisaa, vaikkakin aika ajoin melko raskasta, koska kotitehtäviä oli jonkin verran. Sain vuoden kestävän koulutukseni loppuun, mutta se ei riittänyt minulle, opiskelu oli vienyt minut mukanaan. Niin sitten tein isomman päätöksen ja lähdin jatkamaan opintojani päiväopiskelijana.

Edessäni oli kahden vuoden "pesti". Nyt tämä "pesti" alkaa olla loppusuoralla valmistun juhannuksen jälkeen sisustajaksi. Mutta päivääkään en ole katunut päätöstäni. Ja opiskelu vie minua vielä mukanaan niin, että olen päättänyt jatkaa sitä vielä työ ohella.

On ollut ihanaa saavuttaa oma unelmansa ja jatkaa eteenpäin kohti uusia unelmia. Koska mitään ei saa jos ei uskalla ottaa ensimmäistä askelta. Sillä muista, että suuret saavutukset ovat lähteneet pienistä haaveista. Ja koskaan ei ole myöhäistä toteuttaa omia haaveitaan.

Onnellinen opiskelija

=========================

Sattuipas tämä kysely kerrankin kohdalleen! Ei minulta ammatteja ole puuttunut eikä työt koskaan loppuneet. Erikoisimpana ehkä tuo nuorena hankittu ravivalmentajan-koulutus. Sen jälkeen olen toiminut sangen tiiviisti miehisillä aloilla vailla varsinaista koulutusta ja puhjennut tähän uuteen uraputkeen kahdeksan vuotta sitten. Olen sinä aikana kirjoittanut ylioppilaaksi, suorittanut 5 erilaista yrittäjän ja taloushallinnon tutkintoa. Kaiken tuon kruunaa vajaan kahden viikon kuluttua saamani insinöörin paperit!

Mikäkö tässä ihmeellistä? Olen tämän uraputkeni ajan pyörittänyt kolmea eri yritystä, huolehtinut työntekijöistäni, toiminut luottamustehtävissä ja "käynyt" vielä töissä.

Miksikö? Äidistäni olisi ollut toki hienoa että jompikumpi tyttäristä olisi päässyt "parempiin" naimisiin insinöörin kanssa mutta sellaista ei sitten sattunut kohdalle niin piti ryhtyä itse.

Rankkaahan tämä arkipäivä tietysti on ollut mutta näin loppusuoralla huomaan vihdoin herääväni hymy huulilla uuteen aamuun ja nauttivani tulevasta kesästä valmiina uusiin haasteisiin.

Joten seuraavaksi sitten on edessä, kunhan näiltä muilta kiireiltäni ehdin, aloittaa työnhaku ja heittäytyä lopputyöelämäkseni uudelle uralle!

Koko elämähän on yhtä opiskelua!

=========================

Olen 44-vuotias työuupunut. 3 vuotta sitten sairastuin, kun fysiikkani ei enää kestänyt jatkuvaa 10-12-tuntista työpäivää ja 6-päiväistä työviikkoa. Olin IT-alalla system managerina. Työpaikkani ilmapiiri ja asenne oli hektinen ja dynaaminen, kuten IT alalla yleensä saattaa. Nyt olen ollut sairaslomalla viime elokuusta lähtien ja olen pikkuhiljaa alkanut löytää elämääni iloa. Olen päättänyt liittyä taas "elävien" joukkoon, mutten voi enkä halua palata enää entiseen työhöni.

Olen hakenut koulutukseen, josta toivottavasti neljän vuoden kuluttua valmistun Steiner-koulun luokanopettajaksi. Steinerilaisuudessa minua viehättää antroposofinen, ihmiseen kokonaisvaltaisesti suhtautuva asenne ja ihmiskäsite. Tulee olemaan kiinnostavaa kannustaa lapsia itse etsimään ja löytämään tietoa ja elämälleen todellista merkitystä ja suuntaa. Haluamaan oppimista ja ymmärrystä, ikuisen ja perinteisen menestymisen sijaan. Kilpailemaan itsensä, ei toisten "tehokkaiden" kanssa.

Ja itse haluan päästä vihdoin käyttämään todellisia taipumuksiani luovana, taiteellisena "käsityöläisenä".

Intoni opettamiseen juontaa varmastikin parinkymmenen vuoden päähän, jolloin tein yhden talven sijaisuuden eräässä pienessä kyläkoulussa ala-asteella luokanopettajana. Muistan tuolloin usein ajatelleeni, että "voi kun olisi tähän hommaan koulutus". Olisi ollut monessa konflikti- ja muissakin tilanteissa jotain kättä pidempää ja keinoja selvitä niistä. Nyt olen vihdoin toteuttamassa tuota kauan "pinnan alla" kytenyttä haavetta.

Hupakko

=========================

Olen työskennellyt 25 vuotta palvelualalla ja viimeiset 14 vuotta hotellissa. Työporukka oli pääasiallisesti työstään innostunutta ja hotelli työympäristönä on mielenkiintoinen. Pidin työstäni ja ihmisten palvelemisesta. Vuosien saatossa etenin urallani ja työtehtävissä hotellipäälliköksi, osaamista ja vastuuta tuli lisää. Viimeisten viiden vuoden aikana työilmapiiri kuitenkin huonontui, vaatimukset työnantajan taholta muuttuivat kohtuuttomiksi; töissä olisi saanut olla palkatta mielin määrin. Kiire ja työtaakka veivät pohjan pois laadukkaalta asiakaspalvelulta. Muutama viimeinen vuosi tuntui valheessa elämiseltä.

Olen aina ollut kiinnostunut musiikista ja nimenomaan äänittämisestä. 1997 aloin miettiä vieläköhän onnistuisi työskennellä äänen parissa. Voisinko opiskella työn ohella? Otin selvää musiikkiteknologian koulutuksesta ja Sibelius-Akatemiasta löytyi tarjontaa muutaman sopivan kurssin verran. Niinpä ilmoittauduin ensimmäiselle äänittämisen peruskurssille 1997 ja jatkoin opiskelua seuraavat viisi vuotta erilaisia kursseja käyden ja itse opiskellen. Näiden vuosien aikana olin tehnyt itseäni tykö äänialan yrityksille, mutta ilman välitöntä tulosta. Keväällä 2003 tein rohkean ratkaisun ja sanoin itseni irti Hotellista ilman varmaa tietoa tulevasta työstä. Säästöjä oli jonkin verran, jotta niillä selvisi muutaman kuukauden karenssista, joka seuraa irtisanoutumisesta.

Kahdeksan kuukauden työttömyyden jälkeen minulla oli uusi erittäin mielenkiintoinen työpaikka puheteknologian parissa. Työ vastaa vain osaltaan sitä mihin olin kouluttautunut, mutta opiskeluni yhdistettynä (työ)kokemukseeni ja aktiivisuuteni palkittiin ja pystyin vaihtamaan vielä päälle nelikymppisenä alaa.

Uusi työ, varsinkin it-ala nelikymppiselle, tuo tietysti mukanaan omat kommervenkkinsa. Mutta kuinka nahistunut ja ympäristöäni myrkyttävä olisinkaan, jos olisin jäänyt taloudellisesti turvattuun työhöni?

Suosittelen vilpittömästi rohkeata, mutta harkittua ja suunniteltua otetta työpaikan vaihtamisen suhteen.

Lars –61

=========================

Työelämäni alkoi 17-vuotiaana. Aloitin kiinnitystarvikemyyjänä paikallisessa ruuviliikkeessä. Ura eteni vesijohtoliikkeen kautta rakennuskonevuokraamoon ja sieltä edelleen rautakauppaan. Näin rakennusala tuli monelta sektorilta tutuksi. Aikaa alalle "opiskelussa" kului n.20 vuotta. Elämä oli ajatellut minulle muutakin.

Vaikean elämäntilanteeni ja sairastumiseni myötä, sai apua MVT- ja PVT-vyöhyketerpiasta. Kokemukseni hoidoista kannusti minua opiskelemaan ammatin, josta tuli nykyinen työni. Nyt olen 41-vuotias ja toimin MVT- ja PVT -vyöhyketerapeuttiyrittäjänä ja saan auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Kaikista kokemuksista, vaikeistakin, kiitollisena saan elää eheytyneenä, tasapainoisena ja ennen kaikkea terveenä naisena ja äitinä. Kiitos elämälle!

Rautakaupasta vyöhyketerapeutiksi

=========================

Olen toimistorotta tiettyine vastuineen mutta tämä ei välttämättä avaa mitään uutta ovea minulle ja siksi tavoitteeni on vuoden sisällä siirtyä myymään luontaistuotteita jotka tunnen hyvin ja joista on hyötyä minulle ja muille. Pääsen parantamaan muiden elämänlaatua.

Muutos on mahdollinen

=========================

Joo, läksin 55-vuotiaana tietokoneen A -AJOKORTTIA SUORITTAMAAN ja sain sen!

Sittenpä tuli se vanha toive että haluaisin matkailuoppaaksi ja pääsin 56-vuotiaana opiskelemaan (jopa karsintojen jälkeen hyväksyttiin). Sain 56-vuotiaana AUKTORISOIDUN MATKAILUOPPAAN paperit.

Tänään 89 vuotta täyttävä tätini sanoi MAILAILEVANSA tyttärelleen Filippiineille ja pojalleen Australiaan.

Siis eikun TÖPINÄKSI ja toiveitaan toteuttamaan. Ethän sinä voi tietää onko sinusta jos et edes yritä!

Vanhempana on se hyvä puoli että saa nuorilta apua. Mun nuoruudessa oli se tunne että piti ihan itse ottaa selvää kaikesta.

Olinkohan liian vanha vastaamaan tähän, kun täytän jo 60v.?

-MANTU-

=========================

Valmistaudun parhaillaan hierojan näyttötutkintoon 50-vuotiaana. Luokkatoverit ovat 19 - 40-vuotiaita, opettaja ankara kuin keskikoulun suomenlehtori konsanaan. Eilinen päivä meni tenttienjälkeisessä stressinlaukeamishihittelyssä ja kovassa näyttötyöprässissä tätäkin kirjoittelen aamuvarhaisena joutohetkenä ja tästä kaikesta NAUTIN! Onneksi enää ei nukuta kuin nuorena, onneksi on Kokki-Jussi, joka tarjoaa valmiin aamiaisen eikä tarvitse kuunnella mitäkukakinottaaVaiottaakomitään aamiaiseksi. Ei ole rakkaushuolia kuten nuoremmilla näyttää olevan ja autokin on oma, jolla survaista koululle. Mitäs tässä valittamaan kun vielä on muistia, jos ei muualla niin tikulla ja motivaatiota hankkia ammatti, joka on mielekästä, ihmisläheistä ja tuiki tarpeellista tämän päivän kiireisille ihmisille. Kiireenkesytys minut pysäytti, stressipesun jälkeen kompassiin löytyi uusi suunta, josta olen ikihyvilläni. Suosittelen lämpimästi.

Gaia

=========================

Moi yhteisen aamiaisen nauttijat, olen kohta 52-vuotias opiskelija ja valmistun syksyyn mennessä puheterapeutiksi.

Olen asunut Saksassa jo yli 30 vuotta ja olen ensimmäiseltä ammatiltani diplomi-kielenkääntäjä. Se oli semmoinen käytännöllinen vaihtoehto, kun minulla oli niin "hyvä kielipää". No kieltämättä se on keskivertoa parempi, mutta jo ennen valmistumistani koin, ettei kääntäminen ole sydämeni asia. Saimme kolme lasta. Mieheni on menevä ja menestyvä liikemies. Saksalaisen käytännön mukaan jäin kotiäidiksi, ensinnäkin ollakseni miehen kiireitä tasapainottava tyyni satama koko perheelle ja toiseksi, koska en kokenut kääntämistäni omakseni. Opetin parisenkymmentä vuotta kieliä kansalaisopistossa ja pidin opettamisesta. Suunnittelin opiskelevani vielä kerran, kunhan minulle selviäisi, mikä todella on minun alani. Se selvisi vasta kun ensimmäisen Pisa-tutkimuksen tulokset julkaistiin. Lastemme koulukokemusten perusteella olin aina ollut tyytymätön saksalaiseen koululaitokseen ja kokenut suomalaisen paremmaksi, mutta yllätyin tuloksesta. Päätin ottaa selvää, miksi suomalaiset koululaiset menestyivät niin hyvin. Kokemuksieni perusteella arvioin menestyksen johtuvan mm. neuvolatoiminnasta ja varhaiskasvatuksen korkeasta laadusta.

Pyrin ja pääsin opiskelemaan erityispedagogiikkaa ja koska puuhaan kaikkein mieluiten alle kouluikäisten lasten kanssa ja kieli on minun elementtini erikoistuin puheterapeutiksi. Toki hallitsen myös jo aikuisten potilaiden puheongelmat.

Olen sikäli onnekas, että olen voinut keskittyä päätoimisesti opintoihini, koska mieheni vastaa elinkustannuksista. Olen opiskellut ennätysajassa, koska en löydä jarruja, kun kerran innostun.

Olen selvittänyt itselleni - ja monelle muullekin - miksi Suomen koulut menestyivät niin hyvin kansainvälisessä vertailussa. Saatte olla onnellisia niin hyvistä kouluista. Älkää säästäkö niitä pilalle!

Siinä sivussa löysin unelma-ammatin! Toimin jo työssäni puheterapeuttina kahdessa päiväkodissa ja yritän vielä keskittyä viimeisiin tentteihin ja lopputyöhöni.

Saksassa tämä on aika harvinaista. Tuskin voin uskoa todeksi sitä, että minä, yli viiskymppinen nainen vailla työkokemusta, saa työpaikan jo ennen valmistumistaan. Minä jaksan vielä hyvin pidennettyynkin eläkeikään asti!

Voin suositella ratkaisua kaikille, jotka haluavat löytää itsestään ne todelliset piilevät kyvyt.

Kaija

=========================

Olen 54-vuotias ja saanut tilaisuuden viime syksynä palata röntgenhoitajan ammattiin, johon kouluttauduin 1970-luvun alussa ja jossa toimin tuolloin vain noin vuoden ajan! Minulla on myös kaksi muuta koulutusta, sihteeri-kirjeenvaihtajan ja kuntohoitajan. Jälkimmäiseen ammattiin valmistuin 4-kymppisenä ja toimin fysioterapia-alalla viitisentoista vuotta. Sitä ennen olin toimistosihteerin tehtävissä toistakymmentä vuotta eri työnantajilla.

Olen viihtynyt kummassakin tehtävässä aikani, mutta jotain on jäänyt puuttumaan. Mikä olisi minun juttuni? Nyt kun ympyrä on tavallaan sulkeutumassa eli olen palannut nuoruuteni ammattiin, röntgenhoitajaksi, tunnen, että tämä se on. On ollut palkitsevaa päästä sisälle uusinta teknologiaa hyödyntävään kuvantamisen maailmaan. Uutta opittavaa on ollut ja on edelleen paljon, mutta se pitää virkeänä!

Lea S
=========================

Olen valmistunut 20 vuotta sitten apuhoitajaksi ja tässä välillä lähihoitajaksi. Nyt meillä on lapset jo aikuisia. Elämme mieheni kanssa kahdestaan. Muutama vuosi sitten hänelle tuli hyvä tilaisuus edetä urallaan ja minä häntä kannustin asiassa. Nyt on minun vuoroni. Olen vuorotteluvapaalla ja opiskelen jalkojenhoitajan ammattitutkintoa. Juuri on kova touhu päällä kun kesäkuussa pitäisi saada oma hoitola avattua. Tuntuu tosi hienolta elää aivan uudessa elämäntilanteessa. Tunnen itseni taas innostuneeksi ja energiseksi. Päivittäin luen Positiivaria ja imen itseeni lisää energiaa ja luon vahvaa uskoa hyvälle tulevaisuudelle.

Työn ilo löytyi.

=========================

Entistä on vaikka mitä, kaikki arvokkaita tänään: pankkitoimihenkilö, asiakaspalvelupäällikkö, pukeutumisneuvoja, piiripäällikkö, markkinointipäällikkö, projektipäällikkö. Uupumislomalla vuosi ja tuli mahdollisuus koota itsensä mosaiikista uudestaan.

Arvot rakentuivat uusiksi.

Vielä muutama yritys 'vanhassa maailmassa'. Paluuta vanhaan ei ollut, onnekseni!

Elämäni ensimmäinen opintolaina, arjen velvoitteiden hoitamiseksi. Uuden ammatin opiskelu -> kehoterapeutti, yrittäjä. Mielenkiintoisimpaan Luojan luomaan tutustuminen jatkuu; ihmiseen psykofyysisenä kokonaisuutena.

Kaikki entinen on tarvittu kasvamiseen ja oivaltamiseen. Tällä uudella tiellä elämä ei ole näyttäytynyt harmaana, ei yhtenäkään päivänä.

Lissu 43 v


=========================

Olin ollut yli kymmenen vuotta kunnan viranhaltija. Hyvä näköalapaikka, jossa tapasi paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Varsinaisesti ei kuitenkaan ollut enää ylenemismahdollisuuksia ja kaikki alkoi maistua puulta. Löysin maalta miehen ja muutin hänen luokseen -työttömäksi, kun ei virkoja maalla ollut. Kolmessa vuodessa, erilaisia kursseja käyden, selvisi uusi suunta: perustin oman yrityksen: tilitoimiston. Nyt olen tehnyt näitä hommia vuodesta 2000 ja viihdyn erinomaisesti. Aikaa jää muuhunkin. Pyrin tekemään ruuan alusta lähtien itse, kalastan ja marjastan ja sienestän. Pieni kasvimaa tuottaa iloa ja hyötyä! Kuinka vähän ihminen loppujen lopuksi tarvitseekaan. Onni on arkinen elämä, perhe, työ ja ystävät.

Viranhaltijasta elämänhaltijaksi

=========================

Olen 46-vuotias toimittajauran alkutaipalella oleva nainen. Elämäni tuntuu nyt mielekkäältä ja mielenkiintoiselta.

Näin ei ollut kolme vuotta sitten, kun olin sihteerin työhöni ja koko elämääni turhautunut. Onnekseni tapasin erään viisaan naisen, joka kehotti minua käyttämään lahjakkuuttani - kirjoittamista. Siitä alkoi perinpohjainen pohtiminen, mitä haluan tehdä isona.

Kun minulle selvisi, että toimittajan työ on minun juttuni, ryhdyin opiskelemaan kaikkea journalismiin liittyvää, mitä saattoi opiskella työn ohessa. Samalla aloin kirjoittaa muutamiin lehtiin ja kehityin kirjoittajana. Tapasin matkani varrelta hyviä opettajia, jotka kannustivat minua eteenpäin.

Nyt kahden ja puolen vuoden puurtamisen jälkeen olen siirtymässä kokopäivätoimiseksi freelance-toimittajaksi. Vähän aikaa sitten irtisanoin itseni hyvästä työpaikasta ja elokuun alussa levitän siipeni uuteen lentoon. Edessä on paljon työtä ja hikeä, mutta myös vapautta ja nautintoa tehdä rakastamaansa työtä täysin palkein.

Kaikki on mahdollista, kun seuraa sydämensä ääntä ja uskoo itseensä.

Marja

=========================

Heippa vaan!

Olen hieman sinun ikähaarukkasi yläpuolella, mutta haluan siltikin kertoa oman tarinani.

Koko ikäni olen toiminut liikunnan parissa ja ollut samalla ns. käsillä tekijä eli kaikki kädentaidot ovat olleet omia juttujani. Noin 40-vuotta liikunnan parissa työskennelle tuli aika uusiutua, joten myimme talon sanoin itseni irti virkasuhteesta ja lähdimme luulisin loppuelämän "viimeiselle" retkelle. Muutimme Etelä-Suomen pikkukaupungista Itä-Suomen rajamaille Ilomantsiin ja kouluttauduin siellä PUNOJAN -ammattiin.

Ennen muuttoamme oli miehenikin (työntutkija) kouluttautunut maatalouslomittajaksi. No, retkemme jatkui Keski-Suomeen ja tein rinnakkain tuntitöinä vielä vesiliikunta tunteja ja samalla loppupäivät ja illat kuluivat pajua väännellen. No, alkuunsa hyvä, mutta raskastahan se oli.

Vielä yksi muutto ja päädyimme pikkuruiseen kuntaan Hämeen sydämessä. Olen nyt päätoimisena punojana ja mieheni toimii lomittajana , asumme maaseudun rauhassa, matkaa "keskustaan " n. 15 km .Uudet " omat" ihanat ammatit, pieni maapaikka, jossa tongimme maata käymme kalassa välillä ja sitten taas rupeama töitä ,että pysytään leivänsyrjässä kiinni. Voiko ihminen enää muuta toivoakkaan.

Ei täältä maata ja mammonaa saa kukaan mukaansa ja ajatelkaahan:
Meillä on vain yksi elämä, kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa, kuin sinä itse. Elä se niin hyvin kuin osaat! Me ainakin teimme sen! Saavutimme oman haaveemme ja nautimme loppuelämämme päivistä niin hyvin kuin osaamme ja saamme tehdä sitä, mitä olemme aina halunneet.

Elämä on ihmeellinen seikkailu!

Maru

=========================
Hyvää huomenta!

Noin neljäkymppisenä minulta meni työpaikka alta.

Tiesin sen jo kylläkin suurin piirtein vuotta ennen, joten ehdin jo aloittaa uuden ammatin opiskelun. Niin minusta tuli hermoratahieroja ja 6 vuotta myöhemmin vielä koulutettu hieroja. Enpä nuorempana tiennyt minun sisälläni onkin hieroja!

Ensi syksynä täytän 57v, eikä eläkkeelle jäämisestä ole puhettakaan. Tässä minun uusi työurani, jos se yhtään rohkaisee päätöksen teossa uutta suunnitellessa.

Riitta

=========================

Olen koulutukseltani suomen kielen ja historian opettaja. Kun luokassa tapahtui ihania asioita, seinät tuntuivat liian ahtailta. Halusin suuremmille laitumille. Jättäydyin vapaaksi toimittajaksi. Vuosikausia tein töitä radiolle ja jonkin verran myös televisiolle, kirjoitin artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin, toimin musiikkijuhlien tiedottajana jne.

Jossain vaiheessa halusin jatkaa historian opintojani. Muutin vanhalle yliopistopaikkakunnalleni. Jostain syystä en päässyt ensin kunnolla alkuun. Kaupunki tuntui vieraalta. Näin yliopiston rekrytointiosastolla lapun, jossa etsittiin Aalto-oppaita koulutukseen. Sinne halusin mennä, koska olin ollut aina Alvar Aallosta kiinnostunut, lukenut hänestä mielestäni kaiken ja tehnyt hänestä lukuisia radio-ohjelmia.

Pääsin kurssille ja sitä tietä luiskahdin myös kaupunginopaskurssille. Sen aikana dosentti Timo Koho piti luentosarjan Alvar Aallosta. Luentosarjan kerrottiin korvaavan opintoviikkoja taidehistorian oppimäärästä. Menin kurssille ja imin itseeni täysin uusia asioita. Loppumerkintöjen yhteydessä kaivoin vanhat taiteentuntemuksen appron paperit ja menin niiden kanssa opintoasiain toimistoon. Anoin jatko-opinto-oikeutta, jonka sain. Ryhdyin opiskelemaan toimittajan työn ohessa.

Täyttäessäni 50 vuotta pyysin sukulaisilta ja ystäviltä lahjojen sijaan rahaa, jolla olisin voinut kustantaa Italian-matkan. (Olin Italia-fani ja olin mm opiskellut italian kieltä siihen mennessä liki parikymmentä vuotta. ) Matkaan minulla ei olisi ollut muuten siinä elämäni vaiheessa rahaa. Tulos oli 15 000 mk (n. 2500 euroa). Sillä summalla maksoin synttärijuhlat ja matkustin kolmeksi viikoksi Italiaan. Kävi vielä niin onnellisesti, että kesällä tapaamani firenzeläinen kapellimestari luovutti minulle asuntonsa käyttöön kolmeksi viikoksi. Sieltä käsin kävin ensimmäisen kerran Riolassa, jossa oli Alvar Aallon suunnittelema kirkko. Siinä vaiheessa päätin, että graduni käsittelisi kirkkoa.

Kaksi vuotta myöhemmin pääsin opiskelemaan Erasmus-stipendiaattina Milanoon. Sain myös muita stipendejä, mm Kordelinin säätiön ison matka-apurahan. (Voit lukea tarinani googlettalamalla Senioriopiskelijana Italiassa) Aloittelin tutkimusta ja jatkoin sitä Suomessa. Graduni loppuvaiheessa palasin vielä kolmeksi viikoksi Italiaan ja kävin Riolassa kolmannen kerran.

Elämyksellistä on ollut tavata esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat työskennelleet Alvar Aallon kanssa, kuten arkkitehdit Leonardo Mosso, Greslerin veljekset Glauco ja Giuliano, Federico Marconi sekä Vezio Nava, kirkon rakennuttaja Mario Tamburini ja rakennusmestari Ottorino Gentilini. Sain vierailla useimpien kotona. Erityisesti muistelen Leonardo Mosson tapaamista hänen vuoristokodissaan ja ateriaa ikävuosistaan huolimatta toimeliaan Federico Marcon kodissa. Olen käynyt tapaamassa Sondriossa myös nuorta Aalto-tutkijaa, Tania Albertia.

Eräänlaiseksi kulminaatiopisteeksi urallani kohosi, kun minua pyydettiin heti valmistuttuani kirjoittamaan artikkeli Italiassa ilmestyneeseen teokseen Alvar Aalto la chiesa di Riola. Teos sai Italiassa erittäin myönteisen kritiikin ja se on myyty siellä loppuun.

Graduni valmistui kesällä 2003 ja maisterin paperit sain syyskuussa. Työpaikan Salon taidemuseossa sain ensin harjoittelijana ja sittemmin kaupungin työntekijänä vuonna 2004.

Vaikka määräaikainen pesti päättyi tämän vuoden maaliskuussa, saan olla kiitollinen oppimastani museotyöstä ja suurista projekteista, joita sain olla tekemässä. Lisäksi sain tehdä tutkimusta, jonka tulokset on luettavissa useissa museon julkaisuissa.

Nyt kun museotyö on hetkeksi pysähdyksissä, olen ajatellut jatkaa opiskelua, joka johdattanee minut uudelleen Italiaan.

Marjatta H

=========================

Minä olen ollut marraskuussa neljä vuotta koulunkäyntiavustajana. Olen sitä ennen ollut 13 vuotta siivoojana koulussa kylläkin. En kadu ammatin vaihtoa, vaikka syy siihen on ihottuma, joka on vaivannut minua jo 27 vuotta. Minulla on kolme ammattia ja olen vasta 54v. Olen laitoshuoltaja, siivousteknikko ja nyt vielä koulunkäyntiavustaja. Montako uutta ammattia saan vielä näiden ja isoäitinä olemisen lisäksi. Odotan mielenkiintoisena. Otan kyllä vieläkin uusia ehdotuksia vastaan.

Merja-mamma

=========================

Olen melkein 45v. ja olen nuoresta asti ollut päiväkodissa töissä. Aluksi olin useita vuosia sijaisena ja päästyäni vihdoista viimein vakinaiseksi päiväkotiapulaiseksi. Muutaman vuoden kuluttua Tampereen kaupunki lopetti päiväkotiapulaisten toimet, mutta koulutti meidät lähihoitajaksi ja saimme valmistuttua lastenhoitajan toimet. Nyt olen melkein jo kymmenen vuotta ollut lastenhoitajana. Mutta iän myötä selkäni on alkanut vähän reistailemaan, niin olen monesti miettinyt ja ajatellut etten varmaan tätä työtä jaksa fyysisesti enkä myöskään henkisesti eläkeikään asti. Kuitenkin olen ajatellut tehdä eläkeikään asti jonkinlaista hoitotyötä.

Hervannan Helmi

=========================

Olen ollut viimeiset 6 vuotta kotona lapsiamme hoitamassa. En sairauksieni vuoksi enää kykene työskentelemään entisessä työssäni, enkä keksinyt mitään sellaista työtä mikä olisi minun mieleistäni. Joten sen kunniaksi että täytän kesällä 42 vuotta hain kouluun ja odottelen toiveikkaana tietoa pääsykokeisiin kutsusta. Hain samaan kouluun kahdelle eri linjalle, koska molemmat ovat sellaisia, jonka kaltaisesta työstä olen haaveillut. Innokkaana käsityöihmisenä virikeohjaaja voisi olla hyvä ammatti ja jatkuvasti mielessään remontteja suunnittelevalle sisustusrakentaja ammattina olisi kuin nyrkki silmään. Molemmissa olisi mahdollisuus toimia yksityisyrittäjänä, jos ei työpaikkaa muuten löydy.

Minttu vaan

=========================

2003 tuli täyteen viisitoista vuotta välinehuollon/ laitosapulaisen työtä! Silloin päätin ottaa vuorotteluvapaata vuodeksi ja katsella tätä elämää vähän muusta suunnasta! vuosi meni nopeasti kaikkeen tutustuen. Päätin anoa vuoden virkavapaata perään ja sain sen! Sitten mulla oli jo vapaus tehdä mitä vaan! Kyllä sitten teinkin, oman yrityksen, olin yhdessä perheessä taloudenhoitajana monta kuukautta. Siivoin kesämökkejä, tein muitakin kotisiivouksia, olin vuodeosastolla laitosapulaisen töissä, keittiötöissä koulussa ja terveyskeskuksessa, kotipalvelussa, mummoille ja pappoille puurot ja siivoukset ym. Ne vuodet oli ihan tarpeeseen! Nyt olen palannut välinehuollon töihin ja aion pitää kesäloman, kun on jäänyt sisälle päiviä! Mutta ajatus jäi mieleen, että tulevana syksynä haen oppisopimuspaikkaa lähihoitaja tai keittiötöihin! Ei väliä kunhan paikka löytyy! Olen 49v mutta työikää jäljellä noin seuraavat 15v ja olisi mukava tehdä sitä mistä todella tykkää!

Minna vuosimallia 56

=========================

Elämä ainaisessa kiireessä ja kirjanpitopaperien pyörityksessä alkoi tuntua fyysisinä vaivoina ja henkisenä uupumuksena. Kaiken piti olla aina niin pilkun tarkkaa. Lähdin harrastamaan avoimeen yliopistoon yhteiskuntatieteitä: sosiaalipsykologiaa, psykologiaa, sosiologiaa. Oli ihana huomata, että asioissa oli monia eri näkökulmia ja niiden pohdiskelu vapautti ajatukset vaeltelemaan vaihtoehdoissa. Koin, että työ vain oli jarruna kokonaisvaltaiseen ajatusten vapauteen.

Viimein luovuin uuvuttavasta työstä ja lähdin etsimään ELÄMÄÄ. Taloudellisesti elämä muuttui niukaksi, mutta muilta osin alkoi innostava matka uusille alueille. Pääsin lukemaan varsinaisena opiskelijana yliopistoon näitä uusia aiheita. Valmistuin yhteiskunnallisten aineiden opettajaksi ja tein opettajan, kouluttajan ja työnohjaajan töitä. Jossain vaiheessa töitä ei kuitenkaan ollut riittävästi ja päätin hyödyntää entistä ammattiani taloudellisen asemani parantamiseksi. Henkisesti se ei ollut siinä vaiheessa helppoa, koska olin löytänyt uuden kiehtovan maailman ja luopunut vanhasta uuvuttavasta ammatistani.

Hakeuduin pätkätöihin. Tällä hetkellä työskentelen pääasiallisesti entisen työni parissa ja teen uuden ammatin keikkoja silloin tällöin. Toisinaan taas toisinpäin. Elämä on mukavaa ja innostavaa, kun sain valinnanvapauden ammatillisessa mielessä - teen sitä työtä, mitä milloinkin on tarjolla. Ja tiedän, että osaan toimia molemmilla aloilla ja töitä riittää. On hienoa hypätä mokkasiineista saappaisiin ja päinvastoin sekä viihtyä molemmissa.

Outi

=========================

Onko vanhemmilla vielä valtaa vai onko oma haave?

Isäni yritti saada minua 1970 luvulla kauppakouluun mainosalan puolelle opiskelemaan, kun olin menossa lukioon. En uskaltanut erottautua muusta joukosta vaan menin lukioon ja kävin sitä sitten vain muutaman vuoden.

Elämä vei eteenpäin ja opiskelin miehiselle alalle, jossa 80 -luvulla naisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Naimisiinmeno, lama ja työttömyydet, sitten lapset. Yhtäkkiä tuli 2000 -luku ja 40 vuotta itselläni täyteen. Työpaikat sai alle nelikymmppiset.

Niinpä päätin lähteä vielä opiskelemaan ja kas kummaa, mainosalalle, jonne muistin isäni hoputtaneen minua keskikouluikäisenä.

Onko se ollut isäni sanojen vaikutusta vai ihan oma haave, sillä ei ole väliä. Nautin joka hetkestä, koska sain tutustua eriskummallisen näköisiin suomalaisiin nuoriin, joita tuolla alalla on. Ihania persoonia, jotka ottivat minut joukkoon. (Heille en kyllä kertonut ikääni.) Sain opetella miten tietokoneet toimii ja mitä niillä voi tehdä. Ennen koulutusta en ollut pahemmin käyttänyt tietsikoita. Koko koulutushan perustuu eri tietokoneohjelmien opiskeluun ja kaikki työt tehdään koneilla. Mutta luovuutta ne eivät vie. Joka päivä sain luoda jotain uutta, olla värien maailmassa, suunnitella ja sommitella, sitä kaikkea mikä on minulle tärkeätä.

Valmistuin ja olen etsinyt töitä. Nyt olen sanonut piutpaut työnhaulle. Luotan itseeni voimakkaasti ja uskon elämänkoulun opettaneen minua sen verran roimasti, että olen päättänyt tehdä radikaalin teon. Kesän vielä pidän lomaa ja nautin vapaudesta ja rauhassa maistelen ja suunnittelen tulevaa uutta elämääni, yrittäjyyttä mainosalalle.

Se on tainnut olla minun koko elämäni suurin haave, koska se tuntuu todella luontevalta ratkaisulta.

Opiskelu on trendilaji nykyään

=========================

Yhteensä 10 vuotta kotiäitinä antoi sekin paljon, mutta uusi ammatti piti sen jälkeen saada! Niinpä 40-vuotiaana suoritin myynnin ammattitutkinnon -- kaikesta huolimatta, vaikka en itsekään olisi uskonut!

Niinpä tänä päivänä, ammattia täydentääkseni, olen jatkanut aikuiskoulutusta ja opiskelen somistusta!

En ole itsekään vielä varma, mikä minusta "isona" tulee!

Tsemppiä kaikille jotka ovat lähteneet aikuisena takaisin "koulun penkille"!

Päivi

=========================

Tämä entinen toimistorotta valmistui viime kesänä 42-vuotiaana restonomiksi päivätyön ohessa ja perheen kannustamana.

Suosittelen lämpimästi!

Päivi

=========================

Olen melkein nelikymppinen ja lähdin viime syksynä opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Olen työelämässä ollut noin kaksi kymmentä vuotta ja siinä sivussa tehnyt kolme lasta.

Pari kolme vuotta sitten minusta alkoi tuntua että työ ei enää antanut minulle sitä tyydytystä mitä olisin toivonut. Toisin sanoen elin vain työn ulkopuolella.

Ensimmäinen opiskeluvuosi on takana ja en ole katunut hetkeäkään sitä päätöstä että lähdin täysipainoiseen opiskeluun. On ihanaa antaa aivojen tehdä uutta mielenkiintoista työtä. Myös arkirutiinien vaihtuminen on onnut suuri muutos ja rikkaus.

Suosittelen lämpimästi kaikille jotka miettivät, että haluaisivat muutosta elämäänsä.

Oppia ikä kaikki

=========================

Olin 49-vuotias, kun työnantajani ehdotti lisäkoulutusta, toisena vaihtoehtona työn loppuminen. Ehdin täyttää 50, kun lähdin opiskelemaan työn ohessa 2 1/2 vuotta, suoritin 140 opintoviikkoa. Kiitollisena muistan työnantajan tuen, sain suorittaa täydellä palkalla pakolliset harjoitteluajat ja ostaa oppikirjat firman laskuun. Nyt olen ehtinyt olla 10 vuotta uudessa ammatissani. Oli hyvä huomata, että ikä ei estä oppimista, valmistuin kurssini parhaana ja vanhimpana. Senkin jälkeen olen opiskellut alaani lisää suorittaen tutkintoja, onneksi se on mahdollista avoimessa korkeakoulussa ja kesäyliopistoissa työn ohella.

Pirri

=========================

Muutin 44v uudelle paikkakunnalle vailla työtä, kylläkin mieheni mukana niin että toimeentulo oli sopimuksella taattu. Laitoin kotia kuntoon 9kk, saman jonka ilmoitin pojalleni olevani nyt äitiyslomalla kun edellinen kesti vain 1kk. Päätä ei paljon pakottanut, kun sen ajan jälkeen sain tarpeekseni ja sanoin tarvitsevani työtä. Rohkeasti vaan hakemaan ja toisen kokeilun jälkeen löysin paikan 8,5 vuodeksi, jouduin opettelemaan uuden ammatin ja se se vasta olikin mielenkiintoista. Mutta aika aikaa kutakin, nyt 53v totesin että se työ oli asteltu loppuun.

Eläkkeeseenkin on aikaa, ei odottelu auta, hain pokkana eri alalle johon hakijoita oli ollut huomattavasti nuorempiakin, mutta minut valittiin. Nyt opettelen uutta uraa ja jo vain on taas mielenkiintoista. Uskoa itseen tarvitaan ja ennen kaikkea tieto siitä että onnistun. Tsemppiä kaikille

Elämä on ihanaa /allekirjoitus Raija

=========================

Opiskelusta elämänvoimaa...

Olen ollut kohta 30 vuotta sairaanhoitajana. Kävin iltalukion ja kirjoitin ylioppilaaksi 2002. Pääsin suoraan yliopistoon luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Olin kahtena talvena opintovapaalla, kolmannen talven omalla paikallani töissä, tämän talven vuorotteluvapaalla. Vielä on opintovapaata jäljellä...

Nautin elämästäni ja opiskelusta. On ihan herätä uuteen aamuun...

En ole huolissani valmistumisesta, muut ovat! Ihan naurattaa heidän päivittelynsä...

Olen ylpeä itsestäni ja rohkeudestani.. Kuinka paljon työpaikallani on ns. ruikuttajia - rohkeus puuttuu tehdä jotain...

Rohkeutta kaikille... Elämä kantaa...

Tuleva ope?

=========================

En kuulu ryhmään 40-55-vuotiaat, olen 63-vuotias.Haluan kuitenkin kertoa että valmistun merkonomiksi 2.6.2006. Työssäni tuli esille useasti nuoremmilta, ettei enää kannata opiskella mitään tämän ikäisenä. Siispä lähdin testaamaan kannattaako? Opiskelin työn ohessa 2,5-vuotta ja kyllä se kannattaa. Opiskelu antaa valtavan paljon itselle ja opiskelu toverien tapaaminen kerran kuussa on antoisa tapahtuma, vaikka muuten opiskelu olikin yksinäistä puurtamista. Mutta ah niin antoisaa. Suosittelen lämpimästi kaikille opiskelua, olipa se mitä hyvänsä.

63-vuotias opiskelija

=========================

Ensin olin tarjoilija, sitten perheen äiti, kun lapset (2) olivat pieniä, perhepäivähoitaja lapsia 4-5. Apuhoitaja, sairaanhoitaja, Diakonissa, yrittäjä, kun lapset muuttivat kotoa. jälleen sairaanhoitaja, Puutarhanhoito kiinnostaisi ainakin kesäaikaan. Vähän kyllä väsyttääkin, kun hoitotyö perussairaanhoidossa on niin rankkaa. 34 asiakasta.

Madam 57

=========================

80-luku, pikkupaikkakunta, koulukiusaus, raastavan kova murrosikä, teiniäiti, selviytyjä.

Yli 20 vuotta on menty pelkän peruskoulun voimin ja revitty leipä milloin mistäkin hommasta kolmelle lapselle ja itsellekin. Nyt vuosi lukiota takana ja parin vuoden päässä haaveissa siintävät yliopisto-opinnot. Jos ja kun pääsen opiskelemaan ja joskus valmistun, olen noin 45-vuotias.

Johtotähtenäni on Positiivareista napattu lause: Kuuden vuoden päästä olen joka tapauksessa 6 vuotta vanhempi... Sitä paitsi: Minulla on silti vielä 20 vuotta aikaa toimia unelma-ammatissani ennen eläkeikää. Eikö olekin ihanaa?!

Sari

=========================

Olen 40 kynnyksellä (vuonna 1966 syntynyt). Olen hakeutumassa tänä vuonna opiskelemaan Maisemasuunnittelua. Nykyinen tittelini on Delivery Management Specialist IT alan yrityksessä, koulutus pohjani on Automaatiotekniikka Insinööri.

Sari

=========================

En ihan vielä ole neljääkymmentä, mutta valmistuessani yliopistosta vuonna 2010 olen 42-vuotias. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut kysyttävän, onko opiskelussani mitään järkeä. Työtilanne on epävarma, palkka on pieni verrattuna koulutukseen, opiskelu aiheuttaa taloudellisia ongelmia, olen vanha valmistuessani jne. Kyllä, nuo asiat ovat totta, MUTTA vihdoinkin tunnen löytäneeni oman alani, menestyn opinnoissani, olen saanut ratkaistua monia opiskeluun liittyviä ongelmia, olen voittanut opiskeluvaikeudet, olen tutustunut uusiin mahtaviin eri-ikäisiin ihmisiin, olen oppinut itsestäni uusia asioita jne. Elämäni on kaiken kaikkiaan antoisaa.

Haluan kannustaa aikuisia lähtemään opin tielle. Kannattaa ottaa selvää asioista tarkasti ja suunnitella arkipäivän perusasiat, mutta muistaa Nalle Puhin sanat: "Kaikki mitä matkan varrella tarvitaan, löytyy matkan varrelta."

Elintarviketieteiden ylioppilas

=========================

Sinänsä, olen 53,5 -vuotias ja nyt tuun ajatelleeksi sitä, että onhan yleensä elämää yli 55-vuotiaanakin. Tsemppiä vaan kaikki kekseliäät äiskät ja lapsettomat, niin myös miehet. Keksinnöt, developement and research, OK

Tuumii Sirpa

=========================

Olin silloin 35-vuotias kun aloin miettimään että olisikohan minusta vielä uuden ammatin hankkijaksi? Lapset alkoivat kasvaa ja kaipasin jotain millä ja miten voisin toteuttaa unelmani nykyiseen ammattiini. Olen pienestä pitäen haaveillut kotitalousopettajan ammatista. Nuorena tulivat muut asiat kuvioon ja niin opiskelu jäi. Vaikka minulla oli "kunnon" ammatti pohjakoulutuksen kautta silti halusin kokeilla että pysytynkö ja jaksanko lähteä uudelleen kouluttamaan itseäni.

Näin lehdessä ilmoituksen dieettikokkikoulutuksesta, hain ja pääsin opiskelemaan. Opiskelu tuntui mielenkiintoiselta ja huomasin että minähän pärjään ja selviydyn tästä. Oli todella mielenkiintoinen puoli vuotta.

Mietin koulutuksen aikana mitähän seuraavaksi tekisin kun tämä koulutus loppuu. No ei aikaakaan seuraavana syksynä aloin suurtalousesimies koulutuksen. Koulutus kesti puolitoista vuotta. Olihan se tietysti välillä aika rankkaa kun koko opiskelun aikana hoidin työni, perheen ja kaiken muun mitä nyt ikinä elämiseen kuuluu. Tietysti monesti tuli mieleen että en jaksa tätä, mutta jostain kummasta sain virtaa jatkaa.

Olin tyytyväinen itseeni kun sain päättötodistuksen ja vielä hyvin menestyneenä.

Esimieskoulutuksen aikana virisi jälleen ajatus, että aion jatkaa opiskelua kunhan keksin ensin mitä se voisi olla.

Aloin suorittamaan avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden approa, sain sen suoritettua normaalia nopeammassa tahdissa. Hain opettajakorkeakouluun ja kuinka ollakaan "tärppäsi" heti ensimmäisellä kerralla.

No niin opettajakoulutus alkoi.

Olihan aikamoinen muutos muuttaa kotoa opiskelu kaupunkiin… jättää lapset isän "hoitoon". Suuri Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu miehelleni, sillä ilman hänen kannustustaan, myötäelämistään ja tukea en olisi saanut mahdollisuutta toteuttaa pitkäaikaista haavettani valmistua opettajaksi.

Koulutus päättyi ja kädessä oli vastavalmistuneen opettajan paperit. Jatkoin kasvatustieteen cum laude approbaturin teon loppuun ja sain siitä hyvät tiedot.

Innostuin tämänkin jälkeen suorittamaan erityispedagogiikan apron ja cumun. Cumun tästä aineesta suoritin vuodessa (yleensä siihen kuluu aikaa n. 2 vuotta).

Tässä välissä olen myös suorittanut erilaisia ja pituisia atk -koulutuksia.

Tässä opettajan ammatissa missä toimin on terveystieto opetettavana aineena, joten suoritin siitäkin 5 ov:ta (haaveena suorittaa koko appro loppuun.) Tämän opiskelun suorittaminen ei ollut mitenkään helppoa, koska työmatkani päivittäin oli 200km. Kulkeminen opiskelupaikkakunnalle kaiken kaikkiaan 8:na viikonloppuna (n. 300km/sivu) vaati suuren ponnistuksen, mutta olen kuitenkin tyytyväinen itseeni että sain tämän opiskelun vaiheen loppuun kunnilla.

Ei todellakaan tämä opiskelu ole tullut tuosta vaan! Kyllä se on vaatinut ponnisteluja ja venymisiä ja tietysti kärsivällisyyttä. Jos joku ei osannut laske niin olen opiskellut työn ohessa 13 vuotta päämääräni saavuttamiseksi (pohjalla on tietysti alkuperäinen opiskelu n.4,5v) EN KUITENKAAN VAIHTAISI PÄIVÄÄKÄÄN POIS TÄSTÄ AJASTA MITÄ OLEN KÄYTTÄNYT OPISKELUUN.

ILMAN TÄTÄ KOULUTUSTA JA OPISKELU INNOSTUSTA EN OLISI OPETTAJAN TEHTÄVÄSSSÄ.

Kyllä sitkeys palkitaan ja minun mottoni onkin " Menen vaikka läpi harmaan kiven" kohti päämäärääni ja haaveeni toteutumista.

Suosittelen kaikille opiskelua jos se vain mitenkään on mahdollista. OPISKELU ON IHAN MUKAVAA!

Ps. Tässä välillä olin varma että en enää jatka opiskelua, mutta olen taas alkanut miettimään jos vielä lukisi erityisopettajaksi.

No aika näyttää toteutuuko haaveeni?

Vuosimallia 1958

=========================

Olen paraillaan Uusi suunta-kurssilla ja se on ollut kuin uusi syntymä. Muutaman päivän päästä erilaisten testien tuloksena muistin lapsuuden unelma-ammattini ja nyt olen pyrkimässä sitä opiskelemaan ja parhaillaan olen työharjoittelussa ja aivan unelma hommaa, upeaa.

Vihoitteleva selkäkin on ollut ihan ok, vaikka työpäivät ovat pitkiä. Olen tekstiilitaiteilija ja tämä uusi unelma sisustussuunnittelijan työstä tietysti ei kovin kauaksi edellisestä mene, mutta tarpeeksi kuitenkin ja molemmat tuntuvat tukevan toisiaan. Voi kunpa onnistuisin pääsemään vielä alaa opiskelemaan. Todella uudelta ja ihanalta elämältä tämä kevät on tuntunut. Ja uuden oppiminen on mahtavaa. 42v.

Tsirptsirp

=========================

Oma ammatinvalintani jäi kesken vanhempieni kannustuksen puutteen vuoksi. Ajauduin joukkoliikenteen palvelukseen synnytettyäni ensimmäisen lapseni. En ollut tyytyväinen työhöni ja elämääni. Kuuden vuoden jälkeen sanoin itseni irti ja elin pätkäelämää ollen vuorotellen työllistettynä ja työttömänä.

Päätös ammattitutkinnon hankkimisesta kypsyi, kun olin työharjoittelussa aikuiskoulutusjärjestössä. Olin tehnyt keikkatöinä kouluttajan tehtäviä ilman ammattipätevyyttä. Kahden eri koulutuksen kautta valmistuin aikuiskouluttajaksi ennen joulua 2002. Olin todella ylpeä suorituksestani ja ammattitutkinnostani. Paria vuotta vaille neljäkymppisenä valmistuin ensimmäisen kerran elämässäni ammattiin, josta pidän.

Nyt olen yli kolme vuotta tehnyt määräaikaisuuksia ohjaajana. On aika siirtyä jälleen uusien ja suurempien haasteiden pariin. Toivon löytäväni itseni näköisen työpaikan ja pääseväni toteuttamaan itseäni kouluttajana.

Aikuiskouluttajaksi opiskellut

=========================

Olen tehnyt 50-vuotiaana hypyn uuteen elämään. Olin 31 vuotta töissä vakuutusyhtiössä, edeten virkailijasta, yhteyspäälliköksi. Uupumus voitti ja sairasloman jälkeen työnantajani eläkeyhtiön avustuksella kävin työkyvyn testauksessa. Sieltä sain repullisen eväitä ja hain Vanhustyönohjaajan opintoihin, ja sitten tuli mahdollisuus hakea pieneläinhoitajakoulutukseen Helsinkiin. Minulla oli jo koirahoitola sivuansiona mutta olisi kiva päästä opiskelemaan. Minä pääsin ja kävin 2 vuotta Helsingissä opiskelemassa pieneläinhoitajaksi, joka tarkoittaa, että avustaa eläinlääkäriä kaikessa mahdollisessa, leikkauksista asiakaspalveluun. Minä 50-vuotias ja keski-iältään n 25-vuotiasta nuorta yhdessä ja kokemus oli aivan mahtava.

Elämäni on nyt ympärivuotista ja -päiväistä eläintenhoitoa mutta tämä on elämää. Tili kutistui minimiin, johtuen siitä että olen yrittäjänä huolehtinut kunnon vakuutusturvan, joka on minun tapani säästää tai maksaa "palkkaa" itselleni. Vakuutusala ja työnantajani Sampo/IF oli parasta mutta nyt minä olen onnellinen myöskin tästä, että uskalsin vaihtaa ja hypätä pois. Suosittelen lämpimästi, ole rohkea.

Minua kannusti myöskin se, että poikamme ja vaimonsa odottivat ensimmäistään. Ajattelin, että voin sitten lapsenlapselle kiikkustuolissa sanoa, että mummu oli silloin opiskelemassa uuteen ammattiin kun sinä synnyit. Ja niin kävi, olimme koulunpenkillä olleet kuukauden ja kesätauko alkamassa, kun minusta tuli mummu. Eli siinä oli toinen muutos elämääni, korkokenkäisestä, lenkkareihin ja avoimeen syliin lapsenlapselle. Vau mitä elämää.

Ota yhteyttä sähköisesti jos haluat lisää tietoa miten toimia vaihdosta ajatellessasi.

Haukkumummu (lapsenlapsen antama nimi )

=========================

Toimin 18 vuotta sairaanhoitajan ammatissa. V. 2006 alussa sanoin itseni irti vakituisesta toimestani ja perustin oman toiminimen.

Tiedostin jo 10 vuotta sitten, että on paljon ihmisiä, jotka eivät oman huonon psyykkisen vointinsa vuoksi jaksa lähteä hakemaan apua. On niin paljon masennusta, uupumusta, parisuhdeongelmia. Niinpä ajatukseni on kehittää laadukas psykiatrinen hoitotyö, joka tulee ihmisten luo, heidän kotiinsa. Hetken kanssakulkija elämän joskus kovassakin arjessa... Näin syntyi Sisäinen Kosketus.

Tiedän, että se vaatii kovaa työtä, pitkäjännitteisyyttä, suunnitelmallisuutta. Mutta mikä onni on tehdä omaa haavetta ja unelmaa todeksi.

Toivon teille kaikille sinnikkyyttä, rohkeutta ja iloa heittäytyä tuleviin suunnitelmiinne!

Sisäinen Kosketus

=========================

Olen perheenkasvamisen ja töiden ohella lukenut jo kaksi ammattia lisää siihen, mikä olen alunperin ammatiltani. Vaikka aika ja rahat on asuntovelallisella olleet tiukoilla, opiskelu kannattaa aina. Tykkään työstäni, mutta työtapaturmani on sitä leikkauksineen hankaloittanut, joten saatan joutua harkitsemaan alanvaihtoa. Sairaslomien aikana olen kolunnut kansalaisopistojen harrastuspiirejä, joihin ei vuorotyöläisenä töissä ollessa ole mahdollisuutta ollut ja näin myös toteuttanut unelmaa ja pikkusen helpottanut kipujeni sietämistä uutta ja mukavaa oppimalla. Kaikki vaan rohkeasti unelmia toteuttamaan!

Aina oppii uutta

=========================

IHANAA - tätä aihetta olen pyöritellyt päässäni ja nyt saan vastauksia - iso KIITOOOOS etukäteen!

Nainen 41v.

=========================

Nuoruuden haaveenani oli valmistua äidinkielenopettajaksi. Olin hyvä aineenkirjoittajatyttö ja muutenkin pidin suomen kielestä erittäin paljon. Köyhän ja syrjäisen kodin tyttärenä minulla ei ollut mahdollisuutta opiskeluun. Opiskelin sitten pikaisesti merkantiksi sekä myöhemmin merkonomiksi ja työskentelin toimistoalalla kaikkiaan 28 v.

Nelikymppisenä vanha haaveeni nosti jälleen päätään ja hakeuduin iltalukioon opiskelemaan. Valmistuin kolmessa vuodessa ylioppilaaksi ja hain samana keväänä yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Omaksi(kin) yllätyksekseni pääsin! Viiden vuoden kuluttua pääsykokeista valmistuin filosofian maisteriksi ja äidinkielen opettajaksi. Nyt olen toiminut jo viisi vuotta äidinkielenopettajana ja pidän työstäni kovasti. Nuoruuden haaveeni siis toteutui!

Roosa

=========================

Hei kaikille elämäänsä arvioiville ihmisille. Itse kolmekymppisenä mietin -90 luvun alussa, että tätäkö tämä on loppuelämä. Puoliso oli hyvä, sitä ei kannattanut vaihtaa, mitä minä haluan muuta? Halusin vaihtaa ammattia, olin kokki ja kunnallisessa virassa, kansakoulupohja, mitä sillä saisi? Kävin psykologisessa ammatinvalintakokeessakin ja sain hyvät pisteet, en ollut siis "täysin toivoton tapauskaan".

Asuntolainaa oli paljon, juuri rakennettu uusi talo. Puolisoa hirvitti ajatuskin työstä pois jäämisestä. Hain terveydenhuoltoalalle, suoraan terveydenhoitaja linjalle, mikä silloin oli uutta. PÄÄSIN opiskelemaan ja valmistuin. Olen ollut todella tyytyväinen valintaani ja kaiken lisäksi vielä sijoittunut vakinaiseen työhön. Viihdyn työssäni ja olen tyytyväinen elämääni. Vielä kun saan olla terveenä, niin kaikki on hyvin. Rohkeutta muillekin siirtymisessä uusille urille.

Hoitsu

=========================

Vaihdoin kampaajan työni sairaanhoitajan työhön... enkä ole katunut, nyt ei enää mene hiuksenpätkiä kynsien alle, eikä hartiat ole jumissa kokoajan!!

Tiedän ihmisiä, jotka ovat tehneet valinnan toisinpäin eli vaihtaneet sairaanhoitajan ammatin kampaajan ammattiin ja ovat erittäin tyytyväisiä.

Minulle sopii tämä ja tunnen olevani oikeassa ammatissa. Kampaajan ammattiakin saan harrastaa silloin tällöin, leikattavia hiuksia riittää...

Opiskelu aikuisiällä oli antoisa kokemus ja elämänkokemuksesta, sekä maalaisjärjestä oli paljon apua. Suosittelen kaikille, jotka ovat jumittuneet samaan työpaikkaan ja kyllästyneet työhönsä!

Hoitajatar Tuula

=========================

Olen nyt 54-vuotias nainen ja olen toteuttamassa huimaa juttua elämässäni. Opiskelen Lappeenrannan teknisessä yliopistossa digitaalista viestintätekniikka ja tietojohtamista, suunnitelmissa valmistua vuoden päästä tietotekniikan diplomi-insinööriksi. Opiskelusta on tullut hyvänlaatuinen tauti.

Kun minun piti käydä koulua ja saada ammatti, rakastuin ja menin avioliittoon. Sain neljä poikaa, jota olin kotona heitä hoitamassa. Siinä sivussa tein perhepäivähoitajan töitä. Kun nuorimmainen oli menossa kouluun, aloin ihmetellä, mitä minä tekisin loppuelämälläni. Perhepäivähoitajuus oli mukavaa juuri niin kauan kun omat lapset tarvitsivat minua kotona, mutta en kokenut sen olevan loppuelämäni juttu.

Hakeuduin ammattikurssille, epätyypilliseen alaan naiselle, elektroniikka-asentajaksi. Sen jälkeen ajauduin mikrotietotekniikan kurssille, josta suuren laman aikaan valmistuin - työttömäksi. Työttömyys aika oli raskasta. Onneksi silloin eräs ystäväni houkutteli minut iltalukioon ja kirjoitin 1995 ylioppilaaksi. Koulu piti minut hengissä. En ajatellut silloin jatkavani mihinkään, mutta toisin elämä minua ohjasi. Samaan aikaan kun kävin lukion viimeisiä kursseja, pääsin määräaikaiseen työsuhteeseen. Silloin minulle syttyi ajatus jatkaa opintoja. Hakeuduin ammattikorkeakouluun. Ihmeekseni he ottivat minut muuntokoulutukseen. Aika työn ja koulun kanssa oli antoisaa, mutta äärettömän raskasta. Valmistuin 2002 syksyllä tietotekniikan insinööriksi. Silloin sanoin ystävilleni, että pitäkää huolta, etten ajaudu enää opiskelemaan. Toisin kävi.

En kertonut kenellekään kun hain pari vuotta sitten Lappeenrannan yliopistoon digitaalisen viestintätekniikan ja tietojohtamisen opintosuuntaan. Ja kas kummaa, ottivat minut, vanhan naisen opiskelemaan. Nyt olen opiskellut kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden työn ohessa ja tämän toisen vuoden olen ollut vuorotteluvapaalla. Kesäksi menen kesätöihin entiseen tehtävääni ja syksyllä jatkan vuorotteluvapaata. Diplomityön kirjoitus alkaa syksyllä. Valmistun varmasti vuoden kuluttua. mihin sitten? Kuka tietää… Minulla on vielä monta vuotta edessä aktiivista työelämää, saapas nähdä mihin pääsen näyttämään taitojani. Olen kiitollinen heille jotka ovat uskoneet minuun ja ottaneet mukaan opiskelemaan. Olen aikas ylypiä itsestäni ja saavutuksestani.

Olkaa tekin rohkeita ja uskaltautukaa tekemään sitä mikä kiinnostaa…

Tuuli

=========================

Entinen kielenkääntäjä-tulkki, nykyään rentoutusohjaaja ja vuorovaikutustaitojen valmentaja.

Onnenpotkuni koitti joulukuussa 2003, se tapahtui irtisanomisen muodossa. Tietty järkytyin ja masennuin kolmeksi kuukaudeksi. Mutta se oli aika, jolloin keho ja mieli saivat tarvitsemansa ajan levätä. Perheenjäsenille asia oli heti alusta selvä. He palauttivat mieleeni että nyt voin vihdoin käydä käsiksi siihen, mitä todella olen halunnut tehdä. Niinpä lähdin rentoutuskurssille oppimaan taitoja, jotka meillä jokaisella syntymästään on, mutta aikuistumisen myötä vaihdamme sen stressaantumiseen, huoliin ja uupumukseen. Jatkoin myös vuorovaikutustaitojen opintojani ja valmistuin valmentajaksi. Nyt herään joka aamu intoa täynnä, tyytyväisin mielin saadessani tehdä sitä, mitä arvomaailmani pitää tärkeänä - auttaa ihmistä jaksamaan ja löytämään sisäiset voimavaransa.

Tri Sykerö

=========================

Tervehdys ja paljon kiitoksia mielenkiintoisesta parituntisesta Helsingin Laajasalossa tässä pari päivää sitten.

Mitä tähän kyselyyn tulee, niin haluaisin lähinnä puuttua tähän kyselyssä mainittuun hiukka "ikärasistiseen" ikähaarukkaan...

Elämää ja työelämää ja mahdollisuuksia uusiin haasteisiin on myös täytettyäsi 55 v! Oikeampi haarukka olisi 45-65 - nyt suljetaan heti henkisesti ulos kaikki yli 55-vuotiaat. Ja sehän ei mitenkään passaa yhteen Positiivari -hengen kanssa…

Itselläni ei sinänsä ole tähän liittyvää omaa tarinaa uuden uran suhteen, ikähaarukkaan kylläkin. Olen vastikään täyttänyt 60 - hyvä työ, firmalla menee hyvin. Kuitenkin, about vuosi sitten alkoi tuntua siltä että jotain silti mättää - henkinen mieleni halusi työmuutosta. Läheiset vähän kauhistuivat ajatuksiani - "ajattele nyt mies, muutaman vuoden kuluttua tulet eläkeikään, kannattaako nyt enää miettiä tällaista, kyllä sinä muutaman vuoden kestät..." jne jne.

P-puhetta!!! Tuollaisilla ajatuksilla sitä vasta vanhenee! Noilla neuvoillahan sitä vaan istuu ja odottaa kuolemaa!

Eli ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin katselemaan mahdollisia uusia työympäristöjä. Tässä hakuprosessissa oli Positiivarit suurena henkisenä apuna - eli se punainen lanka siitä, että jos haluat elämääsi jotain muutosta niin aina on mahdollisuuksia, jos vaan itse jaksaa ja haluaa yrittää. Kukaan muu ei sitä puolestasi tee.

Tilannehan oli meikämannella silleen hyvä että ei ollut mitään pakkorakoa joka olisi voinut johtaa hätäisiin ratkaisuihin. Runsaan vuoden verran se prosessi kesti - läksiäisiäni vietetään ensi viikolla ja sitten ei kun uusiin haasteisiin!

ELI 55-VUOTIAS EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE IKÄLOPPU TYÖN SUHTEEN, EIKÄ OLE KUUSIKYMPPINENKÄÄN - SIIS HAARUKAKSI 45-65 !

Erik



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot