Uutiset
Ikimuistoinen bussimatka
Nousin bussiin matkatakseni kotoani Nummelasta Helsinkiin. Bussissa oli muutama matkustaja, näistä yksi, yli kolmikymppinen mieshenkilö istui heti kuskin selän takana. En mielestäni tuntenut häntä, kunnes hän hämmästyneellä äänellä sanoi nimeni. Katsoin tarkemmin ja tunnistin miehen pojaksi, jonka kanssa olin ollut tekemisissä 17 vuotta sitten työskennellessäni lastensuojelutyössä. Nyt oli minun vuoroni hämmästyä ja istahdin miehen viereen.
Jutustelimme siinä matkan aikana kaikenlaista. Ihailtavan avoimesti hän kertoili elämänsä vaiheista, jotka eivät aina olleet kovin ruusuisia. Yhteinen matkamme kesti 10 minuuttia, mutta olimme sinä aikana kuulumistemme lisäksi muistelleet vanhoja yhteisiä aikoja sekä miettineet yhteisten tuttujen kuulumisia.
Hiukan ennen kuin mies nousi bussista, hän sanoi: "En olisi muuten sinua tuntenut, mutta tunnistin sinut hymystäsi. Muistan, kuinka aina hymyilit kannustavasti, kun asiani olivat pielessä ja murjotin. Vaikka olinkin silloin varsinainen mutruhuuli, oli hymylläsi suuri merkitys."
Olin hämmentynyt ja liikuttunut. En ole ollut kyseisessä työssä enää 11 vuoteen, mutta keskustelu miehen kanssa muistutti minua siitä, kuinka paljon ja miksi tuolloin työstäni pidin. Jäin myös pohtimaan, onko hymylläni edelleenkin kannustava merkitys ihmisille, joiden kanssa tänä päivänä työskentelen. Toivottavasti.
Näin hyvää palautetta en ole saanut ikinä ennen.
Tuula
Nousin bussiin matkatakseni kotoani Nummelasta Helsinkiin. Bussissa oli muutama matkustaja, näistä yksi, yli kolmikymppinen mieshenkilö istui heti kuskin selän takana. En mielestäni tuntenut häntä, kunnes hän hämmästyneellä äänellä sanoi nimeni. Katsoin tarkemmin ja tunnistin miehen pojaksi, jonka kanssa olin ollut tekemisissä 17 vuotta sitten työskennellessäni lastensuojelutyössä. Nyt oli minun vuoroni hämmästyä ja istahdin miehen viereen.
Jutustelimme siinä matkan aikana kaikenlaista. Ihailtavan avoimesti hän kertoili elämänsä vaiheista, jotka eivät aina olleet kovin ruusuisia. Yhteinen matkamme kesti 10 minuuttia, mutta olimme sinä aikana kuulumistemme lisäksi muistelleet vanhoja yhteisiä aikoja sekä miettineet yhteisten tuttujen kuulumisia.
Hiukan ennen kuin mies nousi bussista, hän sanoi: "En olisi muuten sinua tuntenut, mutta tunnistin sinut hymystäsi. Muistan, kuinka aina hymyilit kannustavasti, kun asiani olivat pielessä ja murjotin. Vaikka olinkin silloin varsinainen mutruhuuli, oli hymylläsi suuri merkitys."
Olin hämmentynyt ja liikuttunut. En ole ollut kyseisessä työssä enää 11 vuoteen, mutta keskustelu miehen kanssa muistutti minua siitä, kuinka paljon ja miksi tuolloin työstäni pidin. Jäin myös pohtimaan, onko hymylläni edelleenkin kannustava merkitys ihmisille, joiden kanssa tänä päivänä työskentelen. Toivottavasti.
Näin hyvää palautetta en ole saanut ikinä ennen.
Tuula
