La 25.2.Tuija, Tuire, Jessica» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Olemme onnellinen uusiopari ja asumme molemmat omia kotejamme lapsinemme. Olemme miettineet jo pidempään, laittaako hynttyyt, lapset ja lusikat yhteen vai jatkaa kahden omissa kodeissaan elävien perheiden elämää.

Millaisia kokemuksia ja evästyksiä sinulla on uusioperhe-elämästä ja yhteisen sävelen muodostumisesta murkkuikäisten lasten kanssa?  Toisaalta millaisia kokemuksia on elää kahden kodin mallilla pidempään?


Vastauksia 81



Hei, Pertti!  Pitäkää kaikki yhdessä keittiöpalaveri niin kaikki osallistuu yhteiseen päämäärään. Arvostakaa lasten mielipiteitä. Paras tilanne elää yhdessä, silloin jää rahtaaminen pois ja teillä on enemmän aikaa toisillenne. Epävarmuus tuo ahdistusta. Onnea ja arvostusta tulevaan! Itselläni oli "uusioperhe" ja olimme onnellisia.

Raija



Havaintojeni mukaan uusioperheissä sujuu asiat hyvin, jos lapset ovat tyytyväisiä - ainakin se helpottaa huomattavasti. Sen vuoksi keskittyisin ensisijaisesti lasten mielipiteiden tutkimiseen aluksi. Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, yrittäisin ensin saada kummankin perheen nuorison tutustumaan toisiinsa kunnolla järjestämällä muutaman pitkäksi venähtävän yhteisen elokuvaillan tms. - ilman mitään painetta siitä, että olisi tarkoitus muuttaa saman katon alle. Vaikka vuoroviikoin kummassakin huushollissa.

Jos kaikki menee hyvin, voi käydä niin mukavasti, että nuoriso suorastaan alkaa vaatia hynttyiden yhteen siirtämistä. Kaiken kaikkiaan kyse on suhtautumisesta muutoksiin. Muutos pitäisi yrittää "myydä" sellaisella tavalla, että nuorisokin näkisi yhteisen huushollin hyötytekijät kirkkaasti.

Avaimet käteen



Me asuimme uusioliittomme kolme ensimmäistä vuotta 150 km päässä toisistamme, jotta murkkuikäisten lasten elämä säilyisi mahdollisimman normaalina. Kun lapset lähtivät kotoa lukion jälkeen, siirsimme kimpsut samaan osoitteeseen. Pidän tämän ratkaisun ansiona sitä, että välit molempien lapsiin ovat tosi hyvät. Myös toisiimme opimme luottamaan, kun oli vähän pakko, kun välimatka oli niin pitkä :)

tyytyväinen



Hynttyyt yhteen jos siltä tuntuu;)

Riina



Tiedostakaa yhteen muuttaessanne, että puolisoina olette samalla puolella - ette ole vastapuolia. Luokaa yhteinen me-henki - meidän koko poppoo! Luokaa yhteiset pelisäännöt ja suunnitelmat ja etapit matkan varrelle. Älkää myöskään koskaan ottako toisen henkilön, esim. lasten tai puolison purkauksia henkilökohtaiseesti. Kiukku ja hammastenkiristys johtuu aina kiukuttelijan omista ongelmista.

Liru laru loru



Omaa kokemusta ei ole, mutta tilanteenne kuulostaa tyypilliseltä tv:n nuorisosarjalta. Tv:ssä ainakin uusio-suurperheiden elämä sujuu, vaikka kommellusten kautta, hyvin. Varmaan teidänkin tapauksessanne. ONNEA MATKAAN, kyllä se siitä jos suinkin jaksatte sietää toistenne lapsia.

Satu



Suosittelen lämpimästi yhteen muuttoa, olettehan perhe. Murrosikäisille lapsille kannattaa tehdä selväksi muutama asia: me kuulumme kaikki samaan perheeseen, kummallakin vanhemmilla on oikeus puuttua toisen lapsen kasvatukseen, ei eriarvoisuutta. Ja vanhemmat te päätätte muuttamisesta yhteen ja jos olette samalla viivalla molemmat uskon että yhteiselo sujuu hyvin, en tarkoita sitä etteikö riitoja ym tulisi, niistä on helpompi selvitä kun on toinen tukena. Rakastakaa lapsianne vaikka eivät olekaan yhteisiä, ne ovat ainutkertaisia - niin kuin tekin ;)

Päivi Hölmöniemestä



Meillä vain miehellä on lapsia ja lapset asuvat meillä joka toinen viikko. Lähes murrosikäisten lasten kanssa on välillä vauhdikasta ja arvostan suuresti "parisuhdeviikkojamme", koska silloin on mahdollisuus saada hetki omaa rauhaa ja kaivautua rakkaan kainaloon.

Punahilkka



Murkkuikäisille lienee olennaista, että vanhemmat vetävät samaa köyttä - kun toinen on kieltänyt, toinen ei anna heti periksi. Samat säännöt, rajat ja rajoitukset kaikille, niin elo on helpompaa ja selkeämpää. Ikään katsottuna asiasta voi olla eri sääntöjä eri-ikäisille esim. kotiintuloajat.

ninna



Me olemme miesystäväni kanssa seurustelleet 11 vuotta ja meillä on molemmilla lapsia. Asumme omissa osoitteissamme edelleen. Lasten kannalta järjestely toimii hyvin. Vanhempien kannaltakin kohtuullisen hyvin, mutta yhteinen aika on kortilla. Omat lapset reagoivat eroon aika voimakkaasti ja voimakkaasti reagoivat isän yhteen muuttoon uuden kumppanin ja hänen lasten kanssa.

Meillä molemmilla on sellaiset entiset kumppanit, jotka suurin piirtein ajattelevat vain omia tarpeitaan ja menevät sen mukaan. Tästäkin syystä yhteistä aikaa ei juuri ole, mutta jo alusta asti ollaan oltu sitä mieltä, että lapset ovat tärkeitä ja heitä varten ollaan. Yritetään kuitenkin pitää huolta myös parisuhteesta ja järjestetään aikaa myös kahdenkeskiselle menemiselle. Lapset ovat jo sen ikäisiä, että kohta lähtevät jatko-opiskeluihin.

Erikseen, mutta yhdessä



Valitettavasti minulla ei ole kyllä mitään positiivista kerrottavaa uusioperheen yhteensovittamisesta. Vaikka aikuisilla on rakkautta kuinka paljon, niin jos "kapinoivat teinit" eivät tule toimeen keskenään tai uuden puolison kanssa, niin yhtälö on mahdoton. Minä omassa uusioperheessäni yritin ja yritin, ja yrittämästä päästyänikin yritin, mutta loppu ja ero siitä oli kuitenkin lopputuloksena. Loppujen lopuksi yhteensovitusyrityksessä kärsivät kaikki, ja lopputulemana syytin itseäni koko yrittämisestä. Onneksi minulle ja lapselleni ei jäänyt loppuiäksemme korjaamattomia traumoja eli uusi elämä koitti kaiken kokemamme jälkeen - onneksi. Nyt olen naimisissa toista vuotta uuden aviomiehen kanssa, ja molempien lapset edellisistä liitoista ovat jo aikuisia ja lentäneet jo aiemmin pois pesistään - nyt pysyy kaikkien välit asiallisina, kun ei tarvitse yrittää sopeuttaa ventovieraita ihmisiä saman katon alle "väkisin".

Tupu



Kun nyt olette onnellisia, tilanteen ja olosuhteiden muuttamisen myötä olotilaankin tulee muutos; olette enemmän onnellisia tai sitten vähemmän. Monen ihmisen elämä muuttuu uusioperheiden yhdistämisen myötä ja silloin kaikkien asiaan osallisiksi tulevien tahtotila, toiveet ja odotukset kannattaisi yrittää etukäteen selvittää. Onnea teille kahdelle ja kaikille osallisille, toivon viisasta ja kaikille parasta ratkaisua pulmaanne :D

oman huushollinsa säilyttänyt



Ennen kuin lähdette yhteiseen eloon, miettikää ja sopikaa yhteinen tapa lasten kasvatukseen. Niin moni tuttavapiirini ja omanikin avoliitto on päättynyt riitoihin lasten asioista, miten ohjataan, miten rangaistaan, vai rangaistaanko ? Vai meneekö riidat suuntaan "minun lapset ja sinun kakarat" ?

Sumu



Tyttäreni oli neljän vanha kun erosimme. Tapasin uuden miehen kun tyttö oli 6-vuotias. Siihen samaan saumaan sattui isäni kuolema ja ties mitä. Hautajaisissa olimme yhdessä ja tyttäreni oli aloittanut koulun. Vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Meille tämä ratkaisu on toiminut,. Tyttö on nyt 25-v ja asuu omillaan. Me olemme edelleen yhdessä, avoliitossa.



Meillä laitettiin hynttyyt yhteen vuosi sitten. Äidin ja kolmen tyttären talouteen muutti mies, jonka tyttäret vierailevat luonamme joka toinen viikonloppu. Tätä ennen olimme seurustelleet noin puolitoista vuotta, asuneet eri paikkakunnilla.

Ratkaisu oli meille se oikea. Parisuhteemme syveni, pääsimme jakamaan myös arjen toistemme kanssa. Tyttäreni (8, 11 ja 13 v) tulevat loistavasti toimeen avomieheni kanssa. Eniten ongelmia meillä on niinä viikonloppuina, jolloin mieheni murrosikäiset tyttäret ovat meillä. Silloin testaillaan rajoja, haetaan omia rooleja jne. Joskus tilanteet ovat todella rankkojakin. Myös kummankin ex-puolisot hämmentävät soppaa... :)

Mutta niin kauan kuin aikuiset pitävät yhtä ja ovat johdonmukaisia, tästä selvitään. Rohkeutta teillekin!

Mami



Mitä nuorempia lapset ovat, sitä paremmin sopeutuvat yhdessä asumiseen, lapset ovat kaikki tärkeämpiä.

Lisbet



Jos rakastatte tosissanne toisianne, olen ehdottomasti yhteisen kodin kannalla. Miksi maksaa turhaan tuplakuluja kun ne voi jakaa toisen kanssa eli selvää säästöäkin syntyy yhteenmuuton ansiosta. Tehkää vain heti alussa selvät yhteiset pelisäännöt, niin vältytte heti törmäyskurssille joutumiselta. Onnea ja Iloa elämäänne!

Helena65



Aloimme mieheni kanssa seurustella kesällä 2007 ja vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Meillä on 3+3 lapsen uusioperhe, ikähaitari 16-7 vuotta. Perheiden yhteensovittamisessa ehkä vaikeinta on saada suhde toisen lapsiin aikaiseksi, onhan se oma äiti/isä kuitenkin olemassa. Itse olemme tehneet selväksi sen, ettei omaa vanhempaa olla syrjäyttämässä. Sen sijaan nyt on yksi tärkeä aikuinen enemmän turvana ja apuna.

Teinit 4 kpl löysivät yhteisen sävelen yllättävän nopeasti, lapset puhuvat siskoista ja veljistä koulussa aivan oma-aloitteisesti. Nuorimmat (tyttö 7 v ja poika 10 v) vielä hieman hakevat tuntumaa toisiinsa, mutta sekin alkaa jo sujua aika hyvin. Tyttäreni olisi innolla touhuamassa vaikka toinen ei oikein ole vielä tytöistä kovin innoissaan. Kokonaisuutena olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. :)

Marja



Aikanaan kun muutin yhteen miehen kanssa, niin meillä oli molemmilla siinä vaiheessa 2 poikaa kummallakin. Alkuun meni ihan hyvin, mutta aikaa myöten paljastui ikävä piirre, mies kyllä komensi minun poikia, mutta minä en saanut puuttua hänen poikien kasvatukseen. Tavaraa kyllä sain ostaa myös hänen lapsilleen. Eli pelisäännöt pitää tehdä selviksi ja niistä täytyy myös pitää kiinni.

Viisastunut



Niin kauan kun molemmat puhaltavat yhteen hiileen niin kyllä onnistuu näinkin. Mutta kun rupeaa pitämään kiinni lapsista eikä kysy lapsilta haluavatko he olla 2 viikkoa isällä tai äidillä ei ajan myöten välttämättä onnistu sillä kummankin on joustettava sillä lapsi reagoi hyvin pian ja rupeaa jallittamaan vanhempia eikä välttämättä halua mennä iskälle tai äidille juuri niinä viikkoina.

kaukainen vara mummi



Eiköhän tarvita perheneuvottelu kaikkien osapuolten kesken asian selvittämiseksi? Moni asia helpottuu yhden katon alla, mutta se voi tuoda isojakin ongelmia, jos pelisäännöt eivät ole yhteiset ja kaikkien hyväksymät. Voisi olla syytä miettiä, voisiko aloittaa yhteisessä kodissa elämisen puhtaalta pöydältä, kaikille osapuolille uudessa kodissa. Soppaan liittyy myös muita osapuolia, entiset puolisot ja isovanhemmat sekä muu suku heidän puoleltaan myös, miten he mahtavat suhtautua, kun järkättäväksi tulee mm. perhejuhlia. Tärkeintä on kuitenkin uuden mahdollisen yhteinen perheen päätös - siihen pitäisi kaikkien muiden pystyä sopeutumaan ja myös antamaan tukensa.

Itselläni kaikki meni helpommin ja nopeastikin, kun miehelläni ei ollut omia kotona asuvia lapsia enää, mies saattoi muuttaa meille minun ja lasteni luo, mutta keskustelua sekin vaati. Ja muutto tehtiin vähitellen, ensi tuli kassi, sitten tietokone ja sitten vasta muut tavarat, kun toisesta asunnosta luovuttiin - vähän kallista tosin pitää kahta asuntoa päällekkäin. Vaikeuksia tuli ainakin ex-puolisoni suhtautumisessa, ilmeni mustasukkaisuutta, joka purkautui exän aggressiivisena käytöksenä, jonka loppumiseen piti jopa tehdä rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja myös yksi lastensuojeluilmoitus.

SatuT



Miltä sinusta tuntuu jos lapsesi tuo uuden aikuisen asumaan samaan talouteen? Hän tuo henkilön jonka haluaa äidiksi /isäksi, jota rakastaa omalla tavallaan ja jolta saa tarvittavaa tukea elämässään. Mitkä vaihtoehdot sinulla on jos sinä et saa päättää?

Lapsi



Olen ollut täällä etelä-Englannissa 15 vuotta avioliittoterapiaa tekemässä ja sinulla Petri on kysymys, mikä on aina vaikea. Mitä mieltä ovat kaikki lapset? Kuinka monta niitä on? Kuinka paljon heidän päivittäinen elämä muuttuisi? Kuinka paljon teillä on samanlaiset tavat olla ja tottumukset asioita hoidella? Onko teillä sama tyyli lasten kasvatuksessa? Siina vain muutama kysymys joita aina kyselen. Täälla on sanonta, " If in doupt, leave it out". Minä sanoisin jutelkaa asiasta, katsokaa molemmat puolet. Dr Gotman sanoo että hyvä liitto tulee jos on 4-5 positiivista jokaista yhtä negatiivista vastaan. All the best for the future!

Ulla etelä-englannissa



Tee niin taikka näin, toivottavasti aina on oikein päin, sillä mikä sopii yhdelle ei olekaan oikea tapa toiselle, sillä jokainen taaplaa tyylillään!

tope



Minä tein sen päätöksen, että hynttyitä ei laiteta yhteen. Tein sen pelkästään murrosikäisiä lapsiani ajatellen. Heidän isänsä oli tehnyt jo toisen päätöksen ja olikin jo naimisissa uuden ulkolaisen nuorikkonsa kanssa. Ajattelin, että lasten täytyy saada olla ihan rauhassa omassa kodissamme, ilman sopeutumista taas uuteen ihmiseen. Minä voin odotella 'onneani' muutaman vuoden. Mutta tämä ei sopinutkaan uudelle kumppanilleni. Hän halusi uuden perheen ja kun se ei minun kanssani onnistunut, niin sitten suhdekin loppui siihen. Kirpaisi, mutta en ole katunut päätöstäni. Minulla menee lasten kanssa mukavasti, eikä tarvitse sovitella ja neuvotella asioista niin paljon, kuin ehkä uusioperhekuviossa pitäisi. Tietenkin kaipaan kumppania rinnalleni, mutta ajattelen näin, että se ihanuus odottaa minua sitten myöhemmin.

Onnellinen uusiosinkku



Näin on tehty meilläkin jo yhdeksän vuoden ajan, eli tulin suurperheellistä vieläkin suurperheellisemmäksi. Alun perin ajatus oli se, että osin murrosikäiset ja osin aikuisuuden kynnyksellä olevat lapset säilyttäisivät sen vähän perintöosuuttaan mitä avioerojen myllerryksestä jäi. Nuoret ovat tyytyväisiä kun heitä ajatellaan, eikä vanhemmuus katoa uuden suhteen myötä. Sävelen keskeinen sointu on sama arvopohja, yhdenmukainen kohtelu, yhteiset "pelisäännöt" ja kaikkien arvostus.

Huonona puolena on kahden kiinteistön ylläpito, työmäärä, kustannukset jne... Jos suhde toimii, toimii se kahdessa kodissa ja yhdessä kodissa, jos ei toimi, niin ei toimi missään. Parhainta ja kaikille sopivaa mallia on vaikea määrittää - jos olette onnellisia, tulkaa vieläkin onnellisemmiksi (murkut mukaan lukien)

sinivuokko



Uskallus ja luottamus on tärkeätä. Rakkaus kahden aikuisen välillä on erittäin tärkeätä! Samoin se, että jokainen lapsi on yhtä tärkeä kummallekin uusiovanhemmalle. Itselläni meni huonosti juuri se, että ex-puolisoni nosti oman tyttärensä etusijalle ja itse menin siihen halpaan, koska naimisiin mennessämme meille soitettiin, että nyt tuli huoltajuus (tytär asui äitinsä luona - omat lapseni myös asuivat isänsä luona, käytännön syistä, olin siis eronnut aiemmin). Ja kun saimme yhteisen lapsen, exäni sanoi tyttärelleen, että vain hän on aito sisko, minun lapseni siskopuolia! Tämä oli tulevan eron alkusysäys. Tärkeätä on siis aikuisten välinen luottamus toisiinsa - lapset osaavat pompotella, mutta kun heitä rakastaa kaikkia samalla tasolla ja uskaltaa myös olla auktoriteetti kaikille tasapuolisesti liitto toimii! Itse sain exän tyttären kanssa hyvän luottamussuhteen olemalla oma itseni, vaikka puolisoni ei sitä osannut olla.



Kahden kodin malli pidempään on todellisuudessa sitä, että hengataan toisen luona kaikki eli sen pohjalta rohkeasti hynttyyt yhteen vaan - kyllä niitä hankaluuksia tulee joka tapauksessa eli sitten uusioperheessä tai ei. Tsemppiä!

Helinä



Miettikää aina sitä, miltä se tuntuu lapsista. Onko kiva heidän mielestä, että kodissa on sun ja mun lapset, säilyykö sopu ja samanarvoisuus, tuoko se ongelmia? Itse olisin erittäin varovainen moisen asian kanssa. Lapsella on kuitenkin oma äiti ja oma isä, mikään ei korvaa heitä, jos he vain ovat elossa. Surullisia esimerkkejä viikonloppureissaaja-lapsista on ihan liikaa. Tarkoitan lapsia, jotka kulkevat viikonloppuisin oman ja tosien kodin väliä. Olisiko meistä aikuisista siihen, sitä on syytä pohtia. Ehkä aikuinen on aika itsekäs, ajattelee sitä, mikä on minusta kivaa, mutta ajatteleeko siinä lapsia ollenkaan?

muori53



Uskoisin että rauha säilyy perheissä kun asutte erikseen mutta lasten ehdoilla on lähdettävä minkä ikäisiä ovat tulevatko toimeen keskenään siksi että se on aivan eri asia kun asuvat yhdessä suuremmat asiat tulevat mukaan! Aikuisten erimielisyydet; sinun ja minun lapset? Eri asemat, suosiminen jne.

Katinka



Hienoa, aina on mahdollisuuksia. Jokainen parisuhde on erilainen ja olisi aika hurjaa mennä antamaan neuvoja, ettei kannata tai julistaa ja ylistää uusiopoppoo taivaisiin. Vain te itse tiedätte, mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä, toimiiko vaiko ei. Lehdistä ym. on saanut lukea paljonkin uusioperheiden ongelmista, mutta olen sitä mieltä, että samoja ongelmia on ihan jokaisessa ihmissuhde"hässäkässä". Uusioperheessä on vaan kapuloita enemmän, jotka hämmentävät soppaa.

Ottakaa koko populaatio kasaan ja keskustelkaa, jutelkaa ja kuunnelkaa kaikkien kommentit ja mielipiteet asiasta. Se on kuitenkin yhteinen juttu koko porukalle ja silloin kaikki sitoutuvat tekemään töitä yhteisen hyvän eteen, että kaikki toimisi ja arki on kuitenkin se, mikä tuo ne parhaimmat hetket ja muistot niin lapsille kuin aikuisillekin.

Me kaikki olemme erilaisia ja tunnemme sekä koemme kaiken eritavalla. Huomioikaa jokainen yksilönä ja kuunnelkaa, tukekaa, huolehtikaa ja välittäkää toisistanne. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole olemassa. Meidän uusioperhe ei onnistunut, muttei se tarkoita, etteikö teidän onnistuisi. Kaikki koettu on oppia elämässä. Pienillä teoilla, sanoilla ja toisia huomioimalla pääsee pitkälle. Tsemppiä ja onnea!

PmT



Meillä lapset tulevat hyvin keskenään toimeen samoin molempien uusiovanhempien kanssa, ja sovittiin, kuka hoitaa yhteiset laskut mihinkin suuntaan. Ikävä toisen luo oli aina niin kova, että samassa pedissä nukuttiin jo kuukausia ennen kuin muutettiin saman katon alle. Lapset tulevat ja menevät, kaikki toimii hyvin, ja asiat jaetaan kuten normaalistikin hyvässä parisuhteessa.

Kaikki kohdallaan :)



Olemme nykyisen mieheni kanssa uusioperhe, muuttaessamme yhteen hänellä oli 5 ja 3-vuotiaat lapset, minulla 15-vuotias. Seurusteluaikaan asuimme erillään ja mietimme myös yhteistä asumista. Nyt on mennyt yhdessä 15 vuotta ja siitä 9 naimisissa. Haasteita riitti, mutta jos kummallakin on samanlainen kasvatustyyli ja säännöt ja toisen lasta myös saa komentaa, niin kyllä se yhteiselo sujuu, haasteita riittää mutta kyllä se kannattaa. Nyt ei ole kotona enää kuin yksi ja välit on hyvät kaikkien kanssa. Silti olen sitä mieltä että vaatii tietynlaisen luonteen että tulee toimeen toisen lasten kanssa, pelkkä rakkaus toiseen ei yksin riitä, koska niitä haasteellisia hetkiä tulee myös.

Poritar



Uusioperhe elämä voi parhaimmillaan olla antoisaa ja värikästä. Paljon vaaditaan vanhemmilta. Kannattaa miettiä tarkkaan onko valmis sietämään puolison lapsen erilaisia tapoja ja tottumuksia. Vaikka onkin nähnyt lapsia, mutta se on täysin eri asia asua tuon puoliksi vieraan kasvattaman lapsen tapoja. Siinä on tuore rakkaus monesti koetuksella kun suhteessa vääntää uudet puolisot ja liuta enemmän ja vähemmän toisiaan ja tilannetta sietäviä lapsia. Kun on pitkämielinen, avarakatseinen ja huumorintajuinen kaikki voi onnistua alkuhankaluuksien jälkeen hyvin, jopa loistavasti. Sitäkin kannattaa vähän etukäteen pohtia, että minkälaiset exät kummalin on, eli tulevatko he puuttumaan ja säätämään teidän tulevaa elämäänne. Se nimittäin aiheuttaa paljon mielipahaa ja turhia riitoja, jos exät pelkäävät sitä, kun lasten elämään tulee uusi aikuinen...

Rohkeasti vain eteenpäin ja kohti uusia haasteita. Meillä kaikki meni enemmän kuin hyvin alkuhankaluuksien jälkeen.

Koko perhe Jouluksi yhteiseen kotiin!



Toivon jatkavan tätä kahta kotia, sillä lastenne vuoksi pyydän sitä ja toisaalta itsennekin. Ei ole syytä yhdistää lapsia perheeksi, sillä harvoin onnistuu ja molempien perheiden lapset kärsivät ja suhde toiseen vanhempaan vain mutkistuu. Myös oma suhteesi lapsiisi jotenkin kapenee, ole heille äiti tai isä ja pysy omassa kodissa. Älä lähde uusioimaan lasten elämää.

Karvasta kokemusta



Onnea uuteen kotiin :) Meillä on uusioperheessä ainoastaan miehen poika, joka oli 12 v. kun päätimme mieheni kanssa mennä yhteen. Kuinka ollakaan, poika päätti samassa hötäkässä tulla meidän kanssamme asumaan. Olin aivan "huuli pyöreänä", että mites tässä nyt näin kävi, kun ajattelimme olla ns. aikuinen pariskunta ilman lapsia. Ei siinä mitään, kuin isompaa asuntoa suunnittelemaan lapsen koulun läheltä (ajatuksena meillä kylläkin oli muutto maalle). Kaikki suunnitelmat menivät siis uusiksi. Nyt olemme pyörittäneet yhteistä elämää 3 vuotta ja yllättävän hyvin on mennyt. En vielä kertaakaan ole kuullut pojan suusta "et ole äitini" kun häntä komennan, joka tuntuu äitipuolesta hyvältä, vaikka aikamoista tämä murkkuikäisen kanssa asuminen on.

Olemme mieheni kanssa sopineet, että välillä minä olen se ilkeä äitipuoli ja hän, välillä inhottava isä :), jolloin kumpikin on yhtä inhottava pojan mielestä. Isän ollessa reissussa, poika ei mene äidille, vaan me olemme kaksistaan kotona, ihan kuin normaalisti. Uusioperheen pyörittäminen voi olla aika tuskallista, jos kummallakin on lapsia ja on oltu pitkään yksin lasten kanssa. Lapset eivät ole tottuneet jakamaan vanhempaansa vieraiden puolisoiden ja lasten kanssa ja siitähän voi tulla aikamoinen sotku. Kuitenkin, neuvon menemään yhteen, jos siltä tuntuu, sillä kerranhan me täällä vain eletään.

Kerran me täällä vain eletään



Itse kuulun uusioperheeseen, avopuolisoni kanssa muutimme yhteen, hänellä on 3 lasta ja minulla 2. Alussa oli heti vaikeuksia, minun tunteitani ei otettu huomioon perheessä johon muutin, oli omat säännöt ja minun mielipiteet jäivät omaan arvoonsa, tuntui että uusioperheessä menimme avopuolisoni lasten ehdoilla ja avopuolisoni ei huomannut miten hankala tilanne oli minulle, jälkeenpäin olemme puineet asiaa useaan kertaan jossa minä olen ollut "syypää", en ole kotiutunut asuinpaikkaani, koska tunnen että kaikki muistuttaa avopuolisoni entisestä liitosta ja asumisesta. Kaiken huippuna oli se että avopuolisoni exä sai tulla ja mennä meillä miten halusi, oli jopa omat avaimet. Pitkän keskustelun jälkeen kuitenkin sain sanottua mielipiteeni ja asiaan tuli muutos, kuitenkin aina kun olin töissä lapseni kertoivat että avopuolisoni exä oli käynyt taas meillä. Tuntuu että jos olisimme muuttaneet heti alkuvaiheessa omaan, yhteiseen ja ns. oman näköiseemme asuntoon, mikä ei olisi muistuttanut kumpaakaan ent.elämästä, olisi tilanteemme ollut toinen ja helpompaa.

mimi



Muutimme mieheni + 3 lastansa ja minä + 2 lastani saman katon alle melko pian tapaamisestamme. Heti alusta pitäen oli selvää, että molempien lapsilla on omat isä ja äiti ja on lisäksi kaksi aikuista lisää, minä mieheni lapsille ja mieheni minun lapsilleni, jotka heistä huolehtivat. Kukaan ei siis asettunut kenenkään tilalle. Samoin sovimme, että meillä ei ole isä- eikä äitipuolia, vaan lapset kutsuvat meitä "puolia" etunimillä. Lapset saivat itse päättää pitävätkö he toistemme lapsia sisaruksinaan tai sisar tai velipuolinaan. Päätyivät vuosien saatossa pitämään sisaruksinaan.

Kummankaan lapsille ei ole mollattu muualla asuvaa vanhempaa, vaan ne asiat on keskusteltu mieheni kanssa kahden kesken. Lapsemme olivat iältään 10-20-vuotiaita, joten pieni pelko oli kuinka tässä käy. Lapset sopeutuivat kokoonpanoon yllättävän hyvin. Pieniä yhteenottoja on ollut, mutta niin niitä on ollut verisisarustenkin välillä. Nyt kaikki lapset asuvat jo omillaan 10 yhdessä asumisvuoden jälkeen. Kaikki lapset käyvät yhä viikoittain mieheni ja minun luona poikkeamassa ja melkein päivittäin soitellaan, että ei se perheiden yhdistäminen kovin pieleen ole mennyt. Heti alusta pitäen on vain sovittava yhteiset pelisäännöt ja että kaikki ovat perheessä tasa-arvoisia eikä ole minun ja sinun lapset. Vaikka etävanhemmatkin kuuluvat osittain perheeseen, niin heitä ei kannata päästää "hämmentämään" uusioperheen yhteiselämää omilla mielipiteillään, vaan asiat kannattaa keskustella heti lasten kanssa selviksi jos jotain ilmenee, mutta siinäkään yhteydessä ei saa arvostella etävanhempia negatiivisesti, vaan jos jotain sanottavaa heille on, niin sanotaan se sitten heille lasten kuullen, eikä selän takana. Meidän perheellä on vain hyviä kokemuksia asiasta. Suosittelen.

Onnelliset yhdessä



Pelisäännöt kannattaa puhua etukäteen koko perheen kesken.

Vesku



Kysykää lapsiltanne/nuoriltanne. Yhteen muuttaminen vaikuttaa heihin eniten ja yleensä on niin, etteivät lapset saa sanoa asiaan mitään. Ajatellaan vain, että he sopeutuvat. Muistakaa myös, että yleensä katsotaan, ettei puolisolla ole kasvatusoikeutta toisen lapseen. Se on aika vaikea yhtälö elää. Miten asia olisi teillä? Taloudellisesti tulisi tietenkin halvemmaksi asua yhdessä :)

Tuire



Muutin lasteni 9v ja 12v mieheni kanssa jolla 9 v. kaksoset yhteen noin reilu vuosi sitten. Olimme seurustelleen noin 4 vuotta ennen sitä. Se, että jokainen perheessä on löytänyt oman paikkansa, on vienyt sen vuoden. Aluksi juuri vanhin poika tappeli vastaan. Hän nimitteli minulle miestäni ja käyttäytyi huonosti. Tytöt taas tuntuivat sopeutuvan paremmin (kaikki 9-vuotiaat). Teimme perheen kanssa sopimuksen, mihin yhdessä keräsimme niitä sääntöjä, jota meidän perheessä noudatetaan. Ei huutamista, ei tavaroiden paiskomista, ei nimittelyä. Eikä toisen huoneeseen mennä kysymättä jne. Nämä säännöt koskevat kaikkia, niin lapsia kuin aikuisiakin.

Jos muuttaisin jotakin, olisin keskustellut tarkemmin rahapolitiikasta mieheni kanssa jo ennen yhteen muuttoa. Meillä on omat tilit ja mieheni ei kustanna lasteni kuluja (koska lapsilla isä jolta tulee elatustukea). Hän haluaa että maksan sähköstä mm. 2/3, koska lapseni ja minä kulutamme enemmän sähköä kuin hän yksinään. Hänen lapset ovat meillä vain joka toinen viikonloppu. Mielestäni tämä järjestely on epäoikeudenmukainen, koska minulla on 4 kertaa pienemmät tulot kuin miehelläni ja elatustuen saan Kelalta. Olemme keskustelleet aiheesta, mutta hän on tiukasti päätöksessään. Tosin siinä vaiheessa kun minun tilini on tyhjä, hän maksaa kauppakäynnit. Toivon että keskustelette tämän rahapolitiikan hyvin ennen kuin muutatte yhteen. Se voi vaikuttaa pieneltä seikalta, mutta saattaa aiheuttaa turhaa riitaa siinä vaiheessa kun ne lusikat ovat samassa paikassa. Kuunnelkaa myös lastenne toiveita. Teidän ei tarvitse kysyä lupaa heiltä, mutta heidän toiveitaan kannattaa ottaa huomioon.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni. Jokainen on löytänyt oman paikkansa, lapset ovat tutustuneet alueen toisiin lapsiin ja kaikki tekevät tasapuolisesti kotitöitä. Jos ei elä elämäänsä ja toteuta haaveitaan, ei saavuta mitään. Mikään tie, varsinkaan uusioperheen perustaminen ei ole helppoa, mutta kun jaksaa käydä läpi sen muutoksen ja kriisin mitä se aiheuttaa kussakin, se myös palkitsee. Kukapa ei haluaisi herätä aamulla rakkaansa vierestä ja illalla käydä nukkumaan rakkaansa kainaloon. Elämä on liian lyhyt siihen että antaa onnen mennä ohitse. Mikäli päätätte muuttaa yhteen, toivotan teille oikein paljon onnea ja jaksamista. Ja muistakaa, että välillä tulee niitä hetkiä, että päätös oli aivan väärä, mutta kärsivällisyys palkitaan.

Kaikkien äiti



Ensiajatus oli, että "hynttyyt yhteen vaan", koska niin me teimme... mutta toinen ajatus oli, että "jokainen tyylillään". Joten varmasti itse tiedätte teille parhaiten sopivan ratkaisun. Lähtökohta on kuitenkin, että vanhempien tulee olla onnellisia ratkaisuun, eikä pelkästään kysytä lapsilta :)

Mikäli päätätte yhdistää huushollinne, niin ainoan neuvon, minkä keksin antaa, on : avoimuus ja välittäminen ! Niillä mennään pitkälle, myös niiden vaikeiden hetkien yli. Avoimesti olla oma itsensä myös uudessa tilanteessa. Ei haittaa vaikkei ole jonkun äiti tai isä, kunhan välittää. Sekä hyvinä että vähän huonompina hetkinä.

Avoimuus parisuhteessa ja muissa elämän kiemuroissa auttaa siihen, että kyllä ne uomat sieltä löytyy !

Onnea ja iloa teille !

huumatar



Meillä oli vähän sama tilanne jokunen vuosi sitten. Molemmilla vielä nuorin lapsi kotona mutta me aikuiset olimme erittäin tiiviisti yhdessä. Se sujui hyvin niin. Molemmilla oli omat asunnot vielä sittenkin kun lapset lähtivät opiskelemaan. Käytännössä olin miehen luona yöt ja viikonloput. Toisesta asunnosta oli kyllä hyötyä silloin, jos tuli lapsia perheineen yökylään tai lomille tai jos halusimme itse bailaamaan ja jäädä kylälle yöksi. Ero miehen mukaan yhdessä asumiseen oli se, että minulla oli "tavarat aina kassissa". Näin meni 4,5 vuotta. Muutos tuli, kun anoppini alkoi kantaa tavaroitaan minun asuntooni ja muutti sinne. Minulle tuli "ajolähtö" miehen luo asumaan oikeasti. Lapset on omillaan ja me olemme asuneet yhdessä jo 3,5 vuotta.  Jos lapset on murkkuikäisiä, voisi kahden asunnon ratkaisu olla ihan idea:)

Arja



Kiva, että olette löytäneet toisenne. Mikäli ette haaveile yhteisestä lapsesta, ehdottaisin pitämään kodit erillään ja murkut omien sisarustensa kanssa. Lapsilla on täysi tekeminen aikuiseksi kasvamisessa. He tuskin haluavat muuttaa asumaan usean vieraan ihmisen kanssa samaan asuntoon. Murkkuikäiset eivät asu enää montaa vuotta kotona ja silloin on teidän tilaisuutenne tullut harkita yhteen muuttoa.

Vaivainen kaikki kokee



Kehottaisin harkitsemaan tarkkaan, kannattaako niin sanotusti lyödä hynttyyt yhteen. Seurasin läheltä naapurini tilannetta eli kaksi perhettä (äiti ja kolme tytärtä, isä ja kaksi tytärtä) muutti yhteen asumaan. Sujui ilmeisen hyvin, kunnes lapset tulivat puberteetti-ikään. Lapset eivät kerta kaikkiaan pärjänneet keskenään ja lopputuloksena oli avioero.

Toki yhdestä tapauksesta ei voi vetää kovin vahvoja johtopäätöksiä, mutta jos asiat ovat hyvin erillään asuen, niin miksi ei jatkaa samaan tapaan.

Sivustaseurannut



Kaksi vuotta. Rakastuneena ei näe mitä lähellä tapahtuu. En siis suosittele laittamaan hynttyitä yhteen. Tätä ei kerrota naistenlehtien ja perhelehtien artikkeleissa uusperheistä, mutta perheterapeutit voivat kertoa mitä todellisuudessa voi tapahtua. Tunnetteko onnistuneita uusperheitä, joissa on uusperheen kehityksen eri vaiheiden kautta päästy suhteellisen rauhalliseen tilaan? Keskustelkaa tuntemienne uusperheellisten kanssa.
Onnea matkaan, mitä ikinä teettekin. : )

Uusperhe on vaikea laji



Olette onnellisia - miksi siis muuttaa mitään. Haluaisitteko olla vielä onnellisempia? Mitä riskejä siinä piilee? Suosittelen lämpimästi asumista kahdessa kodissa. Lapset voivat paremmin ja vanhempien välillä säilyy kipinä, kun rakas ei ole koko ajan läsnä. Aika rientää nopeasti ja pian huomaatte, että asiat loksahtavat kohdilleen kuin itsestään. Antakaa kaikille osapuolille aikaa, muuta ei pysyvään onneen tarvita.

Lumihiutale



Olen itse elänyt kyseistä kahden kodin elämää jo vuosia. Luulen, että tämä on lasten etu, jossa pysyvä koti on oman biologisen vanhemman kanssa. Onnea päätöksellesi. Se on varmasti oikea, kun teette niin kuin sydän neuvoo.

Päivi



Kun me uusperheenä muutimme yhteen asumaan, oli meillä yhteensä 4 lasta: iät 3v, 14v, 15v ja 17v. Teimme yhteiset säännöt kaikille + meillä oli jokaiselle erikseen "kuukausitaulukko", jonka mukaan jokainen "ansaitsi" kuukausirahaa tekemällä kotitöitä. Tällä varmistimme sen, että kaikki saivat rahaa tasapuolisesti eli tekemänsä työn perusteella. Olimme hinnoitelleet kotityöt yhdessä lasten kanssa ja valinneet sellaisia töitä, joita he itse ehdottivat. Tämä pelasi tosi hyvin. Jokaisella nuorella oli oma "soppi", jos halusivat olla rauhassa tai omien ystävien kanssa - harvoin he kuitenkaan "eristäytyivät" toisistaan. Mielestäni se tasa-arvo ja samanlainen kohtelu on tärkeintä uusperheiden elämässä. Nyt kotona asuu enää nuorimmainen.

Onnellisesti yhdessä



Meillä on ollut 10 vuotta mun ja sun sekä vähän lyhemmän aikaa meidän lapset - yhteensä viisi. Lapsille uskon useiden suhteiden olevan valtava rikkaus. Tietysti jos joku suhde ei toimi ongelma helposti on myös laajemman piirin ongelma ja tämä vielä mahdollisesti kuorrutettuna sillä, että kaikki osapuolet eivät voi suoraan keskenään kommunikoida, jolloin viestit matkalla muuttuvat ja tilanteet saattavat entisestä monimutkaistua.

Meillä on ollut loistava sääntö, johon olemme tämän tästä palanneet: "Aikuiset määrää ja lapset tottelee." Tämä on siitä hyvä, että pätee niin toisissa kodeissa, mummuloissa, koulussa kuin päiväkodissakin. Ainoa poikkeus tähän on tietysti oudot aikuiset, jotka saattavat siis olla ns. namusetiä tai -tätejä. Johdonmukaisesti käytettynä tämä saattaa hillitä ongelmia suhteessa siihen voiko äiti- tai isäpuoli sanoa, mitä lapsen tulisi tehdä tai miten toimia.

Paljon puhutaan myös säännöistä ja lasten sopeutumisesta. Kaikissa perheissä, mummuloissa tai työpaikoissa on omat sääntönsä - kirjoitetut tai kirjoittamattomat. Kyllä ihmiset - lapsetkin niihin sopeutuvat ja niiden mukaan oppivat toimimaan ja etsivät oman paikkansa yhteisössä. Sääntöjen miettiminen sanallisiksi tai jopa kirjallisiksi auttaa aikuisiakin sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja mahdollistaa sopimisen asioista.

Uusperheellisten yhdistys ja vertaistoimintaa www.supli.fi

Marja



Hei! Tähänhän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Itse olisin jatkanut vielä kahden erillisen asumuksen mallia, se olisi ollut helpompaa kun on murkkuikäisiä ja omaan elintapaan tottuneita. Kumppanini halusi kuitenkin pian seurustelun alussa elää 24/7 elämää kanssani ja näin laitettiin hynttyyt yhteen. Käytännössä elämä meni siihen, että minun odotettiin muuttuvan monilta osin hänen odotustensa mukaiseksi ja riitoja on ollut enenevässä määrin, en ole halunnut/osannut alistua kaikkeen. Nuorista vanhempi (17v) muutti pois vuoden kuluttua ja nuorempi (16v) on oireillut, ei viihdy kotona. On oltava joustava, suvaitsevainen, hyväksyttävä toisen erilaisuus ja annettava tilaa. Sekä rakkautta kaikille rajattomasti! Tämä ei ole kahden kauppa vaan siinä on otettava huomioon myös lapset. Opettelemme edelleen (4 vuoden jälkeen) yhteiseloa mutta en ole aikonut luovuttaa. Kaikkea hyvää teille valitsemallanne tiellä!

Äitee



Kaikki muu puoltaa yhteen muuttamista, mutta jos saatte asumis- ym. tukea, teidät luetaan aviopariksi tietenkin ja tulonne lasketaan kaikessa yhteen, ja mahdolliset avustukset jäävät pois. Elin itse 16 vuotta samassa taloudessa eli minulla oli miespuolinen vuokralainen. Tulot laskettiin yhteen ja hän ei saanut kuin pienen kansaneläkkeen ja asumistukea ei ollenkaan. Nyt asumme erillämme ja kaikki tuet tulee isompana kummallekin. Olette varmaan nuorempia ja ei tämä ehkä ajankohtainen, mutta huomioon otettava seikka.
Onnea kuitenkin meni niin tai näin.

sirkkaliisa



Uusioperheen vaimoihmisenä omasta kokemuksesta en suosittele...mutta toki on varmasti perheitä joilla uusioperhe-elämä myös onnistuu. Meillä on yksi yhteinen 6-vuotias lapsi ja sitten on minun ed. avioliitosta 2 murkkua. Yhdessä olemme olleet ja asuneet pian 8 vuotta ja monta päivää olisin vaihtanut pois...

vahtis



Terve Pertti. "Olette miettineet jo pitempään"? Koska kysyt, niin epäilette onnistumista? Ei paha, sillä pelko on ihan terve tunne esim. jos olette olleet tyytyväisiä parisuhteeseenne nyt, niin saattaa moni asia muuttua paremmaksi, tai huonommaksi mutta niitä on vaikea simuloida jos se  pitää elää. Ainakin suuri harha olisi sellainen, että uusioperhe olisi toimivampi, kuin se ex- ydinperhe". Jos nyt ajatellaan, että "liitämme yhteen ex-liittomme parhaat osat" niin vertausmuisto menneen liiton alkuaikoihin voi palauttaa realismin; silloinkin oltiin parhaat mahdolliset toisillemme.

Sekin kauanko olette jo tunteneet vaikuttaa, tosin ajoilla ei ole kovin paljon merkitystä, kun vedetään toisia puoleensa;) -Vaan josko oma esimerkki kävisi eräänä opetuksena, vaikka ei mallina? Minulla on ollut kahdesti uusioyritys. Ensimmäinen kesti 2,5 vuotta ja sen voin sanoa, että jos ei ole kiire ja tunteet aitoja, niin ei haittaa yhtään, että odottaa rauhassa pari vuotta, sillä ex-erot yleensä jättävät katkeruutta ja pelkoja puolin toisin ja jotta "koko perhepaketti" voisi elää turvassa täytyy lasten saada tuntea, että he ovat kaikesta huolimatta etusijalla, jos yhteen muutetaan. Jos menee toisin, niin saa varautua barrikadeihin, joissa pidetään oman lapsen puolta; "sun kakara mun lapsi";) No meillä ei tuollaista ollut, vaan kaatui suhteen muuhun mahdottomuuteen.

Todella harmillisena olen kokenut, että puolison lapsiin kehkeytynyt molemminpuolinen tunne- ja kaveriside katkeaa, kun nainen (tapauksessani) parin vuoden jälkeen alkoi elämään "entistä elämäänsä" ts. katkeruutta ed. liitosta siirtäen minut vastuulliseksi negatiivisista tunteistaan. Tämä kävi monin tavoin ilmi mutta kilpistyi siinä kohtaa, kun aloimme katsomaan asuntoa, joka jäi minun tehtäväkseni. Löysin erään remonttikohteen (osaan itse rakentaa), jonka hänelle esittelin. Hän kysyi miten sen kanssa tehdään? Sanoin, että "on niin mittava remppa, että pitää jättää tarjous, josko sillä jäisi meille"? Hän alkoi raivota: "Jos et osta sitä mä suutun ja ..". jne. No se ratkaisi kohdallani asumisyhtälön; ajattelin (muut kokemat ynnäten), etten tuo lapsiani riehuvaan yhteisöön, koska olemme menttaalisesti rauhallisempia

Mutta point on siinä, että toinen pitää tuntea ainakin pari vuotta, jotta tiedät "kenen kanssa" olet muuttamassa muuten kaikki on pelkän sattuman varassa ja sellaiseen ei saa olla varaa, kun kyseessä ovat lapset. Meillä olisi ollut viiden lapsen perhe integroinnin jälkeen. Myöhemmin huomasin, että heidän murkkupoikansa käskytti äitään miten huvitti; esim söi olohuoneen sohvalla maaten soppaa ja huuteli: "Tuo tänne se ja se muuten mä jään tähän". Tuollainen taas oli täysin minun lapsieni (olin myös yh) tapakulttuurin vastainen mutta tämän naisen kanssa ei voinut keskustella yhteisistä pelisäännöistä. Jos ei dialogia ei pelisääntöjä.

Mutta tärkeää on, ettei ole oikeaa, eikä väärää, vaan se "miltä tuntuu".  Löytyy hienoja ihmissuhteita ja niiden eteen kannattaa nähdä vaivaa; niin aion itsekin tehdä vastaisuudessa luottaen, että "sen oikean kanssa", joka on neuvottelualtis voimme tehdä yhteiselosta mielekkään.

Jari



Moi Pertti! Lämpimät onnittelut uuden onnen löytymisestä! :)

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on tavattoman hyvä asia, kun ette ole pitäneet liikaa kiirettä yhteen muuton kanssa! Olette antaneet itsellenne ja etenkin lapsillenne aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, kun vanhemman "vieruskumppani" on vaihtunut.

Meillä kaikki tapahtui vallan railakasta vauhtia. Tavatessamme tuleva mieheni oli hiljattain eronnut ja lastensa lähi-isä, itselläni oli prosessi menossa. Asuimme varsin pitkän matkan päässä toisistamme. Kaikki 3 tytärtämme ovat samanikäiset, mieheni poika pari vuotta heitä vanhempi. Olimme seurustelleet vasta muutaman kuukauden, kun mieheni jäi vuorotteluvapaalle. Olimme alunperin aikoneet muuttaa yhteen myöhemmin, mutta hän sai asuntonsa vuokralle paljon nopeammin ja niinpä minun ja tytärteni kotiin iski pyörremyrsky...

Siitäpähän sitä lähdettiin rakentamaan uusioperhettä, jonka puoliskot olivat eläneet hyvin erilaista elämää. Jo elintasoissa oli ollut reilusti eroa, samoin lasten kasvatuksessa, juhlapyhien vietossa jne. Olin elänyt oman perheeni kanssa taloudellisesti hyvin pröystäilemätöntä elämää ja yrittänyt kasvattaa tyttäreni maalaisjärjen kanssa. Puolisollani oli taas ollut mahdollisuus tarjota omalle perheelleen vähän isommat raamit ja myös lasten kasvatus oli ollut vähän "rennompaa". Hänen exänsä oli ollut ison osan lasten elämää pullantuoksuinen kotiäiti, minä taas olen käynyt töissä ja muutenkin vähän "äijä" ;P

Suurimmat väännöt meillä on käyty lasten kasvatuksesta, rahan käytöstä, yhteisistä pelisäännöistä, tasapuolisuudesta ja exien osuudesta meidän perheen elämässä. Meillä toimii kotitöissä ynnä suihku- ja tietsikkavuoroissa työvuorolista, jonka tein jo ekana talvena jääkaapin oveen. Se on ainoa keino saada koko porukka osallistumaan kotitöihin eikä niistä tarvitse enää kiistellä niin paljon. Vanhemmat eivät ole mitään piikoja talossa! Ylipäätään yhtäläisten rajojen asettaminen kaikille esim. kotiintuloajoissa on tosi tärkeää, jos haluaa välttyä ainaisilta "reilua/epäreilua" -jankkaamisilta. Vaate- yms. varustehankinnoissa pitää yrittää olla suht' tasapuolinen, ettei kukaan tunne jäävänsä huonommalle osalle. Lapsille on myös syytä tehdä selväksi, että meidän perheessä pelataan meidän säännöillä, aikuiset ovat pomoja ja heitä totellaan, olivatpa "omia" eli ei. Etävanhemman luona on omat sääntönsä. JA meidän perheen sisäiset asiat eivät kuulu etävanhemmille, jos ne eivät heitä jotenkin suoraan koske. Eiväthän ne etävanhemmatkaan raportoi joka risaustaan meille!

Meillä on ollut aikamoista taiteilua kahden eri kulutuskulttuurin yhteensovituksessa, koska se voi tulla silmille vähän yllättävissäkin käänteissä. Esim. isojen juhlapyhien vietto on ollut varsin erilaista ja ensimmäinen yhteinen joulu oli suorastaan katastrofi. Meinasin lähettää poikapuoleni ekalla bussilla äitinsä luo, kun herralle ei mennyt mieleen ruoka, lahjat eikä oikein mikään muukaan. Lapsille piti tehdä selväksi, että näin isolla porukalla entisen kaltainen pröystäily ei ole mahdollista eikä edes tarpeellista. Joulut ja synttärit voi juhlia vähän pienemmälläkin höösäämisellä ja silti voi olla ihan yhtä kivaa! Loman voi viettää muutenkin kuin lähtemällä kalliille lomareissulle, eikä sujuva arki vaadi muroja kulhoon, kun ruisleipäkin on keksitty...

Kaikkein tärkeintä uusperheessä olisi se, että vanhempien suhde pelittää ja he vetävät yhtä köyttä. Jos haluaa uuden liiton toimimaan, entinen liitto on oltava oikeasti loppuun käsitelty. Kukaan aikuinen ei halua joutua taistelemaan ex-puolisoiden haamujen kanssa! Sitten riitatilanteissa meillä on sorruttu turhan usein ottamaan puolia ja kaksi tulista ihmistä osaa todella sanansäilän käytön :/ Nuoriso on hitsautunut yhteen vuosien mittaan, mutta he kyllä osaavat kaivamalla kaivaa vanhemmistaan pirun esille, jos niin tahtovat. Toisaalta kummankin vanhemman pitäisi yrittää hyväksyä lasten erilaiset luonteet ja se, että lapset haluavat välillä omia oman biologisen vanhempansa kokonaan itselleen. Jokaisen perheenjäsenen pitää muistaa myös se, että meidän perhe tosiaan on se X henkeä tässä osoitteessa. Jos jollekulle ollaan näyttämässä ovea, silloin lähtee puoli perhettä eikä vaan yksi tai kaksi henkilöä.
Siis: kunnolliset yhteiset pelisäännöt, lapsille riittävän tiukat rajat, roppakaupalla rakkautta ja vielä enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä, niin uusperhe saman katon alla voi toimia ihan yhtä hyvin kuin tavisperhe. Helppoa siitä ei tule, mutta eipähän ole yhtään tylsää hetkeä. Onnea matkaan, Pertti & uusperhe :)

Satu, 4v. uusperheen äitinä ja jatkuu...



Älkää missään tapauksessa muuttako yhteen jos kerran olette näinkin onnellisia. Siihen se rakkaus loppuu ja huushollissa vallitsee ikuinen "taistelutilanne". Nykyisessä tilanteessa saatte kuitenkin aina joskus oman hetken ja se on kullanarvoinen.

Nim. vierestä seurannut



Olette kumpikin fiksuja ihmisiä ja ymmärtäneet, että edessänne on suuri, kypsyyttä vaativa valinta. Murkkuikäisenä uusperheen kokeneena voin kertoa, että muutos on valtava, ja sitä on nuoren vaikea ymmärtää. Siinä eivät lupaukset auta, kun lapsi on kokenut jo vanhempiensa eron tuskat tai vielä jäsentelee sitä.

Kateus ja mustasukkaisuus ovat pinnassa: sinun lapsiasi suositaan enemmän tai kaikki nuoret jäävät vähemmälle huomiolle. Huutoa ja raivoa riittää aivan varmasti. Todennäköisesti joudutte selvittelemään erilaisia muitakin, ei-toivottuja ja nuorelle haitallisia käyttäytymisiä ja tilanteita, mikä vaatii paljon voimia ja ymmärtämystä ja ehkä ammattiauttajia mukaan. Oletteko valmiit öisiin nuoren noutoihin, kun hän ei palaakaan kotiin ajoissa tai jää kavereiden luokse yöksi tai pariksi vuorokaudeksi?

Oletteko valmiit selviytymään niistä arjen keskellä, missä työpaineetkin ovat painamassa? Miten aiotte saavuttaa tasaveroisen vanhemman aseman murroiässä olevan lapsen edessä? Miten suhteenne kestäisi oman uudelleen kasvamisen ja lasten kasvattamisen vanhempana ja aviopuolisoina?

Miten kauan ajattelette suhteenne kestävän kaikki ylimääräiset koettelemukset? Nuori ymmärtäisi jossain vaiheessa elämäänsä ratkaisunne, mutta olisiko kuitenkin keskinäisen ja lastenne suhteitten kannalta parempi antaa murrosikäisten lastenne kasvaa ja kehittyä aiheuttamatta heille paineita, jotka eivät korjaannu itsestään, vaativat kärsivällisyyttä, tietoa ja taitoa sekä ennen kaikkea tasapuolista rakkautta? Aito rakkaus ja kiintymys kestää myös erillään asumisen toinen toistanne tukien.

Iso askel



Erillään asuminen on meillä ollut paras vaihtoehto. Murrosikä on muutenkin nuorille myrskyisä ja emme ole halunneet tuoda heille lisäjännitteitä. Me ehdimme kyllä nauttia yhdessäelämisestä senkin jälkeen, kun lapset ovat ensin selvinneet kouluista itsenäistymään. Mökillä olemme kaikki yhdessä.

kaksi onnellista kotia ja yhteinen mökki



Minulla on kokemusta jo kahden partnerin kanssa tilkkutäkkiperheestä. Ajalta, jolloin lapset olivat vielä pieniä (minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika) ja ajalta, jolloin molemmilla oli pahin teini-ikä päällä. Oman kokemukseni mukaan tilkkutäkkeily onnistuu erittäin hyvin, jos molemmat osapuolet osaavat arvostaa uuden perhepuoliskon menneisyyttä ja perhearvoja. Omien arvojen tuputtaminen väkisin uudelle perheelle tappaa parhaimmankin suhteen... veri kun on nimittäin aivan varmasti vettä sakeampaa.

Perheen aikuisten tulisi sopia yhdessä kahden kesken kuinka menetellään. Lasten kuullen ei kasvatussäännöistä tulisi koskaan kiistellä. Myös toisen syyttely 'vääristä' kasvatusmenetelmistä aiheuttaa paljon surua ja murhetta. Valitettavasti minulla on molempien uusien miehieni kanssa juuri tämä ongelma. Ensimmäisestä tilkkutäkki-miehestä jouduin eroamaan juuri tämän ongelman vuoksi. Hän ei halunnut osallistua lasteni kasvattamiseen, mutta arvosteli minun kasvatustyyliäni jatkuvasti ja lähes aina lasten kuullen.

Toinen mieheni on valitettavasti tässä suhteessa vielä pahempi. Hän syyttää minua joka käänteessä lasten 'virheistä' eli asioista, jotka lapseni tekevät eri tavalla kuin hänen lapsensa tekevät. Tiedän, että tämä seikka tulee tappamaan suhteemme takuuvarmasti. Mieheni kostaa myös minulle lasten aiheuttamia ongelmia.

Uskon silti edelleen, että toisen huomioonottaminen ja kunnioittaminen ja ongelmatilanteiden purku rauhallisesti keskustelemalla voi olla avain aivan loistavaan tilkkutäkkisuhteeseen. Asuimme molempien tilkkutäkki-miesteni kanssa ensin omissa asunnoissamme lähes kolme vuotta suhteemme alussa, ennen kuin muutimme yhteen ja tämä aika oli parasta aikaa suhteessamme. Itse päätyisin eri osoitteissa asumiseen, jos valitsisin uudestaan.

Toivotan teille kuitenkin onnea yrityksessä. Jaloluonteiset ihmiset pärjäävät aina - tilanteessa kuin tilanteessa.

Mirkku



Menee varmasti paljon paremmin, varsinkin murkkuikäisten kanssa, kun pidätte jatkossakin kahden perheen taloutta, eli pysykää omissa kodeissanne. Odottakaa kun lapset lähtevät omille teilleen. Teille tulee kyllä aikaa viettää yhteistä arkea myöhemminkin.

lele



Jos parisuhteenne on aikuisen kypsä ja pystytte keskustelemaan asioista suuttumatta  / loukkaantumatta, niin mielestäni voitte pistää hynttyyt yhteen. Mutta jos ei ole kommunikointikykyä ja suuttuu helposti toisen sanomisista omien lasten suhteen, niin silloin on vaikeaa. Puhun kokemuksesta. Onnea vaan jos päätät laittaa hynttyyt yhteen.

carpediem



Tärkein ohje uusioperheen toimivuuteen on se, että ei ole minun ja sinun lapsia. Vaan opetellaan rakastamaan ja hyväksymään jokainen lapsi tasavertaisena yksilönä. Joskus ne "omien" lasten töppäykset on helpompi kääntää hyväksi ja toisen lapsilta vaaditaan enemmän. Selkeät ja tasavertaiset säännöt kaikille. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että uusioperheen elämä on erittäin rikasta ja hioo tärkeitä taitoja lapsissa ja nuorissa loppuelämää varten. Tsemppiä!

uusiomamma



Olemme eläneet uusioperhettä nyt muutaman vuoden saman katon alla. Meidän tapauksessa tämä ei ollut hyvä ratkaisu nimenomaan murkkujen takia, olisi ollut parempi pitää erilliset kodit kunnes lapset ovat lentäneet pesästä. Tuntuu siltä että kaksi perhettä on väkisin tungettu saman katon alle, eikä kukaan tunne olevansa kotonaan. Välit omien murkkujen ja toisen aikuisen välillä ovat huonot, ja paljon on riitaa ja tunnelma usein kireä. Kaikki voivat vähän huonosti ja kaipaavat oman perheen rauhaa. En suosittele.

Minni



Hyvä ja toimiva parisuhde on kaiken perusta ja sille voi olla turvallista rakentaa yhteistä kotia. Silloin arki kuitenkin muuttuu ja lasten roolit ja paikat perheessä. Se voi olla rankka kokemus lapsille, esikoinen ei enää ehkä olekaan vanhin tai kuopus nuorin. Varavanhemman suhtautuminen lapseen voi arjessa muuttua ja varsinkin murrosiän kuohuissa. Niitä tunteita aikuinenkaan ei etukäteen osaa usein aavistaakaan. Ne voivat lyödä laineensa myös parisuhteeseen. Yhteiset näkemykset kasvatusasioista ovat elinehto ja kaikkien kuulluksi tuleminen. Tässä jotain ajatuksia, mitä minulle nousi omista kokemuksista, 10 vuotta uusperheen äitinä. Nyt on viimeinen syksy menossa, perheemme hajoaa... Emme onnistuneet. Mutta onnea ja kaikkea hyvää teille!

Yrittänyt äippä



Sitä tässä mietin itsekin. Ikää on jo sen verran että olen ajatellut, että kerranhan sitä eletään ja yksin ei ole hyvä olla. Mutta mikä on hyvä tutustumisaika? Milloin ensihuuma menee ohi? Mitä sitten tunteille käy kun huuma on ohi?

Maisuli



Minulla on kolme poikaa, 11+16+18-vuotiaat, ja rakkaallani on neljä lasta, ikähaitari 7-18 vuotta. Asumme molemmat omissa kodeissamme ja juuri mietin, että homma toimii näin tosi hyvin! Jos muuttaisimme saman katon alle, pyykkäisin ja siivoisin hulluna ja laittaisin kaikille ruokaa! Ja sitä paitsi, lapsilla on oikeus ihan omaan kotiin - eiköhän se avioeron 'trauma' riitä! Nautin itsekin omasta kodista. Sitä paitsi murrosikäisten kanssa väännetään usein aika rankasti - sanansäilä viuhuu! Ja aika mukavaa mennä kylään oman kullan luo, ne yhteiset hetket ovat luksusta arjen keskellä. Tosin voihan se olla, että kun lapsemme kasvavat ja osa muuttaa pois kotoa, sitten on meidän aika muuttaa saman katon alle! Mutta nyt ei mitään kiirettä, ihanaa seurustelua ilman taistelua kotitöistä...

Krisu68



Minusta on hienoa, että teillä kummallakin on oma perheensä / kotinsa / elämäntapansa ja siinä lisänä onnellinen suhde. Olen aina arvostanut heitä, jotka selviävät yhteiselosta uusioperheenä saman katon alla. Elämä kaikkinensa on hyvin haastavaa, mutta rikasta ja antoisaa asuipa sitten ensimmäisessä liitossa tai uusioperheessä. Jos nyt lähtisin "suosittelemaan" teille jompaa kumpaa vaihtoehtoa, luulen, että tästä tulisi suuri murkkuikäisten lasten huomioonottamisopas. Onneksi sellaisia on olemassa ilman minunkin kirjoituksiani. Muistankohan oikein, että tälläkin sivustolla on ollut Raisa Cacciatoren erinomaisia kirjoituksia jopa omakohtaisesta elämänratkaisusta.

Hyvää elämää :)



Jos tulette hyvin toimeen/pystytte aikuisina keskustelemaan exienne kanssa, voin suositella, muutoin en lainkaan!



Yhteen muuttaminen helpottaa monia asioita. Ja nyt se mutta.. se myös vaatii valtavasti kärsivällisyyttä, joustavuutta, hermoja, paineensietokykyä, ongelmanratkaisukykyä. Helpottaa jos olet esimerkiksi lakimies, valtakunnansovittelija tms. Kuitenkin, kahden vuoden jälkeen, ja kaikkien taistojen jälkeen, en vaihtaisi päivääkään pois. olen oppinut itsestäni, miehestäni, lapsista ja ylipäätään elämästä todella paljon. Omasta puolestani suosittelen yhteen muuttamista. Perheytymisen kannalta se on varteenotettava vaihtoehto. Voimia, ja rakkautta! p.s. Muistakaa, että vanhempien rakkaus ja yhteenhitsaaminen on kaiken perusta.

Henna



Erillään asumisessa on paljon hyviä puolia. Jos yhteen kuitenkin päätetään muuttaa, kannattaa hankkia yhteiseksi kodiksi molemmille uusi koti, jonka käytävillä ei vanhoja haamuja kulje, ei siis kummankaan vanhaa. Näin välttyy siltä, että kotoa muuttaneen toisen vanhemman lapsi tulee "kotiin" ja toisen "kylään" tullessaan vanhempien luo käymään. Kotiin tulevat kävelevät jääkaapille ja kylään tulevat odottavat sohvan reunalla, mitä heille tarjotaan (siis aivan kuin vieraat konsanaan). Tosin se mutkistuu, kun se pitkistyy, pitää myös paikkansa.

Jo 10 vuotta omissa kodeissaan



Onnea teille, olette löytäneet toisenne! Melkoista "hulabaloota" se on murkkuikäisten kanssa, asutte yhdessä tai erikseen. Mikäli olette rohkeita ja voimakkaita, muuttakaa saman katon alle. Vaativaa se on. Mikäli epäilyttää, jatkakaa toistaiseksi entiseen malliin. Se murkkuikäkin joskus hieman helpottaa.

Me olemme asuneet pääosin kahdestaan, 2 neljästä jälkeläisestä on väliaikaisesti asunut kanssamme, hekin ovat silloin olleet jo lähes aikuisia. Paljon olemme lastemme kanssa olleet, ja lastemme lasten, joita on yhteensä 10, hekin kaikki jo isoja. Tapahtumarikasta on ollut, joskus vähän rankkaakin. En kuitenkaan vaihtaisi näitä vuosikymmeniä mihinkään.

30 vuoden hulabaloo



Ehdottomasti kannattaa! Meillä oli aikoinaan puoli vuotta kahden kodin asumista, kun päätimme muuttaa yhteen. Kotona asui molemmilla 15-vuotiaat, minulla poika ja miehellä tyttö. Hankaluuksiakin tietysti oli, mutta jotenkin selvittiin. Nyt ollaan oltu 7v yhdessä, ja nuoret asuneet pari vuotta omillaan. Elämässä ei mitään saa, jos ei uskalla yrittää.. <3

Taina



Tässä on otettava useita seikkoja huomioon. Kokoontukaa lasten kanssa yhteen ja kertokaa asia heille kysyen myöskin heidän mielipidettään. Jos se on myönteinen, niin sopikaa yhdessä teidän perheenne säännöt ja käytännöt, samoin jos edelliset puoliskot ovat olemassa, niin heidän pillien mukaan ei tarvitse teidän perheessänne elää. Ennen kaikkea mitä te aikuiset oikeesti haluatte, sopikaa siitä. Kyllä minusta ainakin yhteen meno olisi parempi vaihtoehto, edullisempaakin, mutta tosin sopeutumista se vaatii kaikilta osapuolilta. Huumoria ei saisi unohtaa, se keventää sekä auttaa arjen hulinoissa.

eira



Meitä on kaksi eläkeikäistä, leskeksi jäänyttä yksinasujaa. Olemme naapureita, joten ei olisi ollut pitkä matka käydä toistemme luona kylässä. Olemme kuitenkin jo vuosia halunneet nukahtaa toistemme kainaloon ja herätä yhteisille aamukahville. Toisen kodista on muodostunut yhteinen "kesämökki". Kun lapset ja lapsenlapset lentävät lomalleen entiseen kotimaahansa, me vanhukset muutamme kesämökille ja tytär perheineen saa yösijan entisessä kodissaan. Tämä järjestely aiheuttaa kyllä taloudellisia tappioita, mutta se turvasi varsinkin suhteen alussa mahdollisuuden palata jos tulisi yhteiselo mahdottomaksi. Pidämme myös toista asuntoa vanhuuden varalle. Tämä kesämökkiasunto on valmis palveluasunto. On kunnostettu kylpyhuone rullatuolivalmiiksi samoin kuin muut huoneet ilman kynnyksiä.

Meille tämä järjestely on ihanteellinen. Ystävyys on säilynyt ja vahvistunut. Toivottavasti voimme joskus tulevaisuudessa vielä hyödyntää kesämökin valmiuksia yhdessä.

Leena Annikki



Hei! Varmasti tulee tilanteita, jossa tulee ajatuksia siitä, saako tuo toinen komentaa minun lapsiani ja voinko sanoa hänen lapsilleen niin kuin mieli tekisi. Sellaiset asiat pitää voida keskustella yhdessä ja vaikka joskus mieli pahoittuukin, jokainen kerta opettaa jotakin. Kukaan ei "omista ketään ja kaikista tunteista pitää voida puhua, etteivät ne sitten hierrä suhdetta. Onnea uusperheellesi!

maaza



Olen vakaasti sitä mieltä, että eri asunnot ovat paras ratkaisu. Tulipa omakohtaisesti kokeiltua uusioperhettä ja neljää murkkuikäistä samassa taloudessa. Kuitenkin miehen lapset olivat sitä mieltä, että me olemme vieraita ja isänsä näkemättä olivat minulle kurjia. Kohtelivat minua ja lapsiani tunkeilijoina. Eiväthän kaikki ole samanlaisia, mutta nauti sopuisasta suhteesta ilman suuria muutoksia.

askontyttö



Mielestäni lapset kannattaa tässä tilanteessa asettaa etusijalle. Jos ovat nyt jo hyvin tuttuja ja kavereita keskenään, yhteiselo luultavasti sujuu suuremmitta ongelmitta, mutta jos he ovat vieraita toisilleen, ainakin on tutustuttava kunnolla ennen yhteen muuttamista. Ja murkkuikäisiltä voi suoraan kysyä heidän mielipidettään asiasta. Jos ovat sitä mieltä, että yhteen muutto ei heille sovi, odottaisin muutaman vuoden ja harkitsisin yhteen muuttoa sitten uudelleen, tosi rakkaus kestää erillään asumisen. Olen nähnyt melko surullisia tapauksia juuri lasten osalta uusioperheissä, joten lapset etusijalle!

Lilja



Onpa jo lähtökohtaisesti upeaa, kun pohdit etukäteen mahdollisia haasteita ja "haitta-hyötysuhteita". Onnitteluita jo näistä lähtökohdista! Aiheesta on varmasti yhtä monta eri mielipidettä kuin on oppaitakin joka lähtöön, mutta niistä suurin ja tärkein on varmasti oma kokemus löytämästänne rakkaudesta ja yhteisestä sävelestä. Kaiken kaikkiaan yhtälö, jossa kaksi onnellista, tasapainoista aikuista ja monta lasta, jotka ovat tottuneet omanlaiseensa perhe-elämään on aikamoinen haaste. Mutta eikös haasteet ole juurikin asetettu siksi, että ne voi voittaa...?

Jos ja kun tunnet kumppanisi, ja hän on ajan kanssa tutustunut Sinun perheeseesi, en usko, että mitään kamalan yllättävää voi tulla. Kyllä ajan kanssa tutustuminen ja ajan antaminen suuressa muutoksessa kummankin perheen lapsille on se ykkösjuttu. Riippumatta lasten ikäjakaumasta, sukupuolesta tai persoonasta. Mikä onkaan ihanampaa eroperheen lapsille, kun se ajatus siitä, että oma vanhempi on onnellinen. Äidin ja uuden miehen tai isän ja uuden naisen Rakkaus ja Parisuhde on kaikkien lasten koti. Kyllähän toki on olemassa kaikki katastrofin ainekset, mutta oikeasti, jos tahtotilaa kummallakin on YHDESSÄ ne ottaa vastaan, niin hyvässä kuin pahassa...= Hyvä siitä tulee! ONNEA, että olette löytäneet toisenne. Onnittelut myös tahtotilasta tulla yhdeksi, yhteiseksi perheeksi. Onnea ja kauhuntasapainoa arkeen ja juhlaan! Hyvässä ja pahassa!

Uusi Alku



Minun kokemukseni on jo lähes kymmenen vuoden ajalta. Asuin ja elin kahden murkkuikää lähenevän pojan kanssa, kun tapasin nykyisen kumppanini, jolla oli samoin murkkuikää lähenevä tytär. Teimme sopimuksen, johon ei liitetty sanaa kiire. Elimme omissa kodeissamme, tutustuimme rauhassa toisiimme ja lapsiin / lapseen. Tapasimme ja pidimme yhteyttä aikuistasolla lähes päivittäin, lapset tiesivät asian ja tottuivat siihen, että vanhemmalla on "oma kaveri". Pikkuhiljaa teimme perheinä yhteisiä asioita: tutustuimme toistemme koteihin, kokkailimme yhdessä, kävimme retkillä, matkoilla, elokuvissa, ulkona syömässä jne. Lapset tutustuivat näin toisiinsa ja vaikka aluksi epäusko joskus valtasi, huomasimme ennen pitkää, että nuoret alkoivat hyväksyä toisensa ja uuden aikuisen lähipiiriinsä.

Nyt, kun nuoret ovat jo opiskelujaan aloittavia ja kotoa pois muuttavia, olemme muuttamassa samaan osoitteeseen, jonka kaikki nuoretkin ovat omaksi yhteiseksi kodiksi ottaneet. Mielestäni turha kiirehtiminen ei ole hyväksi kenellekään uusperheessä. Omien vanhempien ja oman kodin menettäminen yhdellä pyyhkäisyllä ei palvele ketään, eikä ainakaan murrosikäistä nuorta, joka elää omaa muutostaan usein vielä syvemmin (murrosiästään johtuen) kuin puolisonsa menettänyt aikuinen. Me aikuiset ja nuoret olemme toki erilaisia, mutta olen sitä mieltä, että rauhallisesti etenemisestä ei meidän kohdallamme ole ollut haittaa, päinvastoin: olemme yhteisten kokemusten ja keskustelujen kautta kasvaneet samaan suuntaan ja näin välttäneet yhteentörmäyksiä ja riitoja. Jokainen on saanut tarvitessaan myös omaa rauhaa ja aikaa sen oman perheen kanssa, aina ei ole tarvinnut elää kuin olisi "kyläilemässä". Myös suhteet entisen puolison sukuun ovat olleet toimivia, kun lapset ovat voineet tavata heille tärkeitä sukulaisia omassa kodissaan. Tämä malli ei tietysti ole taloudellisesti kovin järkevä, mutta kaikkea siitä saatua hyötyä ei voikaan edes rahassa mitata.

uusioäiti



Meillä on uusioperhe. Reilu kaksi vuotta olemme olleet jo yhdessä. Muutimme yhteen jo parin kuukauden tuttavuuden jälkeen. Poikamme 3 ja 14v asuvat toisilla vanhemmillaan ja ovat luonamme viikonloppuisin. Meillä kaikki on sujunut todella hyvin, ilman isompia ongelmia. Ongelmia lähinnä ollut siinä, kun toisessa kotona on niin erilaiset säännöt. Mutta pitkää pinnaa, niin nyt on vihdoin ymmärretty, että täällä on tietyt säännöt ja toisessa omansa. Nyt jännitämmekin mitä tapahtuu, kun yhteinen lapsemme saapuu maailmaan. Laskettu aika on joulukuussa.. Vanhemman pojan kanssa olen keskustellut asiasta ja hänestä asia on ihan ok, että on kaksi kotia. Omasta kokemuksesta suosittelen laittamaan hynttyyt yhteen. Tsemppiä teille!

uusio mamma



Pohdiskelen samaa asiaa itsekin tällä hetkellä. Toistaiseksi kannatan tätä kahden kodin mallia. Lapset ovat jo murrosiässä ja osa jo lähdössä pois kotoa. Tässä vaiheessa on turha yrittää lyödä kahta eri perhettä yhteen ja "pakottaa" nuoret sopeutumaan uuteen kuvioon ja uusiin tapohin. Vähemmällä vääntämisellä varmaankin selviää, kun pitää kaksi eri kotia. Miksi yrittää luoda jotain uutta perhesysteemiä, kun lähivuosina nuoret kuitenkin lentävät pesästä. Sitten on kiva laittaa kahden aikuisen uusi yhteinen koti, jonne kummankin jälkikasvu on tervetullut vierailemaan.

Mindy







Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot