Pe 24.3.Gabriel, Kaapo, Kaapro, Kaappo...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Vaikka kuinka rakastaa ja palvoo jälkikasvuaan, niin miten tsempata vielä se tarvittava ylimääräinen metri, kun vauva itkee yöt (ja joskus päivätkin) ja  hormonit ovat humussa sairaalasta pääsyn jälkeen? Tässä sitä lukee pelolla koliikeista ja baby bluesista. Voiko tästäkin ajasta selvitä yksinkertaisesti oikealla asenteella? Olemme jokaisesta vinkistä kiitollisia.  -Tuoreet vanhemmat

Vastauksia: 86



Ajatelkaa (jos vielä jaksatte) sillä pienellä avuttomalla kääröllä, joka on teidän rakkaudestanne syntynyt, ei ole mitään muuta mihin turvata kuin te. Te tiedätte vaistollanne, mitä hän tarvitsee - hänhän on osa teitä - ainutlaatuisena yksilönä - ainutlaatuisena seoksena teitä molempia. Olette hänelle ainutlaatuisen oikeat hoitajat.

Pimmi



Mitä rauhallisempina äiti ja isä pysyvät sen rauhallisempi on vauva. Luottakaa toisiinne, te hoidatte vauvaanne parhaalla mahdollisella tavalla. Uskokaa aurinkoiseen tulevaisuuteen ja muistakaa aina hyviä hetkiä vauvan kanssa - vaikka vain viisiminuuttisia.

3 lasta - 7 vuotta valvottuja öitä



Ottakaa itkevä vauva syliin. Varsinkin äidin energiakenttä suojaa vauvaa. Yöllä vuorotelkaa, että toinen edes nukkuu. Koliikkiin ja vatsa vaivoihin auttaa, kun hieroo jalkapohjia kevyesti pyörivin liikkein.

3 lapsen isä



Kyllä, siitä selviää nimenomaan oikealla asenteella. Kaikki ikävät, rasittavat ja väsyttävät vaiheet kestävät vain vähän aikaa. Tämän kun muistaa silloin, kun jaksaminen tuntuu loppuvan, seuraavassa hetkessä huomaatte, että se loppuikin jo ja lapsi meni kehitysvaiheessaan seuraavalle tasolle. Se käy niin nopeasti.

Vauvaa tarvitsee vain katsoa silmiin, niin näkee kuinka se sillä hetkellä omistaa koko maailman. Myöhemmin on muistettava, että vanhemmat ovat ne lapsen ainoat maailmassa, ja sen mukaan on syytä toimia. Kukaan muu kuin te, ei pidä lapsenne puolta viime kädessä.

Nauttikaa, jokaisesta kiljaisusta!

lapsensa paras äiti



Omista kokemuksista on jo kauan, mutta aika ei ole juuri kullannut muistoja-se oli raskasta!Mutta kas:se menee ohi.Oikeastaan tämän muistuttaminen itselleen on ykkösasia.Kyse on haastavasta elämänvaiheesta,joka vain on klaarattava.Älkää vaatiko itseltänne täydellisyyttä(sellaista ei ole olemassakaan)ja jos vaasitte,muistakaa, että puuttellisuus on inhimillisen elämän täydellisyyttä. Olette kasvamassa. Kasvukivut kuuluvat asiaan. ETSIKÄÄ aktiivisesti tukea-sitähän parhaillaan jo teette-ja jakakaa kokemuksianne muiden kanssa. Etsikää myös konkreettista apua eli lapsenpiikoja vaikka vain lyhyeksi hengähdystauoksi. Karsikaa kaikkitietävät ja arvostelevat ihmiset elämästänne tai pitäkää heidät mahdollisimman etäällä.

Hyväksykää kaikki tunteenne-myös negatiiviset. Ne kuuluvat asiaan, koska olette ihmisiä. Ja vaikka rakastatte lastanne, älkää palvoko, ellette tahdo parin vuoden päästä tyrannia kotiinne. Silloin ongelmat ovat vieläkin vaikeampia kuin nyt.... nimim.Kokemusta siitäkin

Päivikki



Minulla oli 1990-luvun alussa kaksi suloista, mutta todella työlästä pikkuista "korvakierretyttöä" ja usein aamulla huonon yön jälkeen tuntui etten iltaan asti kestä. Ikävää elämänvaihetta kesti viitisen vuotta...ja taisin sittenkin selvitä. - Nyt molemmat neidot ovat muuttamassa pois kotoa ja olen edelleen hengissä, hyvinvoiva ja täysjärkinen ja todella haikeana, kun niin nopeasti hurahtanut tyttärien lapsuus ja nuoruus lähelläni on ihan kohta lopullisesti loppu. Oikean asenteen lisäksi saat olla vähän itsekäs - käytä jokainen hetki lepäämiseen ja itsesi hoitamiseen, tingi kodin velvollisuuksista jos "paukut" ovat vähissä, nauti sen sijaan raittiista ilmasta! Tarkkaile itseäsi. Jos iskee todellinen Baby Blues, niin hae siihen heti apua. Ota ilo irti pienistä asioista. Ota valokuvia iloisesta lapsesta ja ihanasta isästä, niitä on kiva katsoa myös 10 vuoden jälkeen. Naura ensin vähän, vaikka itkettäisi - ja halatkaa paljon, tuhlailkaa hellyyttä ja rakkautta! Kaikkihan ON ihan hyvin kun lapsi on perusterve! Ole itse oma tsempparisi, sitä taitoa tarvitaan aina !

Pipsa



"Kaikki menee ohi" -pätee pienen vauvan, lapsen, nuoren, aikuisuuteen astuvan jälkikasvun kanssa. Jokainen vaihe on tärkeä yhteiselle kasvulle; lapselle tullakseen itsensä kaltaiseksi ihmiseksi ja vanhemmille, jotta he ymmärtävät vanhemmuuden kauneuden ja merkityksen. Joustoa itselle, joustoa kumppanille - molemmat ovat vanhemmuudessa joka päivä uuden asian edessä, opittua ei ole, jokainen lapsi on erilainen ja uudet aamut tuovat uudet tilanteet.

Kaikki menee ohi - rakkauden ja kunnioituksen perheen pienintä, itseä ja kumppania kohtaan pitää säilyä! Ja naurua mukaan, elämä kantaa ;)

Ronja



Tämä on niitä raskaimpia vaiheita, tästä eteenpäin kaikki on helpompaa.

Onnellinen isoäiti



Jälkeenpäin ajateltuna se oli vain ohi kiitävä hetki kun vauva oli vauva.. Itsekin jäin siihen harhaan että tätäkö tämä, aina ja ikuisesti tästä eteenpäin. Kierrä tämä harha ja katso pidemmmälle tulevaisuuteen ja ajattele kuinka ainutlaatuista hetkenne vauvan kanssa on. Elämästä kun ei koskaan tiedä, nauti siitä nyt.

Hanna



Yleispätevää vastausta ei ole, kaikki ovat erilaisia tapauksia tällä saralla. Omien lasteni vauvaiästä on hyvin paljon aikaa, mutta muistoissa on muutama vinkki.
Koliikille sun muille ei voi mitään. Toisilla sitä esiintyy runsaasti, kuten itkuakin. Toiset vaan ovat tyytyväisiä. Minun neuvoni olisi se, että älä lue paljon kirjallisuutta ja toimi täysin sen mukaan, luota äidin- ja isänvaistoon ja käytä maalaisjärkeä, sillä pääsee pidemmälle kuin kirjaviisaudella. Tämä vaihe on myös pienen pieni lapsen ja vanhempien elämässä. Rauhallisesti eteenpäin, rakastakaa ihanaa vauvaanne ja kannustakaa vanhemmat toisianne. Te olette olleet onnekkaita saadessanne tuon pienen ihmeen elämäänne.

Kaiken kokenut aikuisten poikien äiti



Minulle syntyi muutama kuukausi sitten kolmas lapsi. Edelliseen oli väliä noin kuusi vuotta. Nuorempana en osannut ajatella mitään muuta kuin sitä huutavaa vauvaa siinä hetkessä, mutta nyt huomaan, että asenteella / ajatustavalla on todellakin paljon vaikutusta.

Kun vauva itkee, herää hirmu aikaisin tms niin hoen vain mielessäni itselleni, että tämäkin hetki menee ohi, ja että asia on nyt niinkuin se on - vauva huutaa, on kipeä, heräilee tms. Yritän myös rentouttaa itseäni hengittämällä syvään.

Toki on asioita, joilla voi saada apuja tilanteisiin ja jos väsyy ei tarvitse jaksaa yksin. Mutta sittenkin, kun väsyy voi ajatella, että minä selviän tästäkin ja jos etsii apukeinoja, sanoo itselleen, että löydän tarvittavat apukeinot :) Ja kaikki kyllä järjestyy pikku hiljaa.

(Ps. Lapseni kanssa sain koliikkiin avun osteopatista :) )

Katja



Kyllä vauvat ovat ihania, mutta toiset voivat olla "työsevämpiä". Joten vanhempana anna itsellesi anteeksi se, ettet aina jaksa.Koska pääasiahan on, että jaksat vauvan kanssa niin, että molemmilla on hyvä ja turvallinen olla yhdessä. Ja joskus kun vauva oikein kovasti vaatii itkullaan huomiota tai ilmaisee muutoin tarpeensa, muista, että hänellä ei ole muuta kieltä, hän on Luojan luoma pieni ihminen, joka tarvitsee Sinua! Nauttikaa toisistanne:)

Tarja



Yrittäkää ottaa hetki kerrallaan. Vaikka tuntuu, että huuto ei lopu koskaan, kyllä se kuitenkin loppuu. Vuorotelkaa hoidossa, toinen ruokkii vauvaa/lykkii häntä vaunuissa, toinen kävelee vaikka sillä aikaa ulkona talon ympäri. Pyytäkää apua kavereilta ja sukulaisilta, moni auttaa mielellään mutta ei pyytämättä kehtaa tuppautua. Tsemppiä, te olette oman vauvanne omat rakkaat ja hyvät vanhemmat. Harjoittelemalla oppii, kukaan ei ole seppä syntyessään.

Puksi



Voi selvitä asenteella. Meidän vauva valvoi vuoden läpensä heräten lopulta usean kuukauden ajan useaan kertaan yössä ja aamulla viimeistään kuudelta uuteen päivään. Ainoa millä jaksoin väsymystä oli se ajatus, että kello ei merkitse mitään kun herätään. Kun ajattelin aamulla kellon olevan 4.47 olin todella väsynyt, kun taas jätin ajattelematta kellonaikaa jaksoin paremmin nousta.

Joku viisas sanoi minulle, että jos ei voi vallitseville asioille tässä mitään (vauva ei vaan nukkunut pisempään, piste. Yöheräilyt kyllä saatiin sitten loppumaan aikanaan), on tehtävä niitä asioita joista itse pitää ja joiden avulla jaksaa. Niinpä minä aloin juoksemaan.

Minusta on hyvä antaa itselleen lupa olla väsynyt ja sen voi myös purpattaa ääneen, vaikka kaikki eivät sitä ymmärrä että pienen vauvan kanssa elämä ei ole pelkkää unelmaa. Mutta väsymykseen ja vaikeisiin asioihin ei minun mielestä kannata jäädä pyörimään ja odottamaan apua muilta - ehkä ennemmin niin että antaa tunteen tulla ja päättää että kestää sen. Päivän kerrallaan, jos on oikein vaikeaa.

Apua tietysti kannattaa myös pyytää ajoissa, mutta ei odottaa että se tulee pyytämättä ja itse asian eteen mitään tekemättä.

Kyllä te selviätte. Jos mekin selvittiin, ja toinen vauva on vielä tulossa, niin kyllä tekin selviätte!!

Sella



Älkää yrittäkö selviytyä ypöyksin vauvavaiheessakaan vaan pyytäkää rohkeasti apua sukulaisilta ja ystäviltä. Sopikaa itsellenne turvaverkko, jonka avulla selviää niistä pimeimmistäkin hetkistä. Joskus auttaa jo se, että turvallinen aikuinen on vauvan luona ja saa itse nukkua vaikka tunnin toisessa huoneessa. Hakeutukaa myös vauvaperheiden kokoontumisiin ja piireihin mukaan, sieltä saa virkistystä ja vertaistukea. Afrikkalaiset ovat sanoneet viisaasti että yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Moderni ydinperhe tarvitsee sen "kylän" tuekseen, jo vauvasta lähtien. Vanhempi saa sanoa että nyt minä olen väsynyt ja nyt harmittaa - kielteisten tunteiden puhuminen ulos helpottaa myös kun sen voi jakaa toisen kanssa. Ja jos silti tuntuu että ei jaksa, hakekaa rohkeasti ja päättäväisesti apua myös neuvolan kautta. Siunausta ja huumoria matkaan, teillä on upea vaihe elämässänne! Hyviä ihmisiä kasvaa lapsista ihan meidän tavallisten vanhempien käsissä - vaikka virheitä teemmekin.

Kolmen koulutytön äiti



Sanonta aika aikaansa kutakin on hyvä. Täytyy asennoitua siihen, että lasten kanssa tulee tiettyjä vaiheita jotka menee ohi. Eli täytyy luottaa siihen, että hyviäkin päiviä kyllä tulee kun vaan jaksaa tsempata itseään ja puolisoaan. Parisuhdettakin täytyy muistaa vaalia pienillä arjen teoilla ja huomionosotuksilla. Kannattaa myös sopia ja huolehtia, että molemmat saavat tasapuolisesti / vuorotellen levätä ja nukkua. Jos hormonit hyrrää, täytyy olla armollinen itselleen ja yrittää ottaa huumoriakin mukaan tilanteisiin. Kannattaa pyytää rohkeasti myös apua sukulaisilta ja ystäviltä että saa välillä hengähtää ja nukkuakin. Ei ole heikkoutta tai huonoutta tunnustaa, että välillä väsähtää. Vauva-aika on rankkaa, mutta kyllä siitä hengissä selviää :) Tsemppiä ja halauksia!

Tuplamamma



Kolmesta lapsestani kaksi on ollut levottomia. Voin lämmöllä suositella maidon pumppaamista varastoon ja selkeiden vuorojen ottamista, mukaan rinkiin vaikka anoppi tai muu sukulainen niin saatte molemmat levätä. Tällöin sukulainenkin solmii pysyvämmän suhteen uuteen jäseneen. Väsyneistä vanhemmista kärsii lapsi eniten. Vauvan lisäksi myös äidin pitää syödä D-vitamiinia. Siitä voi olla hyötyä babybluesiin. Avun pyynti ei ole heikkoutta vaan osoitus älykkyydestä. Tsemppiä, olette vauvanne mielestä maailman parhaat vanhemmat!

Äiti isolla äällä



Meillä on pieni viisikuinen sekä touhukas kaksivuotias, ja itseäni helpottaa tiukoissa tilanteissa hyvien asioiden listaaminen. Väsyneenä mietin mielessäni, että onneksi lapset ovat terveitä, meillä on ihana koti, on ihana alkusyksy, käytössä on mummiapua jne. Siinä sitä sitten huomaa, että hyviä asioita onkin tosi paljon. Yksi hyvä vinkki väsyneelle on myös lenkille lähteminen. Raitis ilma ja liikunta ovat aina piristäneet minua edes hieman, rättiväsyneenäkin.

Jos väsymys käy kovaksi, kannattaa myös avun hakemisen kynnys pitää matalana. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, superihminen ei tarvitse olla. Apua voi kysyä vaikka neuvolasta.

Tyrni



Välttämättä oikea asenne ei riitä, jos vauvalla on todellakin paha koliikki tai hän on muuten haastava. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että oma jaksaminen on tärkeää. Ykkössijalla ei ole kodin kiiltäminen vaan vanhempien ja ennenkaikkea vauvan hyvinvointi. Ja muistakaa pyytää apua, heti jos siltä tuntuu. Itseaan ei kannata ajaa loppuun ennekuin myöntää tarvitsevansa apua.

Burn out kahden koliikkilapsen jälkeen



Olin lapseni yksinhuoltaja vauvasta alkaen, mutta päätös oli minun sillä halusin pitää lapsen, vaikka tiesin, että lapsen isän kanssa emme muuta yhteen ja suhde ei todennäköisesti jatku. Lapsellani oli "koliikkia", mutta onneksi vain lievää. Ajattelin, että vain hetken lapseni on pieni vauva ja käytin kaiken tarmoni hänen hoitamiseen. Nukuin, kun lapsi nukkui. Ulkoilin paljon ja vaunuja työnnellessäni lapseni yleensä nukkui. Liike on siis hyväksi. Autolla ajelukin kuulema on tehokasta koliikkiin. Tosin sitten kun ajo loppuu, niin itku saattaa alkaa. Kun on kaksi vanhempaa, niin vuorottelu on mahdollista ja äitikin voi päästä jumppaan, lenkille, tapaamaan ystäviä eli kun on hetken poissa, niin kummasti voimat ja sietokyky lisääntyvät.Ystävätkin voivat olla kiinnostuneita auttamaan. Mulla onneksi äiti auttoi tarvittaessa. Aina kannattaa muistaa, että kaikki eivät saa lapsia vaikka haluaisivatkin. Lapsesta kannattaa nauttia itkuineen kaikkineen - lapset ovat vain hetken pieniä ja aika menee todella nopeasti.

Murrosikäisen mamma



Kaksivuotiaan vanhempana sanoisin, että lepää aina, kun vauva nukkuu. Joskus se on vain vartti lepoa, mutta erittäin tarpeen. Suostu ottamaan apu vastaan, jos sitä suinkin on tarpeen. Ja muista, että vauva on pieni vain muutamia kuukausia. Riittää, että selviät kerrallaan yhdestä päivästä ja sitten yhdestä yöstä noin 200 kertaa :-) Sitten vauva on jo yli puoli vuotias ja monet alkuhankaluudet on voitettu.

Päivi



Nimenomaan asenteella. On hyvä muistaa, että se aika ei kestä kauan, vaikka se silloin siltä ehkä tuntuukin. Ei pidä vaatia itseltään liikaa, riittää kun hoitaa vauvaa ja muistaa itse levätä aina kun voi. Ja mukavaa jos vaikka joskus pääsee kipaisemaan yksin edes kaupassa. Ja ottaa apuja vastaan jos niitä tarjotaan. Tulet vielä kaipaamaan tätäkin aikaa, koska se vauvavaihe lopulta menee niin nopeasti ohi. Meillä aikoinaan kannettiin toista lasta vuoron perään pari viikkoa, koska huuto ei muuten hellittänyt. Mutta sitten se vaan kerran loppui "kuin seinään". Olen sitä mieltä, että lasta ei pidä jättää yksin huutamaan -sanokoot muut mitä sanovat. Mitä enemmän vauva tuntee turvallisuutta sitä nopeammin hän alkaa viihtymään myös itsekseen.

Tuulaäiti



Vauvan itkuun on aina jokin todellinen syy. Kokeilkaa vyöhyketerapiaa vauvallenne, tosi hyviä tuloksia parilla kolmella hoitokerralla, esim Terveys infosta löytyy terapautteja jotka osaavat homman. Auttaa myös äitiä.

nimim. 20 v vauvoja hoitanut



Meidän perhe sai apua unikoulusta aikanaan. Apua kannattaa hakea ja sitä saa - toki myös vertaistuki on paikallaan. Ja nyt kun lapset on jo isoja niin kaikki hankaluudet kestää vain aikansa - tosin uusiakin saattaa tulla tilalle sitten myöhemmin. Ehkä myös pienten ilonhetkien varasssa voi matkustaa aika pitkänkin ajan...

unikoulu



Tuttu tunne yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Mutta selvittiin. Jälkeenpäin aika tuntuu lyhyeltä ja jopa harmitti, että käytti osan siitä turhaan hermoiluun.

Kolme tärkeää vinkkiä:

1) vauva on yhteinen, äidin ja isän. Joten työnjako käyttöön: edelleenkin kuulee, että isien pitää saada nukkua ja käydä salilla, että jaksaa työn. Viikonloppuisin harva isä tekee töitä ja sali odottaa, vauvassa on salia riittämiin.
2) ei ole väärin pyytää apua mummeilta, kummeilta, sisarilta tai babysittereiltä. Muutama tunti vauvanvahtia päivällä, jolloin äiti voi nukkua tai mennä vaikka uimaan, piristää kummasti.
3) tärkein vinkki: eläkää päivä kerrallaan. Tai tunti, jos on oikein tiukkaa. Mahdollisimman yksinkertaisesti.
Vauvasta ei tule lellivauva, vaikka kuinka kantelisitte. Eikä teistä tule "rajoittuneita", vaikka muutaman kuukauden keskittyisitte vain vauvaan ja toisiinne. Opitte paljon lisää myös itsestänne.

Itkuun on aina syy, joten sen seuraaminen kannattaa. Useinmiten koliikki, joka kestää kolmisen kuukautta. Siihen löytyy kikkoja. Kysy neuvolasta tai lääkäriltä.

1,5 vuoden rumba



Suosittelen ensin ottaman selvää mikä koliikki on,mistä se johtuu? Lapsi kuitenkin itkee aina silloin
tällöin.Kun syy on selvinnyt.... Oikea asenne on tärkeä.Lasta hoidetaan vuoronperään,että äiti saa nukkua..myös isä.Ota korvatulpat ja mene toiseen huoneeseen.Sitten vaihto.Pyydä apua,jos sitä on tarjolla.Väsyneistä vanhemmista aiheutuu vauvalle ja itselle "kierre" ole rauhallinen nuku aina kun voit*Syötä vauvaa rauhallisissa olosuhteissa hyvässä asennossa*Kysy neuvoja neuvolasta*

heta hallavuori



Ei aina tartte jaksaa, olla iloinen ja innostunut. On lupa olla myös väsynyt ja itkeä. Sateen jälkeen päivä paistaa kirkkaammin! Muista pyytää apua, tänään sinä huomenna minä.

tuleva isoäiti



Oikea asenne lienee "yksi päivä kerrallaan". Joskus se tosin tarkoittaa puoli päivää, tai tunti kerrallaan. Tulevia asioita ei kannata etukäteen pelätä. Keskittykää nyt täysillä nauttimaan pienestä ihmisen alusta. Tuo vauva-aika menee aivan liian nopeasti ohitse. Harmi kun vanhempan on silloin väsynyt, eikä aina jaksa täysillä nauttia. Kauniita syksypäiviä teidän koko perheelle.

KS



Itkuisen vauvan vanhempien kannattaisi kokeilla vauvalle vyöhyketerapiahoitoa asiantuntevan vyöhyketerapeutin luona. Monesti siitä on apua. Vanhemmille myös hetken lepotaukoja arkeen, se on ihan sallittua ja suotavaa :)

Koppis



Oikeaan asenteeseen kuuluu varmaan myös tosiasioiden tunnustaminen: ihminen, jopa äiti ja isä, tarvitsevat unta pysyäkseen fyysisesti ja henkisesti terveinä.

Ihanaa, kun perheessänne on kaksi aikuista kannattelemassa vauvaa ja toinen toistanne! Yrittäkää järjestää niin, että toinen saa nukkua ja toinen hoitaa vauvaa. Vaikka vain äiti pystyy imettämään, isä voi hoitaa vauvan muuten ja valvontavuorollaan tuoda vauvan vain rinnalle (ja tuttipullotkin on keksitty, mutta ne eivät välttämättä vain helpota asiaa).

Oman esikoiseni huutaessa koliikkia joku lohdutti, ettei hän itke "kuin kolme kuukautta"... "Kolme kuukautta?! Mä kuolen!" oli ensimmäinen ajatukseni.

Pikkuvauvavaihe voi ihan todella koetella jaksamista, ja se on hyvä myöntää. Toisaalta vanhemmuus on - Nykäsen Mattia mukaellen - ihmisen parasta aikaa! Ja omasta mielestäni vanha sanonta "pienet lapset, pienet murheet - isot lapset, isot murheet" menee vähän metsään: mitä suuremmiksi lapseni ovat kasvaneet, sen pienemmältä on tuntunut murheiden taakka, kun he ovat oppineet itse ottamaan vastuuta elämästään... Ja vatsavaivojen iskiessä kävelevät itse vessaan oksentamaan tai lääkekaapille Osmosalia sekoittelemaan :)

Iloa vauvasta ja voimia tukea toisianne toivottelee Päivi

Päivi_vm60



Soita kummeille! He varmasti tulevat tosi mielelläään auttamaan / katsomaan / hoitamaan jne. tai ainakan kuuntelevat ja tsempavat! Sen takia he ovat olemassa! ;)

Tosi innossaan ja tosi tuore kummi (27.8.2009)!



Joo ei se vaadi kun oikean asenteen ja siinä auttaa tieto joka on totta.noin 10-12v päästä ajattelette että ihanaa että sain joskus pitää lasta sylissä mielinmäärin....nimittäin 10v jälkeen lapsi ei enää oikein syliin tahdo tulla,,,ei saa enää oikein läheisyyskontaktista mitään tietoa---paitsi muistella voi miten ihanaa oli silloin pitää lasta lähellä kun hän oli pieni.

Niin terveys voi mennä vauvan kanssa....

sertta



Olen kahden (jo aikuisen) lapsen äiti ja kahden kouluikäisen lapsenlapsen mummu. Tärkein asia, minkä yritin pitää mielessä, kun vauva huusi (jota kutsuin iltahuudoksi, koska se ajoittui iltaan tai iltayöhön), eikä mikään auttanut, oli tämä: Minä olen aikuinen, vauva on pieni, eikä hänellä ole muuta keinoa kertoa pahaa oloaan kuin huutaa. Minun aikuisen on kestettävä tilanne, vaikka se kestäisi kuinka kauan. Usein pakkasin huutavan lapsen vaunuihin ja läksin työntelemään, ja huuto lakkasi. Toisen lapsen aikaan oli auto pelastus, ajettiin lenkki autolla, ja vauva nukahti.
Sitä, miksi vauva huusi ja huusi, tuntikausia, en tiedä. Meillä oli koliikkiin tipat, lauloin, vähensin vaatetusta, kun huutaessa tuli hiki, kuljin vauva sylissä, hyssytin, jätin hämärään yksin rauhoittumaan, eli kokeilin kaikkia keinoja, mutta aina ei mikään muu auttanut, kuin liikkeelle lähtö. Se tepsi, aina!
Tuula



Perheessämme on kaksi poikaa. Ensimmäinen söi ja nukkui, söi ja nukkui. Tilanteesta hurmioituneena menimme lankaan ja vuoden päästä meille syntyi toinen poika. Tämä vauva aloitti itkemisen jo sairaalassa Soitin ensimmäisen yön jälkeen miehelleni ja sanoin "taisi tulla hankala tapaus". Poika itki ensimmäiset 3 kuukautta kaikki yöt. Aamulla puoli kuudelta katsoin aina viimeisen kerran kelloa. Esikoinen heräsi kahdeksalta. Kahden ja puolen tunnin yöunilla menimme kolme kuukautta. Siinä oli jaksamiset vähissä. Poika oli 1v3kk vanha, kun nukkui ensimmäisen kokonaisen yön (siihen saakka heräiltiin vielä 5-6 krt/yö). En osaa antaa mitään muuta vinkkiä kuin, että päivä kerrallaan. Jonakin iltana on se ilta, kun painaessasi pään tyynyysi heräät vasta aamulla. Tieto siitä, että se ilta on edessäpäin ja tulee varmasti joskus, pitää hengissä. Nyt meilllä nukutaan ja olin jo melkein unohtanut nuo valvotut yöt. Mutta enää en mene lankaan:).

Matiaksen ja Mikaelin äiti



Hei, yrittäkää nukkua aina kun vauvakin nukkuu - oma jaksaminen on tärkeätä. Pyytäkää apua sukulaisilta ja tuttavilta, koska he eivät ehkä uskalla itse tarjoutua. Kannattaa myös ostaa esim. siivousta, lastenhoitoa ja käyttää valmisruokia että voitte itse ulkoilla ja levätä. Onnea ja iloa elämäänne!

myös äiti



Asenne ehdottomasti auttaa, mutta sekin varmasti on etenkin yön pimeinä tunteina monta kertaa hakusessa. Itse selvisin valvottavasta lapsesta ja kammottavasta väsymyksestä siten, että yritin vain sinnitellä yksi päivä (tai yksi yö) kerrallaan eteenpäin. Vaikka monet tuttavat kertoivat "kauhujuttuja" vuosikausia valvottaneista lapsista, en antanut itseni vaipua sen takia epätoivoon vaan olin ilmoinen jokaisesta edes hieman premmin menneestä yöstä j ajokaisesta yli 2 tunnin pituisesta unipätkästä. En vaatinut itseltäni liikaa päiväsaikaan ja vähitellen huomasin, että kotityötkin tulivat sivussa tehtyä vaikka kuinka väsytti. Ja jos joku päivä väsytti enemmän, en ottanut tekemättömistä töistä paineita. Kun vauva hieman kasvoi ja valvomiset jatkuivat, aloimme jo illalla miettiä valmiiksi "suunnitelman" yön varalle ja vaikka kuinka tiukille otti, pitäydyimme siinä suunnitelmassa yöllä. Pahinta nimittäin oli se, kun keskellä yötä, lopenuupuneina, unen rajamailla aloimme miehen kanssa riidellä siitä, mikä tilanteessa olisi järkevintä. Eli jos teette jonkin päätöksen päivällä, pitäytykää siinä myös yöllä. Ja jos missään vaiheessa alkaa tuntua siltä, että tilanne on aivan umpikujassa, pyytäkää apua esim. neuvolan kautta. Meillä käynti sairaalan lastenosastolla auttoi. Emme jättäneet lasta unikouluun vaan sieltä saaduilla hyvillä neuvoilla pääsimme selville vesille. Eikä se hormoneiden humu ikuisesti kestä. Tsemppiä ja jaksamista!

Entisen yökukkujan äiti



Ole itsellesi armollinen.Olet ihminen ja Sinulla on oikeus ja lupa olla väsynyt. Hae apua koliikkiin lääkäriltä Cuplaton jne. käännä vauva masulleen ja hiero kylkiä. Kuuntele pienen kanssa musiikkia.Nuuhki vauvan rakasta tukkaa se tuoksuu ihanalle. Se on sinun omasi, mutta lainassa vain. Pidä siitä hyvä huoli. Vauvojen elämään ja kehitykseen kuulu itku, se on pienen tapa kutsua sinut ja kertoa siten tarpeensa. Kun vauva itkee se haluaa Sinut lähelleen. Turvattomuus alkaa kehdosta ja siksi noudata pienen kutsua. Luota itseesi vaistoihisi rentoudu kaikki on hyvin, olet hyvä äiti / isä jos niin haluat. Vanhemmuus on vastuuta elikkä välittämistä ja siten täyttä vuorovaikutteista elämää perheessä. Sinne kuuluu itkut ja naurut. Voin vakuuttaa, nauti ja elä joka hetki, tämä vauva-aika on lyhyt ja vielä koittaa aika, jolloin pieni vauvasi lentää pesästään. Toivot ja iloitset vielä, kun saat nähdä lapsenlapsesikin. Onnea vauvasta, kyllä se siitä:)

mom



Pikkuvauva aika on hyvin uniikkia aikaa vanhempien elämässä. Se on ohi nopeammin kuin vanhemmat itse ymmärtävätkään. Vauva kasvaa ja kehittyy koko ajan. Vaikeina hetkinä voi lohduttautua ajatuksella, että se mikä on vaikeaa tänään ei ole vaikeaa enää huomenna. Pieni ihminen oppii joka päivä uusia asioita ja opettaa siinä sivussa myös vanhempiaan. Kun vanhempi luottaa itseensä, kykyynsä ymmärtää lastaan ja luottaa siihen, että osaa, tippuu harteilta tonnin kiloinen epävarmuuden taakka ja taas jaksaa pari metriä pidemmälle.

Johanna



Anna Wahlgrenin Lapsikirjassaan antamat ohjeet (myös) yöhuutajien varalle toimivat aikanaan ainakin meidän perheessä. Nälässä ei saa pientä vauvaa pitää eikä koskaan pidä sytyttää yöllä valoja yöhuutajan piristykseksi. Yöllä pitää AINA olla pimeää, huudattipa vauvaa tai ei.

Satu



Näin kolmatta lasta odottaessa tajuaa, että vauva-aika on todella lyhyt. Etsii ne pienet ilon hetket, kun lapsi ei itke, huulille karannut hymy, ensimmäinen nauru.. Niitä metsästäessä unohtuu, että illalla taas itketään. Eikä itketä kumminkaan koko ikää! Se menee ohi, ihan niin kuin urheiluauto asuntovaunusta! :)

Perheen äippä



Vaikka oma jälkikasvuni on jo 11-vuotias, on vauva-aika vielä selkeästi muistissa. Olin todella huonossa kunnossa lähes koko ajan 1v. synttäreihin saakka.

Itselleni ulkoilu oli se henkireikä, joka piti kiinni elämässä. Oikea asenne auttaa siinä mielessä, että uskaltaa pyytää apua. Jos on väsynyt on väsynyt, ei siinä pitkään ihan pelkkä positiivinen ajattelukaan auta. Konkreettinen apu, kuunteleva lähimmäinen, edes pieni hengähdyshetki - ja taas jaksaa.

Oma epätäydellisyytensä kannattaa tunnustaa ja keskittyä tärkeisiin asioihin, lapseen ja omaan jaksamiseen tekemällä asioita, joista tulee hyvä mieli. Jos aikaa ja voimia ei jää esim. siivoamiseen - hällä väliä. Ei se niin haittaa, jos koti on välillä kuin kauhuelokuvasta :)

Johanna



Koittakaa levätä mahdollisimman usein aina kun siihen on mahdollisuus. Se vie paljon voimia, kun uni katkeaa yöllä useasti, siksi kannattaa ottaa päivisinkin lepohetkiä aina kun on mahdollista.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että sitä meni liian helposti ajatukseen "superäitiydestä" ja energiaa tuli tuhlattua liikaa silloin kun lepo olisi ollut tärkeämpää.
Baby bluesista oma neuvolalääkärini sanoi, että se johtuu useimmiten vain fysiologisesta tilasta, eli kun hormonitasapaino heittelee voimakkaasti eikä elimistö ehdi mukaan. Eli ei kannata ajatella että se johtuisi ainakaan "väärästä" asenteesta, jos saa baby bluesin.
Muutenhan toki positiivinen asenne auttaa monenkin haastavan tilanteen yli!
En voi olla muistuttamasta myös siitä, kuinka lyhyt tuo ihana ja väsyttävä vauva-aika on!
Paljon onnea ja positiivisia ajatuksia perheellenne :-)

2xleikki-ikäisen pojan äiti



Kokeilkaapa homeopatiaa vauvan koliikin avuksi ja saatte mitä todennäköisemmin rauhan sekä vauvalle että itsellenne. Olen kuullut niin huikeita tarinoita, että uskallan suositella, vaikka en itse kokeillutkaan, kun en asiasta mitään kuullut silloin, kun itse olin nuori ja kanniskelin öisin esikoistani isänsä kanssa vuorotellen.



Kuunnelkaa ja muistakaa vauvan itkut ja valvomisenne tarkasti, ettette unohda niitä. Ympäristön takia yksilapsisuus on ainoa mahdollisuutemme, mutta laman aikana helposti hankitaan lisää lapsia. Vauva on vauva muutaman kuukauden, mutta vanhemmat vastaavat hänestä 18 vuotta ja sen jälkeen yleensä alkaa vasta opiskeluaika. Nauttikaa siis vauvasta, vaikka huutaisi ja valvottaisi, hiljaisia ovat vain vauvanuket.

Aikuisen äiti



Hyvä vyöhyketerapeutti voi nopeasti ja tehokkaasti hoitaa vauvan koliikkiongelmat pois. Muutama hoitokerta tuo usein jo avun ja yleensä 5-6 hoitokerran jälkeen ongelma on pysyvästi poissa omien kokemuksieni mukaan. Moderni vyöhyketerapia on turvallinen ja lempeä hoitomuoto vauvallekin.
Elämä pienen vauvan ja lasten kanssa on usein elämän parasta aikaa. Niihin muistoihin palaa myöhemmin aina uudestaan, silloinkin kun lapsemme ovat saamassa omia lapsiaan.
Hyvän klassisen musiikin kuuntelu on rauhoittavaa myös vauvoille, Mozartin musiikki mielestäni parhainta.

Kaikkea onnea vauvan kanssa, tv. Merid

Merid



Kun et jaksa enää hyssyttää sylissä, ota avuksi vaunut. Voit istua itse vieressä ja keinuttaa, heräät kyllä siihen, että vauva on nukahtanut.

Toinen hyvä apu on keinutuoli, jossa voi vauvan sylissään keinutella uneen.

Veden juottamista (siis keitetty, jäähdytetty vesi) ei kovasti enää nykyisin neuvolassa mainosteta, mutta vesikin rauhoittaa kummasti vauvan masua.

Voit ostaa myös kauratyynyn (lihaksien ja niskan rentoutuksessa yleensä käytetty), lämmitä se varovasti mikrossa tai kääri pyyheliinaan ja pehmeään peittoon ja laita se vauvan viereen tai masun lähelle.



Hei, ei ole omakohtaista kokemusta, mutta näistä olen kuullut tai lukenut:
- Omega 3-rasvahapot riittävällä annostuksella ovat erityisen tärkeitä synnyttäneelle naiselle, koska raskaus ja synnytys ovat kova ponnistus naisen keholle, vajausta voi tulla (+ B-vitamiinista voi olla apua)
- Joku neuvoi, että aina kun vauva nukkuu, kannattaa äidinkin nukkua (jos mahd., voisiko esim. isä tehdä kotitöitä)
- Ensikotien liitosta saa puhelinneuvontaa unikoulusta ja tarvittaessa voi päästä vauvan kanssa unikouluun, jos ei muu auta
- Myös kielteiset ja ärtymyksen tunteet vauvaa kohtaan on hyvä tunnistaa ja puhua niistä, se ei tarkoita ettei rakastaisi lastaan. Tällöin ei kerry niin kovia paineita äitimyytistä ym. Jokainen äiti on omanlaisensa, täydellinen ei tarvitse eikä voi olla
- Jari Sinkkosen kirjoista voi olla apua, Bruno Bettelheimilta on kirja "Kyllin hyvät vanhemmat" tms.
- Vertaistuesta voi olla apua, esim. seurakuntien tai neuvoloiden äiti-lapsikerhot ym. netin vauvakeskusteluryhmät voivat olla kuulema myös osin perfektionistisia

Tsemppiä!



Onneksi olkoon tuoreesta perheenjäsenestä!  Unohtakaa kaikki ennakkosuunnitelmat ja -asenteet mitä teillä oli ennen vauvan tuloa siitä, millaista nyt PITÄISI olla tai miten asioiden PITÄISI mennä ja keskittykää jokaiseen hetkeen ja sihen mikä juuri teille olisi parasta.
Asiat oikeasti helpottavat n. 4kk kohdalla. Nyt sinne päästäksenne keskittykää oman hyvinvointinne vaalimiseen ja luopukaa turhista vaatimuksista, jotta jaksatte sietää sen että "life as you knew it" on muuttunut.
Tehkää asiat niinkuin teistä hyvältä tuntuu (nukkumisjärjestelyt, ruokinta, mahdolliset ylim.vapaat töistä).
Meillä auttoi säännöllinen vuorottelu hoitamisessa ja nukkumisessa, korvatulpat (apteekista saa small-kokoa joka ei paina), kantoliina ja osittaisimetys, joka mahdollisti
äidin levon.
Muistakaa myös että masennus ja koliikki eivät ole asennekysymyksiä, eivätkä mikään häpeä, vaan sairauksia ja ne voivat osua kenen hyvänsä vauvaperheen kohdalle. Mitä nopeammin tajuaa ja uskaltaa hakea apua, sitä nopeammin aurinko paistaa taas. Jäljellä kun on koko loppuelämä yhdessä!
Kaikkea hyvää teille!

"Been there, done that, lost the T-shirt"



Muistan tunteen kolmen vuoden takaa. Silloin pienen koliikkivauvan vanhempina ajattelimme, että kunpa aika kuluisi ja tilanne helpottaisi. Itse en osannut kuvitellakaan, että sellaista tunnetta voisi tulla. Vaikkakin neuvolassa siitä etukäteen varoiteltiinkin. Olihan kaikki ystäväni aina pienen vauvan vanhempina onnesta "soikeena" ja kaikki tuntui olevan täydellistä. Tosin jälkikäteen keskustellessa, tunne on ollutkin sama lähes kaikilla hormonimyrskyjen myllerryksessä. Silloin aika tuntui matelevan kaiken väsymyksen, vauvan itkun, riittämättömyyden ja oman itkunkin seassa, mutta sinnikkäästi aina ajattelin, että kyllä se tästä helpottaa ainakin muutaman kuukauden sisällä, täytyy vain odottaa ja jaksaa. Asiaan pätee varmasti sama, kuin synnytykseenkin, se on vain hetkellistä. Siitä selviää!! Ja niinhän siinä kävi, kaikki meni hyvin ja se onnellinen vauva-vanhemmuus sieltä sitten lopulta koitti. Nyt voin vain sanoa, että aika on mennyt liiankin nopsaa, siitä pienestä tytöstämme on kasvanut jo "iso" kolmivuotias, joka tarvitsee omasta mielestään yhä vähemmän apua toimissaan, koska onhan hän jo iso tyttö. Tsemppiä teille, kyllä vanhemmuus palkitsee nopeammin kuin huomaattekaan!!

Äiti 2006



Kun on vaikeaa, kannattaa ajatella että mennään eteenpäin tunti ja päivä kerrallaan. Ja kodin ei tarvi olla supersiisti! Nukkuminen ja aikuisten kahdenkeskiset jutteluhetket ovat mielestäni tosi tärkeitä että kaikki jaksavat. Makuuhuoneen ikkunan pimentävä rullaverho auttaa nukahtamisessa. Pyytäkää apuun isovanhempia, sukulaisia, kummeja tai palkatkaa tarvittaessa maksullista lapsenhoitoapua vaikkapa pariksi tunniksi, ja vanhemmat siksi ajaksi ulkoilemaan tai urheilemaan kaksistaan, niin että saatte jutella yhdessä samalla. Vauvan kanssa kannattaa käydä kärryttelemässä joka päivä niin tulee vanhemmille hyvät ulkoilut ja kaikille raitista ilmaa ja hyvät unet. Ja kannattaa lähteä tutustumaan muihin samanikäisten perheisiin neuvolan, kerhojen (MLL, seurakunnat), vauvajumppien tai -uintien kautta, niistä löydät täysin samassa tilanteessa olevia hengenheimolaisia muutamalla käynnillä ja huomaat että muut ihmettelevät ihan samoja asioita kuin tekin. Ja saatte yhdessä nauttia ihanista vauvoistanne. :-)

Heli



Mielestäni tärkeintä on muistaa se, että on varmasti riittävän hyvä äiti/isä lapselleen jos yrittää parhaansa. Ei kannata verrata itseään lehtijuttuihin tai naapuriin.

Tärkeää vauvan kannalta on, että itse voi hyvin ja parisuhde voi hyvin. sitä ei voi liikaa korostaa, vaikka seitseltäkin unohtuu. Samalla kun saa liikunnasta tms. itselle hyvästä tekemisestä hyvää oloa, luottaa itseensä ja purkaa tunteitaan ja se taas auttaa jaksamaan vauvan huonot päivät ja se puolisokin näyttää ihmiseltä!
onnea perhe-elämään.

SopivastiÄiti



Olen kolminkertainen mummo. Nuorin poika vauva li meillä hoidossa 1½ kk ikäisenä. Tuli koliikkivaivoja ja mahdoton itku. Annoin hänelle kapselista maitohappobakteerimuruja pikkulusikkaan ja vettä päälle. Hetken kuluttua vauva nukkui sikeään uneen. Kyse oli GNLD:n Acidophilus Plus maitohappobakteerista. Auttoi

Eila



Kun talossa on uusi vauva, ei kannata yrittää liikaa. Tämä on se elämänvaihe, jossa kannattaa tarttua auttavaan käteen ja myöntää, ettei pysty tekemään kaikkea itse. Ota siis vastaan ilolla ystävän tai sukulaisen apu. Joku toinen voi valvoa lapsesi kanssa ja jo yksikin kokonaan nukuttu yö tuo uusia voimia lastenhoitoon. Isovanhemmat tai ystävät voivat myös käydä kaupassa tai kävelyllä lapsen kanssa, niin että vanhemmat saavat hetken hengähtää. Vanhempien kannattaa myös vuorotella lapsen hoidossa jos mahdollista niin, että toinen saa lepoa.
Äidinmaidonvastike on myöskin loistava apu alkumetreillä. Äidin on turha tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei itse imetä vauvaansa. Etenkin öisin isä voi antaa lapselle maitoa pullosta niin että äiti saa levätä kokonaisia öitä.
Tämä on myös elämvaihe jossa ei kannata olla itselleen liian ankara. Antaa "villakoirien" juosta pitkin lattioita. Pienen vauvan ensihetket elämässä ovat kultaakin kalliimpia, ja niitä on turha hukata kotitöihin tai muuhun vähemmän tärkeään. Ihania ja nautinnollisia hetkiä uuden ihmisenalun kanssa!

Taina



Yksinkertaisesti asiasta ei varmaan selviä mutta olisiko selkeä työnjako paikallaan vanhempien kesken. Tavoitehan lienee selkeä, vauva saa tarvitsemansa hoidon ja vanhemmat saavat voimia hoitaa vuorollaan vauvaa. Turha pelko pois koliikeista ja muista sellaisista, ne ovat tai sitten ei.
Elä turhaa lue opuksia, kyllä luonto opettaa ja jos ongelmia ilmenee, keskustele niistä avoimmesti muiden äitien/isien kanssa. Yksinkertaisesti; Olette vanhempia ja teillä on suotu jälkikasvua siis nauttikaa siitä!

4 lapsen kitinät kuunnellut Isä



Hei tuoreet vanhemmat. Onneksi olkoon perheen syntymisestä.

Olkaa itsellenne armollisi. Saatte olla väsyneitä, vauvanhoito ei ole suorittamista. On aivan luonnollista väsyä niin että oma pinnakin tuntuu välillä kiristyvän lähes katkeamiseen saakka. Kun tunnustaa itselleen, ehkä toisillekin, väsymyksensä ja hyväksyy, että sumussa kulkeminen kuuluu pienokaisten vanhempien alkutaipaleelle, on jo helpompi olo.

Tiukille mennessä nukkukaa vaikka vuorotellen korvatulpilla toisessa huoneessa. Käykää vaikka 15 min kävelyllä vetämässä henkeä. yöilmakin rauhoittaa.

Omakohtaisesti koliikkiaikana on auttanut vauvan sylittäminen ison jumppapallon päällä istuen, heijaten ja hieman pomputellen. Auttaa ilmakuplien liikettä ja säästää voimia, kun ei tarvitse jaksaa seistä tai kävellä.

Tiedän koliikki-itku voi tuntua menevän sisään, niin että tuntuu kuin joku vääntäisi sisuskalut ympäri. Se vain muistuttaa kuinka kiinni lapsessa on. Ja luonnon järjestämä juttu hyväksi lapselle ja vanhemmalle.

Voimaa teille.

Hanna, kolmen lapsen Äiti



Pienen vauvan suurin lahja omille vanhemmilleen on kyky elää hetkessä. Lapsella ei ole käsitystä yöstä ja päivästä. Sen elämää säätelee nälkä, jano, väsymys ja läheisyyden tarve. Vauva vaatii kaiken, mutta antaa vielä enemmän. Ensimmäiset kolme kuukautta vauvan kanssa imevät kieltämättä mehut, mutta vauvan ensimmäinen hymy, tyytyväinen tuhina ja ensimmäiset jokeltelut palkitsevat moninverroin valvotut yöt ja sumuiset päivät.

Elise



Asenteen lisäksi tulee ehdottomasti huolehtia, että saa edes joskus nukkua riittävästi...se, että hetkeksi pystyy ottamaan taukoa, ihan erilaisissa ympyröissä..oli se sitten kirjan parissa tai ystävän luona, auttaa kummasti jaksamaan..ja kun sen vielä sopii tiettynä aikana, jo odottaminen antaa voimia. On ihan turhaa yrittää olla superäiti; ei se aika vaan se laatu!

BisaNte



Samaa tilannetta eletään tällä hetkellä ja mielenkiinnolla vastaukset pitääkin lukea.
Esikoisen kohdalla elämä meni kuin sumussa ekat puoli vuotta... Muistoja ei paljoa jäänyt. Käyttöön siis kamera (mielellään videosellainen) jolla tallentaa kehitysaskelmia. Näin muistot jäävät talteen, vaikka itse onkin rättipuhkipoikki. :)

Koliikki x2



Kysyjä kysyi juuri oikean kysymyksen ja vastasi siis itse, eli tiedostamalla että oikealla asenteella on merkitystä. Tosin kun väsymys on niin mittava että aivot ovat yhtä möykkyä ja pää sumua täynnä ei se yksin riitä. Pyytäkää apua, vuorotelkaa, järjestäkää toisillenne kävelylenkille pääsy ja edes muutaman tunnin yhtämittaiset unet. Sanokaa rohkeasti vauvaa katsomaan tuleville, että nyt ette jaksa mutta saa tulla auttamaan siivouksessa ja vauvan vaatteiden ym pesussa ja ruokaakin saa tuoda. Älkää olko itselle vaativia. Vaikka nuo alun hetket tuntuu mittavilta jaksamisen kannalta, on se aika jälkikäteen katsottuna tosi lyhyt. Ja lapsi vaistoaa myös teidän rauhallisuutenne ja asenteenne. Niin se vaan on. Onnea ja ihania aikoja teille pienoisenne kanssa.

neljän lapsen äiti - noita aikoja hymysuin muistaen



Muistakaa vaikeina hetkinä, että asioilla on tapana järjestyä. Voimavaroja löytyy kun on pakko löytyä. Eikä ole häpeä hakea apua, jos tuntuu, että ei selviä! Nauttikaa hyvistä hetkistä täysillä ja muistakaa, että vauva ei koskaan itke pahuuttaan. Luottakaa itseenne ja omiin valintoihinne. Isovanhemmat, ystävät, nettikirjoittelut ym. voivat aiheuttaa syyllisyyden tunteita, mutta tiedostakaa se, että juuri te itse olette oman lapsenne asiantuntijoita ja teette itse ratkaisunne hyvillä mielin!

Äiti ja vauva



Hei! Onhan se rankkaa aikaa muttei sitä silloin ajatellut. Meillä 1.lapsi tyttö, huusi iltaisin ennen nukahtamista, asiantuntijat neuvoivat, että antakaa huutaa. Tuntui pahalta kyllä, aikansa kesti ja meni ohi. 3v.päästä syntyi poika. Rytmi aivan sekaisin, päivällä nukkui kuin enkeli ja yöllä oli hereillä parin tunnin välein. Päätin silloin, ettei kaikkien kannata valvoa ja muutin pojan kanssa nukkumaan olohuoneeseen ensimmäiset kuukaudet. Äitiysloma oli silloin 3 kk ja sitten oli mentävä töihin.
Onni oli, että olin paikassa, jossa vuoroja oli 24h kattavasti, tein enemmän iltavoittoisia vuoroja, ettei aamulla tarvinnut väsyneenä sännätä matkaan. Isä hoiteli alkuillan ja yöllä taas tarvittaessa heräsin minä herkemmin. Yöheräämisiä kesti tasan 2 vuotta. Kun poika täytti 2v. loppuivat yövalvomiset kuin seinään. Lapset ovat lapsia ja niin ihania ja suloisia. Itse olimme heidät halunneet ja näinollen halusin myös hoitaa yöllä ja päivällä. Siinä oppi elämästä, lapsista ja perheestä paljon, työ ja ystävät olivat vastapaino. Nautin kuitenkin väsyneenäkin ajasta lasten kanssa, eri asia täysin on jos voimat eivät riitä tai esim. lapsi on sairas, silloin pitääkin hakea apua. Jaksamista kaikille pikkulasten vanhemmille! On ne pikkuiset kuitenkin niin ihania!

Miuku



Oikea asenne on rakkaus lasta kohtaan ja rakkaus itseään kohtaan. Ja rakkaus on huolehtimista kummankin tarpeista ja hyvinvoinnista. Se täytyy tehdä minkä jaksaa (ja se on useinmiten myös palkitsevaa ja ihanaa) mutta on huomattava se kun ei jaksa. Silloin äidinrakkautta on laittaa itselleen korvatulpat ja kiikuttaa isän syliin pieni nyytti. Toivottavasti isä jaksaa. Jos hän ei jaksa tai voi auttaa, apua saa ja tulee silloin etsiä muualta. Uusi ihminen on aina arvoitus, toisinaan vauvat nukkuvat pitkiäkin nokosia. Oma terveydenhoitajani sanoi aikanaan ensimmäistä odottaessani, että nuku tai lepää aina kun vauvakin lepää niin jaksat iloita vauva-ajasta, mikä on kuitenkin hetkessä ohi.
Iloa ja ihmetystä vauva tuo aina tullessaan takuuvarmasti, ja sukelluksen uuteen ihanaan elämään.

kuuden äiti



Luin kerran jutun nelosista je heidän äidiltään kysyttiin,että kuinka ihmeessä hän jaksaa. Hän vastasi, ettei hänen tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan. Itse olen usein huomannut tuon ajatuksen auttavan, vaikka vauvoja on "vain" yksi. Ei tarvitse jaksaa kuin päivä kerrallaan. Tai tunti, tai vain 10 minuuttia.

Tiinuli



Itse oli jo melko iäkäs, 42-vuotta, kun sain ainokaiseni. Hän oli kyllä varmaan helppo lapsi, heräsi n. 3 kertaa yössä syömään. Illalla kyllä itkeskeli vatsavaivoissa. Ei muuta kuin kaikki rela-tipat yms. käyttöön ja uudet venttiililliset tuttipullot niin helpotti kummasti. Kun ajatteli, että tämä ei kauaa kestä niin kummasti jaksoi. Meidän vauva ei saanut edes rintamaitoa kun äiti joutui alkumetreillä tippa-antibioottikuurille ja maitoa ei alkuunkaan tullut tarpeeksi. En ottanut asiasta stressiä vaan syötin pullolla. Kun ei liikaa stressaa ja ajattele mitä muut ajattelevat niin pärjää. Sitten kun vauva siirtyi kiinteään ravintoon koliikkikin helpotti ja sitten nukuttiin jo koko yö. Itse otin asenteen, ettei ole mitään baby bluesia niin sekin auttoi. Vaikka jälkikäteen kyllä alkuaika aika sumuiselta tuntuukin. Nyt palkintona ihana kaksivuotias ikiliikkuja...

Eve



Minä olin vauvani kanssa yksin ja kyllä siinä asennetta tarvittiin. Oli pakko luottaa itseensä ja jaksamiseensa ja pysyä rauhallisena. Vauva nukkui kuukauden vanhana jo 6 tuntia putkeen, 2kk vanhana 8 tuntia ja 3 kk vanhana jo 9 tuntia, kyllä sitä sitten jaksoikin hyvin. Ainoastaan kerran oli koliikkiyö ja se oli kotona järjestetyn ristiäistilaisuuden jälkeen, jossa meidän kotirauhamme ja varsinkin vauvan oli poissaan. Kaikki höösäs ja halus kanniskella sankaria. Minä kun en tavallisesti kyllä kanniskellut, vauvani makoili aina jossain lähellä seuraamassa puuhasteluani. Pysykää levollisena, luottakaa itseenne. Ja elämään.

tsirptsirp



Ensimmäisen lapsen kohdalla kai kuuluu asiaan ottaa paineita , mutta paras neuvo jonka itse sain oli se että pitää muistaa huokaista itsekkin, koti saa olla sekaisin , pyykit pesemättä niistä ei pidä stressata , antakaa itsellenne lupa keskittyä olennaiseen perheeseen. Perhe pitää sisällään vauvan hyvinvoinnin lisäksi myös vanhempien hyvinvoinnin. Nauttikaa niistä ainutlaatuisista hetkistä jotka kestää niin pienen ajan. Äläkää poteko huonoa omatuntoa siitä että laitatte lapsen hetkeksi hoitoon ja hoidatte itseänne/ parisuhdetta. Hemmotelkaa vauvan lisäksi myös itseänne ja toisianne :) Meillä on 3 lapsen perhe, joista yksi lapsi on Dysfasia -lapsi! Meillä jokaisella on ne omat jutut , yhteiset jutut perheen kesken , lapsilla omat jutut keskenään/ omineen ja meillä vanhemmilla omat jutut ja sitten myös ne parisuhteen jutut. Me voidaan hyvin ja nautitaan. Koti on perus siisti , mutta jos tiskit on pöydällä ja kaikkia väsyttää niin ne voi oikeasti jättää huomisellekkin :) Älkää sortuko stressiin , tehkää joustava suunnitelma ja ehtona : Ei stressiä pienistä asioista :)

Äiskä , Iskä, Poika 8v, Tyttö 4v. ja Tyttö 2v.



Hei ja onnea teille uudet vanhemmat! :)
Kummit, mummit, vaarit, ystävät,naapurit...kaikki hyväntahtoisesti antavat ohjeita: ottakaa kaikki kiitollisuudella vastaan! Jokunen 'helmi' saattaa sielläkin neuvojen tulvassa kiilua. ;)
Yrittäkää päivä kerrallaan, tulevaisuuteen positiivisesti katsoen-asenteella. Miksi surra etukäteen koliikkeja ja muuta, joka on EHKÄ vasta tulossa! Iloitkaa siis tästä hetkestä, surkaa ja murehtikaa, kun on sen aika.
Lisäksi paras neuvo, jonka itse sain: nuku -tai ainakin lepää - aina, kun lapsesikin nukkuu, jos vain mitenkään mahdollista!Sillä väsyneenä ei jaksa.
Toinen neuvo oli: anna äiti isällekin aikaa olla ilman läsnäoloasi(neuvojasi ja vahtimistasi!)lapsen kanssa, lepää tai tee omia juttujasi sillä aikaa. Tuttua nimittäin on, että äidit 'omii' lapsen, eikä isälle jää tilaa siinä symbioosissa...
Kolmas neuvo on: ottakaa aikaa parisuhteellenne. Isovanhemmat, kummit,sisarukset... tulevat varmaan mielellään apuun. Jokainen, joka lastanne rakastaa, on hyvä hoitaja! Muistakaa se, vaikka hoitotavat poikkeasisivatkin omistanne. ;)Rakkautta lapsenne ei voi koskaan saada liikaa! Lapsi on hyvä vaistoamaan asioita: jo vauva reagoi kaikkiin tunteisiinne.
Kiinalainen sananlasku sanoo: "Jokainen suuri ilo heittää ympärilleen suruja." Näin se on, mutta se on elämää.
Onnea teidän perheelle nyt ja kaikessa tulevassa! :)

Raisa



Ihan ensiksi tekee mieli antaa lukuvinkki: jos ette ole lukeneet Janne Huttusen kirjaa "Isyyspakkaus", lukekaa. Se tarjoaa tuhdin annoksen maalaisjärkisiä vinkkejä lapsiperheen elämään, vastoin kaikkia niitä ns. välttämättömiä ja vielä välttämättömämpiä asioita, joita vauvalehdet ja netti pursuavat vanhempien pään menoksi.

Nyt kolme ja puoli kk äitinä oloa opeteltuani tuntuu, että liian helposti unohdetaan vauvan olevan ihminen. Hän ei ole enempää eikä vähempää. Vauvat eivät ole oma lajinsa, vaikka sellainen mielikuva helposti syntyy. Vauva tarvitsee sen, mitä jokainen ihminen, kodin, ruokaa, vaatetusta, hoitoa ja rakkautta. Aika yksinkertaisia ja itsestäänselviä asioita, eikö? Kaikki muu on sitten ekstraa, josta saattaa olla hyötyä tai olla olematta. Vauva on suloinen, ja helposti vanhempiensa maailman keskipiste. Tästä huolimatta olen ainakin itse pitänyt tärkeänä muistaa, että vauva on yhtä tärkeä perheenjäsen kuin kaikki muutkin. Pienuus tekee hänestä hellemmin kohdeltavan, mutta on syytä muistaa, että muillakin perheenjäsenillä on ne samat tarpeet ja oikeudet kuin vauvallakin. Muiden tarpeet eivät lakkaa olemasta vauvan tarpeiden vuoksi.

Itseäni lohdutti terveellinen muistutus Huttuselta: "Lapsen itku on ärsyttävää, muttei sen enempää." Vauva ei hajoa huutoonsa, eikä maailma kaadu siihen, ei heti eikä ihan kohtakaan. Toki vauvan perustarpeet pitää tyydyttää ilman tarpeettomia viivytyksiä ja vauvaa pitää lohduttaa, mutta kun sen on tehnyt, on tehnyt riittävästi. Tämän "riittävän" jälkeen vanhemmilla on oikeus huolehtia myös itsestään. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen (vaikka se tapahtuisikin makuuhuoneesta kuuluvan huudon säestyksellä) auttaa jaksamaan ja on sitä kautta myös vauvan hyvinvoinnille korvaamattoman tärkeää.

Pikkuvauva-aika on rankkaa, mutta siitä selviäminen on kuin onkin aika suuressa määrin asennekysymys. Tsemppiä!

Pillerin äiti



Olette oivaltaneet vanhemmuuden ytimen: Asenne ratkaisee! oikeasti. Jos otatte kannan että vauvasta on vaivaa ja vastusta, jokainen vaipanvaihtokin alkaa näyttää vain rahanmenolta, jokainen itku koliikilta. Vauvahieronta voi joskus auttaa koliikintapaiseen itkuun. Ammattilainen voi opettaa teille itsellenne tavan millä hierotte ja muksu rauhoittuu. Toimii oikeasti.
Jos olette massuvauvalle laulelleet jotain laulua tai rallatelleet lorua, sekin voi rauhoittaa. Tämä piti itsenikin käytännössä kokea ennen kuin uskoin..

Nukkukaa kun voitte!



Vauva oli meillä äärimmäisen odotettu ja sitä yritti joka hetkestä nauttia täysillä, mutta aina ei asenne autanut. Illat oli kaikkein raskaimpia, kun koliikki vaivasi. Me vaihtelimme vauvan vahtivuoroja, jotta toinen sai mennä vaikka saunaan tai kävelylle hetkeksi itsekseen ja latautua. Välillä pakkasimme vauvan autoon ja lähdimme ilta-ajelulle. Vauvan antamista hymyistä sai kovasti voimia, myös nukkuvan lapsen katsominen latasi uskomattoman paljon akkuja. Taustalla kaikkein eniten "selviytymisessä" auttoi kuitenkin ajatus siitä, että 3kk iässä koliikki yleensä helpottaa ja niin se helpottikin(: Ja vielä paremmin olisi vauva aikana jaksanut jos olisi tiennyt miten uskomattoman aurinkoinen lapsi koliikki kipujen helpotettua vauvasta kehkeytyi(:

Onnellinen onnellisen7kk vauvan äiti



Kannattaa pyytää hoito-/kotiapua ystäviltä ja sukulaisilta, varautua myös siihen etteivät kaikki ole valmiita tähän tehtävään, ja se on ihan ok, seuraavaa ehdokasta vain listalle. Itse olen nelinkertainen yli viisikymppinen äiti, enkä omissa vaikeuksissani kehdannut pyytää apua, kuvittelin vain että pitää selvitä itse.
Perheessämme oli yksi "koliikki", häntä kannettiin puoli vuotta yöt ja päivät, kolmivuotiaaksi asti hän tahtoi paljon syliä ja siitä eteenpäin "yhtä juhlaa" ei koulu- eikä murrosiän ongelmia. Sanovat, että jossain vaiheessa se lapsi hoidattaa.
Kannattaa kokeilla kantoliinaa, kiikkutuolissa kiikuttelu on hyvä vanhemmalle ja vauvalle, jos suinkin mahdollista ulos luontoon liikkumaan yksin sekä yhdessä.
Tsemppiä,aamusta iltaan ja illasta aamuun, päivä kerrallaan.

Äeppä



Kannattaisi kasata jonkinmoinen läheisverkosto, joka voisi auttaa ihan konkreettisesti (eli vastata aina joskus jostakin yövalvomisesta) jonkin yön tässä probleemassa.

Helinä



Me jaoimme tehtävät puoliksi, joten minusta ei äitinä tuntunut, että olisin yksin lapsen kanssa. Tässä auttaa, kun kumpikin antaa toisen hoitaa lasta omalla tavallaan.

Kuitenkin vauva on usein enemmän äidistä riippuvainen. Äiti usein imettää lasta, viettää tämän kanssa päivät, kun isä on töissä ja on usein naisena herkempi reagoimaan lapsen tunteisiin.

Tämä riippuvaisuus voi helposti tehdä äidistä väsyneen, jos siihen ei tule taukoja.

Minua auttoi huomattavasti se, että pääsin kerran viikossa ulos tuulettumaan. Useinmiten kävin yksin leffassa, ei tarvinnut ottaa vastuuta edes ystävien hyvinvoinnista. Koska mieheni oli jatkuvasti hoitanut lastamme, pystyin luottamaan häneen näinä erossaolon hetkinä.

Jos lapsi on sairas, esim. koliikkia, kannattaa muistaa, että vanhempana itse ei ole sairas. Se on lapsen sairaus, ei vanhemman. Ja jos lapsi kovasti huutaa, kannattaa välillä mennä vaikkapa toiseen huoneeseen, mielellään vielä kahden oven taakse ja rauhoittua siellä, vaikkapa laskea rauhallisesti hengittäen kymmeneen. Samalla voi tunnustella omaa oloaan.

Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta näiden pienten irtiottojen jälkeen jaksaa olla parempi vanhempikin.

Rosa



Vauva tarvitsee aluksi vain paljon turvallisuuden tunnetta ja läsnä oloa, ei siistiä ja kaunista kotia. Muusta ei kannata huolehtia kuin siitä, että itse jatkaa vauvaa hoitaa. Eli kaikki 'turhan päiväiset' normaali elämän rutiinit ym. oletukset nurkkaa vähäksi aikaa. Vauvan sisaruksille voi pyytää hoitoapua vaikka isovanhemmilta, jos meinaa voimat loppua. Itselläni oli ensimmäisen lapsen jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus, jonka huomasin vasta kuin se meni ohi. Onneksi ja harmiksi tuo vauva-aika on TOSI lyhyt, eli kyllä sen jaksaa...

Kolmen lapsen äiti -69


Pysähdy, rauhoitu. Älä pyri suorittamaan kuten ennen. Anna aikaa lapselle ja toiseen tutustumiselle. Nauti! Älä stressaa siitä jos koti ei ole tiptop ja osaa sanoa kauniisti ei jos et halua vieraita kylään.

Ja mikä tärkeintä, muista että on täysin normaalia että perheeseen syntyy vauva. Älä siis tee siitä itsellesi liian vaikeaa. Luota itseesi äitinä/isänä ja muista että se parkuva, puklaava ja kakkaava vaahtosammutinkin on ihminen, joka jo pienenä kykenee vuorovaikutukseen.

-07 ja -08 syntyneiden äiti ja kolmen koiran matte



Hei! Ottakaa ainakin ihmeessä vastaan kaikki avuntarjoukset, mikäli niitä sattuisi satelemaan. Oppikaa sanomaan ei innokkaille ja ihanillekin tutuille, jotka haluavat tulla kylään. Tai sanokaa suoraan, että voi tulla piipahtamaan ja kurkkaamaan vauvaa, mutta tarjottavat olisivat yhtä tervetulleita kuin itse vieraat. Unohtakaa silitykset ja pääosin siivouksetkin ja nukkukaa aina kun vain voitte. Asenteenne voi olla ihan kohdallaan silloinkin, jos ulvotte pelkästä väsymyksestä. ei positiivinen asenne tuoreilla vanhemmilla tarkoita sitä, ettei saa olla aivan loppuun väsynyt.

Anne



Tuli omat muistoni mieleen. Esikoisemme syntyi jo 11 vuotta sitten mutta hyvässä muistissa on parin kuukauden "sumussa" eläminen. Neuvoni kuuluu: sano miltä sinusta tuntuu, pyydä apua suvulta/kavereilta, lyhyetkin päiväunet vanhemmille on lottovoitto. Joku kaveri jaksaa valvoa vauvan kanssa sen ajan että saat itse nukuttua tai käytyä kävelemässä ihan omissa ajatuksissa. Kukaan ei tiedä tunteitasi tai väsymystäsi jos et puhu siitä. Jos haluatte neuvoja, kysykää niitä. Ja mikä parasta, jokaisena hetkenä olette lähempänä sitä hetkeä että elämä helpottuu!!! Alku voi olla hankalaa mut kyllä se valo näkyy jo nyt tunnelin päässä, vaikka ette nyt sitä huomaisikaan! Vaikka meillä oli hankalaa alussa esikoisen kanssa, niin silti toinen lapsemme sai alkunsa esikoisen 1-vuotissynttäreiden aikaan. Eli lapsillamme on ikäeroa 1v 9kk. Vaikka olikin 2 pientä vaippaikäistä ja väsytti, niin kyllä silti kannatti. Voimia teille!!!

Väsymyksen kokenut äiti



Kyllä elämästä selviää hengissä ... vauvankin kanssa. Meillä ei koliikki- ja allergia itkujen keskellä aina pelkkä positiivinen asenne riittänyt. Välillä jatkuvan väsymyksen keskellä raivottiin ja itkettiin, mutta opittiin myös armahtamaan itseämme ja iloitsemaan pienistäkin asioista.
Sanottiin vieraille että jos uskallatte tulla meidän arjen kaaokseen niin varautukaa keittämään kahvinne itse ja leipomaan pullat. Hyvät ystävyys- suhteet säilyivät ja nyt molemmat pojat ovat lähes aikuisia salskeita nuoria miehiä :)! Siis pyytäkää rohkeasti apua jos omat voimat hiipuu ja nauttikaa hyvistä hetkistä lapsenne kanssa.
Elämä voittaa ja elämä kantaa...!

Rohkeutta ja voimia.

Marliisa



Väsymys on se vaikein asia, kun silloin ei tunnu olevan pinnaa eikä jaksamista yhtään liikaa. Niinpä jos vain mahdollista, koittakaa vuorotella edes joitakin pätkiä, niin että molemmat saisitte yöllä jonkun pidemmän pätkän unta. Samoin päivällä kannattaa koittaa nukkua, jos se vain onnistuu ja siihen pystyy. Aina kun se uni ei tule käskystä, vaikka olisi kuinka väsynyt..

Toivottavasti teillä on tukijoukkoja lähellä, ja joku voisi edes hetken hoitaa vauvaa ja saisitte lepoa ja omaa aikaa.

Itse koin vertaistuen todella tärkeäksi, sen että näki, ettei ole yksin ja pystyi puhumaan ihmisille, jotka ymmärsivät eivätkä siten tuominneet tai arvostelleet, kuten jotkut asiasta tietämättömät tekivät..

Oikea asenne varmasti auttaa, usko siihen, että raskas aika menee ohi (lopulta sitten yllättävän nopeastikin, vaikkei siinä hetkessä siltä tunnukaan). Eniten kuitenkin mielestäni vaikuttaa asenne omaan itseensä ja se, ettei ole liian ankara itselleen, jos joskus hermostuu tai ei yksinkertaisesti vain jaksa vauvaa. Vaikka vauvaa rakastaakin yli kaiken, voi se välillä olla todella rasittava!! Mutta kun sallii itselleen myös nämä satunnaiset kielteiset tunteet, on mielestäni oikealla polulla.

Voimia ja jaksamista!!

Paula



Ei se valvominen ikuista ole, muistakaa se. Vauvojen unikoulut ovat mielestäni julma keino repiä vanhemmilta rahat ja lytätä heti elämän alussa lapsen luottamus siihen, että vanhemmilta saa turvaa ja huolenpitoa aina silloin kuin tarvitsee. Eivät ne unikoulun opettajat osaa lukea vauvan ajatuksia yhtään sen enempää kuin vanhemmatkaan.
Koliikkivauvan kanssa auttaa kaikkein parhaiten aamukampa. Yleensä vaivaa jostain syystä on eniten esikoisella...johtuisiko siitä, että vanhemmat jännittävät itse ja vauva vaistoaa sen. Meillä esikoisen koliikki oli todella rankka, mutta kesti päivälleen kolme kk. samanlaisia kokemuksia olen kuullut muiltakin.Eli nukkukaa vuorotellen edes pienet tirsat aina kuin voitte...ja odotelkaa.
Kaikkiin muihinkin murheisiin on auttanut paljon, kun muistaa sen, että lapset ovat pieniä ja meistä riippuvaisia niin kovin vähän aikaa ja sitä vauvavaihettakin kaipaa ja muistelee myöhemmin. Ja paljon.
Ei lapsi mene rikki vanhempien virheistä, kunhan ei kohtaa ruumiillista eikä henkistä väkivaltaa, vaan kokee olonsa turvalliseksi, myös itkiessään. Molemminpuolista tutustumistahan se vauva-aika on.
Kun saatte jossakin vaiheessa ja jotenkin univajeet korvattua, jaksaa muutenkin. Nämä komkemuksina kolmen lyhyitä pätkiä nukkkuneen tytön äitinä. Nyt tytöt ovat jo teini-iässä (uusine murheineen)ja miten nopeasti aika on mennyt!

Riitta



Asenne ratkaisee - aina. Pieneltä ihmiseltä saa paljon ja itse täytyy ja saa antaa kaikkensa. Kun itkut ja koliikit näkee ohimenevänä asiana, niiden kanssa pärjää kyllä. Kaikki tarjolla oleva apu kannattaa ottaa vastaan. Itseen pitää luottaa - vanhemmat tietävät aina parhaiten lapsen tarpeet. Elämä olisi hyvä keskittää alkumetreiksi (muutama kuukausi) pienimpään ja vasta myöhemmin ottaa vastaan vieraita ja puuhata muuta voimavarojen puitteissa. Ihmiset ymmärtävät kyllä. Itseltä ei pidä vaatia mahdottomia ja oma vajavaisuus pitää hyväksyä. Jokainen äiti ja isä on kuitenkin maailman paras vanhempi omalle lapselleen.

Rimpula



Meillä on puolivuotias poika, joka on minulle ensimmäinen lapsi, miehelleni toinen. Olin vuosia jo toivonut omaa lasta ja vihdoinkin löytänyt ihanan miehen ja onneksemme saimme suloisen pojan. Ensimmäiset kaksi kuukautta poika pulautteli tosi paljon ja viihtyi parhaiten sylissä tai kantoliinassa, jolloin vatsakivut hellittivät. Vaikka vauvassa oli aivan kiinni koko ajan, olin niin onnellinen hänestä että jaksoin hoitaa häntä, ihastella pientä ihmettä, joka mullisti maailmani täysin. Tässä hän nyt oli, vuosien odotus. Tuntui hyvältä, kun sai hypätä monen vuoden todella tiiviistä työputkesta hetkeksi pois ja sai tuntea olevansa maailman arvokkaimman asian äärellä, oman lapsen lähellä. Toiset kaipaavat vauva-ajan alussa omaa aikaa itselle kun vauva vie kaiken ajan. Tämä tuntuu jollain lailla vieraalta ajatukselta omalla kohdallani. Itse ajattelin ja ajattelen edelleenkin, että olen saanut aivan kylliksi viettää sitä omaa aikaa kolmekymppiseksi asti ja monta vuotta hartaasti toivonut perhe-elämää. Nyt nautin, kun saan ensimmäistä kertaa elämässäni keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja tiedän, että tämä on varmasti tärkein ja ainutkertainen ajanjakso elämässäni. Toki väsymys painaa välillä, mutta sen unohtaa kun saa nähdä lapsen voivan hyvin ja nauttivan läheisyydestä, lämmöstä ja sylistä. Alun vaivat ovat hellittäneet ja nyt arki sujuu jo paljon helpommin. Hetkeäkään en antaisi pois enkä ole kaivannut takaisin töihin. Lapsi on tosi pieni vain niin pikkuisen hetken, etten halua hukata tästä ajasta hetkeäkään muihin juttuihin. Paitsi että olen nauttinut kotona olosta, olen kokenut todella tärkeäksi MLL:n vauvakahvilan, srk:n perhekerhon ja vauvauinnin. Muita äitejä, isiä ja vauvoja on mukava tavata ja vaihtaa ajatuksia. Vertaistuki on ollut minulle arvokas asia ja olen saanut uusia ystäviä, jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa. Yhdessä jakaminen ja asioista puhuminen ovat helpottaneet paljon. Myös poikamme tuntuu ilostuvan, kun tapaa muita ihmisiä joko kotonamme tai kodin ulkopuolella. Kotimme ei todellakaan hohda puhtauttaan, mutta kummasti sitä osaa hellittää ja antaa paikkojen repsottaa rauhassa. Jos jotakuta muuta häiritsee sotkuinen kotimme niin kernaasti esittelen siivouskaappimme, mutta eipä ole kukaan ovelta kääntynyt vaikka villakoirat haukkuvat nurkissa. Aivan alussa nukuin päivittäin yhdet tai kahdet päiväunet yhdessä pojan kanssa, mikä teki tosi hyvää. Myös se, että mies piti vauvaa sylissä sen aikaa että sain syödä tai käydä suihkussa rauhassa tuntui ihanalta. Pienillä asioilla oli yhtäkkiä todella suuri arvo ja ihanaa, että vierellä on sellainen mies, joka edelleenkin kysyy töistä palatessaan: "ootko sä saanut syötyä mitään pitkään aikaan?" ja nappaa lapsen hoiviinsa hetkeksi. Yhdessä jakamalla arki helpottuu ja jollei puoliso voi aina olla lähellä, ovat läheiset ystävät ja sukulaiset korvaamattoman arvokas apu arjessa jaksamiseen. Kaikille pienten lasten vanhemmille toivon iloa ja jaksamista tärkeässä tehtävässään.

Helmi



Jälkikasvua ei pidä palvoa, rakastaminen ja arvostaminen riittää. Samoin on oman itsensä kanssa. Kannattaa arvostaa sitä mitä sisäinen minä sanoo, väsyä silloin kun väsyttää, huolestua silloin kun huolestuttaa. Ei pidä lukemalla yrittää selvittää, mistä kaikesta saattaa olla kysymys. Kaikkia mahdollisia ja mahdottomiakin vaihtoehtoja miettiessään viimeistään väsyttää ja huolestuttaa itsensä. Ja sitten ei enää jaksakaan kuunnella itseään, puolisoaan ja lastaan. Koliikki ja baby blues ovat molemmat ohimeneviä vaiheita ihmisen elämässä. Jos arki jotenkin kohtuudella sujuu, tsempatkaa itsenne jaksamaan, sulkemaan korvat itkulta, jos vauvalla ei ole hätää ja odottamaan tasaisempaa arkea. Odotittehan uutta perheenjäsentäkin kärsivällisesti. Jos oma jaksaminen tai huoli vauvasta käy ylivoimaiseksi, hakekaa apua esim. neuvolasta.

Titta



Hei! Omien poikieni vauva-aika on jo kaukana takana, vanhempi nyt armeijassa ja nuorempikin jo 17 ja 187 cm pitkä... Mutta heti tuli mieleeni, että tietenkin te selviätte! Kuinka voit edes epäillä sitä?? Vanhemman rakkaus lapseen auttaa jaksamaan ja antaa voimia, silloinkin, kun luulee niiden loppuneen. Kun valvoo ja kantaa öitä, kun itketään ekoja hampaita jne. Rakkaus kantaa silloinkin, kun pettyy murkkunsa käytökseen tuhannennen kerran, silloinkin, kun hakee kännisen nuoren poliisilaitokselta kotiin, silloinkin, kun vastaus vain huudetaan ja haistatellaan tai kiroillaan...Tai sydän syrjällään odotat "lastasi" kotiin ekan tyttöystävän luota yökylästä tai intistä lomalle palaavaa alokasta, jolla on kiire jonkun muun naisen kuin äidin luo... Luoja antaa meille jokaiselle kantamusta vain sen verran, kuin itsekukin jaksaa sillä hetkellä kantaa. Älä epäile voimaasi ja jaksamistasi, sinä jaksat sen, mikä on tarpeen. Ole onnellinen terveestä vauvastasi ja käy ulkoilemassa ja nauti kauniista syyspäivistä. Ihanaa vauvaperheen aikaa teille kaikille.

Anne



Lämpimät onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Vauvanhoidossa pärjää talonpoikaisjärjellä: ruokaa, rakkautta, paljon syliä ja naurua. Mahdolliseen koliikkiin auttaa röyhtäyttäminen olkaa vasten sekä vauvahieronta, vyöhyketerapia ja homeopatia. Mikäli vauvaa imetetään, kannattaa maitoa tarjota niin usein ja paljon kuin vauva haluaa. Loistava apu mahd. kysymyksissä on Imetystuki ry. Jakakaa kotitöitä ja levätkää vuoron perään. Keskittykää vauvaan ja nauttikaa hänestä, sillä vauva-aika menee uskomattoman nopeasti ohi. Kyllä kotia ehtii siivota ja ystäviä tavata myöhemminkin. Babyblues pysyy loitolla kun ei vaadi itseltään liikaa. Älkää ajatuksillanne luoko tulevaisuuteen mahdollisia ongelmia, vaan nähkää, että asiat sujuvat (vetovoiman laki). ONNEA!

Neljän lapsen äiti



Vauva-ajasta selviää oikealla asenteella varmasti. Minullakin on kokemusta siitä päivin öin kanniskelusta... Yksinkertaisesti, nuku, kun vauvasi nukkuu, kaikki muut kotityöt jaksavat kyllä odottaa sopivampaa aikaa. Einesruoka on ruokaa ja apua kannattaa pyytää ja ottaa sitä vastaan. Esimerkiksi, jos vauvaa pitää kantaa päivin öin, voi pyytää läheisiä kanniskeluhommiin vaikka päivällä ja ottaa itse päiväunet. Muista myös, että ihan terveenkin vauvan kuuluu itkeä aika paljon. Yksi tärkeä seikka vielä, kannatta muistaa tsempata ja helliä myös puolisoa. Molemmat varmasti yrittävät, ehkä vain eri tavalla. Jaksamisia teille:)

Eräs äipykkä





Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot