Su 30.4.Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirj...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Mitä ovat olleet ne lapsuuden tapahtumat ja kokemukset, joista olet voinut ammentaa kerta toisensa jälkeen voimavaroja elämäsi polkuja kulkiessasi?

 

Vastauksia 596 kpl




Itse opin, että vanhempiini saatoin aina tukeutua. Mokia tehtiin ja jupinaa kuultiin, mutta aina lopulta asiat järjestyivät.

Pia



Kyllä isä oli oikeassa, kun laittoi meidät maatalossa jo alle kouluikäisenä maatalon töihin; lapsista ei tule laiskoja, niin kuin hän sanoi. Kyllä se työnteon arvostus on säilynyt tänne viidenkymmenen seitsemän vuoden ikään saakka. Isä kertoi myöhemmin, että ei niitä töitä välttämättä aina ollut, mutta hän koitti keksiä. Eihän se työnteko silloin lapsuudessa kovin mukavalta tuntunut, varsinkin kesäkuumalla, kun ei päässyt edes uimaan, niin kuin naapurin mukulat, mutta nyt sitä muistelee mukavana muistona.

Risto Kylmäkoskelta



Turvallisuus

pike



Kun isän vaaleanvihreä Anglia viimein kääntyi ylös jyrkälle hiekkatielle, elämä alkoi. Ja kesä.

Mummolan pienellä pihatiellä tuoksuivat syreenit, ja talon reunustalla läikkyivät orvokit ja keisarinkruunut. Iltapäivän helle oli täynnä heinän ja ruohon ja kukkien ja lehmien tuoksua niin että oli vaikea hengittää. Ja niin täynnä kesäseikkailun tuntua että oli vaikea pysyä paikallaan!

Ja siinä mummo aina seisoi, tiellä odottamassa, esiliinaansa kädellä silittäen. Ja jostain liiterin tai navetan ovesta pappakin ilmestyi viikate olalla tai iso maitotonkka kainalossa. Mummon esiliina tuoksui maidolta ja lämpimältä hiivaleivältä, papan halaus öljyltä ja sahanpurulta. Voi sitä pienen tytön suunnatonta onnea.

Opin heräämään varhain, heti kun mummo tuli navetasta ja ihana kahvintuoksu luikerteli peiton alle. Pidättelin pissahätää, säntäsin sitten ylös ja juoksin kasteesta kylmän pihan poikki ulkovessaan. Jätin aina oven auki ja katselin helpottuneena tervapääskyjen pyrähtelyä ja alhaalla jokivarressa välkkyvää peltoaukeaa. Kun tulin takaisin, mummo hymyili, nosti sormen huulilleen, kaatoi kuppini puolilleen kahvia, puolilleen kermaa ja lusikoi sekaan monta isoa ruokalusikallista sokeria. Tämä salainen rituaali toistui joka aamu. Minä join ihanan kermakahvini, sukelsin takaisin paksun, kiiltävän täkin alle ja nukahdin uudelleen juuri kun muut alkoivat heräillä.

Tien toisella puolella oli keltainen talo jossa oli seitsemän lasta, seitsemän poikaa, jotka kuuluivat erottamattomasti kesään ja kesäjännitykseen. Veljekset auttoivat mummoa ja pappaa erilaisissa töissä ja pistäytyivät kuka milloinkin joko tupaan tai pihatien päähän juttelemaan. Opin nopeasti parhaat matopaikat, kiertämään kyynpesät ja nostamaan oikein vettä kaivosta. Kuumina kesäpäivinä sain ottaa kesän alla syntyneen kilin mukaani ja juosta pitkin havunneulasten pehmittämiä metsäpolkuja salaisille leikkipaikoille, joita valtavat kuuset vartioivat.

Kirkkaat päivät seurasivat toisiaan, pakahduttavan täysinä ja malttamattomina. Pian jaksoin kantaa kahta täyttä lypsyämpäriä melkein läikyttämättä, ja työntää isoilla vesitonkilla lastattuja rattaita joilla haettiin pesuvettä jokivarresta. Harava vaihtui vähitellen heinähankoon ja yritin sinnikkäästi pysytellä veljesten tahdissa, kun talkooväki tottunein liikkein heitteli ritisevänkuivaa heinää seipäille. Helle taittui lopulta iltaan ja kun aurinko loimotti leveinä, punaisina kaistaleina seiväsrivistöjen välistä, lähdimme joen rantaan uimaan.

Pappa oli maailman turvallisin mies, vähäpuheinen, lempeä ja viisas. Hän opetti neljävuotiaalle tytölle kuinka viikate hiotaan ja kuinka sirppiä on pideltävä kun leikataan ruohoa. Joskus harvoin pääsin punaisen Tunturi-mopon tarakalle ja pitelin tiukasti kiinni papan vyöstä, kun huristelimme hiekka pöllyten kyläkauppaan ostamaan kahvia ja voita. Pian yletyin jo mummon Pyrkijä-pyörän polkimille ja laskettelin verkkokassi heiluen mäen alas ihan yksin. Iltaisin pappa vinkkasi minut usein pieneen peräkamariin ja antoi markan tai kaksi joilla kipaisin ostamaan kyläbaarista suklaatuutin.

Mummo teki ihanaa lumivalkoista kutunjuustoa, joka maistui raikkaalta ja kevyeltä ja narskui hampaissa. Ja leivontapäivinä - kun kymmenet leivät aseteltiin riviin pitkille lankuille, jäähtymään tai odottamaan paistamista - sai maistiaisiksi aina pieniä kuumia hiivaleipiä joiden päällä jääkylmä Meijerivoi suli kuin kulta. Ah sitä makua! Iltaisin katselin kun mummo avasi huivinsa ja kampasi vyötärön alle ulottuvat hiukset auki, letitti ne kapealle tiukalle letille ja istui pirtin ikkunan ääreen suureen keinutuoliin. Kiipesin usein mummon syliin ja keinuimme yhdessä, joelle katsellen, kunnes minä nukahdin.

Vuodet säihkyivät vuorollaan, ja aurinko laski punaisina kaistaleina viivasuorien heinäseiväsrivistöjen välissä. Jerry Cottonit rispaantuivat, ulkovessan ovi ei enää jäänyt auki, peili ja kampa ilmestyivät takataskuun ja tuutinhakumatkat kyläbaariin alkoivat venyä kun "Kielletyt leikit" oli pakko soittaa uudestaan ja uudestaan huoltoaseman baarin levysoittimesta. Mutta taika säilyi, lämpö ja jännitys ja odottamattoman odotus säilyivät muuttumattomina vuodesta toiseen, neljännesvuosisadan ajan.

Oi ihana nuoruus! Siinä on ihmettä, rakkautta ja suuria salaisuuksia yhdeksi elämäksi niin että henkeä salpaa. Vieläkin.

Kilityttö



Työnteon ja ruuan kunnioittaminen

Späde



Hyvä lapsuus, yhteensä meitä oli 5 sisarusta, aina oli hauskaa, ei ollut vielä niin vaarallista.

rr



Äidin rakkaus.

Greekaz



Isovanhempien mökillä vietetyt kesälomat

JJKK



Koti siistinä

lili



Rakkauden osoitus toista kohtaan, huomionosoitus läheiselle

karo



Usko ja luottamus Jumalaan!

Lillukka



Mummolassa yökylässä olemiset, kun nukuttiin aitassa tai päästä vedettävissä sängyissä "siskonpedissä". Serkkujen kanssa leikkimiset ja ahertamiset kasvimaalla sekä lehmien pellolta hakemiset. Niistä on jäänyt kaunis ja lämmin muisto.

kauris



Uintiretket erämaajärvelle, niin kuin monet muutkin

ansku



Viikonloput äitini luona

eira



Perhe

kiri



Selkäsaunat (aiheesta)

rolle



Sain olla lapsena lapsi. Leikkiä ym.

mm



Äidin vastaleiponut leipä tai pulla

maggi



Hyvät vanhemmat

pappa



Koulupäivät, jolloin ajelin vain linja-autolla koko päivän Ruotsissa

make



Kasvoin maalla, kesät juosten heinäpelloilla ja talvet hiihdettiin ja laskettiin mäkeä. Oli ihana vapaus ja puhdas luonto.

lena



Sisarusten rakkaus/välittäminen!

Alexxia



Äidin ja Isän rakkaus lapsiaan kohtaan, he kasvattivat tasapainoisen ihmisen. Äidin iltarukous. Jotka olen sittemmin opettanut omille lapsille. Toisen ihmisen huomioon ottaminen ja vanhemmille esim; avattava ovi ja päästettävä ensin sisään sekä antaa heille yleisissä kulkuneuvoissa penkki. Toisen ihmisen auttaminen ja käydä vanhempia ihmisiä tervehtimässä.
Uskossa eläminen ja luottaen korkeimman voimaan.

Maikku



Tietoisuus Äidin rakkaudesta meitä lapsiaan kohtaan, vaikka sitä ei ääneen siihen aikaan osattu sanoa. Onnellisimmat muistot ovat ehkä jouluista, jolloin isä ei juonut, eikä ollut riitaa. Pakenin arjen ankeutta lapsesta asti kirjojen maailmaan ja sieltä olen aina löytänyt opiskelun ohella niin lohtua, viisautta kuin viihdettäkin.

Leena



Ukin keräämien lakkojen syönti aamuvarhaisella mummolan rappusilla.

Sanna



Telttaretket ja mökkireissut iskän kanssa sekä mummun puolukkapiirakka ja kahdenkeskiset keskustelut.

Elkka



Kesät maalla setien ja tädin kanssa, sai olla työssä mukana ja oppia.

malinka



Tuurijuopon isän ja marttyyriäidin suurperheen nuorimpana tyttärenä elämän kantavaksi voimaksi ja selviytymiskeinoksi on osoittautunut yksi oppi ylitse muiden. Joka ikiseen suunnitelmaasi tee osa B, jossa suunnittelet kuinka hoidat / selviät suunnitelmastasi jos sen kaikki muut osatekijät pettävät. Tällä opilla ei iske paniikki eikä kaaos asioiden saadessa yllättäviä suuntia. Toteamus; "ok, sitten siis toimimme näin" keskittää omatkin ajatukset toimintaan panikoimisen sijaan.

Mikä olisi pahinta mitä tässä voisi tapahtua


Aina kannattaa yrittää. Peruslähtökohta taitanee olla jo uhmaiässä, mutta konkreettiseksi se tuli aina yleisurheilukilpailuissa ja myöhemmin kuntoillessani eli vaikka kuinka ei uskonut jaksavansa, niin aina kannatti yrittää. Useimmiten huomaan, että se mahdotonkin asia on tullut tehtyä.

Helinä



Yhdessä tekeminen. Se, kun tyttönä pääsi isän mukaan rakentamaan vajaa tai venelaituria mökillä, valoi perustukset ajatukselle, että mitä vaan voi tehdä kunhan ryhtyy. Toisaalta myös juhlien valmistelu tai karjalanpiirakoiden leipominen yhdessä suvun eri-ikäisten naisten ja miesten kanssa, antoi voimakkaan yhteisöllisyyden tunteen ja tietoisuuden siitä, että jokainen on tärkeä ja arvokas, niin nuori kuin vanhakin, ja että yhdessä saadaan paljon aikaan.

Liisa



Mielikuvitusleikit itsekseen

tit



Perheessämme vanhempani omalla käytöksellään osoittivat, että...

Jokaisella on oikeus mielipiteisiin iästä tai "arvosta" huolimatta. Myös pienet lapset voivat osallistua keskusteluihin ja heillä onkin usein arvokkaita mielipiteitä.

Kaikki kysymykset ovat tärkeitä ja oikeita, jos sinä et tiedä jotain asiaa niin kysy - todennäköisesti muutkaan eivät tiedä sitä.

Vanhempani ovat omalla käytöksellään osoittaneet, että tärkeintä on perhe. He tekivät kohtuullista työpäivää ja söimme iltaisin yhdessä ja keskustelimme päivän tapahtumista.

Sinimari



Vahvan isoäidin neuvot ja peritty vahvuus

marilo



KESÄLOMAT MUMMOLASSA, EMMALLA OLI AIKAA KUUNNELLA JA OLLA LÄSNÄ. KUULIN PALJON ELÄMÄN VIISAUKSIA, JOTKA OVAT TULLEET ERI TILANTEISSA TUEKSI.

RAISA



Esitelmät, jotka piti esittää luokan edessä. Se lisäsi rohkeutta.

aksu



Juttelu

jj



Kyllä se arjessa pärjääminen ja siitä iloitseminen ovat olleet opettavaisinta arkea.

Eve



Vanhempien rakkaus. Yhdessä tekeminen ja matkustaminen. Ihanat kokemukset, joissa olen tuntenut onnistuvani. Ystävien kannustus ja tsemppaus.

Jonsetti



Kotiseurat 60-luvulla ja virren veisuun kuuleminen sekä kaikkien arvostaman kirkkoherra Kaukolan näkeminen. Kirkkoherralla oli myös hieno musta auto ja hän jutteli lasten kanssa. Itse seurat kyllä pitkästyttivät mutta silloin sain aina kahvipöydän herkkuja, joita muutoin harvoin oli tarjolla.

Jarski



Vanhempien ihmisten kunnioittaminen

piio



Papan läheisyys ja hellyys. Haluan tulla samanlaiseksi vanhempana.

Taru



Vanhempieni antama rakkaus. Tämän rakkauden olen huomannut olevan vankka ja eliniän kestävä kivijalka elämässäni. Vaikka mitä haasteita elämäni polulle tulee, on tämä kivijalka aina olemassa. Sen voimalla olen selvinnyt paljosta!

Maria



Olen lapsuudessa voinut aina turvautua vanhempieni apuun ja viisaisiin neuvoihin. Näin aikuisuuden kynnyksen ylittäneenä tiedän edelleen keiden puoleen kääntyä jos luulen kohdanneeni ylitsepääsemättömän asian. Aina löytyy ratkaisu. Kiitos vanhemmilleni.

Ansku



Tulipa haastava utelu, hyvä! Niitä on varmaan todella monta; tiedostettuja ja tiedostamattomia, jotka vasta viime vuosina itseään arvioidessa ovat auenneet. Muistan jo lapsena tarkkailleeni montaa asiaa, jotka päätin tehdä aikuisena toisin, kun näin tehtävän; omiin lapsiin yritän siirtää sen hyvän ja "vähemmän hyvän" yritän jättää käyttämättä. Ensimmäiseksi tulee mieleen isäni vähemmän motivoiva negatiivisuus: "-Ei siitä mitään tulee kuitenkaan", "-Mitä sinä tuollaista opiskelet (kauppatieteitä); oikeisiin töihin vaan", "Tee vaan mutta se on sitten omalla vastuulla" jne. Minua nuo lauseet laittoivat liikkeelle.

Toki niitä kannustaviakin oli mm. vastapainona hän useimmiten selitti perustellen jos tiesi minun odottavan johonkin, kenties epäoikeudenmukaiseen asiaan oikaisua. Jos joskus ilmapiiri oli sellainen, ettei sopisi olla eri mieltä, niin uhkaavista sanktioista piittaamatta toin mielipiteeni ilmi, jos se sitä vaati. Tuo jos jokin on sellainen, jonka huomaan olevan eduksi; ilmaisen itseäni rohkeasti, sanon mitä olen mieltä toisia loukkaamatta. Olen myöhemmin kiittänyt (kiitos, ole hyvä, voinko auttaa ovat myös opetuksia, jotka ovat arkipäiväistyneet mutta arvossa arvaamattomassa) näistä hyvien ja huonojen "perinnöistä" useastikin, koska ainakin minulle ne toimivat haasteena ja sain hyvät eväät omalle elämälle tehden monta asiaa päin vastoin; en myöskään tupakoi, koska isäni oli ketjupolttaja (kolme askia päivässä sitä punaista Norttia), enkä tilipäivänä tullut koskaan kossupullo kainalossa kotiin jatkoille;)  -Omat poikani eivät juo ja vaikka toinen tupakoikin, niin kaikkea ei voi hallita ja siirtää; se on opetuksista yksi vaativimpia ja ehkä vaikeimmin hyväksyttäviä.

Erittäin puhutteleva perjantaiutelun otsikko kaikkinensa ja laittoi siis todella miettimään syntyjä syviä… -Malli se on joskus huonokin malli, jos tarkkoja ollaan? Onkohan siten voimavaraa sekin, että vastustaa mitä opetetaan ja osaa tehdä valintoja niiden pohjalta? Minusta jos perheessä on vaikkapa viisi jäsentä, joista neljä käyttäytyy irrationaalisesti mutta yhdellä on sydän ja järki paikallaan, niin voimme tehdä valintoja hyvän ja huonon välillä selittämättä typeryyksiä niiden neljän mallin perusteella. Summaten; jos joku sanoo minulle, että se ei onnistu, niin silloin viimeistään tulee se äidin puolelta peritty Pohojalaane alter ego, joka sanoo "kyllä onnistuu ja tuosta läpi". Toinen peritty piirre oli toisten huomioiminen ennen itseä; opetettiin jakamaan. Nuo em. asiat kaiketi ovat vaikuttaneet siihen, että on voinut antaa omille lapsilleen erilaisia malleja ja kertonut myös siitä "miten minun lapsuudessani" tämä asia hoidettiin. Kirjoittamisen, puhumisen ja kuulemisen malli varmaan minussa on vahvimmin lapsuudesta ammennettua, tai sitten sisäsyntyistä ja juuri siitä joskus niin vaikenevasta ilmapiiristä jalostunutta?

Eräs vaikuttavimpia kokemuksia, jota ei voi unohtaa: Muistan kuuden vuoden vanhana taitavan kirvesmiesvaarini piirtäneen hevosen; aivan loistava yksityiskohtainen piirros, jonka halusin itselleni. Hän rypisti sen hymyillen ja heitti puulooraan. Tavattoman fiksu ihminen, joka joko tunsi ihmisluontoa, tai vaan minut? -Aloin piirtämään hullun lailla pyytäen jatkuvasti kaupasta puotipaperia teoksieni pohjaksi yrittäen piirtää yhtä hyvän hevosen. Muutaman kuukauden päästä vaarini sanoi: "Sinusta tulee kynämies". -Totta, tuo taisi olla maaginen viitoitus elämääni; minusta tuli graafikko ja kirjoittaja, ehkä isäni "haastavasta" vuoropuhelusta? Ei aina se, että meille annetaan valmiita malleja ole parempi, kuin se, että niiden eteen joutuu tavoittelemaan, päinvastoin jopa. On siis todellakin kaksi tapaa päästä kuusen latvaan; istuttaa siemen ja mennä sen päälle odottamaan, tai kiivetä saman tein latvaan. Kiitos siis "old pal" tarkkuudesta ja tinkimättömyydestä omiin lahjoihin uskomisessa ;)

Jari J. Lahdesta



Rohkeus heittäytyä uusiin asioihin

klaara



Rehellisyys ja rohkeus jotka kulkevat käsi kädessä. Olin vanhempieni ainut lapsi vielä silloin. Minulla oli paljon leikkikaluja joita sain sukulaisilta ja vanhemmilta. Ameriikan paketit olivat yllätyksellisiä. Naapurissa oli monilapsinen perhe ja kävin nuoremman tytön luona leikkimässä. Hänen lelunsa olivat vanhempien sisarusten jo rikki leikittyjä. Mutta yksi nukke hänellä kuitenkin oli ja sen minä toin kotiin. Äiti huomasi että leluihini oli tullut uusi nukke ja kysyi mistä olin sen saanut. Kerroin saaneeni Liisalta. Äiti nappasi minua kädestä kiinni ja vei Impitädin eteen johon kutsuttiin myös Liisa. En varmaan ollut iältäni kuin 4 vanhan mutta muistan vieläkin häpeän jota tunsi.
Se oli paras koulutus josta olen hyötynyt monesti elämän eri tilanteissa.  Monta virhettä olen tehnyt mutta osaan olla rehellinen itselleni ja käydä rohkeasti kiinni ongelmiin. Ei myöskään ole tullut toista kertaa eteen tilannetta jolloin olisin tahtonut kajota toisen omaan.

Mopomummo



Isäukon kanssa tekemäni lukemattomat kalareissut tulevat ensimmäisenä mieleen.

Vesku



Vietin paljon lapsuudessani Mummun ja Papan luona maaseudulla, ja sieltä olen monet oppini ja maalaisjärjen saanut mummun ja papan oheistuksella, ja nyt itse mummona ammennan samaa omille lapsenlapsilleni kuin aikaisemmin olen opettanut omia lapsiani

toffe



Hyviä hetkiä, lapsuus oli turvallista

rr



Kaikkein kauneimpana on mielessäni eräs lapsuuden Joulu. Koti oli köyhä, olin täyttänyt 4 vuotta. Ja voi sitä iloa, kun sain joululahjaksi puisen keinuhevosen! ;-)) Ja heppa on vahva; se on edelleenkin käytössä tyttäreni tyttärellä, ja aivan kunnossa. Vahva täytyy hevosen olla, koska siitä Joulusta on nyt 52 vuotta, ja heppa kesti jopa minunkin rajut ratsastukset...

Vanha koni



Minun voimavarakseni on vuosien myötä tullut vanhempieni rakkaudettomuus ja välinpitämättömyys minua kohtaan. Lähdin 16-vuotiaana kotoa ja olen siitä asti joutunut pärjäämään omillani. Onneksi äidin äitini oli ennen sairastumistaan  avannut minulle tilin ja laittanut minulle sinne sievoisen summan. Niillä rahoilla maksoin koulunkäyntini, vuokran ja muut menot 3 vuoden ajan, mihinkään ylimääräiseen ei rahaa jäänyt joten opin todella säästäväiseksi. Opin selviämään elämän vaikeimmistakin karikoista itse, oli pakko ei ole ollut vanhempia tukemassa ja auttamassa vaikka he elossa ovatkin. Olen itse nyt kolmen lapsen äiti ja rakastan heitä kaikkia en voisi kuvitella, että kohtelisin yhtä lastani kuin ilmaa, en koskaan ottaisi lasta syliini tai osoittaisin mitenkään välittäväni lapsestani. Se, että minun vanhempani kohtelivat minua välinpitämättömästi ei kuitenkaan onnekseni vaikuttanut minun kykyyni rakastaa ja välittää. Välitän ja hössötän perheeni hyvinvoinnista liikaakin.

Jane



Aikani koitin keksiä tähän vastausta, mutta lapsuuteni oli pääosin kurjaa, enkä voi sanoa mitään tiettyä asiaa. Koitan nyt aikuisen pärjätä näillä eväillä mitä on.

pirre



Köyhistä oloistakin voi ponnistaa hyvään elämään

Rentukka



Tulimme isän kanssa kuulaana talvi-iltana kotiin yleisestä saunasta. Kuu loisti täytenä kirkkaana taivaalla. Kysyin isältä miksi kuu seuraa meitä. Isä selitti sen olevan niin kaukana, että näyttää aina oleva samalla kohdalla meitä. Sain ahaa-elämyksen. Olen aina pyrkinyt selittämään asioita omille lapsilleni, koska tajusin kuinka hyvin pieni lapsikin voi ymmärtää suuria asioita jos vaivaudumme vastaamaan. Minulla näitä lapsia on siunaantunut 5 poikaa ja 3 tyttöä, joten selittämistä on riittänyt!

Arto



Se ettei tavara tuo onnellisuutta

Viru



Teimme paljon työtä ja taidot karttuivat tehdessä. Niitä taitoja on usein tarvittu.
Saimme usein valita mitä työtä haluaa tehdä. Näin varmaan löytyivät omat vahvuudet.

eilainkeri



Olen vieläkin lapsi, mutta uskon, että tulen aikuisena saamaan voimaa siitä, että pudotin yhden kesän aikana (2011) ollessani lievästi ylipainoinen 10 kiloa rasvaa. Tästä kuitenkin lihoin puolet talven aikana jälleen takaisin, mutta heti seuraavan kesän lopussa (2012) onnistuin pudottamaan seitsemän kiloa painoa, joka ei vain tuonut ennätyspainoani takaisin vaan meni sen ohi ja tein uuden ennätyksen rikottavaksi. Tunnen olevani elämäni kunnossa! Tämä varmasti motivoi minua aikuisenakin, että olen onnistunut jo kahdesti voittamaan oman laiskuuteni.

Keisarinvaimo



Rakastavan, hellivän, opettavan, kannustavan mummini opit/neuvot tilanteessa kuin tilanteessa kulkevat lapsuudesta hamaan tulevaisuuteen mielessäni.

Arja Irmeli



Kun pääsin mummolaan, siellä oli aina turvallinen ja mukava olla. Yhdessä mummon kanssa puuhailtiin kaikenlaista, sain olla apuna ja viihdyin hyvin.

Pikkulikka



Sisaruksista kun oli 11kpl ja kovasta työstä jota joutui tekemään jo lapsena, ei puhuttu lapsityöstä, se on ollut vaan voimaa elämässä.

Inksu



Rehellisyys.

BisaNte



Työnteko. Pienestä pitäen maalaistalossa jouduin tekemään kaikkia töitä, vaikka en niistä silloin pitänytkään. Kaikki opit ovat olleet tarpeen elämän matkalla.

Entinen Satakunnan tyttö.



Perheen kanssa retkillä luonnossa ja Pohjois-Karjalan tukkikämpällä Kattilakoskella. Oli turvaisaa nukahtaa lapsena kosken kohinaan. Luonto tuli tutuksi isän ohjaamana marja- ja kalareissuilla. Opittiin pinoamaan polttopuitakin laulun: Ain laulain työtäs tee... -tahdissa. Laulu on toinen asia, mikä on mukana ilossani ja surussani elämäni poluilla. Vanhempani lauloivat paljon.

Mummikki



Isäni luotti minuun! Kun lähdin 15v. Helsinkiin kouluun, hän sanoi, "piehä huolta itestäis" ja minä lupasin! Siinä tavallaan oli se suoja kaikkea mahdollista "vaaraa" vastaan, olin luvannut isälle ja halusin pitää lupaukseni. Isä oli minulle rakas, olin isä tyttö.

Mumi -1942



Isän antama myönteinen asenne opiskeluun

Heluna



Rakastavat ja fiksut vanhemmat, mahtavat ystävät ja turvallinen kasvuympäristö.

korppi



En saanut onnellista, turvallista lapsuutta, vaan se oli kaikkea muuta, mm. vastuuta liian paljon liian aikaisin. Nyt olen kääntänyt sen voimakseni, olen kokenut paljon sellaista, mikä on kasvattanut ja antanut minulle voimaa kohdata tämä ja tulevat päivät. Ilman omaa kovaakin lapsuuttani en olisi se, mikä nyt olen, vahva, tunteva ja välittävä ihminen. Annan arvoa monelle pienelle asialle, joka nyt on hyvin, kun tiedän, mitenkä huonosti asiat voisivat olla. Sisua mennyt lapsuus on kasvattanut, olen tullut kuin "pitkän liekin kautta" tähän päivään, jossa on paljon hyvää.

lapintyttö



Hyvät kaverit ja koulu jossa viihdyin, myös veljet ja yhteinen aika kotona - niistä sain itseluottamusta aikuisuuteen asti

Makke



Isovanhempien rakkaus ja huolenpito.

Helmiina



Äitini ei koskaan antanut periksi, vaikka oli vastoinkäymisiä ja paljon - niistä selvittiin sinnittimellä ja luottamalla itseensä. Sitä ohjetta olen itse yrittänyt myös noudattaa. Samoin sanonta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan - on pysynyt mielessäni

Bobi



Tunne, että äiti ja isä kohteli minua lapsena tasaveroisena perheenjäsenenä syntymästäni asti. Rakkaus, kunnioitus ja vastuunjakaminen on kasvattanut minusta toisia ymmärtävän ja auttavan aikuisen!

Esimerkillä voi kasvattaa



Mummolassa vietetty aika pelasti paljolta

eremel



Minulla oli vahva ja voimakas pohjalainen isä, hän oli syntynyt Ylihärmän Rannanjärven kylässä. Minä olin ennen kaikkea isän tyttö. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin pohjalaisessa osuuskaupassa, pääsin tutustumaan inventaarioon heti, kun opin laskemaan sataan: järjestelin mutterit ja napit sadan läjiin ja inventoija laski vaan läjät. Palkaksi minä sain Pepe- lakupatukoita niin paljon kun pieneen nyrkkiin mahtui! Oliko tämä lapsityönvoiman hyväksikäyttöä? Ei minun mielestä. Joulun ja Uuden Vuoden aika sujui kivasti. Pääsin mukaan ensimmäisen kerran 4 - 5 -vuotiaana!

Molemmissa mummoloissani sain kesäaikaan tutustua maalaiselämään: isän koti oli lähellä, joten siellä en ollut koskaan yötä. Kävimme kuitenkin koko perheen voimin siellä. Setä sytytti aina takkaan tulen, muistan kuinka katossa oli leipää orsissa ja ihmettelin joskus kun täti paistoi leipäjuustoa takkatulen loisteessa. Rukilla mummo kehräsi ja talviaikana kangaspuut oli tuvassa. Toinen mummola oli Keski-Suomessa, kahteen kertaan kotinsa Karjalassa jättänyt mummoni ja enot ja täti asuivat siellä Jyväskylän lähistöllä Toivakassa. Täällä vietin kesäisin jopa kuukauden lomia ja usein hiihtolomallakin matkustin mummolaan. Mummo asui enon perheen kanssa.

Molemmissa mummoloissa sain tutustua työhommiin siihen mitä osasin. Heinäpellolla olin ensin "Tappioskari" (kuljetin tappisäkkiä seipäältä toiselle), sitten pääsin Kasun (hevonen) kyytiin heinäkasan päälle ja polkemaan latoon (tai Toivakassa heinät vietiin navetan yhteydessä olevaan tilaan). Orsilta oli kiva hyppiä heinäkasaan. Seuraavaksi sain käteeni haravan, ja putsasin jälkiä. Lopuksi, kun olin tarpeeksi iso, minulle annettiin heinähanko ja minusta tuli oikein seivästäjä. Täällä mummolassa tehtiin AIV-rehua (tuoretta) ja viljan lyhteidensitominenkin tuli tutuksi. Ja marja-aika kun tuli niin metsästä löytyi monenlaista marjaa, erikoisin löytö oli vaalea vadelma (albiino).

Lapsuuteni oli siis monipuolinen. Lisäksi koko pitäjä oli tuttuja täynnä. Täällä nykyisellä asuinpaikallani en edes lähinaapuriani viereiseltä kadulta tunne.

Liselotta



Lapsuuden kokemukset olivat niin huonoja, että muistelen sitä ihanaa päivää, jolloin pääsin lapsuuden kodista pois. Kokemukset ovat opettaneet rakentamaan oman myöhemmän elämän paremmaksi kuin lapsuuden aika.

mummeli



Jäi mieleeni, kun olimme heinäpellolla, minä haravoin heinäseipäiden aluset. Hutiloin että joutuisin uimaan, Isä sanoi minulle, että minkä teette, tehkää se kunnolla. Olen kyllä muistanut.

ipir



Se että meillä asui isovanhemmat, jotka yhdessä vanhempien kanssa osallistuivat meidän viiden lapsen kasvatukseen. Meillä oli aina joku aikuinen kotona kun tulimme koulusta kotiin ja usein kaksi. Meillä oli maatila joten tekemistä ja touhua riitti ja aina oli joku opastamassa ja valvomassa meitä lapsia. Saimme elää mukavan lapsuuden kun oli kaksi äitiä ja isää. Tämän muistaminen on auttanut monesti vieläkin näin viisikymppisenä ja omien lasten kasvatuksessa.

Pelletär



No, ehkä rehti ja luja asenne rehellisyyttä ja työtekoa kohtaan

Pekka



KAIKKI YHDESSÄTEKEMINEN PERHEEN KANSSA

JARMO



MINUN VOIMA VARANI ELÄMÄNI KARIKOISSA JA TAISTELUISSA OVAT OLLEET ISÄNI OPETUKSET JA OMITUINEN HUUMORINTAJU.. ISÄNI KUOLEMASTA ON KULUNUT 6v MUTTA AIVAN KUIN HÄN KULKISI RINNALLANI VIELÄKIN JA KUN TULEE NS. PAHA PAIKKA ELÄMÄSSÄNI JA SILLOIN MUISTAN: "JOS JOKU MENEE LÄPI HARMAAN KIVEN, NIIN KIVIÄ RIITTÄÄ METSISSÄ MUILLEKIN."

TINTTI vm-64



Muistakaa neljäs käsky! Tämä oli isäni hokema aina. Sekä opit elämää varten; Olkaa rehellisiä ja tehkää mitä käsketään, niin selviätte täällä maanpäällä!

Leena



Kesät heinätöissä ja maalaiselämä

saari



Vanhoja ihmisiä pitää auttaa, muistaa ,ottaa oppia ,kunnioittaa ja muistaa että itsestäkin tulee joskus vanha ja silloin tarvitsee toisten tukea.

Hippa



Positiivisuus.

saku



Lapsuudesta jäi vahva usko Jumalaan, elämän ilo ja sinnikkyys kaikessa, mitä teen. Periksi ei anneta, vaikka olisi kuinka vaikeata. Se on kantanut kaikkina aikoina, niin kuin sota-ajan vanhempiani silloin ennen. Vaikka koti oli jätettävä kaksi kertaa, en kuullut valituksia, kyyneleitä kyllä näin. Heidän kohtaloaan kun muistan, en turhia valittele. Myös elämään kuuluu toisten auttaminen kaikessa, missä vain voin. Voimia löytyy kummasti, kun asenne on kohillaan! Mummoni opetti hiljaisen rukouksen merkityksen, vaikka en sitä silloin vielä ymmärtänytkään. Kaiken aikaa voi olla yhteydessä Taivaallisen Isän kanssa, eikä Jeesuksen vastaanotto ole koskaan kiinni.

Ritu



Kun mietin lapsuuttani, niin paras kokemukseni on sairastuminen vakavaan tautiin 11-vuotiaana. Vietin 6 kk sairaalahoidossa kamppaillen elämästäni. Tänään olen kokemuksesta kiitollinen ja ymmärrän, että juuri tuo elämänvaihe muovasi minusta sen mikä olen tänään. Toimin hoitoalan yrittäjänä ja missioni on auttaa kivusta kärsiviä ihmisiä. Elämän varrella olen kohdannut lukuisia muitakin kriisejä ja uskon, että juuri kaikki omakohtaiset kokemukset, tekevät minusta riittävän nöyrän ja empaattisen, jotta voin tänä päivänä toimia nykyisessä tehtävässäni. Olen onnellinen ja menestynyt!

Leena



Läheinen luontosuhde. Maalla asuneena aikaa vietettiin paljon ulkona. Maalaistalossa riitti kesällä puuhaa metsässä ja pelloilla. Marjojen ja sienten poimintakaan ei ollut pelkkä velvollisuus, vaan niihin liittyi seikkailuja. Talvella hiihdettiin ja laskettiin mäkeä.

Ethel



Vahvan pohjan elämälle antoivat isovanhemmat rakkaudellaan. Muistan hetket papan sylissä keinutuolissa kun hän lauloi minulle "Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun, paras aarteeni oot sinä mun, minä sun - mitä toivoisin minä muuta?" Samainen pappa antoi risulla pyllylle kun ovea paiskatessa tiputin hänen syntymäpäiväksi saadun SEINÄKELLON lattialle ja lasi särkyi.... Rakkautta sekin!

Marja



Onnellinen lapsuus maalaistalossa.

Lenata



Vaikka perheemme ei mihinkään ns. lahkoon kuulunutkaan, niin silti jo pienenä äitini kautta opin puhtaasti uskomaan Jumalaan. Kiitos siitä. Ilmeisesti elämäniloinen usko on auttanut kestämään mm. elämän koettelemukset, kriisit, ahdingot ja vakavat sairaudet.

Melinda



Elämän vastamäissä ja myrskyissä tai jopa pienissä epäonnistumisissa - kantavana voimana on ollut vahva muistikuva jonka isäni minulle sanoi: "Anita sinä olet älykäs tyttö ja tulet aina pärjäämään elämässäsi" Teimme yhdessä leikkimielisesti Mensan tehtäviä ja isäni kehui nokkelaksi. Kansakoulussa neljännellä luokalla Hesassa Munkkiniemessä (60-luvulla) minulla oli loistava opettaja, joka aina kehui minun piirustuksiani se oli teini-iässa kantava voimani - olen ainakin yhdessä asiassa tosi hyvä. Minusta ei tullut taiteilijaa, mutta kaikki kolme aikuista lastani ovat valinneet luovat ammatit ja yksi on taiteilija (kuvataiteen maisteri). Jatkoin isäni tapaa kannustaa ja lasteni jo ensimmäiset piirustukset kehuin maasta taivaisiin, lapset ovat kertoneet jälkeenpäin, että se kehuminen alkoi jo jopa vähän ärsyttämäänkin :D

Anita



Minut on lapsena aina hyväksytty sellaisena kuin olen ja olen saanut tekemisistäni enimmäkseen positiivista palautetta. Näin olen saanut itselleni hyvän itsetunnon, eikä aikuisena ole tarvinnut miettiä mitä muut minusta ajattelevat.

Kiitos itseluottamuksesta



11-vuotiaana päätin, että tästä alkaen olen hyvä koulussa. Nyt aikuisena tiedän, että hyvä olin jo tuolloin (ka. 8,6), mutta aloin tehdä enemmän työtä koulumenestyksen eteen ja siitä lähtien ka:ni oli aina yli yhdeksän. Arvosanoilla ei ole merkitystä, mutta tuo onnistumisen asenne on säilynyt läpi elämän ja hyödyttänyt minua monesti haastavissa tilanteissa.

Anu Aurinkoinen



Olin 17-vuotiaana teininä lukemassa seuraavana päivänä olevaan autokoulun kirjalliseen kokeeseen ja itkin paniikissa äidilleni "en selviä kokeesta, en muista yhtään mitään!". Äitini rahoitti: "Olethan sinä olet tähänkin asti kaikesta selvinnyt, mikset sitten tästäkin". Tätä ajatusta sanon itselleni vieläkin aina, jos jokin haaste alkaa peloittamaan. Ja joka kerta se auttaa yhtä paljon kuin 28 vuotta sitten.

voimalause



Olen jäänyt 13-vuotiaana seitsemän vuotta vanhan veljen yksinhuoltajaksi äitini jouduttua sairaalaan. Isäni oli kuollut aikaisemmin. Lypsin kaksi lehmää, poimin suolta lakkoja ja pidin kotonani ollutta kahvilaa maksaakseni äidin sairaalalaskut. Tein tätä kolme vuotta äidin kuolemaan asti ja selvisin siitä. Lähdin maailmalle veljen jäädessä holhoojieni hoitoon, kävin oppikoulun loppuun yksityisoppilaana ja sain hyvän työpaikan. Myöhemmin kun on ollut vaikeuksia, olen aina ajatellut, että selvisinhän silloinkin ja selviän nytkin. Vain vahvan ja positiivisen asenteen omaamalla voi selvitä lähes tilanteesta kuin tilanteesta.

Maalaistyttö



Meitä sisaruksia on viisi. Lapsina meitä jokaista kohdeltiin oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Vanhemmat olivat aina rehellisiä ja nämä kaikki kantavat vielä tänäkin päivänä, vaikka olen jo lähempänä kuuttakymmentä.

Riitta



Äiti. Äidin hyvyys, hän oli kärsivällinen, pitkämielinen, kannustava, luottavainen, kiltti, osaava, ymmärtävä, sydämellinen, viisas, positiivinen - mahtava tyyppi.

Marsha



Olen syntynyt 1948 ja jo lapsena ollut luultavasti erikoinen luonne ja hiukka poikkeava. Muistan jo 5-vuotiaana keränneeni vanhoja esineitä mummolani vintille, jota ei oikein hyväksi katsottu. Mummoni, syntynyt 6.3.1886 oli ainut joka leikkini hyväksyi.

8-vuotiaana leikin saamallani nukella ja juttelin sille ääneen, minulle tultiin sanomaan: "oo hilijaan, kaikki luulee että oot hullu ku puhut ääneen". Juoksin mummon luo ja mummo lohdutti: "älä välitä, ei ne ymmärrä sun leikkejä" Leikin sen jälkeen piilossa ja vain kuiskaillen. Kouluaikana minua kiusattiin tyhmäksi jopa opettajan taholta. Taas mummo lohdutti: "älä välitä, et sinä ole tyhmä, olet erilainen, henkisesti vahva, tulet aina selviämään elämässä, kun muistat olla nöyrä, et puhu pahaa kenestäkään ja hyväksyt ihmiset sellaisena kun he ovat". Olen selvinnyt, kiitos mummoni, jonka sanomisen vasta paljon myöhemmin ymmärsin. Itsetuntoni latistettiin, tulin raiskatuksi 15-vuotiaana, kotoa pois ajetuksi, liittoon alkoholistin kanssa ja eroon 20 vuoden jälkeen, läheisten poismenosta toisen käden kautta. Kaikesta olen selvinnyt, kun olen oivaltanut elämän tarkoituksen.

aikaut



Monipuolinen yhdessäolo sekä oman perheen että koko suvun kanssa. Esim. äidin sukutilalle kokoonnuttiin heinätöihin ja perunan nostoon ja vaikka välillä väsytti, tuli yhteisestä urakasta mahtava yhteenkuuluvuuden tunne. Muistot kantavat ja edelleen kokoonnumme vuosittain yhteen.

Riitta



Isosiskon huolehtiva ja rakastava tapa hoitaa minua, kymmenen vuotta nuorempaa pikkusiskoa. Hän toi elämääni laulut, leikit, kirjat, rakkauden luontoon... Ja mikä mukavinta - meillä on sama ammatti, josta isosisko on jo eläkkeellä, mutta minä vielä pakerran.

Puppo



Ehdottomasti kaksi ystävätärtäni jotka olen tavannut kun itse olin 2,5-vuotias ja vanhin meistä 4 -vuotias. Ystävyytemme on kestänyt yli 50 vuotta ja pidämme edelleenkin tiiviisti yhteyttä vaikkakin yksi meistä on muuttanut ulkomaille.

Kisu



Suku, joka piti yhtä. Oli monta "varaäitiä" jotka kaikki pitivät minusta hyvää huolta.

Anne



Pienessä Pohjois-Karjalaisessa kylässä asuimme ainoana romani-perheenä pienessä vaatimattomassa mökissä, jossa oli 6 lasta ja sairas isämme. Äitini, joka ei koskaan mistään valittanut, on luonut elämälle evääksi sellaiset elämänohjeet, että pieniin ilonaiheisiin ja vaatimattomuuteen löytyy monen monta hyvääkin ja elämän arvostus kaiken hyvinvoinnin keskellä tänä päivänä menen siihen lapsuuteeni ja se pitää arvostuksen yllä, miten hyvä meillä nyt on.

mummu



Minua kehuttiin aina, vaikka ei erityistä syytä ollutkaan. Tärkeät alakerran aikuiset esittelivät minut ystävilleen kertomalla miten reipas tyttö olen, ja ne aikuiset joille minut esiteltiin sanoivat, että hienoa saada tutustua minuun.

tunsin itseni aivan erityiseksi.



Minulla teetettiin asioita, joita ei niin pienelle lapselle yleisesti anneta tehtävästi, lähetettiin neljävuotiaana yksin hammaslääkäriin. Äiti kysyi osaanko mennä, ja osasinhan minä. En tosin ylettynyt soittamaan ovikelloa, mutta hammaslääkäri tiesi jättää ulko-oven raolleen. Äiti lähetti minut myös Elantoon hakemaan tuoreen leivän, ja myyjätädit avasivat minulle oven sisään ja ulos lähtiessäni.

Aikuisen elämässä kaikki ei ole aina mennyt ihan yhtä kehuvissa merkeissä. Mutta lapsena luotu itsetunto ja usko siihen, että olen hyvä ja että minä osaan kun yritän parhaani, on kantanut pitkälle.

Itsetunto kasvaa pienestä asti



Ei kerrassaan yhtään mitään muuta kuin heidän taakkojaan. Rikkinäisien vanhempien taakat olen joutunut karistamaan vuosien saatossa aikaa vaativilla keinoilla pois, etten niitä enää itse alitajuisesti kanna. Onneksi olen ymmärtänyt ja osannut.

merjatar



Minulle on jäänyt lapsuudesta voimavaraksi Mummon pyyteetön huolenpito. En sitä silloin lapsena ja nuorena ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin oivalsin, miten suurta Mummon rakkaus olikaan.
Esimerkiksi kouluaikoinani oli hyvin kylmä, pitkä pakkasjakso. Mummo oli käynyt ostamassa minulle uudet lämpimät talvikengät ja matkusti linja-autolla tuomaan ne minulle. Muistan myös, miten hän sairaana ollessani otti kainaloon ja lohdutti, paistoi vaikka yöllä letut lohtua tuomaan. Voi sitä Mummo kultaa!

Jaana



Äidin turva, sitkeys ja positiivisuus

Kipa



Olin karjalaisen tätini kanssa ollut sienimetsällä monta tuntia. Lähdimme polkupyörillä kotiin. Tätini jostain syystä horjahti pyöränsä kanssa pientareelta ojaan, sienet levisivät ympäriinsä. Minulta meinasi päästä itku, mutta täti kömpi ojasta ylös, kokeili kätensä, jalkansa ja taivutteli selkänsä suoraan ja sanoi: Onneks ei mänt luita poikki! Kerätäähä nuo sienet uuv'velleen! Ja niin ne sitten kerättiin ja jatkettiin matkaa kotiin. Tästä opin, että aina voi käydä huonomminkin ja että positiivinen asenne auttaa, aina.

Aino-tädin opetus



Edesmennyt viisas äitini, pienmökin 10 lapsikatraan nuorin opetti että kukaan ei ole VAIN. Tämä olen pitänyt elämäni ohjenuorana ja liki 56 vuotta se on toiminut. Kaikilla on samanlainen oikeus elää ja omata mielipiteensä ja tuoda ne julki. Tämän perinnön olen siirtänyt myös molemmille lapsilleni sekä isoimmille viidestä lapsenlapsesta ja aion siirtää myös mummun pienille pilteille aikoinaan.

Anna Kareniina



50-luvun lapsuudessa maalla sai / joutui lapsetkin tekemään kaikenlaisia töitä eri tasoisilla taidoillaan. Onnistui tai epäonnistui, mutta yritettävä oli. Mieleen on jäänyt erityisesti vanhempieni "kannustus". Isä: Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Äiti: Ei tarvii esittää avutonta.  Ne tuntuivat lapsena joskus äärettömän pahoilta, mutta nyt aikuisena monissa tilanteissa, esim. jouduttuani omaishoitajaksi, saan näistä "kannustuksista" voimaa mennä eteenpäin ja selviytyä kaikesta. Mielessäni kiitän vanhempiani asennekasvatuksestaan.

Ille



Isän jämeryys ja äidin luovuus, niiden avulla iso perhe selviytyi hyvin. Perheen ponnistelu yhdessä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Yhteistyö.

Ellu-mummo



Kotini paloi arvokkaine tavaroineen, kun olin lapsi. En koskaan sen jälkeen ole ollut kiinnostunut materiaalisesta. Kaikki voi mennä yhdessä yössä, eikä mitään mukaansa saa.

Pirkko



Lapsena oppimani laulu, mikä alkaa kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla. Sen muistaminen on auttanut minua monta kertaa vaikeuksissa. Mm. kun lääkärit epäilivät haimasyöpää. Tietokonekuvauksessa todettiin sitten että "lisäke" on normaalia kudosta. Serkkuni oli kuollut haimasyöpään. Virsikirjassa nyt virsi 397.

Ellen Katriina



Ollessani n. 6-vuotias meidän rakas kotitalomme paloi täysin. Meille ei jäänyt mitään: rakkaat leluni, kirjani ja valokuvat tuhoutuivat. Perhe on minulle siitä lähtien ollut kaikki kaikessa.... mikään ei mene sen edelle. Mietin usein, nyt 47-vuotiaana; entä jos olisin menettänyt äitini, isäni tai isosiskoni.... mikään ei ole niin arvokasta kuin lähimmäiset!

Tuhkaa elämän varrella



Äidilläni oli tapana sanoa: "Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa." Toisin sanoen, jos on ahkera / työteliäs, niin saa myös rahaa ruokaan. Ja hän muisti myös opettaa rehellisyyteen ja tekemään työn tai tehtävän kunnollisesti.

Anjuska



Asuimme syrjäisessä mökissä keskellä korpea, edes tietä ei ollut perille asti. Ei sähköä, ei mukavuuksia, kylmäkin mökki oli. Mutta siellä opin rakastamaan ja kunnioittamaan luontoa, kasveja ja eläimiä. Edelleenkin kohta viisikymppisenä luonto ja metsä on se paikka, josta saan voimaa niin pienissä kuin suurissakin murheissa. Vaikka nykyisin asunkin kaupungissa, metsä on sentään lähellä ja käynkin siellä lähes päivittäin.

May



TOIVO

Heini



Kesät vietimme Suvisaaristossa Espoossa Isoäidin ja serkkujen seurassa. Vanhemmat olivat suuren osan kesästä töissä, mutta isoäiti piti meistä hyvää huolta.

Oli paljon leikkikavereita ja saatiin aikaiseksi kivat leikit ja pelit. Uitiin kaiken päivää kun merenäärellä kerran olimme. Kun vellikello soi, kaikki juoksivat tahoiltaan syömään välipalaa, jonka isoäiti oli meille valmistanut.

Aurinko tuntui paistavan aina. Jollei aurinko paistanut istuimme isoäidin keittiössä jossa hän sadepäivinä paistoi meille lettuja isolla puuhellalla ja monella paistinpannulla. Eli tavallaan aurinko paistoi meille silloinkin.

Isoäidin suuri rakkaus, huolenpito ja läsnäolo antoi aina turvallisen olon missä sitten kavereiden kanssa viipelsikin.

Nyt aikuisena, jos joskus on vaikeaa ja asiat painaa, eikä uni tahdo tulla, niin siirrän ajatukseni lapsuuteen ja Suvisaareen ja kohta olen jo unten mailla.

Susa



Ihanat yhteiset hetket, joita olen saanut kokea monenlaisissa jokapäiväisissä asioissa, (saunaillat, leivoskahvit, mökki ja veneretket yms.) lisäksi positiivinen ja kannustava kasvatus ja AIVAN IHANAT VANHEMMAT, joka antaa minullekin joka päivä uutta uskoa kasvattaa omani vastaavalla tavalla, aivan yhtä hyvin:)

onnellinen lapsuus



Perheeni oli hyvin rikkonainen ja koin paljon turvattomuutta, mutta mummini oli tukenani elämäni ensi hetkistä. Vaikka elämä oli koetellut häntä kovalla kädellä, hän ei koskaan katkeroitunut vaikka menetti lähes kaikki rakkansa yksi toisensa jälkeen. Kun äitini kuoli ollessani 9-vuotias  meistä tuli entistä enemmän toistemme tukipilarit... ensin hän tuki minua, jotta minusta kasvoi se ihminen joka tänä päivänä olen ja sitten minä tuin häntä kun hänen voimansa hiipuivat pikku hiljaa, mutta aina hän muistutti minua siitä, ettei koskaan kannata luovuttaa ja sairauden uuvuttamana nautti elämän pienistä iloista ja tyttäreni oli loppuun asti hänen elämänsä valo...  ja minä mahdollistin sen, että olimme koko ajan hänen lähellään kun apua tarvittiin. Mummini nukkui pois nyt 8.8.12 ja mummin elämänasenne, tuki ja turva on se mikä auttaa minua jaksamaan tulipa elämässä vastaan mitä tahansa ja saamiani oppeja noudattaen kasvatan myös omaa lastani, jotta hän saa nuo samat voimavarat ja eväät omaan elämäänsä.

M&V



Pienen suvun naisten yhteisöllisyys ja ystävyys: mummu, äiti, minä ja sisko. Mummun kanssa lapsuudesta asti tiiviisti tekemisissä seuraten hänen ja oman äitini suhdetta. Kuinka he auttoivat toisiaan, kumpi sitten apua tarvikin. Siitä on jäänyt malli omaan suhteeseen äitiin ja siskoon.

Satu Laurell



Äitini vakava sairaus ja kuolema. Syntyi ymmärrys vanhemmuuden tärkeydestä.

Tarja Kumpulainen



Isäni motto! asioilla on tapana järjestyä, jos ei hyvin, niin sitten vähän huonommin.

"raikuli raija"



Ennen ei lapsia saanut kehua, etteivät he ylpisty ja tule liian itserakkaiksi. Kerran lapsena kuulin kun mummoni ja äitini puhuivat minusta ja sanoivat, että "kyllä se tyttö onnistuu kaikessa mihin vain ryhtyy." Se lisäsi minulle valtavasti itsetuntoa, se antoi luottamusta ja usko itseeni tapahtui mitä tahansa.

Mesi



Lapsuusaikojen mietiskelyssä suurimman vaikutuksen tekee se seikka, että vanhempani joutuivat rakentamaan elämänsä kokonaan uusiksi sodan jälkeen. Kodin rakentaminen ja lasten kouluttaminen oli heille päätyö. Lapset hoidettiin hyvin, viihde hankittiin luontoretkistä ja myöhemmin venematkan takaisesta kesämökistä, ystävien kanssa seurustelusta, lukemisesta, elokuvista. Koko kansa oli samassa tilanteessa, hyvinvointi saavutettiin työllä. Karjalaisuus on hyvä voimavara.

Katri



Rakkaat, läheiset ja turvalliset sisarussuhteet, meitä on 7 siskosta 1 veli, kaikki pidämme edelleenkin yhteyttä puhelimitse ja tapaamme usein. Aina kun jollakin on vaikeuksia koko läheinen sisaruskatras auttaa. Toinen asia on huumorinkukka, siitä olen saanut nauttia niin lapsuudessa kuin aikuisiässäkin, se kukii kaikesta huolimatta!

Helena



Isäni oli innokas sunnuntaikalastaja. Oma puuvene Vanajan rannassa mahdollisti kesäiset souturetket. Rakkaus luontoon ja kalastukseen syntyi, kun istuin pikkulikkana perätuhdolla peränpitäjänä.

iittalan likka



Olin viisivuotias (nyt yli 50) kun vanhempani erosivat. Isäni teki lähtöä vanhan pahvisen matkalaukun kanssa, juoksin hänen rinnallaan ja minua itketti, jolloin isä pörrötti tukkaani ja sanoi, "ole reipas tyttö", sitä olen yrittänyt olla ja mielestäni onnistunut elämän vaikeissakin hetkissä. Reippautta olen opettanut myös lapselleni ja lapsenlapsilleni, joista toinen jossain vaiheessa tokaisi "kato mummi minä olen reipas".

Marle



Rakkaudelliset ja turvalliset vanhemmat ja mummot, hyvä kummitäti. Kotieläimet. Fazerin talot, missä asuimme ja kaverit siellä.  Kesät mökillä, sauna, järvi, lohet, lampaat, savumuikut, mehiläiset ja hunaja siellä. Ihanat syntymäpäivät, joulut ja juhannukset.

Riitta



Rehellisyys

kankuri



Luontokokemukset. Menimme koko perhe isän kuorma-autolla, lapset istui lavalle tehdyssä pienessä kopissa, äiti keitti ruokaa nuotiolla (kanamunia ja kahvia), lapset marjasti isän perässä, pienimmät äidin nuotiopiirissä. Luonto ja marjametsässä oleminen on parasta kesässä. Ja luonnon tarkkailu ja seuraaminen antaa voimaa ja häivyttää pahan mielen. Ihminen uudistuu luonnossa olosta.

mustikkameeri



Isän opetukset tuntuvat tulevan nykyisin mieleen useasti. Tällä hetkellä päällimmäisenä isän toteamus mustikanpoimintaretkellä vuosikymmeniä sitten: kaikki ei voi olla helppoa.

tv



Äidin huolenpito, lapsuuden leikit, lapsen leikkimaailma, jonka aikuiset mahdollistivat.

Mirjami



Usein muistan lapsuudestani asti isäni aina sanoneen, että kyllä vanhakansa tietää ja hän ammensi viisauksia vanhoista Suomalaisista sananlaskuista. Nämä hienot viisaudet ovat minunkin elämääni tuoneet lohtua ja uskoa vaikeinakin aikoina.

Arja



Se, että isäni sanoi kotoa muuttaessani että jos maailmalla menee huonosti niin kotiin voi takaisin tulla. Ehdin varttua maailmalla yli viisikymppiseksi ennen kuin isäni kuoli. Se turvan tuntu oli aivan ihana asia vaikka ei kotiin tarvinnut palata.

Linnea



Äitini aina sanoi, vaikean sairautensa keskelläkin, että "muista, sateen jälkeen paistaa aina aurinko". Sen viestin olen omille lapsillenikin välittänyt.

NallePuh



Pidän aina mielessäni isäni viisikymmentä vuotta sitten lausumat sanat: "Muista poika, että sinä et ole yhtään sen kummempi kuin nuo sinun kaverisi, maatalojen pojat. Et voi nostaa itseäsi kenenkään yläpuolelle sillä mikä on äitisi tai isäsi asema kunnassa."  Siinä on ollut hyvä neuvo omalla elämäntiellä. Omille lapsillenikin olen saman neuvon antanut.

Tapsa



Olen sota-ajan lapsi ja minulle ehkä on jäänyt kaikkein parhaimmaksi muistoksi lapsuudestani musiikin kuuntelu ja nimenomaan ns. paremman musiikin, juuri esimerkiksi hengellinen ja klassinen musiikki. Itse en ole kovin musikaalinen, mutta äitini opetti jo varhain kuuntelemaan musiikkia. Ihan ensimmäinen mielioopperani on ollut Verdin Nabukko ja siitä se Hebrealaisten vankien kuoro-osuus... ah vieläkin tulee ne lapsuudenaikaiset vanhat radiot ja vanha pirtti ja kaikki siihen liittyvä niin erinomaisesti mieleen ja mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä kirkkaammin lapsuudenaikaiset ihanat musiikkimuistot kultaavat päiväni.

nimim: "sota-ajan lapsi"



Olin oppikoulun kolmannella luokalla eli nykyisin se vastaa peruskoulun seitsemättä luokkaa. Eräs poika alkoi kiusata minua jatkuvasti ja monet muutkin yhtyivät siihen. Tätä jatkui pitemmän aikaa ja olin hyvin onneton. Kouluun meneminen tuntui kurjalta.
Luokassamme oli eräs toinen poika, joka oli tunnettu hassuttelija ja kuului ilmiselvästi luokan johtohahmoihin. Erään tunnin alussa kiusaajani taas aloitti, mutta äkkiä tämä luokan hassuttelija tulikin minun puolelleni ja sanoi kaikille, että hän on ystäväni. Olin hyvin hämmästynyt, sillä emme juuri jutelleet koskaan emmekä muutenkaan olleet tekemisissä. Kuitenkin tästä tapahtumasta oli seurauksena, että minun kiusaamiseni päättyi siihen.
Tämä muisto on ollut rohkaisemassa minua monta kertaa ja luulen, että se suorastaan pelasti minut elämän puolelle.

Emilia



Meitä on viisi lasta, asuimme maalla, äiti oli kotona meidän kanssa, isä kävi töissä. Yhteenkuuluvuus ja toisesta välittäminen ja huolta pitäminen on yksi asioita joka tuli päällimmäisenä mieleeni. Se on säilynyt meillä kaikilla läpi elämämme vaikka asumme eri paikkakunnilla ja jokaisella on oma perhe. Olen aina ollut onnellinen siitä, että meitä sisaruksia on ollut näin monta ja tiedän, että olemme toistemme ajatuksissa vaikka ei enää niin usein nähdäkään.

Sirkka, vm. 58



Sitkeys ja periksiantamattomuus köyhistä oloista lähteneenä.

Tuuli



Yhtenä kesänä pelasimme usein iltaisin naapurilasten kanssa pesäpalloa. Vieläkin tunnen sen luontevan välittömyyden ja reiluuden jota läheisten ystävien kesken voi syntyä. Kaiken kruunasi ympärillä oleva lämmin leppoinen kesäilta, ilman itikoita :). Edelleenkin luonto ja hyvät ystävät ovat minulle "se juttu".

pesäpallofanitar -66



Nuoruuteni ensimmäinen kaatohumala päättyi vanhempien vitsaan. Nyt 50-vuotiaana huomaan, miten merkittävä se oli: en juurikaan juo enkä ole koskaan polttanut. 15-vuotias poikani suhtautuu myös alkoholiin ja tupakkaan kielteisesti. Monesta vastoinkäymisestä olen selvinnyt, ehkä juuri senkin takia, etten etsi ratkaisua pullonpohjasta.

Savuton ja liikunnallinen



Lapsuuden kesät mummolassa; rauha, turvallisuus ja onnelliset kesäpäivät serkkujen kanssa. Kuinka usein palaankaan muistoissani noihin aikoihin ja saan hymyn huulilleni.

Tina



Turvallisuudentunne. Kun äiti nukutti päiväunille, sain nukahtaa hänen kainalonsa ja pääsin aina äidin syliin, kun halusin. Vaikka äidin kädet olisivat olleet taikinassa.

eija



Turvallinen lapsuus pienessä kylässä Lounais-Hämeessä.
Koko kylä oli kuin yhtä perhettä, siellä asui paljon iloisia karjalaisihmisiä, jotka vasta muutama vuosi sitten olivat saaneet maatilkkunsa ja aloittaneet uuden kotinsa rakentamisen. Äitini koti oli kylän risteyksessä, sinne johti tiet kolmesta suunnasta ja siellä kokoontui paljon nuoria ihmisiä ja minä olin oikeastaan ainoita pikkulapsia, koska äitini oli toiseksi vanhin lapsi perheestään ja vanhempiensa ensimmäisen lastenlapsen äiti. Äidillä oli useita sisaruksia, joista nuorin oli minun syntyessäni vasta 13-vuotias. Kylä oli tapahtumarikas ja murheitakin oli mutta niistä tunnuttiin aina selviävän naapurisovun vuoksi. Lasten ei tarvinnut pelätä mitään, he olivat aina suojeluksessa. Minulle syntyi pikkusisko ja 2 serkkua tuossa kylässä asuessamme ja kun aloitin koulun siirryimme kunnan keskustaajamaan.

Veljet syntyivät sitten kouluvuosinani ja äiti oli kotiäitinä ja hoiti kodin ja valmisti kaiken ruoasta vaatteisiin itse. Hänen olisi pitänyt saada arvostettu palkka tai ainakin työeläke, kuten tämän päivän nuoret. Apuna oli kuitenkin perhelisä lapsilisän lisäksi - ainakin pienituloisille neljän lapsen perheille. Tällaisen elämän minäkin olisin voinut järjestää omille lapsilleni, mutta nuorena sitä ei ymmärrä. Nyt isoäitinä antaisin kaiken aikani pienille lastenlapsilleni, mutta he asuvat 120 km:n päässä ja näemme harvoin, onneksi on skype ja hyvät tiet ja melkoinen fyysinen kunto vielä eläkevuosine kynnyksellä!

Lapsuus 50-luvulla



Ahkeruus ja työnteko porukalla (pienestä asti autettiin perhettä maataloustöissä ja oltiin yhdessä ylpeitä työmme tuloksesta). Yhteiselo isovanhempien kanssa antoi myös terveet perusarvot elämälle!

ANU



Aina kun itselläni asiat tuntuvat vaikeilta jostain syystä, niin muistan edesmenneen isäni positiivisen tokaisun ´kyl se täst taas´. Hän jaksoi uskoa parempaan vaikka olisi ollut kuinka kipeä tai muuten asiat tuntui hankalilta. Tuon asian muistaminen on auttanut itseäni monessa kohtaa elämässä.

Sirkka



Olin maalaistalon tyttö, jonka oli oltava pienestä asti mukana talon töissä. Koulupäivän jälkeen oli mentävä vielä illaksi karjanhoitoon jne., läksyt tehtiin sähkövalolla. Olen oppinut tekemään töitä ja osaan myös arvostaa vapaa-aikaa ja omaa vapautta, jota lapsuudessani ei juuri ollut.

Allu



Isän viisaita sanoja:
- Kun uskoo, se tapahtuu.
Monta hyvää asiaa on elämässäni tapahtunut tuolla ohjeella.

Inga Anneli



Äitini sanat: se mitä teet, tee se kunnolla

Ritilii



Äiti sanoi aina, anna hevosen surra, niillä on iso pää ;D

ratteli



Isovanhempien kanssa vietetty aika! Äidin puolelta molemmat olivat hengissä ja heidän kesämökillään vietetty aika kesäisin oli mukavaa. Isän puolelta oli mummu elossa; mutta hän asui samalla paikkakunnalla, joten koulupäivien jälkeen häneen luokseen aina menin. Alle kouluikäisenä hän oli vanhempien töissä ollessa hoitamassa. Isovanhemmat olivat oikeasti läsnä ja heillä oli aina aikaa pikkuiselle pojalle!

kka1968



Kaikessa on mahdollisuus - polku voi näyttää päättyvän umpikujaan, kuitenkin on mahdollista nähdä pieni pilkahdus uudesta vaihtoehdosta, suunnasta. Tämän ratkaisumallin mukaan perheeni on toiminut vaikeissakin tilanteissa. Aina itse hetkessä sitä ei huomaa, mutta toistuvuus on tunnistettavissa ajan kuluttua. Ääneen todettuna siitä on tullut yhteinen tunnuspiirre ja voimavara, joka on siirtynyt myös lapsilleni sekä puolisolleni.

Tarja



Vastoinkäymisiin ei jäädä rypemään vaan ajatellaan  tulevaa. Positiivinen ja luottavainen asenne asioihin. Nämä ominaisuudet olen perinyt isältäni!

Jatta



Kesäiset sunnuntaiaamut, kun heräsin varhain ennen veljiäni (heitä on viisi) ja juoksin ensin ulkohuussiin ja sen jälkeen istahdin kivimuurille katselemaan isääni joka oli jo kauan ollut puutarhatöissä... Silloin isä otti tauon ja istahti viereeni, pyyhki hien otsasta ja sytytti piippunsa. Aurinko lämmitti ja kärpäset surisivat. En muista mistä puhuimme - jos ylipäänsä puhuimme. Olin ehkä kolmevuotias pikkutyttö, mutta muistan hiljaisuuden ja lämmön, piipunsavun ja lämpimän mullan tuoksun sekä hikisen mutta onnellisen isäni joka yläruumis paljaana istui vieressäni lämpimällä kivimuurilla. Tunsin että isä oli sillä hetkellä onnellinen. Hän rakasti puutarhatöitä ja minua, ja hänen mielentilansa tarttui minuun. Aina kun palaan tähän muistoon, mieleni täyttyy kesäaamun tyyneydellä ja kiitollisuudella. Isäni on ollut poissa jo kauan, mutta puutarhatöistä saan vieläkin käsittämätöntä tyydytystä.

Pikkusisko vm 1956



Isä kehui minua aina. Yhtäkään moitetta en muista kuulleeni. Kerran ajaessamme kallioleikkauksen halki, hän sanoi: Ihminen pääsee vaikka kiven läpi, jos haluaa.

Anni



Isäni positiivisuus ja myönteisyys ovat ehdottomasti olleet asioita, jotka ovat kantaneet lapsuudessa ja kantavat yhä. Isäni "kyllä kaikki järjestyy" -asenne on tarttunut monessa kohtaa myös minuun. Itse en tätä niinkään aluksi tajunnut, mutta serkukset sanoivat usein, miten olen niin samanlainen kuin isäni. Ja kieltämättä tuosta "kyllä kaikki järjestyy" -asenteesta on ollut huomattavasti iloa elämässä. Monessa vaikeassakin tilanteessa tahto katsoa asioita on säilynyt positiivisena, vaikka välillä tuntuu, ettei ole ollut mitään muuta kuin mustaa. Niinpä luotankin vahvasti: "kyllä kaikki järjestyy".

Eveliina



Hei, lapsuudenkotini on Sotkamossa Sapsokosken rannalla, kosken loputon kohina rauhoitti ja toi turvallisuuden tunteen, niin voimakkaan että se kulkee mukana, aina kun kuulen tuon tutun kohinan vaikka se ei etelä-suomessa jossa nyt on kotini ei ole se koti-koski,mutta se sama tuttu kohina tuo lapsuuden muistot niin pehmeästi mieleen, hakeudun jos mahdollista aina veden äärelle rauhoittamaan elämän tuomia rasitteita, saan siitä energiaa ja voimaa uusiin elämän tilanteisiin.

Pirkko



Isäni oli tarkka. Työ oli se, joka oli kaikki kaikessa. En saanut käydä voimistelemassa koulusalilla, silti karkasin ikkunasta. Luustoni on kunnossa (syy ja seuraus). Olin musiikkiopettajan luona, isäni haki pois, mutta rakastan musiikkia. En muista näitä pahalla, isäni vei katsomaan junaa. Siitä alkoi maailmalle matkustelu joka jatkuu,

Yksi ruusu



Suuren perheen tuki ja läheisyys. Meitä oli 9 sisarusta, vanhemmat ja eno. Elämän karikoissa lapsena saatu läheisten rakkaus on edelleen suuri voimavara.

Piipa



Isäni oli -22 syntynyt sodan käynyt mies, joka osasi myös hiljaa olemisen taidon. Olin 19v nuorukaisena lähdössä Lieksan pienestä sivukylästä kohti suurta maailmaa, muuttamassa tyttöystäväni kanssa Tampereelle, johon hän oli päässyt opiskelemaan. Isäni toi minut kylän rautatieasemalle ...  nyt siellä ei ole vuosiin junat edes pysähtyneet... ja istuimme siinä tipparenussa molemmat hiljaa ja odottelimme lättähatun tuloa Nurmeksesta päin. Kun juna sitten näkyi siellä suoran päässä isäni kysyi, että "onko sinulla rahaa?" Vastasin sitä olevan. Seuraavaksi isäni sanoi: "Muista, että jos se maailma oikein kivistelee, niin tiedät mihin voit aina tulla."

Arvaa oliko 19 vuotiaan nuorukaisen jalka kevyt loikata yhden kangaskassinsa kanssa maailmalle menevään junaan? Tuota nyt jo edesmenneen isäni lausumaa olen muistellut monta kertaa eri elämäni vaiheissa ja oppina henkisestä tukemisesta nyt jo omien ja aikuisten lapsieni kanssa.

Hyvä isä



Sinnikkyys/periksiantamattomuus haasteiden edessä. Kiitos vasenkätisyyden ja opettajan taidottomuuden auttaa "sukan kantapään" neulomisen etenemisessä; täytyi itse opetella lukemaan ohje väärinpäin ja selvittää tuo sukan kantapää. Ps. jäi muuten ainoiksi itse tehdyiksi villasukiksi, mutta huomaan, että vielä tänäänkin, jos kuulee lauseen, että joku ei onnistu, tahtoo heti katsoa, mikä ettei?

:)



Äidin positiivinen asenne elämään ja asioihin, hän aina sanoi jos oli vaikeita asioita, kyllä tästä selvitään :)

Melli



Negatiivinen käännetty positiiviseksi: hieman yksinäinen lapsuus, omassa maailmassaan elävä taiteilija-äiti ja kiireinen uraa luova isä saivat aikaan sen, että tiesin mitä haluan tarjota omille lapsilleni ja varsinkin millainen äiti en ainakaan halunnut olla. On voimavara kun tietää mitä haluaa.

Tuire



Köyhän perheen tyttönä osaan arvostaa koulusta. Vanhempani, kansankoulun käyneitä työläisiä, antoivat meille viidelle lapselle mahdollisuuden käydä maksullista oppikoulua ja lukion 60- ja 70-luvuilla. Tämä on asia, jota ihmiset eivät voi ymmärtää elleivät ole itse sitä kokeneet!

Jaana



Vanhempieni ahkeruus ja perheestään huolehtiminen ja positiivisuus, joka on auttanut noudattamaan esimerkkiä. Vaikeinakin aikoina tartuttiin työhön ja nurisematta noudatettiin velvollisuuden täyttämistä.

Maija



Isoäitini vietti eläessään kesäisin viikon kanssamme mökillämme. Viikon aikana marjastin, opettelin virkkaamaan, onkimaan, perkaamaan kalaa ym. arkisia askareita hänen kanssaan. Samalla hän opetti minulle lukuisia suomalaisia sananlaskuja, joista olen usein löytänyt lohtua, uskoa ja jaksamista elämän erilaisissa tilanteissa esim. ei niin pitkää yötä, ettei aamu tulisi, jos lähtee sutta pakoon, niin tulee karhu vastaan, jokaisella pilvellä on hopeareunus, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, ylpeys käy lankeemuksen edellä, tunnelin päässä on aina valoa, jne., jne.....

Elsa



Mielikuvitus- ja roolileikit isosiskon kanssa, lämpimät ja loputtoman pitkät kesäpäivät, halaus anteeksipyynnön jälkeen, kesäsateen jälkeinen raikkaus, omenankukat, oma leikkimökki, kotipihasta avautuva metsämaisema, kivi, jonka päällä laulettiin lastenlauluja eli laulukivi, äidin pehmeä kosketus päiväunille käydessä, hetki, jolloin opin laskemaan yhteenlaskuja, löytöretki musiikin maailmaan pianon- ja viulunsoiton kautta. Näistä muistoista ammennan luovuutta ja voimavaroja elämääni niin kotona kuin töissäkin.

Nurmilintu



Tunne että osaan jos yritän. Sain paljon kiitosta ja kannustusta lapsuudessa ja pyrin välittämään sitä myös eteenpäin.

kannustettu



Lukuisat ja lähes päivittäiset hetket iäkkään Isoisäni seurassa lukien mm. päivän tekstejä sekä sunnuntaiaamun radio-Jumalanpalvelus kuunnellen ja virsiä veisaten. Opetus: pysähdy-hiljenny - pyhitä lepopäiväsi (tähän päivään soveltaen - olkoon se mikä viikonpäivä hyvänsä) Ei silloin tarvittu eikä puhuttu ainakaan maaseudulla retriiteistä tms. Vieläkin vanhassa vara parempi.

Duraselli täti.



Asuminen maalla ison sisarusparven ja ihanien vanhempien kanssa. Tunsi kaikki naapurit ja elämä oli turvallista, eikä tarvinnut pelätä mitään mitä nykyajan lapset ehkä joutuvat pelkäämään.

Meku



Mieleeni on jäänyt koko perheen kanssa yhdessä tekeminen. Lasten piti osallistua maatalossa melkein kaikkiin töihin ja meidät lapset otettiin mukaan jopa sonnan levitykseen. Marjareissut olivat koko päivän mittaisia, mukana eväät. Saavikaupalla kerättiin marjoja. Perunannosto kuului myös kaikille. Muistan isän sanonnan että: "kaikki kerää sen verran perunaa, kun vuoden aikana syökin"! Sitä olikin kasvamassa kokonainen pelto. No sitä taisi tulla vähän muidenkin osuus kerättyä. Myös heinätöihin osallistuttiin koko perheen voimin, pari viikkoa kesti heinien seivästys. Elonkorjuu tapahtui myös seivästämällä ja me lapset oltiin taas haravahommissa. Silloin nämä hommat tuntuivat tosi tylsiltä, mutta nyt aikuisena olen huomannut että siinä oppi vastuun työnteosta ja yleensä oppi tekemään kaikenlaista. Mummoni tapasi sanoa "luoja ei laiskoja elätä".......

Vm -57



Äiti jaksoi aina kannustaa pienen lapsen kaikkia onnistumisia. Hänellä oli positiivinen ja hyvään tulevaisuuteen uskova asenne, vaikka siihen aikaan ei sellaisista asioista edes puhuttu. Ja uskoakseni tuo asenne tarttui myös minuun, kiitos äidille.

Apris



Olin ujo lapsi, ja saatoin vetäytyä usein syrjään. Minua kuitenkin rohkaistiin monin eri tavoin - isovanhemmat ja vanhemmat, mukaan lukien tädit ja enot -. En muista mitään ihan yksittäisiä tapahtumia tai kertoja. Arjessa tapahtuvaa kannustusta ja rohkaisua. Lauloin mielelläni yksin, ja minua kannustettiin siinä niin että rohkaistuin laulamaan muillekin. Siitäkö lie innostukseni kuorolauluun, joka historia on kestänyt jo kymmeniä vuosia.

Marja



Vaikka olimme köyhiä, niin terveellinen kotiruoka ja itse keksityt leikit. Kaikki matkat käveltiin ja juoksentelimme metsissä omaa lehmää paimentamassa, onnellinen lapsuus!

Kaija R.



Äitini, nyt 78-vuotias on valtavan avarasydäminen henkilö. Hän on opettanut tekemään työtä, arvostamaan sitä ja tukenut, opastanut, ohjannut ja antanut äärettömän hyvät eväät elämäämme. Meitä on neljä sisarusta ja olemme tasapuolisesti saaneet hyvät eväät elämään. Juuri äiti on se henkilö, jonka puoleen käännyttiin asiassa kuin asiassa, myös veljeni. Äitini on hoitanut työnsä ohella hoitolapsia, oman isänsä, vanhuksia ja on tukihenkilö usealle henkilölle. Lastenlapset käyvät myös mummon luona neuvonpidossa, josta äitini on ylpeä. Hän on positiivinen ja elämänhaluinen, joten se tarttuu myös muihin. Vaikka hän ei ole kouluja voinut käydä, hän on elävän elämän kuningatar. Ihana äitimme.

Leila



Äitini oli maalta kotoisin ja hänellä oli kaupunkipalstat ja -pihat viljeltynä vihanneksia ja kukkia täynnä. Minä siskoni kanssa hoitelin ja ruohosin niitä kesäisin. Siitä jäi sinnikkyys ja työnteon motivaatio ja ilo.

Tepa



Kaksi tärkeintä äitini ohjetta: "Rukoile ja työtä tee, siitä siunaus virtailee" ja "Tee työsi hyvin, kukaan ei kysy kuinka kauan meni, vaan kuka tämän teki"

Elviira 46



Yhteisöllisyys. Kasvaminen pienessä kylässä oli turvallista, kun kaikki tunsivat toisensa ja auttoivat toinen toistaan.

Annuli



Asuimme yhden huoneen ja keittiön asunnossa, lapsia oli viisi. Siellä kamarissa oli TV ja yksi nojatuoli. Meillä lapsilla oli keskenämme mahdollisuus varata nojatuoli esim. lempiohjelman ajaksi sanomalla "tiks-tilattu" ja koskettaa samalla tuolia. Tämä oli hyvin tasapuolinen menetelmä: kukaan ei voinut varata paikkaa koko illaksi tai joka päivä, mutta voi myös antaa mahdollisuuden toisille, jos itseä ei kiinnostanut katsoa TV:tä. En muista, että olisi ollut riitaa tuolista. Usein istuin itse Porin Matin päällä! Olemme edelleen hyvin solidaarisia toisiamme kohtaan eikä "veljeä jätetä" missään tilanteessa, vaikka alamme olla kaikki 60-kymppisiä.

Helena



Lapsuudenkotini oli maalaistalo lehmineen ja peltoineen 1950-luvulta 1970-luvulle. Kotini ilmapiiri oli turvallinen ja lapsiystävällinen. Pihapiirissä sai touhuta monipuolisesti: rantteella hakata halkoja, saunan lämmitystä jo pienestä tytön tylleröstä alkaen, seurata lehmien hoitoa ja olla itsekin mukana paimentamassa niitä, kasvimaan hoitoa, heinäpellolla mukana oloa (pienenä harava-Paavona ja myöhemmin heinän seivästyksessä). Talvella ulkoleikit ja hiihtolenkit. Synttärit ja joulut vietettiin porukalla jne. Työnteon tärkeyden oppi jo lapsesta saakka. Lapsuus kaikkinensa on antanut hyvän vahvan pohjan ponnistaa eteenpäin elämän tyrskyissä.

Liisa -56



Rakastava ydinperhe ja turvalliset pettymykset!

Nainen 41vee naimisissa22vee <3



Turvallisuus ja tieto siitä, että olen itsenäni varmasti hyväksytty ja rakas ja arvokas. Tämä kokemus pohjaa siihen, kun pikkutyttönä 1960-luvun alussa, aina sunnuntaisin isäni otti pienet päikkärit aterian päälle ja silloin minä pääsin hänen viereensä, turvallisesti keittiön kapeassa vuodesohvassa seinän puolle, etten päässyt putoamaan. Pääni oli isän olkavarrella ja isän iso käsi ympärilläni, kun kyljelläni siinä nukuin. Ja aina kysymys : "Eihän isin käsi paina?" Arkisin isäni oli aina töissä eikä ehtinyt olla lasten kanssa.
Tämä isältä saatu lämpö, ehdoton luottamus, läsnäolo ja vankkumaton turvan tunne on seurannut minua koko elämäni ja auttanut monissa elämän kriiseissä. Perusturvallisuus oli rakennuttu vähäeleisesti, mutta elämän kestäväksi.

T.M.



"Tartu työhön kuin olisit tehnyt sitä ikäsi, älä näytä epävarmuutta"

Mumman oppilas



Kerrottiin, että isä jäisi kotiin. Oli tullut rauha, mutta minulta se rauha tuntui loppuneen. Ensimmäinen muistikuvani liittyy valokuvaan, jonka äitini otti kotipihalla kaksivuotiaan tyttönsä kantaessa kolmea klapia äidille hellapuuksi viimeistä korvikkeen keittoa varten. Alkoi muutto. Lehmät ja minut sijoitettiin ensin isäni sisaren hoidettavaksi, mutta pian tapahtui ikuisiksi ajoiksi mieliin jäävä muisto muutettuani äitini sisaren luokse.

Päivisin olimme usein kahden ja tarkat rutiinit seurasivat toinen toistaan. Kun aamuisin heräsin, olivat siivotun mökin ovet ulos asti apposen ammollaan auki ja aamutoimieni jälkeen hurauttaisimme polkupyörällä ostamaan meijeristä tuoretta maitoa, - ne meijerin tuoksut. Päivän ohjelmaan kuului myös risujen kokoaminen polttopuiksi. Lähimetsät olivat kuin puistoja, jossa minun olikin helppo liikuskella suurten saniaisten seassa. Päivisin tätini kutoi ulkorakennuksessa mattoja ja minä juoksentelin silokallioisella pihamaalla. Sellaista pihaa tuskin on missään muualla. Aivan kallion vieressä kasvoivat viinimarjapensaat, kasvimaalta muistan valtavat tillin kruunut ja siellä täällä kasvoi myös unikkoja. Melkein aina paistoi aurinko ja jos satoi, oli lämmin kallio edelleen oivallinen leikkipaikka. Pihan perällä oli ihana sauna, jossa aina peseydyttiin iltaisin. Päivät päättyivät iltarukoukseen: Sylihisi Jeesus rakas, nukkua mun taasen suo...

Näitä vierailuja tätini luokse tein useana kesänä, joten ensimmäisen kesän muistot ovat saaneet jatkoa aina uudelleen. Varmuudella siitä ensimmäisestä kesästä jäi vain muisto, että muutamassa viikossa ehdin unohtaa kokonaan oman äitini.

Nyt olen saanut omaan pihapiiriini näkyviin myös silokallioita, kasvimaalla tuoksuvat tillit ja mustat viinimarjat ja pitkässä tienvarren meluvallissa kasvaa uskomaton määrä sananjalkoja. Eläkeiän myötä on tullut myös jonkinlainen rauha ja rutiinitkin toistuvat. Vain yksi on vielä hakusessa, se on se vanhanajan tuoksuva Ooppiumin unikko.

Nyt, kun itse olen pienen tytön täti, haluan hänelle jättää elämän evääksi jotain oman lapsuuteni rakkaimmista muistoista. Yhdessä kiertelemme puutarhaa ja tutustumme luonnon ihmeisiin. "Digitaali", on myrkyllinen, ei saa koskea. Minkä pienenä oppii...

Leila



Mammamme asui pihamökissä ja me olimme aina siellä, yövyimmekin! Autoimme pienissä ompelutöissä, teimme retkiä: peltopolkuja pitkin kauppalaan, eväät mukana. haimme lähteestä vettä ja muutenkin metsäreissuja, esim maalailimme siellä. Mamma väsymättä jaksoi meitä ohjastaa elämän polulla, antoi luovuudellemme sysäyksen! Emme olleet riesa, vaan saimme kaikessa olla luonnollisesti mukana, osana arkea ja elämää!

mansikoita heinässä



Mummoni vei seuroihin kun oli käymässä mummolassa ja sitten kotikylällä pyhäkoulussa, opin, että Jumala kuulee rukouksemme, joten vastoinkäymisten kohdatessa ole turvautunut rukouksen voimaan ja koen, että se on kantanut minua.

Mariahelena



ISÄN JA ÄIDIN TEKEMÄLLÄ OPETTAMISET ! KUN TOIVOIN PIENTÄ LAATIKKOKAMERAA LUONNON YSTÄVÄNÄ JO 1940-LUVULLA, NIIN ISÄ SANOI "TUOLLA PUULIITERISSÄ ON KIRVES JA SAHA JA METTÄSSÄ ON PUITA JA SINUILLA ON ILTAISIN OMAA AIKAA. SIELTÄ SE LÖYTYY JA NIIN LÖYTYIKIN. TÄSSÄ YKSI ESIMERKKI.

Heikkikoo



Iltahali! Aina nukkumaan mennessä menimme veljeni kanssa hetkeksi äidin ja isän sänkyyn pötköttelemään heidän kanssaan ja höpöttelemään päivän viimeiset tärkeät jutut. Sen jälkeen halittiin vanhempia ja mentiin tyytyväisin mielin omiin sänkyihin nukkumaan, vaikka huudeltiin sieltäkin vielä monta kertaa kauniita unia. Jos ei joskus keritty pötkötellä, niin isä ja äiti kävivät sitten suukottamassa meidät omiin sänkyihin. :)

Isin Pumpuliini



Etenkin isä on ollut aina läheinen minulle. Äiti ja isä tekivät päätöksen ettei minua tarvitse viedä kodin ulkopuoliseen hoitoon (äiti teki kolmivuorotyötä) ja minä istuin isän kanssa traktorissa peltotöissä ja katselin leppäkerttuja pellon laidalla onnellisena ja tyytyväisenä! Varhaislapsuuden turvallisuuskokemukset ovat niitä joista voin ammentaa koko elämäni voimavaroja.

Satu



Äidinisän kanssa vietetyt soittohetket kosken kivellä, ukin loppumaton huumori vaikeissakin tilanteissa.  Isän sanat eka kertaa maailmalle lähtiessäni: "Muista aina, että olet omana itsenäsi riittävän hyvä. Sinun ei tarvitse muuttua kenenkään vaatimusten mukaiseksi. Ole oma ihana itsesi äläkä loukkaa muita" Näillä olen pärjännyt. Tiukoissa paikoissa on auttanut myös isän käyttämä lause: "Koetetaan pärjätä." Isän ja äidin esimerkit tiukoista paikoista selviämiseen, rakkaus isoa lapsilaumaansa kohtaan, kodin henki ja toisesta huolehtiminen - siinä ne eväät aikuisen elämään.

Maria



Ehkä se, että silloin joutui pienessä maalaistalossa tekemään kaikenlaisia töitä ja tarttumaan niihin miettimättä osaanko ja jaksanko. Se vahvisti uskoa siihen, että kykenen hyvin monenlaisiin tekemisiin ja antoi myös valmiuden tarttua työhön kuin työhön ilman miesten ja naisten työrooleja. Se tekee, joka osaa. Silloin joutui monesti ponnistelemaan ja odottamaan tarpeen tyydytystä hetken, mistä on ollut apua elämässä myöhemmin. Asioita voi tehdä pitemmälläkin tähtäyksellä ja niiden suhteen ei luovuteta.

Maalaistyttö oon



Vasta aikuisena muistin, miten isoisä, Viitasen paappa, kannusti pellolla, kun tuli vähän vaikeampi tehtävä eteen: Yritä vain! Yritä vain! Sen parempaa perintöä ei oikeastaan ole tarvinnut.

Raili



Äitini opetti, ettei niin pitkää naurua, ettei solmua päässä.

Anjuska



Opin tekemään työtä. Kodissani jokainen teki työtä voimiensa ja taitojensa mukaan. Työ on yksi tärkeä osa-alue ihmisen elämässä - ei suinkaan pidä olla ainoa. Köyhän perheen leskiäidin lapsena opittiin puhaltamaan yhteen hiileen. Jokainen lapsi vei taidot mukanaan "suureen maailmaan". Olen kiitollinen rahallisesti niukasta, mutta muuten hyvästä lapsuudesta.

Helena



Muistan omat eläimet mm. pienet vasikat, sianporsaat, elättiharakat ja varikset, pienet kissat ja koirat sekä hevoset, joiden kanssa touhusin, leikin ja hevosella ratsastin. Olin luonnonlapsi, joka sai olla Lapsi.

LUONTO oli myös voimaannuttava leikkipaikka!

Köyhässä kahden lesken uudessa kodissa rahaa ei ollut ja ristiriitoja ratkottiin paljon, mutta eläinten kanssa touhutessa sain oman maailman, jossa olla ja touhuta. Oppi olemaan vastuullinen, sillä eläimet piti huoltaa ja hoitaa oli tilanne mikä hyvänsä. Samalla kävi läpi tunteiden ilot ja surut, etenkin surut, jos rakas eläin kuoli.

Siihen aikaan ei ollut paljoa hotelleja ja majataloja. Kodissamme oli tilaa kulkeville ihmisille. Paljon sain iloa ja lämpöä meillä yöpyvistä tuntemattomista ihmisistä.

KIITOS KAIKILLE YSTÄVILLE mm. SALLAN KUNNASSA JA KURSU/HALMEEN KYLÄSSÄ!

Luonnonlapsi



Pure hammasta ja yritä edes

vastatuulta



Rakastavasta lapsuuskodista jäi luonteeseen empaattisuus ja ihmisistä välittäminen. Lapsuuden kilpa-urheilusta jäi yrittäjä-henkisyys sekä voittamisen tahto. Vanhempien kannustamisesta ja tuesta jäi kunnianhimo, sitkeys sekä kyky uskoa että KYLLÄ ONNISTUN.

Maasu -74



37-vuotiaana edesmennyt äitini kehotti minua, tuolloin teini-ikäistä tytärtään uuden asian edessä ajattelemaan "minä yritän" ennemmin kuin "en osaa". Tänäkin päivänä näen haasteet mahdollisuuksina, en ongelmina.

Heidi



SAIRASTUIN KUUDEN PÄIVÄN IKÄISENÄ HIIRILAVANTAUTIIN. OLIN NIIN LÄHELLÄ KUOLEMAA KUIN VAIN PIENI IHMISTAIMI VOI OLLA. ITSE EN ONNEKSI VIELÄ NIIN PIENENÄ TAJUNNUT TILANNETTANI, MUTTA JÄLKEENPÄIN OLEN ASIAN YMMÄRTÄNYT JA SAANUT SIITÄ VOIMAA POLULLENI. MINUT ON TARKOITETTU ELÄMÄÄN JA SE JAKSAA KANTAA VAIKEUKSIEN YLI.

PIKE



Lomat kesäisin ja talvisin Isoäitini luona maalla. Siellä oli leppoisaa ja lämmintä, sekä aina hyvää ruokaa ja herkkuja tarjolla. Yhdessä puuhailimme kaikkea ja kävimme paljon myös vierailulla. Matkaan sain aina myös herkkuja kotiin vietäväksi. Kuljin yksin junalla ja linja-autolla jo 9-vuoden iässä. Tästä olen saanut voimaa ja muistot lämmittävät aina. Osaan arvostaa tätä kaikkea vielä enemmän kun itsekin olen mummi!

Pirita-mummi



Lapsenusko! Ei kaikki ole niin pahaa, miltä näyttää. Tarkoitus oli varmaan tulosta parempi.

muutarhuri



Mummon siisteys. Lauantaisin pyyhdittiin pölyt, pestiin lattiat ym. "Eteisestä, kuistista ja portailta näkee, millainen siisteys on talossa". Joka lauantai silitettiin puhdas pöytäliina mummon huoneen pöydälle. Sunnuntai-aamuna laitettiin isolle tuvan pöydälle valkoinen tai pellavainen pitkä pöytäliina. Arkisin, päivällisen jälkeen lakaistiin tuvan lattia. Astiat pestiin kuumalla vedellä ja kuivattiin pyyheliinalla, kun ei ollut kuivauskaappia. Kesällä piha haravoitiin lauantaisin. Sunnuntaina ei saanut viedä pyykkiä ulos kuivumaan. Eikä sunnuntaina saanut tehdä mitään töitä. Joka sunnuntai kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus. Mummo piti myös pyhäkoulua. Parempaa ohrarieskaa ei osannut kukaan muu tehdä kuin meidän mummo. Rieska nostatettiin hiivalla. Leikkien välissä ja koulusta tullessa käytiin syömässä kuumaa rieskaa ja sen päälle voita. Tämä herkku ei unohdu mielestä.

Limppu



Oikeastaan kaikki lapsuuden kokemukset, joista ammennan voimaa aikuisuuteen, liittyvät partio-harrastukseen ja/tai isääni. Yksi parhaista on, kun olimme olleet koko päivän vaelluksella, jossa ohitimme vahingossa ruokarastin, eli nälkä ja väsymys oli kova. Viimeisen kolmen kilometrin matkan satoi kaatamalla vettä ja oli jo pimeää ja ilta viilennyt, ennen kuin pääsimme leiriin. Siellä isäni muiden johtajien kanssa huolehti meille lämmintä teetä, sekä ruokaa. Kun vielä parhaan ystäväni vaihtovaatteet olivat kastuneet, rinkassa hajonneen vesipullon ansiosta, olisi ilta saattanut olla katastrofi. Ruoka, lämmin tee ja isäni auton puhaltimella kuivatetut vaatteet saivat kuitenkin minut ja ystäväni nukahtamaan hymy huulillamme.

Tämän tarinan kaivan mieleni sokkeloista esiin aina, kun tuntuu, että kaikki asiat ovat minua vastaan. Siitä muistan, että vaikka tilanne näyttäisi kuinka pahalta, niin ystävien ja sukulaisten avulla selviän kaikesta ;)

Partiotyttö



Meillä kotona lapsia rakastettiin ja kannustettiin positiivisessa mielessä. Asuttiin maalla, eikä ollut kuin yksi lehmä, josta saatiin maitoa, isä oli metsätöissä ja äiti kotona hoitamassa meitä neljää lasta ja huushollia. Isä kuoli, kun olin 13-vuotias ja oli tehtävä naisvoimin puun hakkuut ja veden kantamiset ja lumityöt ja siitä me tytöt opittiin, että ei ole miesten tai naisten töitä. Äiti kävi talouskoulun ja pääsi vakituiseen työhön. Myöhemmin kun me haluttiin maalata seinät, äiti osti maalia, kun haluttiin mennä serkun luokse junalla Jyväskylään, mikä vastaa nykyisen nuorison lähtemistä Eurooppaan, niin äiti ei koskaan kieltänyt. Omaan elämään olen tuonut nuo opit ja lapseni ovat oppineet tarttumaan työhön kuin työhön. Kun jäin leskeksi ja tein remonttia (maalari olisi ottanut markka-aikaan 5000 mk kolmion maalaamisesta), tein sen itse. Tein siitä lapsille niin hauskaa puuhaa, että me maalattiin puolipaneleita istuen pitkällä keittiön penkillä jonossa ja hauskaa oli. Ystävättäreni ja sisareni osallistuivat talkoisiin, kun huomasivat että homma on kivaa ja tulosta syntyy. Kiitos kodin, jossa ei vähätelty, eikä syrjitty, vaan annettiin yrittää ja kannustettiin, se kantaa vielä sukupolvienkin yli. Nuorin tyttäreni on tällä hetkellä 5 kuukauden työharjoittelussa USA:ssa, mikä vastaa liki 50 vuoden takaisia omia reissujani Suomessa. Niin pienenee maailma.

Teija-mummu



Minua 3 vuotta vanhempi älyllisesti kehitysvammainen veljeni. Olin hänen huoltajansa ja aikuisena edunvalvojana. Hän kuoli 64-vuotiaana. Hänen elämän asenteensa oli:" Kaikki hyvin mihin lähdetään!"

Raija



Asuimme lapsuudessani metsän keskellä ja se antoi taidon nauttia luonnon tarjoamista voimavaroista. Kun elämä tuntuu rankalta, silloin lähden metsään ja palatessani kaikki on taas hyvin.

Metsätyttö



Mummon syli ja lämmin olo, usko siihen että minusta pidetään huolta.

nykyinen mummo



Meillä sanottiin tiukan paikan tullen väsyneelle, työssä tai puuhassa turhautuneelle, epäonnistuneelle, hiukan jo itkuisellekin: Älä hermostu, ei maailma tähän kaadu. Kaikille sattuu vahinkoja ja epäonnistumisia, yritetään yhdessä uudelleen - opit kyllä.

Irene



Olen yhdeksänlapsisen sisarusparven kuopus. Tämän lisäksi äitini hoiti kahta sijoituslasta. Siksi kait en sitä täydellistä kuopuksen asemaa lempeilyineen saanut. Kasvoin saaristossa, jossa koulumatkat olivat noin seitsemän kilometriä. Avovetten aikaan matka taittui veneellä, talvella jäätä myöden hiihtäen, kelkkaillen tahi kävellen. Hyvin harvoin oli pakkasraja saavutettu, joten viisi päivää viikossa tätä tehtiin. Toki kirkonkylällekin olisi ollut mahdollista majoittua, mutta kukapa sitä pienoisena sinne. Sisarusten ja naapuruston koululaisten kera vain lauleskellen ja tarinoita kertoellen taitoimme matkan mennen tullen.

Olen monasti sanonut, että Velkuan vesiltä syntyneenä; sen kallioiden juurista ja meren voimasta, olen ammentanut sen tarttuvan iloisuuteni ja positiivisuuteni. Ei tarvinnut pelätä koskaan mitään, tuvassa oli lämpöä antava hella ja isän syli. Hänen kätensä, joka illalla peitteli. Äidin huolenpito hyvän ruuan merkeissä, sekä puhtaat vaatteet ja erittäin siisti koti. Ei lapsi voi enempää vaatia. Kultaakin kalliimpaa henkiseen hyvinvointiin on turvallinen ja rakastava lapsuus kera ihanaisen sisarusparven. Rakkaat äiti ja isä ovat jo pilvien päällä meitä ohjastamassa, sisarusten kesken meillä on välitön suhde: ristiäisten, häiden ja syntymäpäivien muodossa tapaamme keskenämme sekä sukupolvien eri vaiheissa olevien jälkipolvien riennoissa.

Vahvuutta on lisäksi tuonut veljeni kuolema äkillisesti ennen eläkkeelle jäämistään. Hän, joka kuljetti 19-vuotiaana syysmyrskyssä äitini mantereelle terveydenhoitajan kera synnyttämään minua. Hän ottikin jonkinlaisen isänroolin aina minuun. Häntäkin niin lämmöllä muistaen. Elämä on tyyntä ja myrskyä - itseni kohdalla sitä tyyntä on ollut aina enemmän, myrskytkin olen pystynyt kääntämään vain pieniksi matalapaineiksi. Sodan kokeneet vanhempani elivät aivan toisenlaisen maailman. Silti heissä oli aina se positiivisuus, yrittämisen meininki. Rakkaus, rajoin oli heidän kasvatusmenetelmänsä noin suuressa katraassa. Siitä suurensuuret kiitokset.

Ansku



Vanhempien varaukseton hyväksyntä.

Kakero



Isän opetus: Älä koskaan kadehdi ketään. Jokaisella meistä on omat mahdollisuutemme, kuka vain käyttää ne mitenkin. Jos jollakin toisella on joku asia paremmin kuin itselläsi, hänellä on huonommin sellainen mikä itselläsi on hyvin.

Tiina



Kun olin lapsena kuumeessa, isä laittoi kätensä otsalleni, sanoi juohan paljon kuumaa mehua pääset paranemaan... Tämä oli varmaan ainoa kerta että käsi oli otsallani, mutta sen tunto/muisto on yhä mielessäni lämpimänä, huolehtivana, kannustavana... Tunsin että minusta välitettiin, tunnen sen vieläkin ;)

päivi



Olimme köyhä perhe Keski-Pohjanmaalta. Halusin kovasti oppikouluun ja opettajani suositteli minua pyrkimään. Koulu oli 18 km:n päässä kotoa ja yksityinen koulu. Lukukausimaksujen suorittamiseen vanhempani keräsivät puolukoita ja myivät niitä. Viikot asuin kirkolla sukulaisperheen luona. Ikävä oli kova. Kestin sen, kun tajusin, että vanhempani luopuivat monesta omasta haluamastaan, että minä sain käydä koulua. Menestyin hyvin koulussa ja tuotin siten iloa vanhemmilleni. Vieläkin haudalla käydessäni kiitän heitä hiljaa siitä uhrauksesta. Tuskin he sitä uhraukseksi kokivat.

Empaattinen mummo



Olen viettänyt lapsuuteni pienessä köyhässä maalaiskodissa. Meitä oli isä äiti ja kaksi siskoani. Muistan erään joulun kun saimme yhteiseksi lahjaksi vain yhden pienen palapelin joka tuotti iloa meille kaikille sisaruksille. Tämä tapahtuma on opettanut että pienikin ja vähäiseltä tuntuva lahja voi tuottaa suurta iloa kun sen voi jakaa toisten kanssa.

Eeva



En tiedä oliko syynä "köyhyys" ja vanhempien duunarius, mutta sain luonteen, joka on aina uskonut itseensä. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni 1950-1970- luvulla. Äitini hoiteli talonmiehen töitä taloyhtiössä, jossa asuimme. Itselleni tuli tutuksi porraskäytävien luutuaminen, pihojen kunnossapito niin talvella kuin kesällä. Lisätienestejä hankin käymällä siivoamassa samassa taloyhtiössä asuvien vanhusten pieniä asuntoja. Elettiin tosi pienellä budjetilla, eikä rahaa liiennyt vaatteilla koreiluun.

Nyt 2010-luvulla olen huomannut, jotta tuo oppi nöyryydestä on ollut se tärkein oppi koko ikäni ajan. Olen aina elänyt ns. "altalipan" eli pitäen ns. kynttilääni vakan alla. Kerran mietin, jotta milloin on minun aika "räjäyttää potti" ts. näyttää, mitä kaikkea onkaan tämän vaatimattoman eläkkeellä olevan maisterin takkiin jäänyt vuosista ennen ja nyt.

Voisin kiteyttää, jotta niukkuus ja puute, mutta kodin lämpö ovat kantaneet minua. Tänä tuhlailun ja yltäkylläisyyden aikana nyt laman iskiessä huomaan, jottei se minua huoleta, koska eihän minulla olekaan koskaan ollutkaan mitään yltäkylläisyyttä. Olen aina antanut siitä vähästä, mitä minulla on, koskaan en ole runkunut keltään mitään. Ehkä tämä oppi: Tunne itsesi, luota itseesi ja arvosta itseäsi, ovat ne tärkeimmät opit, joita olen saanut.

ihmettelijä (pienellä iillä)



Käsittele toisia aina ystävällisesti ja muista hymyillä!
Juttele kaikille, kuin olisit tuntenut ennenkin hänet.

mummi53



Rehellisyys, sitkeys

Tuulikki



Äitini oli jäänyt leskeksi sota-aikana kahden pienen lapsen kanssa. Hän haikaili: "olisiko selvinnyt paremmin, jos olisi ollut ammatti?" Silloin päätin, että minun on saatava ammatti ennen kuin menen naimisiin. Kävin keskikoulun ja sairaanhoitajakoulun , sain ammatin ja työtä olen voinut tehdä monenlaisissa paikoissa. Työn iloa!

sota-ajan lapsi



Ei niinkään tapahtuma tai kokemus mutta isän neuvo: "Kunnioita aina vanhempia ihmisiä" - tuo on kulkenut aina ohjenuoranani lähihoitajan työssäni vanhusten parissa ja muutenkin. Isä nukkui pois kun olin 10v., tänään täytän 47!

Elokuun tyttö



Olen kasvanut köyhässä 10-lapsisessa perheessä. Synnyin heti sodan jälkeen -45. Siitä huolimatta että meillä itellä ei ollut yllin kyllin ruokaa, auttoi äitini niitä joilla oli vielä vähemmän. Muistan isäni kerran vähän natisseen äidille siitä mutta hän vastasi topakasti siihen: Natise sitten kun se loppuu.

Eikä meiltä loppunut koskaan ruoka ja se on ollut myös minun ohje elämälle, että se joka jakaa omastaan hyvällä sydämellä, siltä ei lopu se on kuin siunaus.

Anna savosta



Minä selvisin lapsuudesta. On vain itsestäni kiinni minkälaisen tulevaisuuden itselleni teen. Jäänkö murehtimaan menneitä vai katsonko tulevaisuuteen voittajana.

Selviytyjä



Jos ei yritä, ei voi onnistua. Vain yrittämällä voi epäonnistua. Tai onnistua. Joten saa yrittää yhä uudelleen ja ei haittaa jos ei joka kerta onnistu. Minua ei lapsena koskaan moitittu kun pikkuleivät ei onnistunu, vaan sain aina uuden päivän ja yrittää uudelleen.

Tuittu



Oma äitini oli töissä kun olin pieni, joten olin viikot mummin luona ja viikonloput isän ja äidin kanssa. Mummilta opin elämän viisauksia joita yritän nyt mummina siirtää omille lapsenlapsilleni. Eli luottamus toisiin läheisiin ihmisiin on säilynyt läpi elämäni.

lele



Sodannähneet vanhemmat selvisivät monesta vaikeasta asiasta. Isäni, joka ei haavoittunnut näkyvästi, vaan kantoi suurta surua lopun elämänsä kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Hänelle niin rakas äiti kuoli, kun hän palasi sodasta. Isä saattoi isoksi 8 sisarustaan ja meni äidin kanssa naimisiin, kun sisaruksensa olivat jo isoja. Sitten isä meni naimisiin äitini kanssa ja meitä lapsia syntyi 6 peräjälkeen. Isä hoiti hyvin lapsenlapsia ja hän sanoi, että jos lapsia tulee niitä pitää hoitaa hyvin. Toinen asia oli, jos ei ole ihmisistä hyvää sanottavaa niin ei tarvitse sitten sanoa mitään. Koen, että ihmisiä oli aina läsnä lapsuudessani, tosin omissa töissään ja kuulolla mitä teimme. Tavaraa ja muuta mammonaa ei ollut paljon, mutta koen, että sain rakkautta ja välittämistä ja opin tekemään työtä ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Haudoilla käydessäni niin vanhempienkin ja isovanhempienkin kiitän ääneen heitä kaikesta hyvästä ja olen kiitollinen, että olen saanut maailman parhaat vanhemmat itselleni. Nyt kun olen mummi, ammentelen niistä muistoista itselleni kaikkea hyvää ja välittämistä ja rakkautta edelleen. Kiitos rakkaille, nyt jo edesmenneille!

Kiitollinen mummi



Rohkeus, sota-ajan lapsena. Pommitukset ym. kokeneena.

Lispetti



RAKKAUS! Isäni oli iloinen ja lapsirakas veikko ja äitini taas körttiläinen rauhallinen ja todellisuudessa "perheen pää". Minä "pahnan pohjimmaisena" sain niin paljon rakkautta, että sillä pärjään ,vaikka mitä tapahtuu. Isä nukkui pois 10v sitten 92 vuoden arvokkaassa iässä ja äiti viime helmikuussa 93-vuotiaana.

Elämän suurissakin vaikeuksissa tuki ja turva on aina tullut lapsuudenkodista...

Marjukka



Opin lukemaan nelivuotiaana. Naapurin vanhan isännän kanssa luimme Raamattua. Luimme Vanhaa Testamenttia ja Jumalan ankaruus iskostui lapsen herkkään mieleen. Kouluun mentyäni ja saadessani uskontokirjan luin sen heti kannesta kanteen. Kirja kertoi Jeesuksen maanpäällisen elämän; syntymästä kuolemaan, syntiemme sovituksesta ja astumisesta ylös taivaaseen. Näkökantani ankarasta Jumalasta muuttui nojautuen Jeesuksen opetukseen Hänestä rakastavana Isänä. Jumalan turvallisessa suojassa olen purjehtinut elon myrskyävällä merellä luottaen kapteeniin Hänen ohjatessa alustani turvalliseen kotisatamaan. Lukeminen on ollut harrastukseni ja eläköidyttyäni on aikaa lukea.

hisu



Äitini sanoi useasti että älä anna auringon laskea vihasi ylle. Tätä elämänohjetta olen yrittänyt muistaa noudattaa.

Riitta



Kannustus elää omaa elämää

osmo



Musiikki: laulaminen ja soittaminen, jatkuu edelleen antaen voimaa ja mielenvirkistystä!!

arjuli



Jouduin-40 luvulla kahden äidin kanssa asuen ja äidin sairastuttua useaan hoitopaikkaan. Viimeisin oli lotto-voitto minulle, sain seurata miten siellä elettiin Jumalan kunnioituksessa ei saarnaten tai tuputtaen. Olen aina muistanut nämä asiat ja vakuuttunut uudelleen kun selvisin rajusta kolarista niin että pystyn liikkumaan. Nyt pari vuotta sitten sairastuin syöpään ja käymään hoidoissa mutta turvaan edelleen Häneen joka on auttanut minua. On kaksi ihanaa lasta ja heidän puolisonsa joista muistan olla kiitollinen joka päivä sekä aviopuolisosta yli 40 v ajalta. Kyllä tässä on minun turvani. Hänen johdossaan on päiviemme kulku ja polkumme vie vielä kauas tai miten on kirjoitettu.

Mummeli -46



Sattuipa hauskasti. Mietin nimittäin juuri samaa asiaa, ennen kuin aukaisin Positiivareiden postin.) Kodin lämmön, työkasvatuksen ja ihmissuhteiden lisäksi erityisesti koulu! Olen nimittäin nyt itse ope ja muistelen lämmöllä ja ihailulla alakouluni opettajia, jotka kasvattivat luokkalaisistamme luovia, ilmaisukykyisiä, esiintymisvalmiita tyyppejä! Pystyisinpä itse samaan...

Tinde



Joskus aiemmin lapsuuteni ei tuntunut kovin ruusuiselta. Isäni oli väkivaltainen äitiä kohtaan, alkoholia meillä ei ollut kuvioissa. Vanhempani saivat minulle aikaan huonon itsetunnon, josta olen kärsinyt vuosikaudet ja monta kertaa miettinyt, että missä olisin, jos itsetuntoni olisi ollut parempi? Tänään, 47v., olen aloittamassa uuden koulutuksen, joka kestää vuoden ja saan uuden ammatin. Odotan sitä innolla. Huonon itsetunnon takia olen lukenut monia elämäntaidon ja henkisen kasvun oppaita ja sitä kautta saanut vahvistusta omaan elämääni. Nyt olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut sellaiset vanhemmat. Olen saanut oppia, miltä tuntuu antaa koko sydämestään anteeksi ja päästää irti menneestä. Näistä kokemuksista käsin haluan auttaa muita ja uuden ammatin myötä tulen sen myös tekemään. Voin siis kääntää huonot kokemukset voitoksi. En olisi tässä näin onnellisena, ellei lapsuuteni olisi ollut sitä mitä se oli.

Saarukka



Äidin käsi oli suuri turva, siihen kun tarttui, tiesi onnistuvansa.

harmaavarpunen



Isän ja äidin kannustus, vaikka matikan kokeista tuli aina numero 5 tai 6, joskus jopa 4. Koskaan ei tarvinnut pelätä kotiin menoa ja kokeiden tuloksen kertomista. Kannustus kasvattaa hyvää itsetuntoa ja opettaa, että kaikki eivät voi joka asiassa olla parhaita. Jokaisella on oma alansa, jossa tuntee itsensä parhaaksi:):)

Lispe47



Ehdottomasti mummini kautta välittynyt uskomaton elämänasenne ja nöyrä luottamus Korkeimman varjelukseen. Hänen elämänsä oli kaikkea muuta kuin helppoa eikä hän ollut hurskastelija, silti hän tokaisi joskus, että "Jumalaa vastaan ei saa kapinoida, Hän tietää, mikä on meille tarpeen ja hyväksi". Lapsena kysyin usein, miksi meidän pitää kuolla, en voinut ymmärtää, mikä se sellainen Suuri Rakastava Isä on, joka niin julmalla tavalla erottaa läheiset toisistaan, mitä järkeä koko "jutussa" (elämässä) on, kun annetaan käsky rakastaa, helliä ja kiintyä ja sitten kaikki katoaa musertavan murheen saattelemana tyhjyyteen. Yhä nytkin - kun elämää on vähemmän jäljellä kuin takana - muistan mummini totisena kipunoivat silmät, kun hän sanoi: "Rakkaus ei tahdo hyvästellä ja Jumala tietää sen, siksi alkuperäissuunnitelmasta poiketen tehtiin varasuunnitelma ja sen nimi on Jeesus. Hänen kauttaan meillä on ylösnousemustoivo. Se joka antoi meille elämän, antoi sille myös tarkoituksen: '... sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä'."
Tämän myötä elämäni aikana johonkin kohtaan sisimmässäni on asettunut hiljainen varmuus ja luottamus, että elämässämme on kyse jostain suuremmasta kuin 'tuulenhenkäyksen poispyyhkäisemästä ruohonkorresta'.

Birgitta



Äitini sanoi minulle usein: Päivi sinä olet ainutlaatuinen, ei ole ketään toista samanlaista. Näin aikuisena rakastan itseäni juuri tällaisena, olen paras, en parempi kuin muut, mutta paras juuri omana itsenäni.

Päivi



Itseluottamukseni pohja kulminoituu äidin tokaisuun ollessani n. 14-15-vuotias. Olen matkan varrella tukeutunut siihen monta kertaa. Äitini sanoi jotakuinkin näin; "Muut tekevät mitä osaavat, Outi tekee mitä tahtoo".

Outi



Ehdottomasti 9v. oltuani pahassa tapaturmassa, olin noin 1v. kävelemätön, toinen oli, kun sairastuin kaularauhas-tuberkuloosiin 16v. Voi tuntua kummalta, mutta näistä kuitenkin minun voimavarani ovat kotoisin. Tämänhän vasta sitten kauan tapahtuneista ymmärtää.

ueeinari



Minulla on ollut tärkein asia REHELLISYYS ja OIKEUDENMUKAISUUS. Nykypäivänä on vaikeaa olla rehellinen, koska silloin ei pärjää elämässä hyvin, mutta lopputulos on kuitenkin: MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ. Se on aivan varmaa ennemmin tai myöhemmin.

kokemusta on



Ollessani 11 v. Isäni kuoli (sydänkohtaukseen), sen jälkeen elämä pysähtyi kodissamme, äitini yritti olla vahva ja hyvä sekä tukea minuakin, mutta vaikeaa se oli. Yritin tietysti tukea äitiäni, vaikka nuori ja "pieni" olinkin. Äitini opettajana ollessaan, sai myös tukea muilta opettajilta sekä sisaruksiltani, jotka ovat minua 12 ja 13 v. vanhempia, myös ystävät ja muut läheiset auttoivat. Voimavaroja antoivat myös ystävät sekä siskoni, heille olen ikuisesti kiitollinen, koska olisinhan isääni tarvinnut monessa asiassa, kun noin nuorena jäin ilman isän kasvatusta, olinhan isän tyttö ollut pienestä pitäen. Ne kivat lauantain kauppareissut isän kanssa ihan kahden... marjametsässä tarpomiset.. mökkireissut sekä se onnellinen kodin lämpö ja "rikkaus"... voi kun häntä on vieläkin ikävä, vaikka siitä on jo 48 vuotta....

Kaunis ja hyvä sekä lämminhenkinen muisto elää sydämessäni Hänestä koko loppuelämän :)

Marja



Isäni sanoma kun tanssi-illan jälkeen aioin jäädä kotiin " kun teet työsi niin hyvin kuin osaat ei tarvitse herroja kumarrella "

suoraselkäinen



Pärjäämisen taito alkoholistiperheessä. Jokainen on oman onnensa seppä, katkeruus ei kannata. Tee omasta elämästäsi parempi ja luo lapsellesi lapsuus, josta itse haaveilit. Hoida itseäsi ja luo itsellesi parempi loppuelämä.

Sari



Mummini huumori on ollut erittäin tärkeä. Hän ja tätini nauroivat paljon ja mie aina kysyin "Miksi te aina nauratte?" Nykyään olen huomannut nauravani itsekin kuten mummini, josta monet sanovat, että se on niin tarttuvaa. Sen lisäksi luonto: Menin aina koskelle istumaan, kun oli murheita. Virtaavan veden katselu rauhoitti.

Uukka



Kirkas ja avoin mieli. Aikuinen selittää kaikelle syyn, miksi juuri nyt ei voi ym. lapsi näkee asiat suoraan sydämellä, tekee niin kuin parhaaksi näkee selittämättä, "kaikki muu kyllä järjestyy". Tämän minä säästin aikuisuuteen, olin siinä hyvä lapsena, enkä halunnut oppiakaan koskaan tuota aikuisten tapaa ajatella, sillä sydämellään näkee todelliset asiat!

TaruSiskoTuuli



Lapsena kotitaloni sijaitsi mummolan vieressä ja mummon puutarhassa sain nauttia omenoista, karviaisista, mansikoista ja viinimarjoista. Jo muutaman vuoden ikäisenä olen kesät istunut viinimarjapuskan alla pitkät tovit.  Muistikuva pienestä Minusta tuossa turvallisessa mummolan puutarhassa on sellainen Turvapaikka, johon on muistojen kautta mukava palata näin aikuisenakin: sieltä löytyvät ne loputtomat, aurinkoiset lapsuuden kesät sekä rakastava, nyt jo manan majoille siirtynyt mummo <3

Heska



Mieleeni on jäänyt se, kun mumma sanoi aina, kun jokin asia pelotti tai tuntui vaikealta,"ettei sitä päivää itkiä tiedä, jota ei nähäny oo" Eli hän tarkoitti, ettei kannata etukäteen murehtia asioita.

Nuorin kolmesta sisaruksesta.



Synnyin 50-luvun puolivälin tienoilla Vaasassa. Luonnollisesti en voinut tuossa rannikkokaupungissa välttää kosketusta merelliseen elementtiin. Niinpä vanhempani huomasivat, että viihdyin paikallisella pursiseuralla Vaasan Merenkyntäjillä tavallisia lapsia huomattavasti enemmän ja virittelin siskoni kanssa isoisäni soutuveneestä airojen ja lakanoiden kanssa jonkimmoista purje-alusta. Äitini aloitteesta isäni hankki minulle optimistijollan 60-luvun loppupuolella. Jolla rakennettiin, tuon ajan tyyliin Vaasan Metsäveikkojen masinoimalla joukolla yhteisprojektina. Tarkoituksena oli ilmeisesti kohentaa junioripurjehdusta Vaasassa ja samalla panostaa Meripartiotoimintaan. Tästä projektista voisi jo sinänsä ottaa montakin malliesimerkkiä elämää viitoittaneesta tapahtumasta, varsinkin, kun harrastan edelleen purjehdusta, teen yrittäjänä töitä laivanrakennusalalla ja kävi armeijanikin laivastossa, mutta se ei oikeastaan ole tarinani villakoiran ydin.

Mielestäni tärkein asia minkä näiden tapahtumien avulla opin jo lapsuudessa ymmärtämään on purjehduksen ja merenkäynnin verrannollisuuden itse elämään. Olen monesti miettinyt niitä tyyniä ja myrskyisiä säitä, joista jo lapsena oli selvittävä. Joskus oli turvauduttava ystävien tai vanhempien apuun, mutta monasti oli vai taisteltava itsensä ja luonnonvoimien voittamisen kanssa. Oli tietysti myös tilanteita joissa aurinko paistoi ja oli täydellinen purjehdussää ja saattoi tuntea todella onnistuneensa, aivan kuin itse elämässä. Hyvällä syyllä voi näin jälkikäteen todeta, että tällaisella filosofisella yhteydellä on oikeasti ollut ratkaiseva merkitys koko elämälleni ja uralleni.

Martti



Isän lausui joskus että "Työ tekijäänsä opettaa", joka on auttanut monessa ja jota olen toistanut omille lapsillenikin sopivassa kohdassa. Ja se on niin totta!

Sauli



Positiivinen asenne elämää kohtaan, se mikä tehdään, tehdään niin hyvin kuin osataan

Riitta



Isän lukemat iltarukoukset ja keskustelut isän kanssa. Vanhempien asettamat rajat loivat turvaa.

minttuliini



Isän hyväksyminen ja kiinnostus. Isän lukemat iltasadut. Isän hassuttelut, joista hän itse nautti. Isän lämmin syli. Lapsuuden luontokokemukset. Paljasjalkakesät leikkeineen. Luonnon kukkien kertomat kesän vaiheet ja ajan kuluminen. Metsä.

Liisi



Rakkaus. Sain vanhemmiltani varauksetonta rakkautta. Sitä olen siirtänyt puolisolleni ja lapsilleni ja nyt jo lastenlapsillenikin. Enkä unohda ystäviäkään. Rakkaus ei vähene vaikka sitä jakaa laajastikin, se on vain toiselle toisenlaista

Annikka61



Uskovaiset kiltit auttavaiset tätit.

Maija



Rehellisyys, äidiltä ja isältä olen oppinut, ole aina rehellinen, tapahtuipa mitä tahansa.

riitta



Kun minulla on oikein vaikeaa, muistelen niitä kertoja lapsuudestani, jolloin mentiin isän ja äidin kanssa sunnuntaina järvelle. Veneeseen pakattiin voileipiä ja iso suklaakaakku. Sekä koira Paija, suomenpystykorva. Sitten soudettiin tiettyyn saareen, jossa oleskeltiin monta tuntia - luulen - lintuja seuraten, uiden, kaloja tähystellen. Ja taivaan pilviä viltiltä käsin katsellen. Silloin vain oltiin perheen kesken, auringossa ja kaukana maailman kiireistä. Niistä muistoista ammennan voimaa ja sanatonta rakkautta.

Tarwis



Sairastin paniikkihäiriötä, jota ei tietenkään 60-luvulla diagnosoitu mitenkään. Kohtauksen tullessa äiti rauhoitti, että sinä et tähän kuole, olet selvinnyt ennenkin. Tätä oppia olen noudattanut niin paniikkihäiriössä kuin muissakin elämän haasteissa.

Anki



Kesät mökillä luonnossa ja pakko lähteä mukaan marjaan, mustikkaan ja puolukkaan. Kyllä sitä sitten aikuisena osasi, ihan vapaaehtoisesti halusi metsään ja marjaan.

Eewis



Vanhemmillani oli pieni saari Porin edustalla ja siellä sen kokoinen mökki, että useampikin henkilö kerrallaan mahtui siellä yöpymään. Minut sinne vietiin ensi kerran puolivuotiaana. Toisessa päässä saarta oli "korkea" kallio, jossa oli juuri pikkutytön istuttava kolo. Se oli minun "piiloni", jossa kesäisin istuin, luin kirjallisuutta ja kuuntelin pieneltä kasettisoittimeltani 60- ja 70-luvun rockia sekä kuuntelin lokkien huutoja. Vielä tänäänkin lähes 60-vuotiaana tarvitsee vain sulkea silmät ja hiljentyä ja olen taas siellä ja tunnen, miten ihana tunne virtaa minuun. Ja taas jaksan eteenpäin elämän tuulisella tiellä.

jarriitta



Luja luottamus Taivaan Isän johdatukseen ja enkelivartioon, joita äiti aina toivotti lähtiessämme kotoa minne milloinkin. Ja laulu: Jonk on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla." Pahimman pelon hetkellä kun tätä laulua lapsenakin laulettiin, pelko haihtui taivaan tuuliin. Saman perinnön olen yrittänyt jakaa myös omille lapsilleni ja nyt lastenlapsille.

Liisa, Espoo



Minun vanhempani ovat jo kuolleet, mutta he jättivät turvallisuudentunteen ja välittämisen jälkeensä. Ja suuren rakkauden. Lapsena pääsi aina isän syliin, kun sitä halusi. Äiti taas ruokki, vaatetti ja oli aina läsnä iloissa ja suruissa. Pystyisinpä antamaan edes osan tuosta kaikesta omille lapsilleni. Kun ihminen lapsena kokee olevansa rakastettu, silloin hänestä kasvaa ehjä, vahva ja tasapainoinen aikuinen. Ei ole mitään tapahtumaa vain rakkauden ympäröimä lapsuus mistä saa yhäkin voimavaroja.

Kitte



Olen kasvanut skitsofreniaa sairastavan yksinhuoltajaäidin lapsena. Paljosta olen selvinnyt, helppoa ei ole ollut. Mutta periksi en ole antanut, ja kovat kokemukset ovat tehneet minusta vahvan. Osaan iloita elämän pienistä iloista ja olla onnellinen.

Taivun vaan en taitu.



Juoksin 60m ja 100m, hyppäsin korkeutta ja pituutta, pelasin pesäpalloa, uin, luistelin hiihdin ja näiden lajien kilpailuista tulleet monet ekat palkinnot ja niitä kertyi tosi monta lusikkaa, jos oikein muistan niitä on 35 kpl ja ne monet lautaset ja muut maljakot :)... joskus pari kertaa tulin toiseksi ja sekin oli opettavaista. Piirtämiskilpailustakin sain hyvät saavutukset. Aloitin hiihtokilpailuissa ensi kerran 6-vuotiaana ja siitä se alkoi, lopulta minut laitettiin 2-vuotta vanhempien sarjoihin, koska oman ikäiset eivät minulle pärjänneet, sitten lopettelin 16-vuotiaana. Kuitenkin nuo onnistumiset ja siitä tullut vahva itsetunto on kannattanut elämän vaikeuksissa ja kriiseissä, nyt on jo helpompaa ja työssäni voin ammentaa edelleen voimaa tuosta vahvasta itsetunnostani omille potilailleni, nyt ollessani 51-vuotias.

Mimmi vuodelta 60



Ihana naapurimme perhe. Kotonani oli kaksi ihmistä äiti, joka oli alkoholisti sekä lääkkeiden väärinkäyttäjä. Isä, jolla oli samat ongelmat, kuin äidillä. Sen lisäksi hän oli väkivaltainen minua ja äitiä kohtaan. Minä hoidin myös 8-v nuorempaa siskoani. Naapuriin pystyi aina menemään pakoon. Siellä pystyi juttelemaan, sai ruokaa ja nukkua öitä ilman pelkoa. Menen sinne ajatuksissani vielä 30 vuotta myöhemminkin, kun on hankalaa.

Tulitikku tyttö



Äitini sanat Syliini voi aina käpertyä. Olen omille lapsillenikin sanonut, että aina voi tulla syliin kun elämä irvistelee eikä ongelmia tarvitse yksin miettiä. Kaikki on mahdollista ja uusi aamu voi kaiken muuttaa...

Suksee



Lapsena sain viettää paljon aikaa isovanhempieni kanssa. Kesät isin-mummun ja kahden tavallisen mummun kanssa olivat ihanaa aikaa. Sai maistaa palan mennyttä aikaa. Silloin ei ollut kiire minnekään ja aina paistoi aurinko. Perunat pestiin ulkona ja käytiin marjassa. Tämän olen siirtänyt omille lapsilleni, lapsilla on oikeus isovanhempiinsa ja isovanhemmilla lapsenlapsiin. Oli useampi aikuinen kenen kanssa kasvaa ja siitä voi ammentaa voimavaroja edelleen. Ainoan elossa olevan mummun kanssa on edelleen lämpimät välit ja hän viettää aikaa niin lastenlasten kuin lastenlastenlasten kanssa. Murkkuna mummmulle oli helpompi puhua kuin omalle äidille, vaikka äitikin oli läheinen.

Katinka



Tätini Anna-Kaarina merkitsi minulle paljon. Hän avasi minulle tien kulttuuriin, usein aivan konkreettisesti ostamalla köyhälle opiskelijalle kirjallisuutta ja liput eri kulttuuritilaisuuksiin. Entä sitten filosofiset keskustelumme! Miten ihana olikaan tuntea hänen lämpönsä lepäillessämme heidän kesämökin kamarissa sängyn päällä vierekkäin keskustellen "kaikesta". Kaipaan häntä niin.

Helvi



Työnteko. Maalaistalon tyttärenä ja sisarussarjan vanhimpana jouduin ja huomasin myös pystyväni tekemään monenlaisia ja haastaviakin töitä ja askareita. Silloin ei aina osannut arvostaa asiaa mutta myöhemmin kyllä.

Marita



Mummoni oli voimaihminen. Hän oli kokenut partisaanien hyökkäyksen, lapsen menetyksen, leskeksi jäämisen ison lapsikatraan kanssa. Nämä tulevat mieleeni jos omille ongelmille antaa mittasuhteita. Kuitenkin hänet muistetaan etenkin iloisuudesta ja huumorista.

Matukka



Kaikki mitä vanhempien kanssa yhdessä tehtiin, niistä on hienoja muistoja, joita on mukava muistella vielä vanhanakin.

Kipa



Yritteliäisyys

Makon



ISÄNI SANOI: "SEN MINKÄ TEET, TEE SE KUNNOLLA, TAI ÄLÄ TEE OLLENKAAN."

mörrimöykky



Rehellisyys, ahkeruus ja kunnioitus itseä sekä muita kohtaan.

Jaana A.



Lapsuuden joulut: suursiivoukset hyvissä ajoin, livekalojen liotukset, leipomiset, laatikkoruokien valmistukset, joulukuusen haku ja koristelu jossa aidot kynttilät, puhtaat valkeat pöytäliinat, joulupukki vaatimattomine lahjoineen jotka pysyvät mielessä, joulukirkkoon hevosella. Kaikesta tästä kiitollisena!

MAILEE



Hei! Tuohon on melko helppo vastata. Olen syntynyt v. 1947 ja viettänyt varhaisimmat lapsuusvuoteni Lapissa. Meitä oli 5-henkinen perhe: rajavartija-isä, kotiäiti ja kolme lasta. Kyllä saimme huolettoman lapsuuden viettää. Vaatimatonta elämä oli. Isä tienasi toimeentulon, äiti hoiti kodin ja me lapset kävimme koulua. Tämä oli pelin henki.

Äitini varsinkin oli hyvin "koulunkäyntimyönteinen". Kaikenlaista koulutusta arvostettiin hyvin korkealle. Hän aina sanoikin, että hän hoitaa kodin, me lapset hoidamme koulun.

Ihan vieraalta tuntuu, kun nykyvanhemmat koko ajan hössöttavat ja kyselevat muksuiltaan: "Onko läksyt tehty?" En muista kotonani tuollaista kysymystä kuulleeni. Se oli itsestään selvää, että ne on tehty. Hyvä osoitus tästä kouluttamisen tärkeydestä oli esim. veljeni, joka oli muutenkin pantu kouluun jo vuotta liian aikaisin. Kun hän oli kansakoulun neljännella luokalla, äitini halusi hänet ehdottomasti oppikouluun. Asuimme silloin Savukoskella, ei siellä ollut mitään oppikouluja. Niinpä veljeni muutti vuodeksi Sotkamoon ja kävi oppikoulun ensimmäisen luokan siellä kummitätinsä luona asuen.

Sisareni kanssa vieläkin naureskelemme äitimme kaksi periaatetta, varsinkin meidän tyttärien suhteen olivat:
1) Ei permanenttia ennen rippikoulua
2) Ei naimisiin ennen kuin on ammatti
Noita molempia periaatteita olemme molemmat noudattaneet. Permanenttia emme ole tarvinneet, molemmilla on luonnonkiharat tukat. Noooooo, naimisiinkaan emme ole menneet....vieläkään..kumpikaan......Se on sitten eri asia, onko se tietoinen valinta vai ei!

Vastapainona tuolle, että koulunkäynti oli tärkeä juttu, oli se, että siellä menestyminen oli oltava REHELLISELLÄ pohjalla. Muistan aina, kun äitini sanoi, että kotiin voi tuoda nelosen koepapereita, se ei ole ongelma. Mutta sellaista tietoa, että on luntannut kokeissa, hän ei halua allekirjoittaa.

Siinäpä eväspussiin aineksia. Ei yhtään hassumpia sinänsä. (Tuohon permanenttiasiaankin liittyy sellainen tarina, että naapurin 5-vuotiaalla pikkutytöllä oli ties kuinka monta kotipermanenttia päässään ja äidin mielestä enää vain pari hiusta ristissä. Sen aikaiset kotipermanentit olivat aika otakkaa ainetta!) Nämä ovat minun päällimmäisiä mietteitä...... ( Kirjoitan tätä Portugalissa)

Bille



Olin kahdeksanvuotias ja äitini sairastui polioon. Asuimme Hankasalmella ja olimme melko köyhiä. Kun äitini pääsi sairaalasta toinen käsi ja toinen jalka halvaantuneena, hän sanoi isälle: "Minun lapsillani täytyy olla parempi elämä kuin minulla ja siksi me muutamme Etelä-Suomeen”. Niin äiti otti perheen ja lähti toipilaana raskaisiin navettatöihin Turun tienoille. Hän piti lupauksensa ja meillä lapsilla on ollut mahdollisuus opiskella ja elämämme on ollut parempi kuin äidilläni. Vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettaviksi.

Kiitos esimerkillinen äitini



Perheen yhteiset hetket, saunaillat ja peli-hetket sekä yhteiset kesälomaretket. Edesmenneen isän kanssa vietetyt iltapäivät koulun jälkeen kotona ja hänen antamat neuvot ja opit.

Nyt ammentamassa neljälle lapselle voimavaroja heidän elämään



Kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan. Ja toivon nykynuorisonkin kunnioittavan. Eihän siinä muuta tarvita kuin rakkautta ja sapiskaa.

Tara



Isäni sairastui vakavasti minun ja veljeni ollessa vielä peruskoulussa. Ensin luulimme, että isä menehtyy, mutta selvisi vammautuneena. Koko se prosessi ja tieto siitä, ettei isä enää koskaan kävelisi, olisi oma itsensä...

Äiti jaksoi kaikesta huolimatta! Hän oli omaishoitaja, hän kasvatti minua ja veljeäni, hän kävi kahta työtä, jotta pärjäsimme, hän pysyi isän rinnalla. Veljeni kanssa jäimme välillä koulusta pois, jotta hoidimme isää vuorotellen äidin kanssa, äidin ollessa töissä. Isän elämänhalukin oli mennyttä välillä. Katsoimme, ettei hän pääse tekemään itselleen mitään.

20 vuotta on kulunut ja äiti on edelleen omaishoitajana. Hänen sisukkuus, jaksaminen, voimakkuus ja tahto sekä uskollisuus ja suunnaton rakkaus ovat hämmästyttäneet ja kasvattaneet minuakin. Keinoja löytyy, näkee, kuka on ystävä, mistä löytää iloa ja kuinka pysyä paineen, stressin, pelon ja väsymyksen rajoilla iloisena ja positiivisena. Äidiltäni olen oppinut sen, ettei pidä luovuttaa, antaa periksi, lopettaa elämästä. Vaikka kuinka olisi paha olla, on avattava silmät, noustava sängystä ja katsottava ympärilleen, missä se valo onkaan! Kun itse koin vaikeuksia; perheväkivaltaa, sairasta mustasukkaisuutta ja alistamista tai kun menetin itse terveyteni, olen joutunut tekemään töitä selvitäkseni. Kuitenkin äidin roolimalli on ollut yksi suurimmista voimavaroistani! Samoin kuin jo kokemani lapsuuden/nuoruuden päättyminen ja isän hoitajaksi ryhtyminen.

Viltsu



Mielikuvitus yksin leikkiessäni, koska ei ole minulla siskoja/veljiä, mutta AINA oli porukkaa kun leikin. Sitä mielikuvitusta riittää edelleen kirjoituksiini ja näytelmiini. Laulu, se on tuonut/antanut itsevarmuutta koko elooni.

annuli



Usein kuulin äidiltäni lauseen, jonka sanomaa olen yrittänyt noudattaa: Jos sull on aatos hellä, sano kaunis sana vain! Sano monta, älä säästä! On myöhäistä hetken päästä! Pyrin ohittamaan ilkeydet, mutta kiittämään ystävällisyydestä! Aina hyvin tuloksin!

Mammukka



Lapsuudesta jäi tärkeänä toisten huomioonottaminen, se että kaikki ihmiset ovat tärkeitä tittelistä ja asemasta riippumatta. Anteeksiantamisen ja empatian merkitys. Äitini loppumaton ymmärtäväisyys ja tuki silloinkin kun olen tehnyt aivan tyhmiä ratkaisuja.

zarahzina



Vaikka olimme köyhiä, kodissani vaalittiin kauneutta ja puhtautta. Pöydällä oli lähes aina kukkia. Äidin mielestä kahvikaan ei maistunut miltään, ellei pöydällä ollut kukkakimppua. Hän arvosti myös meidän lapsien tuomia kukkasia ja meidän tekemiämme käsitöitä ym. Vaikka rahaa ei ollut paljoa, ruoka oli todella hyvää perusruokaa. Köyhän lapsi ei saanut kulkea likaisissa eikä rikkinäisissä vaatteissa. Äiti ompeli meille kauniita mekkoja ja esiliinoja. Me tytöt saimme jo varhain opetella ompelukoneen käyttöä.

Isä ohjasi omalla asennoitumisella perusarvoja esim. hengellisten asioiden kunnioittamista, isänmaan arvostamista, ahkeruutta, vähempiosaisten muistamista ja monia muita.

Mustarastas



60-luvulta tutut lasten virret: Ystävä sä lapsien ja Mä silmät luon ylös taivaaseen. Noita lauleskelin aina kun pelotti ja sain rohkeutta sekä voimaa taivaltaa eteenpäin. Myös se, kun kiusatuksi tullessa sanoin kiusaajilleni kertovani isälleni kiusaamisesta. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Isän vahva, turvallinen ja rehellinen olemus sekä positiivinen auktoriteetti on antanut syvän luottamuksen Taivaan Isän huolenpitoon.

Mummo -57



Oman äidin optimismi ja positiivinen ajattelu. Kaikesta löytyy aina jotakin hyvää, minkä varassa jaksaa eteenpäin.

Aino



Rauhallinen elämänasenne ja "hötkyilemätön" toiminta tilanteessa kuin tilanteessa, kuitenkin niin etteivät asiat jääneet lojumaan. Edellä mainittuja toimintoja seuratessani ja mukana ollessani niissä syöpyivät ne mieleeni, ja näistä olen yrittänyt ammentaa voimavaroja omiin toimintoihini nyt 71v. elämäni aikana, ehkä aika usein onnistuenkin. Ko. seurantakohde oli minun kasvatti-isäni, oli tätini mies. On edelleenkin papaksi kutsutusta miehestä mukavia muistoja lapsuusajoilta Pertunmaalta.

TuTaKe



Ehdottomana ykkösenä on äitini esimerkki ja vilpitön, jokapäiväinen turvautuminen Jumalaan, hänen lähes ainoaan auttajaansa. Sen turvautumisen avulla hän muun muassa selvisi kahdesta evakkomatkasta minun, ensimmäisen kerran 2,5v. ja pikkusisareni 2kk, sekä viiden minua vanhemman lapsensa ja eläinten kanssa, kuin myös lukemattomista arjen haasteista pienviljelijän vaimona ja evakkoperheen äitinä.

Toiseksi tulee isosiskoni suurenmoinen esimerkki välittämisestä, puhtaasta elämästä ja joustavuudesta elämän tuomissa tilanteissa.

Kolmanneksi yleinen, koti, uskonto, isänmaa -asenne ja ilmapiiri silloisessa, sodan jälkeisessä Suomessa. Yhdessä jaksoimme ja yhdessä selvisimme silloin. Toivottavasti tämä henki ei ole kokonaan kuollut tässä rakkaassa isänmaassamme, jossa kaunis äidinkielemme yhä kaikuu niin korpikuusien kätköissä kuin kaupunkien toreilla ja turuilla.

Kauan eläköön välittäminen lähimmäisistämme ja lasten johtaminen ja ohjaaminen hyvään terveeseen elämään yhdessä niin luonnon kuin kaikenväristen ihmisten kanssa.

Jumala meitä kaikkia siunatkoon hyvissä pyrkimyksissämme ja auttakoon kaikkia luotujaan pääsemään iankaikkiseen iloon ja rauhaan sinne, mistä kerran lähdimme tänne kuolevaisuuteen, Taivaallisen Isämme tykö.

Kiitos vielä kerran tästä kyselystä ja kaikesta POSITIIVAREIDEN tekemästä kohottavasta työstä. Pitkää ikää teille kaikille!
Ystävällisin terveisin

Annikki 75v.



Iltarukoukset äidin kanssa

Marja-Leena



Isän sanat 'paniikkitilanteessa': "Hätä ei ole tämän näköinen, se on punainen ja pyöreä." Sitten käytiin pohtimaan ratkaisua kuhunkin tilanteeseen.

Maarit



Yksinäisenä lapsena, joka ei viihtynyt ilman kavereita kotikaupungissa kesälomalla, pakenin mummolaan maalle. Vaikka siellä sain ahertaa kovasti maatalon töissä, viihdyin siellä aina. Istuin kivellä ja kuuntelin kuinka puut juttelevat keskenään. Nyt nykyisessä ammatissani hierojana olen huomannut tästä olevan suuri apu asiakastyöskentelyssä. Osaan herkistyä kuuntelemaan asiakkaan sanatonta viestiä. Tämä on lahja, joka on auttanut minua menestymään työssäni.

Helmi



Etten valehtele ja käytä muita ihmisiä hyväksi

Raisanneli



Lapsuus maalla on voimavara josta yhä edelleen riittää ammennettavaa.

maalaistyttö



Äidin opettama iltarukous, rukous voimavarana aina.

Hellu63



Joutuessani/päästyäni 8-vuotiaana sijaisperheeseen: - ensimmäisenä illalta täti kysyi minkälainen iltarukous minulla on? ... Mikä?  Ei minulla ollut enkä ymmärtänyt mikä se on. Hän opetti minulle "Levolle lasken Luojani..."- rukouksen, josta en ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta siitä tuli elämässäni jokailtainen tapa ja ilman sitä en nuku vieläkään. Ymmärrän sitä vasta nyt vähän paremmin 65-vuotiaaana :=). Osaan nyt liittää siihen myös paljon rukouksia ja kiitosaiheita. Jokaisen lapsen olisi hyvä oppia hänelle sopiva rukous. Isä ja äiti eivät pysty kaiken turvan antamiseen. Iltarukous antaa turvan. nimim.

Kasvattityttö



Muistan aina lämmöllä sitä turvallista yhteisöllisyyttä ja keskinäistä avunantoa, joka vallitsi pienellä, rajatulla asuinalueella. Paikka huokui luottamusta ja vapautta ainakin lapsen näkökulmasta. Pyörätuolipotilaatkin ajelivat alueella rauhassa "luontopoluilla" eikä lapsiakaan estelty tutkimasta ympäristöjä. Tämän päivän kieltojen yhteiskunnassa voi vain haaveilla entisestä tunnelmasta, missä kaikki tuntuivat ymmärtävän toistensa hyvän olon rakennustarpeita. Erilaiset ihmiset halusivat auttaa ja tulla autetuiksi vapaaehtoisesti. Nuo perusarvot ja toimintatavat ovat vahvasti mielessä tänäkin päivänä.

Yksi Heinolan Reumasäätiön sairaalan yhteisön kasvatti



Äitini kuunteli uudenvuoden yönä radiota, sieltä kuuluva lause "Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista" Lapsena ja nuorena sen kuuleminen lähinnä ärsytti. Sitten kun elämässä tuli eteen asioita joita ei voinut mitenkään käsittää, tuo edellä mainittu lause on antanut ymmärrystä ja voimaa mennä eteenpäin.

Tuulia



Lapsuudenystävät - tarvitseeko sitä enempää selittää?

Vaaka



Turvallinen kotimummo. Aina joku oli kotona kun tuli koulusta. Vanhemmat tekivät yhdessä ns ulkotyöt ja siitä jäi mieleen yhdessä tekemisen ilo ja yhdessä onnistuminen. Iltarukoukset. Ukkosen ilmalla kulkiessamme lauloimme virsiä, jotka rauhoittivat hyvin pelonsekaisen mielen.

Helmiina



Isän sanat, asioilla on tapana järjestyä.

Tuula



Isäni käytti usein vertauskuvia puhuessaan tai kommentoidessaan jotain asiaa. Kun minulla oli huolia ja murehdin tulevia, hän opasti: Ei esteratsukaan tasaisella pompi, se hyppää vain esteellä. Tämän viisauden olen mielestäni oppinut omaksumaan elämäntyylikseni, viimeistään nyt keski-ikäisenä naisena, monen rakkaasta ihmisestä luopumisen myötä.

Kaija



Opettajani ohje: Things that you do, do with your might; Things done by halves are never done right.

Pippa B



"Paras voittosi on sydämestä lähtevä vilpitön ilo kaverin onnistuessa..."

leisku



Isän ja äidin tukeen voi aina luottaa! Vaikka kuinka olin töpeksinyt ja todella pelotti tunnustaa asia vanhemmille, he yllättivät minut sillä, että asiat voitiin selvittää heidän kanssaan. Kyllä helpotti. He olivat lopulta ne, jotka olivat tukemassa ja ohjaamassa asian selvittelyssä. Kaikesta selviää olemalla rehellinen ja tunnustamalla, ettei ole täydellinen.

Eemarj



Isän opetus: hyvyydellä, hyvyydellä. Myös anteeksiantaminen.

Maisa



Äidin ja äidinäidin suhtautuminen erilaisiin ihmisiin ystävällisesti, ja heidän tapaansa olen itsekin yrittänyt noudattaa.

Nollo



Minä olen käynyt 60-70-luvulla koulua. Minulla oli oikein hyvä koti, josta sai voimia. Mutta vaikka nykyään puhutaan koulukiusaamisesta kuin se olisi aivan uusi asia: ei se ole! Minä olin pullea pikkutyttö ja ujo ja arka myös. Koulumatkat olivat kauhun paikka kun isot pojat ottivat minut silmätikukseen: läskiläinen, läskiläinen, kaikui koko linja-autossa. Minä rukka olisin halunnut painua maan alle ja posket punoittivat kuin kovalla pakkasella. Joku puolustusmekanismi iski silloin: aloin lukea läksyjä yökaudet, numerot nousivat humisemalla kokeissa. Samalla nousi sisukkuus: minä menen vaikka läpi harmaan kiven ja jos pahoitan mieleni, se ei näy toisille tai sitten minulla on rohkeutta sanoa suoraan, että tuo ei tunnu mukavalta mitä sanoit ym. Näin olen nyt 57-vuotiaana ja jo paljon ennenkin tajunnut, etteivät ne lapsuuden kauhut ole olleet pelkästään pahasta: minusta on tullut empaattinen ja vahva ihminen, en ole liian helpolla päässyt siihen mitä nyt olen.

Onnellinen Orvokki



a. kurinalaisuus ja hyvät käytöstavat'
b. monipuoliseen työntekoon osallistuminen vanhempien  mukana
c. Luojan antamien lahjojen käyttäminen ja kiitollisuus

Tatu


Naapurin Hilma-mummon kanssa vietetyt iloiset hetket ristikoiden ja mansikkamehun äärellä. Hilma oli aina iloinen ja elämänmyönteinen.

Stone face



"Mikä työ ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla HYVIN tehdyksi! " sanoi äitini, ja huolella kun annetun askareen - vaikka joskus epämiellyttävänkin - on tehnyt, on siitä hyvä mieli jäänyt. Myös nykyisinkin:)

Marjut



Maaseudun kyläyhteisössä kasvaminen, ihmiset auttoivat toisiaan talkoohengessä. Kannustavat, rakastavat vanhemmat köyhissä oloissa. Rakkaat sisarukset. Luonnonläheisyys. Pyhäkoulusta usko Korkeimpaan.

Nainen 1952



Olen saanut äidinmaidossa myönteisyyteni ja sitkeyteni. Niitä mitattiin toipuessani auto-onnettomuudessa tulleista vakavista vammoista. Toki elämässä on ollut isojakin haasteita sitä ennen ja sen jälkeenkin. Asenteeni kääntää viimeinenkin kivi ja aloittaa tarvittaessa kivienkääntely vielä alusta taitaa jopa ärsyttää ympäristössäni. Toki lopetan kääntelyn joskus melkein alkuunsa, jos polku, jolla kivet on, ei tunnu omalta.

Muistan äidinmaidon "sattumina" joitakin tilanteita joissa äiti ja isä seisoivat rintarinnan ja rauhallisina vastaanottamassa maalaistalon elämän haasteita. Esimerkiksi viljankuivaamon palaminen maan tasalle oli seitsenvuotiaalle tytölle melkoinen ja mieleenpainuva kokemus; vedin lastenhuoneen verhot kiinni ettei pelottava näky näkyisi, kokosin kaksi pikkusiskoani viereeni sängylle ja luin heille jotain kirjaa. Kun itse kurkistin verhonraosta valtavaa roihua, isä ja äiti yrittivät puutarhaletkulla sammuttaa sitä palomiehiä odottaessaan. Siinä tehtiin yksissä tuumin mitä tehtävissä oli. Kuivaamon palaminen oli paloturvallisemman ja modernimman kuivaamon alku.

Olimme isän ja äidin kanssa sairaalan teho-osastolla jättämässä hyvästejä äkillisen sairauskohtauksen jälkeen juuri kuolleeksi todetulle pojalleen, veljelleni. Hänet haudattiin isän tekemässä arkussa. Isä ja äiti ovat aivan pian menossa edesmenneen poikansa tyttärentyttären ristiäisiin ja leipovat yhdessä karjalanpiirakoita juhlatilaisuuteen.

Muistan lapsuudestani isän mustan salkun jonka hän otti kainaloonsa lähtiessään luottamustehtäviinsä kylän, kunnan ja maaseudun hyväksi. Aikanaan sitten itsekin nuorena perheenäitinä olin mukana kunnan luottamustehtävissä, koska halusin olla pyörittämässä yhteiskunnan rattaita.

Tänään äitini (78v.) hoitaa alzheimeriä sairastavaa isääni (87v.). Yksi isäni elämänohjeista vaikeuksien kohdatessa on ollut: "Se on vuan kohaltaan mäntävä." Ja he menevät. Ja minulla on ammennettavaa.

KatiM



Työtä tekemällä onnistuu.

Eila



Lapsuuteni voimavara on luonto. Kotini oli maalaiskylä ja meillä oli myös pieni maatila, jossa oli eläimiä, lehmiä, hevonen, kanoja, possu ja lampaita. Heinäpellolla saimme juoksennella. Naapurissa oli lapsia joiden kanssa leikimme ruutuhyppyytä, piilosta ym. Oli kuin suuri perhe ympärillä, siinä et koskaan ollut yksin, et syrjitty. Vapaa lapsuus, mutta kuitenkin rajat, turvallinen ympäristö. Kesällä uimakoulut, yhteiset uimaretket ja perheen yhteinen tekeminen kodin arjaessa.

Ihana lapsuus



Se että elämä kantaa kun siihen uskoo ja luottaa itseensä.

paulaäiti



Hieman tylympi muisto.. mutta molemmat vanhempani olivat alkoholisteja nuoruudessani ja siitä jäi sellainen opetus itselle, etten viinan kanssa läträä ja olen lapselleni paikalla oleva selväpäinen ja hyvä äiti.

kirsikka



Kauniit, tutut ja turvalliset kylämaisemat, nuoruudenkaverit ja intiaanikesät. Kesämökki ja leppoisat sukulaiset.

Anita



Isäni kuoli ollessani 9-vuotias, mutta häneltä on jäänyt elämään ohje kaikille kuudelle lapselleen elämän tielle eli "Mistä tiedät, ettet osaa, jos et ole koskaan koettanut?" Tätä isän neuvoa koko katras on pitänyt elämänsä mielessään ja toimivaksi on todettu!

Ruusa



Tunne siitä että tulee mitä vaan vastaan, se ei haittaa sillä kaikesta selviytyy joko itse tai perheen / turvaverkon avulla. Luottamus omiin taitoihin ja mahdollisuuksiin.

MariaT



Kymmenlapsisen perheen keskimmäisenä tenavana olin aina se, joka lähetettiin asioille, vaikeillekin ja saatesanat olivat: "Marjatta saa mennä, kun se saa suunsa auki". Tuo lause antoi pontta silloin, uskoa itseeni ja kykyihini. Kun se vielä annettiin rakkauden ilmapiirissä, eipä parempaa evästä matkalle olisi ollut. Vieläkin vaikean paikan tullessa muistan nuo sanat ja saan suuni auki:))

Marjatta



Lomalle tai kyläreissulle lähtiessä kannattaa koti siivota ja tiskata astiat. Paluu reissusta puhtaaseen kotiin tuntuu hyvältä.

Helena



Yritän olla sanomatta omille lapsilleni ihan kohta tai odota vähän

sade



Sairastuin vakavasti vuonna -65, elinaikaa annettiin korkeintaan 15vuotta. Ensimmäiset 10v olin Auroran sairaalassa Helsingissä usein. Sisarukset eivät päässeet katsomaan ja vanhemmatkin pukeutuivat silloin suojavaatteisiin. 5-vuotiaana opin sitkeäksi sissiksi, opin petaamaan petini, itsenäiseksi, pitämään puoleni, tavattoman uteliaaksi muiden sairauksien ja elämän suhteen ja silti säilyttämään aurinkoisuuteni. Sairaanhoitajat kasvattivat minua perheeni lisäksi ja sain hyvän pohjan omaan tulevaisuuteeni. Nyt 47 vuotta myöhemmin, sairaus on ja pysyy, diagnoosit jopa lisääntyneet. Olen itse valinnut ammattini terveydenhoitoalalta, saamani esimerkin vuoksi. Ja pyrkinyt säilyttämään positiivisuuteni.

Maria



Isoisältäni opin ja sain nautinnon lukemiseen. Siihen aikaan ei vielä ollut kovin paljon lasten kirjallisuutta, mutta se ei haitannut. Ne muutamat lastenkirjat luettiin moneen kertaan ja osa on vieläkin tallella. Päivälehden hän luki hyvin tarkkaan ja siitä riitti minullekin kuultavaa. Yksi lastenlehti tuli tilattuna jo ennen kuin opin lukemaan ja se luettiin yhteisvoimin. Tämä rakkaus kirjallisuuteen on säilynyt läpi elämäni. Olen voinut siitä ammentaa tietoa ja lohtuakin monessa elämäni vaiheessa.

Mumma 67



Uteliaisuus kokeilla uutta ja ihmetellä asioita ja sitä kautta löytämisen ilo.

Evi



Kohtaaminen 4-vuotiaana enkeleiden kanssa yöllä herätessäni. En ole koskaan elämäni tapahtumissa tuntenut itseäni yksinjätetyksi. Vaikka totisesti olen tullut yksin jätetyksi elämässäni! monin tavoin! Sain varmuuden ja tiedon silloin, etten jää enkä ole koskaan yksin. Olen aina turvassa. Sitä tietoa ja tunnetta olen sitten tässä elämän polullani tarvinnutkin :). Voin vain nöyrästi kiittää.

Anniina



Vanhempani kannustivat yritteliäisyyteen ja periksiantamattomuuteen

Pipe



Päällimmäisenä tulee mieleen isäni sanat minulle, silloin lievän masennuksen ja kompuroinnin läpikäyneelle teini-ikäiselle, joka oli omasta mielestään mokannut jo niin pahasti että ei uskonut enää tulevaisuuteen. Isäni sanoi: "Vuodessa voi rakentaa paljon, kun vain aloittaa jostain". Hän, sodan käynyt, vain lyhyen kansakoulun oppimäärän suorittanut ja elämänsä lähes tyhjästä aloittanut mies jos kuka, sen tiesi. Tiukan paikan tullen olen tämän aina muistanut ja sanonut edelleen joillekin, samassa tilanteessa oleville.

Marjatta



Olin lapsena oikea "villivarsa" ja kun kotonani olin kovin ahdistunut, odotin aina kovasti koulun kesä- ja joululomia, että pääsisin taas oman äitini sisaren luokse maalle Hartolaan. Purin siellä kaikki patoutumani talon kissaparkoihin ja Halli-koiraan, jota siskoni kertoman mukaan olin kerran lyönyt puukauhalla päähän, että tuo "ressukka" katosi kahdeksi päiväksi, kun ei uskaltanut aikaisemmin tulla maisemiin. - Tuo rakas Lydia-tätini tajusi mitä olin jäänyt vaille, kun ei ollut oman äidin rakkautta, antoi olla juuri sellainen "villi" kuin olin. Nuo rakkaat Lydia-tätini ja hänen puolisonsa Antti opettivat muun muassa sen, että JOKAINEN ihminen on yhtä ARVOKAS, eikä kenestäkään saa puhua pahaa. Lapsethan ovat sellaisia, että vetävät kuin "pesusienet" kaiken oppimansa ja kuulemansa itseensä. Minulla oli onni olla noiden viisaiden ihmisten parissa kaiken vapaa-aikani, joka koulusta oli.

Kaisu



Kerran ollessani pyhäkoulussa tuli kova ukonilma, joka pelotti kovasti. Pyhäkoulun opettaja sanoi että lauletaan laulu Jonk on turva Jumalassa. Se poisti pelon. Jumalasta olen saanut koko elämäni turvan vaikeissa tilanteissa.

Sirpa



Vie mennessäs, tuo tullessas.

Taiju



Koulusta palatessa vastaleivotun pullan tuoksu, joka tuntui jo rapussa.

Missukka



Vietin lapsuuteni isovanhempieni luona. Elämäni raskaimpina aikoina heiltä saamani ehdoton rakkaus ja hyväksyntä on ollut eniten voimia antava kokemus. Osaisinpa antaa samanlaista rakkautta eteenpäin!

Eeva



Lapsena ja nuorena naisena ihailin isoäitiäni suuresti. Silloin päätin, että haluan tulla vanhana yhtä viisaaksi kuin hän. Tämä ajatus on kantanut minua eteenpäin monissa elämän vaikeissa vaiheissa; olen aina ajatellut, että elämän kolhujen ja surujen tehtävä on kasvattaa minusta toivomani viisas ihminen tulevaisuudessa.

Nainen -68



Lapsuudenkodin opetus, että kaikki torat ja riidat tulee sopia ennen yöunille menoa, on asia josta olen pitänyt tiukasti kiinni aikuisiälläkin, hyvällä menestyksellä!

Siiri



Minulla oli varhaisteini-iästä alkaen mahdollisuus samoilla metsissä ja soilla. Sain luonnosta elinikäisen, korvaamattoman ystävän.

Luonnotar



Kesälomamatkat n 5-12-vuotiaana ympäri Suomen ja Pohjois-Norjan jättivät alitajuntaani voimakkaan jäljen. Uudet maisemat ja matka "tästä sinne" tuntuivat jännittäviltä ja saivat veren virtaamaan. Kokemukset johtivat siihen, että opiskelin jopa alalle. Tosin ala ei antanut sitä, mitä olen nyt itsenäisenä liiketoiminnan tekijänä 19 vuotta saanut toteuttaa: matkaa, joka jatkuu koko loppuelämän yhtä jännittävänä ja voin siirtää sen omille lapsilleni.

Kari



Olen ollut puoliorpo kaksivuotiaasta lähtien ja olen huomannut että olen selvinnyt elämästäni vaikka minkälaisista ongelmista, koska minun on pitänyt pärjätä ja ratkaista ongelmia lapsuudesta lähtien.

Vee



"Kun antaa niin saa", oman äidin tapa toimia eli hyvän jakaminen niin henkisesti kuin aineellisestikin!

'Munsa'



Isän rakkaus tyttäreeseensä.

Hän otti minut mukaan keväthangille pilkkiongelle, hän käveli suurilla saappailla vähän upottavassa hangessa ja minä piipersin perässä, loikkien samoja jalanjälkiä pienillä jaloilla. Kotiin palattuamme siivosimme yhdessä saaliin, niin opin kalan perkuun.

Hän otti minut mukaan auton renkaiden vaihtoon ja tunsin itseni tarpeelliseksi kun sain pyörittää renkaita, paikasta A paikkaan B . Toisinaan hän otti minut mukaan jopa työhönsä, isäni oli autonkuljettaja, lelli minut kahvitauon aikaan limpparilla ja "kermavaahtopatongilla" = kermamunkki. Sain jopa käyttää rekan nostosiltaa tai mikä se sitten olikaan, mitä kautta ne tavarat laitettiin autoon ja sieltä pois.

Isä vei minut metsään kertoi marjoista, sienistä, kasveista, linnuista ja muista metsän eläimistä. Ei satuja vaan oikeita tarinoita miksi ne käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mitä niistä voi syödä ja mitkä on parempi jättää rauhaan. Miksi luonto toimii niin kuin toimii.

Iltaisin sain käpertyä isän syliin pienelle mykkyrä kasalle ja olla siinä tuntitolkulla. Isän kanssa vietetyt hetket ovat antaneet minulle paljon oppia ja voimavaroja elämässä eteenpäin. Hän minulle paljon opetti kaikkea hyödyllistä, käytännöllistä ja tarpeellista. Opin toisestavälittämisen, kunnioittamaan luontoa, mutta käyttämään myös hyväksi luonnon antimia. Opin pukeutumaan oikein sään ja tilanteen mukaan ja mitä kannattaa milloinkin ottaa huomioon. Opin vuorovaikutustaitoja, miten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa tai miten toimia kohdatessa vihainen koira tai villipeto ja miten taas suhtautua säyseisiin eläimiin. Vähemmän hän opetti kaikkea ikävää yleissivistävää ja politiikkaa, eihän se minua kiinnostanut. Paljon on muistissa asioita vieläkin, useat olen ottanut käytäntöön ja kaiken haluaisin muistaa.

Isintyttö



Yhdessäolo aikuisten kanssa koko päivän; mukana kulkien ja "osallistuen" arjen askareisiin maatalossa aamuvarhaisesta iltaan. Tärkeää, että aina oli joku aikuisista lähellä ja sain opetella maatilan askareita sekä oppia nauttimaan luonnon ihmeistä; pienistä pisaroista kasvaa iso lammikko:)

sihema



Sitkeys, sisukkuus ja rohkeus! Rohkeasti ja peräänantamattomasti kohti uusia tapahtumia ja haasteita. Aina voi ja kannattaa oppia ja opetella uusia asioita. Ei ole erikseen miesten ja naisten töitä! Koskaan ei kannata luovuttaa! Sekä äitini ja isäni olivat elämänhaluisia loppuun asti! Tästä otin uuden aforismin itselleni: Täysillä loppuun asti!

Sisupussi vm -58



Lapsuuteni ei ollut helpointa aikaa, onneksi nyt aikuisena voi sanoa mikä ei tapa se vahvistaa.

Kuitenkin onnenpilkkuna oli aina se aika kun meitä harvoin päästettiin mummon ja hänen siskonsa luokse. Siellä opin että on olemassa aito rakkaus, huolenpito ja välittäminen. Tunsin mikä on hellyys ja yhdessä tekemisen ilo. Kiitos tämän kaiken henkiset ja fyysiset pahoinpidellyt ei tunnu enää niin pahalta ja olen meidänkin ihanassa perheessä osannut olla äiti ja vaimo. Tiedän ja tunnen että rakastan perhettäni ja he rakastavat minua. Kiitos kuuluu mummolaan :o)

Tiia



Lapsuuden kotini avoin ja rehellinen ilmapiiri, vanhempani kertoi ja keskusteli arkeen ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista, sekä myös jo menneistä asioista avoimesti lastenkin kuullen, lapset saivat ottaa keskusteluihin osaa sitä mukaa kun heiden ajatusmaailmansa ja asiakäsityksensä kasvoi, ja omaksumiskyky kehittyi asioihin oikeilla tavoilla. Vanhempani eivät sallineet myöskään sitä, että ketään ihmistä nimitellään jollakin ikävällä korkonimellä, vaan he aina tähdensivät sitä, että mikä nimi ihmiselle on kasteessa annettu, sillä nimellä häntä tulee puhutella. Myöskin vammaisiin henkilöihin he opastivat suhtautumaan luontevasti ja henkilöä kunnioittaen. Valehtelemista ei kotonani harrastettu eikä sitä saaneet tehdä myöskään lapset. Nämä vahvat kasvatusperiaatteet ovat auttaneet pääsemään elämässäni pitkälle.

"lipstikka"



Matkat isovanhempien luo, mummin syli, mansikat, herneet, ukin hervottomat jutut. Luonnossa kulkeminen ja lautapelit enon kanssa. Saunomiset ja suvun tarinat. Lapsuudenystäväni kanssa leikit ja jutut. Parvekkeella lukeminen: Viisikot, Neiti etsivät, Salainen puutarha. Omat päiväkirjat ja runot, mielikuvituksen rajaton maailma. Kun äidin kanssa valittiin kauniita vaatteita. Perheen yhteiset illat kotona ja isän huolenpito ruoista ja koulunkäynnistä.

Mypy -68



Olen 50-luvulla syntynyt maalta kotoisin ja saanut voimavarani kulkiessani koulumatkan kävellen ja osan matkasta veneellä äidin tai isän kanssa talvella hiihtäen (5 km) ja "rospuutto" ajan eli kun ei päässyt kulkemaan veneellä ja jää ei vielä kantanut tuli matkaa 8 km. Kaikki tämä opetti liikkumiseen ja luontoa kunnioittamaan pidän edelleen liikunnasta eri muodossa. Ihanat muistot niiltä ajoilta:)

tyttö maalta



Sotaleskiäitini hellä huolenpito ja uhrautuvainen rakkaus. Myös äidin isä otti minut hoiviinsa ja hänen kanssaan tein sunnuntaisin kirkkomatkoja, joilla kävellessämme meillä oli aina hyvät jutut, tai enimmäkseen pappa puhui ja minä kuuntelin. Suuren kiitoksen saa myös naapurin täti, viiden lapsen äiti. Olin ainoa lapsi, eikä kotona siis ollut sisaruksia minulla seurana ja turvana. Kun äitini aamuisin lähti töihin, menin usein naapuriin ja kun siellä lapset vielä nukkuivat, pyllähdin heidän joukkoonsa siihen asti, kunnes heräsivät ja leikit saatiin käyntiin. Naapurissa talous oli tiukkaa, viisi lasta ja yksi mies perheelle elantoa hankkimassa. Silti usein sain herkkupalan siinä missä omatkin lapset. Muistan tätä asiaa kiitollisena ja yritän soveltaa näitä oppeja omassa elämässäni, joskus vähemmän, joskus vähän paremmin onnistuen.

Pipatus



Lapsuuden kesät mummolassa olivat mukavia, lämpöisiä. Ukin ja mummon elämänohjeet ovat vielä mielessä.

AK



Mummon oli tapana sanoa; "kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa". Tämän olen muistanut aina, kun omassa elämässä on ollut tiukkoja tilanteita, joissa jaksaminen tuntuu loppuvan. Aina on eteenpäin päästy ja mummon sanonta on toteutunut.

Toinen sanonta, "iloa pintaan vaikka sydän märkänisi". Olen tulkinnut tätä sanontaa niin että ei saa antaa murheiden päästä pinnalle, vaan pitää aina löytää kaikesta se positiivinen asia, joka kantaa eteenpäin.

"Älä murehdi menneitä, vaan katso eteenpäin". Ei saa jäädä makaamaan vanhoihin ongelmiin, vaan aina pitää yrittää tehdä asiat tulevaisuudessa eri tavalla jotta onnistuisi paremmin. Näitä varmana on vielä paljon enemmän, mutta nämä tulivat tässä työn lomassa ensimmäisenä mieleen.  Hyvää alkavaa syksyä toivotellen

Malla



Ukki ja mummi huolehtivat minusta äidin apuna kun isä oli matkatöissä. Totuin siihen, että kaikki kierrätettiin. Serkulta saadut uudet mekot olivat kuin "taivaasta". Töitä piti tehdä heti kun kynnelle kykeni.

Kaija



Oma lapsuuteni oli hyvin ankeaa, mutta minulla oli onneksi hyvä ja kannustava opettaja alkaen 1. kansakoululuokasta. Kirjat / opiskelu ovat olleet elämäni pelastus sekä hyvät luokkatoverit

katjuska



Rehellisyys. Sain kasvaa mummon ja vaarin sekä äidin ja isän kanssa. Mummon ja vaarin piirongin päällä oli aina rahaa. Meitä lapsien (4) rehellisyyttä koeteltiin jättämällä ne rahat näkyviin. Eikä sieltä milloinkaan kukaan ottanut, vaikka kuinka teki mieli ostaa karkkia ja jäätelöä. Kerran otin naapurin tädin kukkapenkistä akileijoja. Siitä sain vitsaa, jonka jouduin vielä itse hakemaan. En muista, pitikö minun käydä vielä pyytämässä anteeksi. Tämä varastaminen tulee vielä 66 vuotiaanakin mieleeni.

Varas



Äidinäitini eli mummuni sai kuulovian jo kaksikymmentäneljävuotiaana, hän oppi kuitenkin ihan itsekseen tulkkaaman ihmisten ilmeitä ja lukemaan huulilta. Hän oli iloinen, nauru herkässä. Hän luki paljon, tiesi kevään ensimmäisten muuttolintujenkin tulopäivät, vaikka ei kuullutkaan viserrystä. Olen oppinut häneltä, että mikään ei ole mahdotonta, kunhan vain haluaa tehdä ja että ei pidä pelätä "suuriakaan" herroja, ihmisiä ne vaan on. Mummon motto oli: "Kyllä saavainen saa, kun tahtoo vaan", eli nykysuomeksi :jos tahdot, voit sen myös tehdä ja saada sen mitä haluat. Täällä Ruotsin maalla olen vastoinkäymisten kohdatessa muistanut mummon sanat ja olen pärjännyt.

Anneli



Muistat aina sanoa KIITOS, osoitat lapsillesi hellyyttä ja että rakastat heitä yhtä paljon

Pohjanmaan tyttö



Lapsuuskesät isovanhemmilla. Aikaa vierähti joskus koko kesäkin vanhempieni rakentaessa omaa taloa. Pappa piti kovaa kuria, varmaan joskus aiheestakin. Äitini veli ja sisko olivat seurana, iso lapsikatras kun oli perheessä. Mummoni sitkeyden muistan ja pyrin ottamaan siitä oppia. Pärjättiin, vaikka oli vaatimattomat olot.

Majakka



Tärkein voimavara on ollut ehyt perhe ja perheenjäsenten kiinteät suhteet (niin hyvässä kuin pahassakin).

Päivi



Ehjä ja mukava lapsuuden perhe, isä ja äiti ja meitä sisaruksia 5. Työhön opittiin hyvin nuorena. Vaatimatonta elämää maaseudulla, köyhääkin mutta henkisesti suhteellisen rikasta. Ihan lapsuudessa oli leikkikaveritkin lähellä kun oli noita omia sisaruksia ja naapureissa isoja perheitä. Nyt aikuisena on sitten sopeutunut aika hyvin työyhteisöön ja ihmeteltävän hyvin kanssaeläjäksi läheisille ja ystäville. Ei elämä vieläkään ole rikasta mutta riittää kun on se minkä tarvitsee kohtuulliseen elämiseen ja sehän se on tärkeintä, että terveyttä piisaa ja rakkautta riittää.

Nimimerkki entinen maalaistalon tyttö ja nykyinen toimistonhoitaja.



Työnteon, maalla asuminen, yhteisöllisyys niin hyvässä kuin pahassa. Mielikuvitus jota lapsena koin, ei ollut turhaa krääsää, vaan itse keksimme leikit. Kaikki kylän lapset oli meillä, vaikka meitä oli 9 sisarusta ja puuttettakin, mutta henkistä reviiriä sitäkin enemmän. Vieläkin kokoonnumme lapsuudenystävien kanssa vuosittain ja muistelemme haikeina lapsuuden aikoja. Työntekoon osallistuttiin, mutta leikkeihinkin oli aikaa.

Armiro



Elämä maalaistalossa sotien jälkeen, auttaminen pienestä pitäen erilaisissa töissä ja rikkautena erilaisiin eläimiin tottuminen.

Tara



Suurperheestä; Tietoisuus siitä, että oli rakastettu ja joukkovoima :)

Kippura



Äitini ja isäni opettivat rajoja, ne ovat rakkautta ja niistä todella ammennan voimavaroja ja selviytymiskeinoja näin keski-ikäisenäkin. Vanhemmat opettivat kunnioittamaan luontoa, vanhempia ihmisiä ja kanssaihmisiä, pitää käyttäytyä hyvin ihmisten kanssa kaikissa tilanteissa.

Rituli



Voimistelunopettaja alkoi aina tunnit sanomalla: "Tytöt, kasvattakaa itse itseänne, jos ette itse itseänne kasvata, ei siihen kukaan muukaan pysty" Tyttökoulu, -40 luvulta.

Ritva



Kun vaikeudet tuntuvat ylivoimaisilta ja mieleen hiipii negatiivisia ajatuksia, muistelen, miten todella isoja kolhuja vanhempani olivat kokeneet. - Ja silti he pysyivät iloisina karjalaisina kuolemaansa saakka! Kun heidän tukaliin elämäntilanteisiinsa suhteutan omia murheitani, niin miltei hävettää:

Kun talvisota alkoi, oli isäni hiukan aiemmin solminut avioliiton. Sotaan oli lähdettävä ja vauvaa odottava nuorikko joutui lähtemään evakoksi tuntemattomaan tulevaisuuteen. Kaikesta - tulevaisuuden suunnitelmia myöten - oli luovuttava. Seuraavana kevättalvena talvisota loppui, vauva syntyi alkukesällä oudossa ympäristössä. Yhteiselämää aloiteltiin uudelleen ja myös seuraava lapsi sai alkunsa. Vaan sittenpä alkoi jatkosota ja taas isän oli lähdettävä. Jatkosota kestikin pidempään. Kotilomien aikana perhetilannetta kehitettiin siten, että sodan loppuessa perhe oli nelilapsinen. Rauha palautui ja tulevaisuuteen katsottiin jälleen toiveikkaasti. Toiveet eivät kuitenkaan ehtineet päästä edes toteutumisen alkuun, kun pian perheen äiti sairastui vakavasti ja kuoli. Yhdessä vietetty perhe-elämä jäi minimaaliseksi sodan vuoksi. Isä jäi yksin neljän aivan pienen lapsen kanssa.

Hiukan myöhemmin hän tapasi toisen karjalais"tytön", jonka kanssa avioitui. Perheeseen syntyi meitä vielä kolme lasta lisää.

Elämä oli tuonut kohdalle kovia kolhuja ja se jatkui niukkana, mutta hyvin onnellisia ja iloisia oltiin! Nyt unelmia päästiin toteuttamaankin, mutta toki kovalla työllä ja vaivalla, pikku hiljaa. Muistelen usein sitä iloista ja tyytyväistä ilmapiiriä, mikä kodissamme vallitsi. Uskon, että täyttä totta on: Parasta, mitä voi lapsellensa antaa, on tyytyväinen vanhempi. Siitä riittää kokemukseni mukaan elämäneväitä ainakin yli kuudeksikymmeneksi vuodeksi!

Onnellinen lapsuus



Isä sanoi, ole paikalla aina 10 min aikasemmin, en ole koskaan tullut kokouksiin myöhässä eikä minun lapset ole myöhästyneet mistään kokouksista tai koulusta. Tämä on mielessä jatkuvasti. Kiitos Isälle.

Tuija



Lapsuudestani voimavaraksi jäi kosketus, jonka äitini minulle opetti. Kosketus tarkoittaa toisen ihmisen läsnäoloa ja minuun keskittymistä. Se antaa lohtua ja iloitsee kanssani. Kosketus voi olla halaus tai käden puristus tai vaikka vain pieni sipaisu tilanteesta tai koskettajan persoonasta riippuen. Koen, että elämä olisi hyvin vaillinaista ilman kosketusta.

Marjis



Olin "Isän tyttö", sisarussarjan ainoa sodan jälkeen syntynyt. Isä luki minulle iltasadun joka ilta, opetti onkimaan ja kouluun mentyäni auttoi kansakoulun laskennon läksyissä. Isään voi aina luottaa, hän ei juuri koskaan asettanut osaamistani kyseenalaiseksi (vaikka itse joskus asetinkin). Meillä oli myös samankaltainen huumorintaju. Äiti oli turvallinen ja aina kotona, hyvän ruuan laittaja ja hoivaaja. Nyt itse mummi-ikäisenä olen todella oppinut arvostamaan lapsuuden turvallisuutta ja sopivaa annosta soppaa ja kulttuuria!

Tilkkumummi



Opin lukemaan alle 6-vuotiaana. Flunssa kaatoi minut sänkyyn ja piti siellä useamman päivän. 13 vuotta vanhempi veljeni hankki minulle oman kirjastokortin ja toi luettavaa pienelle potilaalle. Toivuttuani kävimme yhdessä opettelemassa, kuinka kirjastossa toimitaan ja mistä hyllystä löytyy kivoja kirjoja. Vieläkin minulla on tallella se pahvinen kirjastokortti, johon joka vuosi laitettiin uusi leima. Ja minullahan oli eniten leimoja koko luokassa! Olen kiitollinen veljelleni, joka toi kirjat elämääni. Niistä on paljon saanut iloa, elämyksiä sekä oppia, neuvoja ja innostusta elämään.

Sirpa



Onnellinen lapsuuteni perustui järkevien turvallisten vanhempien luomaan kodin ymmärtävään ja välillä vaativaankin ilmapiiriin. Asioille ja säännöille sai hakea selityksiä, mutta jotkut asiat oli vain tehtävä, vaikka suututti.

Eija K



"Sateen jälkeen paistaa aina aurinko", on auttanut minua eteenpäin. Sen opetti mummini minulle aikoinaan. Olen opettanut sen myös lapsilleni ja lastenlapsille.

Emmamummi



60-luvulla ollessani 12-vuotias halusin pitkät housut. Äiti osti kaupasta kankaan ja näytti miten kaava tehdään sekä miten kaavaa suurennetaan ja pienennetään. Tämän pikakurssin jälkeen olen osannut tehdä perheeni vaatteet ja melko paljon vieraillekin elämäni varrella. Nyt haluan siirtää saman taidon omille lapsilleni:)

Katariina



Minulle ehkä tärkeimpiä ja voimauttavimpia kokemuksia ovat olleet kesät mummon luona. Mummo eli leskenä, näytti vahvan naisen mallin, oli rauhallinen ja toimelias ihminen. Sain olla hänen mukanaan myös työpaikallaan, jossa ensi kerran minulle syntyi kosketus tulevaan ammattialaani. Kaikki aika, jonka hänen kanssaan vietin on painunut mieleeni pienine ja suurempine tapahtumineen ja mietinkin usein niitä vieläkin vaikka mummon kuolemasta onkin jo 17 vuotta aikaa. Sain pitää mummon lähes 40-vuotiaaksi ja onnekseni hän sai nähdä kaikki lapsenikin.

En olisi voinut saada parempaa mallia elämääni mistään ja tämä innoittaakin minua ollessani nyt itse isoäiti.

mummon tyttö



Lapsuuden leikit lähimetsässä, käpylehmät ja kotien rakentelu puun juurille ja sammalisiin . Metsä oli rauhoittava leikkipaikka ja innostava. Vieläkin muistan sen metsän tuoksun, aina kun menen ohitse se tuoksu tulee, mutta jo hiukan miedompana. Käyn vielä joskus siellä muistelemassa lapsuutta.

rampe



Lapsuudesta jäi voimavaraksi vanhempien tuki ja kannustus, esim. opiskella. Mukavana koin papat ja mummot ja niiden rakkaus. Opin, että itse voi vaikuttaa asioihin, opin työnteon ja yritteliäisyyden. Sain aatteen, urheilemisen ja uskonnon. Pyhäkoulun opettaja vaikutti elämääni. Se pyhäkoulun tunnelma ja ne tarralampaat seinätauluun. Touhut lehmien ja hevosen kanssa ovat lämpimiä muistoja. Veneilyt ja kalastus isän kanssa.

Ja ne kesät olivat lämpimiä...?

Anja



Turvallisuuden tunne; saattoi nukahtaa pieneen nukelle tarkoitettuun sänkyyn kesken leikkien ja se isän iso syli joka kantoi pienen nukkuvan tyllerön omaan sänkyyn ja peitteli huolellisesti.

Ulla



Isän jatkuva kannustus "sinä osaat", rohkaisu harrastamaan monipuolisesti ja kokeilemaan aivan kaikkea. Vielä nytkin - isän jo kuoltua - haasteiden edessä kuulen isän sanovan "Anna mennä, kyllä sinä osaat!"

Elinainen



"Työssä pitää olla tekemisen meininki" Näin ajatteli ja toteutti vanha isäni, hän oli vaikeasti liikuntarajoitteinen, jalaton mies, mutta se ei haitannut työntekoa.

Kata



Lapsuudessa koettu on luonut vahvan perustuksen sille minkälainen ihminen olen läpi aikuisuuden. Turvallisuuden ja välittämisen tunne sekä mahdollisuus saada olla lapsi lapsuuden vuosina vanhempien kiireistä huolimatta on muovannut rauhassa harkitsevan ja tasapainoisen luonteen joka on varustettu vahvalla itsetunnolla. Esimerkki eläinten kohtelusta on saanut aikaan niin pienten kuin suurten olentojen kunnioittamisen ja avannut sen maailman jonka löytää lemmikkieläinten kautta. Anteeksipyytämisen ja kiittämisen sekä työn tekemisen taidot ovat luoneet pohjan hyville ja kestäville ihmissuhteille, toisaalta opettaneet huomaamaan myös ihmisten erilaisuuden ja toimimaan aina tilanteen vaatimalla tavalla. Positiivisuus vallitsi kaikessa kotona ja se jatkuu myös omana luonteenpiirteenäni - ja kuinka paljon se on auttanutkaan pienissä ja suurissa asioissa elämän matkalla.

Kaiken kaikkiaan olen ikuisesti kiitollinen kaikesta koetusta vanhemmilleni ja olen osaltani yrittänyt parhaani mukaan siirtää samanlaiset kokemukset kahdelle jo aikuiselle pojallemme. Hyvältä näyttää sielläkin suunnassa ainakin tähän asti.

Hanna



Isäni uskoi minuun. Hän antoi kokemuksen, että olin hänelle tärkeä ja kallisarvoinen. Kannan isääni sydämessäni elämäni loppuun asti. Isäkkä kuoli ollessani 16 vuotta. Kuoleman lähestyessä hän pyysi parasta ystäväänsä "katsomaan Annen perään". Olin 100 % isän tyttö, minulla on neljä veljeä.
Mummoni uskoi myös minuun ja piti itsestään selvänä isäni lisäksi, että tyttö lähtee opiskelemaan. Siihen aikaan maaseudulla ei tyttöjen opiskelua yleensä pidetty tärkeänä, sillä ajateltiin, että koulutus menee hukkaan tytön mennessä naimisiin. Mummo sanoi, että minulla on sievä nenä ja tänä päivänä katson nenääni aina mummon silmin :)

Mummolla ja isällä oli ihanat viisaat vihreät silmät. Näen ne katsoessani peiliin ja tajuan olevani osa sukupolvien ketjua.

Anne



"Meidän tytöt pärjää aina." lause kantaa edelleen, aina, kaikkialla ja joka tilanteessa. Nyt jo kolmannelle sukupolvelle.

Mummo



Kun setäni ja sisarusteni kanssa olimme heinänteossa alapellolla ja iski armoton ukonilma. Hevonen pillastui ja säntäsi kotiin kärryt perässään. Ukkosti ja salamoi ja seisoin pienenä tyttönä setäni vieressä heinäladon oviaukossa. Hän seisoi tyynen rauhallisena paikallaan ja hänestä huokui sellainen rauha ja voima ettei ollut tarvetta hätääntyä. Aikuiselämässä monta myrskyä läpikäyneenä aina jaksan uskoa että aurinko paistaa rajuilman jälkeen kunhan en hätäile.

keenie



Minulla ei ole paljon muistoja lapsuudesta. Joitain hataria, joista monet ovat kovin ilottomia. Koin olevani vanhempieni viimeinen vahinko. Vanhemmilla ei ollut aikaa enkä muista syliä tai muutakaan hoivaa. Yksi hyvä muisto nousee muita kirkkaammaksi. Kotini lähellä oli pieni lampi ja talvella jäällä napakelkka. Siinä sisarusten temmeltäessä sattui vahinko ja kelkka irtosi hurjassa vauhdissa. Kovalla rytinällä hujahdin kelkkoineni risupensaaseen, seurauksena naarmut ja nirhamat poskessa. Minua hävetti mennä seuraavana päivänä kouluun. Opettaja huomasi turvonneen poskeni, hän puhdisti ja rasvasi sen. Tunsin valtavan lämmön tunteen; joku hoivasi minua, kosketti. Päivästä kehittyi onnellinen ja elämäni kirkkain ja kantavin muisto. Tuo kosketus ja tunne on palannut mieleeni monta kertaa voimavaraksi heikoimmilla hetkillä.

Kosketus



Luottamus Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja usko Jeesukseen on kaikkein merkittävin kokemus, joka lapsuudessa on välittynyt sekä vanhemmilta että isovanhemmilta. Toinen hyvin tärkeä kokemus on tekemiseen tarttuminen. Kun tarvitaan puita uuniin, otetaan saha ja kirves käteen. Kun on nälkä, tartutaan puurokauhaan ja paleleviin jalkoihin neulotaan sukat. Monessa käänteessä työelämässä ja arkisessa kotielämässä tästä opista on ollut apua.

Päivi -71



Lapsuudenperheeni muutti olosuhteiden takia useampaan otteeseen eikä se aina ollut helppoa lapsen näkökulmasta ja taloudellisesti oli aina myös tiukkaa mutta näin aikuisena se on antanut näkökulman optimismiin: muuttuneissakin olosuhteissa elämä kantaa ja toivo paremmasta hetkestä tai huomisesta on pysynyt matkassa mukana vaikka kaikki päivät eivät helppoja olekaan.

Vieläkin optimisti, yli 50 wee



Meidät lapset (kolme tyttöä) otettiin mukaan kaikkeen toimintaan ja työhön kotona. Äiti oli kotiäiti, joka opetti, miten asiat tehdään. Eihän se aina ollut mieluista, mutta niistä opeista on ollut valtavasti hyötyä omassa elämässä. Kun meillä ei ollut poikaa perheessä, tulivat myös ns. poikien työt tutuiksi. Olen ollut työn ohella monessa vapaaehtoistoiminnassa mukana. Usein uuden haasteen edessä kotona opittu asenne työhön ja erilaisiin tehtäviin oli eduksi. Tärkeää oli asiaan tarttuminen ja selvää ottaminen sekä työn loppuun tekeminen. Tietynlainen rohkeus tarttua uusiin haasteisiin periytyy myös isältä. Hän uutta työtä hakiessaan aina sanoi, että pannaan paperit puntariin. Äidiltä opittuja taitoja olivat siivous, ruuanlaitto, leipominen, pyykinpesu, silitys ja mankelointi, puutarhanhoito, ompeleminen, kutominen, neulominen, lastenhoito, marjastaminen ja säilöäminen.

Isältä opittuja taitoja olivat autolla- ja veneellä ajaminen, autonrenkaiden vaihtaminen, erilaisissa rakennustöissä mukana oleminen apumiehenä, lapiointi, kärrääminen, eristeiden laittaminen (kutterinpuru-karhuntalja, styroksit), piikkaaminen (pistorasioiden paikat betoniseinään), maalaaminen, apumiehenä puiden moottorisahauksessa ja puupinojen tekeminen jne.

Harvemmin menee sormi suuhun eikä tarvitse jättää ryhtymättä mihinkään, jos olisi tarpeen tehdä jotakin. Tietää myös käytännön toteutuksista jotakin, etteivät palkatut työntekijät voi kovasti sumuttaa silmään.

Tupu



Olen ammentanut voimaa vanhempieni elämän viisauksista, joita käytän nyt voimavaroina omien lasteni kanssa esim: "Lapet ja eläimet eivät ole tietoisia ajasta."

Anneli



Toisesta välittäminen ja ihanat ystävät, jotka kulkevat vielä nytkin rinnalla viisikymppisenä . Omat vanhemmat antoivat voimavaroja omalla käytöksellään ja kulkevat muistoissa vaikka ovat pois keskuudestamme

Leena



Äiti opetti, että jos ei ole varaa niin ei tarvitse kulkea rikkinäisissä vaatteissa, eikä likaisissa ja ole aina kohtelias ja avulias kanssakulkijoille, sillä hymy ei maksa mitään!

hanne



"Ole aina rehellinen. Valheella on lyhyet jäljet." Ja toinen opetus: "Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää." Kolmas: "Tarjoa aina työmiehille kaffit ja pullat työn päätteeksi."

Terttu



Yksi pieni, mutta merkitykseltään todella suuri juttu on jäänyt monien asioiden joukosta hyvin mieleen. Elettiin yleislakon aikoja vuonna 1956. Ilmassa oli kaikenlaista kiivastakin keskustelua ja väittelyä. Nyt puhuttaisiin ehkäpä vihapuheesta. Olin 8-vuotias ja keskustelun sävystä ja uhkakuvista hyvin huolissani. Oltiin selvästi jakautuneita. Jonain päivänä, koulusta tultuani kysyin äidiltäni: "Ollaanko me optimisteja vain pessimistejä?" Pikkupojan kysymys. Pienen hetken mietittyään äitini vastasi: "Kyllä me optimisteja ollaan!"

Olli ukki



Mummuni joutui aivoverenvuodon vuoksi pyörätuoliin ollessani pieni. Mummuni kuitenkin pyörätuolista huolimatta on ollut osana meidän lastenlapsien elämää ja ehkä juuri senkin vuoksi on aina ollut tunne, että mummu on aina ollut läsnä meidän elämässä, sillä hän on halvauksen jälkeen ollut aina kotona.

Mummu on opettanut, että jokainen ihminen tulee kohdata lämmöllä ja rakkaudella. Mummulaan on aina saanut mennä. Silloin kun olimme pieniä, mummu jaksoi pyörätuolista huolimatta huolehtia meistä lapsenlapsistaan ja yhdessä opeteltiin laittamaan ruokaa. Toisinaan lihapullat pitivät kokousta ja mummulassa melkein aina sai lättyjä.

Nyt mummu ja pappa ovat sen verran iäkkäitä ja huonommassa kunnossa, joten on aika "maksaa takaisin" sitä huolenpitoa ja rakkautta, jota heiltä olen saanut. Mummu joskus sanoi, että sitä antaisi vaikka paidan päältänsä, jos joku toinen sitä enemmän tarvitsee ja tällä opilla mennään eteenpäin.

Lähimmäisen rakkaus, toisen auttaminen ja välittäminen ovat mummun opit elämässäni ja kaikilta isovanhemmiltani saamani rakkaus on suuri voimavara. He ansaitsevat suuren kiitoksen!

Mää



Muistan aina lapsuuden pitkät kesät mökillä sukulaisten kanssa, niihin sisältyy monia hienoja hetkiä joista saa voimaa vielä näin viisikymppisenäkin. On kalastusretkiä, auringonottoa Tummeli aurinkovoiteena, yöuinteja olympialaisten seuraamisen välissä, Hullujussi lauloi Friduna Skikunaa kotimaisessa puolituntisessa jne. unohtumattomia asioita.

Juha62



Äitini tasapuolinen kohtelu minun ja isosiskoni kanssa, vaikka minä en pärjännyt koulussa yhtä hyvin kuin ahkera siskoni, en ollut yhtä kaunis kuin luonnonkiharat omistava siskoni ja monet muut asiat. Sain itse neljä lasta ja olen muistellut miten äitini ymmärsi minua. Sitä ihanaa tunnetta olen yrittänyt saada lapsillenikin annettua. Nyt he ovat jo aikuisia ja vanhempia itsekin ja olen saanut kiitosta tasapuolisuudesta ja siitä etten ole verrannut heitä toisiinsa.

Mummo49



Olen saanut paljon rakkautta äidiltä ja isältä, äiti oli kotona hoitamassa meitä. Aina kannustettiin ja oltiin mukana kaikessa. Olen saanut hyvän itsetunnon ja tällä voimavaralla on mennyt elämässäni eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Hyvä kotikasvatus ensitärkeä, tämän olen omille lapsilleni jatkanut ja nyt he jatkavat perinnettä omien lastensa kanssa. Äidit, Isät, olkaa kotona lastenne kanssa ja kuunnelkaa heitä, olla läsnä -  ei tarvitse juosta joka uutuuden perässä.

lilli



Rakas mummoni, joka oli minulle kaikkeni (vanhempani työelämässä ja äitini ei ollut niin äitihahmo). Hän oli minun elämäni tuki ja turva, kävimme yhdessä kirkossa ja papan haudalla, hän lauloi minulle virsiä ja kaikesta tästä jäi minulle se lapsenuskoni, joka kannattaa minua vieläkin ja luen iltarukoukseni, pyydän varjelusta lasteni perheille, kerron huoleni ja murheeni. Ilman tätä en tiedä miten olisin selvinnyt ja selviäisin elämästäni. Tämä mummoltani saamani uskon siemen on kannattanut minua hyvinkin vaikeissa elämäntilanteissa.

Mummi 65v



Kannustaminen kädentaitoihin, annettiin jo pienenä kokeilla kaikenlaista tekemistä. Neulomisen aloitin kalisuttamalla puikkoja ja purkamalla yksitellen puikolle valmiiksi tehdyt silmukat. Nukenvaunuja punaiseksi maalatessani maalasin samalla myös otsatukan itikoita huitoessani.

Tuula



Opin jo lapsena tekemään töitä oman rahan hankkimiseksi ja se on auttanut ja antanut voimaa kun on tullut taloudellisesti tiukkaa elämän varrella. Ja äidin neuvo; Tee työsi ahkerasti ja huolellisesti.

Mummo



Kesät mummolassa, maalla. Luonto aina lähellä. Perhekeskeisyys, välitön meininki.

Tege



Lapsuuden positiivisuus. Se että muistaa nauraa ihan pienimmästäkin asiasta vaikka kasvaakin aikuiseksi ja tulee vastuuta koko ajan. Positiivisuutta ja iloisuutta ei saisi unohtaa.

IloveBasset



Jo 20 vuotta sitten edesmenneen äitini antamat neuvot ja elämänohjeet ovat palanneet aikuisiällä mieleen monen monta kertaa. Ei niitä silloin aikanaan ymmärtänyt, mutta myöhemmin kyllä ja on ollut hyvä jakaa niitä myös omille lapsille luottaen siihen, että hekin jonain päivä ymmärtävät niiden hyvän tarkoituksen. Lisäksi kodin ja silloisen elämäntyylin, niin vaatimatonta kun se tämän päivän lasten elämään verrattuna olikin, antama turvallisuuden ja välittämisen tunne kantaa edelleen.

Tyttö vuosimallia -53



Jumala ei laiskoja elätä

Saara Anneli



Sain lannistettuna lapsena voimaa näyttää, että selviän ja selvinnyt olen.

"pörrö"



Itseni ollessa jo eläkeläinen ja fammu olen ammentanut elämän ohjeita omien isovanhempieni elämästä ja heidän elonsa viisauksista.

Aila



Vanhempien ehdoton lapsiensa kannustaminen ja kehuminen. Emme koskaan päässeet luulemaan, etteivätkö vanhempamme välittäisi meistä tai pitäisi meitä hyvinä. Se auttoi selviämään koulukiusaamisestakin, niin että se toi vahvuutta eikä särkenyt.

Hiksu



Se että perhettä ajettiin pyssyn kanssa takaa yms. muuta väkivaltaa oli. Osaa nauttia elämästä. Ja ihmiset voi tuntua tosi mukaville kun ne ei ole pahoinpitely mielessä, tai ne puhuu minulle. esim. työelämässä olen havainnut paljon positiivista kohtelua.

pirkko



Isäni oli elämänsä aloittanut huutolaispoikana ja äitini menetti äitinsä 6 vanhana, perintönä jäi heiltä, että vaikeista ja köyhistäkin oloista voi kasvaa kunnon ihmisiä, joilla on vielä halu omille lapsille siirtää kodinperintönä hyviä muistoja. Hyvä kasvatus ja elämänmyönteisyys, sekä muistaa, että jokainen ihminen voi olla enkeli, joka poikkeaa luoksesi apua pyytämään.

Sirkka



Lapsuus oli turvallinen ja ihana

rr



Rakkaus on koko elämän kantava voima. Vastoinkäymisiä on jokaisella ja niiden kanssa eläminen on arkipäivää.  Ovia sulkeutuu ja Uusia ovia avautuu kaiken aikaa. Elämä muuttuu kaiken aikaa. Lapsuusmuisto 4v. alkaen ja ikävä kotiin. Tänään olen n.49 v.+ 5kk. 4-vuotiaana olin hyvin vakavasti syöpäsairas lapsi, hoidoissa monen sadan kilometrin päässä kotoa. Elämäntoivoa ei juuri annettu. Nyt tänä päivänä olen onnellinen ja yhden lapsen 23v. taiteiden kandin äiti.

Olen saanut Rakkautta kokea äidiltä ja ulkopuolelta kummitädin + hänen ystävien välitetyin rukouksin. Itse nuorena teini-ikäisenä kapinoin lapsuuden raskaita vuosia hoitoineen päivineen.

Tänä päivänä koen olevani onnellinen ihminen.

pikku-anne



Että voi tarvittaessa pyytää apua ystäviltä ja tuttavilta esim. naapureilta. Lapsuuden kotini sijaitsi maalla ja pienenä tyttönä äiti lähetti minut aina perunan nosto aikaan pyytämään talkooapua sellaisilta naapureilta joilla itsellään ei ollut maatalon töitä. Useita ihmisiä tulikin, ruoka ja kahvi tarjottiin pitkällä tuvan pöydällä, ihanaa maalaisruokaa söimme. Sama jatkuu nykyisin maalla asuessa, tykkään että ruoka on aina, olipa vieraita tai talkooapua.

Toinen asia oli sunnuntait jolloin meillä ei varmasti tehty työtä, muuta kuin navettarutiinit äiti hoiteli. Oli sanoinkuvaamaton rauha, kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus ja sävelradion hyvää musiikkia... oli puhdas koti ja hyvä ruoka sekä lauantaina leivottua pullaa ja kakkua, enempää ei tarvinnut. Ja jostain kumman syystä sunnuntaisin samanlainen levollinen mieli vanhetessakin on tullut. Nämä tuli ensimmäiseksi mieleen ja että on helppo tukeutua vaikkapa naapuriapuun, puolin ja toisin tietenkin: ei ne tavat ole maalla mihinkään hävinneet, asia on vain itsestä kiinni, millaiset välit rakentaa...

Katri



Isäni kannustamana ja äitini negatiivisesti suhtautuvana mieleeni on hyvin iskostunut ettei kukaan muu tee mitään minun puolestani vaan minä itse ainoastaan. Tämä on minua kannustanut hyvinkin vaativiin ratkaisuihin ja tekoihin, onnistumisiin ja myös epäonnistumisiinkin, jotka olen kääntänyt voitoksi.

Essu Esteri



Isäni sairastui alle 20-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Hän näytti minulle kallionkolon, jossa hän oli lääkärin neuvon mukaan ottanut aurinkoa, koska kaikki parantolapaikat olivat täynnä. Hän joutui myös opettelemaan kävelyn uudestaan. Hän oli sisaruksista ainoa, joka jäi eloon. 60-vuotiaana isä menetti aivoinfarktin seurauksena puhe- ja kirjoituskykynsä. Hiukan toivuttuaan hän pyysi minua kirjoittamaan lehtiöön tikkukirjaimet, joita hän ryhtyi määrätietoisesti harjoittelemaan. Sanoja hän harjoitteli sanakirjan avulla. Kun oma elämäni on iskenyt, olen aluksi lamaantunut. Sitten olen muistanut, ettei isäkään antanut monista sairauksistaan huolimatta koskaan periksi. Pahat paikat on sitten selvitetty positiivisuudella ja mustalla huumorilla. Tyytyväisenä olen huomannut, että positiivisuus ja periksiantamattomuus ovat "periytyneet" myös seuraavalle polvelle. Näin isäni antoi minulle perinnöistä parhaimman.

Anita



Opin tekemään työtä, sodanjälkeisenä hyvin niukkana ja köyhänä aikana.

vaari



Kesäiset kuuman aurinkoiset päivät. Retket mummulassa serkkujen kanssa uimarantaan. Mummu oli tehnyt eväät. Tai toisessa mummolassa koko suvun voimalla heinäpellolla.

Minttu-66



Meitä opetettiin lapsena rehellisyyteen, ahkeruuteen ja toisen ihmisen kunnioittamiseen. Se voima on kantanut. Olen sota-aikana syntynyt ,silloin oli pulaa kaikesta. Näillä eväillä olen pärjännyt.

Irma Anneli



Iltarukous mummulta opittu. Isältä kiinnostus liikuntaan ja urheilu-suorituksiin. Kummitädiltä innostus käsitöihin ja kutomiseen.

siri



Rukous ja vihdan teko. Ne iso-äitini minulle opetti. Molempia olen aikuisena tarvinnut

Mummeli



Vanhemmat, joille voi kertoa kaikki asiansa. Äidilläni oli tapana sanoa, että maailmassa ei koskaan voi tapahtua mitään niin kamalaa etteikö siitä voisi omalle äidilleen kertoa.

Anu



Näistä hetkistä sain voimaa.

Yhdessä tekemisen meininki loi vahvaa perusturvaa. Maalla heinäpelolla ja turnipsin harvennuksessa oppi pitkäjännitteisyyttä ja huolellisuutta. Eväät mukaan pellolle kahvit kaljahinkit ahomansikat. Perhe oli turvallinen. Perheessä osattiin se läsnäolon taito, jota nyt pitää erikseen opetella. Se tuli luonnostaan kun asuttiin vanhaa sukutilaa kolmessa eri sukupolvessa. Kotona tehty lämmin leipä, mummun syli pakkasessa kohmettuneelle koulutytölle, korppua ja maitoa mummukammarissa salaa toisilta.

Vaatimattomuus oli rikkautta. Suvun läheinen vanhus, jonka kotitaloa sain sisareni kanssa keväällä laittaa asumiskuntoon. Niiden hirsien sisäpuolella loimuavissa ikkunoissa asui elämä syvällä. Hulda täti maidon haku ja postintuonti matkalla lapsuuden kodissani oli unohtumaton muisto. Lämmin rakennushiekka kutitti varpaissa. Kissanpennut, joita oli joka kesä. Hevonen, joka osasi kulkea kaupalta kotiin vaikka olisi laskenut pilvenhattaroita kärrynlavalla. Ohrapuuro puuhellalla mummun keittämänä oli maailman suurinta herkkua. Pääsin isän mukana talvella hänen metsätyömaalleen. Isän metsäreppu ja eväiden teko. Niissä hetkissä tuoksui isä. Monet yhteiset pelit ja leikit kylän lapsien kanssa meidän kotipihalla.

Tarja



Hassua, että tätä kysytään tänään. Eilen juuri ajattelin asiaa. Minä sain kasvaa omaksi itsekseni. Paljon ei ohjailtu ja liekaa oli vastuunottamiseni verran. Tulipa kokeiltua kaikenlaista :) Nyt eivät elämän tuulet enää paljon heilauttele ja luovuutta riittää toisillekin opetettavaksi.

Metsämökin muija



Vanhempani sanoivat aina, että kyllä sinä pärjäät elämässä :)

wilhelmiina



Äiti opetti ettei yksikään ihminen ole toista parempi, näin opin arvostamaan kaikenlaisia ihmisiä ihmisinä - en tittelin tai omistamansa omaisuuden mukaan.

Jatta



Isän opetukset, että asioita ei kannata pelätä ja surra etukäteen. Saattaa joutua suremaan turhaan tai jos surtavaa tulee, ehtiihän sitä suremaan myöhemminkin. Samoin hänen opetus, että ajatuksella on mahtava voima. Pitää ajatella myönteisesti. Isä on ollut haudassa jo 18 vuotta, mutta hänen oppinsa ovat jääneet elämään. Olen 8-lapsisesta köyhästä perheestä. Isä neuvoi myös, ettei köyhän kannata ostaa huonolaatuista ja halpaa.

Lea-Mimmu



Loma-ajoiksi matkustettiin mummolaan junalla Helsingistä Joensuuhun ja siitä sitten vielä linja-autolla eteenpäin. Jo alakouluikäisenä pääsimme matkustamaan ilman vanhempia siskoni kanssa. Tästä jäi rohkeus itsenäiseen toimimiseen ja siihen, että kyllä minä selviän. Se rohkaisee aikuisenakin toteuttamaan omia seikkailuja ja muita haaveita.

Helka



Perusturva:)

Maikku



Kesät ihanassa mummolassa serkkujen kanssa, Kiusatuksi tuleminen (pojat asuivat samassa kerrostalossa, terveisiä vaan Aholan pojille Tikkurilaan ) sekä kansakoulunopettajani Sirkka-Liisa Ellilä, joka opetti minua 4 vuotta. Hänen kannustuksensa.

Taina



Opettajien kiitos ja arvosanat lapsuudessani jotka jäivät lapsuuteni ainoiksi kannustaviksi asioiksi. Vaikka on ollut vaikeaa jokin taka-alalla on sanonut että olen sittenkin aika hyvä. Kouluaika loi uskoa itseeni siitäkin huolimatta, vaikka äitini sanoi, etten ole numeroitteni arvoinen ja olet saanut ne vain säälistä.

Marge



Ollessani pieni tyttö, en vielä nukkunut, kun huomasin isäni kulkevan kaikkien kuuden lapsen sängyn vieressä ja siunaavan meitä rukouksella, monta kertaa itkussa silmin olen sitä muistellut.

isän rukous on kantanut



Se että Äiti opetti pienestä pitäen miten mikäkin työ tehdään ja millä tavoin siitä suoriutuu parhaiten!

Kiitollinen



70-luvulla serkkuni asuivat mummolani naapurissa. Ollessani yökylässä mummolla, kävin iltasella naapurissa leikkimässä. Kun palasin mummolle olin aivan hengästynyt, koska olin juossut koko matkan pimeää pelänneenä. Silloin Isoisäni kysyi minulta, olinko aivan varma, että se paha tulee perässäni - jospa se onkin avosylin odottamassa ovella. Sitä opetusta en ole ikinä unohtanut.

tarjuli



Äidin ja isän täysi luottamus siihen että minä pärjään tilanteessa kuin tilanteessa. Yllätys, yllätys, minä olen pärjännyt!

Aila



Turvalliset, tasapainoiset, kasvattavat ja rakastavat vanhemmat sekä hyvä lapsuudenkoti ovat olleet se turvaverkko, jonka antamilla "elämän eväillä" olen selviytynyt oman elämäni tuulissa ja tuiskuissa. Ikä ja elämänkokemukset ovat tuoneet viisautta ymmärtää lapsuudenkodin arvon päivä päivältä paremmin ja paremmin.

Maiju



Isäni opetti minut tekemään kaikkea työtä : miesten ja naisten eikä kysynyt osaanko vaan oletti, että ainakin opin. Siitä on seurannut asenne: siitä, mitä osaat ei ole haittaa, mutta jos et osaa jotakin, voit jäädä jotain paitsi

Liisa



Se ennakkoluulottomuus asiaa kuin asiaa kohtaan ja positiivinen asenne elämään, surkoon hevonen sillä on isompi pääkin....

satula



Työtä, leikkiä ja laulua.... huumoria, itsetuntoa....
Jos ei onnistu ei lannistuta vaan yritetään uudelleen....

losnepon



Marjojen keräys, vaikka se oli kuin tervan juontia lapsuudessa.

rituli 48



Maaseudun rauha ja mahdollisuus olla lapsi, aikuisuuttahan on sitten tämä loppuelämä. Aina oli äiti isä mummo tai vaari lähellä. Mitään todella tärkeää ei puutunut. Elämä oli niin turvallisen yksinkertaista nykyiseen menoon verrattuna.

Sike



Äitini vei minut 3v naapurin pihaan ja kysyi voiko heidän samanikäinen tyttö leikkiä minun kanssa. Se ystävyys on jatkunut läpi elämän, olemme jo molemmat 60v. Mikään ei ole korvannut hyvää ystävyyttä.

Riitta



Äitini ja isäni opetus, että kaikesta selviää. Ei ole mitään sellaista asiaa, jota pitäisi salata ja jota ei voitaisi yhdessä puhumalla saada kuntoon. Lisäksi äitini ja isäni esimerkki toinen toisensa pyyteettömästä auttamisesta ilman, että koskaan tarvitsee erikseen pyytää. Toivon, että itse osaisin olla yhtä hyväsydäminen.

np



Kosketus luontoon, sen turvallisuus. Luonnon kanssa voi vain olla, itse ei voi vaikuttaa. Rantaan lyövien laineiden ääni rauhoittaa, samoin tuulen suhina metsän puiden latvuksissa. Ja sade.

Eema



Minulle on luettu paljon satuja ja tarinoita, jotka ovat lisänneet mielikuvitustani ja luovuuttani sekä auttaneet aina elämässä eteenpäin. Mikään raha ei voi korvata näitä lahjojani.

Suokeiju



Yhteishenki ja välittäminen / rakastaminen, mikä pätee tänäkin päivänä. Vaikka me sisarukset asumme kaukana toisistamme niin lähdemme vaikka keskellä yötä auttamaa jos apua tarvitaan. Talkoilla tehdään, eikä rahasta puhuta. Hyvä mieli on palkkana ja se on monin verroin arvokkaampaa kuin raha. Autan kaikkia muitakin apua tarvitsevia jos se on mahdollista ja saan siitä hyvän mielen.

Kunnioitus vanhempaa ihmistä kohtaan vaikka hermot välillä menisikin :) Maalla kasvaneena on oppinut tekemään jo nuoresta töitä ja omaa työtään osaa arvostaa. YSTÄVÄLLISYYS kanssaihmisiä kohtaan on itselleni tärkeä asia ja hymy saattaa pelastaa jonkun pahan päivän:) (näin minulle on tullut usea ihminen kertomaan). Tässä muutamia ajatuksia..... :) Maalla oppii kaikenlaista ja kerron kaikille rinta rottingilla olevani maalta kotoisin :)

Eiski63



Kun olin suorittanut keskikoulun ensimmäisen luokan ja jouduin vaihtamaan toiseen kouluun, niin rehtorimme pani kätensä hartioilleni ja sanoi: Sinä olet sellainen tyttö, joka selviää kaikesta, mitä eteesi elämässäsi tulee. Minun mielestäni rehtori oli viisas mies ja vaikeuksien tullessa olen muistanut hänen sanansa ja pitänyt niitä totena. Apua on ollut jo 66 vuotta.

Kiitoksia viisaista sanoista!



Sain taluttaa vanhuksia, kulkea käsi kädessä heidän kanssaan, kuunnella heidän viisaita ajatuksiaan. Mikä lempeys olikaan heidän katseessaan, elämänkokemus jonka olisin halunnut heiltä tallettaa. Pienen tytön uteliaisuuteen vuosikymmenten taakse sai heidät ihmettelemään kiinnostustani menneistä ajoista. Olen heille paljosta kiitollinen.

Elämälle kiitos



Vanhempieni rakkaus. Hei eivät vaatineet suorituksia tai hyviä koulunumeroita olivat tietysti iloisia jos me lapset (9 kpl) menestyimme. Heiltä sain tunteen, että olen rakastettu menestyin tai en. Luulen, että siksi en pelkää itseni nolaamista esim. esiintyessäni.

Hörönliina



Ehkä lapsuudestani se, että vanhempani kannustivat minua etsimään elämääni uusia asioita, aina kun elämääni tuli uusia asioita. Ilman tätä vanhempieni kannustusta ja tukea en olisi päässyt elämässäni yhtään minnekään, enkä olisi saanut kokea kaikkia niitä ihania asioita ilman vanhempieni tukea ja turvaa aina aikuiseksi saakka.

Päivi



Edesmennyt mummoni opetti minulle: "elä sillä tavalla, että pärjäät itsesi kanssa. Älä kosta tai ala riitelemään asioilla, vaan sovinnolla pääsee aina paremmin eteenpäin ja tavoitteeseen." Ja näin se on! Näitä syvällisiä keskusteluja mummoni kanssa kaipaa, mutta edelleen ne auttavat jaksamaan arjessa, kun on vaikeaa. Kaikessa on aina se hyvä puoli, mutta sen näkeminen vaatiikin taitoa:)

Jaana



Minulla oli turvattu lapsuus ja rakastavat vanhemmat, jotka kannustivat minua vaikka itse en aina uskonut mahdollisuuksiini.

mln



Hyvä lapsuus, sisaruksia 5, isä ja äiti olivat tosi hyviä

ee



Töitä piti tehdä, marjat ja sienet piti kerätä jopa kouluunkin. Nyt rakkain harrastus on metsä ja metsän antimet.

lena



Turvallisuuden tunne. Maatilalla lapset olivat aina mukana vanhempien kanssa tilan töissä. Yhteinen "laatuaika" löytyi arjesta.

Iia



Yhdessä oleminen

tina



Äidin usein toistamat opetukset; ensin työ ja sitten leikki, sekä, kun peset pöydän, muista reunat, kun lakaiset lattian, muista nurkat.

aukkis



Eläimet, koira, kissat lehmät, lampaat, siat … ihania

sipe



Kova sisu mennä eteenpäin

Sirlima



ISÄNI OLI SOTASOKEA, MUTTA TODELLA POSITIIVINEN IHMINEN.  HÄN OLI MYÖS HYVIN MUSIKAALINEN. LAULUN LAHJAN PERINYT HÄNELTÄ. MONEN MONTA KERTAA OLEN LAITTANUT KIITOKSEN "YLÄKERTAAN" TÄMÄ ON OLLUT MINULLE HYVIN SUURI VOIMAVARA ELÄMÄN VARRELLA. TOSI PIENENÄ SISARENI KANSSA LAULETIIIN ISÄN SÄESTYKSELLÄ. MILLOIN KITARA, VIULU, HAITARI, PIANO. ISKELMIÄ JA MYÖS LASTENLAULUJA. JONKUN VERRAN NAUHOILTA LAULUJA LÖYTYY. ILMAN MUSIIKKIA OLISIN IHAN HUKASSA.

EILA



Setäni leikki kanssamme roolileikkejä ja pelejä sekä piirteli meistä lapsista pilakuvia. Joskus puimme yllemme hassut asut ja esittelimme itsemme roolinimillä. Tällainen hassuttelu aikuisen kanssa on antanut myöhemmällä iällä voimavaroja; Olen oppinut nauramaan itselleni kun mokaan. Olen saanut iloa ja hauskuutta elämääni. Asiat ja tapahtumat voin tarkastella leikkimielellä ikään kuin pilke silmäkulmassa.

Lyyti



Isältä opittu yhteys / rakkaus luontoon. Kävely metsässä, pellonreunassa tai joen rannassa ja luonnon äänien kuuntelu palauttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin sekä antaa voimaa kohdata arjen haasteet tyynesti.

sartsa



Muutimme todella usein, joten se teki minusta nopeasti uusiin tilanteisiin sopeutuvan ja tutustun myös nopeasti uusiin ihmisiin.

Iris



Vanhempien ohjeet ja kiellotkin.

Mike



Muutto ulkomaille ja selviytyminen täysin vieraassa ympäristössä ja kulttuurissa.

Sikurina



Mummi ja pappa ja heidän kesämökki joen rannan lähettyvillä. Siellä monet kesät vietettiin ja aina piti päästä ongelle. Sitä näin vanhana kaiholla muistelen ja kova halu päästä samoihin maisemiin.

Pehmis78



Isälläni oli tapana aina asioita tehdessään mainita meille lapsille, että "Se mikä tehdään, tehdään kunnolla, tai sitten sitä ei kannata tehdä ollenkaan" Tämä on kulkenut mottonani näihin päiviin, eikä siitä ohjeen noudattamisesta ole vielä koskaan ainakaan haittaa ollut:) Onpa jopa useamman kerran tullut palautteena kehuja ja kiitosta sekä hyvämieli ohjeen noudattamisesta.

Ritva



Urheilumenestys oli kivaa.

Zarus



Rakkaus

Piko



Isäni loukkaantuminen ja suutahtaminen siitä, kun hänen alaikäisiään tyttäriään ohitettiin kioskin jonossa. Opetus oli se, että olimme ihan yhtävertaisia aikuisten ostajien kanssa, eikä meitä pitäisi emmekä saisi antaa kenenkään ohittaa.

Sari



Äidin opit miten pärjätä elämässä

hanhi



Vanhemmat, leikkikaverit, koulu.

ghita



Lapsuuteni oli hyvin onneton monestakin syystä, joten niitä ei ollut tai ainakaan omalta perheeltä en saanut tukea ja henkistä turvaa. Isovanhemmat / tädit ja sedät korvasivat sen tuhatkertaisesti. Heille olen ikuisesti kiitollinen.

Mimde



Anteeksi antaminen ja saaminen. Mokien jälkeen sai aina aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä.

Poimulehti



Pappan ja hevosen kanssa 60-luvun alkupuolilla talvella tukkimetsässä. Siellä kannon päällä istuimme ja söimme eväitä. Pappa aina kertoi kaikkea elämän tärkeitä asioita, kuten, että eläimiä pitää kohdella yhtä hyvin kuin ihmisiäkin. Niinpä sitten olenkin ollut aina eläinrakas. Luulisin sen johtuvan siitä.

Aila



Metsässä kuleksiminen. Teetpä mitä tahansa, tee se niin hyvin kuin pystyt, olkoon se vaikka lannan levittämistä. Ihan sama mitä muut sinusta ajattelevat, kunha tiedät tehneesi oikein.

RAE



Ole iloinen luonnosta

Jusander



Lapsuuden leikit

Masa1



Onnistumisen kokemukset

Yanne



Kun sain hoitaa isoäitiä, kun hänen lonkka murtui, hänen viimeisillä hetkillään kuolinvuoteella. Mummo oli 93 vuotta vanha. Olin 15-vuotias silloin.

Ramarja



USKO :)

Jonna



Mummoni sanoi aina minulle että, älä tee toiselle sitä mistä et itsekkään tykkää.

sipe65



Äidin ystävällinen luonne.

kallu99



Lapsena opitaan tapoja, arvoja ja suhtautumista asioihin. Itellä oma arvomaailma on ihan itse itselle hyväksi todettua. Toki osa omista arvoista on perua jo sieltä lapsuudenkodista, mutta iso osa on kuitenkin jotain aivan muuta kuin sieltä. En esimerkiksi siedä huutamista ollenkaan. Eli elämää voi elää ilma suurempia huutoja.

Seppo



Lapsuuden kesät ja kesälomat maalla heinänteossa, uintipäivät ja kuumat helteet.

sisi



Perjantaisauna, perheen kesken.

Hessu



Isän kanssa kalareissut. Jäivät lähtemättöminä mieleeni. Niitä muistelen kaiholla nyt kun isää ei enää ole.

timppa



Partioleirit

mabu



Maalla asuessa sai tehdä kaikkea kivaa vapaasti sieltä sai voimavaroja.

Marks



Kyllä se oli metsä, kaikin tavoin. Kesällä vaivaiskoivut ja sammaleet, kaikki vihreä. Kivet ja kannot, puut, pensaat. Talvella latu joka kiersi koulun ympäri, sitä hiihdettiin monta monta kertaa ympäri. Lumileikit jotka jäivät taakse kun aikuisuus alkoi häämöttää. Sinne on turvallista palata ajatuksin kun on surullinen mieli, onnellisiin lapsuuden leikkeihin. Niitä en unohda koskaan !

Vanilja



Olen elänyt lapsuuteni alkoholisti-isän kasvattamana ja olen silti mielestäni melko tasapainoinen ja omat lapsenikin ovat, voin vaan ajatella että asiat voisivat olla hyvinkin paljon toisin....

hele



Lapsuudesta tulevat mieleen kokemukset kalastamisesta mummon kanssa. Hän opetti minut onkimaan ja perkaamaan ja paistamaan kalat. Näin kesäisin menen aina mato-ongelle ja muistelen meidän kalareissuja ja tulen aina hyvälle mielelle:)

Hessutyttö



Kasvoin sodanjälkeisessä Suomessa uudisrakentajien, karjalaisten evakkojen keskuudessa. Menetyksistään huolimatta en koskaan nähnyt kenenkään murehtivan vaan entisestä kerrottiin positiivisesti, lähes sadunomaisesti. Omien talojen rakentamiseen tarvittiin apua ja sitähän löytyi. Kaikki olivat valmiita auttamaan ja tulivat myös itse autetuiksi. Muistan kuinka tätini taloa rakennettiin Ylästölle: Viikonloppuna suoritettiin valut sokkelia varten. Koko viikon lähdimme koko perhe suoraan koulusta ja töistä rakennuspaikalle. Työporukka syötettiin alkajaisiksi ja sitten työskenneltiin yöhön asti tauotta, mitä nyt välillä kahvia ja mehua hörppästiin. Seuraavana viikonloppuna vietettiin harjakaisia ja kohokohta oli uuden saunan käyttöönotto. Samalla tavalla nousi monta taloa.

Toisiamme autettiin monin tavoin. Kun äitini huomasi, että eräs ystävä tuntui loppuun palaneelta työn ja lastenhoidon taakan alla, ei hän sanonut, että mene lääkäriin, vaan että jätä lapset meidän lasten seuraksi vähäksi aikaa. Olisi varmaan lapsillakin kiva tutustua toisiinsa paremmin. Ja kun vierailu oli loppu, oli lasten äitikin levännyt ja jaksoi taas arjen rutiineja. Joskus teimme matkan Helsingistä Kouvolaan jouluaattona ja veimme jouluruuat ja lahjoja lapsille erääseen perheeseen, jonne muuten ei joulua olisi tullut.

Saimme myös vanhuksistamme välittämisen lahjan, joka on ollut rakkauden rikkautta kumpaankin suuntaan. Lauantaina mm menimme siskoni kanssa suoraan koulusta äidinäidin luokse saunaan, kun olimme huolissamme mummon kunnosta. Lääkäri oli kieltänyt saunomisen, mutta tiesimme kuinka mummo aina lauantaisaunaa odotti.

Olemme saaneet osaksemme lämpöä, välittämistä, huomioonottamista, halaamista, suuren määrän rakkautta ja kaiken kantavia tarinoita, joita nyt kerromme eteenpäin. Halauksin,

Tuula



Älä menetä hermojasi!

samaisk



Lapsena sain osallistua mm. vanhempieni rakennusprojektiin maaseudulla. Tehtäväni oli puhdistaa kertaalleen käytetyt laudat nauloista uutta käyttöä varten. Usein sain lähteä uimaan tai kavereiden luokse vasta jonkin urakan jälkeen. Naulaisten lautojen kasat olivat pienen pojan silmissä suunnattomia. Voimavaraksi on jäänyt kokemus toimeen tarttumisesta. Jokainen lautakasa suli lauta kerrallaan kunnes käsissä oli se viimeinen ja edessä ansaittu vapaus.

Juhani



Äitini opetus rukouksen tärkeydestä oli vaikea tilanne elämässä: Rukoilimme sisarukset ja äitimme, tilanne oli vaikea viiden minuutin kuluttua rukouksesta apu tuli akuuttiin ongelmaan. Opimme että aina kannattaa pyytää Taivaan isältä eikä murehtia itsekseen.

Kiitollinen avusta



Pullan tuoksu äidin vapaapäivänä koulusta palatessa.

1978



Olin musiikkiluokalla, ja energinen ala-asteen opettajamme vei meitä esiintymään kaikkiin mahdollisiin "kissanristiäisiin" heti kolmannesta luokasta lähtien. Eipä ole tarvinnut sen jälkeen esiintymisiä jännittää.

Mari



Positiivinen asenne työhön ja yrittämiseen. Yksinhuoltajaperheessä meitä oli 3 poikaa ja paljon tehtävää koulun jälkeen. Äitini keksi viikkorahan 5 markaa ja jos hoiti tehtävät niin ettei tarvinnut pyytää, sai 1 markan hyvän miehen lisän. Siinä oppi tekemään asiat innolla ja ajoissa ja sai hyvän mielen ja kiitoksen

Hartsa



Vanhemmat ja koulu

japi



Kala- ja sienireissut

moona



Kun on alkanut pänniä, niin Anni-täti on ottanut avosylin vastaan ja keittänyt kaakaot ja kuunnellut, kun kotona oltiin aina niin kiireisiä.

Mari



Kesäsiirtola 80-luvun lopulla.

jkh



Lapsuuden pitkät kesät ja jatkuva liikkumisen ilo.

rokuli



Yhteinen aika mamman kanssa

HLL



Koko perhe heinäpellolla ja marjametsässä. Yhteenkuuluvuuden tunne.

hese



Tällä hetkellä tuntuu, että eniten voimaa antaa lapsuudesta ihan tavallinen arkielämä. Se aika kun oltiin vielä kaikki lapset kotona. Niitä hetkiä muistan usein lämmöllä. Nyt en enää voi niitä jakaa kenenkään kanssa, kun olen ainoana elossa lapsuuden perheestäni. Ne on vaan ihania muistoja

Seikku



-Kaksi serkuistani oli lyhytkasvuisia. Opin hyväksymään erilaisuutta ihmisen ulkonäössä.
-Isäni auttoi lähimmäistä ulkonäköön, rotuun (romanit) katsomatta.
-Vanhemmiltani opin, että hädässä olevaa on autettava. He lähettivät ruoka-, vaatepaketteja äitini veljien perheille. Rahaakin he antoivat "lainaksi".

Sohvirosie



Isän ja äidin neuvot

tape



Sisarusten tuki.

LK



Vanhempien tuki ja kannustus sekä opettajien taito luoda uskoa tulevaisuuteen.

Scorpio58



Se kun isovanhempien kanssa pääsi ravintolaan. Ravintolassa lapsikin sai ITSE valita syötävänsä.

jussukka



Luulisin, että selvitetyt vastoinkäymiset menneisyydessä ovat ainakin itselläni jonkinlainen voimavara. Esim. olin koulukiusattu. -Vaikeinta aina on tässä ja nyt.

Jakke



Mummoni läsnäolo koko nuoruuteni ihan aikuisuuteen saakka oli tosi ihana asia. Ihminen joka panosti yhdessäoloon ja perheen hoitamiseen. Siitä olen saanut voimavaroja ja hyvän mallin oman perheen pyörittämiseen. Kokemukset maalla joen lähettyvillä, eläimien ympäröimänä isossa pihapiirissä, heinäpellolla töissä, ja samalla leikkimässä .

angel



Voimavaroja tähän päivään asti olen saanut viettämistäni hetkistä pappani kanssa. Hän vei pienen tyttärentyttären usein kalaan. Noilla retkillä istuttiin hiljaa, kuunneltiin ympäröivää luontoa ja mietittiin elämää. Tänäänkin saan voimaa luonnosta ja vuoden kiertokulusta.

KEA



Isän läsnäolo kaikissa lapsuuden tekemisissä, kannustamassa hiihtokilpailuissa, ohjaamassa koulutehtävissä ja antamassa neuvoja seurusteluvaiheessa!

Lenkku



Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekin

Pipaliisa



Mummolassa olo. En ikinä unohda sitä aikaa.

Viivi



Isä haukkui aina että minusta ei ole mihinkään.... siitä varmaan johtuu se, että uskon itseeni ja siihen että pärjään tilanteessa kuin tilanteessa

nipsu



Lapsuuteni oli niin ankea, että olen onnellinen kun hengissä ja melkein täysjärkisenä siitä selvisin.

Melkein kahdeksan surmanluotia



Lapsuudestani on jäänyt yhdeksi suureksi voimavaraksi mummojeni ja vanhan isoisotätini kanssa käydyt keskustelut, jotka pysyvät mielessäni aina. Lisäksi maalla lapsuuteni viettäneenä muistoja ja voimavaroja löytyy paljon, paljon enemmänkin.

Tiinukka



Lukeminen ja musiikin kuuntelu.

oltsi



Luonnossa liikkumisen ilo sekä metsän antimien arvostus. Isä opetti aikanaan liikkumaan metsässä ja vei marja- sekä sieniretkille.

"Satumetsä"



Kesälomat

mikke



Sisarussuhteiden vaaliminen. Kyllä on hienoa olla ison sisarusparven jäsen ja ennen kaikkea se, että välit ovat kunnossa joka suuntaan. En kestäisi riitautumista omien sisarusten välillä.

Päivi



Hyvä itsetunto

Kere



Lapsena opittu ruuanlaittotaito, toki lapsuuteen liittyy paljon lämpimiä muistoja, voi kun saisi osan lapsuudesta elää uudelleen………..

jaakko



Hyvät tavat antoivat parhaat eväät elämään aikuisenakin

igor



Äidin rakkaus

tomsku



Maaseudun luonto ja hiljaisuus. Lintujen laulu

Hessu



Rakkaus

pex



Lapsuuden voimavarakseni on jäänyt suuri rakkaus ja huolenpito vanhemmiltani. Äiti on jo poissa mutta isältä saan vieläkin (olen kohta 60) rakkautta ja huolenpitoa ja välittämistä.

ikuinen lapsi kuitenkin



Perintönä saatu kauppiasveri

jukuri678



Sain viettää lapsuuteni rauhallisessa maalaisympäristössä ja pääsin pienestä pitäen töihin mukaan. Opin tarttumaan siten pienestä pitäen työhön jos toiseenkin. Aina ei olis ne työt niin huvittanutkaan, mutta myöhemmin olen ollut kiitollinen, että olen sellaisen opin saanut. Vanhemmat olivat aina kannustavia, eivätkä koskaan lytänneet, vaikka välillä epäonnistuinkin tehtävissäni.

Muori



Lapsuudenystävät

marjatta



Sain osakseni paljon huomiota vanhemmiltani - joku saattaisi sanoa, että liiankin paljon (odotuksia). Mutta tykkäsin käydä koulua, ja pienestä pitäen kävin innokkaasti koulun kirjastossa. Sinne sai mennä välitunnillakin, ja se oli auki koko kesän. Voi niitä pitkiä ihania kesälomia, jolloin sain nauttia rintamamiestalomme hedelmistä, vihanneksista ja marjoista ja seikkailla naapurin lasten tai serkkujen kanssa isossa puutarhassamme! Jos olin yksin jonkin päivän, minulla oli kirjat seuranani. Muistan vielä ensimmäisen kirjan, jonka sain itse luettua: Iris rukka. Tädilläni oli kirjakauppa maalla, ja sieltä saimme sitten monet kirjat ihan tuoreeltaan, joululahjoiksi ja merkkipäiviksi. Kirjasto on aina ollut minulle toinen olohuone, nytkin kaupunkireissullani naputtelen tätä vastausta kirjaston koneella.

Muistelen noita lapsuuden kesiä ja talvilomia myös sukulaisvierailuiden takia. Olimme paljon tekemisissä vanhempieni sisarusten ja näiden perheiden kanssa, serkkujen kanssa käytiin yökylässä Raumalla ja Eurassa. - Lapsuuteni oli pääsääntöisesti turvallista ja mukavaa aikaa, josta on jäänyt aurinkoiset muistot. Siihen aikaan ei vielä otsonikadostakaan tiedetty...

UFo



Mummo ja VAIN mummo ja mummolassa olo. Mummon kuoltua ollessani 10-vuotias, jäin kuin orvoksi.

serafiina



Marjastusretket

helvi



Aina oli ruokaa pöydässä, vaikka se ei ollut täynnä hedelmiä ja tai kurmeeta. Perusruokaa, kotona tehtyä, aina leivinuuni kuumana.

ramona



Kesäiset pelailut

Timpe



Arbetet med blommor och grönsaker.

Nina



Laula tai hyräile kun sinulla on vaikeaa, neuvoi Äiti. Sen hän oli saanut ohjeeksi omalta äidiltään.

Fia-Ellen



Kaksoissiskoni kanssa vietetty lapsuus... parempaa ystävää ei ole... aina oli kaveri vierellä ja tykkäsi vielä samoista asioista :-)

tepuli



Hyvä ystävä, jonka kanssa ystävyys edelleen jatkuu.

Takkutukka



Jalat tarvii pitää lämpöisinä.

mariko



Jäin 12-vuotiaana orvoksi. Sekä isäni että äitini käytännössä joivat itsensä hengiltä. Äiti konkreettisesti ja isäni monen vuoden juomaputken jälkeen hirtti itsensä. Voimaohjeeksi jäi että vaikka tapahtumat ovat kohdallani surulliset, loppupelissä jokainen tekee elämänsä itse. Kun sain vielä aikuisena itse lapsen, pystyn hänelle antamaan sen rakkauden jonka olisin toivonut itsekin saavani lapsena omilta vanhemmiltani.

kit



Vanhempieni kannustus

Annmari



Mummolassa vietetty kiireetön aika.

Jaana



Isän työkaverina olo.

Harmonikansoittajan tytär



Ihmiset lapsuudestani eli perhe ja mummo.... heiltä olen saanut voimavaroja lapsuudesta tähän päivään saakka niin ylä- kuin alamäissä

lpo



Anteeksianto. Äiti ja isä jaksoivat pysyä yhdessä vaikka isällä oli tapana juoda usein, äiti jaksoi aina antaa anteeksi pahoinakin päivinä.

t63



Lapsuuden kesät maaseudulla ja kesämökillä. Vapaus ja tietynlainen huolettomuus.

Wiivi



Pyhäkoulu open pikku kodissa, jossa halvaantunutta siskoaan hoidellen opimme ketkä ovat taivaskodissa täydellisiä; yleensäkin kodin arkikristillisyys maalaisympäristössä, jossa pärjättiin omavaraisesti sota-ajan jälkeen.

siirtolais-Marilta onnensa oppinut



Kotityöt

e



Lapsuus maalla, maatalossa. Opettanut ymmärtämään elämän ja luonnon monimuotoisuutta. Vanhemmat hyväksyivät minut sellaisena kuin olen. Omasin valtavasti mielikuvitusta. Ne muutamat,  nyt jo edesmenneet ihmiset, mutta sitäkin läheisemmät.

Maalla on mukavaa !



Vanha täti, jonka luona ihan pienenä tyttönä sain käydä yökylässä, sanoi aina kanssani iltarukouksen ennen nukkumaan menoa. Omassa kodissani se ei ollut tapana, mutta muistan miten halusin kotonakin laittaa kädet peiton alla ristiin supista oman pienen rukoukseni. Tunsin vahvasti, että minulla oli oma suojelusenkeli tukenani ja turvanani. Iltarukouksesta muodostui merkittävä tekijä siihen, että vaikka kotiolot olivat ajoittain aika kaoottiset, kasvoin aikuisuuteen kohtuullisen täysipäisenä. Vielä aikuisenakin tiukan paikan tullen voin luottavaisena ristiä käteni, ja pyytää voimia jaksaa elämän tyrskyissä Taivaan isältä. Ja aina olo helpottuu :)!

Enkelin siiven suojassa



Minkä isä lupasi, sen hän myös teki. Ja oman isän tekemä keinu oli lujaa tekoa, se kesti. Opin luottamaan ja olemaan itsekin luotettava. Aikuisena olen valitettavasti joutunut toteamaan, etteivät kaikkiin ihmisiin voi luottaa - se tuntuu pahalta.

Isänsä tytär



Olen asunut monilla eri paikkakunnilla lapsuudessani. Se on avartanut minäkuvaani.

"koivu ja tähti"



Usko

Faasi



Kesät mökillä.

mr



Mummon ja papan opetukset ja elämänviisaudet

Miki



Tee työtä pienestä lähtien, esim. pienellä heinähangolla kun olin lapsi.

Kaisa



Läheiset suhteet isovanhempiin. Minulla oli todella rakastava mummi. Häneltä opin mitä rakkaus ja välittäminen ovat. Tämä on nykyään yksi voimavaroistani.

santtu



Kyllä kai Isän kuolema kun olin 14v silloin jouduin tekee muun muassa metsätöitä yhden talven veljeni kanssa. Kyllä siitä on saanut voimia näin vanhoille päivillekin.

Tapsa



Saunominen rantasaunassa kaverin kanssa josta voi pulahtaa välillä uimaan.

saunoja



Sisu ja sinnikkyys... ei päästy liian helpolla tavoitteisiin lapsuudessakaan.

jmt



Monen sukupolven lähekkäin asuminen ja murteen rikkaus!

Isoäiti



Varmaan ne aamun hetket kesäisin, kun aamu oli vielä nuori ja lehmät pellolla huiskutteli häntiänsä ja kaikki oli niin rauhallista... Linnutkin vielä unen pöpperössä :)

Susu



Kaikki lapsuudenystävät, jotka vielä jaksavat auttaa ja kuunnella murheita. Yhdessä muistelut lapsuuden leikeistä saa aina minut nauramaan ja se auttaa jaksamaan pirteänä.

nuudberi



Hellyyden ja välittämisen päivittäinen osoittaminen, sain kokea olevani rakastettu juuri sellaisena kuin olen.

Leijonaemo



Ensimmäisen keilailufinaalin voitto

SK



Isoäidin huolenpito on antanut minulle paljon voimavaroja.

Mirkkux



Kanelipullan tuoksu

pecu



Itselläni oli aika vaikea lapsuus. Äiti on alkoholisti ja sen katsominen vierestä on opettanut minut paremmaksi äidiksi ja ihmiseksi. Asuin teinivuoteni perhekodissa, joka opetti paljon elämän asioita! Paljon on ollut alamäkiä mutta aina on ylös noustu.

Nipa



Äitini vahvuus hoitaa arkea ja perhettä ja huolehtia raha-asioista ovat periytyneet ja opettaneet minuakin pärjäämään elämässä!

Tintti



Kaikki ne lapsuuden ja nuoruusajan harrastukset kuten partiolaisuus ja pallopelit ja sitä kautta tulleet nuoruuden ystävyydet niin tyttöihin kuin poikiinkin.

Riku



Ruokaan tulee suhtautua kunnioittavasti. Esim. Ei leipäpaloja lattialla. Sen voi myös lapsille opettaa. Kannattaa olla vieraanvarainen. Se ei köyhdytä.

Antelias on rikas.



Muistot yhteisistä tekemisistä sisarusten kanssa.

Hlj



Ihanat muistot lapsuudesta... juostiin heinäpelloilla ilman huolen häivää! ...ja äidin lupaus, että kotiin saa aina palata, oli mitä tahansa... <3

ärrä





Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot