Ke 23.5.Lyydia, Lyyli, Lydia» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uutiset


Vuoden 2010 Positiivisin Pomo
Marja-Liisa Pyynönen




Vuoden 2010 Positiivisimmaksi Pomoksi on valittu Kiinteistömaailma Tikkurilan asuntomyymälän toimitusjohtaja Marja-Liisa Pyynönen, 53. Hän on kasvattanut menestyvän yrityksen kilpaillulla alalla ja luonut ihmistuntemuk-sellaan tasokkaan ja toimivan palvelutiimin. Pyynönen valittiin viime keväänä myös Kiinteistömaailma-ketjun vuoden 2009 parhaaksi yrittäjäksi.

Vuoden Positiivisin Pomo valittiin nyt kuudetta kertaa. Valinnan teki Positiivarit Oy:n Onnistujien klubin raati.

Huipputiimiksi hitsautunut
Marja-Liisa Pyynösen yritys on kasvanut kolmentoista työntekijän asuntomyymäläksi. Henkilökunta pitää häntä vaativana ja tasapuolisena esimiehenä. Ketjun kymmenen parhaan myyjän joukossa on peräti neljä hänen työntekijäänsä. "Olen tästä ylpeä ja onnellinen, onhan ketjussa sentään lähes 800 työntekijää," Pyynönen sanoo. Rekrytoidessaan hän kiinnittää erityistä huomiota ihmisen arvomaailmaan: suhtautumista asiakkaisiin, työntekoon ja kollegoihin.

Hyvän pomon ABC
Pyynösen mukaan hyvä pomo saa työntekijät ylittämään itsensä ja nauttimaan onnistumisesta. "Nostan vahvuuksia esiin ja vahvistan niitä, jotta jokainen pääsee kukoistamaan. Pomon tehtävänä on myös asettaa tavoitteet ja rajat," hän kertoo. Vaikka välittäjän työ on itsenäistä, työpaikalla toimitaan hyvässä hengessä.

Positiivisimman Pomon valintakriteereihin kuuluvat myös elämä työn ulkopuolella sekä muiden auttaminen. Tässäkin Marja-Liisa Pyynönen on kannustava esimerkki. Hänellä on Sri Lankassa orpokodissa kaksi kummityttöä, joita hän on tukenut vuosien ajan ja käynyt tapaamassa heitä usein.

Hyvän asiakaskokemuksen välittäjä
Positiivarit Oy:n tekemän asiakaspalvelututkimuksen mukaan vain neljä prosenttia suomalaisista arvioi kiinteistönvälittäjien antavan ylivertaista palvelua. "Asunnon myynti ei aina suju kuin tanssi, koska markkina vaihtelee", Pyynönen huomauttaa. "Välittäjän tulee antaa asiakkaan käyttöön koko asiantuntemuk-sensa. Hyvät asiakaskokemukset ovat syy, miksi teen työtäni."

Marja-Liisan yhteystiedot


Ladataan kommentteja...
© 2012 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot