Kristiina Siniharju, Mäntymäen koulu, Kauniainen
Kristiina, olet lastemme 6 vuoden koulutien aikana luotsannut heitä yhteensä kolmen vuoden ajan. Olet jättänyt heihin lähtemättömän kädenjälkesi, jota lapset varmasti muistelevat ilolla ja kiitollisuudella vielä vanhoina mummoina ja pappoinakin. Olet niitä opettajia, joiden positiivinen elämänasenne vaikuttaa paljon pidempään kuin lapsemme vielä tässä vaiheessa ymmärtävätkään.Opettajana olet kannustava, oikeudenmukainen, reipas ja iloinen. Meidän vanhempien on ollut helppo asioida kanssasi, olet välittänyt aidosti ja sinulle on voinut mutkattomasti puhua mistä tahansa koulunkäyntiin vaikuttavasta asiasta. Olet arvostanut lapsiamme yksilöinä ja ollut korvaamaton arvokas opas hyvän luokkahengen luomisessa.Olet istuttanut lapsiimme oppimisen riemun. Poikavoittoisella luokalla on ollut ilo opiskella ja tulokset puhuvat puolestaan. Olet opettanut lapsillemme tärkeitä elämisen taitoja ja opastanut heitä keskustelemaan, huomioimaan erilaisia näkökantoja, olemaan kriittinen ja samalla kuitenkin avoin.Nyt yläkoulun puolelle siirtyessään lastemme on hyvä jatkaa eteenpäin sinun antamillasi eväillä.Lämmin kiitos Sinulle, Kristiina!Mäntymäen koulun 6D-luokan vanhemmat
– Mäntymäen 6D-luokan vanhemmat