Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen tarinakirja


Kaverin ystävällisyys ja myötätuntoisuus auttavat, kun uimaretkellä paarma puree ja sitten vie pyyhkeen. Arviointikykyä ja rohkeutta tarvitaan markiisin ollessa jumissa kreivin ja herttuan välissä, ja kun keksiretken venähtäessä eksytään metsään, näkökulmanottokyky on tarpeen… Variksen siivet kantavat, vaikka joskus hommat menevät pyrstölleen.

Kirja sisältää 26 tarinaa, joista jokainen kytkeytyy vähintään yhteen luonteenvahvuuteen ja tunnetilaan. Kunkin tarinan lopussa on tehtäviä, joiden avulla voi syventää lukukokemusta keskustelemalla tarinasta lasten kanssa sekä vahvistaa lasten vahvuus- ja tunnetaitoja. Tarinat sisältävät myös tehtäviä kielelliseen kehitykseen sekä taito- ja taideaineisiin, jolloin tarinat toimivat alustuksina monenlaiselle mukavalle toiminnalle.

Tarinat sopivat hyvin alkuopetukseen mutta käyvät myös vähän nuoremmille ja vanhemmille. Niitä voi lukea koulussa, päiväkodissa, kotona, mummolassa, kaverilla ja missä vain, missä variksiakin lentää.

Lue näytesivut

FT Lotta Uusitalo on erityispedagogiikan dosentti Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on kiinnostunut luonteenvahvuuksista ja myötätunnosta sekä oppimisen vaikeuksista ja positiivisen psykologian mahdollisuuksista tarjota niihin apua.

KM, erityisluokanopettaja Kaisa Vuorinen on positiivisen pedagogiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän on kiinnostunut luonteenvahvuuksista ja niiden potentiaalista hyvän ja onnellisen elämän mahdollistajina.

Yhdessä Lotta ja Kaisa ovat tutkineet luonteenvahvuusopetusta, luennoineet aiheesta lukuisissa maissa ja tuottaneet paljon käytännönmateriaalia kasvatus-ja opetustyöhön.

Lisätiedot

ISBN 978-952-370-074-1
Kirjailija(t) Lotta Uusitalo & Kaisa Vuorinen
Koko Ei
Kustantaja PS-kustannus
Sidosasu Sidottu, kovakantinen
Sivumäärä 171