Onnellisen miehen tarinoita 7

Onnellinen mies!

Tutustuin Pentti-Oskari Kankaaseen 1960-luvun lopulla, kun kumpikin meistä oli tamperelaisen Viihdeohjelma-nimisen managerifirman artistina. Pentti-Oskarilla oli jo silloin maineikkaaksi kohonnut Seitsemän Seinähullua Veljestä -yhtyeensä. Minä keikkailin kitara kainalossa, joskus tanssiorkesterien yrittäessä säestää outoja laulujani. Seitsemän Seinähullua oli ammattimuusikoista koostunut orkesteri; sehän toimii edelleenkin.

Yksi Pentti-Oskarin monista projekteista on kirjasarja Onnellisen miehen tarinoita, joka on nyt ehtinyt seitsemänteen osaansa. Yhä jatkuu elämänmyönteinen ja maailman menoa hauskasti kommentoiva jutustelu. Ja juuri tuo rupattelutyyli tekee Onnellisen miehen tarinoista mainiota luettavaa. Niitä voi lukea kuin tavallista kirjaa, alusta loppuun ahmien. Mutta niistä voi poimia kiinnostavien otsikoiden perusteella minkä tahansa luvun ja lukea sen.

Seitsemän Onnellisen miehen tarinoita -kirja alkaa muistelulla, joka on minullekin tuttu. Pentti-Oskari oli orkestereineen Raunalla Tanssilavakeikalla. Järjestäjä tuli tauolla pyytämään, että seuraavassa setissä soitetaan tagjo La Cumparsita kolme kertaa peräkkäin. Näin tehtiin ja suosio oli suuri. Oma muistoni tuohon legendaariseen tangoon liittyy rumpalina soittamiseen säveltäjä Unto Monosen yhtyeessä. Jos Someron jollakin sivukylällä ei muuten miehiä saatu aloittamaan tanssiin hakua, Unto ehdotti La Cumparsitaa. Se tehosi. Miehet suorastaan ryntäsivät hakemaan naisia tanssiin. Sen verran marssimainen suomiversio Matos Rodriguesin ikivihreästä tangosta oli.

Onnellisen miehen tarinoihin läheisuuden tuntua tuo Pentti-Oskarin tuntemien ihmisten nimet, vaikka heitä ei tunnekaan. Nimet lisäävät tuttuuden vaikutusta, aivan kuin itse olisi joskus ollut tekemisissä heidän kanssaan. Ja nuoremmat lukijat voivat mielessään kuvitella isoisän kaveripiirin samanlaiseksi. Tosin ihan nykytuttujakin kirjassa vilahtaa, kuten Kimi Räikkönen. Hulvattomia lukuhetkiä Onnellisen miehen tarinoiden parissa!

-M.A. Numminen