Piirretään kaiken maailman eläimiä


Piirrä kaiken maailman siivekkäät ja hännäkkäät, suomuiset ja karvaiset!

Iloinen piirustuskirja antaa helpot ohjeet 75 eläimen piirtämiseen.

Piirretään kaiken maailman eläimiä antaa innokkaille taiteilijanaluille ja uusia ideoita hakeville piirtäjille yksityiskohtaiset ohjeet eläinten piirtämiseen. Uskottava karhun kuono syntyy, kun ottaa mallia juomalasista, ja apinan päähän haetaan mallia kahdeksikosta. Kirja opastaa myös erilaisiin kynänkäyttötapoihin, joilla luodaan hohtava höyhenpeite tai raidat, pilkut ja suomut.

Kun perustaidot ovat hallussa, omiin piirroksiin saa lisää ideoita kuvista, joissa eläimet ovat monenmoisissa puuhissa. Vaihe vaiheelta etenevät ohjeet auttavat niin alle kouluikäisen kuin vanhemmankin kynäilijän löytämään piirtämisen ilon ja loihtimaan paperille oman suosikkieläimensä, oli se sitten orava, norsu, kilpikonna tai riikinkukko.

Chika Miyatan kirja Piirretään kaiken maailman eläimiä on riemukas poikkeus piirtämisen monenkirjavien opaskirjojen joukossa. Nopeasti vilkaistuna kirjan mallikuvat näyttävät lapsen piirtämiltä, sen verran yksinkertaisia ja karkeita ne ovat. Toisella vilkaisulla kuitenkin näkee, että piirroskuvat ovat näennäisessä simppeliydessään taidokkaita ja ilmeikkäitä. -Lue, lue viidakkoponi -blogi

Lisätiedot

ISBN 9789523006485
Kirjailija(t) Chikata Miyata
Koko Ei
Kustantaja Atena
Sidosasu Nidottu, pehmeäkantinen
Sivumäärä 192