Joutuuko Kari Salmelainen oikeuteen?

Haastattelu julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2001

Kari Salmelaisen Napakymppi pitää hallussaan Suomen ennätystä, jota ei ihan helposti rikota. Parhaimmillaan se keräsi yli 2,5 miljoonaa suomalaista ruutujen ääreen. Mutta mistä kansansuosikki ammentaa uusia ideoita, jos ohjelma lopetetaan? ”Elämänkoulu on paras opinahjo”, hän sanoo Ajatusten aamiaiselle antamassaan haastattelussa.

Mikä on elämäsi tärkein saavutus?

Olen voittanut Mika Myllylän uintikilpailussa järvenyliuinnissa. Matka oli noin 1,7 kilometriä (siis vanhoina mittoina, ei euroina) ja myönnän käyttäneeni dopingia. Olen golfkentällä lyönnyt yhden par 5:n (625 yardia), toisella päälle ja siitä tuplabogeyn, mitä golf-ammattilaiset arvostavat.

Lisäksi olen kiivennyt Saanalle, Mount McKinleylle Alaskassa ja nähnyt Mount Everestin. Olen esittänyt metsoa kotimaisessa tv-elokuvassa Hänen olivat linnut ja tullut koulun raittiuskilpakirjoituskilpailussa neljänneksi.

Ketkä ovat esikuviasi?

Suurimmat esikuvani ovat jo edesmenneet viihdyttäjät Charles Chaplin ja Sammy Davis Jr. Valinta tuskin kaipaa perusteluja.

Mikä on parasta Suomessa?

Vaikka maapalloa on tullut kierrettyä vähän siellä sun täällä, kotimaan puhdasta luontoa, ilmaa, raikasta vettä ja neljää vuodenaikaa ei voita mikään. Täällä yleensä saa myös sitä mitä tilaa, ja se koskee kaikkia elämänaloja.

Mikä saa sinut innostumaan?

Joskus innostuminen on hyvinkin pienestä kiinni, musiikista, maisemista tai yleisestä tunnelmasta.

Viimeksi innostuin muutama vuosi sitten vietettyäni toista viikkoa yksin Brasilian viidakoissa, Amazonin varrella. Tulin paikallisia busseja käyttäen takaisin Rio de Janeiroon, Cobacabanan rannalle. Istahdin rantakuppilan korituolille, tilasin muutaman huurteisen, vähän iltapalaa ja hyvää punaviiniä.

Kuinka ollakaan, viereeni tupsahti todella kivan näköinen tyttö, tumma Maria de Hoheras, eikä nimi ole keksitty! Rupattelimme niitä näitä, kunnes tunnin kuluttua hän sai houkuteltua minut rannalle. Tapasin lisää hänen kauniita ystäviään, ja lopun voittekin kuvitella…Me pelasimme lentopalloa!

Mitä haasteita haluat vielä toteuttaa elämässäsi?

Haluaisin 105-vuotisjuhlissani isyyssyytteen, ja eukko saisi olla minua 70 vuotta nuorempi.