Blogit | Positiivarit

Blogit

2.4.2024 Terveisiä kaneliluodolta

Vaikka hymyjen saaren ihmisillä on nyt vaikeaa. Taloudellisesti ja siitä johtuen laajalla elämänalueella, on hienoa, että voimme vastavuoroisesti kertoa hyviäkin uutisia. Finlandia koulumme on ollut koko toimintamme ajan ehtymätön iloisten asioiden lähde. Yli tuhannen todellisesti köyhän ihmisen laaksossa on kuitenkin aiheita, joista ihmiset saavat aihetta siihen kuuluisaan, aitoon hymyyn. Uudet opettajamme keksivät koko ajan lapsia… Lue lisää

15.2.2024 Lämpimiä terveisiä Intian Valtameren Ceylon nimiseltä kaneli- ja teeluodolta

Joka talvinen oloaikamme alkaa olla jo päättymässä. Raskas, mutta onnea oleva kausi, talvi. Jo 35. peräjälkeen. Laskin, että täälläoloaika alkaa lähestyä seitsemää kokonaista vuotta yhteenlaskettuna. Ja nyt vasta alkaa tuntua siltä, että olemme pääsemässä ymmärryksen paikallisesta ajatus- ja toimintakuluttuurista. Mikään ei ole samanlaista kuin meillä. Ei hyvässä eikä pahassa. Siksi tämä on äärimmäisen mielenkiitoista. Avustustyö… Lue lisää

18.12.2023 Raportti hymyjen saarelta

[Katso kuvagalleria sivun lopusta] Joka vuotinen kolmen kuukauden talvityömme hymyjen saarella alkoi jälleen jo joulukuun alussa. Kuten monet ovat varmaan kuulleet, elämä on saarella entistä haasteellisempaa. Taloudellinen tilanne on lähes katastrofi ja maailmanpankin lupaamat miljardit odottavat korruption vähenemistä. En lähtisi ennustamaan. Kun lisäksi saarella on satanut joka päivä lähes 5 kuukauden aikana, ongelmat kertaantuvat. Riisipellot… Lue lisää

4.5.2023 Ruokaa eurolla

Hyvä Lotus Hill tukijäsenemme! Kuulumiset hymyjen saarelta ovat pitkälti samankaltaisia, mitä Suomen mediatkin ovat kertoneet. Ihmisillä on tiukkaa. Lähes kaikesta on puute eikä aurinko yksin auta. Päivittäiset yhteydenottomme ovat kuitenkin tuoneet mukanaan myös paljon positiivista. Nostimme Unohdettujen laakson koulumme ruoka-annosten hintaa 250 rupiasta 350 rupiaan. Eli nyt kyläpäällikön rouvalla on noin 1 euro per lapsi… Lue lisää

26.2.2023 Raportti kyyneleen muotoiselta saarelta

Sri Lanka 26.2.2023 [Katso lisää kuvia julkaisun lopusta] Tämänkertainen tovi täällä hymyjen saarella on kestänyt jo pian 3 kuukautta. Kotimaa odottaa. Tämänkertainen työrupeama täällä on ollut hyvin toisen kaltainen kuin aiemmat yli 30.  Maailma elää ja muuttuu – myös tämä kyyneleen muotoinen saari ja sen kansa. Ottamatta poliittista kantaa, totean vain, että osittain autoritäärinen maa… Lue lisää

14.2.2023 Tekemistä on entistä enemmän

Päivää! Tässä päiväkirjaani. Tosi myöhässä teknisten ongelmien vuoksi. Viidakkokissat oli syönyt wifikaapelit ja muutenkin on taisteltu tuulimyllyjä vastaan. Siitä tämä viivästys. Tulimme joulukuun alussa jälleen koronatauonjälkeen hymyjen saarelle. Hyvä, että tultiin. Tekemistä on entistä enemmän. Maa ja sen kansa on todellisessa kurjimuksessa. Valuutat häipyneet kuin tuhka länsituuleen. EI tuontia. EI lääkkeitä, kaasua, polttoaineita ja ruokaakin… Lue lisää

19.12.2022 Jalat joululahjaksi

Saavuimme juuri kyyneleen muotoiselle Ceylonille, hymyjen saarelle. Täällä jokainen asukas olisi miljonääri, jos saisi aamusta lähtien yhden euron hymystä. Illalla kaikki olisivat miljonäärejä. Koronan takia kahden talven tauko. Mutta nyt täällä taas. Avustustyöt ovat jatkuneet täysillä koko ajan. Kiitos yhteistyökumppaniemme, hattivattipuheluiden (Whatsapp) sekä videovalvonnan. Ja kiitos tukijäsentemme. Jos haluat lisää aiheesta. Kun keväällä OAJ (Opettajien… Lue lisää

14.7.2022 Arvon Sri Lankan kummit!

Kuten varmaan olette uutisista kuulleet, kyyneleen muotoinen saari elää itsenäisyytensä ajan vaikeinta aikaa. Lotus Hill asioiden hoitajamme pitävät meidät ajan tasalla äärimmäisen hyvin. Timo, joka asuu tukikohtamme naapurissa paikallisen vaimonsa kanssa, seuraa tiiviisti tapahtumia reaaliajassa. Whats App (eli hattivattikanava – kuten sitä kutsun) on käytössä vähän väliä. Pitkät puhelumme hattivattihinnoittelulla mahdollistavat päivittäin pitkienkin aikojen tietojenvaihdon…. Lue lisää

13.6.2022 Yhteenveto ajankohtaisista asioista

Naantalissa 13.06.2022 Lyhyt yhteenveto ajankohtaisista asioista Sri Lankassa Taistelua koronaa vastaan Korona on kurittanut saarelaisia yhtä lailla kuin muuallakin maailmassa. Ehkäpä vielä rajummin. Terveydenhoitotilanne on haasteellinen. Elämiskulttuuri myös. Kun joku kuolee, seuraavana päivänä poltetaan. Ei siinä koronatestejä ehditä tekemään. Hallitus yrittää suitsia tautia pitämällä välillä liikkumiskieltoja. Ollaan muutama päivä kotona ja sitten kielto vapautuu tunniksi… Lue lisää

TS: Lyökin poika sai mitalin, jota piti ensin vitsinä

Julkaistu Turun Sanomissa 20.9.2021 – Herrakukkaron saaristolaisfiilinki ja henki minulla oli mielessäni jo silloin, kun tämä avattiin. Rekvisiittaa on hankittu kotisaarelta ja lisää pikkuhiljaa myös Rymättylästä, Pentti-Oskari Kangas toteaa omaa kyläänsä katsellen.  Fiilinki, henki ja hymy ovat vieneet Pentti-Oskari Kankaan pitkälle. Tunnustusta hän on saanut köyhien lasten hyväksi tehdyistä avustusprojekteista. Kirjoittaja: SUSANNE HILTUNEN Naantalilainen matkailuyrittäjä… Lue lisää